Selvitys valtuustolle liittokokous päätösten toteutuksesta Päätettiin, että selvitykset tehdään normaalin osastojaon mukaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selvitys valtuustolle liittokokous päätösten toteutuksesta Päätettiin, että selvitykset tehdään normaalin osastojaon mukaan"

Transkriptio

1 r, Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 27/ (4) Selvitys valtuustolle liittokokous päätösten toteutuksesta Päätettiin, että selvitykset tehdään normaalin osastojaon mukaan Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otettavia asioita ei ollut. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään Klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi Kalevi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen f

2 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 28 / (4) Aika: Paikka Läsnä: Sihteeri 1 Kokouksen avaus klo ja kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Sakari Lepola Kalevi Hölttä Antero Väinölä Ritva-Liisa Tuominen Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen asialista lisäyksellä kohtaan 8.1 MetsähaI lituksen kirje, 8.2 METO:n lakkotilanne ja 9.3 liiton huomionosoitukset ammattiosastoille. LIITE A t, 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Toimiston huoneilman kontrollimittaus Päätettiin, että Kalevi Hölttä yhdessä työterveyshenkilöstön kanssa järjestävät 13,14 ja 15 kerroksen toimistotiloissa huoneilman kontrollimittauksen.

3 I >. Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 28 / (4) 7.2 Puu- ja erityisalojen liiton, Osuuspankkikeskus - OPK Osuuskunnan ja Okopankki OYJ:n välinen yhteistyösopimus Päätettiin, että Kalevi Hölttä käy sopimuksesta vielä yksityiskohtiin liittyvät tarkennusneuvottelut. Korjattu sopimus viedään hallitukselle. Päätettiin, että autolainan määrästä toimitsijoiden osalta tehdään erillinen sopimus ja markka määrästä sovittaessa huomioidaan hintojen nousu. LIITE B 7.3 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Metsähallituksen kirje Metsähallituksen kirje, koskien työpaikkakäsitettä siirrettiin EVO:n hoidettavaksi. LIITE C 8.2 METO:n lakkotilanne Päätettiin, että EVO lähettää toimintaohjekirjeen mekaanisen met säteollisuuden pääluottamusmiehille ja metsäkonealan luottamus miehille, ammattiosastoille ja toimihenkilöille. Muita edunvalvonta-asioita ei ollut. 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Edustajien nimeäminen SASKin hallitukseen vuosiksi Päätettiin nimetä SASKin hallitukseen varsinaiseksi jäseneksi Ulf Forsman ja varajäseneksi Antero Väinölä. (, Tiedotusasiat 10.1 Järjestöjaoston kokous Helsingissä Merkittiin tiedoksi, että järjestöjaoston kokous pidetään liiton toimitalossa Helsingissä. Liiton huomionosoitukset ammattiosastoille Jätettiin pöydälle. Muut esille tulevat järjestö-ja koulutusasiat Muita järjestö-ja koulutusasioita ei ollut. Liiton mielikuva- asematutkimus Liiton mielikuva - asemaa koskevassa tutkimuksessa lähetetään kyselykaavakkeet jäsenelle, postitus tapahtuu viikolla 37 Suomen Gallupin toimesta. Kyselykaavakkeet jakautuvat ryhmittäin

4 t? Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 28 h (4) jäsenmäärä % kysely/jäsenille - mekaaninen metsäteollisuus , puuseppä, vene, harja-sivellin , metsä, metsäkone, metsätaimi, turve , maatalous, puutarha, turkis. viher, golf muut sopimusalat ym , yhteensä LUTEET D-E Muita tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Metsuri liittojen kokous Tanskassa Päätettiin, että metsuriliittojen kokoukseen Tans kaan menee Ulf Forsmanin sijasta Terho Varjus Lauri Ainaston kanssa IFBWW:n ja IKEA:n välisen sopimuksen käyttöön soveltaminen Merkittiin tiedoksi IFBWW:n ja IKEA:n välisen sopimuksen käyttöön soveltaminen. LIITE F Selvitys EFA:n toiminnasta Käydyn keskustelun jälkeen päätettiin, että Kalevi Vanhala käy keskustelun EFA:n toiminnassa mukana olevien toimitsijoiden kanssa miten yhteistoimintaa hoidetaan niin, että se parhaiten palvelee liiton kokonaistoimintaa. LIITE G i; 11.4 Muut esille tulevat kansainväliset asiat Muita kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Vuoden 1999 toimintasuunnitelma Käytiin keskustelua vuoden 1999 toimintasuunnitelmasta. Toimintasuunnitelman käsittelyä jatketaan klo alkavassa ylimääräisessä työvaliokunnan kokouksessa.

5 Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 28 / (4) Jaakko Viitasaari 80 vuotta Päätettiin lahjoittaa 1000 markkaa Veikko Helteen rahastoon. Asko Group 80-vuotta Päätettiin lahjoittaa 1000 markkaa Askon 80-vuotisjuhlatilille, johon kertyneillä varoilla tuetaan Lahden puisen konsertti-ja kongressikeskuksen "Sibeliustalon" rakentamista Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: Kalevi VaHhala Ritva-Liisa Tuominen

6 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 29/ (3) Aika: Paikka Lasna: Sihteeri 1 Kokouksen avaus kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Sakari Lepola Kalevi Hölttä Antero Väinölä Ritva-Liisa Tuominen Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen asialista lisäyksillä kohtaan 8.3 puusepänteollisuuden työehtosopimusjaoston kokous Forssassa, 13.1 koko perheen metsäpäivä Kirkkonummella, 13.2 metsäopetusseminaari Jyväskylässä ja seminaari metsäsertifioinnin toteutumisesta Suomessa Helsingissä. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Merkittiin tiedoksi, että SAK:n jäsenmikrokauppa on lähtenyt hyvin liikkeelle. Merkittiin tiedoksi, että SAK:n Pohjois-Karjalan aluejohtajaksi on nimetty Pertti Hyvönen. Merkittiin tiedoksi Pohjoismaiden federaation puheenjohtajan Ove Bengtsberg kiitoskortti 60-vuotispäivän muistamisesta. Muita ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut.

7 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 29 / (3) 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Oikeusapuhakemukset Päätettiin myöntää oikeusavut esityksen mukaisesti LIITE B 8.2 Metsäkonealan tes-jaoston kokous Merkittiin tiedoksi, että metsäkonealan tes-jaoston kokous pidetään Savonlinnassa LIITE C 8.3 Puusepänteollisuuden työehtosopimusjaoston kokous Forssassa Merkittiin tiedoksi, että puusepänteollisuuden työehtosopimusjaos ton kokous pidetään Forssassa. LIITE D 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Koulutus-ja nuorisojaoston kokous Helsingissä Merkittiin tiedoksi, että koulutus- ja nuorisojaoston kokous pidetään Helsingissä. LIITE E Tiedotusasiat 10.1 EU:n kulttuuripääkaupunki 2000 päätti, että vastataan SAK:n tiedusteluun vuoden 2000 tapahtumista välillä, ettei liitolla ole tällä hetkellä mi tään suunnitelmia tilaisuuksien järjestämisestä. LIITE F Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. Särmän nro 11 sisältö vahvisti Särmän nro 11 sisällön esitetyssä muodos sa. LIITE G Muita tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Matkaraportti yhteispohjoismaiden maatalousalojen seminaarista Tanskassa

8 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 29 / (3) Merkittiin raportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE H 11.2 Merkittiin tiedoksi, että seuraava pohjoismaiden puuliittojen tapaa minen järjestetään Norjassa. Muita kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Koko perheen metsäpäivä Kirkkonummella Merkittiin tiedoksi, että koko perheen metsäpäivä järjestetään Kirkkonummella tilaisuuteen voi halukkaat mennä. LIITE I Metsäopetusseminaah Jyväskylässä Päätettiin, että EVO nimeää osallistujan metsäopetusseminaariin Jyväskylässä. LIITE J Seminaari metsäsertifioinnin toteutumisesta Suomessa Helsingissä Päätettiin, että Kalevi Väisänen menee liiton edustajana seminaariin jos hänen kalenteriinsa sopii. LIITE K 13.4 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa käsiteltäviä asioita ei ollut 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: Kalevi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen

9 f Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 30 / (4) Aika: Paikka Läsnä: Sihteeri: 1 Kokouksen avaus kerroksen kokoushuone Kalevi Väisänen Sakari Lepola Kalevi Hölttä Antero Väinölä Ritva-Liisa Tuominen Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Väisänen avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat 3.1 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Väisänen 3.2 Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen i 4 Asialistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen asialista lisäyksellä kohtaan 8.1 oppisopimuskoulutus, 13.5 hallituksen kannanotto turkistarhausiskuista ja 13.6 aloitteet SAK:n valtuustolle. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. i 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat 7.1 Luottokorttien käyttöohje vahvisti talousjaoston tekemän esityksen luottokortti en käyttöohjeeksi keskustoimiston toimitsijoille. LIITE B 7.2 Turun piirijärjestön kirje, Pöylinniemen varausjärjestelmä hyväksyi laaditun vastausluonnoksen Turun piirijärjestön kirjeeseen, joka koskee Pöylinniemen varausjärjestelmää. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE C

10 ' i Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 30 / (4) 7.3 WO-yhtymän osakemerkkinät hyväksyi talousjaoston esityksen WO-yhtymä OY:n osakkeiden merkinnästä. Puu- ja erityisalojen liitto merkitsee A-sarjan osakkeita 9060 kappaletta ^ 100 markkaa. Kokonaishinta yhteensä markkaa. Viedään työvaliokunnan esityksenä hallitukselle. I T? 7.4 Vaasan toimiston autopaikat Todettiin, että Puu- ja erityisalojen liitto on tehnyt Metallityöväen liitolle ostotarjouksen ( markkaa) kolmesta Vaasan toimiston autopaikasta. Neuvotteluja asiasta jatketaan. 7.5 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Oppisopimuskoulutus Päätettiin, että Kari Asikainen ottaa yhteyttä Metsäteollisuus ry:n yhteisen kirjelmän tekemiseksi eduskunnalle. Kirjelmässä esitetään oppisopimuskoulutusjärjestelmän säilyttämistä entisellään ilman minkäänlaisia supistuksia ja toivotaan opetuspuolen lisävalvontaa. LIITE D 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Puusepänteollisuuden tutkintotoimikunnanjäsenen vaihdos Päätettiin esittää puusepänteollisuuden tutkintotoimikunnan uudek si jäseneksi Reijo Kettusta Askolta Matti Mäkisen tilalle. 1 i Tiedotusasiat Muut esille tulevat järjestö-ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. Tiedotusasioita ei ollut. ij 11 Kansainväliset asiat 11.1 Matkaraportti ay-lehtien jutuntekomatkasta Petroskoihin Merkittiin raportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE E Muita kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut,

11 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 30 / (4) 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Metsäalan palkkatilastolautakunta Merkittiin tiedoksi, että metsäalan palkkatilastolautakunta on asetettu. Liiton edustajina ovat Sirpa Save varsinainen jäsen, Aulis Nevalainen varajäsen, Timo Rautarinta varsinainen jäsen, Lauri Ainasto varajäsen. LIITE F { Lausunto maa- ja metsätalousministeriölle hyväksyi laaditun lausuntoluonnoksen metsälakeihin maa- metsätalousministeriölle. LIITE G Kutsu, "Ammatillista järjestöyhteistyötä Tampereella 100 vuotta" näyttelyihin Päätettiin, että Irja Häyrynen osallistuu jos hänen kalenteriinsa so- pii. Laurentius-metsät, kannanottopyyntö "Puu päivästä" ja sen vietosta Päätettiin, että kirje ei anna aihetta toimenpiteisiin. LIITE H Hallituksen kannanotto turkistarhausiskuista Päätettiin valmistella kannanottoluonnos hallitukselle turkistarhausiskuista. Luonnos käsitellään työvaliokunnassa. Aloitteet SAK:n valtuustolle Päätettiin valmistella luonnokset SAK:n valtuustolle: - työsuojeluvaltuutetun valitsemiseksi työpaikoille joissa on viisi työsuhteista työntekijää ja työsuojelutoimikunnan valinta työpaikoille joissa on 15 työntekijää. - LEL-työeläkekassan toiminnan jatkuminen entisellä pohjalla. Luonnosesitykset käsitellään työvaliokunnassa Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut, 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat.

12 i Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 30 / (4) 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään klo 8.30 Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Väisänen päätti kokouksen. Vakuudeksi: Kalevi Väisänen V. ^ ^ t d ^ '//iöii^u^ Ritva-Liisa Tuominen

13 I Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 31/ (3) Aika: Paikka t Lasna: Sihteeri: 1 Kokouksen avaus kerroksen kokoushuone Kalevi Väisänen Kalevi Hölttä Antero Väinölä Ritva-Liisa Tuominen Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Väisänen avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. \ f 3 Kokousvirkaiiijat Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Väisänen Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen % I i 4 Asialistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen asialista lisäyksillä kohta 7.3 henkilöstön info, 8.3 veneenrakennusteollisuuden kurssi ja poistetaan listalla kohdassa 7.3 ollut toimitsijoiden autolaina. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Toimitussihteerin palkkaaminen päätti, että toimitussihteehn paikka laitetaan hakuun. Paikka täytetään viimeistään alkaen. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. 7.2 Toimiston huoneilman tutkimus päätti työterveyshuollon suosituksen mukaisesti, että huoneilman tutkimus tehdään kyselytutkimuksena samoilla kysymyksillä kuin ennen remonttia. LIITE B

14 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 31/1998 2(3) 7.3 Johan Backmanin opintotukihakemus hyväksyi Johan Backmanin opintotukihakemuksen Opintomatka tehdään Strasbourgin Eu-parlamenttiin välisenä aikana. LIITE C 7.4 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Henkilökunnan info klo kerroksen kokoushuoneessa. Käsiteltävinä asioina; toimintasuunnitelman valmistelu / Väisänen, liiton talouden kehitys vuoden 1998 aikana /Hölttä, liiton 100-vuotisjuhlavalmistelut / Vanhala ja toimiston huoneilman tutkimus / Väinölä. Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat Oikeusapuhakemukset Päätettiin myöntää oikeusavut esityksen mukaisesti. LIITE D Esko Kaura-ahon kirje hallitukselle siirsi kirjeen EVO:n valmisteltavaksi. LIITE E Veneenrakennusteollisuuden kurssi Todettiin, että veneenrakennusteollisuuden kurssi järjestetään Tampereella. LIITE F Muita edunvalvonta-asioita ei ollut. M 9 Järjestö- ja koulutusasiat Järjestö- ja koulutusasioita ei ollut, 10 Tiedotusasiat Tiedotusjaoston kokous Helsingissä Merkittiin tiedoksi, että tiedotusjaoston kokous pidetään Helsingissä. Särmän nro 12 sisältö vahvisti Särmän nro 12 sisällön esitetyssä muodossa. LIITE G Muita tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut.

15 Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 31/1998 3(3) 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Kannanottoluonnos hallitukselle turkistarhausiskuista hyväksyi laaditun kannanottoluonnoksen Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE H 13.2 Aloitteet SAK:n valtuustolle hyväksyi laaditut aloitteet SAK:n valtuustolle. Aloite 1. koskee työsuojeluvaltuutetun valintaa työpaikoille joissa on vähintään viisi työsuhteista palkansaajaa ja jos palkansaajia on vähintään 15 tulee perustaa työsuojelutoimikunta. Aloite 2. koskee LEL työeläkekassan toiminnan jatkamista nykyisenkaltaisena. Viedään työvaliokunnan esityksenä hallitukselle. LIITTEET l-j 13.3 Kansanterveyslaitoksen pyyntö käyntikortin lähettämisestä vaikeasti sairaalle portugalilaiselle tytölle. Päätettiin lähettää käyntikortteja Sonja Christina Megalhaes- Semesille Portugaliin. Päätettiin, ettei kirjettä lähetetä edelleen. LIITE K 13.4 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään klo 8.30 Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Väisänen päätti kokouksen. Vakuudeksi Kalevi Väisänen Ritva-Liisa Tuominen

16 CB 39 Puu- ja erityisalojen ammattiliitto Työvaliokunnan pöytäkirjat ei sisällä liitteitä \

17 / //n: p Puu- ja erityisalojen liitto Aika: ASIALISTA Nro 31/1998 1(1) 1 KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUSVIRKAILIJAT puheenjohtaja sihteeri ASIALISTAN VAHVISTAMINEN EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA ILMOITUS- JA VAHVISTUSASIAT Muut esille tulevat ilmoitus- ja vahvistusasiat TALOUS-, HALLINTO- JA HENKILÖSTÖASIAT Toimittajan palkkaaminen Toimiston huoneilman tutkimus Toimitsijoiden autolaina Johan Backmanin opintotukihakemus Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat EDUNVALVONTA-ASIAT Oikeusapuhakemukset Esko Kaura-ahon kirje hallitukselle Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat JÄRJESTÖ- JA KOULUTUSASIAT Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat TIEDOTUSASIAT Tiedotusjaoston kokous Helsingissä Särmän nro 12 sisältö Muut esille tulevat tiedotusasiat KANSAINVÄLISET ASIAT Muut esille tulevat kansainväliset asiat HALLITUKSEN PÄÄTÖKSET MUUT ESITETTÄVÄT ASIAT Kannanottoluonnos hallitukselle turkistarhausiskuista Aloitteet SAK:n valtuustolle Kansanterveyslaitoksen pyyntö käyntikortin lähettämisestä vaikeasti sairaalle portugalilaiselle tytölle Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat HALLITUKSEN KOKOUKSEN ESITYSLISTALLE TULEVAT ASIAT 15 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

18 Työvaliokunnan listalle henkilöstöasia: työvaliokunta päätti toimiston ilman tutkimisesta. Työterveyshuollon asiantuntijat, työterveydenhoitajamme ja -lääkärimme, ovat sitä mieltä, että tässä vaiheessa ei ole tarkoituksenmukaista tutkia suodattimen avulla huoneitten ilman pitoisuuksia, vaan uusia nyt aikaisemmin tehty lomakekysely mahdollisista oireista. Ilman tutkittaminen kestäisi pitkään. Ehdotan, että ilman tutkimisesta luovutaan ja tässä vaiheessa tehdään kyselytutkimus samoilla kysymyksillä kuin ennen remonttia. Tulokset selvitetään henkilökunnalle sen jälkeen ja tehdään johtopäätökset K.Hölttä J

19 Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 32/ (4) Aika: Paikka: Läsnä: Sihteeri: kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Sakari Lepola Kalevi Hölttä Antero Väinölä Sirkka Korhonen 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Valittiin sihteeriksi Sirkka Korhonen 4 Asialistan hyväksyminen Asialistaan päätettiin lisätä seuraavat asiat: - kohdaksi 8.2. Vastaus SAK:Ile koskien Euron käyttöönoton vaiku tuksia palkkahallintoon ja palkanmaksuun - kohdaksi 10.1 Särmä-lehdessä ollut kirjoitus syyskokouksista - kohdaksi PL tiedotta nro 7 - kohdaksi 13.2 metsänhoidon jälkeenjääneisyys. Edellä luetelluin muutoksin hyväksyttiin kokouksen asialista. LIITE A. 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut

20 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 32/1998 2(4) 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Merkittiin tiedoksi toimistotyöntekijöiden ylityötilasto ajalta , LIITE B Työsuojelutoimikunnan esitys liikuntapäivän järjestämisestä. päätti, että järjestetään esityksen mukainen liikuntapäivä keskustoimiston henkilökunnalle. Ohjelman järjestää Työväen Urheiluliitto ja kustannukset korkeintaan mark kaa. Liikuntapäivä pidetään Pirkkolan urheilupuistossa viikolla 44. LIITE C. SAL Työkyky ohjelma Otettiin käsiteltäväksi esitys SAL-2000 työkyky ohjelma. päätti jättää asian tässä vaiheessa pöydälle lisäselvityksiä varten. Tutkitaan mahdollisuutta yhteensovitttaa ohjelma liiton kehittämisohjelmaesitykseen. LIITE D. Langattomien ryhmäkuuntelulaitteiden hankinta päätti hankkia langattoman ryhmäkuuntelulaitteiston. Laitteiston yhteishinta on markkaa. LIITE E. Työväen Arkiston esitys ammattiliittojen aineistojen säilyttämisestä päätti hyväksyä Työväen Arkiston esityksen liiton arkistoaineiston säilyttämisestä, järjestämisestä ja luetteloinnista. Kustannukset vuosittain noin markkaa. Asiaa koskevasti tehdään uusi sopimus Työväen Arkiston kanssa alkaen! , LIITE F. Aulis Nevalaisen työtehtävät Todettiin, että Aulis Nevalaisen työtehtävät määritellään uudelleen edunvalvontaosastolla muuttuneen tilanteen pohjalta Edunvalvonta-asiat 8.1 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Ei ollut. Esitys hallituksen vastaukseksi Esko Kaura-aholle päätti esittää hallitukselle vastauksen Esko Kauraahon hallitukselle lähettämään kirjeeseen koskien hänen työsuh - teensä irtisanomista, vastauskirje LIITE G. Viedään hallitukselle. 8.2 Vastaus SAK:n kyselyyn koskien Euron käyttöönoton vaikutuksia palkkahallintoon ja palkanmaksuun hyväksyi esityksen vastaukseksi SAK:n kyselyyn, LIITE H.

21 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 32/ (4) 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Merkittiin tiedoksi Antero Väinölän informaatio liiton jäsenrekisterin kehittämisestä ja asiaa koskevista neuvotteluista Leoniapankin kanssa Tiedotusasiat Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Ei esitetty käsiteltäväksi. Särmälehden syyskokousjuttu Särmälehden viime numerossa olleessa syyskokousjutussa oli vanhojen sääntöjen mukainen esityslista, jonka mukaan syyskokouk - sissa valitaan edustajat piirikokoukseen. Uusien sääntöjen mukaan piirikokousedustajat valitaan kahdeksi vuodeksi. Merkittiin tiedoksi. Merkittiin tiedoksi, että PL tiedottaa nro 7 ei määräaikaan mennessä tullut yhtään materiaalia, joten tiedotetta ei tehdä. Muita tiedotusasioita ei esitetty käsiteltäväksi. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Raportti Euroopan Rakennus- ja Puutyöväen Federaation puu- ja säkomitean kokouksesta Merkittiin raportti tiedoksi ja todettiin, että Lappeenranassa järjestettävään saha-alan seminaariin valitaan liitosta viisi osanottajaa. Liiton kustannettavaksi tulee ansiomenetyskorvaukset, muut kustannukset korvaa seminaarin järjestäjä,liite I. 12 Hallituksen päätökset Käytiin lävitse hallituksen edellisen kokouksen päätökset ja niistä johtuvat toimenpiteet. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Isku Oy:n kutsu uuden toimitalon vihkijäisiin Todettiin, että kutsun ovat saaneet Kalevi Vanhala ja Pekka Haveen. He edustavat liittoa tilaisuudessa ja työvaliokunta päätti osaltua 1000 markalla Isku Oy:n onnitteluun 70-vuotispäivän johdosta suorittamalla summan Liikesivistysrahaston Lahden aluerahastoon.

22 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 32/ (4) jonka tuotto käytetään huonekalualan koulutuksen ja tutkimuksen edistämiseen, LIITE J Metsänhoidon jälkeenjääneisyys Kalevi Väisänen selvitti Suomen metsien hoidon jälkeenjääneisyyttä valiokunta päätti käsitellä asiaa ja päättää mahdollisista toimenpi tä seuraavassa kokouksessa. Kalevi Vanhala informoi työvaliokuntaa kansallinen metsäohjelma ryhmän työstä. Merkittiin selvitys kuulluksi. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat ja annetaan informaatio koskien koulutuskyselyä. Selvityksen antaa Timo Rautarinta. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään klo Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: evi Vanhala Sirkka Korhonen

23 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 33 / (4) Aika: Paikka Läsnä: Sihteeri: 1 Kokouksen avaus kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Sakari Lepola Kalevi Hölttä Antero Väinölä Ritva-Liisa Tuominen Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen asialista lisäyksillä kohtaan 7.5 toimitsijoiden matkaraportti, 9.3 liiton huomionosoitukset merkkipäiviään viettäville ammattiosastoille/yhteisöille, 13.3 seminaari puutuotteille lisää jalostusarvoa ja 13.4 lausuntopyyntö maa- ja metsätalousministeriölle. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Hannu Valtanen vuotta Päätettiin, että Kalevi Vanhala ja Kalevi Väisänen menevät onnittelemaan Metsäteollisuus ry:n johtajaa Hannu Valtasta.

24 Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 33/1998 2(4) 7.2 Esitys hallituksen jäsenten ja valtuuston puheenjohtajien mikrotietokoneiden hankkimisesta vahvisti esityksen hallituksen jäsenten ja valtuuston puheenjohtajien mikrotietokoneiden hankkimisesta. Viedään työvaliokunnan esityksenä hallitukselle. LIITE B 7.3 Toimitsijoiden palkat alkaen vahvisti toimitsijoiden palkat alkaen. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE C 7.4 Terveydenhoitosopimus vahvisti terveydenhoitosopimuksen toimistohenkilöstön osalta. Toimitsijoiden osalta viedään sopimus työvaliokunnan esityksenä hallitukselle vahvistetavaksi. Sopimus on voimassa välisen ajan, jatkuen vuoden kerrallaan, jos sitä ei erikseen irtisanota. LIITE D 7.5 Toimitsijoiden matkaraportti Merkittiin tiedoksi toimitsijoiden matkaraportti väli seltä ajalta. LIITE E 7.6 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut Kalevi Vanhala poistui kokouksesta ja Kalevi Väisänen siirtyi puheenjohtajaksi 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Metsäalan koulutustyöryhmän jäsenten nimeäminen Vahvistettiin metsäalan koulutustyöryhmän jäseniksi Lauri Ainasto ja Aulis Nevalainen Kari Asikaisen ja Sakari Lepolan tilalle. LIITE F 8.2 Yhteistyösopimus asianajotoimisto Nordia Oy: n kanssa vahvisti yhteistyösopimuksen asianajotoimisto Nordia Oy kanssa (entinen Lakiasema). LIITE G 8.3 Oikeusapuhakemukset Päätettiin myöntää oikeusavut esityksen mukaisesti. LIITE H Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut

25 Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 33/1998 3(4) 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 SASKin sääntömääräinen syyskokous Nimettiin liiton edustajiksi SASKin sääntömääräiseen syyskokoukseen Sirpa Save ja Timo Rautarinta. LIITE I 9.2 Osasto 58 kirje, koskien työväenlehtituen maksamista Todettiin, että liitto maksaa työväenlehtitukea ainoastaan liiton jäsenille. Jäsenrekisteri tarkastaa jäsenyyden hakijoiden osalta. Kalevi Hölttä laatii vastauskirjeen osastolle. LIITE J 9.3 Liiton huomionosoitukset merkkipäiviään viettäville ammattiosastoille /yhteisöille hyväksyi laaditun luonnoksen, liiton huomionosoitukset merkkipäiviään viettäville ammattiosastoille /yhteisöille. LIITE K Tiedotusasiat Muut esille tulevat järjestö-ja koulutusasiat Muita järjestö-ja koulutusasioita ei ollut. Tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Metsien monikäyttöfoorumi Päätettiin, ettei metsien monikäyttöfoorumiin osallistuta LIITE L 13.2 Honkarakenteen kiitoskirje Merkittiin kirje tiedoksi. LIITE M 13.3 Seminaari puutuotteille lisää jalostusarvoa Nimettiin liiton edustajiksi Puutuotteille lisää jalostusarvoa - seminaahin Heurekassa Antero Väinölä, Timo Rautarinta ja Aulis Nevalainen jos heidän kalenteriinsa sopii. LIITE N

26 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 33/1998 4(4) Lausuntopyyntö maa- ja metsätalousministeriölle Päätettiin, että Kalevi Väisänen laatii vastausluonnoksen seuraa vaan työvaliokunnan kokoukseen. Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään klo 8.30 Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Väisänen päätti kokouksen. Vakuudeksi: / S A - (i-^l Kalevi Vanhala kohdat 1-7 Ritva-Liisa Tuominen ' O f-^ y.. Kalevi Väisänen kohdat 8-15

27 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 34 / (4) Aika: Paikka Läsnä: Sihteeri: kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Sakari Lepola Kalevi Hölttä Antero Väinölä Ritva-Liisa Tuominen 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen asialista lisäyksellä kohtaan 9.2 kirje opetusministerille, 10.1 Särmän nro 13 sisältöjä vuoden 1999 toimintasuunnitelman tarkennus. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat 7.1 Järjestötalopalvelut Oy:n saatava päätti, että Järjestötalopalvelut Oy:n saatavalle ei tässä vaiheessa tehdä mitään. 7.2 Talousarvioesitysluonnos Käytiin keskustelu vuoden 1999 talousarvioesityksestä. Viedään luonnos hallituksen kokoukseen.

28 Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 34 / (4) 7.3 Tositetarkastajien lausunnot Merkittiin tiedoksi tositetarkastajien lausunto väli seltä ajalta. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE B 7.4 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut 8 Edunvalvonta-asiat Edunvalvonta-asioita ei ollut. 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Jäsenhankinnan edistäminen Päätettiin, että annetaan piirien raportoinnille kuukauden lisäaika. Raporttien on oltava valmiit mennessä. Työryhmän työn on oltava valmiina mennessä. 9.2 Kirje opetusministerille vahvisti kirjeluonnoksen opetusministeri Olli-Pekka Heinoselle, joka koskee oppisopimuskoulutuksen käyttöä aikuiskoulutuksessa. LIITE C Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut 10 Tiedotusasiat 10.1 Särmän nro 13 sisältö vahvisti Särmän nro 13 sisältö. LIITE D Muita tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Liiton koulutusapu Viron Metsätyöntekijöiden liitolle hyväksyi LIITTEEN E mukaisen ehdotuksen liiton koulutusavun Viron Metsätyöntekijöiden liitolle Venäjän Metsätyöntekijöiden liiton avunpyyntö Kansainväliselle Rakennus- ja Puutyöväen Unionille ja Puu- ja erityisalojen liitolle Päätettiin, että liitto tukee Venäjän Metsätyöntekijöiden liittoa summalla, joka vastaa talousarviossa varattua luottamusmieskurs sin järjestämistä Pietarin alueella. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE F

29 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 34 / (4) 11.3 Muut esille tulevat kansainväliset asiat Muita kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Lausunto maa- ja metsätalousministeriölle hyväksyi lausunnon maa- ja metsätalousministeriölle Lausuntoluonnos koskee asetuksia metsänhoitoyhdistyksistä. LIITE G 13.2 Sopimus arkistoaineiston säilyttämisestä vahvisti sopimusluonnoksen arkistoaineiston säilyttämisestä Työväen Arkiston kanssa. LIITE H Jaakko Viitasaaren kiitoskortti muistamisesta Merkittiin tiedoksi Jaakko Viitasaarelta tullut kiitoskortti. Vuoden 1999 toimintasuunnitelman toteuttaminen Päätettiin, että työvaliokunta käsittelee vuoden 1999 toi mintasuunnitelman toteuttamista. Eduskuntavaalit Päätettiin, että hallitukselle annetaan selvitys eduskuntavaaleihin liittyvistä toimenpiteistä. LIITE I SAK:n valtuustonsääntömääräinen syyskokous Merkittiin tiedoksi SAK:n valtuustonsääntömääräinen syyskokouksen kutsu. LIITE J Metsätutkimuspäivä Vaasassa Päätettiin, että Terho Varjus osallistuu liiton edustajana metsätutkimuspäivään Vaasassa jos hänen kalenteriinsa sopii. LIITE K Edustajien nimeäminen saha-alan seminaariin Nimettiin liiton edustajiksi saha-alan seminaahin Lappeenrannassa, Ahti Henelius UPM, Eelis Hiltunen Enso Stora, Matti Kiiskinen Enso, Pekka Uksjärvi UPM Pori ja Matti Tynys Koskisen Oy.

30 Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 34 / (4) 13.9 Vuoden 1999 toimintasuunnitelman tarkennus Toimintasuunnitelmaan tarkennetaan känsäinvälisten asioiden osalta osallistumispäivien lukumäärän tarkistamisella. LIITE L Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut r <7 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. j f 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi^: r-ucc-a Kalevi V^ala Ritva-Liisa Tuominen V

31 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 35 / (4)! Aika: Paikka Läsnä: Sihteeri: 1 Kokouksen avaus kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Sakari Lepola Kalevi Hölttä Antero Väinölä Ritva-Liisa Tuominen Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen asialista lisäyksellä kohtaan 7.2 Veikko Porkkala 90-vuotta ja raportti maataloustyöläisten II maailmankonferenssista. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Merkittiin tiedoksi puheenjohtajan antama informaatio Levillä pidetyiltä SAK-päiviltä Palaute kokonaisuudessaan on ollut hyvää koko Lapin alueella järjestetyltä edunvalvontaviikolta sekä Levillä järjestetystä SAK:n tilai suudesta ja liittotapaamisesta. Muita ilmoitus-ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Sakari Lepolan kehittämisvapaan pito hyväksyi LIITTEEN B mukaisesti Sakari Lepolan kehittämisvapaan pidon vuoden 1999 aikana.

32 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 35 / (4) Veikko Porkkala 90-vuotta Liiton entinen sihteeri Veikko Porkkala täyttää vuotta ja häntä päätettiin muistaa n. 500 markalla. Lahjan muoto hänen toivomuksensa mukaan. Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 SAK:n työelämän kehittämisen valiokunnan ja oikeudellisen valiokunnan varajäsenien uudelleen nimeäminen nimesi SAK:n oikeudelliseen valiokuntaa varajäseneksi Tuija Kelloniemi-Häärän Veijo Kervisen tilalle. Työelämän kehittämisvaliokunnan varajäsenen nimeäminen jätettiin pöydälle. LIITE C 8.2 Luottamusmiesvaalien siirtäminen Enso OY:n Pohjois-Suomen hankinta-alueella vahvisti esityksen mukaisesti luottamusmiesvaalien siirron vuodelle 1999 Enso Oy:n Pohjois-Suomen hankinta-alueella LIITE D 8.3 Sairausajan palkka ym. koskevat asiat Päätettiin, että otetaan yhteyttä työantajaliittoihin ja aloitetaan kaikilla sopimusaloilla neuvottelut sairausajan palkkamääräyksistä. Päätettiin, että Metsäteollisuus ry:n johtajalle Arto Tähtiselle lähetetään vastauskirje metsäteollisuuden aloja koskevan jatkuvan neuvottelujen periaatteesta. EVO laatii kirjeluonnoksen. 8.4 Oikeusapuhakemukset vahvisti esityksen mukaisesti oikeusapuhakemukset. LIITE E 8.5 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut. 9 Järjestö- ja koulutusasiat Järjestö-ja koulutusasioita ei ollut. 10 Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut

33 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 35 / (4) 11 Kansainväliset asiat 11.1 EFA:n seminaari Suomessa Päätettiin esityksen mukaisesti, että järjestetään EFA:n Euroopan maatalouspolitiikkaa koskeva koulutusseminaari Suomessa. Päätettiin, että seminaariin osallistuvat toimitsijat ja maatalousalojen tes-jaosto. LIITE F 11.2 Matkaraportti Tanskan erityisalojen ammattiliiton SID:n liittokokouksesta Merkittiin raportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE G 11.3 Teknologisten ja organisatoristen muutosten vaikutus työntekijöihin AFETT:in järjestämä kurssi Tanskassa Päätettiin, että liiton edustajana osallistuu Timo Rautarinta. LIITE H 11.4 Julkisten palvelujen tulevaisuus Euroopassa - ETUCO- kurssi Päätettiin, ettei liitto lähetä edustajaa ko kurssille. LIITE I 11.5 Raportti maataloustyöläisten II maailmankonferenssista Merkittiin tiedoksi raportti maataloustyöläisten II maailmankonferenssista Kap kaupungissa. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE J 11.6 Muut esille tulevat kansainväliset asiat Muita esille tulevia kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset valtuutti hallituksen päätökseen liittyen työterveydenhoitosopimuksen yleistä soveltamisalaa koskevan ensimmäisen kappaleen osalta Antero Väinölän ja Kalevi Höltän käymään neuvottelut toimitsijoiden luottamusmiehen kanssa. Muita hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Jaostojen kokoukset Lahdessa päätti, että jaostot pitävät yhteisen kokouksen klo ja lounaan jälkeen jokainen jaosto pitää oman ko-

34 Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 35 / (4) kouksensa. Jaostojen vastaavat toimitsijat katsovat osastoittain mitkä jaostot voivat kokoontua samanaikaisesti Palkansaajien tutkimuslaitoksen kannatusyhdistyksenjäsenyys ja tukimaksu vuodelle 1999 päätti, että jäsenyyttä jatketaan ja liitto maksaa tukimaksua Palkansaajien tutkimuslaitokselle 0,1 prosenttia jäsenmaksutulosta josta on vähennetty työttömyyskassamaksut sekä piirien ja ammattiosastojen jäsenmaksupalaute. LIITE K 13.3 Vastaus SAK:n lausuntopyyntöön EU:n ilmastostrategiasta hyväksyi laaditun vastausluonnoksen SAK:Ile EU:n ilmastostrategiasta. LIITE L 13.4 Muuttuvassa maailmassa - kansainvälisen toiminnan ajankohtaispäivä nimesi liiton edustajaksi ko tilaisuuteen Kalevi Väisä sen. LIIITE M Hannu Valtasen 50-vuotisjuhlat Päätettiin, että Kalevi Vanhala ja Kalevi Väisänen osallistuvat Met säteollisuuden metsäjohtaja Hannu Valtasen 50 vuotispäiville ja hankkivat sopivaksi katsomansa lahjan. Liikkeenluovutusdirektiivin uudistus Päätettiin, että EVO laatii vastausluonnoksen. LIITE N 13.7 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: Kalevi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen

35 KYSELY 2(2) Työympäristöosasto/KUts Liiketoiminnan tai sen osan luovutus arvioidaan viime kädessä kokonaishankinnalla. Direktiivin tarkoituksena on suojata työntekijää tilanteissa, joissa työnantaja vaihtuu sopimukseen perustuvan luovutuksen kautta. Tärkein arviointiperuste on toiminnan identiteetin säilyminen luovutuksesta huolimatta. Työlainsäädäntömme muutostarpeen selvittämiseksi pyydämme liitoltanne kuvausta erilaisista alinhankinta- ja ostopalvelutilanteista, niihin liittyvistä ongelmista ja oikeuskäytännöstä. Myös muut aiheeseen liittyvät kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita. Vastaukset pyydämme lähettämään mennessä Katja Lehdolle mieluiten sähköpostitse (osoite: Yhteistyöterveisin SAK: n työympäristöosasto [irsti Palanko Katja Lehto

36 Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 36 / (4) Aika: Paikka Läsnä: Sihteeri 1 Kokouksen avaus kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Sakari Lepola Kalevi Hölttä Antero Väinölä Ritva-Liisa Tuominen Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen asialista lisäyksellä kohtaan 6.1 SAK:n tavoitteet seuraavalle vaalikaudelle, 7.4 liiton ja työttömyyskassan välinen sopimus, 8.4 osa-aikaeläkejärjestelmän kehittäminen LELaloille soveltuvaksi ja 14.2 vuoden 1999 toimintasuunnitelma. LII- TE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 moitus- ja vahvistusasiat 6.1 SAK:n tavoitteet seuraavalle vaalikaudelle Päätettiin, että SAK:n tavoitteet seuraavalle vaalikaudelle vihkonen lähetään hallitukselle, valtuustolle, ehdokkaille, jaostoille ja toimitsijoille. Muusta jakelusta päättää vaalityöryhmä. Muita ilmoitus-ja vahvistusasioita ei ollut. K * 7

37 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 36/1998 2(4) 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Orvokki Soinisen todistukset WORD-tekstinkäsittelykurssilta ja PC:n perusteet kurssilta. Merkittiin todistukset tiedoksi. LIITTEET B-C Tapio Rautavaaran patsashanke päätti esityksen mukaisesti varata liitolle Tapio Rautavaaran pienoispatsaan hintaan markkaa. LIITE D Ylityötilasto Merkittiin ylityötilasto tiedoksi. LIITE E Liiton ja työttömyyskassan välinen sopimus Päätettiin, että talousjaosto tekee ehdotuksen sopimuksesta työva liokunnalle. 7.5 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 UPM-Kymmene Oyj:n laadunmäärityksen kokeilusopimus hyväksyi UPM-Kymmene Oyj:n tehtailla tapahtuvan laadunmäärityksen kokeilusopimuksen. Lauri Ainasto hoitaa asiaan liittyvät toimenpiteet. LIITE F 8.2 Puupölyseminaari Päätettiin, että EVO nimeää osallistujat seminaariin ja varmistaa liiton puheenvuoron seminaarin loppukeskusteluun. LIITE G 8.3 Oikeusapuhakemukset vahvisti oikeusavut esityksen mukaisesti LIITE H 8.4 Osa-aikaeläkejärjestelmän kehittäminen LEL-aloille soveltuvaksi Päätettiin, että liitto on mukana yhdessä sopijaosapuolien kanssa lähetettävässä kirjeessä sosiaali- ja terveysministerille. Kirje koskee osa-aikaeläkejärjestelmän kehittämistä. LIITE I 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Vaalityöryhmän muistio - toimenpiteet Merkittiin muistio tiedoksi. Annetaan hallitukselle informaatio seuraavassa hallituksen kokouksessa. LIITE J

38 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 36 / (4) 9.2 TUL:n avustusanomus toimikaudelle 1999 Päätettiin esityksen mukaisesti antaa TULille avustusta markkaa toimikaudelle Avustuksesta käytetään 3000 markkaa stipendiin, joka luovutetaan yhdelle liiton jäsenenä tai jäsenperheestä olevalle nuorelle urheilijalla. Loppusumma jaetaan kahteen erilliseen kohteeseen. LIITE K 9.3 Kansainvälisen yhteistyön koulutusohjelma Päätettiin, että liitto varaa kaksi koulutuspaikkaa Aktiivi-instituutin, Kiljavan Opiston ja Murikka-Opiston yhteiseen kansainvälisen yhteistyön koulutusohjelmaan. Osallistujat nimetään myöhemmin. LIITE L 9.4 Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut 10 Tiedotusasiat 10.1 Särmän nro 14 sisältö vahvisti Särmän nro 14 sisällön esityksen mukaises ti. LIITE M 10.1 Muut esille tulevat tiedotusasiat Muita tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Ruotsin maaliiton 80-vuotispäivät Päätettiin lahjoittaa 1000 kruunua Maatyöläisten Kansainväliseen Solidaarisuusrahastoon sekä lähetetään onnittelukirje. LIITE N 11.2 Muut esille tulevat kansainväliset asiat Muita esille tulevia kansainvälisiä asioita ei ollut. 2 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut 13 Valtuustoasiat 13.1 Valtuuston toimihenkilöt Vahvistettiin valtuuston toimihenkilöt LIITTEEN O mukaisesti Viedään hallituksen seuraavaan kokoukseen.

39 Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 36/1998 4(4) 13.2 Valtuuston kokouksen asialista Vahvistettiin valtuuston kokouksen asialista. Viedään hallituksen seuraavaan kokoukseen. LIITE P 14 Muut esitettävät asiat 14.1 Presidentti Mauno Koivisto 75-vuotta Päätettiin lahjoittaa 1000 markkaa Kansan Sivistysrahaston toiminnan tukemiseen Vuoden 1999 toimintasuunnitelma Käytiin keskustelu toimintasuunnitelmasta tekstitarkennuksista. Toimintasuunnitelmaa käsitellään seuraavassa hallituksen kokouk Muut kohdassa 14 käsiteltävät asiat Päätettiin, että paperisista viikkolistoista luovutaan vuoden vaihteessa. Vuoden 1999 alusta menot näkyvät jokaisen kalenterista 15 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 16 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: alevi Vanhala L ) g Ritva-Liisa Tuominen

40 Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 37 / (4) Aika: Paikka: Läsnä: Sihteeri kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Sakari Lepola Kalevi Hölttä Antero Väinölä Ritva-Liisa Tuominen 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen asialista lisäyksellä kohtaan 8.1 Aulis Nevalaisen nimeäminen metsäalan, taimitarha-alan ja turvealan työehtosopimusneuvottelukuntiin, 8.2 työehtosopimukset Internettiin, 11.1 Raportti EFA:n naiskomitean kokouksesta Luxemburgissa 13.3 edustajan nimeäminen ESR-hankkeen ohjaustyöryhmään ja 13.4 Luston Metsäkulttuuripäivät ja esityslistalla oleva kohta 8.1 siirretään kohdaksi 9.3. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Merkittiin tiedoksi Antero Väinölän informaatio neuvotteluista toimit sijoiden terveydenhoitosopimuksen yleistä soveltamisalaa koskevasta osasta. Neuvottelutulosta ei saavutettu. Muita ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut.

41 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 37 / (4) ) 7 Talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat 7.1 Vakuutustarjoukset hyväksyi talousjaoston ehdotuksen perusteella Sammon tekemän tarjouksen järjestövakuutukseksi, vakuutuksesta jätetään kaskon osuus pois. LIITE B Joensuun toimiston vuokraus hyväksyi SAK:n kanssa tehdyn vuokrasopimuksen Joensuun toimiston tiloista alkaen. LIITE C Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Aulis Nevalaisen nimeäminen metsäalan, taimitarha-alan ja turvealan työehtosopimusneuvottelukuntiin ja ehmielisyyksistä neuvottelevaksi toimitsijaksi nimesi Aulis Nevalaisen metsäalan, taimitarha-alan ja turvealan työehtosopimusneuvottelukuntiin. Viedään hallitukselle nimesi Aulis Nevalaisen ko sopimusalojen erimielisyyksistä neuvottelevaksi toimitsijaksi yhdessä Lauri Ainaston kanssa. LIITE D 8.2 Työehtosopimukset internettiin Merkittiin tiedoksi, että työministeriössä on suunnitteilla kaikkien valtakunnallisten työehtosopimusten laittaminen Internettiin. Asiaa selvitetään edelleen. 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Maatilatalouden alueellisten tutkintotoimikuntien asettaminen nimesi maatilatalouden alueellisiin tutkintotoimikuntiin, Etelä-Suomen lääni Aarno Jalonen, Länsi-Suomen lääni Kaija Puottula, Itä-Suomen lääni Eero Kolehmainen ja Oulun ja Lapin läänit Harri Häkkinen. LIITE E 9.2 TSL:n mikrokoulutustarjous jäsenmikron hankkineille päätti esityksen mukaisesti maksaa jäsenille osanottomaksusta TSL:n järjestämillä jäsenmikron starttipaketti kurssilta 200 markkaa omavastuu on 100 markkaa ja Internetin käyttökurssilta 400 markkaa ja omavastuu on 400 markkaa. Matkakuluja ei liitto korvaa. LIITE F

1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat Ei ollut.

1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat Ei ollut. SAK:n edustajakokous 2001 Luonnos 46 (46) Tahto-työiyhmä 13.2.2001 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 9/2001 1 (5) Riittävät ja laadukkaat päivälioito- ja koulutuspalvelut ovat pertieiden hyvinvoinnin

Lisätiedot

Edustajan nimeäminen Suomen Metsäyhdistyksen kevätkokoukseen. Työvaliokunta nimesi liiton edustajaksi Sirpa Saven. LIITE F

Edustajan nimeäminen Suomen Metsäyhdistyksen kevätkokoukseen. Työvaliokunta nimesi liiton edustajaksi Sirpa Saven. LIITE F Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 15/1998 3(3) 13.2 13.3 13.4 13.5 Edustajan nimeäminen Suomen Metsäyhdistyksen kevätkokoukseen 23.4.1998 nimesi liiton edustajaksi Sirpa Saven. LIITE F Liiton

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 3 4(4)

PÖYTÄKIRJA Nro 3 4(4) PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 3 4(4) 12. Muut esitettävät asiat 12.1 SAKKLn VI liittokokous 21.-22.3.1998 Kiljavan Opistolla Päätettiin, että järjestöosaston katsoo yhden edustajan liittokokoukseen.

Lisätiedot

Enso Oyj:n varatoimitusjohtaja Juhani Pohjolaisen eläkkeelle jääminen

Enso Oyj:n varatoimitusjohtaja Juhani Pohjolaisen eläkkeelle jääminen PÖYTÄKRJA Nro39 /1998 4 (4) 13.7 13.8 13.9 Enso Oyj:n varatoimitusjohtaja Juhani Pohjolaisen eläkkeelle jääminen Päätettiin, että liitto hankkii lahjan luovutettavaksi Juhani Pohjolai selle 17.12. Kalevi

Lisätiedot

2155 Työntekijät/Pikakuljetus Miettinen OY/työajanlyhennyskorvaukset

2155 Työntekijät/Pikakuljetus Miettinen OY/työajanlyhennyskorvaukset PÖYTÄKIRJA Nro 41 /2003 2 (3) 8.2 Oikeusapuhakemukset 2150 Salonen Marika/Caribia Service Oy/irtisanominen Salosen työsuhteessa noudatettiin PAMin siivoojien työehtosopimusta ja työsuhde päätettiin koeajalla

Lisätiedot

12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut.

12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. PÖYTÄKIRJA Nro 23 /2001 3 (4) 10 Tiedotusasiat 10.1 Särmän nro 9 sisältö Vahvistettiin Särmän nro 9 sisältö esitetyssä muodossa LIITE G Muita tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Suomen

Lisätiedot

11 Kansainväliset asiat 11.1 NBTF:n vuosikokous Tampereella aloitteet Mahdolliset aloitteet käsitellään työvaliokunnassa 28.1.

11 Kansainväliset asiat 11.1 NBTF:n vuosikokous Tampereella aloitteet Mahdolliset aloitteet käsitellään työvaliokunnassa 28.1. PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2002 4(5) 9 Järjestö- ja koulutusasiat Järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10 Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 NBTF:n vuosikokous 24.-25.4.2002

Lisätiedot

8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Oikeusapuhakemus Työrauhavelvoitteen rikkominen Stora Enso Timber Oy Ltd:n Kotkan

8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Oikeusapuhakemus Työrauhavelvoitteen rikkominen Stora Enso Timber Oy Ltd:n Kotkan PÖYTÄKIRJA Nro 17/2002 2 (3) 7.3 7.3 Vuorotteluvapaan alkamisajankohta Leena Suomiselle myönnettiin vuorotteluvapaa aikaisemmin 1.8.- 31.12.2002 väliseksi ajaksi. päätti osastopäällikön esityksen mukaisesti,

Lisätiedot

7.2 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut.

7.2 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. PÖYTÄKIRJA Nro 32 /1999 2 (3) 7.2 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Oikeusapuhakemukset

Lisätiedot

Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen

Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 27/2000 1 (5) Aika: Paikka Läsnä: Poissa tf Sihteeri: 15.8.2000 15 kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Olli Peltola Kalevi Hölttä Sakari Lepola

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen.

Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen. PÖYTÄKIRJA Nro 32/2002 1 (4) Aika: Paikka: Läsnä: Poissa: Sihteeri: 1 Kokouksen avaus 16.9.2002 15 kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Kalevi Hölttä Olli Peltola Sakari Lepola Ritva-Liisa

Lisätiedot

14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt

14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt PÖYTÄKIRJA Nro 26 /2003 3 (3) 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Työvaliokunta nimesi liiton edustajaksi Suomen Viestintärahoitus Oy:n yhtiökokoukseen Petteri Raidon. LIITE H

Työvaliokunta nimesi liiton edustajaksi Suomen Viestintärahoitus Oy:n yhtiökokoukseen Petteri Raidon. LIITE H Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 13/2000 3(3) 10 Tiedotusasiat 10.1 Mediaseurannan osumatilasto helmikuulta Merkittiin tiedoksi mediaseurannan osumatilasto helmikuulta LIITE F Muita tiedotusasioita

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

Työttömyyskassan asiat Työttömyyskassan asioita ei ollut. Muut esitettävät asiat Valtuuston kannanottojen valmistelu

Työttömyyskassan asiat Työttömyyskassan asioita ei ollut. Muut esitettävät asiat Valtuuston kannanottojen valmistelu 10. Tiedotusasiat 10.1. Suunnitelma Särmän nro 8:n sisällöksi Työvaliokunta hyväksyi LIITTEENÄ F olevan suunnitelman Särmän nro 8:n sisällöksi. 10.2. Muut esille tulevat tiedotusasiat Työvaliokunta päätti,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 27 2(5)

PÖYTÄKIRJA Nro 27 2(5) PÖYTÄKIRJA Nro 27 2(5) päätti esittää hallitukselle, että liiton uudet tilien käyttöoikeudet tulevat puheenjohtaja Kalevi Vanhalalle, sihteeri Kalevi Väisäselle, talouspäällikkö Kalevi Höltälle ja taloussihteeri

Lisätiedot

7.3 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut.

7.3 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. PÖYTÄKIRJA Nro 40/2000 2 (3) 7.3 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Pöytäkirja metsäalan

Lisätiedot

7.1.1 Liikunnallinen iltapäivä. Päätettiin järjestää liikunnallinen iltapäivä elo-syyskuun vaihtees sa.

7.1.1 Liikunnallinen iltapäivä. Päätettiin järjestää liikunnallinen iltapäivä elo-syyskuun vaihtees sa. PÖYTÄKIRJA Nro 9 /1999 2 (6) 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Työsuojelutoimikunnan kokouksen pöytäkirja. 7.1.1 Liikunnallinen iltapäivä. Päätettiin järjestää liikunnallinen iltapäivä elo-syyskuun

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 4/11 1 (5)

SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 4/11 1 (5) SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 4/11 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS Aika Sunnuntai 15.5.2011 klo 10.00 Paikka Liiton keskustoimisto, Helsinki Osanottajat Sirpa Paatero (4) puheenjohtaja Kari Uotila

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja/ 5 / 2015 Asialista Vammaisneuvosto Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, Mikkeli

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja/ 5 / 2015 Asialista Vammaisneuvosto Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, Mikkeli Kokoustiedot Aika torstai klo 16.00 17.45 Paikka Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, 50100 Mikkeli Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kauko Väisänen, puheenjohtaja Eero Erola, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 14.9.2017 klo 16.30-18.52. PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 3/11 1 (5)

SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 3/11 1 (5) SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 3/11 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS Aika Tiistai 19.4.2011 klo 18.00 Paikka Liiton keskustoimisto, Helsinki Osanottajat Sirpa Paatero (3) puheenjohtaja Kari Uotila

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 1 Kokoustiedot Aika: 5.5.2009 klo 13.00 13.57 Paikka: Jyväskylän Paviljonki Messukatu 10, Jyväskylä Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 2 Sisällysluettelo Sivu

Lisätiedot

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv. 2003-2007 Joensuun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 14.11.2007 kello 18.05-19.20 Paikka: Koivupihan palvelukeskus, Ravintola

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (7) A S I A L U E T T E L O: 17 Kokouksen avaus 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Ääntenlaskijoiden valinta 21 Työjärjestyksen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 12.5.2007. Paikka Lakimiesliiton ylähuone, Uudenmaankatu 4-6

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 12.5.2007. Paikka Lakimiesliiton ylähuone, Uudenmaankatu 4-6 1(6) Aika 8.5.2007 Paikka Lakimiesliiton ylähuone, Uudenmaankatu 4-6 Läsnä Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja; toimi puheenjohtajana kohtaan 11 asti Olli Kärkkäinen, varapuheenjohtaja; kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Torstai klo 18.00 19.40 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1/2017

Hallituksen kokous 1/2017 PÖYTÄKIRJA 1 (5) 26.1.2017 Hallituksen kokous 1/2017 Aika Torstai 26.1.2017 kello 18.00 Paikka HPP Asianajotoimisto Oy, Bulevardi 1 A, 00100 Helsinki Läsnä Jesse Viljanen puheenjohtaja Ilari Autio läsnä

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2017 1 AIKA 27.4.2017 klo 16.30 alkavan iltakoulun päätyttyä klo 19.26. PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 14 Kokouksen

Lisätiedot

Yhteistyömallien selvittäminen Pelkosenniemen kunnan kanssa

Yhteistyömallien selvittäminen Pelkosenniemen kunnan kanssa Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 20.6.2016 klo 12.00-12,35 Paikka Savukosken kunnanvirasto 108 109 110 Yhteistyömallien selvittäminen Pelkosenniemen kunnan kanssa

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta. Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Kirkkokatu 10 A, 3. krs. / PL 45 53101 Lappeenranta 040 3126 301 lappeenranta.seurakunta@evl.fi Aika Keskiviikko 25.3.2015 klo 17.00 18.25 Paikka Kirkkokatu

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 1 AIKA 7.9.2016 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 39

Lisätiedot

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk. Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006 1(6) Aika 2.1.2006 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista Johtokunnan kokous 7.5.2019 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 7.5.2019 klo 10.00 Paikka Lisätietoja ISLABin hallinnon kokoushuone, KYS, rak 1A, 3. krs, Kuopio SKYPE-kokous,

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 48. Kokouksen avaus 49. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 51. Ääntenlaskijoiden valinta 52.

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

4 57 Keltinmäen alueseurakunnan ennakkoäänestyspaikat

4 57 Keltinmäen alueseurakunnan ennakkoäänestyspaikat JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2014 1 AIKA 28.8.2014 klo 16.30 17.00 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 1.6.2017 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot

Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut.

Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2000 2 (5) 7.3 Aluetyöterveyslaitoksen tekemään seinärakenteiden mittausraporttiin liittyvät toimenpiteet Päätettiin, että Olli Peltola selvittää korjauksiin liittyvät vastuukysymykset

Lisätiedot

SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS

SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2010 SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 20.4.2010 klo 9.00 9.40 Paikka: Nivala, Sapuskan kabinetti 1 Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta Hokkanen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 8.6.2017 klo 16.30 17.30 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Aika 29.09.2007 klo: 15:00. Käsiteltävät asiat. 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen. 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen

Aika 29.09.2007 klo: 15:00. Käsiteltävät asiat. 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen. 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen Aika 29.09.2007 klo: 15:00 Paikka Helsinki Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen 3. Nuorisojaoston toimintakentän hahmottaminen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO

PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO 26.1.2018 1. Aika: 26.1.2018 klo 10.00-11.00 Paikka: Paikalla: Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 Kyrö Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Marja Viitanen,

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 8 julkaisutapa 7 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 9 8 Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon

Otsikko Sivu. 8 julkaisutapa 7 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 9 8 Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2015 1 Työsuojelutoimikunta 16.06.2015 Aika 16.06.2015 klo13:04-14:25 Paikka NordLab yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2015 1 AIKA 17.12.2015 klo 16.30-17.08 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 90 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Läsnä Iina-Mari Supperi puheenjohtaja. Hanna-Maria Seppä. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.05.

Läsnä Iina-Mari Supperi puheenjohtaja. Hanna-Maria Seppä. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.05. PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 Aika Paikka Maanantai 19.1.2015 Energiateollisuus ry, Fredrikinkatu 51 53 B, 00100 Helsinki Läsnä Iina-Mari Supperi puheenjohtaja Eero Blåfield Hannu Häkkänen Minna

Lisätiedot

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2). 1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,

Lisätiedot

Aika: :00 16:14 Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00

Aika: :00 16:14 Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00 SIVU 1/5 SYYSKOKOUS Aika: 21.10.2017 12:00 16:14 Paikka: Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00 Läsnä: 33 jäsenseuraa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2018 1 AIKA 13.9.2018 klo 16.30 18.26 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10. Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta

UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta Aika 3.3.2008 klo 10.30-12.40 Paikka Jyväskylän kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Jäsen Veijo Koskinen x Ulla Lauttamus x Heidi Nieminen x Pirkko Selin

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Aika: 25.4.2017 klo 13.10 15.30 Paikka: Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki), sali 405 Hallituksen kokous järjestettiin osana Nuorisotutkimusseuran hallituksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 1.6.2017 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5 1/5 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 12.2.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä Auran seurakunnan virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Kalmi Pekka Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Lindholm Minna

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 (6) A S I A L U E T T E L O 16. Kokouksen avaus 17. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19. Ääntenlaskijoiden valinta 20.

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo - 1 - Aika Perjantai 16.9.2016 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen Jarmo Tuominen jäsen

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja Torstai klo (kahvit alkaen klo 16.30)

Asialista/ Pöytäkirja Torstai klo (kahvit alkaen klo 16.30) Aika 5-2015 Torstai 7.5.2015 klo 17.00 (kahvit alkaen klo 16.30) Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Valtakatu 38, kokoushuone Norppa/Kuutti, 6. krs., Lappeenranta ASIALISTA 52 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37 KOKOUSAIKA 29.5.2013, klo. 14:00-16:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 13.15 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12,

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla)

Jäsenet (alleviivatut paikalla) PÖYTÄKIRJA 7/2018 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 11.12.2018 klo 9.00 11.05 Paikka: Nivala, kaupunginhallituksen kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Henrik Kiviniemi, Pyhäjärveltä Esa Jussila,

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 12

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 12 Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 28.02.2013 torstai klo 17:30-21:05 tauko klo 19.36-19.46 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 2/2019. LÄSNÄ Timo Pärkkä puheenjohtaja Tapio Pajunpää varajäsen Esa Erkkilä jäsen Helinä Tuomela varajäsen

1 Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 2/2019. LÄSNÄ Timo Pärkkä puheenjohtaja Tapio Pajunpää varajäsen Esa Erkkilä jäsen Helinä Tuomela varajäsen 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 12.02.2019 klo 13.00 16.00 KOKOUSPAIKKA Liiton kokoushuone LÄSNÄ Timo Pärkkä puheenjohtaja Tapio Pajunpää varajäsen Esa Erkkilä jäsen Helinä Tuomela varajäsen Hillevi

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.2.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017 AIKA: 14.2.2017, klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

Tornionjoen-Muonionjoen tulvariskien hallintasuunnitelman yhteensovittaminen Ruotsin Haaparannan tulvariskien hallintasuunnitelman kanssa

Tornionjoen-Muonionjoen tulvariskien hallintasuunnitelman yhteensovittaminen Ruotsin Haaparannan tulvariskien hallintasuunnitelman kanssa Tornionjoen tulvaryhmän 9. kokouksen pöytäkirja 15.09.2015 LAPELY/5/07.02/2012 Paikka: Pellon kunnantalo Aika: 15.9.2015 klo 10:00 Tornionjoen tulvaryhmän 9. kokouksen pöytäkirja 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden

Lisätiedot