P I R K K A L A A B O R I G I N E P I R K K A L A A I K O J E N A L U S T A. Historiallinen kulkue I Kulkueesta. II Kulkueen kokoonpano

Transkriptio

1 1 P I R K K A L A A B O R I G I N E P I R K K A L A A I K O J E N A L U S T A Historiallinen kulkue Kaija Ojala I Kulkueesta Pirkkalan historiallinen kulkue on nimeltään Pirkkala ab origine Pirkkala aikojen alusta. Kulkue on osa vietettävää Pirkkalan kulttuurijuhlaa Anima Bircalensista. Historiallisen kulkueen lähtökohtana on esitellä Pirkkalan historiaa ja koota pirkkalalaiset laajoin joukoin osallistumaan kulkueeseen ja seuraamaan sen etenemistä ja esittelyä. Kulkueen tarkoituksena on osaltaan nostattaa pirkkalalaista kotiseutuhenkeä ja yhteisöllisyyttä. Historiallinen kulkue on Anima Bircalensiksen päätapahtuma sunnuntaina Kulkue järjestäytyy Ollilassa. Sieltä se lähtee liikkeelle kello 13 ja etenee Koulukeskukseen reittiä Ratsutilantie Suupantie Koulutie. Lopuksi kulkuehahmot esitellään Pirkkalan yhteislukion edessä olevalla esiintymislavalla. Yleisö voi katsella kulkuetta reitin varrella ja seurata sitä esittelyyn. Kulkueen miehitys on nähtävissä Pirkkalan kunnan internetsivujen Kulttuuri/Vapaa-aika -linkissä. II Kulkueen kokoonpano Kulkueessa esitellään 61 Pirkkalan historiaan eri aikoina liittynyttä henkilöä tai tilannetta. Henkilöiden kirjossa on Pirkkalan merkkimiehiä ja silmäätekeviä mutta myös vähäväkisiä ja omalla sarallaan tutuiksi tulleita henkilöitä. Suurin osa on nimeltä mainittuja henkilöitä, mutta mukana on joitakin ryhmiä, joiden henkilöt esiintyvät anonyymeina. Myös joitakin Pirkkalan kansanperinteeseen liittyviä kuvitteellisia hahmoja mahtuu joukkoon. Lopussa peruspirkkalalaisuutta kuvaava Valte-veistos tähyilee Pirkkalan tulevaisuuteen. Seuraavassa esitellään historiallisen kulkueen henkilöt ja ryhmät taustoineen huomattavasti laajemmin kuin Koulukeskuksessa sunnuntaina MYYTEISTÄ HISTORIAN LEHDILLE 1. Lalli ja Killi, jättiläisiä Tarinan mukaan Pirkkalassakin on asunut kaksi jättiläistä. Toinen heistä oli Killi, joka asui Naistenmatkan Ollikanmäellä. Toinen taas oli Lalli, joka asui Pirkkalankylän Hiidenmaalla. Kumpikin on jättänyt kädenjälkensä Pirkkalan maisemiin: Jättiläisten nimiä ei saanut lausua ääneen, mutta Killin vaimo oli kerran Kirkkoveräjän ahteessa tulossa kotiin ja tyynnytteli itkevää lastaan sanomalla: - Killi kirkkoja tekee, Nalli nauloja takoo.

2 Tästä Killi suuttui ja heitti vaimoaan lapiollisella multaa. Lapionpiston paikkaan syntyi Vähäjärvi. Multa taas ei osunut vaimoon vaan lensi Pyhäjärveen. Paikkaan syntyi Viikinsaari. Hiidenmaalla asunut Lalli puolestaan vihasi erityisesti Pirkkalan kirkon kellojen soittoa. Hän pisti lapionsa Pyhäjärveen, nosti maata ja heitti kohti kirkkoa. Pyhäjärveen syntyi lapionpiston paikkaan kokonainen lahti, jota on sen jälkeen sanottu Lallinlahdeksi. Mutta heitossa Lallin käsi herpaantui ja lapiosta putosivatkin rihkaleet Pyhäjärveen, Reipinniemen eteläpuolelle. Paikkaan syntyi kymmenkunta pientä saarta, joita sanotaan Ratisaariksi. Yksi rihkale lensi Maatialan ja Pappilan välille, minne syntyi Papinkari Hiisiä ja Kyöstin Hiisi Tarinoissa hiidet kuvattiin usein pieniksi mutta jokseenkin ihmismäisiksi olennoiksi. Hiidet kulkivat usein meluisissa kulkueissa, joissa oli paljon kulkusia, ja joku saattoi vinguttaa viuluakin. He saattoivat ajaa päättömillä hevosilla tai pukeilla. Hiidet voivat aiheuttaa halvauksen, jos heitä ei väistänyt tieltä ojaan asti tai jos heitä kuikuili pelokkaasti taakseen. Valtapiiriensä rajapyykkeinä he käyttivät isoja hiidenkiviä, joita he liikuttelivat tapellessaan rajoistaan. Kansanperinteen mukaan täällä Pirkkalassa asui hiisiä Kyöstin Mustassamäessä, jossa oli kaksi hiidenkiveäkin. Toinen on vieläkin nykymaantien reunassa ja toinen lienee ylempänä mäessä. Aikaisemmin maantie kulki kivien välistä synkässä metsässä, joka jo sinänsä herätti pelkoa erityisesti naisissa ja lapsissa. Mustanmäen Hiisi oli pelottava myös sen tähden, että sillä kerrottiin olevan joskus tapana hypätä reen kannoille. Silloin reki alkoi painaa niin paljon, ettei hevonen jaksanut kunnolla vetää sitä. Vasta Ollilan ahteessa hiisi lähti pois reestä ja hyppäsikin niin nopeasti, että hevonen oli lentää kontalleen. 3. Vainottuja ja pakkoverotettuja lappalaisia Lappalaiset ja hämäläiset olivat eläneet Pirkkalassakin rinnakkain ainakin 900 vuotta. Kun eränkäynti alkoi kiinnostaa laajassa mitassa hämäläisiä, välit muuttuivat vihamielisiksi ja lappalaiset joutuivat väistymään pohjoiseen hämäläisten eränkävijöiden tieltä. Oma lukunsa olivat Pirkkalasta ja muista Hämeen pitäjistä lähteneet erämiehet, ns. pirkkalaiset. Pirkkalaiset ulottivat valtausretkensä 1100-luvulta lähtien aina Lapin perukoille asti. Hallitsijat takasivat pirkkalaisille vapaat kädet vahvistaakseen Lapissa Ruotsin valta-asemaa Venäjää vastaan. Pirkkalaiset saivat verottaa ja orjuuttaa lappalaisia miten miellytti. Mikäli veroja, turkiksia ja kaloja, ei annettu hyvällä, otettiin ne pakolla. Lappalaiset olivat pirkkalaisten orjia ainakin siinä mielessä, että heillä oli omistusoikeus lappalaisiin. Näitä oikeuksia sai myös myydä, vaihtaa tai siirtää perintönä. Lappalaisten verotus jatkui satoja vuosia ja vielä ainakin 1600-luvulla. 4. Heikki Partoinen, Lasse Pehu ja Kauppi Sikala, erätalonpoikia Maatalous, kalastus ja riistanpyynti turvasivat jokapäiväisen ravinnon. Turkisnahkojen myynnillä vaurastuttiin ja hankittiin etupäässä ylellisyystuotteita kuten miekkoja, kankaita ja koruja. Turkistenpyynnin huippukausi oli luvuilla. Samaan aikaan Pirkkalankylän uskotaan olleen merkittävä turkismarkkinapaikka. Tärkein turkiseläin oli orava. Sen harmaa talviturkki oli kysytty vientitavara ja tärkeä veronmaksuväline. Talonpojat hankkivat jo keskiajalla omistukseensa asumattomista erämaista laajoja eräalueita. Näistä erätiloista ja miehenmetsistä löytyy asiakirjatietoja 1500-luvulta. Tuolloin esim. Partolan Eerolan Heikki-isännällä ja Pirkkalankylän Mikko Reippiniemellä oli eräsijat Virtain Toisvedellä saakka. Naistenmatkan Olli Kuninkaalla taas oli tavallista suurempia erämaita Virtain Vaskivedellä.

3 Sorkkalan Kauppi Sikalalla oli miehenmetsä Kurun Parkkujärvellä jo 1400-luvulla. Myös Pirkkalankylän Antti ja Lasse Pehulla oli eräomistuksia Ähtärin reitin perukoilla Naistenmatkan isännät Olavi Kuningas, Heikki Kyösti, Olli Kyösti, Lauri Kurikka ja Juho Suuppa 1500-luvulta 1500-luvun Naistenmatkan kylässä oli viisi taloa: Ollila, Kyösti, Ollikka, Kurikka ja Suuppa. Kylä oli tiivis ryhmäkylä nykyisen kuntakeskuksen kohdalla Koulutien risteyksen länsipuolella. Talot ja niiden ulkorakennukset sijaitsivat ahtaasti jalkapallokentän kokoisella alueella: kylätontti oli kooltaan vain noin 65 x 100 metriä. Ollilan talo oli Suupantorin kohdalla vielä 1760-luvulla. Isojaon ja Naistenmatkan kylän v tuhonneen tulipalon seurauksena tiivis kylä hajotettiin ja talot siirrettiin kauemmaksi toisistaan. Ollikka siirtyi puolisen kilometriä etelään (nyk. Routamaa), Kurikka kilometrin verran itään, Kyösti kilometrin länteen ja Ollila noin 200 metriä länteen. Entiselle paikalleen jäi vain Suupan talo, jonka paikalla nykyinen kunnantalo sijaitsee. Kulkueessa esittäytyvät talojen isännät: Olavi Kuningas Ollilasta, Heikki Kyösti Kyöstin talosta, Olli Kyösti Ollikasta, Kurikan isäntä Lauri Kurikka sekä Suupan talosta Juho Suuppa. 6. Kirkkoon meneviä naisia Naistenmatkalla Pirkkalan emäseurakunnan kirkkoon tultiin satoja vuosia hyvinkin kaukaa. Kuuluivathan pohjoisessa mm. Ruovesi, Keuruu, Virrat ja Ähtäri pitäjään 1500-luvun lopulle asti ja idässä Messukylä, Teisko ja Aitolahti 1600-luvun puolelle asti. Kirkkomatkoja tehtiin yleensä vain kesäisin ja ne taitettiin kirkkoveneillä. Kirkkomatkalle lähdettiin jo lauantaina eväiden kanssa. Pirkkalassa yövyttiin Kirkkoveräjän majassa, missä pukeuduttiin sunnuntaiaamuna kirkkovaatteisiin. Miehet jatkoivat loppumatkankin veneellä Pyhäjärveä pitkin pappilan rantaan. Sen sijaan naiset eivät uskaltaneet kulkea Pyhäjärven yli, koska uskoivat Hiiden vainoavan naisia ja lapsia. Niinpä naisten oli kierrettävä Pyhäjärvi jalkaisin maata pitkin. Naistenmatkan kylä on saanut nimensä siitä, että naiset kulkivat kylän kautta kulkevaa Kirkkotietä pitkin Pirkkalan kirkkoon, joka sijaitsi Pirkkalankylällä nykyisen Vanhan kirkon paikkeilla. PERINTÖTALONPOJAN ASEMA UHATTUNA 7. Klaus Fleming ( ), Suomen käskynhaltija Pirkkalassa 1500-luku oli Ruotsi-Suomessa sotaista aikaa, jolloin talonpoikia rasittivat kasvava verotaakka, jatkuvat sotaväenotot ja ns. linnaleirijärjestelmä, joka velvoitti talonpojat muonittamaan ja majoittamaan sotilaita. Talonpoikien asema huononi entisestään, kun Suomen käskynhaltija Klaus Fleming omaa asemaansa pönkittääkseen ei kotiuttanutkaan armeijaa 25-vuotisen sodan jälkeen vaan hajotti joukot linnaleireihin talonpoikien rasitukseksi. Kun talonpojat nousivat v ilmajokelaisen Jaakko Ilkan johdolla puolustamaan oikeuksiaan kruunun ja aatelisten mielivaltaa vastaan, syttyi ns. nuijasota. Jaakko Ilkan johtama nuijamiesten pääjoukko oli tullut loppuvuodesta 1596 Pohjanmaalta Ylöjärvelle ja leiriytynyt sitten Pyhäjärven länsipuolelle Nokian kartanoon. Klaus Fleming saapui miehen kanssa Pirkkalan kirkolle Hän majoittui itse kirkkoherra Sipi Eerikinpojan pappilaan, ja miehet majoitettiin Pirkkalankylälle ja lähiseudulle useaksi kuukaudeksi. Sotilaiden leiripaikka oli Vanhan kirkon kohdalla Anian rantatien itäpuolella. Paikka tunnetaan nykyisin nimellä Sotaplassi.

4 Helmikuussa Fleming karkotti nuijamiehet Nokialta ja ajoi heidät Pohjanmaalle. Lopullisesti Klaus Fleming löi heidät Santavuoren taistelussa Huonosta käytöksestään ja siivottomuudestaan tunnettu Klaus Fleming, kansan suussa Nokinenä, kuoli huhtikuussa paluumatkallaan Turkuun Amtmanni Elias Bertman, Pirkkalan säterin vouti 1600-luvulla Suomen talonpoikia uhkasi aatelisten vasalleiksi joutuminen, kun hallitsijat luovuttivat suosikeilleen suuria läänityksiä. Läänitysten talonpojat maksoivat veronsa ja tekivät päivätyönsä suoraan aatelisille eikä kruunulle. Nämä voivat nostaa veroja mielin määrin ja karkottaa talonpojat tiloiltaan. Talonpojat olivat suojattomia isäntiensä vaatimuksia vastaan. Ensimmäisen suurläänityksen saaja Pirkkalassa oli Jesper Matinpoika Kruus, josta tuli Kaarleherttuan suosikkina v lähes koko Pirkkalan suurpitäjän omistaja. Myöhemmin hän kohosi Suomen suurimmaksi maanomistajaksi. Läänitykset oli myönnetty hänelle hänen eliniäkseen eivätkä siirtyneet perintönä Kruusin kuoltua. Kuningatar Kristiina puolestaan lahjoitteli avokätisesti perinnöksi taloja nyky-pirkkalan alueeltakin. V liiviläistä alkuperää oleva ratsuväen everstiluutnantti Johan Wittenberg sai Pirkkalankylästä Sapalan, Nikkilän, Viralan, Mattilan ja Reippisen talot, jotka olivat joutuneet kruunun omistukseen maksamattomien verojen takia. Niistä Johan Wittenberg perusti Pirkkalan säterin, jonka verot maksettiin suoraan Wittenbergille. Neljätoista vuotta myöhemmin, vuonna 1661, loputkin Pirkkalankylän talot joutuivat Wittenbergin omistukseen rusthollina ollutta Leukua lukuunottamatta. Säterin vouti eli amtmanni Elias Bertman oli nimittäin huudattanut talvikäräjillä myös Kaipilan, Kierikan, Seppälän, Yli-Pehulan ja Ala-Pehulan talojen sukuoikeudet maksamattomista verorästeistä Wittenbergille. Niistä tuli säteriin ns. rajapiiritiloja, joiden asukkaat myöskin maksoivat veronsa säterikartanolle. Lahjoituskäytäntö ja aateliston olemattomat verot saattoivat kuitenkin valtion talouden suuriin vaikeuksiin. Niinpä Kaarle XI pakotti aateliset hyväksymään ns. ison reduktion v Sen nojalla aateliset joutuivat palauttamaan läänitykset ja lahjoitukset entisille talonpoikaisomistajilleen. HERRASKARTANOT SYNTYVÄT 9. Beata Pfaler ( ), myöh. Spåre Kuningatar Kristiina loi lahjoituksillaan pohjan myös Pirkkalan herraskartanoiden syntymiselle, kun aatelisten saamiin lahjoituksiin liitettiin ympäristön taloja. Näin syntyivät Valkilan, Sankilan ja Haikan ja Partolan kartanot, joiden historiaan liittyvät monin sitein etenkin paikkakunnalle asettuneet Pfalerin ja Spåren suvut. Balttilaisperäinen Pfalereiden suku tuli Pirkkalaan kuningatar Kristiinan lahjoitusten kautta. Kuningatar lahjoitti v kapteeni Frans Pfalerille Nuolialan ja Sankilan talot. Suku asettui asumaan pysyvästi paikkakunnalle, minkä vuoksi se ei joutunut palauttamaan lahjoituksiaan isossa reduktiossa 1600-luvun lopulla. Sankilasta tuli 1700-luvulla rustholli eli ratsutila, ja se oli Pfalereiden omistuksessa 1800-luvun alkuun asti. Myös Valkila, Haikka ja Partola joutuivat Pfalereiden omistukseen, ja niistä muodostettiin kartanoita ja rustholleja. Pfalereiden suku kotiutui seudulle, ja sen jäsenistä tuli virkamiehiä, pappeja ja sotilaita. Avioliittojen kautta Pfalereilla oli sukulaissuhteet lähes kaikkien Ylä-Satakunnassa asuneiden aatelissukujen kanssa. Suvun hautamuistomerkki on Pirkkalan hautausmaalla. Kulkueessa esiintyvä Beata Pfaler on 26-vuotias Haikan rusthollin tytär 1750-luvulta.

5 10. Henrik Johan Spåre ( ), ensimmäinen Spåre Pirkkalassa Spåren suku tuli Pirkkalaan, kun leskeksi jäänyt kapteeni Henrik Johan Spåre avioitui 62- vuotiaana 26-vuotiaan Beata Pfalerin kanssa v Henrik Johan lunasti Pfalereiden omistaman Haikanniemessä sijainneen rusthollin ja antoi sille nimeksi Haikka. Tästä alkoi Spåren suvun Haikan-omistus, jota on kestänyt jo 250 vuotta. Henrik Johan Spårella oli vaiheikas menneisyys. Hän osallistui isänsä Henrik Spåren kanssa suureen Pohjan sotaan ( ) Venäjää vastaan. Hänen isänsä jäi vangiksi kuuluisassa Pultavan taistelussa v ja vietti vankina Siperiassa kolmetoista vuotta. Vasta 15-vuotias Henrik Johan puolestaan joutui sotavangiksi ukrainalaiseen kaupunkiin ja pakeni sieltä saksalaisen prinssin seurueessa Saksaan. Siellä hän opiskeli koristepuusepäksi. Ruotsiin hän palasi v ja yleni myöhemmin armeijassa kapteeniksi. Henrik Johan Spåre haudattiin Pirkkalan puukirkon lattian alle. Henrik Johanin ja Beatan poika, kapteeni Carl Gustav Spåre, siirsi kartanon talousrakennukset ja rakensi v uuden päärakennuksen paikkaan, josta se purettiin 1950-luvulla. Carl Gustav Spåresta tuli myös Pirkkalan suurin tilanomistaja, kun hän peri 1800-luvun alussa myös Valkilan Granfeltin-sukulaisiltaan ja Partolan Pfalereilta. Hänen kuolemansa jälkeen v vanhin poika sai Partolan, nuorin Valkilan ja keskimmäinen, Carl Wilhelm Spåre, sai Haikan. Kun siihen liitettiin ympärillä olevia tiloja, Haikan kartanon maita oli lopulta yhteensä 652 hehtaaria. Tämän jälkeen perilliset ovat jakaneet tilan, ja osa maita on myyty muun muassa Haikan ja Killon omakotialueiksi luvuilla. Kulkueessa kapteeni Henrik Johan Spåre kosii Beata Pfaleria LUVUILTA 11. Matti Nuutinpoika Tanila ja Mikko Yrjönpoika Kaipila, sotilaita Ns. suuressa Pohjan sodassa ( ) Venäjän Pietari Suuri löi Kaarle XII:n armeijan ja romahdutti Ruotsi Suomen suurvalta-aseman. Sotaretki oli armeijalle kohtalokas alusta alkaen. Rutto tappoi suuren osan suomalaisesta ruotuväestä jo Baltian Riiassa v Ratkaiseva taistelu käytiin Ukrainassa Pultavalla kesäkuussa Sitä edeltänyt talvi oli ollut hirvittävän kylmä ja harventanut Ruotsin armeijan rivejä tuntuvasti. Sotilaiden kuolemansyynä oli usein nälkä, mutta moni kuoli myös kovaan pakkaseen. Pultavan taisteluun saakka selvisi vain pieni osa armeijasta, noin perin juurin uupunutta ja kovia kokenutta miestä. Myös hevosista ja ruudista oli pulaa. Tsaari Pietarin joukoissa oli noin miestä. Pultavan taistelussa venäläiset löivät Ruotsin armeijan täysin ja ottivat kaikkiaan sotavankia. Kuolleiden ruotsalaissotilaiden määrä on joidenkin tietojen mukaan jopa miestä. Näin ollen vain harva lienee palannut epäonniselta sotaretkeltä. Mutta ainakin Matti Nuutinpoika Tanilan ja Mikko Yrjönpoika Kaipilan tiedetään selviytyneen Pultavalta Pirkkalaan. 12. Naistenmatkan Jussi Naistenmatkan kylässä asui entinen sotilas Matti, joka harjoitti täällä räätälin ammattia. Hänellä oli kaksi poikaa, Antti ja Jussi, jotka jäivät orvoiksi isä-matin kuoltua v Pojat olivat kuulleet isänsä kertovan entisestä sotakaveristaan Kaasmannista ja hakeutuivat tämän luokse Merikarvialle. Myöhemmin Jussi tunnettiin Merikarvialla Naistenmatkan Jussina. Hänen pojastaan

6 tuli ulkomaankauppaa harjoittaneen puutavaraliikkeen omistaja ja pojanpojasta Antti Ahlströmistä Merikarvian suurmies, A. Ahlström Oy:n perustaja. Kulkueessa Naistenmatkan Jussi on lähdössä veljensä Antin kanssa hakemaan turvaa Merikarvialta Heikki Heikinpoika, Pirkkalan ensimmäinen torppari 1700-luvun puolivälissä alettiin perustaa torppia. Tällä haluttiin aluksi turvata talojen työvoimansaanti mutta myös lievittää tilattoman väestön kasvun aiheuttamaa sosiaalista ongelmaa. Heikki Heikinpojasta tuli nyky-pirkkalan ensimmäinen torppari 1750-luvulla, kun hän sai pappilalta ns. Savilahden saran torppamaakseen. Heikki Heikinpoika joutui tekemään torpan vuokrana taksvärkkiä pappilaan kolme mies- ja hevostyöpäivää viikossa sekä 30 miestyöpäivää vuodessa. Lisäksi oli toimitettava erilaisia luontaistuotteita, marjoja, villoja, voita, pellavaa ja osallistuttava pappilan töihin. Kun työpäivät olivat vielä 12-tuntisia, oli vaikeaa saada oman torpan työt tehdyiksi ajallaan. Nyky-Pirkkala ei ollut keskeistä torpparialuetta, koska täällä oli v vain 43 torppaa. 14. Augusta Lundahl-Wallenius ( ) ja kirkkoherra Gabriel Wallenius ( ) Augusta Lundahl-Wallenius oli tamperelaisen kauppaneuvos Lundahlin tytär ja Fredrika Runebergin koulutoveri ja ystävätär. Hän oli aikanaan kuuluisa, sivistynyt, kielitaitoinen ja taiteellinen. Hän oli myös kirjailijatar, ja hänen runokokoelmansa Vinterblommor från Finland af Augusta ilmestyi v Runot saivat Ruotsissa ylistävän vastaanoton. Runoilijana hän oli luontoromantikko, mikä ilmenee seuraavassa runossakin: Kukka lempeä jos sinut kohtaan Helmasta niityn versoneena hohtaa Oi ethän unohda, se pyytää vaan Niin taita viestintuojani ja säästä Muistoa katsomaan älä päästä Se kuihtumatta hymyy piilossain (Suom. Kyllikki Villa) Augusta kuului myös Fredrika Runebergin emännöimään Lauantaiseuraan, jonka keskeisimpiä hahmoja olivat Johan Ludvig Runeberg, Johan Wilhelm Snellman ja Elias Lönnrot. J. L. Runeberg lienee omistanut eräät runonsakin Augustalle. Lisäksi Augusta Lundahl oli maamme ensimmäisiä naisasianaisia, eikä hän pitänyt kiirettä oman avioliittonsa solmimisella. Kerrotaan, että Laukon kartanon rouva Törngren koetti turhaan saattaa yhteen Augustaa ja Elias Lönnrotia. Koettuaan onnettoman rakkaussuhteen J. J. Nervanderin kanssa Augusta Lundahl kuitenkin taipui järkiavioliittoon itseään vanhemman miehen kanssa. Hän avioitui vuonna 1844 Pirkkalan kirkkoherra Gabriel Walleniuksen kanssa ajan mittapuun mukaan varsin korkeassa 33 vuoden iässä ja synnytti miehelleen kolme lasta. Augusta Walleniuksen ja kahden tyttären hauta on Kalevankankaan hautausmaalla. Gabriel Wallenius oli yläsatakuntalaista pappissukua, jonka isoisoisä oli toiminut pitkään Vesilahden kirkkoherrana. Gabriel Walleniuksen isoisä Jeremias Wallenius taas oli ollut Pirkkalan kirkkoherrana v Siten Gabriel Wallenius hoiti Pirkkalan kirkkoherrana virkaa v jo toisessa polvessa.

7 Ennen virkaan astumistaan hän oli ollut koulualalla opettajana ja rehtorina Turussa ja Pietarsaaressa. Kuten entiseltä opettajalta saattaa odottaa, hänellä oli hyvin tiukat luku- ja kirjoitustaitovaatimukset. Joskus kinkereillä seurakuntalaiset hangoittelivat niitä vastaan ja väittivät, etteivät muut papit vaatineet yhtä paljon. Silloin Gabriel Wallenius vastasi tiukasti: Tietäkää, että minä olen tyyris mies tässä paikassa Matti Leuku ( ), Nokian ja Pirkkalan kuntakokouksen ensimmäinen puheenjohtaja Suomessa erotettiin kirkollinen ja maallinen hallinto toisistaan v annetulla asetuksella. Maalaiskunnan korkeinta päätösvaltaa tuli käyttämään kuntakokous, jonka puheenjohtajasta tuli kunnallishallinnon johtava hahmo. Valmisteleva ja toimeenpaneva elin oli kunnallislautakunta. Nokian ja Pirkkalan pitäjänkokouksessa 4. elokuuta 1867 valittiin kuntakokouksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi talollinen Matti Leuku Pirkkalankylältä. Äänestys ei kuitenkaan ollut yksimielinen, vaan esille tulivat säätyläisten ja talonpoikien erimielisyydet. Tulos merkitsi kuitenkin talonpoikien määräysvallan vakiintumista Pirkkalaan vielä joksikin aikaa, ja Matti Leukusta tuli edelläkävijä Pirkkalan kunnallishallinnon kehittämisessä. Tehtävään vaadittiin vastuuntuntoa, laintuntemusta sekä esiintymis- ja johtamiskykyä, ja soveltuvia henkilöitä oli vähän. Matti Leuku oli ilmeisen soveltuva, koska hän toimi arvostetussa luottamustehtävässä kaikkiaan kolme kolmivuotiskautta v Matti ja Johanna Leukun valokuva on Historiaa Hiidentieltä -kirjassa sivulla Elieser Johansson ( ), Partolan patruuna, Jämsänkosken selluloosatehtaan perustaja Elieser Johansson oli tunnettu sahateollisuus- ja liikemies. Hän omisti yhdeksän sahalaitosta eri puolilla Suomea ja oli perustamassa sukulaistensa kanssa myös Jämsänkosken selluloosatehdasta. Pirkkalassa hän oli Partolan omistaja ja perusti sinne Partolan Ångsåg och Kvarn -nimisen sahan v Saha ehti toimia kuustisen vuotta, ennen kuin se ajautui konkurssiin tulipalon ja menekin vähäisyyden takia. Elieser Johansson myi v kartanon ja sahan langolleen, ruoveteläiselle liikemiehelle Gustav Edvard Palmrothille, joka osti ne pojalleen Hannekselle LUVULLE 17. Pyhäjärven Saha Osakeyhtiö ja sen ripasakkia ja rimalikkoja Hannes Palmroth myi Partolan sahan v liikemies Alfred Selinille. V laajennettiin sahan omistuspohjaa ja otettiin nimeksi Pyhäjärven Saha Osakeyhtiö. Sahasta tuli paikkakunnan merkittävin työnantaja. Sahaustoiminta työllisti enimmillään 168 henkilöä ja hankinta välillisesti vielä lisää. Pyhäjärven sahan seutu oli 1920-luvulla Pirkkalan väkirikkain alue, koska sahayhtiö rakensi työläisilleen alueelle myös kolme vuokrataloa, kuukausipalkkalaisille Pomolan. Riitalassa ja Peltorakennuksessa oli pienempiä asuntoja. Asutus synnytti lähelle myös kauppoja luvun pula-aikana saha joutui taloudellisten vaikeuksien takia Rauma Oy:n omistukseen. Seurasi useita omistusjärjestelyjä, ja toiminta oli ajoittaista ja suhdanteista riippuvaa. Lopullisesti sahaus lopetettiin 1950-luvulla.

8 Pyhäjärven sahan aputyöväkeä kutsuttiin ripasakiksi. Ripasakki koostui naisista eli rimalikoista ja nuorista, noin 15-vuotiaista pojista. Olipa joukossa välillä luvattomasti 13-vuotiaitakin. Ripasakki taaplasi ja teki tuntipalkalla muita aputöitä. Rimalikoista on kuva Pirkkalaisen takasivulla tai Pirkkalan Historian nettisivulla Mikko Pere ja Pereen kauppahuone Pyhäjärven saha synnytti myös kauppoja Pereelle. Osuusliike Tuotanto avasi Pereentielle myymälän lukujen taitteessa. Liike ei kannattanut, koska Mikko Pere perusti kilpailijan. V hän avasi Pereelle kaupan. Kaupparakennuksen toisessa päässä Martta Pere piti kahvilaruokalaa muualta sahalle töihin tulleita irtomiehiä varten. Parin vuoden kuluttua Mikko Pere avasi kaupan yhteyteen myös Etelä-Pirkkalan toisen bensiininjakopisteen. Pitäjän ensimmäinen bensiininjakopiste oli avattu v Pirkkalankylän uuden Voiman yhteyteen. Mikko Pere toimi kauppiaana vuoteen Kauppakiinteistössä oli vuokralaisina useitakin kauppiaita Mikko Pereen sotaan lähdön jälkeen. Tytär Ritva Pere jatkoi jälleen suvun kauppatoimintaa veljensä Juha Pereen kanssa v Näin ollen Pereen kauppakiinteistössä harjoitettiin kauppaa yhteensä 60 vuotta, ja Mikko Pere ja hänen jälkeläisensä olivat kauppiaina peräti 50 vuotta! 19. Kustaa Savijärvi ( ) ja Savijärven kaupunki Kustaa Savijärvi oli tullut Orivedeltä Ollilaan rengiksi v Kun Pyhäjärven saha ja Saveen tiilitehdas synnyttivät 1900-luvun alkuvuosikymmeninä vuokraasuntopulan, Kustaa Savijärvi vastasi tähän omalaatuisella tavalla. Hän rakensi nykyisen Teboilin tuntumassa maantien pohjoispuolella sijainneelle tontilleen ns. Savijärven kaupungin. Ensin hän rakensi itselleen talon. Kun Saveen tiilitehtaan ja Pyhäjärven sahan työläiset tarvitsivat vuokraasuntoja, Kustaa pystytti tontilleen useita hirsi- tai lautarakenteisia asumuksia, joita vuokrasi halukkaille. Rakennukset olivat kummajaisia. Väritykseltään siniset ja punaiset rakennukset olivat kolmikerroksisia hökötyksiä monine ulkonemineen. Sisältä ne muistuttivat labyrinttiä. Ovia oli mitä ihmeellisimmissä paikoissa, ja kaappi saattoi toimia portaana. Huoneiden lukumäärää ei pystynyt laskemaan. Kun Pyhäjärven saha alkoi toimia kolmessa vuorossa ja joku kyseli asuntoa, saattoi Kustaa Savijärvi sanoa: - Ei ole nyt, mutta tulkaa kahden viikon kuluttua uudestaan. Sillä välin hän teki taas jonkin ulokkeen tai kopin. Niinpä asunto löytyi ja kaupunki kasvoi! KANSALAISSOTAA Keisarinvallan murtuessa vuonna 1917 Suomessa ei syntynyt kansallista yhtenäisyyttä maan kehittämiseksi ja uuden sisäisen järjestyksen luomiseksi. Päinvastoin yhteiskunnallinen jakautuminen johti kiivaaseen sisäpoliittiseen valtataisteluun. Suuret uudistukset torpparien vuokraehdot ja maanomistusolot, työaikalainsäädäntö sekä yleinen ja yhtäläinen kunnallinen äänioikeus olivat ratkaisematta. Asiantila aiheutti teollisuudessa ja maataloudessa runsaasti lakkoja ja levottomuuksia. Tilannetta pahensi entisestäänkin vallitseva elintarvikepula ja työttömyys. Järjestyksenpitoa varten alettiin perustaa porvarilliselle puolelle järjestyskuntia (myöhemmät suojeluskunnat) ja työväestön puolelle järjestyskaarteja (myöhemmät punakaartit). Niiden aseistautuminen ja radikalisoituminen, erityisesti marraskuun 1917 suurlakon aikana, ruokki pelkoa, uhkakuvia ja poliittista väkivaltaa sekä muutti myös ryhmien sisäisiä valtasuhteita.

9 Talven aikana sekä työväenliikkeen että porvariston piirissä päätösvaltaa siirtyi aseistetuille joukoille, mikä kärjistyi tammikuun lopulla kansalaissodaksi Oskari Nieminen, Niemis-suutari (k. 1918) Kansalaissota koitui suutari Oskari Niemisen kohtaloksi. Pirkkalan ensimmäinen sosiaalidemokraattinen työväenyhdistys Ty Taisto perustettiin v Lähes heti perustamisen jälkeen siitä erosi Pirkkalankylän tilaton väki hankaliin kulkuyhteyksiinsä vedoten ja perusti oman sosiaalidemokraattisen työväenyhdistyksen, Ty Toivon. Ty Toivon ensimmäinen puheenjohtaja oli Oskari Nieminen, kuolemaansa saakka. Hän oli isopartainen mies, jota pidettiin etevänä, koska hän osasi kirjoittaa ja - ennustaa. Hän asui vaimonsa Aleksiinan ja lapsikatraansa kanssa Kranaatinmäessä Sapalan talon Hakalan mäkituvassa v valmistuneen Toivon talon vieressä ja toimi myös talon vahtimestarina. Kansalaissodassa hän kuului punaisten Pirkkalan kaartiin Pispalassa ja jäi lopulta vangiksi Lahden lähettyvillä. Hennalan vankileiriltä hänet vietiin Suomenlinnaan, missä hän menehtyi alkusyksystä Valtiorikosasiain Tiedusteluosaston mukaan Oskari Nieminen oli ollut Pispalan kaartin johtomiehiä, kiihottaja ja lukuisten laittomien elintarviketakavarikointien suunnittelija. Syksyllä 1918 maassa saatiin lopulta aikaiseksi maanvuokralaki, jonka nojalla leski Aleksiina Nieminen lunasti v omistukseensa Hakalan mäkituvan itselleen ja lapsilleen. Oskari Nieminen on Olavi Horsma-ahon Historiaa Hiidentieltä -kirjan kuvassa sivulla Ida Halme ( ), kauppias ja punainen lotta Ida Halme oli pappilan Raitahalmeen torpan tyttäriä. Hänkin oli ollut perustamassa Ty Toivoa, ja hänet oli tuolloin valittu yhdistyksen varapuheenjohtajaksi. Ida Halme oli itsenäinen nainen, joka rakensi Pirkkalankylälle kauppatalon ja perusti sinne sekatavarakaupan, jota hän piti v Sitten hän oli kauppiaana Tampereella mutta palasi entiseen kauppaansa vielä muutamaksi vuodeksi 1920-luvun lopulla. Kauppiaana hän oli tarkka ja jämptti, mitä kuvaa häneen liittyvä sanonta: Reirusti kilo, sanoi Halmeen Iita, kun silakan katkaisi. Kansalaissodan aikana Ida toimi eräänlaisena punaisena lottana Ty Toivon talolla, laittoi ruokaa ja korjasi vaatteita. Sodan loputtua hän joutui Kalevankankaan vankileirille, ja häntä syytettiin avunannosta valtiopetokseen ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa viideksi vuodeksi. Maassa pantiin loppusyksystä 1918 toimeen punavankeja koskevia armahduksia, ja ensimmäisinä armahdettiin Ida Halmeen tavoin henkilöt, jotka eivät olleet syyllistyneet varsinaisiin rikoksiin ja joiden tuomio oli enintään kolme vuotta vankeutta. Kansalaissodan jälkeen Ida Halme osallistui Ty Toivon naistoimikunnan sihteerinä punaorpojen ja -leskien sekä vähävaraisten avustamiseen. Viime sotiin mennessä kansalaissodan aiheuttama kahtiajako ja jännite olivat lientyneet, ja talvisota yhdisti kotirintaman yhteisiin ponnisteluihin maan puolesta. Iida Halmekin toimi työväenyhdistyksen nimissä yhteistyössä marttojen, lottien ja NNKY:n kanssa. Hän oli mm. Pirkkalan Vapaan Huollon keskuksen Kirkonpiirin piirivalvoja. Ida Halme on Olavi Horsma-ahon Historiaa Hiidentieltä -kirjan kuvassa sivulla 158.

10 SUOJELUSKUNNAT JA LOTTA SVÄRD 10 Valtiovalta kiirehti antamaan suojeluskunta-asetuksen jo elokuussa 1918, koska se halusi saada kuriin epämääräisten paikallisten suojeluskuntien perustamisen. Asetuksella perustettiin valtakunnallinen suojeluskuntajärjestö, joka oli vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Suojeluskuntien tarkoituksena oli edistää kansan puolustuskuntoisuutta sekä turvata laillista yhteiskuntajärjestystä. Tämän toteuttamiseksi suojeluskuntien tuli antaa sotilaallista kasvatusta, edistää voimistelua, urheilua ja kansalaiskunnon kasvamista sekä toimia tarvittaessa varsinaisen armeijan tukena ja avustaa pyydettäessä järjestysviranomaisia luvulla suojeluskunnista kehitettiin puolustusvoimien aluejärjestö, joka sai tehtäväkseen liikekannallepanon järjestämisen. Suojeluskuntayksiköille annettiin selkeät kotirintamatehtävät. Suojeluskuntien luoma aatteellinen henki oli merkittävä tekijä talvisodan hengen synnyssä. Lisäksi suojeluskuntajärjestö oli kouluttanut kymmeniä tuhansia miehiä erilaisiin sodanajan tehtäviin. Suojeluskuntien ja suojeluskuntalaisten merkitys oli suurimmillaan talvisodassa, sillä puolustusvoimat aloitti kertausharjoitusten järjestämisen vasta aivan 1930-luvun lopussa. Myös kenttäarmeijan perusyksiköt koottiin suojeluskuntien aluejärjestelmän mukaisesti. Talvisodassa kuului suojeluskuntiin miestä, mikä oli runsas viidesosa kenttäarmeijan vahvuudesta. Suojeluskuntalaiset olivat talvisodan alkaessa paremmin koulutettuja, aseistettuja ja puettuja kuin muut reserviläiset. Kotirintaman puolustus jäi talvi- ja jatkosodan aikana suojeluskuntien vastuulle. Kotirintamalle jääneistä suojeluskuntalaisista ja sotilaspojista muodostettiin ilmasuojelujoukot, joiden tehtäviin kuuluivat erilaiset vartiointitehtävät, desanttien torjunta, väestönsuojelu sekä palon- ja kulontorjunta. 22. Etelä-Pirkkalan suojeluskunta ( ) Punaisten hallussa ollut Tampere antautui valkoisille 6. huhtikuuta Kolme päivää Tampereen valtaamisen jälkeen eteläiseen Pirkkalaan perustettiin oma suojeluskuntaosasto. Perustaminen tapahtui Ty Taiston talossa, jonka valkoiset olivat ottaneet haltuunsa. Itsenäisen Etelä-Pirkkalan Suojeluskunta perustettiin v Ensimmäiseksi suojeluskuntapäälliköksi tuli Hannes Palmroth. Järjestöllä oli monipuolista sotilaskoulutusta sekä harjoitus- ja kilpailutoimintaa eri urheilulajeissa, ammunnassa, suunnistuksessa, yleisurheilussa, hiihdossa ja pesäpallossa. Se aloitti myös Pirkkalan ympärihiihtotapahtuman. Suojeluskunnalla oli poikaosasto vuotiaita poikia varten. Viimeinen suojeluskuntapäällikkö oli opettaja Kalle Raunio. Oma Kyöstin toimitalo saatiin 1920-luvun puolivälissä Lauri Sankilan lahjoittamalle tontille. Suojeluskuntatalo oli juhlien, huvitilaisuuksien ja kokousten pitopaikka. Sota-aikana se toimi kotirintaman keskuksena vartijoineen ja viestiyhteyksineen. Välirauhan aikana talossa toimi toipilaskoti. Neuvostoliitto ei voinut hyväksyä suojeluskuntien toiminnan jatkamista, joten suojeluskunta lakkautettiin rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti ylipäällikön päiväkäskyllä marraskuussa 1944 ja suojeluskuntatalo lahjoitettiin urheiluseura Pirkkalan Pinnistäjille. Talo tunnetaan nykyisin Pirkkalan Pirkkojen Pirkan Pirttinä. 23. Etelä-Pirkkalan Lotta Svärd -paikallisosasto ( ) Itsenäiseen Etelä-Pirkkalaan perustettiin v suojeluskunnan rinnalle vapaaehtoinen naisjärjestö Etelä-Pirkkalan Lotta Svärd. Tarkoituksena oli herättää ja lujittaa suojeluskunta-

11 aatetta ja avustaa suojeluskuntajärjestöä suojaamaan kotia ja isänmaata. Osaston ensimmäinen puheenjohtaja oli Hilma Palmroth ja sihteeri Hilja Soramäki (myöh. Sikojärvi). Järjestöön kuului myös kannatuslottia sekä vuodesta 1931 lähtien 8 17-vuotiaita pikkulottia. Lottien toimintaan kuului suojeluskunnan ja erilaisten harjoitusten, kilpailujen ja leirien muonitukset ja muu huoltotoiminta. Toimintaan liittyi myös paljon koulutusta: lotat osallistuivat esimerkiksi muonitus-, sidonta-, ensiapu- ja ilmavalvontakursseille. Viime sotien aikana osa lotista joutui rintamakomennukselle, osa hoiti kotirintaman huolto- ja valvontatehtäviä. Lotat leipoivat armeijalle, ompelivat lumipukuja ja alusvaatteita, kutoivat sukkia ja lapasia, osallistuivat peltotöihin ja mottitalkoisiin, hoitivat ilmavalvontaa, viestiliikennettä ja sairaanhoitoa. Lotat huolehtivat myös Suojeluskuntatalon toipilaskodissa toipilaiden muonituksesta ja siisteydestä. Myös Lotta Svärd lakkautettiin marraskuussa 1944 rauhansopimuksen perusteella Iivari Halme ( ), tanssipelimanni Iivari Halme oli syntynyt pappilan Raitahalmeen torpan nuorimpana lapsena. Kun Raitahalmeen torppa itsenäistyi 1920-luvun alussa, sen nimikin vaihtui Halmeeksi. Iivari Halme hankki aluksi elatuksensa maanviljelijänä mutta oli myöhemmin töissä Valmetilla 17 vuotta. Aikaisemmin hänen veljensä August oli soitellut tansseissa 2-rivisellä haitarilla. Iivari aloitti soittamisen hänen jälkeensä. Hän soitteli etupäässä Ty Toivon talon suosituissa tansseissa sekä elonkorjuu- yms. juhlissa. Iivari Halmeen kaksirivinen on nykyään hänen tyttärensä Liisa Ilon kotimuseossa. PIRKKALAN JA NOKIAN TIET EROAVAT 1900-luvun puolella Nokian ja Pirkkalan muodostama Vanha Pirkkala alkoi natista liitoksistaan. Nokia oli teollistunut ja sen väkimäärä oli kasvanut, jolloin myös kunnallinen määräysvalta oli siirtynyt Nokian puolelle. Eikä eteläpuolen Pirkkalassa ollut enää edes omaa kirkkoa. Asiantilaan haluttiin korjausta. Nokian ja Pirkkalan eroa ajoi ja valmisteli erityisesti kaksi maanviljelijää, Partolan isäntä agronomi Hannes Palmroth ja Ollilan isäntä K. E. Ollila. Vallitsevan käytännön mukaan piti ensin toteuttaa seurakuntajako. Se toteutuikin v. 1921, jolloin syntyivät Pohjois-Pirkkalan ja Etelä-Pirkkalan seurakunnat. Kunnallinen kahtiajako toteutui vuoden 1922 alusta, jolloin Pohjois-Pirkkala ja Etelä-Pirkkala aloittivat toimintansa itsenäisinä kuntina. 25. Hannes Palmroth ( ), Ételä-Pirkkalan ensimmäinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja rouva Hilma Palmroth ( ) Partolan isäntä, agronomi Hannes Palmroth oli toiminut aktiivisesti kunnallistehtävissä jo ennen Nokian ja Pirkkalan eroa. Hän oli ollut mm. kuntien yhteisen kuntakokouksen puheenjohtajana v Hannes Palmroth oli K. E. Ollilan kanssa keskeisiä henkilöitä Nokian ja Pirkkalan eroa valmisteltaessa. Hän jopa otti nimiinsä 2000 markan lainan Etelä-Pirkkalan ja Säijän lainajyvästöltä erosta aiheutuviin kustannuksin. Kuntajaon toteuduttua v Hannes Palmrothista tuli itsenäisen Etelä-Pirkkalan kunnanvaltuuston ensimmäinen puheenjohtaja, missä tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka. Hannes Palmrothin harrastuksiin kuuluivat karjanjalostus, hevoskasvatus, raviurheilu ja metsästys.

12 Hilma Palmroth oli ennen avioliittoaan Tampereen Yhteiskoulun opettajatar. Hän harrasti nuoruudestaan asti monipuolisesti kulttuuria mutta osallistui myös yhteiskunnalliseen toimintaan. Hän mm. oli kunnanvaltuustossa sekä Etelä-Pirkkalan Lotta Svärdin ja NNKY:n perustajia. Hannes ja Hilma Palmrothin perheessä oli kuusi lasta, Pentti, Lasse, Riitta, Reino, Marjatta ja Kirsti. Niinpä vanhemmat olivatkin Eteläkoulun ja uuden Nuolialan koulun tukijoita ja johtokunnan pitkäaikaisia jäseniä, ensin Hannes, sitten Hilma ja hänen jälkeensä vielä poika Pentti. Perhekuva on Pitkin poikin Pirkkalaa -kirjassa sivulla Kaarle Edvard Ollila ( ), herastuomari ja kunnallispoliitikko ja emäntä Iida Ollila ( ) Kaarle Edvard Ollila oli syntynyt Kangasalla. Avioiduttuaan Ida Ollilan kanssa hän oli tullut isännäksi Ollilaan v K. E. Ollila oli niin ikään toiminut vanhan Pirkkalan kunnanvaltuustossa ja kunnallislautakunnassa. K. E. Ollila oli Hannes Palmrothin ohella toinen keskeinen pirkkalalainen, joka ajoi Nokian ja Pirkkalan ero. Hänen kerrotaan neuvotelleen jaosta Nokian edustajien kanssa veneessä Pyhäjärvellä, kuntien tulevalla rajalla. Itsenäisessä Etelä-Pirkkalassa hän oli merkittävä, pitkäaikainen ja monipuolinen vaikuttaja myös kunnan, seurakunnan ja lukuisten yhdistysten ja yhteisöjen johtotehtävissä. Valtuutettuna ja kunnallislautakunnan jäsenenä hän toimi koko 1920-luvun ja aina vuoteen 1936 asti. Lisäksi hän oli molempien koulujen johtokunnissa. Seurakunnan kirkonisännöitsijänä hän toimi seurakunnan itsenäistymisestä lähtien kuolemaansa asti. Hän oli myös Etelä-Pirkkalan Osuuskassan ja perustajia sekä toimi sähköyhtiön, puhelinyhtiön ja maamiesseuran luottamustoimissa. Lautamiehenä hän toimi peräti 54 vuotta, mikä lienee Suomen ennätys. Herastuomarin arvonimen hän sai jo v huomionosoituksena lautamiestoiminnastaan. Hän toimi myös kaupanvahvistajana, laati kauppakirjoja ja hoiti muitakin juoksevia asioita kuntalaisten puolesta. Asioimistoimiensa vuoksi monet kutsuivat häntä tuomariksi. Ollilan isäntäpariskunnan kuva vuodelta 1932 on Pitkin poikin Pirkkalaa -kirjan sivulla Juho Pauni ( ), kunnallismies ja sota-ajan säännöstelytalouden johtaja Juho Pauni syntyi Valkilan voudin poikana. Työuransa hän aloitti Kyöstin paimenpoikana. Nuorena miehenä hän kierteli rannikkokaupungeissa ja Ahvenanmaalla hyvin erilaisissa töissä. Ehtipä hän toimia merimiehenäkin Itämerellä ja seilata Liverpooliin asti. Pirkkalaan palattuaan hän oli perustamassa Sos. Dem. Työväenyhdistys Toivoa. Kansalaissodan aikana Juho Pauni joutui punavangiksi, mutta hänet vapautettiin. Siihen vaikutti Akseli Leukun puoltokirje, jossa hän mainitsi Juho Paunin rehdiksi ja rehelliseksi mieheksi. Jo seuraavana aamuna, joka sattui olemaan sunnuntai, häntä tultiin pyytämään rakentamaan Nuolialan koulua. Siitä alkoi Juho Paunin pitkä päivätyö Pirkkalan rakentajana. Ennen Pirkkalan ja Nokian eroa hänet valittiin v ainoana pirkkalalaisena kuntien yhteiseen valtuustoon. Hän oli myös päättämässä Nokian ja Pirkkalan erosta. Itsenäisessä Etelä- Pirkkalassa hän oli valtuutettuna vuoteen 1933 ja toimi välillä mm. valtuuston puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. Suuren perheen huoltajana hän ei asettunut enää ehdokkaaksi seuraavissa kunnallisvaaleissa. Kunnallislautakunnan varapuheenjohtajana hän toimi v Sota-aika toi hänelle uusia ja entistä vaativampia haasteita: Hän toimi kansanhuollon johtajana koko sota-ajan ja senkin jälkeen. Vuonna 1941 Pirkkalaan perustettiin kansanhuoltotoimisto, jonka johtajana hän oli 13 vuotta eli koko sen toiminnan ajan. Tässä tehtävässä hänestä tulikin

13 Pirkkalassa kiitetty ja parjattu sota-ajan piste- ja korttitalouden johtohenkilöitymä ja koko säännöstelytalouden valvoja. Juho Pauni toimi myös siirtoväen huoltojohtajana, joka sijoitti kuntaan saapuneet siirtolaiset perheisiin. Juho Pauni osallistui myös v ilmestyneen Vanhan Pirkkalan Historian historiatoimikuntaan yhtenä Pirkkalan edustajana v Juho Paunin kuva on Historiaa Hiidentieltä -kirjassa sivulla Paavo Leuku ( ), kunnallisneuvos, kunnan esimies Kunnallisneuvos Paavo Leuku oli erittäin pitkäaikainen ja monipuolinen vaikuttaja Pirkkalassa. Kunnallispoliittisen uransa hän aloitti jo 25-vuotiaana, kun hänet v nimitettiin paikallisen maanlunastuslautakunnan puheenjohtajaksi. Hän vastasi uuden maanvuokralain mukaisen torppien lunastuksen toimeenpanosta Pirkkalassa. Itsenäisessä Etelä-Pirkkalassa hänet valittiin v kunnanhallitusta vastanneen kunnallislautakunnan puheenjohtajaksi eli kunnan esimieheksi paikkakunnalta muuttaneen Otto Mannerin tilalle. Paavo Leuku toimi tehtävässä v:n 1945 loppuun asti. Kunnallisneuvoksen arvonimen hän sai v Paavo Leuku on toiminut lukuisissa muissa kunnallisissa, paikallisissa ja seudullisissa tehtävissä ja luottamustoimissa. Hän oli mm. v perustamassa Etelä-Pirkkalan Osuuskassaa ja toimi sen hallituksen puheenjohtajana lähes 40 vuotta. Paavo Leuku on vaikuttanut merkittävästi Pirkkalan kotiseutuhistorian ja -perinteen tallentamiseen. Hän oli jo v ilmestyneen Kaukovalta Jaakkola Sorilan Pirkkalan historian historiatoimikunnassa ja oli yhtenä Pirkkalan edustajana myös v ilmestyneen Vanhan Pirkkalan Historian historiatoimikunnassa. Paavo Leukun kuva on Historiaa Hiidentieltä -kirjassa sivulla 244. UUSI KIRKKO Pirkkalan emäkirkko siirtyi Nokialle, kun sinne valmistui v C. L. Engelin suunnittelema kivikirkko. Pyhäjärven eteläpuolisen Pirkkalan huonokuntoinen puukirkko päätettiin purkaa v Näin katkesi seudun yli 500-vuotinen kirkkoperinne, eikä nyky-pirkkalaa vastaavalla alueella ollut kirkkoa lainkaan. Kun Nokian ja Pirkkalan seurakunnat erosivat, saatiin Etelä-Pirkkalaan myös oma kirkko. Vuonna 1921 tänne valmistui Ilmari Launiksen suunnittelema punatiilinen kirkko. 29. Kalle Kari ( ), Etelä-Pirkkalan ensimmäinen suntio Etelä-Pirkkalan uuden kirkon ensimmäisenä suntiona toimi kirkon valmistumisesta lähtien v Kalle Kari (aikaisemmin Kaarle Isolukkari). Virallisesti hän oli kirkonvartija, kellonsoittaja ja kirkon lämmittäjä. Hän oli työteliäs ja uhrautuva kirkonpalvelija, joka ehti mukaan myös seurakunnan ja kunnan luottamustehtäviin. Vt. kirkkoherra Lauri Palva luonnehti häntä erinomaiseksi suntioksi, nopeaksi ja hyväkäytöksiseksi. Hänen Veikko-poikansa jatkoi isänsä jälkeen työtä suntiona ja myös haudankaivajana 16 vuoden ajan. Kalle Kari oli entinen pappilan Isolukkarin torpan vuokraaja, joka oli lunastanut torpan v uuden maanvuokralain nojalla. Samalla hän oli ottanut Kari-nimen itselleen ja tilalleen. Torpan itsenäistyminen oli suuri asia. Lunastuspäätöksen saatuaan Kalle Karin kerrotaan riemuinneen Fanny-vaimolleen: Nyt ollaan talollisia! Kalle Karin kuva on Historiaa Hiidentieltä -kirjan siviulla 194.

14 30. Emma Lehtinen ( ), Kirkko-Emma Emma Lehtinen aloitti säännöllisen kirkossa käynnin heti uuden kirkon valmistuttua v Huivi päässä hän kulki Jyrkänpäästä kirkkoon, satoi tai paistoi. Hänen kulkunsa oli niin tarkkaa, että Kirkonkylän Voimassa tarkistettiin kellotkin sen mukaan: Emma ilmaantui Voiman kohdalle varttia vaille kymmenen. Kirkossa hänellä oli aina sama paikka pääkäytävän vasemmalla eli naisten puolella kolmannen penkkirivin päässä. Jos joku oli vahingossa istunut paikalle, Emma tiuskaisi: - Pois paha mun paikaltani! Lattiasta oli kulunut maalikin siltä kohtaa, missä Emma löi jalallaan tahtia virrenveisuulle Antti Färm ( ), haudankaivaja Teiskossa syntynyt seppä Antti Färm toimi Etelä-Pirkkalan haudankaivajana luvuilla. Hän myös oli mukana Etelä-Pirkkalan kunnan perustavassa kokouksessa ja toimi myöhemmin joissakin luottamustehtävissä. Antti Färm oli persoonallinen partaniekka, josta on lukuisia juttuja. Färm sai jokaisesta haudankaivusta palkan, joka vastasi ojankaivumiehen neljän päivän palkkaa. Kun eräänä talvena lumen aikaan ei ollut yhtään hautausta, Färm totesi keväällä hurskaaseen tapaansa kirkkoherra Lauri Palvalle: Kyllä Jumala on siunannut seurakuntaa, kun ei ole ketään kuollutkaan. Aina ei raha riittänyt myöskään ostosten maksamiseen Kirkonkylän Voimassa. Oli siinä oli v kaupanhoitajaksi vasta tulleella Eino Laaksolla ihmettelemistä, kun ensimmäinen asiakas oli valkopartainen mies, joka osti halpaa makkaraa velaksi ja lupasi maksaa sitten, kun joku kuolee. Antti Färmin kuva Pirkkalan seurakunnan vaiheita 80 vuoden ajalta -teoksessa s Matti Viherkoski ( ), opettaja ja Pirkkalan ensimmäinen kanttori 1920-luvun alussa oli Etelä-Pirkkalan Eteläkoulussa haettavana opettajan virka. Etusija annettaisiin opettajalle, joka pystyisi virkaatekevänä hoitamaan myös kanttorin virkaa. Molemmat pätevyydet omaava Matti Viherkoski valittiin virkaan. Hän tuli Pirkkalaan v. 1923, ja kanttorin virka vakinaistettiin v Hän jäi eläkkeelle Kirkonkylän koulun johtajaopettajan virasta v ja kanttorin virasta neljä vuotta myöhemmin. Matti Viherkoski perusti Pirkkalaan muutaman vuoden toimineen puhallinorkesterin sekä edelleen toimivan kirkkokuoron, jonka toiminta pääsi oikein vauhtiin vasta karjalaisen siirtoväen tulon jälkeen. Musiikki tuli Matti Viherkosken elämään kodinperintönä. Isä soitti viulua sekä pelimannimusiikkia 1-rivisellä haitarilla. Matille hän opetti viulunsoittoa, ja jo toisluokkalaisena Matti soitti pelimannina eräissä häissä. Soittoharrastuksillaan hän ansaitsi rahat ensimmäisen viulunsa ostoon. 17-vuotiaana Matti pääsi Suomen kaartin soittokuntaan musikanttioppilaaksi. Siellä hän oppi nuotit ja soittamaan es-bassoa eli tuubaa. Kohokohta oli v. 1905, kun soittokunta lähti Suomalaisen keisarillisen henkivartioväen III tarkka-ampujapataljoonan mukana 7-viikkoiselle leirille Venäjälle Krasnaja Seloon. Siellä Matti Viherkoski näki keisariparin, kun Nikolai II ratsasti tarkastukselle. Matti Viherkoski näki keisarin läheltä, kun suomalaisen soittokunnan vuoro oli soittaa ihan keisaria vastapäätä. Matista keisari näytti olevan pienenpuoleinen mies, vaikka valtias olikin. Matti Viherkoski on kuvissa Pitkin poikin Pirkkalaa -kirjan sivuilla 263 ja 310.

15 VIELÄ JA 1930-LUVULTA Suojärven liikenne ( ) ja Antti Suojärvi ( ) Etelä-Pirkkalan linja-autoliikenne alkoi 1920-luvun alussa Pyhäjärven sahalta Tampereen kauppatorille. Vuosikymmenen puolivälissä aloittivat Suojärven kaksosveljekset Antti ja Matti liikennöinnin vuokra-autoilijoina Tampereella ja Pirkkalassa. Ensimmäisen linja-autonsa veljekset hankkivat v linjalle Tampere Pirkkala Säijä. Kilpailijoina oli mm. liikennöitsijä Väinö Paunu. Matti Suojärven kuoltu v Antti Suojärvi jatkoi liikennöintiä. Parhaimmillaan firmalla oli kaksikymmentä linja-autoa ja henkilökuntaa kolmekymmentä henkeä. Antti Suojärvi hoiti Pirkkalan joukkoliikennettä lähes 50 vuotta. Suojärven linja-autoliikenne siirtyi kuljettajineen ja kalustoineen Väinö Paunu Oy:lle vuoden 1985 lopussa, ja pian vaihtui Suojärven autojen ikivihreä väri Paunun hopeanväriin. Kulkueessa on Suojärven entinen Diamond-merkkinen linja-auto vuosimallia 1929, jota kuljettaa Matti Nieminen, alias Antti Suojärvi. 34. Kustaa Adolf Koskinen ( ), opettaja, pankinjohtaja ja talousneuvos Opettaja, pankinjohtaja ja talousneuvos K. A. Koskisen isovanhemmat olivat menettäneet luvun suurten nälkävuosien aikana Korpilahden tilansa velkojen takia, koska ei ollut lainansaantimahdollisuuksia. Tämä epäoikeudenmukaisuus lienee viitoittanut K. A. Koskisen tulevaa toimintaa pankkimiehenä. Osuuskassojen tarpeellisuus johtui vuonna 1918 säädetystä vuokra-alueiden lunastuslaista eli ns. torpparivapautuslaista, joka mahdollisti torppien lunastamisen. Etelä-Pirkkalan Pienviljelijäyhdistys järjesti perustavan kokouksen v Karsitun tilalla nykyisen lentoterminaalin paikalla. Opettaja Koskinen oli pyydetty kokouksen sihteeriksi; puheenjohtajana toimi kunnanesimies Paavo Leuku. Koskinen valittiin Etelä-Pirkkalaan perustettavan osuuskassan asioiden hoitajaksi. Pankin toimipaikkana oli Hyrsingin koulu, jossa Koskinen toimi opettajana ja hoiti kassaa opettajan toimensa ohella. Pankin kassana oli opettajan suuri vanha lompakko. Kun K. A. Koskinen siirtyi opettajaksi Nuolialan koululle, kassakin muutti sinne. K. A. Koskinen kävi kuitenkin määräpäivinä Hyrsingin koululla palvelemassa kulmakunnan asukkaita. Osuuskassa siirtyi v Tampereelle, ja sen nimeksi tuli Tampereen Seudun Osuuskassa. K. A. Koskinen pyydettiin sen toimitusjohtajaksi, ja hän hoiti tehtävää v tapahtuneeseen eläkkeelle jäämiseensä saakka. Talousneuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin v K. A. Koskinen on kuvassa Pitkin poikin Pirkkalaa -kirjan sivulla Alma Alkula ( ), puhelunvälittäjäveteraani Pirkkalan Telefooniyhdistys aloitti toimintansa v Yhdistykselle rakennettiin sentraalimökki Naistenmatkan kylään Ollilasta vuokratulle tontille nykyisen Ratsutilantien varteen. Alma Alkula välitti käsivälitteisesti puheluja puhelinyhdistyksen toiminnan alusta lähtien 50 vuoden ajan v Hän asui perheineen keskusrakennuksessa ja jäi eläkkeelle vasta 75- vuotiaana. Perheenjäsenet avustivat työssä ja huolehtivat osuuskunnan laitteiden ja linjojen kunnossapidosta. Alkuaikoina vain Tampereen-puhelut olivat maksullisia ja laskutus perustui puhelunvälittäjän tukkimiehen kirjanpitoon. Yhtiö muutettiin v Pirkkalan Puhelinosuuskunnaksi luvun

16 alussa Pirkkalan Puhelinosuuskunta myytiin Tampereen Puhelinosuuskunnalle, mutta Alma Alkula jatkoi puhelunvälittäjänä myös sen palveluksessa vielä kahdeksan vuotta. Alma Alkula on kuvassa Pitkin poikin Pirkkalaa -kirjan sivulla Lempi Viherkoski ( ), Pirkkalan ensimmäinen postinhoitaja Etelä-Pirkkalan postit haettiin Tampereen postikonttorista hevosella, reellä tai rattailla. Postia kuljettivat mm. seppä Färmin Siina-emäntä ja pojat. Myöhemmin posti tuotiin autoilla. Naistenmatkalle oli perustettu postipysäkki v ja toinen v Pirkkalankylälle, missä postipysäkki toimi ainakin Emil Prihdin ja Paavo Leukun kodeissa. Arvopostit ja isommat postiasiat piti hoitaa Tampereella. Pirkkalan ensimmäinen posti perustettiin v Paavo Leukun ajamana Kirkonpiirin Eteläkoululle, missä se toimi opettajan asunnon paraatipuolen eteisessä vuoteen Postinhoitajana oli Lempi Viherkoski, ja postikaluston virkaa toimitti Viherkosken vanha kirjoituspöytä. Postin järjestämään välineistöön kuuluivat kirje- ja pakettivaaka, leimasimet, kassalipas, lakkapötkö ja narukerä. Eteisessä oleva komero riitti säilytystilaksi. Posti oli avoinna kaksi tuntia aamuisin ja iltapäivisin, mutta asiakkaita saattoi tulla milloin tahansa, vaikka kuudelta aamulla tai illalla nukkumaanmenoaikana. Rouva Lempi Viherkoski hoiti postia 19 vuotta, eikä hänellä ollut ainoatakaan lomapäivää pitkän työrupeamansa aikana. Samaan aikaan kuitenkin työmäärä kasvoi, ja varsinkin sota-aika lisäsi postin määrää tavattomasti. Lempi Viherkoski on kuvassa Pitkin poikin Pirkkalaa -kirjan sivulla Fanny Sipilä ( ), kätilö Etelä-Pirkkalan itsenäistyttyä kuntaan perustettiin diakonissan viran lisäksi myös kätilön virka. Kunnanlääkäriä ei ollut, vaan diakonissa ja kätilö saivat vastata kaksin pirkkalalaisten terveydenhoidosta. Fanny Sipilä oli Etelä-Pirkkalan kolmas kunnankätilö v:sta luvun loppupuolelle. Hän vastasi diakonissan kanssa pitäjän terveydenhoidosta. Fanny Sipilä oli tomera kätilö, joka synnyttäjän kotiin saavuttuaan komensi miehet mukaan synnytysvalmisteluihin. Synnytystapahtumaan mukaan joutuneet miehet saattoivatkin jälkikäteen todeta, että heiltä menivät lapsentekohalut. 38. Ida Laurila ( ), legendaarinen diakonissa Pirkkalan sairaanhoitohenkilöstö toimi Nokian puolella. Poikkeuksena oli NNKY:n v palkkaama diakonissa, jonka työkenttänä oli Hämeen puoli eli nyky-pirkkala. Diakonissa Ida Laurila tuli Etelä-Pirkkalaan kolmanneksi ja viimeiseksi diakonissaksi v Tehtäväänsä hän hoiti melkein 30 vuotta, vuoteen 1957 asti, ja hänestä tuli legenda jo eläessään. Hän vastasi yksin sairaista, uurasti epäitsekkäästi ja tarmokkaasti hankalissa oloissa: tiet olivat huonot, ja potilaiden sairaalamatka Tampereen yleiseen sairaalaan saattoi alkaa purilailla tai Ida Laurilan selässä. Ida Laurila huolehti myös kotien lääkevarastoista ja valmisti itsekin joitakin lääkkeitä. Tampereen lääkärit luottivat häneen ja saattoivat määrätä potilaalle lääkkeitä tätä näkemättä Idan vietäväksi. Toisinaan Ida joutui vastaamaan sairaan lisäksi myös hänen taloudestaan, jopa karjasta. Kuolevan vuoteen äärestä hän saattoi joutua arkun hankintaan tai laittamaan vainajan ja saattamaan hänet kirkolle asti. Myös köyhäinhoidon piirimiehen tehtävät kuuluivat hänelle, samoin kouluhoitajan työ kahdeksan vuoden ajan.

17 Alkuaikoina NNKY joutui keräämään Ida Laurilan palkkarahat keräyksillä, elojuhlilla, myyjäisillä ja lahjoituksilla. Myöhemmin seurakunta maksoi 2/3 palkasta ja kunta 1/3:n. Jäädessään eläkkeelle v uupumaton uurastaja ei olisi millään tahtonut jättää työtään, se oli hänelle surkea paikka: En minä nyt osaa sanoa, mikä siinä olisi ollut parasta, mutta kaikki oli hyvää. Kunnioitettu ja rakastettu diakonissa ehti viettää 100-vuotispäiväänsä helmikuussa 1998 ennen saman vuoden lokakuussa tapahtunutta poismenoaan. Kulkueessa Ida Laurilan esittäjällä on yllään aito Ida Laurilan diakonissan puku. 99-vuotias Ida Laurila on Pitkin poikin Pirkkalaa kirjassa sivulla Pentti Palmroth ( ), kenkätehtailija ja kunnallisneuvos Hannes ja Hilma Palmrothin vanhin poika Pentti suuntautui kenkäalalle nuorena heti kauppaopiston jälkeen. Hän opiskeli alaa Saksassa ja Yhdysvalloissa. V hän perusti 27- vuotiaana Partolan Kenkätehtaan. Myöhemmin syntyi muitakin tehtaita, Tisle Oy ja Hämeen Kenkätehdas Oy sekä Palmroth Holland N.V, joiden toimitusjohtaja hän myös oli. Pentti Palmroth piti tärkeänä yrityselämän ja kunnan välistä vuorovaikutusta ja osallistui tarmokkaasti kotikuntansa kunnalliselämään kokoomuspuolueen jäsenenä. Hän oli valtuuston jäsen v ja koko tuon ajan myös joko valtuuston puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Kunnallisneuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin v Lisäksi hän toimi Pirkanmaan Maakuntaliiton perustamisesta lähtien sen puheenjohtajana v sekä Tampereen kauppakamarin hallituksessa ja lukuisissa muissa eri alojen tehtävissä. Sukunsa perinteiden mukaan hän toimi myös 39 vuotta Nuolialan koulun johtokunnan puheenjohtajana v äitinsä Hilma Palmrothin jälkeen. Hän vaikutti myös monin tavoin Pirkanmaan kouluolojen kehittämiseen ja oli mm. perustamassa Pirkanmaan yhteiskoulua Tampereen eteläpuolisten asukkaiden lapsille. Hän sai aikaiseksi myös Etelä-Pirkkalan nimen muutoksen Pirkkalaksi v käytyään keskustelemassa presidentti Kyösti Kallion kanssa. Sota-aikana hän toimi puolustusministeriön sotatalousosaston toimistopäällikkönä sekä kansanhuoltoministeriön ja päämajan sotatalousosaston toimistopäällikkönä. Oma tehdas valmisti saappaita sotilaille. 40. Partolan kenkätehdas ( ) Pirkkalan maatalous ei enää pystynyt elättämään kunnan koko asujaimistoa 1920-luvun lopulla. Niinpä Pentti Palmroth perusti kenkätehtaansa Pirkkalaan, joka tarvitsi työpaikkoja ja josta tehdas sai rauhallista työväestöä. Työntekijöiden ei tarvinnut myöskään luopua tutusta asuinympäristöstään. Partolan kenkätehdas tuli olemaan Pirkkalan toinen merkittävä työllistäjä Pyhäjärven sahan ohella. Parhaimmillaan Partolan kenkätehtaassa oli työväkeä lähes 200 henkeä. Tehdas pyrki alusta lähtien kouluttamaan kaikki työntekijänsä vaatimattomimmasta tehtävästä ylimpään saakka. Niinpä monet aloittivat oppipoikina tai -tyttöinä ja kokeilivat taitojaan tehtaan eri osastoilla. Niitä olivat suunnittelu, leikkuu, tikkaamo eli neulomo, pinkomo, pohjaamo, viimeistely ja pakkaamo. Pentti Palmroth oli reilu johtaja, joka opetti väkensä täsmällisyyteen ja oli itse esimerkkinä. Hän vaati väeltään kohteliaisuutta, mutta kiinnitti huomiota myös työpaikkaviihtyvyyteen. Tehdassaleihin mm. hankittiin verhot ja viherkasveja. Neljä kertaa päivässä konttoritytöt soittivat levyjä, yleensä kolme levyä kerrallaan, marsseja ja reipasta tanssimusiikkia. Partolan kenkätehtaan kengissä ovat kävelleet mm. Miss Eurooppa Ester Toivonen luvulla ja Miss Universum Armi Kuusela 1950-luvulla.

18 Pentti Palmrothin kuoltua v hänen poikansa Juhani ja Pertti Palmroth ovat jatkaneet suvun kenkätehtaita, ja nyt toiminta jatkuu jo kolmannessa polvessa. Partolan kenkätehtaan toiminta kuitenkin lopetettiin v Hilja Sikojärvi ( ), opettaja ja vaikuttaja Opettaja ja emäntä Hilja Sikojärvi (o.s. Soramäki) toimi Etelä-Pirkkalassa kiertokoulun opettajana viitisen vuotta ennen v oppivelvollisuuslain voimaantuloa. Sen jälkeen hän oli alakansakoulun-opettajana aluksi Nuolialassa. Mentyään naimisiin Väinö Sikojärven kanssa hän siirtyi Hyrsingin kouluun ja opetti siellä vuoteen Opetustyötä kertyi Pirkkalassa lähes 30 vuotta. Hilja Sikojärvi oli vahva monitoiminainen. Hän oli 1930-luvun puolivälissä kunnanvaltuuston ainoa naisjäsen ja ensimmäinen oikeistolainen naisvaltuutettu. Valtuustossa hän oli kaikkiaan v ja , kunnallislautakunnassa v ja kunnanhallituksessa vuodesta 1949 kuolemaansa asti. Hän oli myös perustamassa mm. Pirkkalan nuorisoseuraa, NNKY:tä, Vapaata Huoltoa, SPR:ää, Hämeen puolen Marttayhdistystä ja Etelä-Pirkkalan Lotta Svärdiä. Hilja Sikojärvi on kuvassa Pitkin poikin Pirkkalaa sivulla Yrjö Hietalahti ( ), kirkkoherra Yrjö Hietalahti oli Etelä-Pirkkalan toinen vakinainen kirkkoherra vuodesta 1933 lähtien. Hän palveli seurakunnan ainoana pappina 33 vuotta vuonna 1966 tapahtuneeseen eläkkeelle jäämiseensä saakka. Häntä pidempään tehtävää olivat hoitaneet uskonpuhdistuksen jälkeisen Pirkkalan ensimmäinen kirkkoherra Pietari Niilonpoika 1500-luvulla ja viides kirkkoherra Jaakko Raumanus 1600-luvulla. Yrjö Hietalahti oli syntynyt Iitissä, ja Pirkkalaan hän tuli Hausjärven pitäjänapulaisen virasta. Lyyli-rouvan lisäksi perheeseen kuuluivat tyttäret Aino, Saara ja Liisa sekä poika Antti. Yrjö Hietalahti oli viimeinen kirkkoherra, joka asui perheineen v valmistuneessa C. L. Engelin suunnittelemassa Pirkkalankylän pappilassa, joka purettiin 1960-luvulla. Yrjö Hietalahti valitsi epäilemättä pappisuran uskonnollisen vakaumuksensa pohjalta, mutta hän tunsi lukkarinrakkautta myös tekniikkaa kohtaan. Hän rakenteli muuntajia, kideradion ja monenmoisia laitteita, jopa Pyhäjärven rantaan tuulimyllyn, joka nosti vettä pappilan ja sen navetan tarpeisiin. Hän harrasti myös valokuvausta luvulla hän hankki Essex-merkkisen henkilöauton, joka sai pitäjäläisten suussa nimen Kantti x kantti & lippa. Autoon kiinnitetty aisakello lienee ollut Hietalahden vastaus nimitykseen ja kuvastanut ennemminkin kirkkoherran huumorintajua kuin vakavaa pyrkimystä äänimerkinantoon. Hän myös rakensi Essexiin vesikiertolämmittimen, jotta se toimisi pakkasellakin. Tiet olivat talvisin kuitenkin huonosti aurattuja ja kirkkoherra joutui turvautumaan virkamatkoillaan usein rekipeliin. Kesällä autoilua rajoittivat taas huonot tiet ja polttoainepula. 43. Huugo Värälä ( ), kansanmusiikin Hämeen Oltermanni Huugo Värälä oli tunnettu ja tunnustettu kansanmusiikin monitoimimies. Hän oli Viljakkalasta kotoisin ollut itseoppinut pelimanni, joka soitteli luvuilla tanssiyhtyeissä viulua, harmonikkaa ja huuliharppua luvun jälkipuoliskolla hän muutti Tampereelle ja työskenteli Valmetin lentokonetehtaalla, missä hän maalasi tyyppimerkkejä, tekstejä, kylttejä ja kaavioita koneisiin. Pirkkalaan hän muutti v ja rakensi omakotitalon Haikkaan Keskuskatu 5:een.

19 1970-luvulla hän hakeutui Pirkkalan kansalaisopiston pelimannipiiriin ja oli perustamassa Pirkkalan Kansalaisopiston Pelimannit -yhtyettä. Hän ohjasi myös pelimannipiirejä. Kansalaisopiston pelimanneista eriytyi pienempi ryhmä, Pirkkalan Pelimannit, jonka kokoonpanoon Värälä myös kuului. Pirkkalan Pelimannit esiintyi kansalaisopiston omissa juhlissa ja erilaisissa tilaisuuksissa. Jäätyään eläkkeelle v hän alkoi myös säveltää ja tallentaa kansanmusiikkia. Kansanmusiikkiliitto nimitti Huugo Värälän Hämeen Oltermanniksi v Hänet palkittiin myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla Folk Music Festival -plaketilla v Kulkueessa Huugo Värälän esittäjänä on toinen palkittu pirkkalalainen kansanmusiikkimies, Kalervo Kytölinna. Presidentti Tarja Halonen myönsi hänelle ansioistaan v Director Musices - arvonimen. Kalervo Kytölinna soittaa viululla Huugo Värälän säveltämän Haikan valssin. Huugo Värälän kuvia on Pitkin poikin Pirkkalaa -kirjan sivuilla. 314 ja Valmet Oy Valtion lentokonetehdas siirtyi v Helsingistä Pirkkalan rajalle Härmälään. Lentokonetehtaalla (v:sta 1951 lähtien Valmet Oy) tuli olemaan Pirkkalan kannalta erittäin suuret ja kauaskantoiset vaikutukset. Onhan se tarjonnut työtä ja toimeentuloa tuhansille ja tuhansille pirkkalalaisille ja heidän perheilleen monen sukupolven ajan. Lisäksi tuhannet Valmetin työntekijät ovat asettuneet asumaan Pirkkalaan ja sillä tavalla vaikuttaneet kunnan asutukseen ja kehitykseen. Valtion asutusviranomaiset ostivat 1930-luvun lopulla Haikan kartanosta lentokonetehtaan työläisten tarpeisiin 40 hehtaarin alueen, minne syntyi Haikan asuinalue. Sotien jälkeinen Valmetin sotakorvaustuotannon aiheuttama henkilökunnan lisäys loi uuden asuntojen tarpeen Pirkkalassa. Vuonna 1946 Valmet osti tähän tarkoitukseen nykyisen Killon omakotialueen, jonne työläiset alkoivat rakentaa talojaan. Omakotirakentajat perustivat heti tonttien luovutuksen jälkeen v Killon omakotiyhdistyksen. Yhdistys hankki Valmetin kanssa yhteistoiminnassa rakennustarvikkeita, perusti huoltokassan ja vastasi myös Pirkkalan ensimmäisen päiväkodin toiminnasta. Valmet luopui Killon omistuksistaan v. 1967, ja alue siirtyi Pirkkalan kunnalle. Valmetilaisia kulkueessa edustaa Ismo Pitkäsen hienosti entisöimä Valmet-tarktori (vuosimalli 53). Se ei ole härmäläläistä tuotantoa, mutta on kyllä merkittävä osa Valmetin tarjoamaa leivänsyrjää työntekijöilleen. Peräkärryn Valmet-, Pirkkala-, Killo-, Haikka- ja Toivio-kyltit kuvaavat Valmetin merkitystä koko Pirkkalalle. SOTA-AIKAA 45. Talvisotaan lähtö Haikan portilta Pirkkalasta lähti lokakuun 13. päivänä v ylimääräisiin kertausharjoituksiin miestä. Lottien puheenjohtaja emäntä Eva Spåre kutsui liikekannallepanomääräysten perusteella kokoontuneet miehet Haikan kartanoon, missä lotat muonittivat heidät. Haikan kartanon portilta marssittiin Aleksanterin koululle ja sieltä muutaman päivän kuluttua Karjalan kannakselle, missä useimmat pirkkalaiset taistelivat parin viikon päästä syttyneessä talvisodassa. Pirkkalasta talvisodassa kaatui kahdeksan miestä, heistä ensimmäisenä Lauri Kaipila 19. joulukuuta Säiniöllä majoituspaikan ilmapommituksessa.

20 46. Maataloustalkoot Sota-ajan vaikeissa olosuhteissa heräsi henkiin vanha suomalainen talkooperinne, kun kotirintama pyrki turvaamaan elintarvikehuollon. Talkoita varten perustettiin valtakunnallisia organisaatioita, kuten esim. Suomen Talkoot r.y. vuonna 1940 ja sen tilalle Suurtalkoot r.y. vuonna Kaikista talkootunneista tehtiin 60 % maataloudessa eli 2,5 miljoonaa 8-tuntista työpäivää v Talkoot olivat työvoimapulan takia tärkeitä erityisesti sadonkorjuun kannalta. Talkoiden merkitys käsitettiin myös koko kansaa yhdistävänä tekijänä ja maanpuolustusta tukevana toimintana. Elintarvikepula sai kaupunkilaisetkin liikkeelle, koska talkoolaisille oli tiedossa riittävä ja ravitseva ateria. Kulkueen talkoolaiset ovat Valmetin konttoristeja ja matkalla pappilaan elonkorjuuseen. Ja perässä laahustava pieni tyttö, Irja Annala kavereineen, on pappilan vuokraajan tytär ja roikottaa talkooväelle kahvia pellolle Mottitalkoot Koksin ja kivihiilen tuonnin vaikeutuminen, polttopuupula, halkotyöntekijäpula, ajoneuvopula mm. johtivat ankaraan polttoainepulaan. Asutuskeskusten lämmitystilanne muuttui suorastaan huolestuttavaksi v Tilanteen korjaamiseksi järjestettiin suurtalkoita, joiden ensimmäisiä tempauksia olivat polttopuutalkoot laskiaisviikolla Halkoja saatiinkin runsaasti kevääseen mennessä. Sittemmin otettiin Motti mieheen -tavoite ja mottitalkoot-nimitys vakiintui käyttöön. Työvelvollisuuslain perusteella kansalaisilta alettiin vaatia myös kansanhakkuu-urakoita, jotka voitiin tehdä myös talkootyönä. Metsänomistajilla oli luovutusvelvollisuus, ja paikalliset talkoopäälliköt hankkivat hakkuualueet. Yritettiin järjestää työryhmiä ja tottumattomille ainakin työpareja. Ohjeita annettiin ja saatiin kirjeissä, mottikorteissa, sanomalehdissä ja lentolehtisissä. Vuonna 1944 ilmestyi opaskirjakin, jonka nimi oli Halki, poikki ja pinoon. Hakkuiden puolesta tehtiin vahvaa propagandaa, järjestettiin kilpailuja ja tuloksista tiedotettiin näyttävästi. Osallistujille jaettiin talkoomerkkejä, joina olivat v mottikirveet. Niitä arvostettiin kuin kunniamerkkejä konsanaan. Mottitalkoisiin osallistui tavallisesti kotirintaman väki, vanhukset, naiset ja nuoret. Kulkueen ryhmä on menossa Sapalan metsään mottitalkoisiin Pirkkalan kansanhakkuun aikana v Mirja Prihdin ottama ajankuva on Pitkin poikin Pirkkalaa -kirjassa sivulla Nuorten talkoot ja opettaja Elli Äyränne oppilaineen Nuorisojärjestöt ryhtyivät keräystoimintaan v ja perustivat Nuorten talkoot -yhdistyksen. Kouluhallitus oli mukana, ja tarkastajat ja koulut ohjasivat talkootoimintaa. Opettajat olivat talkoopäällikköinä ja johtajina. Keskeisenä toimintamuotona oli erilainen keräily: paperi, metalliromu, lumput, sienet, marjat, lasi, kirjat, jätepuu, tähkät, luut jne. Lisäksi tehtiin mm. käsitöitä, luutia, vihtoja ja vispilöitä. Kesäisin hoidettiin koulujen keittolamaita, istutettiin ja korjattiin perunaa. Esim. Nuolialan koulunkeittolaa varten oppilaat keräsivät v herneenpalkoja sekä ohran, vehnän ja rukiin tähkiä yhteensä kiloa. Innostuksen lisäämiseksi ja tunnustukseksi annettiin erilaisia talkoomerkkejä ja -todistuksia. Tuloksia kohotettiin myös koulujen ja kuntien välisillä kilpailuilla. Muun muassa Anian koulun oppilaat kunnostautuivat talkoissa opettajansa Elli Äyränteen johdolla. Kuva marjasta tulevista Nuolialan koululaisista Pitkin poikin Pirkkalaa -kirjan sivulla 456.