Asiantuntijalausunto tekijänoikeudesta asiassa HE 28/2004
|
|
- Lauri Nurmi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asiantuntijalausunto tekijänoikeudesta asiassa HE 28/ Ville Oksanen Oik. kand. Tutkija, Teknillinen korkeakoulu Puheenjohtaja, Electronic Frontier Finland ry PL TKK (09) (faksi) ville.oksanen@hiit.fi Oikeustieteen kandidaatti Ville Oksanen on työskennellyt keväästä 2001 tutkijana tietotekniikan tutkimuslaitos HIITissä erikoisalanaan tekijänoikeuden ja informaatiotekniikan yhtymäkohdat. Oksanen on käynyt myös vierailevana tutkijana University California Berkeleyn School of Information and Management Systemissä. Oksanen valmistelee parhaillaan väitöskirjaa Joensuun yliopiston taloustieteiden laitokselle tekijänoikeuden taloudellisesta rationaalisuudesta. Tiivistelmä: Laista tulisi poistaa tässä vaiheessa kaikki muutokset, jotka eivät perustu direktiivin. Tämän lisäksi mm. ETA-raukeamisen rikkomisesta tulee poistaa rikosoikeudellinen rankaistavuus myös yritysten osalta, sallia yksityisten kopioiden tekeminen teknisesti suojatuista teoksista, poistaa laillisen saannon edellytys käyttäjien oikeuksilta ja siirtää laitemaksut valtioneuvoston päätettäväksi. Myöskään televisio- ja radiolähetysten lähioikeutta ei tule jatkaa ikuiseksi eikä yksityiselle maahantuonnille tule asettaa nollatoleranssia. 1. Yleistä Hallituksen esitys tekijänoikeuslain kansalliseksi toteuttamiseksi on hankkeena todella kunnianhimoinen ja nykyinen ehdotus on sinänsä paras tähän nähdyistä direktiivin implementoinneista. Valitettavasti vain hankkeen laajuus ja käytettävissä olleet aika ja resurssit eivät ole kohdanneet, mikä näkyy lopputuloksen aivan liian kompleksisena rakenteena. Lain epäselvyys olisi vielä ehkä ollut hyväksyttävää, jos sen ymmärtäminen olisi tarpeen ainoastaan ammatikseen näiden kysymysten piirissä työskenteleville henkilöille. Tekijänoikeus koskettaa kuitenkin nykyään suoraan aivan tavallisia kansalaisia ja oikeusvarmuus edellyttää ehdottomasti, että myös heidän tulee ymmärtää lain sisältö. Myös perustuslakivaliokunta kiinnitti tähän huomiota lausunnossaan. Tästä syystä tekijänoikeuslakia ei tule muuttaa tässä vaiheessa kuin direktiivin vaatimilta osilta ja jättää muut muutokset lain kokonaisremonttiin. EFFI:n lausunnossa käydään läpi ensin nykyisen HE:n positiivisia muutoksia, joihin kuitenkin tarvitaan pieniä täsmennyksiä. Sen jälkeen tuodaan esille pahimmat ongelmakohdat, jotka täytyy korjata nykyiseen esitykseen. Lausunnon lopussa mainitaan lisäksi muuta muu korjaus, jotka olisi hyvä tehdä jo nykyiseen esitykseen, mutta jotka voivat myös tarvittaessa odottaa lain
2 kokonaisremonttia. 2. Positiiviset muutokset 2.1 ETA-raukeaminen (19 ) Nyt kyseessä olevassa versiossa osa ETA-raukeamiseen liittyvistä ongelmista on kyetty ratkaisemaan rajaamalla raukeaminen vain käytännössä yritystoimintaan. Linjaus saa varmasti osaksi kritiikkiä tahoilta, jotka hyötyisivät tehokkaammasta markkinoiden rajaamisesta kuluttajien kustannuksella. Kiistaton tosiasia on, että nykyinen muotoilu on Suomen kansallisen edun mukainen. Nykyinen muotoilu on myös huomattavasti paremmin sopusoinnussa tekijänoikeuteen kiinteästi kuuluvan kulttuuritoiminnan edistämisen kanssa ja se poistaa kohtuullisesti kohdasta siihen aikaisemmin liittyneet ongelmat sananvapauden ja omistuksensuojan kanssa. Silti huomioiden, että pykälän perussisältö tunnustetaan yleisesti haitalliseksi, eduskunnan tulisi rajata sen rikkominen rikosoikeudellisen vastuun ulkopuolelle myös yritysten osalta ja lisäksi ottaa tuottamuskriteeri mukaan kohdan rikkomisesta määrättäviin vahingonkorvauksiin. 2.2 DVD-aluekoodit ja suojauksen määritelmä (50a ) Teknisen suojauskeinon määritelmä on direktiivistä johtuen väkisinkin epäselvä. Nykyisessä esityksessä otettu linjaus, joka sitoo teknisen suojauskeinon tarkoituksen sen suojattavuuteen on ilman muuta oikea ja järkevä. DVD-levyjen aluekoodilla ei suojata mitään tekijänoikeuden alaan kuuluvaa seikkaa vaan päinvastoin sillä pyritään kuluttajien ja kulttuurielämän kannalta haitalliseen markkinoiden jakamiseen ja näin sen rajaaminen suojan ulkopuolelle ei ole pelkästään teknisesti oikein vain myös periaatteellisesti oikein. CD-levyinä esiintyvien kopiosuojattujen levyjen ei myöskään tule kuulua suojan piiriin, koska data on niissä täysin suojaamattomassa moodissa (koska muuten CD-soittimet eivät sitä kykene lukemaan). Lisäksi levyä käyttävä henkilö ei edes huomaa suojausta, jos hänen käytössään oleva CD-lukija on riittävän laadukas selvitäkseen levyssä olevista virheistä tai tietoturvallinen olemaan käynnistämättä levyllä olevia epämääräisiä esto-ohjelmia. 2.3 Katselun ja kuuntelun salliminen (50a ) Esityksen 50a pykälä on lähtökohtaisesti järkevä salliessaan käyttäjälle tämän omistamien teosten normaalin käytön riippumatta teknisestä suojauksesta. Digitaalisessa maailmassa tämä on kuitenkin lähes mahdotonta tekemättä välikopioita teoksesta. Tältä osin EFFI yhtyy peruslakivaliokunnan kantaan, jonka mukaan Lakiehdotuksen 50 a :n 3 momentista on näin ollen syytä poistaa sen viimeinen virke. Mikäli tämän todettaisiin olevan mahdotonta direktiivin asettamien rajoitusten vuoksi, jonkin verran vastaavaan tulokseen päästään lisäämällä 50 c :n 1 momenttiin viittaus 2
3 yksityisen kopiointiin (12 ), mikä on nimenomaisesti mahdollista direktiivin artikla 6(4)(3):n perusteella Kuvallisen musiikkitallenteen käyttökorvaus 47 :n 3 momentti EFFI kannattaa lakiehdotuksen 47 :ssä ehdotettua uutta musiikkivideoiden esitys ja välittämiskorvausta, joka tulisi maksaa esittävälle taiteilijalle tallennetun esityksen käyttämisestä. Huomioiden tekijänoikeusjärjestelmän kokonaisuus, on kohtuullista, että nimenomaan esittävien taiteilijoiden oikeudet suojataan myös tältä osin. 3. Välttämättömät korjaukset 3.1 Laillisen lähteen vaatimus (11 ) Ensinnäkin, pykälää edeltävä 2 luvun otsikko tulisi muuttaa muotoon Käyttäjien oikeudet ja säännökset sopimuslisenssistä. Ehdotettu muutos, joka vaatisi laillista saantoa teoksiin rajoitusten käyttämiseksi, muuttaisi hyvin radikaalisti tekijänoikeuden laajuutta. Muutos ei perustu mitenkään direktiiviin ja sillä olisi potentiaalisesti hyvin merkittävä vaikutus erityisesti sananvapauden käyttömahdollisuuksiin. Mielenkiintoisesti tämä näytetään osittain huomioidun myös esitystä kirjoitettaessa, koska tämän rajoituksen ulkopuolelle on rajattu sentään kirjastot ja elokuva-arkisto sekä julkinen turvallisuus. Voidaan kuitenkin kysyä, eikö esimerkiksi lehdistöllä ole enää jatkossa oikeutta käyttää niille vuodettuja dokumentteja (mikä edellyttää mm. teoksen saattamista yleisön saataville)? Nykyisessä digitaalisessa ympäristössä teoksen laillisuus on ylipäätänsä usein hankalasti todennettavissa. Lisäksi rajoituksen kohteena olevat toiminnat on ylipäätänsä katsottu yhteiskunnan kannalta arvokkaiksi ja näin niiden sitominen työvälineenä toimivan teoskappaleen oikeudelliseen statukseen tuntuu oudolta. Niin kauan kuin tekijänoikeuden vastaisesti valmistettujen teosten ostaminen ja hallussapito on sallittua, on myös täysin epäloogista, että samaan aikaan niiden käyttäminen hyväksyttäviin käyttötarkoituksiin tulisi olla kiellettyä! Muutos tulisikin poistaa ensisijaisesti kokonaan laista tai ainakin rajata koskemaan ainoastaan yksityistä kopiointia perustuslakivaliokunnan esittämässä muodossa, jossa vahingonkorvausvelvollisuus on sidottu tuottamukseen Tekniset kopiot (11a ) Vaikka Suomella voi olla periaatteessa velvollisuus säätää typeriä lakeja direktiivien pohjalta, joskus EU-tottelemattomuus olisi paikallaan silläkin uhalla, että asiaan jouduttaisiin palaamaan myöhemmin. Kuten esityksessä itsessäkin myönnetään, operaattoreilla ei ole mitään 3
4 mahdollisuuksia erottaa ohjelmia muusta siirrettävästä datasta. Pään työntäminen puskaan ts. selvitysvelvollisuuden poistaminen ei ole toimiva ratkaisu, koska pykälään turvautuvien ja sillä rahastamaan aikovien tahojen voidaan olettaa osaavan ilmoittaa operaattoreille siirrettävistä ohjelmista. Myös komissio on samaa mieltä asiasta ja tulee joka tapauksessa esittämään tulevaisuudessa ko. kohdan korjaamista. 11a toinen momentti tuleekin poistaa Laitemaksut (26a ) Tekijänoikeusjärjestöiltä unohtuu usein, että kasettimaksut eivät ole mannaa taivaasta. Esimerkiksi digikameran omistaja, joka ottaa vain perhekuvia, maksaa mahdollisesti jatkossa muistikortin ja CD-R-levyjen hinnassa korvauksia itse tuottamistaan teoksista viihdeteollisuudelle. Tämä raha on muusta kulutuksesta pois tai ääritilanteissa jopa estää uusien tekniikoiden käyttöönoton. Niinpä tallennuskapasiteetin verottamisesta aiheutuu taloudellista vahinkoa muulle yhteiskunnalle. Ostavatko ihmiset Suomessa tulevaisuudessa pienempiä kiintolevyjä kasettimaksujen vuoksi? Kuinka paljon Digi-TV:n käyttöönotto viivästyy kovalevyllä varustettujen digi-boxien laitemaksun myötä? Lakiehdotuksessa ei analysoitu kasettimaksusta aiheutuvia vahinkoja verrattuna tekijänoikeusteollisuuden saamiin etuihin. Pykälää tulisikin muuttaa koskemaan vain laitteita, joita käytetään pääasiallisesti (ei vain merkittävissä määrin) teosten valmistamiseen. Maksun suuruuden tulee määräytyä tekijöille yksityisestä kopioinnista aiheutuneista todellisista taloudellisista menetyksistä, ei tallennuskapasiteetista tai soittoajastta, jotka menettävät joka tapauksessa merkityksensä muutamassa vuodessa tallennuslaitteiden kapasiteetin räjähdysomaisen kasvun ja hinnan alenemisen myötä. Taloudellisten menetysten arviointi tulee jättää myös oikeasti puolueettomien tutkimusten varaan, joissa noudatetaan akateemisia standardeja tutkimuksen laadun suhteen. Päätöksenteko asiasta tulee siirtää perustuslakivaliokunnan esityksen mukaisesti valtioneuvostolle Televisio- ja radiolähetysten lähioikeuden muuttaminen ikuiseksi (48 ) Hallituksen esityksessä ollaan muuttamassa televisio- ja radioyhtiöitä koskevaa lähioikeutta kestoltaan ikuiseksi ts. esityksen mukaan suoja uusiutuisi aina, kun tietty signaali eli ohjelma on lähetetty uudestaan. Tämä on täysin tekijänoikeuden perusperiaatteiden vastaista eikä perustu mitenkään direktiiviin. Lisäksi on vaikea kuvitella, miksei jo tällä hetkellä käytössä oleva 50 vuoden suoja-aika ei takaisi riittävää taloudellista insentiiviä. On myös syytä huomata, että kyseinen lähioikeus koskee kaikkea lähetettävää materiaalia eli sen piirissä on aineistoa, joka ei edes muuten kuulu tekijänoikeudellisen suojan piiriin, kuten esimerkiksi urheilulähetyksiä. Muutosta ei tule ottaa mukaan lakiin. 3.5 Rajoitukset teknisiin suojauksiin (50c ) Direktiivin ehkä hirveimmän kohdan pohjalta toteutettu pykälä ei valitettavasti voi olla juuri sen parempi. Nykyisellään pykälä estää esimerkiksi sähköisesti ostettujen tuotteiden suojausten kiertämisen oikeuden varten. Samoin esimerkiksi hyvän tavan mukaisten lainausten ottaminen muuttuu rangaistavaksi teoksi kuten myös teoskappaleiden valmistaminen vammaisten käyttöön, mikäli oikeudenhaltija ei ole tätä sallinut. 4
5 Ratkaisumalleja tilanteeseen on oikeastaan kaksi. Ensinnäkin ns. Portugalin mallin mukaisesti rikoslakiin voidaan lisätä uusi pykälä, joka kriminalisoi riittävillä sanktioilla sellaisten teknisten suojauskeinojen käyttämisen teoksissa, jotka eivät täytä 50c :n 1. momentin asettamia vaatimuksia. Väite, jonka mukaan tällaisella ei olisi vaikutusta, koska päätökset tehdään ulkomailla, ei ole erityisen vakuuttava - Suomessa myytävistä teoksista hyvin merkittävä osa on kotimaista alkuperää ja näiden suojauksesta myös päätetään tyypillisesti paikan päällä. Toinen vaihtoehto on, että OikTl:n 36 :n perusteella katsotaan, että sähköisten teoksien lisenssit ovat lähtökohtaisesti kohtuuttomia, elleivät ne salli 50c :n 1 momentin mukaisia käyttötarkoituksia. Sopimuksia kohtuullistetaan tämän jälkeen lisäämällä tarvittava suostumus suojauskeinojen kiertämiseen. Sivistysvaliokunnan tulisikin ottaa kohtuuttomuudesta nimenomainen maininta lausuntoonsa. 3.6 Yksityisen maahantuonnin kriminalisointi (56a ) Kuten perustuslakivaliokunta mainitsee, kriminalisoinnit edellyttävät tarkkarajaisuutta. Nollatoleranssi, joka on kaiken lisäksi sidottu Suomen lainsäädäntöön, ei voi mitenkään täyttää tätä kriteeriä. Lisäksi nopeasti yleistyvien digitaalisten teoskappaleiden osalta laillisen ja laittoman kopion erottaminen toisistaan on jo lähtökohtaisesti mahdotonta. Voidaankin kysyä, eikö nykyinen tuomioistuinkäytäntö, jossa puututaan tehokkaasti kaupalliseen piratismiin, ole todellisuudessa täysin riittävää? Mikäli maahantuonnin kriminalisointi halutaan säilyttää, se tulee ensinnäkin sitoa teosten ostopaikan lakiin ja toiseksi koskea vain audiovisuaalisten teosten fyysisiä kopioita. 4. Suositeltavat korjaukset 4.1 Teknisten suojauskeinojen ajallinen rajallisuus Eräs suurimmista ongelmista esityksessä on sen täydellinen naiivius tekijänoikeuden haltijoiden motiiveja kohtaan. Tämä korostuu erityisesti teknisiä suojauskeinoja koskevien säännösten kohdalla. Ensinnäkin laissa ei mitenkään pyritä varmistamaan, että suojatut teokset siirtyisivät vapaasti käytettäväksi niiden suoja-ajan kuluttua umpeen. Tällä ei ole juuri merkitystä uusien teosten kohdalla, koska niiden tekijänoikeus kestää jo muutenkin lähes ikuisesti. Vanhojen teosten kohdalla tämä on kuitenkin hyvin kriittinen kysymys. Lakiin tulisikin lisätä säännös, joka edellyttäisi teknisten suojauksien automaattista sammumista suoja-ajan päätyttyä Teknisten suojauskeinojen käyttö tekijänoikeuden alan laajentamiseksi Tekijänoikeutta voidaan jatkossa jatkaa helposti lisäämällä tekijänoikeuden suojan ulkopuolelle pudonneeseen teokseen mikä tahansa teoskynnyksen ylittävä elementti. Samaa keinoa käyttämällä voidaan myös suojata teknisten suojakeinojen avulla mitä tahansa informaatiota, joka ei sinänsä 5
6 kuuluisi mitenkään tekijänoikeuden alaan. Käytännössä välttämättä tuotteeseen ei tarvitse lisätä edes mitään tekijänoikeuden alaista materiaalia, vaan riittää, että käytetään yleisesti käytössä olevaa teknistä suojauskeinoa, jonka murtaminen on mahdotonta, koska tähän tarvittavia työkaluja ei ole eikä laillisesti voikaan olla tarjolla. Edellä mainittujen tilanteiden estämiseksi lakiin tulisi lisätä säännös, joka joko kieltäisi sopivalla rangaistusuhalla em. menettelyt tai sitten antaisi oikeuden ostaa suojauksen kiertopalvelu tällaisessa tapauksessa. 4.3 Tekijänoikeus ja dirty hands Tekijänoikeutta voidaan toki myös käyttää monella muullakin tavalla väärin. Yhtenä esimerkkinä tästä toimii Skientologia-kultin toiminta järjestön salaisten oppien pitämiseksi salassa käyttäen hyväksi hyvin aggressiivista tekijänoikeuteen (näennäisesti) perustuvaa oikeudellista häirintää. Vastaavia esimerkkejä löytyy kuluttajasuojan puolelta myös muita. Koska kaikkein väärinkäytöksien sisältöä on melkein mahdoton ennakoida etukäteen, paras ratkaisu olisi lisätä tekijänoikeuslakiin yleissäännös, jonka mukaan tekijänoikeuden mukaista suojaa ei myönnetä tilanteissa, missä voidaan osoittaa, että suojan hakijan tarkoitusperä on todennäköisin syin hyvän tavan vastainen. Vastaava doktriini tunnetaan ainakin USA:n tekijänoikeusjärjestelmässä. 4.4 Vilpittömän mielen suoja ja tekijänoikeus Tekijänoikeudessa ei ole tähän mennessä tunnettu sivullissuojaa. Teosten käytön sitominen yhä vahvemmin niiden oikeudelliseen statukseen ja välitysketjujen piteneminen, mikä tekee laillisuuden tarkistamisen hyvin hankalaksi, ovat kummatkin ilmiöitä, jotka puhuvat vahvasti tämän oikeudellisen rakenteen siirtämisen puolesta. Perustuslakivaliokunta esittää lausunnossaan tuottamuskriteerin käyttämistä yksityiseen kopiointiin, mutta samalla kyseinen muutos tulee toteuttaa koko lain osalta. EFFI ry:n puolesta, Helsingissä Ville Oksanen 6
Lausunto EU:n lausuntopyynnöstä tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen arvioinnista
Lausunto EU:n lausuntopyynnöstä tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen arvioinnista 1.11.2004 Electronic Frontier Finland ry www.effi.org 1. Yleistä Electronic Frontier Finland
Lausunto OPM:n luonnoksesta tekijänoikeuslaiksi
Lausunto OPM:n luonnoksesta tekijänoikeuslaiksi European Digital Rights www.edri.org Sisällysluettelo: Sisällysluettelo:...2 Lausunnon rakenteesta...3 1. Yleistä...3 2. Positiiviset muutokset...4 2.1 ETA-raukeaminen
Electronic Frontier Finland ry
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta 9.12.2005 Electronic Frontier Finland ry www.effi.org 1. Yleistä Electronic
Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta
Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tekijänoikeuslain (404/1961) 17, 45 :n 7 momentti, 46 :n 3 momentti, 48 :n 4 momentti, 49 :n 3 momentti, 49 a :n 3 momentti,
Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still
Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,
Asiantuntijalausunto lakivaliokunnalle asiassa HE 26/2006 vp laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta
Asiantuntijalausunto lakivaliokunnalle asiassa HE 26/2006 vp laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta 27.5.2006 Ville Oksanen Oik. kand. Tutkija, Teknillinen korkeakoulu
Electronic Frontier Finland - EFFI ry
Electronic Frontier Finland - EFFI ry www.effi.org EFFI? Mikä? Perustettu 2001 Esikuvana Electronic Frontier Foundation EFF Puolustaa käyttäjien oikeuksia digitaalisessa maailmassa Kuluttajajärjestö Internetissä
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari, Rovaniemi 7.2.2017 Albert Mäkelä, lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät Riikka Tähtivuori, IPR asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Mitä tekijänoikeus
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 85/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari 9.11.2016 Albert Mäkelä lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät 1 Mitä tekijänoikeus suojaa? Tekijänoikeus suojaa kirjallista tai taiteellista teosta Teoksen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta
6.9.2018 A8-0245/187 187 2 artikla 4 kohta (4) lehtijulkaisulla luonteeltaan journalististen kirjallisten teosten kokoomatallennetta, johon voi myös kuulua muita teoksia tai aineistoa ja joka muodostaa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin käyttöalan
Sivistysvaliokunta HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen
Sivistysvaliokunta12.9.2018 HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2017/1564 tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen tiettyjen teosten
TEOKSEN (esim. tekstin, kuvien, musiikin tai muiden hengentuotteiden) tekijöillä on tekijänoikeus teokseensa.
TEKIJÄNOIKEUDET 1) Mitä on tekijänoikeus? TEOKSEN (esim. tekstin, kuvien, musiikin tai muiden hengentuotteiden) tekijöillä on tekijänoikeus teokseensa. Tekijänoikeus sisältää ns. taloudellisen oikeuden
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/162. Tarkistus. Jean-Marie Cavada ALDE-ryhmän puolesta
5.9.2018 A8-0245/162 162 5 a artikla (uusi) 5 a artikla Olemassa olevien teosten ja muun aineiston otteiden käyttö käyttäjien lataamassa tai yleisön saataviin saattamassa sisällössä 1. Jäsenvaltioiden
Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään
Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.
Mitä on tekijänoikeus?
Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16 Asia Hakija Suojan kohde, valokuva A Annettu 13.11.1990 Tiivistelmä A Oy:n teepakkauksessa olevan valokuvan kohde ei ollut tekijänoikeudellisesti suojattu teos. Valokuva
I Johdanto 1. II Tekijänoikeuden loukkaus 27
Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteitä xiii I Johdanto 1 1. Tekijänoikeudesta ja sen loukkauksesta 1 2. Tekijänoikeuden loukkausta koskevat rangaistussäännökset 5 2.1. Lainsäädäntö Venäjän vallan aikana
Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet
Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet Museoiden KDK-ajankohtaispäivä 29.4.2010 Jorma Waldén Opetusministeriö 1 KDK-hankkeen tekijänoikeuskysymyksistä Tavoitteena edistää arkistojen, kirjastojen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus
5.9.2018 A8-0245/120 120 João Ferreira, João Pimenta Lopes, Miguel Viegas, Jiří Maštálka 6 artikla 1 kohta Tässä osastossa säädettyihin poikkeuksiin ja rajoitukseen sovelletaan direktiivin 2001/29/EY 5
Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet
Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Valtakunnallisten eettisten toimikuntien seminaari, säätytalo 24.9.2009 Professori Niklas Bruun IPR University Center, Helsingin yliopisto
FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä
Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.2.2016/JM U-kirjelmä U 3/2016 vp FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua
MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA?
MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? Tekijänoikeudet ja tietosuoja verkossa Ella Kiesi 26.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vaikuttava lainsäädäntö Tekijänoikeuslaki 404/1961
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta
6.9.2018 A8-0245/209 209 3 artikla 2 a kohta (uusi) 2 a. Muissa kuin 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa lisenssin, jonka nojalla lisenssinsaajalla on oikeus kopioida otteita ja valmistaa kappaleita
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/235. Tarkistus
5.9.2018 A8-0245/235 235 Johdanto-osan 38 kappale 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan palveluiden tarjoajien, jotka tallentavat suuria määriä käyttäjiensä
Gramex ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Gramex ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Gramex kiittää mahdollisuudesta
VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/
VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/2018 10.10.2018 HE 92/2018, tekijänoikeuslain muuttamisesta Lukemisestedirektiivi (EU)
Vaihtoehtoinen näkökulma. Pykälän, EFFI:n ja Teoston tekijänoikeusseminaari
Vaihtoehtoinen näkökulma Pykälän, EFFI:n ja Teoston tekijänoikeusseminaari EFFI mikä..? Perustettu 2001 elokuussa Esikuvana Electronic Frontier Foundation Puolustaa käyttäjien oikeuksia digitaalisessa
Kuvat, oikeudet ja sopimukset
Kuvat, oikeudet ja sopimukset - Mitä tiedekustantajan tulisi huomioida kuvien käytössä Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 24.9 Mikko Raito, Kuvasto ry Esityksen rakenne 1) Kuvatyypit 2) Kuvien käyttö
Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja
ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja virallinen nimi ja henkilötunnus (myös taiteilijanimi, jos käytät sitä), myöh. Näyttelijä
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta
6.9.2018 A8-0245/204 204 Johdanto-osan 38 kappale Kun tietoyhteiskunnan palveluiden tarjoajat tallentavat käyttäjiensä verkkoon lataamia tekijänoikeussuojattuja teoksia tai muuta aineistoa ja tarjoavat
Electronic Frontier Finland ry
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta 17.8.2007 17.08.09 Electronic Frontier Finland ry www.effi.org 1. Yleistä Electronic Frontier Finland
JHS Avoimen tietoaineiston käyttölupa
JHS Avoimen tietoaineiston käyttölupa Anne Kauhanen-Simanainen ja Marjut Salokannel Esittely julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnalle (JUHTA) 11.12.2014 Valtioneuvoston periaatepäätös (3.3.2011)
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta
6.9.2018 A8-0245/170 170 Johdanto-osan 3 kappale (3) Digitaalitekniikan nopea kehitys muuttaa jatkuvasti sitä, miten teoksia ja muuta aineistoa luodaan, tuotetaan, jaellaan ja hyödynnetään. Uusia liiketoimintamalleja
Vastuu. Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi
Vastuu Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: hyvitys, korvaus, tekijänoikeusrikkomus, tekijänoikeusrikos, tekijänoikeus, taloudelliset oikeudet, teos, YouTube Vastuu Siviilioikeudellinen
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Creative Commons ja yliopistot. V i l l e O k s a n e n
Creative Commons ja yliopistot V i l l e O k s a n e n 1 8. 2. 2 0 0 5 Kuka puhuu? OTK Tutkija, HIIT/SoberIT RIPOS Risks and prospects in Open Source www.ripos.org Väitöskirja tekeillä Joensuun yliopistossa
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10 Asia Hakija Tekijänoikeuskorvaukset Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto Annettu 22.5.1991 Tiivistelmä Yleisradiolähetykseen sisältyvän teoksen tai esittävän
Asiantuntijalausunto tekijänoikeudesta asiassa. HE 177/2002 vp
Asiantuntijalausunto tekijänoikeudesta asiassa HE 177/2002 vp 29.01.03 Ville Oksanen Oik. kand, tutkija Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT Varapuheenjohtaja, Electronic Frontier Finland ry PL 9800-02015
Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA
Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUKAISET OIKEUDET AV-TEOKSEEN Tekijänoikeuslain esimerkkiluettelossa ja poikkeussäännöksissä puhutaan elokuvateoksesta,
Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille
Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Kopiosto Teosto Gramex Kuntamarkkinat 2018, 13.9.2018 Joonas Jännäri Tekijänoikeusjärjestöt Kuntaliitto on neuvotellut suositussopimukset
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:13
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:13 Asia Hakija Kuvasitaatti A Annettu 17.6.1991 Tiivistelmä Tietokoneella luotuun ja sillä käytettävään "hyperromaaniin" ei saanut ottaa kuvamateriaalia tekijänoikeuslain
ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja
ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja VIRALLINEN NIMI JA HENKILÖTUNNUS (MYÖS TAITEILIJANIMI, JOS KÄYTÄT SITÄ) myöh. Näyttelijä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
sivu 1/5. Lausunto OKM Katri Olmo
sivu 1/5 Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla
Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder
Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu OTK Maria E. Rehbinder 26.10.2009 maria.rehbinder@gmail.com Henkilölle syntyvä oikeus Tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle Poikkeuksena työnantajalle
Tekijänoikeus EU:ssa. OAMK , Suvi Julin Aineiston koonnut Elisa Huusko Berggren Group
Tekijänoikeus EU:ssa OAMK 26.3.2013, Suvi Julin Aineiston koonnut Elisa Huusko Luettelo direktiiveistä Tietoyhteiskuntadirektiivi 2001/29/EY Tietokoneohjelmadirektiivi 2009/24/EY Tietokantadirektiivi 96/9/EY
Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet
Sivistystyönantajat Tieteentekijöiden liitto Professoriliitto IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteissa 28.11.2016 Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet
Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun
TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63)
TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63) Kolme asiaa Kotimaisten luovien alojen yhteinen edunvalvontaorganisaatio on ottanut kantaa kolmeen kohtaan ja muilta osin viittaamme jäsenjärjestöjemme
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jalometallituotteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jalometallituotteista annettua lakia siten,
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.
Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.2016 Toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Lainsäädännön lähtötilanne
SUUREN VALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2005 vp. hallituksen esitystä laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta. Vireilletulo.
SUUREN VALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Vireilletulo Eduskunta on 9 päivänä syyskuuta 2005 käsitellessään hallituksen esitystä
Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla
Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Talousvaliokunta 8.2.2017 Toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Direktiiviehdotuksesta Koko musiikkialan
Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin.
Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. TEKIJÄNOIKEUS (Kopiereg - Derechos d autor - Müəlliflik hüquqları
Tekijänoikeus opetuksessa. Hallitusneuvos Marco Grönroos Opettajien tekijänoikeuspäivä
Tekijänoikeus opetuksessa Hallitusneuvos Marco Grönroos Opettajien tekijänoikeuspäivä 23.11.2016 Tekijänoikeuden perusteet Syntyy, kun ihminen itsenäisillä luovilla valinnoillaan saa aikaan jotain ilmaisumuodoltaan
Talousvaliokunta Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp.
Talousvaliokunta 18.2.2016 Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp. EU ja Digitaaliset sisämarkkinat Musiikkituottajien näkemyksiä 1. Sopimusvapaus ja oikeuksien
DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat
DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat 11.12.2017 Ehdotuksen käsittelyvaihe Neuvoston pj:n konsolidoitu kompromissiesitys 30.10.2017 Käsittely jatkuu neuvoston työryhmässä Bulgarian pj-kaudella Keskeiset
Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi COM(2016)596.
1 Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö EU-jakelut.OKM_STM@vnk.fi copyright@minedu.fi Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 120/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta ja orpoteosten käyttämisestä.
EDUSKUNNAN VASTAUS 120/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta ja orpoteosten käyttämisestä Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tekijänoikeuslain
TEKIJÄNOIKEUSLAIN 26 A :N MUKAISEN YKSITYISEN KOPIOINNIN HYVITYSMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN 1.1.2011 ALKAEN
KUV/8427/48/2010 7.10.2010 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle TEKIJÄNOIKEUSLAIN 26 A :N MUKAISEN YKSITYISEN KOPIOINNIN HYVITYSMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN 1.1.2011 ALKAEN Asia Kuluttajavirasto on tekijänoikeuslain
Sähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas
Sähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas 8.11.2016 Tekijänoikeudet Oikeus valmistaa kappaleita teoksesta Oikeus saattaa teos yleisön saataviin Tekijän isyysoikeus nimen mainitseminen
Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas
Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas 29.9.2016 Lähtötilanne: mission impossible Tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa saa käyttää, jos sopii käytöstä aineiston kaikkien oikeudenhaltijoiden kanssa
Sivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
AJANKOHTAISTA: TEKIJÄNOIKEUSLAKI MUUTTUU
ELORE (ISSN 1456-3010), vol. 12 2/2005. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. Taitto: Jukka Talve ja Outi Fingerroos. [http://cc.joensuu.fi/~loristi/2_05/sor2_05.pdf] AJANKOHTAISTA: TEKIJÄNOIKEUSLAKI
Pidämme tärkeänä, että kirjallisuuden ja kulttuurin saavutettavuutta näkövammaisille ja muille lukemisesteisille edistetään.
1 Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle SiV@eduskunta.fi Asia: Sanaston lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle (teosten saatavuuden parantaminen näkövammaisten ja lukemisesteisten hyväksi)
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten
OPETUSMINISTERIÖ 4.12.2006. Selvitys tekijänoikeuslain teknisiä suojauksia koskevien säännösten vaikutuksista yksityisen kopioinnin mahdollisuuteen
OPETUSMINISTERIÖ 4.12.2006 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Selvitys tekijänoikeuslain teknisiä suojauksia koskevien säännösten vaikutuksista yksityisen kopioinnin mahdollisuuteen Opetusministeriö esittää
Sisällys. I tekijänoikeuspolitiikka
Sisällys Alkusanat v Sisällys vii I tekijänoikeuspolitiikka Tekijänoikeus, kuluttaja ja Lex Karpela Rainer Oesch 1. Luovan talouden etutahot ja niiden hahmottaminen digitaalisessa ympäristössä..............................................
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 25/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 82 ja 84 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19. Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19 Asia Hakija Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut H.T. Annettu 01.12.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ H.T. (jäljempänä hakija) on 03.06.2003 saapuneella kirjeellään
Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2016/0280(COD) 2.3.2017 LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta
5/8/2016 The Copyright Law 1
5/8/2016 The Copyright Law 1 5/8/2016 The Copyright Law 2 Yleistä Tekijänoikeuden kohteena on kirjallinen tai taiteellinen teos. Suojan saadakseen teoksen tulee ylittää ns. teoskynnys. Suojattu teos on
2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Ilmoitettiin, että asia on saapunut valiokuntaan.
SIVISTYSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 48/2005 vp Tiistai 14.6.2005 kello 12.00 14.00 Läsnä pj. Kaarina Dromberg /kok vpj. Säde Tahvanainen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Hanna-Leena Hemming /kok Sinikka Hurskainen
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
Safari-selaimen ohjelmistolisenssi kuluttajan näkökulmasta
-selaimen ohjelmistolisenssi kuluttajan näkökulmasta Teknologiaoikeuden seminaari 2008 n rajaus Rajaus -selaimen lisenssisopimus kuluttajan näkökulmasta Lyhyellä etsimisellä ei löytynyt erityisemmin artikkeleita
Immateriaalioikeudet. Onko niille oikeutusta?
Immateriaalioikeudet Onko niille oikeutusta? kai.kimppa@utu.fi Uusi tekijänoikeuslaki Perustuu EU direktiiviin Perustuu WIPOn ja WTOn sopimuksiin Yhä tiukempia lakeja kun muuten ei pystytä pitämään kopiointia
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:10
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:10 Asia Hakija Tekijänoikeus Aalto-maljakkoon A Annettu 15.6.2010 Tiivistelmä Aalto-maljakko oli tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettu teos. Oikeudenhaltijalla oli yksinomainen
Keskustelutilaisuus yhteishallinnointidirektiivistä OKM
Keskustelutilaisuus yhteishallinnointidirektiivistä OKM 10.10.2014 Musiikkiteosten verkko-oikeuksia koskevan riidanratkaisujärjestelmän kehittämistarpeet Martti Kivistö Teosto ry Kysymykset Mitä direktiivi
Sanaston lausunto koskien hallituksen esitystä HE 92/2018 tekijänoikeuslain muuttamisesta (ns. lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen)
1 Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Sanaston lausunto koskien hallituksen esitystä HE 92/2018 tekijänoikeuslain muuttamisesta (ns. lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen) Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö
osakeyhtiölain kielenhuolto
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi
VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden
KAUKOPALVELU: JURIDISIA KYSYMYKSIÄ 2.11.2011. Pekka Heikkinen
KAUKOPALVELU: JURIDISIA KYSYMYKSIÄ 2.11.2011 Pekka Heikkinen Sisältö 1. Tietopalvelun juridiikkaa 2. Käsitteitä: laina, kaukolaina, dokumenttien välitys 3. Mikä ainakin on sallittua? 4. Keskustelua lausunnosta
Vaihtoehtoinen riidanratkaisu. OKM:n keskustelutilaisuus 10.10.2014 Katri Olmo
Vaihtoehtoinen riidanratkaisu OKM:n keskustelutilaisuus 10.10.2014 Katri Olmo Muuttuva tuomioistuinkulttuuri Taustaa: - Siviilijuttujen määrä käräjäoikeuksisissa ja ylemmissä tuomioistuimissa laskee -
HE 220/2005 vp. kuuden kuukauden aikana ilmoita varauman säilyttämisestä taikka sen muuttamisesta, Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi
HE 220/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehtyjen varaumien voimassaolon jatkamisen hyväksymisestä Esityksessä ehdotetaan,
TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE
TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN
on luonteeltaan minimi-implementointi, pitäytyy direktiivin välttämättömissä vaatimuksissa
11.10.2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle Re: lausuntopyyntö Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016 vp) Teema:
Tekijänoikeus. OAMK 26.3.2013, Suvi Julin Aineiston koonnut Elisa Huusko Berggren Group
Tekijänoikeus OAMK 26.3.2013, Suvi Julin Aineiston koonnut Elisa Huusko Mikä saa suojaa? Mistä tunnistan suojatun teoksen? Tekijänoikeutta ei voi rekisteröidä Suomessa Tekijänoikeusneuvostolta voi hakea
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1988:9
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1988:9 Asia Hakija Sitaatti, kuvasitaatti Suomen tekniset kustantajat STEK r.y. Annettu 19.12.1988 Tiivistelmä Tekijänoikeuslain 14 :n 1 momentin mukaisesti opetuskäyttöön
Tekijänoikeus ja piratismi
Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta. YK:n
1(5) EDUSKUNNAN TALOUSVALIOKUNNALLE
1(5) EDUSKUNNAN TALOUSVALIOKUNNALLE ASIA Lausunto koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laeiksi sijoituspalvelulain muuttamisesta ja kaupankäynnistä rahoitusvälineillä sekä eräiksi niihin liittyviksi
HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT
HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015
OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015 Työ-ja elinkeinoministeriö TEM/1924/00.04.01/2014 LÄHETETTYJEN TYÖNTEKIJÖIDEN DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVAN DIREKTIIVIN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VAPAATA
Tekijänoikeudellisten riitojen ratkaisu Suomessa: nykytilanne. OKM:n kuulemistilaisuus 10.10.2014 2 Kristiina Harenko
Tekijänoikeudellisten riitojen ratkaisu Suomessa: nykytilanne OKM:n kuulemistilaisuus 10.10.2014 Kristiina Harenko 2 Kristiina Harenko KÄSITTEISTÄ Vaihtoehtoisen riidanratkaisun käsite kattaa kaikki tuomioistuinkäsittelyn
Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa:
1 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 25.4.2006 Televisiodirektiivin uudistaminen Valtioneuvoston kirjelmä U 14/2006 vp Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin
TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT
TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT 1(5) TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT YT-neuvosto hyväksynyt 21.11.2007 Vahvistanut: kuntayhtymän johtaja Pentti Leipälä 4.1.2008 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS 1 2. KÄYTÖN PERIAATTEET
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:5
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:5 Asia Hakija Valokuvan tekijänoikeuden jakaminen V Annettu 8.3.2016 Tiivistelmä Valokuvaan liittyvät taloudelliset oikeudet olivat sopimuksin kokonaan tai osittain
Eduskunnan sivistysvaliokunnalle
Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 6.9.2017 Lausunto: HE 73/2017 hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta