Häme J20. Rattulan pitäjän Mierolan kylän sarkapellot u Jokaisessa lohkossa on jokaisella kylän. Vanhaa sarkaiakoa:

Transkriptio

1 Jämsänkosken paperitehdas. 7. Elinkeinot. ämeen maakunnan pääelinkeino on: vanhoista ajoista asti ollut maanviljelys. Viljelysmaat olivat etinen alaltaan vähälännät ja sijaitsivat suurten kyläin ympärillä järvien rantamilla tai jokien laaksoissa. Pellot olivat pieninä palstoina jaetut talojen kesken n. s. aurinkojaon mukaan. Maan mittoina käytettiin»koukkua» ja»tankoa», joiden mukaan verotkin maksettiin. (Muita veronmaksuperusteita oli»savu», joksi sanottiin jokaista kiinteätä asumusta, ja»joutsi», jolla ymmärrettiin jokaista 15 vuotta täyttänyttä mieshenkilöä, joka oli savun omistaja, omistajan poika tai

2 J20 Häme Kylän pellot ovat jaetut lukuisiin lohkoihin. Jokaisessa lohkossa on jokaisella kylän talolla suuruutensa mukainen sarka, joka kartassa on talon numerolla osoitettu. Selvyyden vuoksi ovat sarat muutamissa lohkoissa osoitetut myöskin viivoilla. Sarkoja on kaikkiaan 538! Vanhaa sarkaiakoa: Rattulan pitäjän Mierolan kylän sarkapellot u

3 y. Elinkeinot. 121 vävy). Kuten jo edellä on mainittu, etsittiin lisää elatusta»erämaista», sillä kotopellon vilja ei riittänyt koko kylän tarpeisiin.»niin kauvan kuin kansa asui tiheään rakennetuissa kylissä, joissa vksityisten peltotilkut ja niityt vanhan aurinko- ja sarkajaon mukaan jaettuina olivat pienissä palstoissa ja hajallaan naapurin maakappalten joukossa, mutta metsät ja syöttömaat olivat yhteisiä, edistyi maan viljeleminen hitaasti ja väkiluku kasvoi verkalleen. Vasta sen jälkeen kuin isojako 1750-luvulla pantiin alkuun, saivat tilalliset maaosuutensa paremmin kootuiksi ja niiden ympärille vakinaiset, lain vahvistamat rajat. Yhteismaa jaettiin ja se maa, joka jäi tähteeksi, kun kukin talo oli saanut manttaaliosuuteensa kuuluvan maa-alan, luovutettiin uutis-asutuksille. Nyt alkaa Suomen viljelyksen historiassa uusi aika. toimellisuuden ja nopean edistymisen aika. V saattoi hallitus ilmoittaa säädyille, että muunmuassa Hämeessä suuri joukko uutistaloja oli syntynyt.»»vanhempina aikoina oli suomalaisten maanviljelys pääasiallisesti kaskenpolttoa. Vielä 1700-luvun alussa se oli yleisimpänä maanviljelystapana suurimmassa osassa maata.» Eräs matkustaja 1700-luvulla sanoo, että matkustaissaan kasken polton aikana sisä-suomessa, luulisi kulkevansa vihollisen maassa, sillä tuli ja savu tuiskavat vastaan joka paikasta.»vuosisadan lopulla oli kaskenpoltto melkein kokonaan hävinnyt Uudenmaan läänistä sekä Turun ja Porin läänistä luvulla ja lähinnä seuraavalla ajalla väheni kaskenviljelys vielä enemmän etenkin Hämeen läänissä.» Muussa osassa Hämettä oli kaskenpoltto vielä silloin yleinen eikä se tätä nykyäkään ole käytännöstä kokonaan hävinnyt. Kaskiviljelyksen nykyinen raja Hämeessä käy niin, että kaskien puolelle jää koko pohjois-häme sekä itä-häme Heinolaa, Padasjokea, Kuhmoista ja Längelmäkeä myöten Päijänteen länsipuolella ovat kasket enimmäkseen yksivuotisia, idempänä taas otetaan 2 ja 3 jopa 4:kin satoa samasta kaskesta. Kaski kaadetaan tavallisesti heinäkuussa ja poltetaan samaan aikaan seuraavana vuonna.»kaskea viljeltiin v Hämeen läänissä 11 kunnassa, niin että koko viljan tulosta oli 1 5 % kaskesta saatu ja oli näiden kuntien pinta-ala 39 % koko läänin pinta-alasta. Viidessä kunnassa oli kaskesta saadun viljan määrä 6 10 % koko viljamäärästä ja näiden kuntien ala 11 % koko läänin alasta.» *) *) Lainaukset ovat Ignatiuksen Suomen Maantiedosta.

4 122 Häme Vuoden T8QO tienoilla oli kasken viljelys suurin Joutsan pitäjässä, jossa kaskimaista saatu sato teki arviolta %, ja Mäntyharjussa, missä se teki % koko vuodentulosta. Pellonviljelys työntää kaskenpolton syrjään samassa määrässä kuin metsät vähenevät ja niiden arvo kohoaa. Alastomat kivikkomäet ja ahot kertovat vielä vuosikausien perästä kaskenpolttajan harj ottamasta hävitystyöstä. Viime aikoina on ruvettu korjaamaan muutamissa Hämeen kunnissa (Urjalassa y. m.) runsaita satoja suonviljelyksestä. Viljellyn maan ala on tätä nykyä Hämeen läänissä noin 6 % läänin koko pinta-alasta. Enin viljelty vilja läntisessä Hämeessä näkyy 1500-luvulla olleen ohra, päättäen siitä, että viljavero enimmäkseen maksettiin siinä vilj assa. Ruista mainitaan silloisissa veroluetteloissa verrattain vähän. Kaurakaan ei ole yleinen. Kehitys on sitte käynyt siihen suuntaan, että maakunnan pää vilj ana pitkät ajat on ollut ruis. Sen viljelys on kuitenkin.viime aikoina vuosi vuodelta suhteellisesti vähentynyt, samoin kuin ohrankin, sen sijaan että kauran viljelys on tuntuvasti lisääntynyt luvulla oli Hämeen läänissä enemmän kuin puolet kaikesta viljasta ruista, neljäs osa viljamäärästä oli kauraa ja ainoastaan noin 19 % oli ohraa. Vuosisadan viimeisellä kymmenellä taas olivat suhteet käyneet sellaisiksi, että kauran sato oli 53 %, rukiin enää vaan noin 37 % ja ohran ainoastaan 10 % koko viljasadosta, ja teki silloin vuotuinen kaurasato läänissä keskimäärin 868,092 hl, rukiin sato 570,905 hl ja ohran 164,923 hl. Viimeisimpinä vuosina on kehitys läänissä yhä jatkunut siihen suuntaan, että rukiin ja ohran viljelys edelleenkin ovat vähentyneet kauran viljelyksen enentyessä. Mitä Hämeen maakuntaan kokonaisuudessa tulee, niin ruista ja ohraa viljellään vielä maakunnan pohjois-osissa suhteellisesti enemmän kuin eteläisissä, mutta kauraa päinvastoin etelässä enemmän. Suhteet olivat vuosisadan lopussa seuraavat: ruista eri paikoissa pohjois-hämeessä %, etelä-hämeessä %; ohraa eri paikoissa pohjoisessa %, etelässä 9 10 %; kauraa pohjois-hämeessä %, etelässä yli 60 %. Vanhat viljelysseudut ovat tietysti paremmin viljellyt kuin myöhemmin asutuiksi tulleet seudut. Keski- ja etelä-hämeen pitäjissä saadaan viljaa noin 6 10 hl kutakin asukasta kohden, pohjois-hämeessä taas ainoastaan 2 6 hl asukasta kohden. Ruista saadaan etelä-hämeessä 2 3 hl, pohjoisessa 1 1,5 hl asukasta

5 y. Elinkeinot. 123 kohden. Vastaava luku ohrasta on etelässä alle 1 hl. pohjoisessa 1 2 hl, ja kaurasta etelässä jopa 7 hl, pohjoisessa ainoastaan 1 2 hl. Kun vertaamme viljan tuloa pitäjän pinta-alaan, havaitsemme, että tiheimmin viljellyt seudut Hämeessä ovat Sääksmäki, Somero ja Tyrväntö, joissa viljan tulo on yli 200 hl kutakin neliökilometriä kohden. Numerot alenevat hyvin tasaisesti etelästä pohjoiseen mennessä, niin että maakunnan pohjoisimmissa pitäjissä Pihtipivtaalla, Kivijärvellä, Kinnulassa ja Karstulassa viljan tulo on alle 25 hl neliökilometriä kohden. Ruista saadaan etelä- Hämeessä noin 60 hl neliökilometriä kohden ja pohjois-hämeessä alle 10 hl. Vastaava luku ohrasta on etelässä hl (paitsi Lopella, Someroniemellä ja Padasjoella alle 5 hehtolitraa) ja pohjoisessa 5-10 hl. Kauraa saadaan enimmän Akaassa, Sääksmäessä ja Tyrvännössä, missä sato on 120 hl neliökilometriä kohden, ja vähimmän pohjois-hämeessä, jossa vastaava luku on alle 20 hl. Tattaria viljellään Hämeessä ainoastaan hiukan maakunnan itä-osissa. Kun se tavallisesti kylvetään kaskeen, on sen viljelys miltei tuntematon siellä, missä ei kaskea polteta. V saatiin tattaria koko Hämeen läänissä ainoastaan n hl. Nisua viljellään vähän etelä- ja lounais-hämeessä. Viimeksi mainittuna vuonna saatiin nisua Hämeen läänissä 4,040 hl. Herneitä viljellään maakunnassa yleensä, paitsi aivan pohjoisimmissa seuduissa. Peruna tuli käytäntöön Hollolan kihlakunnan pohjois-osissa aikaisemmin kuin muussa Hämeessä ja oli se Asikkalan kappalaisen Aksel Laurellin vaikutusta, joka v julkaisi painosta kirjasen: Lyhykäinen kirjoitus fotatesten eli maan-päronain viljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä huonen hallituxesa. Hollola on edelleenkin säilynyt maakunnan paraana perunamaana, sillä tässä pitäjässä saadaan nykyään perunoita vuosittain yli 90 hl neliökilometriä kohden. Samaan määrään on päästy myös Tyrvännössä ja likipitäin Pälkäneellä, mutta useimmissa muissa etelä-hämeen pitäjissä tekee perimän sato ainoastaan hl neliökilometriä kohden. Pohjoisempana on vastaava luku hl ja Jyväskylän pohjoispuolella yleensä alle 20 hl. Naurista viljellään yleisesti, vaikka suhteellisesti vähemmän kuin ennen vanhaan. Myöskin räätikkä (= lanttu tai juuriska) on yleinen paitsi maakunnan pohjoisimmassa päässä.

6 124 Häme Etelä-Hämeen erikoisuus on pellavan viljelys. Koko maan pellavasadosta, joka v teki 1,267,002 kiloa, tuli mainittuna vuonna yksin Hämeen läänin osalle lähes puolet eli 572,247 kiloa. Tätä tärkeätä vaatetuskasvia viljellään vähissä erin kotitarpeiksi jotenkin laajalla alalla, mutta suurin määrin ainoastaan muutamissa etelä-hämeen pitäjissä, jotka varustavat Tampereen pellavatehtaan raaka-aineella. Nämä pitäjät ovat varsinkin Längelmäki, Lammi, Koski, Tuulos, Hollola, Asikkala ja Padasjoki, joissa löytyy tämän kasvin viljelykselle sopiva maaperä n. s. hikihieta. Topelius asettaa Maamme kirjassaan näytteille erään pellavaa sukivan Akaan neitosen:»hän harjaa pellaviaan ja katselee kummastellen kaikkia niitä vieraita, jotka tässä häntä tarkastelevat. Hänellä ei ole aikaa keskeyttää työtään: pellavamaa on hänen peltonsa ja niittynsä, ja talvella lähetetään monta kaunista kellahtavaa pellavakimppua Tampereelle kehrättäväksi ja kudottavaksi siellä suuressa tehtaassa.» Pellava vaatii paljon työtä Se fipellauaa sukiua Rämeen tyttö kylvetään toukokuun lopulla, revitään syksyllä, liotetaan 3 viikkoa ja kuivataan joko aidalla tai kedolla. Edellistä tapaa käytetään Längelmäellä ja saadaan sillä viheriäistä, mutta tukevaa (Maamme kirjasta). pellavaa, jälkimmäistä tapaa käytetään Lammin puolessa ja saadaan siten valkeampaa, mutta heikompaa ainetta. Sen jälkeen se vielä kuivataan saunassa, loukutetaan, häkilöidään, harjataan ja kootaan kimpuille. Talvisin nähdään Tampereen eteläpuolella loppumattomat jonot pellavakuormia kulkemassa sen pellavatehdasta kohden. Pellavan viljelys tuli Hämeessä vauhtiin sen kautta, että sotaneuvos O. E. Boije ja kapteeni A. Boije 1700-luvun keskivaiheilla perustivat Lahdentaan tilalle Tyrväntöön koulun pellavan viljelemistä ja kehruuta varten. He ylläpitivät tässä koulussa aluksi 20 oppilasta, jotka kurssin päätyttyä hajaantuivat maa-

7 y. Elinkeinot. 125 kuntaan. Sitte he jakoivat rahvaalle rukkeja ja vyhdinpuita ja antoivat sillä tavalla työtä koulun ulkopuolella 30o:lle kehrääjälle. V oli tässä koulussa 24 kangaspuut. Näiden harrastusten seurauksena oli pellavan viljelyksen yleinen leviäminen etelä- Hämeessä. Jo 1700-luvun taloudellisissa kertomuksissa kehutaan, ettei missään koko Suomessa myydä niin paljo pellavalankaa kuin loppiaismarkkinoilla Hämeenlinnassa. Viime vuosisadan alkupuolella ja keskivaiheilla harrasti Suomen talousseura (perustettu 1797) erityisesti tätäkin viljelystä. Erityisillä palkinnoillakin se koitti tätä elinkeinoa kiihottaa, ja vuosisadan keskivaiheilla tuli suurin osa talousseuran palkinnoista pellavan kehruusta Hämeen osalle, varsinkin Pälkäneen pitäjälle. Pellavan kutomisessa sanottiin hämäläisen silloin olleen jäljellä muutamista muista paikkakunnista. Kun mainitun seuran keskuudessa ruvettiin puuhaamaan jonkunlaisen maanviljelys-oppilaitoksen perustamista Suomeen, niin teki seuran silloinen sihteeri L. Arnell v ehdotuksen, että siihen muun muassa perustettaisiin koulu pellavan valmistamista varten. Ja kun Mustialan opisto keisarillisen asetuksen kautta 24 p. elok perustettiin, lueteltiin sen tehtävien joukkoon muun muassa parannetun pellavanviljelyksen toimeenpaneminen. Talousseura hankki 1840-luvun alkupuolella tähän opistoon erään perheen Ångermanlannista pellavan viljelyksen edistämiseksi sekä levitti uudenaikaisia rukkeja. Nykyään on pellavanviljelys vähenemässä varsinkin kaupunkien läheisyydessä, missä voi helposti saada valmiita pellavatavaroita. Hamppua viljeltiin Hämeessä jo 1500-luvun alkupuolella paljo, koska se silloin nähdään veroesineenä. Nykyään viljellään hamppua Hämeessä sangen vähän ja hampun tarve tyydytetään venäläisellä ostotavaralla. V saatiin hamppua Hämeen läänissä kaikkiaan 23,583 kiloa; Mikkelin läänissä sen sijaan oli mainitun tavaran saalis samaan aikaan 128,161 kiloa ja siitä tulee joku määrä itä-hämeen osalle. Myöskin humala nähdään 1500-luvun alussa veroesineenä Hämeessä. Sekin oli silloin tämän maakunnan erikoisuus ja viljeltiin sitä täällä niin runsaasti, että Savokin siitä sai tarpeensa. Nykyään on humalan viljelys Hämeessä supistunut hyvin vähiin. Ainoastaan siellä täällä näkee talojen lähettyvillä yksityisen humaliston. Onpa Hämeessä aikoinaan koetettu valkojuurikkaankin viljelemistä sokuriteollisuutta varten. Voipaalan kartanon (Sääks-

8 126 Häme mäessä) omistaja^j. U. S. Gripenberg (sittemmin Mustialan opiston ensimmäinen johtaja ja myöhemmin senaattori) viljeli 1830-luvulla kartanonsa vainiolla valko juurikkaita, joista häh perustamassaan Jokioisten kartano kasuihuoneineen. tehtaassa koitti saada sokuria. Yritys onnistui huonosti ja valkojuurikkaan viljeleminen sai raueta. Puutarhaviljelys on Hämeessä kehittynyt etupäässä vaan isoissa herraskartanoissa. Monin paikoin näkee kyllä pikkutalojen

9 7- Elinkeinot. 127 jopa mökkienkin seinustalla vähäisen aitauksen, jossa kohoaa joku omenapuu, sireenipehko, orjantappura tai karviais- ja viinamarjapensas, mutta metrinkorkuinen heinä, joka tunkeutuu puun runkoon asti ja peittää vähälännät pensaat näkyvistä, todistaa, että puutarhatilkku saa itse hoitaa itsensä niin hyvin kuin voi. Useinkin jää koko puutarhan hoito omenapuun tai pensaan ensimmäiseen istutukseen ja jonkun käytävän avaamiseen, jonka ruokkoamisesta ei sen koommin enää lukua pidetä. Kumminkin luo tällainenkin puutarha viilentävää varjoaan kesähelteessä ja antaa asunnolle vissin somuuden. Vuosien vieriessä on kansamme pääelinkeinoa edistetty Hämeenkin alueella ammattiopetuksen kautta. Suomen ensimmäinen maanviljelysoppilaitos sijaitsee hämäläisellä pohjalla. Mustialan opiston alempi osasto alkoi vaikutuksensa marraskuussa 1840, agronoomiosasto avattiin 1845 ja lakkasi 1853, mutta avattiin uudestaan Senkin jälkeen kuin ylempi maanviljelysopetus v siirrettiin yliopistoon, on Mustiala säilyttänyt arvonsa maamme ensimmäisenä maanviljelysopistona. V perustettiin Keski-Suomea varten maanviljelyskoulu Tarvaalan kruunun-virkataloon Saarij arvelle. Myöhemmin on vielä yksityisten omistamille tiluksille järjestetty valtion kannatusta nauttivia maanviljelyskouluja. Sellaisia on Hämeessä Pitkäjärvi Somerolla (vuodesta 1897) ja Verho Padasjoella (vuodesta 1898). Valtion avustamia maamiestalvikursseja on toimeenpantu eri- paikoissa. Valtion avustusta nauttii niinikään Herniäisten koeasema Hattulassa maanviljelys-kasviopillisia kokeita varten. Myöskin puutarhaviljelyksen edistämistä tarkoittavaa opetusta on maakunnan alueella järjestetty. Paitsi että maanviljelysoppilaitoksissa neuvotaan puutarhan hoitoakin, on valtio testamenttilahjoituksen kautta saanut omakseen Lepaan kartanon Tyrvännössä (kuva siv. 55) perustaakseen siihen vasituisen puutarhaopiston. Yksityistenkin harrastuksesta on puheenalaista opetusta toimitettu ja samaa tarkotusta varten avustaa Hämeen läänin maanviljelysseura puutarhakursseja eri paikoissa vaikutuspiirissään. Paitsi juuri mainittua Hämeen läänin maanviljelysseuraa, joka ulottaa vaikutuksensa koko lääniin, on maakunnassamme Itä-Hämeen maanviljelysseura, joka perustettiin v ja vaikuttaa kaikissa Päijänteen ympäristön kunnissa, ja Keski-Suomen maanviljelysseura pohjois-hämettä varten sekä lukemattomat

10 128 Häme paikalliset maanmiesseurat. Tällaisten seurain toimeenpanemat, laajempaa tai ahtaampaa alaa tarkoittavat maan vilj elyskokoukset näyttelyineen, kilpailuineen ja palkintoineen edistävä^ melkoisesti tätä maakuntamme pääelinkeinoa sekä siihen liittyviä muita elinkeinon haaroja. Karjanhoito on viime aikoina edistynyt Hämeessä, niinkuin koko Suomessa, huomattavasti. Tilavia ja valoisia navettoja näkee nyt entisten pimeiden, ahtaiden ja siivottomien sijassa. Useassa talossa on navetta komein ja kallisarvoisin rakennus. Etelä-Häme on karjanhoitoon ja karjan lukuunkin nähden edellä pohjoisesta. Sysmä on vanhastaan tunnettu karjamaaksi ja yhä vieläkin on tämä pitäjä siinä suhteessa Hämeen ensimmäisiä. Rämeen-rotuinen (yksiuärinen punainen) lehmä. Sysmässä, Hartolassa, Tyrvännössä ja Somerolla oli viime vuosikymmenen lopulla 80 nautaa kutakin 100 asukasta kohden, sitä seurasivat muut Päijänteen puolen pitäjät, joissa vastaava luku oli Muussa Hämeessä pidettiin noin elukkaa kutakin 100 henkeä kohden paitsi muutamissa pitäjissä Jyväskylän tienoilla, missä vastaava numero oli Asukaslukuun verrattuna oli Hämeen läänissä kotieläimiä viime vuosisadan päättyessä vähemmän kuin 30 vuotta aikaisemmin, joka seikka osottaa, että väkiluku läänissä lisääntyy nopeammin kuin kotieläinten määrä. Lampaita pidettiin ennen enemmän kuin nykyään. Mustialan opistoa perustettaissa pantiin myöskin erityinen huomio lampaan hoidon edistämiseen. Lammas alkaa nyt olla maakunnassa jotenkin vähäarvoisena pidetty eläin sen sijaan, että muun karjan jalostamiseen pannaan erityinen huoli. Vuohia

11 y. Elinkeinot. 129 ei Hämeessä paljo pidetä. V oli Hämeen läänissä kaikkiaan 849 vuohta lampaiden luvun ollessa 97,184, lehmien noin 129,000 ja hevosten 36,460. Hanhet ja kalkkunat ovat perin harvinaisia. Kanoja sen sijaan on yleisesti. Mehiläishoitoa ei maakunnassa yleensä harj oteta, vaikka viime aikoina on erityisten kurssienkin kautta koitettu tätä harrastusta virittää. Karjan antia lisätään järkevämmän hoidon ja parannetun ravinnon kautta. Ennen vanhaan oli maakunnassa ainoastaan luonnonniittyjä. Nyt alkaa niityn viljelys jo olla vallan yleinen. Ja heinän lisäksi käytetään monia muita rehuaineita (kauroja, leseitä, turnipsia, öljykakkuja y. m.) karjan ruaksi. Hämeenkin maanviljelijä saa nyt pääasiallisimman tulonsa karjastaan. Meijerien lukumäärä on tosin viime aikoina vähentynyt, mutta entisten yksityisten ja pienien kylämeijerien sijaan on tullut suurenmoisia osuusmeijereitä. Voin vienti teki Hämeen läänissä viime kymmenluvun lopulla kutakin maalais-asukasta kohden 6,6 kg, ja oli lääni siinä suhteessa jäljessä kaikista muista maamme lääneistä paitsi Viipurin ja Uudenmaan. Paraat voinvientipitäjät maakunnassa olivat Akaa, Tyrväntö ja etäinen Vesanto ( kg kutakin km 2 :iä kohden). Vähimmän vietiin voita yleensä pohjois-hämeen pitäjistä, mutta viimeisten joukossa nähdään mysökin moni etelä-hämeen pitäjä: Sääksmäki, Pälkäne, Hollola y. m. Viennistä ei kuitenkaan sovi päättää voin saannin määrää, sillä useassa pitäjässä on omain rajain sisällä tai läheisessä naapuristossa kulutuspaikka, suuri tehdaskylä, kaupunki t. m. s., niin että tavaraa ei tarvitse lähettää ulkomaiden markkinoille. Kehäjuustoa valmistettiin ennen meijerien käytäntöön tuloa yleisesti länsi-hämeessä, mutta ei idässä. Meijerikouluja ja karjanhoitokouluja on Hämeessä useita. Hämeen avarissa metsissä oli ennenmuinoin runsas tilaisuus metsästämiseen. Mutta jo keskiajalla lienee metsän anti ruvennut vähenemään kotipuolen metsistä, koska Hämeen miehet vaivaavat itseänsä pitkille eräretkille asutun seudun ulkopuolelle. Vielä viime vuosisadan keskivaiheilla oli metsästys maakuntamme alueella paljo yleisempi kuin nyt. Siitä kertoo A. V. Lindgren v ilmestyneessä kuvauksessaan Hämeen maasta:»kevätkeinoihin, ehkä laissaan kiellettyihin, kuuluu myös metsästäminen. Se on, niinkuin vahingollinen kalastuskin, enimmäkseen koturien 9

12 130 Häme työtä. Talvella pyydetään muutamin paikoin teeriä koivujen latvoista pauloilla, joihin pannaan riihimättömiä tähkäpäitä syötiksi. Mutta keväällä jo Marian päivän aikana, kun teeri rupee kuhertamaan, ammutaan sitä monilla keinoilla. Samoin metsoa soinnilta, mikä metsämiehelle on sangen hupaista. Vapunpäivän aikana on paras metson saalis, ja sitä pyydetään sillä tavoin, että metsämies yösydännä käy sinne, jossa hän tietää soinnin olevan. Ensimmäisessä aamuhämärässä alkaa metso sointinsa, joka kuuluu niinkuin napahuttaisi kahta pientä kiveä yhteen 3 4 kertaa, jonka jälkeen se ikäänkuin niillä jauhattaisi. Sitte se on hetken vaiti. Jauhattaissa se ei näe eikä kuule mitään. Pyitä vihelletään pillillä, johon ne vastaavat. Jäiden lähteissä ammutaan vesilintuja. Vuosi vuodelta valitetaan lintujen vähenemistä, mutta ei kukaan pidä huolta laista, joka kieltää lintujen ampumisen keväällä.»»syksyllä metsästetään sekä lintuja että petojakin: susia ja karhuja. Siellä täällä tavataan joku tarkka pyssymies, mutta pohjois-hämeessä niitä kuitenkin lienee taajemmassa kuin muualla tässä maakunnassa. Hirviä ei enää taida olla missään, ellei juuri Hämeen pohjoisimmilla saloilla. Sitä vastoin saadaan usein ilveksiä. Virtapaikoissa on tuhkureita ja saukkoja.» Parikymmentä vuotta aikaisemmin kuvaa Topelius suden ajoa pohjois-hämeessä näin:»suden ajo on kansallinen huvi pohjois-hämeessä. Susi väsytetään hiihtämällä, johon ei mene paljo aikaa silloin kuin lunta on paljo. Mutta kun on vähä lunta tai hanki kantaa, pitää sitä ajaa toiseen jopa kolmanteen naapuripitäjään. Näkee pitkän jonon hiihtäjiä. Paraat ennättävät edelle ja heittävät mennessään pois kaikki tarpeettomat esineet ollakseeen nopeammat. Perässä-tulevat huonommat hiihtäjät, jotka usein seuraavat mukana harjaantuakseen ja hyvän asian tähden, ottavat nämä ylös ja heitä kutsutaan siitä syystä riipimiehiksi. Kun susi on ennättänyt jonkun talon tai kylän luo ja lähin ajaja on väsynyt, on uutta miehistöä ikäänkuin ennakolta tehdystä sopimuksesta valmiina heti jatkamaan ajoa, ja niin tehdään, kunnes eläin pysähtyy ja kuoleman hädässä asettuu vastarintaan. Väsymys on seurauksena hiestä, joka valuu pitkin jalkoja niin runsaasti, että paksu jääkerros haittaa liikkumista. Joskus sattuu, että ajaja itse kiihkossaan kuolee verensyöksyyn. Susi tapetaan kirveellä ja keihäällä.»

13 7- Elinkeinot. Olemme jo ennen viitanneet siihen, että aihe niihin metsästäjiin ja uljaisiin hirvenhiihtäjiin, jotka Runeberg esittää tunnetussa eepoksessaan, on saatu pohjois-hämeestä. Mutta ei ole etelä-hämekään vailla taitavia pyssytniehiä. Tunnetuksi on tullut karhunampuja Eerikki Mikael Heinäkangas Hauholta (kuvasiv. 51). Hän kuoli 86 vuotiaana v kaadettuaan kaikkiaan 73 karhua ja hävitettyään mesikämmenen koko tienoosta. Kuuluisa metsämies ja karhun kaataja oli myöskin»kokko Kustaa» (Kustaa Kokkonen), kotoisin Valkeakosken kylästä Sääksmäestä. Hän ampui 19 karhua ja noin 300 ilvestä sekä suuren joukon susia y. m. Kuoli syksyllä Nyt on metsästäminen etelä-hämeessä melkein ainoastaan herrasmiesten huvittelua, ja ne metsästysseurat, joita maakunnassa siellä täällä on, eivät tietysti voi antaa metsästykselle lisättyä merkitystä elinkeinona. Tuote, jota ennen vanhaan paljo saatiin Hämeen metsistä, mutta joka nyt on vallan loppunut, oli niini. Hämeen niinimetsiä käytettiin vielä 1700-luvulla paljo, ja kruunukin kantoi erään veroosan niinessä. Monesta paikasta koottiin paljo niintä myytäväksi. Kumminkin näyttää tämä tavara jo 1500-luvun alussa olleen vähenemään päin, koskapa jo silloin usein maksettiin niinen asemesta rahaveroa. Tervanpoltto on Hämeessä vähenemässä. Länsi-Hämeessä ei enää kolota puita tervanpolttoa varten, niinkuin monessa muassa paikassa maatamme, vaan poltetaan terva yksinomaan kannoista ja puunjuurista. Niin tehdään esim. Tammelan ja Lopen sekä Kalvoilan takamailla. Tervanpolttoa harjotetaan muuten Hämeessä nyt jo parhaasta päästä tehdasteollisuutena. Hattulan Sattulassa poltettiin ennen muinoin»saarnen tervaa», niinkuin vanhat asiakirjat tietävät. Tukkiliikettä harjotetaan koko maakunnassa. Pohjois-Hämeessä on vielä metsiä paljo ja etelämpänäkin vielä jonkun verran yli kotitarpeiden. Kaikilla Hämeen vesillä näkee kesäaikoina suuria tukkilauttoja, joko vanhaan tapaan hevoskierrolla kulkemassa tai uusmuotisesti höyrylaivan raskaasti hinaamina. Ja tyynenä kesäiltana kuulee usein tukkipojan laulunioilotusta lautalta. Kokemäenjoesta on viime vuosina laskettu vuosittain alas noin 2 miljoonaa sahatukkia, joista suurin osa on tullut Hämeen maakunnan alueelta. Kymijokea myöten on viety meren rannalle

14 132 Häme vuosittain enemmän kuin 2 miljoonaa tukkipuuta, jotka ovat kotoisin Hämeen metsistä. Mutta paitsi tukkeina, kulkevat maakuntamme metsät muille maille myöskin lankkuina ja lautoina, jotka sahataan maakunnan omalla alueella. Tukkiliike vähenee sitä myöden kuin metsät ymmärtämättömän pitelyn kautta hupenevat. Varsinkin paperitehtaat tekevät hallaa metsille massapuittensa ja muun kulutuksensa kautta. Kovan puuaineen kulutus eri tarpeisiin on Hämeen läänissä 131 kuutiometriä kutakin talon savua kohden ja 39,2 kuutiometriä kutakin muuta savua kohden. Pohjois-Hämeessä (Laukaan kihlakunnassa) se on vähä suurempi, nimittäin 157 kuutiometriä talon ja 47,1 kuutiometriä muuta savua kohden. Niinkuin Suomen ensimmäinen maan vilj elysopisto sijaitsee Hämeessä, niin on maamme ainoa metsäopistokin meidän maakunnassamme, mm. Evossa Lammin pitäjässä (avattu v. 1862). Kalastus on ennen vanhaan ollut varsin tärkeä elinkeino vesirikkaassa Hämeessä. Sitä vartenhan asutus oli etupäässä levinnyt pitkin vetten varsia, ja kun saalis kotipuolessa niukkeni, vietiin verkot»erämaiden» rikkaille pyyntipaikoille. Vielä uudella ajalla oli kalastus maakunnassa tärkeänä tulolähteenä. Suuret määrät kuivattuja haukia kuljetettiin Turun markkinoille; eikä ollut puutetta lohesta, eipä ankeriaastakaan. Nyt sen sijaan on kalanpyynti jotenkin vähäistä suuressa osassa Hämettä. Pohjois- Häme on sentään vieläkin hyvä kalansaantipaikka, vaikkei yhtä loppumaton kuin ennen erämiesten aikoina. Kalastus on niissä harvaan asutuissa ja vähän viljellyissä seuduissa vielä tärkeä elinkeino. Keiteleen muikut ovat kauvan olleet hyvässä maineessa kauppatavarana maamme markkinoilla. Parikymmentä vuotta takaperin saatiin Keiteleestä noin 140,000 kiloa muikkuja ja noin 17,000 kiloa muita kaloja vuosittain. V saatiin Vaasan läänin järvistä ja joista muikkuja ja kuoreita kaikkiaan lähes 400,000 kg, josta määrästä suurin osa tulee pohjois-hämeen osalle. Hämeen läänissä oli vastaava numero sinä vuonna noin 60,000 kg. Kalastusta harjotetaan Hämeessä kaikkina vuodenaikoina, keväällä rysillä, verkoilla ja katiskoilla, kesällä ja syksyllä nuotalla, koukuilla ja pitkälläsiimalla, talvella parhaasta päästä rysillä ja koukuilla, mutta paikoin nuotallakin, joka avannosta pujotellaan jään alle. Evon kalastusopistossa annetaan opetusta myös kalan-

15 7- Elinkeinot. 133 pyydysten, kalaveneiden, kalan kuljetus-astioiden y. m. valmistamisessa. Kalastukseen, ravustukseen ja kalanviljelykseen näh- Euon metsäopisto Lammilla. den viittaamme muuten siihen, mitä edellä (s ) olemme näistä asioista kertoneet.

16 134 Häme Vuorityöllä ei ole Hämeessä suurta merkitystä. Tammelan»Hopeavuoresta» ja Torron suon kivennäisistä on edellä (siv. 19) ollut puhe, samoin kalkinsaantipaikoista luvulla mainitaan kalkki veroesineenä muun muassa Saarioisten pitäjässä. Ennen hakattiin Hauholla myllyn kiviä, ja Kalvoilassa oli liuskakivihiomoita, joista saatiin kovasimia ja kattoliuskoja. Nykyään antaa kovasinteollisuus Eängelmäellä työtä parille sadalle hengelle ja valmistaa tavaraa vuosittain lähes 100,000 markan arvosta. Monessa paikassa harjotetaan kiven hakkuuta (Pälkäneellä, Akaassa, Heinolassa), etupäässä hautakivien tekoa, vähissä määrin. Punamullasta, jota ennen saatiin Hauholta, valmistettiin tervaan sekotettua hyvää punamaalia rekiä ja muita esineitä varten. Tiilitehtaita löytyy etupäässä maakunnan eteläosassa rautateiden läheisyydessä. Leppäkosken tiilitehdas (perustettu 1863) Janakkalassa on vanhastaan tunnettu. Muista samallaisista mainittakoon: Rauhan tiilitehdas (perustettu 1872) ja Sipilän (1863) tehdas, kumpikin Janakkalassa, Järvelän (1884) Kärkölässä, Jokelan (1889) ja Oitin (1875) Hausjärvellä. Näiden vuotuisen tuotannon arvo on kunkin noin 50,000 mk. tai yli siitä. Useita pienempiä tiilitehtaita, joiden tuotannon arvo oli 10,000 markan vaiheilla, perustettiin luvulla. Päijänteen itäpuolella ja Keski-Suomessa on vaan vähä tiilitehtaita. Fajanssi- ja kaakeliteollisuutta harjotetaan maakunnassa hyvin vähä luvulla oli Sääksmäen Ritvalan kylässä salpietari-keittimö, jonka sanottiin olleen suurin koko Ruotsin valtakunnassa. V oli siinä 2 miehen- ja 2 naispuolista salpietarin keittäjää, mutta vuoden 1800 jälkeen katoaa nimi»salpietarin keittäjä» kirkonkirjoista. Olemme näin joutuneet teollisuuden alalle. Vanhimpia teollisuuden haaroja Hämeessä on lasiteollisuus. Maamme vanhin lasitehdas oli tässä maakunnassa, nimittäin Someron Åvikissa. Sen perusti tirehtööri J. R. Depont Sillanpään kylän maalle Alussa oli siinä ainoastaan 2 puhaltajaa (Topelius tietää niiden olleen uskonnoltaan katolilaisia), mutta miespolven kuluttua siinä oli työntekijöitä noin 100 henkeä. Tehtaan tuotteet olivat pääasiallisesti ikkunalasia, josta tehdas vielä 19. vuosisadan alussa oli tunnettu. Avikin tehdas oli kauvan aikaa ainoa lasitehdas Suomessa; tulipalo hävitti sen kaksi eri kertaa, ja viime vuosisadan keskivaiheilla se oli jo kokonaan lakannut luvun lasiteh-

17 y. Elinkeinot. 135 taista on ainoastaan 2 pysynyt toimessa meidän päiviimme asti. Toinen niistä on Nuutajärven lasitehdas Urjalassa (perustettu 1795). Tämä oli kauvan aikaa Suomen paras lasitehdas luvulla Nuutajäruen lasitehdas Urjalassa. siinä oli työntekijää ja tuotannon vuotuinen arvo teki 100,000 hopearuplaa. Nykyään lienee työvoima jotenkin yhtä suuri, ja valmistettiin siinä v ikkunalasia 117,600 markan arvosta sekä muuta lasitavaraa 97,600 markan arvosta. Toinen

18 136 Häme maakunnan nykyisistä lasitehtaista on Iittalassa Kalvoilan pitäjässä (perustettu 1881; valmistaa talous- ja apteekkilasia 200,000 markan arvosta vuodessa ja on, kuten edellinenkin, varustettu lasihiomolla hienompien lasitavarain valmistamista varten). Kolmaskin lasitehdas on Hämeessä, nim. Viialan lasitehdas Akaassa (perustettu 1890, ja valmistaa pulloja 70,000 markan arvosta vuodessa). Hämeen lasitehtaat ovat siis kaikki ahdetut hyvin lähelle toinen toistaan siihen seutuun, missä Turun rautatie erkanee Hämeenlinnan Tampereen radasta. Kuten aikaisemmin on mainittu, on useissa Hämeen järvissä rautamutaa. Siitä huolimatta ei rautateollisuus ole maakunnassamme varhain kehittynyt. Hämeen vanhin rautatehdas on Jokioisten tehdas, jonka perusti v kenraalimajuri Ernst Gust. von Willebrandt. Se oli aluksi kankirautapaja, mutta v siihen liitettiin manufaktuuritehdas ja vuonna 1876 valimo sekä naulatehdas. Viimeisimpinä aikoina on Jokioisten tehtaassa valmistettu vähä kankirautaa ja enimmäkseen leikkonauloja ja hevosenkenkiä. Hevosenkenkäpajakin on nyt lakkautettu ja tehtaan pääasiallisin tuote on rautalanka ja naulat. Tuotannon arvo oli muutama vuosi sitte yli x / 2 miljoonaa markkaa. Jokioisten läheinen naapuri, Forssan konepaja ja valimo, ijältään toinen järjestyksessä Hämeen rautatehtaista (perustettu 1848), on etupäässä tarkoitettu Forssan kehruutehtaan tarpeisiin, mutta valmistaa myöskin myytäväksi (tuotannon arvo 160,000 mk.). V perustettiin Karstulaan Kimingin harkkohytti ja siihen yhdistettiin v manufaktuuritehdas, mutta koko laitos lakkasi Maakuntamme pohjoisella äärellä on ollut useita muitakin rautatehtaita. Pihtiputaalle perusti kauppias G. A. Lindqvist v harkkohytin, joka kuitenkin lakkasi v Kivijärven Kannonkosken harkkohytti, jonka perustamisvuotta ei tiedetä, lopetti toimintansa v Petäjävedellä oli ennen 2 sulatuspajaa, toinen Pekkasen tilalla, toinen vanhempi Penger joella, lakkautettu jo kuitenkin v Mainitussa pitäjässä on vielä Koskensaaren harkkopaja, jonka perusti v tehtaan kirjanpitäjä A. Juslen. Tehdas lakkautettiin v. 1877, mutta pantiin 1880-luvulla uudestaan käyntiin ja oli sen tuotannon arvo muutama vuosi sitte 130,150 mk. Jyväskylän pitäjässä oli vv Kuohunkosken harkkohytti ja manufaktuuripaja, myöhempiä ovat Tikkakosken teh-

19 137 taat (per. 1890), ja Väinölän konepaja (vuodesta 1898). Längelmäen Vinkiään koitettiin viime vuosisadan keskivaiheilla saada rautatehdasta, mutta yritys raukesi pian. V perusti lipunkantaja A. F. Sohiman Rautakosken harkkohytin Lopelle; siihen liitettiin v manufaktuuripaja, jonka vuotuisen tuotannon arvo muutama vuosi sitten oli 19,000 mk. V perusti filos, maisteri R. M. von Fieandt Vierun harkkouunin Padasjoelle. Tehdas muutettiin v kankirautapajaksi, mutta on viime aikoina ollut seisauksissa. Arrakosken kankirautapajan perustivat v tehtaanomistajat R. M. ja K. von Fieandt sekä L. G. Sehultz Padasjoelle, mutta tehdas lopetti toimintansa v ja nyt sen rakennuksetkin ovat hajotetut. Kosken manufaktuuripaja, jonka perusti tehtaanomistaja H. J. Dufva v Koskelle, on vuodesta 1877 ollut seisahduksissa luvulla tuotiin Hollolan puolen rautatehtaisiin raaka-ainetta veneillä Rautalammin periltä asti, mutta nykyään käyttävät etelä-hämeen rautatehtaat etupäässä ulkomaalaista raaka-ainetta. Maakunnassamme on useita selluloosa- ja paperitehtaita. Tervakosken paperitehdas Janakkalassa perustettiin Se oli, niinkuin kaikki muutkin paperitehtaat maassamme, aluksi käsipaperitehdas. Ensimmäinen paperikone hankittiin siihen v V perustettiin Suomeen koko 6 suurta paperitehdasta, muun muassa Kuusankosken Valkealaan ja Valkeakosken Sääksmäkeen. Nämä ovat sekä puuhiomoita ja selluloosatehtaita että paperitehtaita. Kymin voimakkaiden koskien partaalle on myöhemmin kohonnut uljas sarja muitakin paperitehtaita maakuntamme alueelle, nimittäin Kymin (1873), Verlan (1882) ja Voikaan (1892) tehtaat. Lohikosken (Kankaan) paperitehdas, joka perustettiin 1874 lähelle Jyväskylää, oli ensimmäinen sitä lajia Keski- Suomessa, j a toinen on Laukaan Äänekosken tehdas (1896). V nousi Jämsänkosken rannalle selluloosatehdas. Tervakosken tehtaassa, josta muun muassa virallisen paperin saamme, käytetään raaka-aineena lumppuja, muissa pääasiallisesti puuta. Hämeen paperitehtaat antoivat v työtä kaikkiaan noin 3,000 työntekijälle ja oli niiden tuotannon arvo yhteensä koko joukon toistakymmentä miljoonaa markkaa. V oli koko Hämeessä 110 sahalaitosta, niistä 57 Hämeenlinnan seutuvilla, 34 Päijänteen puolessa ja 19 Keski-Suomessa.

20 138 Häme Useimmat kävivät höyryllä, jotkut veden voimalla. Sahalaitoksista on usea sangen lyhyt-ikäinen. Joku liikemies ostaa jostakin metsäkappaleen, pystyttää sahan sitä hienontamaan, ja kun metsä on loppunut, on saha tehnyt tehtävänsä ja hajotetaan. Nykyään Teruakosken paperitehdas. käynnissä olevain sahain joukossa on oikea vanhus Hakonkosken vesisaha Hämeenlinnan maaseurakunnassa, perustettu v. 1782; sitä ei sentään käytetä kuin kotitarpeiksi. Muita vanhoja sahalaitoksia ovat vesivoimalla käyvät Teuron Murron saha Tammelassa (1804) ja Löyttymäen saha Janakkalassa (1840), kumpikin