r '~:~

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "r '~:~"

Transkriptio

1 UUDENMAAN UITTO OTE PÖYT ÄKIRJASTA Maakuntahallitus Lausunto Inkoon kunnan strategisen_yl.e.is.kaavan_valmistejuaineis.,tosta i INGf lo«() {,/I,V Lli,1 " INiOO il KUNTA 341/0S.01/2012! MHS S Esittelijän ehdotus lausunnoksi: r ': AKK.lEK/lof(jQ-1 Z6 U Inkoon kunta ort KoKönaISUUae"sS"äID"i'"Oi Kem; aikutteisten yleiskaavojen pi irissä. Kunnan alue jakautuu neljään yleiskaavaan: Manneralueiden yleiskaava (2000), Sisäsaariston osayleiskaava (198?), Ulkosaariston osayleiskaava (2000) ja Kopparnäsin retkeilyalueen osayleiskaava (2004). Lisäksi Ingarskilan alueelle on tehty yleiskaavan muutos golfkentän rakentamista varten (2008). Inkoon strategisen yleiskaavan alueella on voimassa Uudenmaan maakuntakaava ( ) ja Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaava ( ). Maakuntakaavat ohjaavat yleiskaavan laadintaa. Uudenmaan maakuntavaltuuston toistaiseksi hyväksymätön Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava on ollut ehdotuksena nähtävillä loppuvuodesta Vaihemaakuntakaavassa uudistaminen kohdistuu erityisesti voimassa olevien maakuntakaavojen alue- ja yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän muodostamaan kokonaisuuteen. Inkoon kunnan strategisen yleiskaavan keskeiset tavoitteet: yhdyskuntarakenteen ja kunnallistekniikan kehittämisen painopistealueiden määrittely, asumisen ja erityisesti haja-asutuksen kokonaismitoitus erilaisilla alueilla sekä yhdyskunnan ekotehokkuuden ja hiilitaseen parantaminen pitkällä aikavälillä, ovat yhdensuuntaiset voimassa olevan Uudenmaan maakuntakaavan ja Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavaehdotuksen tavoitteiden kanssa. Yleiskaavan yhdyskuntarakentamisen laajenemisalueen osoittaminen Inkoon kirkonkylään noudattaa voimassa olevaa maakuntakaavaa. Lisäksi Inkoon aseman seudulle ulottuva osa laajenemisalueesta tukeutuu voimassa olevan maakuntakaavan kyläkohdemerkintään. Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavassa kyläkohdemerkintä on poistettu ja asemanseutu on luokiteltu paikallisesti merkittäväksi kyläksi, jota kunta voi edelleen kehittää. Ratkaisulla hal u taan säilyttää mahdollisuus Inkoon asemanseudun kehittämiseen tulevaisuudessa tehokkaana ja tiiviinä asemanseutuna. Degerbyn osoittaminen yhdyskuntarakentamisen laajenemisalueena tukeutuu Uudenmaan maakuntakaavassa osoitettuun kyläkohdemerkintään. Yhdyskuntarakenteen laajenemisen reservialue merkinnän osoittaminen Tähtelään ja Päivölään on maakuntakaavan mukaista. Yleiskaavassa on osoitettu nykyiset voimajohdot (400 kv ja 110kV) Inkoosta Karjaalle, Lohjan Virkkalaan ja Siuntioon (Kynnar). Yleiskaavassa tulee varautua nä iden lisäksi vireillä oleviin hankkeisiin Inkoo-Virkkala 110 kv sekä InkOD Kynnar 400 kv. Kyseiset uudet voimajohdot on suunniteltu kulkemaan ny-

2 UUDENMAAN LlITTO Maakuntahallitus OTE PÖYTÄKIRJASTA kyisten voimajohtojen kanssa rinnakkain samassa johtokäytävässä, minkä takia ne eivät erikseen näy maakuntakaavakartalla. Yleiskaavaa tulee täydentää Inkoon merialueella Uudenmaan vahvistetussa maakuntakaavassa osoitetun tuulivoimatuotantoon soveltuvan alueen esittämisen osalta. Yleiskaavassa ei ole myöskään käsitelty tuulivoimatuotantoalueen Iiittämistä sähkönsiirtoverkkoon. Vireillä olevassa Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavassa esitetään, että tuulivoimatuotantoalue kytketään merikaapelilla valtakunnanverkkoon Inkoon syväsataman kautta. Yhteys on esitetty yhteystarvenuolella, jonka toteuttamisedellytykset ja sijainti tu levat määriteltäväksi tarkemmassa suunnittelussa ja lupamenettelyssä. Uudenmaan Iiitto toteaa, että Inkoon strateginen yleiskaava luo edellytykset kunnan kestävälle kehittämiselle. Uudenmaan Iiitolla ei ole muuta huomautettavaa strategisesta yleiskaavasta. Mkj:n ehdotus: Valmistelija: Liitteet: Päätös: Maakuntahallitus päättää antaa Inkoon kunnalle edellä olevan ehdotuksen mukaisen lausunnon. Kaarina Rautio Liite 1. Ote Uudenmaan maakuntakaavasta Liite 2. Ote Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaavasta Liite 3. Ote maakuntakaavojen epävirallisesta yhdistelmästä 2012 (2. vaihemaakuntakaavaehdotus) Liite 4. Inkoon kunnan strateginen yleiskaavaluonnos Maakuntahallitus hyväksyi ehdotuksen. Otteen oikeaksi todistaa: Helsingissä r1' I 1 #, ki pöytäkirjanpitäjä

3 1/ ,"' KUNNAN STRATEGINEN YLEISKAAVALUONNOS UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA CJ Taajamatoimintojen alue Kyla CJ.. Keskustatoimintojen alue Palvelujen alue Teollisuusalue Virkistysalue vzl Ivz 3 >"...i P?-y '...,_.....",. j J e-m D - Ho*-' <>--<>- Luonnonsuojelualue Puolustusvoimien alue EnergiahuolJan alue En ergia- ja/tai jätehuoltoon varauu alue Liikennealue Vierassatama Valtatie I Kantatie Seututie Yhdystie Eritasoliittymä paa rata Liikenneväylän katkoviivamerkintä osoittaa vaihtoehtoisen ratkaisun tai ohjeellisen linjauksen Laivaväylä Veneväylä Ulkoilureitti vz1 vz2 cll Saaristovyöhykkeiden välinen raja Mantereen rantavyohyke ja sisäsaaristo Ulkosaaristo _!. _.1:. _.'t._ r:::::::1 e-o-o- 400 kv voimalinja 110 kv voimalinja Maakaasun runkoputken ohjeellinen linjaus Tuulivoiman tuotantoon soveltuva alue Vedenhankinnan kannalta arvokas pintavesialue Pohjavesialue Natura 2000 verkostoon kuuluva tsi ehdotettu alue Vahvistetlu ympäristöministeriössä : Arvokas harjualue tai muu geologinen muodostuma vz3 Merivyöhyke Kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeä alue, tie tai kohde

4

5 ,,/" -,,-,, -,'. DI_el"",d '{onliok :j I j Dorgrn 1 "...' j [VI py",, /'J... a, ::i;rc;': ' L";«l l "-,,,,,, )... L,=' / 'i Lausunnon liite 2 'i :,---!:'r: '< QE Dno A /2012 "...,;.; ;"c Mhs 1/13 -,"',,,,;v-: Asia nro 5 td '.>.:. -!,.? ' " ).o ", -....,..;.: J,",. r "..- -'----.."..,, Jr- ':u.., L.,.::1feJ - / / ( "flloijlfotn. ""... A. pi / Ilto1]olM., ' -"",., / ' g1- " '-' " y --- ' "'" = tj.ct'tklljifiw dtll ',, J r - '../' L6f1gon IIblu.,,..... KKl I ft JIIg'/lI tjg!qoiliilci'ol... INKOO c:r-fl)i4tn u = KUNNAN STRATEGINEN YLEISKAAVALUONNOS UUDENMAAN 1, VAIHEMAAKUNTAKAAVA [::::J MLY Metsätalousvaltainen alue, jaka on laaja, yhtenäinen ja ekologisen verkoston kannalta merkittävä BlIg'ar..udjupt' Alue, jolta sijaitsee merkittäviä kiviainesvarantoja Maakaasun runkoputken yhteystarve Vahvisteltu ympäristöministeriössä 22,6, :

6

7 u",'"'<ll.o.... _. :. Lausunnon liite 3 OnoA Mhs 1/2013 Asia nro 5 ::x, "'" H&. r.' Pohjakartta-aineisto Maanmittauslaitos _ i., /,,,,,.'.,/,,,,, SUOMENLAHTI FINSKA VIKEN INKOO KUNNAN STRATEGINEN YLEISKAAVAL, ONNOr UUOENMAAN MAAKUNTAKAAVOJEN EPÄVIRALLlNEN YHOISTELMÄ 2012 Uudenmaan maakuntakaava (vahvistettu), Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaava (vahvistettu) ja Itä-Uudenmaan maakuntakaava (vahvistettu), Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava (ehdotus), Uudenmaan 3. vaihemaakuntakaava (hyväksytty) 1: j

8

UUSIMAA-KAAVA 2050: EHDOTUS. Liiteaineisto 3 Kumottavat merkinnät

UUSIMAA-KAAVA 2050: EHDOTUS. Liiteaineisto 3 Kumottavat merkinnät UUSIMAA-KAAVA 2050: EHDOTUS Liiteaineisto 3 Kumottavat merkinnät Nähtävillä 8.10. 8.11.2019 0 Lukuohje Uusimaa-kaavan kaavaratkaisun lähtökohtana on, että Uusimaa-kaava kumoaa voimaan tullessaan aiemmat

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Inkoon manneralueen yleiskaavan ehdotuksesta 341/05.01/2012 MHS

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Inkoon manneralueen yleiskaavan ehdotuksesta 341/05.01/2012 MHS Maakuntahallitus 5 28.01.2013 Maakuntahallitus 44 24.04.2017 Lausunto Inkoon manneralueen yleiskaavan ehdotuksesta 341/05.01/2012 MHS 28.01.2013 5 Esittelijän ehdotus lausunnoksi: Inkoon kunta on kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Tavoitteena kestävää kilpailukykyä ja hyvinvointia Uudellemaalle Aikatähtäin

Lisätiedot

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 KAAVATILANNE KAAVATYÖTÄ OHJAAVAT ASIAKIRJAT Kaava-aluetta koskevat olemassa olevat kaavat, muut suunnitelmat ja selvitykset: 1. Valtakunnalliset

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) /05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Aila Elo. Nurmijärven kunta Lausuntopyyntö 28.3.

Lausunto 1 (4) /05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Aila Elo. Nurmijärven kunta Lausuntopyyntö 28.3. Lausunto 1 (4) 5.6.2017 271/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Aila Elo Nurmijärven kunta elku.kirjaamo@nurmijarvi.fi Lausuntopyyntö 28.3.2017 Lausunto Nurmijärven kunnalle Palojoen osayleiskaavan luonnoksesta

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 57/05.01/2018. Aluesuunnittelu/Heli Vauhkonen. Hangon kaupunki. Tekninen ja ympäristövirasto. Santalantie 2.

Lausunto 1 (4) Dnro 57/05.01/2018. Aluesuunnittelu/Heli Vauhkonen. Hangon kaupunki. Tekninen ja ympäristövirasto. Santalantie 2. Lausunto 1 (4) 16.4.2018 Dnro 57/05.01/2018 Aluesuunnittelu/Heli Vauhkonen Hangon kaupunki Tekninen ja ympäristövirasto Santalantie 2 10900 Hanko kirjaamo@hanko.fi Lausuntopyyntö 13.2.2018 Hangon Koverharin

Lisätiedot

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen

Lisätiedot

Marsuddenin alueen yleiskaavan muutosehdotus ja siihen liittyvä Kaakkois-Siuntion alueen yleiskaavan muutosehdotus

Marsuddenin alueen yleiskaavan muutosehdotus ja siihen liittyvä Kaakkois-Siuntion alueen yleiskaavan muutosehdotus Lausunto 1 (4) 22.3.2018 Dnro 32/05.01/2012 Aluesuunnittelu/Heli Vauhkonen Siuntion kunta, tekninen toimisto Siuntiontien 504 02580 Siuntio tekninen@siuntio.fi Lausuntopyyntö 3.2.2018 Marsuddenin alueen

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa: LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan maakuntakaavatilanne Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan teemat Elinkeinot ja innovaatiotoiminta Logistiikka Tuulivoima Viherrakenne

Lisätiedot

44 Lausunto Inkoon manneralueen yleiskaavan ehdotuksesta 341/05.01/2012 MHS

44 Lausunto Inkoon manneralueen yleiskaavan ehdotuksesta 341/05.01/2012 MHS 44 Lausunto Inkoon manneralueen yleiskaavan ehdotuksesta 341/05.01/2012 MHS Tiivistelmä Inkoon vuonna 2012 aloitettua strategisen yleiskaavan valmistelua on jatkettu Inkoon manneralueen oikeusvaikutteiseksi

Lisätiedot

UUDENMAAN LIITTO ESITYSLISTA 3/ Maakuntahallitus Lausunto Kirkkonummen kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaavasta 14/05.

UUDENMAAN LIITTO ESITYSLISTA 3/ Maakuntahallitus Lausunto Kirkkonummen kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaavasta 14/05. UUDENMAAN LIITTO ESITYSLISTA 3/2016 1 Maakuntahallitus 14.03.2016 29 Lausunto Kirkkonummen kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaavasta 14/05.01/2016 MHS Tiivistelmä Kirkkonummen kunta pyytää lausuntoa Kuntakeskus

Lisätiedot

Maakuntahallitus Lausunto Kirkkonummen kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaavasta 14/05.01/2016 MHS

Maakuntahallitus Lausunto Kirkkonummen kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaavasta 14/05.01/2016 MHS Maakuntahallitus 29 14.03.2016 Lausunto Kirkkonummen kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaavasta 14/05.01/2016 MHS 14.03.2016 29 Tiivistelmä Kirkkonummen kunta pyytää lausuntoa Kuntakeskus 2. vaiheen osayleiskaavan

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA PITKÄSAARI Selostus luonnos

PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA PITKÄSAARI Selostus luonnos PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA 623-410-1-41 PITKÄSAARI Selostus 21.2.2018 luonnos Tullut vireille: Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä MRL

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija

Lisätiedot

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto 2 VESI MAAKUNTAKAAVASSA Seuraavassa lyhyesti: Maakuntakaavasta

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Kaupunginhallitus 65 23.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 14/10.02.00/2014 Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä:

Lisätiedot

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat Yhdyskuntatekniikan lautakunta 8 21.01.2016 Kunnanhallitus 51 29.02.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.01.2016

Lisätiedot

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle Maakuntahallitus 50 20.03.2013 Maakuntavaltuusto 7 20.03.2013 Maakuntahallitus 103 18.08.2014 Östersundomin alueen maakuntakaavoitustilanne; tiedoksi 58/05.00/2011 MHS 20.03.2013 50 Maakuntahallitus hyväksyi

Lisätiedot

Uudenmaan vaihemaakuntakaava. Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta

Uudenmaan vaihemaakuntakaava. Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta Uudenmaan vaihemaakuntakaava Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta 21.11.2006 2 Maakuntakaava vahvistettu Valitukset hylättiin Kaksi aluetta vahvistamatta Ohjeita jatkokaavoitukselle Voimaan jo ennen lainvoimaisuutta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE OSAYLEISKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaava: Rytökallio: Pikkumuolaan kaupunginosan asemakaavatonta aluetta. Forssan kaupunki/yksityiset maanomistajat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu

Lisätiedot

Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta

Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta Maakuntahallitus 138 25.09.2017 Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta 391/05.01/2017 MHS 25.09.2017 138 Tiivistelmä Kaavaehdotusvaiheessa Karjaan läntisen taajaman

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 20.2.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Solvik, Kälkö Ulkosaariston yleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ja 64 ) esitetään mm. kaavoitushankkeen sijainti

Lisätiedot

Inkoonportin asemakaava

Inkoonportin asemakaava INKOON KUNTA Inkoonportin asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26600 I (I) Maria Auranen Sisällysluettelo 1 Mikä on osallistumis- ja?... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän määrittely

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ PORNAINEN. Etelä-Paippinen ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNNAN ALUE SIPOO

MÄNTSÄLÄ PORNAINEN. Etelä-Paippinen ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNNAN ALUE SIPOO MERINNÄT Moreeni Sora tai hiekka ukkupakanmäki Hieta Turve tai lieju ellokoski Savi allio unnanraja unnaksenpelto Tuleva oikorata ja eravanjoki ellokosken ohikulku Nummenkylä artanonseutu iljuvanummi innari

Lisätiedot

Lähtökohdat ja kaavan keskeinen sisältö

Lähtökohdat ja kaavan keskeinen sisältö UUDENMAAN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA ÖSTERSUNDOMIN ALUE, EHDOTUS, LAUSUNTO Kuntakehityslautakunta 16 11.2.2015 Kunnanhallitus 87 23.2.2015 Kuntakehityslautakunta 50 5.4.2017 Kkl 16/11.2.2015 Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Asemanseudun osayleiskaava

Asemanseudun osayleiskaava INKOON KUNTA Asemanseudun osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3.12.2014 P25714 Salomaa Kristina 3.12.2014 Sisällysluettelo 1 KAAVAPROSESSI JA KÄSITTELYVAIHEET... 1 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA...

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka 15.9.2014 1 (3) Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet 4. vaihemaakuntakaavan yhteiset suunnitteluperiaatteet Uudenmaan liiton strategian mukaisesti tällä kaavakierroksella pyritään entistä

Lisätiedot

Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Kunnanhallitus Tekninen lautakunta, 18, Kunnanhallitus, 56,

Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Kunnanhallitus Tekninen lautakunta, 18, Kunnanhallitus, 56, Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tekninen lautakunta, 18, 16.06.2015 Kunnanhallitus, 56, 22.06.2015 56 Lausuntopyyntö Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotuksesta MjuDno-2015-275 Tekninen lautakunta,

Lisätiedot

IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2)

IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2) IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2) KAAVASELOSTUS 19.12.2016 2 IIN KUNTA IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA,

Lisätiedot

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015. Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 1. Valmistelun tulokset Uudenmaan liiton mukaan Karjaan kaavaluonnoksen ei tule ylittää seudullisesti merkittävän

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto , , , 9.1.

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto , , , 9.1. 1/7 LIITE A Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 29.4.2014, 5.1.2015, 9.1.2016 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT

Lisätiedot

Kera osayleiskaava, luonnos

Kera osayleiskaava, luonnos Kera osayleiskaava, luonnos LIITTEET Liite 1 Ortokuva v.2011 Liite 2 Opaskartta v.2013 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Espoon kaupungin maanomistus Rakennuskieltoalue Kiinteistörajat Liite 6 Pyöräilyn tavoiteverkko

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

UUDENMAAN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET

UUDENMAAN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET UUDENMAAN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Uudenmaan liitto Tämän Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaavan vahvistamisen yhteydessä esitetään kumottavaksi 8.11.2006 vahvistetun Uudenmaan maakuntakaavan jätehuollon ratkaisu

Lisätiedot

Svengin yritysalue. Kaavaehdotus Puisto- ja katusuunnitelmia Yleisötilaisuus Seutulantalo, Seutulantie 12

Svengin yritysalue. Kaavaehdotus Puisto- ja katusuunnitelmia Yleisötilaisuus Seutulantalo, Seutulantie 12 Svengin yritysalue Kaavaehdotus Puisto- ja katusuunnitelmia Yleisötilaisuus 2.11.2017 Seutulantalo, Seutulantie 12 2.11.2017 Ohjelma Aloitus Taustatietoa Kaavaehdotuksen esittely Katu- ja puistosuunnitelmaluonnok

Lisätiedot

MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava, Östersundomin alue Kaavaehdotus

MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava, Östersundomin alue Kaavaehdotus MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava, Östersundomin alue Kaavaehdotus Uudenmaan liitto 2015 Nähtävillä 20.1. 20.2.2015 Ulkoasu: Anni Levonen Valokuvat: Tuula Palaste-Eerola Helsinki

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/ /2012 MHS

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/ /2012 MHS Maakuntahallitus 20 10.03.2014 Maakuntahallitus 49 16.03.2015 Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/04.00.00/2012 MHS 10.03.2014 20 Esittelijän ehdotus lausunnoksi: Kanta-Hämeen 2.vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa. Esa Halme, maakuntajohtaja

Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa. Esa Halme, maakuntajohtaja Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa Esa Halme, maakuntajohtaja tärkeys suojelu O2 Yhteisyys Kemia aluetalous Energia Arvonlisä Maisemaa ja kulttuuria Raaka-aine Työ Kansalliset kannustimet nautinnot

Lisätiedot

OHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päivitetty 27.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260

Lisätiedot

Maakuntahallitus Lausunto Keravan yleiskaava kaavaehdotuksesta 139/05.01/2015 MHS Tiivistelmä

Maakuntahallitus Lausunto Keravan yleiskaava kaavaehdotuksesta 139/05.01/2015 MHS Tiivistelmä Maakuntahallitus 86 13.06.2016 Lausunto Keravan yleiskaava 2035 -kaavaehdotuksesta 139/05.01/2015 MHS 13.06.2016 86 Tiivistelmä Keravan yleiskaava 2035 täydentää, tiivistää ja eheyttää yhdyskuntarakennetta

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA JA LOGISTIIKKA

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA JA LOGISTIIKKA UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA JA LOGISTIIKKA ESLogC -tulevaisuusverstas 26.3.2010, Pekka Normo Tavaraliikenteen logistiikka vahvistetussa maakuntakaavassa 2 Kaava sisältää valtakunnallisesti ja maakunnallisesti

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

TÖLBY, NORRSKOGEN KORTTELEIDEN 1 20 ASEMAKAAVA

TÖLBY, NORRSKOGEN KORTTELEIDEN 1 20 ASEMAKAAVA 1/8 LIITE 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUSOSASTO 23.1.2013, 29.4.2013, 5.1.2015, 9.1.2016, 19.8.2016 TÖLBY, NORRSKOGEN KORTTELEIDEN 1 20 ASEMAKAAVA

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

Osa tiloista Stusnäs Östergård ja Stusnäs Vestergård Stusnäsin kylässä

Osa tiloista Stusnäs Östergård ja Stusnäs Vestergård Stusnäsin kylässä KEMIÖSAAREN KUNTA DRAGSFJÄRFIN LÄNTEISEN SAARISTON RANTAYLEISKAAVA RANTAYLEISKAAVAMUUTOS Osa tiloista Stusnäs Östergård 322-516-1-0 ja Stusnäs Vestergård 322-516-2-10 Stusnäsin kylässä OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Liite. Maakuntakaava, ote ja määräykset

Liite. Maakuntakaava, ote ja määräykset Liite Maakuntakaava, ote ja määräykset http://www2.uudenmaanliitto.fi/vahvistettu/tulostus.html?sr=12500.0&... / 1 23.11.2009 16.05 Uudenmaan maakuntakaava, vahvistettu 8.11.2006 5000 m. Uudenmaan maakuntavaltuusto

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

Maakuntakaava, ote 1:

Maakuntakaava, ote 1: Maakuntakaava, ote 1:100 000 ASUINALUEITA KOSKEVA KEHITTÄMISSUOSITUS Laajoja kokonaisuuksia, jotka ovat muodostuneet väestömäärältään suuriksi, mutta toiminnallisesti yksipuolisiksi asuiniksi kehitetään

Lisätiedot

LAUSUNTOAINEISTO MATERIAL SOM SÄNDS FÖR UTLÅTANDE

LAUSUNTOAINEISTO MATERIAL SOM SÄNDS FÖR UTLÅTANDE LAUSUNTOAINEISTO 1.12.2015-29.2.2016 MATERIAL SOM SÄNDS FÖR UTLÅTANDE 1.12.2015-29.2.2016 1 Punaisella on esitetty ne muutokset, jotka tehdään voimassaolevien maakuntakaavojen merkintöihin ja määräyksiin.

Lisätiedot

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

~"P. - 5. 02. 2013. ARK1E<-/ to~9~ Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Lausunto Inkoon strategisen yleiskaavan luonnoksesta

~P. - 5. 02. 2013. ARK1E<-/ to~9~ Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Lausunto Inkoon strategisen yleiskaavan luonnoksesta Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus LAUS UNTO UUDELY/216107.01/2012 Inkoon kunta / Teknisen toimen johtaja Ola Westmanin puistotie 3 10210lnkoo Lausuntopyyntö 9.11.2012 31. 013 INGA KOMMUf\l - INI\OON

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS

POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS 30.11.2017 Lamminniemi Maanmittauslaitos 2017 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI...

Lisätiedot

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.8.2016 LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

LAUSUNTO 29.6.2015 1. Lestijärven kunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI. Viite: Lausuntopyyntö 11.5.2015

LAUSUNTO 29.6.2015 1. Lestijärven kunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI. Viite: Lausuntopyyntö 11.5.2015 LAUSUNTO 29.6.2015 1 Lestijärven kunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI Viite: Lausuntopyyntö 11.5.2015 Lestijärven tuulivoimapuiston Kosolankankaan (osa-alue 2) osayleiskaava Lestijärven kunta on pyytänyt

Lisätiedot

Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava

Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 6 ) TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA (844-411-7-1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaava koskee Tervon

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

Merkintä Merkinnän selitys Merkinnän kuvaus Suunnittelumääräys

Merkintä Merkinnän selitys Merkinnän kuvaus Suunnittelumääräys Silloin kun viiva- tai kohdemerkintä sijaitsee aluevarausmerkinnän päällä, sovelletaan viiva- ja kohdemerkinnässä myös aluevarausmerkinnän suunnittelumääräyksiä. Merkintä Merkinnän selitys Merkinnän kuvaus

Lisätiedot

Lapinlahden kunta Koulun ja urheilualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lapinlahden kunta Koulun ja urheilualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tekla 30.8.2018 46, liite no 3 P36154 1 (6) Leskinen Timo 8.8.2018 Koulun ja urheilualueen (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 39 10.05.2012 Kaupunginhallitus 128 28.05.2012 Ympäristölautakunta 89 08.11.2012 Kaupunginhallitus 275 19.11.2012 Lausunto Nummi-Pusulan koko kunnan yleiskaavaehdotuksesta 104/10.02.02/2012

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, EHDOTUS PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA TARULA

SAVONLINNAN KAUPUNKI OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, EHDOTUS PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA TARULA SAVONLINNAN KAUPUNKI OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, EHDOTUS PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA TARULA 740-544-11-59 Sijaintikartta Punkaharjun Pihlajavedeltä. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

Inkoonportin asemakaava

Inkoonportin asemakaava INKOON KUNTA Inkoonportin asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26600 I (I) Maria Auranen Sisällysluettelo 1 Mikä on osallistumis- ja?... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän määrittely

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ TEHTAANKUJA ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 30.6.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.

Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA KOSKEE KALANNIN ALUETTA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, ( 1 :25 000, kartta 1 /2) ja osayleiskaavaa tarkentavat merkinnät ja määräykset osasuurennoksilla (1:10

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 20.10.2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Kaavan lähtökohdat ja tavoitteet Vireilletulo Maakuntakaavojen yhdistelmä Asemakaavan muutos Korkeavaha I B Aloite: Kupungin

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot