Tontti yrityksellesi Varkaudesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tontti yrityksellesi Varkaudesta"

Transkriptio

1 Tontti yrityksellesi Varkaudesta

2 Varkaus on Itä-Suomen kansainvälisen suurteollisuuden keskus Parhaat tontit liiketoiminnalle! Varkaus tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön yrittämiselle. Vapaat liike- ja teollisuustontit sijoittuvat kaupungin keskustaan ja sen tuntumaan, monipuolisten palvelujen äärelle. Sijainti valtateiden ja taitekohdassa, rautatie sekä laivaväylä takaavat sujuvat yhteydet Varkaudesta kaikkialle. Kokonaisuuden viimeistelee järvimaisema, joka tekee työympäristöstä viihtyisän. Näissä maisemissa myös yrityksesi vieraat viihtyvät! Yritystonttien luovutusehtoja Yritystonttien luovuttaminen on harkinnanvaraista ja päätöksen tekee tekninen lautakunta. Tonttia hakeva esittää yleisluontoisen selvityksen liiketoiminnasta ja rakentamisen määrästä. Tontista tehdään varaussopimus vuodeksi ja varausmaksuna peritään yhden vuoden vuokra (7 % myyntihinnasta). Varaussopimukseen voi hakea jatkoaikaa enintään kahdeksi vuodeksi (varausmaksu kaksi kertaa vuoden vuokra). Tontille asetetaan rakentamisvelvoite. Varausaikana tontille on rakennettava päärakennuksen perustukset, jonka jälkeen tontista tehdään vuokrasopimus tai kauppakirja. Tämän jälkeen rakennuksen on valmistuttava kolmessa vuodessa. Joissakin tapauksissa tontti on mahdollista ostaa tai vuokrata ilman varausmenettelyä. Yritystonttien luovutuksesta ja luovutusehdoista neuvotellaan tapauskohtaisesti. Rakentamistapaohjeet VÄRITYS Hillitty, ympäristöön ja muuhun rakennuskantaan soveltuva KATTOMUOTO Pääsääntöisesti harjakatto, kattokaltevuus vähintään : (voi perustellusti poiketa leveärunkoisissa rakennuksissa). LAATULUOKKA Korkealuokkaista suunnittelua Julkisivumateriaalina pääsääntöisesti kiviaines tai korkealuokkaiset metallipintaiset kasettipintaratkaisut Pihatyöt ja istutukset valmiita välittömästi muun rakennustyön päätyttyä lopputarkastuksen yhteydessä. Ei pitkäaikaista ulkovarastointia. Mahdollisen varastoinnin tulee tapahtua katoksissa (läpinäkymättömät seinät) tai tonttien takaosilla, joista varastointi ei näy pääteille tai muille ohikulkijoille. Varastoitava alue ympäröidään riittävän korkealla läpinäkymättömällä aitaratkaisulla Muutoin aitatyyppinä tulee käyttää alumiiniverkkoaitaa. Toiminnan vuoksi välttämätön asuminen tonteilla on sallittua, elleivät asemakaavamääräykset sitä estä. LAATULUOKKA Teollisuuden ja kaupan alueet, jotka eivät sijaitse valtakunnallisten pääväylien varsilla keskustassa: Laadukasta suunnittelua. Tontin katuun rajautuvien osien pihatyöt ja istutukset valmiita välittömästi muun rakennustyön päätyttyä lopputarkastuksen yhteydessä. Varastoalueet tonttien takaosille, josta varastointi ei näy pääteille tai muille ohikulkijoille. Varastointialue rajataan riittävän korkealla läpinäkymättömällä aitaratkaisuilla. Muutoin aitatyyppinä tulee käyttää alumiiniverkkoaitaa. LAATULUOKKA Myös varastoinnin sallivat teollisuuskorttelialueet: Julkisivumateriaaleina kivi, maalattu tai muovipinnoitettu pelti ja puuaines. Tonttien katuun rajautuvat osat istutettava rakennustöiden yhteydessä. Varastoalueet aidattava alumiiniverkkoaidalla tai vastaavalla.

3 8 6 7 Joustavaa tonttikauppaa Varkaudessa on tarjolla tontteja erilaiseen yritystoimintaan usealla eri alueella, teollisuustontteja jopa keskustassa. Tonttien koot vaihtelevat noin 000 neliöstä 000 neliöön. Rakennusoikeus on suhteutettu pinta-alaan ja tehokkuusluvut vaihtelevat välillä 0, - 0,7. Tonttitarjonta on joustavaa useilla alueilla tontin koko tai muoto ovat neuvoteltavissa. Niin ikään kaupunki pyrkii yhä väljentämään kaavoja ja määräyksiä, että uuden yrityksen sijouttuminen Varkauteen kävisi mahdollisimman helposti. Teollisuustontit SIVU Leijukuja / Kiertotie... Hasinmäen alue...6 Joutenlahti, Käärmeniemi...0 Häyrilä (Kuvansintie )... Lehtoniemi... 6 Kuvansinjoen alue Akonniemi Nikkarintie Liiketontit Valssikuja... Hasinmäki... 8 Käärmeniemi... 0 Häyrilä... Relanderinkatu 08

4 Tontti yrityksellesi Leijukuja Leijukujan alue sijaitsee noin neljä kilometriä Varkauden keskustasta luoteeseen. Alueelle on kaavoitettu tasokkaita liike- ja teollisuustontteja. Liikkenneyhteydet ovat hyvät: tonteilta on yhteys kaupungin pohjoisosia yhdistävälle Kiertotielle ja sitä kautta valtatiehen. Lähiympäristössä on noin 00 teollisuuden, kaupan ja muun yritystoiminnan työpaikkaa. TONTTI OSOITE PINTA-ALA RAKENNUSOIK. HINTA LAATULUOKKA KÄYTTÖTARKOITUS 6 7 K (ei kortteli 0, kiertotie ) KL, KTY-, KLH- ja T-korttelialueella tontille saa rakentaa vain yhden asunnon liikenteen tai laitoksen hoidolle välttämätöntä henkilökuntaa varten. Teollinen toiminta ei saa aiheuttaa ympäröivälle asutukselle kohtuutonta haittaa hajun, savun ja kaasujen muodossa, eikä tälle asutukselle aiheutuva ulkoinen melutaso saa ylittää dba päivällä ja dba yöllä. K Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. T Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue. Varastointiin käytettävät tontinosat on aidattava metriä korkealla läpinäkymättömällä lauta-aidalla. KTY Toimitilarakennusten korttelialue. KLH Liike-, toimisto- ja huoltoasemarakennusten korttelialue. KL Liikerakennusten korttelialue Valtatie Kiertotie

5 Monipuolista liiketoimintaa Leijukujan alueella Leijukujan alueen tontit liittyvät Varkauden pohjoisosia yhdistävään Kiertotiehen sekä Relanderinkadun kautta kaupungin keskustaan. Valtatien ja Kiertotien liittymässä toimii liikekeskus Warkauden Portti, jossa on mm. ruokaravintola, huoltoasema sekä mm. matkailijoita palvelevia myymälöitä. 7 6

6 Tontti yrityksellesi Hasinmäen liiketontit Perinteisellä Hasinmäen teollisuusalueella sijaitsevat liiketontit sijoittuvat Varkauden luoteisosiin. Hyvien liikenneyhteyksien varrella sijaitseva Hasinmäki soveltuu erinomaisesti toimistotilojen, varastorakennusten sekä pienimuotoisen teollisuuden tarpeisiin. KTY Liike-, toimisto- ja ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialue. Asemakaavan tavoitteena on sijoittaa alueelle liiketoimintaa, toimistotiloja, varastorakennuksia sekä teollisuutta. Korttelirakenteen ja tonttijaon perusteella alueelle tavoitellaan pientä ja keskisuurta yritystoimintaa. Rakennettavuus tonteittain: Hasinmäen kaava-alueen korttelit 00-0, rakennettavuus- ja maaperäselvitys.0.990, Maa ja Vesi Oy Kuopion aluetoimisto. I = rakennukset voidaan perustaa kalliolle. II = rakennukset perustetaan enimmäkseen maan varaan anturaperustusta käyttäen. III = perustukset joudutaan viemään edellä mainittuja syvemmälle perusmuuri- tai pilariperustusta käyttäen. IV = varsinainen rakentaminen voidaan aloittaa vasta esirakentamisen jälkeen. Perustamistapa voidaan määritellä tarkemmin, kun tiedetään rakennusten sijainti ja lattiatasot. Hasinmäellä maaperä on pääasiassa kantavaa moreenia, jonka rakennettavuus on hyvä. Laajat metsäalueet itä- ja pohjoispuolella ulottuvat valtakunnallisesti arvokkaan lintujärven Ruokojärvi rantaan saakka. Tonteilta puusto on pääosin poistettu. Valtatie Kiertotie Teollisuustontit Liiketontit 6

7 Hasinmäen liiketontit sijaitsevat valtatie :n tuntumassa Hasinmäen alueen pääkokoojakatu on Kiertotie, josta on matkaa valtatie :n liittymään noin 00 metriä. Hasinmäen katuverkkoa rakennetaan sitä mukaa, kun tontteja varataan tai luovutetaan. Maakuntakaavassa ja strategisessa yleiskaavassa on merkitty varaus Kiertotien yhdistämiseksi Jäppiläntiehen. Alue liittyy Kiertotien ja Hasintien sekä Kiertotien ja Relanderinkadun kautta kaupungin keskustaan. Katso myös Relanderinkadun liiketontti lähellä kaupungin kauppakeskittymää;.varkaus. palvelut asuminen ja vapaat tontit liike-ja-teollisuustontit relanderinkatu 7

8 Tontti yrityksellesi Hasinmäen teollisuustontit Varkauden luoteisosassa sijaitsevalla Hasinmäen teollisuusaluella on monipuolinen valikoima vapaita teollisuustontteja. Hyvien liikenneyhteyksien varrella sijaitseva Hasinmäki soveltuu erinomaisesti teollisuuden ja varastorakennusten tarpeisiin. Monet tonteista ovat jaettavissa tai yhdistettävissä yrityksen ja liiketoiminnan tarpeiden mukaan. T Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue. Suurin sallittu kerrosluku on. Tonttitehokkuus (kerrosalan suhde tontin pinta-alaan) on O,0. Tonteille on vesihuolto- sähkö- ja aluelämpöliittymämahdollisuus. Rakennettavuus tonteittain: Hasinmäen kaava-alueen korttelit 00-0, rakennettavuus- ja maaperäselvitys.0.990, Maa ja Vesi Oy Kuopion aluetoimisto. I = rakennukset voidaan perustaa kalliolle. II = rakennukset perustetaan enimmäkseen maan varaan anturaperustusta käyttäen. III = perustukset joudutaan viemään edellä mainittuja syvemmälle perusmuuri- tai pilariperustusta käyttäen. IV = varsinainen rakentaminen voidaan aloittaa vasta niinsanotun esirakentamisen jälkeen. Perustamistapa voidaan määritellä tarkemmin, kun tiedetään rakennusten sijainti ja lattiatasot. 8

9 Hasinmäen katuverkkoa rakennetaan sitä mukaa, kun tontteja varataan tai luovutetaan. Kiertotieltä on matkaa valtatie :n liittymään noin 00 metriä. Kaavoituksessa on merkitty varaus Kiertotien yhdistämiseksi Jäppiläntiehen. Hasinmäki liittyy Kiertotien ja Hasintien sekä Kiertotien ja Relanderinkadun kautta Varkauden keskustaan. Hasinmäen teollisusualue mahdollistaa monipuolisen yritystoiminnan. Alueella toimii jo mm. kuljetusalan yritys sekä kaksi kierrätysalan yritystä. Lähistöllä sijaitsee liikenneasema, useita päivittäistavara-, auto-, sisustus sekä rautakauppoja käsittäen noin 00 työpaikkaa Katso myös Nikkarintien teollisuustontti lähimpänä kaupunkikeskustaa:.varkaus. palvelut asuminen ja vapaat tontit liike-ja-teollisuustontit nikkarintie 9

10 Tontti yrityksellesi Joutenlahti & Käärmeniemi Joutenlahden ja Käärmeniemen teollisuustontit sijaitsevat Varkauden eteläpuolella, noin kilometrin päässä keskustasta. Erinomainen sijainti valtateiden ja risteyskohdassa varmistaa liikenneyhteyksien sujuvuuden. Luonnonkauniilla alueella vesistön tuntumassa on omakotiasutusta, pienteollisuutta sekä muuta yritystoimintaa. Lähialueen vesihuolto-, sähkö-, ja aluelämpöverkot ovat helposti liitettävissä Joutenlahden ja Käärmeniemen teollisuustonteille. Valtatie Valtatie Valtatie Valtatie Valtateiden atei e risteyskohdassa skoh ssa 0

11 * 7 6 TPV Yhdistettyjen pienteollisuus- ja varastorakennusten korttelialue. Rakennuksiin saadaan sijoittaa liikkeelle tarpeellista toimisto- ja muita vastaavia tiloja, sekä yksi asunto sellaista henkilökuntaa varten, jonka alituinen läsnäolo paikalla on välttämätön. Alueelle ei saa sijoittaa sellaisia teollisuuslaitoksia, jotka aiheuttavat ympäröivää asutusta häiritsevää melua tai ilman saastumista. Korttelitehokkuus eli kerrosalan suhde korttelin pinta-alaan on 0,70. Suurin sallittu kerrosluku -. K Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Korttelitehokkuus 0,0. II Tontille saa sijoittaa yhden asuinhuoneiston liikkeen tai laitoksen hoidolle välttämätöntä henkilökuntaa varten. KLH Liike-, toimisto- ja huoltoasemarakennusten korttelialue. Korttelitehokkuus 0,0. Suurin sallittu kerrosluku. KTY- Teollisuusrakennusten korttelialue. Korttelialueen uudisrakennusten julkisivumateriaalina tulee käyttää joko betonia, tiiltä, tiililaattaa tai peittomaalattua puuta. Korttelialueella tapahtuva toiminta ei saa aiheuttaa ympäröivälle asutukselle haittaa hajun, savun, pölyn, tai kaasujen muodossa, eikä lähimmille asuinkiinteistöille aiheutuva ulkoinen melutaso saa olla suurempi kuin db (a) päivällä ja 0 db (a) yöllä. Korttelitehokkuus 0,0. Rakennuksen julkisivun enimmäiskorkeus 8, m.

12 Tontti yrityksellesi Häyrilä Häyrilän vapaat liike- ja teollisuustontit sijoittuvat valtateiden ja välittömään läheisyyteen. Vesihuolto, aluelämpö sekä sähköliitttymät ovat alueella valmiina. Laadukkaat tontit soveltuvat pieneen tai keskisuureen yritystoimintaan. TONTTI OSOITE PINTA-ALA RAKENNUSOIK. HINTA LAATULUOKKA KÄYTTÖTARKOITUS 6 7 K Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Tontille saa rakentaa vain yhden asunnon liikkeen tai laitoksen hoidolle välttämätöntä henkilökuntaa varten. Asunnon sisältävän rakennuksen tontilla on varattava leikkiin ja asukkaiden oleskeluun sopivaa yhtenäistä piha-aluetta vähintään 00 m². Tonttialueen käyttö maisemaa rumentavaan varastointiin on kielletty. Rakentamattomat ja päällystämättömät tontinosat on istutettava ja pidettävä hoidetussa kunnossa. Tehokkuusluku eli kerrosalan suhde tontin pinta-alaan 0,0. Suurin sallittu kerrosluku. KLH Liike-, toimisto-, ja huoltoasemarakennusten korttelialue. Tehokkuusluku 0,0 ja suurin sallittu kerrosluku. KTY Toimitilarakennusten korttelialue. Tehokkuusluku 0,0 ja suurin sallittu kerrosluku. Valtatie Valtatie

13 Häyrilän alueelle on sijoittunut useita autoliikkeitä, korjaamo- ja huoltamopalveluita sekä matkailukeskus. 6 7

14 Tontti yrityksellesi Lehtoniemi Lehtoniemen teollisuustontit sijaitsevat Varkauden eteläpuolella, reilun kilometrin päässä keskustasta. Valtateiden risteykseen on matkaa muutama sata metriä. Luonnonkauniilla alueella vesistön tuntumassa on omakotiasutusta, pienteollisuutta sekä jonkin verran muuta yritystoimintaa. TONTTI OSOITE PINTA-ALA RAKENNUSOIK. HINTA LAATULUOKKA KÄYTTÖTARKOITUS TY Ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialue. TY- korttelialueilla tontilla saa sijaita enintään yksi kerrosalaltaan 00 m² suuruinen asunto. Tontit tulee aidata katu- ja puistoalueita vastaan. Ulkovarastointialueiden osalta aidan tulee olla umpinainen. Aidan materiaalin tulee soveltua rakennusten materiaaleihin. Erillistä asuintaloa ei saa jättää edellä mainitun aidan sisäpuolelle. T Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue. Tehokkuusluku 0,0 ja suurin sallittu kerrosluku. Lehtoniemen teollisuustonteilta on matkaa valtateiden risteykseen noin 00 metriä. Vesihuolto-, sähkö-, ja aluelämpöverkot ovat alueella valmiina ja helposti liitettävissä tonteille. Valtatie Vehnämyllyntie altatie

15 Vapaa teollisuustontti () kuvan oikeassa yllaidassa, aivan rannan tuntumassa.

16 Tontti yrityksellesi Kuvansinjoen teollisuusalue Varkauden uusin teollisuusalue sijoittuu kaupungin lounaispuolelle. Kuvansinjoen teollisuusalue sijaitsee hyvien yhteyksien varrella, aivan valtatien läheisyydessä. Alueella toimii jo useita korkean teknologian yrityksiä ja sinne on mahdollista sijoittaa myös suurteollisuutta. Alue on noin puoliväliin rakennettu. TONTTI OSOITE PINTA-ALA RAKENNUSOIK. HINTA LAATULUOKKA KÄYTTÖTARKOITUS T TT- Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue. Teollisuusrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa myös liike- ja toimistotiloja. Suurin sallittu kerrosluku on kaksi. Tonttitehokkuus (kerrosalan suhde tontin pinta-alaan) kohteissa on 0,0, kohteessa tehokkuusluku on 0,60. Tonteille on sähkö- ja aluelämpöliittymämahdollisuus. Ilmakuvassa Kuvansin teollisuusalue Varkauden keskustan lounaispuolella. Alueella toimii jo korkean teknologian yrityksiä. Havainnekuva esittää alueen tulevaisuutta täyteen rakennettuna. Kuvitteellinen rakennus Valtatie Rautatieyhteys mahdollinen Satamavalmius 6

17 Varkauden uusin teollisuuskeskittymä, Kuvansinjoen alue, tarjoaa tasokkaan ympäristön liiketoiminalle. Kuvansinjoen alue on kaavoitettu teollisuuskäyttöön. Alueen pääkokoojakatu on Kuvansintie, jolta on liittymä valtatie :lle pohjoiseen. Valtateiden ja risteykseen on matkaa noin, kilometriä. Kuvansinjoen alueen katuverkkoa täydennetään sitä mukaa, kun totteja varataan tai luovutetaan. Metallikatu on kokonaisuudessaan rakennettu. 7

18 Tontti yrityksellesi Akonniemen teollisuusalue Varkauden keskustan kaakkoispuolelle sijoittuva Akonniemi on luonnon äärellä, lähellä erinomaisia liikenneyhteyksiä. Lähistöllä on pääasiassa haja-asutusta. Suurin osa tonteista on vapaana. Alueelle on liikenneyhteys valtatieltä Harjurannantien (maantie 68), Öljytien ja Satamakadun kautta. Eteläpuolella sijaitsee syväväylä sekä Akonniemen satama, jossa on kaksi laivapaikkaa. Satamaan johtaa kaupungin omistama teollisuusraide. TONTTI OSOITE PINTA-ALA RAKENNUSOIK. HINTA LAATULUOKKA KÄYTTÖTARKOITUS T Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue. Suurin sallittu kerrosluku on. Tonttitehokkuus O,0. Tonteille on vesihuolto sekä sähköliittymät. Akonniemen teollisuusalue sijaitsee Varkauden keskustan kaakkoispuolella. Alueella toimii mm. jätevedenpuhdistamo sekä teollisuusyrityksiä ja näiden varastotiloja. Syväsatama 8

19 Hyvät yhteydet satama-alueen tuntumassa. Akonniemen teollisuusalue liittyy Öljytien ja satamakadun kautta Harjurannantiehen ja edelleen valtatiehen. Akonniemen satamaan johtaa Saimaan syväväylä ja pohjoispuolelta junarata. Vesistön tuntumassa sijaitseva Akonniemen alue on rakentamatonta mäntyvaltaista metsää. 9

20 Varkauteen Itä-Suomen kansainvälisen suurteollisuuden keskus antaa hyvät puitteet yrittämiselle. Menestys ei ole tontista kiinni! Tarjoamme yrityksellesi laadukkaita tontteja Suomen suurimman vesistön tuntumassa. Varkaudesta on erinomaiset yhteydet muualle maahan ja siitä eteenpäin. TONTIT: TOIMITILAT: Jyväskylä Pieksämäki Kuopio Varkaus Joensuu Mikkeli Tampere Turku Helsinki 0 YRITYSPALVELUT: ETÄISYYDET > Helsinki 0 km > Mikkeli 8 km > Kuopio 7 km > Jyväskylä km > Joensuu 0 km > Pietari 80 km

Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016

Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016 Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016 Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten

Lisätiedot

Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA

Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten kaupungin

Lisätiedot

YRITYSTONTIT. Ruoveden kunta Ruovedentie 30, RUOVESI p

YRITYSTONTIT. Ruoveden kunta Ruovedentie 30, RUOVESI p YRITYSTONTIT Ruovedellä myynnissä olevat kunnan omistamat yritys- ja teollisuustontit sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella keskustan läheisyydessä Kuruntien ja Rajaportin alueilla sekä Ruhalassa

Lisätiedot

3 M SEN KAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA OLEVA VIIVA, JOTA VAHVISTAMINEN KOSKEE.

3 M SEN KAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA OLEVA VIIVA, JOTA VAHVISTAMINEN KOSKEE. ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖ SÄILYTETÄÄN. ALUEELLA ON OTETTAVA HUOMIOON, ETTÄ KULTTUURIHISTORIAN JA KAUPUNKIKUVAN KANNALTA MERKITTÄVÄT VANHAT RAKENNUKSET SÄILYVÄT. UUDISRAKENNETTAESSA

Lisätiedot

Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000

Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 KITEE SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 ASEMAKAAVA KOSKEE MAANTIE 15524 (LEPIKONTIEN) POHJOISPUOLELLA OLEVAA ORIVEDEN RANTAAN ULOTTUVAA 288 HA:N SUURUISTA

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

VAPAAT YRITYSTONTIT 4. 8. 3. 9.

VAPAAT YRITYSTONTIT 4. 8. 3. 9. VAPAAT YRITYSTONTIT 11. 6. 10. 7. 5. 4. 8. 3. 9. 2. 1. Pääsette tonttien tarkempiin tietoihin klikkaamalla kyseisen tontin numeroa Leppävirran vapaat yritystontit 1. Pohjukansalon teollisuusalueella, Pöllipolun

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

Kiinteistö- ja mittaustoimi Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA

Kiinteistö- ja mittaustoimi Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Kiinteistö- ja mittaustoimi 20.12.2018 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten

Lisätiedot

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue. KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8.

Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8. NAANTALIN KAUPUNKI LUOLALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7

Lisätiedot

Mittakaava: 1: m. Laukaan kunta

Mittakaava: 1: m. Laukaan kunta Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Kataanmäen asemakaavamääräykset: Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen korttelialue. Rakennussuunnittelussa on otettava

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

VAPAAT YRITYSTONTIT Laakuntie 22, määräala m2, hinta 4 / m2. 8. Laakuntie 20, määräala m2, hinta 4 / m2

VAPAAT YRITYSTONTIT Laakuntie 22, määräala m2, hinta 4 / m2. 8. Laakuntie 20, määräala m2, hinta 4 / m2 VAPAAT YRITYSTONTIT 10. 5. 9. 6. 4. 7. 3.. 8. 1. Pääsette tonttien tarkempiin tietoihin klikkaamalla kyseisen tontin numeroa Leppävirran vapaat yritystontit 1. Pohjukansalon teollisuusalueella, 7. Laakuntie,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

VAPAAT YRITYSTONTIT Laakuntie 22, määräala m2, hinta 4 / m2. 8. Laakuntie 20, määräala m2, hinta 4 / m2

VAPAAT YRITYSTONTIT Laakuntie 22, määräala m2, hinta 4 / m2. 8. Laakuntie 20, määräala m2, hinta 4 / m2 VAPAAT YRITYSTONTIT 10. 5. 9. 6. 4. 7. 3.. 8. 1. Pääsette tonttien tarkempiin tietoihin klikkaamalla kyseisen tontin numeroa Leppävirran vapaat yritystontit 1. Pohjukansalon teollisuusalueella, 7. Laakuntie,

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

VAPAAT YRITYSTONTIT Laakuntie 22, määräala m2, hinta 4 / m2. 8. Laakuntie 20, määräala m2, hinta 4 / m2

VAPAAT YRITYSTONTIT Laakuntie 22, määräala m2, hinta 4 / m2. 8. Laakuntie 20, määräala m2, hinta 4 / m2 VAPAAT YRITYSTONTIT 10. 5. 9. 6. 4. 7. 3.. 8. 1. Pääsette tonttien tarkempiin tietoihin klikkaamalla kyseisen tontin numeroa Leppävirran vapaat yritystontit 1. Pohjukansalon teollisuusalueella, 7. Laakuntie,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

TIETOA YRITYSTONTEISTA

TIETOA YRITYSTONTEISTA TIETOA YRITYSTONTEISTA KIURUVEDEN KAUPUNKI Elinkeinopalvelut PL 28, 74701 Kiuruvesi Yhteyspäällikkö Jukka Jaakkola p. 0500 260 567 www.kiuruvesi.fi > Elinkeinopalvelut 11.5.2012 Kiuruveden kaupungin yritys-

Lisätiedot

Reijola. YYU_p 54:2 26:269. p_p. e=0.40. tk_p. urh_p 26:274. e= :273. e= :142 26:269 28:151. e=0.50. e= :269. e=0.50. e=0.

Reijola. YYU_p 54:2 26:269. p_p. e=0.40. tk_p. urh_p 26:274. e= :273. e= :142 26:269 28:151. e=0.50. e= :269. e=0.50. e=0. enttämestarintie Häkkilinnuntie 28:136 54:2 26:274 26:273 28:142 28:151 VL 224 urh_p YYU_p p_p tk_p I e=0.40 38 tä pp le 231 229 223 222 ET Teema: Ajantasakaava_1000 Mittakaava: 1:1500 50 m Joensuun kaupunki

Lisätiedot

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.

Lisätiedot

PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4.

PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4. 6:6 : :0 : 6:6 : : : : : :0 : : 6: : : 6: 6: :0 : 6:0 : : : : :6 : : : 6: : : : 6: : 6: :6 : : m....... 6 6 rp rp60 rp 6 60 6 6 6 0 6 6 p 0 0 0 6 0 0 6 6 0 6 6 6 0 60 6 0 6 0 6 6 6 6 0 6 66 0 6 p p p p6

Lisätiedot

Määräysnumero Ulkoasu ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 0.9

Määräysnumero Ulkoasu ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 0.9 Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 4.042 4.0421 4.043 5.00 Korttelialueelle ei saa sijoittaa päivittäistavarakauppaa, eikä muuta yli 2000 kerrosalaneliömetrin suuruista

Lisätiedot

MYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS

MYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS MYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS Helsinki. Y-tunnus 1048559-0 Kauppakatu 69, 78200 Varkaus Myyntikohde: Myyntikohteena on varikkokiinteistö, jolla sijaitsee noin 1 842 kem 2 toimisto- ja

Lisätiedot

Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, Nurmijärvi

Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, Nurmijärvi Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, 01900 Nurmijärvi Tontti Tontti sijaitsee Kirkonkylän asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on YL, julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue. Alueelle on vireillä

Lisätiedot

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon

Lisätiedot

TIETOA YRITYSTONTEISTA

TIETOA YRITYSTONTEISTA TIETOA YRITYSTONTEISTA KIURUVEDEN KAUPUNKI Elinkeinopalvelut PL 28, 74701 Kiuruvesi Yritysneuvoja Tuula Parkkonen-Suhonen p. 040 630 3748 www.kiuruvesi.fi > Elinkeinopalvelut 7.4.2016 Kiuruveden kaupungin

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Beckhoff Automation Oy

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Beckhoff Automation Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Beckhoff Automation Oy Hyvinkään kaupungin 24. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 2301 24:012 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 30.03.2016

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

12:37 12:36 10:65 10:66 12: :59 5:53 1:666 13

12:37 12:36 10:65 10:66 12: :59 5:53 1:666 13 0 0 0 0 0 0 0 9 0 7 :7 90 0 7 9 0 : 8 7 0 9 0 0 9 8 8 0 0: 7 0: 8 0 0 :7 0 0:9 9 : 8 09 09 0 09 09 08 07 0 0 0 0 0 9 0 0 0 : 07 9 99 0 8 8 00 0 KAAVAAN A-9 LIITTYVÄT ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Merkintä

Lisätiedot

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET:

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: KAAVA 02 SIVU 1/4 TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 1-19, 21 JA 31 SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ RAKENNUSKAAVATIE-, LIIKENNE-, VIRKISTYS-, ERITYIS-, MAA- JA METSÄTALOUS- SEKÄ VESIALUEITA.

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueella tulee ottaa huomioon ympäristön kulttuurihistorialliset tekijät niin uudisrakentamisessa

Lisätiedot

Rakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi.

Rakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi. Kiinteistö 3485/16, Kiikkaistenkuja 13, 01800 Klaukkala Tontti Tontti sijaitsee Klaukkalan asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO2 ½I, erillispientalojen korttelialue. Tontin pinta-ala on 1 882

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti) UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu

Lisätiedot

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00

Lisätiedot

Vantaan kaupungin myytävät pienteollisuustontit Nikinmäestä, syksy 2014

Vantaan kaupungin myytävät pienteollisuustontit Nikinmäestä, syksy 2014 Vantaan kaupungin myytävät pienteollisuustontit Nikinmäestä, syksy 2014 HAKUAIKA 17.11 31.12.2014 2 JOHDANTO Kaupunki tarjoaa ostettavaksi kuusi (6) pienteollisuustonttia yrityksen toimitilarakentamiseen

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille.

Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille. Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille. Tonttien varaaminen tontti tulee varata 1.1-31.12.2019 välisenä aikana enintään 2 tonttia/varaaja tonttivaraus on voimassa vain 6 kuukautta, jonka

Lisätiedot

Porvoo - Emäsalo Suomi yhtiön tie Eslahdenpolku

Porvoo - Emäsalo Suomi yhtiön tie Eslahdenpolku Porvoo - Emäsalo Suomi yhtiön tie Eslahdenpolku Autotien varrella, yksityisellä vahvistetulla ranta-asemakaava-alueella myytävänä 15 kpl kovapohjaista merinäkymällä olevia määräalatontteja ympärivuotiseksi

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUPALVELUT/KAAVOITUS 2008 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot Suomi100 tonteille.

Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot Suomi100 tonteille. Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot Suomi100 tonteille. Tonttien varaaminen tontti tulee varata 1.7.2017-30.6.2018 välisenä aikana enintään 2 tonttia/varaaja tonttivaraus on voimassa vain 6 kuukautta,

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT 1 TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT HAKUAIKA: 17.3. - 9.4.2014 KELLO 15:00 MENNESSÄ Yleisehdot ja tiedot: - ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

Kaupunkikehityspalvelut Kaupunkisuunnittelu. 110-tie NÄKINKATU SIJAINTIKARTTA 1: Salon kaupunki ja MML, 2017

Kaupunkikehityspalvelut Kaupunkisuunnittelu. 110-tie NÄKINKATU SIJAINTIKARTTA 1: Salon kaupunki ja MML, 2017 Kaupunkikehityspalvelut Kaupunkisuunnittelu 0-tie Salon kaupunki ja MML, 07 SIJAINTIKARTTA :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET: YKSITYISEN OMISTAMAT ALUEET KAUPUNGIN VUOKRAAMAT ALUEET KAUPUNGIN OMISTAMAT ALUEET

Lisätiedot

Eläinpuiston asemakaava-alueen tonttihintojen ja luovutusehtojen vahvistaminen

Eläinpuiston asemakaava-alueen tonttihintojen ja luovutusehtojen vahvistaminen Eläinpuiston asemakaava-alueen tonttihintojen ja luovutusehtojen vahvistaminen 1387/55.551/2017 Kunnanhallitus 06.03.2017 72 Ranuan eläinpuiston alueen asemakaavoitus on aloitettu 8.3.2010 ja kaavan hyväksymispäätös

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ LEMPÄÄLÄSTÄ

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ LEMPÄÄLÄSTÄ MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ LEMPÄÄLÄSTÄ Myydään vuonna 2009 valmistunut tuotantokiinteistö moottorintien tuntumasta Lempäälän Marjamäestä. Alueella runsaasti pihatilaa ja laajennusmahdollisuus. Kohde

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170 JA OSA KORTTELISTA 160 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.1.2013 - 1 - RAKENTAMISOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170

Lisätiedot

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen

Lisätiedot

Porvoo. Emäsalo Kartanotie Eslahdentie

Porvoo. Emäsalo Kartanotie Eslahdentie Porvoo. Emäsalo Kartanotie Eslahdentie Vahvistetulla ranta-asemakaava-alueella myytävänä 3 kpl kovapohjaista merinäkymällä olevia määräalatontteja vapaa-ajan kohteille. Tontit 1-4 sijaitsevat ranta-asemakaava-alueen

Lisätiedot

Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: TONTTI NRO 10-43-3 Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liikerakennusten korttelialue, jolle saa rakentaa matkailua

Lisätiedot

LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS

LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 16.4.2019 Viite 1510038898 LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 1 1. ALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILA Lidlin asemakaavan

Lisätiedot

1. ASUINRAKENNUSTONTIT

1. ASUINRAKENNUSTONTIT 1 JOROISTEN KUNTA TONTTIHINNOITTELU VOIMASSA 1.1.2013 ALKAEN (KV 8.10.2012 36) (Muutos KV 16.9.2013 69) Tonttien myyntihinta on esitetty muodossa /m2. Kaikki jäljempänä esitetyt tontit ovat myös vuokrattavissa.

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

Keljonkankaan keskusta

Keljonkankaan keskusta Keljonkankaan keskusta AK Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Osa julkisivusta tulee olla rapattu

Lisätiedot

Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto

Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto : : : Kuokkakuja 0: AO- e=0. AO- -0-00 e=0. as e=0. -0- e=0. ET e=0. -0 e=0. Pihaportintie Tiluskaari as e=0. 0-K/ : as 0: e=0. 0: e=0. AO- e=0. Varstakuja 0-K/ ET 0: AO- e=0. as AO- e=0. 0: Piikuja Karhikuja

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto Dnro KH/KV: 870 /2014 34 KURJENMETSÄ (2308), ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.3.2015/18 20.5.2015/34 Kkj. 18 Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta (VP). Asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010

TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 LAKALAIVA-6037-9, -10, -11 JA -12, TEOLLISUUSTONTTIEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

Pirkanmaan Portin teollisuusalue: T ja T-4-korttelialueiden luovutus

Pirkanmaan Portin teollisuusalue: T ja T-4-korttelialueiden luovutus Pirkanmaan Portin teollisuusalue: T ja T-4-korttelialueiden luovutus Varaushakemuksen sisältö Valkeakoski ja Pirkanmaan portin teollisuusalue... 1 Yleistä alueesta ja menettelystä... 2 Luovutettavat korttelialueet...

Lisätiedot

Keljonkankaan keskusta

Keljonkankaan keskusta Keljonkankaan keskusta AK Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Osa julkisivusta tulee olla rapattu

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit

Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA hakuaika 28.5.-8.6.2012 www.jyvaskyla.fi/tontit Pikku-Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella kauniin Tuomiojärven läheisyydessä, hyvien liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

Porvoo. Emäsalo Suomi yhtiön tie Eslahdentie

Porvoo. Emäsalo Suomi yhtiön tie Eslahdentie Porvoo. Emäsalo Suomi yhtiön tie Eslahdentie Vahvistetulla ranta-asemakaava-alueella myytävänä 15 kpl kovapohjaista merinäkymällä olevia määräalatontteja vapaa-ajan kohteille. Tontit sijaitsevat ranta-asemakaava-alueen

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,

Lisätiedot

Porvoo - Emäsalo Kartanotie Eslahdentie

Porvoo - Emäsalo Kartanotie Eslahdentie Porvoo - Emäsalo Kartanotie Eslahdentie Vahvistetulla ranta-asemakaava-alueella myytävänä 3 kpl kovapohjaista merenrantaan rajoittuvia määräalatontteja vapaa-ajan kohteille. Tontit 2-4 sijaitsevat ranta-asemakaava-alueen

Lisätiedot

OJAMO OPASKARTTA. 1. Ojamon kaupunginosan korttelin 492 tontti 2, Vappulantie

OJAMO OPASKARTTA. 1. Ojamon kaupunginosan korttelin 492 tontti 2, Vappulantie TARJOUSPYYNTÖ LIIKE- JA JAKELUASEMATONTEISTA Lohjan kaupunki myy tarjousten perusteella seuraavat liike- ja jakeluasematontit: 1. Ojamon kaupunginosan korttelin 492 tontti 2, Vappulantie Ojamon kaupunginosan

Lisätiedot

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi. Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden

Lisätiedot

Ahjotie RAATEKANKAANTIE 5:218. mp-1. ajo. ajo. ajo TKL. avo RAHTIKATU. e=0.35 TELITIE. Telitie. ajo. ajo 21 RAATEKANGAS TKL. II e=0.40. avo.

Ahjotie RAATEKANKAANTIE 5:218. mp-1. ajo. ajo. ajo TKL. avo RAHTIKATU. e=0.35 TELITIE. Telitie. ajo. ajo 21 RAATEKANGAS TKL. II e=0.40. avo. 0 : : Ahjotie Telitie 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0 0 TELITIE RAHTIKATU RAATEKANKAANTIE e=0.0 e=0. mp- RAATEKANGAS EV ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET EV 0000 Teollisuus-, varasto- ja liikerakennusten

Lisätiedot

SELOSTUS Pääskyntien muutos 1

SELOSTUS Pääskyntien muutos 1 SELOSUS Pääskyntien muos L:\KAAVA\EX\KAAVASEL\0\Pääskyntien_m.doc\H N ASEMAKAAVAN MUUOS KAAVAN LAAIJA: LIEDON KUNNAN KAAVOIUS JA EKNISE PALVELU: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki 0 05 Suunnittelija uomo Hynynen

Lisätiedot

Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935

Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935 95 Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 41041 11 Aurinkokuja 1 a 453 120 valmis 2 935 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm: Rakennuksen kerrosluku:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 105 Asianro 4890/10.00.02.01/2016 Saaristokaupungin Rautaniemessä sijaitsevien omakotitonttien luovutusehtojen muuttaminen Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN YLEISKAAVAN 2015 MUUTOS, TEOLLISUUSTIEN JA ALAKORKALONTIEN VARRESSA OLEVAT TYOPAIKKA ALUEET Osallistumis ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue: Alustava suunnittelualue

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ SASTAMALASTA

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ SASTAMALASTA MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ SASTAMALASTA MYYTÄVÄ KOHDE Sastamalassa, osoitteessa Harjukatu 8, sijaitseva teollisuuskiinteistö. Vammalan keskusta sijoittuu noin 1 km kohteesta pohjoiseen. Valtatie 12:sta

Lisätiedot

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625 Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 4032/10.02.01/2010 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 05.11.2012. RISTINARKKU 4947-1, -2, -5, VEHNÄMYLLYNKATU 27, 29, 31, PIENTEOLLISUUS- TONTTIEN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 51. kaupunginosan korttelin 5003 tonttia 5 koskeva asemakaavan muutos HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS

Lisätiedot

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2001, 2005, 2064, 2066 KOUVOLAN KAUPUNKI Kaava 124:2 KUNTATEKNIIKAN TOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU 22.11.2007 Nro 0020002 1 MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

SENAATTI MYY: HARAVA 1 JA 2, JÄRVENPÄÄ KAKSI TONTTIA JÄRVENPÄÄN LEPOLASSA

SENAATTI MYY: HARAVA 1 JA 2, JÄRVENPÄÄ KAKSI TONTTIA JÄRVENPÄÄN LEPOLASSA SENAATTI MYY: HARAVA 1 JA 2, JÄRVENPÄÄ KAKSI TONTTIA JÄRVENPÄÄN LEPOLASSA Sisällysluettelo Senaatti-kiinteistöt, Harava 1 ja 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Kohteen yleistiedot 3. Sijainti 4. Kaava-

Lisätiedot

SELOSTUS Pääskykalliontien muutos 1

SELOSTUS Pääskykalliontien muutos 1 SELOSUS Pääskykalliontien muutos L:\KAAVA\EX\KAAVASEL\05\Pääskykalliontien_m.doc\H LIEO LIOINEN PÄÄSKYKALLIONIEN ASEMAKAAVAN MUUOS KAAVAN LAAIJA: LIEDON KUNNAN KAAVOIUS JAEKNISEPALVELU: Kaavoitusjohtaja

Lisätiedot

Liittyminen laajempaan kontekstiin

Liittyminen laajempaan kontekstiin Liittyminen laajempaan kontekstiin E-18 Yrityslohja Ympäristösi parhaat tekijät 2 Kartalle näkyviin myös meidän kohdeliittymät Pallukat eivät erotu ihan riittävästi taustakartasta. Lisää kontrastia. 3

Lisätiedot

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (6) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema KORTTELI KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 23:9 KUULOJA FORTUM WASTE SOLUTIONS OY

ASEMAKAAVAN MUUTOS 23:9 KUULOJA FORTUM WASTE SOLUTIONS OY Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 8.3.2018 ASEMAKAAVAN MUUTOS 23:9 KUULOJA FORTUM WASTE SOLUTIONS OY KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS Ramboll Finland Oy

Lisätiedot