70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri"

Transkriptio

1 Talousarvioesitys 70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen toiminnasta aiheutuvat menot sekä kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot. Toimintaympäristö Ajantasaisten kiinteistö- ja maastotietojen ja niihin liittyvien sähköisten tietopalveluiden merkitys yhteiskunnan toiminnoissa kasvaa prosessien sähköistyessä, minkä seurauksena kansallisen kiinteistötietojärjestelmän ja maastotietojärjestelmän luotettavuudelle ja toimivuudelle kohdistuu yhä lisääntyviä vaatimuksia. Kiinteistöjen kirjaamistehtävien hoito on vakiintumassa ja vuoden aikana otetaan käyttöön uusi lainhuuto- ja kiinnitysrekisterijärjestelmä ja siihen liittyvä uudistettu sähköinen kirjaamisjärjestelmä. Vuonna 2014 käyttöön otettavan sähköisen kiinteistövaihdantajärjestelmän kehittämistä jatketaan. Maastotietojärjestelmän kehittämistä jatketaan siten, että maastotietojen käytettävyys ja käyttö yhteiskunnan eri toiminnoissa lisääntyy, tietoaineistojen harmonisointi etenee ja tietoyhteistyö eri toimijoiden kanssa syvenee. Maastotietojen avautuminen maksuttomiksi ja avoimen datapolitiikan yleistyminen hallinnossa lisää tietojen käyttömahdollisuuksia ja vaatimuksia Maanmittauslaitoksen tiedoille ja tietopalveluille. Paikkatietojen käytön tehostamiseen tähtäävän INSPIRE-direktiivin kansallinen toimeenpano jatkuu. Direktiivin toimeenpanoon liittyen Maanmittauslaitos huolehtii paikkatietoinfrastruktuurin kehittämisen tukipalveluiden järjestämisestä ja kehittää omien tietovarantojen hallintaa sekä niistä annettavia tietopalveluja direktiivin vaatimusten mukaisesti. Geodeettinen laitos osallistuu INSPIRE-direktiivin toimeenpanon edellyttämien palvelujen kehittämiseen sekä kansallisella että Euroopan tasolla. Tarve kehittää yhteistyötä ilmakuvaus- ja lasersatelliittiaineistojen hankinnassa lisääntyy. Varaudutaan luonnontuhojen yhteydessä tehtäviin ilmakuvauksiin. Geodeettisen laitoksen Metsähovin tutkimusaseman toimintaedellytysten parantamista jatketaan ajanmukaistamalla tutkimusaseman laitekantaa. Paikantamisen luotettavuuden parantamiseksi Suomen pysyvä GNSS-verkko FinnRef uusitaan vuoteen 2017 mennessä. Maatilatalouden rakennekehityksen johdosta tilusjärjestelyjen tarve ja kysyntä pysyvät edelleen korkealla tasolla. Tilusjärjestelytoiminnassa keskitytään peltoalueiden kiinteistörakenteen kehittämiseen. Maanmittauslaitoksen palvelutason odotetaan olevan samantasoista koko maassa ja tarve keventää hallintoa kasvaa, minkä seurauksena Maanmittauslaitoksen organisaatiota on kevennettävä vuoden 2014 alusta lukien siirtymällä yksiportaiseen valtakunnalliseen toimintamalliin. 01. Maanmittauslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös laitoksen toimintaan liittyvien jäsenmaksujen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Maanmittauslaitoksen tehtävänä ovat maanmittaustoimitukset, kiinteistöjä koskevat kirjaamisasiat, kiinteistörekisterin ja lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin pitäminen sekä kiinteistötietojärjestelmän hallinnosta ja kehittämisestä huolehtiminen, maastotietoja koskevien tietokantojen ylläpito, ilmakuvapalvelut ja paikkatietojen yhteiskäytöstä huolehtiminen. Lisäksi Maanmittauslaitos tuottaa edellä mainittuihin tehtäviin liittyviä muita palveluja. Maanmittauslaitos tukee pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden toteuttamista seuraavasti: laitoksen tuottamien ja ylläpitämien aineistojen ja rekisterien kattavuutta, laatua ja ajantasaisuutta parannetaan aineistot tuotetaan yhteensopiviksi ja saatetaan mahdollisimman laajaan käyttöön kiinteistötietojärjestelmän kiinteistörekisteri ja siihen kuuluva kiinteistörekisterikartta sekä lainhuutoja kiinnitysrekisteri ovat jatkuvasti ajan tasalla maastotiedoista ajantasaistetaan vuosittain tietiedot, muut kohteet alueen muutosnopeudesta riippuen 5 10 vuoden välein huolehditaan kiinteistö- ja maastotietojen valtakunnallisen tietopalvelun jatkuvasta toimivuudesta ja jatketaan paikkatietojen yhteiskäytön ja kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin kehittämistä INSPIREdirektiivin soveltamisen mukaisesti. Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti Maanmittauslaitokselle seuraavat tulostavoitteet: Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Talousarvioesitys Vaikuttavuus ennakoitu tavoite Maastotietokannan ajantasaisuusindeksi Kiinteistörekisterin perusparannuksen kattavuusindeksi ( = 0), % 75 80,8 88,9 Tietovarastojen hyödyntäminen, muutos ed. vuodesta, % Toiminnallinen tuloksellisuus ennakoitu tavoite Toiminnallinen tehokkuus Taloudellisuus, yksikkökustannukset lohkomistoimitukset, euroa/lohkokiinteistö maastotietokannan ajantasaistus, euroa/km² Tuotokset ja laadunhallinta Suoritteiden määrä toimitustuotanto, toimituksia, kpl tilusjärjestelyt (uusjaot), kpl kirjaamisasiat, kpl maastotietotuotanto yhteensä, km² Laadunhallinta Organisaation palvelukyky lohkomisten kestoaika, kk 6,9 6,0 6,0 maastotiedon keruun täydellisyys, % Henkisten voimavarojen hallinta Henkilöstömäärä, henkilötyövuosia, yhteensä Henkilötyövuosien määrä vähenee 13 henkilötyövuodella tuottavuustoimien johdosta. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Talousarvioesitys Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuus (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Julkisoikeudelliset suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot suoritteiden myyntituotot muut tuotot Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset erilliskustannukset osuus yhteiskustannuksista Kustannukset yhteensä Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Muut suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot, suoritteiden myyntituotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset erilliskustannukset osuus yhteiskustannuksista Kustannukset yhteensä Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) Palkkausten tarkistukset ) ) ) ) ) ) ) ) ) ) ) ) 158 Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentille ) -226 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Talousarvioesitys KIRVA-hanke (momentilta siirretyn lisäyksen poistaminen) Yhteensä talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Geodeettisen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös Geodeettisen laitoksen omarahoitusosuutena yhteisrahoitteisissa tutkimushankkeissa sekä EU-rakennerahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Geodeettisen laitoksen tehtävänä on luoda perusedellytykset maanmittaukselle ja paikkatietojen käytölle koko maassa ja tuottaa tutkimukseen perustuvaa tietoa kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuurien kehittämiseksi. Laitos tekee tutkimustyötä geodesian, geoinformatiikan, kaukokartoituksen ja navigoinnin sekä niihin liittyvien tieteiden aloilla ja edistää näiden alueiden menetelmien ja laitteiden käyttöönottoa erityisesti paikkatietojen hankinnassa ja käsittelyssä. Geodeettista laitosta kehitetään paikkatietoalan eurooppalaisena tutkimuslaitoksena siten, että se palvelee tehokkaasti julkista hallintoa ja elinkeinoelämää. Geodeettinen laitos tukee pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista seuraavasti: vastaa paikkatietojen metrologiasta ja toimii pituuden ja putoamiskiihtyvyyden kansallisena mittanormaalilaboratoriona suorittaa valtakunnalliset geodeettiset runkomittaukset, ylläpitää tarkkaa valtakunnallista koordinaatti-, korkeus- ja painovoimajärjestelmää sekä sitoo ne vastaaviin naapurimaiden ja kansainvälisiin järjestelmiin tukee paikkatietojen yhteiskäytön edistämistä ja standardisointityötä tutkii uusien kaukokartoitusmenetelmien käyttökelpoisuutta ja tarkkuutta sekä kehittää paikannussatelliittien hyödyntämismenetelmiä. Viitaten pääluokkaperusteluissa todettuihin hallinnonalan toiminnallisen tuloksellisuuden alustaviin tavoitteisiin laitoksen tutkimusta suunnataan ja tutkimuksen tukipalveluja ja infrastruktuureja kehitetään luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymässä (LYNET) sovittujen painopisteiden mukaisesti mm. kehittämällä paikkatietojen hankinta- ja yhteiskäyttömenetelmiä sekä kehittämällä yhteenliittymän yhteisiä tukipalveluja. Geodeettinen laitos osallistuu tutkimusstrategian toteuttamiseen strategisen huippuosaamisen keskittymän CLEEN Oy:n kautta. Laitos ylläpitää ja kehittää Metsähovin tutkimusasemaa sekä yhdessä European Satellite Service Provideerin kanssa Virolahdella sijaitsevaa EGNOS/RIMS-asemaa (Ranging and Integrity Monitoring Station). Toiminnalla mahdollistetaan muun muassa tulevan eurooppalaisen Galileo-paikannussatelliittijärjestelmän hyvä hyödynnettävyys koko Suomen alueella sekä osallistuminen globaalin ja eurooppalaisen koordinaattijärjestelmän kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Metsähovin tutkimusaseman laitekanta ja Suomen pysyvä GNSS-verkko FinnRef uusitaan vuosien 2017 aikana vastaamaan tämän hetken vaatimuksia. Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti Geodeettiselle laitokselle seuraavat tulostavoitteet: Toiminnallinen tuloksellisuus Tunnuslukutaulukko toiminnallisesta tuloksellisuudesta v. Tulosalue Bruttomenot, Bruttotulot, Htv 1) Tot. Tot. Tot. Johto-, informaatio- ja hallintopalvelut Geodesia ja geodynamiikka ) Geoinformatiikka ja kartografia Kaukokartoitus ja fotogrammetria Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Talousarvioesitys Navigointi ja paikannus Yhteensä ) 1) Henkilötyövuosiin sisältyy 28 henkilötyövuotta vastaava ulkopuolisella rahoituksella palkattu ja yhteisrahoitteinen henkilöstö. 2) Sisältää 1,5 milj. euroa Metsähovin tutkimusaseman ja -laitteistojen sekä pysyvän satelliittipaikannusverkon (GNSS) kehittämiseen. 3) Sisältää yhden tilapäisen henkilötyövuoden. Toiminnallinen tehokkuus Geodeettisen laitoksen menoista katetaan noin 25 % ulkopuolisilla tuloilla (yhteisrahoitteinen ja maksullinen toiminta), jotka hankitaan tutkimusrahoituksena sekä koti- että ulkomailta. Laitoksen menoista noin 75 % katetaan budjettirahoituksella, jolla hoidetaan kansallisesti tärkeät mittaus-, kehitys- ja tutkimustehtävät, ylläpidetään ja kehitetään laitoksen osaamista ja tutkimuslaitteita sekä käytetään laitoksen osuutena yhteistutkimushankkeissa. Laitos jatkaa yhteistyötään sekä koti- että ulkomaisten laitosten kanssa tutkimuslaitteiden hankinnassa ja käytössä. Tämän lisäksi tutkimuslaitteita kehitetään nykyistä automaattisemmaksi ja mittaustietojen keruumenetelmiä tehostetaan. Tuotokset ja laadunhallinta Laitosta kehitetään eurooppalaisena tutkimuslaitoksena tekemällä yhteistyötä alan tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa. Tämä mahdollistaa laitoksen tietotaidon sekä työn laadun kilpailukykyisen kehittymisen. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 201 siirtynyt seuraavalle vuodelle 285 Bruttomenoihin on sisällytetty euroa toisena eränä Metsähovin tutkimusaseman ja -laitteistojen sekä pysyvän GNSS-verkon kehittämiseen. Korjausten kustannusarvio on euroa. Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Palkkausten tarkistukset 180 Tuottavuussäästöjen kertaluonteisen käytön poistaminen -35 Tuottavuussäästöjen tilapäinen käyttö (1 htv) 60 Yhteensä 205 talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) uusjakotoiminnan tukemisesta annetun lain (24/1981), kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977) 102 :n mukaisten lainojen ja korkotuen rahoituksesta ja eräistä vesitilusjärjestelyistä annetun lain (31/1980) 19 :n mukaisista lunastuksista aiheutuvien menojen maksamiseen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 Talousarvioesitys 2) vesistöhankkeiden johdosta suoritettavista tilusjärjestelyistä annetun lain (451/1988) 21 ja 22 :n mukaisten menojen maksamiseen 3) kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 207 :n 2 momentissa tarkoitettujen toimitusmenojen maksamiseen uusjakojen ja vesitilusjärjestelyjen osalta. Määrärahaa saa käyttää enintään 12 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määräraha käytetään peltotilusjärjestelyjen tukemiseen ja pilottiluonteisiin metsätilusjärjestelyihin. Määrärahan käytön arvioidaan jakautuvan siten, että asianosaisilta takaisinperittävä osuus määrärahasta on noin 2,35 milj. euroa ja valtion lopulliseksi menoksi jää noin 2,65 milj. euroa. Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Tasomuutos HO-säästö -500 Yhteensä 500 talousarvio talousarvio tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri

70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri 70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen toiminnasta aiheutuvat menot. Toimintaympäristö Ajantasaisten kiinteistö-

Lisätiedot

70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri

70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri Talousarvio 70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen toiminnasta aiheutuvat menot sekä kiinteistötoimitusten

Lisätiedot

Talousarvioesitys Maanmittaus ja tietovarannot

Talousarvioesitys Maanmittaus ja tietovarannot 70. Maanmittaus ja tietovarannot S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Maanmittauslaitoksen toiminnasta aiheutuvat menot sekä kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot. Toimintaympäristö

Lisätiedot

70. (30.61 ja 30.62) Maanmittaus ja paikkatietojen yhteiskäyttö

70. (30.61 ja 30.62) Maanmittaus ja paikkatietojen yhteiskäyttö 70. (30.61 ja 30.62) Maanmittaus ja paikkatietojen yhteiskäyttö S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen toiminnasta aiheutuvat menot. Toiminnalla

Lisätiedot

Talousarvioesitys Maanmittaus ja tietovarannot

Talousarvioesitys Maanmittaus ja tietovarannot Talousarvioesitys 70. Maanmittaus ja tietovarannot S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Maanmittauslaitoksen toiminnasta aiheutuvat menot sekä kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus

01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 E/77/223/2012 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2011 2012 2013 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

LIITE 1 Geodeettisen laitoksen tulossopimus 2006 Tuloksellisuuden tunnusluvut (tuhatta euroa) Selite a) Vaikuttavuuden tunnusluvut Toteuma 2004 Ennuste 2005 TAE 2006 Tulossop. 2006 b) Toiminnallinen tehokkuus

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

Toiminnallisen tuloksellisuuden osalta pääluokkaperustelun tavoite tarkoittaa, että

Toiminnallisen tuloksellisuuden osalta pääluokkaperustelun tavoite tarkoittaa, että 01. Hallinto ja tutkimus S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tehtäviä hoitavat pääluokassa 30 budjetoiduin varoin maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvarakeskus, Elintarviketurvallisuusvirasto,

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 229 000 euroa. 1)

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUO- DELLE 2013

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUO- DELLE 2013 1 (12) MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUO- DELLE 2013 1 VUOSIEN 2013 2016 STRATEGISET TAVOITTEET 1.1 Perustehtäviin vaikuttavat toimintaympäristön muutokset Hallitusohjelman

Lisätiedot

10. Säteilyturvakeskus

10. Säteilyturvakeskus 10. Säteilyturvakeskus S e l v i t y s o s a : Säteilyturvakeskuksen toiminta-ajatuksena on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Toimintaympäristön

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2003 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa. S e

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 42/20/10 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 609 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto tukee ja seuraa niiden

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2004 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 01. Viestintäviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 11 049 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen maksamiseen.

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön ja Geodeettisen laitoksen vuoden 2003 tulossopimus

Maa- ja metsätalousministeriön ja Geodeettisen laitoksen vuoden 2003 tulossopimus Maa- ja metsätalousministeriön ja Geodeettisen laitoksen vuoden 2003 tulossopimus Maa- ja metsätalousministeriö ja Geodeettinen laitos ovat tehneet tämän tulossopimuksen Geodeettisen laitoksen tulostavoitteista

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 201 254 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kunniakonsulien

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Varastokirjasto ovat sopineet Varastokirjaston

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

29.40.02 ARKISTOLAITOS

29.40.02 ARKISTOLAITOS 8.2.2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2014 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 20 997 000 euroa.

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa ja turvallisuutta sekä kehittämällä ja tukemalla

Lisätiedot

30. Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu

30. Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu Talousarvioesitys 30. Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenoista sekä eläintautien ja vaarallisten kasvintuhoojien

Lisätiedot

2002 tuloarvio ( ) tuloarvio ( ) 2000 tilinpäätös ( )

2002 tuloarvio ( ) tuloarvio ( ) 2000 tilinpäätös ( ) METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2002 1 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 3 010 564 euroa (17 900 000

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005 TULOSSOPIMUS 2005 1 (8) MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005 1 VUOSIEN 2005-2009 STRATEGISET TAVOITTEET 1.1 Perustehtäviin vaikuttavat toimintaympäristön muutokset

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

MML 3242/02 00 02/2014. Maanmittauslaitoksen väliraportti 30.9.2014

MML 3242/02 00 02/2014. Maanmittauslaitoksen väliraportti 30.9.2014 MML 322/2 2/ Maanmittauslaitoksen väliraportti 3.9. MAANMITTAUSLAITOS MAANMITTAUSLAITOS ELOKUUN VÄLIRAPORTTI 1 (13) 1 JOHDON KATSAUS Maanmittauslaitokselle asetetut tulostavoitteet saavutetaan suunnitelman

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus

Talousarvioesitys Metsähallitus Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 1,6 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 0,9 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 2,2 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 2,5 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta julkisen

Lisätiedot

ARKISTOLAITOS

ARKISTOLAITOS 10.2.2014 AL/17418/00.01.00/2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2015 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

90. Rajavartiolaitos

90. Rajavartiolaitos Talousesitys 90. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Rajavartiolaitoksen vision mukaan Suomessa on Euroopan turvallisimmat raja- ja merialueet. Rajavartiolaitos on yhteistyökykyinen, kansainvälisesti

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto

40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Valtion aluehallintovirasto aloittaa toimintansa 1.1.. Aluehallintovirasto tukee alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla

Lisätiedot

90. Rajavartiolaitos

90. Rajavartiolaitos Talousesitys 90. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Sisäasiainministeriö asettaa rajavartiolaitokselle seuraavat alustavat tulostavoitteet: Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Rajavartiolaitoksen yhteiskunnallisena

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 02. (29.01.02, 03 ja 30.20, osa) Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 46 077 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.5 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 24 hyväksyä sitoumuksia 172 59 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : 01. Sosiaali- ja terveysministeriö Perustehtävien ohella sosiaali- ja terveysministeriö keskittyy pääluokkaperustelujen selvitysosassa asetettujen hallinnonalan strategisten linjausten

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2013

Asiakirjayhdistelmä 2013 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 424 094 000 Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Asiakirjayhdistelmä Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Asiakirjayhdistelmä 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) S e l v i t y s o s a : Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS

TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.60.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 557 000 euroa. tiot 1A-C

Lisätiedot

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto Talousarvioesitys 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa Suomen yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan toimintaympäristöstä, työmarkkinoiden toimivuudesta ja työntekijöiden

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

30. Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu

30. Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu Talousarvioesitys 30. Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenoista sekä eläin- ja kasvitautien vastustamisesta

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 27.4.2005 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 27.4.2005 2 (9) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2006 Tilastokeskuksen vuoden 2006 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2009

Talousarvioehdotus vuodelle 2009 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 30. Yrityspolitiikka 02. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1. TULOKSELLISUUSKUVAUS...

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

VEROHALLINTO

VEROHALLINTO VERO VEROHALLINTO 3.4. tehdyt VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2 12. ja 28. muut talousarviotilit Kehykset vuodelle (1000 ) 2008 toteuma TAE TAE 12. Sekalaiset tulot 12.28.11 Kuntien osuudet verotuskustannuksista

Lisätiedot

Vaikuttavuus ja tuloksellisuus hallintaan, Case: Maanmittauslaitos. Solitan aamiaisseminaari 25.3.2015 Matti Hyytinen

Vaikuttavuus ja tuloksellisuus hallintaan, Case: Maanmittauslaitos. Solitan aamiaisseminaari 25.3.2015 Matti Hyytinen Vaikuttavuus ja tuloksellisuus hallintaan, Case: Maanmittauslaitos Solitan aamiaisseminaari 25.3.2015 Matti Hyytinen SISÄLLYS Maanmittauslaitoksen esittely Hallinnon järjestelmät johtamisen tukena Vaikuttava

Lisätiedot

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

Lisätiedot

HE 22/2011 vp. ei enää suorittaisi tilaustehtävänä veroluokituksia.

HE 22/2011 vp. ei enää suorittaisi tilaustehtävänä veroluokituksia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi maanmittauslaitoksesta annetun lain 2 ja :n sekä Geodeettisesta laitoksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö 01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja toimintapolitiikkaa.

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 21 883 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

01. (30.90 ja 91) Hallinto

01. (30.90 ja 91) Hallinto 01. (30.90 ja 91) Hallinto S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto tukee

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tiede

Asiakirjayhdistelmä Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot