4/2012. Pääkirjoitus. Simo Viertonen Kehittämispäällikkö
|
|
- Jorma Mäkinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 4/2012 Pääkirjoitus Hattulan uusi kunnanjohtaja Heidi Rämö on aloittanut yrityskäynnit. Viime viikkoina olemme kiertäneet jo muutamia yrityksiä ja vastaanotto yrityksillä on ollut kiitettävä. Kunnanjohtaja haluaa talven aikana tavata mahdollisimman monia yrittäjiä. Heidi Rämö on aikaisemmissa työpaikoissaan ollut paljon kehittämässä erilaista yritystoimintaa ja on todella kiinnostunut yrittämisestä ja niiden menestymisestä. Tarkoituksena on, että kehittämispäällikkö soittaa yrityksiin ja varaa ajan tapaamiseen. Yhdessä yrittäjän kanssa voimme varata kalenterista sopivan ajankohdan. Rämö toivoo, että yrittäjät ottavat itsekin yhteyttä kehittämispäällikkö Simo Viertoseen puhelimitse tai sähköpostilla Simo Viertonen Kehittämispäällikkö
2 Ajankohtaista TL Sippola Oy vuoden yrittäjä Hattulassa Rakennusliike TL Sippola Oy on valittu vuoden 2012 yrittäjäksi Hattulassa. Valinta julkaistiin Hattulan Yrittäjäjuhlan yhteydessä Petäys Resortissa. TL Sippola Oy:n tunnuslauseena on Toteutamme elämäsi kodin. Yritys tunnetaan ensiluokkaisesta rakentamisesta. Asiakas saa kodin yksilöllisesti toteutettuna omasta mallista tai trendikkäästä valmiista mallistosta. Perheyrityksen on perustanut toimitusjohtaja Lauri Sippola vuonna 2003 ja sen kotipaikka on Hattula. Myyntitoimisto on Innoparkissa Hämeenlinnassa ja toimialueena on koko Hämeenlinnan seutu. Juhlapuheen piti Hämeen Yrittäjien entinen puheenjohtaja ja maakuntaneuvos Kyösti Vehmas. Hattulan kunnan tervehdyksen juhlaan toi kunnanjohtaja Heidi Rämö. Terveystalon toimipiste avattu Hattulaan Terveystalon Hattulan Työterveysasema on aloittanut K-Supermarketin kiinteistössä. Osoite on Tallitie 4, Parola. Työterveysasema palvelee niin yrittäjiä kuin maatalousyrittäjiäkin. Hattulassa työskentelevät työterveyshoitaja Pirjo Vaara-Raatikainen ja työterveyslääkäri Esa Pietilä. Työterveysasema on avoinna ma-to klo ja pe ajanvarauksessa ilmoitettavina aikoina. Henkilöstöllä on mahdollisuus käyttää myös tarvittaessa Hämeenlinnan toimipistettä joka on avoinna ma-to klo ja pe klo Työterveysasema toimii ajanvarauksella valtakunnallisen ajanvarauksen kautta puh tai nettiajanvarauksella Tekninen yksikkö muuttaa Pappilanniemeen H attulan kunnan tekninen yksikkö ja rakennusvalvonta muuttavat vuoden 2013 keväällä Pappilanniemeen entisen sairaalan tiloihin. Osoite: Pappilanniementie 9, Hattula. Puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet eivät muutu. Palautetta ja kehitysehdotuksia H@lko-yritysviestistä otamme mielellämme vastaan! Sitä voi lähettää osoitteeseen simo.viertonen@hattula.fi Kunnanjohtaja Heidi Rämö Palkittu TL Sippola Oy
3 Tapahtumakalenteri -yritysviestin ilmestymisviikot vuodelle 2013: 1/2013 vko 7 2/2013 vko 20 3/2013 vko 36 4/2013 vko 47 **************************************************************************** Vieraskynä MITEN KEHKE PALVELEE HATTULALAISIA YRITYKSIÄ? Me - Hattula ja Hämeenlinna - olemme laatineet laajan elinkeinotoimijajoukon kanssa yhteisen Elinkeinostrategian vuosille Elinkeinostrategia on yhteinen tahtotila, jota Kehittämiskeskus Oy Häme ( Kehke) toteuttaa ollen nk. strateginen työkalu. Strategian tavoitteena on edistää Hattulan ja Hämeenlinnan sekä koko seudun vetovoimaa ja kilpailukykyä. Yhtiömme markkinoi alueen osaamista ja vahvuuksia sekä hakee uusia yrityksiä ja työpaikkoja alueelle. Edistämme yritysten toimintaedellytyksiä ja toimimme yhteyksien solmijana yritysten verkostoitumisessa järjestämällä esimerkiksi kaikille Hattulan ja Hämeenlinnan yrityksillesuunnattuja teematapaamisia. Tällaisia ovat muun muassa teemakahvit, rahoitus- ja tukiklinikat, omistajanvaihdos-klinikat sekä toimialaryhmien tapaamiset. Yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen ja seudun elinvoiman kasvattaminen on usean asian summa. Selvitämme Hattulan ja Hämeenlinnan yritysten kehittämistarpeet vuosittaisilla YritysHaavi -puhelin-haastatteluilla. Etsimmehaastatteluiden perusteella yritysneuvonnan työkalupakista yksilöllisesti yrityksen tarpeisiin sopivan palvelun. YritysHaavi -palvelu on ainutlaatuinen ja se on herättänyt kiinnostusta muillakin seuduilla. Samoin tuottamamme ja valtakunnallisestikin palkittu Sorviin.info -verkkopalvelu on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Sorviin.info yhdistää seudun työnantajat ja potentiaaliset työntekijät jo opiskeluiden aikana. Tavoitteena on nostaa yritysten ja seudun osaamista osaavilla työntekijöillä. Tavoitteena on myös saada opiskelijat jäämään seudulle. Huolehdimme osaavan työvoiman riittävyydestä aktiivisella koulutusyhteistyöllä sekä muiden toimijoiden kanssa toteutettavilla kampanjoilla. Olemme olleet toteuttamassa yhdessä muiden toimijoiden kanssa Nuorta ei jätetä -kampanjaa, jonka avulla moni nuori on saanut arvokasta työkokemusta. Kansainvälistymispalvelumme sen sijaan avaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia kasvattaa yritysten liikevaihtoa, joka taas tuo lisää elinvoimaa kuntiin ja seudulle. Miten kuntien ja seudun vetovoimaa ja elinvoimaa mitataan? Hankimme joko palveluna tai tuotamme itse yhteistyökumppaneidemme kanssa erilaisia tutkimuksia ja barometreja, joilla kuntia ja seutua mitataan. Ylläpidämme useita rekistereitä, jotka ovat maksutta Hattulan ja Hämeenlinnan yritysten käytössä. Tällaisia ovat muun muassa Yritysrekisteri, Toimitilarekisteri, Vapaat tontit - karttapalvelu, yrityspörssi sekä kokoustilarekisteri.
4 Miten seudusta viestitään? Välitämme seudun elinkeinouutisia sekä seudun että valtakunnan medioihin. Tuotamme kuukausittain uutiskirjeen, joka sisältää Hattulan ja Hämeenlinnan yritysuutisia. Kirjeellä on yli 3000 vastaanottajaa. Tiedotamme myös muiden seudun toimijoiden tilaisuuksista esimerkiksi nettisivuillamme. Koordinoimme seudun sisäistä sidosryhmätiedottamista ja mukana ryhmässä on noin 50 tiedottajaa hattulalaiset mukaan lukien. Järjestämme eri alojen toimittajille tutustumisvierailuja seudulle ja kierrätämme useita ryhmiä vuodessa tutustumassa yrityksiin. Teemme aktiivista seutumarkkinointia tuottamalla monipuolisia markkinointimateriaaleja ja viestimme monikanavaisesti. Kaikki tekemämme toimenpiteet tähtäävät yhteiseen tavoitteeseen tehdä seudusta Etelä-Suomen vetovoimaisin yrittämisen ja asumisen paikka ja se saavutetaan tekemällä se yhdessä yritysten ja toimijoiden kesken. Tutustu palveluihimme tai soita kenelle meistä tahansa, autamme ja palvelemme! Mervi Käki, toimitusjohtaja Kehittämiskeskus Oy Häme
5 Hattulan Yrittäjät ry:n uusi puheenjohtaja Kiitos luottamuksesta Olen ylpeä ja iloinen tullessani valituksi Hattulan Yrittäjät Ry:n puheenjohtajaksi. Pitkäaikainen puheenjohtaja Pauliina ja yhdistyksen hallitus ovat tehneet korvaamatonta työtä johtaen järjestöä aktiivisesti verkostoitumalla ja vaikuttamalla. Tavoitteena on muun muassa ollut yrittäjien vaikutusvallan ja jäsenten yhdistykseltä saaman hyödyn lisääminen. Haluan omalta osaltani olla mukana jatkamassa tätä kehitystyötä. Kiitos Pauliinalle loistavasta työstä! Oma tarinani alkoi, kun jokunen vuosi sitten synnyin yrittäjäperheeseen. Perheyrityssysteemi, jossa kietoutuvat yhteen perhe-elämä, omistaminen ja liiketoiminta, on hieno kasvupohja lapselle. Oma yrittäjäurani alkoi kyllä hiukan yllättäen. Kouluttauduin alun perin toiselle alalle, vaikka Upsalan iloisina vuosina perehdyin myös kauppatieteeseen. Siirtyminen autoalan yritykseen vs. terveydenhuollon opettajan tehtävästä ei ehkä ole se tavallisin tarina. Kun astuin, isäni toivomuksesta, autokaupan ovesta sisään, en todellakaan tiennyt mihin ryhdyin. Lama teki tuloaan ja tilanne paheni koko ajan. Isä, yrityksen perustaja, esikuvani, kuoli vuonna Veljieni ja kokeneen ja sitoutuneen henkilöstön kanssa luotsasimme yrityksen tuon ajan läpi. Lunastettuani autokaupat itselleni jatkoin omalla kilpailuareenallani korvaamattoman työporukan kanssa. Välillä, pahoissa paikoissa, yritin herätellä isää avuksi hänen haudallaan Ahvenistolla. Vaikka kolmen pienen lapsen arjenelon ja 30 miljoonan liikevaihtoa tekevän yrityksen tarpeet eivät aina ihan osuneet yhteen ja hässäkkää riitti, päivääkään en vaihtaisi pois! Hienoa ja arvokasta aikaa. Myytyäni autoliikkeet vuonna 2006, olen toiminut aloittavien yrittäjien kouluttajana, perustanut venealan yrityksen, joka toimii Kirkkonummella, ja vuoden 2013 alusta toimin yrittäjänä myös kiinteistönvälityksen alalla omalla seutukunnalla. Yrittäjyys on minun elämääni. Vireään ja kauniiseen Hattulaan muutin Hämeenlinnasta vuonna 1997, ja viihdyn. Hattula on hyvä kunta elää ja yrittää, näin toivottavasti myös jatkossa; vaalit ovat ohi ja odottelemme uutisia kunnan päättäjien paikkajaoista ja toiminnan periaatteista, kuntarakenneselvitys pyörii huulilla ja ajatuksissa kuten myös Euroopan Unionin ja pankkien tilanne, ja paljon, paljon muuta. Kaiken tämän keskellä yrittäjä tekee työtään. Nyt, kun jälleen kerran elämme suurten muutosten aikaa päättäjienkin on uskallettava mennä kaaoksen keskelle ja omalta osaltaan pyrittävä tekemään muutoksesta positiivinen meille kaikille. Yhteiskunnalliset päättäjät, olipa sitten kyse poliitikoista tai virkamiehistä, luovat omilla päätöksillään sitä toimintaympäristöä, jossa yrityksemme toimivat. Toivon, että Hattulan tulevat päättäjät ovat ennen kaikkea yhteistyöhaluisia, kuuntelevia ja vastaanottavaisia. Yrittäjyys on kunnan talouden moottori ja selkäranka, näin ollen päättäjien on tunnettava yritystemme toimintaa ja omaksuttava empaattinen suhtautumistapa yritystemme toimintaedellytyksiin. Haluan uskoa, että tulevien päättäjien toimissa yhteiseen tavoitteeseen suuntaaminen Hattulassa on niin vahvaa, että toissijaiset, objektiivista ajattelua häiritsevät erimielisyydet unohtuvat. Arvopohjana voisi olla terve järki ja virkeä omatunto! Hyvää syksyä kaikille ja iloista yrittämistä! Meiju Honkavuori
6 Yrittäjyyskurssi Parolan lukiolaisille Parolan lukiossa on syksyllä 2. jaksolla ollut ensimmäistä kertaa tarjolla yrittäjyyskurssi. Kurssin on järjestänyt Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistys, josta myös kurssin ohjaajat Kristiina Pirttimäki sekä Heidi Siivonen ovat tulleet. Kurssille on osallistunut 15 yrittämisestä kiinnostunutta 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijaa. Yrittäjyyskurssilla oppilaat suunnittelevat kuvitteellisen mutta realistisen yrityksen pienryhmässä tai yksin. Lähiopetustunneilla yrittäjyyden perusasiat käydään yhdessä läpi, ja tunneilla käsiteltyjen asioiden pohjalta opiskelijat laativat yrityksilleen mm. liiketoiminta- ja markkinointisuunnitelman, kannattavuuslaskelmat, swot-analyysin sekä käyntikortin. Etätehtävistä ja muusta kurssin materiaalista laaditaan kurssin lopuksi portfolio. Olennaisena osana kurssin sisältöön kuuluu myös yritysvierailut ja vierailijat. Vierailijat on pyritty valitsemaan monipuolisesti ja kiinnostavasti eri toimialoilta; Rento Design perustajat Ulla Harju ja Hanna Väinölä, Santra Media Oy:ltä / Hämeen yrittäjistä Jouni Lehtonen sekä maanviljelijä Asko Niemelä. Yritysvierailun kurssilaiset tekivät Petäys Resortiin. Yrittäjyyskurssia varten on Facebookkiin perustettu kurssilaisille oma suljettu ryhmä. Ryhmässä on mahdollista keskustella muiden ryhmäläisten ja kurssin ohjaajien kanssa. Myös etätehtävien palautus onnistuu Facebook- ryhmän kautta. Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää osallistumista lähiopetustunneille ja etätehtävien palauttamista. Vastaavaa kurssia ei tällä hetkellä ole tarjolla Hämeenlinnan lukioissa. Toiveissa on, että Parolan lukioon vielä tulevaisuudessakin yrittäjyyskurssi saadaan ja että kiinnostusta löytyy myös opiskelijoiden suunnalta. Yrittäjyyskurssilaiset työn touhussa. Rentodesign yritysesittely Ulla Harju ja Hanna Väinölä Yrityskurssilaiset Petäys Resortissa Kuvassa mukana hotellin johtaja Maija Silvennoinen ja huolto- ja palvelupäällikkö Esa Peltola
7 Simon palsta Mikä on tilaajavastuulaki ja mitkä ovat lain uudet muutokset? Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä tuli voimaan vuoden 2007 alussa. Tilaajavastuulain tarkoituksena on edistää tasavertaista kilpailua yritysten välillä, torjua harmaata taloutta sekä varmistaa, että työehtoja noudatetaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että työn tilaajan tulee selvittää, että sopimuskumppani on hoitanut kaikki lainmukaiset velvoitteensa pyytämällä seuraavat enintään kolme kuukautta vanhat selvitykset: kaupparekisteriote merkintä ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys maksusuunnitelmasta verovelan maksamiseksi todistukset eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty työhön sovellettava työehtosopimus tai muut keskeiset työehdot Tilaajavastuulakia tarkennettiin alkaen. Jatkossa tilaajan on rakentamistoiminnassa edellä mainittujen velvoitteiden lisäksi hankittava sopimuskumppaniltaan: todistus siitä, että tämä on ottanut työntekijöilleen tapaturmavakuutuksen Lisäksi rakennustyömaalla työskentelevällä henkilöllä tulee olla veronumero työmailla, jotka alkavat jälkeen. Veronumero tulee olla merkittynä veronumerorekisteriin ja se tulee näkyä kuvallisessa henkilötunnisteessa, jossa tulee lisäksi olla työnantajan nimi.
8 toimittavat toimittavat: Laura Waulu Simo Viertonen laura.waulu(at)hattula.fi simo.viertonen(at)hattula.fi Pauliina Hatunen Kari Ventola hattulan(at)yrittajat.fi kari.ventola(at)bnconsulting.fi
Tilaajavastuulaki. Tilaajan vastuu ulkopuolista työvoimaa käytettäessä
Tilaajavastuulaki Tilaajan vastuu ulkopuolista työvoimaa käytettäessä Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (1233/2006) velvoittaa työn tilaajan selvittämään,
TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006. Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä
TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006 Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä 1233/2006 Mikä on tilaajavastuulaki? Tilaajavastuulaki, virallisesti laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta
Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen
Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen SUOMEN TILAAJAVASTUU OY Lars Albäck 07.03.2011 Yritysesittely Toukokuussa 2010: Tilaajavastuu.fi palvelu yhtiöitetty Suomen Tilaajavastuu Oy:ksi Kesäkuussa 2010:
Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen
Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen SUOMEN TILAAJAVASTUU OY Lars Albäck 24.9.2011 Yritysesittely Toukokuussa 2010: Tilaajavastuu.fi palvelu yhtiöitetty Suomen Tilaajavastuu Oy:ksi Kesäkuussa 2010:
Tilaajavastuulaki taloyhtiön hallituksen kannalta. Suomen Tilaajavastuu Oy Miika Sipilä 6.10.2012
Tilaajavastuulaki taloyhtiön hallituksen kannalta Suomen Tilaajavastuu Oy Miika Sipilä 6.10.2012 Tilaajavastuulaki Ote tilaajavastuulaista: tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa
Tilaajavastuulaki ja sen valvonta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Tarkastaja Mikko Vanninen
Tilaajavastuulaki ja sen valvonta Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1 TILAAJAVASTUULAKI Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (1233/2006)
Harmaan talouden torjuntakeinot -Sitä saa mitä tilaa?
Harmaan talouden torjuntakeinot -Sitä saa mitä tilaa? Suomen Tilaajavastuu Oy Mika Huhtamäki 12.4.2011 Suomen Tilaajavastuu Oy Toukokuussa 2010: Tilaajavastuu.fi palvelu yhtiöitetty Suomen Tilaajavastuu
Markkinavuoropuhelu , koulukuljetukset
Markkinavuoropuhelu 5.6.2018, koulukuljetukset 13.6.2018 1 Aiheet: Tilaajavastuulaki Dokumentit Luotettava kumppani Nykyiset koulukuljetukset Lakimuutoksia Hankinnan kohteet Kilpailutus Kilpailutuksen
1/7. AVAIN Rakennuttaja Oy Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet --- --- --- 5 0,000 0,000 Manuaalinen. --- ladattu --- ladattu ---
1/7 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 17026 / 60/48-paikkainen ikääntyvien tehostetun palveluasumisen palvelukoti (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:
Toripäivä Parolassa lauantaina 7.6. klo 9 15. Toripaikkojen varaukset Jukka-Pekka Mikkola puh. 050 596 9551 tai
Hattulan Yritysviesti 2/2014 Hattula Päivät 4. 8.6. Toripäivä Parolassa lauantaina 7.6. klo 9 15. Toripaikkojen varaukset Jukka-Pekka Mikkola puh. 050 596 9551 tai sähköpostilla velj.mikkola@saunalahti.fi
HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ
Sivu 1/5 Harjavallan kaupunki / Koulukeskuksen pysäköintialue Kokonaishintaurakka Arvoisa urakoitsija, Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaan. Tarjous
Tilaajavastuulain velvollisuudet - miksi ja miten ne taloyhtiössä hoidetaan?
Tilaajavastuulain velvollisuudet - miksi ja miten ne taloyhtiössä hoidetaan? http://www.tilaajavastuu.fi Mika Huhtamäki Varatoimitusjohtaja Tilaajavastuu.fi +358 400 616 252 mika.huhtamaki@aspida.com Suomen
Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake
TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3A 1(5) OULUN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS Liite 3a Liite 3b Liite 3c Tarjouslomake Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa
TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 TARJOUS TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS. - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo
TARJOUS 1 MUHOKSEN KUNNAN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo TARJOUS TARJOUS 2 Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Asiakirjassa
Hattulan Yritysviesti 2/2013
Hattulan Yritysviesti 2/2013 Kuntatalouden lottoa Jokainen yrittäjä tietää, miten tärkeää on tasainen kassavirta yrityksen toiminnan kannalta. Suurissa projekteissa sovitaan osasuorituksista, joilla varmistetaan
Tilaajavastuulain vaatimusten toteuttaminen
Tilaajavastuulain vaatimusten toteuttaminen Työsuojelupäivät 25.-26.9.2014 Oulu Reima Lehtola 11.9.2014 Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue 1 Tilaajavastuulain tavoite on edistää: -
Tällä lomakkeella tarjoaja ilmoittaa kohteen tarjoushinnan ja muut tarvittavat tiedot.
TARJOUSLOMAKE 2019 - SIVU 1 (8) TARJOUSLOMAKE 2019 Tällä lomakkeella tarjoaja ilmoittaa kohteen tarjoushinnan ja muut tarvittavat tiedot. Liikennöitsijä Y-tunnus Osoite Puhelin Sähköposti Liikenteestä
TILAAJAJAN VASTUUT. Tilaajavastuulalain muutokset ja ilmoitusmenettelyn viimeisimmät lisäykset. Kirkkonummen huolto 10.2.2016
TILAAJAJAN VASTUUT Tilaajavastuulalain muutokset ja ilmoitusmenettelyn viimeisimmät lisäykset Kirkkonummen huolto 10.2.2016 Lars Albäck toimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Oy +358 40 503 3672 Lars.alback@tilaajavastuu.fi
TARJOUS Tarjouspyynnön liite 3
TARJOUS Tarjouspyynnön liite 3 1. Tarjoaja ja yhteystiedot Nimi Osoite Y-Tunnus Puhelin Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilö Puhelin Sähköpostiosoite Hankintapäätös voidaan lähettää tiedoksi sähköpostilla
1/8. Konepalvelu Kiviharju Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet
1/8 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 177294 / Katujen puhdistuspalvelut /Hiekoitushiekan poisto 2018 ja optio 2019-2020 / Kansallinen hankintailmoitus (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä:
TARJOUS 1 (9) Keiturin Sote Oy Virtaintie Virrat TERVEYSKESKUSTEN LÄÄKÄRIPALVELUT. 1 Tarjouksen tekijä. Nimi: Osoite: Puhelin: Y-tunnus:
TARJOUS 1 (9) Keiturin Sote Oy Virtaintie 26 34800 Virrat TERVEYSKESKUSTEN LÄÄKÄRIPALVELUT 1 Tarjouksen tekijä Nimi: Osoite: Puhelin: Y-tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö tämän tarjouspyynnön osalta: Sähköpostiosoite:
Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö
27.08.2018 TARJOUSPYYNTÖ DNRO 339/2018 SIVU 1 / 8 Tarjouspyyntö Dnro 339/2018 Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö 1. Hankintayksikkö Nimi Mäntsälä/Konsernipalvelut/Tietohallintopalvelut Y-tunnus 0129261-5
Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivä Oulussa. Markku Mattila
Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivä Oulussa Markku Mattila 28.5.2013 Ennakoiva valvonta Reaktiivinen valvonta Sopimusvalvonta/ -seuranta Hyvinvointilautakunnan delegointisäännön mukaan tilaaja-
TARJOAJAN SOVELTUVUUTTA KOSKEVAT OSALLISTUMISEHDOT, VANTAANJOEN PUTKISILTOJEN YLEISSUUNNITTELU
TARJOUKSEN SOVELTUVUUSLIITTEET, TARJOAJAN SOVELTUVUUTTA KOSKEVAT OSALLISTUMISEHDOT, VANTAANJOEN PUTKISILTOJEN YLEISSUUNNITTELU Tarjoajan on täytettävä alla mainitut soveltuvuusvaatimukset. Mikäli tarjouksen
Urjalan kunnan talvikunnossapitotöiden hankinta talvikausille sekä optiotalvikaudelle
Urjalan kunta TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1 Urjalan kunnan talvikunnossapitotöiden hankinta talvikausille 2016 2017 + 2017 2018 + 2018 2019 sekä optiotalvikaudelle 2019 2020 TARJOUS Tarjoan/tarjoamme Urjalan
Tilaajavastuulaki ja tilaajan selvitysvelvollisuus käytännössä
Tilaajavastuulaki ja tilaajan selvitysvelvollisuus käytännössä Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue ylitarkastaja Mikko Vanninen 27.5.2015 Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun
Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista
LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta
LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön
KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana
KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana Kauhajoen kaupunki Tarjouspyyntö 2/5 Kari Kulmala (040) Pyydämme urakkatarjoustanne Kauhajoen terveyskeskuksen
1. Tarjoajan perustiedot
LIITE 5. Tarjouslomake 1(6) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjotusta kalustosta tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön
Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti
TARJOUSPYYNTÖ Keittiön ruokasalin/taukotilan kalusteista Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie
V-S Pihakivi oy. Maansiirto Oy
1/10 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO RAK_2120 2017 / Maanrakennuskaluston vuokrauspalvelut kuljettajan kanssa (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 7 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:
Harmaa talous haastaa toimimaan
Hansel-Senaatti-kiinteistöt Toimitilapäivät Harmaa talous haastaa toimimaan 14.3.2013 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Pekka Muinonen, Vero 14.3.2013 2 # 222359 Verovelkaiset toimialoittain (Verohallinto
5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen.
1 (5) Tarjousnimike 5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen. OHJE Tarjoaja täyttää tarjoajan soveltuvuuslomakkeen kaikki kohdat sekä palauttaa
LIITE 1 TARJOUSLOMAKE OSTOPALVELUT Lentoturvallisuuden kansainvälinen koulutuskeskus Tampereelle - esiselvitys -HANKKEESEEN
TARJOUSLOMAKE 1/4 TARJOUSLOMAKE OSTOPALVELUT Lentoturvallisuuden kansainvälinen koulutuskeskus Tampereelle - esiselvitys -HANKKEESEEN Tarjouksen tekeminen Tarjous tulee tehdä kirjallisena suomen kielellä.
Ypäjä-Loimaa siirtoviemäri ja varavesiyhteys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YPÄJÄN KUNTA JA LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Ypäjä-Loimaa siirtoviemäri ja varavesiyhteys Tarjouspyyntö FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy P25129 Tarjouspyyntö Kauko Marttila
Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset.
TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista
Virtain kaupunki TARJOUS 1 (10) Virtaintie Virrat Virtain yläasteen ja lukion purkutyö. Nimi: Osoite: Puhelin: Y-tunnus:
Virtain kaupunki TARJOUS 1 (10) VIRTAIN KAUPUNGIN YLÄASTEEN JA LUKION PURKUTÖ Nimi: Osoite: Puhelin: Y-tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö tämän tarjouspyynnön osalta: Sähköpostiosoite: Puhelinnumero: Virtain
Oulaisten kaupungin Tekninen keskus pyytää tarjoustanne kaupungin piha-alueiden auraamisesta (liite 2).
TARJOUSPYYNTÖ KIINTEISTÖJEN PIHA-ALUEIDEN AURAUS Oulaisten kaupungin pyytää tarjoustanne kaupungin piha-alueiden auraamisesta (liite 2). Tarjoushintaan ( /h) on sisällytettävä kaikki työhön liittyvät kone-
Nimi: Osoite: Puhelin: Y- tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö tämän tarjouspyynnön osalta:
TARJOUS 1 (10) YLIVIESKAN KAUPUNGIN JOKIRANNAN KOULUN PURKUTYÖ Nimi: Osoite: Puhelin: Y- tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö tämän tarjouspyynnön osalta: Sähköpostiosoite: Puhelinnumero: TARJOUS 2 (10) Selvitys
TARJOUSLOMAKE / TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUT
Virtain kaupunki LIITE 3 1 (9) TARJOUSLOMAKE / TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUT 1. Tarjouksen tekijä Nimi: Osoite: Puhelin: Y-tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö tämän tarjouspyynnön osalta: Sähköpostiosoite: Virtain
HATTULA KALLIOLANTIE
HATTULA KALLIOLANTIE rakentaminen kokonaisurakkana URAKKATARJOUSPYYNTÖ 26.5.2016 Urakkatarjouspyyntö Kalliolantie 2016 1/6 URAKKATARJOUSPYYNTÖ HATTULAN KALLIOLANTIEN MUUTTAMI- NEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄKSI
Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Puutteellisia tarjouksia ei käsitellä.
TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Puutteellisia tarjouksia ei käsitellä. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne,
Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro?
Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Rakennusalan harmaa talous Pesii pitkissä
TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt
Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen HANKE Jokioisten kunnan asfaltointityöt vuonna 2018 optio(-2019) Asfaltointityöt 2(6) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2018 optio(-2019) HANKINTAMENETTELY Kyseessä on Jokioisten
TALVIKUNNOSSAPITO TARJOUSPYYNTÖ 28.11.2012. Lapinjärven kunnan hallinnoimat asemakaavatiet ja piha-alueet sekä KOy Labyrintin hallinnoimat piha-alueet
TARJOUSPYYNTÖ 28.11.2012 TALVIKUNNOSSAPITO Kohdetiedot Lapinjärven kunnan hallinnoimat asemakaavatiet ja piha-alueet sekä KOy Labyrintin hallinnoimat piha-alueet Tilaaja Lapinjärven kunta Sisältö Tarjouspyyntö
Pöytyän kunta. Tarjouspyyntö 07171 Päiväys 28.01.2013
1/6 TARJOUSPYYNTÖ 07171 KORJAUSILMOITUS: Kyrön päiväkoti, uudisrakennus 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Pöytyän kunnan tekninen toimiala Jani Koskinen Yläneentie 11 B 21870 Riihikoski Suomi
RIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ. Konepalvelut
RIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ Tarjouspyynnön nimi Tarjouspyyntöasiakirjat Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavilla Hilma hankintailmoitusjärjestelmän kautta
Virtain kaupunki TARJOUS 1 (9) Virtaintie Virrat (vs. tarjouspyyntö )
Virtain kaupunki TARJOUS 1 (9) VIRTAIN KAUPUNGIN KESKUSKEITTIÖN RAKENTAMINEN SR-URAKKANA 1 Tarjouksen tekijä Nimi: Osoite: Puhelin: Y-tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö tämän tarjouspyynnön osalta: Sähköpostiosoite:
Tontti- ja paikkatietopalvelut / MK TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 17.04.2012
Tontti- ja paikkatietopalvelut / MK TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 17.04.2012 RAJAMERKKIEN KARTOITUS Kirkkonummen kunta pyytää tarjoustanne rajamerkkien kartoittamiselle maastomittauksella Kirkkonummen Luomasta Kylmälään
JUUAN KUNTA
Tekninen palvelualue Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo TARJOUSPYYNTÖ/AURAUS JA LIUKKAUDEN TORJUNTA Juuan kunnan tekninen palvelualue pyytää tarjouksia (alv 0 %) ajalle syksy 2014 kevät 2017 Aurausalueen
SIIKALATVAN KUNNAN PULKKILAN ALAKOULUN PURKUTYÖ
TARJOUS 1 (9) SIIKALATVAN KUNNAN PULKKILAN ALAKOULUN PURKUTYÖ Nimi: Osoite: Puhelin: Y-tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö tämän tarjouspyynnön osalta: Sähköpostiosoite: Puhelinnumero: TARJOUS 2 (9) Selvitys
HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake
HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta Hämeenlinnan Hauhon laajakaistahanke,
Tarjous koskee reittejä nrot: Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %)
ULVILAN KAUPUNKI T A R J O U S Opetus- ja kasvatuslautakunta KOULUKULJETUKSET Tarjous tehdään tällä asiakirjalla 1. Tarjoaja Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan 29.4.2014 päivättyyn tarjouspyyntöönne
2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti
TARJOUSPYYNTÖ 2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie 10 44500 VIITASAARI
1/6. Pisteiden laskentatapa
1/6 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO H077-15 / HEL 2015-004602 / Bengtsår-yhteysveneen kunnostus, moottorin uusiminen ja huoltopalvelut (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1
Tarjouspyyntö. Viitasaaren Kaupunki Pihtiputaan Kunta
Tarjouspyyntö Kylmäaineita sisältävien jäähdytyslaitteiden määräaikaishuollosta ja pienkorjauksista Viitasaaren Kaupunki Pihtiputaan Kunta Tarjouspyyntö 1. Hankinnan kohde Kylmälaitteiden määräaikaistarkastukset
Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti
TARJOUSPYYNTÖ Rakennusteknisten töiden urakkatarjouspyyntö Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Tilapalvelu Keskitie 10 44500 Viitasaari
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet)
LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) Tarjouslomakkeen täyttöohje Tarjouslomaketta täyttäessä tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: Palveluntuottajan
KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ
30.6.2015 Sivu 1/5 Tilaaja: PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Evo, Asuntola Kivelän saneeraus KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ (tilaaja) pyytää tarjoustanne Evon asuntola Kivelän saneerauksen rakentamisesta.
Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT
1(8) Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä OHJE Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Joissakin kohdissa edellytetään myös asiakirja-aineiston tai selvitysten
Marjatta Sidarous. 1) joka Suomessa käyttää vuokrattua työntekijää, tai
JÄSENKIRJE Y/9/2015 28.9.2015 1(6) Marjatta Sidarous MUUTOKSIA TILAAJAVASTUULAKIIN 1.9.2015 ALKAEN Tilaajavastuulain muutokset koskevat alihankinta- ja vuokratyösopimuksia, jotka solmitaan 1.9.2015 tai
Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille
Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä
VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE
1/5 MÄNTTÄ - VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS Seppälän puistotie 15 35800 Mänttä TARJOUSPYYNTÖ VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1 Tarjouspyynnön kohde Mänttä -
NAKKILAN KUNNAN KIINTEISTÖJEN ILMANVAIHTOKANAVIEN PUDISTUSURAKKA 2015
1 TARJOUSPYYNTÖ Rakennusosasto 10.2.2015 NAKKILAN KUNNAN KIINTEISTÖJEN ILMANVAIHTOKANAVIEN PUDISTUSURAKKA 2015 Tilaaja Työkohteet Urakan sisältö Nakkilan kunnan rakennusosasto pyytää tarjoustanne Kirkonseudun
TILAAJAVASTUULAKI JA RAKENNUSALAN UUDET SÄÄNNÖKSET. Scandic Continental Hotel, Senator I 22.3.2012, Helsinki
TILAAJAVASTUULAKI JA RAKENNUSALAN UUDET SÄÄNNÖKSET Scandic Continental Hotel, Senator I 22.3.2012, Helsinki ASIANAJOTOIMISTO HEIKKILÄ & CO - Painopistealueet Yhtiöoikeus Yritysjärjestelyt Julkiset hankinnat
Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
TARJOUSPYYNTÖ Ruokapalvelut 22.5.2019 KEITTIÖLAITEHANKINTA Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. Hankinnan kohteet, toimitussisältö, toimitusehto ja
Suomen Tilaajavastuu Oy
Riskienhallintaa ja lakivelvoitteita TALOYHTIÖN PUTKIREMONTTI-ILTA Mika Huhtamäki 4.10.2016 varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Oy 00358400 616 253 mika.huhtamaki@tilaajavastuu.fi www.tilaajavastuu.fi
Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille
TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat
LV-TYÖT JA TARVIKKEET
29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA
Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset.
TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista
Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä.
07.05.2015 TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman raiteiden kunnostustyöt 2015 Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä. Toimituksen sisältö Toimitus
TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA
1/5 1.9.2016 TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1 HANKINNAN KOHDE Liedon kunta pyytää tarjouksia Liedon keskustaajamaan sijoittuvan Lietohallin palveluista ja Liedon lukion
RAKLI suosittelee jäsenilleen voimakkaampia toimia talousrikollisuuden
RAKLI suosittelee jäsenilleen voimakkaampia toimia talousrikollisuuden torjumiseksi Harmaan talouden kokonaismääräksi on arvioitu 6,9 prosenttia bruttokansantuotteesta ja sen arvioidaan aiheuttavan vuosittain
AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito
Tarjouspyyntö 1 (5) 8.9.2017 AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito 2017 2019 Tarjouspyyntö 1 Yleistä 2 Hankinnan kuvaus Auran kunta pyytää tarjoustanne kaavateiden ja piha-alueiden
TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET. Tarjoajan nimi: Y-tunnus:
1(6) LIITE 1 TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Tarjoajan nimi: Y-tunnus: OHJEET Tämä on tarjouslomake, joka on palautettava tarjouksen yhteydessä täytettynä. Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen
Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN
KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS)
TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1(5) TARJOUSPYYNTÖ KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tuntihintaista tarjoustanne Kauniaisten kaupungin
HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 TARJOUSPYYNTÖ
HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 2(5) TYÖN NIMI Katusaneeraus ja asfaltointiurakka 2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnasta
ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen. Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne
KIRKKONUMMI KYEKSLATT TARJOUSPYYNTÖ 30.03.2015 ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen syyslukukauden alkuun 2018 Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne tarjouspyynnön
1/7. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet. --- Hankintakohtainen
1/7 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO H073-15, HEL 2015-005081 / CNC-jyrsin Fanuc-kyselevällä ohjauksella (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:
TARJOUSPYYNTÖ. Sanssinkoulu Koiviston siiven vesikaton uusiminen Pääurakkana. Nro 9206 7.2.2014
TARJOUSPYYNTÖ Sanssinkoulu Pääurakkana 7.2.2014 Nro 9206 Kauhajoen kaupunki Tarjouspyyntö 2/5 Pyydämme urakkatarjoustanne Sanssinkoulu Koiviston siiven sekä siihen liittyvän matalan osan vesikaton uusimisesta
Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne
Tarjouslomake 1(8) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 1/2016 Diaarinumero Tarjouslomake, kohde 10 Tarjous jätettävä 26.9.2016 klo 12:00 mennessä Oulun toimivalta-alueen
Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne
Tarjouslomake 1(9) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 1/2016 Diaarinumero Tarjouslomake, kohde 11 Tarjous jätettävä 31.10.2016 klo 12:00 mennessä Oulun toimivalta-alueen
Oripään kunnan talvikunnossapito
ORIPÄÄN KUNTA Oripään kunnan talvikunnossapito 2018 2021 Tarjouspyyntö Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Hankinnan kuvaus... 2 3 Vähimmäisvaatimukset... 2 4 Tarjous... 3 4.1 Tarjouksen antaminen... 3 4.2
KOULUKULJETUSTEN JA PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN TARJOUS
LIITE 4 TARJOUSLOMAKE 1 (6) KOULUKULJETUSTEN JA PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Eri yhteenliittymät tekevät kukin oman tarjouksensa riippumatta
Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Yleisten töiden lautakunta Rt/
Helsingin kaupunki Esityslista 2/2014 1 (5) 2 Avustavan rakennuttamisen puitesopimus valvontatehtävissä 2014-2016, konsulttitoimistojen valinta ennen 31.12.2015 tehtävissä toimeksiannoissa HEL 2013-013019
H@lko nro 1. Pääkirjoitus
H@lko nro 1. Pääkirjoitus Tervetuloa Hattulan kunnan ja Hattulan Yrittäjät ry:n ensimmäisen yhteisen uutiskirjeen pariin! Ihmettelijöille tiedoksi, nimensä tämä uutiskirje on saanut sanojen Hattula ja
Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne
Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 4 Tarjouslomake 1(5) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Cityliikenteen tarjouskilpailu
HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016)
KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) Hankinnan kohde Kirkkonummen kunnan perusturva
KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ
23.4.2015 Sivu 1/5 Tilaaja: PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Evo, Uusi rantasauna KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ (tilaaja) pyytää tarjoustanne Evon uuden rantasaunan rakentamisesta. Rakentamispaikka sijaitsee
Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI
Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 11.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAIVINKONETÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä 1.1.2016 31.12.2017. Kohde
1/7. Yleisjyrsinkone Finland Oy. Pisteiden laskentatapa
1/7 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO H070-15, HEL 2015-005078 / Yleisjyrsinkoneet Stadin ammattiopistolle (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:
1/5. Raahen Rakennuskol mio Oy. Rakennuspal velu Oy Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet --- --- --- --- 379 677 --- 347 800 ---
kaupunki 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 28314 / sairaalan julkisivukorjaus 2. vaihe (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 2 Julkisivukorjausurakka
TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA
1 TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE JA SISÄLTÖ Tornion kaupunki / kaupunginhallitus pyytää
Tarjouspyyntö rakennusautomaatiosaneeraus
1 / 5 3.5.2019 Tilaaja Vaasan Talotoimi Kirkkopuistikko 26A 65101 Vaasa Hanke Länsimetsän koulun rakennusautomaatiosaneeraus Tarjouspyyntö rakennusautomaatiosaneeraus Hanke / toimitusosoite Länsimetsän
Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka.
HARJAVALLAN KAUPUNKI Tekniset palvelut Keskustie 5b Päiväys Dnro 29200 HARJAVALTA 8.7.2013 URAKKAOHJELMA MULLINMÄENTIE,POROLANOJAN SILLAN RAKENTAMINEN 1 TILAAJA JA RAKENNUTTAJA Nimi: Osoite: Harjavallan
TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN
Vastaanottaja Kotkan kaupunki Tekniset palvelut PL 205 48101 KOTKA Asiakirjatyyppi Tarjous LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:...
Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA
Tarjouspyyntö KINNULAN KUNTA 07.08.2015 Tekninen toimi TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA 1 Yleistä Kinnulan kunta pyytää