Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus NEUVOSTON ASETUS"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2016) 643 final 2016/0313 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS unionin aluksiin sovellettavien eräiden syvänmeren kalakantojen kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuosiksi 2017 ja 2018 FI FI

2 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet PERUSTELUT Syvänmeren kannat ovat kalakantoja, joita pyydetään mannerjalustojen pääasiallisten kalastusalueiden ulkopuolella. Niitä esiintyy mannerjalustojen rinteillä ja merenalaisten vuorten yhteydessä. Useimmat kyseisistä lajeista ovat hidaskasvuisia ja pitkäikäisiä, mistä syystä ne ovat pitkään alttiina kalastustoiminnan vaikutuksille. Lisäksi syvänmeren lajien herkkyys kalastukselle riippuu suuresti siitä, voidaanko lajia pyytää kohdennetusti paikallisilla keskittymäalueilla, erityisesti kutuaikaan. Tämä pätee erityisesti keltaroussiin, tylppäpyrstömolvaan ja limapäihin. Jos syvänmeren kalastusta ei rajoitettaisi, kalastusyritykset alkaisivat kilpailla vapaasti saatavilla olevista kalavaroista kiinnittämättä riittävästi huomiota siihen, että hyödyntäminen tapahtuisi kestävällä tasolla. Sama koskee kaikkia luonnonvaraisia kalakantoja. Tämä suuntaus on ollut selvästi havaittavissa joidenkin syvänmeren lajien kalastuksessa, ennen kuin Euroopan unioni alkoi säännellä kyseisiä kantoja vuonna Esimerkiksi luoteisilla vesialueilla keltaroussin ja Biskajanlahdella pilkkupagellin arvokkaat kannat ovat nyt ehtyneet. Kalastustoimintaa on siis tarpeen rajoittaa julkisen vallan toimenpitein, jotta voidaan estää kalastajien tulojen väheneminen, kehittää kantojen hyödyntämistä siten, että pitkällä aikavälillä saaliit suurenevat, ja vähentää vaikutuksia, joita ekosysteemiin ja ravintoverkkoon kohdistuu joidenkin kalakantojen koon pienentyessä äkillisesti. Julkiset toimenpiteet ovat syvänmeren lajien tapauksessa erityisen tärkeitä, koska ehtyneiden kantojen elpyminen saattaa kestää hyvin kauan tai ei ehkä ole edes mahdollista. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) laatii joka toinen vuosi perusteellisen arvion syvänmeren kantojen biologisesta tilanteesta. Viimeisin ICESin lausunto annettiin kesäkuussa Lisäksi tähän kalastusmahdollisuuksien vahvistamista koskevaan ehdotukseen sisältyy aineksia, jotka perustuvat tieteellis-teknis-taloudellisen kalatalouskomitean (STECF) heinäkuussa 2016 laatimaan arvioon. ICESin ja STECFin lausunnot osoittavat, että useimpien tässä ehdotuksessa tarkasteltujen syvänmeren lajien kalastus ei ole edelleenkään kestävällä pohjalla ja että näiden kantojen kalastusmahdollisuuksia olisi kantojen kestävyyden turvaamiseksi vähennettävä lisää, kunnes kantojen todetaan kehittyvän myönteiseen suuntaan. Tämä on lähtökohtana syvänmeren lajien kalastusmahdollisuuksia vahvistettaessa, ja näin noudatetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan c alakohdassa vahvistettua periaatetta, jonka mukaan päätöksentekoa yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa ohjaavat muun muassa tieteelliset lausunnot. Yleinen tausta Euroopan unioni on vuodesta 2003 alkaen säännellyt syvänmeren lajien kalastusta vahvistamalla laji- ja aluekohtaiset suurimmat sallitut saaliit (TACit) ja pyyntiponnistuksen enimmäistason Koillis-Atlantilla. Eräiden syvänmeren lajien vuosien 2015 ja 2016 suurimmat sallitut saaliit vahvistettiin unionin aluksiin sovellettavien eräiden syvänmeren kalakantojen kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuosiksi 2015 ja päivänä joulukuuta 2014 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 1367/ Kalastusmahdollisuuksista päättäminen ja niiden jakaminen kuuluvat unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Elollisten vesiluonnonvarojen kestävää hyödyntämistä koskevista 1 EUVL L 366, , s. 1. FI 2 FI

3 velvollisuuksista säädetään asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklassa. Kyseisen asetuksen 2 artiklan 2 kohdassa otetaan käyttöön kalastuksenhoidon ennalta varautuva lähestymistapa (joka määritellään asetuksen 4 artiklan 1 kohdan 8 alakohdassa) ja säädetään, että yhteisellä kalastuspolitiikalla pyritään palauttamaan ja säilyttämään kestävän enimmäistuoton mahdollistava taso. Lisäksi mainitun asetuksen 16 artiklan 4 kohdassa säädetään, että kalastusmahdollisuudet on määriteltävä asetuksen 2 artiklan 2 kohdassa esitettyjen tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi kalastusmahdollisuuksien vahvistamisessa on otettava huomioon kansainväliset sopimukset, muun muassa vuonna 1995 tehty Yhdistyneiden kansakuntien sopimus hajallaan olevien ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämisestä ja hoidosta, jäljempänä YK:n vuoden 1995 kalakantasopimus. Varovaisuus on tärkeää varsinkin silloin, kun saatu tieto on epävarmaa, epäluotettavaa tai puutteellista. Riittävien tieteellisten tietojen puutetta ei YK:n vuoden 1995 kalakantasopimuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti saa käyttää syynä säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden lykkäämiseen tai toteuttamatta jättämiseen. Ehdotetut TACit noudattavat myös YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön vuonna 2008 laatimia, valtamerillä harjoitettavan syvänmeren kalastuksen hallinnointia koskevia kansainvälisiä suuntaviivoja, jotka YK:n yleiskokous on vahvistanut useissa päätöslauselmissaan (vuonna 2007 annettu päätöslauselma 61/105, vuonna 2009 annettu päätöslauselma 64/72 ja viimeisin vuonna 2015 annettu päätöslauselma 70/235). Vaikka myös muut kalastusvaltiot, erityisesti Norja, Islanti, Färsaaret, Venäjä ja Marokko, hyödyntävät syvänmeren kantoja ja vaikka on tarpeen pyrkiä pääsemään sopimukseen yhdenmukaisista hoitotoimenpiteistä kyseisten valtioiden kanssa tai, kun kyse on kansainvälisten vesialueiden kannoista, Koillis-Atlantin kalastuskomission (NEAFC) puitteissa, Euroopan unionin aluksiin sovellettavia yksipuolisia toimenpiteitä tarvitaan, kunnes kyseiset sopimukset saadaan tehtyä. Näin voidaan välttää edellä kuvaillun kaltaiset sääntelemättömästä kalastuksesta johtuvat kielteiset seuraukset ja kantojen ehtyminen. Voimassa olevat säännökset Ehdotuksessa käsiteltyä alaa koskevat nykyiset säännökset on annettu neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1367/2014, ja niitä sovelletaan 31. joulukuuta 2016 asti. Ne liittyvät syvänmeren kantojen kalastukseen sovellettavista kalastusmahdollisuuksien saamista koskevista erityisistä vaatimuksista ja niihin liittyvistä edellytyksistä annettuun neuvoston asetukseen (EY) N:o 2347/ Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa Ehdotetut toimenpiteet on suunniteltu yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden ja sääntöjen mukaisesti, ja ne ovat yhdenmukaisia kestävää kehitystä koskevan unionin politiikan kanssa 2. OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE Oikeusperusta SEUT-sopimuksen 43 artiklan 3 kohdassa määrätään, että neuvosto hyväksyy komission ehdotuksesta kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyviä toimenpiteitä. Tämä ehdotus rajoittuu kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen sekä kyseisten kalastusmahdollisuuksien käyttöön toiminnallisesti liittyvien edellytysten vahvistamiseen. 2 EYVL L 351, , s FI 3 FI

4 Tässä ehdotuksessa neuvoston asetukseksi vahvistetaan EU:n kalastuslaivastoille saalisrajoitukset, jotka koskevat kaupallisesti tärkeimpiä syvänmeren lajeja Koillis-Atlantilla sijaitsevilla unionin ja kansainvälisillä vesillä. Rajoitusten avulla pyritään saavuttamaan yhteisen kalastuspolitiikan tavoite, jonka mukaan olisi varmistettava, että kalastusta harjoitetaan ympäristön, talouden ja sosiaalisten näkökohtien kannalta kestävällä pohjalla. Ehdotus kuuluu SEUT-sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun Euroopan unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Sen vuoksi toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta. Suhteellisuusperiaate Ehdotus on suhteellisuusperiaatteen mukainen seuraavasta syystä: yhteinen kalastuspolitiikka on yhteinen koko unionille. SEUT-sopimuksen 43 artiklan 3 kohdan mukaan neuvoston tehtävänä on hyväksyä kalastusmahdollisuuksien vahvistamista ja jakamista koskevat toimenpiteet. Asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat vapaasti jakaa eri alueiden tai toimijoiden kesken ne kalastusmahdollisuudet, joihin ei sovelleta kalastusoikeuksien siirtojärjestelmää, 16 artiklan 7 kohdan mukaisesti ja 17 artiklassa vahvistettuja perusteita noudattaen. Jäsenvaltioilla on täten liikkumavaraa päättää, millaisen sosiaalisen/taloudellisen mallin ne valitsevat niille myönnettyjen kalastusmahdollisuuksien hyödyntämiseksi. 3. SIDOSRYHMIEN KUULEMINEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTI Sidosryhmien kuuleminen Ehdotus perustuu periaatteisiin ja ohjaukseen, jotka vahvistetaan vuoden 2017 kalastusmahdollisuuksia koskevasta kuulemisesta annetussa komission tiedonannossa COM(2016) 396 final. Siinä komissio esittää kaikkien kantojen kalastusmahdollisuuksia vuonna 2017 koskeviin ehdotuksiin liittyviä näkemyksiään ja aikeitaan. Komissio toteuttaa tiedonannon perusteella sidosryhmiä, kansalaisyhteiskuntaa, jäsenvaltioita ja suurta yleisöä koskevan laajan kuulemisen. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Ehdotuksella ei ole uusia rahoitusvaikutuksia jäsenvaltioille. Neuvosto antaa tämän asetuksen joka toinen vuosi, ja sen täytäntöön panemiseksi tarvittavat julkiset ja yksityiset resurssit ovat jo olemassa. 5. LISÄTIEDOT Ehdotukseen sisältyvien säännösten yksityiskohtaiset selitykset Lukuun ottamatta poikkeusta, joka koskee yhtä lestikalan kantaa, tutkijat eivät pysty saatavilla olevien, tämän ehdotuksen kattamia syvänmeren kantoja koskevien tietojen perusteella laatimaan täydellistä arviota kannan tilanteesta populaation koon tai kalastuskuolevuuden suhteen. Siihen on useita syitä: kyseiset lajit ovat usein hyvin pitkäikäisiä ja hitaasti kasvavia, minkä vuoksi on erittäin vaikeaa jaotella kantaa ikäluokkiin ja arvioida kalastuksen vaikutusta kantaan saaliiksi saatujen yksilöiden pituudessa tai ikärakenteessa tapahtuneiden muutosten perusteella. Kantojen uusiutumistiheys ei ole tiedossa. Kannat ovat levinneet laajoille aloille syvyyksiin, joita on käytännön syistä vaikea tutkia. Tieteellisiä tutkimustietoja ei kyseisten kantojen vähäisen kaupallisen merkityksen vuoksi ole useinkaan saatavilla tai ne eivät kata FI 4 FI

5 koko levinneisyysaluetta. Kalastustoiminta kohdistuu näihin lajeihin joskus vain osittain, ja joitakin lajeja on kalastettu vasta suhteellisen vähän aikaa. Ehdotetut saalisrajat vastaavat edellä mainitussa vuoden 2017 kalastusmahdollisuuksia koskevasta kuulemisesta annetussa komission tiedonannossa esitettyjä periaatteita. Tiedonannossa esitetään komission näkemykset siitä, miten kalastusmahdollisuudet olisi vahvistettava, ja kyseisiä sääntöjä on noudatettu laadittaessa tätä ehdotusta siihen sisältyvien TACien osalta seuraavasti: Silloin kun annetaan tieteellisiä lausuntoja ICESin kestävän enimmäistuoton strategian mukaisten kattavien tietojen, määrällisten analyysien ja ennusteiden perusteella, TACit olisi vahvistettava tieteellisten lausuntojen mukaisesti. Tämä pätee lestikalalle ja jäälestikalalle luoteisilla vesialueilla ehdotettuun TACiin. Lestikalan ja jäälestikalan TACeista on meneillään tuomioistuinkäsittely 3, ja neljään tähän ehdotukseen sisältyvään TACiin liittyy merkintä pm (pro memoria) ensi vuoden puolelle. Silloin kun ohjeellinen tieteellinen lausunto annetaan saatavilla olevien tietojen laadullisen analyysin perusteella (vaikka se olisi epätäydellinen tai sisältäisi asiantuntija-arvion), sitä olisi käytettävä pohjana TAC-päätöksille. Tämän perusteella ehdotukseen sisältyy 10 TACin leikkaaminen ja yhden TACin säilyttäminen ennallaan. Pilkkupagellin osalta suuralueilla VI, VII ja VIII ICESin lausunnossa suositetaan, että saaliita ei ole vuosina 2017 ja Koska sivusaaliita ei ehkä voida välttää, asetetaan ainoastaan sivusaaliita koskeva TAC. Suuraluetta IX koskeva pilkkupagellin TAC laajennetaan koskemaan myös CECAF-aluetta, jolla saadaan suuria saaliita. Suuraluetta IX koskeva TAC ei rajoita kalastuskuolevuutta riittävästi, ellei sitä laajenneta CECAF-alueelle. Yhden mustahuotrakalakannan osalta lausuntoa ei ole vielä käytettävissä. Syvänmerenhaiden osalta ICES antaa tieteellisen lausunnon vasta viimeistään lokakuussa Sen vuoksi tässä ehdotuksessa on merkintä pm kolmessa TACissa syvänmerenhaiden osalta ja yhden mustahuotrakalakannan TACissa. Ne päivitetään sen jälkeen, kun komissio on hyväksynyt ehdotuksen. Keltaroussin kolme TACia poistetaan (ne ovat olleet nolla vuodesta 2010), ja keltaroussista tulee kielletty laji. Kanta on ehtynyt eikä ole elpymässä. ICES huomauttaa, ettei Koillis-Atlantilla ole ollut EU:n kohdennettua kalastusta vuoden 2010 jälkeen. 3 Asia C-128/15, Espanjan kuningaskunta vastaan Euroopan unionin neuvosto. FI 5 FI

6 2016/0313 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS unionin aluksiin sovellettavien eräiden syvänmeren kalakantojen kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuosiksi 2017 ja 2018 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Perussopimuksen 43 artiklan 3 kohdassa määrätään, että neuvosto hyväksyy komission ehdotuksesta kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvät toimenpiteet. (2) Yhteisestä kalastuspolitiikasta 11 päivänä joulukuuta 2013 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1380/ edellytetään, että säilyttämistoimenpiteet vahvistetaan ottaen huomioon käytettävissä olevat tieteelliset, tekniset ja taloudelliset lausunnot, mukaan lukien tarvittaessa tieteellis-teknistaloudellisen kalastuskomitean (STECF) laatimat kertomukset. (3) Neuvoston tehtävänä on hyväksyä kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvät toimenpiteet sekä tarvittaessa tietyt niihin toiminnallisesti liittyvät edellytykset. Kalastusmahdollisuudet olisi jaettava jäsenvaltioiden kesken siten, että varmistetaan kunkin jäsenvaltion kalastustoiminnan suhteellinen vakaus kunkin kannan tai kalastuksen osalta ja ottaen asianmukaisesti huomioon asetuksessa (EU) N:o 1380/2013 vahvistetut yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteet. (4) Neuvoston asetuksen (EY) N:o 2347/ artiklan a alakohdassa määriteltyjen syvänmeren lajien kalastusmahdollisuuksista päätetään kahden vuoden välein. (5) Suurimmat sallitut saaliit, jäljempänä TAC, olisi vahvistettava saatavilla olevien tieteellisten lausuntojen perusteella ottaen huomioon biologiset ja sosioekonomiset näkökohdat ja varmistaen eri kalastussektorien välinen oikeudenmukainen kohtelu sekä ottaen huomioon myös ne kannanotot, jotka on tuotu esiin sidosryhmien, erityisesti asianomaisten alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien, kuulemisissa. (6) Kalastusmahdollisuuksien olisi oltava kansainvälisten sopimusten ja periaatteiden mukaisia; niitä ovat muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1995 sopimus 1 2 EUVL L 356, , s. 22. Neuvoston asetus (EY) N:o 2347/2002, annettu 16 päivänä joulukuuta 2002, syvänmeren kantojen kalastukseen sovellettavista kalastusmahdollisuuksien saamista koskevista erityisistä vaatimuksista ja niihin liittyvistä edellytyksistä (EYVL L 351, , s. 6). FI 6 FI

7 hajallaan olevien ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämisestä ja hoidosta 3 sekä YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön vuonna 2008 laatimissa, valtamerillä harjoitettavan syvänmeren kalastuksen hallinnointia koskevissa kansainvälisissä suuntaviivoissa vahvistetut yksityiskohtaiset hoitoperiaatteet, joissa todetaan erityisesti, että lainsäätäjän olisi oltava erityisen varovainen silloin, kun saatu tieto on epävarmaa, epäluotettavaa tai puutteellista. Riittävien tieteellisten tietojen puutetta ei saisi käyttää syynä säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden lykkäämiselle tai toteuttamatta jättämiselle. (7) Viimeisimmät Kansainväliseltä merentutkimusneuvostolta (ICES) ja tieteellis-teknistaloudelliselta kalastuskomitealta (STECF) saadut tieteelliset lausunnot osoittavat, että useimpien syvänmeren lajien kantojen kalastus ei ole edelleenkään kestävällä pohjalla ja että näiden kantojen kalastusmahdollisuuksia olisi kantojen kestävyyden turvaamiseksi vähennettävä edelleen, kunnes kantojen todetaan kehittyvän myönteiseen suuntaan. (8) ICESin lausunnossa suositetaan, että läntisten vesien pilkkupagellikannasta ei pyydetä lainkaan saaliita ja lajin TAC muutetaan läntisten vesien osalta pelkästään sivusaaliita koskevaksi TACiksi. Huomattavia pilkkupagellin saaliita pyydetään CECAF-alueelta , joka rajoittuu ICES-suuralueeseen IX. Tämän vuoksi ICES-suuraluetta IX nykyisin koskevan TACin soveltamisalaa olisi laajennettava niin, että se kattaa myös CECAF-alueen , jotta kaikki kyseisen pilkkupagellikannan saaliit pystyttäisiin estämään tehokkaasti. (9) ICES suosittaa myös, ettei keltaroussin saaliita sallita ennen vuotta Aikaisemmin keltaroussille on vahvistettu TACit (vuodesta 2010 lähtien kyseiset TACit on asetettu nollaksi). Nyt on syytä vahvistaa lajin pyytämistä, aluksella pitämistä, jälleenlaivaamista ja purkamista koskeva kielto, koska kanta on ehtynyt eikä ole elpymässä. ICES huomauttaa, ettei Koillis-Atlantilla ole ollut unionin kohdennettua keltaroussin kalastusta vuodesta 2010 lähtien. (10) [johdanto-osan kappale päivitettävä asiaa koskevan tuomioistuinkäsittelyn tuloksen mukaisesti] Tieteelliset lausunnot ja Koillis-Atlantin kalastuskomissiossa (NEAFC) hiljattain käydyt keskustelut viittaavat siihen, että lestikalan saaliita on voitu ilmoittaa virheellisesti jäälestikalan saaliina. Näin ollen on syytä vahvistaa TACit, jotka kattavat molemmat lajit, ja samalla mahdollistaa saaliiden ilmoittaminen kummankin lajin osalta erikseen. (11) [johdanto-osan kappale päivitettävä sen jälkeen, kun ICES on antanut lausuntonsa] Tärkeimmät kaupalliset syvänmeren hailajit katsotaan ehtyneiksi. Kohdennettua syvänmeren haiden kalastusta ei saisi tästä syystä esiintyä lainkaan. (12) TACien ja kiintiöiden vuosittaiseen hallinnoimiseen liittyvien lisäedellytysten käyttöönottamisesta 6 päivänä toukokuuta 1996 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 847/96 4 mukaisesti olisi määriteltävä ne kalakannat, joihin sovelletaan erilaisia kyseisessä säädöksessä tarkoitettuja toimenpiteitä. Varo-TACeja olisi sovellettava sellaisiin kalakantoihin, joiden osalta ei ole käytettävissä tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa arviota kalastusmahdollisuuksista erityisesti sen vuoden osalta, jona TACit on vahvistettava; muutoin olisi sovellettava analyyttisiä TACeja. ICESin ja STECFin lausuntojen valossa tietyille syvänmeren kalakannoille ei ole saatavilla tieteellistä 3 4 Sopimus hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta (EYVL L 189, , s. 16). EYVL L 115, , s. 3. FI 7 FI

8 arviota käytettävissä olevista kalastusmahdollisuuksista. Sen vuoksi niihin olisi sovellettava varo-taceja. (13) Kalastustoiminnan keskeytyksen välttämiseksi ja unionin kalastajien toimeentulon turvaamiseksi tätä asetusta olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta Asian kiireellisyyden vuoksi tämän asetuksen olisi tultava voimaan välittömästi sen jälkeen, kun se on julkaistu, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Kohde Tässä asetuksessa vahvistetaan vuosiksi 2017 ja 2018 unionin alusten käytettävissä olevat tiettyjen syvänmeren lajien kalakantojen vuosittaiset kalastusmahdollisuudet unionin vesillä ja eräillä sellaisilla unionin ulkopuolisilla vesillä, joilla saalisrajoitukset ovat tarpeen. 1. Tässä asetuksessa tarkoitetaan: 2 artikla Määritelmät a) unionin kalastusaluksella jonkin jäsenvaltion lipun alla purjehtivaa ja unionissa rekisteröityä kalastusalusta; b) unionin vesillä jäsenvaltioiden suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kuuluvia vesialueita, lukuun ottamatta perussopimuksen liitteen II luettelossa mainittujen alueiden lähivesiä; c) suurimmalla sallitulla saaliilla (TAC) määrää, joka voidaan pyytää ja purkaa kustakin kalakannasta vuosittain; d) kiintiöllä unionille tai jäsenvaltiolle myönnettyä osuutta TACista; e) kansainvälisillä vesialueilla vesiä, jotka eivät kuulu minkään valtion suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan. 2. Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia alueiden määritelmiä: a) ICES-alueilla (Kansainvälinen merentutkimusneuvosto) tarkoitetaan asetuksen (EY) N:o 218/ liitteessä III mainittuja maantieteellisiä alueita; b) CECAF-alueilla (Itäisen Keski-Atlantin kalastuskomitea) tarkoitetaan asetuksen (EY) N:o 216/ liitteessä II mainittuja maantieteellisiä alueita. 3 artikla TACit ja niiden jakaminen Unionin kalastusalusten unionin vesillä tai eräillä unionin ulkopuolisilla vesillä pyytämien syvänmeren lajien TACit, niiden jakaminen jäsenvaltioiden kesken sekä tarvittaessa niihin toiminnallisesti liittyvät edellytykset esitetään liitteessä. 5 6 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 218/2009, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2009, Koillis-Atlantilla kalastavien jäsenvaltioiden nimellissaaliiden määriä koskevien tilastojen toimittamisesta (EUVL L 87, , s. 70). Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 216/2009, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2009, muualla kuin Pohjois-Atlantilla kalastavien jäsenvaltioiden nimellissaaliiden määriä koskevien tilastojen toimittamisesta (EUVL L 87, , s. 1). FI 8 FI

9 4 artikla Kalastusmahdollisuuksien jakamista koskevat erityissäännökset 1. Tämän asetuksen mukainen kalastusmahdollisuuksien jakaminen jäsenvaltioiden kesken ei rajoita seuraavien soveltamista: a) asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 8 kohdan mukaisesti tehtävät vaihdot; b) neuvoston asetuksen (EY) N:o 1224/ artiklan mukaisesti tehtävät vähennykset ja uudelleen jakamiset; c) neuvoston asetuksen (EY) N:o 1006/ artiklan 4 kohdan mukaisesti tehtävät uudelleen jakamiset; d) asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklan nojalla sallittavat saaliiden lisäpurkamiset; e) asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklan mukaisesti pidätettävät määrät; f) asetuksen (EY) N:o 1224/ ja 107 artiklan mukaisesti tehtävät vähennykset. 2. Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa on sovellettava kantoihin, joihin sovelletaan varo-tacia, ja mainitun asetuksen 3 artiklan 2 ja 3 kohtaa sekä 4 artiklaa on sovellettava kantoihin, joihin sovelletaan analyyttistä TACia, jollei tämän asetuksen liitteessä toisin säädetä. 5 artikla Saaliiden ja sivusaaliiden aluksesta purkamista koskevat edellytykset Niistä kalakannoista, joille on vahvistettu TACit, peräisin olevia kaloja saadaan pitää aluksella tai purkaa aluksesta ainoastaan, jos ne on pyydetty sellaisen jäsenvaltion lipun alla purjehtivilla aluksilla, jolle on myönnetty kiintiö, ja jos kyseistä kiintiötä ei ole käytetty loppuun. 6 artikla Kiellot Kielletään unionin kalastusaluksilta keltaroussin (Hoplostethus atlanticus) kalastus ICESsuuralueilla I, II, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X, XII ja XIV sijaitsevilla unionin ja kansainvälisillä vesillä sekä kyseisellä alueella pyydetyn keltaroussin pitäminen aluksella, jälleenlaivaaminen ja purkaminen. 7 artikla Tietojen siirtäminen Kun jäsenvaltiot lähettävät komissiolle pyydettyjen kantojen purettujen saaliiden määriin liittyviä tietoja asetuksen (EY) N:o 1224/ ja 34 artiklan nojalla, niiden on käytettävä tämän asetuksen liitteessä esitettyjä kantojen koodeja. 7 8 Neuvoston asetus (EY) N:o 1224/2009, annettu 20 päivänä marraskuuta 2009, yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen (EUVL L 343, , s. 1). Neuvoston asetus (EY) N:o 1006/2008, annettu 29 päivänä syyskuuta 2008, yhteisön kalastusaluksille myönnettävistä luvista kalastustoiminnan harjoittamiseksi yhteisön vesien ulkopuolella ja kolmansien maiden alusten pääsystä yhteisön vesille (EUVL L 286, , s. 33). FI 9 FI

10 8 artikla Tämä asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 10 FI

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0313 (NLE) 13009/16 PECHE 356 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 6. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0284 (NLE) 13852/14 PECHE 449 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.11.2013 COM(2013) 818 final 2013/0405 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2016 COM(2016) 123 final 2016/0068 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12.2014 COM(2014) 719 final 2014/0341 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. joulukuuta 2012 (04.12) (OR. en) 16889/12. Toimielinten välinen asia: 2012/0339 (NLE) PECHE 505 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. joulukuuta 2012 (04.12) (OR. en) 16889/12. Toimielinten välinen asia: 2012/0339 (NLE) PECHE 505 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. joulukuuta 2012 (04.12) (OR. en) 16889/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0339 (NLE) PECHE 505 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komissio Päivä: 3. joulukuuta 2012 Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.10.2015 COM(2015) 487 final 2015/0236 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.8.2016 COM(2016) 545 final 2016/0260 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0264 (NLE) 14379/15 PECHE 440 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.9.2014 COM(2014) 547 final 2014/0253 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Senegalin tasavallan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2016

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.9.2015 COM(2015) 413 final 2015/0184 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0260 (NLE) 11813/16 PECHE 296 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 30. elokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

11552/08 VHK/phk DG B III

11552/08 VHK/phk DG B III EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2008 (OR. fr) 11552/08 PECHE 187 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS asetusten (EY) N:o 2015/2006 ja (EY) N:o 40/2008 muuttamisesta eräiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2016 COM(2016) 781 final 2016/0386 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0192 (NLE) 10653/16 PECHE 242 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 19.11.2015 L 302/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/2072, annettu 17 päivänä marraskuuta 2015, eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0001 (NLE) 5018/17 PECHE 1 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.7.2016 COM(2016) 441 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Komission ehdotus neuvoston asetukseksi asetusten (EU) 2016/72 ja (EU) 2015/2072 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 215 final 2017/0092 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS seitivarojen säilyttämisestä ja hallinnoinnista keskisellä Beringinmerellä tehdyn yleissopimuksen osapuolten

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON ASETUS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2016 COM(2016) 643 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON ASETUS unionin aluksiin sovellettavien eräiden syvänmeren kalakantojen kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2017 COM(2017) 774 final 2017/0348 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/1139 muuttamisesta tiettyjä Itämeren silakkakantoja koskevien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 137 final 2014/0073 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 672 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 672 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0306 (NLE) 14465/17 PECHE 449 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 126 final 2014/0069 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 COM(2017) 374 final 2017/0156 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Turkki-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta maataloustuotteiden kauppajärjestelmästä

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0077(COD) Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0077(COD) Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 16.10.2012 2012/0077(COD) TARKISTUKSET 19-31 Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496.385v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 6.11.2014 JOIN(2014) 37 final 2014/0323 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Syyrian tilanteen johdosta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2010 KOM(2010)75 lopullinen 2010/0042 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, muutosten hyväksymisestä Euroopan unionin puolesta Luoteis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Neuvoston asetus. neuvoston asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta tiettyjen saalisrajoitusten osalta

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Neuvoston asetus. neuvoston asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta tiettyjen saalisrajoitusten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2014 COM(2014) 378 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus Neuvoston asetus neuvoston asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta tiettyjen saalisrajoitusten osalta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2017 COM(2017) 111 final 2017/0047 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XX (Ympäristö)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0158 (NLE) 9741/16 PECHE 197 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2016 COM(2016) 94 final 2016/0057 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.1.2012 KOM(2012) 21 lopullinen 2012/0013 (COD)C7-0042/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS turskakantoja ja turskakantoja hyödyntävää kalastustoimintaa koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2016 COM(2016) 412 final 2016/0191 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta WTO:n poikkeuslupaa

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2011 KOM(2011) 888 lopullinen 2011/0434 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyistä kestämättömän kalastuksen salliviin maihin liittyvistä, kalakantojen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11435/17 AGRILEG 141 DENLEG 57 VETER 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET SAAVUTUKSET

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET SAAVUTUKSET KALAVAROJEN SÄILYTTÄMINEN Kalavarojen säilyttäminen edellyttää niiden ekologisesti kestävän hyödyntämisen ja alan pitkän aikavälin elinkelpoisuuden varmistamista. Sen vuoksi Euroopan unionissa on annettu

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.12.2016 COM(2016) 779 final 2016/0385 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisesti tuettuja vientiluottoja koskevan OECD:n järjestelyn osallistujien työryhmässä esitettävästä markkinaviitearvoihin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2017 COM(2017) 556 final 2017/0241 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS 5 päivänä lokakuuta 2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1563/2006 hyväksytyn Euroopan yhteisön

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2013 COM(2013) 250 final 2013/0133 (COD) C7-0117/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tonnikalan monivuotisesta elvytyssuunnitelmasta Itä-Atlantilla ja Välimerellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Kalatalousvaliokunta 2004 12. joulukuuta 2003 PE 327.857/13-47 TARKISTUKSET 13-47 Mietintöluonnos (PE 327.857) Dominique F.C. Souchet ehdotuksesta neuvoston asetukseksi pohjoisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0289(COD) Lausuntoluonnos Maria Heubuch (PE584.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0289(COD) Lausuntoluonnos Maria Heubuch (PE584. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2015/0289(COD) 13.7.2016 TARKISTUKSET 14-37 Lausuntoluonnos Maria Heubuch (PE584.189v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ulkoisten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2018

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2018 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.8.2017 COM(2017) 461 final 2017/0212 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2016 COM(2016) 818 final 2016/0411 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS lentoliikenteen harjoittamisen yhteisistä säännöistä yhteisössä annetun asetuksen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 459 final 2016/0219 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS täytäntöönpanopäätöksen 2014/170/EU muuttamisesta Guinean tasavallan poistamiseksi LIS-kalastuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2014 COM(2014) 51 final 2014/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevan tietynlaisen polyeteenitereftalaatin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot