POYTAKIRJA Nro 42 4(5)
|
|
- Ari-Matti Ketonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO POYTAKIRJA Nro 42 4(5) Päätettiin, että pidettävään valtakunnalliseen EU-koulutustilaisuuteen osallistuvat, Kymen, Porin, Vaasan, Keski-Suomen ja Etelä- Hämeen piirien puheenjohtajat ja aluetoimitsijat. Päätettiin, että alueellisiin seminaareihin kutsutaan kunkin alueen piitoimikunta ja aluetoimitsijat. Liitto maksaa osallistujien matka- ja ruokailukulut sekä valtakunnallisen tilaisuuden työansionmenetykset ja päivärahat. Päätettiin, että liitto ensisijaisesti ottaisi järjestelyvastuun Lahdessa pidettävästä koulutustilaisuudesta, jos tämä ei ole mahdollista niin liitto vastaa jossain muualla pidettävästä tilaisuudesta. Ohjelmat LIITTEET M Liiton toimitsijoiden koulutuspäivä Päätettiin, että järjestetään toimitsijoille koulutuspäivä EU:n liittyvistä asioista. LIITE P 9.3 Mekaanisen- ja puusepänteollisuuden koulutuspaketit Päätettiin, että Ulf Forsman, Veijo Kervinen ja Pekka Haverinen laativat koulutusaineiston mekaanisen- ja puusepänteollisuuden työehtosopi muksista. Forsman toimii työryhmän vetäjänä. 9.4 Opintopaketti osastojen järjestötoiminnasta Päätettiin, että järjestöosasto valmistaa koulutusaineiston järjestötoimin nasta. 9.5 Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut 10. Tiedotusasiat SAK:n ay-toimittajien opinto- ja työmatka Brysseliin Päätettiin, että Kari Sirviö lähtee matkalle. Särmän nro l:n sisältö Hyväksyttiin laadittu suunnitelma Särmän nro 1 sisällöksi. LIITE Q Muita esille tulevia tiedotusasioita ei ollut
2 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 42 5(5) 11. Muut esitettävät asiat 11.L Yhteistyö v Venäjän veljesjärjestöjen kanssa Hyväksyttiin laadittu valtuuskuntien vaihtoa koskeva suunnitelma. LIITE R Toimintakertomuksen valmistelu Hyväksyttiin laadittu aikataulu. Viikolla 6 kaikki toimintakertomukseen tulevat tekstit Kalevi Väisäselle. LIITE S Metsähallituksen kirje Päätettiin, että nimetään voimaan tulevaan yhteistoimintasopi muksen mukaiseen keskustoimikuntaan henkilöt viikolla 2. LIITE T 12. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 13. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään klo 8.30 Puheenjohtaja Peltonen päätti kokouksen. Vakuudeksi: il: Hdikki Peltonen puneenjohtaja 1 / Ritva-Liisa Tuominen sihteeri
3 CB 20 Puu- ja erityisalojen ammattiliitto Työvaliokunnan pöytäkirjat ei sisällä liitteitä i
4 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 1/1995 / 1(3) Aika: Paikka: Läsnä: kello 8.30 Kalevi Väisäsen työhuone Heikki Peltonen Kalevi Väisänen Antero Väinölä Raimo Lindlöf Kalevi Hölttä Onni Kuutsa Tekninen sihteeri: Sirkka Korhonen 1. Kokouksen avaus Heikki Peltonen avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1. Todettiin, että puheenjohtajana toimii Heikki Peltonen Valittiin sihteeriksi Sirkka Korhonen. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista, LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja. 6. Ilmoitusasiat 6.1 Todettiin työehtosopimusneuvottelujen aikataulu Muita esille tulevia ilmoitusasioita ei ollut.
5 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 1/ (3) 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Päätettiin liittosihteerin, tutkimussihteerin, koulutussihteerin ja kansainvälisten asioiden sihteerin uudet työkuvat alkaen , LIITTEET B- E. Viedään hallituksen päätettäväksi päätti, että maksetaan Postipankille takaisin liiton siellä oleva 1,47 milj.markan suuruinen laina. Vahvistettiin Helsingin Konttoristien ja SAK:n välillä tehty pöytäkirja koskien palkkataulukkoja ajalle ja ,LIITE F. Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita. Todettiin, että yhteistyösopimus liiton ja Henki-Kansan välillä on rauennut Kansa-konsernin konkurssin johdosta. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1 Metsähallituksen Kajaanin yksikön henkilöstöjärjestelyt. Todettiin syntynyt neuvottelutulos, LIITE G. 8.2 Päätettiin hyväksyä metsähallituksen ja liiton välinen kuormainkaava mittausta koskeva kokeilusopimus, LIITE H. Viedään hallituksen vahvistettavaksi. 8.3 Hyväksyttiin metsähallituksen Itä-Suomen alueen Lieksan yksikön ja liiton välinen paikallissopimus koskien keskipäiväansioon perustuvien korvausten maksamista, LIITE I. Viedään hallituksen vahvistettavaksi. 8.4 Vahvistettiin myönnetyt oikeusavut, LIITE J. 8.5 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Keskusteltiin kesken olevien oikeusjuttujen järjestämisestä Pirkko Eerolan työvapaan aikana Pirkko Eerola on lupautunut työnsä ohella hoitamaan kahdeksan keskeneräistä juttua ja kymmenen kesken olevaa juttua annetaan hoidettavaksi Lakiasema Oy:lie. 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Todettiin purkautuneet osastot, LIITE K. Viedään hallitukselle tiedoksi.
6 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 1/ (3) 9.2 päätti myöntää liiton ansiomerkit seuraaville : - Mirja Hyttinen, Varkuden puu- ja erityisalojen ammattiosasto - Yrjö Virtanen, Jämsänjokilaakson Maaseututyöväen ammattiosasto, - Samuli Patosalmi, Puu- ja erityisalojen liiton Kuusamon ammattiosasto Järjestöjaoston täydentäminen Päätettiin esittää hallitukselle, että järjestöjaoston varsinaiseksi jäseneksi ja puheenjohtajaksi valitaan Kimmo Reponen Lappeenrannasta sekä varajäseneksi Juha Palokas Lieksasta. Päätettiin perustaa kansainvälisten asioiden työryhmä.ryhmän jäseniksi valittiin Heikki Peltonen (p), Kalevi Väisänen, Ulf Forsman, Timo Rautarinta ja Tarja Tuomi (s). Työryhmän tehtävät LIITE L. Asia viedään hallituksen päätettäväksi. Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10. Tiedotusasiat Ei esitetty käsiteltäväksi. n. Muut esitettävät asiat Muita esille tulevia asioita ei ollut. 12. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 13. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous kello Puheenjohtaja Peltonen päätti kokouksen. Vakuudeksi: He^i Peltonen puheenjohtaja Sirkka Korhonen sihteeri
7 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 2/ (4) Aika: Paikka: kello 8.30 Kalevi Väisäsen työhuone Heikki Peltonen Kalevi Väisänen Antero Väinölä Rainio Lindlöf Kalevi Hölttä Onni Kuutsa 1 Tekninen sihteeri: Tarja Tuomi 1. Kokouksen avaus Heikki Peltonen avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1. Todettiin, että puheenjohtajana toimii Heikki Peltonen Todettiin, että sihteerinä toimii Tarja Tuomi. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista, LIITE A. Lisäksi kohdassa 8.6. käsitellään Metsähallituksen ja Enso-Guueitin kanssa tehdyt työehtosopimuspöytäkirjat koskien biohajoavien teräketjuöljyjen käytön korvaamista, kohdassa 9.3. jäsentilasto IV/1994ja Teollisuuden Palkansaajien koulutustilaisuudet sekä kohdassa kirje Vaasan Työvoimapiirille koskien verovaroilla aloitettavaa metsureiden yrittäjäkoulutusta. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja. 6. Ilmoitusasiat Ilmoitusasioita ei ollut
8 ' r PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 2/1995 2(4) 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1. Konserniyhtiöitten kartoitus Päätettiin, että Timo Rautarinta tarkentaa aikaisemmin tekemäänsä luetteloa puualan yrityksistä, jotka kuuluvat EU-direktiivin piiriin ja käy sen jälkeen neuvottelut Paperiliiton kanssa ja myöhemmin myös toimihenkilöpuolen kanssa. LIITE B Liiton edustus EU-valmistelukoneistossa Päätettiin esittää SAK:Ile, että liiton edustajiksi EU-valmistelujaostoihin nimetään seuraavat henkilöt: Maa- ja metsätalousasiat Koulutusasiat Työympäristöasiat Sirpa Save Ulf Forsman Pirkko Heikura Lisäksi esitetään, että jos liiton edustusta ei saada em. valmistelujaostoihin, yhteydenpito liittoon päin em. asioissa hoidetaan yllä mainittujen henkilöiden kautta Oikeusapuhakemukset Hyväksyttiin myönnetyt oikeusavut LIITTEEN C mukaisesti Jyri Karppisen ja Esa Tammisen oikeusapuhakemus Asia jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten Liiton edustajan ja varaedustajan nimeäminen Metsähallituksen yhteistoimintasopimuksen mukaiseen keskustoimikuntaan Koska työvaliokunta ei päässyt yksimielisyyteen siitä, valitaanko Metsähallituksen yhteistoimintasopimuksenmukaiseenkeskustoimikuntaan liiton edustajiksi Reijo Lehtinen varsinaiseksi ja Martti Seppänen varajäseneksi vai päinvastoin, asia viedään hallituksen ratkaistavaksi.
9 * T PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 2/ (4) 8.6. Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1. Puretut osastot Liiton ja Metsähallituksen ja Liiton ja Enso-Gutzeitin väliset työehtosopimuspöytäkirjat koskien biohajoavien teräketjuöljyjen käytön korvaamista esittää hallitukselle, että se hyväksyisi em. pöytäkirjat. LIITE D. esittää hallituksen vahvistettavaksi LIITTEESSÄ E olevat osastojen purkautumiset SAK:n nuorisoseminaari KISAKESKUKSESSA päätti, että liitosta osallistuu 7 edustajaa em. seminaariin. Liitto maksaa osallistumismaksun 300 mk/h ja matkakulut Helsinkiin ja takaisin kotipaikkakunnalle. Järjestöosasto katsoo seminaariin lähtijät 9.3. Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Jäsentilastot IV/1994 Jäsentilastot IV/1994 viedään tiedoksi hallitukselle. Teollisuuden Palkansaajien Eu-koulutustilaisuudet päätti, että Kotkassa pklettävään koulutustilaisuuteen osallistuvat myös Uudenmaan piirin puheenjohtaja ja piirin aluetoimitsija. 10. Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11. Muut esitettävät asiat Lausunto EAY:n asiakirjasta Päätettiin, että pyytää kommentit tammikuun aikana työvaliokunnalta, P. Heikuralta, H. Saimaselta, T. Rautarinnalta ja U. Forsmanilta EAY:n asiakirjasta "Työllisyys ja solidaarisuus asetettava Euroopan sydämeen".
10 * r PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 2/ (4) SAK:n Eurooppa-valiokunnan varajäsen I nimesi Ulf Forsmanin varajäseneksi SAK: n Eurooppavaliokuntaan Muut kohdassa 11. käsiteltävät asiat Kirje Vaasan Työvoimapiirille Päätettiin lähettää kirje Vaasan Työvoimapiirille koskien Vaasan työvoimapiirissä verovaroin aloitettavaa metsureiden yrittäjäkoulutusta. Liiton mielestä em. tarkoitukseen ei pitäisi myöntää yhteiskunnan varoja. Kirjeluonnosta täydennetään esimerkeillä. LIITE F. 12. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 13. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous kello Puheenjohtaja Peltonen päätti kokouksen. Vakuudeksi: a / Heikki Peltonen puheenjohtaja Tar» Tuomi sihteeri
11 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO POYTAKIRJA Nro 3/1995 1(3) 1 Aika: Paikka: kello 8.30 Kalevi Väisäsen työhuone Heikki Peltonen Kalevi Väisänen Antero Väinölä Raimo Lindlöf Onni Kuutsa Tekninen sihteeri: Tarja Tuomi 1. Kokouksen avaus Heikki Peltonen avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1. Todettiin, että puheenjohtajana toimii Heikki Peltonen Todettiin, että sihteerinä toimii Tarja Tuomi. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista, LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja. 6. Ilmoitusasiat 6.1. Ennakkoilmoitus SAK:n valtuuston sääntömääräisestä kevätkokouksesta Kiljavalla Ennakkoilmoitus viedään tiedoksi hallitukselle. Lisäksi hallituksen jäsenille ja toimitsijoille lähetetään kirje, jossa pyydetään esittämään tehtävien aloitteiden aiheita Kalevi Väisäselle mennessä Muita esille tulevia ilmoitusasioita ei ollut.
12 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 3/ (3) 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1. Kansainvälisille järjestöille ilmoitettava jäsenmäärät Asia jätettiin pöydälle työvaliokunnan seuraavaan kokoukseen Muita esille tulevia talous-, hallinto ja henkilöstöasioita ei ollut. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1. Jyri Karppisen ja Esa Tammisen oikeusapuhakemus Saatujen selvitysten jälkeen työvaliokunta päätti, ettei Jyri Karppiselle ja Esa Tammiselle myönnetä oikeusapua. LIITE B Hannu Rekusen eronpyyntö puusepänteollisuuden alan työehtosopimusjaoston jäsenyydestä Asia viedään hallitukselle ja hallituksen kokoukseen mennessä haetaan henkilö Hannu Rekusen tilalle Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut. 9. Järjestö- ja koulutusasiat Järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10. Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. H. Kansainväliset asiat 11. l. Kutsu Fellesforbundetin 2. sääntömääräiseen liittokokoukseen Oslossa päätti, että liitto ei lähetä edustajaansa em. kokoukseen Kutsu Norjan Puuteollisuustyöntekijäinliiton edustajakokoukseen Alesundissa Päätettiin, että asia viedään hallituksen päätettäväksi ja hallituksen kokoukseen mennessä etsitään hallituksen jäsenistä lähtijä kokoukseen. t. i
13 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 3/1995 3(3) Raportti Multiprojektikoulutusjaksolta II, ja edustajan nimeäminen Multiprojektikoulutuksen jaksolle III Kööpenhaminassa N Raportti viedään tiedoksi hallitukselle. Päätettiin, että Multiprojektikoulutuksen jaksolle III osallistuu Markku Mikkanen. EU maksaa matkat ja majoituksen ja liitto maksaa työansionmenetykset ja päivärahat. Ulf Forsman osallistuu myös em. tilaisuuteen. Muut esille tulevat kansainväliset asiat Päätettiin, että pohjoismaisille veljesliitoille lähetetään lyhyt yhteenveto syntyneistä sopimusratkaisuista. EVO ja Forsman hoitavat asian. 12. Muut esitettävät asiat Muita esille tulevia asioita ei ollut. 13. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 14. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous kello Puheenjohtaja Peltonen päätti kokouksen. Vakuudeksi: tiaubt; Hdikki Peltonen puheenjohtaja I Cl yc /MC^-my^ Tarjy Tuomi sihteeri
14 > r PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 4/ (4) Aika: Paikka: kello 8.30 Kalevi Väisäsen työhuone Heikki Peltonen Kalevi Väisänen Antero Väinölä Raimo Lindlöf Kalevi Hölttä Onni Kuutsa Tekninen sihteeri: Tarja Tuomi 1. Kokouksen avaus Heikki Peltonen avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1. Todettiin, että puheenjohtajana toimii Heikki Peltonen Todettiin, että sihteerinä toimii Tarja Tuomi. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista, LIITE A. Lisäksi kohdassa 7.5. käsitellään VVO:n osuudet ja jäsenlainat sekä kohdassa 8.3. lakkouhkan esittäminen Puusepänliikkeiden Liitolle. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja. 6. Ilmoitusasiat 6.1. Työsuojelutoimikunnan kokouksen pöytäkirja Merkittiin tiedoksi pidetyn työsuojelutoimikunnan kokouksen pöytäkirja, LIITE B Muita esille tulevia ilmoitusasioita ei ollut.
15 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 4/ (4) 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1. Kansainvälisille järjestöille ilmoitettavat jäsenmäärät LIITTEENÄ C olevat kansainvälisille järjestöille ilmoitettavat jäsenmäärät tarkistetaan niin, että niissä otetaan huomioon työssä olevat vapaajäsenet ja lepäävillä jäsenoikeuksilla olevat jäsenet. Uudet luvut tuodaan tiedoksi työvaliokunnalle. 12. SHOPin osuuspääoman irtisanominen päivätyn asiakirjan mukaisesti esittää hallitukselle, että liitto irtisanoo puolet SHOP:n osuuspääomasta päivätyn asiakirjan mukaisesti. Asiakirja LIITTEENÄ D Taloudellinen tuki GEE-Bee-turnaukselle Asia jätettiin pöydälle työvaliokunnan seuraavaan kokoukseen Henkilöstösuunnitelman valmistelu (toimintasuunnitelma) Vuoden 1995 toimintasuunnitelmassa oleva henkilöstösuunnitelman työsuunnitelma annettiin Onni Kuutsan ja Timo Rautarinnan valmisteltavaksi. Työsuunnitelman olisi oltava valmiina helmikuun aikana VVO:n osuudet Liiton VVO:n osuuksista ja jäsenlainoista käydyn keskustelun jälkeen päätettiin, että Hölttä laatii kirjelmän SAK:n talousvaliokunnalle, jossa pyydetään, että asia otettaisiin esille ja sitä selviteltäisiin SAK:n talousvaliokunnassa. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1. Aluetoimitsijoitten taimitarha-alan luottamusmiehille järjestettävien uuden palkkausjärjestelmän koulutustilaisuuksien matka-ja ruokailukustannukset Päätettiin, että liitto maksaa 3-4 koulutustilaisuuden matka- ja ruokailukustannukset liiton koulutus-ja matkustusohjesäännön mukaisesti. Alan luottamusmiehiä on noin 35.
16 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 4/1995 3(4) 8.2. Oikeusapuhakemukset i u Hyväksyttiin myönnetyt oikeusavut LIITTEEN E mukaisesti, paitsi numerolla 481 ja 483 Finnforest Oy/Juha Leppäsen ja Ari Kokon irtisanominen joka palautettiin tes- ja lakityöryhmälle uudelleen harkittavaksi Puusepänteollisuuden neuvottelut Todetti in, että 1 i itto tekee puusepänteol 1 isuutta koskevan ty öehtosopi muksen Puusepänteollisuuden Liiton kanssa. Puusepänliikkeiden Liiton kanssa olemme tehneet erillisen sopimuksen, jossa Puusepänliikkeiden Liitto on sitoutunut puusepänteollisuuden työehtosopimukseen. Vuoden 1994 työehtosopimuksen osalta Puusepänliikkeiden Liitto ei kuitenkaan allekirjoittanut em. sopimusta. Nyt Puusepänliikkeiden Liitto on lähettänyt jäsenyrityksilleen tiedotteen^ jossa se väittää puusepänteollisuuden työehtosopimuksen yleissitovuuden lakanneen eli he katsovat, ettei alan työehtosopimus enää sido heidän jäsenyrityksiään. päätti kutsua liiton hallituksen ylimääräiseen kokoukseen kello käsittelemään mahdollisen uhkavaatimuksen esittämistä Puusepänliikkeiden Liitolle. Kokoukseen mennessä katsotaan työpaikat, joita lakko koskisi. Hallituksen on päätettävä myös lakkoavustuksen suuruudesta. Pekka Haverinen ja Kalevi Hölttä valmistelevat Puusepänliikkeiden Liitolle ja Jorma Reinille menevät kirjeet. 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1. Toimitsijoitten koulutuspäivän ohjelmanmuutos Hyväksyttiin LIITTEENÄ F oleva toimitsijoitten koulutuspäivän ohjelma Muita esille tulevia järjestöasioita ei ollut. 10. Tiedotusasiat Suunnitelma Särmän nro 2 sisällöksi Hyväksyttiin LIITTEENÄ G oleva suunnitelma Särmän nro 2 sisällöksi. Lisäksi jutut EU-direktiivien osalta ja tilanne Puusepänliikkeiden Liiton kanssa Muita esille tulevia tiedotusasioita ei ollut.
17 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 4/ (4) 11. Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut. 12. Muut esitettävät asiat Työttömyyskassan tilastojen kehittäminen (toimintasuunnitelma) Annettiin talousjaoston tehtäväksi toimintasuunnitelmaan sisältyvän työttömyyskassan tilastojen kehittäminen EU/teollisuuspoliittisia toimenpiteitä 1-6/95 (toimintasuunnitelma) Hyväksyttiin LIITTEENÄ H oleva toimenpideluettelo EU: n teollisuuspoliittisista toimenpiteistä Muita kohdassa 12. käsiteltäviä asioita ei ollut. 13. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 14. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous kello Puheenjohtaja Peltonen päätti kokouksen. Vakuudeksi: Heikki Peltonen pujieenjohtaja Tarja Tuomi sihteeri
18 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 5/ (3) Aika: Paikka: kello Kalevi Väisäsen työhuone Heikki Peltonen Kalevi Väisänen Antero Väinölä Raimo Lindlöf Kalevi Hölttä Tekninen sihteeri: Tarja Tuomi 1. Kokouksen avaus Heikki Peltonen avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1. Todettiin, että puheenjohtajana toimii Heikki Peltonen Todettiin, että sihteerinä toimii Tarja Tuomi. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista, LIITE A. Lisäksi kohdassa 8. käsitellään tapaus Puusepänliikkeiden liittoja kohdassa 9. liiton osallistuminen Koskisen C^:n ja Schauman Woodin Pelloksen tehtaiden Kisällipäivien kustannuksiin. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja. 6. Ilmoitusasiat 6.1. Metsätyövoiman yhteistyöryhmän toiminta Merkittiin tiedoksi Metsäalan Yhteistoimintaelimen kirje, missä todetaan, että koska Metsätyövoiman Yhteistyöryhmän aktiivinen toiminta loppui käytännössä vuoden 1993 kuluessa, eivät työryhmässä edustettuina olevat Yhteistyöryhmän jäsenet - Maaseudun Työnantajaliitto, Metsähallitus, Metsäteollisuus ja Yksityismetsätalouden Työnantajat nimeä edustajiaan Yhteistyöryhmään. He ilmoittavat asiata muille työryhmässä edustettuina oleville jäsenille. Kirje LIITE B.
19 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 5/1994 2(3) 6.2. Muita esille tulevia ilmoitusasioita ei ollut. 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1. Kansainvälisille järjestöille ilmoitettavat jäsenmäärät KRPU:lle, ERBF:llejaPRPF:Ile ilmoitettava jäsenmäärä v. 1995jäsenmaksua varten ja KEMUlle ja EMF:LLE 2.737, LIITE C Henkilökunnan poissaolo- ja ylityölistat Merkittiin tiedoksi henkilökunnan poissaolo- ja y 1 ityöl istat , LI ITE D Taloudellinen tuki Gee-Bee-turnaukselle myönsi Gee-Bee-turnaukselle markkaa. Talousjaosto hoitaa asian. Lindlöf ottaa yhteyttä turnauksen järjestäjiin, jotta liiton nimi saataisiin turnauksessa näkyviin Uusi tilintarkastuslaki Kalevi Hölttä selvitti tilintarkastuslain muuttumista ja todettiin, että lainmuutos ei aiheuta tässä vaiheessa liitolle toimenpiteitä Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8. Edunvalvonta-asiat Tapaus Puusepänliikkeiden liitto Todettiin, että SAK:n hallitus antoi kokouksestaan kannanoton, jossa se asettui tukemaan liittoa. Valtakunnansovittelijan toimistoon mennään loppuviikolla. SAK:ta ja sen jäsenliittoja informoidaan lakonuhkasta. EVO hoitaa. Asiasta lähetetään kirje yrityksille, jotka tulevat lakon piiriin. Pääluottamusmiehille lähetetään kirje, jossa tiedotetaan, etteivät tekisi mahdollisesti tarjottavia erillissopimuksia. Erillissopimuksista päättää keskuslakkotoimikunta eli työvaliokunta.
20 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 5/ (3) Lisäksi tehdään ylimääräinen tiedote, jossa tiedotetaan kolmesta hallituksen hyväksymästä neuvottelutuloksesta eli ryhmän puualojen sopimus, taimitarhaalan sopimus ja puusepänalan sopimus. Tiedotteeseen myös juttu lakosta. Tarvittaessa lakosta järjestetään tiedotustilaisuus kello Järjestö- ja koulutusasiat Liiton osallistuminen Koskisen Oy:n ja Schauman Wood Pelloksen tehtaiden järjestämiin Kisällipäivien kustannuksiin Päätettiin, että liitto osallistuu em. päivien, jotka pidetään Heinolassa, kustannuksiin markalla. Kustannuspaikka muu koulutustoiminta. 10. Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11. Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut. 12. Muut esitettävät asiat Kohdassa 12. käsiteltäviä asioita ei ollut. 13. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Tässä kokouksessa ei ollut hallitukselle esitettäviä asioita. 14. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous kello Puheenjohtaja Peltonen päätti kokouksen. Vakuudeksi:. Helkki Peltonen puheenjohtaja i'dutcauik Tarja Tuomi sihteeri
21 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 6/ (4) Aika: kello 8.30 Paikka: Kalevi Väisäsen työhuone Kalevi Väisänen Antero Väinölä Raimo Lindlöf Kalevi Hölttä Onni Kuutsa Tekninen sihteeri: Tarja Tuomi 1. Kokouksen avaus Kalevi Väisänen avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1. Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Väisänen Todettiin, että sihteerinä toimii Tarja Tuomi. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista, LIITE A. Lisäksi kohdassa 7. käsitellään V tilinpäätös, tietokoneiden hankinta ja Demarin 100-vuotisjuhlan huomioiminen sekä kohdassa 8. Puusepänliikkeiden Liiton jäsenyrityksiä koskeneen lakonuhkan peruuntuminen. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja. 6. Ilmoitusasiat Ilmoitusasioita ei ollut.
22 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 6/ (4) 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat V tilinpäätös Kalevi Hölttä selvitti työvaliokunnalle v tilinpäätöstä. Lopullinen raportti V tileistä ja tase valmistuvat hallituksen pidettävään kokoukseen mennessä, jolloin ne jaetaan hallitukselle. Lopullinen käsittely ja allekirjoitus maaliskuun hallituksen kokouksessa. Tietokoneiden hankintoja teki periaatepäätöksen kuuden n markkaa maksavan kannettavan tietokoneen hankkimisesta. Talousjaosto hoitaa asian. Demarin 100-vuotisjuhlan huomioiminen päätti, SAK:n suosituksen mukaisesti, antaa markan tuki-ilmoituksen Demarin 100-vuotisjuhlanumeroon. 8. Edunvalvonta-asiat Puusepänliikkeiden Liiton jäsenyrityksiä koskeneen lakonuhkan peruuntuminen Todettiin, että viime perjantaina valtakunnan sovittelijan toimesta syntyi sopimus liiton ja Puusepänliikkeiden Liiton välillä. Sopimuksessa liittoja Puusepänliikkeiden Liitto sitoutuvat noudattamaan Puusepänteollisuuden ja liiton kesken allekirjoitettua puusepänteollisuutta koskevaa työehtosopimusta, LIITE B. Lakonuhkan peruuntumisesta lähetetään kirje lakkouhkan piirissä olleille luottamusmiehille, ammattiosastoille, hallitukselle, valtuustolle ja aluetoimitsijoille. Myös lakonuhkan piirissä olleille yrityksille lähetetään asiasta kirje. n. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1. Uuden perintäsopimuksen painattaminen Päätettiin painattaa uusia perintäsopimuksia kpl, vaikka ministeriöltä ei ole vielä saatu lopullista siunausta asiaan. Painatus on hoidettava, koska vanhat perintäsopimukset ovat loppuneet. Työpaikoille viestitetään, etteivät käyttäisi enää vanhoja kaavakkeita.
23 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 6/1995 3(4) 9.2. Liiton edustajien nimeäminen Opetushallituksen puualan tutkintotoimikuntiin ja metsätalouden ja eräiden muun luonnonvara-alan tutkintotoimikuntiin nimesi liiton edustajat em. tutkintotoimikuntiin seuraavasti: - Puusepänteollisuuden perustutkintoa, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja varten asetettava toimikunta Tarja Humalisto, Lahti - Verhoilualan perustutkintoa, ammattitutkintoa ja erikoisammattitutkintoa varten asetettava toimikunta Seppä Päivärinta, Hollola - Saha- ja levyteollisuuden perustutkintoa, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja varten asetettava toimikunta Paavo Toivola, Järvelä - Metsätyöntekijäin ammattitutkintoa, metsämestarin erikoisammattitudcintoa, eräoppaan ammattitutkintoa, keruutuotetarkastajan erikoisammattitutkintoa ja riistamestarin erikoisammattitutkintoa varten asetettava toimikunta Leevi Sormunen, Sauvamäki - Metsätalouden perustutkintoa, metsäkoneenkuljettajan, metsätyöntekijän ammattitutkintoa, metsäkoneasentajan ammattitutkintoa, turvealan ammattitutkintoa ja metsämestarin erikoisammattitutkintoa varten asetettava tutkintotoimikunta Tauno Peltonen, Sälinkää Jouko Niva, Oulu Lasse Vertanen, Vasikka-aho 9.3. Purettuja osastoja esittää hallituksen vahvistettavaksi LIITTEENÄ C olevan osaston purkautumisen Muita esille tulevia järjestöasioita ei ollut.
24 IPUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 6/1995 4(4) yövaliokunta 10. Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11. Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut. 12. Muut esitettävät asiat Liiton edustajien nimeäminen Teollisuuden Palkansaajien eri työryhmiin - Teollisuuspoliittinen työryhmä - Kalevi Väisänen - Sopimuspoliittinen työryhmä - Heikki Peltonen - Työ- ja ympäristönsuojelutyöryhmä - Pirkko Heikura - Yhteistoimintatyöryhmä - Vilho Tiainen Osallistuminen Metsäviikon tilaisuuksiin Päätettiin, että Heikki Peltonen, Kalevi Väisänen ja Raimo Lindlöf osallistuvat em. viikon tilaisuuksiin mahdollisuuksiensa mukaan Muut kohdassa 12. käsiteltävät asiat Muita kohdassa 12. käsiteltäviä asioita ei ollut. 13. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat 14. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous kello Puheenjohtaja Väisänen päätti kokouksen. Vakuudeksi: Kalevi Väisänen puheenjohtaja r JOsjCX /iio-rrv] Tar/a Tuomi sihteeri
25 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 7/ (4) Aika: Paikka: kello 8.30 Kalevi Väisäsen työhuone Heikki Peltonen Kalevi Väisänen Antero Väinölä Raimo Lindlöf Kalevi Hölttä Tekninen sihteeri: Tarja Tuomi I. Kokouksen avaus Heikki Peltonen avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1. Todettiin, että puheenjohtajana toimii Heikki Peltonen Todettiin, että sihteerinä toimii Tarja Tuomi. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista, LIITE A. Lisäksi kohdassa 8.4. käsitellään Liiton ja Yksity ismetsätalouden Työnantaj ien kanssa soi m ittavat sop i m ukset nuoren metsän kunnostushakkuun palkkauksesta ja halkojen hakkuun palkkauksesta ja kannanotto metsuriyrittäjyydestä. Kohdassa käsitellään osallistuminen SAK:n järjestämälle opintomatkalle Brysseliin Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja. 6. Ilmoitusasiat Ilmoitusasioita ei ollut.
26 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 7/ (4) 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1. Metsäalan lomakassan hoitokunnan jäsenet vuodelle 1995 nimesi liiton edustajiksi Metsäalan lomakassan hoitokuntaan vuodelle 1995 Kalevi Väisäsen, Raimo Lindlöfm ja Olli Peltolan Vuoden 1994 tilinpäätös sai selvityksen valvontatilintarkastuksen jälkeen laaditusta uudesta v tilinpäätöksestä. Hyväksyttiin laadittu tase-erittely ja tilinpäätöksessä suoritettavat poistot, liite AI. Tilinpäätös v ja tase-erittely jaetaan hallitukselle seuraavassa kokouksessa. Lopulliseen käsittelyyn tilit tulevat maaliskuun hallituksen kokouksessa Muita esille tulevia talousasioita ei ollut. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1. Oikeusapuhakemuksia Hyväksyttiin myönnetyt oikeusavut LIITTEEN B mukaisesti Sopimus ryhmän puualojen työehtosopimuksen soveltamisesta Kolmi-Set Oy: n Hyvinkään tehtaalla esittää hallituksen vahvistettavaksi allekirjoitetun sopimuksen ryhmän puualojen työehtosopimuksen soveltamisesta Kolmi-Set Oy: n Hyvinkään tehtaalla, LIITE C Maatalousalojen tes-neuvottelukunnan valtuudet esittää hallitukselle, että se antaisi valtuudet maatalousalojen neuvottelukunnalle hyväksyä syntyvä neuvottelutulos tai tarvittaessa katkaista neuvottelut Liiton ja Yksityismetsätalouden työnantajat ry :n väliset sopimukset nuoren metsän kunnostushakkuun palkkauksesta ja halkojen hakkuun palkkauksesta hyväksyi em. sopimukset ja esittää ne hallituksen vahvistettavaksi, LIITE Cl.
27 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 7/ (4) Kannanotto metsuriyrittäjyydestä päätti, että hallitukselle valmistellaan kannanottoluonnos metsuriyrittäjyydestä. Lepola ja Väisänen valmistelevat kannanoton. 9. Järjestö- ja koulutusasiat Metsä-Tehon SO-vuotisjuhlaseminaari Kalastajatorpalla päätti, että Kalevi Väisänen osallistuu em. juhlaseminaariin. Liitto maksaa osanottomaksun markkaa. 10. Tiedotusasiat Todettiin, että tiedote lähtee tällä viikolla. Särmään nro 4 tehdään juttu työehtosopimuksen yleissitovuudesta. Peltonen on yhteydessä päätoimittajaan. n. Kansainväliset asiat Venäjän metsäalan liiton liittokokous Moskovassa (matka-aika ) hyväksyi KV-työryhmän esityksen, että Kalevi Väisänen o^listuu Venäjän metsään liiton liittokokoukseen Moskovassa Osallistuminen SAK:n järjestämälle opintomatkalle Brysseliin päätti, että Timo Rautarinta osallistuu em. opintomatkalle, jonka aikana tutustutaan EU:n rakennerahastoihin. 12. Muut esitettävät asiat Ennakkoilmoitus ammattiosastoille ja liittovaltuuston jäsenille liittovaltuuston sääntömääräisestä kokouksesta Ennakkoilmoitus hyväksyttiin ja viedään tiedoksi hallitukselle Esitykset SAK:n valtuustolle esittää hallitukselle, että liitto tekisi esityksen SAK:n valtuustolle, että SAK tutkisi, mistä johtuu yksilöllisten varhaiseläkkeiden ennakkopäätösten korkea hylkäysprosentti ja ryhtyisi tarvittaviin toimenpiteisiin asian korjaamiseksi.
28 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO POYTAKIRJA Nro 7/1995 4(4) Lapin piirin kirje/opiskelijoiden työttömyysturvajärjestelmässä olevan epäkohdan korjaaminen Työvaliounta antoi kirjeen työttömyyskassan ja talousjaoston valmisteltavaksi, LIITE D Muita kohdassa 12. käsiteltäviä asioita ei ollut. 13. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 14. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous kello Puheenjohtaja Peltonen päätti kokouksen. Vakuudeksi: Hdikki Peltonen pudeenjohtaja ( /OA/a Tarj^Tuomi sihteeri /^c-ma.
29 PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO LAPIN PIIRI TORNIO MUISTIO Puu- ja Erityisalojen Lapin piiri esittää, että Puu ja erityisalojen liitto ottaisi kantaa tähän asiaan ja tekisi aloitteen Työministeriölle epäkohdan pois tautiseksi. ^ Eino^^Koi^i^^ puheenjohtaja Martti Silventoinen sihteeri
30 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 8/1995 1(3) Aika: Paikka: Läsnä: Virkailija: kello 8.30 Kalevi Väisäsen työhuone Heikki Peltonen Kalevi Väisänen Antero Väinölä Kalevi Hölttä Onni Kuutsa Ritva-Liisa Tuominen 1. Kokouksen avaus Heikki Peltonen avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1. Todettiin, että puheenjohtajana toimii Heikki Peltonen Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista, LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn kokouksen pöytäkirja. 6. Ilmoitusasiat Ilmoitusasioita ei ollut. 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1. Työläisäitipatsashankkeen tukeminen Päätettiin, että liitto ostaa 7000 markan hintaisen patsaan pronssisen pienoismallin.
31 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 8/1995 2(3) 7.2. Toimitsijoitten tes-ratkaisu Ay-toimihenkilöiden ja Sak:n kesken sovitusta toimitsijoiden työehtosopimuksen soveltamisesta jatketaan neuvotteluja luottamusmiehen kanssa. Toimitsijoiden työehtoratkaisu otetaan hallituksen maaliskuun kokouksen listalle. Muistio LIITE C 7.3. Työttömyystilastot ammateittam Merkittiin tilastot tiedoksi. LIITE D 7.4. Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8. Edunvalvonta-asiat Jäsenen valinta Maa- ja metsätalousministeriön metsäpolitiikan alajaostoon. nimesi Kalevi Väisänen liiton edustajaksi jaostoon. Metsälakitoimikunnan kutsu kuulemistilaisuuteen päätti, että Kalevi Väisänen osallistuu pidettävään tilaisuuteen. päätti, että liitto antaa vastauksen valmisteltavista metsä laeista ennakkoon lähetettyihin kysymyksiin. Vastausluonnos LIITE G 8.3. Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1. Purettuja osastoja Hyväksyttiin LIITE H mukaisesti puretut osastot. Viedään hallitukselle tiedoksi Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut 10. Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut
32 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 8/1995 3(3) n. Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut 12 Muut esitettävät asiat Vaasan piirijärjestön kokouksen kirje /turkistarhaus päätti, että käydään keskustelut tuottajajärjestöjen kanssa alaa koskevista ongelmista. Päätettiin, että tiedotuskampanjaan turkistarhausalan puolesta ei liitto lähde. Liitto seuraa toistaiseksi tilannetta. Viedään tiedoksi hallitukselle. LIITE I Toimintakertomus vuodelta 1994 Päätettiin, että toimintakertomukseen liitetään vuoden 1994 tilinpäätöksen liitetiedot kohtaan liiton talous. Toimintakertomukseen tulevat muutokset viimeistään 2.3 Kalevi Väisä selle. LIITE J 13. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 14. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään klo Puheenjohtaja Peltonen päätti kokouksen. Vakuudeksi: Heikki Peltonen I pi heenjohtaja io^ Ritva-Liisa Tuominen sihteeri
33 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 9/ (3) Aika: Paikka: kello 8.30 Kalevi Väisäsen työhuone Heikki Peltonen Kalevi Väisänen Antero Väinölä Tekninen sihteeri: Tarja Tuomi 1. Kokouksen avaus Heikki Peltonen avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1. Todettiin, että puheenjohtajana toimii Heikki Peltonen 3.2. Todettiin, että sihteerinä toimii Tarja Tuomi. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista, LIITE A. Lisäksi kohdassa 7.2.käsitellään naistenpäivän vietto toimistolla. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja. 6. Ilmoitusasiat 6.1. Kannanottoluonnos metsäministeriöstä Todettiin, että kannanottoluonnos metsäministeriöstä on valmisteilla yhdessä METOn ja Metsänhoitajayhdistyksen kanssa Tampereen piirijärjestön nimenmuutos é % Todettiin, että Puu-ja erityisalojen liiton Tampereen piirijärjestö on muuttanut nimensä Puu- ja erityisalojen liiton Pohjois-Hämeen piirijärjestö ry:ksi.
34 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 9/ (3) Teollisuuden Palkansaajien EU-seminaari Lahdessa Todettiin, että seminaari on pidettyjä liiton kustannukset em. seminaarista ovat n markkaa. Kalvosarjat mekaanisesta ja puusepän sopimuksista Päätettiin, että kalvosarjat tehdään. Heikki Peltonen vastaa yhdessä Kervisen, Haverisen ja Forsmanin kanssa kalvosarjojen toteutuksesta. 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1. Kymen piirijärjestön Vakuutusyhtiö Turvaa koskeva kirje Vastausluonnoksen laatiminenannettiin talousosaston tehtäväksi seuraavaan työvaliokunnan kokoukseen mennessä. Kirje ja vastausluonnos esitetään hallitukselle Naistenpäivän vietto toimistolla päätti, että Riitta Mänttäri hoitaa kakut 8.3. iltapäiväkahville ja kukat naispuolisille työntekijöille. 8. Edunvalvonta-asiat SAK:n kutsu neuvottelu- ja järjestötoimintaan osallistuville toimitsijoille kello Tilaisuudessa tutustutaan SAK:n edunvalvontaan ja keskustellaan tulevan sopimuskierroksen näkymistä. Annettiin EVO: n ja järjestöosaston tehtäväksi katsoa lähtijät tilaisuuteen. 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1. Maa- ja metsätalousalan koulutustarvekysely Päätettiin, että Lepola ja Save laativat omilta aloiltaan vastausluonnokset em. kyselyyn. Vastausluonnokset käsitellään pklettävässä työvalk)kunnan kokouksessa. 10. Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. i
35 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 9/ (3) 11. Muut esitettävät asiat 11. l. Toimintakertomus vuodelta 1994 Toimintakertomus jaetaan hallituksen kokouksessa ja kommentit kertomukseen 7.4. mennessä Kalevi Väisäselle Vuoden 1996 toimintasuunnitelman valmistelu Hyväksyttiin vuoden 1996 toimintasuunnitelman valmistelun aikataulu. LIITE B. Päätettiin, että osastot käsittelevät ennen 8.5. pidettävää työvaliokunnan kokousta v toimintasuunnitelman päälinjoja. Ensimmäinen tilaisuus toimistohenkilökunnalleon 8.6. torstaina kellos.oo Koko henkilökunnalle tarkoitettu toimintasuunnitelman käsittely on 7.9. kello Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 13. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous kello Puheenjohtaja Peltonen päätti kokouksen. Vakuudeksi: Hdikki Peltonen puheenjohtaja /uc-rr\/\ Tarj/Tuomi sihteeri
36 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 10/ (4) Aika: Paikka: kello 8.45 Kalevi Väisäsen työhuone Heikki Peltonen Kalevi Väisänen Antero Väinölä Kalevi Hölttä Tekninen sihteeri: Tarja Tuomi 1. Kokouksen avaus Heikki Peltonen avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1. Todettiin, että puheenjohtajana toimii Heikki Peltonen 3.2. Todettiin, että sihteerinä toimii Tarja Tuomi. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista, LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja. 6. Ilmoitusasiat Ilmoitusasioita ei ollut. 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1. Vastausluonnos Kymen piirijärjestön kirjeeseen koskien Vakuutusyhtiö Turvaa Kymen piirijärjestön kirjeeseen laadittu vastausluonnos, koskien Vakuutusyhtiö Turvaa, esitetään hallituksen hyväksyttäväksi.
37 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 10/ (4) 7.2. Lapin piirin kirje koskien opiskelijoiden työttömyysturvassa olevan epäkohdan korjaamista/liiton toimenpiteet esittää hallitukselle, että asiassa käännytään SAK:n hallituksen puoleen, että asiaa hoidettaisiin keskusjärjestöstä käsin Toimitsijoitten työehtoratkaisu Kalevi Hölttä selvitti neuvotteluja toimitsijoitten luottamusmiehen kanssa ja totesi, että neuvottelutulosta sovellutuksesta ei ole. esittää hallitukselle, että sopimuksen mukaiset taulukkopalkkojen korotukset toteutetaan alkaen. Niille, joilla ei ole täysiä palvelusvuosilisiä, maksetaan erillisenä eränä yhden kuukauden korotusta vastaava markkamäärä. Lisäksi työvaliokunta esittää, että Hannu Saimaselie, jonka palvelusvuodet täyttyvät , maksetaan palkka viidennen palvelusvuosilisän mukaan. Edellä mainittu esitys ei koske työvaliokunnan jäseniä ja henkilöstösihteeri Onni Kuutsaa, joiden palkoista hallitus päättää erikseen Sijoitusasiat Päätettiin sijoittaa SAMPO-ryhmän Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kalevan optimi-säästövakuutukseen markkaa. Vakuutuksen kohde työvaliokunta. Sijoitukseen liittyvä henkivakuutus on muodollinen: edunsaaja on liitto. Sijoitetut varat saa ulos ilman kuluja vuoden kuluttua ensimmäisen erän sijoittamisesta. Optimisäästöjä hyvitetään vuosittain 4,5 prosentin perustekorolla ja Kalevan tuloksen perusteella vahvistettavalla asiakashyvityksellä, joka v oli 3,5 %. SHOP:n kanssa käydään neuvottelut talletuksille maksettavan korkoprosentin korottamisesta. Liiton sijoitustoiminnan tilannetta tarkastellaan uudelleen elokuussa Kannettavien tietokoneiden hankinnat hyväksyi talousjaoston ehdotuksen kannettavien tietokoneiden hankkimisesta seuraaville toimitsijoille: Erkki Hast, Kalevi Hänninen, Osmo Keinänen, Sakari Lepola, Aulis Nevalainen ja Matti Salo. Hankintahinta yhteensä mk.
38 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 10/1995 3(4) 7.6. Muut esille tulevat talousasiat Hyväksyttiin Rovaniemellä järjestetyn taimitarha-alan teskoulutustilaisuuden maksetut kulut. Päätettiin lähettää tiedote toimitsijoille koskien liiton kurssien varauksia ja kurssikulujen korvauksia. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1. Maatalousalan tes-neuvottelut Todettiin, että neuvottelutulos maatalousaloille on syntynyt Neuvottelukunta on yksimielisesti hyväksynyt neuvottelutulokset ja suosittelee hallitukselle niiden hyväksymistä. yhtyy esitykseen Oikeusapuhakemukset Hyväksyttiin myönnetyt oikeusavut LIITTEEN B mukaisesti Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut. 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1. Ay-koulutus 2005 raportti/liiton toimenpiteet Todettiin, että SAK:n ay-koulutus työryhmän loppuraportti on valmistunut. antoi järjestö- ja koulutusosaston tehtäväksi selvittää, mitä toimenpiteitä raportista liitolle mahdollisesti aiheutuu Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10. Tiedotusasiat Suunnitelma Särmän nro 4 sisällöksi hyväksyi LIITTEENÄ C olevan suunnitelman Särmän nro 4 sisällöksi Muita esille tulevia tiedotusasioita ei ollut.
39 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 10/ (4) 11 : Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut. 12. Muut esitettävät asiat Kirjelmäluonnos metsäministeriöstä Hyväksyttiin kirjelmäluonnos metsäministeriöstä jätettäväksi puolueiden johtohenkilöille, LIITE D Metsätyömieskodin vuosikokous Lieksassa Hölttä hoitaa, että keinänen tai Salo osallistuu vuosikokoukseen. 13. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 14. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous kello Puheenjohtaja Peltonen päätti kokouksen. Vakuudeksi: Heikki Peltonen puheenjohtaja ICiAjcJM c^-nr^ Tar^ Tuomi sihteeri
40 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 11/ (4) Aika: Paikka; Läsnä: Virkailija: kello 8.30 Kalevi Väisäsen työhuone Heikki Peltonen Kalevi Väisänen Antero Väinölä Kalevi Hölttä Raimo Lindlöf Onni Kuutsa Ritva-Liisa Tuominen 1. Kokouksen avaus Heikki Peltonen avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1. Todettiin, että puheenjohtajana toimii Heikki Peltonen Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista, LIITE A. Lisäksi kohdassa 7.2. sijoitusasiat. Kohdassa 9.1. turkistuotannon perustutkintoa varten asetettava valtakunnallisen tutkintotoimikunnan jäsenen nimeäminen. Koh dassa 9.2. HRHL:n kirje tukitoimista siivoojien järjestäytymistä koske vassa kiistassa. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksella koh taan 7.6. Rovaniemellä pidetyn kurssin päivämäärä oli
41 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 11/1995 2(4) 6. Ilmoitusasiat Ilmoitusasioita ei ollut. 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1. Vastaus Lapin piirin kirjeeseen koskien opiskelijoiden työttömyysturvaa. 7.2 Sijoitusasiat Päätettiin, että lähetetään asiaa koskeva kirje Sak:n hallitukselle. LIITE B Nykyinen työtaistelurahastotalletus 8,3 miljoonaa markkaa muutettii SHOP:n velkakirjaottolainaukseksi, varat on sidottu vuodeksi 7,15 % korolla Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1. Maatalousalojen työehtosopimukset Päätettiin, että pysytään neuvottelutuloksessa ja ratkotaan kiista-asiat riita kerrallaan. LIITE C 8.2. Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1. Turkistuotannon perustutkintoa varten asetettava valtakunnallisen tutkintotoimikunnan jäsenen nimeäminen. Nimettiin tutkintotoimikunnan jäseneksi Nybäck Karl Fredrik. LIITE D 9.2. HRHL:n kirje tukitoimista siivoojien järjestäytymistä koskevassa kiis tassa. Päätettiin, ettei kirje aiheuta liiton osalta toimenpiteitä. LIITE E
42 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 11/1995 3(4) 9.3. Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut 10. Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut 11 Kansainväliset asiat Tanskan Puuteollisuusliiton 100 vuotisjuhlat Päätettiin, että lähetetään liiton onnittelut Pohjoismaiden federaation kautta. LIITE F KRPU:n kokoukset Lissabonissa Päätettiin, että kokoukseen lähtevät Heikki Peltonen hallituksen jäsene nä ja Rainio Lindlöf liiton edustajana sekä Ulf Forsman tulkkina. LIITE G Metsäteollisuus ry.n järjestämä tutustumismatka Ranskan metsäteollisuuteen Muut esitettävät asiat Päätettiin, ettei liitosta lähde edustajaa ko. matkalle. LIIITE H Eduskuntavaalit Päätettiin, että lähetetään onnittelusähke uudeksi kansanedustajaksi valitulle Esa Lahtelalle Pääluottamus Osmo Keinäsen 2.4. oleva 50-vuotispäivä Päätettiin, että puheenjohtaja Heikki Peltonen edustaa liittoa ja Matti Kauppila henkilöstöä. 13. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle ei tullut asioita.
43 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 11/1995 4(4) 13. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään klo Puheenjohtaja Peltonen päätti kokouksen. Vakuudeksi: He[kki Peltonen puheenjohtaja Ritva-Liisa Tuominen sihteeri
44 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 12/ (3) Aika: Paikka: kello 8.30 Kalevi Väisäsen työhuone Heikki Peltonen Kalevi Väisänen Antero Väinölä Raimo Lindlöf Onni Kuutsa Tekninen sihteeri: Tarja Tuomi 1. Kokouksen avaus Heikki Peltonen avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1. Todettiin, että puheenjohtajana toimii Heikki Peltonen Todettiin, että sihteerinä toimii Tarja Tuomi. 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista, LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja. 6. Ilmoitusasiat 6.1. Työsuojelutoimikunnan kokouksen pöytäkirja Merkittiin tiedoksi pidetyn työsuojelutoimikunnan kokouksen pöytäkirja, LIITE B Postiliiton kirje postinkulun pysäyttämisestä Merkittiin tiedoksi Postiliiton kirje, jossa liitto ilmoittaa järjestävänsä mielenilmauksen tiistaina Mielenilmaus pysäyttää postiliikenteen koko vuorokaudeksi, LIITE C.
45 PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 12/ (3) 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1. Liiton edustajien valinta metsäalan palkkatilastolautakuntaan Liiton edustajiksi metsäalan palkkatilastolautakuntaan nimettiin Sakari Lepola ja Lauri Ainasto varsinaisiksi jäseniksi ja Raimo Lindlöf ja Kalevi Väisänen varajäseniksi Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut. 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1. Järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10. Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11 : Liittovaltuuston asiat ll.l. Aikataulu Hyväksyttiin liittovaltuuston kokouksen aikataulu, joka viedään tiedoksi hallitukselle Esityslista esittää hallituksen hyväksyttäväksi LIITTEENÄ D olevan liittovaltuuston kokouksen esityslista Valtuuston valiokunnat esittää hallituksen hyväksyttäväksi LIITTEENÄ E olevan esityksen valtuuston valiokunniksi Todettiin, että Työeläkelaitosten Liiton edustaja tulee valtuuston kokoukseen käyttämään puheenvuoron heti avauksen jälkeen. Tela tarjoaa lounaan.
1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat Ei ollut.
SAK:n edustajakokous 2001 Luonnos 46 (46) Tahto-työiyhmä 13.2.2001 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 9/2001 1 (5) Riittävät ja laadukkaat päivälioito- ja koulutuspalvelut ovat pertieiden hyvinvoinnin
Työttömyyskassan asiat Työttömyyskassan asioita ei ollut. Muut esitettävät asiat Valtuuston kannanottojen valmistelu
10. Tiedotusasiat 10.1. Suunnitelma Särmän nro 8:n sisällöksi Työvaliokunta hyväksyi LIITTEENÄ F olevan suunnitelman Särmän nro 8:n sisällöksi. 10.2. Muut esille tulevat tiedotusasiat Työvaliokunta päätti,
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.
Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg
12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut.
PÖYTÄKIRJA Nro 23 /2001 3 (4) 10 Tiedotusasiat 10.1 Särmän nro 9 sisältö Vahvistettiin Särmän nro 9 sisältö esitetyssä muodossa LIITE G Muita tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Suomen
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
Edustajan nimeäminen Suomen Metsäyhdistyksen kevätkokoukseen. Työvaliokunta nimesi liiton edustajaksi Sirpa Saven. LIITE F
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 15/1998 3(3) 13.2 13.3 13.4 13.5 Edustajan nimeäminen Suomen Metsäyhdistyksen kevätkokoukseen 23.4.1998 nimesi liiton edustajaksi Sirpa Saven. LIITE F Liiton
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6
Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka
RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston
Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.
17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009
10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo
7.3 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut.
PÖYTÄKIRJA Nro 40/2000 2 (3) 7.3 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Pöytäkirja metsäalan
SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5
Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno
2155 Työntekijät/Pikakuljetus Miettinen OY/työajanlyhennyskorvaukset
PÖYTÄKIRJA Nro 41 /2003 2 (3) 8.2 Oikeusapuhakemukset 2150 Salonen Marika/Caribia Service Oy/irtisanominen Salosen työsuhteessa noudatettiin PAMin siivoojien työehtosopimusta ja työsuhde päätettiin koeajalla
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi
Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät
Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 3/2017 Kirkkovaltuusto 1 (6) Anu Johansson varajäsen
Kirkkovaltuusto 1 (6) Aika: Keskiviikko 11.10.2017, kello 18.00-18.42 Paikka: Helilän seurakuntatalo Läsnä: Heikki J. Oksanen puheenjohtaja Aimo Ilomäki varapuheenjohtaja, poistui klo 18.40, 50 :n käsittelyn
Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
Pykälä Käsiteltävä asia Sivu
1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen
Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä
Suomen Keskusta r.p. Apollonkatu 11 a 00100 HELSINKI ESITYSLISTA Puoluevaltuuston vuosikokous 27.-28.4.2019 Aika Paikka Lauantai 27.4.2019 klo 10 alkaen Riihimäki Hämäläisten laulu Tervetuloa Riihimäelle
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen
SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen.
Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Torstai 24.1.2019 klo 18.00 18.35 Paikka Sotkamon kirkon alasali Läsnä Sarparanta Leena puheenjohtaja 1-4 Korhonen Aimo puheenjohtaja 5-10 Hartikainen Vilho Huttunen
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja
7.2 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut.
PÖYTÄKIRJA Nro 32 /1999 2 (3) 7.2 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Oikeusapuhakemukset
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo
PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi
PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19
pt- l-i----i- S2ilS ytetutj_
OMEN SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE r.p OLUETOIMIKUNTA KOKOUS N» C С 19.2.1981 KOUSPAIKKA IVÄ JA AIKA Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 19 päivänä helmikuuta 1981 kello 9.00 KOKOUKSEN OSANOTTAJAT
11 Kansainväliset asiat 11.1 NBTF:n vuosikokous Tampereella aloitteet Mahdolliset aloitteet käsitellään työvaliokunnassa 28.1.
PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2002 4(5) 9 Järjestö- ja koulutusasiat Järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10 Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 NBTF:n vuosikokous 24.-25.4.2002
Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun
Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017
Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Aika: 25.4.2017 klo 13.10 15.30 Paikka: Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki), sali 405 Hallituksen kokous järjestettiin osana Nuorisotutkimusseuran hallituksen
PÖYTÄKIRJA Nro 27 2(5)
PÖYTÄKIRJA Nro 27 2(5) päätti esittää hallitukselle, että liiton uudet tilien käyttöoikeudet tulevat puheenjohtaja Kalevi Vanhalalle, sihteeri Kalevi Väisäselle, talouspäällikkö Kalevi Höltälle ja taloussihteeri
SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS
PÖYTÄKIRJA 3/2010 SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 20.4.2010 klo 9.00 9.40 Paikka: Nivala, Sapuskan kabinetti 1 Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta Hokkanen
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
PÖYTÄKIRJA Nro 3 4(4)
PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 3 4(4) 12. Muut esitettävät asiat 12.1 SAKKLn VI liittokokous 21.-22.3.1998 Kiljavan Opistolla Päätettiin, että järjestöosaston katsoo yhden edustajan liittokokoukseen.
Nuorisokeskus Marttinen,Vanha pappila, Paunu sali. 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen
VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KIRKKOVALTUUSTO 1.11.2016 KOKOUSAIKA 14.11.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Nuorisokeskus Marttinen,Vanha pappila, Paunu sali Mikäli ette pääse kokoukseen pyydetään ilmoittamaan
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen
SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )
Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen
VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 20.1.2019 klo 12.00 Kirkkovaltuuston jäseniä pyydetään saapumaan messuun pääkirkkoon klo 10.00. Tehtävään siunaaminen esirukouksen yhteydessä kirkon etupenkeissä.
Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto
30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 3/ 2013 13.3.2013. Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 Aika Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.30 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen Raimo Honkanen
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa
OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry
PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa
Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
SYSMÄN SEURAKUNTA 4/2008 KIRKKOVALTUUSTO 8.10.2008 1 ( 5 )
1 ( 5 ) Aika Keskiviikko klo 19.00 19.50 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Mari Kantola Pekka Koivisto Markku Kontinen Päivi
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
Selvitys valtuustolle liittokokous päätösten toteutuksesta Päätettiin, että selvitykset tehdään normaalin osastojaon mukaan
r, Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 27/1998 4 (4) 13.5 13.6 Selvitys valtuustolle liittokokous päätösten toteutuksesta Päätettiin, että selvitykset tehdään normaalin osastojaon mukaan Muut kohdassa
SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto
Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Tiistai 24.01.2017 kello 16.00-17.35 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Härmälä Irja Julkunen Pia Korhonen Suvi Lankinen
puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja
2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009
2.1.2009 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 KOKOUSAIKA perjantaina 2. päivänä tammikuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula Eino Piippo
Enso Oyj:n varatoimitusjohtaja Juhani Pohjolaisen eläkkeelle jääminen
PÖYTÄKRJA Nro39 /1998 4 (4) 13.7 13.8 13.9 Enso Oyj:n varatoimitusjohtaja Juhani Pohjolaisen eläkkeelle jääminen Päätettiin, että liitto hankkii lahjan luovutettavaksi Juhani Pohjolai selle 17.12. Kalevi
SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS
PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan
KIRKKONEUVOSTON KOKOUS
Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 16:40 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen
Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).
Mäntsälän Kennel ja Metsästysseura Ry Vuosikokous 2013 25.2.2013 Paikka: Ampumarata Paviljonki Aika: 25.2.2013 klo 18.00 Läsnä: 64 henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi
Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf.
9.2.2009 1(6) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Juha Saranpää, Sari Söderman, Jari Kaivolahti. Asiat: 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo.
RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous
Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku
Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2016 Aika: 2. kesäkuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen,
Espoon Palloseuran Jääkiekko ry
Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle
KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO
Aika Tiistai 28.3.2017 klo 17, kahvit ennen kokousta. Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Kokoonpano ja läsnäolo Ilpo Rannankari puheenjohtaja läsnä Liisa Karjalainen varapuheenjohtaja
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/5 Pöytäkirja 23/2017 Aika: 8. kesäkuuta 2017 klo 8.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.6.2015 kello 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 9 ) KIRKKONEUVOSTO 4/
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 9 ) Aika Keskiviikko 23.4.2014 klo 10.00 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Virkkunen vs. kirkkoherra, puheenjohtaja, poissa 39-40
3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30
3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1 Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30 Jäsenet Posti Timo pj Elonsalo Raimo Erkkilä Pentti Harinen Ari poissa Hickey Hanna-Leena Kaurila
PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.
PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla
Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2008 Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720
Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2008 Aika: keskiviikkona 30.1.2008 klo 18.00 20.00 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä
SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5)
SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5) Hallituksen kokous 30.11.2004 Aika 26.11.2004 kello 18.10-22.30 Paikka Hotelli Salpaus, Vesijärvenkatu 1, Lahti Läsnä Erkki Aarnio puheenjohtaja Sami Baggström
1. Kokouksen avaus Turo Virtanen avasi kokouksen 12.05 ja toivotti läsnäolijat tervetulleeksi.
HALLINNON TUTKIMUKSEN SEURA RY Johtokunnan kokous 2/2008 PÖYTÄKIRJA Aika: 19.5.2008 klo 12.00 Paikka: Helsingin yliopisto, yleisen valtio opin laitos Läsnä: Turo Virtanen Pertti Ahonen Jaana Haatainen
Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.
Aika 7.7.2015 klo 12:30 1/5 Paikka Tulihukka-leiri, Mynämäen palloiluhalli, Urheilutie 9, Mynämäki LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Haapala Heikki Haikonen
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen
VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 10.12.2018 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntatalo, yläsali 1. Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.
Oulun ylioppilaskamerat ry Yhdistyksen syyskokous 4/2011 Pöytäkirja Aika: ke 30.11.2011 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu
1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell
Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen.
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/2017 1 / 6 AIKA to klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2013 Kirkkoneuvosto 10.12.2013. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen
Aika 10.12.2013 klo 17.30 18.10 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi Aila varapuheenjohtaja
SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS
PÖYTÄKIRJA 4/2011 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 24.5.2011 klo 9.00 9.15 Paikka: Nivalan, kaupungintalo valtuustosali Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta
Vuosikokouksen pöytäkirja
Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone
Sääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan
KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010. KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello Kyrönniemen kappeli/opetustila.
12.7.2010 20 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010 KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET Kyrönniemen kappeli/opetustila Sanna Eskelinen Markku Haataja
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 1 Kokoustiedot Aika: 5.5.2009 klo 13.00 13.57 Paikka: Jyväskylän Paviljonki Messukatu 10, Jyväskylä Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 2 Sisällysluettelo Sivu
FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/10 PÖYTÄKIRJA
Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n ylimääräinen yhdistyskokous
:n ylimääräinen yhdistyskokous Aika Perjantai 24.5.2013 klo 11.00 12.50 Paikka Osallistujat Taitotalon Kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikallaolijat,
TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi
TUL:n Lapin piiri ry:n sääntömääräinen PIIRIKOKOUS Pidetään Kemissä os. Kemin Cumulus, Hahtisaarenkatu 3,, lauantaina 16.4.2016 alkaen klo.12:00. Valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo.11:00. Kokouksessa
RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku
Sivu 1/5 Pöytäkirja 7/2016 Aika: 18. helmikuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat
PÖYTÄKIRJA. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi kokoon kutusutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA Tieto- ja tietoliikennetekniikan tutkintotoimikunta 8326 Aika: Keskiviikko 27.4.2011 Paikka: Edupoli, Ammattitie 1, 06450 Porvoo Läsnä: Jari Taimi puheenjohtaja Tauno Hovatta jäsen Heikki Kupiainen
Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali
PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki
HALLITUKSEN KOKOUS
Suomen tieteellinen kirjastoseura Finlands vetenskapliga bibliotekssamfund Finnish Research Library Association PL 217, 00171 Helsinki http://pro.tsv.fi/stks HALLITUKSEN KOKOUS 4-2008 Aika 12.5. klo 13.30
Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.
ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7)
Seurakuntaneuvosto 7.9.2016 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 7/2016 Asialista: 99 Kokouksen avaus 100 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 101 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 102 Esityslistan hyväksyminen
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten