Asemakaavan selostus. Kuuloja Itäinen teollisuusalue Korttelit 650 ja 651. Hausjärven kunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asemakaavan selostus. Kuuloja Itäinen teollisuusalue Korttelit 650 ja 651. Hausjärven kunta"

Transkriptio

1 Hausjärven kunta Asemakaavan selostus Kuuloja Itäinen teollisuusalue Korttelit 650 ja 651 Luonnos Ehdotus..2010, tarkistukset KValt.., lainvoimainen..

2 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaava koskee Hausjärven kunnan Lavinnon kylän tilaa 3:55 ja osia tiloista 6:18, 6:32 ja 6:45 sekä osia Karhin kylän tiloista 4:26 ja 4: 28. Asemakaavalla muodostuvat korttelit 650 ja 651 sekä niihin liittyvät maaja metsätalousalueet, lähivirkistysalueet, katualue sekä yleisen tien alue. Tämä selostus koskee 8. päivänä tammikuuta 2010 päivättyä asemakaavakarttaa. 1.2 Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue sijoittuu Hausjärven kunnan Karhin ja Lavinnon kylien alueelle, noin 0,5 kilometrin päähän Riihimäen kaupungin rajasta. Kaavoitettava alue rajoittuu pohjoisessa kantatiehen 54, etelässä metsäalueeseen ja idässä metsä- sekä peltoalueisiin. Suunnittelualueen länsipuolella on Kuulojan teollisuusalue. Asemakaava-alueen likimääräinen sijainti ja rajaus. 1.3 Kaavan tarkoitus Asemakaavan tarkoituksena on kaavoittaa Kuulojan osayleiskaavan mukainen asemakaavoitettuun alueeseen liittyvä teollisuusalue sekä yleisen tien aluetta, jossa otetaan huomioon Riihimäen itäisen ohikulkutien ja eritasoliittymän vaatima tilantarve.

3 2 1.4 Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Kaavan tarkoitus Sisällysluettelo Selostuksen liiteasiakirjat Selostuksen lähdeaineisto TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin vaiheet Asemakaava ja sen toteuttaminen LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Suunnittelutilanne ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan suunnittelun tarve Suunnittelu ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Tavoitteet ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavan rakenne Kokonaismitoitus Aluevaraukset Kaavan vaikutukset ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Rakentamisaikataulu ja toteuttamistoimenpiteet Selostuksen liiteasiakirjat Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (päivitetty ) Liite 2 Ekokemin maisemallinen vaikutusalue (Kuulojan osayleiskaava 2002) Luonnonympäristön tila (Kuulojan osayleiskaava 2002) Liite 3 Tiivistelmä luontoinventoinnista 2006 Liite 4 Voimajohtolinjavaihtoehdot (Ekokem Oy Ab 2009, YVA) Pohjavesialue ja kulttuurihistorialliset kohteet Liite 5 Ote maaperäkartasta Ote kantatien 54 parantamissuunnitelmasta Liite 6 Ote maakuntakaavasta Ote osayleiskaavasta Liite 7 Ote kaava-alueeseen rajoittuvasta asemakaavaluonnoksesta Liite 8 Tiivistelmät luonnosvaiheessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä (täydentyy) Liite 9 Tiivistelmät ehdotusvaiheessa saaduista lausunnoista ja muistutuksista sekä vastineet (täydentyy) Liite 10 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavakartta määräyksineen

4 1.6 Selostuksen lähdeaineisto - Hämeen tiepiiri 1995, Yleissuunnitelma itäisestä radanvarsitiestä välillä Hyvinkää-Riihimäki - Tiehallinto 2008-, Kantatie 54 parantaminen välillä Ekokemin liittymä-mommilan liittymä, aluevaraussuunnitelma (luonnos ) - Fingrid Oyj 2008, Ympäristövaikutusten arviointiselostus Hikiä-Forssa kV voimajohtohankkeessa. FCG Planeko Oy - Ekokem Oy Ab 2009, Jätteen energiakäytön laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiselostus. Ramboll Finland Oy. - Ekokem Palvelu Oy 2009, Teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen laajennus, Kuuloja. Ympäristövaikutusten arviointiselostus, luonnos Ramboll Finland Oy. - Kuulojan osayleiskaavan selostus - Kaava-alueen ympäristöinventointi 2006, tarkistukset Metsäsuunnitelma vuosille , Lavinto/Yli-Lemola M601 (alueen pohjoisosa) - Metsätaloussuunnitelma, UPM-Kymmene Metsä, Karhi /Metsämäki (alueen eteläosa) - Rakennettu kulttuuriympäristö 1993 Museovirasto/Ympäristöministeriö - Rakennettu Häme 2003, Hämeen liitto - Hausjärven rakennetun kulttuuriympäristön selvitys. Hämeen ympäristökeskuksen moniste 95/ TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Ekokem Oy Ab on vuonna 2002 jättänyt hakemuksen asemakaavan laatimisesta Kuulojan alueella omistamilleen maille. Kaavoitushakemukseen liittyen kunnanhallitus teki päätöksen laajemman alueen asemakaavoituksesta, johon sisältyy nyt kaavoitettava alue. Kaavoituksen vireilletulosta on ilmoitettu paikallislehdessä Ympäristölautakunta on kokouksessaan päättänyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman (Liite 1) sekä asemakaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta. Asemakaavan muutosluonnos asetetaan nähtäville väliseksi ajaksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä koko kaavoitustyön ajan. Asemakaavaehdotus asetetaan nähtäville kunnanhallituksen päätöksellä ja siitä pyydetään lausunnot. Kaavahankkeeseen liittyvä viranomaisneuvottelu pidetään tarvittaessa. Asemakaava hyväksytään kunnanvaltuuston päätöksellä. 2.2 Asemakaava ja sen toteuttaminen Asemakaavalla muodostuu teollisuusrakennusten korttelialuetta (T), maaja metsätalousaluetta (M), lähivirkistysaluetta (VL) sekä yleisen tien aluetta (LT) ja katualuetta. Kaavan vaikutukset keskittyvät alueen raskaan liikenteen lisääntymiseen sekä liikennejärjestelyiden muutostarpeisiin. Alueen käyttö on osayleis-

5 4 kaavan mukaista. Maisemalliset tekijät sekä alueen luontokohteet on otettu huomioon kaavassa aluevarauksin. Asemakaavan mukaiseen alueen toteuttamiseen voidaan ryhtyä asemakaavan saatua lainvoiman. Kt 54 aluevaraussuunnitelman mukaan yleisen tien liittymä toteutetaan ensi vaiheessa tasoliittymänä ja pohjoispuolen maankäytön lisääntyessä eri tasossa. 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Yleiskuvaus Suunnittelun kohteena oleva alue on rakentamatonta metsäaluetta, jossa on suoritettu metsänhoidollisia toimenpiteitä Luonnonympäristö Maisema Asemakaava-alue kuuluu ympäristöministeriön asettaman maisemaaluetyöryhmän laatiman maisemamaakuntajaon mukaan Hämeen viljelyja järvimaan maisemamaakuntaan sekä tarkemmin Keski-Hämeen viljelyja järviseutuun. Valtakunnallista maisemamaakuntajakoa täydentävän Hämeen maakunnallisen maisemaselvityksen mukaan kaava-alue sijoittuu Salpausselän-Puujokilaakson viljelymaisemiin, joille tyypillistä on laajojen tasaisten tai loivasti kumpuilevien peltoaukeiden sekä korkealle kohoavien harju- ja moreenimuodostumien vuorottelu. Asemakaavoitettavalla alueella maisema on pääosin metsäistä ja sulkeutunutta. Alueella on kolme metsäistä harjannetta, joilta on joitakin pitkiä näkymiä maastoon, mm Ekokemin piipuille. Muutoin näkymät ovat puustoiset tai puuston peittämät. Kantatien reunavyöhyke on paikoin tiheä, estäen näkymät maastoon. Myös tienvarren luiskaukset estävät jonkin verran näkymiä. Matalammat harjanteet eivät juurikaan ole havaittavissa kantatieltä päin tarkasteltuna, eikä niiden maisemallinen arvo ole merkittävä. Liinaharjunmäelle on hakkuiden yhteydessä jätetty muutamia ylispuita, jotka hallitsevat lähimaisemaa. Kaavoitettavan alueen itäpuolella on avointa peltoa, jossa kulkee Fingrid Oyj:n Hikiä-Vanaja 2 x 110 kv voimajohtolinja. Kaukomaisemaa laajalla alueella hallitsee Ekokemin laitosalue piippuineen. Kuulojan osayleiskaavaa varten laadittu karttaesitys suunnittelualueen vieressä sijaitsevan Ekokemin maisemallisesta vaikutusalueesta on liitteenä (Liite 2). Luonnonolot ja kasvillisuus Hausjärven kunta kuuluu eliömaantieteellisesti eteläboreaaliseen vyöhykkeeseen, tarkemmin lounaismaahan eli vuokkovyöhykkeeseen. Osayleiskaavoitusta varten tehdyssä luontoselvityksessä ei alueella todettu olevan luonnonsuojelulain mukaisia suojeltuja luontotyyppejä. Metsälain mukaisiksi erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi todettiin Hatlamminmäen ki-

6 5 vikot, jotka sijoittuvat Ekokemin asemakaava-alueen läheisyyteen, sekä asemakaavoitettavan alueen halki kulkeva Myllysenoja lähiympäristöineen. Osayleiskaavan luontoselvityksen mukaan tarkastelussa oleva alue on valtaosin metsänuudistusalaa ja tuoretta kangasta (MT). Pohjoiseteläsuunnassa kulkevan Myllysenojan (kuvio 37) lähiympäristön kasvillisuudeksi inventoitiin mm. valkovuokko, rentukka, mesiangervo, tervaleppä ja kevätlinnunsilmä, sekä itä-länsisuunnassa kulkevan ojan (kuvio 43) kasvillisuudeksi koivu, pajut, vadelma ja mesiangervo. Osayleiskaavan luontoselvityksen kartta on liitteenä (Liite 2). Kaavoitettava alue on suunnitelmallisessa metsätalouskäytössä. Kaavaalueen pohjoisosaan, Yli-Lemolan tilalle M601 on 19 ha laajuiselle alalle laadittu metsäsuunnitelma vuosille Metsäsuunnitelman kuvioluettelon mukaan alueen kasvupaikkatyyppi on tuoretta ja lehtomaista kangasta. Myllysenojan ympäristö on lehtoa, jonka erityispiirteiksi on mainittu tuore lehto ja puro, jotka on luokiteltu muiksi arvokkaiksi elinympäristöiksi. Suunnittelualueen eteläosaan, tilalle Metsämäki on laadittu metsätaloussuunnitelma noin 24 ha laajuiselle alalle. Metsätaloussuunnitelman mukaan alueen kasvupaikkatyypit ovat tuoretta ja lehtomaista ojittamatonta kangasta. Alueen luonnonoloja on tarkasteltu kaavoitusta varten syksyllä 2006 tehdyssä luontoinventoinnissa, jonka tarkoituksena oli selvittää alueen yleispiirteitä erityisesti maiseman ja kasvillisuuden osalta. Tiivistelmä inventoinnin havainnoista on liitteenä (Liite 3). Luontotietoja on tarkistettu asemakaavoituksen yhteydessä tehdyin maastokäynnein, jolloin todettiin hakkuita ja harvennukset tehdyiksi metsätaloussuunnitelmien mukaisesti Liinaharjunmäen itäosassa (kuviolla 191), Pukkimäen eteläpuolella (kuviolla 192) sekä alueen kaakkoisosassa (kuviolla 607 ja kuvion 608 eteläosassa). Eläimistö Alueen eläimistöä on tarkasteltu Kuulojan osayleiskaavoituksen yhteydessä ja erityisesti Hatlamminsuo ympäristöineen todettiin linnustollisesti rikkaaksi alueeksi, lajeina mm. huuhkajasta, käki, teeri, nuolihaukka, varpushaukka ja tiltaltti. Hatlammin ympäristö sijoittuu Ekokemin laitosalueen lounaispuolelle, kohdealueesta noin 1,5 kilometrin etäisyydelle. Kaavoitettavalle alueelle vuonna 2006 tehdyssä inventoinnissa havaittiin alueella runsasti hirvieläinten jälkiä sekä erityisesti vesialueiden lähistöllä linnustoa. Osayleiskaavan selvityksissä mainitaan alueella tavatun tavanomaista lajistoa, kuten hirvet, peurat, ketut, metsäjänikset ja oravat. Ekokemin laajentamishankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä on tarkasteltu liito-oravien esiintymistä suunniteltujen voimajohtolinjausvaihtoehtojen (Liite 4) alueilla. Vaihtoehdon 2 alavaihtoehto b sivuaa kaavoitettavaa aluetta ja alavaihtoehto a kulkee sen läpi. YVAselostuksessa mainitaan yksittäinen havainto liito-oravan esiintymisestä asemakaavoitettavan alueen eteläpuolelta, noin 0,5 km etäisyydellä sijaitsevalta Pukkimäeltä. Fingrid Oyj:n Hikiä-Forssa kv voimajohdon ympäristövaikutusten arviointimenettelyä varten tehdyssä liito-orava- ja luontoselvityksessä (FCG Planeko 2008), jonka yhteydessä tarkastettiin

7 6 myös kaava-alueen eteläpuoleinen Pukkimäen alue, ei tehty havaintoja liito-oravan esiintymisestä voimajohtolinjausten alueella. Vesisuhteet Kaava-alue ei sijaitse pohjavesialueella, pohjavesialueen raja sijaitsee alueesta noin 250 metriä koilliseen. Pohjavesialueen rajat ilmenevät liitteestä (Liite 4). Alueella on kaksi puroa. Alueen eteläosan itä-länsisuuntainen uoma laskee lampeen, joka sijoittuu pääosin kohdealueen ulkopuolelle. Lammesta laskee Myllysenoja edelleen pohjoiseen. Vesistömaantieteellisesti alue kuuluu Helijoen valuma-alueeseen. Maaperä Kaavamuutosalueen maaperä on maaperäkarttatarkastelun perusteella kalliota, moreenia, karkeata hietaa, (Hienoa hietaa HHt) ja savea. Ote maaperäkartasta on liitteenä (Liite 5). Pinnanmuodot Kaavamuutosalueelle sijoittuu Liinaharjunmäki sekä kaksi matalampaa mäkeä. Korkein laki sijoittuu Liinaharjunmäelle, noin 124 metriin merenpinnan yläpuolelle. Matalin kohta on Myllysenojan kohdalla, noin 98 metriä merenpinnasta. Alueen pienempien mäkien laet asettuvat noin 119 metriin merenpinnasta. Kaava-alueen eteläpuolelle sijoittuu mäkiä, joiden laet kohoavat 129, 130 ja 139 korkeuteen merenpinnasta. Suurin mäistä on Hatlamminmäki, jonka laki on noin 168 metriä merenpinnasta Rakennettu ympäristö Asuminen Kaavoitettavalle alueelle ei sijoitu asumista. Kaavoitettavasta alueesta noin 200 metrin etäisyydellä lounaassa sijaitsee vanha tilakeskus sekä länsipuolella muutama yksittäinen asuinrakennus. Palvelut Kaavoitettavalla alueella ei ole palveluja. Alueen länsipuolella sijaitsee Ekokem Oy Ab:n laitosalue. Muut lähimmät palvelut sijaitsevat Riihimäen kaupungin keskustassa, jonne etäisyyttä on noin kuusi kilometriä. Liikenne Suunnittelualuetta sivuaa kantatie 54, jolta alueelle johtaa kaksi metsäautotien liittymää. Kaava-alueesta lounaaseen on kantatieltä liittymät viereiselle jätteenpolttolaitokselle sekä Ekokemin alueelle Kuulojankatua myöten. Kaavoitettavan alueen kohdalla on kantatien varressa linjaautoseisakkeet. Kevyen liikenteen väyliä ei alueella ole. Nopeusrajoitus kantatiellä on kesällä 100 km/h ja talvella 80 km/h. Keskimääräinen vuorokausiliikennemäärä kantatiellä on vuoden 2007 tietojen

8 7 mukaan 5170 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskasta liikennettä 790 ajoneuvoa. Aluetta koskee vuonna 1995 laadittu yleissuunnitelma, Itäinen radanvarsitie välillä Hyvinkää-Riihimäki, jossa on esitetty kantatien ja ns. Riihmäen itäisen ohikulkutien risteykseen rakennettavaksi eritasoliittymä. Eritasoliittymä on otettu huomioon myös meneillään olevassa Kt54:lle laadinnassa olevassa aluevaraussuunnitelmassa välille Ekokemin liittymä-sääksin liittymä-syvänoja. Suunnitelma Itäisen ohikulkutien aluevarauksesta (luonnos ) on liitteenä (Liite 5). Tekninen huolto Alueella ei ole Hausjärven kunnan vesi- eikä viemäriverkostoa. Kohdealue rajoittuu Ekokem Oy Ab:n ja Ekokem Palvelun teollisuusalueisiin jotka ovat Riihimäen verkostossa. Alueen länsipuolella sekä kantatien varressa on sähköverkostoa. Suunnittelualueen itäpuolitse kulkee Fingrid Oyj:n 2 x 110 kv voimajohto. Ekokemin jätteen energiakäytön laajennushankkeeseen liittyy uuden 110 kv sähkölinjan rakentaminen. Reittivaihtoehtoja (Liite 4) on 4, joista alavaihtoehto 2a sijoittuu asemakaavoitettavalle alueelle ja 2b sivuaa sitä itäpuolitse. Virkistys Suunnittelualueen lounaispuolella sijaitseva Hatlammin suo sekä Hatlamminmäki ovat varsinaisessa virkistyskäytössä. Suunnittelualue on talouskäytössä olevaa metsäaluetta Suojelukohteet, kulttuurihistorialliset kohteet ja muinaisjäännökset Suunnittelualueella ei ole tiedossa kiinteitä esihistoriallisia muinaisjäännöksiä. Kaava-alueen halki kulkeva Myllysenoja on todettu Kuulojan osayleiskaavan selvityksissä lähiympäristöineen metsälain 10 mukaiseksi erityisen tärkeäksi elinympäristöksi. Luonnonsuojelulain 29 mukaisia suojeltuja luontotyyppejä ei osayleiskaavan luontoselvityksessä alueella todettu. Fingrid Oyj:n Hikiä-Forssa kV voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on Myllysenoja arvioitu luonnon monimuotoisuuden kannalta paikallisesti arvokkaaksi kohteeksi, joka ei ole luokiteltavissa vesilain 17 a :n tarkoittamaksi suojeltavaksi luontotyypiksi. Kaava-alue rajoittuu itäosastaan peltoalueeseen, jonka itäpuolella oleva Karhin kylä ja kulttuurimaisema on valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti arvokas. Kukuse-selvityksessä määritellyn Karhin kulttuurimaiseman aluerajauksen etäisyys kaava-alueesta on noin puoli kilometriä. Kukuse-selvityksen aluerajaus sekä kohteet on esitetty karttaliitteessä (Liite 4).

9 Erityisalueet ja ympäristöhäiriötä aiheuttavat toiminnot Suunnittelualueen länsipuolella sijaitseva Ekokem Oy Ab on turvallisuusselvityslaitos, jolla on direktiivin 96/82/EY mukainen konsultointivyöhyke. Ekokemin konsultointivyöhyke ulottuu 1 km päähän laitosalueelta. Kaavoitettavan alueen viereen sijoittuu Ekokem Oy Ab:n ongelmajätteenpolttolaitos ja alueella myös varastoidaan ja käsitellään pilaantuneita maita. Meneillään on jätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen laajennus, käsittäen uuden loppusijoitusalueen rakentaminen kaava-alueen länsipuolelle. Suunnittelualue rajautuu kantatiehen 54, joka aiheuttaa alueelle liikenteen haittavaikutuksia kuten melua Maanomistus Kaavoitettavat alueet ovat yksityisomistuksessa. 3.2 Suunnittelutilanne Maakuntakaava Kanta-Hämeen maakuntakaavassa (Valtioneuvosto , KHO ) kaava-alue on ympäristövaikutuksiltaan merkittävien teollisuustoimintojen aluetta (TT), jonka länsipuolelle on osoitettu uusi kehitettävä tielinja sekä kehitettävä eritasoliittymä. Alueen itäpuolella on 110 kv voimajohtolinja, josta on alueelle osoitettu ohjeellinen uusi voimajohtolinja 110 kv. Alueen itäpuolella on maisema-alue, joka on kulttuurimaiseman, rakennetun kulttuuriympäristön tai kulttuurihistorian kannalta tärkeä (ma), Mommilanjärven-Puujoen kulttuurimaisema-alue. Alueen pohjoispuolella on kantatie (KT54) ja teollisuusaluetta (TT). Teollisuusalueen etelä- ja itäpuolelle on osoitettu ulkoilureitti (Liite 6) Yleiskaava Alueella on voimassa Kuulojan teollisuusalueen osayleiskaava (KV ). Oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa alue on käyttötarkoitukseltaan teollisuus- ja varastoaluetta (T). Alueen halki on osoitettu voimajohtovaraus (z). Kantatien (kt) varteen on osoitettu kevyen liikenteen reitti sekä suojaviheraluetta (EV). Kaavoitettavan alueen länsipuolelle on osoitettu pohjois-etelä suunnassa seututie (st), jonka rinnalle ulkoilureitti. Seututieltä on kaavoitettavalle alueelle osoitettu kokoojakatu (kk). Kuulojan osayleiskaavaan ollaan laatimassa osittaista muutosta, joka rajoittuu kaava-alueen länsiosaan. Pienennös yleiskaavasta on liitteenä (Liite 6) Asemakaava Alueella ei ole asemakaavaa, eikä se rajaudu voimassa olevaan asemakaavaan. Suunnittelualueen länsipuolella, alueeseen rajoittuen, on meneillään asemakaavan muutos- ja laajennustyö (Kuulojan läntisen teollisuusalueen II asemakaavan muutos ja laajennus, luonnos ), jonka tarkoituksena on tutkia mahdollisuus kaavoittaa alueella toimivan yrityksen toimistotiloille alue, käsittelykentän laajennus sekä mahdollistaa käyttötarkoituksen muutos osittain loppusijoitusalueeksi. Alueen kehittäminen vaatii

10 9 myös liittymäjärjestelyiden suunnittelua siten, että liittymät palvelevat pidemmällä aikavälillä myös Itäisen ohikulkutien liikennettä. Kaavamuutoksen luonnoksessa rajalla olevat alueet on osoitettu seuraavilla merkinnöillä: EJ-1 Jätteenkäsittelyn korttelialue. Alue on tarkoitettu jätteenkäsittelyyn, väliaikaiseen varastointiin ja loppusijoitukseen. Alueelle saa rakentaa alueen toimintaan liittyviä rakennuksia, rakenteita ja varastokenttiä sekä tarvittavia yhdyskuntateknisiä laitteita. EJ-2 Jätteenkäsittelyn korttelialue. Alue on tarkoitettu jätteenkäsittelyyn ja väliaikaiseen varastointiin. Alueelle saa rakentaa alueen toimintaan liittyviä rakennuksia, rakenteita ja varastokenttiä sekä tarvittavia yhdyskuntateknisiä laitteita. Lisäksi alueelle on osoitettu lännestä johtamaan katuyhteys, jonka eteläpuolella on suojaviheralue (EV). Kaava-alueen rajalle on osoitettu sekä ohjeellinen varaus sähkölinjalle sekä istutettava alueen osa: Ohjeellinen istutettava alueen osa, joka on maisemoitava istutussuunnitelman mukaisesti. Teollisuusalueen näkyminen kantatielle on mahdollisuuksien mukaan estettävä. Alueelle voidaan sijoittaa suojavalli. Suojavallissa voidaan käyttää puhtaita maita, stabiloituja massoja tai soveltuvia jätemateriaaleja ympäristönsuojelulain mukaisesti. Ote laadinnassa olevan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen luonnoksesta ( ) on liitteenä (Liite 7) Rakennusjärjestys Hausjärven kunnan rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa ja tullut voimaan Rakennusjärjestyksen päivitystyö on käynnissä Kaava-aluetta koskevat päätökset Kunnanhallitus on tehnyt päätöksen asemakaavan laadinnasta kokouksessaan Kaavoituksen vireilletulosta on ilmoitettu Ympäristölautakunta on päättänyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman (Liite 1) ja asemakaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta kokouksessaan Kunnanhallitus on päättänyt asemakaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta kokouksessaan... Asemakaava on hyväksytty kunnanvaltuuston päätöksellä...

11 Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat - Tiehallinto 2008-, Kantatie 54 parantaminen välillä Ekokemin liittymä- Mommilan liittymä, aluevaraussuunnitelma (luonnos ) - Hämeen tiepiiri 1995, Yleissuunnitelma itäisestä radanvarsitiestä välillä Hyvinkää-Riihimäki - Fingrid Oyj 2008, Ympäristövaikutusten arviointiselostus Hikiä-Forssa kV voimajohtohankkeessa. FCG Planeko Oy - Ekokem Oy Ab 2009, Jätteen energiakäytön laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiselostus. Ramboll Finland Oy. - Ekokem Palvelu Oy 2009, Teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen laajennus, Kuuloja. Ympäristövaikutusten arviointiselostus, luonnos Ramboll Finland Oy. - Metsäsuunnitelma vuosille , Lavinto/Yli-Lemola M601 (alueen pohjoisosa) - Metsätaloussuunnitelma, UPM-Kymmene Metsä, Karhi /Metsämäki (alueen eteläosa) - Ramboll Finland Oy, Kuulojan läntisen teollisuusalueen II asemakaavan muutos ja laajennus (2009-) Pohjakartta Kaava-alueen numeerinen pohjakartta on hyväksytty Rakennuskiellot Alueella ei ole rakennuskieltoja. 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Asemakaavan muutos on tullut vireille Ekokem Oy Ab:n vuonna 2002 jättämän asemakaavoitushakemuksen yhteydessä. Alueen maanomistajien kanssa on käyty neuvotteluita alueen kaavoituksen tavoitteista. Välittömästi kaavoitettavan alueen länsipuolella on meneillään teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen laajennukseen liittyvä asemakaavoitushanke. Kaavaluonnoksesta on neuvoteltu maanomistajien kanssa ja neuvottelun pohjalta tarkennetusta luonnoksesta Tieliittymistä on pidetty neuvottelu tiehallinnon kanssa. 4.2 Suunnittelu ja sitä koskevat päätökset Ekokem Oy Ab on vuonna 2002 jättänyt hakemuksen asemakaavan laatimisesta Kuulojan alueella omistamilleen maille, johon liittyen kunnanhallitus on tehnyt päätöksen laajemman alueen asemakaavoituksesta, johon sisältyy nyt kaavoitettava alue. Kaavoituksen vireilletulosta on ilmoitettu paikallislehdessä

12 11 Ympäristölautakunta on kokouksessaan päättänyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman (Liite 1) sekä asemakaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta. Asemakaavan luonnos on ollut nähtävillä väliseksi ajaksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä koko kaavoitustyön ajan. Asemakaavanehdotus asetetaan nähtäville kunnanhallituksen päätöksellä ja siitä pyydetään lausunnot. Kaavahankkeeseen liittyvä viranomaisneuvottelu pidetään tarvittaessa. Asemakaava hyväksytään kunnanvaltuuston päätöksellä. 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö Asemakaavahankkeen osalliset on määritelty kaavaa varten laaditussa osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (Liite 1). Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään tarvittaessa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa selvitetään osallisten vaikutusmahdollisuuksia, sekä asemakaavoituksen aikataulu. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä koko kaavatyön ajan. Asemakaavahankkeen osallisia ovat mm: o Maanomistajat ja naapurimaanomistajat o Hausjärven kunta o Hämeen liitto o Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY (ent. Ympäristökeskus) o Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY (ent. Tiehallinto, Hämeen tiepiiri) o Museovirasto, Hämeenlinnan toimisto o Turvatekniikan keskus TUKES o Kanta-Hämeen pelastuslaitos o Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä o Riihimäen kaupunki o Riihimäen vesihuoltolaitos o Fingrid Oyj o Sähköyhtiö, Fortum sähkönsiirto Oy o Puhelinlaitos, Elisa Oyj Asemakaavan luonnos- ja ehdotusvaiheessa kuullaan osallisia ja pyydetään lausunnot viranomaisilta sekä tarvittaessa muilta asianosaisilta tahoilta. Viranomaisneuvottelu pidetään tarvittaessa. Asemakaavan hyväksymisestä tiedotetaan muistutuksen jättäneitä osallisia ja kaavan voimaantulosta ilmoitetaan paikallislehdessä sekä kunnanviraston ilmoitustaululla. Tiivistelmät asemakaavan luonnosvaiheessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä ovat liitteenä (Liite 8, täydentyy).

13 12 Tiivistelmät asemakaavan ehdotusvaiheessa saaduista lausunnoista ja muistutuksista sekä vastineet ovat liitteenä (Liite 9, täydentyy). 4.4 Tavoitteet Tavoitteena on kaavoittaa Kuulojan osayleiskaavan mukainen, asemakaavoitettuun alueeseen liittyvä teollisuusalue sekä yleisen tien aluetta, jonka suhteen otetaan huomioon Riihimäen itäisen ohikulkutien ja eritasoliittymän vaatima tilantarve. 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne Asemakaavalla muodostuu teollisuusrakennusten korttelialuetta (T), maaja metsätalousaluetta (M), lähivirkistysaluetta (VL) sekä yleisen tien aluetta (LT) ja katualuetta. 5.2 Kokonaismitoitus Asemakaava-alueen kokonaispinta-ala on noin 46 ha, josta teollisuuskorttelialueita on noin 26,7 ha, lähivirkistysaluetta noin 3,9 ha, maa- ja metsätalousalueita noin 8,3 ha sekä katu- ja liikennealueita noin 6,9 ha. Tarkempi aluemitoitus ilmenee asemakaavan seurantalomakkeesta, joka on liitteenä (Liite 10). 5.3 Aluevaraukset Korttelialueet Asemakaavalla muodostuu kaksi uutta teollisuus- ja varastorakennusten korttelia (T). Kortteli 650 käsittää kolme ja kortteli 651 kuusi teollisuustonttia, jotka ovat pinta-alaltaan noin m2. Rakennusoikeus teollisuuskorttelissa on osoitettu tehokkuusluvulla e= 0,5. Kerrosluku on II Tie- ja liikennealueet Kaavassa muodostuu yksi uusi katu sekä yleisen tien aluetta, joka on osoitettu alueelle laaditun aluevaraussuunnitelman luonnoksen (Liite 5) perusteella. Tiealueen tilavaraus on väylien osalta noin 40 metriä ja katualueen noin 20 metriä. Teollisuusalueelle osoitetun kadun pää on osoitettu siten, että tulevaisuudessa on mahdollista järjestää kantatien alittava yhteys alueen pohjoispuoleiselle osayleiskaavan mukaiselle teollisuusalueelle Virkistysalueet Kaavoitettavan alueen etelä- ja itäosassa peltoalueen ja teollisuustonttien väliin on osoitettu maa- ja metsätalousaluetta (M). Länsiosassa on yleisen tiealueen ja teollisuusalueen välissä maa- ja metsätalousaluetta (M), sekä lähivirkistysaluetta (VL). Alueen purot sijoittuvat metsätalous- ja virkistysalueille.

14 Vaara-, erityis- ja muut alueet Asemakaava-alueella ei ole varsinaisia vaara- tai erityisalueita. Kantatien varteen on osoitettu suojaviheraluetta (ev). 5.4 Kaavan vaikutukset Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön Välittömästi suunnittelualueelle ei sijoitu asumista. Lähin asuinkiinteistö sijaitsee suunnittelualueesta noin 200 metriä lounaaseen. Lisäksi alueen länsipuolella on muutama jo asemakaavoitetulle teollisuusalueelle sijoittuva asuinkiinteistö, jotka viereinen teollisuusyritys on hankkinut omistukseensa. Asemakaavan mukaisen teollisuusalueen rakentaminen lisää raskasta liikennettä alueelle. Alkuvaiheessa kaava-alueen liikennöinti tapahtunee kantatieltä, pohjoisesta päin, minkä ei arvioida aiheuttavan merkittävää haitallisten vaikutusten lisääntymistä läheisille asuinkiinteistöille. Kaavassa osoitettu yleisen tien alueen eteläosa ulottuu alueen länsipuolisen kaavaalueen Kuulojantielle asti, jonka liikenne ohjautuu kehätien toteutuessa noin 100 metrin etäisyydelle läheisestä tilasta. Jatkossa Riihimäen itäisen kehätien toteutuessa vaikutukset ovat haitalliset alueen kiinteistöjen asuinkäytölle ja asumisviihtyisyydelle Vaikutukset luonnonolosuhteisiin Nykyisin metsätalouskäytössä olevalle alueelle osoitetaan raskasta teollisuutta, mikä muuttaa alueen luonnonolosuhteita. Alueella olevalle, osayleiskaavassa metsälain 10 mukaisesti erityisen tärkeäksi elinympäristöksi määritellylle Myllysenojalle on osoitettu noin 50 metriä leveä suojavyöhyke viheralueena Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja liikenteeseen Asemakaavalla muodostuu teollisuusaluetta, jonka käyttötarkoitus soveltuu viereisen alueen toimintojen yhteyteen. Alueelle kohdistuu osoitetusta käyttötarkoituksesta johtuen uusia liikennöinti- ja liikennejärjestelytarpeita. Kaavassa on varattu yleisen tien aluetta mahdollistamaan Riihimäen itäisen kehätien sekä kantatien 54 eritasoliittymän rakentaminen. Asemakaavoituksen yhteydessä mahdollistetaan kantatien 54 alittava yhteys tien pohjoispuolelle, mahdollisia tulevia teollisuusalueen laajennusta ja sisäisiä ajojärjestelyitä varten Vaikutukset maisemaan ja rakennettuun ympäristöön Asemakaava-alue sijoittuu valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaan Karhin maisema-alueen läheisyyteen. Maisemassa hallitsevia elementtejä ovat jo nykyisellään Ekokemin teollisuusalueen piiput. Lisäksi suunnittelualueen itäpuolella olevan peltoalueen halki kulkee voimalinja. Maisemallisen lisähaitan syntymisen estämiseksi on teollisuustonttien itärajalle osoitettu 10 metriä leveä istutettava alueen osa, jonka lisäksi avoimeen peltoalueeseen rajautuvilta osin lähes 40 metriä leveä kaistale maa- ja metsätalousaluetta.

15 14 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 Rakentamisaikataulu ja toteuttamistoimenpiteet Asemakaavan mukaiseen tonttien toteuttamiseen voidaan ryhtyä asemakaavan saatua lainvoiman. Kt 54 aluevaraussuunnitelman mukaan yleisen tien liittymä toteutetaan ensi vaiheessa tasoliittymänä ja pohjoispuolen maankäytön lisääntyessä eri tasossa. Hausjärvellä 8. päivänä tammikuuta 2010 Ilkka Korhonen Kaavoitusinsinööri, DI Paula Sidoroff Kaavasuunnittelija, Insinööri AMK

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2009 Asemakaava Kuuloja, itäinen teollisuusalue Korttelit 650 ja 651 Asemakaava-alueen likimääräinen sijainti ja rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli , tarkistukset

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli , tarkistukset Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli 605 9.12.2009, tarkistukset 25.9.2017 Asemakaava alueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus ja muutos Erkylä, korttelin nro 601 tonttia nro 2, osa Hikiäntien tiealueesta sekä osaa tiloista ja

Asemakaavan laajennus ja muutos Erkylä, korttelin nro 601 tonttia nro 2, osa Hikiäntien tiealueesta sekä osaa tiloista ja 1510046364 Hausjärven kunta Liite nro 14 10.4.2019 Ympla 38 Asemakaavan laajennus ja muutos Erkylä, korttelin nro 601 tonttia nro 2, osa Hikiäntien tiealueesta sekä osaa tiloista 86-401-1-757 ja 86-895-2-2

Lisätiedot

Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6.2012

Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6.2012 Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6. Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Manassenpelto Asemakaava-alueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko , tarkistettu

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko , tarkistettu Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko 27.5.2014, tarkistettu 27.8.2015 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Hausjärven Monnissa, Erkylän kylässä rajautuen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava ja asemakaavan muutos, Oitti Kalliontien ja Savelantien osa alueet sekä korttelin 240 tontit 6 9 ja kortteli 260 23.3.2018, päivitetty 13.4.2018

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.6.2003, päivitetty 13.1.2010, 10.6.2011 ja 27.6.2012

Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.6.2003, päivitetty 13.1.2010, 10.6.2011 ja 27.6.2012 Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.6.2003, päivitetty 13.1.2010, 10.6.2011 ja 27.6.2012 Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Kantatie 54 varren yritysalue Korttelit 401 ja 405-407

Lisätiedot

1. Sijainti ja nykytilanne. 2. Tavoitteet Hausjärven kunta

1. Sijainti ja nykytilanne. 2. Tavoitteet Hausjärven kunta 1510043233 Hausjärven kunta Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti Kalliontien ja Savelantien osa-alueet sekä korttelit 230-234, 240 ja 260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2018 Osallistumis-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE 1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL

Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL 1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.

Lisätiedot

Hausjärven kunta Kuulojan läntisen teollisuusalueen II asemakaavan muutos ja asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Hausjärven kunta Kuulojan läntisen teollisuusalueen II asemakaavan muutos ja asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hausjärven kunta Kuulojan läntisen teollisuusalueen II asemakaavan muutos ja asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2009 Päivitetty kaavaehdotuksen liiteasiakirjaksi 13.1.2012

Lisätiedot

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vanhatalon (07) ja Vesalan (08) kunnanosat, osia tiloista 409-6-17 ja 895-2-6. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle. Suunnittelualue Kaavoitettava

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle

Lisätiedot

RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 162-AK1603 MYNÄMÄEN KUNTA RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 28.10.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.10.2006, päivitetty 24.1.2013

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.10.2006, päivitetty 24.1.2013 Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.10.2006, päivitetty 24.1.2013 Liite 1 Asemakaava ja asemakaavan muutos Ryttylä, Kirkkomäki Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , päivitetty

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , päivitetty Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.6.2010, päivitetty 29.8.2011 Liite 1 Asemakaavan muutos Ryttylän koulu Kortteli 38 ja osa korttelista 37 Asemakaavan muutosalueen sijainti ja likimääräinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA

KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta 1(5) ASEMAKADUN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.NRO XXX Asemakaava tilalla 2:483 / 50540700020483 ja asemakaavan muutos siihen liittyvillä

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI KAAVA-ALUEEN RAJAUS. OSAYLEISKAAVALUONNOS POHJANA. ALUEEN ORTOKUVA Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Osayleiskaava Dnro: Ojalanmäki III A Forssan kaupunki Laatia asemakaavattomalle

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER

ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER 2 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 38. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1 SEKÄ YLEISEN TIEN ALUE JA KATUALUE. PORTTOWER 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 38. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KYTÖNIITYNTIE, POLTTOAINEEN JAKELUASEMAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI KYTÖNIITYNTIE, POLTTOAINEEN JAKELUASEMAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Hyväksytty 29.5.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KYTÖNIITYNTIE, POLTTOAINEEN JAKELUASEMAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. 10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaavan laajennus

Kirkonkylän asemakaavan laajennus TUUSNIEMI Kirkonkylän asemakaavan laajennus Kaavaselostus HYVÄKSYTTY: KVAL pp.kk.2017 xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus 1 (10) Savolainen Lilian 8.9.2017 Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin yleisten rakennusten alue lähiympäristöineen, asemakaava , tarkistukset

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin yleisten rakennusten alue lähiympäristöineen, asemakaava , tarkistukset Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin yleisten rakennusten alue lähiympäristöineen, asemakaava 26.4.2013, tarkistukset 14.11.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 18.3.2008 JOUTSAN KUNTA NIINNIEMEN ASEMAKAAVA Luonnos 18.3.2008 Korttelit 1-7 sekä niihin liittyvät lähivirkistys-, liikenne-, katu- ja vesialueet i 1 TIIVISTELMÄ 2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet

Lisätiedot

107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS. Kaavaluonnos. Versio Nosto Consulting Oy

107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS. Kaavaluonnos. Versio Nosto Consulting Oy 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja

Lisätiedot

1 SUUNNITTELUALUE 2 ALOITE

1 SUUNNITTELUALUE 2 ALOITE 82121904 Hausjärven kunta Puutarhakylän ranta-asemakaavan muutos ja ranta-asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.3.2009, päivitetty 14.8.2009 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelukohde

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...3 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...3

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, kortteli 615

Asemakaavan muutos, kortteli 615 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI Asemakaavan muutos, kortteli 615 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.10.2012 P195-P19523 Kaavaselostus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

VAALAN KUNTA. ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus

VAALAN KUNTA. ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus VAALAN KUNTA ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx Kaavaehdotus xx Hyväksymispäivämäärät: Kunnanhallitus xx / xx Kunnanvaltuusto xx / xx Selostus koskee 25.3.2015

Lisätiedot

HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA

HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Orimattilan kaupunki hyväksytty 21.01.2019 Tekninen toimiala HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, Tekninen toimiala

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 20.8.2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002123. 1 PERUS-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) ja Vesalan (08) kunnanosat, tiloja 1:59, 3:27, 7:825, 15:74 ja 23:0 koskeva asemakaava. Päivitetty

Lisätiedot

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1 JALASJÄRVEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE 1 PERUS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos

Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos KEITELEEN KUNTA Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos Kaavaselostus (luonnos) Kunnanvaltuusto:..201_ FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P37311 Kaavaselostus (luonnos) 1 (12) Timo Leskinen / Heli Lievonen

Lisätiedot