Love Solutions yritysesittely

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Love Solutions yritysesittely"

Transkriptio

1 Love Solutions yritysesittely - Kohti parempaa paikkaa olla, elää, oppia, tehdä työtä - Hyvinvoinnin & toiminnan kehittämistä Päivitetty Petri & Jaana Huitti (omistajat&tekijät) Love Solutions ( ) Y-tunnus: (Gol Solutions Oy) Love Solutions 2015 ( )

2 Love Solutions missio Voisimme ajatella, että olemme kaikki täällä, tekemässä maailmasta parempaa paikkaa meille sekä seuraaville sukupolville? Miten vain ajattelet, me teemme tämän, työskentelemme tämän eteen, jokaisella solullamme, kaikella mitä meillä on. Teemme aivan parhaamme tämän tehtävän eteen. Investoimme, olemme investoineet, koko elämämme tätä varten, ja enemmänkin, voit ajatella, ollaksemme valmistautuneita, valmiita tähän tehtävään. Ja nyt se on alkanut. Voit uskoa että olemme hulluja, järjiltämme? Kyllä, olet siinä aivan oikeassa. Sillä emme niinkään kuuntele mieltämme, vaan sydämiämme. Ja arvaa mitä? Se ohjaa meitä tekemään tämän, juuri tämän, eikä mitään muuta. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, voit ajatella. Voi hyvin! Petri & Jaana Love Solutions 2015 ( )

3 Love Solutions käytännön toiminta MITÄ? Autamme yrityksiä, organisaatioita, yksityisiä henkilöitä henkisen hyvinvoinnin ja suorituskyvyn, tulosten kasvattamisessa. MITEN? Tämä tapahtuu mm. tunnetietoisuutta, ajatteluja toimintamalleja, toimitus- ja palveluprosesseja, logistiikkaa uudistamalla, haluttujen tavoitteiden, muutosten saavuttamiseksi. Menetelminä mm. Lean, Theory Of Constraints (TOC), heartfulness, tietoinen läsnäolo Gol Solutions Increase well-being & results

4 Tekijä: PETRI Tuotantotalouden DI (Logistiikka, 1996) Vuodesta 1996 monipuolista ja kansainvälistä kokemusta logistiikan, toiminnan, prosessien johtamisesta & kehittämisestä globaaleissa ja PK-yrityksissä, hyödyntäen tehokkaimpia johtamis- ja kehittämismalleja kuten Theory Of Constraints (TOC) ja Lean (Toyota Production System, TPS), joiden avulla mahdollista hyvin usein turvata & kasvattaa myyntiä mm. paremman toimituskyvyn tai tuotteiden saatavuuden avulla, pienemmillä varastoilla ja kustannuksilla. Perehtynyt työn ja eri oppien, teorioiden kautta ajatustoimintamallien muuttamisen tarpeeseen jotta hyvinvointia ja tuloksia voidaan pysyvämmin kasvattaa. Valmistunut Jaanan opissa Henkisen Kasvun Ohjaajaksi Kirjoittanut Heartfulness-kirjan VOI HYVIN KÄYTÄ SYDÄNTÄSI (Opas parempaan elämään) Love Solutions 2015 ( )

5 Tekijä: JAANA Jaana on luennoidessa, kouluttaessa, konsultoidessaan läsnä ja avoimena hetkessä niin yksityishenkilöille, yrityksille kuin organisaatioille. Hän kykenee hahmottamaan nopeasti mitkä ovat pullonkaulat, rajoitteet niin henkilökohtaisessa ihmisen kasvuun ja kehitykseen liittyvissä kuin globaalissa mittakaavassa, ihmiskunnan kehityksen kannalta rakkaudellisempaan, kestävän kehityksen suuntaan liittyvissä asioissa. Jaana tunnistaa mahdollisuudet, käynnistää tarvittaessa muutokset ja vie ne läpi kohti tavoitetta joka palvelee jokaisen hyvää, parhauttakin. Jaana on osana CCE:n kansainvälistä koulutuksen kehittämistiimiä, jossa hän tuo osaltaan asiantuntijuuttaan Heartfulnessista. Jaanan erityisvahvuus on hänen toimiessaan henkisen kasvun ohjaajana, saaden haasteellisetkin tilanteet lyhyessä ajassa muunnettua rakentavaksi, vapaana virtaavaksi ja innostavaksi. Tästä hänellä on yli 15 vuoden kokemus yksityishenkilöiden ja ryhmien valmennuksessa. Jaana kouluttaa myös Henkisen kasvun ohjaajia, jotka toimivat eri ammattialoilla opettajina, mielenterveys-sairaanhoitajina, esimiehinä, terapeutteina, psykologeina jne. joitakin mainitaksemme. Love Solutions 2015 ( )

6 Lähestymistapamme HENKINEN VALMENTAMINEN PERINTEINEN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN TUNNE AJATUS TOIMINTA TULOS Yhdistämme henkisen valmentamisen, tunteiden ja ajatusmallien tunnistamisen & käsittelyn toiminnan ja prosessien kehittämiseen, jotta halutut muutokset saadaan pysyvästi käytäntöön ja parempiin tuloksiin asti. Ilman tiedostamattomienkin tunteiden ja ajatusmallien huomioimista ja hyödyntämistä muutoksen ja kehittämisen aikana, niin suurta ja pysyvää parannusta ei voi odottaa, oli kyseessä sitten (työ-)hyvinvoinnin tai suorituskyvyn ja tuloksentekokyvyn kasvattaminen. Love Solutions 2015 ( )

7 VISIOMME: Rakkauden maailma Kuuntelemme itseämme, sydämiämme, kun ajattelemme tämän maailman muuntamista, rakkaudellisemmaksi paikaksi, rauhallisemmaksi paikaksi, turvalliseksi paikaksi kaikille. Mitä tarjoamme on yksinkertaisesti rauhaa, mielen rauhaa, sielun rauhaa. Enemmän rakkautta elämääsi, ihmissuhteisiisi, työhösi. Toisista välittämistä kokonaan uudella tasolla kuin mitä tiedät tällä hetkellä.. Mistä me puhumme tässä, on maailman muuttaminen, ylätason järjestelmistä, alimman tason yksityiskohtiin, kohti rakkaudellisempaa, välittävämpää, rauhanomaisempaa paikkaa olla, elää. Petri & Jaana Huitti,

8 Rakkauden koulu Sen sijaan, että puskemme tietoa, malleja heidän päähänsä, alamme kysymään heiltä: Minkälaisen maailman haluat nähdä ympärilläsi? Mitä haluat tarjota tälle maailmalle ympärilläsi? Mikä on sinun intohimosi? Ja kun ihmiset, lapset, oppilaat, löytävät tämän, ei ole olemassa mitään rajoja, sille, mitä he voivat tehdä, saavuttaa. Niin vahvaa on tämä, se tunne että olen arvokas, merkittävä, minua kuunnellaan, kunnioitetaan. Että en ole vain palanen pelissä joka on jo päätetty, jo päätetty auktoriteettien, vanhempien, johtajien toimesta, mitä minun tulee opiskella, oppia, miten minun tulee tehdä se, mikä on tulevaisuuteni, urani, työni, jne. Tämä ei ole tulevaisuuden tapa, tämä tulee muuttumaan. Petri & Jaana Huitti, Education, with heart in it.

9 Rakkauden organisaatio, yritys? Mitä voisi tarkoittaa rakkaudellinen organisaatio, yritys? Olisiko se jotakin pumpulista, hattaraa, joka kaatuisi turhamaisuudessaan muutamassa vuodessa? Vai olisiko se jotain, joka tuottaisi omistajilleen, johtajilleen, henkilöstölleen, asiakkailleen, toimittajilleen, yhteistyökumppaneilleen hyvää oloa ja tuottoa, nyt ja tulevaisuudessa? Sillä voimme nähdä, että muut kuin eettisesti, kestävästi toimivat organisaatiot, yritykset, ne vain putoavat pelistä pois, vähitellen. Niille ei ole enää elintilaa. Näin väistämätön on muutos lähivuosina, -vuosikymmeninä. Voit ajatella näin, tai olla ajattelematta. Kuinka vain. Petri & Jaana Huitti, , Työhyvinvointimessut 2014

10 Rakkauden maailma Ja tämä ensimmäinen muutos on, että alat kuuntelemaan itseäsi, sydäntäsi, intuitiotasi enemmän kuin mitään muuta, mieltäsi, toisten mieliä, mediaa, tai mitään muutakaan. Kyllä, tämä vaatii rohkeutta, koska meidät on opetettu uskomaan muiden ääntä, sanoja, että se mitä he sanovat on totta, ja hyväksi meille, hyväksi muille, hyväksi maailmalle. Sinä näet sen ympärilläsi, mihin se johtaa meidät? Petri & Jaana Huitti,

11 Läsnäolon voimin järkyttävän hyvään oloon sekä tulokseen työpaikalla Voisimmeko yhdessä tehdä töitä työpaikkojen muuntamiseksi olohuoneiksi, joissa annetaan kunkin olla mitä on, ei vaadita rooleja, pelataan mahdollisimman avoimin kortein, ei syytellä vaan haetaan yhdessä ymmärrystä ja ratkaisuja aina kykyjen ja resurssien rajoissa, ollaan läsnä itse kullekin, tuetaan toisia vaikeissa hetkissä, heikoissa momentumeissa, oli syy sitten työpaikalta tai kotoa? Voisiko tämä luoda pohjan aina paremmalle työpaikalle, kasvavaan hyvinvointiin ja tuloksiin? Petri Huitti

12 Mitä on heartfulness? Voit ajatella sitä kuin metodina ymmärtää syvällisemmin itseäsi, muita ihmisiä. Se avaa portit todelliseen myötätuntoon, ystävällisyyteen ja kannustamiseen toisia ihmisiä kohtaan. Voit ajatella että se avaa sinua itseäsi myös, uudelle onnellisuuden tasolle, kuin mahdollisuutena jonka voit käyttää, jos haluat. Tämä perustuu muinaisiin henkisiin viisauksiin, joita on kunnioitettu ympäri maailmaa, vain eri nimillä, tullen Jeesukselta, Buddhalta, Mahatma Gandhilta, mayoilta, inkoilta, jne. Voisiko olla niin, että kaikilla näillä lähestymistavoilla, metodeilla, viisauksilla, on sama alkulähde? Tämä alkulähde voidaan löytää sinusta itsestäsi, sydämestäsi. Kuulostaa ihmeelliseltä? Eikä kukaan ole kertonut tätä sinulle aiemmin? Petri Huitti,

13 Heartfulnessin soveltaminen työssäsi, elämässäsi.. Mutta mielemme avulla jatkamme samojen virheiden tekemistä, yhä uudestaan ja uudestaan. Vain sydämemme avulla voimme kuunnella toisiamme, todella kuunnella ja kuulla jopa mikä merkitsee sanojen takana, tunteet. Kyllä, sanoin niin, tunteet. Tunteet hallitsevat maailmaa. Mitä on ajatus ilman tunnetta? Aloitetaanko sodat pelkän ajatuksen perusteella? Ei tietenkään, se on tiukasti kytkettynä tunteeseen, usein vihaan ja sen alla piilevään pelkoon. On niin yksinkertaista ymmärtää miten maailma pyörii, kun avaat sydämesi ja käytät sitä hyvään, parempaan, itsellesi, läheisillesi, jopa maailmalle. Heartfulnessin avulla voit tehdä sen perheessäsi ja kotonasi, liiketoiminnassa, koulutuksessa. Petri Huitti

14 Palveluitamme & valmennustemme aiheita Valitun tilaus-toimitusprosessin(b2b) analysointi ja kehittäminen: GOL FOCUS Heartfulness & läsnäolo työpaikalla (0,5pv workshop) Uudista ajatus- ja toimintamallisi yhdessä päivässä Tietoinen toiminnan kehittäjä-valmennus Henkisen Kasvun Ohjaaja-valmennus(12kk) alkaa huhtik.2015 Mitä on heartfulness työssä? (1 tunnin verkkovalmennus) Heartfulness-ohjaaja-valmennus Yksilö- ja ryhmävalmennukset, koulutukset Tapauskohtaiset palvelut ja valmennukset tarpeen mukaan Päivitetyt tiedot palveluistamme kotisivuiltamme! Love Solutions 2015 ( )

15 Maksutonta koulutus- & markkinointimateriaalia Heartfulness-hiljentymisharjoitus ( stressintappaja,ohje) Koottuna harjoitteita läsnäolon ja heartfulnessin itse kokemiseksi Tietoinen johtaminen ja sen vaikutus työhyvinvointiin (20min.video Täysii-seminaari Tietoisen läsnäolon ja heartfulnessin merkitys työhyvinvoinnille, esitys Työhyvinvointimessuilta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa (29min, Petri & Jaana) Logistiikan perusteet lataa koulutusmateriaali (pdf) LINKIT ERI ALUEIDEN PALVELUIHIN JA MATERIAALIIN: TYÖHÖN / KOULUTUKSEEN / ELÄMÄÄN RAKKAUDEN MAAILMA (pääsivu) Love Solutions 2015 ( )

16 Love Solutions tiedote : Heartfulnessin avulla rakkauden maailmaan LAINAUS TIEDOTTEESTAMME JOKA LÄHETETTY KYMMENILLE SUOMEN MEDIOILLE: Sillä sydämemme on viisaampi kuin kukaan, yksikään ihminen maan päällä, viisaampi kuin kaikki ihmiset, heidän mielensä yhteenlaskettuna. Sillä niin vain on, sisällämme on tällainen viisauden sammio, jota emme ole monet vielä avanneet, emme ole sinne juuri edes kurkistaneet, saati sitten päästäneet sitä vapaasti virtaamaan kauttamme kuten ovat Jeesus, Buddha, Dalai Lama, Äiti Amma ja monet muut viisaat opettajat tehneet kautta aikojen. Ja kun tuon viisautesi otat käyttöösi, siihen tutustut, tulet hämmästymään sen voimasta, siitä mitä muutoksia se tuo sinuun itseesi, ajattelutapaasi, uskomuksiisi, elämääsi, maailmaasi. Ja lopulta sinulla on mahdollisuus myös tuoda tuota viisautta, voimaa tähän ympäröivään maailmaamme, yhteiseen maailmaamme. Ja kun tämän teet, kun monet tekevät tämän, vähenee jatkuvasti tarve sodille, kärsimyksille, kaikenlaiselle vääryydelle, alistamiselle, alistumiselle, niitä ei vain enää tarvita, ne osoittautuvat täysin turhiksi. Näin voit ajatella, että heartfulness, sydämensä kuunteleminen, sen äänen seuraaminen, poistaa vähitellen ylimääräiset asiat maailmastamme, ja jäljelle jää vain rauha ja rakkaus. Gol Solutions Increase well-being & results

17 Mikäli tarvitset apuamme, otathan yhteyttä, autamme mielellämme! Petri Huitti Jaana Huitti Love Solutions 2015 ( )

HENKISTÄ HYVINVOINTIA, PAREMPIA TULOKSIA HENKISEN VALMENNUKSEN JA OPERATIIVISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISEN, KONSULTOINNIN KEINOIN.

HENKISTÄ HYVINVOINTIA, PAREMPIA TULOKSIA HENKISEN VALMENNUKSEN JA OPERATIIVISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISEN, KONSULTOINNIN KEINOIN. HENKISTÄ HYVINVOINTIA, PAREMPIA TULOKSIA HENKISEN VALMENNUKSEN JA OPERATIIVISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISEN, KONSULTOINNIN KEINOIN. ORGANISAATIOILLE: YKSITYISHENKILÖILLE: Voi hyvin, Jaana & Petri Huitti Yritys-

Lisätiedot

HENKISTÄ HYVINVOINTIA, PAREMPIA TULOKSIA HENKISEN VALMENNUKSEN JA OPERATIIVISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISEN, KONSULTOINNIN KEINOIN.

HENKISTÄ HYVINVOINTIA, PAREMPIA TULOKSIA HENKISEN VALMENNUKSEN JA OPERATIIVISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISEN, KONSULTOINNIN KEINOIN. HENKISTÄ HYVINVOINTIA, PAREMPIA TULOKSIA HENKISEN VALMENNUKSEN JA OPERATIIVISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISEN, KONSULTOINNIN KEINOIN. ORGANISAATIOILLE: YKSITYISHENKILÖILLE: OPETUS- JA KOULUTUSALALLE YHTEISTYÖSSÄ:

Lisätiedot

GOL FOCUS. Valitun tilaus-toimitusprosessin. ja kehittäminen. Make Your Gol in Logistics.

GOL FOCUS. Valitun tilaus-toimitusprosessin. ja kehittäminen. Make Your Gol in Logistics. Make Your Gol in Logistics. GOL FOCUS Valitun tilaus-toimitusprosessin (B2B) analysointi ja kehittäminen - Yksinkertainen tapa miten voit soveltaa tehokkaita menetelmiä Lean, Value Stream Mapping(VSM)

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot

Tietoinen palvelu- & toimitusprosessien ja työhyvinvoinnin kehittäminen

Tietoinen palvelu- & toimitusprosessien ja työhyvinvoinnin kehittäminen Tietoinen palvelu- & toimitusprosessien ja työhyvinvoinnin kehittäminen Tietoisku 31.3.2015 @ Iisalmi Jaana & Petri Huitti Love Solutions (www.lovesol.fi/ ) Love Solutions 2015 Improving ways of thinking

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi

Lisätiedot

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

Lean Leadership -valmennusohjelma

Lean Leadership -valmennusohjelma Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela Eettinen Johtaminen To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela ROHKEUS REALISMI TULOS VISIO ETIIKKA Sisältö Eettisyys ja yksilön perustarpeet Ohjaavat periaatteet Eettinen toiminta, tarkoitus ja

Lisätiedot

Miksi johtavat ajatukset?

Miksi johtavat ajatukset? Miksi johtavat ajatukset? Johtavat ajatukset syntyvät aina sisältä päin. Ne ovat tärkeitä ennen kaikkea meille itsellemme. Tarkistamme ne joka vuosi yhdessä. Ne toimivat innostuksemme lähteenä ja niiden

Lisätiedot

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden

Lisätiedot

- muutos: uhka vai mahdollisuus? - muutoskysymykset: miksi, mitä ja miten?

- muutos: uhka vai mahdollisuus? - muutoskysymykset: miksi, mitä ja miten? Muutosjohtaminen - muutos: uhka vai mahdollisuus? - muutoskysymykset: miksi, mitä ja miten? Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, työhyvinvointi 1 Maailma muuttuu meidänkin

Lisätiedot

ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY?

ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS JOTAKIN, JONKA VOIMME SAAVUTTAA SAAMALLA ITSELLEMME SEN, MIKÄ TEKISI MEISTÄ ONNELLISIA? TUTKITTUANI ITSEÄNI JA ELÄMÄÄNI OLEN TULLUT TODISTANEEKSI ITSELLENI,

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Willian Glasser MD kehitti Valinnan teorian kliinisessä työssään. 1965 ensimmäisen kirja Reality Therapy; A New Approach To Psychiatry Käytännön

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja!

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! 41. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10.-11.4.2013 Aikuiskouluttaja Raine Manninen www.rainemanninen.fi Uskotko itsesi kehittämiseen, vai kuluuko aikasi itsesi

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. Mirja Borgström

1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. Mirja Borgström 1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. Mirja Borgström Ihmissuhdetaidoista riippuva palvelun käyttäjäkokemus Ihmiskäsitys, ihmissuhdekyvyt Itsensä/toisen arvostus Vuorovaikutus, viestintä Empatia Älykkyys

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat 20.9.2016 Jyväskylä Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach alkuun: Kuka olet? Mistä tulet? Mitä kortti kertoo sinulle? Hyvän mielen

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

VOI HYVIN - KÄYTÄ SYDÄNTÄSI

VOI HYVIN - KÄYTÄ SYDÄNTÄSI -HEARTFULNESS- VOI HYVIN - KÄYTÄ SYDÄNTÄSI Opas parempaan elämään Petri Huitti 1 VOI HYVIN KÄYTÄ SYDÄNTÄSI (Opas parempaan elämään) (Englanniksi: BE WELL - USE YOUR HEART, Guide for better life) ISBN 978-952-68229-0-7

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN?

MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN? MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN? Miniopas - Itsearvio Miten suhtaudut muutokseen? Arvioi omia ajattelu- ja toimintamallejasi. Verratkaa arviointejanne yhdessä työkavereidenne kanssa. Ohje tämän oppaan käyttöön

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Ytimenä validaatio Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja 18.05.2015 on amerikkalaisen validaatiomenetelmän pohjalta suomalaiseen hoitokulttuuriin kehitetty vuorovaikutusmenetelmä validaatio tulee englannin

Lisätiedot

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Nuoren itsetunnon vahvistaminen Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Mihin johtajuutta tarvitaan? 2. Moos 32:1-6

Mihin johtajuutta tarvitaan? 2. Moos 32:1-6 Johtajuus Mihin johtajuutta tarvitaan? 2. Moos 32:1-6 Johtaminen Tietyt lainalaisuudet ovat johtamisessa läsnä 1. Organisointi 2. Ihmissuhteet Tietyt asiat voivat vaikuttaa lopputulokseen johtamistaidoista

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus 3.5.2017 Taru Hallikainen ARMOLLINEN VANHEMMUUS OLEN RIITTÄVÄN HYVÄ OLEN RAJALLINEN OLEN EPÄTÄYDELLINEN VOIN OTTAA APUA VASTAAN

Lisätiedot

Tekniikka Informaatio Asiayhteys Laumaeläin Ihminen

Tekniikka Informaatio Asiayhteys Laumaeläin Ihminen Päätöksenteko Uskalla tehdä toisin Ari & Mona Riabacke Tekniikka Informaatio Asiayhteys Laumaeläin Ihminen Talentum Helsinki 2015 Ruotsinkielinen alkuperäisteos: Beslutspyramiden: stegen till klokare beslut

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Verkostossa toimiminen ja yhteinen oppiminen

Verkostossa toimiminen ja yhteinen oppiminen Verkostossa toimiminen ja yhteinen oppiminen Työpaikkojen hyvinvointiverkosto 12.12.2013 Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kommentoi alustusta viestiseinällä Verkostoissa

Lisätiedot

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Asiat ovat eriarvoisia! Elämme maailmassa, jossa asiat ovat eriarvoisia! Kulta on hopeaa arvokkaampaa, öljy on vettä kalliimpaa, jne.! Tämä arvottaminen

Lisätiedot

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Ammatillisuus opintokeskustyössä -työpaja. Mikä meitä työssämme haastaa

Ammatillisuus opintokeskustyössä -työpaja. Mikä meitä työssämme haastaa Muistio koulutuksesta 1 / 5 Aika: 18.11.2015, klo 12.30-15 Paikka: Kulttuuritalo, Helsinki Koulutus: Opintokeskuspäivä Läsnä: Opintokeskustyöntekijöitä 15 osallistujaa Vetäjä: Inka Ukkola, TJS Opintokeskus

Lisätiedot

Valmentaminen. Minun näkökulma. Mikael Kotkaniemi 2014

Valmentaminen. Minun näkökulma. Mikael Kotkaniemi 2014 Valmentaminen Minun näkökulma Mikael Kotkaniemi 2014 Ura valmentajana 2006-2009: Ässät A-nuoret - apuvalmentaja 2009-2011: Ässät B-juniorit - päävalmentaja 2011-2013: Ässät SM-liiga - apuvalmentaja 2013-2014:

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Kotitehtävä 2 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Perhehoidossa tarvitaan yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kukaan ei

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

Lastentuntien opettaminen Taso 1

Lastentuntien opettaminen Taso 1 Lastentuntien opettaminen Taso 1 OSA 2: JAKSOT 8-12 LEIKIN MERKITYS JA OHJAAMINEN BAHÀ Ì-LASTENTUNNEILLA Ruhi-instituutti Kirja 3 JAKSO 8 Sanotaan, että leikkiminen on lasten työtä. Itse asiassa leikit

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Yritysesittely Kiinteistöt Vaativat jatkuvaa hoitamista Sitovat pääomaa ja riskejä Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Kustannukset nousussa, varsinkin energian Ovat monimutkaisia ja herkkiä

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Terveiset Nuorten väkivaltafoorumista - Väkivallaton perintö. Nokireki Katriina Pesäpuu ry Kotka

Terveiset Nuorten väkivaltafoorumista - Väkivallaton perintö. Nokireki Katriina Pesäpuu ry Kotka Terveiset Nuorten väkivaltafoorumista - Väkivallaton perintö Nokireki Katriina Pesäpuu ry 22.8.2018 Kotka Kuinka me jätämme jälkeemme Väkivallattoman perinnön? Tätä kysymystä pohdimme Sipoon Sopukassa

Lisätiedot

Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila

Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila Lataa Kirjailija: Anna Kauppila ISBN: 9789526767406 Formaatti: PDF Tiedoston koko:

Lisätiedot

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Tällä mennään Tuotteistaminen & asiakaslähtöinen markkinointi Vähän teoriaa, enemmän käytäntöä. http://www.youtube.com/watch?v=uk0zrvzvtb4

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Mitä on coaching ja miten sitä konkreettisesti tehdään?

Mitä on coaching ja miten sitä konkreettisesti tehdään? Mitä on coaching ja miten sitä konkreettisesti tehdään? 25.1.2017 RAIN-työpaja 5.2 Ihmiset ja johtaminen Anneli Holmberg, ICF sertifioitu coach Wiltrain Oy 1 Mitä coaching on? Coaching, on ajatuksia herä3ävä

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä

Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä 27.1.2017 (c) Kari I. Mattila 1 STRATEGISEN HYVINVOINNIN

Lisätiedot

Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn

Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset,

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi Työhyvinvointi Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa Heli Heikkilä ja Laura Seppänen ESIMERKKI 1: Raideliikenteen hallinta 1/2 Liikenneohjaajasta kalustonkäytönohjaajaksi Liikenteenohjaus ei

Lisätiedot

Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen Aija Paakkunainen 1

Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen Aija Paakkunainen 1 Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen 3.12.2015 Aija Paakkunainen 1 Tunnista hallitsevat uskomukset ja tunnelukkosi Väärät uskomukset: itsestä, työstä, parisuhteesta, onnellisuudesta Uskomus

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? Aalto University Executive Education Teemu Malmi Professori, AUSB WORKSHOP Alustus: Budjetti ohjaa, kaikki hyvin? Keskustelu pöydissä Yhteenveto Alustus: Miten varmistan,

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Onni on rajaton Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Aiheet: Mitä onni on? Happy Planet Index BKT & onnellisuus Hyvän elämän osatekijät Mikä lisää onnellisuutta? Kestävä kulutus - rajat on Vastuulliset

Lisätiedot

MIKSI OLET SELLAINEN KUIN OLET?

MIKSI OLET SELLAINEN KUIN OLET? Karl-Magnus Spiik Ky Itseluottamus / sivu 1 MIKSI OLET SELLAINEN KUIN OLET? Itseluottamus on ihmisen sisäinen mielikuva (uskomus) itsestään. Ihminen on sellainen kuin uskoo olevansa. Itseluottamus ei siis

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011 Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio

Lisätiedot

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle 1 Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle Markus Hellström 2 Esityksen kiteytys 3 Esityksen sisältö Tavoite ja sen merkitys liiketoiminnan johtamisessa Miten vien liiketoiminnan tavoitteeseen?

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Hyvän työpaikan kriteerit

Hyvän työpaikan kriteerit Hyvän työpaikan kriteerit Vetovoimaa ja työhyvinvointia terveydenhuoltoon! Hyvän työpaikan kriteerit 2 Hyvä lukija, esitteessä olevat Hyvän työpaikan kriteerit terveydenhuollon organisaatioille on laadittu

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010

PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010 Kevättuutti 2010 PÄÄKIRJOlTUS Kesää edeltaviä hajanaisia ajatuksia Vaikkei kesän olemassaoloa juurikaan näinä aikoina pysty hahmottamaan tämän lumenpaljouden keskellä, yksi asia kuitenkin kertoo kesän

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

RADIKAALI ELÄMÄ. =Raamatullinen elämä. Viisas taloudenhoito

RADIKAALI ELÄMÄ. =Raamatullinen elämä. Viisas taloudenhoito RADIKAALI ELÄMÄ =Raamatullinen elämä Viisas taloudenhoito RAHA RAAMATUSSA 38 vertausta, joista 16 kertoo rahan ja omaisuuden käyttämisestä Jeesus puhui rahasta enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä

Lisätiedot