VALTUUSTOALOITTEET VUONNA 2015 SEKÄ NIIDEN JOHDOSTA TEHDYT TOIMEN- PITEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALTUUSTOALOITTEET VUONNA 2015 SEKÄ NIIDEN JOHDOSTA TEHDYT TOIMEN- PITEET"

Transkriptio

1 VALTUUSTOALOITTEET VUONNA 2015 SEKÄ NIIDEN JOHDOSTA TEHDYT TOIMEN- PITEET Kaupunginvaltuusto Kokouspalkkioiden puolittaminen (Hernesniemi Aleksi) Aloitteessa esitetään, että kokouspalkkiot puolitetaan ja säästyneet varat ohjataan lasten ja nuorten toimintaan, perusopetuksen musiikin sekä kuvataiteen opetuksen hankintoihin ja oppilaskuntien aktivointiin. Toimenpiteet: Kaupunginhallitus päätti että voimassa olevaa luottamushenkilöiden palkkiosääntöä ei oteta aloitteen johdosta valmisteluun, vaan sääntöä noudatetaan asti. 2. Koste- ja homevaurioiden kartoitukset käyntiin (Hernesniemi Aleksi) Aloitteessa esitetään, että Kannuksen kaupungin omistamissa kiinteistöissä teetetään asianmukainen kosteus- ja homevaurioiden kartoitus. Toimenpiteet: Teknisten palveluiden lautakunta on todennut, että kaupungin kiinteistöissä tehdään asianmukaisella tavalla valtuustoaloitteen mukaista kosteus- ja homekartoitusta sekä sisäilman laatua seurataan aktiivisesti. 3. Julkisten palveluiden hinnat näkyviin (Hernesniemi Aleksi) Aloitteessa esitetään, että julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden ajantasaiset hinnastot julkaistaan verkkosivuilla ja kuntalaistiedotteessa säännöllisin väliajoin. Toimenpiteet: Kaupunginhallitus päätti pyytää asiasta Jytan lausunnon. Jyta käsittelee asiaa vuoden 2015 tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä. 4. Läpinäkyvyyden lisääminen päätöksenteossa (Hernesniemi Aleksi) Aloitteessa esitetään, että Kannuksen kaupungissa ryhdytään toimenpiteisiin avoimuuden lisäämiseksi. Esitettyjä toimenpiteitä ovat aloitteiden julkaiseminen kuntalaistiedotteessa, pöytäkirjojen esillä pitäminen verkkopalvelussa kauemmin kuin 2 3 vuotta sekä eri toimielimissä maksettujen kokouspalkkioiden ilmoittaminen tilinpäätösasiakirjassa. Toimenpiteet: Kaupunginhallitus on todennut: Aloitteiden käsittelyssä noudatetaan kuntalain, hallintolain ja kaupungin hallintosäännön määräyksiä. Aloitteen tehneelle eli asianosaiselle ilmoitetaan aloitteen käsittelystä henkilökohtaisesti välineellä, jota aloitteen tehnyt on käyttänyt. Toimielimen käsittelyt ovat kaikkien nähtävissä netissä julkaistavissa pöytäkirjoissa ja valtuustolle kerran vuodessa laadittavassa, pöytäkirjan oheismateriaalina julkaistavassa yhteenvedossa, jossa on myös selvitys kuntalaisaloitteista, jotka eivät ole vaatineet toimielinkäsittelyä. Toi-

2 mielinten pöytäkirjojen nettijulkaisun tarkoituksena on tiedottaa ajankohtaisista asioista. Julkaisemista rajoittavat mm. julkisuuslaki ja henkilötietolaki. Kaupunki noudattaa Kuntaliiton suositusta, jonka mukaan kahden vuoden julkaisuaika ajankohtaisten asioiden tiedottamisessa on riittävä. Tällöin ei muodostu laissa kiellettyjä rekistereitä. Dynasty-asianhallintajärjestelmän arkisto on kaupungin sisäisessä verkossa, eikä ole syytä perustaa rinnakkaisarkistoa nettiin, vaikka teknisiä rajoitteita ei olekaan. Kaikilla tarvitsevilla on mahdollisuus maksutta saada sähköpostin liitetiedostona vanhoja pöytäkirjoja/otteita vanhoista pöytäkirjoista hallintopalveluista. Pöytäkirjat pyritään laatimaan niin, että mahdolliset asian aikaisemmat käsittelyt ilmenevät valmistelusta. Tilinpäätösasiakirja laaditaan lakien, säädösten ja voimassa olevien ohjeiden mukaisesti. Toimielinkohtaisia kokouspalkkiotietoja ei sisällytetä valtuustotason asiakirjaan, mutta ne ovat nähtävissä ao. toimielintason toteutumissa, ja tarvittaessa näitä julkisia tietoja saa hallinto-osastolta kirjanpidosta. Kaupunginhallitus katsoo, että aloitteessa mainitut toimenpiteet eivät lisäisi päätöksenteon läpinäkyvyyttä eikä avoimuutta, joten aloite ei anna aihetta käytänteiden muuttamiseen. 5. Palvelualoitteen käyttöönotto (Hernesniemi Aleksi) Aloitteessa esitetään, että Kannuksessa otetaan käyttöön palvelualoite. Palvelualoite on yrityksille ja järjestöille tarjottu mahdollisuus tehdä aloite kunnan toimialaan kuuluvan palvelutehtävän kilpailuttamisesta, ulkoistamisesta tai yksityistämisestä. Toimenpiteet: Kaupunginhallitus päätti pyytää asiasta Keski-Pohjan Yrityspalvelun lausunnon. Kaupunginhallitus päätti saatuun lausuntoon pohjautuen, että palvelualoitteen käyttöönotolle ei ole riittäviä perusteita. 6. Uusi selvitys Roikola-Rekilä -paikallistien tienparannuksesta ja sen kustannuksista (Huuki Ari) Aloitteessa esitetään, että Kannuksen kaupunki tekee uuden selvityksen tienparannuksesta ja sen kustannuksista Roikola-Rekilä -paikallistien n:o osalta. Toimenpiteet: Teknisten palveluiden lautakunta on käsitellyt asiaa ja todennut että Kannuksen kaupunki on esittänyt pitkään Roikola-Rekilä tien parantamista ja päällystämistä. Hanke on ollut tärkein tiehanke toimenpideohjelman lausunnoissa. Koko tiehanketta on esitetty ELY-keskukselle toteutettavaksi EAKR - hankkeena samassa yhteydessä, kun Roikolan alikulkusilta tiejärjestelyineen rakennetaan ratahankkeen yhteydessä. Kaupunki ja ELY-keskus ovat usean vuoden ajan selvittäneet kaikki rahoitus- ja toteuttamisvaihtoehdot tien kunnon parantamiseksi ja päällystämiseksi. Koska tie on valtion hallinnoima ja kunnossapitämä, niin kaupungilla ei ole mahdollisuutta eikä edellytyksiä toteuttaa yksin tiehanketta. Teknisten palveluiden lautakunta pitää Roikola-Rekilä tien parantamista tärkeänä ja kiireellisenä hankkeena. Valtuustoaloite esitetään ELY-keskukselle yhteishankkeena toteuttavaksi.

3 7. Maatalousasioiden neuvottelukunnan perustaminen (Lehtinen Lasse) Aloitteessa esitetään, että Kannuksen kaupunki perustaisi maatalousasioiden neuvottelukunnan. Toimenpiteet: Kaupunginhallitus päätti pyytää asiasta Keski-Pohjan Yrityspalvelu Oy:n lausunnon. Kaupunginhallitus päätti saatuun lausuntoon pohjautuen, että maatalousasioiden neuvottelukuntaa ei vielä perusteta. Neuvottelukunnan tarpeellisuutta tarkastellaan uudelleen syksyllä 2016, kun keväällä 2015 perustetun kaupungin ja yrittäjien yhteisen ideointiryhmän toiminnasta on saatu enemmän kokemusta. 8. Yksityisen senioritalon perustaminen Kannuksen virastotaloon (Puranen Ilkka, Pollari Risto, Juusela-Pekkarinen Sirkka ja Typpö Sakari) Aloitteessa esitetään, että Kannuksen kaupunginhallitus ryhtyy kiireellisiin toimenpiteisin yksityisen seniori-/vanhustentalon perustamiseksi Kannuksen virastotalon tyhjiin osiin. Toimenpiteet: Kaupunginhallitus päätti pyytää asiasta teknisten palveluiden lautakunnan, Jytan, Keski-Pohjan Yrityspalvelu Oy:n sekä Kannuksen vanhusneuvoston lausunnot. Kaupunginhallitus päätti merkitä teknisten palveluiden lautakunnalta, Jytalta ja Keski-Pohjan Yrityspalvelu Oy:ltä saadut lausunnot tiedoksi ja totesi, että senioritalon perustaminen virastotaloon ei ole kannatettavaa. Lausunnoissa esitetyt ideat ja näkemykset uusien asumis- ja hyvinvointipalveluiden kehittämisestä Kannukseen ovat tervetulleita. Kaupunginvaltuusto Kiinteistöveron kohdentaminen alueen infran parantamiseen (Kerola Mari, Karppi Sonja ja Erkkilä Tapani) Aloitteessa esitetään, että Kannuksen kaupungissa kerättävä kiinteistövero tulee kohdentaa tiestön ja liikenneturvallisuuden parantamiseen. Tätä tulee toteuttaa koko Kannuksen alueella, ei vain asemakaava-alueen sisäpuolella Toimenpiteet: Kaupunginhallitus on käsitellyt asian ja todennut: Kaikki kunnan saamat verotuotot, eli tulovero, yhteisövero ja kiinteistövero, ovat ns. fiskaalisia veroja eli niiden ensisijainen tavoite on tulojen kerryttäminen kunnalle. Niitä ei kohdenneta mihinkään tiettyyn käyttötarkoitukseen, vaan ne käytetään yleisten menojen kattamiseen. Kaupungilla ei näin ollen ole sellaisia verotuloja, joita voitaisiin kohdentaa alueen infran parantamiseen. Vuosien aikana Kannuksen kaupunki on käyttänyt alueen infran, eli liikenneväylien, tievalaistuksen, puistojen ja liikunta-alueiden ylläpitoon ja investointeihin yhteensä n euroa. Samana ajanjaksona kiinteistöverotuloja on kertynyt n euroa. Vuosittain kaupunki käyttää infran ylläpitoon ja investointeihin suurin piirtein saman summan kuin mitä kiinteistöverotuloja kertyy. Valtuuston hyväksymän strategian mukaisesti strategisena hankkeena on panostaminen infraan. Valtuusto päättää in-

4 vestointimenoista ja niiden kohdistamisesta vuosittain talousarvion käsittelyn yhteydessä. 10. Tuulivoimarahaston perustaminen (Hernesniemi Aleksi) Aloitteessa esitetään, että tuulivoimaloista aiheutuvien haittojen korvaamiseksi on perustettava rahasto, josta myönnetään korvauksia ja kehittämisrahoja niiden kylien sekä kaupunginosien kehittämiseen, jotka joutuvat tuulivoimaloista etusijalla kärsimään. Rahaston varat kerätään tuulivoimaloiden tuottamista kiinteistöveroista. Toimenpiteet: Kaupunginhallitus päätti että tuulivoimarahaston perustamista ja rahastosäännön hyväksymistä ei esitetä kaupunginvaltuustolle, koska kaupunki ei voi kirjanpitolautakunnan kuntajaoston lausunnon n:o 76 perusteella siirtää kiinteistöverotuloja tuulivoimarahastoon. Kaupunginvaltuusto Kevyen liikenteen väylän Kaateenkangas Korpelan vanha tie (Lehtinen Lasse) Aloitteessa esitetään, että Kannus Toholampi välisen maantien varteen rakennetaan kevyen liikenteen väylä Kaateenkankaan ja Korpelan vanhan tien väliselle matkalla ja että rakentamiskustannukset maksaa Kannuksen kaupunki siltä osin kuin hankkeeseen ei saada valtion rahoitusta tai avustuksia. Toimenpiteet: Teknisten palveluiden lautakunta on käsitellyt asiaa ja todennut että Kannuksen kaupunki on pitkään esittänyt kevyen liikenteen väylän rakentamista välille Kaateenkangas - Ylikannuksen yksityistie, koska tie on ns. seudullinen tie jolla on kova ja raskas liikenne. Tie on kapea ja sitä käytetään paljon pyöräily-, rullaluistelu- ja kävelyreittinä. Tieosuutta ei ole valaistu. Teknisten palveluiden lautakunta pitää kevyen liikenteen väylän saamista Kaateenkankaan ja Ylikannuksen yksityistien väliselle n. 2 km:n matkalle erittäin tarpeellisena liikenneturvallisuuden kannalta. Hanke esitetään ELY-keskukselle otettavaksi tulevan vuoden toimenpideohjelmaan. Kaupunginvaltuusto Valtuustoryhmien koulutustuki (Lehtinen Lasse) Aloitteessa esitetään, että Kannuksen kaupunki alkaisi maksaa valtuustoryhmille koulutustukea vuodesta 2016 alkaen 150,00 valtuutettua kohti vuodessa sekä että koulutustuki sisällytettäisiin vuoden 2016 talousarvioon. Toimenpiteet: Kaupunginhallitus on merkinnyt aloitteen tiedoksi ja todennut, että kaupungin talousarviossa on toimielinkohtaisesti varattu määrärahaa luottamushenkilöiden kouluttautumiseen. Mikäli luottamushenkilö osallistuu johonkin muuhun, kuin kaupungin osoittamaan koulutukseen, tulee siitä sopia erikseen toimielimen esittelijän kanssa. Määrärahaa voidaan käyttää myös puolueiden

5 opintokeskusten järjestämiin koulutuksiin. Koulutuskustannukset maksetaan sopimuksen mukaan joko suoraan kouluttajalle tai ao. luottamushenkilölle. 13. Määrärahan varaaminen vuoden 2016 talousarvioon pyörätien rakentamiseksi välille Kaateenkangas Ylikannuksen tien alku (Joensuu Olli ja 21 muuta valtuutettua) Aloitteessa esitetään, että kaupunki varaa vuoden 2016 budjettiin määrärahan ja toteuttaa hankkeen pitkään vireillä olleen pyörätien rakentamiseksi välille Kaateenkangas Ylikannuksentien alku, n. 1,9 km. Toimenpiteet: Kaupunginhallitus on merkinnyt aloitteen tiedoksi ja todennut, että kaupungin talousarviossa vuodelle 2016 varataan määräraha hankkeen toteuttamiseksi. Hanke toteutetaan yhteishankkeena Ely-keskuksen tai muun rahoittajatahon kanssa. Kaupunginvaltuusto Kaupungin ostotietojen julkistaminen (Hernesniemi Aleksi) Aloitteessa esitetään, että Kannuksen kaupunginhallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta Kannuksen kaupungin ostotiedot julkaistaan verkossa avoimen datan periaatteella. Lisäksi kaupungin tulee edistää ostotietojen julkistamista niissä monikunnallisissa organisaatioissa, joissa Kannuksen kaupungilla on edustus. Ostotietojen julkistaminen alkaisi vuodesta 2013 lähtien. Toimenpiteet: Aloite otetaan käsittelyyn vuonna Kotiopetukseen liittyvien käytäntöjen edistäminen (Hernesniemi Aleksi) Aloitteessa esitetään, että kotiopetukseen liittyviä käytäntöjä tehdään avoimemmaksi ja parannetaan perheiden mahdollisuuksia valita heille soveltuva opetusmuoto. Tavoiteltava aikataulu toimenpiteiden suorittamiselle on ennen lukuvuoden alkamista. Toimenpiteet: Kaupunginhallitus on päättänyt lähettää aloitteen sivistyspalveluiden lautakunnan valmisteltavaksi. 16. Varautumiskoulutus häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin (Hernesniemi Aleksi) Aloitteessa esitetään, että Kannuksessa käynnistetään vuoden 2016 aikana viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kouluttaminen häiriötilanteita ja poikkeusoloja varten. Lisäksi tulee myös selvittää mahdollisuus osallistua valmiusharjoituksiin, joissa voidaan hallitusti harjoitella häiriötilanteita ja poikkeusoloja varten.

6 Toimenpiteet: Aloite otetaan käsittelyyn vuonna Katuvalojen rakentaminen Roikola-Rekilä tielle, rautatien alituksen kohdalle (Koski Erkki ja 19 muuta valtuutettua) Aloitteessa esitetään, että rakennettaisiin katuvalot Roikola-Rekilä tielle, rautatien alituksen kohdalle. Uusi radan alitus on vaarallinen tiellä kulkeville koululaisille pimeän aikana, koska tie kaartaa ja laskeutuu molemmilta puolilta alikulussa, eikä tielle ole varattu pyörätietä jalankulkijoita ja pyöräilijöitä varten. Asukkaat ovat lupautuneet suorittamaan työn osuuden talkootyönä, jos kaupunki hankkii tarvittavan materiaalin. Toimenpiteet: Kaupunginhallitus on päättänyt lähettää aloitteen teknisten palveluiden lautakunnan valmisteltavaksi.

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Kunnantalo, kokoushuone. Husu Tuuliainen Tarja.

LEMIN KUNTA 1/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Kunnantalo, kokoushuone. Husu Tuuliainen Tarja. 1/2012 1 Maaseutulautakunta. Keskiviikko 13.6.2012 klo 18.00 19.33 Kunnantalo, kokoushuone Tapanainen Matti Pesu Oiva Haiko Heikki Husu Tuuliainen Tarja Lehtonen Ritva Lahtinen Annikki Pekki Reijo puheenjohtaja

Lisätiedot

VUONNA 2014 TEHDYT ALOITTEET JA TOIMENPITEET NIIDEN JOHDOSTA

VUONNA 2014 TEHDYT ALOITTEET JA TOIMENPITEET NIIDEN JOHDOSTA VUONNA 2014 TEHDYT ALOITTEET JA TOIMENPITEET NIIDEN JOHDOSTA Valtuutettujen aloitteet Kv. 3.3.2014 Aleksi Hernesniemi: Avustusten evääminen puoluepoliittisesti sitoutuneilta yhdistyksiltä Aloitteessa esitetään,

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden kaupunginvaltuusto on jo 2.11.2009

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 26 27.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Lähidemokratiajaosto. Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu 31

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Lähidemokratiajaosto. Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu 31 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-17:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu 31 Lisätietoja Kokouksen alussa projektipäällikkö

Lisätiedot

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/ KH liite n:o 2/4.12.2012 VALT liite n:o 2/13.12.2012 Sivu 2 / 5 1 VALIOKUNNAT Pudasjärven kaupungin valiokunnat osallistuvat kaupungin päätöksien valmisteluun valtuustolle, kaupunginhallitukselle tai virkamiehille.

Lisätiedot

KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY

KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY KERAVAN KAUPUNKI Keskushallinto 7.12.2010 2 Sisällys 1. ALOITE JA ALOITEOIKEUS... 3 1.1. Aloite... 3 1.2. Kunnan asukkaan aloiteoikeus... 3 1.3. Valtuustoryhmän ja valtuutetun

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Siilinjärven kunta Esityslista 2/ Teknisen lautakunnan tiejaosto. Kokousaika kello 12:00

Siilinjärven kunta Esityslista 2/ Teknisen lautakunnan tiejaosto. Kokousaika kello 12:00 Siilinjärven kunta Esityslista 2/2016 1 Teknisen lautakunnan tiejaosto Kokousaika 26.02.2016 kello 12:00 Kokouspaikka Maaseututoimisto, Kapteeninväylä 5, 70900 Toivala Asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Tarkastuslautakunta 16.09.2014 AIKA 16.09.2014 klo 16:00-20:21 PAIKKA KPMG:n toimitilat, Isokatu 32B, Oulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat): Luonnos 16.03.2012 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä

Lisätiedot

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8. Ristiinan aluejohtokunta 14.9.2016 Liite 1 71 Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.2016 Aluejohtokuntien määrä ja rakenne Mikkelissä on 4 aluejohtokuntaa

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-.15 Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo. Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,

Lisätiedot

Kuurto Annmarie perusturvaltk:n edustaja 2-7

Kuurto Annmarie perusturvaltk:n edustaja 2-7 PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vammaisneuvosto 08.03.2017 AIKA 08.03.2017 klo 14:00-14:52 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, Riihi kh OSALLISTUJAT LÄSNÄ Mäkinen Minna puheenjohtaja Mälkki Sami varapuheenjohtaja Jokinen

Lisätiedot

Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite

Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite 1 TORNION KAUPUNKI KESKUSHALLINTOPALVELUJEN ALOITELUETTELO 14.4.2016 Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite 1008 Jan-Mikael Hakomäen

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PEREHDYTYS KAARINAN KAUPUNGIN KOKOUSKÄYTÄNNÖT 4.2.2013

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PEREHDYTYS KAARINAN KAUPUNGIN KOKOUSKÄYTÄNNÖT 4.2.2013 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PEREHDYTYS KAARINAN KAUPUNGIN KOKOUSKÄYTÄNNÖT 4.2.2013 Tervetuloa toivottavat Pirkko Aalto, kansliapalvelupäällikkö Päivi Antola, hallintojohtaja Piija Huhtala, hallintosihteeri Kari

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15

Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2012 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä

Lisätiedot

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 127 23.03.2015 Tuula Partasen ym. valtuustoaloite vuosittaisen määräärahan varaamiseksi Lappeenrannan kaupungin testamenttirahaston varoista kolmannen sektorin toimijoiden tekemän hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sidonnaisuusrekisteri.fi. Jussi Määttä

Sidonnaisuusrekisteri.fi. Jussi Määttä Sidonnaisuusrekisteri.fi Jussi Määttä 040 710 8698 jussi.maatta@sidonnaisuusrekisteri.fi Uuden kuntalain mukainen sidonnaisuusrekisteri Kuntalain (410/2015) mukaan tiettyjen kuntayhtymän luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan päätöksenteon avoimuuden edistämiseksi

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan päätöksenteon avoimuuden edistämiseksi Kaupunginvaltuusto 85 17.06.2013 Kaupunginhallitus 222 24.06.2013 Kaupunginhallitus 250 19.08.2013 Kaupunginvaltuusto 106 07.10.2013 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan päätöksenteon avoimuuden edistämiseksi

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 153/00.00 02 00/2013 YV 13

Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 153/00.00 02 00/2013 YV 13 Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 Valtuustoaloite: Koulutusta ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista sekä

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996 TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...

Lisätiedot

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua Kaupunginhallitus 94 16.08.2016 Kaupunginhallitus 107 06.09.2016 Kaupunginvaltuusto 48 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 58 12.12.2016 Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen

Lisätiedot

TKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, Tampere. 25 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

TKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, Tampere. 25 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Tampere Pöytäkirja 4/2016 1 (12) Aika 14.12.2016, klo 08:05-09:45 Paikka TKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, 33800 Tampere Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 112 V Kaj / Valtuutettu Emma Karin aloite Vaasankadun muuttamisesta kävely- tai pihakaduksi HEL 2012-011875 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Palvelualoitteen menettelyohjeet

Palvelualoitteen menettelyohjeet Palvelualoitteen menettelyohjeet 1.7.2016 31.5.2017 PALVELUALOITTEEN MENETTELYOHJEET 2(6) Mikä on palvelualoite Palvelualoitteella tarkoitetaan kunnan jäsenille tai kaupungin työntekijöille annettua mahdollisuutta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 4219/2016 10.03.01 20 Lausunnon antaminen tiesuunnitelmasta maantien 120 (Vihdintie) parantaminen maanteiden 1324 ja 11365 liittymän kohdalla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2013 1 (6) 3 Henkilötietojen verkkojulkaisua koskevat muutokset kaupungin viestinnän ohjeisiin HEL 2013-008170 T 00 04 00 Päätösehdotus päättänee hyväksyä seuraavat henkilötietojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 40 Valtuutettu Leo Straniuksen aloite rakkauden metsän perustamisesta Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto päätti panna asian pöydälle. Muutoksenhaku

Lisätiedot

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ASIKKALAN KUNTA KUNNAN VALTUUSTO Rusthollistie 2 17200 VÄÄKSY 28.9.2015 ALOITE: LIIKENNETURVALLISUUDEN

Lisätiedot

Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta

Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Raportin sivumäärä 6 2015 KPMG Oy Ab, 8 Finnish Iimited Iiability company and 8 member firm of the KPMG network of independent member firma affiliated

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta Kaupunginhallitus 181 25.03.2013 Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta 14/10.03.02.01/2013 KH 181 Aloite 7.1.2013: Valmistelija/lisätietoja: EU-asiamies Krista Huovila, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

KASKISTEN KAUPUNKI KAUPUNGINVALTUUSTO

KASKISTEN KAUPUNKI KAUPUNGINVALTUUSTO Esityslista 22.1.2015 Asiat KASKISTEN KAUPUNKI KAUPUNGINVALTUUSTO Aika: 28.01.2015 klo 15:00 Paikka: Kaupungintalo Läsnä Jäsenet Hovi Ilkka Häggblom Kari, puheenjohtaja Högstrand Mirja Lapveteläinen Sonja

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa

MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa MUISTIO 1 (3) MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa Valta-, kanta- ja seututeitä sekä niitä yhdistäviä ja niiden jatkeena olevia teitä varten, jotka palvelevat pääasiassa

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ---- 1(6) HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET III luku Muut määräykset - 19 Asukkaiden aloitteet Aloiteoikeus ja aloitteen käsittely VI luku Nimenkirjoitus Kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla

Lisätiedot

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 22.3.2010 kello 18.00-18.15 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

Vanhusneuvostokysely 2012

Vanhusneuvostokysely 2012 Vanhusneuvostokysely 2012 Kysely numero 4/83/2012 Marraskuu 2012 Kunta Tässä kyselyssä vanhusneuvostolla tarkoitetaan vanhusneuvostoja, vastaavia muulla nimellä toimivia yhteistyöelimiä (esimerkiksi ikäihmisten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Haminan kaupunginhallitus

Haminan kaupunginhallitus 1 Haminan kaupunginhallitus 19.6.2017 Sisällysluettelo 1 Kaupunginhallituksen toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Konsernipalveluiden henkilöstön toimivalta... 3 3 Haminan Vesi -liikelaitoksen henkilöstön

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 173 04.06.2013 Kaupunginvaltuusto 77 24.06.2013. Kuntalaisten aloitteet ja valtuutettujen valtuustoaloitteet KHALL 04.06.

Kaupunginhallitus 173 04.06.2013 Kaupunginvaltuusto 77 24.06.2013. Kuntalaisten aloitteet ja valtuutettujen valtuustoaloitteet KHALL 04.06. Kaupunginhallitus 173 04.06.2013 Kaupunginvaltuusto 77 24.06.2013 Kuntalaisten aloitteet ja valtuutettujen valtuustoaloitteet KHALL 04.06.2013 173 Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 1.12.2003 :ssä

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu -seminaarisarja: Miten kunnallisen päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta parannetaan?

Kuntalaki uudistuu -seminaarisarja: Miten kunnallisen päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta parannetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaarisarja: Miten kunnallisen päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta parannetaan? 21.5.2013 Puoluerahoituksen kehittämistä koskeva kyselytulokset Tietoa kyselystä Kuntaliitto

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot