Teollisuuden energiankäyttö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teollisuuden energiankäyttö"

Transkriptio

1 Teollisuuden energiankäyttö 2006 Täyttöohjeet

2 2 Vuoden 2006 teollisuuden energiankäytön kyselyyn ei sisälly muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna. Ohjeita on selvennetty energian tuotannon toimipaikkojen energiankäytön osalta (sähkön, kaukolämmön ja teollisuushöyryn käyttö nettomääräisenä s. 3). Huomatkaa, että maantieliikenteen polttoaineet, bensiini ja dieselöljy, eivät sisälly enää tähän kyselyyn, mutta työkoneissa käytettävä moottoripolttoöljy sisältyy. Palautetut lomakkeet luetaan optisesti. Lomakkeiden mukana lähettämänne liitteet ja muut oheismateriaalit joutuvat tällöin erilleen. Merkitkää niihin selvä tunniste (esim. toimipaikkatunnus) tai käyttäkää muita informaatiokanavia (sähköposti, telefax, puhelin). Teillä on mahdollisuus antaa tiedot myös sähköisellä lomakkeella. Uusi käyttäjätunnus ja salasana (voimassa vuoden kerrallaan) on tulostettu kyselylomakkeen (EK-2006) etusivulle. Sähköinen lomake on haettavissa näitten tunnuksien avulla Tilastokeskuksen internet-sivulta Kyselyn pääperiaate (kahden sähkölaskun tapauksessa siirtolasku erillisenä siirtomäärä ja toimitettu määrä yhteenlaskettuna virheellisesti kaksinkertaistaisi luvun). Monitoimipaikkaisissa yrityksissä mahdolliset keskitetyt energiaostot ilmoittaa ostanut toimipaikka (esim. voimalaitos, pääkonttori, energiayksikkö) ostoina ja lisäksi oman käytön osuuden (vain määrän) kokonaismäärän sarakkeessa. Muut toimipaikat merkitsevät tällöin käytetyn energian (vain määrän) ainoastaan energiankäytön kokonaismäärän sarakkeelle ilman sisäisiä ostoarvoja. Tiedot kerätään yritysten kaikilta toimipaikoilta. Tilastointiajanjaksona käytetään tässä kyselyssä kalenterivuotta. Yrityksen/toimipaikan rekisteritiedot Toimipaikan tunnistetiedot on esitäytetty Tilastokeskuksessa lomakkeen rekisterisivulle sekä osa tunnistetiedoista myös seuraavan sivun yläreunaan. Mikäli esitäytetyt tiedot ovat muuttuneet tai tiedot ovat virheellisiä, pyydämme Teitä korjaamaan tai täydentämään ne. Energiankäyttötiedot: polttoaineet, sähkö ja lämpö Tilastokeskus kerää teollisuuden energiankäyttö lomakkeella tietoja selvittääkseen yritysten energian kokonaiskäyttöä ja sitä, mikä osa käytetystä energiasta ja/tai energiantuotannon polttoainelähteistä on ostettua ja mikä osa itse tehtyä tai omassa tuotantoprosessissa syntynyttä (kokonaiskäytön ja ostojen erotuksena). Samalla saadaan merkittävää tietoa ostetun energian arvoista. Tietoja pyydetään vuoden aikana toimipaikalla käytetyn energian kokonaismäärää (ei arvoa) nimikkeittäin. Käytetty energia sisältää yrityksen ulkopuolelta ostetun energian lisäksi itse tehdyn tai omassa tuotannossa syntyneen energian kuten myös yrityksen toisilta toimipaikoilta saadun energian määrän. Tässä tulee ilmoittaa myös sekä energiantuotannon polttoaineiden käyttö että niistä syntyneen energian, esim. teollisuushöyryn käyttö. Omilla sarakkeillaan kysytään lisäksi juridisen yrityksen ulkopuolelta toimipaikan käyttöön ostettujen polttoaineiden, sähkön ja lämmön arvoista (ilman arvonlisäveroa) ja määristä nimikkeittäin eriteltyinä. Arvoksi katsotaan ostoarvo (euroina) toimipaikalle toimitettuna ilman arvonlisäveroa. Sähkön ostoarvon tulee sisältää energia-, perus-, teho- yms. maksujen lisäksi siirtopalvelumaksun ja sähköveron, ts. kaiken sen mitä yritys on sähköstä maksanut vähennettynä arvonlisäverolla (alv). Sähkön määräksi merkitään todellinen kulutus Rekisterisivun jälkeen on varsinainen energiankäyttö lomake. Tällä lomakkeella ilmoitetaan polttoaineista, sähköstä ja lämmöstä seuraavat tiedot: - energialähde - nimikekoodi - energiankäytön kokonaismäärä - määrätietojen mittayksikkö - ostettu määrä - ostoarvo euroina. Lomakkeella ilmoitetaan tiedot sähköstä ja lämmöstä, jotka on ostettu / käytetty teolliseen tuotantoon (myös apuyksiköiden toimintaan), tilojen lämmitykseen tai valaistukseen. (Ei sisällä turbiiniin syötettyä höyryä eikä voimalaitosten nk. omakäyttöä, ts. brutto- ja nettotuotannon erotusta.) Vastaavasti polttoaineet ilmoitetaan siltä osin, kun ne on ostettu / käytetty sähkön ja lämmön tuotantoon, teolliseen tuotantoon (myös apuyksiköiden toimintaan), tilojen lämmitykseen ja valaistukseen tai toimipaikan liikkuvissa työkoneissa (moottoripolttoöljy, kaasu). Toimipaikkojen, joilla on teollisuuslaitoksen yhteydessä voimalaitos tai lämpökattila, tulee ilmoittaa tiedot myös niiden käyttämästä energiasta että energian tuotannon polttoaineista (esim. sahojen lämpökattiloissaan polttama kuori, puru yms.). Jos toimipaikan yhteydessä oleva voimalaitos on yhtiöitetty omaksi yritykseksi, käsi-

3 3 tellään voimalaitokselta hankittu energia ulkoisena ostona. Ostotietoihin ei tule sisällyttää ostettua tai tuotettua energiaa, jotka on myyty sellaisenaan toiselle yritykselle (esim. sähkön välitys). Energia-, sähkö- ja voimalaitokset ilmoittavat siten vain omaa toimintaansa varten ostetun ja/tai itse tehdyn energian, ei myyntiin tai jakeluun menneen energian. Myöskään sähkön siirtohäviöitä ei huomioida sähkön käytössä. Energian tuotannon toimipaikoilla sähkön, kaukolämmön ja teollisuushöyryn käyttö ilmoitetaan nettomääräisenä (pl. voimalaitosten nk. omakäyttö, ts. brutto- ja nettotuotannon erotus). Polttoaineiden käytöksi ei lueta tuotantoprosessien raaka-aineena käytettäviä öljy- tai muita energiatuotteita eikä hitsauskaasuja. Lomakkeen periaate Lomakkeille on painettu valmiiksi edellisenä vuonna ilmoittamienne polttoaineiden, sähkön ja lämmön energialähteet ja koodit. Jos olette ostaneet / käyttäneet lomakkeilla mainittuja polttoaineita, sähköä tai lämpöä tiedusteluvuonna, merkitkää niiden määrä- ja arvotiedot asianomaisille sarakkeille ja riveille. Jos olette tiedusteluvuonna ostaneet / käyttäneet myös sellaisia polttoaineita, sähköä ja lämpöä, joita vastaavia tekstejä ei ole valmiiksi painettu lomakkeelle, ilmoittakaa tiedot näistä kohdassa "Muut energialähteet". Katsokaa nimikekoodit ja mittayksiköt kohdasta Energialähdeluokittelu. Tilastotietojen merkitys päätöksenteossa Taloudellisten analyysien ja päätelmien pohjana tulee olla mahdollisimman luotettavat tietoaineistot. Tämä edellyttää, että teollisuudesta on säännöllisesti saatavissa systemaattiseen tiedonkeruuseen perustuvaa käyttökelpoista, luotettavaa ja ajankohtaista tilastotietoa. Tämän tietotarpeen turvaamisessa yritykset ovat edelleen avainasemassa, sillä tiedonkeruu muista lähteistä ei täytä läheskään kaikkia taloustilastoille asetettuja vaatimuksia. Tietojen keruu perustuu EU:n yritysdirektiiviin ja siinä polttoaineiden arvotietojen tilastointiin (komission asetus 2701/98). Lisäksi kyselyn tietoaineistoa käytetään hyväksi mm. Energiatilasto-julkaisun laadinnassa sekä hiilidioksidipäästöjen, kuormitustilinpidon ja kansantalouden tilinpidon laskennassa. Tilastojen nopea valmistuminen riippuu ratkaisevasti perustietojen nopeasta saamisesta. Tilastokeskus toivookin, että kalenterivuoden toimintaa koskevat tiedot palautetaan mahdollisimman nopeasti. Yksittäistä yritystä, toimipaikkaa tms. koskevat tiedot ovat luottamuksellisia. Perustietoja käytetään ainoastaan tilastojen laatimiseen. Tietoja yksittäisestä toimipaikasta ei anneta ulkopuolisille, ei myöskään toiselle viranomaiselle. Talouselämän tietohuollon turvaamiseksi perustietojen saanti yrityksistä virallisia tilastoja varten on useimmissa maissa haluttu turvata lakisääteisesti. Suomessa säädökset tilastojen laadinnasta on tilastolaissa vuodelta 2004 (280/2004). Toimintayksiköt, joista tiedot annetaan Energiatiedustelu kattaa Toimialaluokituksen 1995 päätoimialaluokat: C Mineraalien kaivu, D Teollisuus ja E Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto. Tilastoyksikkönä (tiedonantoyksikkönä) on toimipaikka, jonka pääasiallinen toimiala on teollisuus (C-E). Täten myös ei-teollisten yritysten toimipaikat, jotka harjoittavat teollista toimintaa, kuuluvat tiedusteluun. Tiedot kerätään kaikilta vähintään 10 hengen yritysten toimipaikoilta. Lisäksi joillakin toimialoilla toiminnan luonteesta (esim. voimalaitokset) tai laajuudesta johtuen tiedusteluun kuuluu myös henkilöstöltään tätä pienempien yritysten toimipaikat. Toimipaikalla tarkoitetaan taloudellista yksikköä, jossa saman omistajuuden tai valvonnan alaisuudessa harjoitetaan mahdollisimman samanlaisten hyödykkeiden tuotantoa tavallisimmin yhdellä sijaintipaikalla. Edellisen mukaan toimipaikka voi jo sellaisenaan muodostaa yrityksen (yksitoimipaikkainen yritys) tai se voi olla selkeästi rajattava osa yritystä (monitoimipaikkainen / monitoimialainen yritys). Tällainen yksikkö on usein myös yrityksen pienin laskentayksikkö. Määritelmästä ja tilaston tietotarpeista seuraa, että yrityksen eri kunnissa sijaitsevat toimipaikat ovat aina erillisiä tilastoyksiköitä. Yritysten varsinaista liiketoimintaa palvelevista yksiköistä (apuyksiköistä) voidaan tiedot kysyä joissakin tapauksissa erillisellä lomakkeella samojen periaatteiden mukaan kuin varsinaisista toimipaikoista. Tällaisia apuyksikön luonteisia yksikköjä ovat mm.: pää-, keskus- tms. hallinnollinen konttori, keskusvarasto tai vastaava, tutkimus- tai kehittämisyksikkö, myyntikonttori, korjaamo tms. tehdaspalveluosasto, sivutoimipaikka

4 4 sekä rakenteilla oleva toimipaikka ( investointitoimipaikka, yritys tai yrityksen toimipaikka, jonka tuotannollinen toiminta ei ole vielä käynnistynyt). Energialähdeluokittelu Fossiiliset polttoaineet 1111 Jalostamokaasu t 1112 Nestekaasu kg 1121 Teollisuusbensiini t (1122 Moottoribensiini poistettu) 1123 Lentobensiini t 1131 Lentopetroli t 1132 Muut petrolit t (1133 Dieselöljy poistettu) 1134 Kevyt polttoöljy l 1135 Moottoripolttoöljy l 1139 Muut keskiraskaat öljyt t 1141 Raskas polttoöljy, s < 1% t 1142 Raskas polttoöljy, s > 1% t 1143 Muut raskaat öljyt t 1150 Öljykoksi t 1160 Kierrätys- ja jäteöljyt t 1190 Muut öljytuotteet t 1211 Antrasiitti t 1212 Kivihiili, bituminen t 1221 Puolibituminen hiili, ruskohiili t 1222 Hiilibriketit t 1228 Hiiliterva t 1229 Muu erittelemätön hiili t 1230 Koksi t 1240 Koksikaasu 1000 m Masuunikaasu 1000 m Maakaasu 1000 m3 Turve 2110 Jyrsinturve MWh 2120 Palaturve MWh 2130 Turvepelletit ja -briketit MWh Uusiutuvat ja sekapolttoaineet 3111 Halot, rangat ja pilkkeet i-m Kokopuu- tai rankahake i-m Metsätähdehake tai -murske i-m Kuori i-m Sahanpurut, kutterilastut ym. purut i-m Puutähdehake tai -murske i-m Erittelemätön teollisuuden puutähde i-m Muu teollisuuden puutähde i-m Puunjalostusteollisuuden jäteliemet t(ka) 3140 Muut puunjalostusteollisuuden sivu- ja jätetuotteet MWh 3150 Kierrätyspuu i-m Puupelletit ja -briketit t 3170 Kasviperäiset polttoaineet t 3180 Eläinperäiset polttoaineet t 3211 Kaatopaikkakaasu 1000 m Jätevedenpuhdistuksen biokaasu 1000 m Teollisuuden biokaasu 1000 m Muu biokaasu 1000 m Nestemäiset biopolttoaineet t 3231 Kierrätyspolttoaineet t 3232 Purkupuu t 3233 Kyllästetty puu t 3239 Muut sekapolttoaineet t 3240 Tuotekaasu (ks. ohjeet s. 8) 1000 m3 Muut energialähteet 4110 Ydinenergia GWh 4911 Muovijätteet t 4912 Kumijätteet t 4913 Ongelmajätteet t 4919 Muut jätteet MWh 4920 Teollisuuden reaktiolämpö MWh 4930 Teollisuuden sekundäärilämpö MWh 4940 Sähkö (sähkökattiloissa ja lämpöpumpuissa käytetty) MWh 4980 Vety 1000 m Muut erittelemättömät energialähteet MWh Sähkö ja lämpö 5100 Sähkö MWh 5210 Kaukolämpö MWh 5220 Teollisuusprosesseissa käytetty lämpö/höyry MWh Käytetyt mittayksiköt l litra kg kilogramma t tonni t(ka) tonni (kuiva-ainetta) i-m3 irtokuutiometri 1000 m kuutiometriä MWh megawattitunti = 1000 kwh GWh gigawattitunti = 1000 MWh

5 5 ENERGIANIMIKKEIDEN MÄÄRITELMIÄ Öljyt ja öljytuotteet Kaasut 1111 Jalostamokaasu Öljynjalostusprosessista talteen otettua energialähteenä käytettävää kaasua. Sisältää myös polttokaasut petrokemian teollisuudesta Nestekaasu, LPG Nestekaasu on propaania, butaania tai näiden seosta. Kevyet öljyt 1121 Teollisuusbensiini Teollisuusbensiini on kevyttisle, jonka käyttö energianlähteenä on vähäistä. Sitä käytetään yleensä liuottimena tai syöttöaineena kemianteollisuudessa Lentobensiini Lentobensiini on pienkoneisiin suunniteltu erikoistuote. Keskiraskaat öljyt 1131 Lentopetroli Lentopetrolia käytetään lentokoneiden suihkuturbiinien polttoaineena Muut petrolit Sisältää moottoripetrolin, valopetrolin ja lämmityspetrolin Kevyt polttoöljy, POK Kevyt polttoöljy on keskitisle, jota käytetään etenkin omakoti- ja muiden pienkiinteistöjen öljylämmityksessä, teollisuuden kuivaus-, sulatus- ja polttouunien ja erilaisten lämmitys- ja kuivauslaitteiden polttoaineena. Kevyttä polttoöljyä myydään useita eri laatuja eri tuotenimikkeillä. Dieselöljy, kevyt polttoöljy ja moottoripolttoöljy kuuluvat kaasuöljyihin ja ovat teknisesti lähes samoja tuotteita. Suomessa kevyeen polttoöljyyn on lisätty tunnistusainetta (punaista väriä) sen erottamiseksi dieselöljystä Moottoripolttoöljy Moottoripolttoöljy on liikkuvien työkoneiden dieselmoottoreissa käytettäväksi soveltuva polttoaine. Se on dieselöljyä, joka on värjäämällä merkitty lievemmin verotetuksi öljyksi. Moottoripolttoöljyssä rikkipitoisuus on enintään 50 mg/kg 1139 Muut keskiraskaat öljyt Muihin keskiraskaisiin öljyihin luetaan kuuluvaksi kevyttä polttoöljyä vastaavat erikoistuotteet kuten esimerkiksi pyrolyysiöljy. Raskaat öljyt, POR Raskas polttoöljy on raakaöljyn tislautumattomasta jakeesta valmistettu polttoöljy, jota käytetään suurten öljylämmityslaitosten ja -voimaloiden, teollisuuden sulatus- ja polttouunien sekä laivojen ja dieselvoimaloiden polttoaineena Raskas polttoöljy, rikkipitoisuus < 1 % 1142 Raskas polttoöljy, rikkipitoisuus > 1 % 1143 Muut raskaat öljyt Muihin raskaisiin öljyihin luetaan kuuluvaksi erikoistuotteet kuten esim. erikoisraskas pohjaöljy (ERP) ja muut pohjaöljyt Öljykoksi Sisältää öljystä tislaamalla valmistetun koksin sekä katalyyttisen krakkauksessa syntyneen FCC- ja TCC-koksin Kierrätys- ja jäteöljyt Öljymäärät, jotka on palautettu käytöstä mahdollisen puhdistuksen jälkeen ja hyödynnetään energialähteenä Muut öljytuotteet Tähän luokkaan kuuluvat muihin luokkiin kuulumattomat öljytuotteet, mm raskaasta polttoöljystä tuotettu prosessikaasu. Hiili Kivihiili Kivihiili on kiinteää orgaanista fossiilista polttoainetta, jonka tehollinen lämpöarvo on yli 24 MJ/kg tuhkattomassa aineessa. Kivihiililaadut luokitellaan pääasiassa haihtuvien aineiden määrän ja lämpöarvon perusteella.

6 Antrasiitti Antrasiitti on geologiselta iältään vanhin ja pisimmälle kehittynyt kivihiililaatu, jonka haihtuvien aineiden pitoisuus on alhainen. Antrasiitin lämpöarvo on suurin, n. 33 MJ/kg Kivihiili, bituminen Sisältää lämpöarvoltaan vähintään 24 MJ/kg olevat hiililaadut pois lukien antrasiitin. Muu hiili 1221 Puolibituminen hiili, ruskohiili Ruskohiili on geologiselta iältään nuori hiili. Se on vähemmän hiiltynyttä kuin kivihiili, mutta sisältää enemmän haihtuvia komponentteja kuten vetyä ja happea. Ruskohiilen lämpöarvo on alle 24 MJ/kg Hiilibriketit Määrätyn kokoisia paloja, jotka valmistetaan kivihiilestä lisäämällä sidosaineita Hiiliterva Koksin valmistuksen yhteydessä kivihiilestä muodostuva terva Muu erittelemätön hiili 1230 Koksi Koksi on kivihiilestä kuivatislaamalla valmistettu polttoaine. Luokkaan sisältyy myös puolikoksi Koksikaasu Koksin valmistuksesta sivutuotteena saatavaa vetyä ja kevyitä hiilivetyjä sisältävää kaasua. Kaasua käytetään energialähteenä koksaamoilla sekä muualla rauta- ja terästeollisuudessa Masuunikaasu Masuunissa syntyvää masuunikaasua, joka puhdistuksen jälkeen käytetään polttoaineena lämmittämiseen ja energian tuotantoon. Tähän samaan luokkaan sisällytetään masuunikaasuun rinnastettava CO-kaasu. Maakaasu 1310 Maakaasu Maakaasu sisältää pääasiassa metaania ja jonkun verran muita kevyitä hiilivetyjä. Maakaasua käytetään energialähteenä teollisuudessa ja energiantuotannossa. Maakaasua voidaan käyttää myös liikenteen polttoaineena sekä raaka-aineena vedyn tuotannossa. Turve Turve on suokasvien hitaan maatumisen seurauksena syntynyttä, epätäydellisesti hajonnutta maalajia, joka on varastoitunut kasvupaikalleen erittäin märissä olosuhteissa. Turvetta käytetään polttoaineena kuivaamisen jälkeen. Turpeen seassa oleva liekopuu lasketaan osaksi turvetta. Jos turpeen joukkoon on lisätty puuta tai muuta polttoainetta, ilmoitetaan kukin polttoaine erikseen Jyrsinturve Jyrsinturve on kuivatun suon pinnasta jyrsittyä hienojakoista jauhetta Palaturve Palaturve on suon pinnasta erotettua paloiksi puristettua turvetta. Turpeen seassa oleva liekopuu lasketaan osaksi turvetta Turvepelletit ja -briketit Turvepelletit ja -briketit ovat kuivatusta turvejauheesta puristamalla valmistettua polttoainetta. Biomassa Metsäpolttoaine, puu Sisältää metsästä, pakettipellolta tai energiapuuviljelmältä tms. energiakäyttöön korjatun ja kerätyn puun Halot, rangat ja pilkkeet 3112 Kokopuu- tai rankahake Karsitusta runkopuusta tai puun koko maanpäällisestä biomassasta (runkopuu, oksat, neulaset) tehty hake Metsätähdehake tai -murske Ainespuun korjuun jälkeen oksista ja latvuksista viheraineineen tehty hake tai murske. Sisältää myös risutukeista tai kannoista valmistetun hakkeen tai murskeen. Teollisuuden puutähde Puunjalostusteollisuudessa tai muussa teollisuudessa syntyvä, energialähteenä käytettävä puutähde tai -sivutuote.

7 Kuori Ainespuusta eri kuorintatekniikoilla syntyvä kuoritähde Sahanpurut, kutterilastut ym. purut Sahauksessa ja puutavaran höyläyksessä tai hionnassa syntyvät tähteet, myös puupöly Puutähdehake tai -murske Teollisuuden puutähteistä (rimat, tasauspätkät, levyteollisuuden viilut, vanerien syrjät yms.) tehty hake tai murske sekä sahateollisuuden sivutuotteena syntyvä kuorellinen tai kuoreton hake tai murske, joka ei sisällä halogenoituja orgaanisia yhdisteitä, raskasmetalleja tai muoveja Erittelemätön teollisuuden puutähde Sisältää teollisuuden puutähteen, joka koostuu vähintään kahdesta edellä olevasta luokasta (esim. kuori ja sahanpuru), joita ei edes likimääräisesti arvioiden kyetä erottelemaan Muu teollisuuden puutähde Sisältää muut biopolttoaineeksi luokiteltavat puutähteet (esim. rakennusmateriaaliteollisuudesta), joihin ei sisälly halogenoituja orgaanisia yhdisteitä, raskasmetalleja yms. epäpuhtauksia Puunjalostusteollisuuden jäteliemet Sisältää mustalipeän ja sulfiittipohjaisen kemiallisen jäteliemen Muut puunjalostusteollisuuden sivu- ja jätetuotteet Sisältää muut puunjalostusteollisuuden puuperäiset sivuja jätetuotteet kuten esim. mänty- ja koivuöljy, tärpätti, metanoli, piki, terva, suopa, kuitupitoiset lietteet (0-kuitu), laimeat ja väkevät hajukaasut sekä paperintuotannossa syntyneen materiaalikierrätykseen kelpaamattoman hylkypaperin tai muun poltettavan paperin, kartongin, pahvin tai viskoosijätteen Kierrätyspuu Biopolttoaineeksi luokiteltava puhdas puutähde tai käytöstä poistettu puu tai puutuote, johon ei sisälly muovipinnoitteita tai halogenoituja orgaanisia yhdisteitä eikä raskasmetalleja. Esim. uudisrakentamisen puutähde, puu- tai kuormalavat Puupelletit ja -briketit Puristamalla sahanpurusta, höylänlastusta ja hiontapölystä tehtyjä puupuristeita Kasviperäiset polttoaineet Kasviperäisiin polttoaineisiin kuuluvat peltobiomassa sekä muut kuin puuvartisten kasvien korjuutähteet ja jätteet. Näitä ovat mm. vilja, ruokohelpi, olki, järviruoko, rypsi ja pellava Eläinperäiset polttoaineet Eläinperäisiin polttoaineisiin kuuluvat mm. liha- ja luujauho sekä eläinrasvat, myös lanta ja kuivike. Muut biopolttoaineet Biokaasu Biokaasu on mikrobiologisen prosessin tuote, jossa eloperäiset jätteet mätänevät bakteeritoiminnan ansiosta hapettomassa tilassa Kaatopaikkakaasu Kaatopaikoilta talteen otettava biokaasu. Metaanipitoisuus n % Jätevedenpuhdistuksen biokaasu Jätevedenpuhdistuslaitoksissa tuotettu biokaasu. Metaanipitoisuus n % Teollisuuden biokaasu Teollisuusprosesseista (mm. elintarvike- ja metsäteollisuus) talteen otettava biokaasu. Metaanipitoisuus n % Muu biokaasu Sisältää mm. maatilojen jätteistä tuotetun biokaasun. Metaanipitoisuus n % Nestemäiset biopolttoaineet Nestemäisiin polttoaineisiin kuuluvat liikenne- tai lämmityskäyttöön valmistetut biomassa- tai kasviöljypohjaiset polttoaineet kuten biodiesel ja polttoaine-etanoli. Puunjalostusteollisuudesta saatava mäntyöljy sisältyy luokkaan 3140 Muut puunjalostusteollisuuden sivu- ja jätetuotteet.

8 8 Sekapolttoaineet Sekapolttoaineilla tarkoitetaan polttoaineita, jotka sisältävät sekä fossiilista että uusiutuvaa (biohajoavaa) hiiltä Kierrätyspolttoaineet Teollisuuden, yritysten tai yhdyskuntien lajitelluista kuivista jätteistä valmistettu polttoaine, kuten REF, RDF, energia- tai kuivajäte, myös lajittelematon yhdyskuntajäte Purkupuu Rakennusten ja rakenteiden purkamisesta syntyvä puujäte, joka sisältää muovipinnoitteita tai muita epäpuhtauksia, eikä näin ollen kuulu kierrätyspuuhun (koodi 3150) Kyllästetty puu Kyllästetyt puutuotteet, esim. ratapölkyt Muut sekapolttoaineet Muut edellisiin luokkiin kuulumattomat sekapolttoaineet ja -kaasut, kuten erittelemätön teollisuusjäte ja siistausjäte. Mikäli näiden polttoaineen fossiilista osuutta ei ole erikseen määritelty, ne lasketaan kokonaan fossiilisiksi Tuotekaasu (kaasutettu) Kiinteistä raaka-aineista termisessä kaasutusprosessissa valmistettu polttoainekaasu. Tuotekaasua ei tule ilmoittaa tässä kyselyssä vaan sen sijaan tuotekaasun raakaaineet omissa nimikkeissään. Ydinenergia 4110 Ydinenergia Muut energialähteet Muut polttoaineena käytettävät sivu- ja jätetuotteet 4911 Muovijätteet 4912 Kumijätteet 4913 Ongelmajätteet 4919 Muut jätteet 4920 Teollisuuden reaktiolämpö lämpöä luovuttavasta kemiallisesta reaktiosta (esim. pasutus, katalyyttinen prosessi). Lämmön energiasisältöä ei ole sisällytetty missään muodossa aikaisemmin energialähteeksi. Reaktiolämpö käytetään hyväksi sähkön ja/tai lämmön tuotantoon ja se korvaa muuta primäärienergiaa. Tähän luokkaan sisältyy lisäksi polttoaineiden teholliseen lämpöarvoon sisältymätön savukaasuista talteen otettu lämpö, joka pienentää muun primäärienergian tarvetta Teollisuuden sekundäärilämpö Teollisuuden prosessista talteen otettua sekundäärilämpöä/energiaa, jota käytetään energialähteenä sähkön ja/tai lämmön tuotannossa (esim. metsäteollisuudessa hiomolta tai hiertämöltä talteenotettu lämpö). Sekundäärilämpö huomioidaan sähkön ja lämmön tuotannon polttoaineena, jotta hyötysuhde ei nousisi laitostasolla yli 100 prosentin Sähkö, sähkökattiloissa ja lämpöpumpuissa käytetty 4980 Vety 4990 Muut erittelemättömät energialähteet Muu edellisiin luokkiin kuulumaton polttoaine. Sähkö ja lämpö 5100 Sähkö 5210 Kaukolämpö Voimalaitoksen/lämpölaitoksen tuottama lämpö, joka siirretään lämmönsiirtimestä kuluttajille suljetussa kaukolämpöverkossa kiertävän kuuman veden avulla. Kaukolämpöä käytetään rakennusten lämmitykseen ja lämpimän käyttöveden valmistukseen Teollisuusprosesseissa käytetty lämpö/höyry Voimalaitoksessa tai höyrykeskuksessa tuotettua tai eksotermisestä reaktiosta talteen otettua teollisuuslämpöä/höyryä, jota käytetään teolliseen tuotantoon, esim. paperin kuivaukseen, lämpötilojen nostoon reaktion vaatimalle tasolle jne. (huom. rakennusten lämmitykseen ostettu/toimitettu lämpö kohtaan Kaukolämpö ). Ei sisällytetä sekundäärilämmön käyttöä eikä turbiiniin syötettyä, sähkön tuotantoon käytettyä höyryä. Teollisuuden reaktiolämmöllä tarkoitetaan lämpöä, joka syntyy sivutuotteena teollisuusprosessin eksotermisesta,

Polttoaineluokitus 2010

Polttoaineluokitus 2010 01.01.2011 1(6) Polttoaineluokitus 2010 Polttoainenimikkeiden ja muiden energialähteiden määritelmät 2010 Öljyt 111 Kaasut 1111 Jalostamokaasu Jalostamokaasu on öljynjalostusprosessista talteenotettua

Lisätiedot

1132 Muut petrolit Muihin petroleihin sisältyvät mm. moottoripetroli, valopetroli ja lämmityspetroli.

1132 Muut petrolit Muihin petroleihin sisältyvät mm. moottoripetroli, valopetroli ja lämmityspetroli. 21.6.2006 1 (5) Polttoainenimikkeiden määritelmät 2006 ENERGIALAJIT Öljyt 111 Kaasut 1111 Jalostamokaasu Jalostamokaasu on öljynjalostusprosessista talteenotettua energialähteenä käytettävää kaasua. Lisäksi

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2008

Teollisuuden energiankäyttö 2008 Teollisuuden energiankäyttö 2008 Teollisuuden energiankäytön (TEK-2008) tiedustelu koskee kalenterivuotta 2008. Se on laki-sääteinen ja siihen tulee vastata 27.3.2009 mennessä. Sähköinen lomake löytyy

Lisätiedot

Polttoaineluokitus 2011

Polttoaineluokitus 2011 01.01.2011 1(6) Polttoaineluokitus 2011 Polttoainenimikkeiden ja muiden energialähteiden määritelmät 2011 Öljyt 111 Kaasut 1111 Jalostamokaasu Jalostamokaasu on öljynjalostusprosessista talteenotettua

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2007

Teollisuuden energiankäyttö 2007 Teollisuuden energiankäyttö 2007 Teollisuuden energiankäytön tiedustelussa kysytään toimipaikaltanne määrätiedot käytetyistä polttoaineista ja sähköstä sekä osto-/saanti- ja myyntitiedot sähköstä ja lämmöstä

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2011. Täyttöohjeet

Teollisuuden energiankäyttö 2011. Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäyttö 2011 Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäytön (TEK-2011) tiedustelu koskee kalenterivuotta 2011. Se on laki-sääteinen ja siihen tulee vastata 27.3.2012 mennessä. Sähköinen lomake

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2009. Täyttöohjeet

Teollisuuden energiankäyttö 2009. Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäyttö 2009 Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäytön (TEK-2009) tiedustelu koskee kalenterivuotta 2009. Se on laki-sääteinen ja siihen tulee vastata 9.4.2010 mennessä. Sähköinen lomake

Lisätiedot

Polttoaineluokitus 2014

Polttoaineluokitus 2014 31.1.2014 1(8) Polttoaineluokitus 2014 Polttoainenimikkeiden ja muiden energialähteiden määritelmät 2014 Öljyt 111 Kaasut 1111 Jalostamokaasu Jalostamokaasu on öljynjalostusprosessista talteenotettua energialähteenä

Lisätiedot

Yleistä. Muutokset kyselyssä. Kyselylomakkeet. Kansilehti. Lomake 1: Sähkön ja lämmön hankinta

Yleistä. Muutokset kyselyssä. Kyselylomakkeet. Kansilehti. Lomake 1: Sähkön ja lämmön hankinta Sähkön ja lämmön tuotanto 2008 Täyttöohjeet Yleistä Sähkön ja lämmön tuotantotilasto sisältää tietoja sähkön sekä teollisuus- ja kaukolämmön tuotannoista, tuotetun energian kulutuksesta, energiantuotantoon

Lisätiedot

Polttoaineluokitus 2015

Polttoaineluokitus 2015 26.5.2015 1(8) Polttoaineluokitus 2015 Polttoainenimikkeiden ja muiden energialähteiden määritelmät 2015 Öljyt 111 Kaasut 1111 Jalostamokaasu Jalostamokaasu on öljynjalostusprosessista talteenotettua energialähteenä

Lisätiedot

Lämmön tuotanto Täyttöohjeet

Lämmön tuotanto Täyttöohjeet Lämmön tuotanto 2011 Täyttöohjeet Lämmön tuotantotiedustelu koskee kalenterivuotta 2011. Se on lakisääteinen ja siihen tulee vastata 5.6.2012 mennessä. Tilastojen nopea valmistuminen riippuu ratkaisevasti

Lisätiedot

Polttoaineluokitus 2016

Polttoaineluokitus 2016 9.2.2015 1(8) Polttoaineluokitus 2016 Polttoainenimikkeiden ja muiden energialähteiden määritelmät 2016 Öljyt 111 Kaasut 1111 Jalostamokaasu Jalostamokaasu on öljynjalostusprosessista talteenotettua energialähteenä

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2012. Täyttöohjeet

Teollisuuden energiankäyttö 2012. Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäyttö 2012 Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäytön (TEK-2012) tiedustelu koskee kalenterivuotta 2012. Se on lakisääteinen ja siihen tulee vastata 27.3.2013 mennessä. Sähköinen lomake

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö Täyttöohjeet

Teollisuuden energiankäyttö Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäyttö 2013 Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäytön (TEK-2013) tiedustelu koskee kalenterivuotta 2013. Se on lakisääteinen ja siihen tulee vastata 10.4.2014 mennessä. Sähköinen lomake

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2014. Täyttöohjeet

Teollisuuden energiankäyttö 2014. Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäyttö 2014 Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäytön (TEK-2014) tiedustelu koskee kalenterivuotta 2014. Se on lakisääteinen ja siihen tulee vastata 12.5.2015 mennessä. Sähköinen lomake

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö Täyttöohjeet

Teollisuuden energiankäyttö Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäyttö 2016 Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäytön (TEK-2016) tiedustelu koskee kalenterivuotta 2016. Se on lakisääteinen ja siihen tulee vastata 5.5.2017 mennessä. Sähköinen lomake

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö Täyttöohjeet. Kyselyn pääperiaate. Energiankäyttötiedot: polttoaineet, sähkö ja lämpö

Teollisuuden energiankäyttö Täyttöohjeet. Kyselyn pääperiaate. Energiankäyttötiedot: polttoaineet, sähkö ja lämpö Teollisuuden energiankäyttö 2017 Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäytön (TEK-2017) tiedustelu koskee kalenterivuotta 2017. Se on lakisääteinen ja siihen tulee vastata 21.5.2018 mennessä. Sähköinen lomake

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö Täyttöohjeet

Teollisuuden energiankäyttö Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäyttö 2018 Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäytön (TEK-2018) tiedustelu koskee kalenterivuotta 2018. Se on lakisääteinen ja siihen tulee vastata 18.4.2019 mennessä. Sähköinen lomake

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö Täyttöohjeet

Teollisuuden energiankäyttö Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäyttö 2015 Täyttöohjeet Teollisuuden energiankäytön (TEK-2015) tiedustelu koskee kalenterivuotta 2015. Se on lakisääteinen ja siihen tulee vastata 3.5.2016 mennessä. Sähköinen lomake

Lisätiedot

Energiantuotanto 2006 Täyttöohjeet

Energiantuotanto 2006 Täyttöohjeet Energiantuotanto 2006 Täyttöohjeet 3 1. Yleistä Energiantuotantokyselyssä kerätään laitosalueittain tietoja sähkön sekä teollisuus- ja kaukolämmön tuotannoista, tuotetun energian kulutuksesta, energiantuotantoon

Lisätiedot

Lämmön tuotanto 2016 Täyttöohjeet

Lämmön tuotanto 2016 Täyttöohjeet Lämmön tuotanto 2016 Täyttöohjeet Lämmön tuotantotiedustelu koskee kalenterivuotta 2016. Se on lakisääteinen ja siihen tulee vastata 21.4.2017 mennessä. Tilastojen nopea valmistuminen riippuu ratkaisevasti

Lisätiedot

Lämmön tuotanto 2015 Täyttöohjeet

Lämmön tuotanto 2015 Täyttöohjeet Lämmön tuotanto 2015 Täyttöohjeet Lämmön tuotantotiedustelu koskee kalenterivuotta 2015. Se on lakisääteinen ja siihen tulee vastata 12.5.2016 mennessä. Tilastojen nopea valmistuminen riippuu ratkaisevasti

Lisätiedot

Lämmön tuotanto 2017 Täyttöohjeet

Lämmön tuotanto 2017 Täyttöohjeet Lämmön tuotanto 2017 Täyttöohjeet Lämmön tuotantotiedustelu koskee kalenterivuotta 2017. Se on lakisääteinen ja siihen tulee vastata 16.5.2018 mennessä. Tilastojen nopea valmistuminen riippuu ratkaisevasti

Lisätiedot

Tuontipuu energiantuotannossa

Tuontipuu energiantuotannossa Tuontipuu energiantuotannossa Yliaktuaari Esa Ylitalo Luonnonvarakeskus,Tilastopalvelut Koneyrittäjien Energiapäivät 2017 Hotelli Arthur Metsähakkeen käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000 2015 milj. m³

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014 Puun energiakäyttö 2013 8.7.2014 Jukka Torvelainen Esa Ylitalo Paul Nouro Metsähaketta käytettiin 8,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet

Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet 2015e = tilastoennakko Energian kokonais- ja loppukulutus Öljy, sis. biokomponentin 97 87 81 77 79 73 Kivihiili 40 17 15 7 15 3 Koksi,

Lisätiedot

Puupolttoaineiden kokonaiskäyttö. lämpö- ja voimalaitoksissa

Puupolttoaineiden kokonaiskäyttö. lämpö- ja voimalaitoksissa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puupolttoaineen käyttö energiantuotannossa vuonna 2002 Toimittaja: Esa Ylitalo 25.4.2003 670 Metsähakkeen

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2007

Puun energiakäyttö 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puun energiakäyttö 2007 15/2008 7.5.2008 Esa Ylitalo Puun energiakäyttö väheni vuonna 2007 myös metsähakkeen käyttö notkahti Lämpö-

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Kestävän kehityksen kuntatilaisuus 8.4.2014 Loppi Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsäalan asiantuntijatalo, jonka tehtävänä on: edistää

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsähakkeen raaka-aineita Karsittu ranka: rankahake; karsitusta

Lisätiedot

Lämpöpumput energiatilastoissa nyt ja tulevaisuudessa. Virve Rouhiainen Maalämpöpäivä , Heureka, Vantaa

Lämpöpumput energiatilastoissa nyt ja tulevaisuudessa. Virve Rouhiainen Maalämpöpäivä , Heureka, Vantaa Lämpöpumput energiatilastoissa nyt tulevaisuudessa Virve Rouhiainen Maalämpöpäivä 27.11.2018, Heureka, Vantaa Energian kokonaiskulutus loppukäyttö 1970-2017 2 26.11.2018 Energiatilasto 2016 Energiatilastot

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2009

Puun energiakäyttö 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2010 Puun energiakäyttö 2009 28.4.2010 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö nousi yli 6 miljoonan kuutiometrin Metsähakkeen energiakäyttö

Lisätiedot

Fortum Eko -ympäristömerkinnän kriteerit

Fortum Eko -ympäristömerkinnän kriteerit Fortum Eko -ympäristömerkinnän kriteerit 15.4.2019 Omaehtoinen ympäristöväittämä JOHDANTO 2 OMAEHTOINEN YMPÄRISTÖVÄITTÄMÄ 2 TAVOITE MARKKINOINTI JA SOPIMUS 2 2 TUOTANTO, HANKINTA JA MYYNTI 2 VARMENNUS

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategian ja keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman. perusskenaario. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva 15.6.

Energia- ja ilmastostrategian ja keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman. perusskenaario. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva 15.6. Energia- ja ilmastostrategian ja keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman perusskenaario Teollisuusneuvos Petteri Kuuva 15.6.216 Perusskenaario koottu energian käytön, tuotannon ja kasvihuonekaasupäästöjen

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Sisältö Keski-Suomen taloudellinen kehitys 2008-2009 Matalasuhteen

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Teollisuuden polttonesteet 9.-10.9.2015 Tampere Helena Vänskä www.oil.fi Sisällöstä Globaalit haasteet ja trendit EU:n ilmasto-

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

Itä-Suomen maakuntien energian käyttö

Itä-Suomen maakuntien energian käyttö Itä-Suomen maakuntien energian käyttö Itä-Suomen bioenergiapäivä Kajaani 21.11.2016 Timo Karjalainen Kajaanin yliopistokeskus ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA 2020 ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 24.11.2016

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2008

Puun energiakäyttö 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2009 Puun energiakäyttö 2008 5.5.2009 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö ennätyslukemiin 2008 Metsähakkeen energiakäyttö kasvoi

Lisätiedot

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 A. SAHA PUUPOLTTOAINEIDEN TOIMITTAJANA 24.11.2009 2 Lähtökohdat puun energiakäytön lisäämiselle ovat hyvät Kansainvälinen energiapoliikka ja EU päästötavoitteet luovat

Lisätiedot

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Agenda 1. Johdanto 2. Energian kokonaiskulutus ja hankinta 3. Sähkön kulutus ja hankinta 4. Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2012

Puun energiakäyttö 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö 2012 18.4.2013 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Tietoja pienistä lämpölaitoksista

Tietoja pienistä lämpölaitoksista Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2011 Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2011 1 Sisältö 1 Taustaa 3 2 Muuntokertoimet 4 3 Lämpölaitosten yhteystietoja

Lisätiedot

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010 Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010: Päästökuvioita Kasvihuonekaasupäästöt Tamperelaisesta energiankulutuksesta, jätteiden ja jätevesien käsittelystä, maatalouden tuotannosta ja teollisuuden

Lisätiedot

Alue & Yhdyskunta. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2012

Alue & Yhdyskunta. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2012 Alue & Yhdyskunta Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2012 Helsinki 2013 Sisältö 1 Taustaa... 2 2 Muuntokertoimet... 3 3 Lämpölaitosten yhteystietoja... 4 4 Lämmön tuotanto, hankinta ja myynti...

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa

Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa 26. 11. 2013 Anna Hallvar Varsinais-Suomen bioenergiatuotannon suunnittelu ja ohjaus HANKKEESTA: Hankkeen tavoitteena on kasvattaa Varsinais-Suomen bioenergiapotentiaalien

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07 Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Esa Marttila, LTY, ympäristötekniikka Jätteiden kertymät ja käsittely

Lisätiedot

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Öljyä puusta Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi Janne Hämäläinen 30.9.2016 Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Sisältö 1) Joensuun tuotantolaitos 2) Puusta bioöljyksi 3) Fortum Otso kestävyysjärjestelmä

Lisätiedot

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat

Lisätiedot

Energia hintaindekseissä. Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006

Energia hintaindekseissä. Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 Energia hintaindekseissä Kehittämispäällikkö Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 ENERGIA TUOTTAJAHINTAINDEKSEISSÄ TOL Paino o/oo NIMI THI Vienti Tuonti KMPHI TUKKU CA 1,1 91,1 31,8

Lisätiedot

RAKENNUSYRITYSTEN TILINPÄÄTÖSTIEDUSTELU Korjausrakentamista koskevat kysymykset

RAKENNUSYRITYSTEN TILINPÄÄTÖSTIEDUSTELU Korjausrakentamista koskevat kysymykset RAKENNUSYRITYSTEN TILINPÄÄTÖSTIEDUSTELU Korjausrakentamista koskevat kysymykset Lakisääteinen kysely, tiedot luottamuksellisia Tilastolaki 280/2004 ( 12, 14 ja 15) Tiedustelu koskee tilikautta, joka päättyi

Lisätiedot

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto Keski Suomen energiatase 2012 Keski Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 10.2.2014 Sisältö Keski Suomen energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden kehitys Uusiutuva

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2008

Teollisuuden energiankäyttö 2008 Energia 2010 Teollisuuden energiankäyttö 2008 Teollisuuden energiankäyttö laski 7 prosenttia vuonna 2008 Teollisuuden energiankäyttö oli Tilastokeskuksen tietojen mukaan reilu 570 petajoulea (PJ) vuonna

Lisätiedot

Kivihiili turvekattiloissa. Matti Nuutila Energiateollisuus ry Kaukolämmön tuotanto 11.2.2009

Kivihiili turvekattiloissa. Matti Nuutila Energiateollisuus ry Kaukolämmön tuotanto 11.2.2009 Kivihiili turvekattiloissa Matti Nuutila Energiateollisuus ry Kaukolämmön tuotanto Sisältö Turve / bio / kivihiili tilastoja Turve ja kivihiili polttoaineominaisuuksia Polttoteknisiä turve / kivihiili

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet BalBic, Bioenergian ja teollisen puuhiilen tuotannon kehittäminen aloitusseminaari 9.2.2012 Malmitalo Matti Virkkunen, Martti Flyktman ja Jyrki Raitila,

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2013

Teollisuuden energiankäyttö 2013 Energia 2014 Teollisuuden energiankäyttö 2013 Teollisuuden energiankulutus edellisvuoden tasolla vuonna 2013 Tilastokeskuksen lukujen mukaan teollisuuden energiankulutus vuonna 2013 oli samalla tasolla

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Bioenergian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2002 tai TOL 2008

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015

Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015 Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015 Bioenergian tulevaisuus Itä-Suomessa Joensuu 12.12.2006 Timo Tahvanainen - Metsäntutkimuslaitos (Metla) Eteneminen: - laajapohjainen valmistelutyö 2006 -

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2014

Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja

Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja Maatilojen energiakulutus on n. 10 TWh -> n. 3% koko Suomen energiankulutuksesta -> tuotantotilojen lämmitys -> viljan kuivaus -> traktorin

Lisätiedot

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Teollisuuden polttonesteet seminaari, 10.9.2015 Sisältö Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähköntuotannon

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2017

Teollisuuden energiankäyttö 2017 Energia 2018 Teollisuuden energiankäyttö 2017 Teollisuuden energiankäyttö kasvoi kaksi prosenttia vuonna 2017 Teollisuuden energiankäyttö kasvoi Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2017 kahdella prosentilla

Lisätiedot

Liite 1A UUDET PÄÄSTÖRAJA-ARVOT

Liite 1A UUDET PÄÄSTÖRAJA-ARVOT LUONNOS 6.9.2017 Liite 1A UUDET PÄÄSTÖRAJA-ARVOT Uudet energiantuotantoyksiköt noudattavat tämän liitteen 1A päästöraja-arvoja 20.12.2018 alkaen, olemassa olevat polttoaineteholtaan yli 5 megawatin energiantuotantoyksiköt

Lisätiedot

Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö 3.10.2007. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2006

Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö 3.10.2007. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2006 Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö 3.0.2007 Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2006 LÄMPÖLAITOSKYSELY 6/83/2007 Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö K. Luoma 3.0.2007 (2) LÄMPÖLAITOSTIEDOT VUODELTA

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2016

Keski-Suomen energiatase 2016 Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015 Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015 Talousvaliokunta Energiaverotus Yhdenmukaistettu energiaverodirektiivillä (EVD) Biopolttonesteet veronalaisia EVD:ssä Turpeen verotukseen ei sovelleta EVD:tä Sähköllä

Lisätiedot

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ENERGIATASE 2008

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ENERGIATASE 2008 ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ENERGIATASE 2008 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Mikkelin alueyksikkö/bioenergiatekniikka 1 Sisältö 1. Etelä-Savo alueena 2. Tutkimuksen tausta ja laskentaperusteet 3. Etelä-Savon

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2009

Teollisuuden energiankäyttö 2009 Energia 2010 Teollisuuden energiankäyttö 2009 Teollisuuden energiankäyttö laski 13 prosenttia vuonna 2009 Teollisuuden energiankäyttö oli Tilastokeskuksen tietojen mukaan 508 petajoulea (PJ) vuonna 2009

Lisätiedot

Energiapoliittisia linjauksia

Energiapoliittisia linjauksia Energiapoliittisia linjauksia Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa -kutsuseminaari Arto Lepistö Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto 25.3.2010 Sisältö 1. Tavoitteet/velvoitteet 2. Ilmasto- ja energiastrategia

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2010

Teollisuuden energiankäyttö 2010 Energia 2011 Teollisuuden energiankäyttö 2010 Teollisuustuotannon elpyminen lisäsi myös teollisuuden energiankulutusta vuonna 2010 Teollisuuden energiankulutus kasvoi Tilastokeskuksen mukaan noin 13 prosenttia

Lisätiedot

Uusiutuvat energialähteet. RET-seminaari 13.04.2011 Tapio Jalo

Uusiutuvat energialähteet. RET-seminaari 13.04.2011 Tapio Jalo Uusiutuvat energialähteet RET-seminaari 13.04.2011 Tapio Jalo Energialähteet Suomessa Energian kokonaiskulutus 2005 2005 (yht. 1366 PJ) Maakaasu 11% Öljy 27% Hiili 9% ~50 % Fossiiliset Muut fossiiliset

Lisätiedot

Öljytuotteiden hinnat laskivat viimeisellä neljänneksellä

Öljytuotteiden hinnat laskivat viimeisellä neljänneksellä Energia 2015 Energian hinnat 2014, 4. neljännes Öljytuotteiden hinnat laskivat viimeisellä neljänneksellä Öljyn tuontihintojen selkeä lasku vaikutti polttonesteiden kuluttajahintojen laskuun vuoden viimeisellä

Lisätiedot

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik Johdatus työpajaan Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik 14.9.2016 Bioenergian osuus Suomen energiantuotannosta 2015 Puupolttoaineiden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta

Lisätiedot

Päästövaikutukset energiantuotannossa

Päästövaikutukset energiantuotannossa e Päästövaikutukset energiantuotannossa 21.02.2012 klo 13.00 13.20 21.2.2013 IJ 1 e PERUSTETTU 1975 - TOIMINTA KÄYNNISTETTY 1976 OMISTAJANA LAPUAN KAUPUNKI 100 % - KAUPUNGIN TYTÄRYHTIÖ - OSAKEPÄÄOMA 90

Lisätiedot

Polttoaineiden lämpöarvot, hyötysuhteet ja hiilidioksidin ominaispäästökertoimet

Polttoaineiden lämpöarvot, hyötysuhteet ja hiilidioksidin ominaispäästökertoimet Polttoaineiden lämpöarvot, hyötysuhteet ja hiilidioksidin ominaispäästökertoimet sekä energian hinnat Seuraavassa on koottu tietoa polttoaineiden lämpöarvoista, tyypillisistä hyötysuhteista ja hiilidioksidin

Lisätiedot

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Energia 2014 Energian hinnat 2014, 2. neljännes Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Kivihiilen ja maakaasun hinnat lämmöntuotannossa laskivat toisella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Tietoja pienistä lämpölaitoksista

Tietoja pienistä lämpölaitoksista Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2010 Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2010 1 Sisältö 1 Taustaa 3 2 Muuntokertoimet 4 3 Lämpölaitosten yhteystietoja

Lisätiedot

Maapallon energiavarannot (tiedossa olevat)

Maapallon energiavarannot (tiedossa olevat) Maapallon energiavarannot (tiedossa olevat) Porin seudun kansalaisopisto 8.3.2012 Ilmansuojeluinsinööri Jari Lampinen YAMK Porin kaupungin ympäristövirasto jari.lampinen@pori.fi Energiamuodot Maailman

Lisätiedot

Hyödykkeet: aineet ja tarvikkeet

Hyödykkeet: aineet ja tarvikkeet Aineistokuvaus Hyödykkeet: aineet ja tarvikkeet Sisältökuvaus Teollisuuden Aineet ja tarvikkeet -tilasto sisältää tavaranimikkeittäisiä eli hyödykkeittäisiä arvoja määrätietoja ostetuista aineista ja tarvikkeista

Lisätiedot

A8-0392/286. Adina-Ioana Vălean ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan puolesta

A8-0392/286. Adina-Ioana Vălean ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan puolesta 10.1.2018 A8-0392/286 286 Johdanto-osan 63 a kappale (uusi) (63 a) Kehittyneillä biopolttoaineilla odotetaan olevan merkittävä rooli ilmailun kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä, ja siksi sisällyttämisvelvoitteen

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 25.9.213 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan toimialapäivät Noormarkku 31.3.2011 Ylitarkastaja Aimo Aalto Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2015

Teollisuuden energiankäyttö 2015 Energia 2016 Teollisuuden energiankäyttö 2015 Teollisuuden energiankäyttö laski 3 prosenttia vuonna 2015 Teollisuuden energiankäyttö vuonna 2015 väheni Tilastokeskuksen mukaan 3 prosenttia edellisvuodesta

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014

ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 Kajaanin yliopistokeskus 11.2.2016 ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 Sisältö 1 Itä-Suomen energiatilastointi...1 2 Tietojen tarkkuus...1 3 Aineiston keruu...2 4 Tilaston lähdetiedot...2

Lisätiedot

Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja

Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja Energia 2014 Energian hinnat 2014, 1. neljännes Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja Kivihiilen ja maakaasun kulutus pieneni lämpimän alkuvuoden seurauksena ja myös niiden hinnat lämmöntuotannossa

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot