HIPPOS Jyväskylä. Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HIPPOS Jyväskylä. Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä"

Transkriptio

1 HIPPOS Jyväskylä Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä

2 Visio 2 Suomen johtava urheilun, liikunnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistäjä.

3 3 Missio Urheilun, liikunnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tutkimusverkosto koulutusverkosto valmennusverkosto tuote- ja palvelukehitysverkosto Intohimolla synnytettyä korkeatasoista tietoa, teknologiaa, palveluja ja osaamisen kaupallistamista liiketoiminnaksi.

4 Kivenkova osaamispääoma 4 Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK/hyvinvointiala

5 5 Hippos2020 on Jyväskylän kaikkien aikojen merkittävin investointi urheiluun ja liikuntaan. Hippokselle rakentuu Pohjoismaiden monipuolisin sisäliikunnan keskus, ja näin Jyväskylä ottaa entistä vahvemmin paikkansa maan johtavana liikuntakaupunkina. Timo Koivisto Kaupunginjohtaja Jyväskylä

6 HIPPOS2020- kokonaisuus 6 Yli hengen Monitoimiareena Liikunnan Tietotalo Urheilu-, liikunta- ja tapahtumatiloja neliötä Liikuntakeskus Hipposhalli Voimisteluhalli Liikuntapuisto Sporttibulevardi Areenan liikekeskus Hotelli Päivittäistavarakauppa Erikoisliikkeet Ravintolamaailma 5 asuinkerrostaloa 2 pysäköintitaloa Vieressä myös vesiliikuntakeskus Aalto Alvari

7 Sijainti Ydinkeskustan tuntumassa, hyvien liikenneyhteyksien päässä, vireässä Jyväskylässä. Kaikki keskustan palvelut ovat lähellä.

8 Hippos2020 vahvistaa Jyväskylän asemaa Suomen johtavana urheiluosaamisen kehittämisen keskittymänä, jossa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta, Kihu ja Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö toimivat tiiviissä yhteistyössä. Suomalaisen huippu-urheilumenestyksen ytimessä on olosuhteiden ja osaamisen yhdistäminen päivittäisharjoitteluun Hippos2020 -hankkeen tavoin. Vain tällaiset ratkaisut mahdollistavat toimintatavan, jossa parhaat osaajat tekevät jatkuvaa yhteistyötä ja oppivat toisiltaan. 8 Mika Kojonkoski Johtaja Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö

9 Jopa MILJOONAA 5käyntikertaa vuodessa

10 Käyttäjäarviot Milj. käyntikertaa vuodessa 0,2 0.3 M 1,5 2,0 M 0,25 0,4 M 1,0 1,3 M 0,25 0,4 M 0,2 0,4 M Toimistotilat Liikunta, urheilu, tutkimus ja kehitys Tapahtumat ja näyttelyt Ruoka ja hyvinvointi Huippu-urheilu Asuminen, majoitus ja matkailu

11 11 Liikunnan Tietotalo Osaamiskeskittymän aivot ja sydän. Verkostojen verkosto. Monitoimiareenan yhteydessä m² toimisto-, tutkimus- ja tuotekehitystilaa (sis m² liikuntalaboratoriotilaa) Yrityshautomo liikunta- ja hyvinvointialan start up -yritykset Big Data datan keräämisen, käsittelyn ja analysoinnin mahdollistava teknologia kattaa koko alueen

12 Uuden ja modernin liikunta- ja terveyslaboratorion rakentaminen Hippos2020-alueen ytimeen Liikunnan Tietotaloon tarjoaa loistavat mahdollisuudet korkeatasoiselle liikunnan ja terveyden sekä liikunnan edistämistä koskevalle tutkimukselle. 12 Lasse Kannas Dekaani Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto

13 Osa Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymää. 13 Mukana 15 organisaatiota, kuten:

14 14 Alan tutkimus on erittäin tärkeää liiketoiminnallemme, jotta pysymme mukana kansainvälisessä kilpailussa. On hienoa, että ihmisten hyvinvointia edistäviin tiloihin ja liikuntatutkimukseen investoidaan. Hippos sopii erinomaisesti keskittymän sijainniksi ja samalla lisää Jyväskylän alueen vetovoimaisuutta. Juho Tuppurainen varatoimitusjohtaja Firstbeat Technologies Oy

15 15 Uuden vuosikymmenen liikunta- ja hyvinvointikeskus PARASTA ON KAVERIT JA YHDESSÄ PELAAMINEN Elmo 13, juniorsalibandyn pelaaja LIIKU, NAUTI JA VOI HYVIN Veera, 25, sulkapalloilija

16 Mukaan kasvattamaan miljardimarkkinaa! 16 Liikuntaan liittyvässä liiketoiminnassa vuositasolla vähintään 5,5 miljardin euron markkinat Tarjolla on loistava ympäristö kasvattaa alan markkinoita Kokoamme alan parhaat toimijat ja osaajat yhteen Liikunnan Tietotalo alueen ja toiminnan sydän Liikunnan, urheilun ja hyvinvoinnintietotaidon verkostojen verkosto

17 HAEMME PARHAITA TOIMIJOITA MUKAAN OSAKSI TÄTÄ VERKOSTOA. Pysy kiinni kehityksen kärjessä ja tule mukaan!

18 18 Yhteystiedot Tommy Öhman Jarmo Riski kiinteistöasiantuntija konsultti GSP Group Oy Anorin Liekki Oy Kasarmikatu 23 A 5, Helsinki Innopoli 2 Tekniikantie 14, Espoo

HIPPOS Jyväskylä. Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä

HIPPOS Jyväskylä. Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä HIPPOS2020 - Jyväskylä Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä 2 Visio Pohjoismaiden johtava urheilun, liikunnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistäjä. Missio Tuottaa urheilun, liikunnan, hyvinvoinnin

Lisätiedot

HIPPOS Jyväskylä. Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä

HIPPOS Jyväskylä. Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä HIPPOS2020 - Jyväskylä Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä Visio Pohjoismaiden johtava urheilun, liikunnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistäjä. 2 3 Missio Tuottaa urheilun, liikunnan, hyvinvoinnin

Lisätiedot

RT:n kuntatilaisuus kaupunginjohtaja Timo Koivisto

RT:n kuntatilaisuus kaupunginjohtaja Timo Koivisto RT:n kuntatilaisuus 18.1.2017 kaupunginjohtaja Timo Koivisto Väestönmuutosten ennakkotiedot marraskuu 2016 Jyväskylän ennakkoväkiluku 30.11.2016 138 760 Muutos 11 kk + 1 392 Lähde: Tilastokeskus 17.11.2016

Lisätiedot

Keski-Suomen yliopistotasoinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osaamiskeskus. Tapani Mattila

Keski-Suomen yliopistotasoinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osaamiskeskus. Tapani Mattila Keski-Suomen yliopistotasoinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osaamiskeskus Tapani Mattila 22.9.2017 Jyväskylän yliopisto ja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylän yliopisto ja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

KIHUn toimitilojen laajennushanke

KIHUn toimitilojen laajennushanke Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä KIHUn toimitilojen laajennushanke Jukka Viitasalo www.kihu.fi Taustaa, historiaa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU perustettiin vuonna

Lisätiedot

Älykäs kaupunki ja terveyden edistäminen Kari Halinen

Älykäs kaupunki ja terveyden edistäminen Kari Halinen Älykäs kaupunki ja terveyden edistäminen 1.11.2017 Kari Halinen 1.Inclusive City is prosperous Jyväskylän talous kasvaa selvästi muuta Suomea nopeammin. Vuonna 2016 Jyväskylän seudun yritysten liikevaihto

Lisätiedot

Hankkeen lähtökohtia ja teemoja

Hankkeen lähtökohtia ja teemoja Hankkeen lähtökohtia ja teemoja Minna Silvennoinen, projektityöntekijä, KeHO / INNOKE & simulaatiokouluttaja MinSim Oy minna.silvennoinen@jamk.fi KeHO Keski Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymä Sosiaali

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

TYÖNUOLI - projekti. Toiminta, tulokset ja vaikuttavuus. Petri Jussila

TYÖNUOLI - projekti. Toiminta, tulokset ja vaikuttavuus. Petri Jussila TYÖNUOLI - projekti Toiminta, tulokset ja vaikuttavuus 12.12.2016 Mikä on Työnuoli? Työnuoli on alueellinen ja verkostomainen kehittämisprojekti, joka tuotti myös uutta soveltavaa tutkimustietoa. Projekti

Lisätiedot

TAMPERE KEHITTYY. Pormestari Lauri Lyly

TAMPERE KEHITTYY. Pormestari Lauri Lyly TAMPERE KEHITTYY Pormestari Lauri Lyly 20.9.2017 1 20.9.2017 20.9.2017 2 Viiden Tähden Keskusta RAKENTAMINEN JA ARKKITEHTUURI 7 20.9.2017 Viiden Tähden Keskusta URBAANIT ULKOTILAT JA KAUPUNKIVIHREÄ

Lisätiedot

KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN T&K TOIMINTA: Kartoitus vuosilta 2004-09. Maarit Haarma & Jari Lämsä & Jukka Viitasalo & Minna Paajanen

KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN T&K TOIMINTA: Kartoitus vuosilta 2004-09. Maarit Haarma & Jari Lämsä & Jukka Viitasalo & Minna Paajanen KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN T&K TOIMINTA: Kartoitus vuosilta 2004-09 Maarit Haarma & Jari Lämsä & Jukka Viitasalo & Minna Paajanen LÄHTÖKOHTIA Suomessa hyvää tutkimusosaamista, myös urheilussa Kohtuullisen

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Ulkomaalaisten potilaiden palvelumahdollisuudet. Jorma Penttinen

Ulkomaalaisten potilaiden palvelumahdollisuudet. Jorma Penttinen Ulkomaalaisten potilaiden palvelumahdollisuudet Jorma Penttinen Terveysmatkailu Kuopion matkailustrategiassa 2005-2012 Terve Kuopio ohjelma / Terveysmatkailu 11.11.2004 Terveysmatkailu on uutta liiketoimintaa

Lisätiedot

Rohkeasti aikaansa edellä

Rohkeasti aikaansa edellä Älykkään teknologian llmastonmuutos ja luonnonvarojen Ääripäiden korostuminen Jyväskylä on ja kansainvälisesti arvostettu koulutuksen ja osaamisen kaupunki 1. Lisäämme lasten ja nuorten mahdollisuuksia

Lisätiedot

Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla

Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Timo Ritakallio Suomen Olympiakomitea Urheilun ja liikunnan tulevaisuusfoorumi Kokkola 12.9.2017 Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike.

Lisätiedot

Sijoitu Kempeleeseen

Sijoitu Kempeleeseen Sijoitu Kempeleeseen Kempeleessä olet Pohjois-Suomen paalupaikalla Kempele sijaitsee keskellä 250 000 asukkaan kaupunkiseutua, kymmenen kilometrin päässä Oulusta. Lähellä on matkustajamääriltään Suomen

Lisätiedot

Hippos. Ajankohtaiset ja kilpailutuksen reunaehdot

Hippos. Ajankohtaiset ja kilpailutuksen reunaehdot Hippos Ajankohtaiset ja kilpailutuksen reunaehdot 28.11.2016 29.11.2016 Hippos korttelialueet ja rakennusoikeudet Yhteensä: 147 000 k-m 2 liikunnan ja hyvinvoinnintiloja sis. toimitilat, hotellin ja pt-kaupan

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liitto. Regional Council of Päijät-Häme Marja Koivula

Päijät-Hämeen liitto. Regional Council of Päijät-Häme Marja Koivula Päijät-Hämeen liitto Regional Council of Päijät-Häme Marja Koivula Tulevaisuus 2016-2040 Päijät-Häme 2040 Päijät-Hämeen liitto Päijät-Hämeen liitto Kenen tuotosta? Kolme maakuntahallitusta ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Mistä Meijän polussa on kyse?

Mistä Meijän polussa on kyse? Mistä Meijän polussa on kyse? Jyväskylä 12.9.2017 Pirjo Mustonen dosentti, kardiologian erikoislääkäri kehittäjäylilääkäri Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Pirjo Mustonen 12.9.2017 6 asiaa pähkinänkuoressa

Lisätiedot

HIIHDON TULEVAISUUDENNÄKYMÄT SUOMALAISESSA YHTEISKUNNASSA Jari Lämsä, KIHU

HIIHDON TULEVAISUUDENNÄKYMÄT SUOMALAISESSA YHTEISKUNNASSA Jari Lämsä, KIHU HIIHDON TULEVAISUUDENNÄKYMÄT SUOMALAISESSA YHTEISKUNNASSA Jari Lämsä, KIHU Esityksen sisältö 1. Yhteiskunnan aikakaudet 2. Liikunnan ja urheilun tulevaisuuteen vaikuttavia tekijöitä 3. Hiihdon vaihtoehtoiset

Lisätiedot

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä Yhteinen visio Suomi maailman liikkuvin ja pohjoismaiden menestynein urheilukansa 2020 Visio on yhteinen päämäärä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle, sen eri toimijoille Visio voidaan saavuttaa

Lisätiedot

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI auppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2 IINTEISTÖEHITYS IINTEISTÖONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSONSULTOINTI iinteistökohde: auppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2 AUPPAESUS OTAN TÄHTI LISÄTIEDOT

Lisätiedot

Liikekeskus ydinkeskustassa

Liikekeskus ydinkeskustassa LAPPEENRANTA Liikekeskus ydinkeskustassa kaupankäynnin keskipisteessä centrelappeenranta.fi Seitsemän kerrosta miljoonia asiakkaita vuodessa kivijalkatilat, myymälät, toimistot ja panoraamatoimistot keskellä

Lisätiedot

Elinkeinopolitiikan ajankohtaiset

Elinkeinopolitiikan ajankohtaiset Elinkeinopolitiikan ajankohtaiset Elinkeino- ja työllisyyspalvelut Anne Sandelin 6.4.2017 25.4.2017 1 2017 päätehtävät Vuosi 2017 elinkeinoyksikön perustoiminnat 1. Jykesin toiminnan lopettaminen vuoden

Lisätiedot

Elinkeinopolitiikan ajankohtaiset

Elinkeinopolitiikan ajankohtaiset Elinkeinopolitiikan ajankohtaiset Elinkeino- ja työllisyyspalvelut Anne Sandelin 6.4.2017 1 2017 päätehtävät Vuosi 2017 elinkeinoyksikön perustoiminnat pystyyn 1. Jykesin toiminnan alasajo vuoden 2017

Lisätiedot

Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen

Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa Mikko Komulainen Työnjako kunta-maakunta-valtio maanantaina 12. kesäkuu 2017 2 Osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

EduFutura Jyväskylä

EduFutura Jyväskylä EduFutura Jyväskylä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama oppimisen, tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä. Sopimus osaamiskeskittymästä

Lisätiedot

Huippu-urheilun Osaamisohjelma ja KIHU

Huippu-urheilun Osaamisohjelma ja KIHU Huippu-urheilun Osaamisohjelma ja KIHU www.kihu.fi KIHUn historia 1990-2013 Perustettu vuonna 1990 Toiminta alkoi 1991. Aluksi palkattiin 4 vanhempaa tutkijaa, 2 nuorempaa tutkijaa sekä 7muuta työntekijää.

Lisätiedot

Lukion hyvinvointihankkeen kokemuksia ja tuloksia

Lukion hyvinvointihankkeen kokemuksia ja tuloksia Lukion hyvinvointihankkeen kokemuksia ja tuloksia Projektipäällikkö Minna Saikkonen Opettaja Susanna Poutamo Terve sielu terveessä ruumiissa -hanke Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Lukiokoulutus Jyväskylän

Lisätiedot

HIPPOS 2020 20.1.2015

HIPPOS 2020 20.1.2015 HIPPOS 2020 20.1.2015 Hippoksen alue on kansainvälisesti ja valtakunnallisesti merkittävä monipuolisen perusliikunnan, liikuntatutkimuksen ja -kehityksen, kilpaurheilun ja hyvinvointipalvelujen keskus,

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

23.1.2012 Measurepolis Development Oy

23.1.2012 Measurepolis Development Oy 23.1.2012 Measurepolis Development Oy 1 Miksi mittaus- ja tietojärjestelmien keskittymä Kajaanissa? Pitkät perinteet - Kajaani Oy perusti elektroniikkateollisuuden 40 vuotta sitten ja loi siten perustan

Lisätiedot

Asemakeskus - Kansi - Monitoimiareena

Asemakeskus - Kansi - Monitoimiareena Asemakeskus - Kansi - Monitoimiareena Uusi moderni ja monipuolinen kaupunginosa Tampereen ydinkeskustaan Hanke koostuu asemakeskuksesta, maailmanluokan tapahtumia, kulttuuria ja huippu-urheilua palvelevasta

Lisätiedot

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen 20.3.2015

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen 20.3.2015 Tilastotietoa päätöksenteon tueksi Nina Vesterinen 20.3.2015 Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun Matkailun tiekartta 2015 2025 Matkailun tiekartta www.tem.fi/matkailuntiekartta Markkinat

Lisätiedot

HYVINVOINTIANALYYSI: EDUT YRITYKSILLE

HYVINVOINTIANALYYSI: EDUT YRITYKSILLE HYVINVOINTIANALYYSI: EDUT YRITYKSILLE FIRSTBEAT Peruste'u Jyväskylässä v. 2002 Yli 20 vuoden tutkimustyö ja kokemus sykkeeseen ja sykevaihteluun perustuvista menetelmistä Lähtöisin Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Master Plan esiselvitys

Master Plan esiselvitys HIPPOS - 2020 Hippoksen alue on kansainvälisesti ja valtakunnallisesti merkittävä monipuolisen perusliikunnan, liikuntatutkimuksen ja -kehityksen, kilpaurheilun ja hyvinvointipalvelujen keskus, niihin

Lisätiedot

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit)

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit) Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit) Ikääntymispoliittinen strategia -esiselvitys 1.5. 31.10.2010 6.10.2010 Marika Kurth, suunnittelija KTM Taustaa: Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta

Lisätiedot

Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä Saaranen, Reunanen

Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä Saaranen, Reunanen Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä 16.6.2016 Saaranen, Reunanen Sponda lyhyesti Sponda on pääkaupunkiseudun ja Tampereen toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Liikevaihto 230,5

Lisätiedot

Hyvinvointi uhattuna!

Hyvinvointi uhattuna! Uusien hyvinvointipalvelujen kehittämisen eturintamassa Agora Päivä 23.10.2013 Antti Hautamäki Johtaja Tutkimusprofessori Agora Center 2 Hyvinvointi uhattuna! Hyvinvointivaltiota uhkaa palvelujen rapautuminen

Lisätiedot

Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta

Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta Tuottavuutta kehitetään tilaamalla Seuranta arviointi Oman toiminnan ja markkinoiden seuranta Tarjonta Laatu Hinta Tulevaisuuden palvelutarpeen ja tarjonnan kehitys

Lisätiedot

TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Janne Känkänen

TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Janne Känkänen TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille 2014 2016 Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta 22.1.2014 Janne Känkänen Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittäminen 2014-2016

Lisätiedot

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO s 3-5 PERUSTIEDOT s 6-8 MUUNNELTAVAT TILAT s 9-11 VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Valimon uusi toimitilakokonaisuus sijoittuu

Lisätiedot

HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus ILMAN ARVIOINTIA EI OLE URHEILUA Arviointi on tarkasteltavan kohteen tai toiminnan arvon määrittämistä,

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus

SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus Suurhankeinfo 1/2016 Timo Jääskeläinen 28.1.2016 SRV lyhyesti Tarjoaa kokonaisvaltaisia rakennetun ympäristön ratkaisuja Toimii SRV Mallilla - Innovatiivinen hankekehitys

Lisätiedot

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003 Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 23 Liiketoiminnan fokus 23 Kannattavuus Taseen ja maksuvalmiuden vahvistaminen Kohdennetut yritysostot (lähipalvelut, markkina-asema, teknologia tietotaito) Global Network

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN STRATEGIA

KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN STRATEGIA KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN STRATEGIA 2017 2020 Hyväksytty KIHUn hallituksessa 27.2.2017 JOHDANTO Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU edistää suomalaista kilpa- ja huippu-urheilua

Lisätiedot

Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Teemat 1. Nexus seurannan ja arvioinnin verkosto 2. Menestyvän huippu-urheilun strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Nurmijärvi Klaukkala Tuusula Kivistö Tikkurila Myyrmäki Pasila Helsinki Visio Kasvun keskus metropolialueella Hotelli ja toimistoja Bussiterminaali Hypermarketit

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yläkouluverkoston opinto-ohjaajien tapaaminen Urheilumuseo, Olympiastadion 6.10.2015

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yläkouluverkoston opinto-ohjaajien tapaaminen Urheilumuseo, Olympiastadion 6.10.2015 Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yläkouluverkoston opinto-ohjaajien tapaaminen Urheilumuseo, Olympiastadion 6.10.2015 Ohjelma 13:00 Tilaisuuden avaus 13:10 Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Piia Nurmi projektijohtaja Turun kauppakorkeakoulu Vastuullisen liiketoiminnan keskus (CeReB) Tulevaisuuden tutkimuskeskus piia.nurmi@tse.fi

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Firstbeat Hyvinvointianalyysi

Firstbeat Hyvinvointianalyysi Firstbeat Hyvinvointianalyysi FIRSTBEAT TECHNOLOGIESOY SYKETEKNOLOGIAA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN JA SUORITUSKYVYN OPTIMOINTIIN Juuret fysiologisessa tutkimuksessa Perustettu Jyväskylässä vuonna 2002 Yli 15

Lisätiedot

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa. Professori Jorma Mäntynen

Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa. Professori Jorma Mäntynen Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa Professori Jorma Mäntynen Pysyvät ja muuttuvat tekijät Maantiede Ylivoimainen sijainti sisämaan keskuksena Helsinki-Tampere vyöhykkeellä Parin kolmen tunnin etäisyydellä

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda Hippoksen alueesta kansainvälisesti ja valtakunnallisesti merkittävä monipuolisen liikunnan, liikuntatutkimuksen ja -kehityksen,

Tavoitteena on luoda Hippoksen alueesta kansainvälisesti ja valtakunnallisesti merkittävä monipuolisen liikunnan, liikuntatutkimuksen ja -kehityksen, Tavoitteena on luoda Hippoksen alueesta kansainvälisesti ja valtakunnallisesti merkittävä monipuolisen liikunnan, liikuntatutkimuksen ja -kehityksen, kilpaurheilun ja hyvinvointipalvelujen keskus, niihin

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta Lajien ja alueiden seurakehittäjät 12.9.2016 Huippu-urheiluseuratoiminta Taustaa huippu-urheiluseuratoiminnan kehittämiselle 2007-2014 2007-2009 Olympiakomitean vetämänä 3 kierrosta lajiliittojen kehitysprosesseja,

Lisätiedot

Trooli - Lautatarhankatu 10. Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, Helsinki

Trooli - Lautatarhankatu 10. Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, Helsinki Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, 00580 Helsinki Trooli - Lautatarhankatu 10 Lautatarhankatu 10 on moderni toimistokiinteistö, joka sijaitsee

Lisätiedot

LIDL SUOMI KY KILPAILUN EDISTÄMINEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAISSA

LIDL SUOMI KY KILPAILUN EDISTÄMINEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAISSA LIDL SUOMI KY KILPAILUN EDISTÄMINEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAISSA 15.2.2017 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI ESTÄÄ KILPAILUN TOTEUTUMISEN PÄIVITTÄISTAVARAKAUPAN ALALLA Suomen päivittäistavarakaupan markkinat

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 25.3.2013 Sisältö Tieto lyhyesti Markkinat Vuosi 2012 Strategian toteutus 2012 2016 Vuosi 2013 2 2 Olemme sitoutuneet

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 MISSIO Edistää opiskelijoiden liikuntakulttuuria 1 ja hyvinvointia. VISIO Opiskelijat liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi.

Lisätiedot

Liikekeskus Liikerata

Liikekeskus Liikerata Liikerata on Riihimäen juna- ja linja-autoaseman yhteydessä sijaitseva liikekiinteistö Eteläinen Asemakatu 2a, Jokikylä, 11130 RiihimÄki Liikekeskus Liikerata Riihimäen matkakeskus tavoittaa päivittäin

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025

Yhdessä enemmän. kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025 Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025 Omaperäinen Suomi matkailun monet mahdollisuudet Aineksia elämyksiin Luonto ja hiljaisuus, perusarvot

Lisätiedot

Vesiyritykset nousuun. Carl Johan Sandström Novago Yrityskehitys Oy

Vesiyritykset nousuun. Carl Johan Sandström Novago Yrityskehitys Oy Vesiyritykset nousuun Carl Johan Sandström Novago Yrityskehitys Oy 1 Vesi ja ympäristö tulevaisuuden suurimpia teollisuudenaloja Dynaaminen, kasvava ja kiinnostava markkina, jolla tarve uusien teknologioiden

Lisätiedot

Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia

Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia Liikuntalääketieteenpäivät 5.11.2015 Ville Vesterinen, LitM Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Mitä biohakkerointi on? Biohakkerointi ymmärretään

Lisätiedot

Tampere Grow. Smart. Together.

Tampere Grow. Smart. Together. Tampere Grow. Smart. Together. Grow. Smart. Together. Visio Kansainvälisesti tunnustettu, vetovoimainen, kestävän kehityksen älykaupunki Missio Menestymisen ja elämänlaadun parantaminen yhteistyön ja kilpailun

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Biotalous-INKA

Biotalous-INKA Biotalous-INKA 2014-2020 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatus: Haastaa kaupunkiseudut hyödyntämään kasvupotentiaalinsa kansantalouden vetureina Tavoite: Tukea kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla

Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla Liikuntalääketieteen päivät 10.11.2011 Leena Paavolainen, LitT Huippu urheilun muutosryhmä HUMU 0400 229 652 www.huippu urheilunmuutos.fi EXCELLENCE

Lisätiedot

ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA

ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA SAVILAHTI 2030 NYKYISIN 9 000 OPISKELIJAA 10 000 TYÖPAIKKAA n. 30 ASUKASTA = 19 000 TOIMIJAA SAVILAHDEN NYKYISIÄ TOIMIJOITA: Kuopion yliopistollinen sairaala Itä-Suomen

Lisätiedot

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto Kainuun kehittämisen näkymiä 2018-2021 Pentti Malinen 28.11.2017 Kainuun liitto Keskeiset tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 2035 1. Kainuun aluetalouden kestävä kasvu 2. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan

Lisätiedot

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

Helsingin Joutsen apteekki. Tiina Oksala

Helsingin Joutsen apteekki. Tiina Oksala Helsingin Joutsen apteekki 100-vuotisjuhlaseminaari Kaupunkikeskustan kivijalkakaupat Tiina Oksala Toimitusjohtaja, Erikoiskaupan Liitto Esityksen sisältö - Tiivistelmä esityksestä 17.11.2012 Erikoiskaupan

Lisätiedot

RIIHITONTTU Business Campus

RIIHITONTTU Business Campus RIIHITONTTU Business Campus Vehreä Urbaani Työympäristö Niittykummun Tulevaisuuden Keskustan Sykkeessä RIIHITONTTU Business Campus 1) Hyvä sijainti, helposti saavutettavissa 2) Runsaasti autopaikkoja 3)

Lisätiedot

KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1

KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1 KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1 Suunnitteluvarauksen perusteet Kuopion vanhan raviradan alueelle on rakennettavissa kiinteistöyhtiön hallitsema kiinteistökonsepti, jolla aikaansaadaan

Lisätiedot

Firstbeat esimerkki Firstbeat Hyvinvointianalyysi

Firstbeat esimerkki Firstbeat Hyvinvointianalyysi Firstbeat esimerkki 2017 Firstbeat Hyvinvointianalyysi FIRSTBEAT HYVINVOINTIANALYYSI SYKEVÄLIMITTAUS HENKILÖKOHTAINEN RAPORTTI ASIANTUNTIJAN PALAUTE TOIMENPITEET JATKUVUUS 68 henkilöä osallistui palveluun

Lisätiedot

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO HIOMO s 3-4 PERUSTIEDOT s 5-11 MUUNNELTAVAT TILAT s 12 LISÄTIEDOT 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Hiomon toimitilakokonaisuus sijoittuu Pitäjänmäen keskeiselle

Lisätiedot

SUUNNITTELUPERIAATTEET

SUUNNITTELUPERIAATTEET Uudenmaan liitto 10/2017 SUUNNITTELUPERIAATTEET Uusimaa-kaava 2050 Kaavan tärkeä raami: Tavoitteiden, suunnitteluperiaatteiden ja seutujen erityiskysymysten paketti Taustaselvitysten pohjalta Uusimaa-kaavalle

Lisätiedot

Seinäjoki. Liikekiinteistö Pohja, Välkkilänkatu 1, 5 000 m2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI KOHDE

Seinäjoki. Liikekiinteistö Pohja, Välkkilänkatu 1, 5 000 m2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI KOHDE Liikekiinteistö Pohja, Välkkilänkatu 1, 5 000 m2 KOHDE KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI Liikekiinteistö Pohja, Välkkilänkatu 1, 5 000 m2 LIIKEKIINTEISTÖHANKE

Lisätiedot

Strategia 2014-2017 Versio 1.0

Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio

Lisätiedot

KEILARANTA 4. Keilaranta 4, Espoo

KEILARANTA 4. Keilaranta 4, Espoo KEILARANTA 4 Keilaranta 4, Espoo TOIMIVUUTTA, VALOA JA MERELLISTÄ MAISEMAA Keilaranta 4 tarjoaa toimitilat keskeisellä ja halutulla paikalla Espoon Keilaniemessä. Suunnittelutiimi räätälöi toimitilat täysin

Lisätiedot

TYÖPAIKAT JA TYÖMATKAT

TYÖPAIKAT JA TYÖMATKAT TYÖPAIKAT TYÖPAIKKA-ALUEIDEN SAAVUTETTAVUUS ESPOON ELINKEINOKUDELMA 2050 (LUONNOS) POKE:N ELINKEINOJEN VISIO 2050 TYÖMATKAT 61 Työpaikat Visioalueella oli noin 17 000 työpaikkaa vuonna 2011, eli noin 14

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 127 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto koskien Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean kutsua Urhea-säätiön perustajaksi HEL 2012-008331 T 00 01 06 Päätös

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit

Kasva urheilijaksi aamukahvit Kasva urheilijaksi aamukahvit 22.9.2016 Avaus Suomen Palloliiton valmennuslinja/ Marko Viitanen (45 min) Varhaisvuosien liikuntasuositukset/ Nina Korhonen (45 min) Ajankohtaiset o Urheilun Pelisäännöt

Lisätiedot

Panorama Tower Espoo - Leppävaara

Panorama Tower Espoo - Leppävaara Panorama Tower Espoo - Leppävaara Loistavia liiketiloja Espoossa Panorama Towerin näyttävät sekä korkeatasoiset toimisto- ja liiketilat palvelevat yrityksesi liiketoimintaa alle 20 minuutin päässä Helsingistä

Lisätiedot

Rinnakkaisseminaari A7 Kannanotto lukiokoulutuksen uudistamiseen

Rinnakkaisseminaari A7 Kannanotto lukiokoulutuksen uudistamiseen Rinnakkaisseminaari A7 Kannanotto lukiokoulutuksen uudistamiseen Lukiopäivät 12.11.2013 Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen

Lisätiedot

Liikekeskus Kokkolan Kauppatähti Mestarintie, m2 m 2. Kokkola

Liikekeskus Kokkolan Kauppatähti Mestarintie, m2 m 2. Kokkola Liikekeskus n Kauppatähti Mestarintie, 10 10 400 400 m2 m 2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI Liikekeskus n Kauppatähti Mestarintie, 10 10 400 400 m2 m 2 2 Liikekeskus

Lisätiedot

Laadukas data ja kohdentamisen hyöty mainoskampanjoissa

Laadukas data ja kohdentamisen hyöty mainoskampanjoissa Laadukas data ja kohdentamisen hyöty mainoskampanjoissa 5,4 miljoonaa eri selainta Alman verkostossa per viikko ALMA BIG DATA Kymmeniä verkkopalveluita 80% verkoston tavoittavuus suomalaisista #2 verkosto

Lisätiedot

Talouden seuraava aalto on biotalous

Talouden seuraava aalto on biotalous Agrobiotalouden innovaatioyhteisö 28.1.2016 Ari Sivula Projektipäällikkö Talouden seuraava aalto on biotalous 50 % enemmän ruokaa Väestön kasvun vuoksi 2030 maailmassa tarvitaan: 30 % enemmän vettä 45

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta sekä Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen seminaari

Vanhusneuvostojen seminaari Vanhusneuvostojen seminaari 25.9.2015, Hämeenlinna Maakuntajohtaja Timo Reina Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Strategiaperusta Missio 2020 Hämeen liitto toimii siten, että ihmiset tahtovat

Lisätiedot

Yläkoulutyön kehittäminen Olympiakomiteassa. Yläkouluseminaari , Jyväskylä

Yläkoulutyön kehittäminen Olympiakomiteassa. Yläkouluseminaari , Jyväskylä Yläkoulutyön kehittäminen Olympiakomiteassa Yläkouluseminaari 17.3.2016, Jyväskylä HUY:n toimenpiteet vuodelle 2016 Urheiluakatemiaohjelma 1. Tehostamme urheilijan päivittäisharjoittelun valmennusprosesseja

Lisätiedot

Urheiluseurojen toimintaympäristön ilmiöitä, trendejä ja muutoksia

Urheiluseurojen toimintaympäristön ilmiöitä, trendejä ja muutoksia Työnuoli hanke, Seurakehitysprosessi 8.2.2015, Urheiluseurojen toimintaympäristön ilmiöitä, trendejä ja muutoksia YTT Juha Heikkala Asiantuntija, ennakointi TULEVAISUUSNAVIGAATTORI 1.0 www.sport.fi/kirjasto/liikunnan-tukipalvelut/ennakointi-ja-tulevaisuuden-tutkimus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 Määrärahan myöntäminen Health Capital Helsingille ja Helsinki Business Hub Oy Ltd:lle life science -alan yritystoimintaa kehittävän hankkeen toteuttamiseksi HEL 2017-005504

Lisätiedot

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Tampere Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK Sisältö Strateginen tausta Kansallisten

Lisätiedot