VARHAINEN PUUTTUMINEN PERHEPÄIVÄHOIDOSSA KESKI-POHJANMAALLA

Transkriptio

1 Milla Hämäläinen VARHAINEN PUUTTUMINEN PERHEPÄIVÄHOIDOSSA KESKI-POHJANMAALLA Selvitys huolitilanteista ja varhaisen puuttumisen käytännöistä Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma Joulukuu 2008

2 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Sosiaali- ja terveysalan yksikkö Aika Joulukuu 2008 Tekijä/tekijät Milla Hämäläinen Koulutusohjelma Sosiaalialan koulutusohjelma Työn nimi Varhainen puuttuminen perhepäivähoidossa Keski-Pohjanmaalla - selvitys huolitilanteista ja varhaisen puuttumisen käytännöistä Työn ohjaaja YTM Kerstin Peltonen Työelämäohjaaja Henna Mäkiniemi Sivumäärä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää perhepäivähoitajien varhaisen puuttumisen käytäntöjä sekä sitä, millaisia varhaista puuttumista vaativia tilanteita perhepäivähoitajat ovat työssään kohdanneet ja kuinka huolestuttaviksi nämä tilanteet on koettu. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Keski-Pohjanmaan alueella lokakuuhun 2008 asti toimineen Perhepäivähoidon ammattikuvan ja työn kehittäminen -hankkeen kanssa. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla huhtikuun ja toukokuun vaihteessa Vastausprosentiksi kyselylle muodostui 53 %. Kohderyhmänä tutkimuksessa olivat hankkeessa mukana olevien kuntien (Kokkola, Kannus, Lohtaja, Himanka, Lestijärvi, Veteli, Kälviä, Perho, Ullava, Halsua, Toholampi, Kaustinen) perhepäivähoitajat. Tutkimus sisälsi sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia piirteitä. Kvalitatiivisen aineiston analysoinnissa käytettiin sisällön analyysiä. Tutkimustulosten mukaan perhepäivähoidossa on kohdattu viimeisen kahden vuoden aikana hyvin monenlaisia varhaista puuttumista vaativia tilanteita ja niihin liittyvä huoli on vaihdellut paljon. Lapsen kehitykseen liittyvistä huolenaiheista yleisimmin on kohdattu äännevirheitä ja lapsen perheeseen liittyvistä huolista vanhempien päihteidenkäyttöä. Varhaisen puuttumisen käytäntöjen osalta perhepäivähoidonohjaajan ja kollegoiden rooli on koettu merkittäväksi. Muiden tahojen kohdalla yhteistyötä on tehty huolitilanteissa eniten erityislastentarhanopettajien ja terapeuttien kanssa. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että erityistä tukea tarvitsevaan lapseen panostetaan yleisesti ottaen perhepäivähoidon arjessa hieman muita lapsia enemmän. Asiasanat perhepäivähoito, varhainen puuttuminen, huolen vyöhykkeistö, huolen puheeksiotto

3 ABSTRACT CENTRAL OSTROBOTHNIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Degree programme Degree Programme in Social Services Date December 2008 Author Milla Hämäläinen Name of thesis Early Intervention in Children s Private Daycare at Central Ostrobothnia Investigation of Worry Situations and Early Intervention Practices Instructor M. Soc. Sc. Kerstin Peltonen Pages Supervisor Henna Mäkiniemi The purpose of this study was to work out children s private daycare childminders practices with early intervention as well as that, what kind of situations which need early intervention childminders have faced in their work and how alarming have these situations been. The research was carried out in co-operation with Children s Private Daycare Professional Image and Work Developing project which operated in Central Ostrobothnia area till October The data were collected by means of questionnaire between April and May Response rate of the questionnaire was 53 %. The target group of the study was childminders of those municipalities who took part in project (Kokkola, Kannus, Lohtaja, Himanka, Lestijärvi, Veteli, Kälviä, Perho, Ullava, Halsua, Toholampi, Kaustinen). The research contained both quantitative and qualitative aspects. Qualitative data was analysed by using content analysis. According to research results in children s private daycare they have faced very many kind of situations which need early intervention, and worries connected with them have varied a lot. Worries associated with children s growth, they have faced most commonly phonemic problems and worries connected with children s family were frequently parents drug using. On the part of early intervention practises children s private daycare instructors and colleagues role has been experienced consequential. As regards other professionals, co-operation has been done most with the special kindergarten teachers and therapists. From research results appears that children with special needs are paid a little bit more attention during the care day than other children. Key words children s private daycare, early intervention, the grey zone of worry, bring up worry

4 TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidon muotoutuminen Perhepäivähoidon eri muodot Perhepäivähoitoa ohjaavia säädöksiä 5 3 VARHAINEN PUUTTUMINEN Ennaltaehkäisy ja korjaava toiminta Huolen puheeksiotto Huolen vyöhykkeistö 9 4 LAPSET JA PERHE HUOLEN HERÄÄMINEN Huoli lapsesta Lapsen masennus Ongelmat lapsen leikissä Tarkkaavaisuushäiriö Sosiaalisten taitojen puute lapsella Kielelliset häiriöt Viivästynyt motorinen kehitys Huoli lapsen perheestä Perheväkivalta Vanhempien päihdeongelma Vanhempien mielenterveysongelmat 19 5 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET 20 6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT 22 7 AINEISTON KERUU JA TUTKIMUSMENETELMÄT Aineiston hankinta Tutkimusmenetelmät Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys 25 8 TUTKIMUSTULOKSET Vastaajien taustatiedot Lapsen kehitykseen liittyvät huolet ja huolen asteet perhepäivähoidossa Lapsen perheeseen liittyvät huolet ja huolen asteet perhepäivähoidossa Varhaisen puuttumisen käytännöt perhepäivähoidossa 31 9 JOHTOPÄÄTÖKSET Huolitilanteet perhepäivähoidossa Perhepäivähoidon käytännöt varhaisen puuttumisen suhteen 38

5 10 POHDINTAA 40 LÄHTEET 42 LIITTEET

6 1 1 JOHDANTO Yhteiskunnassamme on keskusteltu viime vuosina lasten ja nuorten lisääntyneistä ongelmista ja pahoinvoinnista. Perheiden kohtaamat uudenlaiset vaikeudet ja lasten lisääntynyt erityisen tuen tarve onkin tuonut tullessaan paljon haasteita päivähoidolle ja kouluille. Päivähoidon osalta näihin haasteisiin on pyritty vastaamaan muun muassa kouluttamalla henkilöstöä, luomalla yhteisiä varhaisen puuttumisen käytäntöjä ja panostamalla erityisen tuen tarjoamiseen. Erityisen tuen tarpeeseen vastaamista ja varhaista puuttumista on jo jonkin aikaa korostettu päiväkotihoidon yhteydessä, mutta yhä enemmän näihin asioihin on alettu kiinnittää huomiota myös perhepäivähoidon puolella. Keski-Pohjanmaan perhepäivähoidon kohdalla varhaisen puuttumisen ja erityisen tuen kehittäminen onkin yksi alueella lokakuuhun 2008 saakka toimivan Perhepäivähoidon ammattikuvan ja työn kehittäminen -hankkeen sisällöistä. Hankkeen päätavoitteena on kehittää ja tukea perhepäivähoitajien ja perhepäivähoidon esimiesten työtä. Tämän tutkimuksen aihe on noussut edellä mainitun hankkeen sisällöistä käsin ja koko tutkimus on toteutettu yhteistyössä hankkeen kanssa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää hankkeessa mukana olevien kuntien (Kokkola, Kannus, Lohtaja, Himanka, Lestijärvi, Veteli, Kälviä, Perho, Ullava, Halsua, Toholampi, Kaustinen) perhepäivähoitajien käytäntöjä varhaisen puuttumisen suhteen. Käytäntöjen lisäksi tutkimuksessa selvitetään myös sitä, millaisia varhaista puuttumista vaativia tilanteita perhepäivähoitajat ovat työssään kohdanneet ja kuinka huolestuttaviksi nämä tilanteet on koettu. Tutkimus rakentuu pääpiirteittäin teoriaosasta, analyysiosasta sekä pohdinnasta. Teoriaosuudessa käydään läpi tutkimuksen kannalta keskeistä tietoutta, kuten perhepäivähoidon rakennetta, valmiita varhaisen puuttumisen menetelmiä sekä sitä, millaisista tilanteista varhaisen puuttumisen tarve usein nousee. Teoriaosuudessa esitellään myös muutamia aiheeseen liittyviä aiempia tutkimuksia. Tutkimuksen suorittamista, tutkimusmenetelmää ja tutkimustuloksia esitellään työn analyysiosiossa. Pohdinta puolestaan koostuu omista ajatuksistani ja kokemuksistani tutkimuksen tekemisen suhteen.

7 2 2 PERHEPÄIVÄHOITO 2.1 Perhepäivähoidon muotoutuminen Suomalaisessa yhteiskunnassa perhepäivähoito syntyi äitien työssäkäynnin aiheuttamaan lastenhoitotarpeeseen. Useilla vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta palkata lastenhoitajaa kotiin eikä sukulaisia ollut lähettyvillä. Tuohon aikaan ei myöskään yhteiskunnalla ollut vielä tarjota päivähoitopalveluja. Lapsi saatettiinkin usein viedä työpäivän ajaksi naapuriin, jossa äiti hoiti vielä omia lapsiaan kotona. (Parrila 2002, ) Alkuvaiheessa perhepäivähoito toimi pitkään yhteiskunnan valvonnan ulottumattomissa olevana hoitomuotona (niin sanottu villi perhepäivähoito ). Yksityisen perhepäivähoidon tarve kasvoikin hyvin suureksi, koska yhteiskunnan tarjoamat päivähoitopalvelut eivät kyenneet vastaamaan lisääntyneeseen hoidontarpeeseen. Suuren kysynnän ja pienen tarjonnan vuoksi perheet joutuivat tyytymään saamaansa hoitopaikkaan tietämättä hoitajasta tai perhepäiväkodin olosuhteista tarkemmin. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005, 23.) Perhepäivähoito virallistettiin Suomen asiakirjoissa vuonna 1951 (Välimäki 1999, 128). Asiakirjassa todettiin perhepäivähoidon toiminnassa olleen epäkohtia, jonka vuoksi perhepäivähoitokoti ja siihen liittyvät kriteerit tulisi määritellä viranomaisten taholta. Perhepäivähoitoa ehdotettiinkin liitettäväksi lastensuojelulain ja viranomaisvalvonnan piiriin. Vuoden 1936 lastensuojelulaki ei kuitenkaan mahdollistanut perhepäivähoidon kontrollointia, jonka myötä vuoden 1966 lastensuojelukomitea ehdotti muutosta lastensuojelulakiin. Muutos tapahtui vuonna (Parrila 2002, 15.) Mannerheimin lastensuojeluliitolla on ollut aikojen saatossa merkittävä rooli perhepäivähoidon kehittymisessä. Ensimmäiset perhepäivähoidon neuvottelupäivät vuonna 1964 ja ohjatun perhepäivähoidon kokeilu vuonna 1966 järjestettiinkin juuri Mannerheimin lastensuojeluliiton toimesta. MLL julkaisi vuonna 1970 Perhepäivähoito -nimisen kirjan, joka ohjeisti kuntia perhepäivähoidon organisoinnissa ja hoitajien koulutuksessa. Vastaavasti vuonna 1972 ilmestyi MLL:n julkaisema malliohjesääntö, jossa esitettiin sosiaalilautakun-

8 3 nan olevan vastuussa hoitomaksujen hyväksymisestä sekä hoitajien koulutuksesta ja palkoista. (Välimäki 1999,129.) Asenteet perhepäivähoitoa kohtaan olivat aluksi ristiriitaiset, sillä laitoshoidon koettiin olevan ainoa hyväksytty hoitomuoto. Perhepäivähoidon nähtiin kuitenkin olevan pelastus vaikeaan päivähoitotilanteeseen ja resurssien puutteeseen. Ohjatun perhepäivähoidon syntyminen lisäsi myös vanhempien myönteisyyttä perhepäivähoitoa kohtaan, sillä heillä oli ollut huonoja kokemuksia valvomattomasta perhepäivähoidosta. Ohjatun perhepäivähoidon myötä kuntiin syntyi perhepäivähoidonohjaajan vakansseja, joita hoidettiin usein jonkin muun työn ohessa. Ohjaajina toimi alkuaikoina muun muassa lastenhoitajia, lastentarhanopettajia sekä sairaanhoitajia. (Välimäki 1999, ) Ohjatun perhepäivähoidon ensimmäinen viranomaisohje annettiin vuonna 1971, jossa todettiin perhepäivähoidon yleistyneen laitospalveja täydentäväksi. Lainsäädännön katsottiin kuitenkin olevan perhepäivähoidon osalta vielä puutteellista. Kunnat saivat viranomaisohjeessa kehotuksen tehostaa valvontaa ja omaa tehtäväänsä perhepäivähoitajien koulutuksessa ja hoidon organisoinnissa. Kuntien tavoitteeksi asetettiinkin työsuhteisen perhepäivähoidon järjestäminen. (Välimäki 1999, 130.) 1970-luvun alussa perhepäivähoito oli hallinnoltaan hajanainen ja se häilyi terveydenhuollon ja sosiaalihuollon rajamailla. Vuonna 1973 voimaantulleen päivähoitolain myötä perhepäivähoidon asemassa tapahtui kuitenkin muutos selkeämpään ja vakiintuneempaan suuntaan. Perhepäivähoito rinnastettiin päiväkotitoiminnan kanssa tasavertaiseksi hoitomuodoksi sekä valvonnan että hoitomaksujen osalta. (Parrila 2002, ) 2.2 Perhepäivähoidon eri muodot Yleisin perhepäivähoidon muoto on hoitajan omassa kodissa tapahtuva hoito. Hoitajalla voi olla hoidossaan enintään neljä lasta (omat alle kouluikäiset lapset mukaan luettuna) sekä yksi osapäiväinen esikoululainen tai koulunkäynnin aloittanut lapsi. (Parrila 2002, ) Kunnallisen työmarkkinalaitoksen vuonna 2003 tekemän selvityksen mukaan jopa 73 % perhepäivähoidon piirissä olevista lapsista oli hoidossa hoitajan omassa kodissa. Täl-

9 4 laisen hoitomuodon suosio on kuitenkin laskenut vuodesta 1999, jonka jälkeen perhepäivähoitajan omassa kodissa hoidossa olevien lasten määrä on laskenut lapsella. Näin ollen myös omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien määrä on vähentynyt samassa suhteessa. (Kunnallinen työmarkkinalaitos 2004, 9.) Hoitajan kotona tapahtuvan hoidon rinnalle onkin kehittynyt muita erilaisia hoitomuotoja; kolmiperhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito sekä muu lapsen kotona tapahtuva hoito (Parrila 2002, 19 22). Kolmiperhepäivähoidossa hoitorenkaan muodostaa usein 2 4 perhettä. Kolmiperhepäivähoitoa toteuttaa kunnan palkkaama perhepäivähoitaja, joka hoitaa sovittuina aikoina samaa lapsiryhmää eri kodeissa. Hoitoryhmässä voi olla enintään neljä alle kouluikäistä ja yksi esikoulu- tai kouluikäinen lapsi. Kolmiperhepäivähoidon myötä lapset saavat olla osittain omassa kotiympäristössään, mutta samalla se myös vaatii perheiltä oman kodin antamista koko ryhmän lasten käytettäväksi. Myös vastuu ruokahuollosta kuuluu aina vuorossa olevalle perheelle. (Parrila 2002, 20.) Kolmiperhepäivähoidon piiriin kuuluu kunnallisen työmarkkinalaitoksen vuonna 2003 tekemän selvityksen mukaan 3,7 % perhepäivähoidossa olevista lapsista (Kunnallinen työmarkkinalaitos 2004, 10). Ryhmäperhepäivähoidosta annetut viralliset asetukset mahdollistavat kahden hoitajan hoitavan enintään kahdeksaa lasta sekä osapäiväisesti kahta esiopetuksessa olevaa tai koulunkäynnin aloittanutta lasta. Kolmen hoitajan muodostamassa ryhmäperhepäiväkodissa kokopäiväisten lasten lukumäärä voi vastaavasti olla enimmillään 12 lasta ja osapäiväisten kolme lasta. Kolmen hoitajan ryhmäperhepäiväkodissa vaaditaan yhdeltä hoitajalta päiväkodin hoito- ja kasvatustehtävässä edellytettävää ammatillista kelpoisuutta. (Asetus lasten päivähoidosta 490/1990.) Ryhmäperhepäivähoidon voidaan ajatella olevan hoitomuotona tavallisen perhepäivähoidon ja päiväkotihoidon välissä. Ryhmäperhepäivähoidossa toimitaan kunnan varaamassa ja ylläpitämässä tilassa ja hoitajat on usein vapautettu kodinhoidollisista tehtävistä; ruoka, siivous- ja pesulapalvelut tulevat ulkopuolelta. (Väisänen 2007, ) Positiivisena puolena ryhmäperhepäivähoidossa hoitajat ovat kokeneet työparilta saadun tuen sekä työ- ja kotielämän selkeämmän erottumisen. Myös työpäivien pituutta säätelevät työaikasäädökset on koettu työviihtyvyyttä lisäävänä tekijänä. (Parrila 2002, 22.) Kunnallisen työmarkkinalaitoksen (2003) mukaan ryhmäperhepäivähoitajien määrä onkin kasvanut suhteessa omas-

10 5 sa kodissaan työskentelevien hoitajien määrän vähentyessä (Kunnallinen työmarkkinalaitos 2004, 6-7). Muulla lasten kotona tapahtuvalla hoidolla tarkoitetaan hoitomuotoa, jossa perhepäivähoitaja hoitaa vain yhden perheen lapsia heidän omassa kodissaan. Lasten kotona tapahtuva hoito sopii monilapsisille perheille sekä niille perheille, joissa on erityistä hoitoa vaativa tai vammainen lapsi. Kotona hoidettaessa lasten lukumäärän tulee olla vähintään kolme alle kouluikäistä lasta. Tämä ei kuitenkaan koske niitä perheitä, joissa lapsi vaatii erityistä hoitoa ja kasvatusta. (Parrila 2002, ) 2.3 Perhepäivähoitoa ohjaavia säädöksiä Lasten päivähoitoon ovat oikeutettuja ne lapset, jotka ovat oppivelvollisuusikää nuorempia tai joiden kohdalla erityiset olosuhteet niin vaativat eikä muuta hoitoa ole järjestetty. Lain mukaan päivähoitoa voidaan järjestää päiväkodissa, perhepäivähoidossa, leikkitoimintana tai muuna vastaavana päivähoitotoimintana. Perhepäivähoito määritellään laissa yksityisessä kodissa tai muussa kodinomaisessa paikassa (perhepäiväkoti) järjestettäväksi hoidoksi. (Laki lasten päivähoidosta 36/1973 sekä lain muutos 451/1990.) Päivähoitolakiin vuonna 1983 tehtyjen muutosten mukaan (304/ 1983) päivähoito tulee järjestää niin, että se tarjoaa lapsen kasvatukselle ja hoidolle soveltuvan hoitopaikan ja jatkuvan hoidon sinä vuorokauden aikana, jona sitä tarvitaan. Samaisessa lain muutoksessa päivähoidon tavoitteeksi määritellään kotien tukeminen lasten kasvatustehtävässä sekä lapsen tasapainoisen persoonallisuuden kehittäminen yhdessä kotien kanssa. Päivähoidon tehtävänä on tarjota lapselle turvalliset ja jatkuvat ihmissuhteet, lapsen kehitystä tukevaa toimintaa sekä yksilöllisyyden huomioiva suotuisa kasvuympäristö. (Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta 304/ 1983.) Päivähoidon tulee edistää lapsen sosiaalista, fyysistä ja tunne-elämän kehittymistä sekä tukea älyllistä, eettistä, esteettistä ja uskonnollista kasvatusta huomioiden lapsen yksilölliset tarpeet, kulttuuriperinteet ja ikä. Uskonnollista kasvatusta järjestettäessä tulee päivähoidon kunnioittaa lapsen vanhempien tai holhoojan vakaumusta. Näiden lisäksi päivähoi-

11 6 don tulee lapsen kehitystä edistäessään kasvattaa lasta yhteisvastuuseen ja rauhaan sekä elinympäristön vaalimiseen. (Laki lasten päivähoidosta annetun asetuksen muuttamisesta 304/ 1983.)

12 7 3 VARHAINEN PUUTTUMINEN 3.1 Ennaltaehkäisy ja korjaava toiminta Prevention päämääränä on intervention keinoin suojata, ehkäistä ja edistää yksilöiden sekä ryhmien toimintakykyisyyttä. Interventiot ovat väliintuloa, joka toteutetaan ennaltaehkäisevänä ja korjaavana toimintana. (Huhtanen 2004, 43.) Päivähoidossa preventiota eli puuttumista toteutetaan monella arkisella tavalla, kuten ohjaamalla, opettamalla, kieltämällä ja käskemällä. Preventiolla voidaan kuitenkin myös tarkoittaa varhaisen erityistuen tarvetta ja siihen liittyviä väliintuloja. Preventiota voidaan toteuttaa kolmella toisistaan päämäärän ja ajankohdan mukaan eroavalla tasolla. Näitä tasoja ovat primaaripreventio, sekundaarinen preventio sekä tertiaarinen preventio. (Huhtanen 2004, 43.) Primaariprevention kautta pyritään vähentämään ja ehkäisemään ongelmien ilmentymistä normaaliväestöön tehtävien väliintulojen kautta. Päivähoidossa primaaripreventiota voidaan toteuttaa esimerkiksi varhaiskasvatuksen suunnitelman kautta. Lainsäädännöllä onkin primaariprevention kannalta keskeinen merkitys. Huhtasen (2004) mukaan suurin osa päivähoitoikäisistä lapsista (noin 59 %) kuuluu primaariprevention piiriin, sillä heillä ei ole tarvetta erityiseen tukeen. (Huhtanen 2004, ) Sekundaarinen preventio eroaa primaaripreventiosta siten, että sen kautta pyritään vähentämään jo esille tulleiden ongelmien vaikutusta. Päivähoidossa sekundaarista preventiota voidaan toteuttaa esimerkiksi pienryhmätoimintana erityistä tukea vaativien lasten kanssa. Erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia arvellaan päivähoidossa olevan noin 35 %. Tähän ryhmää kuuluvilla ei ole kuitenkaan tilanteestaan asiantuntijalausuntoa. (Huhtanen 2004, ) Kolmannen tason prevention eli tertiaariprevention tavoitteena on hyödyntää kuntouttavia toimenpiteitä häiriöiden aiheuttaman toimintakyvyttömyyden vähentämiseen. Tertiaaripreventiota tarvitsevia lapsia arvellaan päivähoidon piirissä olevan noin 6 %. Heillä kaikilla

13 8 on erityisen tuen tarpeesta asiantuntijan lausunto, jota voidaan käyttää perusteena kuntoutussuunnitelman laadinnalle. (Huhtanen 2004, ) Varhaisen puuttumisen kautta pyritään ennaltaehkäisemään ongelmia ja korjaamaan jo olemassa olevia. Päivähoidolla on osavastuu näistä molemmista ulottuvuuksista. Ensinnäkin päivähoito toimii jo sinällään ennaltaehkäisevästi turvaamalla lapsille hoitoa, kasvatusta ja opetusta sekä mahdollistamalla vanhempien työssäkäynnin. Korjaava toiminta taas näkyy päivähoidossa erityisen tuen tarpeen havaitsemisena ja siihen puuttumisena. Tulokset ovat sitä parempia, mitä varhaisemmassa vaiheessa interventio tai puuttuminen toteutetaan. Huhtasen (2004) mukaan kaikkia lasten ongelmia ei voida vielä varhaislapsuudessa havaita, joten väliintulo tai puuttuminen täytyy ajoittaa ensimmäisten oireiden ilmaantumiseen. Päivähoidossa korjaavaa toimintaa toteutetaan muun muassa muuttamalla olosuhteita, järjestämällä erityislastentarhanopettajan ohjausta tai muiden asiantuntijoiden suorittamaa kuntoutusta. (Huhtanen 2004, 45.) 3.2 Huolen puheeksiotto Asiakassuhteessa tarkoitamme huolella työntekijän subjektiivista näkemystä. Huolen synnyttää jokin asiakkaan ongelma ja se kohdistuu usein sekä asiakkaan selviytymiseen että työntekijän omiin toimintamahdollisuuksiin. Huoli on aina yhteydessä tulevaisuuteen se on työntekijän omaa ennakointia tilanteen etenemisestä ja siihen liittyvistä toimintamahdollisuuksista. (Eriksson & Arnkil 2005, 21.) Huolen puheeksiottoa varten työntekijän on hyvä kirjata ylös lapsen, nuoren tai perheen tilanteessa huolta herättävät asiat. Kirjaamisen kautta työntekijä voi selkiyttää huolenaiheita itselleen ja miettiä sitä kautta myös mahdollisia tukitoimia. Huolen ilmaisussa olisi hyvä käyttää arkikieltä ja konkreettisia havaintoja, jolloin vanhempien on helpompi ymmärtää, mistä työntekijän huoli on syntynyt. (Eriksson & Arnkil 2005, ) Huolen puheeksiottamisen tavoitteena on yhteistyön luominen työntekijöiden ja perheen välille. Puuttumisen kautta pyritään myös kehittämään asioiden kulkua myönteisempään suuntaan. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on aina hyvä huomioida perheellä tai lap-

14 9 sella jo olemassa olevat voimavarat ja antaa niistä positiivista palautetta. Kunnioittamalla asiakasta tasavertaisena yhteistyökumppanina ja omien asioidensa asiantuntijana sitoutuu asiakas usein paremmin yhteisiin sopimuksiin ja tavoitteisiin. (Eriksson & Arnkil 2005, ) 3.3 Huolen vyöhykkeistö Lapseen liittyvissä huolestuttavissa tilanteissa työntekijällä on usein huoli myös omasta pärjäämisestä ja toimintamahdollisuuksista. Puuttumisen ja omien voimavarojen arvioimisen tukena voikin hyödyntää Stakesin (2000) kehittämää Huolen vyöhykkeistöä, joka jäsentää lapseen liittyvän huolen suuruutta ja lisävoimavarojen tarvetta. (Eriksson & Ankil 2005, 25.) Vyöhykkeistön tarkoituksena on myös selkiyttää työntekijöiden keskinäistä ja perheiden kanssa tapahtuvaa yhteistyötä (Stakes 2007). * kontrollilla tarkoitetaan tilanteen hallinnan lisäämistä rajoittamalla jotakin epätoivottavaa asiaa esim. päihteiden käyttöä KUVIO 1. Huolen vyöhykkeistö (Stakes 2000.)

15 10 Ensimmäisessä vyöhykkeessä (ei huolta) työntekijä kokee lapsen asioiden olevan hyvin. Lapsen kasvuolosuhteet ovat hyvät ja hänen kasvunsa, kehityksensä ja oppimisensa on normaalia. Asiat ja oma toiminta sujuu odotetusti ja tuottaa toivottuja tuloksia. (Eriksson & Arnkil 2005, 26.) Pienen huolen vyöhykkeellä (2-3) työntekijällä on ollut jostain asiasta tai tilanteesta pientä huolta tai ihmettelyä. Huoli on saattanut olla toistuvaa, mutta työntekijä luottaa omiin auttamismahdollisuuksiinsa. Tällä alueella huolen puheeksiotto koetaan suhteellisen helpoksi, sillä työntekijällä on mahdollisuus olla niissä tukena. Useimmiten tuki tuottaakin myönteistä kehitystä. Pienen huolen vyöhykkeellä varhaiseen puuttumiseen on hyvät mahdollisuudet. (Eriksson & Arnkil 2005, 26.) Huolen harmaalla vyöhykkeellä (4-5) työntekijä on saattanut olla jo pitkään huolissaan lapsesta ja huolen tunne kasvaa edelleen. Työntekijä kokee omien auttamiskeinojensa olevan vähissä tai ne on jopa jo käytetty. Tilanteeseen liittyy lisävoimavarojen ja kontrollin tarvetta, mutta samalla työntekijä joutuu pohtimaan omia velvollisuuksiaan (lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuus vastaan vaitiolovelvollisuus). (Eriksson & Arnkil 2005, 26.) Tällä vyöhykkeellä voidaan ajatella olevan toisaalta lapsia, jotka aiheuttavat huolta ympäristössä, mutta siihen ei puututa ja toisaalta niitä lapsia, jotka voivat hyvin, mutta huolen kohteena ovat heidän kasvuympäristönsä (Huhtanen 2004, 48). Suuren huolen vyöhykkeellä (6-7) lapsen arvioidaan olevan vaarassa. Työntekijän kokee huolen tuntuvana ja omat auttamiskeinot ovat lopussa. Suuren huolen vyöhykkeelle sijoittuvassa tilanteessa työtekijällä ei ole enää mahdollisuutta empiä toimissaan, sillä hän arvioi tilanteen vaativan muutosta heti. (Eriksson & Arnkil 2005, 26.) Tälle vyöhykkeelle kuuluvat muun muassa lastensuojeluun liittyvät tilanteet, joihin puuttuminen on toki ensisijaisesti lastensuojeluviranomaisten tehtävä, mutta joissa ilmoitusvelvollisuus asiasta on päivähoidon henkilöstöllä (Huhtanen 2004, 48).

16 11 4 LAPSET JA PERHE HUOLEN HERÄÄMINEN 4.1 Huoli lapsesta Lasten erityisongelmat nostattavat usein päällimmäisenä kysymyksiä siitä, mistä syystä lapsella on ongelmia ja mikä niitä aiheuttaa. Ongelmien selvittäminen edellyttää monissa tapauksissa erilaisten asiantuntijoiden toimintaa ja heidän tekemiään testauksia, tutkimuksia ja arviointeja. Näiden perusteella lapsi saa lausunnon tai diagnoosin. Päivähoitoikäisille lapsille ei kuitenkaan usein haluta antaa selkeää oireiden mukaista luokitusta, sillä lapsen erityisen tuen tarve saattaa poistua kehityksen myötä. Kaikkea erilaisuutta ei myöskään voi muuttaa diagnoosiksi. Huolimatta lapsen mahdollisista erityisvaikeuksista tai ongelmista, pelkän diagnoosin sijaan on tärkeämpää nähdä ongelmien takana lapsi itsessään. Jokaisella lapsella on oma persoonallisuutensa ja yksilöllisyytensä. (Huhtanen 2004, ) Lapsen masennus Pahoinvointi ja masennus ovat lisääntyneet voimakkaasti. Voidaan jopa sanoa, että viidesosa väestöstä kärsii elämänsä aikana jonkinasteisesta masennuksesta. Masennusoireet ovat lisääntyneet myös lapsilla ja nuorilla, ja sitä tavataan jo aivan vauva-ikäisillä. (Huhtanen 2004, 52.) Masennuksen tunnistaminen ei ole aina helppoa aikuisella eikä siten myös lapsellakaan. Lapsen kohdalla masennusta on syytä epäillä, mikäli hän on keskittymiskyvytön, surullinen ja alakuloinen. Aivan pienillä lapsilla oireina taas voivat olla itkuisuus sekä häiriöt unessa ja syömisessä. Masennus voi myös vaikuttaa lapsen leikin sujuvuuteen tai sen sisältöön. Esimerkiksi kuolema saattaa nousta merkittäväksi osaksi leikkiä. Masennukseen saattaa kuulua psyykkisten oireiden lisäksi myös psykosomaattista oireilua, kuten vatsakipua ja päänsärkyä. (Huhtanen 2004, 52.) Vanhemmat eivät usein tiedä lapsillaan olevista masennusoireista. Apua ei kuitenkaan kovin helposti haeta niissäkään tapauksissa, joissa lapsen masentuneisuus on vanhempien

17 12 tiedossa. On arveltu, että jopa yli 90 % masentuneista lapsista saattaa olla vailla tutkimusta ja hoitoa. Lapsen masentuneisuuteen liitettävänä riskitekijänä voidaan pitää äidin masennus- ja ahdistusoireita. (Huhtanen 2004, ) Ongelmat lapsen leikissä Huhtasen (2004) tekemän kyselyn mukaan lastentarhanopettajien yhtenä huolenaiheena oli lasten leikki ja siihen liittyvät ongelmatilanteet päivähoidossa. Leikin sujuvuus ei ole kaikille lapsille itsestäänselvyys. Lapsi ei ehkä osaa leikkiä tai ei tiedä, mitä leluilla tehdään. Useimmiten leikki sujuu aikuisen ollessa siinä mukana, mutta toisten lasten kanssa syntyy ongelmia. (Huhtanen 2004, 55.) Leikkimiseen liittyvien ongelmien taustalla saattavat vaikuttaa useat eri tekijät, kuten lapsen keskittymiskyky, ikä ja vireystila. On myös olemassa tiettyjä ryhmiä, joille leikki sosiaalisissa suhteissa tuottaa ongelmia tai joiden leikki keskittyy täysin omaan maailmaan. Esimerkiksi autistiset lapset viihtyvät omissa oloissaan ja heillä saattaa olla leikissään hyvinkin epätavallisia muotoja. ADHD- lapsen kohdalla yhteisleikkimisen ongelmat syntyvät taas usein vilkkauden, impulsiivisuuden ja levottomuuden seurauksena. Leikin kautta voidaankin havaita lapsella jo olemassa olevia ongelmia (esimerkiksi kehityksen viivästymät, kielelliset häiriöt ja niin edelleen), mutta samalla se on myös kuntouttavaa ja terapeuttista toimintaa. (Huhtanen 2004, ) Kielihäiriöisten lasten kohdalla leikkiin liittyy usein esineiden runsas käsittely ja leikkien lyhyt kesto. Kielihäiriöisten lasten kohdalla onkin riskinä jäädä leikkien ulkopuolelle, sillä toisilla lapsilla saattaa olla vaikeuksia tulkita kielihäiriöisen lapsen aloitteita oikein. Kielihäiriöiset lapsen kohdalla myös neuvottomuus esineiden käytössä saattaa vähentää lapsen innostusta leikkiin. Autistiselle lapselle on ominaista vetäytyminen sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, tunne-elämän puutteellisuus ja rituaalinen käyttäytyminen. Autistisella lapsella on myös vaikeuksia erottaa itseään ja ulkomaailmaa toisistaan. Näin ollen lapsen leikki saattaa muodostua toistuvaksi eikä se useinkaan sisällä mielikuvitusta. (Lyytinen & Lautamo 2003, )

18 13 Aikuisten leikkiin puuttumisesta on ristiriitaisia näkemyksiä. Toisten näkemyksien mukaan aikuisten tulee puuttua lasten leikkiin liittyviin ongelmiin, sillä kaikkien lasten tulisi päästä leikkiin mukaan. Vastakkaisten näkemysten mukaan taas aikuisten puuttuminen leikin kulkuun saattaa huonontaa lasten välisiä suhteita ja turmella leikin. (Huhtanen 2005, 55.) Tarkkaavaisuushäiriö Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö (ADHD) luokitellaan neuropsykologiseksi ja neurobiologiseksi oireyhtymäksi. Siihen vaikuttavia syitä on todettu olevan muun muassa perinnöllisyys ja raskauden aikaiset tekijät, kuten esimerkiksi äidin päihteidenkäyttö ja tupakointi. Myös epäsuotuisalla kasvuympäristöllä on merkitystä, sillä se saattaa korostaa tarkkaavaisuushäiriön oireita ja ongelmia. (Michelsson, Saresma, Valkama & Virtanen 2004, ) Tarkkaavaisuushäiriöisellä lapsella on usein vaikeaa huomioida asioiden yksityiskohtia ja hänellä saattaa olla vaikeuksia suunnitella omaa toimintaa. Myös ohjeiden seuraaminen ja tehtäviin tai leikkeihin keskittyminen tuottaa ongelmia. Ulkopuoliset ärsykkeet lisäävät tarkkaavaisuushäiriöisen kohdalla keskittymiskyvyn puutetta entisestään. Tarkkaavaisuushäiriöinen lapsi toimiikin usein kahdenkeskisissä tilanteissa tai pienemmissä ryhmissä paremmin kuin isossa ja meluissa ryhmässä. (Michelsson ym. 2004, ; Huhtanen 2004, 59) Tarkkaavaisuushäiriöisen lapsen kohdalla toiminnat tulee suunnitella riittävän selkeiksi ja lyhytkestoisiksi. Myös päivittäisten toimintojen jäsentäminen rutiininomaisiksi auttaa lasta keskittymään ja noudattamaan ohjeita. Erilaiset leikit ja muut toiminnot ovat lapselle tärkeitä, sillä ne kehittävät havainnointikykyä sekä kykyä huomioida myös ryhmässä olevat muut lapset. (Michelsson ym. 2004, 66.)

19 Sosiaalisten taitojen puute lapsella Sosiaalisia taitoja pidetään muiden taitojen tavalla opittuina ja niihin vaikuttavat yksilön ominaisuuksien lisäksi jonkin verran myös konteksti. Sosiaalisia taitoja määritellään yleensä niiden seurausten kautta. Taitavalla sosiaalisella käyttäytymisellä saavutetaan usein myönteisiä seuraamuksia, kuten esimerkiksi leikkiin pääseminen tai ystävyyssuhteen syntyminen. (Salmivalli 2005, 79.) Kielellisillä taidoilla on usein suuri merkitys lapsen kykyyn osallistua sosiaalisen toimintaan. Esimerkiksi erilaiset mielikuvitusleikit vaativat lapselta selvää viestintää (leikin suunnittelu, omien mielipiteiden ilmaisu ja kyky toimia myös toisten lasten ehdoilla). Tästä syystä lapset, joilla on ongelmia kielen kehityksessä, saattavat usein olla haluttomia osallistumaan leikkiin tai joutuvat tahtomattaan jätetyksi leikin ulkopuolelle. Kielellisten ongelmien lisäksi lapsella saattaa olla vaikeuksia oman toiminnan suunnittelussa, syiden ja seurausten ymmärtämisessä sekä toisen asemaan asettumisessa. Näiden vaikeuksien kautta lapsi saattaa jäädä jälkeen ikänsä mukaisesta sosiaalisesta kehityksestä. (Aro & Adenius- Jokivuori 2003, ) Myös ADHD -lasten kohdalla ongelmat sosiaalisissa suhteissa ovat yleisiä. Joillakin ADHD -lapsilla on esimerkiksi vaikeuksia tunnistaa kasvojen ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja, jonka vuoksi sujuva vuorovaikutus ei onnistu. Lyhytjännitteisyys sekä vaikeudet asioiden hahmottamisessa ja sääntöjen ymmärtämisessä saattavat vaikuttaa siihen, että ADHD- lasta ei hyväksytä mukaan leikkeihin. (Michelsson ym. 2004, ) Lapsen kielteinen minäkäsitys aiheuttaa usein vetäytyvää käytöstä. Vetäytyvä lapsi saattaa olla ystävyyssuhteiden luomisessa arka tekemään aloitteita tai vastaanottamaan niitä. Salmivallin (2005) mukaan kielteinen käsitys itsestä tai muista saattaakin lisätä vertaissuhteiden ongelmia, jotka puolestaan voivat muuttaa lapsen käsitystä itsestään ja muista ajan myötä yhä kielteisemmäksi. (Salmivalli 2005, 46.)

20 Kielelliset häiriöt Stakes (1999) jakaa puheen ja kielen kehityshäiriöt puheen tuottamiseen liittyviin ja puheen ymmärtämiseen liittyviin häiriöihin. Puheen tuottamiseen liittyvään häiriöön kuuluu muun muassa rajoittunut sanaston kehitys, vaikeus löytää sopivia sanoja sekä lauseopilliset virheet. Vastaavasti puheen ymmärtämisen häiriöitä ovat kyvyttömyys seurata ohjeita (2- vuotias), esineiden tunnistamisvaikeus (1,5-vuotias) sekä reagoimattomuus tuttuihin nimiin (1-vuotias). Kielellisiin häiriöihin liittyy usein myös muita ongelmia, kuten käytöshäiriöitä, tarkkaavaisuushäiriöitä sekä vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa. (Ahonen & Lyytinen 2003, 82.) Kielihäiriöt ovat hyvin kirjavia ja vaihtelevia, jonka vuoksi niiden syiden tarkasteleminenkin on monitahoista. Perinnöllisyydellä on todettu olevan kielihäiriöiden syntyyn kiistattomin vaikutus. Riski kielihäiriöön kasvaa noin nelinkertaiseksi, mikäli jollain perheenjäsenellä on kielellisiä vaikeuksia. Perinnöllisyyden lisäksi myös keskosuudella on todettu olevan yhteyksiä kielenkehityksen häiriöihin. (Ahonen & Lyytinen 2003, ) Kielelliset ongelmat diagnosoidaan Suomessa yleensä lapsen ollessa 4 5-vuotiaita. Tutkimusten mukaan kielelliset vaikeudet voidaan kuitenkin tunnistaa jo hyvin varhain, jonka vuoksi niitä tulisi myös arvioida aiemmin. Tällä voitaisiin vähentää lapsella mahdollisesti myöhemmin esiintyviä vaikeuksia, kuten koulunkäyntiin ja sosiaalisiin suhteisiin liittyviä ongelmia. (Ahonen & Lyytinen 2003, 89.) Viivästynyt motorinen kehitys Lapsen motoriikka kehittyy fyysisen kehityksen, kasvun ja kypsymisen myötä. Näiden lisäksi myös ympäristöllä ja perimällä on todettu olevan merkitystä. Motorisiin perustaitoihin luetellaan kuuluviksi tasapainotaidot, liikkumistaidot sekä käsittelytaidot, joiden pohjalta rakentuu muita elämisen kannalta välttämättömiä taitoja (muun muassa kävely ja juoksu). (Sääkslahti 2002, )

21 16 Motoriikkaan liittyviä kehityshäiriöitä ovat kokonais- ja hienomotoriikan häiriöt, tasapainovaikeudet sekä motorisen koordinaation häiriöt. Muita motorisia vaikeuksia voivat olla vaikeudet lihasvoiman käytössä tai asentotunnon hahmottamisessa. Kokonais- ja hienomotoriikkaan liittyviä ongelmia on havaittu noin 3 5 % lapsista. (Michelsson ym. 2004, 36.) Kokonaismotoriikkaan liittyvät häiriöt ovat yhteydessä liikkumiseen. Lapsi saattaa olla kömpelö ja hänen on vaikeaa hyödyntää monia eri lihasryhmiä yhtä aikaa, jonka seurauksena esimerkiksi pyörällä ajo tai uiminen tuottaa vaikeuksia. Hienomotoriikkaan liittyvät häiriöt taas koskevat sorminäppäryyttä, jonka myötä esimerkiksi kirjoittaminen tai askarteleminen saattaa olla lapselle hankalaa. Hienomotoriseen häiriöön voi myös liittyä vaikeutta sovittaa yhteen silmien ja käsien toimintoja. (Michelsson ym. 2004, ) Motorisiin häiriöihin saattaa liittyä myös poikkeavia liikkeitä suun ja pään lihaksistoissa (Michelsson ym. 2004, 37). Tämän vuoksi motoriset vaikeudet ovatkin usein yhteydessä kielelliseen kehittymiseen. Viholaisen ja Ahosen (2003) mukaan hitaus motorisessa kehityksessä saattaa olla jopa ensimmäisiä merkkejä kielellisistä vaikeuksista. (Viholainen & Ahonen 2003, 225.) 4.2 Huoli lapsen perheestä Lapsen kasvu ja kehitys on suotuisinta ympäristössä, jossa lapselle osoitetaan rakkautta ja hellyyttä ja jossa hän voi tuntea olonsa turvalliseksi. Tasapainoinen ja rauhallinen kasvuympäristö sekä vanhempien kannustaminen ja huomio luovat pohjaa lapsen itsearvostukselle ja myöhemmille ihmissuhteille. Vanhempien tehtäviin kuuluu lapsen suojeleminen, rajojen asettaminen sekä turvasatamana toimiminen. (Holmberg 2002, 9.) Perheväkivalta Tutkimusten mukaan perheväkivalta koostuu usein sekä parisuhdeväkivallasta että lapsiin kohdistuvasta väkivallasta (Noponen 2007, 17). Lapseen kohdistuva väkivalta voi olla fyy-

22 17 sistä, henkistä tai seksuaalista. Näiden lisäksi myös hoidon ja avun laiminlyöminen on väkivaltainen teko. Lapsi voi joutua kokemaan väkivaltaa itse tai välillisesti sivustaseuraajana. (Holmberg 2002, ) Perheessä esiintyvän väkivallan vaikutuksia lapsiin saatetaan jopa vähätellä niissä tapauksissa, joissa lapsi ei ole suoraan pahoinpitelyn kohteena (Noponen 2007, 17). Molemmissa tapauksissa väkivalta tai sen jatkuva uhka on kuitenkin traumatisoiva kokemus (Holmberg 2002, 11 13). Väkivallan kokemisella on negatiivisia vaikutuksia muun muassa lapsen sosiaaliseen kompetenssiin sekä minäkäsityksen ja itsetunnon kehittymiseen. Väkivallan seurauksena myös lapsen perusturvallisuuden tunne järkkyy. Väkivallan kokemuksista seuraavat oireet ovat hyvin monenlaisia ja ne riippuvat monista eri tekijöistä. Oireisiin vaikuttavat muun muassa lapsen ikä ja kehitystaso, väkivallan jatkuvuus sekä perheen kokonaistilanne. (Holmberg 2002, 14.) Lapsi ei yleensä uskalla tai halua kertoa kokemastaan väkivallasta, vaikka toivookin siihen puututtavan. Väkivaltaiset kokemukset näkyvätkin lapsessa usein fyysisten jälkien tai epätavallisten leikkien kautta. Myös jatkuvat painajaiset ja aggressiivinen käytös saattavat olla osoituksena ahdistavista kokemuksista. (Holmberg 2002, ) Suoran väkivallan kohteeksi joutumisen lisäksi myös pahoinpitelyä todistaneilla lapsilla on todettu monenlaisia psyykkisiä, fyysisiä ja muita käyttäytymiseen liittyviä oireita (Noponen 2007, 17). Perheväkivallan osalta on puhuttu eskaloitumisesta eli väkivallan jatkuvasta pahenemisesta (Noponen 2007, 16). Tästä syystä tilanteeseen on tärkeää puuttua riittävän varhain. Perheväkivaltatilanteisiin liittyvän varhaisen puuttumisen avulla pyritään myös ennaltaehkäisemään erilaisten psyykkisten ja sosiaalisten ongelmien muodostumista. Tarkoituksena on poistaa perheväkivallan aiheuttamia oireita ja vaikutuksia. Ensisijaisen tärkeää on palauttaa turvalliset ja lastensuojeluin mukaiset kasvuolosuhteet, vaikka oma perhe onkin lapselle hyvin tärkeä. Mikäli avohuollon tukitoimien kautta ei tilanteeseen pystytä vaikuttamaan, vaihtoehtona on lapsen huostaanotto. (Holmberg 2002, 34.)

23 Vanhempien päihdeongelma Päihdeongelmaisessa perheessä malli alkoholin käytöstä siirtyy usein sukupolvelta toiselle. Taustalla saattaa olla opitun tavan lisäksi myös perinnöllisyys ja biologinen alttius. Päihdeongelmaisessa perheessä vanhemmuuden roolit ovat usein epäselviä ja lapset joutuvat ottamaan vastuuta aikuiselle kuuluvista tehtävistä. Näin ollen lapselta saattaa puuttua kokonaan turvallinen vanhemmuus ja kiinteä suhde läheiseen ihmiseen. (Taitto 2002, ) Päihdeongelmaisessa perheessä lapsiin kohdistuu vanhempien puolelta erilaisia odotuksia. Perheen vanhin lapsi joutuu kantamaan usein vastuuta muista perheenjäsenistä ja hänellä on riski toistaa vielä aikuisuudessakin pakonomaista hoitamista. Toinen lapsi taas saattaa ottaa itselleen niin sanotun syntipukin roolin; hän vie huonolla käytöksellään huomion pois päihdeongelmasta. Syntipukin kohdalla riskinä on varhainen päihteidenkäyttö, rikollisuus ja epäsosiaalisuus. Kolmas lapsi jää usein huomiotta ja hän saattaa elää omassa mielikuvitusmaailmassa. Hänen kohdallaan riskeinä ovat mielenterveysongelmat ja yksinäisyys. Nuorinta lasta pidetään perheen maskottina, koska hän yrittää piristää muita. Pyrkimys hauskuuttamiseen ja riitojen sovittelemiseen saattaa leimata nuorimman lapsen elämää vielä aikuisuudessakin. (Taitto 2002, ) Lapset kokevat vanhempien päihteiden käytön seurauksena hyvin usein häpeää ja syyllisyyttä. Myös itsetunnon puute ja yksinäisyys ovat yleisiä piirteitä. Lapsen saattaa olla vaikeaa luoda tai ylläpitää ihmissuhteita, sillä hänen luottamuksensa on petetty toistuvasti ja hän kokee olevansa erilainen kuin muut. Psyykkisten oireiden lisäksi lapsi saattaa reagoida perheen päihdeongelmaan myös fyysisesti (psykosomaattiset oireet). (Taitto 2002, ) Lapsen selviytymiseen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa lapsen persoonallisuus, ikä, kehitystaso ja perheen ulkopuoliset tukiverkostot. Lapsi tarvitsee kuitenkin useimmissa tapauksissa itselleen tukea, vaikka vanhempien päihteiden käyttö ei aiheuttaisikaan suuria vaikeuksia. Mikäli lapsi saa apua ja tukea riittävän varhaisessa vaiheessa, voidaan välttää terapian ja muun hoidon tarve. (Taitto 2002, )

24 Vanhempien mielenterveysongelmat Useissa tutkimuksissa on todettu vanhemman psyykkisen sairauden olevan riskitekijä lapsen hyvinvoinnille, kehitykselle ja kasvulle. Vaikutuksen vakavuus riippuu siitä, missä määrin vanhemman psyykkinen sairaus heikentää tai estää kykyä toimia vanhempana. Vanhemman psyykkisen sairauden on todettu lisäävän myös lapsen riskiä sairastua psykiatrisiin häiriöihin. (Leijala 2004, 177.) Tutkimusten mukaan perheen kohtaama kuormitus läheisen psyykkisen sairastumisen vuoksi voidaan jakaa kahdenlaisiin tuntemuksiin, subjektiiviseen ja objektiiviseen. Subjektiivisella taakalla tarkoitetaan läheisen sairastumisen aiheuttamia henkilökohtaisia kokemuksia ja tunteita, kuten surua ja pelkoa. Pelko ja suru liittyvät usein menetyksen kokemuksiin ja elämän muuttumiseen. Objektiivinen taakka liittyy käytännön ongelmiin, jotka seuraavat vanhemman sairastuttua. Sairaus vaikuttaa esimerkiksi perheen arkeen ja vanhemmuuden siirtymiseen enemmän toisen vanhemman harteille. (Koskisuu & Kulola 2005, ) Vanhemman psyykkinen sairaus aiheuttaa lapselle muun muassa turvattomuutta, ahdistusta, pelokkuutta ja syyllisyyden tunnetta. Lapsen kanssa tulisikin keskustella avoimesti vanhemman sairaudesta, sillä lapset miettivät asioita enemmän kuin aikuiset ehkä ajattelevat. Oikeanlainen tieto tuo lapselle ymmärrystä vanhemman tilanteeseen. On myös tärkeää kysyä lapselta hänen ajatuksiaan ja tunteitaan vanhemman sairaudesta sekä korostaa, että sairaus ei ole hänen syytään. (Leijala 2004, 178.) Varhainen tuki ja apu ovat osoittautuneet lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä edistäviksi tekijöiksi vanhemman ollessa psyykkisesti sairas. Ratkaisevassa asemassa lapsen selviytymisen kannalta ovat myös erilaiset suojaavat tekijät, kuten turvallinen terve vanhempi, isovanhemmat, sisarukset, päiväkoti, koulunkäynti sekä harrastukset. Mietittäessä lapsen kokonaistilannetta on hyvä huomioida lapsen ikä ja vanhemman psyykkisen sairauden laatu. Esimerkiksi vauvaikäinen kokee äidin masentuneisuuden eri tavoin kuin vanhempi lapsi. (Leijala 2004, )

25 20 5 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET Tiala (2006) on tutkinut pro gradu -tutkielmassaan perhepäivähoitajien kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien lasten hoitamisesta. Tutkimuksen avulla selvitettiin muun muassa perhepäivähoitajien kokemuksia ja ammattitaitoa erityistä tukea tarvitsevan lasten hoitamisessa, perhepäivähoitajien sekä lasten vanhempien välistä yhteistyötä sekä millaista yhteistyötä perhepäivähoitajat tekevät kuntasektorilla. Kohdejoukkona olivat kunnalliset perhepäivähoitajat Keski-Suomen maakunnan alueelta. (Tiala 2006.) Yhtenä Tialan keskeisimpänä tutkimustuloksena nousi esille perhepäivähoitajien tarve saada lisäkoulutusta erityistä tukea tarvitsevan lapsen hoitamiseen sekä perhepäivähoidon mahdollisuudet erityistä tukea tarvitsevien lasten hoitamiseen pienen ryhmäkokonsa ja saman turvallisen aikuisen läsnäolon myötä. Tialan mukaan perhepäivähoidon arvostus ja sen suomat mahdollisuudet korostuisivat paremmin riittävän täydennyskoulutuksen myötä. (Tiala 2006.) Myös Määttä ja Riihimäki (2006) ovat tutkineet pro gradussaan päivähoidon ammattilaisten huoliprosessin käytänteitä. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää muun muassa kenen kanssa ja miten päivähoidon ammattilainen jakaa huolta, millaisia huolen puheeksioton käytänteitä hyödynnetään kentällä sekä mitkä tekijät helpottavat ja vaikeuttavat huolen puheeksiottoa. Näiden lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, mistä päivähoidon ammattilainen on huolissaan, kun huoli lapsesta herää. (Määttä & Riihimäki 2006.) Määtän ja Riihimäen (2006) saamien tutkimustulosten mukaan päivähoidon ammattilaisten huoli on riippuvainen ajankohdasta ja yksilöstä. Huolen kokeminen riippuu koulutuksesta, omista henkilökohtaisista kokemuksista sekä sen hetkisestä kasvatusideologiasta. Tutkimuksen mukaan vastuu huolen puheeksiottamisesta ja tilanteen eteenpäin viemisestä on vanhemmilla, päivähoidolla ja moniammatillisella ympäristöllä. Päivähoidon ammattilaiset mainitsivat huolen puheeksiottoa edistävinä tekijöinä muun muassa konkreettisen huolen aiheen, päiväkodin ja kodin yhteiset pelisäännöt, vanhempien huolen hyväksymisen, henkilökunnan oman ammattitaidon sekä työnohjauksen saatavuuden. Vastaavasti huolen puheeksiottoa vaikeuttavina tekijöinä nähtiin muun muassa huono ajankohta, yhteistyön puu-

26 21 te, epävarmuus huolesta sekä ammattilaisen henkilökohtaiset syyt. (Määttä & Riihimäki 2006.) Perhepäivähoitoa koskevista tutkimuksista merkittävimpänä voisi mainita Sanna Parrilan (2002) tekemän väitöskirjan. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää muun muassa millaisia käsityksiä perhepäivähoitohenkilöstöllä ja vanhemmilla on perhepäivähoidon kehittämishaasteista ja laadusta. Laadun osalta perhepäivähoidonohjaajat ja vanhemmat pitivät keskeisimpinä haasteina hoitajien koulutuksen ja ammatillisuuden kehittämistä, hoidon toimintasisältöjen monipuolistamista sekä hoidon suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden lisäämistä. Vastaavasti perhepäivähoitajien näkökulmasta kehittämishaasteiksi koettiin palkkaukseen ja työaikasäädöksiin liittyvät asiat sekä työyhteisön sisäisen yhteistyön ja hyvinvoinnin kehittäminen. (Parrila 2002.)

27 22 6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Keski-Pohjanmaan alueen perhepäivähoitajien kohtaamia huolitilanteita, niihin liittyvää huolen astetta sekä varhaisen puuttumisen käytäntöjä. Tutkimusaineisto on kerätty perhepäivähoitajille suunnatun kyselylomakkeen avulla. Tutkimus rakentuu kokonaisuudessaan tutkimustehtävien mukaisten teemojen ympärille. Tutkimustehtävät ovat: 1. Millaisia huolitilanteita perhepäivähoidossa on kohdattu viimeisen kahden vuoden aikana? 2. Millaista huolta nämä tilanteet ovat perhepäivähoitajissa herättäneet? 3. Millaisia varhaisen puuttumisen käytäntöjä perhepäivähoidossa on? Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, millaisia huolitilanteita perhepäivähoitajat ovat työssään kohdanneet ja millaista huolta ne ovat perhepäivähoitajissa herättäneet. Huolen arvioimisen apuna on ollut käytössä Stakesin kehittämä Huolen vyöhykkeistö. Tarkoituksena on saada myös selville, miten huoli on otettu lasten vanhempien kanssa puheeksi, kehen perhepäivähoitajat ovat olleet yhteydessä ollessaan huolissaan lapsen tilanteesta, millaista tukea ja apua näiltä yhteistyötahoilta on saatu sekä sitä, miten erityistä tukea tarvitseva lapsi huomioidaan perhepäivähoidon arjessa ja millainen rooli perhepäivähoitajalla on erityistä tukea tarvitsevan lapsen tukijana.

28 23 7 AINEISTON KERUU JA TUTKIMUSMENETELMÄT 7.1 Aineiston hankinta Tutkimus suoritettiin yhteistyössä Keski-Pohjanmaalla toimivan Perhepäivähoidon ammattikuvan ja työn kehittäminen -hankkeen kanssa. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat hankkeessa mukana olevien kuntien (Kokkola, Kälviä, Himanka, Kannus, Lohtaja, Kaustinen, Perho, Veteli, Ullava, Toholampi, Lestijärvi ja Halsua) perhepäivähoitajat. Tutkimukseen osallistujat valittiin satunnaisotannalla. Satunnaisotanta toteutettiin valitsemalla projektityöntekijältä saadusta perhepäivähoitajien nimilistasta joka kolmas perhepäivähoitaja huomioiden kuitenkin, että vastaajia tulisi joka kunnasta. Toimitettujen kyselyiden määrä oli 60. Tutkimuksessa käytetty aineisto kerättiin huhtikuun ja toukokuun vaihteessa 2008 puolistrukturoidulla kyselylomakkeella (liite 4). Kyselylomake sisälsi näin ollen sekä suljettuja että avoimia kysymyksiä. Suljetut kysymykset koskivat pääasiassa vastaajien taustatietoja, mutta niitä hyödynnettiin myös selvitettäessä perhepäivähoitajien kohtaamia huolitilanteita ja niihin liittyvää huolen astetta. Avoimien kysymysten avulla pyrittiin saamaan tietoa muun muassa perhepäivähoitajien kokemuksista ja käytännöistä varhaisen puuttumisen tilanteissa. Kyselyt toimitettiin vastaajille joko postitse tai oman perhepäivähoidonohjaajan kautta. Vastausaikaa kyselyyn oli noin kaksi viikkoa. Vastausten palautus järjestettiin Kannuksessa perhepäivähoitajille tarkoitetun toiminnallisen työpajapäivän yhteyteen, jolloin heillä oli mahdollisuus palauttaa vastaukset henkilökohtaisesti tutkimuksen tekijälle. Osa kyselyistä palautui lisäksi perhepäivähoidonohjaajien ja projektityöntekijän kautta.

29 Tutkimusmenetelmät Tutkimus sisältää sekä kvantitatiivisia (määrällisiä) että kvalitatiivisia (laadullisia) piirteitä. Kvantitatiivisen tutkimuksen avulla selvitetään yleensä prosenttiosuuksiin ja lukumääriin liittyviä tutkimuskysymyksiä sekä asioiden välisiä riippuvuussuhteita (Heikkilä 2004, 16). Kvalitatiivisessa tutkimuksessa taas pyritään tutkimaan kohdetta kokonaisvaltaisesti ja ainutlaatuisesti. Kvantitatiivista ja kvalitatiivista tutkimusta on käytännössä kuitenkin vaikea erottaa selvästi toisistaan, ja ne toimivat tutkimuksessa usein toisiaan täydentävinä suuntauksina. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, ) Kvantitatiivisen tutkimuksen kautta pyritään yleensä vastaamaan kysymyksiin mikä, missä ja kuinka usein (Heikkilä 2004, 17). Kvantitatiivisen tutkimuksen ominaispiirteiksi voisi myös luetella aineiston saattamisen tilastollisesti käsiteltävään muotoon sekä tulosten kuvailemisen prosenttitaulukoiden avulla (Hirsjärvi ym. 2000, 129). Tässä opinnäytetyössä kvantitatiiviset piirteet näkyvätkin siten, että vastaajien taustatiedot on esitetty tutkimustulososuudessa prosentuaalisesti ja perhepäivähoitajien kohtaamat huolitilanteet sekä niihin liittyvä huolen aste numeerisen taulukon avulla. Huolitilanteiden osalta on pyritty selvittämään myös niiden yleisyyttä. Kvalitatiivisen tutkimuksen tarkoituksena ei ole löytää tilastollisesti yleistettäviä tuloksia, vaan sen tehtävänä on kuvata todellista elämää. Kvalitatiivisen tutkimuksen tekemiseen on myös aina vaikuttamassa tutkijan oma arvomaailma, sillä se muokkaa sitä, miten tutkija ymmärtää tutkimiaan ilmiöitä. (Heikkilä 2004, 16; Hirsjärvi ym. 2004, 152.) Kvalitatiivisen tutkimuksen aineistoa kerätään yleensä laadullisten metodien kautta (esimerkiksi haastattelu ja havainnointi), jolloin tutkittavien näkökulma pääsee esille. (Hirsjärvi ym. 2004, 155.) Laadullisen aineiston analysoimiseksi voidaan hyödyntää esimerkiksi sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysissä aineiston analysointi tapahtuu aineiston ehdoilla ja siinä pyritään löytämään ydinkategorioita, jotka kokoavat alemmat luokat yhteiseksi luokaksi (Metsämuuronen 2000, 57). Tässä opinnäytetyössä laadulliset piirteet näkyvät avoimissa kysymyksissä, joilla on pyritty selvittämään sitä, millaisia varhaisen puuttumisen käytäntöjä perhepäivähoidossa on. Avoimet kysymykset on myös analysoitu sisällönanalyysin avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että saatuja vastauksia on pyritty luokittelemaan yhtenäisiin kategorioihin (esimerkiksi vinkit, opastus, neuvot yläkategoriana neuvot).