valitse monitieteinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "valitse monitieteinen"

Transkriptio

1 valitse monitieteinen

2 valitse humanistinen Humanistisessa saat monipuolisen tutkinnon. Satu Laitinen, arkeologia 2

3 Suomen pohjoisin humanistinen yliopisto Oulun yliopiston humanistisella tieteenalalla sinulla on mahdollisuus opiskella monipuolisesti kieliä, kulttuureja, historiaa ja kommunikaatiota. Voit rakentaa tutkintosi varsin vapaasti sellaiseksi, että valmistut tulevaisuuden työtehtäviin, ulkomailla tai kotimaassa. Opiskelijana Oulun yliopistossa olet kansainvälisen oppimisympäristön jäsen. Humanistisessa pääset kansainvälistymään niin kotiyliopistossa kuin ulkomailla vaihdossa tai työharjoittelussa. Humanistisen korkeatasoinen opetus ja noin 40 oppiaineen valikoima mahdollistavat laadukkaan, itsesi näköisen tutkinnon koostamisen. Tästä esitteestä löydät tietoa Oulun yliopiston humanistisen laajasta koulutustarjonnasta ja monitieteisestä yliopistosta myös laajemmin. Kertojina ovat mm. Satu Laitinen, alan opiskelija, sekä jo valmistuneita, paikkansa työelämästä löytäneitä ammattilaisia. Opinnot Oulun yliopiston s. 4 5 humanistisessa Opiskelija Satu Laitinen s. 6 7 kertoo Opiskelijaelämän ABC s. 8 9 Oulun yliopistossa Uralla: toimittaja Hannu Tikkala s ja muut valmistuneet kertovat Haku keväällä 2015 s. 12 3

4 Opinnot humanistisessa PÄÄAINEET Humanististen tieteiden kandidaatti (HuK) Laajuus: 180 opintopistettä Opiskeluaika: 3 vuotta Filosofian maisteri (FM) Laajuus: 120 opintopistettä Opiskeluaika: 2 vuotta Kieli- ja viestintätieteet - englantilainen filologia - germaaninen filologia - informaatiotutkimus - logopedia - pohjoismainen filologia - saamen kielet, pohjoissaame ja inarinsaame - suomen kieli Historia- ja kulttuuritieteet - aate- ja oppihistoria - arkeologia - historia - kirjallisuus - kulttuuriantropologia - saamelainen kulttuuri Kahdeksan SYYTÄ VALITA OULUN YLIOPISTON Humanistinen 1. Humanisti on yksilöllinen 2. Monitieteinen tutkinto 3. Laadukas opetus 4. Yksilöllistä ohjausta Tutkinnon voi koota vapaasti Linnanmaan kampuksella Useita opettajia on palkittu Humanisti ei huku opetta- itseä kiinnostavista aineista, kaikki ovat saman katon alla, yliopiston parhaina. Myös jalta, professorilta tai muulta omia tulevaisuuden ammatti- joten humanistin on hyvin opetusmenetelmät ovat hyvin henkilökunnalta satojen toiveita silmällä pitäen. Oma- vaivatonta käydä saman monipuolisia; teknologia ei opiskelijoiden massaan. Jokai- leimaisella tutkinnolla erottuu päivän aikana useankin eri ole vierasta humanistillekaan. sella fuksilla on heti opintojen hyvin työmarkkinoilla. tieteenalan luennoilla. Useilla kursseilla on lisäksi alusta lähtien nimettynä oma- vaihtoehtoisia suoritustapoja. opettaja, jonka kanssa opintoja Tentin sijaan voi valita vaik- suunnitellaan. kapa kotiesseen. 4 4

5 Valitse monitieteinen, valitset enemmän Lue lisää opiskelupaikastasi Oulun yliopisto on monitieteinen yliopisto. Humanististen aineiden opiskelijana Oulussa sinulla on siis erinomainen mahdollisuus valita sivuaineesi mitä monipuolisimmista vaihtoehtoista. Kehitä itseäsi uusilla, yllättävilläkin aloilla. Rakenna tutkinto, joka on sinun näköisesi. Suunnittele aineyhdistelmä, jolla vastaat tulevaisuuden työelämän haasteisiin. Tutustu eri alan ihmisiin ja asiantuntijoihin Luo monitieteinen verkosto. Saa ystäviä ja tuttavia eri asioista kiinnostuneista ihmisistä. Kaikki Oulun yliopiston tieteenalat Hammaslääketieteellinen Humanistinen Kasvatustieteellinen Kauppatieteellinen Luonnontieteellinen Lääketieteellinen Teknillistieteellinen Terveystieteet 5. Humanistista on moneksi 6. Kansainvälisyys 7. Ainoana Suomessa 8. Aktiivinen kilta- ja Koska opiskelijoille on tarjolla Opiskelijat voivat lähteä vaih- Ainoastaan Oulun yliopistossa opiskelijajärjestötoiminta laaja ainevalikoima, myös työl- toon Pohjoismaihin, Euroop- humanisti voi opiskella pää- Yhdessä ainejärjestöjen kanssa listymisvaihtoehtoja on erit- paan tai vieläkin kauemmaksi. aineenaan aate- ja oppihis- Humanistinen kilta valvoo täin paljon. Humanistisen alan Tarjolla on kymmeniä kohteita toriaa tai perehtyä saamelai- humanistiopiskelijoiden etuja, tutkinnon suorittaneita löytyy ja useita eri vaihto-ohjelmia. siin kieliin ja saamelaisten vaalii humanistisia arvoja, niin julkisen alan viroista kuin Humanistisessa myös opiske- kulttuuriin. Koulujen saamen vahvistaa humanistien identi- yritysmaailmasta, hyvinkin lee vuosittain yli 50 ulkomaa- opettajat ovat kaikki valmistu- teettiä ja kannustaa opiskeli- näkyviltä paikoilta. laista opiskelijaa eri puolilta neet meiltä. joita itsenäiseen ja kriittiseen maailmaa. ajatteluun. 5 5

6 Opinnot oman mielen mukaan Arkeologiaa opiskeleva Satu Laitinen arvostaa opintojensa monipuolisuutta ja kokemuksia järjestötoiminnasta. Ohjenuorana on ollut tehdä sitä, mitä haluaa. 6

7 Kuudetta vuotta Oulun yliopistossa opiskelevan Satu Laitisen seikkailu alkoi äidin kukkapenkistä. Uteliaisuus sai tutkimaan, mitä mullan alta tai romuvarastoista löytyy. Nykyään äidin kukat saavat olla rauhassa, mutta halu tutkia ja löytää ei ole kadonnut mihinkään. Humanististen tieteiden pariin Sadun on ohjannut nimenomaan oma kiinnostus. Monipuolinen tutkinto Lukiossa Satu ei vielä tiennyt tarkalleen, mitä haluaa opiskella. Vuonna 2008 suunta alkoi selvitä, ja Satu päätti keskittyä lukemaan ainoastaan arkeologian pääsykokeisiin. Lukeminen kannatti ja hän pääsi sisään. Arkeologia on ollut hurjan mielenkiintoista, Satu sanoo. Aina ei kuitenkaan ole ollut selvää, mihin ammattiin opiskelu johtaa. Se on yhteistä monille pääaineille humanistisella tieteenalalla. Sadun mielestä jotkut näkevät sen syyttä huonona asiana. Humanistisessa saat monipuolisen tutkinnon. Ei pidä ajatella, ettei minusta tule mitään, vaan kerätä erilaisia opintoja, erityisosaamista ja vaikka kieliä. Tulevaisuus riippuu ihan itsestä, Satu sanoo. Hän itse on lukenut historiaa, taidehistoriaa ja museologiaa sivuaineinaan. Monitieteisessä Oulun yliopistossa on Tulevaisuudessa näistä hommista on iso hyöty. ollut helppo opiskella myös yli tieteenalarajojen. Sadun opiskelucocktailiin on kuulunut mm. tähtitiedettä ja geologiaa. Erilaisten opintojen myötä Satu tietää jo paremmin, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä: työt museoiden parissa kiinnostavat. Erityisesti Satua kiinnostaa kehittää sitä, miten museot saisivat markkinoitua toimintaansa paremmin. Aktiivista toimintaa Opiskelu yliopistossa on paljon muutakin kuin luentoja ja tenttejä. Opintojen suuntaan ja tulevaan uraan vaikuttavat suuresti myös, millaiseen toimintaan yliopistovuosien aikana osallistuu. Satu on ollut järjestötoiminnassa aktiivisesti mukana. Hän on toiminut kulttuuritieteiden ainejärjestön puheenjohtajana, arkeologian harrastejärjestössä hallituksen jäsenenä, humanististen ainejärjestöjen kattokillan puheenjohtajana sekä Oulun ylioppilaskunnan edustajistossa. Tulevaisuudessa näistä hommista on iso hyöty. Niissä oppii organisointia ja monissa työpaikoissa kysellään, onko kokemusta järjestötoiminnassa, Satu kertoo. Tärkeitä ovat järjestötoiminnan käytäntöjen hallinnan lisäksi myös sosiaaliset yhteydet. Alun perinkin Satu lähti järjestötoimintaan porukan takia. Vasta myöhemmin tajusin, että minähän tunnen paljon ihmisiä. Eikä koskaan tiedä, missä heihin törmää ennen pitkää. Joku saattaa olla vaikka johtajana, Satu kertoo verkostoitumisen eduista. Omaan tulevaisuuteensa Satu suhtautuu syystäkin luottavaisesti. Humanistisen opintoja miettivälle abille hän korostaa, että oikealla asenteella pääsee pitkälle. Pitää olla avoimin mielin. Jos ala kiinnostaa, niin se kiinnostaa. Polku selkiytyy kyllä, Satu sanoo. 7

8 opiskelijaelämän abc Opinnot kansainvälisyys yhteisö Luennot Luennot ovat humanistisen yleisin opetusmuoto. Useita luennoitsijoita on palkittu opetuksen laadusta. Kenttäkurssi Opetusta annetaan myös luentosalin ulkopuolella. Esimerkiksi arkeologian opinnoissa tehdään töitä opetuskaivauksilla ja kenttäkursseilla, joissa opit viedään käytäntöön. Vaihto-opiskelu Hanki kansainvälistä kokemusta, avarra näkymiä ja laajenna työllistymismahdollisuuksia vaihdossa. Vieraiden kielten opiskelijoille vaihtoopiskelu tai kielikurssi ulkomailla on pakollinen osa opintoja. Humanistinen kilta Humanistinen kilta on kaikkien humanististen ainejärjestöjen kattokilta. Se järjestää kulttuuritoimintaa, vapaa-ajan aktiviteetteja ja ajaa humanistin asiaa. Humus-kuppila Humanistisen killan yliopistolla ylläpitämä Humus-kuppila on humanistien henkinen koti. Opintomatka Erityisesti historiatieteissä järjestetään opintomatkoja, joissa tutustutaan historiallisiin kohteisiin. Työharjoittelu Suuntaa työelämään. Työharjoittelussa näet, millaista työ on käytännössä, ja solmit kontakteja työelämään. Työharjoittelun voi suorittaa myös ulkomailla Erasmustyöharjoitteluna. Ainejärjestöt Verkostoidu, tapaa uusia ihmisiä ja opi organisaatiotaitoja. Communica: logopedia Gieku: saamen kieli ja saamelainen kulttuuri Index: informaatiotutkimus Kultu: arkeologia, kirjallisuus ja kulttuuriantropologia Suma: suomen kieli Tiima: historia Verba: vieraat kielet OYY Oulun yliopiston ylioppilaskunta ajaa kaikkien Oulun yliopiston opiskelijoiden asiaa. 8

9 opintojen tueksi oulu Pienryhmät Kaikilla opiskelijoilla alkaa opintojen ensimmäisenä päivänä pienryhmäohjaus. Noin 10 hengen ryhmissä tutustut oman opiskelualan, tieteenalan ja koko yliopiston käytäntöihin mutta ennen kaikkea opiskelukavereihin ja Ouluun. Erinomainen asuntotilanne Oulussa opiskelijan on hyvä asua. PSOASilla eli Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiöllä on useita tuhansia asuntoja eri puolilla kaupunkia. Yksityisillä markkinoilla tarjonta on myös runsasta ja hintataso kohtuullinen. Parasta opiskeluissa olivat ystävät, henkilökunnan matalat kynnykset ja opetuksen taso. Hannu Tikkala, historiasta valmistunut Omaopettaja Jokaiseen koulutusohjelmaan on nimetty omaopettaja tai useampi. Hän perehdyttää sinut alan opintoihin, ammatillisiin asioihin ja työelämän tärkeisiin kysymyksiin. Hänen kanssaan voit sekä suunnitella että arvioida opintojesi kulkua. Elämää Oulussa Oulu on yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Opiskelijoitakin on suuri joukko, huikeat Tarjontaa riittää kaupoista ravintoloihin ja harrastuksiin, olipa sitten kyse muodista, ruuasta, konserteista, kuntosaleista, luistelukentistä, leffoista tai vaikkapa laskuvarjohypyistä. 9

10 Terveisiä työelämästä Oulun yliopiston humanistisesta valmistuneet kertovat, millaisia töitä tekevät. Toimittaja, Helsingin Sanomat FM Hannu Tikkala, 30 Pääaine: historia Sivuaineet: filosofia, valtio-oppi, sosiologia, kasvatustieteet Miksi valitsit historian? Valitsin sen aineen, joka tuntui lukiossa helpolta ja mielenkiintoiselta. Historia ja muut yhteiskuntatieteet ovat hyviä aineita laajentaa ymmärrystä nyky-yhteiskunnista ja maailmasta. Miksi valitsit Oulun yliopiston? Kemissä lapsuuden ja nuoruuden viettäneenä Oulu oli luonnollinen valinta. En ole katunut päätöstäni. Parasta opiskeluissasi? Ystävät, henkilökunnan matalat kynnykset ja opetuksen taso. Opinnoista tosin saa eniten irti, kun niihin panostaa. Kukaan ei voi tehdä työtä puolestasi. Työnkuvasi? Ideoin ja kirjoitan politiikkaa ja taloutta käsitteleviä juttuja. Samalla editoin lehteä julkaisukuntoon. Parasta työssäsi? Pääsen tapahtumien keskipisteeseen, saan uutisoida merkittävistä asioista ja tapaan mieltä stimuloivia henkilöitä jokaisena työpäivänä. 10 Miten hyödynnät opintoja työssäsi? Joka päivä laitan likoon ymmärrykseni politiikasta ja taloudesta. Toimittajan työtä on vaikeaa tehdä hyvin ilman, että ymmärtää yhteiskuntaa. Terveiset humanistisen opintoja harkitsevalle abille? Humanistina pitää olla kova tyyppi. Mahdollisimman nopeasti kannattaa luoda itselle polku, jota kulkemalla löytää töitä. Toisille se on pätevöitymistä opettajana, virkamiehenä tai arkistonhoitajana. Toisille taas esimerkiksi kehittymistä toimittajana tai tutkijana. Työllistymistä kannattaa miettiä fuksivuodesta lähtien. Marketing Manager, Randax Oy FM Aino Karjalainen, 28 Pääaine: kansainvälisen yritysviestinnän koulutusohjelma, germaaninen filologia Sivuaineet: englantilainen filologia, kansainvälinen liiketoiminta, viestintä, saksan kielen kääntäminen Miksi valitsit pääaineesi? Olin viettänyt aikaa Saksassa jo ennen opiskeluani ja silloin kiinnostunut maan kielestä ja kulttuurista. Oulun yliopistossa oli mahdollisuus opiskella tutkinto, jossa voi yhdistää kieliopinnot viestintään ja taloustieteisiin. Tämä oli tärkeää, sillä minulle oli alusta saakka selvää, ettei minusta tulisi esimerkiksi kieltenopettajaa. Parasta opiskeluissa? Uudet opiskelukaverit, joista on vuosien varrella tullut läheisiä ystäviä. Pidin myös oppiaineemme hyvästä hengestä ja siitä, että aina saattoi mennä kysymään neuvoa, kun sitä tarvitsi. Opiskeluaikana vietin myös vuoden vaihto-opiskelijana Saksassa, mistä jäi paljon unohtumattomia muistoja. Millainen on työnkuvasi? Vastuualuettani ovat yrityksemme markkinointi, viestintä sekä erilaiset myynnin tuki- ja logistiikkatehtävät. Kirjoitan esimerkiksi sisältöä erilaisiin materiaaleihin ja artikkeleihin, ylläpidän yrityksen verkkosivuja, koostan ja tuotan markkinointimateriaalia ja suunnittelen markkinoinnin toimenpiteitä. Lisäksi kirjoitan ja käännän tuotedokumentaatiota, kuten käyttöohjeita. Parasta työssäsi? Pienessä yrityksessä tehtäväkenttäni on laaja, joten työni on monipuolista ja vaihtelevaa. Lisäksi voin jatkuvasti oppia uutta ja kehittyä tehtävissäni. Miten hyödynnät opintoja työssäsi? Kielitaitojani ja viestinnän kursseilla opittuja taitoja tarvitsen päivittäin. Opintoni ovat antaneet minulle monipuolisen osaamisen kielistä, viestinnästä ja taloustieteistä, mikä auttaa laajan tehtäväkenttäni hoitamisessa.

11 Terveiset humanistisen opintoja harkitsevalle abille? Humanistisesta voi valmistua hyvin monenlaisiin töihin. Laaja valikoima erilaisia sivuaineita antaa mahdollisuuden yhdistää omaan pääaineeseen myös muita itseä kiinnostavia opintokokonaisuuksia. Työkokemusta kannattaa hankkia jo opiskeluaikana, sillä se helpottaa työllistymistä valmistumisen jälkeen ja auttaa hahmottamaan, mitkä sivuaineet olisivat hyödyllinen lisä omaan tutkintoon. Projektisuunnittelija, Oulun kaupungin viestintä FM Lea Ansamaa, 42 Pääaine: suomen kieli Sivuaineet: viestintä, tietojenkäsittelyoppi, elokuva- ja televisiotutkimus Miksi valitsit suomen kielen? Olen aina pitänyt äidinkielestä ja ollut siinä hyvä. Se tarjosi kiinnostavan ja monipuolisen opiskelualan. Miksi Oulun yliopisto? Olen oululainen ja hyvin kiintynyt kotikaupunkiini! Oulussa pystyi opiskelemaan juuri sitä, mitä halusin. Parasta opiskeluissa? Kiinnostavat luennot, oppiminen, itsenäisyys, hyvä opetuksen taso, vapaus valita sivuaineita. Työnkuvasi? Tällä hetkellä teen Oulun kaupungin sisäistä viestintää. Suunnittelen tiimini kanssa intranet-sivuja. Työhöni kuuluu mm. koulutusten suunnittelua ja sisältöjen kirjoittajien tukemista. Parasta työssäsi? Mukava tiimi, näköalapaikka Oulun kaupungin viestintään ja organisaatioon sekä mahdollisuus olla mukana viestintämuutoksessa. Miten hyödynnät opintoja työssäsi? Minulla on laaja kielellinen pohja ja hallitsen eri tekstityypit. Ne taidot ovat tukena päivittäin. Osaan hakea tietoja ja olla avoin. Toki osaan laittaa pilkutkin paikoilleen. Terveiset humanistisen opintoja harkitsevalle abille? Pyri hankkimaan mahdollisimman pian oman alasi työkokemusta pyri kesällä vaikka pikkukylään toimittajaksi. Nauti opiskeluvuosistasi ja ole rohkea sivuainevalinnoissasi. Muista ajatus I did it my way! Puheterapeutti, prt-ohjaaja, HABS kuntoutus rehabilitering Oy FM Ilona Haataja, 28 Pääaine: logopedia Miksi valitsit logopedian? Halusin käytännöllisen, ihmisläheisen mutta silti tieteellisen alan. Miksi Oulun yliopisto? Logopediaa opetetaan vain neljässä yliopistossa, joista Oulu on yksi. Parasta opiskeluissa? Opiskelijaelämä, varmaan ammattiin valmistuminen ja käytännönläheinen tieteenala. Työnkuvasi? Toimin yksityisessä, kuntoutusalan palveluita tarjoavassa yrityksessä puheterapeuttina ja prt-ohjaajana. Työskentelen erityisesti autismin kirjon parissa. Parasta työssäsi? Mahdollisuus olla luova mutta silti pohjata työtä tutkimustietoon. Miten hyödynnät opintoja työssäsi? Opinnot antoivat perustiedot, jolle pohjata ja rakentaa ammattitaitoa koko työuralle. Esimerkiksi tiedon haku ja soveltaminen ovat työlleni keskeisiä. Terveiset humanistisen opintoja harkitsevalle abille? Logopedian alalla on varma tulevaisuus. Työ on hauskaa, luovaa ja erittäin antoisaa. Esimerkiksi näihin ammatteihin työllistyt Aineenopettaja Rehtori Yliopistonlehtori Professori Puheterapeutti Informaatikko Kirjastonhoitaja Kirjastonjohtaja, Tietopalvelupäällikkö Arkistonhoitaja Arkistopäällikkö Arkeologi Antropologi Museonjohtaja Intendentti Kulttuurisihteeri Kulttuurijohtaja Toimittaja Kustannustoimittaja Tiedottaja Tutkija Copywriter Vientisihteeri Vientipäällikkö Markkinointisuunnittelija Markkinointijohtaja Viestintäkouluttaja Viestintäkonsultti Viestintäpäällikkö Tekninen kirjoittaja Projektikoordinaattori Projektisuunnittelija Projektipäällikkö Kääntäjä 11

12 OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Hae Oulun yliopiston humanistiseen Valtakunnallinen yhteishaku Valintakokeet pääaineittain Lisätietoja Oulun yliopiston humanistinen Hakeminen Oulun yliopistoon yleisesti Oulun yliopiston Hakijapalvelut Puh

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN

Lisätiedot

HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA

HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA Abipäivät 2018 MIKSI HISTORIA & OULUN YLIOPISTO? Huippuopetusta Huippututkimusta Kansainvälinen Hyvä henki Tiedeyhteisön jäseneksi heti Verkostoidut tulevaisuutta

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA

MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA 1 MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA Lokakuu 2015 2 OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 9 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa 3 000 työntekijää Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Maailman pohjoisin maantieteen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin 6edekunta Biokemian

Lisätiedot

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN Valitse viisaasti valitse oikea tekniikka MIKSI OULUN YLIOPISTO Laajasti vaihtoehtoja Itsesi näköinen kokonaisuus Tiedeyhteisön jäseneksi heti Huippuopetusta

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

12. 13.11.2014 klo 9 16. Ohjelma on sama molempina päivinä.

12. 13.11.2014 klo 9 16. Ohjelma on sama molempina päivinä. 12. 13.11.2014 klo 9 16 Ohjelma on sama molempina päivinä. Luonnontieteellinen koulutusala Sali L3 Luonnontieteellisen koulutusalan yleisesittely Biologian koulutusohjelma Biokemian koulutusohjelma Kemian

Lisätiedot

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN Valitse viisaasti valitse oikea tekniikka MIKSI OULUN YLIOPISTO Laajasti vaihtoehtoja Itsesi näköinen kokonaisuus Tiedeyhteisön jäseneksi heti Huippuopetusta

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Minkälaisissa ammateissa germaanisesta filologiasta valmistunut voi toimia?

Minkälaisissa ammateissa germaanisesta filologiasta valmistunut voi toimia? Lisätietoja germaanisen filologian opiskelusta: Lehtori Satu Selkälä puh. (08) 553 3430 satu.selkala(at)oulu.fi Lisätietoja opiskelijavalinnasta: Humanistisen tiedekunnan kanslia Puh. (08) 553 1011 (vaihde)

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Hakukohde Hakijat Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Hyväksytyt Paikan vastaanottaneet Aloituspaikat Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin tutkinto-ohjelma,

Lisätiedot

Fukseille TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS. Reija Satokangas. FT, yliopistonlehtori

Fukseille TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS. Reija Satokangas. FT, yliopistonlehtori Fukseille 4.9.2014 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2014 HuK-tutkinto (kaaviot Manuaalissa) OPINTOTUKI 3 + 2 Tummennetulla

Lisätiedot

Opotupa. Oulun yliopisto

Opotupa. Oulun yliopisto Opotupa Ohjelma 9.30 Aamukahvit tarjolla 9.45-10.30 Opiskelijavalinnan kuulumiset, Anne Talvio 10.30-11.15 Tähtiparaati alumnien terveisiä työelämästä. 11.15-12.45 Lounastauko 12.45-13.15 Lukion ainevalintojen

Lisätiedot

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät Liite 1 Vuoden 2015 opiskelijavalintojen t Vuonna 2012 ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 1315 opiskelijaa ja vuonna 2013 vastaavasti 1324 opiskelijaa. Vuonna 2012 alemman korkeakoulututkinnon suoritti

Lisätiedot

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori 1 TUTKINTOJEN KOOSTAMINEN HUK (KAAVIOT MANUAALISSA) (SUORITUSAIKA

Lisätiedot

16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi

16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi 16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi Hammaslääketieteellinen Hammaslääketiede Humanistinen Aate- ja oppihistoria Englantilainen filologia Englantilainen filologia (aineenopettaja) Germaaninen filologia Historia

Lisätiedot

KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO

KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO 1 KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO HOPS 2 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA KAIKENLAISTA KÄTEVÄÄ Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2012 2 Tutkintojen koostaminen HuK (kaaviot Manuaalissa)

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Kielten opiskelu Jyväskylän yliopistossa

Kielten opiskelu Jyväskylän yliopistossa Kielten opiskelu Jyväskylän yliopistossa Rakenteellisia muutoksia v. 2017 älä näytä tätä diaa lukiossa! Kielten laitos ja viestintätieteiden laitos yhdistyvät (1.1.) uusia oppiaineita Vaasan yliopiston

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

Luonnontieteellinen koulutusala

Luonnontieteellinen koulutusala Luonnontieteellinen koulutusala Sali L3 Luonnontieteellisen koulutusalan yleisesittely Biologian koulutusohjelma Biokemian koulutusohjelma Kemian koulutusohjelma klo 11.45 12.15 Tietojenkäsittelytieteiden

Lisätiedot

Ohjaus Oulun yliopistossa

Ohjaus Oulun yliopistossa Ohjaus Oulun yliopistossa Lähinnä sinua: oman tiedekuntasi lähipalvelut ja omaopettaja O Opintojen suunnittelu ja aikatauluttaminen Kaikille yhteisissä palveluissa: opintopsykologi ja suunnittelijat O

Lisätiedot

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

valitse monitieteinen

valitse monitieteinen valitse monitieteinen valitse terveystieteet Terveystieteiden opinnot liittyvät vahvasti tämän hetken haasteisiin. Harri Suhonen, terveyshallintotiede 2 Monipuolisia terveydenhuollon ammattilaisia Oulun

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013 Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa, tulevaisuudessa noin

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Kuva: Mika Perkiömäki

Kuva: Mika Perkiömäki Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! http://www.uta.fi/ltl/ven/index.html Kuva: Mika Perkiömäki Venäjän kielen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

valitse monitieteinen

valitse monitieteinen valitse monitieteinen valitse kauppatieteellinen Pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Nyt osaan arvostaa Oulun hyviä puolia. Kristiina Nurmenniemi, markkinointi 2 POHJOIS-SUOMEN KANSAINVÄLINEN KAUPPAKORKEAKOULU

Lisätiedot

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Abipäivät 9. 10.11.2016 Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Luonnontieteet Sali L3 Sali L2 Sali L4 Sali PR101 Tietojenkäsittelytieteet Biologia klo 12.30 13.00 Matemaattiset

Lisätiedot

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Abipäivät 9. 10.11.2016 Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Luonnontieteet Sali L3 Sali L2 Sali L4 Sali PR101 Tietojenkäsittelytieteet Biologia klo 12.30 13.00 Matemaattiset

Lisätiedot

Oulun yliopisto. perustettu 1958 10 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Tiedekunnat

Oulun yliopisto. perustettu 1958 10 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Tiedekunnat Oulun yliopisto perustettu 1958 10 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Kampukset Linnanmaan pääkampus ja Kontinkankaan kampus sekä keskusta - 10 tiedekuntaa - arkkitehtuurin tdk

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi

Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen Perusopinnot 2 EI MUUTOKSIA Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Lauseoppi Tekstioppi Aineopinnot 35 (sivuaine) tai 4 (pääaine) Tekstilajit

Lisätiedot

Humanitas ry järjesti keväällä 2010 kyselyn, joka toteutettiin sähköisesti. Kyselyyn vastasi 538 henkilöä

Humanitas ry järjesti keväällä 2010 kyselyn, joka toteutettiin sähköisesti. Kyselyyn vastasi 538 henkilöä Humanitas ry järjesti keväällä 2010 kyselyn, joka toteutettiin sähköisesti Kysely pyrki selvittämään, miten humanistit ja toisaalta muut näkevät humanistisen tieteen ja humanistit osana yliopistoyhteisöä,

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yksikössä voi suorittaa humanistisen alan tutkintoja: Humanististen tieteiden kandidaatti 180 op (alempi korkeakoulututkinto) Filosofian maisteri 120

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat

Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat 29.8.2017 Päivän ohjelma Tutkinto-ohjelmavastaavan tervehdyssanat: Jaana Kekäläinen Henkilökunnan esittäytyminen

Lisätiedot

Kieltenopiskelu. Jyväskylänyliopistossa

Kieltenopiskelu. Jyväskylänyliopistossa Kieltenopiskelu Jyväskylänyliopistossa Kielten opiskeltavat aineet ja hakukohteet Kandidaatti-ja maisteriohjelmat (yht. 4 ohjelmaa) Kielten aineenopettaja (en, ra, ru, sa,ve) Kieliasiantuntija (su, en,

Lisätiedot

TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS

TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS 1 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2012 2 OPINTOTUKI 3 + 2 Tummennetulla merkityt on pakko olla. Loput 70 pistettä

Lisätiedot

Työelämätaitoja lukiolaisille

Työelämätaitoja lukiolaisille Opintopolku lukiolaisesta akateemiseksi asiantuntijaksi Työelämätaitoja lukiolaisille Leena Viitanen Mirja Väänänen ZestMarkin laatima lista työelämässä tarvittavista taidoista yritysten työnhakuilmoitusten

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi nykykielten laitoksessa. Helsingin yliopisto humanistinen tiedekunta

Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi nykykielten laitoksessa. Helsingin yliopisto humanistinen tiedekunta Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi nykykielten laitoksessa Helsingin yliopisto humanistinen tiedekunta Tätä kaikkea voit opiskella Nykykielten laitos tarjoaa opetusta kaikkiaan 23 kielessä sekä kieliteknologian

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma 1 Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Kiinnostaako sinua kielten ja kulttuurien välinen

Lisätiedot

valitse monitieteinen

valitse monitieteinen valitse monitieteinen valitse kasvatustieteellinen Oulussa opitaan asioita laajasti. Mikko Rahkola, luokanopettajakoulutus 2 Koko elinkaaren kattava koulutustarjonta Oulun yliopiston kasvatustieteellinen

Lisätiedot

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA Humak pidättää oikeuden muutoksiin HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU 1 MIKÄ ON HUMAK? Humak on valtakunnallinen verkostoammattikorkeakoulu Humanistisen ja kasvatusalan

Lisätiedot

Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita

Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita Anita Nuopponen Vaasan yliopisto, viestintätieteet Anita.Nuopponen@uv a.f i Sisältö Terminologiaoppia 36 vuotta Vaasan yliopistossa Teknisen

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

valitse monitieteinen

valitse monitieteinen valitse monitieteinen valitse kauppatieteellinen Pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Nyt osaan arvostaa Oulun hyviä puolia. Kristiina Nurmenniemi, markkinointi 2 Pohjois-Suomen kansainvälinen kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

valitse monitieteinen

valitse monitieteinen valitse monitieteinen valitse kasvatustieteellinen Oulussa opitaan asioita laajasti. Mikko Rahkola, luokanopettajakoulutus 2 KOKO ELINKAAREN KATTAVA KOULUTUSTARJONTA Oulun yliopiston kasvatustieteellinen

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut Ohjausta ja neuvontaa O Opintojen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa O Jumiutuneiden opintojen eteenpäin saattamisessa O Työnhaku- ja urasuunnittelussa

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN OPOSEMINAARI / HANKEN

YLIOPISTOJEN OPOSEMINAARI / HANKEN YLIOPISTOJEN OPOSEMINAARI 4.11. 2016 / HANKEN Helsingin yliopiston hakijapalvelut / Anne Hopia, markkinointisuunnittelija anne.hopia@helsinki.fi 11/11/2016 1 Ajankohtaista hakemisessa 1. Hakemisen rakenne

Lisätiedot

KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA

KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA n. 275 ohjattavaa / opo 13/14ABC-ryhmät ja 15DEF-ryhmät Tapani Pikkarainen Wilma-viesti tapani.pikkarainen(at)espoo.fi 0438245895 13/14DEF-ryhmät ja 15ABC-ryhmät Sami

Lisätiedot

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen

Lisätiedot

Logopedian tutkinto-ohjelma. Oulun yliopisto. Oulun yliopisto

Logopedian tutkinto-ohjelma. Oulun yliopisto. Oulun yliopisto Logopedian tutkinto-ohjelma Kuka ja mistä? Mitä on logopedia? Mitä on puheterapia? Logopedian opiskelu Oulussa Logopedian opiskelijoiden ainejärjestö Communica ry Logopedia = tieteenala Puheterapia = lääkinnällistä

Lisätiedot

HISTORIAN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA. Oulun yliopisto

HISTORIAN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA. Oulun yliopisto HISTORIAN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA MIKSI OULUN YLIOPISTO Huippuopetusta Huippututkimusta Kansainvälinen Hyvä henki Tiedeyhteisön jäseneksi heti Verkostoidut tulevaisuutta varten Hyvä asuntotilanne 2

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Hakukohteet 2018 Humanistiset ja yhteiskunnalliset alat Historia (sis. aate- ja oppihistorian pääaineen) Informaatiotutkimus Kulttuuriantropologia ja arkeologia Saamelainen kulttuuri

Lisätiedot

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 1 Opintopolun aikainen kannustus kansainvälistymiseen Fukseille johdantokurssilla Kansainvälistyminen opiskeluaikana

Lisätiedot

Humanististen alojen opiskelijoiden ainevalinnat

Humanististen alojen opiskelijoiden ainevalinnat Humanististen alojen opiskelijoiden ainevalinnat AVAIN Monitieteistä tutkimusyhteistyötä Oulun yliopistossa: AVAIN - tutkimusryhmä: (www.oulu.fi/avain) Professorit Jouni Pursiainen (kemia, LUMA-keskus)

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

Tule opiskelemaan venäjää kanssamme Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan!

Tule opiskelemaan venäjää kanssamme Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! Tule opiskelemaan venäjää kanssamme Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! http://www.uta.fi/ltl/ven Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Tahdotko olla

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset

Lisätiedot

Fukseille TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS. Reija Satokangas. FT, yliopistonlehtori

Fukseille TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS. Reija Satokangas. FT, yliopistonlehtori Fukseille 11.9.2013 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2013 Tutkintojen koostaminen HuK (kaaviot Manuaalissa) OPINTOTUKI

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta

Oulun yliopiston koulutustarjonta n koulutustarjonta Yhteishaku Oulun yliopistossa Aloituspaikkoja vuosittain n. 2 100 Kevään 2018 hakijaennätys n. 15 000 hakijaa Hakijoista n. 5 800 ensisijaista Syksyllä 2019 n. 1 900 aidosti uutta opiskelijaa

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se

Lisätiedot

Hyväksymispistemäärät

Hyväksymispistemäärät 17( 62) Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia 46/60 21.17/30 Englannin kielen aineenoettajan koulutus Germaaninen filologia 28.33/45 max. 30 + 34.75/60 19.5/30 Pohjoismainen filologia 29.92/60

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat

Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat 28.8.2018 Päivän ohjelma Tutkinto-ohjelmavastaavan tervehdyssanat: Jaana Kekäläinen Henkilökunnan esittäytyminen

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Ilman opiskelupaikkaa? vietä välivuosi avoimen yliopiston opintojen parissa!

Lisätiedot

Kysely korkeakoulutustarpeista

Kysely korkeakoulutustarpeista Kysely korkeakoulutustarpeista Kyselyn perustiedot Kysely oli auki webropolissa: 5. 8.5 Kyselyä kampanjoitiin somessa ja verkostoissa Vastauksia 8.5.2018 / 107 kpl:tta Minkälainen pohjakoulutus sinulla

Lisätiedot

Tavoitteena tutkinto

Tavoitteena tutkinto Tavoitteena tutkinto Helsingin yliopiston Opintojen suunnittelu Opintoja suunnitellessa on hyvä pohtia mitä ja miksi haluat opiskella millaisia tavoitteita sinulla on millainen olet opiskelijana miten

Lisätiedot

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ Vuonna Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Lokakuu 12 Sisällys

Lisätiedot

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta Oppaan käyttäjälle Humanistisen tiedekunnan opinto-opas lukuvuosiksi 2007 2008 ja 2008 2009 sisältää tiedekunnan opetussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2007. Opas sisältää perustutkintoja koskevat

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

valitse monitieteinen

valitse monitieteinen valitse monitieteinen valitse teknillistieteellinen Oulun yliopisto on erinomainen alallaan. Markus Leinonen, sähkötekniikka 2 AIKAA KESTÄVÄ TUTKINTO Oulun yliopistossa teknisiä tieteitä voit opiskella

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

valitse monitieteinen

valitse monitieteinen valitse monitieteinen valitse hammaslääketieteellinen Alana hammaslääketiede ottaa paljon mutta antaa myös paljon. Miika Hyvönen, hammaslääketiede 2 Arvostettuja akateemisia ammattilaisia Oulun yliopiston

Lisätiedot

OPO 1 KASTELLIN LUKIO, ANJA KUNNARI & MERVI TUOMELA

OPO 1 KASTELLIN LUKIO, ANJA KUNNARI & MERVI TUOMELA OPO 1 KASTELLIN LUKIO, ANJA KUNNARI & MERVI TUOMELA MIKÄ MINUSTA TULEE ISONA? POHDI VASTAUKSIA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN Mikä/Mitkä koulutusalat minua kiinnostavat? Mitkä eivät ainakaan kiinnosta? Mitkä voisivat

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Insinööri. Sairaanhoitaja. TAMKista oikeaan ammattiin. Tradenomi. Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko

Insinööri. Sairaanhoitaja. TAMKista oikeaan ammattiin. Tradenomi. Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko TAMKista oikeaan ammattiin Insinööri Bioanalyytikko Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko Kätilö Rakennusarkkitehti Medianomi Rakennusmestari Restonomi Sairaanhoitaja Ensihoitaja

Lisätiedot