PÄÄKIRJOITUS. Vuosi Taideyliopistoa. Tiina Rosenberg

Transkriptio

1 PÄÄKIRJOITUS Vuosi Taideyliopistoa Tiina Rosenberg Eurooppalaisissa yliopistoissa on käynnissä merkittävä muutos, joka näkyy monella eri tavoin. Yksi trendi on pienten ja keskisuurten yliopistojen sekä suurten yliopistojen sisäisten laitosten yhdistäminen suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun yhdistyminen Taideyliopistoksi ei ole eurooppalaisessa taidekoulutuskontekstissa ainutlaatuinen. Lontoossa, Oslossa, Zürichissä ja tämän vuoden tammikuussa myös Tukholmassa ovat taidekoulutukset läpikäyneet samankaltaisia fuusioita kuin Taideyliopisto Helsingissä. Berliinissä ja Wienissä on monialaisia taideyliopistoja ollut jo pitkään olemassa. Ranskassa on yhdistetty eri kaupungeissa sijaitsevia taiteellisen koulutuksen laitoksia inter city -yliopistoiksi, ja Belgiassa ollaan juuri aloittamassa samantyyppistä prosessia kuin Ranskassa. Ajatuksena on ennen kaikkea ollut olemassa olevien resurssien tehokkaampi hyödyntäminen ja taiteellisen koulutuksen laadunnosto. Suuremmat koulutusyhteisöt luovat paremmat edellytykset koulutukselle, ja yhteinen hallinto helpottaa pienten korkeakoulujen vastuuta vaativassa hallinnollisessa työssä. Kirjoituspöydän ääressä tämä ajatusmalli toimii moitteettomasti, mutta henkilöstö on ollut huolissaan mahdollisesta byrokratisoinnista, lisääntyvästä valvonnasta, standardisoinnista ja sen kautta taiteellisen koulutuksen arvostuksen heikkenemisestä. Yliopistot ovat moniin muihin yhteiskunnan alueisiin verrattuina kehittyneet suhteellisen autonomisesti, ja se mainitaan usein menestystekijäksi eurooppalaisessa yhteistyössä. Varsinkin Suomessa ovat yliopistot, Helsingin yliopistoa lukuun ottamatta, pienehköjä koulutusyhteisöjä. Sen vuoksi suuret organisaatiot saattavat tuntua pelottavilta. Taideyliopisto on kuitenkin yhdistyneenäkin yliopistona vielä melko pienikokoinen toimija (olemme mittarista riippuen kai pienin tai toiseksi pienin Hankenin jälkeen) yliopistokentässämme, kansainvälisestä taidekoulutuksesta puhumattakaan. Opiskelijat ja henkilöstö mukaan lukien emme ylitä henkilön rajaa. Teoria ja käytäntö Taiteellisen koulutuksen akatemisoitumisesta on käyty keskustelua aina siitä asti, kun taidekorkeakoulut siirtyivät yliopistomaisten kandidaatti-, maisteri- ja tohtoriohjelmien käyttöön. Akatemisoitumiseen kohdistuva huoli on ennen kaikkea koettu käsityöläisyyden vähentyvänä merkityksenä. Taideyliopisto on pääasiallisesti peruskoulutusyliopisto, jossa koulutuksen perusta on taiteellinen toiminta ja sen hallitsemiseen tähtäävä koulutus. Taideyliopisto tar joaa myös muuta koulutusta, mutta pääasiallinen fokus on eri taiteenlajien tekemisen oppimisessa. Käsityöläisyys ja eri taidelajien oppiminen sekä niihin liittyvä tutkimus ovat siis koulutuksen painopiste. Yksi mielenkiintoinen historiallinen havainto on, että Taideyliopistossa kohtaavat nyt selvemmin kuin aikaisemmin sekä taide että tiede. Taiteellista koulutusta on perinteisesti annettu akatemioissa ja konservatorioissa, kun taas taiteentutkimus on ennen kaikkea ollut tiedeyliopistojen asia. Taiteellinen tutkimus ja taiteentutkimus ovat molemmat läsnä Taideyliopistossa, ja ne ovat muuttaneet aiempaa kaksijakoista ajatustapaa, jossa tiede on erotettu taiteesta tai päinvas- TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014 1

2 toin. Taiteellisen tutkimuksen lähtökohta on taide ja sen tekijä, taiteilija. Aristoteleen praxis-käsite on teorian toteumista käytännön kautta. Taideyliopistossa tieteellinen taiteen tutkimus ja taiteellinen tutkimus ovat löytämässä toisensa pitkän historiallisen katkoksen jälkeen. Strategiatyö ja tavoitteet Yksi ensimmäisen vuoden suurista asiakokonaisuuksista oli Taideyliopiston strategia, jonka viimeistelty versio valmistui viime syksynä. Siinä määritellään Taideyliopiston tavoitteet: innostavan oppimisen, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan ympäristö, liikkuvuus ja yhteistyö, kansainvälisyys ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Käytännössä ne näkyvät yhteisissä liikkuvuusopinnoissa ja akatemioiden perustoimintojen vahvistamisessa, jossa ennen kaikkea laatu ja excellence kulkevat käsi kädessä. Panostus laadunnostoon näkyy henkilökohtaisen opetuksen määrän nostamisessa, sillä sitä on taloudellisista syistä vähennetty viime vuosina. Tähän vahvistamiseen kuuluu myös uusia professuureja aloilla, joilla niitä aikaisemmin ei ole ollut. Kansainvälisyyden alueella on tarkoitus panostaa vieraileviin professoreihin, jotka käyvät säännöllisesti Taideyliopistossa tuoden opiskelijoille ja opettajakunnalle uutta tietoa ja taitoa. Tämän hetken huipputaiteilijoilla on paljon kysyntää, ja heitä on vaikea sitoa opetukseen pitkäksi ajaksi. Myös artist in residence -tyyppisiä vierailuja suunnitellaan akatemioihin. Lyhyet mutta säännölliset vierailut mahdollistavat myös kiireisten taiteilijoiden ja tutkijoiden käynnit Taideyliopistossa. Opiskelijavaihtoa ja kansainvälisten opiskelijoiden rekrytointia tulisi niin ikään vahvistaa. Liikkuvuus ja yhteistyö Yhdistyvien organisaatioiden suurin riski on, että ne eivät yhdisty. Taideyliopistoprojektissa ei ole tarkoitus, että kaikki toiminnat fuusioituisivat. Ainoastaan toimet, jotka on järkevää yhdistää sovitetaan yhteen. Akatemioiden tarpeet huomioon ottaen on tärkeää, että kaikilla on parhaat mahdolliset edellytykset eri taidelajien koulutukseen. Yhteiset uudet avaukset vuodelle 2014 liittyvät Taideyliopiston strategian mukaisesti akatemioiden väliseen liikkuvuuteen ja yhteistyöhön. Liikkuvuusopinnot ovat akatemioiden jo suunniteltuja kursseja, jotka ovat avoimia kaikille Taideyliopiston opiskelijoille. Osaan kursseista avataan myös paikkoja avoimen yliopiston opiskelijoille. Kaikki eurooppalaiset taideyliopistot eivät ole panostaneet liikkuvuuteen ja yhteistyöhön strategisena painopisteenä, mutta Helsingin Taideyliopistolle se on jo alusta alkaen ollut tärkeä asia. Toisen toimintavuoden alkaessa Taideyliopiston käynnistäminen oli viime vuoden suurin saavutus. Asiakokonaisuudet ovat olleet suuria, ja viime vuoden rakenteelliset kysymykset olivat varmasti samankaltaisia kuin missä tahansa muussa yhdistyvässä yliopistossa tai organisaatiossa: mistä rakenteista olisi syytä luopua, mikä pidetään ja mikä on uutta Taideyliopistossa? Vaikka Taideyliopistoa pidetäänkin myönteisenä askeleena taiteellisen koulutuksen kehittämisessä Suomessa, on siihen myös liittynyt paljon työtä ja nopeaa ongelmanratkaisua. Tulevaisuudessa meillä on varmasti hyllymetreittäin tarinoita Taideyliopiston ensiaskelista ja niistä kommelluksista, joita matkan varrella on sattunut. Rehtorina tarvitsee lujaa uskoa sekä taiteeseen että tieteeseen, mutta käytännön arkipäivässä tarvitaan lisäksi roima annos huumorintajua. Vielä ei taivas ole pudonnut niskaamme, ja voin vuoden kuluttua palata siihen, miten Taideyliopiston toinen vuosi sujui. Kirjoittaja on Taideyliopiston rehtori ja teatteritieteen (virkavapaa) professori Tukholman yliopistossa. 2 TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014

3 Muurahaisia ja ihmisiä sota, rauha ja avunanto Liselotte Sundström Sota, rauha ja rakkaus ovat ihmisen kulttuurin ytimessä. Ne kuvaavat voimakkaita tunnetiloja ja keskeisiä käyttäytymismalleja, joita kohdistetaan oman tai muiden ryhmien jäseniin. Mutta esiintyvätkö nämä ilmiöt luonnossakin ja miten ne mahdollisesti liittyvät ihmisen evoluutioon? Entä muiden eliöiden, kuten muurahaisten, runsasväkiset yhteiskunnat? Ohjaavatko näitä samat pelisäännöt kuin ihmisen yhteisöjä? Homo homini lupus est ihminen on ihmiselle susi totesi Plautus jo noin 184 ekr. Sodankäynti konseptina on siis helppo yhdistää luontoon, sillä ajatus olemassaolon taistelusta on alusta alkaen värittänyt keskustelua Charles Darwinin luonnonvalinnan teoriasta. Varsinkin 1800-luvun Englannissa tämä näkemys luonnosta kiteytyi sekä runoudessa (esim. Lordi Tennysonin runossa In Memoriam A.H.H. [1844] lauseessa Nature red in tooth and claw ) että tieteellisessä diskurssissa filosofi Herbert Spencerin kuvauk sessa Darwinin luonnonvalinnan teoriasta (1) olemassaolon kamppailuna. Konsensus oli siis siitä, että eliöiden sopeutuminen vallitseviin olosuhteisiin on pääasiassa yksilöiden välisten negatiivisten vuorovaikutusten seurausta. Tämä kuva luonnosta ei kuitenkaan vallinnut kaikkialla 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Euroopan tiedeyhteisössä, vaan ruhtinas Pjotr Kropotkin nosti esille ajatuksen että sopeutuminen ja sen tuottaman evoluution taustalla ei niinkään ole taistelu olemassaolosta, vaan että niukkojen resurssien maailmassa vastavuoroinen yhteistyö tuottaa suotuisamman elinympäristön, jossa monet eliölajit voivat kukoistaa (2). Kropotkinin ajatukset olivat vahvasti sidoksissa ajan ilmapiiriin ja hänen omien poliittisten näkemystensä värittämiä. Sen sijaan tieteellinen fundamentti, jolle hän nämä ajatukset rakensi, ei ollut kovin vahva ja hänen edustamansa näkemys vaipui unohduksiin. Darwin kuitenkin jo itse pohti yhteistyön olemassaoloa luonnossa, muurahaiset ja mehiläiset esimerkkeinä, joten avunannon konsepti ei ollut mitenkään vieras tuohon aikaankaan (1). Hän kuitenkin lähinnä pohti miten työläismuurahaisten kaltainen muoto voi luonnonvalinnan valossa säilyä luonnossa, kun ne eivät itse lisäänny. Tätä Darwin piti selkeänä ongelmana luonnonvalinnan teorialleen, mutta ratkaisi sen olettamalla, että steriiliys voi edustaa adaptiivista vaihtelua, jota esiintyy jokaisen lisääntyvän eliön jälkeläistöissä. Näin ollen ajatus avunannosta oli alusta alkaen osa Darwinilaisen luonnonvalinnan periaatetta, eikä Darwin itse ottanut kantaa siihen johtaako luonnonvalinta aina kamppailuun, vaan käytti esimerkkejä sekä kilpailusta että yhteistyöstä teoriansa keskeisiä periaatteita pohtiessaan. Darwin ei kuitenkaan pohtinut ehkä keskeisintä kysymystä: steriiliydestä koituu evolutiivisia kustannuksia yksilölle, jolla on se ominaisuus. Vasta 1900-luvun loppupuoliskolla käyttäytymistutkimus nosti tämän kysymyksen esille korostaen evolutiivisten kustannusten merkitystä ominaisuuksien runsastumiselle populaatioissa (3, 4). Avunantoa ei enää tarkasteltu ilmiönä, jonka esiintymistä sääti yksinomaan vanhempien edut, vaan ominaisuutta kantavan yksilön edun näkökulmasta. Syntyi paradigman muutos, jonka myötä luonnonvalinnan seurauksia ruvettiin tarkastelemaan ominaisuuksien hyötyjen ja kustannusten valossa ja tultiin ymmärtämään, että luonnonvalinta voi suoraan suosia altruismia evolutiivisten kustannusten vallitessakin. TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014 3

4 Avunantoa esiintyy luonnossa sekä lajin sisällä että lajien välillä. Useat lajin sisäiset ja kaikki lajien väliset allianssit perustuvat vastavuoroisuuden periaatteeseen, jolloin molemmat osapuolet hyötyvät tilanteesta. Avunannosta syntyy kustannuksia tavalla tai toisella molemmille osapuolille, mutta toisen avunannosta saatu hyöty ylittää annetusta avusta koituvat kustannukset. Näitä niin sanottuja mutualistisia (vastavuoroisia) suhteita löytyy luonnosta runsaasti, yksi mielenkiintoisimmista on vastikään löydetty muurahaisten (Camponotus schmitzi) ja lihaa syövän kannukasvin (Nepenthes bicalcarata) symbioosi, jossa muurahaiset vahingoittumattomina uivat kasvin pyyntinesteessä pyydystäen siellä eläviä, kasvin pyytämiä saaliita syöviä, hyttysen toukkia. Muurahaisten toiminta kasvattaa kasvin saamaa typen määrää ja edistää siten kasvin hyvinvointia, kasvua ja ajan myötä lisääntymistä (5). Muurahaiset puolestaan saavat yksinoikeuden ruokailuun aina katetun pöydän ääressä, pesäpaikan ja suojaa vihollisilta. Kilpailun ja hyödyntämisen olemassaoloa luonnossa ei siis yleensä kyseenalaisteta, ja näistä tilanteista oppikirjat ovat täynnä esimerkkejä. Samoin vastavuoroinen avunanto on hyvinkin selitettävissä luonnonvalinnalla, kuten Darwin itse teki kirjassaan The Origin of Species (1859). Hän myös painotti, että luonnonvalinta ei voi suosia sellaisten ominaisuuksien runsastumista, jotka hyödyttävät vain toista lajia, ellei siitä koidu vastavuoroisesti suoraa hyötyä tämän ominaisuuden kantajalle. Luonnonvalinnan toimintaperiaate siis käsittää sekä positiivisia että negatiivisia vuorovaikutussuhteita. Mutta esiintyykö luonnossa pyyteetöntä avunantoa tai edes neutraalia yhdessäeloa? Yhteiskuntahyönteiset (muurahaiset, ampiaiset, mehiläiset ja termiitit) nostetaan tässä yhteydessä esille esimerkkinä pyyteettömästä avunannosta näin esimerkiksi hevosmuurahaisten sukuun kuuluvan Camponotus saundersin työläiset puolustavat pesäänsä sananmukaisesti räjäyttämällä itsensä, jonka seurauksena takaruumiin myrkkyrauhasiin varastoitunut liimamainen neste vapautuu ja takertuu tunkeilijaan (6). Mitä yksilö tässä tapauksessa saa vastineeksi hengestään? Pesän muut yksilöt tietenkin hyötyvät tunkeilijan tuhoutumisesta, mutta kenenkään ei kannattaisi ensimmäisenä asettua tulilinjalle. Samanlainen on tilanne myös ihmisen sodankäynnissä, sillä luonnonvalinnan perusteella yksilön on edullisempaa antaa muiden uhrata henkensä ja itse päästä lisääntymään. Molemmissa tapauksissa yksilöt uhrautuvat pyyteettömästi ryhmän edun nimissä, jolloin syntyy paradoksi miten luonnonvalinta voi suosia käyttäytymistä joka vähentää yksilön evolutiivista kelpoisuutta? Kuitenkin sekä ihmisen että yhteiskuntahyönteisten yhteisöt ovat monella mittarilla erittäin menestyksekkäitä. Tropiikeissa yhteiskuntahyönteiset ovet ekologisesti dominoiva ryhmä muodostaen jopa 30 % sademetsien eläinbiomassasta (7); ihmisen globaalisesta vaikuttavuudesta tuskin kukaan on epätietoinen. Muurahaiset ja ihmiset Yhteiskuntahyönteisillä ja ihmisillä onkin useita yhteisiä piirteitä. Muurahaiset esimerkiksi muodostavat ihmisen tapaan hyvinkin väkirikkaita monivuotisia yhteisöjä, joissa vallitsee työnjako ja avunanto (8). Yhteisöllisyys ja avunanto ovat todennäköisin syy näiden ryhmien ekologiseen dominanssiin. Vanhimmat työmuurahaisten fossiililöydökset ovat lähes 100 miljoonaan vuoden takaa eli aikakaudelta ennen hirmuliskojen (lintujen sukulinjaa lukuun ottamatta) sukupuuttoa. Ihminen on lajina vain noin vuoden ikäinen, joskin ihmissukuisia, ryhmässä eläviä ihmisen kaltaisia lajeja on yli miljoonan vuoden takaa (9). Yhteisöllisyys ja etenkin työnjako ryhmien sisällä ovat mahdollistaneet monia uusia innovaatioita, kun tehtäviin on voitu erikoistua. Muurahaisilla tämä tehtäviin erikoistuminen onkin mennyt pisimmälle työmuurahaisten joukossa on joillakin lajeilla eri tehtäviin erikoistuneita kasteja. Esimerkiksi lehdenleikkaajamuurahaisten (Atta sp.) työläisistä eri kokoluokan yksilöt hoitavat tietyt tehtävät lehtien leikkuussa, kuljetuksessa ja prosessoinnissa ravinnoksi käyttämiensä sienirihmastojensa kasvualustaksi (10). Periaate on sama kuin ihmisen käyttämässä liukuhihnatyössä ja maan- 4 TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014

5 viljelyssä. Kutojamuurahaisten (Oecophylla sp.) työläiset puolestaan käyttävät silkkiä tuottavia toukkia lehtien ompelemisessa yhteen pesän rakennuksessa, samaan tapaan kuin ihminen käyttää ompelukoneita. Havumetsiemme kekomuurahaiset (Formica sp.) käyttävät puolestaan rasvavarantojaan tuottamaan metabolista lämpöä ja nostavat näin keon keskiosien lämpötilaa jopa 30 asteeseen lumipeitteen alla (11), eli käyttävät uusiutuvaa energiaa asuntojensa lämmittämiseen. Työnjako mahdollistaa myös erilaisten tehtävien samanaikaista toimittamista, tietokoneissa käytettävän rinnakkaisprosessoinnin tapaan. Muurahaiset myös verkostoituvat, muodostaen laajoja pesäverkostoja, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Näistä ehkä tunnetuin lienee argentiinanmuurahaisen (Linepithema humile) koko Välimeren alueen kattava pesäverkosto (12). Lopuksi muurahaiset myös orjuuttavat muiden lajien yksilöitä ja käyvät sotaa pesiensä territorioiden rajoilla. Sodasta kohti rauhaa Väkirikkaat yhteisöt siis mahdollistavat toimintatapojen virtaviivaistamista ja edesauttavat sopeutumista uusiin tilanteisiin, mutta ne myös tuovat mukanaan haasteita. Ihmisyhteisöjen vakavimpia haasteita ovat patogeenit ja niiden aiheuttamat globaalit epidemiat. Runsasväkisillä alueilla taudit leviävät helposti, mikä puolestaan usein myös johtaa siihen, että ne luonnonvalinnan myötä kehittyvät yksilölle vaarallisemmiksi (13). Myös muurahaiset käyvät sotaa taudinaiheuttajia vastaan, tosin näillä on ollut 100 miljoonaa vuotta enemmän aikaa ratkaista ongelmat. Pitkään ajateltiin että muurahaisilla on harvinaisen vähän tauteja niitä pidettiin jopa esimerkkinä siitä, miten hyvin ne ovat onnistuneet suojautumaan erilaisia patogeenejä vastaan. Viime vuosien tutkimus on kuitenkin osoittanut, että hyönteisillä on erittäin tehokas immuunipuolustusjärjestelmä, joka pohjautuu puolustukseen usealla eri rintamalla (13). Uudempi tutkimus on myös osoittanut, että kyllä yhteiskuntahyönteisillä, ja niiden joukossa myös muurahaisilla, on koko joukko patogeenejä (bakteereja, viruksia, alkueläimiä ja sieniä), jotka pommittavat niiden linnakkeita (14). Esiintyykö sitten muurahaisilla ja muilla yhteiskuntahyönteisillä mittavia epidemioita, jotka pyyhkivät maan pinnalta kokonaisia yhteisöjä? Tällaisista tapahtumista on hyvin vähän tietoa kirjallisuudessa, ja omankin 30 vuotisen urani aikana olen nähnyt vain yhden tällaisen nopean populaatiokuoleman, eikä sekään välttämättä johtunut taudeista. On kuitenkin myös mahdollista, että suojautuminen patogeenejä vastaan on niin tehokasta, että ne vain hyvin harvoin aiheuttavat edes yksittäisten pesien kuoleman. Tilanne olisi siis samankaltainen kuin ihmisellä yksilöitä kuolee tauteihin, mutta mittavia epidemioita ei kovin usein pääse syntymään. Näissäkin epidemioissa vain muutamat pienet kaupungit pyyhkiytyi kartalta. Vallitseeko siis rauha, jota ylläpitää eräänlainen kauhun tasapaino patogeenien ja isäntien välillä? Jos näin on, herää kysymys, miten tähän on päästy ja eroavatko keinot ihmisten ja muurahaisten välillä. Ihmisellä, kuten muurahaisillakin, on yksilötason immuunijärjestelmä, joka taltuttaa infektiot ja tuhoaa tunkeilijat. Ihmisellä on lisäksi järjestelmällinen epidemioiden torjunta mm. rokotusohjelmien, tautien kulunvalvonnan ja lääkkeiden myötä. Tämä järjestelmä nimenomaan nousee ihmisen yhteisöllisyydestä ja avunannosta. Mutta miten asianlaita on muurahaisilla? Miten ne torjuvat pesiä uhkaavia epidemioita? Itse asiassa muurahaiset käyttävät hyvin pitkälti samoja strategioita. Sylvia Cremer on tutkinut muurahaisten sosiaalista immuniteettia Lasius neglectuksella (15). Sienitartunnan saanut yksilö joutuu pesätovereidensa huomion kohteeksi, jolloin kuoren pintaan jääneet itiöt poistetaan. Samalla puhdistusta tekevät yksilöt saavat pienen annoksen patogeeniä, joka toimii niiden osalta rokotuksena kokeet ovat osoittaneet, että nämä yksilöt toisinaan myös sairastuvat, joten tästä käyttäytymisestä on kustannuksia yksilölle. Toisaalta, ne avustajat, jotka jäävät henkiin, eivät myöhemmin sairastu suurempiinkaan annoksiin kyseistä patogeeniä. Sen sijaan altistumattomat yksilöt ja ne, joilta evätään puhdistus, kuolevat suuremmalla todennäköi- TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014 5

6 syydellä. Tilanne tuo mieleen ihmisyhteisöissä käytävää kiistelyä laajamittaisten rokotusten tarpeellisuudesta ja rokotteisiin liittyvistä riskeistä. Muurahaisten pesät, varsinkin kekomuurahaisten suuret keot, ovat erinomaista kasvualustaa kaikenlaisille eliöille, myös potentiaaleille patogeeneille. Näin ollen tärkeä keino estää epidemioiden syntyä on huolehtia lähiympäristön hygieniasta. Michel Chapuisat kollegoineen ihmetteli resiinin, eli kuivien pihkapallojen, määrää kekomateriaalissa. Kävi ilmi, että muurahaiset aktiivisesti keräävät resiiniä ympäristöstään ja käyttävät sitä lääkkeenomaisesti torjumaan bakteeri- ja sieni-infektioita (16). Lopuksi, epidemioiden hallitsemiseksi sekä ihminen että muurahaiset eristävät sairastuneet yksilöt, tosin muurahaisten tapauksessa sairastuneet yksilöt itse poistuvat pesästä kuolemaan (17). Näin ollen ihmisen ja muurahaiset käyttävät samoja keinoja sodassa tauteja vastaan: estetään yksilöitä sairastumasta, hoidetaan sairaat ja eristetään tautipesäkkeet estäen taudin leviäminen yhteisön sisällä tai yhteisöjen välillä. Erilaiset yhteisöt, samat periaatteet Mutta palataan kysymykseen pyyteettömästä avunannosta onko sitä? Edellä esitetyt esimerkit sisältävät kaikki tavalla tai toisella saatavaa hyötyä myös avustavalle yksilölle. Immunisaatiolla on kustannuksia, mutta hyödyt ovat yksilötasollakin keskimäärin kustannuksia korkeammat. Lääkkeet ja muut hygieniahyödykkeet sekä niiden kehittäminen (tai muurahaisten kohdalla kerääminen luonnosta) tulevat kaikkien hyödyksi ja ylläpitävät terveellisempää elinympäristöä tai auttavat tautien hoidossa. Näin ollen nämä käyttäytymiskuviot voisivat syntyä vastavuoroisuusperiaatteen pohjalta edellyttäen, että yhteisö on riittävän yhtenäinen, jotta anonyymistikin annettu apu aikanaan palautuu antajalle. Täten jokainen saa ainakin periaatteessa itselleen evolutiivisen hyödyn avunannosta. Kuitenkin eräässä suhteessa sekä muurahaiset (ja muut yhteiskuntahyönteiset) että ihmiset ovat aidosti altruistisia. Selkeimmillään ihmisen altruismi ilmentyy uhrautumisena yhteisön hyväksi esimerkiksi sodankäynnissä. Myös arkisessa elämässä ihminen toimii tavalla, jota parhaiten voidaan kuvata altruistiseksi. Ekonomi Ernst Fehr ja matemaatikko Karl Sigmund ovat yksinkertaisilla kokeilla osoittaneet, että ihminen tekee oikeudenmukaisuuden nimissä valintoja, joista hänelle koituu kustannuksia (18, 19). Tämä täyttää altruismin määritelmän kriteerit, sillä nämä kustannukset voidaan katsoa edustavan lisääntymisarvoa. Muurahaisilla, kuten muillakin yhteiskuntahyönteisillä, yksilöt yhtä lailla uhraavat henkensä yhteisön hyväksi, kuten olen kuvannut. Ne ovat kuitenkin menneet askeleen pidemmälle, eli ovat aitososiaalisia, sillä työläisyksilöt ovat pääsääntöisesti lisääntymiskyvyttömiä, eivätkä näin ollen voi saada suoraa kelpoisuushyötyä käyttäytymisestään. Miten siis luonnonvalinta on voinut suosia käyttäytymistä, jonka seurauksena yksilön evolutiivinen kelpoisuus heikkenee? Lähtökohta ihmisen ja yhteiskuntahyönteisten altruismille on todennäköisesti ollut sama. Ensimmäiset ihmisyhteisöt olivat kaikella todennäköisyydellä perhekuntia, kuten tänä päivänä suurin osa yhteiskuntahyönteistenkin yhteisöistä. William Hamilton ratkaisi avunannon paradoksin osoittaen, että sukulaisille kohdistettu apu koituu epäsuorasti avunantajan evolutiiviseksi hyödyksi, kun yksilöiden välillä vallitsee positiivinen sukulaisuus ja hyöty avunsaajalle on suurempi kuin kustannukset avunantajalle (3). Näillä ja vain näillä ehdoilla voi valinta suosia piirteitä, jotka johtavat alennettuun henkilökohtaiseen lisääntymiseen. Ihmisen ja muurahaisten yhteisöillä on kuitenkin myös fundamentaalisia eroja. Ensinnäkin, ihminen ei ole aitososiaalinen, vaan kaikki yksilöt ovat periaatteessa lisääntymiskykyisiä. Toiseksi, yhteisöjen toimintatavat ovat erilaiset, sillä ihmisellä on johtajakeskeinen ja muurahaisilla hajautettu päätöksenteko. Jälkimmäinen lienee mahdollinen vain koska steriileillä työläiskasteilla ei ole evolutiivista tulevaisuutta vaikka irtautuisivat ryhmästä. Kolmanneksi, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, yhteiskuntahyönteiset kohdistavat apunsa sukulaisilleen, mutta ihminen kohdistaa apunsa myös täysin tuntemattomille yksilöille. On siis suhteellisen helppo ymmärtää, mik- 6 TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014

7 si muurahainen avustaa pesätovereitaan. Mutta miksi ihminen kohdistaa apua tuntemattomalle? Pohtiessaan ihmisen moraalisuuden evoluutiota luonnonvalinnan valossa Darwin nosti esiin sodankäynnin yhtenä laukaisijana: There can be no doubt that a tribe including many members who, from possessing in a high degree the spirit of patriotism, fidelity, obedience, courage, and sympathy, were always ready to give aid to each other and to sacrifice themselves for the common good, would be victorious over most other tribes; and this would be natural selection (22). Ekonomi Samuel Bowles on mallintanut, mitä tapahtuu tilanteessa, jossa heimot sotivat keskenään resursseista(20). Tulokset osoittivat, että heimot, jotka koostuvat altruisteista, tulivat ajan myötä dominoimaan. Onko siis niin, että ihmisen altruismin yleistyminen perustuu sodankäyntiin? Alkukantaisissa yhteisöissä yksilön altruismi sodassakin hyvin todennäköisesti koitui sukulaisten hyväksi, mutta ajan myötä ihmisen yhteisöt ovat laajentuneet paljon perhekuntia suuremmiksi. Suuremmat ryhmät puolestaan helposti valtaavat pienempien ryhmien territorioita, mutta kytkös sukulaisuuteen on kadonnut. Mitä todennäköisimmin ne yhteisöt, jotka menestyksekkäästi ovat kyenneet säilyttämään ryhmänsä koheesion, ovat myös perineet maailman. Vaihtoehtoisen selitysmallin on esittänyt David Sloan Wilson. Tässä nimenomaan paikalliset yhteydet ja siitä seuraava anonymiteetin puute ylläpitävät yhteisöllisyyttä edesauttaen altruismia (21). Riippumatta altruismiin johtaneista evoluutiopoluista yhteisö on resurssi, ja yhteisön jäsenmäärän kasvaessa syntyy väistämättä tilanne, jossa vapaamatkustajat voivat nauttia etuja osallistumatta talkoisiin. Lisäksi houkutus hyödyntää yhteisiä resursseja yli niiden kantokyvyn, eli yhteislaitumien tragedia, on aina läsnä (23). Näin ollen resurssien käytön säätelystä syntyy yhteisöjen sisäisiä konflikteja, niin muurahaisten kuin ihmisenkin yhteisöissä. Evolutiivinen perusta näille konflikteille vaan on eri, sillä muurahaisilla konfliktit perustuvat geneettisiin eroihin ja allianssien syntyyn näiden pohjalta. Muurahaisyhteisöissä konfliktit voivat konkretisoitua monella eri tavalla, esimerkiksi työläisten ja kuningattarien erilaisena resurssikäytön optimina, työläisten itsekkäänä käyttäytymisenä siten, että ne ryhtyvät tuottamaan omia koirasjälkeläisiä A tai tappavat niille geneettiseltä arvoltaan alhaisen kuningattaren B (24 27). Konflikteja voi myös syntyä työläisten kesken, siten että kollektiivin edun mukaista olisi kasvattaa kuningattaren jälkeläisiä, mutta yksilön edun mukaista olisi tuottaa omia koirasjälkeläisiä. Ihmisellä konfliktit syntyvät selkeämmin vapaamatkustajien ja tunnollisten altruistien välille tai ei-geneettisin perustein muodostuneiden koalitioiden, esimerkiksi uskontojen tai poliittisten näkemysten, välille. Miten sitten konfliktit ratkaistaan, eli saavutetaan rauha? Muurahaisten kohdalla voidaan todeta, että kaikki tuntemamme muurahaislajit rakentavat yhteiskuntia, ja ne, jotka eivät aikanaan kyenneet ratkaisemaan tätä ongelmaa eivät ole jättäneet jälkipolvia. Sosiaalinen kontrolli toimii, sillä jokainen työläinen on potentiaalinen poliisi, joka poistaa ei-toivotut muiden työläisten tuottamat munat niiden geneettisestä arvosta riippuen (28). Käytännössä siis muurahaisyhteisöissä ja muiden yhteiskuntahyönteisten yhteisöissä toimii kansalaispoliisi. Tom Wenseleers ja Francis Ratnieks osoittivat, että tämä poliisi toimii mehiläisillä niin tehokkaasti, että työläiset ovat tyystin luopuneet lisääntymisyrityksistä, jolloin niiden muuten vajaa työpanos tulee kokonaan pesän käyttöön (29). Vaikka Fehrin ja Sigmundin varhaisten töiden perusteella näyttäisi siltä, että ihminen on pyyteettömästi altruistinen, todellisuus on karumpi. Kun kokeet toistetaan useamman kierroksen verran, yhteistyö ja altruismi loppuvat hyvin nopeasti yhteislaitumien tragedian seurauksena (18, 19). Onko siis niin, että tie yhteistyöhön ihmisyhteiskunnassa vain toimii orwellilaisen painajaisen kautta, vai onko ajateltavissa, että paikalliset vuorovaikutukset voisivat pelastaa tilanteen? Jyväskylän yliopiston Mikael Puurtinen kollegoineen on tutkinut tätä kysymystä ja havainnut, että mikäli interaktioita on sekä ryhmien sisällä (lisäämässä ryhmän koheesiota) että ryhmien välillä (lisäämässä kilpailua), yhteistyö säilyi samalla tasolla koko kokeen ajan. Kun lisäksi rankaiseminen velvollisuuksista laistamisesta sallitaan, vaikutus on vähän voimak- TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014 7

8 kaampi (30,31). Näyttäisi siis siltä, että ihmisen altruismin ylläpitämiseen tarvitaan sekä paikallisia interaktioita että paikallisen yhteisön yhteinen vihollinen/kilpailija. On selvää, että nämä kokeet ovat välttämättä todellisuuden yksinkertaistuksia, mutta ne antavat ainakin osviittaa siitä, mitkä perussäännöt voisivat karkeasti säädellä ihmisen käyttäytymistä, ja ne luovat pohjan tuleville töille. Tämä herättää tietenkin myös kysymyksen, miten voidaan aikaansaada globaalia yhteistyötä ratkaisemaan koko ihmiskuntaa uhkaavia kriisejä, kuten ilmastonmuutosta ja puhtaan veden riittävyyttä. Viitteet A Muurahaiset, kuten muutkin pistiäiset, ovat haplodiploideja, eli naaraat (kuningattaret ja työläiset) syntyvät hedelmöitetyistä munista ja ovat diploideja, koiraat syntyvät sen sijaan hedelmöittämättömistä munista ja ovat haploideja. Työläiset, joilla monesti on munasarjat, mutta ei siittiösäiliötä, voivat munia hedelmöittämättömiä munia, joista kehittyy koiraita. B Monella muurahaislajilla on useampi kuningatar pesässä, ja ne voivat siten tappaa näistä osan vaarantamatta pesän jatkuvuutta. Kirjallisuus 1. Darwin, C. (1859) The origin of species. John Murray, London. 2. Kropotkin, P. A. (1902) Mutual aid: a factor of evolution. McClure Philips & Co., New York. 3. Hamilton, W. D. (1964) The genetical evolution of social behaviour. I & II. Journal of theoretical Biology 7: Trivers, R.L. (1985) Social Evolution. Benjamin Cummings. 5. Thornham, D.G., Smith, J.M., Grafe, T.U., Federle, W. (2012) Setting the trap: cleaning behaviour of Camponotus schmitzi ants increases long-term capture efficiency of their pitcher plant host, Nepenthes bicalcarata. Functional Ecology 26, Jones, T.H., Clark, D.A., Edwards, A.A., Davidson, D.W., Spande, T.F., Snelling, R.R. (2004) The Chemistry of Exploding Ants, Camponotus spp. (Cylindricus complex). Journal of Chemical Ecology 30, Hölldobler, B., Wilson, E.O. (1990) The Ants. Belknap Press, Harvard NJ. 8. Bourke A.F.G. (2012) Principles of Social Evolution. Oxford Series in Ecology and Evolution. Oxford University Press, Oxford 9. Stanford, C., Allen, J.S., Anton, S.C. (2012) Biological Anthropology (2nd Edition), Prentice Hall. 10. Anderson, C., Boomsma, J.J., Bartholdi, J.J. (2002) Task partitioning in insect societies: bucket brigades. Insectes Sociaux 49, Rosengren, R. (1987) Phenology and causation of nest heating and thermoregulation in red wood ants of the Formica rufa group studied in coniferous forest habitats in southern Finland. Annales Zoologici Fennici 24, Giraud, T., Pedersen, J.S., Keller, L. (2002) Evolution of supercolonies: The Argentine ants of southern Europe. Proc. Natl. Acad. Sci. USA 99, Schmid-Hempel, P. (2011) Evolutionary Parasitology. Oxford University Press, Oxford. 14. Schmid-Hempel, P. (1998) Parasites in Social Insects. Princeton University Press, Princeton. 15. Konrad, M., Vyleta, M.L., Theis, F.J., Stock, M., Tragust, S., Klatt, M., Drescher, V., Marr, C., Ugelvig, L.V., Cremer, S. (2012) Social transfer of pathogenic fungus promotes active immunisation in ant colonies. PLoS BIOLOGY 10, e DOI: /journal. pbio Castella, G., Chapuisat, M., Christe, P. (2008) Prophylaxis with resin in wood ants Animal Behaviour 75, Chapuisat, M. (2010) Social evolution: Sick ants face death alone. Current Biology 20, R104-R105, DOI: /j.cub Fehr, E. & Gächter, S. (2002) Altruistic punishment in humans. Nature 415, Sigmund, K. (2007) Punish or perish? Retaliation and collaboration among humans. Trends in Ecology and Evolution 22, Choi, J. K. & Bowles, S. (2007) The Coevolution of Parochial Altruism and War. Science 318, O Brien, D.T., Gallup, A.C., Wilson, D.S. (2012) Residential Mobility and Prosocial Development Within a Single City. American Journal of Community Psychology 50, Darwin, C. (1871) The Descent of Man. Penguin, London. 23. Hardin, G. (1968) The tragedy of the commons. Science 162: Sundström, L., Chapuisat, M. & Keller, L. (1996) Conditional manipulation of sex ratios by ant workers: A test of kin selection theory. Science, 274: Sundström, L (2013) Sociala interaktioner evolution på gen-, cell- och individnivå. Sphinx Årsbok Sundström, L. (2008) Sosiaalisuuden evoluutio. Teoksessa Evoluutio nyt, toim.timo Vuorisalo & Petter Portin. Kirja Aurora, s Sundström, L. (2009) Itsekäs geeni, evoluutio ja altruismi. Teoksessa Kaikki evoluutiosta, toim. Ilkka Hanski, Ilkka Niiniluoto, Ilari Hetemäki. Gaudeamus, s Ratnieks, F.L.W., Visscher, P.K. (1989) Worker policing in the honeybee. Nature 342, Wenseleers, T. & Ratnieks F.L.W. (2006) Enforced altruism in insect societies. Nature 444, Puurtinen, M. & Mappes, T. (2009) Between-group competition and human cooperation. Proc. R. Soc. B 276, Sääksvuori, L. Mappes, T. & Puurtinen, M. (2011) Costly punishment prevails in intergroup conflict Proc. R. Soc. B 278, Kirjoittaja on Helsingin yliopiston evoluutiobiologian professori. Artikkeli perustuu Tieteen päivillä pidettyyn esitelmään. 8 TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014

9 Suulliset viranomaisasioinnit tutkimuksen ja kehittämisen kohteena Liisa Raevaara Kehitettäessä ammattilaisten työskentelytapoja erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa tavoitteet ovat usein yleisiä, esimerkiksi palvelun asiakaslähtöisyyden ja toiminnan tehokkuuden lisääminen. Arkipäivän työssä näiden tavoitteiden saavuttamista hankaloittaa se, että ammattilaisilta puuttuvat konkreettiset keinot, joilla hallita ja ohjata vuorovaikutustilannetta. Näitä keinoja on kuitenkin mahdollista kartuttaa tutkimuksen avulla. Kelan puhelinpalvelua tarkastelevassa tutkimuksessa analysoimme puheluiden vuorovaikutuskäytänteitä sekä asiakasneuvojien erilaisten toimintatapojen seurauksia vuorovaikutukseen. Analyysin perusteella arvioimme vuorovaikutuskäytänteiden toimivuutta suhteessa asiakaspalvelun tavoitteisiin ja esitimme konkreettisia toimintasuosituksia. Kun julkisissa keskusteluissa käsitellään viranomaisten kielenkäyttöä ja sen ongelmia, huomio kohdistuu useimmiten kirjoitettuun kieleen, esimerkiksi viranomaisten päätöksiin, tiedotteisiin ja lomakkeisiin. Myös viranomaisviestintää kehitettäessä keskitytään yleensä kirjalliseen viestintään ja nykyisin yhä enemmän sähköiseen asiointiin. Huomattavasti vähemmän huomiota on kiinnitetty suullisiin viranomaisasiointeihin. Tämä johtunee siitä, että asiakkaiden kokemukset suullisista asioinneista ovat useimmiten myönteisiä, jos vain viranomaisen puheille pääsee. Viranomaisten näkökulmasta suullisen asioinnin ongelmana on taas sen kalleus, minkä vuoksi esimerkiksi julkisen hallinnon kehittämishankkeissa tätä palvelua pyritään lähinnä karsimaan. Asiointia siirretään toimistoista verkkoon, ja suulliset asioinnit keskitetään eri viranomaisten yhteisiin toimipisteisiin (ks. Asiakaspalvelu 2014; Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia). Julkisen hallinnon kehittämishankkeissa tavoitteena on paitsi palvelun tehostaminen myös asiakaslähtöisyyden lisääminen. Samat tavoitteet näkyvät yksittäisten viranomaisten kehittämishankkeissa. Esimerkiksi Kelassa on 2000-luvun alusta lähtien korostettu asiakaslähtöisyyttä (Heinonen 2009). Kelan palvelutoiminnan kehittämisohjelmassa ( ) asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan muun muassa palvelun ystävällisyyttä, viranomaisen kielenkäytön ymmärrettävyyttä, asiakkaan kuuntelemista ja hänen tarpeidensa ja kokonaistilanteensa huomioimista. Samalla palvelun tehostaminen edellyttää, että asiakkaan asiat hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja sujuvasti. Suullisten asiointien osalta tämä tarkoittaa, että ammattilaisen tulisi kuunnella asiakasta, ottaa tämän tarpeet huomioon ja rohkaista tätä aktiivisuuteen sekä samalla hallita vuorovaikutustilannetta ja asian käsittelyn etenemistä. Arkipäivän työssä tehokkuuden ja asiakaslähtöisyyden toteuttamista vaikeuttaa se, ettei ammattilaisilla ole juurikaan käytössään konkreettisia keinoja vaikuttaa vuorovaikutuksen kulkuun ja asiakkaan tulkintoihin. Keskustelussa on aina vähintään kaksi osapuolta, ja se muovautuu osanottajien yhteisessä, nopeasti etenevässä toiminnassa. Keskustelijoiden toiminta ei kuitenkaan ole sattumanvaraista. Muun muassa keskustelunanalyyttiset tutkimukset sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ovat osoittaneet, että puheenvuorojen tuottamista ja tulkintaa sekä yhteisen toiminnan koordinointia ohjaavat sosiaalistumisen myötä opitut normit ja vakiintuneet käytänteet, mikä tekee vuorovaikutuksesta jäsentynyttä ja systemaattista (esim. Heritage 1996; Sacks 1992). Tieto näistä normeista ja käytänteistä tarjoaa keinoja vaikuttaa vuorovaikutukseen ja mahdollistaa sen, että ammattilaisten toiminta- TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014 9

10 tapoja voidaan arvioida esimerkiksi suhteessa viranomaistyön tavoitteisiin. Tässä artikkelissa esittelen soveltavaa keskustelunanalyyttista tutkimusta ammattilaisen ja asiakkaan vuorovaikutuksesta käyttäen esimerkkinä Kelan puhelinpalvelua käsittelevää tutkimusta (Raevaara, Sorjonen ja Lappalainen 2013). Nostan esiin muutamia tutkimuksen tuloksia havainnollistaakseni sitä, miten keskustelunanalyysia on mahdollista hyödyntää ammattilaisten työn kehittämisessä. Perustutkimuksesta soveltavaan keskusteluntutkimukseen Keskustelunanalyysi tutkii sosiaalisia normeja ja vakiintuneita käytänteitä, jotka ohjaavat vuorovaikutuksen osanottajien toimintaa ja yhteistyön koordinointia. Analysoimalla yksityiskohtaisesti puheenvuorojen muotoilua ja keskustelun rakentumista kartoitetaan sekä kielellisiä että kehollisia keinoja, joilla keskustelijat tekevät erilaisia sosiaalisia tekoja, esimerkiksi pyytävät, ottavat kantaa, vastaavat kysymyksiin sekä ilmaisevat tulkintaansa toistensa teoista. Näin saadaan tietoa siitä, millaisia toistuvia toimintatapoja keskusteluissa esiintyy ja millaisiin vakiintuneisiin käytänteisiin osanottajat toiminnallaan suuntautuvat (esim. Heritage 1996; Tainio 1997). Keskustelunanalyyttinen tutkimus on perusteiltaan vertailevaa (Haakana ym. 2009). Analysoimalla ja vertaamalla puheenvuorojen ja keskustelujaksojen rakenteita tutkitaan sitä, millaiset toiminnan piirteet erottavat ja yhdistävät erilaisia vuorovaikutuksellisia tekoja. Koska tutkimuksissa tarkastellaan erityyppisiä keskustelutilanteita, ne tarjoavat tietoa paitsi vuorovaikutuksen yleisistä käytänteistä myös eri tilanteiden ominaispiirteistä ja eroista (Heritage ja Drew 1992; Ruusuvuori ym. 2001). Vertailtavana on ollut esimerkiksi se, miten huolista kerrotaan ja miten niitä käsitellään arkikeskusteluissa vs. neuvontapuhelimessa (Jefferson ja Lee 1981) tai lääkärin vs. homeopaatin vastaanotolla (Ruusuvuori 2005). On myös selvitetty, miten eri alojen ammattilaiset hoitavat keskustelussa työhönsä kuuluvia tehtäviä ja miten heidän käyttämänsä toimintatavat vaikuttavat keskustelun kulkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet muun muassa, että lääkärin erilaiset tavat esittää potilaalle diagnoosi vaikuttavat siihen, kuinka passiivisesti tai aktiivisesti potilas ottaa diagnoosin vastaan (Peräkylä 2006), ja että lääkärin tapa muotoilla kysymyksensä vaikuttaa siihen, kuinka laajasti potilas kertoo ongelmistaan (Heritage ja Robinson 2011). Keskustelunanalyyttisen tutkimustiedon avulla ammattilaisten toimintatapoja on mahdollista arvioida suhteessa ammatillisen toiminnan tavoitteisiin, esimerkiksi siltä kannalta, rohkaisevatko ne asiakasta aktiivisuuteen ja lisäävätkö ne hänen osallisuuttaan (ks. Peräkylä ja Vehviläinen 2003). Viime aikoina keskustelunanalyysia on käytetty myös tutkimuksissa, joiden lähtökohtana on ollut työyhteisön toiminnan kehittäminen. Tutkimukset on toteutettu yhteistyössä tutkittavien kanssa, ja niiden tavoitteena on ollut selvittää joitakin työhön liittyviä käytännöllisiä kysymyksiä. (Ks. Antaki 2011.) Tutkimus Kelan puhelinpalvelusta Kelan asiakaspalvelua on 2000-luvulla kehitetty muun muassa keskittämällä neuvontaa valtakunnalliseen puhelinpalveluun. Palvelun käynnistyessä Kotimaisten kielten keskus ja Kela aloittivat tutkimushankkeen, joka toteutettiin suunnitteluvaiheesta asti yhdessä puhelinpalvelusta vastaavan Kelan yhteyskeskuksen sekä Kelan tutkimusosaston kanssa ja jonka tavoitteena oli tuottaa tietoa asiakasneuvojien työn kehittämiseen (Raevaara, Sorjonen ja Lappalainen 2013). Hankkeen taustalla oli Kotuksen aiempi tutkimus Kelan toimistoasiointien keskustelukäytänteistä (Sorjonen ja Raevaara 2006). Tutkimuksen aineistona on 400 puhelinpalveluun soitettua puhelua 1. Tarkasteltaviksi valittiin neuvojan työssä keskeiset tehtävät: puhelun aloittaminen, asiakkaan tilanteen selvittäminen, tiedon ja ohjeiden esittäminen sekä ymmärrysongelmien selvittäminen. Analyysivaihees- 1 Tutkimuksessa oli mukana 12 asiakasneuvojaa, ja puheluita nauhoitettiin kolmen eri etuuden palvelunumeroista. Esimerkeissä puhelun koodi kertoo, minkä etuuden numeroon puhelu on tullut (AY = yleinen asumistuki, SA = sairausasiat, KU = kuntoutus). 10 TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014

11 sa kartoitimme neuvojien toimintatapoja näiden tehtävien hoitamisessa, analysoimme eri toimintatapojen vaikutuksia keskustelun etenemiseen ja myös sitä, millaiset seikat edeltävässä keskustelussa esimerkiksi asiakkaan tapa muotoilla puheenvuoronsa ohjasivat neuvojaa toimimaan tietyllä tavalla. Kartoituksen ja vertailun perusteella arvioimme neuvojien toimintatapoja suhteessa asiakaspalvelun tavoitteisiin: muun muassa siltä kannalta, miten ne vaikuttivat tilanteen hallintaan, asiakkaan aktiivisuuteen tai käsiteltävien asioiden ymmärtämiseen. Analyysin keskeiset tulokset on koottu suosituksiin hyvistä käytänteistä. Joustavaa ja asiakkaalle räätälöityä asioiden hoitamista Puheluiden tarkastelu osoitti ensinnäkin sen, että suullinen vuorovaikutus mahdollistaa joustavan ja asiakkaan tarpeisiin tarkasti räätälöidyn asioiden käsittelyn. Asioimisen joustavuus perustuu siihen, että suullisessa vuorovaikutuksessa osapuolet saavat koko ajan palautetta toisiltaan. Neuvoja voi tehdä havaintoja asiakkaan puheenvuoroista, niiden muotoilusta ja sävystä. Asiakkaalta saatu välitön palaute kertoo muun muassa, mikä tieto hänelle on uutta ja mikä jo ennestään tuttua, onko hänellä ymmärrysongelmia tai sitoutuuko hän ohjeiden noudattamiseen vai vastustaako niitä. Näin neuvoja voi mukauttaa omaa toimintaansa asiakkaan toimintaan: annostella tarjoamaansa tietoa, selittää ja kerrata asioita, suostutella ja ohjata asiakasta. Neuvoja voi myös koko ajan tarkistaa omaa ymmärrystään asiakkaan tilanteesta ja tarvittaessa pyytää tietoihinsa täydennystä. Suullisessa vuorovaikutuksessa asioiden hoitaminen voidaankin räätälöidä tarkasti sekä asiakkaan että käsiteltävän asian mukaiseksi. Kullekin asiakkaalle voidaan tarjota juuri niitä tietoja, ohjeita ja palveluja, joita hän tarvitsee, ja hänelle sopivalla tavalla. Suullisessa asioinnissa myös ymmärrysongelmat ja tarkistukset voidaan yleensä hoitaa välittömästi ja nopeasti. Ymmärrysongelmia ja niiden syitä termejä ja rutiineja Keskustelussa asiakas voi ilmaista heti, jos ei ymmärrä jotakin neuvojan puheessa. Hän voi pyytää selvennystä kysymyksellä tai vihjata ongelmasta epäsuoremmin. Tarkastelemalla asiakkaan toimintaa on mahdollista paikantaa keskustelusta kohtia, joissa ymmärrysongelmia syntyy, ja näin selvittää, millaiset piirteet ammattilaisen puheessa ovat asiakkaalle hankalia. Usein oletetaan, että ammattitermit ovat keskeinen ymmärrysongelmien aiheuttaja. Kelan puhelinpalvelussa neuvojat kuitenkin käyttävät termejä melko harvoin, ja tarvittaessa he selittävät niitä asiakkaalle. Näyttääkin siltä, että termeihin liittyviä ymmärrysongelmia osataan suullisissa asioinneissa ennakoida ja myös käsitellä, koska sekä neuvojat että asiakkaat ovat tietoisia termien käytön ongelmista. Hankalampia ymmärrysongelmia syntyy siitä, että neuvoja käsittelee asioita omasta ammattilaisen näkökulmastaan olettaen, että ne ovat asiakkaallekin tuttuja tai jopa itsestään selviä. Ammattitaidon kertyessä monet asiat ja asiakokonaisuudet tulevat neuvojille niin rutiininomaisiksi, etteivät he enää välttämättä tiedosta sitä, että asiakkaalle ne voivatkin olla uusia ja vieraita. Tällaisissa tapauksissa asiakkaan voi myös olla vaikea pyytää selvennystä, koska ongelma ei ole paikannettavissa yksittäiseen termiin tai ilmaukseen. Ymmärrysongelma saattaakin näkyä keskustelun kulussa vain epäsuorasti, kuten seuraavassa esimerkissä. Yleisen asumistuen numeroon soittanut asiakas kertoo olevansa opiskelija ja haluavansa tietoa asumislisästä. Kerrottuaan asiansa hän tarkistaa, onko hän soittanut oikeaan paikkaan. (1) Kotus [K0328 AY] 2 01 A: mä oisin kyselly vähän, asumislisän, 2 Esimerkkien litteraatioita on yksinkertaistettu tilan säästämiseksi. Niihin on merkitty painotukset (alleviivaus), tauot pituuksineen (esim. 0.3), puheen nopeutus (esim. >joo<) sekä sävelkulku prosodisen kokonaisuuden lopussa (pilkku = tasainen; piste = laskeva). Alkuperäisiin litteraatioihin keskustelun yksityiskohdat (esim. päällekkäispuhunnat, äänen voimakkuus, sävelkulun muutokset jne.) on merkitty mahdollisimman tarkasti. TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/

12 02 saamisesta mä oon opiskelija ja, 03 (0.3) ja ihan aluks niin soitinks mä 04 oikeeseen paikkaa. 05 (0.3) 06 N: tuota, onko niin että, saat kuitenki 07 opintotuen asumislisää mahdollisesti 08 nimeomaa eli sinulla ei ole lapsia 09 etkä asu puolison lasten kanssa etkä 10 asu omistusasunnossa. 11 (1.0) 12 A: >joo<. 13 (0.4) 14 N: joo. eli sillohan tosiaan niin asumislisä 15 tulee kysymykseen ja, ne hoidetaan 16 kyllä, tuosta opiskelijantukinumerosta Vastatakseen asiakkaalle neuvojan on tarpeen varmistaa, voiko tämä saada opintotuen asumislisää. Muotoillessaan kysymystään hän ottaa huomioon sen, ettei asiakas ehkä tiedä asumislisän saamisen ehtoja, ja upottaa niitä koskevan tiedon vuoroonsa (r. 8 10). Neuvoja lausuu kysymyksen ja sitä täydentävän kolmiosaisen listan sujuvasti ja ilman taukoja, mikä osoittaa, että hänelle tieto on tuttua ja rutiininomaista. Näin hänen pyrkimyksensä huomioida asiakkaan näkökulma johtaakin sellaiseen kysymyksen muotoiluun, joka on asiakkaalle hankala. Vaikka asiakas esittää vastauksen (r. 12), sen minimaalisuus ja sitä edeltävä pitkähkö tauko (r. 11) kertovat tulkinnan ongelmista. Monet asiakkaan kanssa hoidettavat asiat ovat sellaisia, joita neuvoja käsittelee toistuvasti työssään. Tästä syystä laajatkin asiakokonaisuudet ja asioiden väliset kytkökset saattavat olla hänelle rutiininomaista tietoa, toisin kuin asiakkaalle. Ammattilaisen on myös vaikeaa tunnistaa ja ottaa huomioon se, miten asioiden rutiininomaisuus vaikuttaa hänen tapaansa jäsentää asioita ja muotoilla puheenvuorojaan. Arkiset keskustelukäytänteet ammattilaisen työssä Kelan puhelinpalvelun puhelut, kuten muutkin institutionaaliset keskustelut, eroavat monin tavoin arkisista keskusteluista tuttujen, ystävien tai perheenjäsenten kesken. Tästä huolimatta neuvojan ja asiakkaan toimintaa ohjaavat myös monet yleiset, kaikenlaisissa vuorovaikutustilanteissa vaikuttavat käytänteet ja sosiaaliset normit. Yksi tällainen yleinen keskustelukäytänne on vastaanottajan huomioiva muotoilu (recipient design; Sacks 1992). Se tarkoittaa, että muotoillessaan puhettaan ja valitessaan ilmauksia puhuja ottaa aina huomioon vastaanottajan. Esimerkiksi kysymysten muotoilu kertoo siitä, millaisia oletuksia kysyjällä on vastaajasta. Hakukysymykset (esim. missä olet töissä; kuinka monta lasta sinulla on) ilmaisevat kysyjän oletuksen vastaajan tilanteesta ( olet jossain töissä, sinulla on lapsia ). Samoin kyllä/ei-kysymykset (esim. olitko kesätöissä; opiskeletko jossain) vihjaavat siitä, mitä vaihtoehtoa kysyjä pitää joko yleisesti ottaen tai vastaanottajan kohdalla todennäköisempänä tai suotavampana. (Esim. Boyd ja Heritage 2006; Raevaara 2006.) Kysymysten ilmaisemat oletukset eivät ole vuorovaikutuksen kannalta yhdentekeviä. Tämä ilmenee tavoissa, joilla neuvojat muotoilevat esimerkiksi asiakkaan työtilannetta koskevia kysymyksiään. Vaikka työttömyys on tavallista Kelan asiakkaiden keskuudessa, ei ole ongelmatonta ilmaista oletusta, että asiakas on työtön; mutta ongelmatonta ei ole sekään, että neuvoja olettaisi asiakkaan olevan työssä. Tavat, joilla kysymyksiä esitetään, kertovatkin tasapainoilusta näiden oletusten välillä. Neuvojat mainitsevat kysymyksessään useimmiten vain sen vaihtoehdon, että asiakas on työssä (esimerkki 2: oletko työssä; esimerkki 3: onks sulla palkkatyö). Mutta toinenkin vaihtoehto eli työttömyys nostetaan esiin epäsuorasti: neuvojat päättävät kysymyksen tavalla, joka vihjaa siitä, ettei työssäolo ole ainoa heidän mielessään oleva mahdollisuus (esimerkki 2: vai minkälainen on tilanne; esimerkki 3: vai). (2) Kotus [K0279 AY] N: mistä sinä tällä hetkellä saat tulosi oletko työssä vai, minkälainen on tilanne, A: öö, työttömänä tällä hetkellä. (3) Kotus [K0041 AY] N: ja tota (0.4) mikäs sul on tilanne onks sulla palkka, (0.6) työ, (0.5) vai, A: ee mä oon nyt tällä hetkellä toimeentulotuen varassa. Vaikka neuvojat hoitavat työssään toistuvasti työttömyyteen liittyviä asioita, asiakkaan työtilannetta koskevien kysymysten muotoilu kertoo siitä, että neuvojat eivät käsittele aihetta neut- 12 TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014

13 raalina rutiiniasiana. Usein kysymyksissä on myös sananhakua ja taukoja (kuten esimerkissä 3), mikä sekin ilmaisee aiheen arkaluonteisuutta (Linell ja Bredmar 1996). Se, että keskustelijat osoittavat puheensa yksityiskohdilla käsitystään puheenaiheen arkaluonteisuudesta, on tavallista kaikenlaisissa keskusteluissa ja luo yhteistä ymmärrystä tilanteesta. Ammattilaisen ja asiakkaan keskusteluissa tällainen sensitiivisyys voi kuitenkin myös hankaloittaa asioiden hoitamista. Jos neuvoja ilmaisee pitävänsä työttömyyttä arkaluonteisena asiana, asiakkaan voi olla vaikeampaa kertoa olevansa työtön. Vastauksissaan asiakkaat ilmaisevatkin lähes poikkeuksetta työttömyyden olevan väliaikaista (ks. esim. 2 ja 3: nyt, tällä hetkellä) ja saattavat myös esittää tilanteelleen selityksiä. Näin he, neuvojien tavoin, osoittavat käsittelevänsä asiaa arkaluonteisena. Tieto arkisista keskustelukäytänteistä voi auttaa ammattilaisia suunnittelemaan, miten esimerkiksi toistuvasti esitettäviä kysymyksiä kannattaa muotoilla. Tutkimuksemme aineistosta löytyi myös toimiva tapa kysyä asiakkaan työtilanteesta. Esittämällä kysymyksessä molemmat vaihtoehdot neuvoja voi käsitellä asiaa neutraalisti ja välttää ongelmallisten oletusten ilmaisemista (esim. mikäs sinulla on tilanne, oletko tällä hetkellä työssä, työttömänä). Vuorovaikutusta asiakkaan ja tietojärjestelmien kanssa Asiakaspalvelussa ammattilainen käyttää usein sähköisiä tietojärjestelmiä samalla, kun hän keskustelee asiakkaan kanssa. Aineistossamme lähes puolet puheluista oli sellaisia, joissa neuvoja ryhtyi etsimään tietoa Kelan tietojärjestelmästä heti asiakkaan kerrottua soittonsa syyn. Tietojärjestelmän käyttäminen vaikuttaa keskusteluun monella tavalla. Puhelinpalvelussa asiakas ei näe, mitä neuvoja tekee ja mihin tämä suuntaa huomionsa. Siten neuvoja joutuu pitämään puheellaan huolta siitä, että asiakas osaa tulkita tilannetta. Neuvoja joutuu myös tasapainoilemaan kahden tietolähteen välillä. Hänen on yhdistettävä asiakkaan kertoma ja järjestelmään tallennettu tieto sekä ratkaistava, miten toimia, jos tiedot esimerkiksi poikkeavat toisistaan. Käyttäessään tietojärjestelmää neuvojat kuvaavat toimintaansa asiakkaalle. Se auttaa asia kasta hahmottamaan, milloin neuvoja toimii koneella ja milloin on taas valmis jatkamaan keskustelua asiakkaan kanssa. Tilanteen hallinnan ja yhteisen ymmärryksen varmistamisen kannalta tärkeäksi osoittautui kuitenkin myös se, millä tavoin ja millaisissa kohdissa keskustelua neuvoja kuvasi toimintaansa koneen kanssa. Jatkuva raportointi johti usein eräänlaiseen ääneen ajatteluun, jolloin asiakkaan oli vaikea tulkita, mikä neuvojan ääneen lausumasta ajatteluprosessista oli hänen kannaltaan olennaista tietoa ja mikä taas ei. Puheluista ilmeni myös, että tietojärjestelmien käyttäminen on asiakkaille tuttua. He tietävät, että heidän henkilötunnustaan tarvitaan, jotta neuvoja pääsee käyttämään tietojärjestelmää, ja että tiedon etsiminen vie jonkin aikaa. Puhelun alussa, kun neuvoja on kysynyt asiakkaan henkilötunnuksen ja ryhtyy etsimään tietoja koneelta, pitkätkään tauot keskustelussa eivät aiheuta tulkintaongelmia. Mutta kun neuvoja on kertonut ensimmäisen koneelta löytyneen tiedon, tilanteen tulkinta muuttuu vaikeammaksi. Asiakas ei tiedä, miten tieto on järjestetty tietojärjestelmään ja millaisina kokonaisuuksina neuvoja saa sitä näkyviin. Tällöin lisätiedon etsimisestä aiheutuvat tauot voivat olla asiakkaalle hämmentäviä, kuten esimerkissä 4. Asiakas on hakenut asumistukea ja haluaa tietää, kuinka kauan asian käsittelyssä vielä kestää. Neuvoja ryhtyy etsimään asiaa koskevia tietoja koneelta ja toteaa ensimmäiseksi, että asumistukea on haettu, sekä kertoo katsovansa asiaa tarkemmin (r. 1 3). Asiakas odottaa, vaikka seuraavan tiedon löytämiseen kuluu yli kaksikymmentä sekuntia (r. 4). (4) Kotus [K0267 AY] 01 N: joo, eli täällä näkyy et on haettu 02 asumistukea, katsotaanpa vähän 03 tarkemmin, 04 (23.0) 05 N: käsittely on vielä kesken ei ole vielä 06 annettu päätöstä? 07 (2.1) 08 A: niin mitenkähän kauan teillä 09 nykysi aina viipyy nytten nämä. 10 (1.1) 11 A: sielä taitaa vissii olla ruuhkaa vai. TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/

14 12 N: siellä on ruuhkaa että tosiaan, odotappa 13 hetki tuossa on käsittelijä kolmas 14 kolmatta viimeksi tätä katsonut - - Kerrottuaan asiakkaalle, että hakemuksen käsittely on vielä kesken (r. 5 6), neuvoja ryhtyy etsimään käsittelijän kommentteja, mutta tässä kohdassa hän ei kerro sitä asiakkaalle. Asiakas pyytääkin lisätietoa jo kahden sekunnin tauon jälkeen (r. 7 9). Se osoittaa hänen tulkinneen tilanteen niin, ettei neuvoja ole aikeissakaan kertoa enempää. Kun neuvoja ei tämänkään jälkeen vastaa todennäköisesti siksi, että on keskittynyt etsimään tietoa koneelta asiakas yrittää selvittää tilannetta esittämällä itse mahdollisen selityksen päätöksen viivästymiselle (r. 11). Tässä vaiheessa neuvoja löytää etsimänsä tiedon, ja asiakkaan kannalta hämmentävä tilanne selviää. Vaikka asiakas ei puhelinpalvelussa näe neuvojan työskentelyä koneen kanssa, yhteisen ymmärryksen säilyttäminen ei edellytä neuvojalta jatkuvaa oman toiminnan raportointia. Olennaisempaa on, että neuvojat tunnistavat ne toiminnan rajakohdat ja vaiheet, jotka voivat aiheuttaa asiakkaille tulkintaongelmia ja joissa raportointi on tarpeen. Suulliset asioinnit osana asiakaspalvelua Kehitettäessä julkisen hallinnon asiakaspalvelua on tarpeen miettiä myös erilaisten palvelumuotojen ja viestinnän kanavien työnjakoa. Viranomaisten kanssa asioivat asiakkaat ovat monenlaisia, samoin hoidettavat asiat. Tarvitaan toimivaa ja ymmärrettävää kirjallista viestintää ja sähköistä asiointia, mutta asiakkailla tulee olla mahdollisuus hoitaa asioitaan viranomaisten kanssa myös suullisesti. Erilaisia suullisia asiointeja tarkastelevat tutkimukset ovat osoittaneet, miten ammattilainen voi asiakkaan kanssa keskustellessaan koko ajan muokata omaa toimintaansa asiakkaalta saamansa palautteen avulla. Hän voi annostella tarjoamaansa tietoa, kerrata asioita sekä suostutella ja ohjata asiakasta tilanteen edellyttämällä tavalla. Suullisessa vuorovaikutuksessa osanottajat voivat myös selvittää ymmärrysongelmia, tehdä tarkistuksia ja pyytää lisätietoa välittömästi ja nopeasti. Tämä mahdollistaa joustavan ja asiakkaan tarpeisiin tarkasti räätälöidyn asioiden hoitamisen. Suullisissa asioinneissa arkiset vuorovaikutustaidot ovat tärkeä resurssi. Ammattilaisten toimintaa keskustelussa ei ole tarkoituksenmukaista eikä edes mahdollista säädellä ja kehittää samaan tapaan kuin kirjallista viranomaisviestintää. Tutkimalla asiointien vuorovaikutusta saadaan kuitenkin tietoa sellaisista keskustelukäytänteistä, joihin voi melko helpostikin vaikuttaa, mutta joita ei arkitiedon varassa yleensä tiedosteta. Tutkimuksen tarjoama tieto voi auttaa ammattilaisia muuttamaan tai välttämään sellaisia käytänteitä, jotka ovat asiakaspalvelun tavoitteiden kannalta ongelmallisia, ja myös tunnistamaan omista toimintatavoistaan niitä, joita kannattaa ylläpitää ja vahvistaa. Kirjallisuus Antaki, Charles (toim.) Applied Conversation Analysis. Intervention and change in institutional talk. Basingstoke: Palgrave Macmillan. Asiakaspalvelu 2014 Yhdessä palvelut lähelle. Julkisen hallinnon kehittämishankkeen loppuraportti. Valtiovarainministeriö 14/2013 ( verkkojulkaisut). Boyd, Elizabeth & Heritage, John Analyzing historytaking in primary care: Questioning and answering during verbal examination. John Heritage & Douglas Maynard (toim.) Communication in medical care, Cambridge: Cambridge University Press. Drew, Paul & Heritage, John (toim.) Talk at work. Cambridge: Cambridge University Press. Haakana, Markku & Laakso, Minna & Lindström, Jan (toim.) Talk in interaction. Comparative dimensions. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Heinonen, Hanna-Mari Byrokraatti vai asiakaspalvelija? Kelan virkailijan toimintatavat ja roolit Yhteyskeskuksessa palvelukulttuurin muutosten keskellä. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 106. Heritage John 1996 [1984]. Harold Garfinkel ja etnometodologia. Helsinki: Gaudeamus. Heritage John & Robinson, Jeffrey Some versus any medical issues: Encouraging patients to reveal their unmet concerns. Charles Antaki (toim.) Applied Conversation Analysis, Basingstoke: Palgrave Macmillan. Jefferson, Gail & Lee, John The rejection of advice: managing the problematic convergence of a troubles-telling an a service-encounter. Journal of Pragmatics 5, Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Yhteistyössä palvelu pelaa. Valtiovarainministeriö 2013 ( verkkojulkaisut). Linell, Per & Bredmar, Margareta Reconstructing topical sensitivity: Aspects of face-work in talks between 14 TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014

15 midwifes and expectant mothers. Research on Language and Social Interaction 29, Peräkylä, Anssi Communicating and responding to diagnosis. John Heritage & Douglas Maynard (toim.) Communication in medical care, Cambridge: Cambridge University Press. Peräkylä, Anssi &Vehviläinen, Sanna Conversation analysis and the professional stocks of interactional knowledge. Discourse & Society 14, Raevaara Liisa Kysymykset virkailijan työkaluna. Marja-Leena Sorjonen & Liisa Raevaara (toim.) Arjen asiointia. Keskusteluja Kelan tiskin äärellä, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Raevaara, Sorjonen ja Lappalainen Vuorovaikutus Kelan puhelinpalvelussa. Kela, Työpapereita 46. Helsinki: Kela ( Ruusuvuori, Johanna Comparing homeopathic and general practice consultations: The case of problem presentation. Communication & Medicine 2/2, Ruusuvuori, Johanna & Haakana, Markku & Raevaara, Liisa (toim.) Institutionaalinen vuorovaikutus. Keskustelunanalyyttisia tutkimuksia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Sacks, Harvey Lectures on Conversation. Toimittanut Gail Jefferson. Cambridge: Basil Blackwell. Tainio, Liisa (toim.) Keskustelunanalyysin perusteet. Tampere: Vastapaino Sorjonen, Marja-Leena & Raevaara, Liisa (toim.) Arjen asiointia. Keskusteluja Kelan tiskin äärellä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kirjoittaja on Kotimaisten kielten keskuksen erikoistutkija, joka toimii tällä hetkellä tutkijana Helsingin yliopistossa Intersubjektiivisuus vuorovaikutuksessa -huippuyksikössä. Artikkeli perustuu Tieteen päivillä pidettyyn esitelmään. TIETEELLISET SEURAT VAATIVAT LAPSIASIVALTUUTETUN RESURSSIEN VAHVISTAMISTA Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula irtisanoutui kahdeksan vuotta kestäneestä toimestaan vastalauseena valtuutetun toimiston aliresursointiin, joka ilmeni erityisesti henkilöstövajeena ja toimiston kohtuuttomana työmääränä. Avoimessa kirjeessään yhteistyökumppaneille Aula kuvailee, miten toimiston on pitänyt täyttää lain määräämät vaikuttamiseen, lapsen oikeuksista tiedottamiseen ja lasten mielipiteiden selvittämiseen liittyvät tehtävät samalla, kun kansalaisten, järjestöjen ja muiden tahojen yhteistyötoiveet ovat ylittäneet henkilökunnan kantokyvyn. Lisäresursseja viisihenkiseen toimistoon ei toistuvista vetoomuksista huolimatta ole saatu. Kritiikkiin resurssien vajeesta sosiaalija terveysministeriö on vastannut, että toimiston pitäisi kyetä priorisoimaan tehtäviään. Lapsiasiavaltuutettu on niukkojen resurssien puitteissa tehnyt erittäin hyvää ja näkyvää työtä lasten oikeuksien edistämiseksi. Lukuisten aloitteiden, puheenvuorojen ja lausuntojen lisäksi valtuutettu on ollut näkyvä yhteiskunnallinen toimija, jonka näkemyksiä on kysytty, kuultu ja arvostettu. Lukuisissa verkostoissa on kiitelty lapsiasiavaltuutetun paneutunutta ja sitoutunutta osallistumista sekä asioiden eteenpäin saattamista. Lapsiasiavaltuutettu on vahvistanut myös sellaisten lapsiryhmien ääntä, jotka aiemmin ovat jääneet kuulematta. Lapsuudentutkimuksen seura ja Nuorisotutkimusseura pitävät välttämättömänä, että lapsiasiavaltuutetun tehtävä turvataan ja vahvistetaan riittävin henkilöstöresurssein jatkossa. Lasten ja nuorten oikeuksien toteutumisessa ja hyvinvoinnissa on edelleen osoitettavissa useita kohtia, joiden edistämiseen tarvitaan riippumatonta viranomaista. Tieteelliset seurat haluavat näiden tehtävien lisäksi korostaa lapsiasiavaltuutetun toimen merkitystä lapsia ja nuoria koskevan tiedon edistäjänä, vastaanottajana, välittäjänä ja sen aukkojen osoittajana. Riittävästi resursoitu lapsiasiavaltuutetun toimisto edistää tutkittuun tietoon perustuvaa lasten ja nuorten hyvinvointipolitiikkaa. Lapsuudentutkimuksen seura ja Nuorisotutkimuksen seura TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/

16 Peter Forsskål luonnontutkija ja valistuksen sanansaattaja Petter Portin Peter Forsskål ( ) oli suomalainen valistuksen hengessä toiminut tutkimusmatkailija, luonnontutkija, filosofi ja kansalaisoikeuksien esitaistelija 1700-luvun Ruotsissa. Hän kuoli malariaan 250 vuotta sitten vain 31-vuotiaana tutkimusmatkalla nykyisen Jemenin alueella. Luonnontutkijana Forsskål oli Carl von Linnén oppilas ja tutkimusmatkailijana yksi tämän apostoleista, jolla epiteetillä Linné tutkimusmatkailija-oppilaitaan kutsui. Hän on edelleen kansainvälisesti merkittävä biologi erityisesti merieläinten sekä Arabian niemimaan eläimistön ja kasviston tutkijana. Filosofina Forsskål oli suomalaisen klassisen liberalismin uranuurtaja ja ensimmäinen suomalainen ajattelija, joka johdonmukaisesti puolusti tutkimuksen vapautta ja vastusti tieteellistä dogmaattisuutta. Kun seuraa käynnissä olevaa keskustelua sananvapaudesta tai verkkourkinnasta, huomaa, että Forsskål on tänä päivänä erittäin ajankohtainen, sillä hänen toimintansa ansiosta Ruotsiin saatiin ensimmäisenä maailmassa painovapauslaki tosin vasta kiivaan taistelun jälkeen vuonna 1766 kolme vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Peter Forsskål (Kuva 1) syntyi Helsingissä alun perin Sauvosta kotoisin olleen kirkkoherra Johan Forsskålin ( ) perheeseen. Forsskålista on kirjoitettu paljon. Laajan elämäkerran hänestä on kirjoittanut historioitsija Eero Matinolli (Matinolli 1960). Biologi Marjatta Rautiala puolestaan on kirjoittanut erinomaisen tutkielman Forsskålista luonnontutkijana ja tutkimusmatkailijana (Rautiala 1995), ja kulttuurihistorioitsija Ere Nokkala hänestä kansalaisvapauden puolustajana (Nokkala 2012). Tässä kirjoituksessa nojaudun pääasiassa näihin töihin silti mitenkään väheksymättä muita kirjoittajia. Olen myös hyödyntänyt sekä suomen- että englanninkielisen Wikipedian Forsskålia koskevia sivuja. Peter-pojan ollessa yhdeksänvuotias perhe muutti vuonna 1741 Ruotsiin ensin Uplantiin, missä isä sai johdettavakseen Tegelsmoran seurakunnan, ja sieltä edelleen Tukholmaan, jossa isä toimi suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana. Peter tuli ylioppilaaksi jo 10-vuotiaana ja ryhtyi vuonna 1742 opiskelemaan Uppsalan yliopistossa. Hän palasi kuitenkin muutamaksi vuodeksi kotiin, missä jatkoi opintojaan itsenäisesti. Vuonna 1751 Forsskål sitten kirjoittautui uudelleen Uppsalan yliopistoon ja ryhtyi innokkaasti opiskelemaan luonnontieteitä aikakauden merkittävimmän tiedemiehen Carl von Linnén ( ) johdolla. Teologian tutkinnon hän suoritti Uppsalassa vielä samana vuonna. Opinnot ja väitöskirja Göttingenin yliopistossa Uppsalasta Forsskål siirtyi Saksaan Göttingenin yliopistoon vuonna 1753 opiskelemaan filosofiaa ja itämaisia kieliä, mihin lienee vaikuttanut se, että hän oli ilmeisesti opiskellut Uppsalassa myös orientalisti Carl Aurivilliusen ( ) johdolla, jolla puolestaan oli yhteyksiä Göttingenissä vaikuttaneeseen kuuluisaan kollegaansa, orientalisti ja Raamatun tutkija Johann David Michaelikseen ( ). Göttingenissä Forsskål väitteli tohtoriksi vuonna 1756 tieteenteoreettisella, empiristisiä periaatteita puolustavalla teoksella Dubia de principiis philosophiae recesitioris (Uudemman filosofian periaatteita koskevat epäilykset). Väitöskirja korostaa empirian eli kokemusperäisen ajattelun keskeisyyttä tieteessä. Teokseen sisältyy myös ajatusrakennelma, jonka mukaan moraali on jokai- 16 TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014

17 Kuva 1. Peter Forsskål ( ); muotokuva vuodelta Maalauksen on mahdollisesti tehnyt Paul Dahlman, valokuva Bo Gyllander, Museovirasto. selle ihmiselle luonnostaan kuuluva peruuttamaton kyky ja oikeus, joka ei ole riippuvainen sen meille tuottamasta hyödystä eikä Jumalan tahdosta. Teos sai Saksassa myönteisen vastaanoton, mutta erilaista filosofista suuntausta kannattavissa Ruotsin yliopistoissa se torjuttiin. Väitöskirja ja sen nostattama keskustelu puolesta ja vastaan antavat aiheen kutsua Forsskålia ensimmäiseksi tieteellisen tutkimuksen vapautta johdonmukaisesti puolustaneeksi suomalaiseksi. Hän vastusti tieteellistä dogmaattisuutta, sen juuttumista vanhoihin ajatusrakennelmiin, ja katsoi, että tieteellinen totuus edellytti jatkuvaa etsintää ja että siihen saattoi pyrkiä erilaisin keinoin. Hän halusi korostaa, että tiede, kuten muukin elämä, edellyttää kriittisyyden ohella myös suvaitsevuutta. Kansalaisoikeustaistelijana Ruotsissa Palattuaan Göttingenistä Uppsalaan vuonna 1756 Forsskål nimitettiin taloustieteen dosentiksi. Tieteen vapaus edellytti Forsskålin mielestä myös yhteiskunnallista vapautta, kuten hän esitti jo Göttingenin väitöskirjassaan. Voidakseen luennoida myös filosofiasta ja valtio-opista hän jätti tarkastettavaksi väitöskirjan kansalaisvapaudesta, De libertate civli. Teos oli kuitenkin liian radikaali ajan ahdasmieliseen ilmapiiriin, eikä sitä sen vuoksi tarkastettu. Vuonna 1759 Forsskål kuitenkin onnistui vaikeuksien jälkeen saamaan painatusluvan teoksensa hiukan muutetulle ruotsinkieliselle versiolle Tankar om borgerliga friheten (Ajatuksia kansalaisvapaudesta). Teoksessa oli lähtökohtana jo Göttingenin väitöskirjassa muotoiltu ajatus moraalista luonnollisena oikeutena ja kykynä. Kirjassa hän kiteytti valistusliberalismin yhteiskunnalliset vaatimukset kahteenkymmeneenyhteen teesiin, joissa edellytettiin mm. paino- ja elinkeinovapautta sekä uskonnollista suvaitsevuutta. Kirja tulkittiin konservatiivisen Hattupuolueen taholla arvosteluksi heitä kohtaan ja sitä vastaan nostettiin painokanne, ja jo ennen painatusluvan myöntämistä Ruotsin viimeinen sensori Niclas von Oelreich ( ) oli vaatinut siihen muutoksia. Forsskål ymmärsi, että hänen teoksensa tultaisiin kieltämään, joten hän haki itse kirjan kaikki 500 kappaletta kirjapainosta heti, kun ne oli painettu. Hattuvirkamiehistä koostunut kansliakollegio kokoontui vielä samana päivänä ja vaati kirjoituksen takavarikointia. Kuitenkin ainoastaan 79 kappaletta saatiin takavarikoitua, joista kaksi Suomesta. Forsskål itse pääsi vapaamielisemmän Myssy-puolueen suojelukseen ja saattoi sen turvin hankkia elantonsa nuoren, noihin aikoihin vain kolmetoistavuotiaan kreivi Johan Gustav Hornin kotiopettajana, jonka isän isä oli Myssy-puolueen varhaisempi päämies, kansliapresidentti Arvid Bernhard Horn ( ), ja joka asui puolueen kannattajan Johan Ihren ( ) talossa. Tankar om borgerliga friheten -teoksen herättämät ajatukset eivät kuitenkaan jääneet vaille vaikutusta. Ne heijastelevat vapauden ajan yhteiskunnallisia ja poliittisia ongelmia haastaen vallalla olleen ajattelun perustuslaista ja kauppapolitiikasta, ja suureksi osaksi sen ansiosta Ruotsiin säädettiin ensimmäinen painovapauslaki vuonna 1766, joka samalla oli maailman ensimmäinen. Kirjoitus on käännetty yli kymmenelle kielelle ja TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/

18 Kuva 2. Arabian-retkikunnan matkareitti Hansenin (1963) mukaan (Rautiala 1995; Luonnon Tutkijan luvalla). suomeksi kolmasti. Uusin suomenkielinen käännös on Ere Nokkalan tekemä ja perustuu äskettäin käsikirjoituksena löytyneeseen alkuperäiseen sensuroimattomaan versioon. Suomennos on vapaasti luettavissa Porthan-seuran Auraicanimisestä verkkolehdestä ( php/aur), jossa se on Nokkalan Forsskålia käsittelevän artikkelin liitteenä (Nokkala 2012). Tutkimusmatkailijana ja luonnontutkijana Arabian niemimaalla Forsskålin rohkeus yhteiskunnallisten ajatustensa puolustajana saattaa perustua siihen, että hänet oli jo tuossa vaiheessa arvovaltaisten Carl von Linnén ja Johann David Michaeliksen suosituksesta hyväksytty tanskalaisen Arabiaan suuntautuvan kuusihenkisen retkikunnan jäseneksi, mihin vaikutti myös se, että hän oli arabiankielen taitoinen. Retkelle lähdettiin vuonna 1761, ja se kulki Egyptiin, Syyriaan ja Jemeniin (Kuva 2). Tällä matkalla Forsskål kuitenkin menehtyi Jemenin Jerimissä. Koko matkan ajan Forsskål suoritti arvokkaita tutkimuksia ja havaintoja kasvi- ja eläintieteen aloilla. Joukon ainoa eloonjäänyt, saksalainen matemaatikko ja tähtitieteilijä, retkikunnan kartografi Carsten Niebuhr ( ) julkaisi hänen tutkimuksensa 300 eläin- ja 800 kasvilajista, joita pidettiin pitkään Arabian eläimistön ja kasviston perusteoksena. Niebuhrin toimittamina ilmestyivät Forsskålin aineistoon perustuvat kasvi- ja eläintieteelliset teokset Flora Aegyptiaco-Arabica (1775) ja Descriptiones animalium (1775) sekä kuvateos Icones rerum naturalium (1776). Marjatta Rautialan mukaan on paljolti Niebuhrin ansiota, että Forsskålin nimi on jäänyt tieteen historiaan (Rautiala 1995). Forsskålin keräämä aineisto ja muistiinpanot ovat yhä tärkeitä taksonomeille, etenkin afroaasialaisen eliömaailman tutkijoille. Hän itse kuvasi suuren määrän kasvi- ja eläinlajeja. Myös lukuisten sukujen ja lajien nimet on johdettu Forsskål-nimestä. ForsskåIin toiminta kasvitieteilijänä sekä hänen keräämänsä kasvi- 18 TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014

19 näytteet on tarkkaan dokumentoitu. Häntä on myös luonnehdittu kasvimaantieteen pioneeriksi (Hepper ja Friis 1994). Eläintieteen alalla Forsskålia on perinteisesti pidetty hyönteisten sekä kalojen ja muiden merieläinten tutkijana (Rautiala 1995), ja häntä voidaankin pitää meribiologian edelläkävijänä (Spärck 1963). Viime aikoina on ymmärretty nostaa esiin myös hänen uraauurtavat tutkimuksensa hämähäkeistä (Koponen 2007). Forsskål keräsi matkalla suuren määrän kasvi- ja eläinnäytteitä, joista osa kuitenkin vaurioitui tai jopa tuhoutui matkalla Eurooppaan. Pääosaa säilyneistä kasvinäytteistä, noin arkkia, säilytetään Herbaritiin Forsskålii -nimisenä kokoelmana Kööpenhaminan yliopiston kasvimuseossa. Eläintieteellisistä kokoelmista ovat parhaiten säilyneet simpukka- ja kotilonäytteet, samoin kalat ja korallit. Forsskål kuvasi 120 kalalajia ja käytti näytteiden säilömiseen poikkeuksellista, hyväksi osoittautunutta menetelmää: hän prässäsi kalat kasvinäytteiden tavoin (Rautiala 1995). Forsskålin eläintieteellisiä kokoelmia Kööpenhaminan yliopiston eläinmuseossa pidetään harvinaisen laajoina ollakseen peräisin 1700-luvulta (Spärck 1963). Suurin osa Arabianmatkan muusta aineistosta sijaitsee Tanskan valtionarkistossa ja Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa (Rautiala 1995). Forsskålin päiväkirjat Arabian-matkalta julkaistiin ruotsiksi vuonna 1950 ja suomeksi vasta vuonna 2003 (Forsskål 1950, 2003). Lisäksi tanskalainen Thorkild Hansen on julkaissut vuonna 1962 kertomuksen retkikunnan vaiheista, joka on ilmestynyt suomennettuna vuonna 1963 (Hansen 1962, 1963). Forsskålin muistovuoden tapahtumat meillä ja muualla 90 vuotta täyttävä Turun Eläin- ja Kasvitieteellinen Seura järjesti joulukuussa 2013 Peter Forsskålin kunniaksi yleisölle avoimen pienoissymposiumin Turun yliopiston tiloissa. Monitieteisessä symposiumissa eri alojen asiantuntijat kertoivat Forsskålin elämästä ja merkityksestä, ja se sisälsi myös musiikkiesityksen valistuksen ajan hengessä. Ruotsin kansalliskirjasto Tukholmassa järjesti lokakuussa 2013 seminaarin, jossa tarkasteltiin monipuolisesti Forsskålin merkitystä sananvapauden puolustajana. Roomassa Italiassa juhlittiin niin ikään lokakuussa 2013 Fårsskålin kansalaisoikeuksia käsittelevän teoksen italiankielisen käännöksen ilmestymistä. Vuosina on Forsskålin kunniaksi järjestetty erilaisia tapahtumia Australiassa, Egyptissä, Englannissa ja Tunisiassa ( peterforsskal.com/events.html). Forsskålista on julkaistu postimerkki Suomessa vuonna Kiitän ystäviäni, atk-amanuenssi Matti Ketolaa, Biologian laitos, Turun yliopisto Kuvan 2 editoinnista sekä emeritusprofessori Rauno Tirriä käsikirjoituksen ensimmäisen version kriittisestä lukemisesta ja monista parannusehdotuksista. Lähteet Painetut lähteet Forsskål, P Resa till lycklige Arabien. Petrus Forsskåls dagbok Svenska Linné-sällskapet. Forsskål, P Matka onnelliseen Arabiaan Petter Forsskålin matkapäiväkirja. Suomeksi toimittanut Jorma Ojala. IdeaNova. Hansen, T Den lykkelige Arabien. En dansk ekspedition Nordisk Förlag. Hansen, T Onnellinen Arabia. Tanskalainen retkikunta Suomentanut Marja Niiniluoto. WSOY. Hepper, F. N. ja Friis, I The plants of Pehr Forsskål s Flora Aegyptiaco-Arabica. Royal Botanic Gardens. Kew. Koponen, S Erik Laxman, Petter Forsskål ja muut suomalaiset hämähäkkitutkimuksen uranuurtajat. Luonnon Tutkija 111: Matinolli, E Petter Forsskål. Luova ihminen 1700-luvun Pohjolasta. Turun Yliopiston julkaisuja. Sarja B, Osa 79. Nokkala, E Peter Forsskål kansalaisvapauden puolustaja ja hattuvallan kriitikko. Auraica 5: Rautiala, M Petter Forsskål ja kohtalokas tutkimusmatka onnelliseen Arabiaan. Luonnon Tutkija 99: Spärck, R Petter Forsskåls arabiske rejse og zoologiske samlinger. Nordenskiöld-samfundets tidskrift 23: Sähköiset lähteet (haettu ) (haettu ) Kirjoittaja on Turun yliopiston perinnöllisyystieteen emeritusprofessori. TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/

20 Luonnonlain luonne Arto Annila Yksinkertaisen ja kaikenkattavan luonnonlain idea on kiehtonut ihmisiä kautta aikain. Myös nykyfysiikka etsii kaiken teoriaa, joka selittäisi ja yhdistäisi kaikki fysikaaliset ilmiöt sekä ennustaisi minkä tahansa kokeen tuloksen. Tosin monet tutkijat epäilevät, onko ylipäätään perusteita olettaa, että jokin yksittäinen teoria voisi selittää kaiken. Ennen oli toisin ja 1700-luvun taitteen luonnonfilosofisen, kokonaisvaltaisen katsantokannan mukaan oli vain luonnollista, ei lainkaan tavatonta, selittää yksi jos toinenkin tapahtumainkulku yhden ja saman periaatteen ilmentymänä, sillä tuolloin tieteenalojen eriytyminen oli vasta alullaan ja selitysten kirjo vielä tulollaan. Paljolti erillisiksi oppiaineiksi erikoistunut nykytiede voisi kenties ammentaa arvokasta näkemystä vanhasta kaikenkattavasta ajattelutavasta kohdatessaan käsitteellisiä ongelmia ja tulkitessaan uusia havaintoja yhä uusin selityksin. Luonnon monimuotoisuus on runsasta, muttei sattumanvaraista, ja luonnon monimutkaisuus on hämmentävää, muttei umpimähkäistä. Havaitsemme säännönmukaisuuksia ja tunnistamme lainalaisuuksia. Vaikuttavimpia osoituksia luonnon järjestyksestä ovat kaikkialla ilmenevät yhtäläiset piirteet. Niitä ovat vinot, likimain logaritminormaaliset jakaumat, jotka kertyvät sigmoidisesti ja siten seuraavat logaritmi-logaritmi-asteikolla pääosin suoria eli noudattavat potenssilakeja. Esimerkiksi geenien pituudet jakautuvat samoin kuin sanojen pituudet. Jakauman vino muoto on sama, vain funktion parametrit vaihtelevat eliöstä toiseen ja kielestä toiseen. Myös eläin- ja kasvipopulaatiot levittäytyvät, lajista riippumatta, ekosysteemeissä samalla tavoin kuin taloudellinen vauraus laventuu, omaisuuden lajista riippumatta, yhteiskunnissa. Niin ikään helmivene-nilviäisen kuoren kierteinen muoto seuraa samaa logaritmista spiraalia kuin Marsin pinnalle jähmettyneet laavavirrat. Myös ilmakehän syklonit pyörivät lämpötilaerossa samalla tavalla kuin kierteisgalaksit kieppuvat maailmankaikkeuden kaarevuudessa. Myös moninaisten tapahtumain kulku on yhtenevää. Esimerkiksi kemialliset reaktiot ja kansantalouksien kehityskulut etenevät aika ajoin heilahdellen kohti tasapainosyklejä, kuten solun sitruunahappokiertoa ja maatalouden vuodenkiertoa. Ekologinen sukkessio (lajiston vähittäinen muuttuminen) etenee yhdestä lajista seuraavaan samalla tavalla askeltaen kuin teknologia kehittyy yhdestä innovaatiosta seuraavaan. Niin ikään tavarantuotanto laajenee samalla tavalla kuin eliölajien fylogeneettinen puu versoo. Aivokuorelta mitattu hermoston toiminta seuraa potenssilakia siinä missä maankuorelta mitattu seisminen aktiivisuuskin. Solujen aineenvaihduntaverkostoissa ilmenevät samat mittakaavattomat piirteet kuin kaupunkien joukkoliikenneverkostoissa tai maailmanlaajuisessa tietoliikenneverkossa tai taivaankannen kattavassa galaksien rihmastossa. Pienimmän vaikutuksen periaate Suuri samanlaisuus ei ole sattumaa vaan seurausta samasta syystä: energiaerojen mahdollisimman nopeasta vähenemisestä. Tuo luonnon lainalaisuus opittiin tuntemaan täsmällisessä matemaattisessa muodossaan ja 1700-luvun taitteessa Newtonin toisena liikelakina ja Maupertuis n pienimmän vaikutuksen periaatteena. Ei vain valo, Fermat n periaatteen mukaisesti, vaan mikä tahansa muukin energiavirta luonnollisesti valitsee nopeimman reitin 20 TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2014