Pelastetaan Koirat ry Vuosikertomus 2013
|
|
- Juho-Matti Melasniemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pelastetaan Koirat ry Vuosikertomus Yleistä Pelastetaan Koirat ry perustettiin vuonna 2001 tarkoituksenaan auttaa virolaisia koiria ja kissoja. Alussa toiminta keskittyi pääasiassa uusien kotien etsimiseen tallinnalaisille koirille ja kissoille, mutta vähitellen toiminta laajentui myös muiden virolaisten kodittomien eläinten auttamiseen sekä suomalaisiin apua tarvitseviin lemmikkeihin. Toimintavuonna 2011 yhdistys ryhtyi auttamaan em. lisäksi romanialaisia koiria ja samalla virolaisten eläinten auttaminen väheni. Vuoden 2012 aikana yhdistys siirtyi auttamaan lähes kokonaan Romanian eläimiä. Vuonna 2013 yhdistyksen toiminta kohdentui Romanian eläinten hyväksi kokonaisuudessaan. Pelastetaan Koirat ry jatkaa edellisten toimintakausien malliin resurssien suuntaamista paikan päällä kohdemaassa tehtävään ennaltaehkäisevään työhön sekä eläinten elinolosuhteiden parantamiseen. Yhdistys toimii täysin vapaaehtoistyöllä ja lahjoitusvaroin. 2. Toiminta 2.1. Sijoitetut eläimet Kertomusvuonna autettiin yhteensä 198 koiraa uusiin koteihin Suomeen, mikä oli edellisvuoteen verraten 71 koiraa enemmän. Vertailuna aiempina vuosina sijoitettujen koirien määrät; 2011 kodin sai 268 koiraa, koiraa, vuonna 2009 uuden kodin sai 246 koiraa ja vuonna 2008 koiria autettiin 313 yksilöä. Kertomusvuonna uuden kodin Suomesta sai yhdeksän (9) kissaa, mikä on edellisvuodesta laskenut kymmenellä. Tiedostamme Suomen löytökissaongelman ja tästä syystä olemme pyrkineet edelleen tietoisesti vähentämään ulkomailta peräisin olevien kissojen kotien etsintää. Vuoden 2012 kesällä teimme päätöksen keskittää yhdistyksen voimavaroja nimenomaan Giurgiun alueen ja Magda s Angels Place (MAP) koiratarhan kehittämiseen. Linjaus vahvistui ko. toimintavuodenkin aikana ja MAP vetäjänään Magdalena Radu on pysynyt pääasiallisena yhteistyökumppaninamme. Sijoitetuista koirista 192 tuli MAP:sta ja kuusi (6) GIA (Group initiative for animals) - eläinsuojeluyhdistyksen kautta Uudelleensijoitetut eläimet Kertomusvuonna yhteensä kolme (3) koiraa ja viisi (5) kissaa jouduttiin uudelleensijoittamaan Suomessa. Huomioitavaa on, että uudelleensijoitukset eivät ole koskaan ainoastaan toimintavuoden aikana sijoitettuja vaan mukana on myös aiempina vuosina kodin saaneita eläimiä. Erityistä huomiota herättävää oli, että kaikki uudelleensijoitetuista kissoista olivat olleet kodeissaan jo vuosien ajan.
2 Yhdistys listaa jokaisena vuonna myös lopetetut eläimet. Suurin osa eläimistä lopetetaan vanhuuden ja siitä johtuvien vaivojen ja sairauksien vuoksi. Toimintavuonna yhdistys sai tiedon kuuden (6) koiran lopetuksesta Eläimen luovutus Yhdistys vaatii eläimen uudelta omistajalta allekirjoitetun luovutussopimuksen, jolla pyritään turvaamaan sijoitettavan eläimen eläinsuojelulain ja -asetusten mukainen kohtelu. Yhdistys perii eläimestä lisäksi kulukorvauksen, itse eläin ei maksa mitään. Koirien kulukorvaus kattaa Romaniasta tuleville koirille rabiesrokotteen, sekä viitosrokotteen (sisältää: rokotukset parvoa, penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, kennelyskää ja leptosiroosia vastaan), heisimadotuksen kahdesti (sisältää tehon ekinokokkia vastaan), ulkoloishäädön kahdesti, mikrosirun ja EUlemmikkieläinpassin. Romanialaiset koirat testattiin lisäksi koko toimintavuoden ajan verikokein kuuden sairauden (babesia, giardia, leishmania, erlichia ja sydänmato, penikkatauti) varalta, Toimintavuoden lokakuussa lisäsimme testattavien tautien listalle myös parvon, joten siitä lähtien kaikki kauttamme tulevat koirat on testattu seitsemän eri sairauden varalta. Romanialaiset aikuiset koirat ovat kastroituja/steriloituja ellei eläinlääkäri katso koiralla olevan mitään estettä ko. operaatioon. Koirien kulumaksuun sisältyy edellämainittujen lisäksi TRACES-valtuutetun eläinlääkärin toimenpiteet asiakirjoineen eläimen matkustuskuntoon saattamista varten sekä eläinten ja hakijan lennoista aiheutuneet kulut. Kulukorvauksen määrä oli toimintakaudella 420 euroa. Kissojen kulumaksu koostuu samoin perustein kuin koirienkin. Lisäksi kaikki sukukypsät kissat ovat steriloituja tai kastroituja ja ne on testattu kissojen tarttuvien, parantumattomien sairauksien varalta. Näitä ovat FIV ja FeLV. Kissojen kulukorvauksen määrä oli toimintavuoden ajan 90 euroa, mikä ei kata kaikkia kuluja. Tästä syystä pyrimme kattamaan osan aiheutuneista kuluista kissoille osoitetuista lahjoitusvaroista. Yhdistys seuraa eläinten sopeutumista uusiin koteihin puheluin, sähköpostin välityksellä, sosiaalisen median avulla sekä mahdollisuuksien mukaan tapaamisin. Lisäksi uusia koteja autetaan vastaamalla kysymyksiin ja neuvomalla ongelmatilanteissa lähinnä sähköpostilla tai puhelimitse. Omistajia on ohjattu ottamaan yhteyttä myös ulkopuolista apua koirapsykologeilta, kouluttajilta tai vastaavilta tahoilta heidän näin halutessaan. Myös yhdistyksen toimihenkilöt ovat käyneet koirien kodeissa neuvomassa tai arvioimassa mahdollisten hankaluuksien syitä. Kissojen osalta on riittänyt puhelimitse tai sähköpostitse annetut ohjeet ja neuvot.
3 Yhdistys ylläpitää rekisteriä sijoitetuista eläimistä, uudelleen sijoituksista, lopetuksista sekä näiden syistä. Yhdistys jatkoi vuonna 2011 käyttöönotettua TRACES -järjestelmän käyttöä Jäsenten hankinta Yhdistyksen kannatusjäseneksi voivat liittyä kaikki halukkaat. Yhdistyksen yhteisösivusto Facebookissa on noussut tärkeimmäksi kanavaksemme jäsenten hankkimisessa. Sen lisäksi osa jäseneksi liittyneistä on löytänyt tietoa toiminnasta ja jäsenyydestä yhdistyksen internet--kotisivuilta. Yhdistys myös edustaa itseään useissa tapahtumissa vuosittain, joissa uusia jäseniä hankitaan aktiivisesti esittelemällä toimintaa ja jakamalla siihen liittyvää materiaalia. Yhdistys ei velvoita kauttaan eläimen ottaneiden henkilöiden liittyvän jäseneksi, mutta usein eläinten omistajat kokevat myös yhdistyksen kannatusjäsenyyden itselleen läheiseksi asiaksi, joten uusia jäseniä löytyy vuosittain myös tätä kautta Yhteistyötahot Yhdistys on jatkanut pienimuotoista yhteistyötä muiden suomalaisten eläinsuojelujärjestöjen kanssa. Vuonna 2012 aloittamamme yhteistyö saksalaisten yksityishenkilöiden kanssa syveni entisestään. Saksalaiset yhteistyökumppanimme perustivat MAP - Hilfe für Strassennassen e.v. nimisen yhdistyksen, jonka kanssa olemme pyrkineet parantamaan pääavustuskohteemme MAP:n sekä Giurgiun kunnallisen koiratarhan oloja. Suomessa ovat edellisten vuosien tapaan useat yksityisihmiset järjestäneet monenlaisia tapahtumia, keräyksiä, tempauksia ja kirpputoreja yhdistyksen hyväksi. Lisäksi he ovat auttaneet suurten ruokamäärien lahjoitusten muodossa. Useat eläinkaupat lahjoittivat ruokaa ja tarvikkeita toimitettavaksi eteenpäin eläimille. Näistä suurimpina olivat Musti ja Mirri- sekä Faunatar -ketjut, Best Friend group Oy sekä Keskustan Eläinkauppa Helsingissä ja Turun Lemmikkiasema. Vuonna 2010 saamamme iso yhteistyökumppani Suomen Rehu (Jahti&Vahti) jatkoi edelleen todella suurimittaisesti yhdistyksemme tukemista lahjoittamalla tuhansia kiloja eläintenruokaa kuten edellisinäkin vuosina. Romaniassa yhteistyötä on tehty eläinlääkäreiden, muutaman eläinklinikan, eläinsuojien ja lukuisten yksityisten ihmisten kanssa Tiedotus
4 Tärkeimmät ja pääasiallisimmat tiedotuskanavamme ovat yhdistyksen toimintaa laaja--alaisesti esittelevät kotisivut. sekä Facebookin Pelastetaan Koirat -yhteisösivusto. Näiden lisäksi yhdistyksen esitteitä on jaettu mm. yksityisille henkilöille sekä eläinkauppoihin ja eläinlääkäriasemille Muu tiedotus-, valistus- ja julkaisutoiminta Järjestimme Romanian Giurgiun maakunnan alueella kouluihin suuntautuvan valistuskampanjan yhdessä paikallisen sosiaalityöntekijä Denisa Cristescun kanssa. Lähetimme alakoululaisille pieniä eläimiin liittyviä muistoesineitä ja Cristescu kiersi kouluissa kertomassa hyvästä eläintenpitotavasta ja eläinten asianmukaisesta kohtelusta lapsille. Yhdistys esiintyi kampanjan tiimoilta myös paikallis-tv:ssä. Yhdistyksen jäsenlehti ei ilmestynyt toimintavuonna kertaakaan resurssien puutteen takia Media Yhdistystä koskevia suurempia artikkeleita julkaistiin Iltalehdessä, Demokraattilehdessä ja Lemmikki-lehdessä. Yhdistys oli edustettuna kolmasti romanialaisessa Valahia-TV:ssä sekä kerran YLE:n Uutiset Suora linja:ssa Tapahtumat Yhdistys osallistui perinteisesti marraskuussa Helsingin messukeskuksessa järjestetyille Lemmikkimessuille Projektit Kertomusvuonna yhdistyksen resursseja suunnattiin huomattavasti romanialaisten koirien auttamiseksi konkreettisesti paikan päällä. Yhdistyksestämme Katarina Vallin, Tanja Honkanen ja Katarina Laiho tekivät useita muutamasta päivästä useampaan viikkoon kestäneitä avustusmatkoja. Samoin Hannele Ketola, Tony Lindeman, Sofia Mattsson, Pyry-Pekka Kujala, Miia Lönnqvist, Merja Seppä sekä muutama yhdistyksen ulkopuolinen henkilö tekivät avustusmatkoja yhteistyötarhallemme Magda s Angels Placeen. Yhteensä lentoja oli toimintavuonna 43. Kaikki työskentelivät päivittäiseen koiratarhan pyörittämiseen liittyvissä tehtävissä sekä toivat mukanaan eläimiä, joille olimme löytäneet kodit Suomesta vuonna yhdistys teki päätöksen MAP:n alueella sijaitsevan huonokuntoisen rakennuksen korjaamisesta vuoden 2013 aikana toimivaksi eläinklinikaksi. Peruskorjaus -ja rakennustyöt saatiin jo vuoden alussa sille mallille, että tiloissa pystyttiin aloittamaan sterilisoinnit. Helmikuussa yhdistys osti klinikalle
5 asianmukaiset eläinlääkinnälliseen käyttöön soveltuvat kalusteet ja klinikan toiminta saatiin pyörimään entistä paremmin tarpeiden mukaisesti. Toimintavuonna jatkoimme edelleen Vanhat Koirat-projektia. Projektin avulla saatiin kerättyä taas varoja muutaman vanhuskoiran elämänlaadun parantamiseksi ja niiden eläinlääkärikustannuksiin. Yhdistys jatkoi myös 2012 vuonna aloitettua Kummikoira-projektia tavoitteenaan taata hyvät elinolosuhteet sellaisille koiratarhalla eläville koirille, jotka eivät ainakaan toistaiseksi ole sijoituskelpoisia koteihin. Samoin edellisena toimintakautena aloitettu Kadulta Kotiin-projekti, jonka ajatuksena on kyetä järjestämään sijoituspaikka Romaniassa kaduilla tapaamillemme potentiaalisille yksilöille, jatkui aktiivisena syyskuuhun saakka, jolloin Romaniassa astui voimaan uusi katukoiria koskeva lakiuudistus ja kadulla elävät koirat joutuivat vielä entistä suurempaan vaaraan. Katsoimme parhaaksi jäädyttää ko. projektin seurataksemme tilanteen kehittymistä eikä projektiin otettu uusia koiria loppuvuoden aikana. Syyskuun alulla yhdistys perusti Romanian kärjistyneen katukoiratilanteen vuoksi Hätärahaston, jonka tarkoituksena oli tuoda Suomeen turvaan koiria Magda s Angels Place:sta, jotta tarhalle saatii lisää tilaa kadulla suuressa vaarassa olevia varten. Hätärahaston turvin saatiin autettua konkreettisesti Suomeen turvaan 27 koiraa ja näiden lisäksi kadulta turvaan useita kymmeniä koiria MAP:iin. Uuden toimintavuoden syksyllä aloitetun Kotia kohti-projektin turvin saimme tuotua Suomeen sosiaalistumaan koiria, jotka tarvitsevat erityishuomiota, mutta ovat osoittaneet tarhaoloissa jo potentiaalia tottua nopeastikkin kotikoiran elämään kokeneessa kotihoitopaikassa. Joulukuun alussa käynnistelimme Giurgiun kunnalliselle koiratarhalle suuntautuvaa koppiprojektia, jonka puitteissa Hannele Ketola ja Tony Lindeman matkustivat paikan päälle kohteeseen kartoittamaan tilannetta, rakentamaan lämpöeristettyjä suojia koirille ja tekemään kustannuslaskelmia projektia silmällä pitäen. Tulemme ottamaan projektin mahdollisesti uudelleen työn alle tulevaisuudessa Kenttätyö Romaniassa eläinten auttaminen on edelleen nimenomaan käytännön työtä. Tarhoilla käydessään toimihenkilöt ovat auttaneet Magda s Angels Placekoiratarhan käytännön toimenpiteiden tekemisessä, kuten veden kantamisessa ja eläinten ruokkimisessa, koirien madottamisessa, ulkoloishäädättämisessä ja sairaiden eläinten hoitamisessa, siivoamisessa sekä eläinten kiinniottamisessa ja viemisessä tarhalle. Tämän lisäksi toimihenkilöt ovat tutustuneet tarhalla eläimiin ja valokuvanneet niitä kotien etsintää varten Kokoukset
6 Yhdistyksellä oli neljä (4) hallituksen kokousta toimintavuoden aikana Jäsenistö Kertomusvuonna varsinaisia jäseniä oli 14 ja kannatusjäseniä 217. Jäsenmaksu oli varsinaiselta jäseneltä 15 euroa ja kannatusjäseneltä 20 euroa. 3. Hallinto 3.1. Hallitus Puheenjohtajana toimi kertomusvuoden alkupuolen Minna Rokala, varapuheenjohtajana Katarina Vallin, muina hallituksen jäseninä Susanne Vento, Katja Kuusi ja Ulla Vuorinen, varajäsenenä Sofia Mattsson. Sekä hallituksen ulkopuolelta valittuina sihteerinä Merja Seppä ja rahastonhoitajana Lea Ojala. Katja Kuusi erosi tehtävistään kesäkuussa ja Sofia Mattsson nousi hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Heinäkuussa Lea Ojala jätti rahastonhoitajan tehtävän ja Miia Lönnqvist aloitti kyseisen tehtävän. Minna Rokala teki päätöksen erota puheenjohtajan paikalta marraskuun lopulla, jolloin varapuheenjohtaja Katarina Vallin siirtyi hoitamaan puheenjohtajan tehtäviä Muut toimihenkilöt Koirien varauksia hoitivat kertomusvuoden alussa pääsääntöisesti Susanne Vento sekä pienimuotoisesti Minna Rokala ja Sofia Mattsson. Yhdistyksen uusina koiravaraajina aloittivat elokuussa lisäksi Pia Kaikkonen sekä syyskuussa Hannele Ketola. Edellämainittujen lisäksi Birgitta Back hoiti muutaman koiran varausta. Kissojen varauksia hoiti alkuvuodesta Susanne Vento, jonka jälkeen tehtävään siirtyi lisäksi Hannele Ketola. Seurantaa ovat hoitaneet osaltaan kaikki koira-/kissavaraajat. Yhdistyksen kirjallisten tiedotteiden, infopakettien ja keräysten laatimisesta vastasi Katarina Vallin sekä painotuotteiden ja sähköisen mainonnan luomisesta yhdessä Katarina Vallin ja Sofia Mattsson. Miia Lönnqvist vastasi lahjoitustavaroiden vastaanottoa koskeviin kysymyksiin koko Suomen kattavasti ja toimi lahjoitusvastaavana pääkaupunkiseudulla. Muina lahjoitustavaravastaavina toimivat ympäri Suomen 12 yhdistyksen tehtävään valtuuttamaa henkilöä. Yhdistys solmi vuonna 2012 edullisen sopimuksen kuljetusfirman kanssa, jonka ansiosta pystyimme toimittamaan avustuskuormia Romaniaan. Jatkoimme toimintavuonna sopimusta ko. kuljetusfirman kanssa. Miia Lönnqvist toimi koko vuoden lahjoitustavaroiden avustuskohteeseen organisoijana. Internetsivuja päivitti sekä ylläpiti pääasiassa Sofia Mattsson. Katariina Hänninen aloitti Mattssonin lisäksi nettisivujen päivitystyöt syksyllä. Yhdistyksen Facebook-
7 yhteisösivustolle päivityksiä ja tiedotteita on tehnyt pääasiallisesti Katarina Vallin sekä lisäksi Miia Lönnqvist ja Hannele Ketola. Lentovarauksia hoitivat Janne Lönnqvist, Sofia Mattsson ja Kim Parmanen Miia Lönnqvist hoiti yhdistyksen jäsenrekisterin ylläpitoa, verkkokauppaa sekä toimi pääasiallisena yhdistyksen lentokenttävastaavana, vastaanottaen Suomeen saapuvat eläimet. 4. Talous 4.1. Yleistä Taloudellinen tilanne oli koko toimintavuoden hyvä ja vakaa. Yhdistys järjesti useita erilaisia keräyksiä sekä kaksi nettihuutokauppaa vuoden aikana. Yhdistys on toiminut kertomusvuonna lahjoitusten ja jäsenmaksujen turvin sekä oheistuotteista saamillaan varoilla. Oheistuotteista saatiin kahden edellisvuoden tapaan merkittävästi varoja. Yhdistystyksellä on voimassaoleva keräyslupa, joka on myönnetty ajalle Ahvenanmaata lukuunottamatta koko maahan. 4.2 Kirjanpitäjä ja tilintarkastaja Kirjanpitäjänä toimi Pirkka--Laskenta Oy. Tilintarkastajana toimi Tuokko Tilintarkastus.
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu
- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä
Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
HAAPSALU. www.rekkurescue.com
HAAPSALU Haapsalun löytöeläintarha sijaitsee samalla tontilla asunnottomien ihmisten asuntolan kanssa. Tarhalla toimii ainoastaan yksi vapaaehtoinen työntekijä. Pahimmillaan tarhan surkeissa oloissa on
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009
Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella
EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY
1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
Virolaisten tarhojen esittelyä
www.rekkurescue.com Virolaisten tarhojen esittelyä Yhteisiä piirteitä Viron löytöeläintarhoille: Tarhat toimivat niukoilla rahavaroilla. Toiminta on paljolti lahjoituksien ja talkootyön varassa. Löytöeläinten
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on
KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka
Rekku Rescue ry 2002-2012. Toimintaesittely
2002-2012 : Toimintaesittely Rekku Rescue ry on perustettu vuonna 2002 ja sen toimipaikkana on Kiikoinen. Toiminnan käynnistyessä auttamiskohteena oli silloinen Tallinnan Laagrin kaupunginosassa sijaitseva
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta
HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa
MUOTIALAN PÄIVÄKODIN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii Muotialan päiväkodin yhteydessä ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Yhdistyksen
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.
1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka
SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan
1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.
1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien
Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero
Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt Yhdistysrekisterinumero 138.725 Sääntömuutos rek. 17.5.2017 Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt 2(6) Nimi: Myllyhoitoyhdistys ry Kotipaikka: Helsinki Osoite: Oksasenkatu 10
SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys
SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen
Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004
Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 SYYSKOKOUS Aika 11.12.2004 kello 16:30 Paikka Sokos Hotel Pasila, Helsinki Läsnä Arto Teräs puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri Wolf Bergenheim
TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta
TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan
Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki
Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2
SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala.
SÄÄNNÖT HÄMEEN LASKUVARJOURHEILIJAT RY ASIKKALA 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO Yhdistyksen tarkoituksena
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa
JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen
JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan
Laatijat: Anna-Sisko Sorsa ja Maarit Auranen Päiväys: 5.10.2015 Luottamuksellisuus: julkinen Hallitus hyväksynyt pvm: 5.10.2015
STRATEGIASUUNNITELMA Rosiori de Vedemassasterilointi- ja avustusprojekti Laatijat: Anna-Sisko Sorsa ja Maarit Auranen Päiväys: 5.10.2015 Luottamuksellisuus: julkinen Hallitus hyväksynyt pvm: 5.10.2015
Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö r.y., Västra Nylands vatten och miljö r.f. ja sen kotipaikka on Lohja.
SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö r.y., Västra Nylands vatten och miljö r.f. ja sen kotipaikka on Lohja. 2 Toiminta-alue Yhdistyksen pääasiallinen toiminta-alue
Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.
PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
vuosikertomus 2010 Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry Vuosikertomus 2010
Vuosikertomus 2010 Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry Vuosikertomus 2010 vuosikertomus 2010 Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry:n tarkoituksena on tukea rekisteröityjä eläinsuojeluyhdistyksiä sekä muita rekisteröityjä
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry
Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton
HESY kantaa huolta rescuetoiminnan riskeistä ja ulkomaan adoptioissa ilmenneistä epäkohdista
Sivu 1 / 5 HESY kantaa huolta rescuetoiminnan riskeistä ja ulkomaan adoptioissa ilmenneistä epäkohdista Suomeen on viimeisen kymmenen vuoden aikana tuotu yhä suurempi määrä kodittomia koiria ulkomailta.
Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA
Kiinteistöstrategia Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA 19.3. 2013 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry Neuvontapalvelut
Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt
Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin
1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.
Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena
LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.
1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden
TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät
TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,
PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019
Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:
Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus
Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
SOMAKISS ry:n säännöt
poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen
Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015
SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin
KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Nimen epävirallinen lyhenne KVVY. Yhdistyksen kotipaikka
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä
Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus
Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...
Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle
Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi
OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT
OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys on paikallisyhdistys
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:
KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)
1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä
Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku
16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3
Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti
MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
HELSINGIN ELÄINSUOJELUYHDISTYS HESY ry Yhdyskunnantie 11, 00680 Helsinki 10.1.2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. SUOJELIJA Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen suojelijana toimineen Tarja Halosen toimikausi
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
HOITOSOPIMUS (kissa) 1/5
HOITOSOPIMUS (kissa) 1/5 KISSAN OMISTAJA Nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Puhelin hoitojakson aikana Jos omistaja ei ole tavoitettavissa hoitojakson aikana, yhteyshenkilönä toimii
KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006
KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 Kun aloimme suunnittelemaan sterilointikampanjaa vuoden 2005 lopulla emme olisi kuunaan voineet uskoa kuinka paljon erilaisia
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia
Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.
Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.
Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten
Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013
Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen
LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän
LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Viranomainen
Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä
KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä
VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry
VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.
Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta
HOITOSOPIMUS (koira) 1/5
HOITOSOPIMUS (koira) 1/5 KOIRAN OMISTAJA Nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Puhelin hoitojakson aikana Jos omistaja ei ole tavoitettavissa hoitojakson aikana yhteyshenkilönä toimii
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1