Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma 69/000503/2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma 69/000503/2008"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus, julkinen Kaupunginhallitus, julkinen Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus, julkinen Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma 69/000503/2008 KHALL 123 Valtioneuvosto on joulukuussa 2007 hyväksynyt lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman, joka luo hallituksen tavoitteet, painopisteet ja käytännön toimet lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi kuluvalla hallituskaudella (Opetusministeriön julkaisuja 2007:41). Useat kunnat ovat Stakesin suosituksen mukaisesti laatineet kuntakohtaisen lapsipoliittisen strategian jo luvun taitteessa. Äänekoskella toteutettiin vuosina entisen Äänekosken kaupungin vetovastuulla, mutta kaikkien yhdistyneiden kuntien ja terveydenhuollon kuntayhtymän yhteisenä hankkeena Lava- hanke (Lastensuojeluun vaikuttavuutta yhteistyöllä ja osaamisella). Hankkeen työskentelyyn osallistui hyvin laajalti lasten ja nuorten parissa toimivia tahoja, ja siinä kehitettiin laaja-alainen, varhaisen vaiheen tukeen keskittynyt yhteinen toimintamalli. Lava- hankkeen päättyessä sovittiin, että yhtenä jatkotoimenpiteenä on työn laajentaminen lapsipoliittiseksi ohjelmaksi. Lapsipoliittisen ohjelman laatimisesta on entisen Äänekosken aikana tehty myös valtuustoaloite, mutta työn aloittaminen on viivästynyt uuden kunnan rakentamisprosessin vuoksi. Kun uuden kunnan kokonaisstrategia vuoden 2007 lopussa valmistui, sisällytettiin vuoden 2008 tavoitteisiin myös lapsi- ja nuorisopoliittisen strategian laatiminen. Strategiatyön pohjaksi on valmistumassa Piia Soinisen pro gradu -työnä Äänekosken hyvinvointikertomus, ja parhaillaan ollaan toteuttamassa myös STM.n rahoittamaa Lapsivaikutusten arviointi- hanketta (Lavaus). Tämän hankkeen yhteydessä saadaan tietoa siitä, minkälaisia vaikutuksia kunnallisella päätöksenteko- ja palvelujärjestelmällä on lasten ja lapsiperheiden elämään ja hyvinvointiin. Lapsi- ja nuorisopoliittisen strategian laatimisen tarkoituksena on linjata kaupungin päätöksentekoa ja palvelujen kehittämistä siten, että edistetään lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. Strategian tulee olla laaja-alainen, ja sen laatimiseen tulee osallistua kaupungin organisaatio kokonaisuudessaan, ja lisäksi soveltuvin osin muita lasten ja nuorten parissa toimivia organisaatioita ja yhteisöjä, mm. kolmas sektori, järjestöt, poliisi jne. Painopisteen tulee olla lasten hyvinvoinnin edellytyksissä ja ennalta ehkäisevässä työssä, mutta myös lasten hyvinvointia uhkaavat ja vaurioittavat tekijät, ja niiden ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi tarvittavat palvelut sisältyvät strategiaan.

2 Kaupunginjohtajan ehdotus: Uusi, vuoden 2008 alussa voimaan astunut lastensuojelulaki myös velvoittaa laatimaan suunnitelman siitä, miten kunta huolehtii lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä. Suunnitelma sisältää tietoa lasten ja nuorten kasvuoloista ja hyvinvoinnin tilasta, lasten ja nuorten hyvinvointia edistävistä sekä ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista, sekä lastensuojelun tarpeesta, voimavaroista ja palvelujärjestelmästä. Suunnitelman hyväksyy kaupunginvaltuusto, ja se tarkistetaan valtuustokausittain neljän vuoden välein. Lastensuojelusuunnitelma voi pohjautua laajempaan lapsipoliittiseen ohjelmaan tai olla osa sitä. Lapsi- ja nuorisopoliittinen strategia on tarkoitus laatia siten, että se samalla täyttää uuden lastensuojelulain velvoitteen. Lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman rakentaminen toteutetaan kolmessa vaiheessa kevään ja syksyn 2008 aikana. Työtä tekemään vapautetaan muista tehtävistään joku perusturva tai sivistystoimialan henkilö. Ensimmäinen vaihe pitää sisällään teoria- ja taustatiedon kokoamista. Oleellisena osana tätä materiaalia tulee olemaan Lavaus-hankkeen loppuraportti sekä Piia Soinisen pro garadu-työnä valmistuva Äänekosken kaupungin hyvinvointiselvitys. Lisäksi tässä vaiheessa kuvataan millaisia ja minkä tasoisia palveluita Äänekosken kaupungissa on lapsiperheille, lapsille ja nuorille. Aineiston perusteella pyritään luomaan kokonaiskuva siitä miten lasten ja nuorten asioita hoidetaan Äänekosken kaupungissa. Toisessa vaiheessa toteutetaan kahden päivän pituinen työpaja, jossa työstetään visio ohjaamaan lapsia ja nuoria koskevaa päätöksentekoa. Vision saavuttamiseksi työpajassa määritetään osa-alueittain toimenpiteet, aikataulut ja vastuutahot. Työpajaan osallistuu mahdollisimman laajasti kaupungin organisaatiosta lasten ja nuorten parissa työskenteleviä virkamiehiä ja luottamushenkilöitä, seurakuntien järjestöjen edustajia sekä nuorison edustajia. Lasten ja nuorten osallistaminen tässä työvaiheessa on erittäin tärkeää. Työpajan vetäjinä käytetään esimerkiksi Jamkin työpajaohjaajia. Työpaja toteutetaan syyskuun 2008 aikana. Kolmannessa vaiheessa kootaan materiaali yhtenäiseksi asiakirjaksi, josta pyydetään lausunnot mahdollisimman laajasti eri lautakunnilta, järjestöiltä, seurakunnilta ja nuorilta ja lapsilta. Lapsija nuorisopoliittinen ohjelma tuodaan hallituskäsittelyyn joulukuussa Ohjelman laatimista ohjaamaan perustetaan ohjausryhmä. Ohjausryhmä koostuu perusturvan ja sivistystoimialan viranhaltijoista sekä kaupungin hallituksen edustajasta. Kaupunginhallitus päättää, että Äänekosken kaupungille laaditaan lapsi- ja nuorisopoliittinen strategia. Kaupunginhallitus asettaa työtä ohjaamaan ja seuraamaan ohjausryhmän, johon seuraavia tahoja pyydetään nimeämään

3 edustajansa huhtikuun loppuun mennessä: - Keskushallinto: kaavoitustoimen edustaja - Perusturvatoimiala: lasten ja perheiden palvelujen edustaja, terveyspalvelujen edustaja ja sosiaalityön edustaja - Sivistystoimiala: opetustoimen edustaja, vapaa-aikatoimen edustaja ja kulttuuritoimen edustaja - Tekninen toimiala: liikenteen edustaja Lisäksi kaupunginhallitus nimeää edustajansa ohjausryhmään, ja nimeää työryhmän puheenjohtajan. Hyväksyttiin. Jäseniksi valittiin Mirka Porrassalmi ja Leila Lindell. Samalla Leila Lindell nimettiin työryhmän puheenjohtajaksi. KHALL 309 Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma (LÄSNÄ) on valmistunut. Ohjelma sisältää myös lastensuojelulain edellyttämän lastensuojelusuunnitelman. Ohjelmatyötä varten ostettiin konsultaatiopalvelua Jyväskylän ammattikorkeakoululta, mistä pääasiassa Timo Hintikka ja Tuija Ketola ovat sekä vetäneet asiaa työstäviä työpajoja että koonneet työn tuloksia tekstimuotoon. Timo Hintikka toimi myös ohjausryhmän sihteerinä, ja vastasi ohjelma-asiakirjan laatimisesta. Ohjelmatyötä tehtiin useissa moniammatillisissa työpajoissa, joissa alan toimijat olivat laajasti edustettuina. Lisäksi järjestettiin nuorten kuulemista yläkouluissa yhteiskuntaopin tunneilla, sekä laajasti informoitu perheiden kuulemistilaisuus kaupungintalolla. Myös Lavaus - projektin (lapsivaikutusten arviointi) aineistoa hyödynnettiin valmistelutyössä. Lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman laatimisen tueksi asetettiin ohjausryhmä, johon toimialat nimesivät edustajia seuraavasti: - Leila Lindell, pj. (kaupunginhallitus) - Mirka Porrassalmi (kaupunginhallitus) - Ville Härtsiä (sivistystoimiala) - Jaana Tani (sivistystoimi, opetuspalvelut) - Pirjo Heinonen (perusturva, päivähoito) - Anne Hakkarainen (perusturva, neuvolat, kouluterv.huolto) - Tuuli Tolonen (kaavoituspalvelut) - Mika Inkeroinen (nuorisotoimi) - Jukka Karppinen (kunnallistekninen suunnittelu) - Raija Kolehmainen (perusturvatoimiala) - Timo Hintikka (Jamk, asiantuntija, sihteeri) - Tuija Ketola (Jamk, asiantuntija, sihteeri) Lapsipoliittinen ohjelma laadittiin koko kaupungin kaikkien toimialojen yhteiseksi asiakirjaksi. Tavoitteena oli löytää painopisteet ja linjaukset, joita toteuttamalla luodaan edellytyksiä ja edistetään lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia Äänekosken kaupungissa. Työpajojen työskentelyssä pyrittiin löytämään muutama

4 Kaupunginjohtajan ehdotus: painopistealue ja muutama keskeinen tavoite, jotta tärkeimmät edistettävät asiat eivät hukkuisi "toiveiden tynnyriin". Ohjelmassa nousi esiin kolme keskeistä teemaa, joiden sisällä työryhmä määritteli tarvittavat toimenpiteet ja vastuutukset. Keskeiset painopistealueet ovat: 1. Vanhemmuuden tukeminen 2. Sosiaalinen vahvistaminen ja osallistaminen 3. Yhteisöllisyys ja turvallisuus Lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman käsittelyn yhteyteen sovittiin ajoitettavaksi muutamia lasten ja perheiden asioita koskevia valtuustoaloitteita. Pyrkimyksenä oli, että valtuustoaloitteita koskevat kannanotot eivät tulisi käsittelyyn erillisinä asioina, vaan ne tulisivat mukaan kokonaisvaltaisempaan tarkasteluun osana lapsiperheiden hyvinvointia edistävää keinovalikoimaa. Ko. valtuustoaloitteet ovat: - Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloite: Kodinhoitajat lapsiperheiden, vammaisten ja vanhusten avuksi. - Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite kodinhoitajia lapsiperheiden tueksi. - Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite vauvarahasta - Keskusta-oikeiston valtuustoryhmän valtuustoaloite Kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella. (Valmistelu perusturvajohtaja Raija Kolehmainen, puh ) Pyydetään lapsi- ja nuorisopoliittisesta ohjelmasta teknisen lautakunnan, opetuslautakunnan, vapaa-aikalautakunnan ja perusturvalautakunnan lausunnot. Lausunnoissa tulee erityisesti arvioida toimialan mahdollisuuksia sitoutua ohjelman tavoitteisiin ja toimenpiteisiin ja ohjelman toteuttamiseen osana toimialan vuosisuunnittelua. Pyydetään, että lausuntojen valmistelun yhteydessä perusturvatoimiala ja sivistystoimiala (aloite kodinhoitajat lapsiperheiden tueksi) valmistelevat myös lausuntonsa yllä lueteltujen valtuustoaloitteiden johdosta. Hyväksyttiin. PETUR 82 Perusturvan palveluissa vanhemmuuden tukeminen perustuu

5 vanhempien omien voimavarojen tunnistamisen. Tukemisen muodot vaihtelevat perheen eri elämäntilanteissa. Moniammatillisilla palveluilla yli hallintokuntarajojen pyritään vanhemmuutta tukemaan siten, että vanhemmat olisivat mahdollisimman vahvasti osallisina koko prosessissa ja sitoutuisivat osaltaan sovittuihin menettelytapoihin (osallistaminen). Riittävin resurssein ja osaavalla henkilökunnalla perusturva pystyy perheitä lähellä olevien peruspalveluiden kautta parhaiten perheiden tukemiseen. Kasvatuskumppanuuskoulutus on käynnistetty varhaiskasvatuksessa ja neljä päivähoidon työntekijää on mukana laajassa valtakunnallisessa kouluttajakoulutuksessa. Uutta ajattelua laajennetaan perhepalveluiden henkilöstölle useiden päivien koulutusprosessin kautta, johon liittyy myös oman toiminnan tarkastelua ja prosessityöskentelyä. Sosiaalinen vahvistaminen on taitoa löytää ja tukea vahvuuksia ja hyvää lapsessa, nuoressa ja perheessä ja ottaa se näkökulma työn lähtökohdaksi. Osallistamissa on kysymys siitä, että asiakas kokee voivansa vaikuttaa itseään koskevien asioiden käsittelyyn. Näiden asioiden toteutuminen vaatii työntekijältä valmiutta aktiivisesti toimia erilaisten asiakkaiden kanssa, kuunnella heitä ja ottaa heidän mielipiteensä huomioon. Perusturvan toiminnoista tiedottaminen kuntalaisille sekä erilaisten ryhmien kokoontumisen mahdollistaminen yhdessä muiden toimijoiden kanssa tukevat osallisuutta ja osaltaan edistävät sosiaalista vahvistamista. Yhteisöllisyys ja turvallisuus toteutuvat silloin, kun lapsen ei tarvitse pelätä ja hänestä pidetään huolta ja häntä suojellaan terveyttä ja kehitystä vaarantavilta tekijöiltä. Lapsi kokee turvalliseksi, kun aikuinen päättää ja lapsi osallistuu päätöksentekoon edellytystensä mukaisesti. Säännöllinen rytmi perheen ja eri palveluiden arjessa tuovat turvallisuutta. Pysyvät vertaisryhmät varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa oikein rytmitettynä luovat turvallisuutta. Päivähoidon varahoitojärjestelmä vaatii kehittämistä, jotta lapsi voisi kokea olonsa mahdollisimman turvalliseksi vuoden jokaisena hoitopäivänä. Riittävä, pysyvä ja motivoitunut henkilökunta yhdessä terveellisen oppimisympäristön kanssa luovat puitteet turvalliselle kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle. Lasten ja perheiden palveluiden toimintasuunnitelmassa Äänekosken lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman painopistealueet ja tavoitteet ovat suunnittelun perustana. Erityisen tärkeänä kehittämisen kohteena vastuualueella koetaan yli hallintorajojen tehtävä yhteistyö, jotta lapsiperheille saadaan yhdessä vanhempien kanssa kehiteltyä nykyresurssein sellainen palveluverkosto, joka vastaa tämän ajan ja tulevaisuudenkin haasteisiin. Lastensuojelun ja sen palveluiden riittävyyden näkökulmasta keskeisin kysymys on missä määrin ennalta ehkäisevän lastensuojelutyö toteutuu kaupungin peruspalveluissa. Varhaisen tuen ja vanhempien kasvatusvastuun huomioiminen tulisi olla läsnä kaikissa palveluissa. Lastensuojelussa sitoudutaan vanhemmuuden tukemiseksi

6 Perusturvajohtajan ehdotus: valittujen toimenpiteiden osalta yhteistyöhön. Sosiaalisen vahvistamisen ja osallistumisen tehtävät liittyvät lastensuojelussa ja muussa sosiaalityössä myös nuorten työllistymistä tukeviin tehtäviin erityisesti typ-toiminnan kautta. Yhteisöllisyyden ja turvallisuuden edistämisen toimenpiteistä lastensuojelu on sitoutunut osallistumaan koulujen kanssa tehtävään yhteistyöhön ja oppilashuoltoon sekä moniammatilliseen yhteistyöhön joka liittyy lasten ja nuorten yleiseen, fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti terveelliseen ja turvalliseen ympäristöön. Lastensuojelusuunnitelmassa esitettyjen kehittämistavoitteiden ja toimenpide-ehdotusten osalta sosiaalityön tulosalue/lastensuojelu on sitoutunut olemaan keskeinen vastuutaho. Sijaishuollon tarpeen vähentämisessä ratkaisevaa on miten Läsnä-ohjelman ehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen kehittämistoimenpiteet toteutuvat. Perhetukikeskuksen työn määrittely ja arviointi on keskeinen kokonaisuus mietittäessä lastensuojelun tarkoituksenmukaista palvelurakennetta ja mahdollisuuksia siirtää painopistettä korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään lastensuojeluun ja avohuollon toimenpiteisiin. Annetaan lapsi- ja nuorisopoliittisesta ohjelmasta (Läsnä) yllä oleva lausunto. Asia päätettiin jättää pöydälle. PETUR 97 Perusturvajohtajan ehdotus: Annetaan lapsi- ja nuorisopoliittisesta ohjelmasta (Läsnä) yllä oleva lausunto kaupunginhallitukselle. Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että perhepalvelujohtaja Pirjo Heinonen osallistui kokoukseen asiantuntijana tässä asiassa. KHALL 44 Lapsi- ja nuorisopoliittisesta ohjelmasta pyydetyt lausunnot on saatu kaikilta toimielimiltä (oheismateriaali). Lausunnoissa ilmenee hy vä toi mi alo jen pa neu tuminen ja sitoutuminen ohjelman mukaisiin linjauk siin.

7 Kaupunginjohtajan ehdotus: Vapaa-aikalautakunta on äänestyspäätöksellä päättänyt lisätä nuorisopalveluiden tekstiin seuraavaa: " Päihteettömät tapahtumat ja nollatoleranssin varmistaminen nuorisopalveluiden alaisessa toiminnassa, kun kyseessä on lapsille suunnatut palvelut". Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma on tarkoitettu antamaan toimialojen kehittämistyölle päälinjoja ja yhteisiä suuntaviivoja, joilla edistetään las ten ja nuorten hyvinvointia. Kukin toimiala huomioi ko. päälin jaukset vuotuisia taloudellisia ja toiminnallisia tavoitteita asettaessaan, ja määri tellessään toimialakohtaisia toimenpiteitä ja mittareita. Vapaa-aika lautakunnan esi tys on nuo ri so pal ve lu jen it sen sä omis sa ti lai suuk sis saan huo mioi tava toi min nal li nen yk si tyis kohta, jonka toteut tami ses sa toi mi valta ja vas tuu tus on nuori so toi mella. Hyväksytään lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma ohjelma-asiakirjana niin, että siinä esitetyt päälinjaukset huomioidaan vuo sit tain toi mialojen taloudellisia ja toiminnallisia tavoitteita asetet taessa. Hyväksytään, että ohjelmatyön ohjausryhmä jatkaa seurantaryhmänä, joka vuosittain kokoontuu seuraamaan tavoitteiden edistymistä ja varmistamaan toi mi alo jen si tou tu mis ta tavoitteisiin. Todetaan, että Äänekosken nuorisotoimen järjestämät tilaisuudet ovat ai na päih teettömiä. Saatetaan lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma tiedoksi kaupunginvaltuustolle. Hyväksyttiin.

Vammaisneuvosto esittää kaupunginhallitukselle, että Uuden Äänekosken vammaispoliittinen ohjelma laadittaisiin ajalle siten, että:

Vammaisneuvosto esittää kaupunginhallitukselle, että Uuden Äänekosken vammaispoliittinen ohjelma laadittaisiin ajalle siten, että: Vammaisneuvosto 26 17.09.2007 Kaupunginhallitus, julkinen 31 21.01.2008 Kaupunginhallitus, julkinen 311 31.08.2009 Perusturvalautakunta 80 30.09.2009 Perusturvalautakunta 95 28.10.2009 Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Lapsille sopiva Jyväskylä Jyväskylän lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma 2007. Lapsen oikeudet nyt ja huomenna Iltapäiväseminaari 19.11.

Lapsille sopiva Jyväskylä Jyväskylän lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma 2007. Lapsen oikeudet nyt ja huomenna Iltapäiväseminaari 19.11. Lapsille sopiva Jyväskylä Jyväskylän lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma 2007 Lapsen oikeudet nyt ja huomenna Iltapäiväseminaari 19.11.2007 Jyväskylän kaupunginhallitus päätti huhtikuussa 2005 sosiaali-

Lisätiedot

Ikääntymispoliittinen ohjelma vuosille / /2018

Ikääntymispoliittinen ohjelma vuosille / /2018 Perusturvalautakunta 66 27.09.2017 Vanhusneuvosto 22 17.10.2017 Vanhusneuvosto 29 11.12.2017 Vanhusneuvosto 4 16.02.2018 Vanhusneuvosto 12 17.05.2018 Perusturvalautakunta 27 30.05.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausunto sosialidemokraattisen valtuustoryhmän lapsi- ja perheasianneuvoston perustamista koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lausunto sosialidemokraattisen valtuustoryhmän lapsi- ja perheasianneuvoston perustamista koskevaan valtuustoaloitteeseen Lausunto sosialidemokraattisen valtuustoryhmän lapsi- ja perheasianneuvoston perustamista koskevaan valtuustoaloitteeseen Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1382/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Kunnanhallitus 85 23.03.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Siv.ltk 29 Osastopäällikön ehdotus:

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 16.02.2018 kello 10:00-12:15 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä

Lisätiedot

Ilomantsin kunnan lapsiasiaintyöryhmän perustaminen vuosille 2013-2016

Ilomantsin kunnan lapsiasiaintyöryhmän perustaminen vuosille 2013-2016 Kunnanhallitus 113 15.04.2013 Perusturvalautakunta 58 16.05.2013 Kunnanhallitus 170 19.08.2013 Kunnanhallitus 34 02.02.2015 Ilomantsin kunnan lapsiasiaintyöryhmän perustaminen vuosille 2013-2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Keskustan ja Perussuomalaisten valtuustoryhmien valtuustoaloite: Äänekosken kaupungille on laadittava turvallisuussuunnitelma

Keskustan ja Perussuomalaisten valtuustoryhmien valtuustoaloite: Äänekosken kaupungille on laadittava turvallisuussuunnitelma Kaupunginvaltuusto 20 09.03.2015 Kaupunginhallitus 71 16.03.2015 Tekninen lautakunta 35 01.04.2015 Kaupunginhallitus 242 14.09.2015 Kaupunginvaltuusto 66 05.10.2015 Keskustan ja Perussuomalaisten valtuustoryhmien

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Taustaa Suomen kuntaliiton lapsipoliittinen ohjelma Eläköön lapset lapsipolitiikan suunta (2000) suosituksena jokaiselle kunnalle

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA 56/70.702/2006

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA 56/70.702/2006 Perusturvalautakunta 140 17.12.2008 Joutsan kunnanhallitus 3 12.01.2009 Perusturvalautakunta 60 24.06.2009 Perusturvalautakunta 40 23.06.2010 Perusturvalautakunta 70 27.10.2010 Joutsan kunnanhallitus 227

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI 2018 Vastuutyöntekijän kuvaus VASTUUTYÖNTEKIJÄ Kokoaa perheen tueksi monialaisen verkoston Kulkee asiakkaan matkassa koko asiakkuuden ajan Perheen yhteyshenkilö Perheen kokonaiskuvan

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapsivaikutusten arviointi kunta- ja palvelumuutoksissa hanke Sirpaleena Toikka 2.4.2008 Aihealueiden toteutus huhtikuussa 2008 Nuorimmat lapset (3-7 vuotiaat) piirtävät/

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Esittely Virve Jämsén Opetuspäällikkö, Sivistys ja hyvinvointi / Riihimäen kaupunki Vastuualue Perusopetus Lukiokoulutus Nuorisopalvelut Opiskeluhuolto (esi-,

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävä monialainen yhteistyö lasten ja nuorten asioissa

Lappeenrannan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävä monialainen yhteistyö lasten ja nuorten asioissa Lasten ja nuorten lautakunta 38 25.09.2017 Lappeenrannan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävä monialainen yhteistyö lasten ja nuorten asioissa 481/12.00.00.04/2017 LANUL 38 Esittelijä/lisätiedot:

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa ja palveluja kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kunnille Esittelydiat 12.4.2013 Projektipäällikkö Marko Palmgren Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Muonio 12.4.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012

Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012 Oulun seutu Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012 Leena Hassi 1 TUKEVA 3 - juurruttamishanke Aikataulu: 1.10.2012-31.10.2013 Rahoitus: STM (75%) ja kunnat (25%) Hankkeen toteuttajat:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (6) 65 Valtuutettu Johanna Nuortevan aloite perhevalmennuksen käynnistämisestä murrosikäisten nuorten vanhemmille Päätös Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

Keskusta-oikeisto valtuustoryhmän valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella

Keskusta-oikeisto valtuustoryhmän valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella Kaupunginvaltuusto 60 08.09.2008 Kaupunginhallitus, julkinen 287 15.09.2008 Perusturvalautakunta 86 30.09.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 55 15.02.2010 Kaupunginvaltuusto 25 08.03.2010 Keskusta-oikeisto

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Lape-hanke Kangasalla Koontia kokemuksista, toteutuneesta toiminnasta, kehittämisestä ja aikaansaannoksista

Lape-hanke Kangasalla Koontia kokemuksista, toteutuneesta toiminnasta, kehittämisestä ja aikaansaannoksista Lape-hanke Kangasalla 2017-2018 Koontia kokemuksista, toteutuneesta toiminnasta, kehittämisestä ja aikaansaannoksista Vaatimattomasti paras välittäminen. Hankkeen käynnistyminen Alku aina hankalaa Alun

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5.

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 10.06.2016 klo 09:00-10:35 Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 3. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (strategia) vuosille 2012; versio 26.11.2009 Kriittinen Yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdeohjelma vuosille 2014-2017

Mielenterveys- ja päihdeohjelma vuosille 2014-2017 Mielenterveys- ja päihdeohjelma vuosille 2014-2017 Tähän tarvittaessa otsikko 1 Äänekosken kaupungille hyväksyttiin v. 2009 mielenterveystyön kokonaissuunnitelma ja päihdestrategia > voimassaoloaika päättyi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen

Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen Päihdeasiain neuvottelukunta

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta PETUR 30.09.2014 66 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Tornio 18.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Ylitornio 27.8.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta

Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta Perusturvalautakunta 67 29.09.2010 Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta PETUR 67 Vuoden 2011 talousarvion laatimisen yhteydessä on pyydetty toimialoja esittämään myös

Lisätiedot

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Hollola Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori, YTM N E L J Ä T U U L T A HYVINVOINNIN

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä

Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä Tiedosta hyvinvointia Mielenterveysryhmä 1 Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä Eija Stengård PsT, kehittämispäällikkö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Eija Stengård, 2005 Tiedosta

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ

HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ HYVINVOINTIKERTOMUS JA KAUPUNKISTRATEGIA Ensimmäinen laaja hyvinvointikertomus hyväksyttiin 17.5.2013 Kaupunkistrategia 2013-2017 hyväksyttiin valtuustossa

Lisätiedot

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Simo 29.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 956/00.04.01/2016 212 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille 2017-2018 Johtava ylilääkäri Arto

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 18.09.2014 Kaupunginhallitus 375 29.09.2014 Kaupunginhallitus 383 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 61 13.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 13.11.2014 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko 10.11.2017 1 Haastatteluiden yhteenveto / Hanko: Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Hangossa

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 127 23.03.2015 Tuula Partasen ym. valtuustoaloite vuosittaisen määräärahan varaamiseksi Lappeenrannan kaupungin testamenttirahaston varoista kolmannen sektorin toimijoiden tekemän hyvinvoinnin

Lisätiedot

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi SALO TERVE KUNTA Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Taustaa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöllä on Salon seudulla pitkät perinteet. Terveyskasvatuksen yhdyshenkilö ja terveyskasvatuksen työryhmät

Lisätiedot

Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloite: kodinhoitajat lapsiperheiden, vammaisten ja vanhusten avuksi

Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloite: kodinhoitajat lapsiperheiden, vammaisten ja vanhusten avuksi Kaupunginvaltuusto 49 28.08.2008 Kaupunginhallitus, julkinen 283 15.09.2008 Perusturvalautakunta 83 30.09.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 53 15.02.2010 Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloite:

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot