Asumisen kalleus Ilmiö tiivistettynä
|
|
- Tero Tuominen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 15 Asumisen kalleus Ilmiö tiivistettynä Korkeat asumismenot saattavat olla ainoa syy toimeentulotuen tarpeeseen. Suuret asumiskulut saattavat aiheuttaa velkaantumista ja maksuhäiriömerkintöjä. Kohtuuhintaisia asuntoja ei ole tarpeeksi, eikä ilmiö koske pelkästään huono-osaisimpia vaan myös pieni- ja keskituloisia helsinkiläisiä. Liian kalliissa asunnossa asuvat helsinkiläiset ovat köyhyysloukussa kun suuri osa käytettävissä olevista rahoista menee asumiseen. Kalliiden asumiskustannusten yhtenä seurauksena ovat häädöt ja asunnottomuus. Suuret asumiskustannukset voivat osaltaan toimia työelämään ja koulutukseen hakeutumisen esteenä. Maahanmuuttajien asunnottomuus hidastaa kotoutumista. Kriisimajoitusratkaisuja tarvitaan enemmän. Erityisesti tarvetta on nuorilla ja helsinkiläisillä, joilla ei ole muita sosiaalisia ongelmia. Sosiaalisen raportoinnin tiedonkeruussa asumiseen liittyvät ongelmat, ja erityisesti korkeat asumiskustannukset, tuotiin esiin jokaisessa koosteessa. Kohtuuhintaista asuntoa on pääkaupunkiseudulta vaikea löytää, eikä ilmiö koske pelkästään huono-osaisimpia, vaan myös työssä käyviä pieni- ja keskituloisia helsinkiläisiä. Ongelmat koskettavat niin yksin asuvia kuin perheitäkin, nuoria ja työikäisiä sekä maahanmuuttajia. Työntekijät kuvaavat esimerkiksi tilanteita, joissa perhetilanteen muuttuminen (ero) aiheuttaa sen, että toinen jää lasten kanssa asumaan isoon ja kalliiseen asuntoon kun taas toinen ei löydä kohtuuhintaista asuntoa ja muuttaa sukulaisten tai tuttavien luokse, vailla vakinaista asuntoa olevaksi. Erityisesti kohtuuhintaisten asuntojen puute näkyy vuokramarkkinoilla ja siten sosiaalityön asiakaskunnassa, sillä suurin osa toimeentulotukea saavista asiakkaista asuu vuokralla. Asunnottomuus, asumisvaikeudet, tilapäismajoituksen puutteet, korkeat vuokrat, asuntopolitiikka... Erittäin mielenkiintoinen ja keskeinen aihealue, joka vaikuttaa talouteen, työn kannustavuuteen sekä työvoiman liikkuvuuteen, elämänhallintaan jne. (aikuissosiaalityö) Asumiseen liittyvät kysymykset ja haasteet näkyvät aineistossa selkeästi. Asumisen kalleus on yhteydessä nuorten velkaantumiseen, asumisen ongelmiin ja asunnottomuuteen. Mainitut ongelmat puolestaan altistavat nuoria mielenterveys- ja päihdeongelmille sekä hankaloittavat työnhakua, työssäkäyntiä ja opiskelua. (nuorten sosiaalityö)
2 16 Asumisen kalleudella on monenlaisia seurauksia, jotka vaikuttavat suoraan ja pitkäaikaisesti asiakkaiden elämään. Asiakkaat saattavat asua liian ahtaasti, jotta asumismenot olisivat kohtuulliset. Toisaalta korkeat asumismenot saattavat olla ainoa syy toimeentulotuen tarpeeseen. 6 Jos asuminen olisi kohtuuhintaista, toimeentulotuen tarvetta ei syntyisi. Toimeentulotukea laskettaessa hyväksytään asiakkaan menoiksi kohtuulliset asumismenot. 7 Mikäli asumismenot todellisuudessa ylittävät nämä kohtuullisiksi katsotut menot, saattaa asiakas maksaa ylimenevän osan toimeentulotuen perusosastaan, mikäli niihin ei myönnetä täydentävää toimeentulotukea. Kohtuuhintaisten asuntojen puuttuessa tämä ei työntekijöiden mukaan ole harvinaista. Asiakkaat joutuvat siis asumaan kalliimmissa asunnoissa kuin mihin heillä olisi varaa. Työntekijät kuvaavat tällaista tilannetta tasapainotteluksi yksilön edun ja yhteiskunnan normien välillä, ja he joutuvat välillä (täydentävällä toimeentulotuella) ylläpitämään tilanteita joissa asuminen on kallista ja/tai epätarkoituksenmukaista turvatakseen asumisen ylipäänsä. Toimeentulotuen perusosa on siirtymässä Kelan maksettavaksi vuoden 2017 alusta. Nähtäväksi jää, miten Kela toimii kohtuulliset asumismenot ylittävien menojen kohdalla. Saattaa olla, että ylisuuret asumismenot jäävät jatkossakin kunnan harkittaviksi. Ylikalliissa asunnossa asuminen tarkoittaa sitä, että käytettävissä olevista rahoista liian suuri osa menee asumiseen, ja liian vähän jää muihin elämisen kustannuksiin. Ilmiö koskee myös työssä käyviä, mutta varsinkin heitä, jotka yrittävät tulla toimeen etuuksilla. Pitkään jatkuessaan tilanne johtaa kerrannaisvaikutuksiin. Halvempaa asuntoa on hankala löytää, sillä niitä ei ole tarpeeksi. Toisaalta nämä ihmiset eivät myöskään ole kiireellisinä missään asuntojonoissa, sillä onhan heillä asunto. Työnteon tulisi olla kannattavaa ja korkeiden asumiskustannusten takia kannustinloukko on yleinen ilmiö pääkaupunkiseudulla. On täysin sama, mistä kombinaatiosta e:n nettotulot/kk koostuvat. Joka tapauksessa olet toimeentulotuen minimissä asuessasi yksin 700 e:n vuokralla. Vahva epäilys on, että toimeentulotuen alikäyttöä löytyy työssäkäyvien suhteen. (aikuissosiaalityö) Asiakkaat ovat saattaneet yrittää paikata tilannetta ottamalla velkaa. Velanotto ei kuitenkaan johda tilanteen helpottumiseen, jos asumismenot eivät pienene. Vuokranmaksussa voi tulla ongelmia, hoitamattomien vuokravelkojen seurauksena voi olla häätö, ja asunnottomuus. Vuokranmaksun ongelmat ja velkaantuminen voivat johtaa maksuhäiriömerkintään, mikä entisestään vaikeuttaa asunnon saamista. Maksuhäiriömerkinnän omaavat asiakkaat eivät ole haluttuja vuokralaisia, ja käytännössä heidän valinnanvaransa on kapeampi kuin muiden. He eivät esimerkiksi saa kotivakuutusta, ja kotivakuutus on usein vuokrasopimuksen tekemisen ehtona. He ovat pakotettuja ottamaan vastaan toivottua kalliimman asunnon, mikäli sellaisen sattuvat saamaan. 6 Mikäli asiakas saa toimeentulotukea, hänen käytettävissä olevat varansa ovat vähäiset toimeentulotuki on viimesijainen etuus, jonka tarkoituksena on turvata välttämättömät menot. Pitkäaikainen toimeentulotuella eläminen tarkoittaa pitkäaikaista niukkuutta ja köyhyyttä. 7 Vuonna 2015 Helsingin suositukset kohtuullisiksi menoiksi olivat esimerkiksi yhdeltä hengeltä 675 euroa, kahdelta hengeltä 800 euroa, kolmelta hengeltä 925 euroa ja neljältä hengeltä euroa.
3 17 Helsingin huonoa asuntotilannetta vaikeuttaa entisestään maan sisäinen muuttoliike, joka suuntautuu pääkaupunkiseudulle. Helsinkiä kuvataan koosteissa vetovoimaiseksi paikaksi, jonne halutaan muuttaa, vaikkei asunnosta olisi tietoakaan. Ilmiö liittyy erityisesti nuoriin ja maahanmuuttajiin. Maahanmuuttajien kohdalla työntekijät kuvaavat pari tyypillistä tilannetta: pakolaisperhe on alun perin asutettu muualle Suomeen, mutta perhe muuttaa Helsinkiin joko asunnottomaksi tai ylikalliiseen asuntoon; turvapaikanhakija asuu turvapaikkaprosessin ajan yksityismajoituksessa (käytännössä sukulaisilla, tuttavilla), ja oleskeluluvan saatuaan ilmoittaa osoitteekseen poste restanten, jolloin status muuttuu virallisestikin asunnottomaksi. Työntekijät tuovat esiin myös asumisen kalleuden sosiaalipoliittisen ulottuvuuden, ja tätä näkökulmaa painotetaan erityisesti aikuissosiaalityössä. Asumisen korkeiden kustannusten maksajina ovat asiakkaiden lisäksi kunta ja valtio. Verorahoilla tuetaan toki sosiaalista rakentamista, mutta rakennusyhtiöitä tuetaan myös asumiseen kohdistuvien tukien muodossa. Työntekijät näkevät, että asumista tukemalla ylläpidetään korkeita kustannuksia, ja että raha virtaa yksityisten rakennusyhtiöiden taskuihin. Seitsemän vuotta jatkunut taantuma ei ole hidastanut kiinteistöbisnestä, vaan vuokrat nousevat pääkaupunkiseudulla aina vaan. Samanaikaisesti palkat ja eläkkeet eivät ole nousseet, työttömyys kasvaa ja väkeä siirtyy koko ajan enemmän pääkaupunkiseudulle. Jatkuvasti kiinteistöbisnekseen kohdentuu entistä enemmän yhteiskunnan tukia korkeiden vuokrien osittaisina maksajina. (aikuissosiaalityö) Lisäksi on todettava, että on yhteiskunnallisesti kestämätön tilanne, että sosiaalitoimi ylläpitää korkeaa vuokratasoa hyväksymällä/maksamalla tulonsiirroilla korkeita vuokria. (sosiaaliohjaus) Asumisen tukemisella nähdään olevan myös yksilöä passivoivia vaikutuksia. Kallis vuokra-asunto voi osaltaan toimia työelämään ja kouluun hakeutumista hidastavana tekijänä. Nuoren tilanteen muuttuessa tämän oikeus toimeentulotukeen saattaa poistua, eikä muutos välttämättä ole taloudellisesti kannattavaa, jos esimerkiksi pienipalkkainen työ ei käytännössä paranna taloudellista tilannetta millään lailla. Työntekijät kuvaavat tilanteita, joissa nuori asiakas ei miellä vuokraa sellaiseksi laskuksi, joka hänen pitää itse maksaa, varsinkin jos se on pitkään maksettu hänen puolestaan. Jos asiakkaan tilanne sitten muuttuu siten, että hänellä onkin varaa maksaa asumismenonsa itse, voi niiden suuruus tulla yllätyksenä. Työntekijät kritisoivat toisaalta käytäntöä, jossa nuorta tuetaan itsenäistymään ja muuttamaan pois kotoa, vaikka tällä ei ole mahdollisuutta tulla toimeen omilla tuloillaan. Toisaalta kritiikkiä herättää myös se, että vanhempien kanssa asuvan täysi-ikäisen nuoren asumismenoja maksetaan vanhemmille. Aikuissosiaalityössä tehdään töitä asunnottomien kanssa. Asunnottomuus on yksi seuraus kalliista asumiskustannuksista. Muina asunnottomuuden syinä kirjoituksissa mainitaan mielenterveys- ja päihdeongelmat, erotilanteet (erityisesti miesten kohdalla), ja asumisen vaikeudet kuten häiriökäyttäytyminen. Maahanmuuttajien kohdalla se viivästyttää kotoutumista, ja kaikkien asiakasryhmien kohdalla se tekee elämisen hallinnasta ylipäänsä erittäin hankalaa. Työntekijät kuvaavat suurena ongelmana sen, että
4 18 asuntolapaikkoja tai väliaikaisia kriisiasumispaikkoja ei ole tarpeeksi. Aikuissosiaalityön koosteiden mukaan väliaikaisen, nopeasti saatavan asumisratkaisun tarpeessa on tätä nykyä entistä enemmän myös sellaisia asiakkaita, joilla ei ole muita sosiaalisia ongelmia. Erityisesti sosiaalityöntekijät ovat huolissaan tavallisista nuorista, joilla ei ole asuntoa. Asunnottomiin nuoriin kuului selvästi asunnottomia ja moniammatillista apua tarvitsevia nuoria mutta myös nuoria joiden asunnottomuuden ensisijaisena ongelmana näyttäytyi ensimmäisen oman asunnon saaminen vaikeus. (nuorten sosiaalityö) Muina asumiseen liittyvinä ongelmina mainittiin asumispalveluiden monimuotoisuuden puute ja yksilölliset tarpeet paremmin huomioivia palveluasumisratkaisuja. Työntekijät kaipasivat asumispalveluihin enemmän yhteisöllisiä vaihtoehtoja ja kuntouttavia elementtejä, josta saisi paremmat mahdollisuudet itsenäiseen asumiseen. Työntekijöiden ratkaisuehdotukset Kaupunkitaso Vuokrien säännöstelyllä varmistettaisiin se, että vuokrataso olisi kohtuullinen. Pieniä, kohtuuhintaisia asuntoja tulisi rakentaa tarvetta vastaavasti. Nuorille voisi olla oma kiintiö Stadin asunnoilta. Monimuotoiseen asumiseen tulisi kannustaa (kimppakämpät, yhteisöllinen asuminen, alivuokraus). Asuinalueille tulisi rakentaa sekä vuokra- että omistusasuntoja, ja ne tulee suunnitella eri ikä- ja asukasryhmät huomioiden. Sosiaali- ja terveysvirasto Asumisneuvontaa tulisi lisätä niin nuorille kuin muillekin ryhmille. Kriisimajoituspaikkoja pitäisi olla tarjolla enemmän erityisesti nuorille, mutta ylipäänsä henkilöille joilla ei ole muita sosiaalisia ongelmia kuin asunnon puute. Erityisesti tarvitaan päihteettömiä tilapäis- ja kriisimajoituspaikkoja. Tuetun asumisen valikoimaa pitäisi laajentaa myös kevyempää tukea tarvitseville.
5 19 Tilasto- ja tutkimusfaktaa Helsinkiin muutti vuoden 2014 aikana henkeä, Helsingistä muutti pois Helsingin sisällä muuttaneita oli vuoden aikana Asuntojen vuokrat ovat kasvaneet kovemmin kuin ansiotaso. 9 Yleistä asumistukea sai Helsingissä marraskuussa 2015 yhteensä ruokakuntaa. Kasvua tammikuusta 2012 on 53 %. 10 THL:n laskelmien mukaan 71 % yleistä asumistukea saavista talouksista ja 37 prosenttia työmarkkinatukea saavista talouksista saa myös toimeentulotukea. 11 Helsingissä oli vuoden 2014 marraskuussa asunnotonta, näistä pitkäaikaisesti asunnotonta ja 700 alle 25-vuotiaita. 12 Vuoden 2014 lopussa kaupungin vuokra-asuntoa haki noin vuotiasta ja yli vuotiasta asunnotonta tai muuttouhkaista nuorta, mikä on molemmissa ikäluokissa noin henkeä enemmän kuin vuonna Runsaat puolet helsinkiläisistä ATH-kyselyn vastaajista (55 %) ovat erittäin tai melko tyytyväisiä asumiskustannuksiinsa ja 23 prosenttia oli melko tai erittäin tyytymättömiä. Yksinhuoltajien asema oli heikoin, sillä heistä asumiskustannuksiin tyytymättömiä oli 41 prosenttia Tilastokeskus 9 Tilastokeskus, Helsingin kaupungin tietokeskuksen laskelmia. 10 Kela, Kelasto-raportti 11 Perusturvan riittävyyden arviointiraportti Työpapereita 1/2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 12 ARA Kaikkonen R & Murto J & Pentala O & Koskela T & Virtala E & Härkänen T & Koskenniemi T & Ahonen J & Vartiainen E & Koskinen S. Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen perustulokset Verkkojulkaisu: Helsingin kaupungin tietokeskuksen laskelmia.
Sosiaalinen raportointi kokemuksia asiakastiedon keruusta Helsingissä Auri Lyly
Sosiaalinen raportointi kokemuksia asiakastiedon keruusta Helsingissä 13.10.2016 Auri Lyly Sosiaalinen raportointi pähkinänkuoressa Menetelmänä systemaattinen tiedonkeruu asiakastyötä tekeviltä työntekijöiltä
Sosiaalinen raportointi kokemuksia asiakastiedon keruusta Helsingissä Auri Lyly
Sosiaalinen raportointi kokemuksia asiakastiedon keruusta Helsingissä 13.6.2016 Auri Lyly Mistä on kysymys? Syrjäytyminen, köyhyys, yksinäisyys ja muut pirulliset (wicked) sosiaaliset ongelmat liittyvät
Talousvaikeudet, velkaantuminen
20 Talousvaikeudet, velkaantuminen Ilmiö tiivistettynä Talousvaikeuksien taustalla on usein esimerkiksi työttömyys, sairastuminen tai muu toimeentuloa heikentävä elämäntilanne. Tulojen epäsäännöllisyys
Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti
Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti 16.2.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki
Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen. Raija Kostamo
Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen Raija Kostamo 28.3.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki Opintotuen
Tutkimuksia ja raportteja 2 / 2016
1 Tutkimuksia ja raportteja 2 / 2016 Sosiaalinen raportointi asiakastiedon tuottajana Esimerkkinä aikuissosiaalityö ja lastensuojelu Auri Lyly 2 3 KUVAILULEHTI Tekijä(t) Auri Lyly Julkaisun nimi Sosiaalinen
ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ
ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ 17.10.2012 Eeva Kostiainen Kaupunkitutkimus TA Oy Liikkuvuus asunnottomuuden ja asuntokannan välillä Tutkimuksen lähtökohtia Kattava kvantitatiivinen rekisteritutkimus
#Kotiin2026 Miten poistaa asunnottomuus kahdessa hallituskaudessa? Y-SÄÄTIÖN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET
#Kotiin2026 Miten poistaa asunnottomuus kahdessa hallituskaudessa? Y-SÄÄTIÖN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1 2 Keitä me olemme? Yli 6 500 asuntoa erityisryhmille ERITYISASUMINEN KOHTUUHINTAINEN VUOKRA-ASUMINEN
Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio
Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:
Toimeentulotuki ja asumiskustannukset
Toimeentulotuki ja asumiskustannukset 17.4.2019 Signe Jauhiainen @SigneJauhiainen Asumisen tukeminen Asuntomarkkinat Sosiaaliturva 2 18.4.2019 Milj. euroa Kelan maksamat asumisen tuet Yleinen asumistuki
Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja
Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1
ISSN 1237-1288. Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067. Selvitys 1/2012.
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067 Selvitys 1/2012 Asunnottomat 2011 16.2.2012 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998
ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA. Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari
ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari 5.9.2018 Yleistä Espoon kaupungin asumisneuvonnasta Hanke on osa Espoon Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma (AUNE 2016-2019).
Nuoret toimeentulotuen saajat. Tuija Korpela & Minna Ylikännö Kelan tutkimusryhmä Pieksämäen koulukunnan kesätapaaminen
Nuoret toimeentulotuen saajat Tuija Korpela & Minna Ylikännö Kelan tutkimusryhmä Pieksämäen koulukunnan kesätapaaminen 14.6.2017 Tausta Toimeentulotuen saaminen nuorten joukossa muuta väestöä yleisempää
Yksinäisyyteen puuttuminen koetaan sosiaalityössä haasteellisena. (nuorten sosiaalityö)
25 Osattomuus Ilmiö tiivistettynä Yksinäisyys ja sosiaalisten kontaktien puute kuormittavat asiakkaita yleisesti. Pitkään jatkuessaan tilanne saattaa johtaa aloite- ja toimintakyvyn alenemiseen ja elinpiirin
Asunto ensin -periaate
Asunto ensin -periaate kotouttamisen ja integraation lähtökohtana? Marko Kettunen Maahanmuuttajat metropolissa seminaari 19.8.2010 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000
Toimeentulotuen ja asumistuen yhteys
Toimeentulotuen ja asumistuen yhteys Pasi Moisio Vähimmäisturvayksikkö Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja -talouden osasto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Työelämän ja sosiaaliturvan yhteensovitus
Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa
Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa Vuosi 2017 tilastojen ja kokemusten näkökulmasta Venla Saarinen suunnittelija Kela, Etuuspalvelut, Toimeentulotukiryhmä Perustoimeentulotuen saajakotitaloudet
Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut
Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma 10.11.2017 Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Esityksen sisältö Tuettua asumista hakevien asiakkaiden toimintakyky (käytäntötutkimus)
Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö
Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä 1 Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö Suomalaisen asunno-omuustyön asiantun1ja Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja ja asunnottomuustyön
TARMO-työryhmä: pienituloisimmat ja tuettu asuminen. Tuomas Sukselainen
TARMO-työryhmä: pienituloisimmat ja tuettu asuminen Tuomas Sukselainen 17.6.2011 SATA-komitean ehdotus lähtökohtana (1) Pyritään siihen, että yleisen asumistuen piirissä pitkään olevista nykyistä suurempi
Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2016 1 (5) 5 Sosiaalinen raportointi asiakastiedon tuottajana sosiaali- ja terveysvirastossa HEL 2016-002958 T 00 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Taustaa päättää
Kaupunkitutkimus- ja metropolipolitiikkaohjelma METROPOLIA-ALUE MUUTOKSESSA 14.3.2014 VTT, Tutkija Marja Katisko, Diak
Kaupunkitutkimus- ja metropolipolitiikkaohjelma METROPOLIA-ALUE MUUTOKSESSA 14.3.2014 VTT, Tutkija Marja Katisko, Diak Maahanmuuttajien asunnottomuus kasvanut pääkaupunkiseudulla (ARA:n tilastot; Kostiainen
Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle. Verkkokonsultit Poske Erikoistutkija Paula Saikkonen
Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle Verkkokonsultit Poske 29.5. Erikoistutkija Paula Saikkonen 1 Blomgren, S., Kivipelto, M., Karjalainen, J., Karjalainen P., Saikkonen, P. & Saikku,
JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto
JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto 31.1.2017 10.1.2017 Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi auttamaan yli pahimpien talousvaikeuksien.
Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere
Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 24.1.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan
ASUNNOTTOMUUSTYÖTÄ 10 VUOTTA LAHDESSA
ASUNNOTTOMUUSTYÖTÄ 10 VUOTTA LAHDESSA Asumissosiaalisen työn teemapäivä 15.10.2018 Lahti Ari Juhanila, asuntoasiainpäällikkö PAAVOSTA AUNEEN JA AKUUN JA ASTAAN PAAVO metsien mies, ikääntynyt alkoholisti
Case Voimanpesä Jussi Sorsimo p Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Timeline Analytics Oy
TALOUDELLISET VAIKUTUKSET ESILLE ASIAKASSUUNNITELMAN AVULLA Case Voimanpesä Jussi Sorsimo p. 0400-561 040 Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Timeline Analytics Oy TALOUDELLISET VAIKUTUKSET ESILLE VOIMANPESÄ
Köyhyyden monet kasvot
Köyhyyden monet kasvot Maria Viljanen, Terveyden ja hyvinvoinnin yksikön päällikkö, SPR keskustoimisto 3.12.2018 Kemi Ruokaa ja osallisuutta -seminaari AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA HJÄLPARE NÄRÄ DIG Mitä on
R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A
R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A M i t e n n u o r t e n a s u m i s e n h a a s t e i s i i n v a s t a t a a n SUOMESSA ON 1600 ASUNNOTONTA ALLE 25-VUOTIASTA.
Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere
Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 16.3.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan
Häätöjen ennaltaehkäisy ja
Häätöjen ennaltaehkäisy ja asumisen sosiaaliohjaus Vantaalla 25.9.2015 Dimitri Hedman, Sari Heiskanen, Sara Juntunen, Tanja Turunen Asumisen sosiaaliohjaus on aloitettu Vantaalla syyskuussa 2009 osana
Asuminen mikä on yhteiskunnan rooli? TOIMI-hankkeen seurantaryhmä Majvik, Essi Eerola (VATT)
Asuminen mikä on yhteiskunnan rooli? TOIMI-hankkeen seurantaryhmä Majvik, 20.3.2018 Essi Eerola (VATT) Asuminen perusoikeutena Perustuslain 19 : julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon
HE 161/2017 laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta
HE 161/2017 laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Ympäristövaliokunta 8.11.2017 1 8.11.2017 Sanna Pekkarinen Yleisen asumistuen pääpiirteet Yleisen asumistuen tarkoituksena on alentaa
Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana
Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana Pasi Moisio Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Järjestelmät -osasto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos XII Bruno Sarlin seminaari
Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä
Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä 17.10.2012 Tuula Tiainen Rakennetun ympäristön osasto tuula.tiainen@ymparisto.fi Erityisryhmät ja asuminen
Ennen asunnonhakua: Kun kiinnostava asunto löytyy: Kartoita omia tuloja ja menojasi Selvitä mihin asumisen tukiin ja etuuksiin sinulla on mahdollinen oikeus (ole tarvittaessa yhteydessä oman kuntasi sosiaalitoimeen
Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto
Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen
ARAn asuntomarkkinakysely kunnille ja asunnottomuuden tilastointi
ARAn asuntomarkkinakysely kunnille ja asunnottomuuden tilastointi Hannu Ahola 3.10.2012 12.10.2007 Tekijän nimi Historia ja tarkoitus Asuntomarkkinakyselyjä on tehty kunnille 1980-luvun puolivälistä lähtien
Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista
Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista Ympäristövaliokunta 29.9.2016 Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen yksityisten
Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki
Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Piia Wallenius, Aikuisten sosiaalipalvelut 1 Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki - Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki
Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät Erikoistutkija Paula Saikkonen
Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Erikoistutkija Paula Saikkonen 1 Blomgren, S., Kivipelto, M., Karjalainen, J., Karjalainen
Kunnan asuntomarkkinaselvitys (ARA3b) lähetetään ARAan 8.12.2015 mennessä sähköisellä lomakkeella Suomi.fi -sivuston kautta:
LOMAKKEEN ARA3b TÄYTTÖOHJE Yleistä Kunnan asuntomarkkinaselvitys (ARA3b) lähetetään ARAan 8.12.2015 mennessä sähköisellä lomakkeella Suomi.fi -sivuston kautta: www.suomi.fi/suomifi/tyohuone/viranomaisten_asiointi/
- Kohti lapsiperheiden asumisen turvaamista Marja Manninen ja Habiba Ali
- Kohti lapsiperheiden asumisen turvaamista Marja Manninen ja Habiba Ali Voimanpesä I Voimanpesähanke I oli tutkimus- ja kehittämishanke, jonka päätavoitteena oli interventiomalli, jonka avulla ennalta
Yleinen asumistuki Helsingissä 2010
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 2 211 Yleinen asumistuki Helsingissä 21 Yleistä asumistukea sai Helsingissä noin 2 ruokakuntaa. Helsingin asuntokunnista 8 prosenttia sai yleistä asumistukea.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (8) 83 V 13.2.2019, Valtuutettu Suldaan Said Ahmedin aloite kuntoutumista tukevan palvelukeskuksen perustamisesta asunnottomille päihteitä käyttäville nuorille HEL
Maahanmuuttajien asumisneuvonnan kokemuksia Tampereella
Maahanmuuttajien asumisneuvonnan kokemuksia Tampereella Sarviksen sosiaaliasema/maahanmuuttajien alkuvaiheen palvelu 1 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Mari Selin-Kivenvuori Sosiaalipalvelupäällikkö Maritta
Tietoja perheiden asumisen ongelmasta
Yleistä Voimanpesähanke on tutkimus- ja kehittämishanke, jonka päätavoitteena on luoda peruspalveluiden rinnalle interventiomalli, jonka avulla ennalta ehkäistään perheiden asunnottomuutta. Tätä nelivuotista
HE 161/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta
HE 161/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Lauri Lehtoruusu Asiamies, Suomen opiskelija-asunnot SOA ry Ympäristövaliokunta 21.11.2017 Vaikutus
Opiskelijat yleisen asumistuen piiriin
Opiskelijat yleisen asumistuen piiriin Kuulemistilaisuus Ympäristövaliokunta 16.11.2016 Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen yksityisten
Yksinasuvat ovat hyvin monimuotoinen
Perusturvan riittävyys yksinasuvilla Yksinasuvat ovat muita kotitalouksia heikommassa asemassa sosiaalisten riskien kohdatessa. Lisäksi yksinasuvien elinkustannukset ovat suhteessa suuremmat kuin suurempien
Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma
Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Tausta Kh hyväksyi valtion ja Espoon kaupungin välisen aiesopimuksen 2012-2015 pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi 18.6.2012.
Selvitys 1/2017. Asunnottomat
1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Lisätiedot: Hannu Ahola Puh. 0400 996 067 Selvitys
1. Perustoimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet:
TAMPEREEN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET 1.3.2011 ALKAEN Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta 16.2.2011 / 28 (Dnro TRE: 1393 /05.02.00/2011) 1. Perustoimeentulotukea
Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää vahvistaa toimeentulotuen myöntämiskäytännön ohjeistuksen 1.12.2009 alkaen.
Toimeentulotukiohjeistuksen tarkistus Stlk 14.10.2009, 144 Toimeentulotuki on viimesijainen kuntalaisen taloudellinen tuki. Tukeen on oikeutettu silloin, kun henkilö on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloaan
Selvitys 2/2014. Asunnottomat 2013 14.2.2014
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola (tilastot) Puh. 4 996 67 Saara Nyyssölä Puh. 4 172 4917 Selvitys 2/214 Asunnottomat 213 14.2.214 Asunnottomuustiedot perustuvat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen
Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto
Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Kempele 22.8.2016 Sisäministeriö Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Työ- ja elinkeinoministeriö Migri Kiintiöpakolaiset ELY-keskus OLE Kunnat Kotouttaminen
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveys ja asuminen - vuonna 2010 työkyvyttömyyseläkkeensaajista mielenterveyden
Sosiaalinen raportointi Helsingissä kokemuksia Auri Lyly
Sosiaalinen raportointi Helsingissä kokemuksia 13.5.2016 Auri Lyly Sosiaalinen raportointi pähkinänkuoressa 1. Menetelmänä systemaattinen tiedonkeruu asiakastyötä tekeviltä työntekijöiltä Pohjautuu asiakastyön
YHTÄ SELVIYTYMISTÄ PÄIVÄSTÄ TOISEEN
YHTÄ SELVIYTYMISTÄ PÄIVÄSTÄ TOISEEN Nuorten asunnottomuusilmiö Lahdessa Mari Hannikainen, Emma Peltonen & Marjo Kallas Opinnäytetyön rakenne tiivistelmä ja johdanto tutkimuksen tausta; paavot, nuorten
SOSIAALILAUTAKUNNAN 17.12.2015 HYVÄKSYMÄ OHJE: ASUMISMENOT
SOSIAALILAUTAKUNNAN 17.12.2015 HYVÄKSYMÄ OHJE: ASUMISMENOT Asumismenot Toimeentulotuessa asumismenoja huomioitaessa tarkoituksena on viimesijassa turvata henkilön/perheen asuminen. Asumismenojen tarpeellista
Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista
Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista 11.11.2015 Mika Kuismanen Kansantalousosasto Miksi valtiovarainministeriö on kiinnostunut Araasuntojen asukasvalinnoista
Espoon kaupunki Pöytäkirja 361. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3850/2016 00.04.00.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 131 26.10.2016 361 Valtion ja Espoon kaupungin välinen sopimus asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman
Työeläkepäivät. Markku Lehto 17.11.09
Työeläkepäivät Markku Lehto 17.11.09 Mitä on perustoimeentulo Perustuslaki 19 Oikeus sosiaaliturvaan. Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään
Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet
Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Riikka Kimpanpää Johtava sosiaalityöntekijä/projektipäällikkö Tampereen kaupunki 1 Toimeentulotuen tarkoitus ja oikeus sosiaaliturvaan Toimeentulotukilaki
Esimerkki 1: yksin asuva työtön* saa työtarjouksen 2000 / kk
Esimerkki 1: yksin asuva työtön* saa työtarjouksen 2 / kk 2 2 Ansiopäiväraha 1 249 /kk Nettohyöty 2 / kk bruttopalkasta vajaat 33 => veroihin ja asumistuen laskuun lähes 84 % 1 1 Verot Vuokra (asumistuen
Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi
Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Lähtökohdat - Norrköping 2012 - mielenterveyskuntoutujien tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen tulosperusteinen
ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 4/219 Lisätietoja: 28.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 218 Kela maksoi asumistukia vuonna 218 yhteensä 2 112 milj.
Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely
Omaishoitajien valmennus Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Toimeentulotuki Toimeentulotuki koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä
PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN?
PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN? Timo Kauppinen, THL 12.11.2018 Paljonko suomalaiset käyttävät tuloistaan asumiseen? / Timo Kauppinen 1 TÄMÄ ESITYS Asumismeno/kustannusrasitteen erilaiset
Selvitys 1/2015. Asunnottomat 2014 29.1.2015. Ulkona, tilap.suoj., asuntoloissa. Kuvio 1. Asunnottomien määrä 1987 2014.
1987 1988 1989 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 Lisätiedot: Hannu Ahola (tilastot) Puh. 4 996 67 Mari Stycz Puh. 5 572 6727 Selvitys 1/215
Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille
Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille 1. Vastaajan tiedot / Taustamuuttujaosio Vastaajaa koskeva tieto 1.1. sukupuoli mies nainen 1.2. ikä alle 20 vuotta 20 30 vuotta 31 40 vuotta yli 40 vuotta 1.3.
Kotoutumisen tukeminen maahanmuuttajien asumisessa
- Hankkeen viestit suoraan kentältä 28.9.2017 Kotoutumisen tukeminen maahanmuuttajien asumisessa Projektikoordinaattori Melis Arı-Gürhanlı Melis.ari@moniheli.fi 050 309 3925 Projektityöntekijä Çisil Heltimoinen
Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016
Tilastokatsaus Lisätietoja: 15.02.2017 Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307, etunimi.sukunimi@kela.fi Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016 Kela maksoi asumistukia vuonna 2016 yhteensä
Köyhyyden poistaminen on koko yhteiskunnan etu Dos. Timo Pokki Lahden diakonialaitos 6.5.2010 Mitä on globaali köyhyys? Köyhyyden mittaamiseen ei ole yhtä yleisesti hyväksyttyä ja kiistatonta mittaria.
Ikääntyneiden köyhyys Helsingissä Vanhusneuvoston kokous Hanna Ahlgren-Leinvuo, tutkija Helsingin kaupungin tietokeskus
Ikääntyneiden köyhyys Helsingissä Vanhusneuvoston kokous 26.4.2017 Hanna Ahlgren-Leinvuo, tutkija Helsingin kaupungin tietokeskus % Työikäiset ja ikääntyneet tuloluokittain vuonna 2014, osuus % ikäryhmän
TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET
ESPOON KAUPUNKI 1 (5) TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET Espoon ohjeistus nojautuu sosiaali- ja terveysministeriön oppaaseen toimeentulotukilain soveltajille. Ministeriön ohjeisiin on lisätty tarvittavin
Toimeentulotuen tarkoitus
Toimeentulotuen tarkoitus Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä.
Miten menee Etelä-Pohjanmaa?
Päivähoitoikäisten lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Etelä-Pohjanmaalla Ilo kasvaa liikkuen varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Miten menee Etelä-Pohjanmaa? 13.10.2016 Asiantuntijatyöryhmä
Lapsiperheiden asumisen ongelmien käsittely sosiaalitoimessa
Lapsiperheiden asumisen ongelmien käsittely sosiaalitoimessa Antti Sarantaus Ammatillinen lisensiaatintutkimus Jyväskylän yliopisto Sosiaalityö Hyvinvointipalveluiden erikoisala Saimaan ammattikorkeakoulu
Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Pirjo Ylöstalo, Kela Puh. 020 63 41390 Selvitys 1/2011 Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 1.2.2010 Yleistä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 12.09.2016 Sivu 1 / 1 2502/2016 10.04.00 Kaupunginhallitus 211 20.6.2016 Valtuusto 104 22.8.2016 122 Valtuustokysymys konttirakentamisesta eli konttitalojen mahdollisuudesta yhtenä asuntopulan
N U O R T E N A S U M I S O H J A U S
N U O R T E N A S U M I S O H J A U S 1 0. 5. 2 0 1 9 M I K Ä N A L? 24 p a i k a l l i s y h d i s t y k s e n v a l t a k u n n a l l i n e n k e s k u s j ä r j e s t ö 7 v a l t a k u n n a l l i s
Työllisyydestä, koulutuksesta ja vuokrista
Työllisyydestä, koulutuksesta ja vuokrista Työllisyysaste koulutusasteittain Vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien osuus 25-39-vuotiaista Uudenmaan ja muun Suomen kehityksen eroja Toimeentulotuen
AUNE tilannekatsaus K E VÄT S EMI N A A R I
AUNE tilannekatsaus K E VÄT S EMI N A A R I 1 7. 4. 2 0 1 9 2018 asunnottomuustilanne lyhyesti Suomessa oli yhteensä 5 482 asunnotonta, joista yksineläviä oli 4 882. Yksinelävistä: Pitkäaikaisasunnottomia
TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS
TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Saapunut / 20 Rek.nro. Täyd. / 20 Päätös nro. Hakijan velvollisuus on täyttää toimeetulotukihakemus asianmukaisesti kaikilta osin (Hall.laki 16, 17). Hakemukseen tulee liittää kaikki
ASUMISSOSIAALINEN TYÖOTE JA ASUMISNEUVONTA Pohdintaa asumissosiaalisesta työotteesta ja asumisneuvonnasta, sen syistä ja ratkaisuista
ASUMISSOSIAALINEN TYÖOTE JA ASUMISNEUVONTA Pohdintaa asumissosiaalisesta työotteesta ja asumisneuvonnasta, sen syistä ja ratkaisuista Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat hanke - varhainen välittäminen,
Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %
1 Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina Liite 7 perusturvalautakunta 19.2.2019 19 1. Perheen taustatiedot Asuinkunta Keuruu 39,5 Petäjävesi 29,1 Multia 31,4 2 4 6 8 10 Kaikki vastaajat ( KA: 1. 92, Hajonta:
KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011
KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö
Yliopisto-opiskelija sosiaalitoimessa Terveyden edistämisen koulutuspäivä 4.6.2014 Voiko opiskelija syrjäytyä Entä sitten?
Yliopisto-opiskelija sosiaalitoimessa Terveyden edistämisen koulutuspäivä 4.6.2014 Voiko opiskelija syrjäytyä Entä sitten? Johtava sosiaalityöntekijä Eija Huovila Nuorten palvelut, pohjoisen nuorten sosiaalityö,
Mikä on OTAVA-malli. OTAVA= Oman talouden valtias. Sosiaaliohjauksen työväline alkuvaiheen pakolaisten kanssa työskenteleville
Mikä on OTAVA-malli OTAVA= Oman talouden valtias Sosiaaliohjauksen työväline alkuvaiheen pakolaisten kanssa työskenteleville OTAVA koostuu seitsemästä eri talouden hallintaan liittyvästä osaamistavoitteesta
Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä
Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä Elina Ahola Tutkija, Kelan tutkimusosasto Väliinputoaminen ja sosiaaliset oikeudet -seminaari Kelan päätalo, 21.11.2013 Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä
Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012
asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.
TUAS - Nuorten tuettu asuminen
TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan
Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet 1.1.2014 alkaen
TAMPERE 1 (5) TRE: 5808/05.02.00/2013 Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet 1.1.2014 alkaen Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta 25.9.2013/97 1. Perustoimeentulotukea koskevat
Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki
Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)
Voutilakeskus Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen
Voutilakeskus 23.2.2017 Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen Asumispalvelussa (hoitomaksun + 60 /kk lisäksi) asuva asiakas maksaa itse vuokran ja muut asumismenot (mm. sähkö, vesi, kotivakuutus). Vuokran
Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola
Infotilaisuus maahanmuuttajille Toimeentulotuki 22.2.2017 Sampola Mistä toimeentulotukea voi hakea? KELA KUNTA Perustoimeentulotuki 1.1.2017 alkaen Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuki
HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI
HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI PRO SOS -HANKE ESR-hanke (2016 2019) 7 sosiaalialan osaamiskeskusta, 94 kuntaa ja Kuntaliitto Tavoitteena: selkeyttää ja vahvistaa aikuissosiaalityön asemaa varmistaa asiakaslähtöinen
Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet alkaen
TAMPERE 1 (5) Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet 1.11.2016 alkaen Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta 28.9.2016 1. Perustoimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet: 1.1.