LEMPELÄ 115 ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖ
|
|
- Aki Mikkola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 MÄNTSÄLÄ LEMPELÄ 115 ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖ PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 5. päivänä marraskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa. Alueen määrittely: Asemakaavan muutos koskee Mäntsälän kunnan kirkonkylän korttelia 155. Asemakaavan muutoksella muodostuu Mäntsälän kunnan kirkonkylän kortteli Kaava-alueen sijainti Kaava-alue sijaitsee Mäntsälän kirkonkylän keskustan Pohjoisosassa Riihenmäentien ja Liedontien risteyksen lounaissektorissa. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus Nimi Lempelä I asemakaavan muutos. ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavatunnus Tarkoitus Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 115 jonne saa rakentaa enintään IIkerroksisia puutaloja. Rakennusoikeus säilyy ennallaan 1440 k-m2 ja rakennustehokkuutena e=0,3.
3 4 MÄNTSÄLÄ LEMPELÄ 115 ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖ PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Kaavan nimi ja tarkoitus 3 2. TIIVISTELMÄ Käsittelyvaiheet Asemakaava Asemakaavan aluevaraukset Toteutus 6 3. LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Kaupunkirakenteellinen sijainti Luonnonympäristö ja maisema Liikenne Suunnittelutilanne Maakuntakaava Yleiskaava Asemakaava, rakennusjärjestys ja -kiellot Kirkonkylän rakennushistoriallinen selvitys ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Kunnan tavoitteet Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Luonnosvaiheen lausunnot ja mielipiteet 18
4 5 5. ASEMAKAAVAN KUVAUS Yleiskuvaus Mitoitus 23 Asemakaavalla muodostuu korttelialueita seuraavasti: Palvelut Liikenne Tavoitteiden toteutuminen Osallisten tavoitteet 24 6 ASEMAKAAVAN VAIKUTUKSET Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Yhdyskuntarakenne ja taloudelliset näkökohdat Ympäristön häiriötekijät 25 7 TOTEUTUMINEN 25 Liitteet: 1 Asemakaavan seurantalomake 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
5 6 2. TIIVISTELMÄ 2.1 Käsittelyvaiheet Maankäyttölautakunta Kunnanhallitus Maankäyttölautakunta / 43 vireille / 113 vireille OAS ja luonnos nähtävillä / 00 ehdotus nähtäville ehdotus nähtävillä Maankäyttölautakunta / 00 Kunnanhallitus / 00 Kunnanvaltuusto / Asemakaava Lempelä sijaitsee Mäntsälän keskustan välittömässä läheisyydessä n. 1 km:n etäisyydellä Keskuskadun kaupoista. Luoteessa välittömässä läheisyydessä on Riihenmäen koulu. Asemakaavamuutoksella mahdollistetaan tiivistävä täydennysrakentaminen. Alueen koko on n. 0,48 ha. Kaavamuutoksen tarkoituksena on tiivistää asuinrakentamista Mäntsälän keskustassa. Uudisrakentamisen käyttötarkoituksena tulee edelleen olemaan asuminen. 2.3 Asemakaavan aluevaraukset Asemakaavalla muodostuu korttelialueita seuraavasti: - Asuintalojen korttelialue, joiden pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee käyttää puuta. Alueelle saa rakentaa erillispien-, rivi-, luhti- ja enintään kaksikerroksisia asuinkerrostaloja. - Korttelin pinta-ala (A-1) on 4810 m2 ja rakennusoikeus 1440 k-m2 ja rakennustehokkuus e=0,30). - Asukkaiden käyttöön tarkoitettuja palvelu-, virkistys- yms. tiloja, saa rakentaa osoitetun rakennusoikeuden lisäksi enintään 15 % rakennuspaikan kerrosalasta. - Yhteistilat / talousrakennuksen osuudelta enintään 40k-m2 saa rakentaa rakennusalan ulkopuolelle ei kuitenkaan istutettavalle tai johtoa varten varatulle alueen osalle. Näitä tiloja ei lisätä kerrosalaan autopaikkojen määrää laskettaessa. - Autopaikkoja rakennetaan vähintään A-1 alueet 1 ap / asunto ja vieraspaikka 1ap/5 asuntoa yhteensä n kpl. 2.4 Toteutus Alue toteutuu noin 5 vuoden kuluessa.
6 7 3. LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Kuva 1. Näkymä Riihenmäentieltä länteen, alue on nyt peltoa. Alue sijaitsee kävelyetäisyydellä n. 1,5 km keskustan palveluista. Riihenmäen yhtenäiskoulu on vieressä. Korttelit ovat yhdyskuntateknisten verkostojen piirissä. Pohjoispuolella Riihenmäentien kokoojatien varressa on Riihenmäen koulu ja tie johtaa edelleen Sälinkääntielle ja rautatieasemalle. Liedontie alueen itäreunassa puolestaan on kokoojatie joka johtaa keskustaan. Lisäksi alueen länsirajalla on keskustaan johtava kevyen liikenteen reitti Kaupunkirakenteellinen sijainti Asemakaavan muutosalue on voimassa olevassa asemakaavassa erillispientalojen aluetta (AO). Kortteli kuuluu keskustan pientalovyöhykkeeseen, lähialueiden rakennukset ovat 1 ja 1½ kerroksisia ja pääosa on puutaloja. Miljöötä tulee ensisijassa tarkastella sen julkisimmalta puolelta joka on Riihenmäentien suunta. Riihenmäentie kehittyy puistomaiseksi, voimassa olevassa asemakaavassa on Riihenmäentien reunaan kaavamuutosalueen puolelle varattu n. 11m levyinen puistovyöhyke Luonnonympäristö ja maisema Alue on rakentamatonta peltoa.
7 8 Yleisnäkymiä kaavamuutosalueen ympäristöstä: Kuva 2. Näkymä Riihenmäentieltä kaava-alueen kohdalta. Kuva 3. Näkymä Riihenmäentieltä kaava-alueen yli.
8 9 Kuva 4. Kaava-alueen länsipuolella on I-kerroksisia puisia omakotitaloja. Kuva 5. Kaava-alueen länsipuolella on I-kerroksisia puisia omakotitaloja.
9 Liikenne Kuva 6. Ilmakuva, vasemmalla ylhäällä Riihenmäen koulu. Riihenmäentien liikenne on vähäistä eikä sen odoteta merkittävästi kasvavan. Mitoitusliikenteenä toisessa Riihenmäentie vilkkaamman kohdan kaavassa v.2015 tehdyssä meluselvityksissä on todettu ettei liikenne aiheuta ongelmia. Taulukko 1. Liikennetiedot nyky ja ennustetilanteessa Riihenmäen- ja Liedontiellä Tie KVL nyt 2015 ajon KVL ennuste 2030 ajon Raskas liik. osuus % Nopeusrajoitus km/h Riihenmäentie 2000 (arvio) 2000 (arvio) 5 40 Liedontie 2000 (arvio) 2000 (arvio) 5 40 Melu korttelialueilla em. selvitystä soveltaen on päivällä db ja rakennusten ulkokuoren eritysvaatimus uusille rakennuksille on 35 db. Yöaikaista melua ei ole arvioitu. Taulukko 1 Valtioneuvoston ohjearvot ulkomelutasoista. A-painotettu keskiäänitaso enintään Ohjearvot ulkona Päivällä Yöllä Asumiseen käytettävät vanhat alueet, virkistysalueet taajamissa ja niiden välittömässä läheisyydessä sekä hoitolaitoksia palvelevat alueet 55 db 50 db Meluarvio: Äänitasojen perusteella alue soveltuu asumiseen ilman eristystä. Vastaavalle paikalle Riihenmäentien varressa v laadittu meluselvitys osoittaa korttelialueen meluarvojen jäävän päivällä alle 55 db ja yöllä alle 50 db.
10 Maanomistus Kunta omistaa kaavamuutosalueen pohjois- ja eteläosat, keskellä olevan kantatilan tilakeskuksen omistavat yksityiset. Alla olevassa kartassa kunnan omistamat alueet on ruudutettu.
11 Suunnittelutilanne Maakuntakaava KAAVA-ALUE Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava Kirkonkylän osayleiskaavassa alue on merkitty "Asuinpientalojen alueeksi" (AP), mikä tarkoittaa alueen pääasiallista käyttömuotoa. Uudenmaan maakuntakaavassa alue on merkitty "Taajamatoimintojen alueeksi" ja sitä koskee lisäksi toistaiseksi vahvistamattoman ja maakuntavaltuuston hyväksymän Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan merkintä "Tiivistettävä alue." Em. perusteella pyritään keskustan ja rautatieaseman välissä uudistuvilla rakennuspaikoilla nostamaan rakennustehokkuuksia sekä siirtymään vähintään IIkerroksiseen rakentamiseen.
12 Yleiskaava KAAVA-ALUE Kirkonkylän oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa 2020 (kunnanvaltuusto hyväksynyt ja lainvoimainen) alue on merkitty: - Asuinpientalojen alueeksi (AP).
13 Asemakaava, rakennusjärjestys ja -kiellot AO Erillispientalojen korttelialue. Rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa Rakennuskieltoja ei ole voimassa alueella.
14 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut Kirkonkylän rakennushistoriallinen selvitys 2013 Kirkonkylän rakennushistoriallisessa selvityksessä 2013 / Teija Ahola todettiin kaava-alueen tilakeskuksen kohdalla olleen asutusta jo 1870-luvulla, mutta nykyiset rakennukset on rakennettu eikä rakennus- tai kulttuurihistoriallisia, maisemallisia tai muita arvoja todettu. Kirkonkylän rakennushistoriallisessa selvityksessä inventoitiin myös ympäristön arvoja joista seuraavassa otteet: Ote Mäntsälän kirkonkylän rakennushistoriallinen selvitys Teija Ahola 2013 KAAVA-ALUE Kuva 7. Tilakeskuksen 1940-luvulla rakennettu päärakennus.
15 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut KAAVA-ALUE KAAVA-ALUE
16 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 4. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Kunnan tavoitteet Rakentaa tiivistäen asumista keskustaan. Sovittaa uudisrakentaminen pientaloalueeseen. Lisätä asuinrakentamista Riihenmäen koulun ympäristössä. Saada rivitaloille rakennuspaikkoja. Toteuttaa ensisijassa rakennuspaikkoja joilla kunnallistekniikka on valmiina ja palvelut lähellä. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Maankäyttölautakunta Kunnanhallitus Maankäyttölautakunta / 43 vireille / 113 vireille OAS ja luonnos nähtävillä / 00 ehdotus nähtäville ehdotus nähtävillä Maankäyttölautakunta / 00 Kunnanhallitus / 00 Kunnanvaltuusto / 00
17 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö Luonnosvaiheen lausunnot ja mielipiteet Luonnos oli nähtävillä ja siitä jätettiin viisi lausuntoa ja yksi mielipide. Nähtävillä ollut luonnos päivätty
18 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut Lausunnot tiivistettyinä: UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS (ELY-KESKUS) Kaava-aineistossa ei oie kaavaselostusta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan alueella sijaitsee vanha kantatila pihapiireineen. ELY keskus katsoo, että alueen kulttuuri-ja rakennushistorialliset sekä maisemalliset arvot tulee selvittää ja kuvata kaava-aineistossa. Mikäli alueella on mainittuja arvoja, tulee ne turvata riittävin kaavamääräyksin. Luonnosaineiston pohjalta esitetyn uudisrakentamisen vaikutuksia ympäristöön ei voida riittävästi arvioida. Vastine Kaavaselostus on täydennetty Kirkonkylän rakennushistoriallinen selvitys 2013 / Teija Ahola eikä alueella todettu säilyneitä sellaisia rakennus- tai kulttuurihistoriallisia, maisemallisia tai muita arvoja jotka olisivat vaatineet kaavallista suojelua. KESKI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUS Lempelän kaavamuutoksen tarkoitus on tiivistää asuinrakentamista Mäntsälän keskustaajamassa. Kaava-aineiston perusteella asemakaavaluonnoksen valmistelussa ei ole selvitetty hulevesien hallintaa. Rakentamisen tiivistäminen taajamarakenteessa saattaa kuitenkin aiheuttaa hulevesihaittoja olemassa oleville kiinteistöille. Jatkotyönä tuleekin oleva taajama ja vastaanottava uoma huomioon ottaen tehdä selvitys hulevesien hallinnasta sekä laatia tarvittaessa asiaa koskevat kaavamääräykset. Vastine Kaavaehdotuksen osa rajoittuu pohjoisosaan joka on tasaista peltoa rajautuen kokoojateihin. Eteläpuolella on moreenimäki jossa sijaitsee tilakeskus. Kunnan tekniset palvelut ilmoittivat että tonttien hulevedet kootaan kunnan 250 mm sadevesiviemäriin Riihenmäellä johon kortteli rajautuu. Hulevedet eivät aiheuta ongelmia tämän kaavaehdotuksen alueella. LAHDEN KAUPUNGINMUSEO / PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAMUSEO Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään Lempelän asemakaavamuutoksen tavoitteeksi kaava-alueella sijaitsevan kantatilan pihapiirin säilyttäminen yhtenä kokonaisuutena. Käytännön kaavatyössä tämä tavoite ei ole toteutunut. Pihapiiriä koskevissa kaavamerkinnöissä ei ole säilyttämiseen viittaavia määräyksiä, eikä julkisen urheilu- ja virkistyspalvelujen alueen osoittaminen talon pihapiiriin myöskään tue suojelutavoitteita. Pihapiirikokonaisuus on oleellisin osin varustettava suojelumerkinnöin, jotka käsittävät rakennukset, rakenteet ja kasvillisuuden, esimerkkinä puukujanteet.
19 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut Kaava-alueen lounaispuolella on kulttuurihistoriallisesti, rakennushistoriallisesti ja maisemallisesti arvokkaaksi vuoden 2002 inventoinnissa luokiteltu Heikkilän tila. Museo esittää, että kaava-aluetta ja sen ympäristöä tarkasteltaisiin laajemmin, jotta suojeltavat vanhat maatalot eivät maankäytön muutoksissa jää yksittäisiksi kuriositeeteiksi, vaan muodostaisivat yhdessä tulevien uudisrakennusten ja viheralueiden kanssa luontevaa, kerroksista ja viihtyisää miljöötä. Vastine Kaavaselostus on täydennetty Kirkonkylän rakennushistoriallinen selvitys 2013 / Teija Ahola eikä alueella todettu säilyneitä sellaisia rakennus- tai kulttuurihistoriallisia, maisemallisia tai muita arvoja jotka olisivat vaatineet kaavallista suojelua. Kantatilan pihapiirin säilyttäminen oli omistajien tavoite. Nyt tilanne on avoin tilakeskuksen tavoitteiden osalta ja siltä osin kaavoitusta jatketaan myöhemmin. Heikkilän tila oli mukana Kirkonkylän rakennushistoriallisessa selvityksessä 2013 / Teija Ahola ja se todettiin arvokkaaksi sijoittuen luokkaan B. Heikkilä kuitenkin sijaitsee usean korttelin etäisyydellä ja välissä on uutta pientaloaluetta eikä tämän kaavan mukainen rakentaminen vaikuta tilakeskukseen. HEIKKILÄ KAAVA-ALUE MÄNTSÄLÄN VESI Mikäli olemassa olevan vesihuoltoverkoston kapasiteettia on lisättävä ilman, että siinä on muutoin on saneeraustarvetta, on kaavamuutoksesta hyötyvän tahon vastattava myös verkoston laajentamiskustannuksista. Vastine Tekniset palvelut ilmoittivat että kaikkien verkostojen kapasiteetti on riittävä tämän kaavamuutoksen mukaiselle rakentamiselle. Mielipide Naapurikiinteistö Simolantie 11. Mielipide kohdistuu kaavaluonnosalueen eteläosaan eikä koske ehdotusvaiheen aluetta. Mielipide käsitellään kaava-alueen eteläosan kaavoituksen jatkuessa.
20 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 5. ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Yleiskuvaus Kaavaluonnoksen eteläisiin osa-alueisiin kohdistuvat tavoitteet ovat selkiytymättä. Pohjoisosan Riihenmäentien varren entiseen peltoon ei kohdistunut lausunnoissa tai tavoitteissa muutosvaatimuksia. Kunnassa todettiin tarvittavan nopeasti rivi- /luhtitaloille rakentamismahdollisuuksia Riihenmäen koulun lähialueille mistä syystä päätettiin jakaa asemakaava-alue kahteen kokonaisuuteen. Nyt laadittu ehdotus kohdistuu pelkästään Riihenmäen tien varressa olevaan kortteliin 115 jolle ehdotetaan ko. rakentamista. Alueelle sopivat omakoti-, rivi- ja luhtitalot joista kunnan asettamat tavoitteet täyttää parhaiten II-kerroksiset asuintalot. Kysyntä kohdistuu pääasiassa pieniin asuntoihin joten ehdotuksessa päädyttiin yksitasoisiin asuntoihin mikä ohjaa talotyypin luhtitaloihin ja porrashuoneella/ulkoportaalla varustettuihin II-kerroksisiin asuinrakennuksiin. Näille yhteisenä kaavamerkintänä käytetään: A-1 Asuintalojen korttelialue, joiden pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee käyttää puuta. Alueelle saa rakentaa erillispien-, rivi-, luhti- ja enintään kaksikerroksisia asuinkerrostaloja. Rakennusmateriaaliksi määrättiin puu ympäröivän asuinrakentamisen mukaisesti. Talot sijoitettiin muodostamaan pihapiirejä. Riihenmäentien suuntaisina ovat pienemmät 4 asunnon/kerros asuintalot jolloin tielle näkyvä miljöö on mittakaavaltaan sama kuin ympäröivillä pientalokortteleilla. Asuntojen pihat avautuvat etelään ja länteen ja korttelin yhteinen autopaikoitus on koottu Liedontien varteen, jolloin autopaikoitus jää puskurivyöhykkeeksi yritysalueen suuntaan. Lännessä olevan omakotitalon lähelle ei sijoitettu asuinrakennusta siten että näkymät olisivat ko. pihalle. Eteläpuolisen tilakeskuksen pohjoisrajana on talousrakennus ja tilakeskusta rajaava puusto, lisäksi tilakeskus on kumpareella rajautuen luonnostaan eri alueeksi ks. kuva 3 s. 8. Tällainen tontin reunoille sijoittuva rakennusten sijoittelu mahdollistaa: - Naapurihäiriöt jäävät pieniksi, koska väliin jää katu tai rakennuksen pääty osoittaa jo rakennettua naapuritonttia kohti. - Uudisrakennusten mittakaava on samaa luokkaa kuin vanhat rakennukset. - Korttelin rakennukset suojaavat pihaa liikenteen melulta. - Sisäpiha on mahdollista avata aurinkoiseen ilmansuuntaan. - Rakennukset voivat muotokieleltään olla samanlaisia kuin ympäröivä miljöö. Koska pyrittiin nodostamaan aurinkoiset suojatut pihat ja kuitenkin tavoitteena oli korkea rakentamistehkkuus määritettiin rakennusalat tiukasti. Muu yleisesti tarpeellinen tila voidaan sijoitta vapaammin kortteliin: Asukkaiden käyttöön tarkoitettuja palvelu-, virkistys- yms. tiloja, saa rakentaa osoitetun rakennusoikeuden lisäksi enintään 15 % rakennuspaikan kerrosalasta. Luhtikäytävät tai porrashuoneet ja niihin rakennettavat asuntokohtaiset varastot saa sijoittaa rakennusalan ulkopuolelle eivätkä ne vähennä rakennusoikeutta.
21 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut Yhteistilat / talousrakennuksen osuudelta enintään 40k-m2 saa rakentaa rakennusalan ulkopuolelle kaavaan merkittyjen talousrakennusten lisäksi, ei kuitenkaan istutettavalle tai johtoa varten varatulle alueen osalle. Näitä tiloja ei lisätä kerrosalaan autopaikkojen määrää laskettaessa. Korttelialueella rakennusoikeuden lisäksi saa rakentaa tarvittavat autotallit ja jätehuoltokatokset. Korttelialueille rakennettavat autotallit ja katokset sekä autopaikat on ympäröitävä puu- tai pensasistutuksin. Rakentamattomat korttelinosat, joita ei käytetä ajoteinä eikä pysäköintiin, tulee pitää puistomaisessa kunnossa. Kuva 8. Rakennusten sijoittelu korttelissa 115. Rakennuslupavaiheessa pyritään ohjaamaan tarkemmin ympäristön muotoutumista joten asemakaavassa vaaditaan: Rakennuslupa-asiakirjoihin tulee liittää miljöö- ja vihersuunnitelma sisältäen: - Jalankulkureitit, autopaikoitus ja ajotiet tontilla sekä liittymä- ja näkemäalueet. - Pihan osa-alueiden käyttötarkoitus ja tilallinen jäsentely (kulkureitit, oleskelu, jätehuolto, laajalle näkyvä, rajattu, yleinen, yksityinen). - Maan pintamateriaali, kasvillisuus (kiveys, laatoitus, asfaltti, sora, nurmi) sekä istutukset ja hoitotapa (puut, pensaat, niitty, metsä). - Aidat ja rajaavat rakenteet (korkeus, materiaalit ja tyyppikuva). - Valaistus sisältäen kokonaissuunnitelman, turvallisuuden huomioimisen ja kohdevalaistuksen.
22 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut Kaavamääräyksellä pyritään velvoittamaan liittymään kaukolämpöön: Asuin- ja liikerakennukset tulee liittää alueelliseen kaukolämpöverkkoon. Määräys koskee uudisrakennuksia. Määräystä sovelletaan rakennukseen, jonka rakennuslupaa haettaessa kaukolämpöverkko on toteutettu siten, että siihen liittyminen on mahdollista rakennuspaikan välittömässä läheisyydessä. Liittymisvelvollisuus ei koske rakennuksia, joiden pääasiallinen lämmitysjärjestelmä on uusiutuviin energialähteisiin (aurinkoenergia, maalämpö, biopolttoaineet) perustuva vähäpäästöinen lämmitysjärjestelmä. Liittymisvelvollisuudesta voidaan poiketa myös, mikäli rakennuksen laskennallinen lämpöhäviö on enintään 60 % rakennukselle määritetystä vertailulämpöhäviöstä. 5.2 Mitoitus Asemakaavalla muodostuu korttelialueita seuraavasti: Rakennusten mittakaava ja pihojen muodostuminen (riittävä vapaa tila) haluttiin varrmistaa joten rakennusoikeus sidottiin kerroslukuun kaavamääräyksellä esim: 150/I Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Enimmäiskerrosala on 300/II määrätty erikseen I- ja II-kerroksisille taloille. Korttelin rakennustehokkuus riippuu siten käytettävästä kerrosluvusta. Korttelin pinta-ala on 4810 m2. I-kerroksisin pientaloin rakennettaessa 1000 k-m2 ja e=0,20 II-kerroksisin pientaloin rakennettaessa 2000 k-m2 ja e=0,40 Yhteistiloja/-rakennuksia saa lisäksi rakentaa seuraavasti (määräys): Asukkaiden käyttöön tarkoitettuja palvelu-, virkistys- yms. tiloja, saa rakentaa osoitetun rakennusoikeuden lisäksi enintään 15 % rakennuspaikan kerrosalasta. Yhteistilat / talousrakennuksen osuudelta enintään 40k-m2 saa rakentaa rakennusalan ulkopuolelle ei kuitenkaan istutettavalle tai johtoa varten varatulle alueen osalle. Näitä tiloja ei lisätä kerrosalaan autopaikkojen määrää laskettaessa. Korttelialueella rakennusoikeuden lisäksi saa rakentaa tarvittavat autotallit ja jätehuoltokatokset. Korttelialueille rakennettavat autotallit ja katokset sekä autopaikat on ympäröitävä puu- tai pensasistutuksin. Autopaikoitus kerättiin Liedotien varteen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Autojen säilytysalueen koko on 1120 m2 ja sille mahtuu 44 autopaikkaa, tämän lisäksi voidaan osoittaa vieraspaikkoja muulle korttelialueelle. Asuntoja sijoittuu enimmillään 400 k-m2 taloihin 8 kpl ja 600 k-m2 taloihin 12 kpl ja kortteliin 40 kpl ja niille laskettavat vieraspaikat 8 kpl yhteensä 48 autopaikkaa. Autopaikat ovat siten asuntojen kokoa rajoittava tekijä. Autopaikkoja on rakennettava seuraavasti: AR korttelit 1,0 ap/asunto ja 1 vieras ap/5as. Asukkaiden autopaikat tulee osoittaa autojen säilytyspaikaksi varatulle
23 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut alueelle, vieraspaikat voidaan sen lisäksi rakentaa muulle korttelin osalle. Kaavaehdotuksen osa rajoittuu pohjoisosaan joka on tasaista peltoa rajautuen kokoojateihin. Eteläpuolella on moreenimäki jossa sijaitsee tilakeskus. Kunnan tekniset palvelut ilmoittivat että tonttien hulevedet kootaan kunnan 250 mm sadevesiviemäriin Riihenmäellä johon kortteli rajautuu. Hulevedet eivät aiheuta ongelmia tämän kaavaehdotuksen alueella. 5.3 Palvelut Riihenmäen yhtenäiskoulu sis. peruskoulun ala-aste ja peruskoulun yläasteen on aivan vieressä Riihenmäentien varressa. Peruspalvelut ovat lähellä keskustassa 1,5 km etäisyydellä: Koulut: lukio Kaupallise4t palvelut: päivittäistavarakaupat, erikoisliikkeet, korjaamot, huoltoasemat, baarit ja ravintolat Kunnalliset palvelut: terveyskeskus, kirjasto, kunnanvirasto, päiväkoti ja nuorisotalo Liikuntapalvelut: urheilukenttä, kuntosali, valaistut pururadat ja hiihtoladut Liikennepalvelut: rautatie- ja linja-autoasema sekä posti Harrastukset: kerhot, toimintapiirit ja järjestöjen yhteistilat Alueella ovat valmiina kunnalliset verkostot. 5.4 Liikenne Tontilla olleen päiväkodin ja neuvolan liikenteen arvio: Liikenne tapahtuu Liedontien kautta joka on Mäntsälän kokoojateitä. Liedontien puoleisille sivuille asuinrakennuksiin määrättiin seinille 35dBA äänieristävyysvaatimus. Kortteleiden 155 ja 154 (tilakeskuksen alue) välissä oleva asuntokatu ja sen jatkeena oleva jalankulkutie on poistettu ja korvattu korttelin sisäisellä ajo yhteydellä koska: - Korttelin 154 kaava muutetaan ja kulku siirtyy suoraan Liedontielle. - Tarvittaessa kulku järjestetään korttelin 155 ajo-yhteyden kautta. - Ajo yhteys tarvitaan myös korttelin kaava-alueen talousrakennuksille. - Kunta määrittelee tontin luovutusehdoissa tarvittavat rasitteet. - Jalankulku reittejä ei tarvitse yhden tonttirivin välein, jalankulku tapahtuu Riihenmäen tien kevyen liikenteen reittien kautta. - Tonttimaata säästyy kun alueen vanhat tiet tulevat poistumaan, autopaikoitus kootaan Liedontien varteen ja liikenne ei häiritse korttelien keskiosia. 5.5 Tavoitteiden toteutuminen Osallisten tavoitteet Mäntsälän kunnan ja sen konserniyhtiöiden tavoitteet toteutuivat.
24 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 6 Asemakaavan vaikutukset 6.1 Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Alue liittyy osaksi rakennettuja ympäröiviä asuinpientaloalueita. 6.2 Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Alue on nyt viljelykäytöstä pois jäänyttä peltoa joka poistuu. Hulevedet johdetaan piha-alueilta kunnan sadevesiviemäreihin jotka ovat vieressä valmiina. 6.3 Yhdyskuntarakenne ja taloudelliset näkökohdat Asumisen lisäalueet keskustassa parantavat taajaman tehokkuutta ja asukkaille se merkitsee helppoa palvelujen saavutettavuutta. Kunnallistekniikka on valmiina, joten yhdyskuntakustannukset ovat merkittävästi pienemmät kuin taajaman reunaalueille rakennettaessa. 6.4 Ympäristön häiriötekijät Ei aiheuta. 7 Toteutuminen Asemakaavamuutos toteutuu 5 vuoden kuluessa. Mäntsälässä 5. päivänä marraskuuta 2015 Kaavoittaja Viran psta Tapio Sillfors, dipl. ins, arkkit yo, SNIL Lauri Pouru, kaavoitusjohtaja Liitteet: 1 Asemakaavan seurantalomake 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 131 OSA JA 134 OSA TYÖ 249
MÄNTSÄLÄ LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 131 OSA JA 134 OSA TYÖ 249 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä marraskuuta 2015 päivättyä
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 131 OSA JA 134 OSA TYÖ 249
MÄNTSÄLÄ LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 131 OSA JA 134 OSA TYÖ 249 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 22. päivänä helmikuuta 2016 päivättyä
OLLILANTIE 112 OSA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖ
MÄNTSÄLÄ OLLILANTIE 112 OSA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖ 236 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 20. päivänä tammikuuta 2014 päivättyä asemakaavakarttaa.
MAANKÄYTTÖPALVELUT HEIKINKUJA 4, MÄNTSÄLÄ
MÄNTSÄLÄ LEMPELÄ II ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖ 250B 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä marraskuuta 2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Alueen
ORAVATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1: PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
2 MÄNTSÄLÄ ORAVATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä marraskuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa. Alueen määrittely:
PELTOLANTIE 400 OSA, 402 JA 403 OSA ASEMAKAAVA MUUTOS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. Alueen määrittely:
2 MÄNTSÄLÄ PELTOLANTIE 400 OSA, 402 JA 403 OSA ASEMAKAAVA MUUTOS KAAVATUNNUS 208 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 5. päivänä lokakuuta 2010 päivättyä
MAANKÄYTTÖPALVELUT HEIKINKUJA 4, MÄNTSÄLÄ
MÄNTSÄLÄ VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 117 OSA TYÖ 258 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä helmikuuta 2016 päivättyä ja 10.
LEPPÄMAANTIE 14, ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. Alueen määrittely:
2 MÄNTSÄLÄ LEPPÄMAANTIE 14, ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 152 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 20. päivänä huhtikuuta 2010 päivättyä asemakaavakarttaa.
199 HYÖKÄNNUMMI / OHKOLANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000
2 MÄNTSÄLÄ 199 HYÖKÄNNUMMI / OHKOLANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä toukokuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa.
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LAURINTIE KORTTELI 700 OSA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000. Alueen määrittely: Suunnittelualue on Lahdentien (Mt 140) Riihenmäen teollisuusalueella.
2 MÄNTSÄLÄ Työ 230 LAURINTIE KORTTELI 700 OSA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan selostus, joka koskee 1. päivänä maalis 2013 päivättyä asemakaavakarttaa.
MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut
1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
HYÖKÄNNUMMI ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000 TYÖ N:O 222
2 MÄNTSÄLÄ HYÖKÄNNUMMI 216-217 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000 TYÖ N:O 222 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 8. päivänä maaliskuuta 2011 päivättyä
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS
1(5) VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS TYÖ NRO 267 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 264 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205
132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta
sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro
Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 20.8.2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002123. 1 PERUS-
MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut
sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA
LIDL / KORTTELI 2000 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000
2 MÄNTSÄLÄ LIDL / KORTTELI 2000 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä elokuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa.
KESKUSKATU KORTTELI 210 OSA ASEMAKAAVAN MUUTOS
2 MÄNTSÄLÄ TYÖ 245 KESKUSKATU KORTTELI 210 OSA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2016 päivättyä asemakaavakarttaa.
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS
107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
KESKUSTIE 17 JA 19 (K210) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000
2 MÄNTSÄLÄ KESKUSTIE 17 JA 19 (K210) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä elokuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa.
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(5) KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.11.2011 PROJ.NRO 211 Asemakaavan muutos korttelit 304 ja 306, sekä niihin liittyvät puistoliikenne-,
VIREILLE KUNTAKEHITYSLAUTAKUNTA EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ HYVÄKSYMINEN KUNNANHALLITUS
VIREILLE KUNTAKEHITYSLAUTAKUNTA 20.03.2019 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 00.00. 00.00.2019 HYVÄKSYMINEN KUNNANHALLITUS 00.00.2019 KUNTAKEHITYSPALVELUT HEIKINKUJA 4, 04600 MÄNTSÄLÄ, 019 2645000 KAAVATUNNUS 242 2 MÄNTSÄLÄ
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 234 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
MaankäyttÖPALVELUT HEIKINKUJA 4, MÄNTSÄLÄ
2 MaankäyttÖPALVELUT HEIKINKUJA 4, 04600 MÄNTSÄLÄ 3 MÄNTSÄLÄ TYÖ 256 HYÖKÄNNUMMI KORTTELIT 801 OSA JA 806 OSA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus,
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE
1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA
HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1904 Hallinto- ja kehittämiskeskus Maankäyttöpalvelut 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: HIU, 19. kaupunginosan kortteleita 20-21 (AO)
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
PORNAINEN KAAVASELOSTUS KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Päiväys 31.8.2011. Vireille tulosta ilmoitettu:. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360
Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO
AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(5) AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.09.2011 Asemakaavamuuosalue Lähivaikutusalue PROJ.NRO 225 Asemakaavan muutos korttelit 304 osa, sekä siihen liittyvät
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja
Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014
KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LOUKKAANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 13.9.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 782 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 1112 OSA KAAVA-ALUEEN
LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.
LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Kuntakehityslautakunta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) KARHULANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 222 OSA JA 224 OS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 227 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)
Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002
MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen
HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16.
Selostus 16.5.2011 HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Asemakaava-alue 1.2 Kaava-alueen sijainti
TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS
TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS Ote osoitekartasta. KOHDEALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Pumminmäen kaupunginosassa Tarmonpolun varressa. Muutosalueeseen kuuluu kortteli 4. Korttelin pinta-ala on
SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS
SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 12.6.2014 Vireille tulosta ilmoitettu: Tekninen lautakunta 26.2.2014. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520
KERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus. Tämä selostus koskee 27.5.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI
KERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus Tämä selostus koskee 27.5.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT Kaupunkikehitysjaosto 10.6.2015 2
Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334
Ilmajoki Asemakaavan muutos ja kumoaminen 2014 Antila-Paalutien alue Kaavaselostus 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Kunnanosa: Alue: Korttelit: Kaava: Ilmajoki Siltalan kunnanosa Antila-Paalutien
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
KARJALANTIE 8. KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (9) Tekninen keskus. 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 823
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (9) KARJALANTIE 8 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 12.2.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 823 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Kuohunlahti/31 KORTTELI 3012 osa KAAVA-ALUEEN SIJAINTI
http://nurxcity/webmap/content/result.htm
Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
Asemakaavan muutos, kortteli 615
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI Asemakaavan muutos, kortteli 615 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.10.2012 P195-P19523 Kaavaselostus
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 245 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan
Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI
1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
SILLITIE 3 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro
VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu SILLITIE 3 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 21.1.2013 päivättyä, 15.4.2013 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002185 1 Perus- ja tunnistetiedot Kaupunginosa
1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos. Vaalan kunta
Vaalan kunta Vireilletulo: Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx.xx.2016 xx.xx.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos Selostus koskee
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12010 19.09.2010 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot MERIKARVIA,
KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.
KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu
MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.
Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä
Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus. Vaalan kunta
Vaalan kunta Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus Vireilletulo: 16.9.2016 Nähtävilläolo: Kaavaluonnos 16.9. 30.9.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Selostus koskee 16.1.2017
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0316 Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS-
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MYLLYTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 14.2.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 790 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI/33 KORTTELI 3127 OSA KAAVA-ALUEEN
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä
118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos
SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09