JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO. Avaruutta. Avaruutta. etsimässä. etsimässä. Kurssiohjelma. Kurssiohjelma. jokilaaninopisto.blogspot.
|
|
- Hannu-Pekka Rantanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO Avaruutta Avaruutta etsimässä etsimässä Kurssiohjelma Kurssiohjelma jokilaaninopisto.blogspot.com
2 LUKUVUODEN TEEMA AVARUUTTA ETSIMÄSSÄ Jokainen voi nyt tehdä tutkimusmatkan omaan sisimpäänsä ja tarkastella mitä sieltä mahdollisesti puuttuu sellaista, johon kansalaisopisto ja sen järjestämä monipuolinen toiminta on vastauksena. Jokiläänin kansalaisopisto järjesti vuoden 2013 syksyllä Tähtitieteen peruskurssin ja keväällä 2014 Tähtitieteen jatkokurssin. Molemmat kurssit olivat varsinaisia yleisömenestyksiä. Ilmeisesti sekä aiheet että luennoitsijat olivat niin kiinnostavia, että se herätti ihmisten mielenkiinnon kursseja kohtaan. Tulevana lukuvuonna jatketaan tähtitieteen opiskelua opintopiirinä. Opettajina toimivat tähtitiedeyhdistys Lounais-Hämeen Uranuksen aktiivit. Myös muissa aineissa, kuten esim. musiikissa ja tekstiilissä, huomioidaan lukuvuoden teema soveltuvin osin sisällöissä. Teema on niin laaja kuten avaruuskin, että se antaa mahdollisuuden itse kunkin kehitellä mitä mielikuvituksellisimpia esineitä ja esim. musiikki- ja tanssiesityksiä, joita voi sitten kevätnäyttelyn yhteydessä kaikelle kansalle esittää. Kansalaisopiston mahdollisuudet tarjota ihmisille mielekästä toimintaa ovat niin äärettömät, melkein kuin avaruus, että jokainen varmasti löytää opiston tarjonnasta omansa. Ja jos ei löydä, niin esittää aina voi uutta ohjelmasta puuttuvaa, joka sinne sitten mahdollisuuksien mukaan tiensä löytää, aivan kuten löydetään tuntemattomat tähdet maailmankaikkeuden äärettömyydessä. Jukka Nummelin, rehtori TAPAHTUMIA JA NÄYTTELYITÄ SYKSY 2014 Osaavat opettajat IX-näyttely Jokioisten Tietotalolla Ypäjän Yö Opisto on mukana Ypäjän Yössä lauantaina klo Veteraanituvalla Luento Katso taivaalle - mitä näet? tiistaina 2.9. klo 18 Jokioisten kunnanvirastolla VAPAA PÄÄSY Yhdistysillat Nuorisoseura Tahdittomat ry Kansantanssin kotoista kopinaa ja folkloren maistiaisia maailmalta keskiviikkona 3.9. klo Miinan koulun liikuntasalissa Kulttuuriyhdistys Kuvio ry esittäytyy syksyn aikana KEVÄT 2015 Ystävä mukaan kurssille Ystävänpäiväviikolla eli viikolla 7 voidaan kursseilla sopia ystävän tuomisesta tutustumaan opiston opiskeluun. Opiston KEVÄTNÄYTTELY Jokioisten Tietotalolla kädentaidon töitä - työnäytöksiä - lauantaina kädentaitokirppis - musiikkiesityksiä ym. Opistolaisyhdistyksen kädentaitoarpajaiset ja kahvila Jokiläänin kansalaisopisto on Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän kuntien omistama ja ylläpitämä yleissivistävä oppilaitos, jonka toiminta alueen omistajakunnat yhdessä muodostavat. Opiston toiminnan perustana on omistajakuntien keskinäinen sopimus. Kansalaisopiston hallinnosta vastaa Jokioisten kunnan koulutuslautakunta. Kustantajat: Jokiläänin kansalaisopisto ja Wahren opisto
3 OPISTON TOIMISTO Keskuskatu 29 A, Toimisto on Jokioisten kunnanviraston ensimmäisessä kerroksessa. aukioloaika: ma pe, varmimmin klo 9-15 puhelin: (03) , telefax: (03) sähköposti: Internet: ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuessa kysytään kurssinumero, kurssi, nimi, syntymäaika ja henkilötunnus, osoite, puhelin, sekä mahdollinen sähköpostiosoite. Koulutustausta ja pääasiallinen toiminta (työssä/työtön/opiskelija/ eläkeläinen/muu) kysytään tilastokeskusta varten. Saat heti tiedon siitä, oletko päässyt kurssille. ILMOITTAUTUMISIA VASTAANOTETAAN ma klo 18 alkaen. Ennakkoilmoittautumista vaativan kurssin kohdalla on ilmoitettu viimeinen ilmoittautumis-päivämäärä. Muille kursseille voit ilmoittautua myös ensimmäisellä kokoontumiskerralla. NOPEIN ja VARMIN TAPA: suoraan internetissä ma klo 18 alk.: Muita ilmoittautumisvaihtoehtoja: Jokioisten kunnanvirastolla yleisöpäätteillä 1. kerroksessa ma klo ja sen jälkeen virastoaikana. Puhelimitse numeroon ma klo 18-20, alkaen virka-aikana. Sähköpostilla ja faxilla ei voi ilmoittautua. Vapaita paikkoja kannattaa kysellä opiston toimistolta ilmoittautumisajan päätyttyäkin. OPINTOSETELIT Opetusministeriö on myöntänyt opintosetelityyppistä valtionavustusta Jokiläänin kansalaisopistolle. Opintoseteliraha on päätetty käyttää seuraavasti: 120 ensimmäistä opiskelijaa, joka on työtön, eläkeläinen tai seniori (yli 63-v.), saa 25 euron alennuksen työkausimaksusta. Opintosetelityyppisen avustuksen saaminen huomioidaan suoraan ilmoittautumistiedoista laskutuksen yhteydessä. KURSSI- JA TYÖKAUSIMAKSU Kurssimaksun suuruus ilmoitetaan kurssikuvauksen yhteydessä. Opiskelijalla on mahdollisuus maksaa 103 työkausimaksu (kurssinumero ), jolla voi osallistua kaikille muille paitsi avoimen yliopiston kursseille sekä omakustannekursseille. Omakustannekurssit ovat valtionosuusjärjestelmän ulkopuolisia, tarjontaa monipuolistavia kursseja, joista on maininta kurssikuvauksen yhteydessä. Kurssimaksut eivät sisällä tarvikemaksuja (kts. Oppimateriaali- ja tarvikehankinnat). Kurssille kirjautunut opiskelija on sitoutunut maksamaan koko kurssimaksun, vaikka keskeyttäisikin kurssin. Kurssin peruminen ilman laskua on mahdollista vain lääkärintodistuksen perusteella. Huom! Peruutus on aina tehtävä opiston toimistoon, ei opettajalle! Alle 11 tunnin kurssien peruminen kuluitta onnistuu vain, jos peruminen on tapahtunut viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä (poikkeuksena lääkärin toteama sairaustapaus). Jos alle 18-v. lapsi opiskelee aikuisen kanssa samassa opintoryhmässä, saa lapsi kurssimaksusta 50 %:n alennuksen. Normaalikursseilla opiskelijaa laskutetaan, kun kurssin alkaminen on varmistunut: vähintään 7 opiskelijaa uusi, vähintään 5 opiskelijaa jatkava kurssi. Muiden kuin lyhytkurssien alkaminen varmistuu, kun kolmannella kokoontumiskerralla on ilmoittautuneita vähintään minimiopiskelijamäärä. Kurssi voi jatkaa syyskauden loppuun, vaikka kurssin lakkauttamisen perusteet täyttyisivätkin aikaisemmin (alle 5 opiskelijaa 3 kertaa peräkkäin). Syksyllä lakkautetun kurssin osalta kevään kurssimaksu palautetaan opiskelijalle pyydettäessä. Keväällä uutena opiskelijana aloittava (syksyllä alkaneelle kurssille) maksaa vain kevään osuuden kurssimaksusta. Kurssitodistus annetaan pyynnöstä 5 euron todistusmaksua vastaan. Huom! Jokioislaisilla opiskelijoilla on mahdollisuus hakea opintoavustusta Jokioisten kunnan opintorahastosta. Koulutuslautakunta päättää avustusten jaosta. Avustukset myönnetään ensisijaisesti taloudellisin ja sosiaalisin perustein. OPPIMATERIAALI- JA TARVIKEHANKINNAT Opiskelijat hankkivat kaiken oppitunneilla tarvitsemansa materiaalin pääsääntöisesti itse. Tällaisia hankintoja ovat oppikirjat, muistiinpanovälineet, taideaineiden ja käden töiden materiaalit yms. Erillinen tarvike- ja lisämaksu peritään kursseista, joiden järjestämisestä aiheutuu erityiskustannuksia. Tarvike- ja lisämaksut on mainittu kunkin kurssin kohdalla erikseen. VAKUUTUKSET Opisto ei vakuuta opiskelijoitaan. Kevätnäyttelyyn tulevat opiskelijoiden työt vakuutetaan näyttelyn ajaksi. Pidätämme oikeuden muutoksiin!
4 HENKILÖKUNTA rehtori (yhteinen Wahren-opiston kanssa) JUKKA NUMMELIN, paikalla varmimmin maanantaisin, Muina aikoina tavattavissa Wahren-opistolla, kurssisihteeri ANU TUJUNEN (03) , musiikinopettaja MIKA HAKALA (virkavapaalla ) OHJAAVAT OPETTAJAT tekstiilityö SARI WENNING , musiikki TIMO MÄÄTTÄ (vain tekstiviestejä) taideaineet TUIJA PIETILÄ-ESTRADA , kielet AINO KOSKELIN , tekninen työ MIRVA KALLIO tai (iltaisin) liikunta SIRKKA VIITANEN , YHDYSHENKILÖT Humppilan yhdyshenkilö Laura From, kirjastonjohtaja, Ypäjän yhdyshenkilö Satu Leppälahti vt. kirjastonjohtaja, MUUT TUNTIOPETTAJAT Aalto Marina Aarikka Olla-Riitta Aate Janne Anttila Saku Berggren Matti Blasco Lucia Heinonen Liisa Kaivoluoto-Viitanen Teija Karjala Jouni Korpihete Elina Kuusela Pirkko Lax Minna Lounais-Hämeen Uranuksen asiantuntijat Majevski Vivian Marikan Kukkakori Mikkola Anja Muhonen Maija Ojanen Katri Ojanperä Katinka Paajanen Marja Leena Perälä Arja Rauhala-Benuzzi Tuula Reponen Heljä Ryyppö Sirpa Ryösä Terhi Saarela Tommi Saarinen Marja-Leena Salmi Tiina Salo Pirjo Sikiö Minna Sirel-Aarnio Iris Syrjälä Hanna Tammi Kaarina Tiensuu Erkki Uusimäki Kirsi Viljanen Leena Virta Esa (projektisihteeri)
5 JOKILÄÄNIN OPISTOLAISYHDISTYS RY Tervetuloa mukaan yhdistyksen toimintaan kehittämään opistoa! Opistolaisyhdistys tekee yhteistyötä opiston kanssa. Se järjestää erilaista virkistystoimintaa, mm. teatteriretkiä. Kurssille ilmoittautuessasi voit samalla liittyä opistolaisyhdistyksen jäseneksi (kurssinumero ). Jäsenyys on maksuton. YHTEYSTIEDOT: Puheenjohtaja Katri Ojanen Sihteeri Arja Perälä, Kankareentie 4, Humppila, , Varapuheenjohtaja Terttu Lintula Rahastonhoitaja Irma Hellgren MATKOJA ja TAPAHTUMIA: IRELAND CALLING 2014 Lähdemme mukavassa seurassa tutustumaan saareen, jolla on taianomaista viehätystä ja lumoa, jotka näkyvät luonnon uskomattoman monilukuisissa värisävyissä. Vahva tarunkertoja kansakunta on säilyttänyt erikoispiirteensä, elintapansa ja luonteenlaatunsa valloittajien ja historiankäänteiden kulussa. Tutkimme Dublinia ja maaseudun vihreyttä, ihmettelemme nousu- ja laskuvettä, katselemme, kuinka meri kokeilee voimiaan jyrkkää kalliota vasten.... Tervetuloa mukaan! Ilmoittautuminen mahdollisimman pian, viim Kurssinumero Matka toteutuu, jos tulee 12 ilmoittautumista, max. 20. Jokioisilla syksyn aikana Seuraa ilmoittelua! LAKE 14 Kansalaisopiston on oltava siellä missä ihmiset on. Siksi sosiaalisen median kautta vaikuttaminen on tullut välttämättömäksi. Jokiläänin kansalaisopisto ja Wahren-opisto ovat yhdessä saaneet Opetushallituksella toiminnan laadun kehittämiseen (LAKE) avustusta. Hankkeelle on annettu nimeksi Sähköisten medioiden hyödyntäminen opistotoiminnassa, joka viittaa suoraan hankkeen kehitysajatukseen mukana olevien opistojen näkyvyyden ja toiminnan vuorovaikutteiseen kehittämiseen nykyaikaisia välineitä hyödyntäen. Hankkeessa mukana olevat opistot ovat näkyvästi esillä Facebookissa ja eri toimialojen omissa blogeissa. Katso miten Jokiläänin Ääni, Jokiläänin kansalaisopiston virallinen blogi, kertoo asioita. Jatkohanke etenee aina vuoden 2015 loppuun asti kolmessa puolivuotisessa vaiheessa, verkko-opetuksen välineistön kartoituksesta, valinnasta ja käyttöönotosta ja henkilöstön koulutuksesta niihin. Kohde tällä jatkohankkeella on paitsi opistojen henkilökunnan osaamisen lisääminen myös opetuksen infrastruktuurin uudistaminen nykyajan vaatimusten mukaiseksi. Nykyaikaisia opetusmenetelmiä ja av-välineitä pyritään ajanmukaistamaan ja soveltamaan tarkoituksenmukaisesti kunkin oppiaineen ja opiskelijoiden tarpeet huomioiden. On edelleen perusteltua sanoa kansalaisopisto on kansalaisten opisto! Sopivia ja tarvittavia koulutuksia sekä ajatuksia uusiksi kursseiksi ei synny ilman vuorovaikutusta ja palautetta. Opettajat tulevat esittelemään näitä vaikuttamisen kanavia ja välineitä kurssien yhteydessä. Anna siis palautetta ja kerro miten parhaiten voisimme tehdä yhä parempaa työtä kansalaisopistojen opiskelijoiden parhaaksi. Projektisihteeri Esa Virta Tule tutustumaan tsekkiläiseen kulttuuriin. Kuunnellaan musiikkia ja nautitaan tsekkiläisiä herkkuja kahvin kera. Vietämme iltapäivää sunnuntaina klo Jokioisten kunnanvirastolla (Keskuskatu 29 A, ). Hinta 6 euroa. Kaikki ovat tervetulleita! Seuraathan ilmoittelua!
6 SISÄLLYS: avoin yliopisto.. 6 luonnontieteet.. 7 tietotekniikka 7 yhteiskunta... 7 kielet.. 8 musiikki. 9 taide- ja taitoaineet.. 11 tekstiilityö.. 13 tekninen työ. 18 ruokakulttuuri.. 20 liikunta.. 23 hyvinvointi 25 näyttämötaiteet 26 AVOIN YLIOPISTO YMPÄRISTÖTIETEEN PERUSOPINTOJA Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat (3 op) Miinan koulu, Koulut. 8 FT Katinka Ojanperä Kurssimaksu 45 Ilmoittautum. alk Miinan koulu, Koulutie 8 FT Katinka Ojanperä Kurssimaksu 45 ma , 13 t Enintään 25 opisk. Opiskelija ilmoittautuu alkaen Jokiläänin kansalaisopistoon ja sen jälkeen klo alkaen avoimeen yliopistoon osoitteessa avoin > Opiskelijapalvelut > Ilmoittautuminen opintoihin. Avoimen yliopiston opinnot tarjoavat ajankohtaista ja monitieteistä tietoa niin paikallisista kuin maailmanlaajuisistakin ympäristökysymyksistä. Opintoihin voi osallistua pohjakoulutuksesta riippumatta. Ympäristötieteen perusopinnoista (25 op) voi suorittaa lukuvuonna Jokiläänin kansalaisopistossa jaksot: Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat (3op) ja Ympäristön kemikalisoituminen (3op). Opinnot järjestetään joustavasti monimuotoopintoina. Opiskelijana osallistut luennoille, luet kirjallisuutta ja teet kirjallisen esseen. Opiskeluasi tukee ja motivoi tuutorin ohjaama opintoryhmä. Yliopistomaksu 10 / op ja kansalaisopistomaksu 15 /opintojakso. Järj. yhteistyössä Turun yliopiston avoimen yliopiston kanssa. Ilm. viim YMPÄRISTÖTIETEEN PERUSOPINTOJA Ympäristön kemikalisoituminen (3 op) ma , 9 t KASVATUSTIETEEN AINEOPINTOJA Kasvatuksen psykologia (4 op) Miinan koulu, atk-luokka Koulutie 8, Marja Leena Paajanen Kurssimaksu 55 Ilmoittautum. alk Miinan koulu, atk-luokka Koulutie 8, Marja Leena Paajanen Kurssimaksu 45 Ilmoittautum. alk Miinan koulu, atk-luokka Koulutie 8, Marja Leena Paajanen Kurssimaksu 45 Ilmoittautum. alk ti , 9 t Enintään 25 opisk. Opiskelija ilmoittautuu ensin Jokiläänin kansalaisopistoon ja sen jälkeen klo 12 alkaen avoimeen yliopistoon osoitteessa fi/yksikot/avoin/opiskelijapalvelut/ilmoittautuminenopintoihin/sivut/home.aspx. Kasvatustieteen aineopinnot voi aloittaa, kun kasvatustieteen perusopinnot 25 op (tai opettajan pedagogisten opintojen perusopinnot 25 op tai kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen perusopinnot 25 op) on suoritettu vähintään hyvin tiedoin. Jokiläänin kansalaisopistossa voi suorittaa lukuvuonna kasvatustieteen aineopinnoista seuraavia jaksoja: Kasvatuksen psykologia 4 op, kasvatusfilosofia 3 op ja kasvatuksen historia 3 op. Aineopintoihin ilmoittautuvien opiskelijoiden tulee toimittaa kopio hyvin tiedoin suoritetuista perusopinnoista viikon sisällä ilmoittautumisesta, jos perusopinnot on suoritettu muualla kuin Turun yliopistossa. Opinnot järjestetään joustavasti monimuoto-opintoina. Opiskelijana osallistut luennoille, luet ja tentit kirjallisuutta ja teet kirjallisia tehtäviä. Opiskeluasi tukee ja motivoi tuutorin ohjaama opintoryhmä. Yliopistomaksu on 10 /op ja kansalaisopistomaksu on 15 /opintojakso. Opinnot järjestetään yhteistyössä Turun yliopiston avoimen yliopiston kanssa. Ilm. viim KASVATUSTIETEEN AINEOPINTOJA Kasvatusfilosofia (3 op) Sisältö: Katso kurssi ti , 6 t Enintään 25 opisk KASVATUSTIETEEN AINEOPINTOJA Kasvatustieteen historia (3 op) Sisältö: Katso kurssi ti , 6 t Enintään 25 opisk. Sisältö: Katso kurssi
7 LUONNONTIETEET KATSO TAIVAALLE - MITÄ NÄET? Jokioisten kunnanvirasto Keskuskatu 29 A Ismo Elo Paanan koulu, parakit Asemakuja 1, Lounais-Hämeen Uranuksen asiantuntijat Miinan koulu, atk-lk Koulutie 8, Erkki Tiensuu ti , 2 t VAPAA PÄÄSY! Tule luennolle, joka on tarkoitettu kaikille taivaan ilmiöistä kiinnostuneille. Tutustutaan maailmankaikkeuteen kuvien avulla, saat ideoita tuleviin projekteihisi, esim. tekstiileihin, maalauksiin. Luennon aiheet: Miten taivaan ilmiöitä on käytetty ideoina eri yhteyksissä. Haetaan ideoita aurinkokunnasta ja syvästä taivaasta AVARUUSTIETOA TÄHTIHARRASTUKSEEN Joka toinen viikko ti , 12 t , 14 t Avaruusasioitten opiskelu jatkuu, nyt opintopiirinä. Lounais-Hämeen Uranuksen asiantuntijat kertovat ja näyttävät, miten taivaan ilmiöitä valokuvataan päivällä ja yöllä. Opettelemme sopivina ryhminä erilaisten harrastusvälineitten - kuten kaukoputkien käyttämistä. Katsomme myös, miten esimerkiksi älypuhelimet ja tabletit auttavat tähtiharrastajaa. Taustaksi ja täydennykseksi edellisille selvitämme avaruuden perusasioita ja viimeaikojen uutisia. Ennakkoilm. toivotaan mennessä. YHTEISKUNTA SUKUTUTKIMUS ke , 24 t , 26 t Tarkoitettu peruskurssin käyneille tai perusteet osaavalle. Sisältö: ihmisen elämään liittyvät tietolähteet, kirkon arkistojen kertaus, talot ja torpat, ruotusotilaat ja sotilastutkimus, perukirjat, lääninhallinnon arkistot, kunnan arkisto, yksityisarkistot. Sukututkimuksessa ja arkistossa vaadittavat uudet sähköiset käytännöt ja lain vaatimukset. Arkistovierailut: Maakunta-arkisto, Kansallisarkisto, Suomen sukututkimusseuran arkisto, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Ulkoministeriön arkisto. Oppikirja yhteishankintana Sukututkimuksen jatko-opas, kyselyt opettajalta p / erkki.tiensuu@nic.fi JÄRJESTYSMIESKURSSI järjestetään Ypäjänkylällä keväällä 2015, lisätiet. myöhemmin mm. Ypäjäläisessä ja Facebookissa. TIETOTEKNIIKKA IKÄIHMISTEN ATK-TAIDOT Miinan koulu, atk-lk Koulutie 8, Jouni Karjala Ilm. viim Humppilan yläaste Eedenintie 1 Jouni Karjala Ilm. viim ATK-KURSSI Kartanon koulu, atk- lk Varsanojantie 97, Ypäjä Jouni Karjala Ilm. viim ma , 24 t , 24 t ATK-kurssi on tarkoitettu iäkkäämmille henkilöille, joilla on jonkin verran aiempaa kokemusta tietokoneen käytöstä. Kerrataan aiemmin opittuja taitoja ja opitaan uusia asioita rauhalliseen tahtiin. Suunnitellaan yhdessä kurssille tarpeenmukaiset aiheet SOSIAALINEN MEDIA JA FACEBOOK ti , 12 t VAPAA PÄÄSY! Kurssilla käsitellään sosiaalisen median harkitsevaa ja turvallista käyttöä. Facebook -keskusteluryhmien avaaminen, kuvatietokannat yms. Koulutus on osa opetushallituksen rahoittamaa, opiskelijoille MAKSUTONTA koulutusta. ke , 24 t Enint. 11 opisk. Kurssi tarjoaa Windows -käyttäjille peruskäyttöön liittyvää harjoittelua ja helppokäyttöisyyteen liittyviä vinkkejä. Kurssilla käsitellään yleistä tietokoneen käyttöä, internetin, sähköpostin ja toimisto-ohjelmien peruskäyttöä. Kukin opiskelija voi edetä omaan tahtiin harjoituksia tehden.
8 ATK:N PERUSKURSSI Miinan koulu, atk-lk Koulutie 8, Jouni Karjala Ilm. viim to , 24 t Aloitetaan alusta, kurssille voi tulla vaikka ei olisi aiemmin konetta käyttänyt. Käydään läpi työskentely Windows-ympäristössä, tiedostojen tallentaminen, tekstinkäsittelyä, Internet ja sähköposti SOSIAALINEN MEDIA JA FACEBOOK Humppilan yläaste Eedenintie 1 Jouni Karjala Ilm. viim Sisältö: Katso kurssi ATK-PAJA Kartanon koulu, atk-lk Varsanojantie 97, Ypäjä Jouni Karjala Ilm.viim Miinan koulu, atk-lk Koulutie 8, Jouni Karjala Ilm. viim ti , 12 t VAPAA PÄÄSY! ke , 24 t Enint. 11 opisk. Kurssilla paneudutaan tarvittavien atk-taitojen kehittämiseen ja parantamiseen. Pääosassa kurssilla ovat kunkin opiskelijan omat tarpeet ja mielenkiinnon kohteet. Opiskelijoiden osaamisen pohjalta yhteisten tavoitteiden asettamisen avulla keskustellen opettaja kokoaa yhteisiä aihealueita opetuksen kohteeksi. Muutoin toimitaan työpajan tapaan, jossa kukin tekee ATK:N JATKOKURSSI to , 24 t ATK-kurssi henkilöille, joilla on aiempaa kokemusta tietokoneen käytöstä. Kerrataan aiemmin opittuja asioita ja opitaan uusia. Aiheina mm. esitysgrafiikka, valokuvien kevyt muokkaus ja jakaminen internetin kautta ja muita aiheita toiveiden mukaan. KIELET BELLA VISTA - ITALIAN ALKEET Paanan koulu, parakit Asemakuja 1, Tuula Rauhala-Benuzzi Kartanon koulu Varsanojantie 97, Ypäjä Marina Aalto Paanan koulu, parakit Asemakuja 1, Marina Aalto Humppilan yläaste Eedenintie 1 Elina Korpihete ma , 22 t , 24 t Aloitamme italian opiskelun aivan alusta. Oppikirjana Bella vista, jonka tilaamme yhteistilauksena kurssin alettua. Opiskelijalla on aktiivinen rooli kirjan tehtävissä, suullista harjoittelua on runsaasti kommunikoinnin rohkaisemiseksi. Aluksi opettelemme esim. tervehdyksiä, kahvilassa asiointia ja ääntämistä. Benvenuti! VENÄJÄN KIELI ma , 20 t , 20 t Tervetuloa opiskelemaan Venäjää! Kurssi on tarkoitettu venäjän kieltä noin vuoden opiskelleille. Jatketaan tutustumista venäjän kieleen, sekä Venäjän kulttuuriin ja matkakohteisiin venäjää äidinkielenä puhuvan opettajan kanssa. Oppikirjana Pora! VENÄJÄN KIELI ja MATKAILU ke , 16 t Tervetuloa opiskelemaan Venäjää! Tutustutaan venäjän kieleen, sekä Venäjän kulttuuriin ja matkakohteisiin venäjää äidinkielenä puhuvan opettajan kanssa SANO SE SAKSAKSI ke , 20 t , 20 t Tule kertaamaan vanhaa ja oppimaan uutta! Kurssi on tarkoitettu niille, jotka osaavat jo saksan alkeet. Päivitämme kielitaitoa Einverstanden (2) oppikirjan avulla. Ein herzliches Willkommen an alle!
9 ESPANJAN KIELEN ALKEET Paanan koulu, parakit Asemakuja 1, Lucia Blasco Kurssimaksu 56,00 Ilm. viim Paanan koulu, parakit Asemakuja 1, Aino Koskelin Paanan koulu, parakit Asemakuja 1 Aino Koskelin ma , 16 t Hola! Tervetuloa opiskelemaan espanjaa. Opit kielen alkeita, kulttuuria, kielioppia ja fraaseja espanjaa äidinkielenään puhuvan opettajan johdolla. Opettaja puhuu vähän suomea. Oppimateriaalista sovitaan kurssin alkaessa ja siitä tehdään yhteistilaus. HUOM. Kurssi ei sisälly työkausimaksuun ENGLANTIA VASTA-ALKAJILLE to , 16 t Etkö osaa vielä englantia, mutta haluaisit oppia? Tämä kurssi on todellisille vasta-alkajille. Opiskellaan helppoa sanastoa, vähän peruskielioppia ja rakenteita, jotta pystyt vähitellen ymmärtämään, kuulemaan ja osallistumaan itse. Kielitaidosta on hyötyä jokaiselle globalisoituneessa maailmassa. Oppikirja English for you too, starter hankitaan yhteistilauksena kurssin alkaessa. Tervetuloa mukaan! ENGLISH FOR YOU, TOO 5 ke , 22 t , 24 t Kurssi soveltuu 4-5 vuotta opistossa kieltä opiskelleille. Syvennetään ja laajennetaan rakenteita ja sanastoa sekä kerrataan vanhaa. Puhumalla mielenkiintoisista asioista aktivoidaan uinuvaa kielitaitoa ja lisätään varmuutta käyttää kieltä. Aiheina mm. sukututkimus, matkailu, kuluttaminen, media ja paljon muuta. Kieliopista mm. epäsuorat kysymyslauseet, passiivi, aikamuodot. Welcome to study English! TYÖKAUSIMAKSU Voit osallistua muille paitsi avoimen yliopiston ja omakustannekursseille. OPINTOSETELIALENNUKSEN 25 euroa saat työkausimaksusta, jos olet työtön, eläkeläinen tai seniori, katso s. 3. MUSIIKKI NUOTIT SOIVIKSI Paanan koulu, musiikkilk Asemakuja 1, Timo Määttä Paanan koulu, musiikkilk Asemakuja 1, Timo Määttä Jokioisten kunnanvirasto Keskuskatu 29 A Iris Sirel-Aarnio Kirkonkulman koulu Koivistontie 22, Hla Iris Sirel-Aarnio Ilm. viim ke ,10t Enint. 15 opisk. Ilm. viim Musiikin teoriaa käytännöllisesti. Kurssilla opiskellaan yleisimmät koukerot mitä nuoteista voi löytyä. Lähtien nuottien korkeuksista ja aika-arvoista aina rakenteeseen ja esitysmerkintöihin saakka. Pianon, harmonikan tai kitaran näppäimistön jonkinlainen tunteminen suotavaa. Tunnit pidetään mainittujen päivämäärien välisenä aikana. HUOM. Kurssi ei sisälly työkausimaksuun ÄÄNENTOISTON PERUSTEET ke ,10t Enint. 15 opisk. Ilm.viim Kodin karaokekuninkaat ja työssä mikrofonia virittelemään joutuvat huomio! Tällä kurssilla käydään läpi äänentoistoon liittyvät perusasiat. Mikserit, mikit, piuhat, ekvalisoinnit yms. tutuksi kertaheitolla... Tunnit pidetään mainittujen päivämäärien välisenä aikana. HUOM. Kurssi ei sisälly työkausimaksuun PIANONSOITTO ma , 39 t , 36 t Enint. 9 opiskelijaa Ilm. viim Kaikille pianonsoitosta kiinnostuneille. Opetus on henkilökohtaista opetusta 15 min/viikko. Kurssin lopussa pidetään pienimuotoinen konsertti osallistujien niin halutessa. Opettaja ottaa yhteyttä jokaiseen oppilaaseen erikseen ja sopii opetusajat PIANONSOITTO ma , 26 t , 24 t Enint. 6 opiskelijaa Sisältö: Katso kurssi
10 PIANO/KOSKETINSOITTIMET - VAPAA SÄESTYS Paanan koulu musiikkiluokka Asemakuja 1 Timo Määttä Jokioisten kunnanvirasto Keskuskatu 29 A Timo Määttä Jokioisten kunnanvirasto Keskuskatu 29 A Timo Määttä Kurssimaksu 71,00 ti , 40 t , 40 t Ilm. viim Kurssi on kaiken ikäisille ja tasoisille vapaasta säestyksestä kiinnostuneille. Opetuksessa otetaan huomioon oppilaan oma soitin - vapaata säestystä pianolla, sähköpianolla, komppiuruilla valinnan mukaan. Henkilökohtainen opetusaika 15 min/vko. Tervetuloa! Tunnit pidetään mainittujen päivämäärien välisenä aikana PIANONSOITTO Perttulan koulu Hossintie 4, Ypäjä Iris Sirel-Aarnio Ilm. viim Sisältö: Katso kurssi HARMONIKANSOITTO ke , 39 t , 36 t Enint. 9 opiskelijaa ma , 64 t , 64 t Ilm. viim Harmonikansoiton henkilökohtaista opetusta 20 min/ vko. Tunnit pidetään mainittujen päivämäärien välisenä aikana. Osa opetustunneista pidetään keskiviikkopäivänä, asiasta sovitaan ensimmäisellä kerralla opettajan kanssa HARMONIKAN JATKORYHMÄ ma , 32 t , 32 t Enint. 15 opiskelijaa Ilm. viim Yhteissoittoon erikoistuva ryhmä harmonikkaa pidempään soittaneille. Ohjelmistossa huomioidaan osallistujien toiveet. Kasataan ohjelmisto kevään esiintymisiä varten. Tunnit pidetään mainittujen päivämäärien välisenä aikana RUMPUKURSSI Paanan koulu musiikkiluokka Asemakuja 1, Jnen Saku Anttila Kirkonkulman koulu/musiikkiluokka Koivistontie 22, Hla Saku Anttila Kirkonkulman koulu/musiikkiluokka Koivistontie 22, Hla Saku Anttila Kartanon koulu, musiikkilk,varsanojantie 97, Ypäjä Saku Anttila Kirkonkulman koulu/musiikkiluokka Koivistontie 22, Hla Timo Määttä ma , 36 t , 36 t Enint. 9 opiskelijaa Ilm. viim Rumpukurssilla tutustumme erilaisiin musiikin tyylilajeihin. Tavoitteena on oppia soittamaan rumpusettiä monipuolisesti, olipa sitten kyseessä raskas Heavy-, Jazz- tai perinteinen tanssimusiikki. Kurssi soveltuu sekä aloittelijoille että myös soittoharrastuksessaan pidemmälle ehtineille RUMPUKURSSI Sisältö: Katrso kurssi KITARANSOITTO ma , 36 t , 36 t Enint. 9 opiskelijaa Ilm. viim pe , 36 t , 36 t Enint. 9 opiskelijaa Ilm. viim Kitaransoiton opetusta kolmen hengen ryhmissä 45min/vko vasta-alkajille ja aiemmin soittaneille KITARANSOITTO Sisältö: Katso kurssi YHTEISLAULU pe , 48 t , 48 t Enint. 12 opiskelijaa Ilm. viim ke , 24 t , 24 t Vuoden tauon jälkeen Humppilassa järjestetään taas yhteislaulukurssi! Kurssilla lauletaan yksi- tai kaksiäänisesti iskelmämusiikin helmiä säestyksen kera. Ohjelmistossa otetaan huomioon kurssilaisten toiveita. Tervetuloa musisoimaan leppoisissa tunnelmissa! Tunnit pidetään mainittujen päivämäärien välisenä aikana.
11 POP/ROCK AIKUISILLE Kirkonkulman koulu/musiikkiluokka Koivistontie 22, Hla Saku Anttila Kurssimaksu 71,00 Poppia ja rockia viime vuosikymmenistä tähän päivään tahkoava terapiabändi. Viime vuodesta innostuneina laajennamme repertuaaria luvan kanssa kotimaasta myös ulkomaille. Osallistuminen edellyttää aiempaa soittotaustaa VIIHDEORKESTERI JOVIAALI Paanan koulu musiikkiluokka Asemakuja 1, Jnen Timo Määttä Kurssimaksu 78,00 Jokioisten Tietotalo Humppilantie 9 Tuija Pietilä-Estrada KUVATAIDE Paanan koulu, parakit Asemakuja 1, Jnen Tuija Pietilä-Estrada ti , 36 t , 45 t Enint. 14 opiskelijaa Ilm. viim Viihdeorkesteri valmistelee lukuvuoden aikana konserttiohjelman esitettäväksi Tietotalossa huhtikuussa Sovitukset räätälöidään kokoonpanon mukaan, uudet ja vanhat orkesterilaiset tervetuloa! Tiedustelut: timo.maatta@jokioinen.fi. Tunnit pidetään mainittujen päivämäärien välisenä aikana. TAIDE- JA TAITOAINEET KUVATAIDE kesäkurssi ti , 36 t , 39 t Enint. 8 opiskelijaa Ilm. viim pe la su , 20 t Kurssilla inspiroidutaan ja maalataan eri tekniikoilla Jokioisten kartanon miljöössä. Luonnostellaan, piirustellaan, maalataan, rentoudutaan ja fiilistellään. Sopii sekä vasta-alkajille, että jatko-opiskelijoille. to , 30 t , 30 t Matka taidemaailmassa jatkuu. Kurssilla tutustumme eri kuvataidetekniikoihin, taiteilijoihin ja heidän tuotantoonsa. Kurssin tavoitteena on tukea omaa tapaa nähdä ja kokea kuvataidetta. Omaan ilmaisuun kannustetaan ja etsitään maalausideoita yhdessä. Rohkeasti mukaan, niin vasta-alkajat kuin jatkoopiskelijat TYÖKAUSIMAKSU Voit osallistua muille paitsi avoimen yliopiston ja omakustannekursseille. OPINTOSETELIALENNUKSEN 25 euroa saat työkausimaksusta, jos olet työtön, eläkeläinen tai seniori, katso s AIKUISTEN TAIDEKOKEILUKURSSI Kivipaja, Keskusk. 27 Tuija Pietilä-Estrada, Pirjo Salo, Arja Perälä ja Vivian Majevski Paanan koulu, parakit Asemakuja 1, Jnen Vivian Majevski Paanan koulu, parakit Asemakuja 1, Jnen Sirpa Ryyppö ke , 27 t Ilm. viim Oletko etsimässä uutta, luovaa harrastusta ja haluaisit kokeilla eri kädentaito-taide tekniikoita? Tule rohkeasti kokeilemaan keramiikkaa, lasitöitä (tiffany ja lasimosaiikki), kalligrafiaa ja kuvataiteen saloja. Eri opettajat perehdyttävät eri tekniikoiden pariin ja pääset tutustumaan eri materiaaleihin. Kurssi on aikuisten kädentaitokaruselli. Ilmoittautuneille lähetetään kirje ennen kurssin alkua KALLIGRAFIAKURSSI to , 26 t , 26 t Kalligrafia on kauniisti kirjoittamista. Aloitetaan uuden kirjoitustyylin harjoittamisella. Tehdään pieniä sommitteluharjoituksia ja kevätpuolella työt näyttelyyn. Tervetuloa myös aloittelijat mukaan! VUOROVAIKUTTEINEN VALOKUVAUS ti , 12 t Ilm. viim Kurssilla opit tallentamaan valokuvin mm. luonnossa kokemiasi tunnetiloja sekä aistihavaintoja innostavasti ja mielikuvituksellisesti. Kurssin osiossa "Alpakka vuorovaikutuksen kompassina" pääset tallentamaan kamerallasi hetkiä Börje-alpakan eläinavusteisen toiminnan vierailulla. Voit olla kamerasi kanssa vasta-alkajakin. Pääasia, että haluat innostua ja onnistua vuorovaikutteisesti kamerasi kanssa!
12 POSLIININMAALAUS Humppilan yläaste Eedenintie 1 Teija Kaivoluoto- Viitanen Kurssimaksu 71 + Polttomaksu 10 Kivipaja, Keskusk. 27 Pirjo Salo Kurssimaksu 62 + Polttomaksu 10 Kivipaja, Keskusk. 27 Pirjo Salo Kurssimaksu 35 + Polttomaksu 5 Kivipaja, Keskusk. 27 Arja Perälä Ilm. viim ti , 36 t , 32 t Polttomaksu 10 Enintään 15 opisk. Ilm. viim Posliinin ja kaakelin pinnan koristelua laaja-alaisesti ideoiden, kokeillen ja toteuttaen. Maalaamme tuotteita koriste- ja käyttöesineiksi. Soveltuu mainiosti aloittelijoille ja jo pidempään alaa harrastaneille. Kokoontumiset tiistaisin, lisäksi syyslukukaudella ke 3.12., ke ja to , sekä kevätlukukaudella ke SAVESTA KERAMIIKKAA ma , 30 t , 30 t Enint. 11 opisk. Ilm. viim Valmistetaan koriste- ja käyttöesineitä erilaisin käsinrakennustekniikoin. Tutustumme erilaisiin pinnankäsittelytekniikoihin ja lasittamiseen. Kurssi on tarkoitettu aiemmin keramiikkaa harrastaneille. Tarvittavat materiaalit tehdään yhteistilauksena Aikuinen-lapsi KERAMIIKKA ke , 18 t Ilm. viim Tule harrastamaan lapsen (7-15 v.) kanssa keramiikkaa. Helppojen perustekniikoiden avulla voitte valmistaa käyttö- ja koriste-esineitä. Työskentelyvälineet saa opettajalta. Savet ym. materiaalit maksetaan erikseen. (1 lapsi/ aikuinen, lapsen kurssimaksu 17,50 + polttomaksu 5 ) TIFFANYLASIKURSSI Joka toinen viikko ti , 24 t , 24 t Voit tehdä tiffanytyönä, lyijytyönä tai sulatustyönä, värillisestä lasista esineitä. Pääset alkuun jo muutamalla värillisellä lasilla ja 100 g tinaa. Tarvikemaksu 5, sis. hiomakoneen käytön ja nesteet HOPEAKETJU Vanha pappila Rauhalantie, Ypäjä Arja Perälä Ilm. viim Lamminkulma Koivistontie 59 Humppila Arja Perälä Kivipaja, Keskusk. 27 Arja Perälä Ilm. viim Humppilan yläaste Eedenintie 1 Tuija Pietilä-Estrada Ilm. viim Joka toinen viikko su , 24 t , 28 t Enint. 12 opiskelijaa Aloittelijat tekevät: muinais-, kuningas-, ja Oiliketjut hopeasta tai messingistä + yksi juotos. (Esim. hopeinen ranneketju tulee maksamaan n. 25 mallista riippuen.) Jatkajat oma valinta, myös punontaa tai levytöitä. Käyttämänsä materiaalin kurssilaiset maksavat itse, voi myös hankkia itse esim. netin kautta. Rummutus 1 /koru HOPEAKETJU Sisältö: Katso kurssi HOPEAKETJU Sisältö: Katso kurssi Joka toinen viikko ti , 20 t , 24 t Ilm. viim Joka toinen viikko ti , 24 t , 28 t Enintään 12 opisk SISUSTUS- JA KATTAUSKURSSI ke , 6 t , 6 t Enint. 10 opiskelijaa Kurssilla suunnitellaan ja toteutetaan persoonallisia kattauksia ja juhlia. Ideoita, tiettyyn teemaan soveltuvia kattauksia, voit soveltaa pienissä ja suurissa juhlissa. Katamme pitopöytiä ja opetellaan servettien taittelua. Voimme tehdä sisutus ja kattaus - tuunauksia. Tunneilla mukana myös lähiseudun sisustusliikkeiden tavaroita ja uusimmat sisustuslehdet ja paljon ideoita kotiinviemisenä. Kurssipäivät: 8.10., , ja 11.3.
13 KUKKA-ASETELMIA Kartanon koulu Varsanojantie 97 Ypäjä Marikan Kukkakori Keskuskatu 15, Jnen Marja-Leena Saarinen Ilm. viim Kartanon koulu Varsanojantie 97 Ypäjä Tuija Pietilä-Estrada Kurssimaksu 25,00 ti , 8 t , 8 t Enint. 10 opiskelijaa Ilm. viim Kukka-asetelma -kurssilla rakennetaan kukkaasetelmia teemoittain (syksy, joulu, pääsiäinen, kevät). Tule opettelemaan kukka-asetelmien tekoa ja loihdi kukkien kauneutta asetelmissa. Tarvikkeet maksetaan suoraan opettajalle SKRÄPPÄYSKURSSI pe la su , 16 t Kurssilla voi tutustua moniin eri tapoihin skräpätä, voi tehdä mm. purkkiin tai mukiin albumin, tai kulmakirjanmerkin. Ilmoittautuneille toimitetaan kurssikirje liittyen tarvikkeisiin. Opettajaltakin voi ostaa tarvikkeita. Tervetuloa mukaan! KORTTIKURSSI pe la , 7 t Ilm. viim Korttikurssilla ideoidaan ja valmistetaan kortteja eri tekniikoilla. Tule tekemään JOULUKORTIT ja muut kortit valmiiksi ajoissa. Itsetehdystä kortista on iloa tekijälle ja sen saajalle. Tutustumme myös korttien historiaan ja katsellaan vanhoja kortteja. Tule ja huomaa, että korttien teko on rentouttavaa mukavassa ryhmässä. Ilmoittautuneille lähetetään kirje ennen kurssia TYÖKAUSIMAKSU Voit osallistua muille paitsi avoimen yliopiston ja omakustannekursseille. OPINTOSETELIALENNUKSEN 25 euroa saat työkausimaksusta, jos olet työtön, eläkeläinen tai seniori, katso s. 3. LASTEN JA NUORTEN KÄDENTAIDOT KÄSITYÖPAJA 1 (v syntyneille) Keskusk. 15, Jnen Tiina Salmi ja vaihtuvia kädentaidon opettajia Kurssimaksu 62 + Vanha pappila Rauhalantie, Ypäjä Tiina Salmi ja vaihtuvia kädentaidon opettajia Kurssimaksu 62 +, Keskuskatu 15, Tiina Salmi Kurssimaksu 35 + Materiaalimaksu 15 ke , 24 t , 28 t Ilm. viim Materiaalimaksu 25 Uusi ryhmä käsityöpajassa aloittaa. Tutustutaan erilaisten materiaalien ja tekniikoiden avulla monipuolisesti käsityön suunnitteluun ja valmistukseen. Työskennellään eri opettajien johdolla mm. paperi-, puutyö-, huovutus-, värjäys- ja ompelupajoissa. Tiedustelut Tiina Salmi p KÄSITYÖPAJA 2 (v syntyneille) to , 24 t , 28 t Enint. 10 opiskelijaa Materiaalimaksu 25 Viime syksynä aloittanut ryhmä jatkaa tänä vuonna. Eri opettajien johdolla työskennellään mm. kudonta-, mosaiikki-, metalli- ja ompelupajoissa. Mikäli paikkoja vapautuu otetaan uusia pajalaisia mukaan. Tiedustelut Tiina Salmi p NUORTEN KÄSITYÖPAJA ma , 20 t Enint. 10 opiskelijaa Ilm. viim Käsitöistä kiinnostuneille, entisille käsityöpajalaisille ja muille yli 10-v. nuorille suunniteltu lyhytkurssi syksyksi. Kuvioidaan kangasta, tehdään palloja, punotaan ja ommellaan. NUORTEN KÄDENTAITOKARUSELLIT järjestetään kesäkuun alussa Jokioisilla, Humppilassa ja Ypäjällä. Ilmoitamme kurssin sisällön, maksun ja aikataulun kevään aikana.
14 KUDONTA KUDONNAN PERUSKURSSI Keskuskatu 15 Tiina Salmi Kurssimaksu 71,00 Keskuskatu 15, Jnen Tiina Salmi Kurssimaksu 71,00 Lamminkulma Koivistontie 59, Hla Tiina Salmi Kurssimaksu 71,00 Vanha pappila Rauhalantie, Ypäjä Tiina Salmi Kurssimaksu 71,00 ti , 33 t , 41 t Enint. 14 opiskelijaa Ilm. viim Tutustutaan kankaankudonnan perusasioihin. Opetellaan tai kerrataan käytännössä kankaan suunnittelun ja rakentamisen vaiheita sekä kutomista ja viimeistelyä. Päästään taas käyttämään ATK avusteisia kangaspuita ja hyödynnetään tietokonetta myös suunnittelussa. Valmistetaan erilaisia tekstiilejä opiskelijoiden toiveiden mukaan KUDONNAN JATKOKURSSI ti , 33 t , 41 t Kerrataan kankaankudonnan perusasioita, mutta kokeillaan myös uusia tekniikoita. Toteutetaan työt yhteisloimissa. Kudotaan ATK avusteisilla kangaspuilla, opetellaan Saori tekniikkaa ja hyödynnetään lankojen ylikierrettä, unohtamatta tuppilohulpiota KUDONNAN PERUSKURSSI ma , 33 t , 39 t Tutustutaan kankaankudonnan perusasioihin. Opetellaan tai kerrataan käytännössä kankaan suunnittelun ja rakentamisen vaiheita sekä kutomista ja viimeistelyä. Hyödynnetään leveitä kangaspuita isojen tekstiilien kutomisessa. Valmistetaan erilaisia tekstiilejä opiskelijoiden toiveiden mukaan KUDONNAN PERUSKURSSI to , 33 t , 39 t Tutustutaan kankaankudonnan perusasioihin. Opetellaan tai kerrataan käytännössä kankaan suunnittelun ja rakentamisen vaiheita sekä kutomista ja viimeistelyä. Valmistetaan erilaisia tekstiilejä opiskelijoiden toiveiden mukaan. OMPELU ANNA VAATTEELLESI UUSI MAHDOLLISUUS Miinan koulu, tekstiililk Koulutie 8, Sari Wenning Vanha pappila Rauhalantie, Ypäjä Sari Wenning Kirkonkulman koulu/tekstiililk Koivistontie 22, Hla Sari Wenning Lamminkulma Koivistontie 59 Humppila Leena Viljanen ke , 28 t Enint. 10 opiskelijaa Ilm. viim Onko vaatteesi kutistunut kaapissa? Omistatko vaatteita joista joskus voisi tehdä jotain? Nyt on se joskus! Yhdistellään, kirjotaan, applikoidaan ja värjätään - tehdään vanhasta vaatteestasi sinulle omin asu. Ota mukaan vanha(t) vaatteesi, ompeluvälineet ja luova mieli VANHAT FARKUT ke , 20 t Ilm. viim Oletko säästänyt vanhat farkut ja ajatellut, että niistä voisi joskus tehdä jotain? Nyt on se joskus! Ota mukaasi pestyjä farkkuja ja ompeluvälineet - ideoita saat kurssilta YSTÄVYSTY OMPELUKONEESI KANSSA ke , 16 t Ilm. viim Joko olette ompelukoneesi kanssa ystäviä? Jos et, tule kurssille opettelemaan sen puhdistus, langoitus, säädöt sekä mahdollisuudet, niin ymmärrätte toisianne paremmin. Ota mukaasi oma koneesi, sen ohjekirja ja tarvikkeet, ompelulankoja, tilkkuja sekä jatkojohto VAATEOMPELU to , 33 t Enint. 10 opiskelijaa Ilm. viim Ommellaan vaate. Käytetään valmiita kaavoja, jotka muokataan ja sovitetaan omien mittojen mukaan. Ohjeet taskujen, vetoketjun ja vyötärön rakenteisiin. Käyttämällä vuorituksia saamme istuvan ja kestävän vaatteen.
15 KIRAN MAINOS Ammattitaitoinen ompelija Jokioisilla. Teen kaikenlaista TILKKUILLAAN UUTTA JA VANHAA Keskuskatu 15 Sari Wenning Ilm. viim Miinan koulu, tekstiililk Koulutie 8, Sari Wenning Ilm. viim Joka toinen viikko to , 21 t , 18 t Enint. 10 opiskelijaa Tällä kurssilla voit toteuttaa tilkkutyön kangaskaupoista löytämistäsi ihanuuksista tai kaappiin säilömistäsi vanhoista aarteistasi. Ideoidaan ja ommellaan niistä tilkkujen keinoin uusi tuote, joka voi olla materiaaliltaan mitä vaan - puuvillaa, villaa, silkkiä jne. Alussa kokoonnumme kolme kertaa peräkkäin, viikosta 41 joka toinen viikko TILKKUTYÖKURSSI to , 36 t , 24 t Enint. 12 opiskelijaa Tähdet, tähdet - tehdään nyt kankaasta tilkkuillen ja vain taivas on rajana! Suunnitteluideoita saat Katso taivaalle luennolla s. 7. Mutta ensin teemme valmiiksi aloittamamme yhteistyön TILKKUAARTEET Kirkonkulman koulu tekstiililuokka Koivistontie 22, Hla Sari Wenning Kiran Ompelupalvelu vaatteen korjausta ja tilaustyötä. Yksilöllistä vaatesuunnittelua. Koulutie 3, 31600, puh.: kira.okker@hotmail.fi avoinna: ma-pe 10-16, muina aikoina sopimuksen mukaan ti , 24 t , 27 t Onko sinulle kertynyt kangastilkkuja? Tule kurssille kokoamaan niistä tilkkutyö. Suunnitellaan ja toteutetaan erilaisia tuotteita jämätilkuista. Lisäksi värjätään rumat kankaat käyttökelpoisiksi. Syyslomaa ennen ja hiihtoloman jälkeen kokoonnumme joka viikko ja siinä välissä joka toinen viikko TILKKUAARTEET Vanha pappila Rauhalantie, Ypäjä Sari Wenning Ilm. viim Tänä vuonna tilkut ovatkin kaitaleita, joista tehdään eri tekniikoin peittoja, seinävaatteita, keinutuolinmattoja ja paljon muuta. Tule mukaan tilkkuilemaan kivaan porukkaan! Syyslomaa ennen ja hiihtoloman jälkeen kokoonnumme joka viikko ja siinä välissä joka toinen viikko KESKENERÄISTEN TILKKUTÖIDEN TYÖPAJA Keskuskatu 15 Sari Wenning Ilm. viim Onko sinulla keskeneräisiä tilkkutöitä? Nyt on mainio mahdollisuus tulla tekemään ne valmiiksi. Tule työpajaan, jossa on aikaa tehdä ja ideoida yhdessä. Ota mukaan keskeneräinen työsi, oma koneesi ja ompeluvälineet TILKKUVIIKONLOPPU Jokioisten Tietotalo Humppilantie 9 Heljä Reponen Kurssimaksu 65,00 Ilm. viim ti , 24 t , 27 t Enint. 12 opiskelijaa Joka 4. viikko la , 15 t , 20 t Enint. 10 opiskelijaa pe la su , 20 t Enint. 20 opisk. Iloinen tilkkuviikonloppu täynnä erilaisia mallikertoja, ompeluniksejä ja ideoita omaan työhön. Tutustutaan mm. Kaleidoskooppi malleihin, punonta- ja kaitaletekniikoiden mahdollisuuksiin. Kokeillaan erikoisviivaimien käyttöä esim. FlipFlop ja viuhkaviivain. Ommellaan oman valinnan mukaan helppoja tai haasteellisia tilkkutöitä. Tarkemmat tiedot materiaaleista erillisellä kirjeellä. HUOM. Kurssi ei sisälly työkausimaksuun.
16 LANKATYÖT PITSINNYPLÄYS 8. Keskuskatu 15, Jnen Leena Viljanen Keskuskatu 15, Jnen Sari Wenning Keskuskatu 15, Jnen Sari Wenning Keskuskatu 15, Jnen Tiina Salmi Ilm. viim Joka toinen viikko pe , 21 t , 18 t Voit aloittaa alkeista tai jatkaa aiemmin opitun pohjalta. Lisätään taitoja suunnitellen yhdessä, valitaan materiaalit ja tekniikat esim. nauhapitsi, kukkapitsi jne. Alussa kaksi kertaa peräkkäin ja sitten joka toinen viikko HARDANGER- kirjonta Joka toinen viikko ma , 18 t , 21 t Oletko ajatellut aloittaa kirjonnan? Hardangerkirjonta sopii hyvin aloittelijoille. Tule nyt mukaan kivaan porukkaan. Vai oletko kenties harrastanut hardangeria jo pidempään? Silloin voisimme suunnitella yhdessä vaikkapa tähtimallin. Kurssipäivät 15.9., ja sitten joka toinen viikko PISTO PISTOLTA kirjontakurssi Joka toinen viikko ke , 18 t , 21 t Tule kirjomaan! Voit valita kirjontaasi perinteiset kuviot, materiaalit ja pistot tai suunnitella ikioman kirjontatyösi, vaikkapa tähdistä. Suunnitteluideoita saat Katso taivaalle luennolla s. 7. Jatketaan myös viime vuonna aloitettua vanhojen kirjontamallien taltiointia OMMELLAAN RYIJY ke , 12 t , 12 t Katse tähtiin. Suunnitellaan ja valmistetaan pikkuryijy tai ryijysarja ommellen. Ideoita suunnitteluun saadaan esimerkiksi avaruusteemasta Katso taivaalle luennolla s. 7. Toisenlaisen haasteen saa valmistamalla ryijyn tarvikepaketin avulla. Opetellaan ompelutekniikka ja ryijyn leikkaus, joka on hyödyllinen taito myös ryijyn huollossa. Kurssipäivät: 1.10., , , ja 14.1., 11.2., 11.3., VANHOJEN VILLAISTEN VIIKONLOPPU Jokioisten Tietotalo Humppilantie 9 Kaija Huhtinen Kurssimaksu 55,00 Ilm. viim Keskuskatu 15 Tiina Salmi Ilm. viim Lamminkulma Koivistontie 59 Tiina Salmi Vanha pappila Rauhalantie Tiina Salmi pe la su , 20 t Enint. 20 opiskelijaa Anna vanhalle vanuneelle uusi elämä! Kurssiviikonloppuna opitaan/kerrataan erilaisia tekniikoita mm. neulahuovutus, lossaus, alike- ja päällikeompelu. Lisäksi rispaantumattomien materiaalien reunojen yhdistäminen ja reunustaminen käsin kirjoen tai virkaten. Tekniikkakokeiluista voi valmistaa seinätekstiilin, torkkupeiton, tyynyn, istuinalustan, kassin, maton, lelun tai korun. Tutki omat ja kirpparien villaisten varastot ja tule mukaan seikkailuun, jonka kattona on vain taivas. Tarkemmat tiedot kurssikirjeessä. HUOM. Kurssi ei sisälly työkausimaksuun LANKATYÖKURSSI JOKIOISILLA ke , 12 t , 15 t Enint. 14 opiskelijaa Opetellaan erilaisia neule- ja virkkaustekniikoita, kirjotaan Temari -palloja sekä kokeillaan uusia tuulia mm. punonnassa. Lankatöiden lisäksi värjätään tarvittavia lankoja kirjovärjäyksellä. Kurssi-illat: 8.10., , 5.11., , 21.1., 4.2., 18.2., 4.3. ja LANKATYÖKURSSI HUMPPILASSA ke , 12 t , 15 t Sisältö: katso kurssi Kurssipäivät: 8.10.,22.10.,5.11.,19.11.,21.1.,4.2.,18.2.,4.3. ja LANKATYÖKURSSI YPÄJÄLLÄ Joka toinen viikko to , 12 t , 15 t Sisältö: katso kurssi Kurssipäivät: 9.10, , 6.11., , 15.1., 29.1., 12.2., ja 9.4.
17 ERIKOISTYÖT KESKENERÄISTEN KÄSITÖIDEN TYÖPAJA Lamminkulma Koivistontie 59, Hla Maija Muhonen Ilm. viim Vanha pappila Rauhalantie, Ypäjä Tiina Salmi Ilm. viim Hevosopisto Valjasverstas Varsanojantie 63, Ypäjä Katri Ojanen la , 16 t , 12 t Enint. 14 opiskelijaa Onko lanka loppunut, ohje hävinnyt, silmukka pudonnut vai etkö vaan muuten osaa jatkaa? Käsityö on unohtunut korin pohjalle ja et muista oliko vuorossa ketjuja vai kiinteitä? Eipä hätää tule valmistamaan keskeneräisiä käsitöitä mukavaan seuraan lauantaisin kerran kuussa. Etsitään ratkaisuja ja uusia ideoita tuleviinkin keskeneräisiin! Mukaan tarvitset vain keskeneräisen käsityön. Työpajapäivät la 4.10., , , ja ja 31.1., ja KIERRÄTYSPUNONTA pe la , 20 t Enint. 12 opiskelijaa Opetellaan yhdistämään erilaisia kierrätysmateriaaleja ja punontatekniikoita. Harjoitellaan mm. hakaketjua, tähtiporrasta (madweave) ja hexagonpunontaa. Käytetään opiskelijoiden löytämiä materiaaleja kuten. tapetteja, pakkausnauhoja, kahvipusseja ja aikakauslehtiä. Kurssipäivät: ja NAHKATYÖKURSSI pe la , 20 t Enint. 12 opiskelijaa Ilm. viim Oletko kokeillut nahkatöitä? Tule kurssille, jolla opit eri nahantyöstön vaiheet ja välineet. Suunnitellaan työ omien tarpeittesi ja ideoittesi mukaan. Voit valmistaa kokonaan uuden työn (esim. kukkaro, laukku, koiranpantoja, varusteita hevoselle tai vyö itselle) tai korjata/muokata vanhaa. Kurssille voit ottaa mukaan omia materiaaleja tai ostaa paikanpäältä SYYSHUOVUTUS Kartanon koulu Varsanojantie 97, Ypäjä Sari Wenning Ilm. viim Paanan koulu tekstiilityönluokka Asemakuja 1, Jnen Sari Wenning Ilm. viim ma pe la , 20 t Enint. 10 opiskelijaa Tule toteuttamaan huopaideasi tai ideoidaan se yhdessä olitpa sitten aloittelija tai kokeneempi huovuttaja. Kurssipäivät: ma 8.9. klo , jolloin suunnitellaan työt ja tehdään materiaalitilaus. Viikonloppuina pe-la ja pe-la muokataan villa haluttuun muotoon KEVÄTHUOVUTUS ti pe la , 38 t Enint. 10 opiskelijaa Huovuttamalla voit tehdä melkeinpä mitä vaan esim. seinävaatteen, laukun, vaatteen, pehmoeläimen. Tällä kurssilla voit toteuttaa isonkin huopaidean, sillä kokoonnumme neljänä viikonloppuna. Aloituskerta on ti 13.1., jolloin suunnitellaan työt ja tehdään materiaalitilaus. Muut kerrat pe-la , pe-la sekä pe-la , pe-la NYYTIN Kädentaitojen erikoisliike MAINOS Nyytti Satakunnantie 5, Loimaa, P Avoinna: Ti-Pe 10-17, la Kehystykset Taiteilijatarvikkeet Askartelutarvikkeet Tiffany-lasit ja tarvikkeet Kädentaitotuotteet
18 NALLEKURSSI Keskuskatu 15, Jnen Maija Muhonen Ilm. viim Lamminkulma Koivistontie 59, Hla Minna Sikiö Ilm. viim Keskuskatu 15, Jnen Pirkko Kuusela Kurssimaksu 29,00 Ilm. viim to , 24 t Enint. 15 opiskelijaa Antiikkinalle valmistetaan käsin ommellen. Turkki on mohair- tai viskoosikangasta ja täytteenä käytetään puulastua tai villaa. Viimeisen päälle tehty nallekarhu ei olekaan lapsen leikkikalu vaan arvokas käsityötaidon näyte ja sopii kodin paraatipaikalle tuomaan hyvää mieltä ympärilleen. Kaikkia nallen valmistamisessa tarvittavia materiaaleja voi ostaa opettajalta. Keskikokoisen nallen hinnaksi tulee noin 30. Mukaan tarvitsee ottaa ensimmäisellä kerralla vain lyijykynä, nuppi- ja silmäneuloja, teräväkärkiset sakset, muistiinpanovälineet. Kurssipäivät: 11.9., 25.9., 2.10., 9.10., ja KÄDENTAITOTIISTAI Joka 4. viikko ti , 12 t , 16 t Enint. 14 opiskelijaa Kurssilla tutustutaan erilaisiin materiaaleihin ja tekniikoihin. Ensimmäisellä kerralla aloitamme paperimassa-katiskaverkko enkeli /sydämellä ja sovimme seuraavien kertojan aiheet, joita on esim. kankaankovetus, huovutus, tontut, uusiopaperi ym. Ensimmäisellä kerralla mukaan tarvitset: katiskaverkkoa, sivuleikkurit ja pihdit, rautalankaa, enkelille hiukset. Tarvikkeet voi ostaa myös opettajalta. Kurssipäivät 9.9., 7.10., , 27.1., 3.3., 24.3., HIMMELI HURMAA pe la , 10 t Enint. 15 opiskelijaa Kurssilla valmistetaan perinteinen tai moderni sisustushimmeli. Materiaalina käytetään kaikkien ulottuvilla olevaa järviruokoa. Käyttää voi myös mitä tahansa korsimateriaalia tai vaikka mehupillejä. Perjantaina 12.9 klo , ruokojen keruu-, puhdistus- ja leikkuuohjeet sekä tutustuminen erilaisiin himmeleihin. Himmeli/himmelit valmistetaan: la ja la klo HUOM. Kurssi ei sisälly työkausimaksuun KIERRÄTYSTÄ KIRJOISTA Vanha pappila Rauhalantie, Ypäjä Sari Wenning Ilm. viim Vanha pappila Rauhalantie, Ypäjä Minna Sikiö Ilm. viim Vanha pappila Rauhalantie, Ypäjä Minna Sikiö Kurssimaksu 35,00 Ilm. viim ke , 16 t Enint. 12 opiskelijaa Löytyykö kirjahyllystäsi tarpeettomia kirjoja? Jos ei, niitä löytyy kirpputoreilta tai kirjastojen poistomyynneistä. Tule kurssille, jolla kirjojen kannet ja sivut saavat uuden elämän. Kirjasta voit valmistaa esimerkiksi pieniä koristeita, laukun, valokuvan kehyksen, rasian tai säilytyslokerikon. Tarkemmat tiedot kurssikirjeessä AIKUINEN-LAPSI -työpaja Joka 4. viikko ti , 10 t , 10 t Enint. 12 opiskelijaa Kädentaitopajassa tutustutaan eri tekniikoihin ja materiaaleihin yhdessä lapsen kanssa. Aiheina esim. marmorointia, painantaa kasveilla, pressprintgrafiikkaa, tontut, kutistemuovi ym. Kurssi soveltuu parhaiten noin 6-9 vuotiaille lapsille. MUISTA ILMOITTAA MOLEMMAT TYÖPAJALAISET. Kurssipäivät: 2.9., 23.9., 4.11., ja 13.1., 10.2., Lapsen kurssimaksu 17, FIMOMASSAKURSSI pe la , 20 t Enint. 15 opiskelijaa Fimomassa on polymeerimassa, joka muovautuu helposti käsin. Kovetetaan kotiuunissa. Kurssilla voit valmistaa koruja, figuureja tai ruokia nukkekotiin. Tutustumme erilaisiin tekniikoihin, käytämme pastakonetta ja päällystämme tuikkulyhtyjä. Uppoudumme massojen ihanaan ja värikkääseen maailmaan. Tarvikkeita voi ostaa opettajalta TYÖKAUSIMAKSU Voit osallistua muille paitsi avoimen yliopiston ja omakustannekursseille. OPINTOSETELIALENNUKSEN 25 euroa saat työkausimaksusta, jos olet työtön, eläkeläinen tai seniori, katso s. 3.
19 LYHYTKURSSIEN PERUUTTAMINEN Alle 11 tunnin kurssien peruminen kuluitta onnistuu vain, jos peruminen on tapahtunut viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä (poikkeuksena lääkärin toteama sairaustapaus), katso s JOULUPAJA 1/Lasihimmeli Lamminkulma Koivistontie 59, Hla Minna Sikiö Kurssimaksu 15,00 Keskuskatu 15, Jnen Tiina Salmi Kurssimaksu 15,00 la , 5 t Enint. 14 opiskelijaa Ilm. viim Kurssilla kootaan valmiiksi leikatuista lasiputkista tähtiä tai himmeli. Lasihimmelissä yhdistyy uusi materiaali ja perinteinen käsityömenetelmä. Mukaan kurssille tarvitset: leikkaavat pihdit, ohutta metallilankaa ja lasipillejä, tarvikkeet voi ostaa myös opettajalta JOULUPAJA 2/ Joulukoristeita metallilangasta Jokioisten kunnanvirasto Keskuskatu 29 A Mirva Kallio la , 5 t Enint. 14 opiskelijaa Ilm. viim Tehdään tähtiä ja muita jouluisia koristeita metallilangoista. Opetellaan työstämään erilaisia metallilankoja kiertämällä, vääntämällä, takomalla ja sitomalla. Lisäksi voidaan käyttää helmiä ja koristevaloja. TEKNINEN TYÖ VÄRIÄ SEINIIN JA ILOA ELÄMÄÄN! ke , 22 t , 12 t Enint. 9 opiskelijaa Ilm. viim Onko ongelmana pimeä eteinen, tylsä lastenhuone, rumat katot vai asuuko keittiössäsi mörkö? NIILLE VOI TEHDÄ JOTAIN! Mietitään ja ideoidaan yhdessä ongelmiin ratkaisuja tai pieniä parannuksia. Saat oppia ja neuvoja miten, millä välineillä ja materiaaleilla mörön saa muuttamaan muualle. Opettaja vastaa mielellään kysymyksiisi: mirvakatariina@gmail.com. Ensimmäinen kokoontuminen klo KIERRÄTYSTYÖPAJA Lamminkulma Koivistontie 59, Hla Ilm. viim Humppilan yläaste Eedenintie 1 Janne Aate Kurssimaksu 71,00 Ilm. viim ke , 40 t TOISEN ROSKA ON JONKUN AARRE! Tule kierrätystyöpajaan, joka on tarkoitettu kaikentasoisille. Saat hauskoja ideoita ja helposti valmistettavia tuotteita. Aloita materiaalin keruu jo nyt, esim. ylijäämälaudat ja pussinpohjapetonit talteen! Tehdään yhdessä helppoja töitä käytöstä poistetuista jämämateriaaleista. Ohjeet seuraavan työpajan materiaaleista ja työvälineistä saat aina edellisellä työpajakerralla. PUUPAJA 10.9., ja Kierrätyspuusta ja vanerista pientä, kivaa kotiin. Naulakoita, kelloja, tauluja, sydämiä, mobileja, tähtiä,... Paikka: Humppilan yläasteen teknisen työn luokka Opettaja: Mirva Kallio METALLIPAJA ja Innovatiivisia ideoita romuraudasta. Tehdään "postilaatikkoon mahtuvia" metallitöitä romuraudasta. Hitsaamalla, niittaamalla ym. - vain taivas rajana. Paikka: Humppilan yläasteen teknisen työn luokka Opettaja: Janne Aate BETONITYÖPAJA ja Hyödynnetään kierrätysmateriaaleja: kaakelinpaloja, posliinin ja lasin kappaleita, kiviä ym. valaessamme kuivabetonista erilaisia esineitä. Jos et ole löytänyt pussinpohjia, voit ostaa kuivabetonin paikanpäällä 25kg/5. Paikka: Humppilan kunnan varikko Opettaja: Arja Perälä HOPEATYÖPAJA ja Käytetään vanhoja hopea/alpakkalusikoita ja -haarukoita osaksi korua tai tehdään niistä koru kokonaan. Hopea/ messinki/hopeoitua lankaa voit ostaa opettajalta. Paikka: Lamminkulma Opettaja: Arja Perälä VETOKETJUTYÖPAJA Tehdään uniikkikoruja vanhoista ja sopimattomista vetoketjuista. Paikka: Lamminkulma Opettaja Sari Wenning PUU- JA METALLITYÖKURSSI ma , 36 t , 38 t Enint. 16 opisk. Kurssilla on mahdollisuus valmistaa koriste- ja käyttöesineitä ym. omien toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kurssilla opetellaan koneiden turvallinen käyttö ja työstäminen. Kurssilaiset hoitavat materiaalihankinnat itse omien tarpeiden mukaan.
20 PUUTYÖ Hevosopisto Varsanojantie 63, Ypäjä Matti Berggren Kurssimaksu 71,00 Ilm. viim Humppilan yläaste Eedenintie 1 Janne Aate Kurssimaksu 71,00 Ilm. viim ti , 40 t , 34 t Kurssilla on mahdollisuus valmistaa koriste- ja käyttöesineitä ym. omien toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kurssilaiset hoitavat materiaalihankinnat itse omien tarpeiden mukaan PUU- JA METALLITYÖKURSSI ti , 36 t , 38 t Enint. 16 opisk. Kurssilla on mahdollisuus valmistaa koriste- ja käyttöesineitä ym. omien toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kurssilla opetellaan koneiden turvallinen käyttö ja työstäminen. Kurssilaiset hoitavat materiaalihankinnat itse omien tarpeiden mukaan. HUOM! Kurssi järjestetään Paanan koulun remontin vuoksi Humppilassa. Tämän kurssin töille ei valitettavasti ole koululla säilytysmahdollisuutta! HUONEKALUJEN KUNNOSTUS AAMUTORKUILLE Humppilan yläaste Eedenintie 1 Mirva Kallio Kurssimaksu 71,00 Ilm. viim Hevosopisto, Paja Varsanojantie 63, Ypäjä Hannu Paljakka + Ilm. viim la su , 35 t , 35 t Kun olet selvittänyt tiesi kurssille asti, voitkin unohtaa kiireen... Korjataan ja verhoillaan käyttöhuonekaluja vanhoja työmenetelmiä vaalien ja uusia soveltaen TAONTAKURSSI la , 58 t Enint. 12 opiskelijaa Hiilimaksu 10 Taotaan kodin käyttöesineitä yms. Oppilaat tuovat oman vasaran, max. 1 kg sekä henkilökohtaiset suojavälineet ja omat raudat (ei harjaterästä). Opettajalta voi kysyä tarvikehankinnoista. Yhdellä kokoontumiskerralla on 6 oppituntia. Materiaalimaksu erikseen HUONEKALUJEN KUNNOSTUS Perttulan koulu Hossintie 4, Ypäjä Mirva Kallio Kurssimaksu 71,00 Ilm. viim ma , 35 t , 35 t Tervetuloa ehostamaan ja verhoilemaan vanhoja huonekaluja, jotka kulkevat mukanasi eivätkä vaadi vaativien, uusien puuosien tekoa. Valoisat ja siistit tilat sopivat hyvin esim. sabloni-maalausten ja verhoilujen tekoon. Ensim. ja viim. kokoontuminen klo asti. VILLA AINOAN MAINOS HUONEKALUJEN KUNNOSTUS ENSISIJAISESTI ENSIKERTALAISILLE Humppilan yläaste Eedenintie 1 Mirva Kallio Kurssimaksu 71,00 Ilm. viim la su , 35 t , 35 t Nyt on mahdollisuutesi uusi, innokas kunnostaja, joka et ehkä aiemmin ole ehtinyt tai rohjennut mukaan. Tehdään kohtuullisen kokoisia kunnostustöitä, jotka pyritään saamaan valmiiksi kurssin aikana. Opettaja vastaa mielellään kysymyksiisi: mirvakatariina@gmail.com
JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS. Työkausi 2015-2016
JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS Työkausi 2015-2016 Kurssimaksut Muistakaa sanoa kurssien alussa, että peruutus on aina tehtävä opiston toimistoon, jotta tiedetään ottaa asia huomioon laskutuksessa!
JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS
JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS Työkausi 2018-2019 Kurssimaksut Muistakaa sanoa kurssien alussa, että peruutus on aina tehtävä opiston toimistoon, jotta tiedetään ottaa asia huomioon laskutuksessa!
Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.
TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää
JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO
JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO KURSSIT 2010-2011 JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO 2010-2011 Teema: Opistoon luonnollisesti! Lukuvuoden 2010-2011 teema Jokiläänin kansalaisopistossa on Opistoon luonnollisesti!. Se
JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO
URJALA HUMPPILA LOIMAA YPÄJÄ JOKIOINEN FORSSA TAMMELA SOMERO Löydä lähelle - kaikkien opistoon JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO Kurssiohjelma 2015-2016 Jokiläänin kansi.indd 1 6.8.2015 8:35:31 LUKUVUODEN TEEMA
Jokiläänin kansalaisopisto
Jokiläänin kansalaisopisto Uutta ja vanhaa käsi kädessä Kurssiohjelma 2013-2014 1 TEEMA: UUTTA JA VANHAA KÄSI KÄDESSÄ Oheinen otsikko on Jokiläänin kansalaisopiston lukuvuoden 2013-2014 teema. Se kuvastaa
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009
Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,
LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)
Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen
Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa
Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä
TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA
Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus
MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista
Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä
TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA
TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA
UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.
LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET
Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014
Kokemäen kansalaisopisto
Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.
ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista
ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista
Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta
Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide
Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514
Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden
Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA
Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Eija Terävä eija.terava@lohja.fi 050 466 0646 www.hiidenopisto.fi SISÄLLYS 2 Tilauskoulutus
TARJONTA UUDELLAMAALLA
UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluilla kursseilla ja pajoissa on tekemisen iloa
Asiakaskoulutukset pääkirjastolla
Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.
MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10
MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 340110 TIETOTEKNIIKKA TUTUKSI JATKOKURSSI SENIORIT C ma 13.00-15.15 7.1.2013-11.2.2013, 18 oppituntia Varttuneen aikuisen kattava tietokonekurssi, jolla
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista
TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018
TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016
ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA
Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Mirja Vehovuori mirja.vehovuori@lohja.fi 09 22422786, 050 5230711 www.hiidenopisto.fi
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen
VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS
ESPOON AIKUISLUKIO VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS LUKUVUOSI 2017 2018 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Aineopiskelijamaksu... 4 Ilmoittautuminen... 5 Espanja... 6 Italia... 8 Ranska... 10 Saksa... 12 Venäjä...
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F
OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA
VALKEAKOSKEN TIETOTIEN AIKUISLUKIO Tietotie 3, PL 43 37601 Valkeakoski Opinto-ohjaaja p. 040 335 6253 aikuislukio@valkeakoski.fi www.valkeakoski.fi/aikuislukio OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA Ilmoittaudu
Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.
Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on
SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille
SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan
Kompassi pajatoiminta syksy 2018
Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden
Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu
Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-
SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015
Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto 18.6.2014 48 SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015 Paraisten kunta-alue Musiikki sl kl yht. 110106 Timangit - seniorikuoro 22 22 44 Leena Tuomi
ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA
1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien
ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017
ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KIELEN KURSSIT - IIC HELSINKI - Kesäkurssit 2017 (toukokuu - kesäkuu 2017) Lisätietoja kursseista ja ilmoittautumiset: corsi.iichelsinki[at]esteri.it
KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus
KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ
Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys.
RYHMÄ B 8. luokkaa varten 2 x 2 jaksoa / aine, /vko EKONOMIA Taloustaito Tavoitteena on tarjota oppilaille mahdollisuus tutustua talouselämän eri osa-alueisiin. Samalla kaupallista alaa ammattina harkitseville
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot
KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS
KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015- AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot
KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno Kurssi: 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2
KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2 Kurssin kesto: 12.01.12-15.03.12 Kokoontumisajat: Torstai 17:30-20:45 ENON YLÄKOULU Alapappilantie
III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016
Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 3.2.2016 Luokanopettajat Muutos 25.2.2016 Muutos 4.3.2016 Muutos 14.3.2016 Muutos 14.4.2016 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016 KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT
KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:
KESÄLUKIO-OPAS Lahden yhteiskoulun aikuislukio 2019 Kesälukion verkkosivut: www.lyk.fi/kesalukio Ohjeet ja lomakkeet: - Kesälukion kurssitarjotin - Kurssien sisällöt, oppikirjat ja arviointi - Ilmoittautumislomake
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely
Isonkyrön kunnan perusopetus
Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen
KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015
KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 hyväksytty / 2015 maksun peruste 1.9.2015 alkaen 1.OPETUSKOHTAISET MAKSUT hyväksytty maksu Hintoihin sisältyy yleiskorotus sekä tarkistus erikoiskurssien maksuihin
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
ALAKOULUN VALINNAISAINEET
ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Koulutuslautakunta 26.4.2017 22 2 Kokousaika Keskiviikko 26.4.2017 klo 18.10-19.15 Kokouspaikka Wahren-keskus Forssa Saapuvilla olleet jäsenet Lundén Allan, puheenjohtaja (ja
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen
Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut
Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv
VALINNAISET AINEET OLKAHISEN KOULUTALOLLA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin - lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Esiinnyn... 5 Kuvanveisto... 6 Kädentaidot... 7 Lautapelit...
TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019
TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Naisten piiri klo 9.30-10.30 Vetäjät: Tuija & Helena Multasormet klo 12.00-13.00 Vetäjät: Milja, Helena ja Maija Vetäjät:
Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus. Toivakka
Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus Toivakka 29.8.2017 Illan ohjelma Rehtorin ajankohtaiskatsaus Uusia käytäntöjä/poimintoja Opettajan oppaasta (mm. kiky-tunnit) Hankeuutisia
III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015
Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 19.12.2014 Luokanopettajat Muutos 26.1.2015 Muutos 13.2.2015 Muutos 27.2.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kieli- ja viestintäopinnot KKRUKK Ruotsin
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista / kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
Itä-Karjalan Kansanopisto
SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi
Savonian suomen opinnot
Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi
II OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016
Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 8.1.2016 Luokanopettajat Muutos 5.2.2016 Muutos 22.2.2016 Muutos 15.3.2016 II OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016 VIESTINTÄ JA KIELIOPINNOT KKSUOPE Asiantuntijan
Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen
Koivukyläntie 52 01350 VANTAA Puh. (09) 8392 3141 www.edu.vantaa.fi/simoya kaarina.meronen@edu.vantaa.fi Saate 6.4.2017 Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen Tervetuloa opiskelemaan
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013
TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset
KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus
1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen
3.vsk Länsimaisen musiikin historia (1 b Barokki-Romantiikka)/Matti Huttunen Koodi A Keväällä 2013
Muokattu 4.9.2012 1 Musiikkikasvatuksen koulutus, vuosikurssit 3. 5. Maunonkadun toimipiste Huom! v Kaikille opintojaksoille tulee ilmoittautua web-oodissa. v Tarkista aikataulu AINA ennen opetuksen alkua..
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua
1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015
Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 19.12.2014 Luokanopettajat Muutos 26.1.2015 Muutos 13.2.2015 Muutos 10.3.2015 IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 SYVENTÄVÄT OPINNOT Tutkimusmenetelmäopinnot
Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet
Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3
Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle
Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET
TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut
TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut SYKSY 2013 7.5.2013 Mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa
OPETUSTARJOTIN
OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja
Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%
KYSELY KÄSITYÖN VERKKOPALVELUISTA Yhteenvetoraportti N=1062 Julkaistu: 2.12.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Olen nainen / tyttö 1038 97,74% 2. mies / poika 24 2,26% Kuulun ikäryhmään alle 13-vuotiaat
Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut
Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,
Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.
Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.) Opintotyyppi Syventäviä opintoja Koulutusala Kuvataideala
Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.
Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO Syksy 2011 Seinäjoki Yleisluentosarja syyslukukaudella 2011 Syyslukukausi 2011 tiistait 27.9., 25.10. ja 15.11. klo 14-16; 29.11. klo 15-17 keskiviikko 12.10. klo 14-16 Kampustalo,
Opastukset KEVÄT 2016. helmet.fi
Opastukset KEVÄT 2016 Helsingin kaupunginkirjasto tarjoaa eri toimipisteissä erilaisia opastuksia tietokoneen, internetin, palvelujen, ohjelmien ja laitteiden käytössä. Opastukset ovat maksuttomia. Tutustu
Sisällys. Valinaniset aineet Olkahisen koulu 2
VALINNAISET AINEET SORILAN KOULUTALOSSA LUKUVUONNA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Englannin kieltä keskustellen... 5 Ilmaisua eri keinoin...
Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita
Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa
Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset
Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa