JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO"

Transkriptio

1 JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO KURSSIT

2 JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO Teema: Opistoon luonnollisesti! Lukuvuoden teema Jokiläänin kansalaisopistossa on Opistoon luonnollisesti!. Se voidaan ymmärtää eri tavalla, mutta sillä tarkoitetaan lähinnä sitä, että luonto on otettu huomioon monella kurssilla esim. materiaalintuottajana, josta opetuksen avulla jalostetaan mitä erilaisimpia oppilastöitä. Luonto on tietysti aina huomioitu opiston kursseilla, mutta tänä lukuvuonna sen tärkeyttä ja merkitystä korostetaan aivan erityisesti, sillä luonnon ja ihmisen tasapaino on kaiken muun toiminnan perusedellytys. Tämä viisaus on hyvä pitää mielessä myös kansalaisopistotoiminnassa. Jukka Nummelin, rehtori TAPAHTUMAT Lukuvuoden avaus Jokioisten kunnanviraston ala-aula, Keskuskatu 29 A - Osaavat opettajat V kädentaitonäyttelyn avajaiset pe klo 11 - elävää musiikkia - arvonta - ilmoittautuminen kursseille alkaa klo 12 opiston toimistossa Ypäjän yö Opisto on mukana Ypäjän Yössä la klo NÄYTTELYT Osaavat opettajat V Jokiläänin kansalaisopiston kädentaidon opettajien näyttely Jokioisten kunnanvirastolla Kevätnäyttely pe-su Jokioisten Tietotalolla. LUENNOT Kansallispukuluento - Jokiläänin kansallispuku ti klo Tietotalolla Kansallispukukonsultti Taina Kangas tulee kertomaan Jokiläänin kansallispuvusta ja puvun käytöstä. Opistolaisyhdistys tarjoaa kahvit ja musiikista huolehtii opiston opiskelijat. Järjestäjinä Jokiläänin Kotiseutuyhdistys ry ja Jokiläänin kansalaisopisto LOMAT Syysloma , viikko 42 Talviloma , viikko 9 (Ypäjällä , viikko 8) Jokiläänin kansalaisopisto on Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän kuntien omistama ja ylläpitämä yleissivistävä oppilaitos, jonka toiminta-alueen omistajakunnat yhdessä muodostavat. Opiston toiminnan perustana on omistajakuntien keskinäinen sopimus. Kansalaisopiston hallinnosta vastaa Jokioisten kunnan koulutuslautakunta. OPISTON TOIMISTO Keskuskatu 29 A, Jokioinen Toimisto on Jokioisten kunnanviraston ensimmäisessä kerroksessa. aukioloajat: ma - pe , puhelin: (03) telefax: (03) sähköposti: jokilaanin.kansalaisopisto@jokioinen.fi Internet: Kannen kuva: Aino Nieminen 2007 Kustantajat Jokiläänin kansalaisopisto ja Wahren-opisto

3 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuessa kysytään kurssinumero, kurssi, nimi, syntymäaika ja henkilötunnus, osoite, puhelin, sekä mahdollinen sähköpostiosoite. Koulutustausta ja pääasiallinen toiminta (työssä/työtön/ opiskelija/eläkeläinen/muu) kysytään tilastokeskusta varten. Saat heti tiedon siitä, oletko päässyt kurssille. ILMOITTAUTUMISIA VASTAANOTETAAN pe klo alkaen. Ennakkoilmoittautumista vaativan kurssin kohdalla on ilmoitettu viimeinen ilmoittautumispäivämäärä. Muille kursseille voit ilmoittautua myös ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Valittavanasi on eri ennakkoilmoittautumistapoja: 1) suoraan internetissä pe klo alkaen osoitteessa: 2) opiston toimistossa (Jokioisten kunnanviraston 1. kerros) pe klo ) Jokioisten kunnanviraston yleisöpäätteellä 1. kerroksen aulassa pe klo alkaen virastoaikana. 4) puhelimitse numeroon tai pe klo , alkaen virka-aikana. 5) opiston teltalla Ypäjän Yössä la klo Sähköpostilla ja faxilla ei voi ilmoittautua. Vapaita paikkoja kannattaa kysellä opiston toimistolta ilmoittautumisajan päätyttyäkin. OPINTOSETELIT Opetusministeriö on myöntänyt opintosetelityyppistä valtionavustusta Jokiläänin kansalaisopistolle. Opintoseteliraha on päätetty käyttää seuraavasti: Jos opiskelija on työtön, eläkeläinen tai maahanmuuttaja, hän saa - työkausimaksusta 20 euron alennuksen - yksittäisestä kurssista (tunteja 21 tai enemmän) 10 euron alennuksen * - lyhytkurssista (tunteja alle 21) 5 euron alennuksen * * yhdeltä kurssilta syksyllä ja yhdeltä kurssilta keväällä Opintosetelityyppisen avustuksen saaminen huomioidaan suoraan ilmoittautumistiedoista laskutuksen yhteydessä. Opisto pidättää itselleen oikeuden keskeyttää avustusten jakaminen, kun ko. raha on käytetty. KURSSIMAKSUT 29 lyhytkurssit (alle 21 tuntia) 41, jos tunteja on , jos tunteja on , jos tunteja on , jos tunteja on yli työkausimaksu, jolla voi osallistua kaikille muille paitsi avoimen yliopiston kursseille. Kurssimaksut eivät sisällä tarvikemaksuja (kts. Oppimateriaali- ja tarvikehankinnat). Kurssille kirjautunut opiskelija on sitoutunut maksamaan koko kurssimaksun, vaikka keskeyttäisikin kurssin. Kurssin peruminen ilman laskua on mahdollista vain lääkärintodistuksen perusteella. Huom! Peruutus on aina tehtävä opiston toimistoon! Opiskelijaa laskutetaan, kun kurssin alkaminen on varmistunut (väh. 7 opisk. uusi, ja väh. 5 opisk. jatkava kurssi). Muiden kuin lyhytkurssien alkaminen varmistuu, kun kolmannella kokoontumiskerralla on ilmoittautuneita vähintään minimiopiskelijamäärä. Kurssi voi jatkaa syyskauden loppuun, vaikka kurssin lakkauttamisen perusteet täyttyisivätkin aikaisemmin (alle 5 opiskelijaa 3 kertaa peräkkäin). Syksyllä lakkautetun kurssin osalta kevään kurssimaksu palautetaan opiskelijalle pyydettäessä. Keväällä uutena opiskelijana aloittava (syksyllä alkaneelle kurssille) maksaa vain puolet kurssimaksusta. Kurssitodistus annetaan pyynnöstä 5 euron todistusmaksua vastaan. Huom! Jokioislaisilla opiskelijoilla on mahdollisuus hakea opintoavustusta Jokioisten kunnan opintorahastosta. Koulutuslautakunta päättää avustusten hakuajoista ja jaosta. Avustukset myönnetään ensisijaisesti taloudellisin ja sosiaalisin perustein. OPPIMATERIAALI- JA TARVIKEHANKINNAT Opiskelijat hankkivat kaiken oppitunneilla tarvitsemansa materiaalin pääsääntöisesti itse. Tällaisia hankintoja ovat oppikirjat, muistiinpanovälineet, taideaineiden ja käden töiden raaka-aineet yms. Erillinen tarvike- ja lisämaksu peritään kursseista, joiden järjestämisestä aiheutuu erityiskustannuksia. Tarvike- ja lisämaksut on mainittu kunkin kurssin kohdalla erikseen. VAKUUTUKSET Opisto ei vakuuta opiskelijoitaan. Kevätnäyttelyyn tulevat opiskelijoiden työt vakuutetaan näyttelyn ajaksi. 3

4 PÄÄTOIMINEN HENKILÖKUNTA rehtori JUKKA NUMMELIN (yhteinen Wahrenopiston kanssa) paikalla maanantaisin 9-16, (03) , Muina aikoina tavattavissa Wahren-opistolla, kurssisihteeri ANU TUJUNEN (03) , ohjaava opettaja, musiikki MIKA HAKALA , ohjaava opettaja, tekstiilityö SARI WENNING , OHJAAVAT OPETTAJAT taideaineet TUIJA PIETILÄ-ESTRADA , kielet AINO KOSKELIN , tekninen työ MIRVA KALLIO liikunta SIRKKA VIITANEN , YHDYSHENKILÖT Humppilan yhdyshenkilö Jari Keskitalo, yläasteen rehtori, (03) tai (03) , Ypäjän yhdyshenkilö Satu Soppela, kirjastonjohtaja, (02) , JOKILÄÄNIN OPISTOLAISYHDISTYS RY Tervetuloa mukaan yhdistyksen toimintaan kehittämään opistoa! Opistolaisyhdistys tekee yhteistyötä opiston kanssa. Se järjestää erilaista virkistystoimintaa, mm. teatteriretkiä. Kurssille ilmoittautuessasi voit samalla liittyä opistolaisyhdistyksen jäseneksi (kurssinumero ). Jäsenyys on maksuton. YHTEYSTIEDOT: Puheenjohtaja Sirkka Laurila Varapuheenjohtaja Terttu Lintula Rahastonhoitaja Irma Hellgren Sihteeri Arja Perälä osoite: Ristonkuja 4 B 19, Humppila, sähköposti: arja.perala@pp.inet.fi MUUT TUNTIOPETTAJAT Anttila Saku , saku.anttila@gmail.com Heinämäki Minna , heinamaki@surffi.net Helminen Heikki , heikki.helminen@kolumbus.fi Hyvönen Teijo , teijo.hyvonen@suomi24.fi Jaakkola Lea , lea.jaakkola@humppila.fi Kaivoluoto-Viitanen Teija , teija.kaivoluoto-viitanen@pp.inet.fi Majevski Vivian , vivianmajevski@gmail.com Moisander Katriina , katriinamoisander@hotmail.com Paajanen Marja Leena , maikki.paajanen@jokioinen.fi Perälä Arja , arja.perala@pp.inet.fi Poussa Anna-Liisa , pekka.poussa@pp2.inet.fi Rauhala-Benuzzi Tuula , rauhtu@suomi24.fi Repo Pia , repo.pia@gmail.com Salmi Tiina , tiina.salmi@kotikone.fi Saloranta Sari , sari.saloranta@luukku.com Sikiö Minna , nyytti.loimaa@luukku.com Sjöblom Johanna , johanna.sjoblom@windowslive.com Tiainen Pauliina , pauliinahenriikka@gmail.com Tiensuu Erkki , erkki.tiensuu@nic.fi Tiitta Tauno Viljanen Leena

5 JOKIOINEN TYÖKAUSIMAKSU lla voi osallistua kaikille muille paitsi avoimen yliopiston kursseille OPISTOLAISYHDISTYKSEN JÄSENYYS Jäsenyys on maksuton. AVOIN YLIOPISTO KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 opintopistettä) Paanan koulu, Marja Leena Paajanen Kurssimaksu 80 e + yliopistomaksu 220 e ti , 36 t , 39 t Enintään 25 opiskelijaa Kasvatustieteen perusopintojen keskeisiä aihealueita ovat kasvatus, koulutus ja oppiminen. Kasvatustiede antaa valmiuksia ymmärtää kasvatuksen ja koulutuksen kenttää ihmisen koko elämänkaaren ajalta lapsuudesta vanhuuteen. Perusopintojen tavoitteena on saada yleiskäsitys kasvatustieteistä ja sen osa-alueista. Ilmoittautuminen viim HISTORIA SUKUTUTKIMUKSEN JATKOKURSSI Paanan koulu, atkluokka, Erkki Tiensuu ti , 22 t , 27 t Enintään 18 opiskelijaa Tarkoitettu peruskurssin käyneille tai perusteet osaavalle. Sisältö: ihmisen elämään liittyvät tietolähteet, kirkon arkistojen kertaus, talot ja torpat, lainhuudot, kiinteistöjen katselmukset, perukirjat, teollisuusyhteisöt, lääninhallinnon asiakirjat, nimismiehen arkisto, kunnan arkisto, yksityisarkistot, sotilaslähteet ja niiden tutkiminen, kansalaissodan lähteet, lainvaatimukset sukututkijalle. Arkistovierailut Maakunta- ja Kansallis- ja ulkoministeriön arkistoihin. Oppikirja yhteishankintana Sukututkimuksen jatko-opas ja sukututkijan työkirja, sisällöstä voi kysyä opettajalta p / erkki.tiensuu@nic.fi Ilm MUSIIKKI PIANOLLA SOINTUMERKEISTÄ Jokioisten kunnanvirasto, Keskuskatu 29 A ti ,25 t , 27,5 t Enintään 7 opiskelijaa Pianonsoittoa sointumerkkejä hyödyntäen toivelaulukirjoista ja muista sointumerkinnöillä varustetuista nuoteista, henkilökohtainen opetusaika 15min/vko. Lisät Ilm PIANONSOITTO Miinan koulu, Koulutie 8 Katriina Moisander ma , 36 t , 39 t Enintään 9 opiskelijaa Pianonsoiton opiskelua jatkaville sekä uusille osallistujille. Kurssilla voi soittaa musiikkia klassisesta kevyeen omien toiveiden mukaan. Kaiken ikäiset ovat tervetulleita, eikä aiempaa soittotaitoa tarvitse olla, joten rohkeasti kaikki mukaan. Opiskelijat jaetaan ensimmäisellä kerralla soittoharrastuksessaan alussa oleviin, sekä aiemmin soittaneisiin. Lisät. Katriina Moisander Ilm HARMONIKANSOITON YKSILÖ/ PIENRYHMÄOPETUSTA Paanan koulu, atkluokka, to , 40 t , 48 t Enintään 10 opiskelijaa Kurssi on tarkoitettu harmonikansoiton aloittaville tai soitossa jo alkuun päässeille. Opetus järjestetään yksilö- ja/tai yhteissoitto-opetuksena osallistujien ikä ja lähtötaso huomioiden. Jokainen osallistuja saa yksilöopetusta vähintään 15min viikossa tai ryhmäopetusta pidemmän ajan. Tarvittaessa kysy myös pienten harmonikkojen vuokrausmahdollisuutta. Lisät Ilm HARMONIKAN JATKORYHMÄ Paanan koulu, atkluokka, to , 22 t , 25 t Enintään 15 opiskelijaa Yhteissoitosta nautiskelua aiemmin soittaneille. Ohjelmisto kurssilaisten toiveen mukaan. Halukkaille lisähaasteita kakkos- ja kolmosäänillä. Nuotinluvusta on iso apu, mutta korvakuulosoittajille tehdään harjoitusäänite. Tule mukaan harmonikkaorkesteriin! Ilm RUMPUKURSSI Paanan koulu, musiikkiluokka, Saku Anttila ma , 36 t , 36 t Enintään 9 opiskelijaa Rumpukurssilla tutustumme erilaisiin musiikkityyleihin. Tavoitteena on oppia soittamaan rumpusettiä monipuolisesti, olipa kyseessä sitten Heavy-, Jazz- tai perinteinen tanssimusiikki. Kurssi soveltuu sekä aloittelijoille että myös soitossaan pidemmälle ehtineille. Ilm

6 VIIHDEORKESTERI Paanan koulu, musiikkiluokka, ti , 35 t , 38 t Enintään 15 opiskelijaa Opiston orkesteri muotoutuu viihdeorkesteriksi. Pohjana bändisoittimet, mutta orkesterisoittimet ja solistit ovat kovasti tervetulleita. Sovitukset räätälöidään kokoonpanon mukaan. Tavoitteena keväälle rennon letkeä konsertti! Uusille jäsenille antaa lisätietoja Ilm KIELET ENGLISH FOR YOU, TOO 2 Paanan koulu, puukoulu, lk 3, Aino Koskelin ke , 20 t , 26 t Kurssi sopii n. pari vuotta opistossa kieltä opiskelleille. Aiheina mm. kodista kertominen, sää, vapaaaika, matkustaminen, ostokset, tien kysyminen ja neuvominen, työ, luonto ja ympäristö ja paljon muuta tarpeellista. Kieliopista mm. There is/are -rakenne, imperfekti, adjektiivien vertailu. Paljon suullista harjoittelua. Oppikirj. English for you, too! Book 1/kpl 7 - Kielitaito on nykyaikaa. Tervetuloa opiskelemaan! ALRIGHT! Paanan koulu, puukoulu, lk 3, Tuula Rauhala-Benuzzi ma , 22 t , 24 t Kielen perustason kertauskurssi. Esillä ovat englannin keskeiset rakenteet, mukana myös kulttuuri- ja tapatietoa. Kieli on helpohkoa, mutta mukaan on mahdollista ottaa hiukan vaativampiakin suullisia ja kirjallisia harjoituksia. Oppikirja: Alright? Alright!, jonka hankimme yhteistilauksena kurssin alkaessa ESPRESSO - INNOLLA ITALIAA 4 Paanan koulu, puukoulu, lk 3, Tuula Rauhala-Benuzzi ma , 22 t , 26 t Kurssi on suunnattu italian perusteet hallitseville opiskelijoille (väh. 3 vuoden opinnot). Oppikirjana on Espresso 2, kpl 4 -. Tavoitteena on oppia kommunikoimaan helposti ja varmasti erilaisissa tilanteissa. Sanasto liittyy esim. kulttuuriin, matkailuun, ruokailuun, sairauksiin ja työelämään. Kielioppiasioita ovat mm. gerundi, pronominien paikka ja ehtolauseet. TIETOTEKNIIKKA ATK:N ALKEISKURSSI Miinan koulu, atkluokka, Koulutie 8 Minna Heinämäki to , 24 t , 24 t Koko lukuvuoden kestävä atk:n alkeiskurssi. Aloitetaan alusta, kurssille voi tulla vaikka ei olisi aiemmin konetta käyttänyt. Käydään läpi työskentely Windowsympäristössä, tiedostojen tallentaminen, tekstinkäsittelyä, Internet ja sähköposti. Ilmoittautuminen Ikäihmisten ATK-TAIDOT Miinan koulu, atkluokka, Koulutie 8 Minna Heinämäki ma , 22,5 t , 22,5 t Kurssi tarkoitettu iäkkäämmille henkilöille, joilla on jo tyydyttävät atk-taidot. Vahvistetaan jo opittuja, syvennetään tietojamme. Suunnitellaan yhdessä kurssi antoisaksi. TERVETULOA! Ilm TANSSI ITÄMAISEN TANSSIN ALKEET Miinan koulu, liikuntasali, Koulutie 8 Bid-Un Irene ti , 24 t , 26 t Musiikin tahdissa kokonaisvaltaista kehonhuoltoa ja mm. syvien lihasten aktivointia. Historiaa, taustaa ja yleistä liittyen tuntien teemoihin tanssin lomassa. Venytykset joka kerta. Yksi koreografia, kerran kasvokoulua ja mielikuvitusmatka! Mukaan vesipullo, jumppa-alusta ja avoin mieli! KUVATAITEET KUVATAIDE Paanan koulu, kuvataideluokka, Tuija Pietilä-Estrada to , 24 t , 30 t Tule mukaan luoville maalaustunneille, ilmaise itseäsi ja koe tekemisen iloa. Maalataan perinteisillä ja uusilla maalaustekniikoilla, monia mielenkiintoisia aiheita. Tervetuloa mukaan niin vasta-alkajat kuin jatko-opiskelijatkin KERAMIIKKAA KÄSILLÄ Kivipaja, Keskuskatu 27 Sari Saloranta ma , 30 t , 44 t Enintään 11 opiskelijaa 6

7 Polttomaksu 10 ei sisälly kurssimaksuun. Rakennamme käsin savesta käyttö- ja koriste-esineitä, keväällä poltamme myös rakua. Kurssi sopii myös vasta-alkajille. Ilm KALLIGRAFIAKURSSI Paanan koulu, luokka 51, Vivian Majevski to , 20 t , 22 t Kalligrafiakurssilla tutustumme välineisiin, harjoitellaan historiallinen tyyli ja tehdään pieniä sommittelutehtäviä ja keväällä isompi työ. MUUT TAIDE- JA TAITOAINEET TIFFANYKURSSI Kivipaja, Keskuskatu 27 Arja Perälä ti , 44 t Enintään 14 opiskelijaa Aloittelijat: tasotyö. Jatkajat: vaativampia kolmiulotteisia töitä, lamppu, lyhty ym. Tarvikemaksu 5 (sis. nesteet ja hiomakoneen käyttö). Ilm HOPEAKETJU Kivipaja, Keskuskatu 27 Arja Perälä ti , 44 t Aloittelijat: muinais-, kuningas- ja Oiliketjut hopeasta tai messingistä + juotos (esim. hopeinen ranneketju tulee maksamaan n. 15 mallista riippuen). Jatkajat: oman valinnan mukaan. Käyttämänsä materiaalin kurssilaiset maksavat itse, voit myös ostaa käyttämäsi materiaalin esim. netistä. Rummutus 1 /koru. Ilmoittautuminen MUOTOILU JA KÄDENTAIDOT KANSALLISPUKULUENTO JOKILÄÄNIN KANSALLISPUKU ti klo Tietotalolla Kansallispukukonsultti Taina Kangas tulee kertomaan Jokiläänin kansallispuvusta ja puvun käytöstä. Opistolaisyhdistys tarjoaa kahvit ja musiikista huolehtii opiston opiskelijat. Järjestäjinä Jokiläänin Kotiseutuyhdistys ry ja Jokiläänin kansalaisopisto KÄSITYÖPAJA 2 (v syntyneille) Joki-Tammi, Keskuskatu 15 ja vaihtuvia kädentaidon opettajia Kurssimaksu 52 e + materiaalimaksu 25 e ke , 24 t , 28 t Enintään 10 opiskelijaa 7 Viime syksynä aloittanut ryhmä jatkaa tänä vuonna. Eri opettajien johdolla työskennellään mm. kudonta-, mosaiikki-, metalli- ja pajupajoissa. Ryhmässä on muutama paikka vapaana. Tiedustelut p NUORTEN KÄDENTAITOVIIKKO pidetään kesäkuussa viikolla 23. Siitä ilmoitetaan kevään aikana YSTÄVYSTY OMPELUKONEESI KANSSA Miinan koulu, tekstiililuokka, Koulutie 8 ke , 12 t Enintään 14 opiskelijaa Kurssilla opit puhdistamaan oman ompelukoneesi, ymmärtämään sen säätöjä ja tutustut sen mahdollisuuksiin. Ota mukaasi oma koneesi, sen ohjekirja ja tarvikkeet, ompelulankoja, tilkkuja sekä jatkojohto. Kurssipäivät 15., 22. ja Ilm VANHAN TEKSTIILIN UUSI ELÄMÄ Joki-Tammi, Keskuskatu 15 ke , 18 t , 18 t Löytyykö kaapistasi vanhoja kirjontoja, pitsejä, pellavaliinoja tai -lakanoita? Voisiko niistä tehdä jotain uutta, vaikka värjäämällä? Tule kurssille niin ideoidaan yhdessä, ommellaan palaset paikoilleen ja koetaan onnistumisen iloa! Ilm PITSINNYPLÄYS Joki-Tammi, Keskuskatu 15 Leena Viljanen pe , 18 t , 21 t Nyplätään pellava-, silkki- tai villalangoilla. Mietitään aihetta ja ideoita luonnosta. Voit tulla mukaan alkajana tai jatkajana PISTO PISTOLTA -kirjontakurssi Kes- ke , 18 t , 18 t Joki-Tammi, kuskatu 15 Tule kirjomaan! Perinteisen kirjonnan lisäksi kokeilemme kasvivärjäystä. Kirjontalankoihin loihdimme yhteensopivat värit värjäämällä ne kasviväreillä mikrossa. Värjätä voit silkki- ja villalankoja. Suunnitellaan aiheet luonnosta HARDANGER-KIRJONTA Joki-Tammi, Keskuskatu 15 ma , 21 t , 18 t

8 Hardanger-kirjonta on norjalainen revinnäiskirjonta. Sitä tehdään lankoja laskien ja kuviot ovat geometrisia. Ne kirjotaan helmilangalla palttinakankaalle. Tule mukaan kurssille kokemaan käsillä tekemisen iloa! Huom! 3 kertaa joka viikko, sitten joka toinen KUDONNAN PERUSKURSSI Joki-Tammi, Keskuskatu 15 ti , 33 t , 42 t Enintään 14 opiskelijaa Opetellaan tai kerrataan kankaankudonnan perusasiat ja harjoitellaan valmistamalla monipuolisesti erilaisia kodintekstiilejä ja asusteita. Hyödynnetään luontoa suunnittelussa sekä materiaaleissa. Ilmoittautuminen KUDONNAN JATKOKURSSI Joki-Tammi, Keskuskatu 15 ti , 33 t , 42 t Kerrataan kankaankudonnan perusasioita, suunnitellaan ja valmistetaan luontoteeman mukaisia töitä yhteisloimissa. Kudotaan mm. pöytäliinoja, lautasliinoja, koreja ja koriliinoja TILKKUTYÖN PERUSKURSSI Miinan koulu, tekstiililuokka, Koulutie 8 ke , 21 t , 9 t Enintään 14 opiskelijaa Tule tekemään tilkkutöitä arjen iloksi! Tutustumme materiaaleihin, työvälineisiin ja moniin tilkkutyötekniikoihin. Suunnittelemme ja ideoimme omia töitä ja opiskelemme värioppia ja sommittelua. Ilmoittautuminen TILKKUTYÖN JATKOKURSSI Miinan koulu, tekstiililuokka, Koulutie 8 to , 33 t , 27 t Retki tilkkumaailmaan jatkuu. Lähdemme keräämään värejä luonnosta ja värjäämme niillä silkkikankaita, joista teemme yhteistyön, mutta myös omiin tarpeisiin sopivia tilkkutöitä KESKENERÄISTEN TILKKUTÖIDEN TYÖPAJA UUTUUS! Joki-Tammi, Keskuskatu 15 la , 20 t 8 Löytyykö kaapistasi keskeneräisiä tilkkutöitä? Onko syynä mahdollisesti ollut ajan- vai ideanpuute? Tule työpajaan, jossa on aikaa tehdä ja ideoida yhdessä. Ota mukaan oma koneesi ja ompeluvälineet. Työpajapäivät: 15.1., 5.2., ja 2.4. Ilm RYIJYJÄ JA MUITA SEINÄTEKSTIILEJÄ Joki-Tammi, Keskuskatu 15 ke , 9 t , 9 t Kaipaatko seinällesi tekstiiliä? Tule opettelemaan ryijytekniikka ommellen tai nopeampi tuftaustekniikka. Valmista ikioma ryijy oman suunnitelman tai valmiin mallin avulla. Myös paperinarusta toteutettu valoryijy on mahdollista tehdä. Vaihtoehtoisesti voit opetella kutomaan kuvia ja valmistaa pienen kuvakudoksen kehyksessä. Kurssipäivät: , 3.11., , 12.1., ja 9.2. Ilm KOKEILEVAT ERIKOISTYÖT Paanan koulu, tekstiilityönluokka, ma , 24 t Enintään 15 opiskelijaa Kokeilevaa mieltä, mielenkiintoisia materiaaleja (vedellä häviäviä kankaita, Angelinaa ym.) ja outoja työkaluja (kolvia) sekä ompelukoneen mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti käyttäen valmistetaan pienimuotoisia tekstiilejä esim. ikkunakoristeita, tauluja, koruja ym. omaan kotiin tai lahjaksi. Ilmoittautuminen VIRKATAAN QVIDI MINAN TAPAAN JA MUUTENKIN Joki-Tammi, Keskuskatu 15 ke , 9 t , 12 t Opetellaan Paraisilta tallennettu ruutuvirkkausmalli ja luontoteeman mukaisesti myös afrikkalaisten kukkien malli. Toteutetaan ilmeikäs villatakki, liivi, laukku, poncho tai vaikka torkkupeitto. Ensimmäisellä kerralla tarvitaan 3-3,5 virkkuukoukku sekä erivärisiä kokeilulankoja. Kurssipäivät:15.9., , , 19.1., 2.2., 2.3. ja 6.4. Ilmoittautuminen SISUSTA OMILLA PAINOKANKAILLA Joki-Tammi, Keskuskatu 15 ke , 20 t Enintään 8 opiskelijaa Uniikki painokuvio tyynyyn tai vaikkapa kaitaliinaan - voit tehdä sen itse! Opit valmistamaan painoseulan ja siihen valotuskaavion, jolla saat tarkkojakin kuvioita. Aiheen voit ottaa vaikka luonnosta. Ensimmäisellä kerralla tehdään tarviketilaus. Ilm

9 HUONEKALUJEN KUNNOSTUSKURSSI Paanan koulu, tekn. työn tilat, Mirva Kallio ke , 35 t , 35 t Enintään 13 opiskelijaa Ehostetaan mööpelit käyttökuntoon tai alkuperäistä vastaavaan asuunsa. Kurssi sopii kaiken tasoisille yli 14-vuotiaille oppijoille. Pitkä pinna on plussaa! Miehiä on jo saatu jonkun verran mukaan, nyt toivottaisiin vielä lisää nuorta porukkaa, vaikka oman huoneen kalusteita korjaamaan. Ilm PUUTYÖ Paanan koulu, tekn. työn tilat, Tauno Tiitta to , 40 t , 40 t Kurssilla opetetaan koneiden käyttö, työstötavat, työturvallisuus ja käden taitoja. Suunnitellaan ja tehdään huonekaluja, käyttöesineitä ym. sekä korjataan vanhoja. Kurssi sopii myös vasta-alkajille. Ilmoittautuminen LIIKUNTA KEVYTJUMPPA Miinan koulu, liikuntasali, Koulutie 8 Johanna Sjöblom ma , 13 t , 13 t Kevyttä, mutta tehokasta jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua kaiken ikäisille ja kokoisille. Ei hyppyjä, omat puolen kilon painot mukaan TEHOJUMPPA Miinan koulu, liikuntasali, Koulutie 8 Johanna Sjöblom ma , 13 t , 13 t Tehokasta aerobic-liikuntaa jo hyvän peruskunnon omaaville. Ohjelmassa myös hyppyjä ja lihaskuntoosuus. Omat puolen kilon painot mukaan TERVEYSLIIKUNTAA, ryhmä TERVEYSLIIKUNTAA, ryhmä 2. Jokioisten Tietotalo, Humppilantie 9 Sirkka Viitanen Katso sisältö kurssilta nro HUMPPILA ke , 13 t , 13,5 t TYÖKAUSIMAKSU lla voi osallistua kaikille muille paitsi avoimen yliopiston kursseille OPISTOLAISYHDISTYKSEN JÄSENYYS Jäsenyys on maksuton. MUSIIKKI PIANONSOITTO Kirkonkulman koulu, Koivistontie 22 ma , 25 t , 27,5 t Enintään 7 opiskelijaa Pianonsoiton opiskelua vasta-alkajille ja aiemmin soittaneille. Perehdymme tarpeen ja kiinnostuksen mukaan sekä nuoteista soittamiseen että sointumerkkeihin, korvia tietenkään unohtamatta. Yksilöllistä ohjausta osallistujien taitotason mukaan. Ei ikätai musiikkityylirajoituksia. Henkilökohtainen opetusaika väh. 15 min/vko. Ilm RUMPUKURSSI Kirkonkulman koulun mus.lk., Koivistontie 22 Saku Anttila ma , 36 t , 36 t Enintään 9 opiskelijaa Rumpukurssilla tutustumme erilaisiin musiikin tyylilajeihin. Tavoitteena on oppia soittamaan rumpusettiä monipuolisesti, olipa sitten kyseessä raskas Heavy-, jazz- tai perinteinen tanssimusiikki. Kurssi soveltuu sekä aloittelijoille että myös soittoharrastuksessaan pidemmälle ehtineille. Ilm KITARANSOITON ALKEET 9-12 VUOTIAILLE Jokioisten Tietotalo, Humppilantie 9 Sirkka Viitanen ke , 13 t , 13,5 t Kirkonkulman koulun mus.lk., Koivistontie 22 ma , 13 t , 15 t Enintään 10 opiskelijaa Reipasta sykettä nostavaa liikuntaa musiikin tahdissa, sopii miehille ja naisille. Tavoitteena lisätä lihasvoimaa, koordinaatiota, tasapainoa ja nivelten liikkuvuutta. Sopii ikäihmisille, mutta myös tehojumpan harrastajille venyttävänä ja palauttavana liikuntamuotona. Tiedustelut Sirkka Viitanen Kitaransoiton alkeisopetusta pienryhmässä. Kurssi on tarkoitettu kitaransoiton aloittaville. Tavoitteena helpohkojen sointusäestysten hallitseminen. Edellytyksenä oma kitara, helppokäyttöiset viritysmittarit hankitaan ryhmätilauksena kurssin aluksi. Lisätietoja Ilm

10 YHTEISLAULUSTA KOHTI KUOROLAULUA Kirkonkulman koulu, Koivistontie 22 ma , 22 t , 23 t Laulamaan ilman pääsyvaatimuksia. Viikoittain uusia yhteislaulusävelmiä ja lisäksi harjoittelemme tavoitteellisempia kaksi- ja kolmiäänisiä sovituksia. Tervetuloa mukaan niin uudet kuin tutummatkin laulajat! KIELET RANSKAA MATKAILIJOILLE Humppilan yläaste, Eedenintie 1 Pauliina Tiainen ti , 20 t , 20 t Kurssi on jatkoa keväällä alkaneelle Ranskaa matkailijoille - kurssille. Pääpaino on edelleen käytännön kielitaidossa, kurssilla tehdään paljon ääntämis-, puhe- ja kuullunymmärtämisharjoituksia. Tutustumme kielen opiskelun ohella myös ranskalaiseen kulttuuriin. Oppikirja: Ranskaa matkailijoille, Katriina Kurki, Finnlectura (jatkamme kpl:sta 3). Oppikirjan lisäksi kurssilla käytetään paljon opettajan omia materiaaleja. TIETOTEKNIIKKA TIETOTEKNIIKKA JA INTERNET Humppilan yläaste, Eedenintie 1 Lea Jaakkola ti , 24 t Enintään 16 opiskelijaa Posliinin ja kaakelin pinnan koristelua laaja-alaisesti ideoiden, kokeillen ja toteuttaen. Maalaamme tuotteita koriste- ja käyttöesineiksi. Soveltuu mainiosti aloittelijoille ja jo pidempään alaa harrastaneille. Ilmoittautuminen KUVATAIDE Kirkonkulman koulu, Koivistontie 22 Tuija Pietilä-Estrada ti , 21 t , 30 t Nyt nautitaan luovuudesta. Tule mukaan maalaustunneille, kokeile perinteisiä ja uusia maalaustekniikoita. Maalata voit monia eri aiheita oivalluksen ja tekemisen ilon kautta. Tervetuloa vasta-alkajat ja jatko-opiskelijat! MUUT TAIDE- JA TAITOAINEET PIHAKORISTEITA BETONISTA Kunnan varikko, Arja Perälä pe la ja su , 32 t Tehdään pihalle betonista laattoja, lyhtyjä, patsaita ym. jotka pystyt itse nostamaan. Voit ostaa kuivabetonia ja kerätä erilaisia muoviastioita, joihin on helppo valaa. Käymme läpi myös erilaisten muottien tekoa. Ilmoittautuminen MUOTOILU JA KÄDENTAIDOT Opetellaan tietokoneen käyttöä aloittaen aivan alusta alkaen. Tutustutaan tietokonelaitteistoon ja eri oheislaitteisiin, Word-tekstinkäsittelyohjelmaan, Internetiin ja sähköpostiin. Ilm TIETOKONEEN OHJELMISTOJA Humppilan yläaste, Eedenintie 1 Lea Jaakkola ti , 24 t Enintään 16 opiskelijaa Kurssilla opiskellaan Word-tekstinkäsittely-ohjelman, Excel-taulukkolaskentaohjelman, PowerPointjulkaisuohjelman sekä kuvankäsittelyn perusteita, digikameran kuvien käsittelyä ym. oppilaiden tarpeiden mukaisella painotuksella. Ilm KUVATAITEET POSLIININMAALAUS Humppilan yläaste, Eedenintie 1 Teija Kaivoluoto-Viitanen ti , 28 t , 36 t Enintään 15 opiskelijaa NUORTEN KÄDENTAITOVIIKKO pidetään kesäkuussa viikolla 23. Siitä ilmoitetaan kevään aikana KIRJONTA JA NYPLÄYS Lamminkulma, pe Koivistontie Leena Viljanen , 18 t , 21 t Kirjotaan tai nyplätään pellava-, silkki- tai villalangoilla. Mietitään aiheita ja ideoita luonnosta. Voit tulla alkajana tai jatkajana KUDONNAN PERUSKURSSI Lamminkulma, Koivistontie 59 ma , 33 t , 42 t Opetellaan tai kerrataan kankaankudonnan perusasiat ja harjoitellaan valmistamalla monipuolisesti erilaisia kodintekstiilejä ja asusteita. Hyödynnetään luontoa suunnittelussa sekä materiaaleissa.

11 TILKKUAARTEET Kirkonkulman koulun tekst.lk., Koivistontie 22 ti , 18 t , 21 t Tänä vuonna rakennetaan tilkuista erilaisia hirsimökkejä. Mallikertojen valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin - niin alkajalle kuin jatkajallekin. Opetellaan myös värjäämään hirret LUKUAPU Lamminkulma, Koivistontie 59 pe la , 12 t Onko ystäväsi tai oletko itse lukutoukka? Sitten sinun täytyy saada lukuapu! Oiva kirjan pidike paikkaan kuin paikkaan. Itse valmistamalla siitä tulee vielä mieluisen näköinen. Kurssipäivät ja Ilmoittautuneille lähetetään kurssikirje. Ilmoittautuminen LANKATÖITÄ ERIKOISTEKNIIKOILLA Lamminkulma, Koivistontie 59 ke , 18 t , 21 t Tänä vuonna luonnollisesti virkataan kukkia, afrikkalaisia kukkia ja paljon muuta. Tutustutaan myös japanilaisiin temaripalloihin, haarukoidaan pitsiä ja jatketaan neulakinnasinnostusta AIKUINEN-LAPSI -työpaja Lamminkulma, Koivistontie 59 Vaihtuvia kädentaidon opettajia Kurssimaksu 41 e (aik.), 20,50 e (lapsi) ke , 12 t , 12 t Enintään 16 opiskelijaa Yhdessä tekeminen on kivaa! Tutustutaan erilaisiin käsityömateriaaleihin ja tekniikoihin yhdessä lapsen kanssa. Esimerkiksi maalataan kangasta, punotaan pajua ja muotoillaan savea eri opettajien johdolla. Kurssi soveltuu parhaiten noin 6-9 vuotiaalle lapselle. Kurssi kokoontuu kerran kuussa. Kurssipäivät: 8.9., 6.10., 3.11., 1.12., 12.1., 9.2., 9.3. ja 6.4. Ilmoittautuminen Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan huonekaluja, käyttöesineitä ym. tarpeellista/vähemmän tarpeellista. Kurssilla opetellaan puu- ja metallityökoneiden turvallinen käyttö ja työstäminen. Ilmoittautuminen HUONEKALUJEN KUNNOSTUS, viikonloppukurssi aamupäivisin Humppilan yläaste, Eedenintie 1 Mirva Kallio , 35 t , 35 t Enintään 13 opiskelijaa Sopii loistavasti varsinkin verhoilun alkeiden opetteluun, koska aikaa kerralla pidempään kuin iltakursseilla. Ensimmäisellä tunnilla paikallaolo välttämätöntä, koska katsotaan/mietitään työt läpi ja tehdään ns. kauppalistat. Sopii kaikentasoisille yli 14-vuotiaille oppijoille. Syksy: 18.9., , , ja kevät: , , , ja Ilmoittautuneille lähetetään kirje kokoontumisajoista. Ilmoittautuminen HUONEKALUJEN KUNNOSTUS, viikonloppukurssi iltapäivisin Humppilan yläaste, Eedenintie 1 Mirva Kallio Katso sisältö kurssilta nro LIIKUNTA KEVYTJUMPPA Humppilan Seurojentalo, Humppilantie 22 Sirkka Viitanen , 35 t , 35 t Enintään 13 opiskelijaa to , 13 t , 13,5 t Reipasta, sykettä nostavaa liikuntaa musiikin tahdissa. Sopii miehille ja naisille. Tavoitteena on lisätä lihasvoimaa, koordinaatiota, tasapainoa ja nivelten liikkuvuutta. Sopii ikäihmisille, mutta myös tehojumpan harrastajille venyttävänä ja palauttavana liikuntamuotona. Tied. Sirkka Viitanen PUU- JA METALLITYÖKURSSI Humppilan yläaste, Eedenintie 1 Teijo Hyvönen Kurssimaksu 67,00 e ma , 40 t , 44 t Enintään 16 opiskelijaa 11

12 YPÄJÄ TYÖKAUSIMAKSU lla voi osallistua kaikille muille paitsi avoimen yliopiston kursseille OPISTOLAISYHDISTYKSEN JÄSENYYS Jäsenyys on maksuton. MUSIIKKI PIANONSOITTO Perttulan koulu, Perttulantie 57 Katriina Moisander ma , 36 t , 39 t Enintään 9 opiskelijaa Pianonsoiton opiskelua jatkaville sekä uusille osallistujille. Kurssilla voi soittaa musiikkia klassisesta kevyeen omien toiveiden mukaan. Kaiken ikäiset ovat tervetulleita, eikä aiempaa soittotaitoa tarvitse olla, joten rohkeasti kaikki mukaan. Opiskelijat jaetaan ensimmäisellä kerralla soittoharrastuksessaan alussa oleviin, sekä aiemmin soittaneisiin. Lisätiedot Katriina Moisander Ilm KITARANSOITON ALKEET Kartanon koulu, musiikkiluokka, ke , 20 t , 22 t Kitaransoiton alkeisopetusta pienryhmässä. Kurssi on tarkoitettu kitaransoiton aloittaville. Tavoitteena helpohkojen sointusäestysten hallitseminen. Edellytyksenä oma kitara, helppokäyttöiset viritysmittarit hankitaan ryhmätilauksena kurssin aluksi. Suositusikäraja 9v. Osallistujat jaetaan kahteen 45min ryhmään. Lisätietoja Ilm KITARANSOITON JATKORYHMÄ Kartanon koulu, musiikkiluokka, ke , 20 t , 22 t Enintään 15 opiskelijaa Kurssi on tarkoitettu jo sointuja hieman osaavalle. Laajennamme sointuvalikoimaa, perehdymme sointujen rakentamiseen eri kieliryhmillä, sekä opettelemme hieman melodian soittamista. Osallistujat jaetaan kahteen 45min ryhmään. Ilm MUSIIKKIKERHO Ypäjänkylän koulu, Onkijoenperäntie 31 Katriina Moisander ma , 16 t , 16 t Musiikkikerhoon ovat tervetulleita ala-asteikäiset lapset, jotka ovat innokkaita laulamaan, soittamaan 12 ja esiintymään. Osallistujat voivat perustaa eri bändikokoonpanoja ja toivoa harjoitettavaksi omia lempikappaleita. Syvennymme musiikkiin myös kuunnellen, liikkuen, leikkien ja pelaten. Tavoitteena on esiintymiset lukukausien lopussa. Lisätiedot Katriina Moisander TIETOTEKNIIKKA INTERNETIN JA SÄHKÖPOSTIN KÄYTTÖ Kartanon koulu, atkluokka, Heikki Helminen ma ke , 24 t Enintään 11 opiskelijaa Selaimen asetukset, tiedonhaku, verkkopalveluiden käyttö, virustorjunta, sähköpostiviestit, liitetiedostot ja sähköpostiviestien hallinta. Ilm POWER POINT-esitysgrafiikka Kartanon koulu, atkluokka, Heikki Helminen ma ke , 12 t Enintään 11 opiskelijaa Esityksen aloittaminen ja muokkaaminen. Piirtotyökalut ja kuvien käsittely. Esityksen sujuva käyttö ja dian vaihtumisen tehokeinot. Ilm KUVANKÄSITTELY Kartanon koulu, atkluokka, Heikki Helminen ma ke , 12 t Enintään 11 opiskelijaa Digitaaliset kuvat ja kuvien siirtäminen tietokoneelle. Kuvankäsittelyn perusteet (rajaus, resoluutio) ja kuvien muokkaaminen (värit, tekstin lisääminen). Skannerin käyttö. Ilm KUVATAITEET IKONIMAALAUS Kartanon koulu, Anna-Liisa Poussa to , 32 t , 40 t Tutustutaan ikonimaalaukseen ikonilaudan teosta alkaen. Ikonien merkitys, maalaustekniikka. Opettajalta saa ostaa tarvittavat materiaalit, kuten pohjat, värit yms. maalauksessa tarvittavat materiaalit. Ilmoittautuminen

13 MUUT TAIDE- JA TAITOAINEET SILKKIMAALAUS Vanha pappila, Rauhalantie Tuija Pietilä-Estrada la ja su , 14 t Enintään 8 opiskelijaa Koe silkin ihanuus ja tule maalaamaan silkkiä. Maalataan eri tekniikoilla ja eri aiheita. Luovuutta ja maalaamisen iloa. Nyt joululahjat ajoissa valmiiksi. Tervetuloa mukaan. Ilmoittautuneille lähetetään kurssikirje. Kurssiajat: klo 10-13, 20. ja klo Ilm HOPEAKETJU Vanha pappila, Rauhalantie Arja Perälä su , 44 t Enintään 14 opiskelijaa Aloittelijat: muinais-, kuningas- ja Oiliketjut hopeasta tai messingistä + juotos (esim. hopeinen ranneketju tulee maksamaan n. 15 mallista riippuen). Jatkajat: oma valinta. Käyttämänsä materiaalin kurssilaiset maksavat itse, voit myös ostaa käyttämäsi materiaalin esim. netistä. Rummutus 1 /koru. Ilmoittautuminen MUOTOILU JA KÄDENTAIDOT KÄSITYÖPAJA 1 (v syntyneille) Vanha pappila, Rauhalantie ja vaihtuvia kädentaidon opettajia Kurssimaksu 52 e + materiaalimaksu 25 e to , 24 t , 28 t Enintään 10 opiskelijaa Uusi ryhmä käsityöpajassa aloittaa. Tutustutaan erilaisten materiaalien ja tekniikoiden avulla monipuolisesti käsityön suunnitteluun ja valmistukseen. Työskennellään eri opettajien johdolla mm. paperi-, puutyö-, keramiikka-, huovutus- ja värjäyspajoissa. Ilmoittautuminen NUORTEN KÄDENTAITOVIIKKO pidetään kesäkuussa viikolla 23. Siitä ilmoitetaan kevään aikana PISTO PISTOLTA -kirjontakurssi Vanha pappila, Rauhalantie ti , 18 t , 21 t 13 Tule kirjomaan! Perinteisen kirjonnan lisäksi kokeilemme kasvivärjäystä. Kirjontalankoihin loihdimme yhteensopivat värit värjäämällä ne kasviväreillä mikrossa. Värjätä voit silkki- ja villalankoja. Suunnitellaan aiheet luonnosta KUDONNAN PERUSKURSSI Vanha pappila, Rauhalantie to , 33 t , 42 t Opetellaan tai kerrataan kankaankudonnan perusasiat ja harjoitellaan valmistamalla monipuolisesti erilaisia kodintekstiilejä ja asusteita. Jatketaan hyvin alkanutta ATK kudontaa tietokoneohjatuilla kangaspuilla ja hyödynnetään luontoa suunnittelussa sekä materiaaleissa TILKKUAARTEET Vanha pappila, Rauhalantie ma , 21 t , 30 t Luonto on oikea aiheiden aarreaitta! Aloitetaan kurssi lasimaalaustekniikalla ja suunnitellaan mallit luonnosta. Jatketaan rakentamalla tilkuista erilaisia hirsimökkejä, joiden laajasta mallikertavalikoimasta löytyy jokaiselle jotakin - niin alkajalle kuin jatkajallekin. Syksyllä kokoonnumme ensin kolme kertaa joka viikko ja sitten joka toinen. Keväällä joka viikko seitsemän kertaa ja sitten joka toinen SISUSTA HUOVALLA Kartanon koulu, pe la , 26 t Enintään 14 opiskelijaa Huovutetaan yksilöllisiä tyynyjä, verhoja, pieniä mattoja ja seinätekstiilejä. Tule mukaan olitpa sitten aloittelija tai kokeneempi huovuttaja. Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan huovutustyöt, tarvittavat työvälineet ja tehdään villoista yhteistilaus. Kurssipäivät pe ja pe-la sekä pe-la Ilmoittautuminen LUONNONMATERIAALIKURSSI Vanha pappila, Rauhalantie Minna Sikiö pe la , 16 t Enintään 10 opiskelijaa Kurssilla tutustumme luonnonmateriaaleista risuun ja pajuun. Suunnittelemme ja punomme risuista ja pajusta koriste- ja käyttöesineitä. Ensimmäisellä kerralla aloitamme risutöillä. Kerää n. jätesäkillinen tuoreita koivunoksia ja ota mukaan ohutta rautalankaa, sivuleikkurit ja oksasakset. Lauantaina voi jatkaa risutöitä tai punoa pajua. Kurssipäivät pe.1.4., la 2.4. ja la 9.4. Ilmoittautuminen

14 JOULUPAJA 1/Joulukoristeita paperinarusta UUTUUS! Vanha pappila, Rauhalantie Kurssimaksu 10,00 e la , 6 t Valmistetaan paperinarusta valokransseja, kuusenkoristeita ja pakettisomisteita solmimalla, letittämällä ja neulomalla. Ilmoittautuneille lähetetään kirje tarvikkeista. Ilmoittautuminen JOULUPAJA 2 /Paperimassa UUTUUS! Vanha pappila, Rauhalantie Minna Sikiö Kurssimaksu 10,00 e la , 6 t Valmistetaan paperimassasta joulukortteja ja pieniä koristeita esim. enkeleitä. Ilmoittautuneille lähetetään kirje tarvikkeista. Ilmoittautuminen LANKATÖITÄ ERIKOISTEKNIIKOILLA Vanha pappila, Rauhalantie to , 18 t , 21 t HUONEKALUJEN KUNNOSTUSKURSSI Hevosopisto, Varsanojantie 63 Mirva Kallio to , 35 t , 35 t Enintään 13 opiskelijaa Ehostetaan mööpelit käyttökuntoon tai alkuperäistä vastaavaan asuunsa. Kurssi sopii kaiken tasoisille yli 14-vuotiaille oppijoille. Pitkä pinna on plussaa! Miehiä on jo saatu jonkun verran mukaan, nyt toivottaisiin vielä lisää nuorta porukkaa, vaikka oman huoneen kalusteita korjaamaan. Ilmoittautuminen PUUTYÖ Hevosopisto, Varsanojantie 63 Tauno Tiitta ti , 40 t , 40 t Enintään 14 opiskelijaa Kurssilla opetetaan koneiden käyttö, työstötavat, työturvallisuus ja käden taitoja. Suunnitellaan ja tehdään huonekaluja, käyttöesineitä ym. sekä korjataan vanhoja. Kurssi sopii myös vasta-alkajille. Ilmoittautuminen LIIKUNTA KEVYTJUMPPA Tänä vuonna luonnollisesti virkataan kukkia, afrikkalaisia kukkia ja paljon muuta. Tutustutaan myös japanilaisiin temaripalloihin, haarukoidaan pitsiä ja jatketaan neulakinnasinnostusta. Kartanon koulu, liikuntasali, Johanna Sjöblom ke , 12 t , 12 t PUUTYÖ NAISILLE Hevosopisto, Varsanojantie 63 Pia Repo ma , 36 t , 38 t Enintään 10 opiskelijaa Hei kaikki naiset. Naisten oma puutyöryhmä kokoontuu tänäkin vuonna. Mukaan ovat tervetulleita kaikki puutöiden tekemisestä innostuneet naiset ikään katsomatta. Tarjolla on "kädestä pitäen" opetusta aloittelijoille ja omaan tahtiin etenemistä jo konkareille. Valmistetaan kodin tarve-esineitä tulevana kautena teemalla "lipastot ja laatikot" sekä aivan aloittelijoiden kanssa aloitetaan koneisiin tutustuminen leikkuulaudan valmistamisella. Tervetuloa! Ilmoittautuminen Kevyttä, mutta tehokasta jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua kaiken ikäisille ja kokoisille. Ei hyppyjä, omat puolen kilon painot mukaan TEHOJUMPPA Kartanon koulu, liikuntasali, Johanna Sjöblom ke , 12 t , 12 t Tehokasta aerobic-liikuntaa jo hyvän peruskunnon omaaville. Ohjelmassa myös hyppyjä ja lihaskuntoosuus. Omat puolen kilon painot mukaan. 14

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS. Työkausi 2015-2016

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS. Työkausi 2015-2016 JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS Työkausi 2015-2016 Kurssimaksut Muistakaa sanoa kurssien alussa, että peruutus on aina tehtävä opiston toimistoon, jotta tiedetään ottaa asia huomioon laskutuksessa!

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS Työkausi 2018-2019 Kurssimaksut Muistakaa sanoa kurssien alussa, että peruutus on aina tehtävä opiston toimistoon, jotta tiedetään ottaa asia huomioon laskutuksessa!

Lisätiedot

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO. Avaruutta. Avaruutta. etsimässä. etsimässä. Kurssiohjelma. Kurssiohjelma. jokilaaninopisto.blogspot.

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO. Avaruutta. Avaruutta. etsimässä. etsimässä. Kurssiohjelma. Kurssiohjelma. jokilaaninopisto.blogspot. JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO Avaruutta Avaruutta etsimässä etsimässä Kurssiohjelma Kurssiohjelma 2014-2015 2014 2015 jokilaaninopisto.blogspot.com LUKUVUODEN TEEMA AVARUUTTA ETSIMÄSSÄ Jokainen voi nyt tehdä

Lisätiedot

Jokiläänin kansalaisopisto

Jokiläänin kansalaisopisto Jokiläänin kansalaisopisto Uutta ja vanhaa käsi kädessä Kurssiohjelma 2013-2014 1 TEEMA: UUTTA JA VANHAA KÄSI KÄDESSÄ Oheinen otsikko on Jokiläänin kansalaisopiston lukuvuoden 2013-2014 teema. Se kuvastaa

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA VALKEAKOSKEN TIETOTIEN AIKUISLUKIO Tietotie 3, PL 43 37601 Valkeakoski Opinto-ohjaaja p. 040 335 6253 aikuislukio@valkeakoski.fi www.valkeakoski.fi/aikuislukio OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA Ilmoittaudu

Lisätiedot

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 340110 TIETOTEKNIIKKA TUTUKSI JATKOKURSSI SENIORIT C ma 13.00-15.15 7.1.2013-11.2.2013, 18 oppituntia Varttuneen aikuisen kattava tietokonekurssi, jolla

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista / kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno Kurssi: 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2

KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno Kurssi: 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2 KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2 Kurssin kesto: 12.01.12-15.03.12 Kokoontumisajat: Torstai 17:30-20:45 ENON YLÄKOULU Alapappilantie

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

MUOTOILU, KÄDEN TAIDOT

MUOTOILU, KÄDEN TAIDOT MUOTOILU, KÄDEN TAIDOT Hiukset tänään 110411 Yläkoulun taideluokka, Sulkukatu 12 Kuusisto Tarja ma-la 18.15-21.15 19.10.2015-24.10.2015, 18 t Enintään 10 opiskelijaa Kurssilla perehdytään kotioloissa tehtyihin

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako Valinnaisaineopas 2015-2017 LUKIJALLE Seuraavilla sivuilla esitellään Opintien koulun tuntijako sekä yksityiskohtaisesti koulun valinnaisainetarjotin 8. luokalle lukuvuodeksi 2015-2016 ja 9. luokalle lukuvuodeksi

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lentävänniemen koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO URJALA HUMPPILA LOIMAA YPÄJÄ JOKIOINEN FORSSA TAMMELA SOMERO Löydä lähelle - kaikkien opistoon JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTO Kurssiohjelma 2015-2016 Jokiläänin kansi.indd 1 6.8.2015 8:35:31 LUKUVUODEN TEEMA

Lisätiedot

OSALLISTU VALTAKUNNALLINEN GREEN CRAFT -NEULEKERÄYSKAMPANJAAN 1.-14.2.2016

OSALLISTU VALTAKUNNALLINEN GREEN CRAFT -NEULEKERÄYSKAMPANJAAN 1.-14.2.2016 1 Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Uudenmaankatu 1, 20500 Turku p. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Sitovat ilmoittautumiset suoraan kurssin järjestävään

Lisätiedot

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten valinnaiskursseja. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä opiskellaan 2 tuntia viikossa. Valinta pitää olla

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015

SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015 Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto 18.6.2014 48 SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015 Paraisten kunta-alue Musiikki sl kl yht. 110106 Timangit - seniorikuoro 22 22 44 Leena Tuomi

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen

Lisätiedot

RUOVESI MUSIIKKI. 110142 NAISKUORO LÄHTEEN LIKAT 30.9.2015-9.12.2015, 24 oppituntia 13.1.2016-20.4.2016, 28 oppituntia

RUOVESI MUSIIKKI. 110142 NAISKUORO LÄHTEEN LIKAT 30.9.2015-9.12.2015, 24 oppituntia 13.1.2016-20.4.2016, 28 oppituntia RUOVESI MUSIIKKI 110140 MIESKUORO 14.9.2015-7.12.2015, 36 oppituntia 11.1.2016-25.4.2016, 42 oppituntia ma 18.30-21.00 Erlend Jantsikene Kurssimaksu 70,00 Kuoromusiikkia klassikoista nykyviihdesävelmiin.

Lisätiedot

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KIELEN KURSSIT - IIC HELSINKI - Kesäkurssit 2017 (toukokuu - kesäkuu 2017) Lisätietoja kursseista ja ilmoittautumiset: corsi.iichelsinki[at]esteri.it

Lisätiedot

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa

Lisätiedot

Kirjoitetaan tietokoneella ja hyödynnetään pari- ja ryhmäpalautetta. Lemmikkieläimistä ja niiden hoidosta kiinnostuneet.

Kirjoitetaan tietokoneella ja hyödynnetään pari- ja ryhmäpalautetta. Lemmikkieläimistä ja niiden hoidosta kiinnostuneet. RYHMÄ C 8. luokkaa varten 4 x 1 jakso / aine, /vko ÄIDINKIELI Luova kirjoittaminen 1 jaksoa, /vko Kurssilla saadaan virikkeitä ja ohjausta luovaan kirjoittamiseen. Kirjoitetaan esimerkiksi tarinoita, novelleja

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan

Lisätiedot

LAITILAN KÄSITYÖKESKUS Sairaalantie 6, Laitila puh

LAITILAN KÄSITYÖKESKUS Sairaalantie 6, Laitila puh Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Käsityökeskuksissa

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

LYHYTKURSSIT 9. luokalle

LYHYTKURSSIT 9. luokalle Taitava leipoja Ompele vaate! TEEMA-työpaja Teknisen työn lyhytkurssi Elektroniikka/ -ohjelmointikurssi Bändi ja lauluyhtye Digimusiikkia Mailapelikurssi Kunto ja kehonhuolto Historiaa ja draamaa - kurssi

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE

IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2018-2019 NO NIMI TUNNIT NO NIMI TUNNIT 12000 Syksy 2018 Kitara maanantai KAUSALA 36 12000 Kevät 2019 Kitara maanantai KAUSALA 36 12001 Syksy 2018 Lasten

Lisätiedot

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon!

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon! Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon! Muonion kansalaisopisto tarjoaa mahdollisuuksia monipuoliseen harrastamiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Kansalaisopiston kursseilla korostuvat

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

RUUKIN KANSALAISOPISTON OPINTO-OHJELMA 2015-2016

RUUKIN KANSALAISOPISTON OPINTO-OHJELMA 2015-2016 Ruukin Kansalaisopiston opinto-ohjelma 2015-2016 RUUKIN KANSALAISOPISTON OPINTO-OHJELMA 2015-2016 Kansalaisopistossa palvelemme Sinua: Siikajoen kunnanvirastolla toimisto on avoinna arkisin klo 9-15.30

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

Palvelukeskuksissa järjestettävät suomi 2 kurssit:

Palvelukeskuksissa järjestettävät suomi 2 kurssit: Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto Poikkeavat kurssimaksut syksyllä 2015 KIELET JA TIETOAINEET YKSIKKÖ Suomi 2 kurssit Kielet TAIDEYKSIKKÖ Opintosetelein tuetut kurssit siten, että koko kurssimaksu

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Koiviston koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Koiviston koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Koiviston koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Laitilan käsityökeskus Sairaalantie 6, 23800 Laitila puh. 040 849 9643, laitila@taitovarsinaissuomi.fi

Laitilan käsityökeskus Sairaalantie 6, 23800 Laitila puh. 040 849 9643, laitila@taitovarsinaissuomi.fi Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Uudenmaankatu 1, 20500 Turku p. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Sitovat ilmoittautumiset suoraan kurssin järjestävään käsityökeskukseen

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle 1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013

SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013 SIPOON KANSALAISOPISTO - SIBBO MEDBORGARINSTITUT SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013 KURSSIEN TUNNIT /suunnitelma Syksy Kevät 11 TAIDE- JA TAITOAINEET 1101 MUSIIKKI 1101110 Sipoon Sointu 33 33 Pirkko

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018

Lisätiedot

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015

VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015 Näpsä-käsityökoulu AIKUISTEN KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015 Paikka ja aika Pajan aihe ja sisältö päivä varmistuu myöhemmin mahd. pe - la ma 17.15-20.15 Tik-Tak Rakennetaan oma

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu KUUTIOKLUBI Studiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille

Lisätiedot

Pianonsoitto, Venytellen virkeyttä, Jooga, Varttuneiden naisten liikunta, Miesten liikunta, Kudonta, Käsityöt

Pianonsoitto, Venytellen virkeyttä, Jooga, Varttuneiden naisten liikunta, Miesten liikunta, Kudonta, Käsityöt MERIJÄRVI Seuraavat syksyllä alkaneet kurssit jatkuvat myös kevätkaudella. Pianonsoitto, Venytellen virkeyttä, Jooga, Varttuneiden naisten liikunta, Miesten liikunta, Kudonta, Käsityöt YLEISSIVISTÄVÄT

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 hyväksytty / 2015 maksun peruste 1.9.2015 alkaen 1.OPETUSKOHTAISET MAKSUT hyväksytty maksu Hintoihin sisältyy yleiskorotus sekä tarkistus erikoiskurssien maksuihin

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015. Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto

33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015. Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto 33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015 Kansalaisopiston maksujen perusteet lukuvuonna 2015-2016 Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää palvelualueensa

Lisätiedot

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Naisten piiri klo 9.30-10.30 Vetäjät: Tuija & Helena Multasormet klo 12.00-13.00 Vetäjät: Milja, Helena ja Maija Vetäjät:

Lisätiedot

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019 KOULUJEN KERHO-OPAS syksy 2019 ASEMAN KOULU KUUHANKAVEDEN KOULU NIEMISJÄRVEN KOULU RISTIMÄEN KOULU HANKASALMEN KOULUJEN KERHO-OPAS Koulujen kerhotoiminta käynnistyy! Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen

Lisätiedot

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston

Lisätiedot

Kokouspöytäkirja Sivu Nro

Kokouspöytäkirja Sivu Nro Kokouspöytäkirja Sivu Nro Koulutuslautakunta 26.4.2017 22 2 Kokousaika Keskiviikko 26.4.2017 klo 18.10-19.15 Kokouspaikka Wahren-keskus Forssa Saapuvilla olleet jäsenet Lundén Allan, puheenjohtaja (ja

Lisätiedot

Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen

Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen Koivukyläntie 52 01350 VANTAA Puh. (09) 8392 3141 www.edu.vantaa.fi/simoya kaarina.meronen@edu.vantaa.fi Saate 6.4.2017 Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen Tervetuloa opiskelemaan

Lisätiedot

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua). TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.

Lisätiedot

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык KUOPION KANSALAISOPISTO KEVÄT 2016 Suomen kieli / Finnish language, Финский язык UUDET RYHMÄT Suomi aloittelijoille UUSI, Finnish for beginners NEW Puistokartano, C128 Valokuvaus, Puistokatu 20, Elina

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

MUSIIKKI. Ruukin kansalaisopisto Opinto-ohjelma YHTEISLAULU

MUSIIKKI. Ruukin kansalaisopisto Opinto-ohjelma YHTEISLAULU MUSIIKKI 110104 YHTEISLAULU TÖNKYRÄNKANGAS, LUOHUA, Mäentie 77 ke 18.00-20.15 SALONPÄÄ SEPPO Ilm. 15.5.2019 mennessä 110105 PERINNEKUORO to 15.00-16.30 16.9.2019-27.11.2019, JÄNTTI PENTTI 110106 PIANO,

Lisätiedot

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat Jäsentiedote 04.05.2012 Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat www.lty-taide.fi Lestijokilaakson taidepäivät MA 4.6.- LA 9.6.2012 Teemana Yhteisestä kannusta Lestijokilaakson taidepäiviä on järjestetty tässä

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Eija Terävä eija.terava@lohja.fi 050 466 0646 www.hiidenopisto.fi SISÄLLYS 2 Tilauskoulutus

Lisätiedot

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15 KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA

Lisätiedot

Linnainmaan koulupolku

Linnainmaan koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2018-2019 1 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot