klo Nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "klo Nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä."

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA 3/2012 Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat klo luentosali 10 Edustajat Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän jäsenkunnista ja edustajat Oulun yliopistosta. Nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä. Liite 1 19 Muut osallistujat Kyösti Juujärvi Eija Säilynoja Tuija Haikola Jari Latvala Kaija Sepponen Maire Mäki Juha Kukkonen Helvi Kyngäs Hannu Leskinen Aino-Liisa Oukka Pirjo Kejonen Jarkko Raatikainen Juha Jääskeläinen Sari Haataja hallituksen puheenjohtaja hallituksen varapuheenjohtaja hallituksen jäsen hallituksen jäsen hallituksen jäsen hallituksen jäsen hallituksen jäsen hallituksen jäsen sh-piirin johtaja johtajaylilääkäri hallintoylihoitaja talousjohtaja henkilöstöjohtaja hallintolakimies sihteeri Asiat :t Laillisuus ja päätösvaltaisuus, 20 Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Allekirjoitus Risto Säkkinen Puheenjohtaja Sari Haataja Pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirja on tarkastettu Henrik Hämäläinen Jouko Etelä Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä Kuntayhtymän yhtymähallinnossa Todistaa n sihteeri Sari Haataja

2 PÖYTÄKIRJA 3/2012 n kokouksen pöytäkirja Kokousaika Kokouspaikka klo luentosali 10 Asian nro Liite nro Asia Sivu 19 1 Nimenhuuto ja ääniluettelon hyväksyminen 3 20 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 21 Pöytäkirjan tarkastajien vaali Ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle Aloitteet Kokouksen päättäminen 18

3 PÖYTÄKIRJA 3/ Nimenhuuto ja ääniluettelon hyväksyminen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston jäsenet ja heidän äänimääränsä on merkitty mukana seuraavaan ääniluetteloon (liite 1). Jäsenkunnan edustajien määrä valtuustossa määräytyy seuraavasti: Kunnan asukasluku kunnallisvaalivuonna Jäsenten lukumäärä tai vähemmän tai enemmän 5 Lisäksi Oulun yliopistolla on oikeus nimetä valtuustoon kaksi jäsentä. Kullekin jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen. n jäsenet valitaan jäsenkuntien valtuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi. Jäsenkunnan valitsemien jäsenten yhteinen äänimäärä valtuustossa määräytyy kunnan kunnallisvaalivuoden asukasluvun mukaan siten, että kunnan valitsemilla jäsenillä yhteensä on yksi ääni jokaista alkavaa asukasta kohti. Äänimäärä voi kuitenkin olla enintään viidennes kaikkien jäsenkuntien valitsemien jäsenten yhteenlasketusta rajoittamattomasta äänimäärästä. Kunnan valitsemien jäsenten yhteinen äänimäärä jakautuu tasan heistä saapuvilla olevien kesken. Oulun yliopiston edustajien äänimäärä valtuustossa on 10 prosenttia kuntien kuntayhtymän valtuustoon valitsemien jäsenten yhteenlasketusta äänimäärästä. Yliopiston valtuustoon valitsemilla jäsenillä ei ole äänioikeutta hallitusta valittaessa. Suoritetaan nimenhuuto ja hyväksytään sen perusteella ääniluettelo Valt 19 Läsnä oli 74 edustajaa jäsenkunnista ja 2 Oulun yliopistosta. Sievin kunnasta ei ollut edustajia. Päätös: Nimiluettelo hyväksyttiin kokouksen ääniluetteloksi. Liite 1 19 Hallitus

4 PÖYTÄKIRJA 3/ Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kutsu valtuuston kokoukseen on toimitettu valtuuston ja hallituksen jäsenille, Oulun yliopistolle ja sairaanhoitopiirin jäsenkuntien kunnanhallituksille sekä sairaanhoitopiirin johtajalle, johtajaylilääkärille ja hallintoylihoitajalle kirjeissä, jotka on lähetetty eli perussopimuksen 8 :ssä määrätyllä tavalla vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta. Kokouksesta on lisäksi ilmoitettu seuraavissa päivälehdissä: Kaleva, Suomenmaa, Kansan Tahto, Keskipohjanmaa, Koillissanomat, Nykypäivä ja Demokraatti. on perussopimuksen 9 :n mukaan päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmannesta (2/3) jäsenistä on saapuvilla ja he edustavat vähintään puolta (1/2) kaikkien jäsenten yhteenlasketusta äänimäärästä. Kokous todettaneen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi Valt 20 Päätös: Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 21 Pöytäkirjan tarkastajien vaali valitsee kaksi valtuutettua tarkastamaan tämän kokouksen pöytäkirjan. Pöytäkirjan tarkastajat toiminevat myös ääntenlaskijoina mahdollisten äänestysten sattuessa Valt 21 Päätös: Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin yksimielisesti Henrik Hämäläinen Pudasjärveltä ja Jouko Etelä Kempeleestä. Hallitus

5 PÖYTÄKIRJA 3/ DIAARI:371 / Ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2013 n päätös ja hallituksen päätös Ensihoidon järjestäminen on ollut kuntakohtaista, mikä on johtanut siihen, että palvelutasot eri puolilla Suomea ovat olleet hyvin vaihtelevat voimaan tulleessa terveydenhuoltolaissa ( /1326, ja 46 ) ensihoidon järjestäminen on siirretty sairaanhoitopiireille mennessä. Muutoksen tavoitteena on palvelutason parantuminen niin saatavuuden kuin laadun osalta sekä kansalaisten tasavertaisuus. Ensihoidon järjestämistä ohjeistetaan lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella (340/2011) ensihoitopalvelusta (liite 1) sekä sosiaali- ja terveysministeriön ohjekirjalla 2011:11 (Ensihoidon palvelutaso; Ohje ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen laatimiseksi sairaanhoitopiireille, liite 2). Sairaanhoitopiiri voi järjestää ensihoidon omana toimintana, yhteistyössä pelastuslaitosten kanssa tai hankkimalla palvelun muulta toimijalta. Ensihoidon järjestämiseksi sairaanhoitopiirien on tehtävä palvelutasopäätös, jonka valtuusto hyväksyy. Palvelutasopäätökseen määritellään ensihoitopalvelun sisältö sairaanhoitopiirin alueella. Tavoitteena on 1) turvata palvelutarpeeltaan samanlaisille alueille samantasoinen palvelu; 2) tuottaa käytettävissä olevilla resursseilla ensihoitopalvelua mahdollisimman tehokkaasti, ja 3) tavoittaa valtaosa alueen ensihoitoa tarvitsevista potilaista tavanomaisesta elinympäristöstään (koti, työpaikka, yms.) alueellisesti määritellyssä enimmäisajassa. Palvelutasopäätöksen toteutumista seurataan ja sen sisältöä voidaan tarvittaessa muuttaa. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin on järjestettävä oman alueensa ensihoitopalvelu. Ensihoitopalvelu on suunniteltava ja toteutettava yhteistyössä päivystävien terveydenhuollon toimipisteiden kanssa siten, että nämä yhdessä muodostavat alueellisesti toiminnallisen kokonaisuuden. Ensihoitopalvelu on terveydenhuollon päivystävä peruspalvelu, jonka tulee kattaa koko sairaanhoitopiirin alue tehokkaasti. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on valmistellut palvelutasopäätöstä lain voimaantulosta lähtien. Aluksi kartoitimme nykyisen palvelutason ja tuottamismallit ja kustannukset alueellamme. Valmistelutyöstä on raportoitu omistajaohjauksen koordinaatiotyöryhmälle, jonka asettamien linjausten pohjalta työtä on tehty. Peruslinjauksina oli palvelutason noston porrastaminen ja monituottajamalli siten, että kaksi aluetta tullaan hoitamaan yhteistyössä pelastuslaitosten kanssa ja neljä aluetta kilpailutetaan. Syksyllä 2011 esitys oli lausunnoilla kunnissa ja saatujen lausuntojen pohjalta palvelutasopäätöstä muokattiin. Alkuvuodesta 2012 käytiin kunnissa esittelemässä päätöstä ja kuntakierroksella saatujen kommenttien pohjalta päätösesitystä vielä muokattiin. Hallitus

6 PÖYTÄKIRJA 3/ Kuntakierroksiin liittyvä aineisto löytyy PPSHP:n internet-sivuilta (ammattilaisille / ensihoito / ensihoidon palvleutasopäätöksen valmistelua). Yhteenveto ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen aluekierroksista on liitteenä 3. Kustannukset ja niiden jako on myös keskusteluttanut, vaikka se ei varsinaisesti kuulu palvelutasopäätökseen. Selvitystemme mukaan tällä hetkellä toiminnassa olevan ensihoitojärjestelmän kustannusarvio on n. 15 milj. euroa. Hinta muodostuu kunnilta saatujen ensihoitoon liittyvien kustannusten ja KELA:n sairaanhoitopiirin alueelle maksamien korvausten perusteella. Kunnilta kerätyissä ensihoidon kustannuksia koskevissa tiedoissa on puutteita, koska esimerkiksi kaikki kunnat eivät ole toimittaneet kustannuksia koskevia tietoja. Kelan tiedot löytyvät suoraan heidän tilastoista. Tulevan ensihoitojärjestelmän kustannuksia on arvioitu valtakunnallisten ensihoitoyksiköiden hinta-arvioiden perusteella. Esimerkiksi yhden 24/7 välittömässä valmiudessa olevan ensihoitoyksikön kustannus vuodessa on noin euroa. Vuoden 2013 alusta ensihoitohenkilöstön peruskoulutusvaatimukset nousevat, yksikkömäärä lisääntyy ja yksiköiden valmius paranee. Tästä aiheutuva hinnan nousu tulee olemaan koko sairaanhoitopiirin alueella noin 3,2 milj. euroa. Vuoden 2018 alusta voimaan tuleva lopullinen suunnitelma nostanee nykyisiä kustannuksia noin 6,2 milj. euroa. Kunnallisjohdon kokoontuessa Oulussa PPSHP:n perussopimuksen muuttamiseksi, sovittiin samalla, että ensihoidon kustannusten jakoa varten sairaanhoitopiirin johtaja asettaa työryhmän. Ensivaste sisällytetään palvelutasopäätökseen. Tulevan ensivastetoiminnan kustannukset on arvioitu nykyisten tehtävämäärien ja nykyisen hintatason mukaan. Ensivasteen kustannukseksi on arvioitu sairaanhoitopiirin alueella euroa. Palvelutasopäätösesitys on liitteenä 4. Liitteet Liite 1: STM:n asetus (340/2011) ensihoitopalvelusta Liite 2: STM:n ohje 2011:11 Ensihoidon palvelutaso; ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen laatimikseksi sairaanhoitopiireille Liite 3: Yhteenveto ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen aluekierroksista Liite 4: Palvelutasopäätösesitys Liite 5: Nykyvalmiudet ja suunnitellut valmiudet Ensihoidon ja päivystyksen johtaja Matti Martikainen ja ensihoidon projektityöntekijä Iiro Anttila esittelevät asian kokouksesssa. Hallitus

7 PÖYTÄKIRJA 3/ Sairaanhoitopiirin johtajan esitys: Hallitus esittää, että valtuusto päättää 1) hyväksyä liitteenä 4 olevan esityksen palvelutasoksi 2) käynnistää neuvottelut Oulu-Koillismaan ja Jokilaaksojen pelastuslaitosten kanssa ja kilpailutuksen muilla alueilla; 3) todeta, että ensihoidon kustannusten jaosta päätetään talousarvion 2013 käsittelyn yhteydessä 4) että hallitus voi tehdä täsmennyksiä ja muutoksia mm. kuvattuihin alueisiin Hall 40 Ensihoidon ja päivystyksen johtaja Matti Martikainen ja ensihoidon projektityöntekijä Iiro Anttila esittelivät asian. Päätös: Hallitus hyväksyi sairaanhoitopiirin johtajan esityksen. Kuntien kommentit liite 1 40., liite 2: 1. STM:n asetus (340/2011) ensihoitopalvelusta 2. STM:n ohje 2011:11 Ensihoidon palvelutaso; ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen laatimikseksi sairaanhoitopiireille 3. Yhteenveto ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen aluekierroksista 4. Palvelutasopäätösesitys 5. Nykyvalmiudet ja suunnitellut valmiudet 6. Kuntien kommentit Hallituksen esitys: päättää 1) hyväksyä liitteenä 4 olevan esityksen palvelutasoksi 2) käynnistää neuvottelut Oulu-Koillismaan ja Jokilaaksojen pelastuslaitosten kanssa ja kilpailutuksen muilla alueilla 3) todeta, että ensihoidon kustannusten jaosta päätetään talousarvion 2013 käsittelyn yhteydessä 4) että hallitus voi tehdä täsmennyksiä ja muutoksia mm. kuvattuihin alueisiin. Hallitus

8 PÖYTÄKIRJA 3/ Valt 4 Johtajaylilääkäri Aino-Liisa Oukka, ensihoidon ja päivystyksen johtaja Matti Martikainen ja ensihoidon projektityöntekijä Iiro Anttila esittelivät asian. Valtuutetut käyttivät asiasta runsaasti puheenvuoroja. Käsittelyn aikana tehtiin neljä muutosesitystä (Unto Valpas, Esko Kangas, Markku Laitila ja Tapio Paalavuo), jotka esitysten tekijät kuitenkin vetivät pois. Päätös: hyväksyi hallituksen esityksen. Samalla valtuusto hyväksyi yksimielisesti seuraavan valtuustoryhmien puheenjohtajien yhteisen ponnen: 1. Raahen seudun kunnat ilmoittavat näkemyksensä halukkuudestaan siirtymisestä pelastustoimen alueeseen ensihoidon järjestämisessä ensi maanantaihin mennessä. 2. Reisjärvi, Pyhäjärvi, Kärsämäki, Nivala ja Haapajärvi ilmoittavat näkemyksensä ensihoidon järjestämiseen ensi maanantaihin mennessä. 3. Nivala haluaa Palvelutason muutettavaksi P+P:stä H+P:hen. 4. Haapavesi haluaa lähtövalmiuden P+P 24/7. 5. Sairaanhoitopiirin valtuusto toteaa, että ensihoidon koulutusta tulee alueella vahvistaa aloituspaikkoja lisäämällä ja/tai järjestämällä tarvittavia erikoistumisopintoja henkilöstön saannin turvaamiseksi Hall 50 Kutsuttuina asiantuntijoina olivat ensihoidon ja päivystyksen johtaja Matti Martikainen ja ensihoidon projektityöntekijä Iiro Anttila. Kokoukselle jaettiin kunnilta (Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Raahe, Reisjärvi ja Vihanti) saadut kannanotot, liite Sairaanhoitopiirin johtajan esitys: n hyväksymän ponnen edellyttämät toimenpiteet toteutetaan kunnilta saatujen kannanottojen perusteella seuraavasti: - Raahen kaupunki ja Pyhäjoen kunta liitetään pelastuslaitoksen kanssa neuvoteltavaan alueeseen Hallitus

9 PÖYTÄKIRJA 3/ Reisjärven kunta liitetään kilpailutuksen piiriin kuuluvaan alueeseen - Nivalan kaupungin palvelutaso muutetaan P+P:stä H+P:hen - Haapaveden kaupungin lähtövalmius muutetaan P+P 24/7:ksi. Samalla toinen yksikkö poistetaan. Muutokset (kartta + taulukko) ovat liitteenä Päätös: Hallitus hyväksyi sairaanhoitopiirin johtajan esityksen. Palvelutasopäätöksen uudelleen arviointi, hallitus ja Omistajien enemmistön vaatimus Hallitus on laittanut valtuuston päätöksen täytäntöön kuntalain 23 ja 56 :n edellyttämällä tavalla mm. hyväksymällä alueiden 2, 3 ja 6 tarjouspyynnöt ja tekemällä vastaavat hankintapäätökset Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hankinta- ja logistiikkapalvelut on kilpailuttanut ensihoitopalvelun alueelle 2, 3 ja 6. Hankinnasta on annettu hankintapäätös seuraavasti: - alue 2: Med Group Ensihoitopalvelu Oy - alue 3: HES Sairaankuljetus Oy - alue 6: Med Group Ensihoitopalvelu Oy Omistajien enemmistö on lähestynyt Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä vaatien hankintaprosessin kumoamista ensihoidon kustannusten noustua liian suuriksi. Med Group Ensihoitopalvelu Oy:lle ja HES Sairaankuljetus Oy:lle on ilmoitettu , että hankintapäätökset eivät tule saamaan lainvoimaa. Omistajien enemmistö (Oulun, Haukiputaan, Kiimingin, Kempeleen, Lumijoen, Hailuodon, Limingan, Muhoksen, Kalajoen, Oulunsalon, Ylivieskan, Sievin ja Raahen kunnanjohtajat, liite) ovat esittäneet sairaanhoitopiirille, että - palvelutasopäätös arvioidaan uudestaan ja selvitetään ensihoitopalvelujen tuottamisen vaihtoehtoisia ratkaisumalleja tavoitteena nostaa palvelutasoa vaiheittain ottaen huomioon kuntien kantokyky ja kokonaistalous, - arvioinnin pohjaksi selvitetään ensihoidon nykyiset kustannukset aiempaa tarkemmin, - pyritään selvittämään, mikä osa kustannusten noususta aiheutuu palvelutason noususta ja mikä yleisestä kustannustason noususta. Hallitus

10 PÖYTÄKIRJA 3/ Hankinnan keskeyttäminen ja sen perustelut Perusteluna asian uudelleen arvioinnille on esitetty mm. kustannusten nousu kunnille kaksinkertaiseksi tehdyllä palvelutasopäätöksellä ja julkisen talouden ongelmat. Med Group Ensihoitopalvelu Oy:lle ja HES Sairaankuljetus Oy:lle on varattu tilaisuus lausua omistajakuntien kirjeestä ja hankinnan keskeyttämisestä. Määräaikaan mennessä tulleet lausunnot: 1. Med Group Ensihoitopalvelu Oy:n lausunto, liite. Med Group Ensihoitopalvelu Oy toteaa lausunnossaan, että yhtiö on valmis neuvottelemaan hankintaan liittyvästä palvelutasosta ja täytäntöönpanon yksityiskohdista kustannusten alentamiseksi, mutta katsoo, että hankinnassa tulisi varmistaa ensihoitopalveluiden jatkuvuus ja tehdyn tarjouskilpailun ja hankintapäätöksen alkuperäinen tahto mahdollisimman tarkasti. 2. HES Sairaankuljetus Oy:n lausunto, liite. Ei laillista keskeytysperustetta HES katsoo, ettei asiassa ole perusteita tai tarvetta keskeyttää hankintaa sairaanhoitopiirin omistajakuntien kirjeessä esitettyjen seikkojen perusteella. HES ymmärtää sinänsä sairaanhoitopiirin omistajakuntien kustannuspaineet, mutta katsoo, etteivät omistajakuntien kirjeessä mainitut seikat edellytä tai oikeuta hankintamenettelyn keskeyttämistä. Hankintalain 73 :n (699/2011) mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankinta voidaan keskeyttää, jos esimerkiksi rahoitustilanne on muuttunut oleellisesti määrärahojen puutteen vuoksi. Ensihoidon järjestäminen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston hyväksymän palvelutasopäätöksen pohjalta on osoittautunut aiheuttavan kunnille merkittävän kustannustason nousun. 13 kunnan kunnanjohtajaa on tuonut esille, että kuntien taloustilanne on voimakkaasti heikkenemässä ja tuore budjettiesitys kiristää edelleen kuntataloutta ja lisää paineita kuntaverojen korottamiseen sekä kuntien velkaantumisen kiihtymisen. Kunnat eivät voi ryhtyä toimenpiteisiin, jotka aiheuttaisivat merkittäviä uusia kustannuspaineita kuntatalouteen. Ensihoitokäsittelyn liitännäismateriaali on nähtävillä hallituksen kokouksessa. Hallitus

11 PÖYTÄKIRJA 3/ Hallituksen päätös Hallituksen päätös Sairaanhoitopiirin johtajan esitys: Hallitus päättää keskeyttää seuraavat hankinnat: 1. ensihoitopalvelun hankkimisesta alueelle 2, TP E3614 (Kuusamo, Pudasjärvi ja Taivalkoski) ajalle , optio lukuun ottamatta Kuusamon aluetta, jonka sopimuskausi alkaa alkaen 2. ensihoitopalvelun hankkimisesta alueelle 3, TP E3781 (Lumijoki, Liminka, Tyrnävä, Muhos, Utajärvi ja Vaala) ajalle , optio ensihoitopalvelun hankkimisesta alueelle 6, TP E3782 (Kalajoki, Sievi, Reisjärvi, Merijärvi, Oulainen, Vihanti ja Siikajoki) ajalle , optio Hallitus päättää myös, että palvelutasopäätös arvioidaan uudestaan tavoitteena nostaa palvelutasoa vaiheittain ottaen huomioon kuntien kantokyky ja kokonaistalous. Kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana oli kehitysjohtaja Pasi Parkkila. Päätös: Asian käsittely jatkuu perjantaina kello 8.00 (G340), jolloin sairaanhoitopiirin johtaja tekee tarkennetun esityksen hankintojen keskeyttämisestä ja esityksen ensihoidon palvelutasosta. Sairaanhoitopiirin johtajan tarkennettu esitys: Hallitus päättää keskeyttää seuraavat hankinnat: 1. ensihoitopalvelun hankkimisesta alueelle 2, TP E3614 (Kuusamo, Pudasjärvi ja Taivalkoski) ajalle , optio lukuun ottamatta Kuusamon aluetta, jonka sopimuskausi alkaa alkaen 2. ensihoitopalvelun hankkimisesta alueelle 3, TP E3781 (Lumijoki, Liminka, Tyrnävä, Muhos, Utajärvi ja Vaala) ajalle , optio ensihoitopalvelun hankkimisesta alueelle 6, TP E3782 (Kalajoki, Sievi, Reisjärvi, Merijärvi, Oulainen, Vihanti ja Siikajoki) ajalle , optio Hallitus

12 PÖYTÄKIRJA 3/ Ensihoidon palvelutaso vuodelle 2013 Hallitus päättää lisäksi, että palvelutasosta tehdään uusi esitys valtuustolle. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin omistajakuntien taloudellisen tilanteen muutos edellyttää sairaanhoitopiirin valtuuston hyväksymän palvelutasopäätöksen ja sen porrastuksen uudelleen tarkastelua. Palvelutaso ja kustannusten jako ratkaistaan asian kiireellisyydestä johtuen ensin vuodelle 2013 ja myöhemmin vuosille Palvelutason nostoa päätetystä tasosta vuodelle 2013 pienennetään. Palvelutasopäätöksen kohtien 4 Tavoittamisprosentit ja 5 Ensihoitoyksiköt taulukot liittyen tavoittamisprosentteihin sekä yksiköiden sijaintiin, tasoon ja valmiuteen muuttuvat uuden suunnitelman pohjalta. Vuosille tulee myös muutoksia. Asiasta on keskusteltu omistajaohjauksen koordinaatiotyöryhmässä Liitteet Liite 1: STM:n asetus (340/2011) ensihoitopalvelusta Liite 2: STM:n ohje 2011:11 Ensihoidon palvelutaso; ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen laatimiseksi sairaanhoitopiireille Liite 3: Palvelutasopäätösesitys - valtuuston liitteen 4 (kohta 4) sivun 8 taulukko tavoittamisprosentit riskiluokittain on korvattu uudella taulukolla, liite 3a Liite 3b: Nykyvalmiudet ja suunnitellut valmiudet - valtuuston liitteen 4 (kohta 5) sivujen taulukko ensihoitoyksiköt on korvattu uudella taulukolla Sairaanhoitopiirin johtajan esitys: Hallitus 1. katsoo tarpeelliseksi kutsua valtuusto koolle päättämään ensihoidon palvelutasosta vuodelle haluaa varmistaa, että ensihoidon palvelujen järjestäminen jatkuu katkeamattomana alkaen ja valtuuttaa sairaanhoitopiirin johtajan ja johtajaylilääkärin tekemään tarvittavat sopimukset ja toimenpiteet. Hallitus

13 PÖYTÄKIRJA 3/ Hallitus esittää, että valtuusto päättää 1. hyväksyä liitteenä 3, 3a ja 3b olevan esityksen palvelutasoksi vuodelle 2013 ja sillä korvata hyväksytyn palvelutasopäätöksen 2. hyväksyä kustannustenjaon osalta seuraavat jakoperusteet vuodelle 2013: - pohjaksi otetaan vuoden kustannustilanne - kunnan / kuntaryhmän maksuosuus muuttuu palvelutason kasvun / alenemisen myötä - ensihoidon yhteiset kustannukset (ensihoitokeskus ja ensivaste) lasketaan asukasluvun mukaisesti (ns. kapitaatioperuste) Hall 137 Päätös: Hallitus hyväksyi sairaanhoitopiirin johtajan esityksen. Hallitus antoi luvan tehdä tekstiin stilistiset muutokset., LIITE 2: Liite 1: STM:n asetus (340/2011) ensihoitopalvelusta Liite 2: STM:n ohje 2011:11 Ensihoidon palvelutaso; ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen laatimiseksi sairaanhoitopiireille Liite 3: Palvelutasopäätösesitys Liite 3a: Tavoittamisprosentit riskiluokittain (uusi) Liite 3b: Ensihoitoyksiköiden valmiudet (uusi) Hallituksen esitys: päättää 1. hyväksyä liitteenä 3, 3a ja 3b olevan esityksen palvelutasoksi vuodelle 2013 ja sillä korvata hyväksytyn palvelutasopäätöksen 2. hyväksyä kustannustenjaon osalta seuraavat jakoperusteet vuodelle 2013: - pohjaksi otetaan vuoden kustannustilanne - kunnan / kuntaryhmän maksuosuus muuttuu palvelutason kasvun / alenemisen myötä - ensihoidon yhteiset kustannukset (ensihoitokeskus ja ensivaste) lasketaan asukasluvun mukaisesti (ns. kapitaatioperuste). Hallitus

14 PÖYTÄKIRJA 3/ Valt 22 Liite 3c: Aluejakokartta (pelastuslaitokset ja kilpailutettavat, uusi) Ajantasainen aluejakokartta on toimitettu valtuutetuille kokouskutsusta erillisenä. Valtuutetut tekivät seuraavat muutosesitykset hallituksen esityksen kohtaan 1: 1) Unto Valpas esitti, että Raahe ja Pyhäjoen alueella pitää säilyttää nykyinen palvelutaso eli kaksi ambulanssia ympärivuorokautisessa valmiudessa. Alueen väestöpohja ja henkilöstön työturvallisuus edellyttää tätä. Timo Savela kannatti Unto Valppaan esitystä. 2) Markku Laitila esitti, että Asemapaikka Haapavesi, suunnitelma vuodelle Toisen yksikön palvelutasoa nostetaan siten, että se on arkena välittömässä lähtövalmiudessa ja muulloin varallaoloyksikön taso H+P. Toinen yksikkö sairaanhoitopiirin ehdottamalla tavalla aina varallaolo ja taso P+P. Muutoksesta (esityksestä) on olemassa Haapaveden kaupunginvaltuuston yksimielinen päätös Helvi Järvenpää kannatti Markku Laitilan esitystä. 3) Niilo Keränen esitti, että Taivalkosken valmius hyväksytään sellaisena, kuin se on valtuuston palvelutasopäätöksessä huhtikuussa 2012 (valmius: ark 8-20, la 10-18, muu ark VO). Heli Hietala kannatti Niilo Keräsen esitystä. 4) Aimo Remes esitti, että Kärsämäellä säilytetään nykyinen palvelutaso, johon kuuluu ympärivuorokautinen päivystys. Eila Niinikoski kannatti Aimo Remeksen esitystä. 5) Anne Matikainen esitti, että Yli-Iin ja Ylikiimingin kohdalla palvelutaso (pts) päätös on huhtikuussa 2012 PPSHP:n valtuuston päätöksen mukainen. Palvelutasopäätös tulisi olla Yli-Iin ja Ylikiimingin kohdalla ark 8-16 muu VO palvelutaso. Huolimatta siitä, että sopimus Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen kanssa on allekirjoitettu, niin voisi tehdä vaikka suorahankintapäätöksen nykyisten palvelutuottajien kanssa. Juhani Kallioranta kannatti Anne Matikaisen esitystä. 6) Esko Kangas esitti, että ensihoidon suunnitelmaan vuodelle 2013 Nivalaan lisätään toinen ensihoidon yksikkö turvaamaan tasapuolisesti ensihoidon saannin. Taso yksiköillä tulee olla hallituksen huhtikuun 2012 esityksen mukainen H+P ja P+P. Perusteluina seuraavat asiat: Nivalassa toimii nykyisin kaksi ensihoitoyksikköä ja ne ovat täystyöllistettyjä, koska sairastavuus- ja kansantautikertoimet Nivalassa ovat korkeat. Samoin onnettomuuksia sattuu usein. Ilta ja Hallitus

15 PÖYTÄKIRJA 3/ viikonloppupäivystykset on siirretty Oulaskankaalle, jonne matkaa km. Nivalan asukasluku on 11000, joten jo se vaatii kaksi yksikköä. Nivalassa ensihoitotehtävien määrä on Se on alueellamme suurin, verrattuna esim. Haapajärvi 1566 tehtävää, johon esitetään kahta hoitotason yksikköä, samoin Ylivieska 2427 tehtävää ja kaksi yksikköä. Palvelun järkevä mitoitus saavutetaan tämän esityksen toteuttamisella. Jarmo Kivioja ja Henna-Maria Råman kannattivat Esko Kankaan esitystä. 7) Tapio Paalavuo esitti, että Reisjärvelle sijoitettava yksikkö on H+P ark muu VO. Asmo Suorsa kannattaa Tapio Paalavuon esitystä. n puheenjohtaja Risto Säkkinen totesi, että koska kohtaan 1 on tehty seitsemän kannatettua muutosesitystä, joista jokainen esitys on vastaesitys hallituksen esitykselle, hän määräsi suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen. Äänestyksessä hallituksen esitystä kannattavat vastaavat Jaa ja vastaesitystä kannattavat vastaavat Ei. Suoritetuissa nimenhuutoäänestyksissä annettiin ääniä seuraavasti: 1) Jaa 309, Ei 67, esitys ja äänestysluettelo liite ) Jaa 311, Ei 68, esitys ja äänestysluettelo liite ) Jaa 296, Ei 83, esitys ja äänestysluettelo liite ) Jaa 306, Ei 68, esitys ja äänestysluettelo liite ) Jaa 301, Ei 73, esitys ja äänestysluettelo liite ) Jaa 302, Ei 72, esitys ja äänestysluettelo liite Jarmo Kivioja, Esko Kangas ja Henna-Maria Råman (ent. Sanaksenaho) jättivät päätökseen eriävän mielipiteen. 7) Jaa 303, Ei 72, esitys ja äänestysluettelo liite Pyöristykset on tehty yhden desimaalin tarkkuudella. Valtuutettu Jukka Tikanmäki teki hallituksen esityksen kohtaan 2 seuraavan muutosesityksen: "Kustannusten osalta noudatetaan laskutuksessa asukasluvun mukaan (ns. kapitaatioperuste). Tätä periaatetta noudatetaan vuoden 2013 osalta. Ennen uuden jakoperiaatteen päätöksentekoa, tulee ottaa huomioon yliopiston tutkimus sijaintikunnan taloudellisesta merkityksestä." Tapio Paalavuo kannatti Jukka Tikanmäen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska hallituksen esityksen kohtaan 2 on tehty kannatettu muutosesitys, hän määräsi suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen, jossa hallituksen esitystä kannattavat vastaavat Jaa ja vastaesitystä kannattavat vastaavat Ei. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 327 Jaa-ääntä ja 45 Ei-ääntä. Esitys ja äänestysluettelo liite Hallitus

16 PÖYTÄKIRJA 3/ Valtuutetuille jaettiin - Tehy ry:n kannanotto hallitukselle ja valtuustolle "Tehy ry:n ja Suomen Ensihoitoalan liitto ry:n kannanotto ensihoitopalvelujen palvelutasopäätösten valmistelusta" (liite 9 22) - Mirja Tikkasen toimittama adressi valtuuston kokoukseen "Ylikiimingin ambulanssijärjestelyistä" (liite 10 22) - Raimo Holapan ja Eeva-Maria Parkkisen kirje Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin valtuustolle "Ambulanssitoiminnan turvaaminen Ylikiimingissä" (liite 11 22) Päätös: hyväksyi hallituksen esityksen. Valtuutetut Mikko Raudaskoski, Tuija Pohjola, Tuomas Lohi, Esko Valikainen ja Aimo Remes jättivät päätökseen ponnen (liite 12 22): "Kustannusten jaossa on meneteltävä PPSHP:n perussopimuksen mukaisesti niin, että jäsenkuntia laskutetaan yhdenmukaisin perustein, kuntia kohdellaan tasapuolisesti ja kuntien faktiset ensihoidon palvelutasossa tapahtuvat muutokset nykytilaan nähden huomioidaan selvästi. Hyväksyessään vuotta 2013 koskevan ensihoidon palvelutason ja kustannusjaon, PPSHP:n valtuusto edellyttää, että vuoden 2013 aikana hallitus valmistelee mahdolliset tarpeelliset muutokset ensihoidon palvelutasoon ja kustannustenjakoon. Valmistelun pohjalta valtuusto päätöksellään vahvistaa ensihoidon kokonaisuuden alkavaksi vuoden 2014 alusta. velvoittaa hallitusta seuraamaan tiiviisti ensihoidon toteutumista. Jos toiminnassa ilmenee vakavia puutteita, valtuusto velvoittaa hallitukseen korjaamaan puutteet." hyväksyi ponnen yksimielisesti. Hallitus

17 PÖYTÄKIRJA 3/ Aloitteet Sairaanhoitopiirin valtuuston työjärjestyksen 2 :ssä säädetään valtuutetun aloiteoikeudesta. Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kuntayhtymän toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään hallituksen valmisteltavaksi. voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava Valt 23 Merkittiin valtuutettujen jättämät seuraavat valtuustoaloitteet: 1. Otto Moilanen, Reijo Purasen ja Jouko Etelän kannattamana, jätti aloitteen: "Sisääntuloväylille korkeusmerkit (puomit kettinkeihin). Asuntoautoille ym. korkeammille kulkuvälineille on sattunut useita vahinkoja." Liite Terho Lipsonen jätti valtuustoaloitteen, että sairaanhoitopiiri kehittää ja jatkaa edelleen nuorten aikuisten psykiatrista varhaiskuntoutusta Lakeuden varhaiskuntoutusyksikössä Limingan Alatemmeksellä. Liite 2 23 Päätös: merkitsi aloitteet tiedoksi ja lähetti ne hallitukseen valmisteltavaksi. Hallitus

18 PÖYTÄKIRJA 3/ Kokouksen päättäminen Valt 24 Päätös: Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Hallitus

19 PÖYTÄKIRJA 3/ Liite 1 19 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston kokouksen ääni- ja nimiluettelo Kunta Äänimäärä Varsinainen jäsen Alavieska 3 Eija Jutila Haapajärvi 8 Veikko Ekman Reijo Puranen Haapavesi 8 Markku Laitila Helvi Järvenpää Hailuoto 1 Jussi Vuotikka Haukipudas 19 Pertti Similä Liisa Koskela Matti Roivainen Ii 10 Asko Lohi Sirpa Varanka (Näätänen) Risto Säkkinen Kalajoki 10 Miika Heikkilä Esko Valikainen Raili Myllylä Kempele 16 Minna Siira Juha Erkkilä Jouko Etelä Kiiminki 13 Matti Kontio Juha Schönberg Otto Moilanen Kuusamo 17 Hemmo Heiskanen Liisa Siikaluoma Kärsämäki 3 Eila Niinikoski Hallitus

20 PÖYTÄKIRJA 3/ Aimo Remes Liminka 9 Terho Lipsonen Satu Vuollo Lumijoki 2 Kari Virolainen Merijärvi 2 Kaija Eskola Muhos 9 Teuvo Pikkuaho Eija Jurvanen Esko Holappa Nivala 11 Esko Kangas Jarmo Kivioja Henna-Maria Råman (Sanaksenaho) Oulainen 9 Raimo Luhtavaara Eino Nurkkala Oulu 81,4 Lauri Louhivirta Riikka Moilanen Tuija Pohjola Mikko Raudaskoski Oulunsalo 10 Heidi Rosberg-Malinen Eila Siltanen Anne Snellman Oulun yliopisto 35 Hannu Pietilä Markku Timonen Pudasjärvi 10 Kaisa Nivala Henrik Hämäläinen Pyhäjoki 4 Risto Kittilä Helena Widnäs Pyhäjärvi 7 Jukka Tikanmäki Seppo Pietikäinen Pyhäntä 2 Jouko Nissinen Hallitus

21 PÖYTÄKIRJA 3/ Raahe 23 Kauko Lumiaho Timo Savela Unto Valpas Reisjärvi 3 Asmo Suorsa Tapio Paalavuo Sievi 6 - Siikajoki 6 Päivi Eskola Esko Kantola Siikalatva 7 Raimo Tieva Hannu Keto Taivalkoski 5 Niilo Keränen Heli Hietala Tyrnävä 7 Vesa Ylitalo Tuomas Lohi Utajärvi 4 Reetta Tuovinen Vaala 4 Kaija Hanni Eila Anttila Vihanti 4 Kirsti Sämpi Kari Laurila Yli-Ii 3 Anne Matikainen Juhani Kallioranta Ylivieska 14 Kai Perttu Aura Hasanen Maija-Liisa Kitinoja 379,4 Hallitus

22 PÖYTÄKIRJA 3/ Tämä pöytäkirja pidetään nähtävillä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhtymähallinnossa Pöytäkirjasta on lähetetty jäljennös sairaanhoitopiirin jäsenkunnille ja Oulun yliopistolle Nähtävilläpito on tapahtunut edellä esitetyn mukaisesti yhtymähallinnossa. Pöytäkirjanpitäjä Sari Haataja VALITUSOSOITUS Päätöksiin, jos ne eivät koske yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa, voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen, jolle valitus osoitetaan, on Oulun hallinto-oikeus, osoite: Isokatu 4, Oulu. Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon haetaan muutosta - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu. Hallitus

Valtuuston kokouksen pöytäkirja

Valtuuston kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA 1/2010 n kokouksen pöytäkirja Kokousaika 19.4.2010 klo 13.00-14.11 Kokouspaikka OYS, luentosali 10 Asia nro Liite nro Asia Sivu 1 1 Nimenhuuto ja ääniluettelon hyväksyminen 3 2 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Hallituksen kokouksen pöytäkirja

Hallituksen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA 8/2010 Hallituksen kokouksen pöytäkirja Kokousaika 25.8.2010 klo 13.00-15.02 Kokouspaikka hallintokeskuksen neuvotteluhuone G340 Asian no Asia Sivu 101 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

klo Nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

klo Nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä. PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat 16.4.2012 klo 10.00-15.15 luentosali 10 Edustajat Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän jäsenkunnista ja edustajat Oulun yliopistosta.

Lisätiedot

klo (Huom! Info klo 14 alkaen)

klo (Huom! Info klo 14 alkaen) KOKOUSKUTSU 3/2012 Kokousaika Kokouspaikka 13.11.2012 klo 15.00 (Huom! Info klo 14 alkaen) luentosali 10 Osallistujat Kokoukseen osallistuvat liitteestä 1 ilmenevät Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi.

Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi. Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi. Kommentit 14.3.2012 mennessä. Kommentit voi lähettää: Ensihoidon ja päivystyksen

Lisätiedot

klo Nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

klo Nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä. PÖYTÄKIRJA 3/2013 Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat 7.10.2013 klo 13.00 13.38 luentosali 10 Edustajat Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän jäsenkunnista ja edustajat Oulun yliopistosta.

Lisätiedot

Asko Torssonen jäsen. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja 50. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja

Asko Torssonen jäsen. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja 50. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja PÖYTÄKIRJA 8/2009 Kokousaika klo 11.00 12.30, 13.00 14.20 Kokouspaikka Bagh koulutuskeskus A6 Osallistujat Muut osallistujat Unto Valpas esittelijä, puheenjohtaja sihteeri 53 Henrik Hämäläinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Osallistujat Unto Valpas puheenjohtaja esittelijä Henrik Hämäläinen varapuheenjohtaja Aarre Pitkänen jäsen

Osallistujat Unto Valpas puheenjohtaja esittelijä Henrik Hämäläinen varapuheenjohtaja Aarre Pitkänen jäsen PÖYTÄKIRJA 7/2009 Kokousaika klo 09.08 10.43 Kokouspaikka Bagh koulutuskeskus A6 Osallistujat Unto Valpas puheenjohtaja esittelijä Henrik Hämäläinen varapuheenjohtaja Aarre Pitkänen jäsen Liisa Siikaluoma

Lisätiedot

Hallituksen jäsenet, jotka eivät ole valtuuston jäseniä Kyösti Juujärvi. hallituksen jäsen Jari Latvala. hallituksen jäsen Kaija Sepponen

Hallituksen jäsenet, jotka eivät ole valtuuston jäseniä Kyösti Juujärvi. hallituksen jäsen Jari Latvala. hallituksen jäsen Kaija Sepponen KOKOUSKUTSU 1/2012 Kokousaika Kokouspaikka 16.4.2012 klo 10.00 luentosali 10 Osallistujat Kokoukseen osallistuvat liitteestä 1 ilmenevät Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston varsinaiset

Lisätiedot

18.6.2012 klo 09.00-11.43. yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340

18.6.2012 klo 09.00-11.43. yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika Kokouspaikka 18.6.2012 klo 09.00-11.43 yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 Osallistujat Läsnä :t 73-91 (kesken) Läsnä :t 73-90 Kyösti Juujärvi Eija Säilynoja Tuija Haikola

Lisätiedot

yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 Kokouksen osanottajat

yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 Kokouksen osanottajat KOKOUSKUTSU 6/2012 Kokousaika Kokouspaikka 18.6.2012 klo 09.00 yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 Kokouksen osanottajat Varsinaiset jäsenet Kyösti Juujärvi, puh.joht. Eija Säilynoja, varapuh.joht. Tuija

Lisätiedot

62 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 63 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 3 65 TILINTARKASTAJAN ILMOITUS 5

62 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 63 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 3 65 TILINTARKASTAJAN ILMOITUS 5 PÖYTÄKIRJA 7/2008 HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Kokousaika klo 19.00 21.35 Kokouspaikka hallintokeskuksen neuvotteluhuone G340 Asian no Asia Sivu 62 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54 Rakennuslautakunta 16.10.2018 52 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2018 Kokousaika 16.10.2018 klo 15.00 15.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. ASIAT 1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

klo yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340

klo yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 PÖYTÄKIRJA 13/2012 Kokousaika Kokouspaikka 17.12.2012 klo 8.30-9.39 yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 Osallistujat Kyösti Juujärvi Eija Säilynoja Tuija Haikola Jari Latvala Jouko Nissinen Kaija Sepponen

Lisätiedot

Hallituksen kokouksen pöytäkirja

Hallituksen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA 15/2008 Hallituksen kokouksen pöytäkirja Kokousaika klo 8.30-9.10 Kokouspaikka hallintokeskuksen neuvotteluhuone G340 Asian no Asia Sivu 178 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko. klo 9.00 Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia no 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja,

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 14.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

Keskiviikko klo 12.00

Keskiviikko klo 12.00 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 3/2019 Kokousaika Kokouspaikka Käsitellyt asiat Asia no Keskiviikko klo 12.00 Kunnanvirasto Valtuustosali 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu

Lisätiedot

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta Iiro Anttila projektityöntekijä Matti Martikainen vastuualuejohtaja, ensihoito ja päivystys OYS/PPSHP Taustaa Apulaisoikeuskanslerin

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2019

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2019 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2019 Kokousaika Tiistai. klo 9.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kokoushuone 2 Käsitellyt asiat Asia no 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Tytäryhteisön sisäinen valvonta

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Keskusvaalilautakunta 05.09.2018 AIKA 05.09.2018 klo 16:00-16:15 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Alavieska 11,0 11,1 10,3 9,4 8,9 8,4 10

Lisätiedot

Pellon terveyskeskus, Ahjotie 4-6, kokousta jatketaan klo Pellon kunnanvirastolla valtuustosalissa.

Pellon terveyskeskus, Ahjotie 4-6, kokousta jatketaan klo Pellon kunnanvirastolla valtuustosalissa. AIKA Maanantai 17.12.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon terveyskeskus, Ahjotie 4-6, kokousta jatketaan klo 12.00 Pellon kunnanvirastolla valtuustosalissa. TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj.

Lisätiedot

PELLON KUNTA 8/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 8/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 12.11.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 12,6

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 67 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 19.05.2017 09:00-09:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3-kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 09.04.2017 Aika 09.04.2017 klo 17:00-21:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

NRO 1/2018. Tarkastuslautakunta. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Kokouksen järjestäytymistoimet

NRO 1/2018. Tarkastuslautakunta. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Kokouksen järjestäytymistoimet Tarkastuslautakunta ASIALISTA NRO 1/2018 Kokousaika 9.5.2018 klo 10 15.30 Kokouspaikka Utsjoen kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Asialista ja asian pykälä: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika Kokouspaikka Perjantai klo 09.00-9.14 Puhelinkokous Läsnä Jäsen Uusitalo Merja, puheenjohtaja Keltto Pekka, varapj. Huhtamäki-Kuoppala Minna Kankaanpää Mauri Kuivila Leena Mäkinen

Lisätiedot

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00 SALON SEUDUN KOULUTUS- PÖYTÄKIRJA Hallitus 12/2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 28.8.2017 klo 15:04 Keskiviikko 30.8.2017 klo 22:00 Paikka Sähköpostikokous Käsiteltävät asiat: 116 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Jaakko Huttunen pj Mauri Taskila Aarne Jänkälä vpj Leena Aspegrén

Jaakko Huttunen pj Mauri Taskila Aarne Jänkälä vpj Leena Aspegrén Aika Perjantai 10.2.2012 klo 10.00-12.00 Paikka Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Oppipoika ravintolat / Kokoustila Oltermanni, Korkalonkatu 33, 4. krs 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Varajäsen

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 09:00-09:20 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 33 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Alavieska 13,6 14,0 13,6 12,3 11,2 11,8

Lisätiedot

klo (Huom! Aika) yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340. Kokouksen osanottajat

klo (Huom! Aika) yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340. Kokouksen osanottajat KOKOUSKUTSU 13/2013 Kokousaika Kokouspaikka 2.12.2013 klo 08.00 10.00 (Huom! Aika) yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 Kokouksen osanottajat Varsinaiset jäsenet Antti Huttu-Hiltunen, puh.johtaja Risto

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 13.01.2017 Aika 13.01.2017 klo 14:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, kokoustila Puistikko, Toripuistikko 5-7 (3. krs.), Rovaniemi

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, kokoustila Puistikko, Toripuistikko 5-7 (3. krs.), Rovaniemi Aika Keskiviikko 10.4.2013 klo 10.00 12.25 Paikka Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, kokoustila Puistikko, Toripuistikko 5-7 (3. krs.), 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Varajäsen Jaakko Huttunen

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2018 139 Tarkastuslautakunta AIKA 12.12.2018 klo 16:30-18:00 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 78 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 141 79 KUNNANHALLITUKSEN

Lisätiedot

yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340

yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 PÖYTÄKIRJA 13/2013 Kokousaika Kokouspaikka 2.12.2013 klo 08.00 9.19 yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 Osallistujat Antti Huttu-Hiltunen Risto Säkkinen Kai Pajala Henrik Hämäläinen Sanna Isola Kaisa

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin ammattiopisto, Jänkätie 1 (peilisali B102), Rovaniemi

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin ammattiopisto, Jänkätie 1 (peilisali B102), Rovaniemi Aika Maanantai 18.6.2012 klo 10.00 Paikka Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin ammattiopisto, Jänkätie 1 (peilisali B102), 96300 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Varajäsen Jaakko Huttunen pj Mauri

Lisätiedot

Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis B5, Kiviharjuntie 11, Oulu. Otsikko Sivu

Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis B5, Kiviharjuntie 11, Oulu. Otsikko Sivu Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2015 1 Tarkastuslautakunta 16.01.2015 Aika 16.01.2015 klo10:00-14:30 Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis B5, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,1

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA PELLON KUNTA 3/2017 AIKA Maanantai klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,5

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 13 Haapajärvi

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 09.03.2017 klo 15:00-15:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

Jari Vanha Antero Hyvärinen NN puheenjohtaja sihteeri sihteeri 43

Jari Vanha Antero Hyvärinen NN puheenjohtaja sihteeri sihteeri 43 AIKA Maanantai klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta

Lisätiedot

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Rakennuslautakunta 18.5.2016 41 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2016 Kokousaika 18.5.2016 klo 15.00 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2017 1 Tarkastuslautakunta 20.12.2017 Aika 20.12.2017 klo 09:03-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 10.04.2017 klo 12:00-14:25 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 36 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti)

Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti) Rakennuslautakunta 22.5.2018 1 KOKOUSKUTSU Esityslista 3 / 2018 Kokousaika 22.5.2018 klo 15.00 Kokouspaikka Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 23.04.2012 klo 18.00 18.55 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 26 49 27 49 28 49

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

Hallituksen jäsenet, jotka eivät ole valtuuston jäseniä Antti Huttu-Hiltunen. hallituksen puheenjohtaja Kai Pajala. hallituksen jäsen Kyösti Juujärvi

Hallituksen jäsenet, jotka eivät ole valtuuston jäseniä Antti Huttu-Hiltunen. hallituksen puheenjohtaja Kai Pajala. hallituksen jäsen Kyösti Juujärvi KOKOUSKUTSU 3/2013 Kokousaika Kokouspaikka 7.10.2013 klo 13.00 luentosali 10 Osallistujat Kokoukseen osallistuvat liitteestä 1 ilmenevät Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston varsinaiset

Lisätiedot

Yhtymähallitus 1/ klo Aleksanterinkatu 20, Porvoo

Yhtymähallitus 1/ klo Aleksanterinkatu 20, Porvoo 13.3.2019 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA 13.3.2018 klo 16.30 Aleksanterinkatu 20, Porvoo KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no Yh 1 : Kokouksen avaus... 3 Yh 2 : Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Rakennuslautakunta AIKA 03.03.2015 klo. 16:30 17:00 PAIKKA Kunnantalo, kaavoittajan huone ASIAT Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 7 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

Jäsen Jaakko Huttunen Aarne Jänkälä Sakari Karkkola Raimo Miettunen Elsa Riekkola Meeri Toivanen

Jäsen Jaakko Huttunen Aarne Jänkälä Sakari Karkkola Raimo Miettunen Elsa Riekkola Meeri Toivanen Aika Perjantai 13.4.2012 klo 10.00-12.45 Paikka Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Oppipoika ravintolat / Kokoustila Oltermanni, Korkalonkatu 33, 4. krs, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Jaakko Huttunen

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi. Sakari Karkkola Ulla Karttunen Pirita Nenonen

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi. Sakari Karkkola Ulla Karttunen Pirita Nenonen Aika Torstai 19.11.2015 klo 9.15 11.03 Paikka Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen,

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2019 62 Tarkastuslautakunta AIKA 28.05.2019 klo 16:00-16:55 PAIKKA Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 33 PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN

Lisätiedot

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta Iiro Anttila projektityöntekijä Matti Martikainen vastuualuejohtaja, ensihoito ja päivystys OYS/PPSHP Taustaa Apulaisoikeuskanslerin

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121 MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 117 Tarkastuslautakunta AIKA 18.11.2015 klo 16:30-18:08 PAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 60 TILINTARKASTAJAN KATSAUS

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA MUUT ESILLE TULLEET ASIAT 150

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA MUUT ESILLE TULLEET ASIAT 150 MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2018 146 Tarkastuslautakunta AIKA 19.12.2018 klo 18:00-18:45 PAIKKA Scandic, Saaristonkatu 4 Oulu KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 82 TILINTARKASTAJAN KATSAUS 148 83 ARVIOINTIKERTOMUS

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 31.10.2012 klo 18:00-18:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 62 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Keskusvaalilautakunta Aika 19.04.2015 klo 20:00-22:50 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 17 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista Johtokunnan kokous 29.11.2017 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (6) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 29.11.2017 klo 9.00 Paikka LYNC-kokous MERK. JORMA PENTTINEN Jorma Penttinen puheenjohtaja Käsiteltävät

Lisätiedot

15.10.2012 klo 9.00-12.18 19.10.2012 klo 8.00-9.19. yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340

15.10.2012 klo 9.00-12.18 19.10.2012 klo 8.00-9.19. yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 PÖYTÄKIRJA 9/2012 Kokousaika Kokouspaikka 15.10.2012 klo 9.00-12.18 19.10.2012 klo 8.00-9.19 yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 Osallistujat Läsnä 15.10.2012 Läsnä 15.10.2012 Poissa 15.10.2012 Muut osallistujat

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta 11.04.2018 AIKA 11.04.2018 klo 17:06-21:00 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, 2 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

NRO 1/ Tarkastuslautakunnan kouluttautuminen ja käyttöön tilattava materiaali

NRO 1/ Tarkastuslautakunnan kouluttautuminen ja käyttöön tilattava materiaali Tarkastuslautakunta ASIALISTA NRO 1/2010 Kokousaika 16.2.2009 klo 9 14.30 Kokouspaikka Utsjoen kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Asialista ja asian pykälä: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. 22 SOTE-valmistelun kansallinen tilanne 4

Asialista/ Pöytäkirja. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. 22 SOTE-valmistelun kansallinen tilanne 4 Asialista/ Pöytäkirja Nro 5/2015 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 12.35 13.30 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Pykälä Asia 21 Kokouksen avaus 3 22 SOTE-valmistelun kansallinen

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot