Keskustan ja Perussuomalaisten valtuustoryhmien valtuustoaloite: Äänekosken kaupungille on laadittava turvallisuussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskustan ja Perussuomalaisten valtuustoryhmien valtuustoaloite: Äänekosken kaupungille on laadittava turvallisuussuunnitelma"

Transkriptio

1 Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Keskustan ja Perussuomalaisten valtuustoryhmien valtuustoaloite: Äänekosken kaupungille on laadittava turvallisuussuunnitelma 192/ /2015 KVALT Keskustan valtuustoryhmän valtuutettu Leila Lindell jätti kaupunginvaltuustolle valtuustoaloitteen. Valtuustoaloite koskee turvallisuussuunnitelman laatimista Äänekosken kaupungille. Kaupunginvaltuuston päätös: Merkittiin valtuustoaloite tiedoksi ja lähetettiin se jatkovalmisteluun kaupunginhallitukselle. KH Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Merkitään aloite tiedoksi ja pyydetään siitä lausunnot Tekniseltä lautakunnalta sekä Perusturvalautakunnalta. TELA Ääneseudun turvallisuustoimenpiteet Äänekosken seutu muodostaa kokonaisuuden, johon kuuluvat Äänekosken kaupunki ja Konneveden kunta. Alueen yhteinen asukasluku on noin Alueen suurimmat työpaikat sijaitsevat Äänekoskella. Äänekoski on myös alueen kaupallinen keskus. Konnevedellä on runsaasti pk-yrityksiä sekä se on tärkeä matkailukohde kansallispuistoineen. Ääneseudun ympäristöön liittyvät asiat ovat korostuneet kuluvan vuoden aikana Metsä-Groupin suunnitellessa Äänekoskelle biotuotetehdasta. Investointipäätös tehdään mahdollisesti keväällä Alueen ja koko seutukunnan suuri haaste on saada työttömyys laskuun. Samaten pienten

2 kyläkeskuksien palvelujen saatavuus on yksinäisille ja ikääntyville haasteellista. Ääneseudun työturvallisuusryhmä on päivittänyt Ääneseudun turvallisuussuunnitelman. Painopistealueet ovat arjen turvallisuuden, liikenneturvallisuuden ja perheiden hyvinvoinnin parantaminen sekä päihdehaittojen vähentäminen. Tämän suunnitelman tavoitteena on kiinnittää huomiota keskeisiin turvallisuuteen liittyviin toimenpiteisiin välisellä ajanjaksolla. Turvallisuussuunnitelmaan on kerätty turvallisuutta koskevia ja lisääviä toimia. Vastuutahoiksi ja sidosryhmiksi ovat otettu mukaan eri hallintokunnat, poliisi, pelastuslaitos, työvoimahallinto sekä erilaiset järjestöt, kylätoimikunnat, seurakunnat ja oppilaitokset jne.. Arjen turvallisuuden parantamiseen keskittyvät toimenpiteet koskevat nuorten syrjäytymistä, yksinäisyyttä, erityisryhmien asuinturvallisuutta sekä kiinteistöjen turvallisuutta koskevia uhkia. Myös palveluiden keskittyminen ja rakennetun ympäristön turvaamiseen on kiinnitetty huomiota. Liikenneturvallisuuden parantamisessa huomioidaan alueella lisääntyvä liikenne. Äänekosken kaupunki sekä Konneveden kunta tulevat laatimaan sidosryhmien kanssa yhdessä ohjeen liikenteessä tapahtuvan vakavan onnettomuuden varalta. Lisäksi yleisen liikenneturvallisuuden kehittäminen on turvallisuuden parantamisen keskeinen alue. Erityistä huomiota tullaan kiinnittämään suojateiden ja niiden turvallisuuden kehittämiseen sekä pyöräilykypärien käyttöön. Perheiden hyvinvointiin kiinnitetään huomiota vanhemmuuden ja vanhempien kasvatusvastuun tukemisen kautta. Turvallisuussuunnitelman toimintojen avulla pyritään turvaamaan peruspalvelut perheille ja myös, että perheillä olisi käytössä kasvatusvastuuta ja kriisien ennaltaehkäisyä tukevia palveluja. Lisäksi kiinnitetään huomiota yhteistyöhön eri tahojen välillä sekä varhaisen puuttumisen toimintatapaan. Päihteiden käytön vähentämisessä keskitytään asenteiden muuttamiseen ja ennaltaehkäisevään päihdetyöhön. Asian merkittävyyttä korostetaan yhteisöllisyyden ja kasvatusvastuun kautta. Päihdehaittojen vähentämiseksi varmistetaan toimiva hoitojärjestelmä sekä päihdehuollon kokonaiskehittämisen mahdollisuus. Yhteistyötä tullaan tehostamaan päihteitä myyvien yritysten sekä muiden viranomaisten kanssa. Päihteiden käyttöön tullaan puuttumaan mm. pyrkimällä estämään alkoholin välittäminen alaikäisille. Myös työnantajien vastuuta päihdeasioissa korostetaan

3 turvallisuussuunnittelun toteuttamisessa. Turvallisuussuunnitelmien toteuttamista seuraa Sisäasiainministeriö. Maakunnan tasolla Äänesseudun suunnitelman toimivuutta ja toteuttamista seuraa asiaan valittu ohjausryhmä. Ohjausryhmä kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Keski-Suomen maakunnan turvallisuussuunnitelma, jonka yksi keskeinen osa on Ääneseudun turvallisuustyö, on viety sitä koskevien ohjeistuksien mukaisesti tiedoksi Äänekosken kaupunginvaltuustoon. Suunnitelma löytyy myös Keski-Suomen liiton ja Keski-Suomen pelastuslaitoksen internet-sivuilta. Seuraava päivitys turvallisuussuunnitelmaan tehdään vuosille Oheismateriaalina Keskustan Äänekosken valtuustoryhmän aloite. (valmistelu rakennuttajapäällikkö Tommi Rautjärvi, puh ) Rakennuttajapäällikön ehdotus: Lautakunta merkitsee aloitteen tiedoksi ja antaa kaupunginhallitukselle edellä olevan lausunnon. KH PETUR Keski-Suomen liitto on julkaissut laajan, yhteisen maakunnallisen valmistelutyön tuloksena syntyneen Turvallinen Keski-Suomi ohjelman. Turvallinen Keski-Suomi -suunnitelma sisältää sekä koko maakuntaa koskevan yhteisen osion, että seitsemän seutukuntakohtaista turvallisuussuunnitelmaa. Ohjelmaan sisältyy myös Äänekoski - Konnevesi -seutukunnan turvallisuussuunnitelma, jota on valmistellut työryhmä. Työryhmässä ovat olleet edustettuina kaupungin eri toimialat. Ääneseudun turvallisuussuunnitelma sisältää seuraavat, maakunnallisen ohjelman painopisteiden mukaiset teemat:

4 1. Arjen turvallisuuden parantaminen - Nuorten syrjäytymisen ehkäisy - Yksinäisyys ja yksin asuminen - Erityisryhmien asuinturvallisuuden parantaminen - Kiinteistöjen turvallisuuden parantaminen - Sähköisen infrastruktuurin turvaaminen, häiriötilanteisiin varautuminen 2. Liikenneturvallisuuden parantaminen - Liikenneturvallisuuden kehittäminen - Suojateiden turvallisuuden kehittäminen - Pyöräilykypärien käytön lisääminen 3. Perheiden hyvinvoinnin parantaminen - Vanhemmuuden ja vanhempien kasvatusvastuun tukeminen - Palveluiden turvaaminen perheille, ennaltaehkäisevät palvelut - Varhaisen puuttumisen toimintatapa 4. Päihdehaittojen vähentäminen - Asenteiden muuttaminen terveitä elämäntapoja arvostavammaksi - Yhteisöllisyyden ja kasvatusvastuun korostaminen - Päihdehuollon kehittäminen, toimiva hoitojärjestelmä - Yhteistyön tiivistäminen kauppojen ja ravintoloiden kanssa, mm. valvontavastuu - Työpaikkojen hoitoonohjausvastuun korostaminen. Kaikki yllä olevat teemat on käsitelty taulukoina, joissa on huomioitu toimenpiteet, aikataulut, vastuutus ja seuranta. Lisäksi koko maakunnan yhteiset teemat, mm. paloturvallisuus, tapaturmat, rikollisuus ym. koskevat kaikkia maakunnan seutukuntia ja seutukuntakohtaisia työryhmiä. Liitteenä on teknisen lautakunnan asiasta antama lausunto. Lisäksi asiaa on käsitelty kaupunginhallituksen kokouksen ilmoitusasioissa. Siellä on kattava kuvaus juuri valmistuneesta Turvallinen Keski-Suomi ohjelma-asiakirjasta ja informaatio siitä, että ohjelma on toimitettu sähköisenä mm. kaupunginvaltuustolle ja kaupungin eri toimialoille. Lisäksi Äänekosken kaupungilla on useita muita turvallisuusteemaan läheisesti liittyviä ohjelmia ja suunnitelmia. Niitä ovat mm: - Sähköinen hyvinvointikertomus - Terveyden edistämisen kokonaissuunnitelma - Läsnä- lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma

5 Perusturvajohtajan ehdotus: - Mielenterveys- ja päihdeohjelma - Vammaispoliittinen ohjelma - Vanhuspoliittinen ohjelma - Joukkoliikennesuunnitelma Kaupungilla on myös olemassa poikkeusolosuhteita varten laadittu valmiussuunnitelma, jota päivitetään parhaillaan. Kaupungin yksiköiden riskikartoitukset on tehty, kaikilla toimintayksiköillä on omat turvallisuussuunnitelmat ja työpaikoilla on tehty riskien ja vaarojen arvioinnit. Arjen tuen yksiköihin on kuluvan vuoden aikana laadittu myös omavalvontasuunnitelmat. Perusturvatoimiala katsoo, että kaupungilla on olemassa valtuustoaloitteen tarkoittama turvallisuussuunnitelma ja lisäksi turvallisuuden edistämisen teemaa on käsitelty monipuolisesti muissa kaupungin ja/tai toimialojen ohjelmissa ja suunnitelmissa. Turvallisuussuunnitelma on luettavissa Keski-Suomen liiton internetsivuilla osoitteessa Annetaan kaupunginhallitukselle yllä oleva lausunto Keskustan ja perussuomalaisten valtuustoryhmien valtuustoaloitteen johdosta. KH Keski-Suomen liitto, Keski-Suomen pelastuslaitos ja Keski-Suomen poliisilaitos pitivät joulukuussa 2008 alustavan ideariihen ja keväällä 2009 yhteisen kokouksen, jossa keskusteltiin maakunnallisesta turvallisuussuunnitelmasta. Keski-Suomessa oli osassa kuntia tehty turvallisuussuunnitelmia, joiden taso oli vaihteleva. Tämä oli lähtöaskel Keski-Suomen yhteiselle suunnitelmalle, jossa maakunnallisesti tuotetaan turvallisuussuunnitelma ja jonka vetovastuu olisi Keski-Suomen liitolla. Ensimmäisen suunnitelmakauden lähestyessä loppuaan keväällä 2014, päätettiin Keski-Suomen maakunnan turvallisuussuunnittelua jatkaa samanlaisella mallilla myös tulevalle kaudelle Uudenlaisena pilottina maakunnan kehittämiseen valmisteltiin asia projektiksi, joka kantoi nimeä Turvallinen Keski-Suomi. Suunnittelutyötä ja myöhemmin sen vaikuttavuutta on ohjannut ohjausryhmä, johon kuuluvat Keski-Suomen kuntien kunnanjohtajat,

6 Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: poliisipäällikkö, pelastusjohtaja, Keski Suomen liiton hallintopäällikkö, SPR:n, Liikenneturvan, Keski-Suomen pelastusalan liiton, Kriisikeskus Mobilen, Aluehallintoviraston ja ELY -keskuksen edustajat. Maakuntaan perustettiin seitsemän seutua (Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän, Jämsän, Keuruun, Saarijärven ja Äänekosken seudut sekä Viitasaaren - Pihtiputaan ja Kinnulan - alue) ja näihin nimettiin seudulliset työryhmät. Kuntien rooli on keskeinen paikallisessa ja seudullisessa turvallisuussuunnittelussa. Maakuntaliiton johdolla laadittu turvallisuussuunnitelma pohjautuu seutukohtaisiin suunnitelmiin. Seudullinen suunnitelma tunnistaa paikalliset ongelmat ja mahdollistaa konkreettiset toimenpiteet niiden korjaamiseksi. Seutukuntakohtaisessa suunnitelmassa esitetään eri hallintokuntien tehtävät ja vastuut. Äänekosken kaupunginhallitus toteaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunki on ollut vuoden 2014 aikana mukana työryhmässä, jossa on laadittu Ääneseudun yhteinen turvallisuussuunnitelma osana maakunnallista turvallisuussuunnittelua. Turvallisuussuunnitelma on valmistunut alkuvuonna 2015 ja se on voimassa vuoteen Kaupunginhallitus esittää, että Äänekosken kaupunginvaltuusto merkitsee asian tiedokseen, ja toteaa asian loppuun käsitellyksi. KVALT 66 Kaupunginvaltuuston päätös:

Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja

Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja turvallisuustyö Lapin maaseutufoorumi 21.2.2012 Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto 22.2.2012 1 Ensimmäisestä ohjelmasta kolmanteen Arjen turvaa

Lisätiedot

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva Keskiyön Savotta 20.-21.6.2011 Vaattunkiköngäs Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva 20.6.2011 1 Alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamallin tavoitteet

Lisätiedot

VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011

VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011 VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011 Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto 9.9.2011 1 Suomen hallituksen talouspolitiikka (2011

Lisätiedot

JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN?

JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN? JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN? Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Kaupunginsihteeri Jari Horttanainen JOENSUUN KAUPUNGIN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Kuntamarkkinat 11.9.2013

Kuntamarkkinat 11.9.2013 Kuntamarkkinat 11.9.2013 Järvenpään kaupungin turvallisuussuunnitelma Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja LÄHTÖKOHTIA JÄRVENPÄÄN TURVALLISUUSSUUNNITTELULLE - Syrjäytyminen on sisäisen turvallisuuden keskeisin

Lisätiedot

TURVALLISTA ELÄMÄÄ JOENSUUSSA JOENSUUN KAUPUNGIN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISTA ELÄMÄÄ JOENSUUSSA JOENSUUN KAUPUNGIN TURVALLISUUSSUUNNITELMA TURVALLISTA ELÄMÄÄ JOENSUUSSA JOENSUUN KAUPUNGIN TURVALLISUUSSUUNNITELMA TURVALLISUUSSUUNNITTELUN ORGANISAATIO JOENSUUSSA Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Turvallisuussuunnittelun ohjausryhmä Alatyöryhmät:

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa ja palveluja kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kunnille Esittelydiat 12.4.2013 Projektipäällikkö Marko Palmgren Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Ikääntymispoliittinen ohjelma vuosille / /2018

Ikääntymispoliittinen ohjelma vuosille / /2018 Perusturvalautakunta 66 27.09.2017 Vanhusneuvosto 22 17.10.2017 Vanhusneuvosto 29 11.12.2017 Vanhusneuvosto 4 16.02.2018 Vanhusneuvosto 12 17.05.2018 Perusturvalautakunta 27 30.05.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Virtaviivaista turvallisuus- ja hyvinvointityötä Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen Valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaari Kotka 26.11.2013 Arjen turvaa kunnissa

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Miten kuntien hyvinvointi- ja turvallisuustyötä kehitetään? Sisäisen turvallisuuden alueellisen yhteistyön seminaari Mikkeli, Itä-Suomen AVI, 5.9.2013 Projektipäällikkö Marko Palmgren

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI. _ Lausunto 13.8.2014. Sisäministeriö Pl 26 00023 Valtioneuvosto. Tuija. Koivisto

KEURUUN KAUPUNKI. _ Lausunto 13.8.2014. Sisäministeriö Pl 26 00023 Valtioneuvosto. Tuija. Koivisto Lausunto 13.8.2014 Sisäministeriö Pl 26 00023 Valtioneuvosto Viite: Toimenpidepyyntö 17.6.2014 SM021:00/2013 Lausuntona raportista Päätöksiä turvallisuudesta. Turvallisuus osaksi kunnan sähköistä hyvinvointikertomusta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn AVAUS RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn 23.5.2013 Kirsti Riihelä Yksikön päällikkö 1 Aluehallintovirastojen toiminta-ajatus Aluehallintovirasto

Lisätiedot

OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.

OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5. OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto 13.5.2013 Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.2013 1 SISÄISEN TURVALLISUUDEN OHJELMAN

Lisätiedot

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki 2015-2017 Hyvinvointiohjausryhmä ja -työryhmä [Valitse pvm.] Kohde-ryh mä Kunnan asukkaat Lapset ja nuoret Tavoite Toimenpide Vastuutaho Aikataulu Seuranta

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä 4.10.2013 Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintoviraston toimintaympäristö Toimialue

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 16.02.2018 kello 10:00-12:15 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Yhteistyötä ja yhteisten resurssien hallintaa koskevat toimenpiteet kunnissa

Yhteistyötä ja yhteisten resurssien hallintaa koskevat toimenpiteet kunnissa Yhteistyötä ja yhteisten resurssien hallintaa koskevat toimenpiteet kunnissa Näkökulmia Arjen turvaa kunnissa -hankkeesta Pohjois-Lapin seutukunnan kehittämisneuvottelu Saariselkä 4.9.2013 Projektipäällikkö

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet

Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet Kunnanhallitus 108 15.05.2017 Kunnanvaltuusto 35 29.05.2017 Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet Kunnanhallitus 15.05.2017 108 Vuosi 2013: Keskusta on jättänyt 11.11.2013

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä Kontiolahti 7.5.2013 Turvallisuus on yhteinen etumme Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 7.5.2013 1 KAMU kaikki mukaan

Lisätiedot

Haasteita riittää, riittävätkö resurssit? - Verkostotoimijan kommenttipuheenvuoro

Haasteita riittää, riittävätkö resurssit? - Verkostotoimijan kommenttipuheenvuoro Haasteita riittää, riittävätkö resurssit? - Verkostotoimijan kommenttipuheenvuoro Alkoholi ja väkivalta seminaari Rovaniemi 6.11.2013 Seppo Lehto Pelastusylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto 1 Jaana

Lisätiedot

Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma ja sen toteuttaminen

Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma ja sen toteuttaminen KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma ja sen toteuttaminen Pelastusylitarkastaja Kullervo Lehikoinen Itä-Suomen aluehallintovirasto Pelastustoimi

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin turvallisuussuunnitelma 2015 2016

Karkkilan kaupungin turvallisuussuunnitelma 2015 2016 Karkkilan kaupungin turvallisuussuunnitelma 2015 2016 Sisällys 1 Taustaa... 3 1.1 Valtioneuvoston periaatepäätös sisäisen turvallisuuden ohjelmasta... 3 1.2 Turvallisuussuunnitelman laatiminen Laurea-ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Turvallisuustyön organisointi Kanta-Hämeessä. Turvallisuus 2.0 Kuopiossa

Turvallisuustyön organisointi Kanta-Hämeessä. Turvallisuus 2.0 Kuopiossa Turvallisuustyön organisointi Kanta-Hämeessä Marjo Lindgren projektipäällikkö Petri Talikka pelastuspäällikkö Turvallisuus 2.0 Kuopiossa 23.1.2019 Hämäläinen on oikea kivien vääntäjä, joka on hakannut

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Hyvinvointiohjelma 1) Hyvinvoiva ja terve väestö 2) Asiakaslähtöiset ja taloudellisesti kestävät

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa?

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? 8.9.2015 Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja Seminaarin teema Mikä on turvallisuuden nykytila ja haasteet harvaan asutulla

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi Alueellinen päihdepäivä 26.10.2016 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Irmeli Tamminen YTM, LSSAVI 27.10.2016 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö Sisäisen turvallisuuden strategia Ari Evwaraye Sisäministeriö 26.1.2018 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET

ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET Itäuusmaalaiset kunnat, Itä-Uudenmaan poliisilaitos ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitos järjestivät turvallisuuskyselyn maaliskuussa 2016.

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I 19.10.2011 1 PUHEENVUORON SISÄLTÖ Miksi

Lisätiedot

Kaikki mukaan turvallisuustyöhön. Tavoitekortit turvallisuustilanteen kehittämiseksi

Kaikki mukaan turvallisuustyöhön. Tavoitekortit turvallisuustilanteen kehittämiseksi Kaikki mukaan turvallisuustyöhön Tavoitekortit turvallisuustilanteen kehittämiseksi Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma 2012 21.9.2012 1 Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden alueellinen

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Katsaus Turvaturku -hankkeeseen ja turvallisuustyön nykyvaiheeseen

Katsaus Turvaturku -hankkeeseen ja turvallisuustyön nykyvaiheeseen Katsaus Turvaturku -hankkeeseen ja turvallisuustyön nykyvaiheeseen Marjo-Riitta Pihlajamäki 13.6.2008 Turku Suurten kaupunkien rikoksentorjunta ja turvallisuus -seminaari Esityksen sisältö - 1. Turun turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN SISÄASIAINMINISTERIÖ 25.10.2010 SM050:00/2010 Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN Saatekirje jäsenen nimeäminen 26.10.2010 Sisäasiainministeriö

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Yhteenvetoa Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 380

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Miten ne vaikuttavat nuorten parissa toimiessa? Minttu Tavia 29.11.2016 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Toimimme valtakunnallisesti koko väestön parissa terveiden

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT VAHVUUTEMME.

TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT VAHVUUTEMME. KUNTIEN JA 3. SEKTORIN YHTEISTYÖ VARAUTUMISESSA JA ARJEN TURVALLISUUDESSA, HELSINKI 28.6.2019 JOENSUUN KONSERNISTRATEGIA: ROHKEASTI UUDISTUVA TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Tehoa kuntien hyvinvointi- ja turvallisuusyhteistyöhön Turvallisuussuunnittelun ohjaus- ja seurantaryhmä 14.12.2012 Marko Palmgren Projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Oulun poliisilaitos Road Show seminaari Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta

Oulun poliisilaitos Road Show seminaari Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta Oulun poliisilaitos Road Show seminaari 25.- Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 Lappi 11 poliisilaitosaluetta

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. Valtuusto 49 22.05.2017 Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. 1569/12.01.03/2016 KV 102 Valtuusto 16.5.2016 Marja Manninen-Ollberg ja 27 muuta valtuutettua jättivät aloitteen

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto Jyväskylä 18.6. Arvoisa Vastaanottaja KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT 2020-2025 1 Yleistä 2 Maanpuolustusjuhlat Tämän

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio 3. Sisäisen turvallisuuden ohjelma Laaja käsitys turvallisuudesta Ennalta ehkäisy, tilanteen mukainen,

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

/ RA

/ RA raimo.aarnio@turku.fi 050-5662555 TURVALLISUUSSUUNNITELMIEN TARKISTUSTYÖN KÄYNNISTÄMINEN Paikallisella tasolla on laadittava turvallisuussuunnittelun prosessikuvaus. Turvallisuussuunnitteluprosessi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot

Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Turvallisuus opetusalalla - ennakoi, opi ja toimi Rauma 26.-27.9.2018 Mikko Helasvuo Tiina Mäkitalo Michael Mäkelä Thomas Sundell Merja Ekqvist,

Lisätiedot

Valtuustoaloitteet, joita on käsitelty 2017 sekä aloitteet, jotka on jätetty vuonna 2017 sekä niiden johdosta tehdyt toimenpiteet

Valtuustoaloitteet, joita on käsitelty 2017 sekä aloitteet, jotka on jätetty vuonna 2017 sekä niiden johdosta tehdyt toimenpiteet Valtuustoaloitteet, joita on käsitelty 2017 sekä aloitteet, jotka on jätetty vuonna 2017 sekä niiden johdosta tehdyt toimenpiteet 1. Kvalt 22.2.2016 10 Mauri Mäntylän aloite Ouluntien-Koivuhaan suojatien

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano

Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano 1.3.2018 1 Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous 7.12.2017 1. Kokouksen avaus 2. Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano 3. Sisäisen turvallisuuden strategian toimeenpano 4. Alueellinen ja

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Lausunto: Päätöksiä turvallisuudesta

Lausunto: Päätöksiä turvallisuudesta Lausunto: Päätöksiä turvallisuudesta KH 156 (valm. Mikko Saari) 2014 INRIKESMIi'JlSTERIET Sisäasiainministeriö on pyytänyt kunnilta lausuntoa suunnitelmaan, jonka mukaan kuntien turvallisuussuunnittelu

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Kaupunginvaltuusto. AIKA kello 18:13-18:27. Kaupungintalo, valtuustosali

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Kaupunginvaltuusto. AIKA kello 18:13-18:27. Kaupungintalo, valtuustosali ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 05.10.2015 kello 18:13-18:27 PAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 60 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 Hyvinvointisuunnitelma 2017-2021 (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 HYVINVOINTIKERTOMUKSEN TULOSTEN JA YHTEENVEDON PERUSTEELLA LAADITAAN PAINOPISTEALUEET HYVINVOINTISUUNNITELMA EHDOTUS PAINOPISTELUALUEISTA

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:20. Äänekosken kaupungintalo, H117

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:20. Äänekosken kaupungintalo, H117 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 17.05.2018 kello 10:00-12:20 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 9 Kokouksen avaaminen 3 10 Kokouksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 51 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto aloitteesta kaupungin mielenterveysohjelman uusimisesta HEL 2012-014529 T 00 00 03 Päätös päätti antaa seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

EK-ARTU. Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma. Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina

EK-ARTU. Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma. Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina EK-ARTU Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina KyAMK Sosiaali- ja terveysala / EK-ARTU-hanke 18.4.2013 1 EK-ARTU-HANKE Etelä-Kymenlaakson kunnat Hamina,

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

ASIANTUNTIJOIDEN NIMEÄMINEN UUDENMAAN LIITON ASIANTUNTIJARYHMIIN

ASIANTUNTIJOIDEN NIMEÄMINEN UUDENMAAN LIITON ASIANTUNTIJARYHMIIN Kunnanhallitus 32 31.01.2018 Kunnanhallitus 326 21.11.2018 ASIANTUNTIJOIDEN NIMEÄMINEN UUDENMAAN LIITON ASIANTUNTIJARYHMIIN KHALL 130 Uudenmaan liitolla on pysyviä asiantuntijaryhmiä, joissa on edustajia

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS Alue

OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS Alue Dia 1 Alue 12 kuntaa (1.1.2004 18 kuntaa) Noin 280 000 asukasta (vrk 12/2013) Noin 23 160 km 2 260 km Dia 2 Alue Noin 250 000 asukasta (50 km säteellä Oulusta) Dia 3 Yhteistyö arjen turvallisuuden parantamisessa

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki On todennäköistä, että jotain epätodennäköistä tulee tapahtumaan. -Aristoteles

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11

Lisätiedot

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Timo Väisänen Palvelujohtaja A-klinikkasäätiö / Järvenpään sosiaalisairaala Rakenne Taustaa Päihteiden käytön nykytilanne Kouvolassa Kouvolan päihdepalvelut Päihdestrategian

Lisätiedot

Raaseporin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma: toimenpiteet

Raaseporin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma: toimenpiteet Raasepori on yksi ensimmäisistä kunnista Suomessa, jotka ovat saaneet UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. http://www.raasepori.fi/kaupunki-pahkinankuoressa/lapsiystavallinen-kunta Tavoite Toimenpide

Lisätiedot

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN KUNNAN TEHTÄVÄNÄ Kuntalain mukaisesti kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä

Lisätiedot

Oulun Turvallisuusohjelma 2013-2016 http://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/

Oulun Turvallisuusohjelma 2013-2016 http://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/ Oulun Turvallisuusohjelma 2013-2016 http://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/ Sisäinen turvallisuus ja kolmas sektori Kansallinen turvallisuusseminaari Oulussa 10.11.2015 Riskienhallintapäällikkö Heikki Kontsas,

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 231 17.6.2019 Asianro 1051/00.04.02/2018 87 Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

Lisätiedot

Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelman rakentuminen

Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelman rakentuminen Hamina, Kotka, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti Valtuustokaudelle 2013 2016 Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelman rakentuminen Hankkeen työ- ja ohjausryhmän työskentely Asukas- ja järjestötapaamiset

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle Kemi 30.9.2014 Pelastusylitarkastaja

Lisätiedot

VALTUUTETTU HELINÄ SIPINEN YM.: ALOITE HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESTÄ. Kv , 33

VALTUUTETTU HELINÄ SIPINEN YM.: ALOITE HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESTÄ. Kv , 33 VALTUUTETTU HELINÄ SIPINEN YM.: ALOITE HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESTÄ Kv 16.4.2007, 33 Aloite: Liite 33 Kaupunginvaltuusto: Kaupunginvaltuusto päätti työjärjestyksensä mukaisesti lähettää aloitteen

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus

Sisäinen turvallisuus Sisäinen turvallisuus Alkoholi ja väkivalta seminaari Tampere 2.10.2013 Ari Evwaraye Sisäministeriö 8.10.2013 Sisäisen turvallisuuden ohjelmat arjen turvallisuutta 8.10.2013 2 Sisäisen turvallisuuden tavoite

Lisätiedot