Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 2/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 2/2015"

Transkriptio

1 Asiakaslehti Meka Pro Oy

2 TUOTANTOJOHTAJAN TEVEISET Aidosti kotimainen Meka kasvaa ja kehittyy ja vahvinta kasvu on ulkomailla. MEKA - ja unipro -tuotteita vietiin viime vuonna noin 40 eri maahan ja tänä vuonna määrä kasvaa edelleen. Voimakkaimman kasvun alueeksi ennustamme tällä hetkellä Eurooppaa, jossa rakennetaan uutta ja korjataan vanhaa reipasta vauhtia. Mekan myyjät kiertävät messuilla eri puolilla maailmaa tapaamassa nykyisiä ja tulevia asiakkaita. Mekalaisilla on hyvä käsitys siitä, mitä meistä maailmalla ajatellaan, ja mistä suomalaiset ylipäätään tunnetaan. Ei ole ehkä kenellekään yllätys, kun kerron että tuotteidemme korkea laatu tulee keskusteluissa aina esille. Toisaalta korkeaan laatuun yhdistetään oletus kovasta hintatasosta, mutta esimerkiksi kiinalaisille messuvieraille on ollut yllätys havaita, että niin unipro - kuin MEKA -tuotteet ovat hinnoiltaan kansainvälisesti hyvin kilpailukykyisiä. Tuoreimmat kansainväliset messukokemukset kävimme hankkimassa kesällä Guangzhousta, Kiinan kolmanneksi suurimmasta kaupungista. 15 miljoonan asukkaan kaupunki muodostaa lähialueineen yli 50 miljoonan asukkaan keskittymän, jonka mittakaavaa on suomalaisesta näkökulmasta melkein mahdoton hahmottaa. Mutta määrä ei korvaa laatua, kuten messuosastolla kuulimme. Eräs unipro -tuotteitamme kopioinut yritys tuli kysymään meiltä, saisivatko he ryhtyä myymään tuotteitamme omien kanaviensa kautta. Selitys erikoiselle pyynnölle oli yksinkertainen: heidän asiakkaansa olivat toivoneet parempilaatuisia tuotteita. Kansainvälinen kiinnostus unipro -tuotteita kohtaan on suuri. Siksi onkin hivenen hämmentävää, kuinka vähän esimerkiksi kotimaisissa arkkitehtitoimistoissa tunnetaan tätä tuoteperhettä. Meidän on tehtävä kotimaassa lujasti töitä paremman tunnettuuden eteen ja osa panostuksestamme asetetaan kansainväliseen myyntityöhön. Suomi elää viennistä, ja me teemme parhaamme viennin kasvattamiseksi kaikkiin ilmansuuntiin. Kun yritys kasvaa, myös työkalujen ja järjestelmien on kehityttävä. Tässä lehdessä on jäljempänä artikkeli Mekan uudesta tuotannonohjausjärjestelmästä, joka otettiin käyttöön elokuun alussa. Vanha järjestelmä tuli tiensä päähän, eikä sitä voinut järkevästi laajentaa esimerkiksi asiakkaiden ja toimittajien suuntaan. Tänä päivänä yhteistyön on toimittava ongelmitta kaikkiin suuntiin, myös tietojärjestelmien tasolla. Yrityksen menestys on suoraan verrannollinen sen kumppaniyritysten menestykseen. Me teemme tätä työtä yhdessä, jotta saamme perusteollisuuden pysymään Suomessa. Uusi tuotannonohjausjärjestelmä on sisäisesti erittäin merkittävä hanke, jonka eteen on tehty paljon töitä. Järjestelmän käyttöönotto sujui erinomaisesti, koska asialle täysin sitoutunut henkilöstö tiesi jo aloittaessaan mitä tahtoi. Nyt hiomme ja virtaviivaistamme toimintojamme sellaiseen kuntoon, että parantunut sisäinen prosessi näkyy asiakkaille asti - parempana sekä täsmällisempänä palveluna ja entistä parempana laatuna. Meille mekalaisille on kunnia-asia kun työkalut ovat kunnossa, on helppo keskittyä tekemään oikeita asioita. Mekan ja Mekan kumppaneiden tulevaisuus näyttää hyvältä. Terveisin, Ari Alanen varatoimitusjohtaja, tuotantojohtaja Meka Pro Oy Tämä on Meka Pro Oy:n asiakaslehti Mekafooni. Lehti ilmestyy kolmen kuukauden välein ja jaetaan Sähkömaailma -lehden liitteenä kaikille Sähkömaailman tilaajille. Voit myös saada Mekafoonin suoraan itsellesi tai yritykseesi ilmoittamalla yhteystietosi osoitteeseen tai soittamalla numeroon Mekafooni esittelee joka numerossa uusimmat MEKA ja unipro -tuotteet ja kertoo tuotekehityksen kuulumiset. Juttuaiheita löytyy myös mielenkiintoisista asennuskohteista sekä yhteistyökumppaneistamme. Toimituksen osoitteeseen voi lähettää juttuvinkkejä. Mekafooni - Meka Pro Oy:n asiakaslehti Päätoimittaja: Ari Alanen Uutistuotanto: Uutispalvelu Telex Graafinen suunnittelu: Antti Aho Valokuvat: Antti Aho Painos: 6000 kpl Painopaikka: Erweko Oy, Oulu Ilmestyy: 4 kertaa vuodessa Toimituksen yhteystiedot: tai Mekafooni, Konetie 25, Oulu 2

3 MESSU-UUTISIA Kiinan kolmanneksi suurin kaupunki on järjestä- Seuraavaksi MEKA ja unipro esittäytyvät tällä ilmansuunnalla Hong Kongin valaisinmessuilla lokakuun lopulla. Kansainvälinyt 20 vuotta valaisinmessuja sille messuille osallistuminen antaa hyvän käsityksen Meka Pro Oy:n tuotteiden vetovoimasta ja kilpailukyvystä. Messuyleisön positiiviset kommentit kertovat myös yleisestä asenteesta suomalaisia tuotteita ja työn laatua kohtaan. Guangzhoun kansainväliset valaisinmessut vietti tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan. Messuille saapui lähes alan ammattilaista 131 eri maasta. Messut levittäytyvät 21 hallin alueelle, joiden pinta-ala on yhteensä yli 22 hehtaaria. Meka Pro Oy oli mukana messuilla omalla osastollaan. Kiinalaisilla markkinoilla on kasvava kiinnostus laadukkaita eurooppalaisia tuotteita kohtaan, ja se näkyi messuosastolla. 3

4 EUOOPAN SUUIMPIIN KUULUVA HUSLABIN LABOATOIO VAATII TALOTEKNIIKALTA PALJON Helsingin yliopistokiinteistöjen lähivuosien merkittävin uudisrakennuskohde kohoaa Meilahden sairaalan kupeeseen, Haartmaninkatu 3:een. akennus otetaan käyttöön tämän vuoden lopulla, kun sen ottaa haltuunsa HUSLAB, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin laboratoriopalveluista vastaava organisaatio. Kohteessa aloittaa toimintansa yksi Euroopan suurimmista keskitetyistä näytteenotto- ja analyysikeskuksista. Energiatehokkuus ja pieni hiilijalanjälki rakennuttajan vastuulla akennuttajan kannalta kyseessä on kaikilta osin poikkeuksellinen kohde. Käyttäjän tiukat vaatimukset on täytynyt ottaa huomioon jo suunnittelun alkumetreiltä lähtien. Yhteistyö talotekniikan suunnittelijoiden kanssa on tiivistä, kyky tehokkaaseen muutosten hallintaan välttämätöntä. Asentaja Seppo Huumonen kertoo käyttäneensä MEKA -johtoteitä ensimmäistä kertaa jo 1980-luvulla. Tutuksi nämä ovat tulleet, pitkän kaavan kautta, Huumonen naureskelee. Uudet lankahyllyt ovat hyvää tavaraa. Avolaboratorioiden kaapelointeihin tarvittiin käyttäjien kannalta hyvää muuntojoustavuutta sekä hygieenisyyttä. Uusia MEKA -lankahyllyjä tarvittiin avolaboratorioihin reilut pari kilometriä. Perinteistä KS20 -tikashyllyä meni kymmenen kilometriä. Kohteena tämä ei ollut mitenkään liian iso, vaan sellainen sopivan kokoinen, kertoo Huumonen. Meitä oli enimmillään neljä, mutta suurimmaksi osaksi johtoteiden asennus Talotekniikan rakennuttamisesta vastaavan Helsingin yliopiston tila- ja kiinteistökeskuksen apulaisjohtaja Aimo Hämäläinen kertoo, että rakennushanke kuuluu vaativimpaan luokkaan. Tällaisessa kohteessa edellytetään lähes aukotonta toiminnallista varmuutta käytön ja talotekniikan osalta. Kaikkien ratkaisujen on oltava ykkösluokkaa, Hämäläinen sanoo. akennukseen tulee esimerkiksi kolme erillistä sähköverkkoa: normaali jakeluverkko, dieselvaravoimakoneella varmennettu turvasyöttöverkko ja UPS-verkko, joilla turvataan laitteiden toiminta kaikissa tilanteissa. Talotekniikan takana paljon osaamista Haartmaninkatu 3:n talotekniikan on suunnitellut espoolainen Projectus Team. Yritys on 2000-luvulla vastannut useiden laboratorio- ja erikoistilojen talotekniikkaratkaisuista, mutta haastavuudeltaan uusi kohde lyö laudalta kaikki entiset. Projektipäällikkö Kirsti Pakkanen kuvaa hanketta erittäin kiinnostavaksi. Kolme erillistä sähköverkkoa, runsaasti sähkölaitteita sisältävät laboratoriotilat sekä huippuluokkaa oleva talotekniikan muunneltavuus vaikuttivat kaikkeen suunnitteluun. Kohteen pääurakoitsijana toimii SV, ja sähköurakoinnista vastasi Quattroservices Oy, joka on viime aikoina ollut vastuussa useiden suurten kohteiden talotekniikkaurakoinnista niin pääkaupunkiseudulla kuin Venäjällä. Työnjohtaja Petri ailakarin mukaan HUSLAB-projekti käynnistyi normaalin kilpailumenettelyn jälkeen kesällä Meillä on paljon kokemusta yhteistyöstä monien rakennuttajien ja rakennusliikkeiden kanssa. SV:lle olemme tehneet aiemminkin hommia, ja hyvä kumppanuus jatkuu edelleen, ailakari sanoo. Johtoreittien valintaan vaikuttivat monet seikat Meka Pro Oy valikoitui johtoreittien toimittajaksi varsin helposti. Kyseessä on tunnettu johtoreittien valmistaja, jonka tuotteita olemme käyttäneet paljon eri kohteissa. Sekä materiaalit että asennustavat ovat tulleet tutuiksi, Petri ailakari sanoo. Hänen mukaansa myös kilpailukykyiset hinnat sekä hyvin toimivat toimitukset suoraan työmaalle olivat tärkeitä tekijöitä toimittajan valinnassa. Tuija Isaksson ja Petri ailakari pitävät sähköalan näkymiä hyvinä. Pääkaupunkiseudulla on käynnistymässä paljon isoja kohteita, molemmat muistuttavat. 4

5 Laboratoriotilojen johtoteiltä vaadittiin hygieenisyyttä ja muuntojoustavuutta. Uudet MEKA -lankahyllyt ja MEK-valaisinkiskot ovat laadukkaita tuotteita, jotka täyttävät tiukatkin vaatimukset. hoidettiin kahden asentajan voimin. Vertailun vuoksi Huumonen arvioi, että Helsingin Kalasatama vaatinee ainakin 70 kilometriä tikashyllyä, kun asennukset siellä alkavat. Uusia urakoita tiedossa Aluemyyntipäällikkö Tuija Isaksson Meka Pro Oy:stä kertoo, että tiukasta taloustilanteesta huolimatta sähköalan näkymät pysyvät kohtalaisen hyvinä. Quattron Petri ailakari on samaa mieltä. Pääkaupunkiseudulla on käynnissä ja käynnistymässä paljon isoja kohteita, joissa riittää kyllä tekemistä. Meidän uusin aluevaltauksemme on Hämeenlinna, johon olemme avanneet uuden toimiston. Venäjällä tiedossamme on paljon suuria urakoita. Ammattilaisilla riittää töitä, ailakari kuittaa lopuksi. HUSLAB starttaa pian HUSLABin uusi rakennus kytkeytyy samalla tontilla sijaitseviin, vuonna 1966 valmistuneisiin HUSLABin käytössä oleviin rakennuksiin. Uudisrakennuksen kokonaispinta-ala on noin , ja korkeimmillaan siinä on kuusi kerrosta. Kohteen käyttöönotto tapahtuu vuoden 2015 lopulla. Kohteen suunnittelu toteutettiin tietomallintamalla, ja mallia on hyödynnetty suunnittelu- ja rakentamisprojektin kaikilla osa-alueilla, myös määrälaskennassa. Kohteesta tehdään myös yhdistelmämalli, johon yhdistetään kaikkien suunnittelualojen tiedot. Seitsenkerroksinen HUSLAB on Euroopan suurimpia laboratorioita, jossa on erikoistilat myös harvinaisten tautien testaukseen. 5

6 UUDELLE TOIMINNANOHJAUSJÄJESTELMÄLLE KOVAT TAVOITTEET Logistiikkapäällikkö Aarne Hautajärvi on tyytyväinen uusiin mobiilipäätteisiin, jotka helpottavat käytännön työtä varastossa. Koko Meka Pron organisaatio mukana muutoksessa kun Meka Pron valtava tuotetietokanta yli 8000 nimikettä siirrettiin uuteen tietokantaan. Tuotepäälliköt Tommi Pasma ja Aki Lamponen myöntävät, että kyseessä oli hieman kuviteltua suurempi urakka. Jouduimme tekemään kohtalaisen paljon manuaalista tarkistusta, kun varmistimme että siirrot ovat tapahtuneet oikein. Heidän mukaansa nimikesiirtoon liittyy paljon hyvääkin. Uuden järjestelmän myötä yhdenmukaistimme ja paransimme tuotteiden nimeämiskäytännöt. Nyt kaikissa nimissä on sama rakenne, ja nimi kertoo suoraan esimerkiksi käytetyn pintakäsittelyn, Tommi Pasma sanoo. Hän arvioi järjestelmän helpottavan tuotepäälliköiden työtä, kun saatavilla on entistä enemmän yksityiskohtaista tietoa suoraan tuotekorteilta. Meka Pro on teollisuusyritys, joka suunnittelee, valmistaa ja myy itse omat tuotteensa. Tuotantoa on sekä kotimaassa että ulkomailla. Myynti- ja osto-organisaatioiden toiminta on kansainvälistä, alihankkijaketju laaja, yhteistyötahoja monessa suunnassa. Varastojen hallinnan ja logistiikan toiminnalle on asetettu korkeat laatutavoitteet. Kun tällainen yritys lähtee uusimaan toiminnanohjausjärjestelmäänsä, on helppo arvata että kyseessä ei ole pieni projekti. Mutta hyviäkin järjestelmiä on pakko aika ajoin uusia, etenkin jos uudella järjestelmällä pystytään yrityksen toimintaa entisestään parantamaan. Muutosprojektista vastannut Meka Pron laatupäällikkö Jari Aho sanoo, että järjestelmälle asetettu yleistavoite oli toimintojen hiominen tehokkaammaksi läpi koko prosessin. Ei ollut mitään yksittäistä asiaa, joka olisi vaatinut parannusta. Meidän toimintaprosessimme laatua on seurattu aina tarkasti, ja saavutimme asetetut korkeat tavoitteet erittäin hyvin vanhallakin järjestelmällä. Nyt vain oli aika siirtyä seuraavan sukupolven järjestelmään, joka mahdollistaa mobiililaitteiden käytön varastonhallinnassa ja esimerkiksi myyntitarjouksien hyödyntämisen tuotannon ennusteiden tekemisessä, Aho kertoo. Kun järjestelmä on kunnolla käytössä, se vaikuttaa kaikkeen. Varastojen käyttö, raaka-ainetilauksien ajoitus, kustannusseuranta, tuotannon vaiheet kaikki nähdään paremmin, Aho luettelee saavutettavia etuja. Varastossa käytettävä mobiilipääte muistuttaa kännykkää, mutta siinä ei ole sim-korttia. Langaton yhteys, viivakoodinlukija ja älykäs käyttöliittymä muodostavat toimivan kokonaisuuden. Kaikkia järjestelmän ominaisuuksia ei ole tarkoitus ottaa heti käyttöön. Kesän aikana tehtiin suurin tiedonsiirtoponnistus, 6

7 Varastonhallinta tehostuu Mekan tavoite toimitusvarmuudelle on asetettu erittäin korkealle. Mittarina käytetään oikea-aikaisesti toimitettujen rivien määrää suhteessa kaikkiin toimitettuihin riveihin, ja tavoitetaso on kova: 96 prosenttia. Luku on todella korkea, myöntää logistiikkapäällikkö Aarne Hautajärvi. Mutta yleensä saavutamme sen. Ja tuota on vaikea parantaa millään järjestelmäuudistuksella. Tältä osin meidän tavoitteemme on pitää tuo taso, mutta käyttämällä varastoa tehokkaammin. Hautajärvi kertoo, että uuden järjestelmän myötä tavoitellaan keräilyvarmuuden parantamista, tilankäytön tehostamista ja varastokierron nopeuttamista. Mobiilipäätteet helpottavat käytännön työtä varastossa erittäin paljon. Varasto pysyy paremmassa järjestyksessä, ja varastoarvojen tarkistukset helpottuvat, Hautajärvi sanoo. Varastokierron optimoinnin tavoitteena on esimerkiksi välttää liian suuren varastotilan varaamista tuotteille, jotka eivät kierrä ja sitovat turhaan pääomaa. Varaston tilankäyttöä voidaan tehostaa myös käyttämällä toiminnanohjausjärjestelmään mallinnettua sijaintipaikkaluetteloa. Yksittäisen sijaintipaikan käyttöastetta ja historiatietoa analysoimalla saadaan koko varaston kapasiteetti hyötykäyttöön. Kaikella tällä tavoitellaan tietenkin parempaa asiakaspalvelua, muistuttaa Aarne Hautajärvi. Vaikka osa parannuksista näyttää kohdistuvan sisäisiin prosesseihin, niin lopputuloksena tavoitellaan myös parempaa toimitusvarmuutta, parempaa saatavuutta ja parempaa toimitusten laatua. Toiminnanohjausjärjestelmän vaihtaminen on muutos, joka koskettaa koko Mekan organisaatiota ja asiakaskuntaa. Järjestelmän määrittelyyn ja kehittämiseen on panostettu yhtiössä todella paljon, ja täysin ilman ongelmia ei ole selvitty. Hautajärvi arvioi tämä näkyneen myös asiakaspalvelussa ja toimituksissa, kun henkilökunta on keskittynyt kehittämään ja oppimaan uutta järjestelmää. Mutta nyt kovin rynnistys alkaa olla takana, ja hyvään suuntaan ollaan menossa. Uskon että me kaikki sekä Mekalla että asiakaskunnassa olemme tyytyväisiä lopputulokseen, kun tämä on saatu maaliin, Aarne Hautajärvi sanoo. Mekan tuotepäälliköt Tommi Pasma (vas.) ja Aki Lamponen sekä laatupäällikkö Jari Aho pitävät lankahyllyvaraston hyvää järjestystä osoituksena uuden järjestelmän toimivuudesta. Mekan tuotteiden nimeämiskäytännöt selkeytyvät Mekan messukalenteri 2015 Kasvavan nimikemäärän myötä Mekan tuotteiden nimeäminen yhdenmukaistuu. Tähän saakka pintakäsittelytieto on löytynyt vain joidenkin tuotteiden nimestä jatkossa se löytyy kaikista. Tuotteen nimen lopussa oleva kirjainyhdistelmä kertoo selkeästi käytetyn pintakäsittelyn. Lisäksi etukäteen kuumasinkittyä tuotetta tarkoittava merkintä muuttuu aiempi /KS20 -merkintä jää pois, uusi merkintä on PG (pre-galvanized). Esimerkiksi porttikannattimen PT-200/KS20 nimi muuttuu muotoon PT-200 PG. Onnimarkkinat, syksy 2015 Perm Energetika, , Venäjä Tukholma Elmässan, , uotsi Hong Kong Kansainväliset valaisinmessut Ekaterinburg Energetika, , Venäjä SähköTeleValoAv, Jyväskylän paviljonki MEE Dubai, Light+Building Frankfurt, Toinen nimeämisiä koskeva muutos liittyy KA- ja KB -levyhyllyihin, joiden nimissä on aiemmin ollut leveys ennen korkeutta. Jatkossa järjestys muuttuu: korkeus on ensin, sitten vasta leveys. Tämä vastaa kansainvälistä käytäntöä ja helpottaa tuoteperheen tunnistamista. 7

8 Meka Pro Oy Konetie 25, Oulu HUSLAB, Helsinki

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 2/2016

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 2/2016 Asiakaslehti Meka Pro Oy 2/2016 VIENTIJOHTAJAN TEVEISET Meka Pro Oy on vienyt tuotteitaan jo pitkään Venäjälle ja Baltian maihin. Näillä alueilla meillä on kotimaan lisäksi vahva markkina- asema. Lisäksi

Lisätiedot

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 3/2015

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 3/2015 Asiakaslehti Meka Pro Oy MYYNTIJOHTAJAN TEVEISET Elämme vaikeita aikoja nimittäin talousuutisten ymmärtäminen on tällä hetkellä vaikeaa. Yhtäällä kerrotaan, kuinka syvällä Suomen talous rämpii edelleen;

Lisätiedot

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 1/2015

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 1/2015 Asiakaslehti Meka Pro Oy 1/2015 TOIMITUSJOHTAJAN TEVEISET Vaikka suhdanteet vaihtelevat, Suomessa rakennetaan kaiken aikaa. Painopiste on siirtynyt uudisrakentamisesta korjaamisen puolelle Mekan kannalta

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

Tehoa toimintaan. ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna. Ohjaa toimintaasi

Tehoa toimintaan. ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna. Ohjaa toimintaasi Tehoa toimintaan ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna Ohjaa toimintaasi Haluatko kehittää toimintaasi? Me pystymme auttamaan. Kaikki yhdestä järjestelmästä

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

VR Transpoint Rautatielogistiikan kehitysnäkymiä. LuostoClassic Business Forum 7.8.2015

VR Transpoint Rautatielogistiikan kehitysnäkymiä. LuostoClassic Business Forum 7.8.2015 VR Transpoint Rautatielogistiikan kehitysnäkymiä LuostoClassic Business Forum 7.8.2015 Organisaatio Konsernipalelut Matkustajaliikenne Logistiikka Junaliikennöinti Corenet Oy 60 % 2 Monipuolinen palveluyritys

Lisätiedot

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia tausta Asiantuntemus sekä tieto-taito Venäjän kaupasta ja markkinoista Halu auttaa ja tukea suomalaista liiketoimintaa

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi

Kustannustehokas hankintaosastosi Kustannustehokas hankintaosastosi Helsinki Tel: +358 9 4247 7600 Fax: +358 9 4247 7603 Beijing Tel: +86 10 650 14273 Fax: +86 10 650 14275 Shanghai Tel: +86 21 627 00640 Fax: +86 21 627 00872 Hong Kong

Lisätiedot

Project-TOP QUALITY GATE

Project-TOP QUALITY GATE Project-TOP QUALITY GATE FOR SUCCESSFUL COMPANIES TYÖKALU ERP- JÄRJESTELMIEN TESTAUKSEEN PROJECT-TOP QUALITY GATE Quality Gate on työkalu ERP-järjestelmien testaukseen Huonosti testattu ERP- järjestelmä

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat

Lisätiedot

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9.

Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9. Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9.2013 Ilari Vaalavirta, toimitusjohtaja Mediq Suomi Oy Esityksen sisältö

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palvelukonsepti laajenee

Metalliteollisuuden palvelukonsepti laajenee Paint with Pride Sisältö 5/2011 Metalliteollisuuden palvelukonsepti laajenee...1 MAZ Black Erityisosaamista vaativan tuotekehityksen tulos... 2-3 Täyden palvelun Complete Coating Services... 4-5 Julkaisija:

Lisätiedot

HUB logistics. Kansainvälisen Hankintalogistiikan palveluinnovaatio Case Rautaruukki Oyj

HUB logistics. Kansainvälisen Hankintalogistiikan palveluinnovaatio Case Rautaruukki Oyj Seminaariohjelma HUB logistics Kansainvälisen Hankintalogistiikan palveluinnovaatio Case Rautaruukki Oyj HUBin palvelutarjooma Toimitusketjun ohjaus- ja kehitysprosessi Hankinta Tuotanto Varastointi Myynti

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Varkauden opiskelijakampuksen suunnittelijoiden valinta sekä rakennustoimikunnan nimeäminen

Varkauden opiskelijakampuksen suunnittelijoiden valinta sekä rakennustoimikunnan nimeäminen Yhtymähallitus 174 25.09.2015 Yhtymähallitus 195 23.10.2015 Varkauden opiskelijakampuksen suunnittelijoiden valinta sekä rakennustoimikunnan nimeäminen 217/02.08.00/2015, 213/02.08.00/2015, 214/02.08.00/2015,

Lisätiedot

MuotoTaito. Design vientiverkosto Japani, Kiina ja Hong Kong 2011-2014

MuotoTaito. Design vientiverkosto Japani, Kiina ja Hong Kong 2011-2014 MuotoTaito Design vientiverkosto Japani, Kiina ja Hong Kong 2011-2014 Vientiverkosto Aasiaan Cannus Oy on yhdessä kumppaniensa kanssa kokoamassa yhteen yrityksiä Japaniin, Kiinaan ja Hong Kongiin suuntautuvaa

Lisätiedot

Kopadi Oy, timanttihiomalaikat

Kopadi Oy, timanttihiomalaikat Timanttihiomalaikat Kopadi Oy, timanttihiomalaikat Kopadi Oy:n timanttihiomalaikat on suunniteltu betonin hiontaan sekä erilaisten pintamateriaalien poistamiseen kuten: tasoitteet, liimat, maalit, epoksi,

Lisätiedot

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto FinnTec Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma Messuvieraskyselyn yhteenveto Metalli- ja konepajateollisuuden toimialakohtainen tutkimus FinnTec-messujen jälkeen toteutettiin toimialan arvostuksista ja

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Varastossa kaikki hyvin vai onko?

Varastossa kaikki hyvin vai onko? Varastossa kaikki hyvin vai onko? Done Software Solutions Oy Arto Pellonpää Done Software Solutions Oy Revenio Group Oyj 2013 liikevaihto 25,4 MEUR henkilöstö lähes 300 listattu NASDAQ OMX Helsingin Pörssissä

Lisätiedot

Irtopakastamon naapurissa sijaitsevat Toripihan suuret pakkasvarastot tuotteiden välivarastointiin.

Irtopakastamon naapurissa sijaitsevat Toripihan suuret pakkasvarastot tuotteiden välivarastointiin. IQF- Vesanto sijainti: Irtopakastuslaitos sijaitsee Pohjois-Savossa Vesannon taajamassa sijaitsevan kala-aseman yhteydessä. Hallinnoijana toimii kalastajien omistama Vesannon Kala Osk. Irtopakastamon naapurissa

Lisätiedot

työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu

työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu LIIKKEENJOHDON SUURIN HAASTE Modernin yrityksen on muutoksen kyydissä pysyäkseen suunniteltava tehokas strategia ja seurattava sitä. Siinä piilee kuitenkin

Lisätiedot

AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUS

AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUS Uusikaupunki 26.3.2014 AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUS 1 Osana HINKU- hanketta toteutettiin Suomen suurin aurinkosähköjärjestelmien yhteistilaus. Neljän kunnan kiinteistöihin ja n. 25 yksityiskotiin asennetaan

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Contact Scoring on paras tapa luokitella prospekteja. Se ohjaa myyjät oikeisiin osoitteisiin.

Contact Scoring on paras tapa luokitella prospekteja. Se ohjaa myyjät oikeisiin osoitteisiin. Contact Scoring on paras tapa luokitella prospekteja. Se ohjaa myyjät oikeisiin osoitteisiin. 130 2 5KÄVIJÄMÄÄRÄN KASVU WWW-SIVUJEN KEHITTÄMISELLÄ ENEMMÄN SPONTAANEJA ENEMMÄN ONNISTUNEITA TUOTETIEDUSTELUJA

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5. Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

FinnBuild. Kansainväliset rakennus- ja talotekniikkamessu 9.-12.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Toimialakyselyn tiivistelmä 13.11.

FinnBuild. Kansainväliset rakennus- ja talotekniikkamessu 9.-12.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Toimialakyselyn tiivistelmä 13.11. FinnBuild Kansainväliset rakennus- ja talotekniikkamessu 9.-12.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Toimialakyselyn tiivistelmä 13.11.2012 Suomen Messujen Tiedote 25.9.2012 FinnBuildissa tehdään toimialakartoitus

Lisätiedot

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään

Lisätiedot

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic.

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic. Yhteistyö kanssamme avain menestykseen Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic.fi 15,5 milj. asukasta Olemme osa pörssiyhtiötä AS Harju Elekter Group,

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Säilytysjärjestelmä kaikkiin tiloihin ja tarkoituksiin

Säilytysjärjestelmä kaikkiin tiloihin ja tarkoituksiin Säilytysjärjestelmä kaikkiin tiloihin ja tarkoituksiin Seisoo omillaan Seinään ei tarvitse porata reikiä ja se on tarpeeksi kestävä kannattelemaan melkein mitä ikinä pitääkin säilyttää. Mahdollisuudet

Lisätiedot

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Elkome Installaatiot Oy on erikoistunut sähköistykseen ja automaatioon. Suunnittelemme ja valmistamme sähkökeskuksia sekä erilaisia erikoiskeskuksia teollisuuden

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

Tilitoimistokysely 2013

Tilitoimistokysely 2013 Kysely tilitoimistojen asiakastyytyväisyysseurannasta Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy www. info@ +358 45 137 5099 SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUKSEN ESITTELY... 2 Miten asiakastyytyväisyyttä on seurattu?...

Lisätiedot

BE STRONGER WITH BE.

BE STRONGER WITH BE. BE STRONGER WITH BE. FI BE GROUP YHDESSÄ ENEMMÄN ETUJA ASIAKKAALLE BE Group Oy Ab on osa Pohjois- Euroopan johtavaa teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin kauppaan ja tuotantopalveluihin erikoistunutta,

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi. Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki

Kustannustehokas hankintaosastosi. Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Kustannustehokas hankintaosastosi Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Nikolai Sourcing Hankinta- ja logistiikkaratkaisuja ja vastuullisuuden hankintapalveluita teollisuudelle

Lisätiedot

5 Menestyminen kansallisilla markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista. 6 Menestyminen kv-markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista

5 Menestyminen kansallisilla markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista. 6 Menestyminen kv-markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista Tavoitetaso Nykytaso Haastateltavan kommentit 1 Tuotteiden nykyinen kilpailukyky oman maakunnan alueella 4 4 4 2 Tuotteiden nykyinen kilpailukyky valtakunnallisilla markkinoilla 4 5 3 Lisää markkinointia

Lisätiedot

Itellan uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto

Itellan uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto Itellan uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto Itella Viestinvälitys, Jakelu- ja markkinointipalvelut 1 Sisältö Tietoa Postittamisen työpöydästä ja Itellan extranetin uudistuksesta Uuden

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kevät 2013 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA. Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009

KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA. Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009 Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009 KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA Pandia Oy Sinikalliontie 6, 02630 Espoo, Finland +358 9 549 194 69 www.pandia.fi contact@pandia.fi PANDIAN SEMINAARIPUHEENVUORO

Lisätiedot

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA Venäjän-kaupan huippuseminaari Lahdessa 3.10.2013 Markinvest Oy, Karjalankatu 35A 15150 LAHTI 03 752 1810 www.markinvest.fi Tehdään oikeita asioita oikein. Asiakkaistamme

Lisätiedot

Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa

Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa www.airliquide.fi Maailmanlaajuinen teollisuusyritys Air Liquide on maailman johtava teollisuuden ja terveydenhoitoalan kaasuja, teknologioita ja palveluja

Lisätiedot

Johdonmukaista markkinointia yrittäjille 2013 09/13/13

Johdonmukaista markkinointia yrittäjille 2013 09/13/13 Johdonmukaista markkinointia yrittäjille 2013 09/13/13 Pari vinkkiä lisätuloksen tekemiseksi ilman lisäkuluja. 09/13/13 Markkinointi, myynti, menestys. Kaupallistamista, kontakteja, kassavirtaa! Helsinki

Lisätiedot

CASE SLO. Logistiikkaan tehokuutta raportoinnilla Asmo Tapaninen

CASE SLO. Logistiikkaan tehokuutta raportoinnilla Asmo Tapaninen CASE SLO Logistiikkaan tehokuutta raportoinnilla Asmo Tapaninen Esityksen sisältö Yhtiön tausta Projektin lähtötilanne Projektin tarkoitus ja tehtävä Käytetyt tuotteet ja palvelut Aikataulut ja resurssit

Lisätiedot

Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla

Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla Baltian merifestivaali 2012 31.5.-3.6.2012, Pietari, Lenexpo-messukeskus 1 Kutsumme teidät osallistumaan Baltian merifestivaalille ja otamme

Lisätiedot

LABORATORIOTILAT CASE HUSLAB AIMO HÄMÄLÄINEN HELSINGIN YLIOPISTO TILA- JA KIINTEISTÖKESKUS

LABORATORIOTILAT CASE HUSLAB AIMO HÄMÄLÄINEN HELSINGIN YLIOPISTO TILA- JA KIINTEISTÖKESKUS LABORATORIOTILAT CASE HUSLAB AIMO HÄMÄLÄINEN HELSINGIN YLIOPISTO TILA- JA KIINTEISTÖKESKUS LABORATORIOTILOJEN KEHITTYMINEN LABORATORION ASEMA LABORATORION TEHTÄVÄ VALVONTA TUTKIMUS SAIRAALA-, YMS. NÄYTTEIDEN

Lisätiedot

Pientalorakentajan opas

Pientalorakentajan opas Pientalorakentajan opas 1. Ota rohkeasti yhteyttä Forssan Verkkopalvelut Oy:n henkilökuntaan Saat neuvoja ja opastusta sähköistyksen ja tarvittavan sähköliittymän toteuttamisesta. Samalla varmistat sähkön

Lisätiedot

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Raisio-konserni Toimintaa 12 maassa, pääkonttori Raisiossa Tuotantoa 14 paikkakunnalla 3 maassa Henkilöstön määrä n. 1450, josta Suomessa 1/3 Listataan

Lisätiedot

ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI

ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI Administer Oy Taloushallinnon palvelut Suomalainen perheyritys Kasvaa vauhdikkaasti,

Lisätiedot

Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa

Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa Laikas Oy on vuonna 2005 perustettu tekniseen tukkukauppaan ja huoltopalveluihin erikoistunut perheyritys. Päätoimipaikkamme on Vieremällä

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin palautejärjestelmä. Kuntatekniikan päivät 17.5.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupungin palautejärjestelmä. Kuntatekniikan päivät 17.5.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki Jyväskylän kaupungin palautejärjestelmä Kuntatekniikan päivät 17.5.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki Esityksen sisältö Taustaa Ominaisuuksia ja hyötyjä Kokemuksia ja tilastoja

Lisätiedot

ADE Oy Hämeen valtatie 144 20540 TURKU. Tuotekonfigurointi. ADE Oy Ly Tunnus: 1626957-3

ADE Oy Hämeen valtatie 144 20540 TURKU. Tuotekonfigurointi. ADE Oy Ly Tunnus: 1626957-3 Tuotekonfigurointi ADE Oy lyhyesti Asiakkaiden tarpeisiin suunnattua innovatiivista ja toimivaa ohjelmisto- ja 3d animaatiopalvelua. Ade Oy on toteuttanut vuodesta 2000 alkaen haastavaa interaktiivista

Lisätiedot

Kaupan ja verkkokaupan toimiva logistiikka

Kaupan ja verkkokaupan toimiva logistiikka Kaupan ja verkkokaupan toimiva logistiikka S-ryhmän vähittäiskaupan logistiikka Inex Partners Oy 26.5.2015 INEX PARTNERS OY JOUNI JAAKOLA 1 Inex Partners Oy SOK:n tytäryhtiö Tehtävänä tuottaa S-ryhmälle

Lisätiedot

PAREMPAA JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOA

PAREMPAA JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOA PAREMPAA JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOA YRITYS TUOTTEET Omni Sheltec Oy on markkinoiden johtava ympäristökalusteiden toimittaja. Tavoitteenamme on kehittää jatkuvasti tuotteita ja palveluita, jotka vastaavat

Lisätiedot

Facta palvelimien uusiminen Helsingin kaupunki

Facta palvelimien uusiminen Helsingin kaupunki Facta palvelimien uusiminen Helsingin kaupunki TARJOUS 70214 06.03.2014 Helsingin kaupunki Kiinteistövirasto Anu Soukki PL 2205 00099 Helsingin kaupunki anu.soukki@hel.fi eero.saarinen@hel.fi tea.tikkanen@hel.fi

Lisätiedot

Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen.

Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Stairon Oy on isojen, vaativien ja ruostumattomien ohutlevytuotteiden

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi

Kustannustehokas hankintaosastosi Kustannustehokas hankintaosastosi Helsinki Tel: +358 9 4247 7600 Fax: +358 9 4247 7603 Beijing Tel: +86 10 650 14273 Fax: +86 10 650 14275 Shanghai Tel: +86 21 627 00640 Fax: +86 21 627 00872 Hong Kong

Lisätiedot

Logistiikkakeskuspalveluiden mahdollisuudet Oulussa Jukka Lanu, HUB logistics

Logistiikkakeskuspalveluiden mahdollisuudet Oulussa Jukka Lanu, HUB logistics Logistiikkakeskuspalveluiden mahdollisuudet Oulussa Jukka Lanu, HUB logistics ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT PAKKAUKSET JA PAKKAUSPALVELUT HUB pähkinänkuoressa Asiakaskohtaisesti

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY OULUN KARHUNKEDONTIE

KIINTEISTÖ OY OULUN KARHUNKEDONTIE KIINTEISTÖ OY OULUN KARHUNKEDONTIE Karhunkedontie 9, 90420 OULU HALLITILAA SÄILYTTÄMISEEN, HARRASTAMISEEN JA YRITTÄMISEEN MYYNTIESITE 12.6.2012 KARHUNKEDONTIEN HALLITILOISSA SÄILYTÄT OMAISUUTTASI HUOLETTOMASTI

Lisätiedot

Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori

Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle Antti Jääskeläinen Matti Vuori Mitä on nopeus? 11.11.2014 2 Jatkuva nopeus Läpäisyaste, throughput Saadaan valmiiksi tasaiseen, nopeaan tahtiin uusia tuotteita

Lisätiedot

Mutkatonta molemmille osapuolille. Mediapolis 24.4.2014. Anna Hurmalainen

Mutkatonta molemmille osapuolille. Mediapolis 24.4.2014. Anna Hurmalainen Mutkatonta molemmille osapuolille Mediapolis 24.4.2014 Anna Hurmalainen Muutama sana meistä Moniverso on toiminut yli 10 vuotta. Osuuskunta, jossa on 7 jäsentä, Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla Toimisto

Lisätiedot

Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi?

Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi? Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi? TUNTEMINEN AUTTAA mainoskampanjoissa suorapostituskampanjoissa puhelinmyynnissä henkilökohtaisessa myynnissä messuilla ja näyttelyissä parantaa ajankäyttöä tehostaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-3/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-3/2014 1-3/2013 Muutos % Liikevaihto 23 958 23 513 1,9 % Liikevoitto

Lisätiedot

MEKAJOHTOTIET OY. Mekajohtotiet Oy on johtotiejärjestelmien kehittämiseen,

MEKAJOHTOTIET OY. Mekajohtotiet Oy on johtotiejärjestelmien kehittämiseen, MEKAJOHTOTIET OY Mekajohtotiet Oy on johtotiejärjestelmien kehittämiseen, valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut yritys. Tuotteitamme ovat tikashyllyt, levyhyllyt, valaisinkiskot sekä alumiinirakenteiset

Lisätiedot

TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä

TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä Logistiikkapäällikkö Markku Hirvonen BPW Kraatz Oy TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä Sisältö: Yritysesittelyt

Lisätiedot

Kouvolan WoodInno yrityskeskus. Tulevaisuusseminaari 11.11.11. Ari Martonen. Woodfront.eu

Kouvolan WoodInno yrityskeskus. Tulevaisuusseminaari 11.11.11. Ari Martonen. Woodfront.eu Kouvolan WoodInno yrityskeskus Tulevaisuusseminaari 11.11.11 Ari Martonen Woodfront.eu Rakentamisen puuratkaisut suunnittelun, valmistuksen ja asennuksen integraatio Suunnittelu& Projektointi Sourcing

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Se on siinä. Brändiohjeisto SIVU 1

Se on siinä. Brändiohjeisto SIVU 1 Brändiohjeisto Se on siinä Uusi Junttan. Uusi ilme ja entistä tarkempi katse tulevaisuuteen. Uudistuminen on tehty Junttanin periaatteiden mukaan; kun siihen kerran ryhdytään niin tehdään sitten kunnolla.

Lisätiedot

Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet

Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet Tapio Karvonen 7.6.2012 Itämeri-foorumi 0 Sisältö Laivanrakennuksen tila maailmalla Trendit Itämeren alueen maiden meriteollisuuden

Lisätiedot

tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Facts & Figures

tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Facts & Figures Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Facts & Figures Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju Tilaus-toimitusketju lävistää

Lisätiedot

Aktiivisen kuntoutuksen malli, yhteistyö muiden toimijoitten kanssa

Aktiivisen kuntoutuksen malli, yhteistyö muiden toimijoitten kanssa MALMIN SAIRAALAN PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS Kuva Arkkitehtitoimisto Olli-Pekka Jokela Oy Taustaa Keskitetty terveyskeskuspäivystys iltaisin ja viikonloppuina Perustason sisätautien päivystys Sairaansijoja

Lisätiedot

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010 Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely Helmikuu 2010 Kyselyn taustaa ELY-keskus tukee yrityksiä tarjoamalla neuvonta-, kehittämis- ja rahoituspalveluja. ELYkeskuksen tavoitteena on jatkuvasti kehittää

Lisätiedot

Tiedotejakelun trendit 2014!

Tiedotejakelun trendit 2014! Tiedotejakelun trendit 2014 Riina Vasala Toimitusjohtaja epressi.com epressi.com epressi.com on kotimainen yksityisesti omistettu yritys. Tarjoaa yritysviestinnän ammattilaisille työkalun mediajulkisuuden

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas Linkkejä työpaikkasivustoille

Lisätiedot

RakentajaNuuskija. Tuotekuvaus. Aikaisin tapa tunnistaa omakotirakentajat. melbamail@melbagroup.com

RakentajaNuuskija. Tuotekuvaus. Aikaisin tapa tunnistaa omakotirakentajat. melbamail@melbagroup.com RakentajaNuuskija Tuotekuvaus Aikaisin tapa tunnistaa omakotirakentajat melbamail@melbagroup.com Sisällysluettelo RakentajaNuuskija...1 Kaksi näkökulmaa...1 Rakentaja-asiakkaalle tärkeät kokonaiskustannukset...1

Lisätiedot

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Arvonkasvuohjelma. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk

Arvonkasvuohjelma. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk Arvonkasvuohjelma Yritysarvo on kattava toiminnan tuloksellisuuden mittari riippumatta omistajatavoitteesta. Yritysarvo heijastaa kaikkien tulevien rahavirtojen summaa. Kasvava yritysarvo = kasvava kassavirta

Lisätiedot

Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä

Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä Megahub Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä 07/2011 Investointi Rakentaminen Onnistuneen hankkeen osatekijät ovat Tontti Käyttäjä Oikea tila, oikea

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Yrityksen toiminta: - LähiPuoti Remes Oy on perustettu tammikuussa 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. - Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais- ja Etelä-Suomi.

Lisätiedot

Energiatehokkuus osana asumista ja rakentamista

Energiatehokkuus osana asumista ja rakentamista Energiatehokkuus osana asumista ja rakentamista Pornainen 21.9.2011 Päivi Kauppinen-Ketoja Toimialajohtaja, rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu Pornainen, Pukkila, Askola, Myrskylä Rakennusvalvonta muutosten

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Sairaanhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Testauksen hallintaa teekkareille (ja muille kiinnostuneille) Arto Stenberg

Testauksen hallintaa teekkareille (ja muille kiinnostuneille) Arto Stenberg Testauksen hallintaa teekkareille (ja muille kiinnostuneille) Arto Stenberg Symbio lyhyesti Innovatiivinen tuotekehitys- ja testauskumppani Juuret Suomessa, perustettu 1997 Laadukkaat ohjelmistotoimitukset

Lisätiedot

Optim erikoisluja teräs. Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön. www.ruukki.fi

Optim erikoisluja teräs. Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön. www.ruukki.fi Optim erikoisluja teräs Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön www.ruukki.fi Paremmin, korkeammalle Nosturivalmistuksessa suunnittelupöydän ja edistyksellisen lopputuotteen välinen kuilu kapenee

Lisätiedot

SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA. Timo Kauppila, RELEX Seminaari 2012

SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA. Timo Kauppila, RELEX Seminaari 2012 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA Timo Kauppila, RELEX Seminaari 2012 ENNUSTAMINEN JA TÄYDENNYS VAIHTUVAN VALIKOIMAN SESONKIKYSYNNÄSSÄ Timo Kauppila, RELEX Seminaari 2012 ESITYKSEN SISÄLTÖ Yritysesittely Ennustaminen

Lisätiedot

Lisää tehoa kommunikointiin

Lisää tehoa kommunikointiin Lisää tehoa kommunikointiin We accept the challenge! presented by Rauno Nousiainen Lisää tehoa kommunikointiin Rauno Nousiainen Manager, IT Infrastructure services Andritz Oy 2 Lisää tehoa kommunikointiin

Lisätiedot

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä Suomen teollisuuden kunnossapitäjä PEPT Oy Ab on vuonna 1992 perustettu perheyritys, jonka merkittävintä osaamista ovat teollisuuden eristys- ja telinetyöt sekä LVI-eristäminen. PEPT Oy Ab tarjoaa teollisuudelle

Lisätiedot

Mobiililiiketoiminnan uudet ratkaisut

Mobiililiiketoiminnan uudet ratkaisut Teknisen palveluliiketoiminnan tuotannonohjauksen ja logistiikan kehittäminen Mobiililiiketoiminnan uudet ratkaisut YIT Primatel Oy Kehityspäällikkö Jaana Saarela 24.11.2005 Esityksen sisältö YIT Primatel

Lisätiedot