MATKAILUN HANKETOIMINTA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MATKAILUN HANKETOIMINTA"

Transkriptio

1 MATKAILUN HANKETOIMINTA OHJELMAKAUSI MATKATOIMIALA Matkailun edellinen ohjelmakausi käytettiin eripuolilla maakuntaa erilaisten perusmatkailupalvelujen kehittämiseen. Kehittämistoiminnan tuloksena maakuntaan on syntynyt uusia matkailualan yrityksiä, joiden palvelujen ja tuotteiden saaminen kaupalliseen toimintaan on ehdottaman tärkeää matkailun tuloksellisuuden onnistumiselle. Jotta tuloksen teko saadaan onnistumaan on koko matkailun rakennetta uskallettava tarkastella ja tehtävä tarvittavat kehitystoimenpiteet. Hanke toiminnalla tehtäviä kehittämistoimenpiteitä varten rahoittajat ovat muodostaneet johtoryhmän, joka toimi-alavetäjän laatiman ehdotuksen pohjalta on sopinut hanketoiminnan yhteisistä toimintamenetelmistä ja tavoitteista. JOHTORYHMÄ Ryhmän tehtävänä on matkailun kehittämisen päälinjojen luominen (MYR:n toimintalogiikan mukaisesti). Matkailun johtoryhmän jäsenet ovat: Jaakko Ryymin, T&E-keskus, maaseutukeskus Paula Kerttunen, T&E-keskus, yritysosasto Eija Haatanen, T&E-keskus, työvoimahallinto Matti Kaipainen, Finnvera Oyj Tuula Paananen, Nordia Oy Tapani Mattila, Keski-Suomen liitto Kari Suoranta, Keski-Suomen liitto, matkatoimiala Tehtävät: Kukin edustaja tuo oman osaamisalueensa tietämyksen (EUsäännöstöt, rahoitussäännöstöt, mahdolliset julkiset rahoitus tahot; matkailun pääsisällön osaaminen ja hallinnoinnin osaaminen) ja näin vaikuttaa toimialan kehittämiseen. 1

2 HANKETOIMINTA 2 Tapa toimia - Kukin edustaja on nimetty omassa yksikössään matkahankkeiden käsittelijäksi. - Johtoryhmä käsittele periaatteita, ei kaikkia hankkeita. - Kukin edustaja viestittää omassa yksikössään sovituista asioista. - Kukin edustaja edellyttää matkahankkeilta sovittuja kriteereitä. - Toimialavetäjä saa vaikuttaa muihin kuin yrityskohtaisiin hankkeisiin (T&E-K:n yritysosasto, Finnvera, Nordia). - T&E-K:n hankeryhmän käsittelyn jälkeen jokainen rahoittaja tekee itsenäiset päätökset. - Johtoryhmä kokoontuu toimialavetäjän kutsusta 3 4 x vuodessa - Finnvera ja Nordia ova tietoisia paikallisen julkishallinnon kehittämisperiaatteista. Rahoitukset täydentävät toisiaan. Johtoryhmätyöskentelyn vahvuudet/etuisuudet - Yhtenäinen politiikka selkiyttää rahoituspäätösten tekoa. - Yrittäjille samanlainen vastaus eri rahoittajilta (=samat vaateet) - Ristiveto pienenee. - Rahoituspäällekkäisyydet vähenevät. - Toimialapäällikkö toimii T&E-K:n ja liiton asiantuntijana - Ohjaa yrittäjiä ja asiantuntijaorganisaatioita jo suunnitteluvaiheessa 2

3 HANKETOIMINTA 3 HANKETOIMINTA HANKETOIMINNAN TAVOITE Hanketoiminnan tavoite on edesauttaa kaupallisia yrityksiä kehittymään ja kehittämään itseään, tuotteitaan ja henkilökuntaansa yhdessä muiden yritysten kanssa pääasiassa ulkomaiden markkinoille Keski-Suomen matkailuelinkeinon strategian tavoitteiden toteuttamiseksi. Hankkeiden lopullisena tavoitteena on, että hankkeen toiminta jatkuu hankkeen päättymisen jälkeen kannattavana kaupallisena toimintana INVESTOINNIT Investointipäätöksissä (myös yrityskohtaisissa) tarkastellaan sitä, että onko investointi tarpeellinen jonkin hankekokonaisuuden toteuttamiseksi tai että investointi tukee yrityksen kykyä osallistua johonkin matkailun hanke-kokonaisuuteen.

4 HANKEKÄSITTELY 1. Aloite Aloitteet voivat saada alkunsa yrityksestä (-istä), seutuvastaavalta, rahoittajaorganisaatiosta tai toimialavetäjältä. Toimialavetäjä auttaa ja opastaa aloitteen tekijää hankeaiheen ydinsisällön jalostamisessa siten, että hankkeessa mukanaolijat ja päättäjät (rahoittajat) saavat selvän kuvan hankkeen sisällöstä ja tavoitteista. 2. Hankejalostuksen periaatteet (osat?) 2.1. Hanke noudattaa MYR:n luomaa toimintalogiikkaa 2.2. Hankekuvauksessa on yksilöity seuraavat asiat (EUmääräysten lisäksi): Taustaa (kysyntä- ja tarjontaselvitys) Asiakasryhmät Markkina-alueet Myyntikanavat Toimenpiteet Mitattavat tavoitteet Kustannuslaskelma toimenpiteittäin Hankkeen toimenpiteiden vaikutukset kestävän kehityksen kannalta Rahoitussuunnitelma siten, että ainakin yritysten rahoitusosuudet on määritelty. (Rahoittajat suunnittelevat julkisen rahoituksen) Luettelo osallistuvista yrityksistä maksuosuuksin Hankevetäjä ja hallinnoija (organisaatio) Raportointi menettely ja osat Nämä osat tulee olla kaikissa hanketyypeissä, myös koulutushankkeissa. 3. Jalostetun hanke-ehdotuksen esittelijät vievät päätettäväksi. 4. Päätös ilmoitetaan hallinnoijalle ja toimialavetäjälle. 5. Hankkeen toteutumista ohjaa ohjausryhmä ja valvoo rahoittajan nimeämä valvoja. 6. Toimialapääll. osallistuu tarvittaessa ohjausryhmätyöskentelyyn. KaSu/K:hankkeet:strategia:matkailun hanketoiminta

5

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 2014. 7/2014 Laki. alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 2014. 7/2014 Laki. alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 2014 7/2014 Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

VARSIN HYVÄ RY:N TOIMIALUEEN LEADER-HANKKEIDEN VALINTAKRITEERIT JA RAHOITUSLINJAUKSET

VARSIN HYVÄ RY:N TOIMIALUEEN LEADER-HANKKEIDEN VALINTAKRITEERIT JA RAHOITUSLINJAUKSET VARSIN HYVÄ RY:N TOIMIALUEEN LEADER-HANKKEIDEN VALINTAKRITEERIT JA RAHOITUSLINJAUKSET 1. MAASEUDUN YLEISHYÖDYLLISET KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKKEET Hanketyypit: yleishyödyllinen kehittämishanke yleishyödyllinen

Lisätiedot

Sisältö Johdanto... 3 Palvelutuotteistaminen käytännössä... 4 Esimerkki palvelutuotteistamisesta... 8 Mallipohjia tuotteistamiseen...

Sisältö Johdanto... 3 Palvelutuotteistaminen käytännössä... 4 Esimerkki palvelutuotteistamisesta... 8 Mallipohjia tuotteistamiseen... Sisältö 1 Johdanto... 3 1.1 Työkirjan sisällöstä... 3 1.2 Yleistä tuotteistamisesta... 3 2 Palvelutuotteistaminen käytännössä... 4 2.1 Valmennuspalvelun perusrunko... 5 2.2 Palvelun vaiheiden perustietolomake...

Lisätiedot

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset

Lisätiedot

Varsinais-Suomen koulutusstrategia 2015+

Varsinais-Suomen koulutusstrategia 2015+ Varsinais-Suomen koulutusstrategia 2015+ Sisältö 1. KOULUTUSSTRATEGIA YHTEINEN TAHDONILMAUS... 2 2. VISIO 2015+... 2 3. STRATEGISESTI TÄRKEIMMÄT KEHITTÄMISEN KOHTEET... 3 3.1 Ennakointi... 3 3.2 Hanketoiminta...

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö maankäytössä

Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö maankäytössä Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö maankäytössä Eväitä yhteistyön rakentamiseen ja hallintaan Helsinki 2008 ISBN 978-952-213-412-7 (painettu) ISBN 978-952-213-422-6 (pdf) TEKIJÄ Työryhmä 1. painos

Lisätiedot

Hyvä hallintotapa järjestössä

Hyvä hallintotapa järjestössä Hyvä hallintotapa järjestössä JULKAISIJA Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry Iso Roobertinkatu 1 A 16 00120 Helsinki KIRJOITTAJAT Anneli Pahta Olli Hakkarainen GRAAFINEN SUUNNITTELU

Lisätiedot

Hyvä kuntoutumiskäytäntö

Hyvä kuntoutumiskäytäntö Hyvä kuntoutumiskäytäntö Invalidiliiton kuntoutuspalvelut 1. Johdanto 5 2. Käsitteet 6 2.1 Toimintakyky 6 2.2 Kuntoutumistarve 6 2.3 Kuntoutusjärjestelmä 7 2.4 Kuntoutuminen 7 3. Asiakkaan näkökulma hyvässä

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI Kuusamo Food & Travel yritysryhmähanke 6/2008 5/2011

LOPPURAPORTTI Kuusamo Food & Travel yritysryhmähanke 6/2008 5/2011 Kuusamo Food & Travel - yritysryhmähanke 1 LOPPURAPORTTI Kuusamo Food & Travel yritysryhmähanke 6/2008 5/2011 Kuusamo Food & Travel - yritysryhmähanke 2 1. Hankkeen taustaa ja lähtökohdat....3 2. Hankkeen

Lisätiedot

opiskelijan arvioijana

opiskelijan arvioijana Työpaikkaohjaaja opiskelijan arvioijana Heljä Hätönen www.ohjaan.fi Tämän teoksen kopioiminen on tekijänoikeuslain (404/61, muut. 712/96) ja valokuvalain (495/6, muut. 446/95) mukaisesti kielletty lukuun

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Laadunhallinnan- sekä potilas- /asiakasturvallisuussuunnitelma

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Laadunhallinnan- sekä potilas- /asiakasturvallisuussuunnitelma Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Laadunhallinnan- sekä potilas- /asiakasturvallisuussuunnitelma 2 (38) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 2 LAATU- JA POTILASTURVALLISUUSJÄRJESTELMÄ 5

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA MATKAILUALAN PERUSTUTKINTO 120 OV

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA MATKAILUALAN PERUSTUTKINTO 120 OV POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA MATKAILUALAN PERUSTUTKINTO 120 OV Matkailupalvelujen koulutusohjelma/osaamisala, Matkailupalvelujen tuottaja Matkailupalvelujen

Lisätiedot

JIK -yhteistoiminta-alueen käsikirja

JIK -yhteistoiminta-alueen käsikirja JIK -yhteistoiminta-alueen käsikirja Jalasjärven, Ilmajoen ja Kurikan terveyden- ja sairaanhoidon, vanhustenhuollon ja ympäristöterveydenhuollon palveluiden järjestäminen ja tilaaminen yhteistoimintaalueella

Lisätiedot

IDEASTA PROJEKTIKSI PROJEKTINVETÄJÄN KÄSIKIRJA Paul Silfverberg Konsulttitoimisto Planpoint Oy Työministeriö

IDEASTA PROJEKTIKSI PROJEKTINVETÄJÄN KÄSIKIRJA Paul Silfverberg Konsulttitoimisto Planpoint Oy Työministeriö IDEASTA PROJEKTIKSI PROJEKTINVETÄJÄN KÄSIKIRJA Paul Silfverberg Konsulttitoimisto Planpoint Oy Työministeriö "Terve järki riittää kaikkeen projektitoimintaan mutta se ei ihan aina riitä" Suunnitteluoppaan

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Tulevaisuuden kunnalliset palvelut perustuvat kestävään tuottavuuskehitykseen ja vastuulliseen työelämään. Tämä tarkoittaa työelämän

Lisätiedot

10/06/2014 ROOLEIHIN. Jukka Kääriäinen, Tapio Matinmikko, Raija 20.5.2014

10/06/2014 ROOLEIHIN. Jukka Kääriäinen, Tapio Matinmikko, Raija 20.5.2014 1 ESIMERKKEJÄ TUOTTEENHALLINNAN ERI ROOLEIHIN Jukka Kääriäinen, Tapio Matinmikko, Raija Kuusela 20.5.2014 2 Sisältö Johdanto Roolit R ja niiden tehtäväesimerkkejä ä Vaihtoehtoja rooleihin ja rahoitukseen

Lisätiedot

EAY/ENPI 2007 2013. Yhteistyö yli rajojen

EAY/ENPI 2007 2013. Yhteistyö yli rajojen EAY/ENPI 2007 2013 Yhteistyö yli rajojen Sisältö Yhteistyö yli rajojen... 3 EAY... 4 Pohjoinen... 7 Botnia-Atlantica... 8 Keskinen Itämeri... 9 Itämeri...10 Pohjoinen periferia...11 Interreg IV C, INTERACT...12

Lisätiedot

Kansainvälistymisen ja kasvun palvelut ja rahoitus 2014

Kansainvälistymisen ja kasvun palvelut ja rahoitus 2014 Kansainvälistymisen ja kasvun palvelut ja rahoitus 1 Kansainvälistymisen ja kasvun palvelut ja rahoitus 2 Kansainvälistymisen ja kasvun palvelut ja rahoitus SISÄLLYS KANSAINVÄLISTYMISEN JA KASVUN PALVELUT

Lisätiedot

KOKO:n etukäteisarviointi. Loppuraportti

KOKO:n etukäteisarviointi. Loppuraportti KOKO:n etukäteisarviointi Loppuraportti Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Alueiden kehittäminen 57/2009 tommi ranta anssi uitto jarl matti anttila KOKO:n etukäteisarviointi Loppuraportti Työ- ja

Lisätiedot

Suomi Teollisen Internetin Piilaakso

Suomi Teollisen Internetin Piilaakso Heikki Ailisto (toim.) Martti Mäntylä (toim.) Timo Seppälä (toim.) Jari Collin Marco Halén Jari Juhanko Marko Jurvansuu Raija Koivisto Helena Kortelainen Magnus Simons Anu Tuominen Teuvo Uusitalo Suomi

Lisätiedot

Teknologiaohjelmat ja innovaatioiden kehittäminen muuttuvassa markkinaympäristössä

Teknologiaohjelmat ja innovaatioiden kehittäminen muuttuvassa markkinaympäristössä Teknologiaohjelmat ja innovaatioiden kehittäminen muuttuvassa markkinaympäristössä Arviointiraportti Mari Hjelt Ylva Gilbert Alina Pathan Teknologiaohjelmaraportti 7/2005 Helsinki 2005 Kilpailukykyä teknologiasta

Lisätiedot

Viestintä- ja markkinointistrategia

Viestintä- ja markkinointistrategia Viestintä- ja markkinointistrategia Koska kunnallishallinto perustuu kunnan asukkaiden itsehallintoon, sananvapaus ja julkisuus on siinä erityisen tärkeää. Ne muodostavat kunnallisen demokratian merkittävimmän

Lisätiedot

Seppo Hoffrén PERUSTETTAVAN YRITYKSEN LIIKETOIMINTA- SUUNNITELMAN LAATIMINEN

Seppo Hoffrén PERUSTETTAVAN YRITYKSEN LIIKETOIMINTA- SUUNNITELMAN LAATIMINEN Seppo Hoffrén PERUSTETTAVAN YRITYKSEN LIIKETOIMINTA- SUUNNITELMAN LAATIMINEN ISBN 951-739-416-0 Copyright Kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Enconsults Oy 1998 Päivitetty 2002 Graafinen suunnittelu ja

Lisätiedot

Suomen kyberturvallisuusstrategia

Suomen kyberturvallisuusstrategia Suomen kyberturvallisuusstrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 24.1.2013 1 Sisällys 1. Johdanto...1 2. Kyberturvallisuuden visio...3 3. Kyberturvallisuuden johtaminen ja kansallinen koordinaatio...4

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö 28.6.2013 Suomen Kuntaliitto

Sosiaali- ja terveysministeriö 28.6.2013 Suomen Kuntaliitto Sosiaali- ja terveysministeriö 28.6.2013 Suomen Kuntaliitto Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Muistio lain toimeenpanon

Lisätiedot

Hyvä maine ansaitaan Poliisin viestintästrategia

Hyvä maine ansaitaan Poliisin viestintästrategia Hyvä maine ansaitaan Poliisin viestintästrategia Hyvä maine ansaitaan Poliisin viestintästrategia 5 Hyvä maine ansaitaan Poliisin viestintästrategia Hyvä maine ansaitaan Hyvä maine syntyy siitä, että

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2014

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2014 6 Hallituksen jäsentä 19 Hallituksen kokousta 100% Keskimääräinen osallistumisprosentti Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2014 26.3. Yhtiökokous 1 more than squares Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Lisätiedot

Sähköisten palvelujen kehittäminen

Sähköisten palvelujen kehittäminen Sähköisten palvelujen kehittäminen Toimintamalli ja käsikirja Esipuhe... 4 Sähköisten palveluiden kehittämisen toimintamallin käsikirja... 7 Liite 1: Toimintamalli kalvoesitys... 39 Liite 2: Linkkiosio

Lisätiedot

ILO KANSAINVÄLINEN TYÖTOIMISTO GENEVE KOLMIKANTAINEN PERIAATEJULISTUS JOKA KOSKEE MONIKANSALLISIA YRITYKSIÄ JA SOSIAALIPOLITIIKKAA

ILO KANSAINVÄLINEN TYÖTOIMISTO GENEVE KOLMIKANTAINEN PERIAATEJULISTUS JOKA KOSKEE MONIKANSALLISIA YRITYKSIÄ JA SOSIAALIPOLITIIKKAA ILO KANSAINVÄLINEN TYÖTOIMISTO GENEVE KOLMIKANTAINEN PERIAATEJULISTUS JOKA KOSKEE MONIKANSALLISIA YRITYKSIÄ JA SOSIAALIPOLITIIKKAA KOLMIKANTAINEN PERIAATEJULISTUS, JOKA KOSKEE MONIKANSALLISIA YRITYKSIÄ

Lisätiedot

kirsti mäensivu ulla rasimus opas nuorten ohjaus- ja palveluverkostoille

kirsti mäensivu ulla rasimus opas nuorten ohjaus- ja palveluverkostoille kirsti mäensivu ulla rasimus opas nuorten ohjaus- ja palveluverkostoille Opit käyttöön-hanke Sisällys Kenelle opas on kirjoitettu, Mihin opasta tarvitaan?... 4 1. Laki ja kunta luovat kivijalan nuorten

Lisätiedot