Aloitteet, Virolahti. Tekninen lautakunta Virolahden kunnanhallitus Virolahden kunnanvaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aloitteet, Virolahti. Tekninen lautakunta Virolahden kunnanhallitus Virolahden kunnanvaltuusto"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Virolahden kunnanhallitus Virolahden kunnanvaltuusto Aloitteet, Virolahti 4/01.016/2016, 61/01.017/2015 Tela Aloitteet vuodelta 2015 Kuntalain 23 :n (410/2015) mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa kos ke vis sa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suo ri te tut toimenpiteet. Jos 1 momentissa tarkoitetun aloitteen tekijöinä on vä hin tään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava kä si tel tä väksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Lisäksi palvelun käyttä jäl lä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asias sa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toi mi valtaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toi menpi teet. 1. Keskeneräiset valtuustossa ( 3) olleet aloitteet: 1.1. Virojoen tiestön ja väylien kunnostus Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite ja muistutus aloit tees ta , jossa esitettiin Virojoen alueella kunnan hoidossa ole van tiestön ja kevyen liikenteen väylien kunnostussuunnitelman laatimista ja määrä ra ho jen varaamista vuoden 2014 budjettiin. Teknisen johtajan mukaan on ollut tar koi tus laatia vuonna 2014 kun nos tuskar toi tus ja suorittaa Virojoen alueella ole van tiestön ja kevyen lii ken teen väy lien korjaukset tulevina vuosina. Resurssipulan takia selvitystä ei ole pystytty toteuttamaan Kaakon kaksikossa oli meneillään merkittäviä rakennushankkeita, kuten Klamilan koulu, Kunila, Miehikkälän koulukeskus, Villinrannan suunnittelu, Vaalimaan infran rakentaminen sekä iso määrä kaavoja. Nämä hankkeet sitoivat teknisen toimen resurssit niin, ettei työaika vain riitä kaikkien tehtävien hoitoon. Hankkeet ovat olleet etusijalla. Tekniselle toimelle esitettiin jo vuodelle 2015 lisäresursseja saamatta niitä. Vuodelle 2016 on esitetty lisäresursseja, ja niiden myötä selvitys pystyttäneen suorittamaan 2017 vuoden kesään mennessä Virojoen iltapäiväkerhotilojen parantaminen Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite , jossa esi te tään koulu lais ten iltapäiväkerhotilojen parantamista Virojoella.

2 Asia on saatettu sosiaali- ja terveys - sekä sivistyslautakunnan val mis tel tavak si. Toimielimet voivat asiakkaidensa tarpeiden perusteella edelleen esittää tilojen parantamisehdotuksia tekniselle toimialalle. Koulun iltapäiväkerhotoiminta ei ole lakisääteistä toimintaa. Kerhotoiminnassa olevien lasten määrä vaihtelee melko suuresti vuosittain oli isoja ikäryhmiä, jolloin toimintaan käytettiin kolmea vuokra-asuntoa. Tällä hetkellä iltapäiväkerhotoiminnan käytössä on kaksi vuokra-asuntoa ja niiden osalta tilat ovat ihan kohtuulliset. Ikäryhmien pienentyessä tulee mietittäväksi opetustilojen järkevä käyttö ja se, että pystytäänkö Virojoen koulun tiloista järjestämään esiopetukselle tilat, jotka toimisivat esiopetuksen jälkeen iltapäiväkerhon tiloina. Alustavien arvioiden mukaan ns. opettaja-asuntolan tiloja ei ole taloudellisesti järkevää lähteä peruskorjaamaan. Vanhassa kiinteistössä tilankäyttö on tehotonta ja perusteellisessa peruskorjauksessa kustannukset nousisivat lähes 2 M. Tällä hetkellä koulukeskuksessa on opetustilojen käyttöaste alhaisella tasolla. Nykyiset tilat antaisivat mahdollisuuden sijoittaa lukion, yläkoulun, Virojoen koulun, esikoulun ja iltapäiväkerhotoiminnan Virojoen koulun ja yläasteen/lukion kiinteistöihin Oikotien turvallisuuden parantaminen Virojoella Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloitteessa esi te tään Oi kotien turvallisuuden parantamista Virojoella. Ehdotuksena on "töys sy jen" raken ta mis ta tälle tieosuudelle ylinopeuksien ehkäisemiseksi. Aloite on annettu teknisen lautakunnan valmisteltavaksi. Oikotie on nuorten autoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden suosima "kiihdytyssuora", johon olisi liikenneturvallisuuden kannalta tarkoituksenmukaista rakentaa hidaste. Näitä liikenneturvallisuuden parantamiskohteita tutkitaan parhaillaan laadinnassa olevalla liikenneturvallisuussuunnitelmalla. Suunnitelmassa määritellään mm. kunnan katuverkolla tarpeen olevat parantamiskohteet, niiden tärkeysjärjestys ja aikataulutetaan niiden toteutus kunnan käytössä olevien määrärahojen puitteissa. Katuverkolla olevista hidasteista täytyy tehdä katusuunnitelma, joka laitetaan yleisesti nähtäville ja jonka tekninen lautakunta vahvistaa. Hidaste ei siis ole vain pelkän "töyssyn" rakentamista Kevyen liikenteen väylä Varsatieltä Hevostielle, Virojoki Lapinvuoren alueen asukkaat (12 henkilöä) ovat laa ti mas saan aloit tees sa esittäneet kevyenliikenteen väylää Varsatien päästä He vos tiel le kou lu mat ko jen turvaamiseksi. Kevyenliikenteen reitti on rakennettu 2014 vuoden lopulla. Reitin valaistus on vielä kesken. 2. Aloitteet vuonna 2015:

3 2.2. Virojoen kylän uimarannan parantaminen (kv ) Virolahden Keskustan valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen, jos sa esitetään, että vuoden 2016 talousarvioon varataan määräraha nykyi sen uimarannan parantamiseksi Huvisaaren alueelle ja riittävän opastuk sen järjestämiseen. Järjestö esittää lisäksi, että kaikki uimapaikat oli sivat jatkossa merkitty asianmukaisesti kunnan verkkosivuilla. Huvisaaren uimarantaa on vuosien varrella kunnostettu mm. ajamalla rannalle hiekkaa, ja uimalaituri on uusittu muutama vuosi sitten. Rannalle kertyy lähes joka kevät kaislaa, ja sen poisto on työlästä. Alueen siistimistä tehostetaan tukityöllistettyjen toimesta. Aloitteesta ei käy ilmi mitä erityistä kunnostusta sillä tarkoitetaan. Opastusta pystytään kuluvan vuoden määrärahoilla lisäämään. Virolahden kunta on mukana Etelä-Kymenlaakson karttapalvelussa, jota ollaan parhaillaan uusimassa. Karttaan ollaan viemässä entistä enemmän kunnan palvelujen paikkatietoja, kuten liikuntapaikat, kaavat ja tontit. Paikkatiedot vie karttaan konsultti, mutta teknisessä toimessa täytyy tehdä kaikki siihen liittyvä pohjatietoaineisto. Viime vuosina Kaakon kaksikossa on rakennettu ja rakennetaan niin paljon, etteivät resurssit vain kerta kaikkiaan riitä kaikkien tarpeiden toteutukseen. Tehtävien hoitoon tarvitaan lisäresursseja Liikennejärjestelyjen parantaminen Virojoen jokirannassa (kh ) Virolahden Pursiseura ry esittää, että kunta järjestää maksullisen ve ne paikan haltijoille tilapäisen ajo-oikeuden venerantaan ja venepaikalle Virojoen Jo ki ran nas sa. Rantaan toivotaan lisäksi ohjaavia liikennemerkkejä. Asia on annettu teknisen lautakunnan valmisteltavaksi. Virojoen asemakaavassa kunnan omistama ranta-alue on pääsääntöisesti puistoaluetta jossa on rantaa myötäilevä puistopolku. Kunta on sallinut jokirannassa veneiden pidon, ja perii siitä pientä maksua. Venepaikkojen käyttäjät ovat jo pitkään ajaneet autolla puistossa veneilleen, vaikka Pursiseuran toimesta ET-alueelle rakennettiin huoltoa palveleva laiturikin. Autolla ajo puistossa aiheuttaa varsinkin sateisena aikana puistoon renkaiden uria. Urat ja puistoon pysäköidyt autot haittaavat puiston kunnossapitoa ja puistopolulla liikkumista. Pahimmillaan autolla on ajettu jopa Villinrannan pihan läpi puistoon ja siitä veneelle. Näiden haittojen estämiseksi ajoreiteille asennettiin kivet ajoesteeksi. Veneluiskankin ympäristö on puistoaluetta, eikä ole tarkoitettu auto-traileriyhdistelmän kääntöpaikaksi. Kääntö täytyy tehdä kadulla, entisen puhdistamon luona. Pursiseura vertaa kirjeessään mm. Haminan venepaikoille ajoa. Haminassa ajo ei tapahdu kuitenkaan puistossa tai puiston läpi, vaan on asemakaavan mukaisella venesataman (tai vastaavan merkinnän) alueella. Puisto ei ole tarkoitettu autolla ajoa varten. Sillä perustella puistossa ajon estävät kivet ovat tarpeellisia. Mikäli puistossa esteistä huolimatta ajetaan autolla, niin kunnan on harkittava tällaisten autoilijoiden veneenpitosopimuksen purkamista Virolahden vanhusneuvoston aloite senioripuiston hankkimiseksi Virojoelle Virolahden vanhusneuvosto on tehnyt kunnalle aloitteen ns. senioripuiston rakentamiseksi Virojoelle Villinrannan läheisyyteen. Tällöin se palvelisi

4 myös osittain Villinrannan asukkaita ja myös muita liikunnan harrastajia. Villinrannan muutostöiden suunnittelun yhteydessä pidettiin senioripuistoa tarpeellisena Villinrannan läheisyydessä. Puistoa ei sisällytetty hankkeeseen, koska tämän kaltaiseen lähiliikuntapaikkaan on mahdollista saada liikuntapaikkojen rakentamisavustusta. Asiaan palataan 2017 talousarvion laadinnan yhteydessä 2.5. Virolahden vammaisneuvoston aloite Villinrannan allastoiminnan jatkamisesta Virolahden vammaisneuvosto on aloitteessaan huolestunut Villinrannan allastoiminnan mahdollisesta loppumisesta, ja esittävät määrärahaa vuoden 2015 lisätalousarvioon altaan kunnostamista varten. Aloite on aiheeton, sillä Villinrannan altaan kunnostus sisältyy meneillään olevaan Villinrannan kunnostukseen. Allas kunnostetaan hankkeen toisessa osiossa, jonka pitäisi valmistua elokuussa Kristiina Ivosen aloite katuvalaistuksen jatkamisesta Kirkontiellä Kristiina Ivonen on tehnyt aloitteen katuvalaistuksen jatkamiseksi Virolahden kirkonkylän kirkontiellä n. 600 metrin matkalle. Nykyinen katuvalaistus alkaa kirkolta ja jatkuu hieman Pankereentien risteyksen yli. Ivonen perustelee valaistuksen jatkamisen tarvetta ns. Pappilanmäen mutkaisuudella ja heikolla näkyvyydellä varsinkin pimeään aikaan. Kirkonkylän katuvalaistus on rakennettu 1970-luvulla ja tulee lähivuosina uusittavaksi. Nykyistä valaistusta ei ilmeisesti pystytä laajentamaan uusimatta osaa vanhasta valaistuksesta tai ainakin osaa vanhan valaistuksen johdotuksesta. Vastaavia, luvulla rakennettuja valaistuksia on vielä uusimatta myös Virojoella, Ravijoella ja Klamilassa. Taloudellisesti valaistuksen uusiminen tulee olemaan haaste kunnalle. Toisaalta valaistuksen uusimisella saavutetaan energiankulutuksessa säästöä käyttämällä energiatehokasta valaisinta. Esitettyä valaistuksen laajennusta ei tällä hetkellä pystytä toteuttamaan määrärahojen puutteen johdosta, mutta se tutkitaan tarkemmin siinä yhteydessä kun nykyinen valaistus joudutaan uusimaan. Valmistelija: tekninen johtaja Markku Uski, puh Teknisen johtajan ehdotus Lautakunta antaa aloitteisiin edellä aloitteen yhteyteen kirjoitetun lausunnon.

5 Kh 14 Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi em. aloitteet, nii den johdosta tehdyt toimenpiteet teknisen toimen esityksen mukaisesti. Kv 6 Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee aloitteet tiedoksi.

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuoden 2016 budjettiin

Talousarviomuutokset vuoden 2016 budjettiin Virolahden kunnanhallitus 162 07.11.2016 Talousarviomuutokset vuoden 2016 budjettiin Kh 162 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitet tä vä valtuustolle viipymättä muutostarpeen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely Tekninen lautakunta 51 27.05.2014 Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely 412/10.03.01/2013 Tekninen lautakunta 51 Lähtökohdat Tekninen osasto käynnisti syksyllä 2013 Lehmon urheilukeskusta

Lisätiedot

M e n o j e n v ä h e n n y s. 4740 Avustusmääräraha yhteisöille 15 000 Käyttämättä jäävä avustusmääräraha 2015

M e n o j e n v ä h e n n y s. 4740 Avustusmääräraha yhteisöille 15 000 Käyttämättä jäävä avustusmääräraha 2015 Virolahden kunnanhallitus 183 09.11.2015 Talousarviomuutokset 2015 Kh 183 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitet tä vä valtuustolle viipymättä muutostarpeen ilmaannuttua

Lisätiedot

VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Virolahden rakennusvalvonnan neuvotteluhuone, Opintie 2 B

VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Virolahden rakennusvalvonnan neuvotteluhuone, Opintie 2 B VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tekninen lautakunta 27.01.2016 Aika 27.01.2016 18:00-20:50 Paikka Virolahden rakennusvalvonnan neuvotteluhuone, Opintie 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Talousarvion

Lisätiedot

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 16 16.01.2017 Tekninen lautakunta 20 22.02.2017 Tekninen lautakunta 70 17.05.2017 Kunnanhallitus 158 19.06.2017 Kunnanvaltuusto 75 26.06.2017 Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 153 17.10.2013. Leikkipuistoverkostoselvitys 838/10.1003/2013

RAAHEN KAUPUNKI 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 153 17.10.2013. Leikkipuistoverkostoselvitys 838/10.1003/2013 RAAHEN KAUPUNKI 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 153 17.10.2013 Leikkipuistoverkostoselvitys 838/10.1003/2013 TELA 153 Liikuntapaikka- ja leikkipuistoselvitys on tehty aiemmin vuonna 2005. Pattijoen ja Raahen kuntaliitoksen

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto ,

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto , TP TA TA TS TS 2015 2_2016 2017 2018 2019 1000 Arvopaperit Menot -23 211,44-890 000 0 0 0 Netto -23 211,44-890 000 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -77 000,00 0-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

A. Nastolan kunnan viranomaiset. 1. Viranhaltijapäätökset. Perusturvajohtaja

A. Nastolan kunnan viranomaiset. 1. Viranhaltijapäätökset. Perusturvajohtaja Kunnanhallitus 119 16.06.2014 Tiedoksi saatettavat asiat Kunnanhallitus 119 Ehdotus: (kunnanjohtaja) Kunnanhallitus päättää, etteivät seuraavat asiat anna aihetta muihin toi men pi tei siin kuin merkitä

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tekninen 10, Tampereentie 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus 174 12.08.2013 Kunnanhallitus 227 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 60 11.11.2013 Kunnanhallitus 29 15.02.2016 Esisopimus ja maankäyttösopimus K Vizitin Oy:n kanssa 47/14.02/2013 Kh 12.08.2013

Lisätiedot

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta 25 08.03.2016 Koulutuslautakunta 31 12.04.2016 Koulukuljetusohjeet 160/12.02.03/2016 Koulutuslautakunta 08.03.2016 25 Talouspäällikkö Timo Saario Perusopetuslaki määrittelee kriteerit,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Ely-Keskuksen ja Kaakon kaksikon kehityskeskustelu. Miehikkälän Salpalinja-museo 28.8.2015

Ely-Keskuksen ja Kaakon kaksikon kehityskeskustelu. Miehikkälän Salpalinja-museo 28.8.2015 Ely-Keskuksen ja Kaakon kaksikon kehityskeskustelu Miehikkälän Salpalinja-museo 28.8.2015 Kehityskeskustelun ohjelma 1. Keskustelun avaus ja järjestäytyminen; Antti Jämsén 2. Edellisen kehityskeskusteluun

Lisätiedot

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta Miehikkälän kunnanhallitus 192 07.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 10 18.01.2016 Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta 61/09.091/2015 Khall 07.12.2015 192 Liite

Lisätiedot

valmistelija:

valmistelija: Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 114 16.11.2015 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5 / 2015

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5 / 2015 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5 / 2015 Tekninen jaosto 05.05.2015 AIKA Tiistai 12.5.2015 klo 18.00 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 28 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Veneiden säilyttäminen Pyhäjärven rannalla

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Veneiden säilyttäminen Pyhäjärven rannalla Kaupunginvaltuusto 46 04.03.2013 Kaupunginhallitus 105 25.03.2013 Tekninen lautakunta 72 18.06.2013 Kaupunginhallitus 247 19.08.2013 Tekninen lautakunta 85 10.09.2013 Kaupunginhallitus 293 30.09.2013 Vastaus

Lisätiedot

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Aloite katukilpien ja tienviittojen kunnostamisesta/marja Manninen-Ollberg ym. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite katukilpien ja tienviittojen kunnostamisesta/marja Manninen-Ollberg ym. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 48 22.05.2017 Tekninen valiokunta/tekniska 47 01.04.2019 utskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel 136 09.04.2019 sen Valtuusto 41 29.04.2019 Aloite katukilpien ja tienviittojen kunnostamisesta/marja

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Kuntalaisaloite kevytmaidon tarjoamiseksi kouluissa rasvattoman maidon kanssa /selvitys ykkösmaidon kokeilusta Pihtiputaan sivistystoimen keittiöissä

Kuntalaisaloite kevytmaidon tarjoamiseksi kouluissa rasvattoman maidon kanssa /selvitys ykkösmaidon kokeilusta Pihtiputaan sivistystoimen keittiöissä Kunnanhallitus 180 08.09.2014 Tekninen lautakunta 92 29.10.2014 Kunnanhallitus 239 17.11.2014 Kunnanvaltuusto 79 15.12.2014 Tekninen lautakunta 99 23.09.2015 Kuntalaisaloite kevytmaidon tarjoamiseksi kouluissa

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

Talousarviomuutokset vuodelle 2014 Miehikkälän kunnanhallitus 157 10.11.2014 Miehikkälän kunnanvaltuusto 29 17.11.2014 Talousarviomuutokset vuodelle 2014 87/04.041/2013 Khall 10.11.2014 157 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys Kaupunginvaltuusto 106 07.12.2015 Kaupunginhallitus 302 14.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 26 04.04.2017 Kaupunginhallitus 91 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 34 08.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan

Lisätiedot

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh Kaupunginhallitus 10 17.10.2016 Kaupunginvaltuusto 16 07.11.2016 Kaupunginhallitus 12 21.11.2016 Kaupunginhallitus 7 22.11.2016 Kaupunginvaltuusto 8 12.12.2016 Tekninen lautakunta 10 16.01.2017 Tekninen

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Aloiteluettelo / /2016

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Aloiteluettelo / /2016 Kunnanhallitus 54 21.03.2016 Kunnanhallitus 74 11.04.2016 Aloiteluettelo 2016 911/00.02.00/2016 KHALL 54 21.3.2016 Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnal le aloitteita sen toimintaa

Lisätiedot

Valmistelu: suunnittelupäällikkö Kari Hällström. Katuosasto esittää tarkistettavaksi palvelu- ja vuokramaksunsa (suluis sa voi massa olevat hinnat):

Valmistelu: suunnittelupäällikkö Kari Hällström. Katuosasto esittää tarkistettavaksi palvelu- ja vuokramaksunsa (suluis sa voi massa olevat hinnat): Tekninen lautakunta 129 15.12.2009 KATUOSASTON MAKSUT 1.1.2010 LÄHTIEN TELA 129 Valmistelu: suunnittelupäällikkö Kari Hällström Katuosasto esittää tarkistettavaksi palvelu- ja vuokramaksunsa (suluis sa

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 215 09.10.2017 Kunnanhallitus 222 30.10.2017 Kunnanhallitus 242 13.11.2017 Kunnanhallitus 266 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 74 11.12.2017 JUVAN KUNNAN STRATEGIA 216/00.01/2017 KHALL 215 (Asian

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20 Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Pyhtilänkankaantien sekä siihen liittyvien kevyen liikenteen väylien ja katujen suunnitelmien hyväksymiskäsittely

Pyhtilänkankaantien sekä siihen liittyvien kevyen liikenteen väylien ja katujen suunnitelmien hyväksymiskäsittely TEKNINEN LAUTAKUNTA 7 19.01.2017 TEKNINEN LAUTAKUNTA 23 14.02.2017 Pyhtilänkankaantien sekä siihen liittyvien kevyen liikenteen väylien ja katujen suunnitelmien hyväksymiskäsittely 23/10.1003.100301/2017

Lisätiedot

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21 SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2017-2018 sekä paloasemakiinteistöt

Talousarvioesitys 2016 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2017-2018 sekä paloasemakiinteistöt Pelastuslautakunta 17 16.06.2015 Talousarvioesitys 2016 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2017-2018 sekä paloasemakiinteistöt 317/02/02/02/2015 PELA 17 Valmistelija: talouspäällikkö Hanna Ekholm-Kippo, puh.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 10/

Tekninen lautakunta 10/ SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta 10/2015 97 Aika Keskiviikko 09.12.2015 klo 18.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Harju Tero puheenjohtaja Söderbacka Sari varapuheenjohtaja Järvenpää Susanna

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

2.4 Investointien toteutuminen

2.4 Investointien toteutuminen 2.4 Investointien toteutuminen 110 TEKNINEN LAUTAKUNTA TALONRAKENNUS 3010 Terveyskeskus Investointimenot -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Netto -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Toteuma: peruskorjauksen

Lisätiedot

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Kokouskutsu 1 (11) Aika 06.05.2015, klo 17:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone lahna Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Talouden seuranta 31.3.2015

Lisätiedot

Vuonna 2016 tehdyt kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet

Vuonna 2016 tehdyt kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet Kunnanhallitus 36 20.02.2017 Vuonna 2016 tehdyt kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet 347/003/2016 Kunnanhallitus 20.02.2017 36 Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkailla on oikeus tehdä

Lisätiedot

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa Tekninen lautakunta 27 23.04.2015 Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa 154/02.07.01/2015 266/02.07.01/2012 Tekla 61 Kiinteistöjen käyttäjien ja ylläpitäjien välillä on ollut

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018 Palvelutuotantolautakunta 90 19.12.2017 Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018 375/02.02.00/2017 PATU 19.12.2017 90 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 15.11.2017 152 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot