Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110, 3 ELÄINLÄÄKÄRI S UOMEN E LÄINLÄÄKÄRILEHTI 3/2004 F INSK V ETERINÄRTIDSKRIFT

Transkriptio

1 ELÄINLÄÄKÄRI Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110, 3 S UOMEN E LÄINLÄÄKÄRILEHTI 3/2004 F INSK V ETERINÄRTIDSKRIFT 129

2 Matokuuri, joka maistuu hyvälle! vet Hyvänmakuinen Flubenol tabletti koiralle Flubenol pasta kissoille ja pienille koirille Koira pitää Flubenol tabletin mausta ja ottaa lääkkeen mielellään joko sellaisenaan tai ruokaan sekoitettuna. Flubenol tabletissa on jakouurteet, joten se on helppo annostella koiran painon mukaan 2,5 kg:sta alkaen. Kissoille ja pienille koirille valitaan ruiskulla annosteltava Flubenol pasta. Pyydä apteekista Flubenolohje. Lue se huolellisesti ennen kuin aloitat lääkinnän. Muista häätää sisäloiset säännöllisesti! Flubenol vet 44 mg/ml oraalipasta, 220 mg purutabletti (Flubendatsoli) Käyttö: Sisäloisten häätöön: suolinkaiset, hakamadot, heisimato ja piiskamato. Kohde-eläinlajit: Oraalipasta: Kissa ja koira. Purutabletti: Koira. Haittavaikutukset: Kissalla voi esiintyä syljen eritystä ja lievää, ohimenevää ripulia. Koiralla saattaa esiintyä ohimenevää oksentelua. Käyttöön liittyvät erityiset varotoimet: Sairaiden eläinten loishäädössä on noudatettava varovaisuutta. Annostus ja antotapa: 22 mg/kg suun kautta. Sekatartunta: Oraalipasta: 0,5 ml/kg kerran päivässä kolmena peräkkäisenä päivänä. Purutabletti: 1 tabletti/10 kg kerran päivässä kolmena peräkkäisenä päivänä. Suolinkais- ja hakamatotartunnat: Oraalipasta: 0,5 ml/kg kerran päivässä kahtena päivänä. Purutabletti: 1 tabletti/10 kg kerran päivässä kahtena päivänä. Pakkaukset: Oraalipasta: 7,5 ml. Purutabletti: 6 tabl. 130 Myyntiluvan haltija: Orion-yhtymä Oyj, Espoo. ELÄINLÄÄKKEET PL 425, Turku puh , faksi

3 Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110,23 Kunnaneläinlääkäreiden työaikakohteluun muutoksia? EU-elimissä ollaan hyvää vauhtia pistämässä vanhaa työaikadirektiiviä päreiksi. Eniten kiistaa on toistaiseksi herättänyt niin sanottu opt-out -mahdollisuus, jota varsinkin britit ajavat uuteen direktiiviin. Opt-outilla tarkoitetaan sitä, että työntekijä voisi antaa työnantajalle luvan toimia vastoin työaikasäännöksiä. Briteissä opt-outit ovat johtaneet siihen, että työnantajat ovat asettaneet ehdoksi työsopimuksen solmimiselle sen, että työsopimukseen kirjataan opt-out -mahdollisuus. Kunnaneläinlääkäreiden kannalta mielenkiintoisin kehitysaskel on Euroopan parlamentin poliittisesti varsin merkittävä lausunto, jossa EU-parlamentti muistutti komissiota siitä, että työaikamääräysten tulisi koskea myös itsenäisessä asemassa olevia työntekijöitä. Kunnaneläinlääkäreiden nykyinen työaikakohtelu johtuukin osittain siitä, että työaikalaki mahdollistaa laista poikkeamisen itsenäisessä asemassa olevien työntekijöiden kohdalla. Lisäksi samainen laki antaa työmarkkinajärjestöille oikeuden sopia keskenään työaikalaista poikkeavasti. Vaikka työaikalain pääsäännön mukainen säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, eivät useimmat kunnaneläinlääkärit ole moisista työajoista voineet nauttia. Työaikalakia täsmentävässä KVTES: ssä on sovittu kunnallisten viranhaltijoiden työajoista maltillisesti, mutta lääkärisopimuksessa onkin sitten jo varsin reipashenkisesti rajattu kunnaneläinlääkärit säännöllisen työajan ulkopuolelle kokopäivätoimisia hygieenikkoja lukuunottamatta. LS:ssa asia on ilmaistu tavoitteellisesti, vaikkakin ilmeisen epärealistisesti Eläinlääkärin työskentely järjestetään viisipäiväisen työviikon pohjalle, mikäli tämä on eläinlääkintähuollon toimintojen tarkoituksenmukaisen järjestämisen kannalta mahdollista. Mainittu muotoilu on monen kunnaneläinlääkärin kohdalla johtanut siihen, että työantajan on ollut kovin helppo ongelmatilanteissa vaatia eläinlääkärien venymistä vaihtoehtona sille, että todella oltaisiin puututtu resurssien vajaavaisuuteen. Vaikka kunnaneläinlääkäreille on LS:ssa annettu oikeus vähintään 35 tunnin keskeytymättömään vapaa-aikaan viikossa (jousto tilapäisesti jopa 24 tuntiin kahden viikon tasoittumisjaksolla) ja vähintään kahdeksaan absoluuttiseen vapaapäivään kuukaudessa (vuoden tasoittumisjaksolla), ei todellisuus päivystyksineen ja sijaisuuksineen todellakaan kohtaa työaikalainsäädännössä ilmaistua yleistä henkeä. Kun itse aloin talikolla pöyhimään kunnaneläinlääkärien sopimusjärjestelmää, olin kohtuullisen pöyristynyt havaitsemistani epäkohdista. Henkilökohtaisen kliimaksini saavutin kuitenkin vasta päästyäni LS:n kohtaan, jossa työajasta todetaan, että eläinlääkärin suostumuksella työskentely voidaan järjestää toisinkin. Kuulostaako tutulta ellei jopa opt-out -menettelyltä? Eläinlääkäriliitto voineekin tarvittaessa antaa konsultaatioapua EU:n komissiolle ja parlamentille uuden työaikadirektiivin sorvaamisessa, sillä opt-out -menettely on kunnaneläinlääkäreille jo nykyisellään kovin tuttu. Todettakoon tähän loppuun vielä valonpilkahdus risukasaan eli muu EU ei ole hyväksymässä brittien esitystä opt-out -mahdollisuudesta. Optimistina näkisin nykyisen kehityksen vievän siihen suuntaan, että kansallinen työaikalainsäädäntö muotoutuu työturvallisuutta ja -jaksamista paremmin tukevaan suuntaan, jolloin kovin räikeät säännöllisestä työajasta poikkeamiset vaikeutuvat. Myös oma kotoinen työmarkkinajärjestelmämme tulee nyt uuden neuvottelukierroksen käynnistyessä varmasti paremmin ottamaan huomioon työaikasääntelyn tulevat tendenssit. Optimaalisessa tilanteessa voi olla jopa työnantajapuolen etujen mukaista esittää päivystyskorvausten merkittävää korotusta tai ainakin päivystyssidonnaisuuden oikeudenmukaistamista. Mika Leppinen 131

4 132

5 ELÄINLÄÄKÄRI S U O M E N E L Ä I N L Ä Ä K Ä R I L E H T I F I N S K V E T E R I N Ä R T I D S K R I F T SISÄLTÖ CONTENTS 131 Pääkirjoitus Mika Leppinen 135 Vieroitusvasikoiden syksyinen loislääkitys kokeilu emolehmätiloilla Antihelmintic treatment of weaned beef suckler calves in autumn field trial Ulla Eerola, Heidi Härtel, Antti Oksanen ja Timo Soveri 140 Pälvisilsan esiintyminen ja vastustaminen Pohjoismaissa kirjallisuuskatsaus Prevalence and control of rinngworm in the Nordic countries Kirsi Soini ja Kristiina Dredge 149 Puheenjohtajan palsta 150 Kunnille suositus henkilöstöraportointiin Eläintauteihin varautumista harjoiteltiin Padasjoella 151 Julkaisuja Kunnalliseläinlääkäreiden palkkoja korotettiin Ari-Matti Pyyhtiä 152 EELAsta 154 Mikroglossus 155 Lisää liksaa ja parempia sääntöjä Unionimedia 158 Hyvä hoitokäytäntö Eettisten asioiden valiokunta, kannaotto 161 Henkilöuutiset Eläinlääkäriyrittäjät 162 Lääkärien työttömyyskassa kokouskutsu 163 Globalisaatio koskettaa korkeasti koulutettuja Markus Penttinen 164 Arviointi: Kuntien elintarvikevalvonta vaatimusten mukaista 167 Eläinlääkäriseurojen kesäpäivät Turussa 170 Kiinnostaako uusi eurooppalainen erikoistumistutkinto veterinary public health? 171 Ilmoituksia 175 Kurssit kotimaassa Kurssit ulkomailla 177 Apurahat 178 Suomen Eläinlääkärilehden kirjoitusohjeet 179 Avoin työpaikka 180 Työsuojelun toimintaohjelma Marjut Hämäläinen 181 Avoimet työpaikat Tieteellisesti tarkistettu Genomgått ve tens kap lig granskning Kansikuva: Koskikara. Kuva: Tero Niemi. Kuvapörssi Oy. Pärmbild: Strömstare. Bild: Tero Niemi. Kuvapörssi Oy. INNEHÅLL 134 Ledare Mika Leppinen 3/ Inälvsparasitmedicinering av kalvar på hösten ett experiment på gårdar för moderkor Ulla Eerola, Heidi Härtel, Antti Oksanen och Timo Soveri 140 Prevalens och kontroll av ringorm i de Nordiska länderna Kirsi Soini och Kristiina Dredge 149 Ordförandes kolumn 150 Kommunerna fick en rekommendation om personalraporterting Beredskap för djursjukdomar övades i Padasjoki 151 Publikationer Lönerna för kommunalveterinärer höjdes den Ari-Matti Pyyhtiä 152 Från EELA 154 Mikroglossus 155 Mera lön och bättre regler Unionimedia 158 God behandlingssed Utskottet för etiska ärenden, ställningstagande 161 Personnytt Veterinärföretagare 162 Möteskallelse för läkarnas arbetslöshetskassa 163 Globaliseringen berör högt utbildade Markus Penttinen 164 Utvärdering: Kommunernas livsmedelsövervakning uppfyller kraven 167 Veterinärföreningarnas sommarmöte hålls i Åbo 170 Finns det intresse för en ny europeisk specialistexamen veterinary public health? 171 Annonser 175 Kurser i hemlandet Kurser utomlands 177 Stipendium 178 Instruktioner till skribenter 179 Lediga arbetsplatser 180 Verksamhets program för arbetarskyddet Marjut Hämäläinen 181 Lediga arbetsplatser Nämä löydät kotisivuilta: Sisältö Työpaikat Pääkirjoitus Kirjoitusohjeet Articles Kurssit 133

6 Blir det förändringar i kommunalveterinärernas situation i arbetstidslagstiftningen? Inom EU:s organ är man på god väg med att göra brasved av det gamla arbetstidsdirektivet. Möjligheten till opt out, som speciellt britterna vill ha med i det nya direktivet, har skapat mest kontroverser. Med opt out avses att arbetstagaren kan tillåta arbetsgivaren att avvika från arbetstidsbestämmelserna. I Britterna har opt out lett till att arbetsgivarna har satt som förutsättning för att underteckna ett arbetsavtal att en möjlighet till opt out skrivs in i själva avtalet. I ett politiskt mycket betydelsefullt utlåtande från Europaparlamentet påminde parlamentet kommissionen om att arbetstidsbestämmelserna borde gälla också för arbetstagare i självständig ställning. Ur en kommunalveterinärs perspektiv är detta ett intressant steg. Den situation kommunalveterinärena för nuvarande har i arbetstidssammanhang beror delvis på att lagen om arbetstid gör avvikelser möjliga då det gäller arbetstagare i självständig ställning. Därtill ger den samma lagen avtalsparterna rätt att sinsemellan komma överens om avvikelser från arbetstidslagen. Trots att den regelbundna arbetstiden enligt arbetstidslagen i huvudsak är högst 8 timmar i dagen och 40 timmar i veckan har de flesta kommunalveterinärer inte kunnat njuta av dylika arbetstider. I AKTA som vidare preciserar arbetstidslagen har man avtalat om kommunala tjänsteinnehavares arbetstider på ett måttfullt sätt, men i det kommunala tjänstekollektivavtalet för läkare har man relativt frimodigt utestängt kommunalveterinärerna, med undantag av hygieniker på heltid, från regelbunden arbetstid. I LÄKTA har man utryckt saken på ett tendentiöst sätt fastän uppenbart orealistiskt: Veterinärens arbete anordnas med femdagars arbetsvecka som grund, om detta är möjligt med tanke på att veterinärvårdens funktioner skall kunna ordnas på ett ändamålsenligt sätt. Sagda formulering har för många kommunalveterinärer lett till att arbetsgivaren i problematiska situationer har haft det lätt att kräva flexibilitet av att veterinärerna som ett alternativ till att på allvar befatta sig med resursbristerna. Trots att kommunalveterinärerna i LÄKTA har beviljats rätt till minst 35 timmars oavbruten ledig tid i veckan (tillfällig flexibilitet medger så litet som 24 timmar inom en utjämningsperiod på två veckor) och minst åtta absolut lediga dagar i månaden (en utjämningsperiod på ett år) möts inte verkligheten, med sina jourer och vikariat, och den allmänna andan i arbetstidslagstiftningen. När jag själv med grep började böka i kommunalveterinärernas avtalssystem blev jag relativt uppskärrad över de missförhållanden jag hittade. Mitt personliga klimax uppnådde jag inte förrän jag i LÄKTA kom på definitionen med veterinärens medgivande kan arbetet arrangeras på annat sätt. Det låter bekant nästan som opt out verksamhet, inte sant? Vid behov torde veterinärförbundet kunna ge konsulthjälp åt EU:s kommission och parlament i att svarva till det nya arbetstidsdirektivet, emedan opt out verksamheten redan nu är välbekant för kommunalveterinärerna. Så här till slut kan man dock konstatera en ljusglimt i mörkret dvs. resten av EU håller inte på att godkänna det brittiska förslaget om möjligheten till opt out. Optimist som jag är, anser jag att utvecklingen går i en riktning där den nationella arbetstidslagstiftningen mera stöder arbetssäkerheten och att orka i jobbet. Då blir flagranta avvikelser från regelbunden arbetstid svårare att verkställa. Nu när en ny avtalsrunda håller på att börja kommer också vårt eget arbetsmarknadssystem att bättre beakta de kommande tendenserna i arbetstidsreglering. I en optimal situation kan det t.o.m. vara i arbetsgivarens intresse att rekommendera en avsevärd förhöjning av jourersättningarna eller att göra jourbundenheten mera rättvis. Mika Leppinen Suomen Eläinlääkärilehti Finsk Veterinärtidskrift Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n jäsenlehti Medlemsblad för Finlands Veterinärförbund r.f Päätoimittaja Huvudredaktör: Marjut Hämäläinen, puh. tel. (09) telefax (09) marjut.hamalainen@sell.fi Ilmoitusasiat Pirkko Nousiainen puh. tel. (09) pirkko.nousiainen@sell.fi Tieteellinen toimituskunta Vetenskapligt re dak tions råd: dosentti Marja-Liisa Hänninen professori Anna-Kaisa Jär vi nen ELT Liisa Kaar ti nen professori Terttu Katila professori Hannu Kor kea la do sent ti Sven Ni kan der pro fes so ri Satu Pyörälä ELT Mirja Ruohoniemi professori Hannu Sa lo nie mi ELT Timo Soveri ELT Veikko Tuovinen Toimitusneuvosto Redaktionsråd: puheenjohtaja Tuomas Herva jäsenet Mari Heinonen, Janne Lunden, Leena Saijonmaa- Koulumies, Minna Viitanen Raisa Iivonen asian tun ti ja ja Marjut Hämäläinen sihteeri Toimitus Re dak tion: Suomen Eläin lää kä ri liit to Mäkelänkatu 2 C, 4. krs Hel sin ki puh. tel. (09) Telefax (09) Pääkirjoituksen ruotsinnos/ Översättning av ledaren Leif Wikman Painos Upplaga: Tilaushinnat 2004 Prenumerationspriser 2004: 85, eläin lää ke tie teen opis ke li joil le, jot ka ei vät vielä ole lii ton jäseniä ja liiton eläk keel lä oleville jä se nil le 28, poh jois mais ten eläin lää kä ri - liit to jen jä se nil le , för vet.med. stu de ran de och pen sio ne ra de 28, för med lem nordis ka ve te ri när för bund 40. ISSN Painopaikka Kalevaprint Oy Oulu Aikakauslehtien liiton jäsen 134

7 Ulla Eerola, Heidi Härtel, Antti Oksanen ja Timo Soveri Vieroitusvasikoiden syksyinen loislääkitys kokeilu emolehmätiloilla Anthelmintic treatment of weaned beef suckler calves in autumn a field trial YHTEENVETO Suomalaisten emolehmäkarjojen loislääkityskäytännöt vaihtelevat kirjoittajien kokemusten mukaan suuresti, täydellisestä lääkitsemättömyydestä vuosittain rutiininomaisesti annettaviin lääkityksiin. Toisinaan lääkitykset perustuvat loistilanteen selvityksiin, mutta yleensä selvitys puuttuu. Tässä tutkimuksessa selvitettiin yhden käytössä olevan lääkitysmuodon eli vieroitusvasikoiden syksyllä annetun loislääkityksen vaikutusta päiväkasvuun vieroituksesta noin vuoden ikään. Tutkimukseen osallistui neljä emolehmätilaa ja yhteensä 169 vasikkaa. Vasikoiden vieroituksen yhteydessä otetut ulostenäytteet tutkittiin loisten varalta. Lääkityksiin käytettiin vaihtoehtoisesti eprinomektiini- tai moksidektiiniliuosta pouron-valmisteena. Lääkittyjen eläinten päiväkasvuja verrattiin lääkitsemättömien eläinten kasvuihin. Ulostenäytteissä todetut loismäärät olivat vähäisiä. Subkliininen keuhkomatotartunta oli kolmella tutkimukseen osallistuneista tiloista. Tilastollisesti merkitseviä eroja lääkittyjen ja lääkitsemättömien vasikoiden päiväkasvuissa ei havaittu. Tulokset tutkimuksiin osallistuneilla tiloilla viittaavat siihen, että rutiininomaiset syksyllä annetut loislääkitykset sub kliinisten infektioiden hoidossa eivät ainakaan aina ole taloudellisesti kannattavia. Aineiston pienuus kuitenkin rajoittaa laajempien johtopäätösten tekemistä. Eri vasikkaryhmillä, kuten siitoseläimiksi, lihantuotantoon tai myyntiin kasvatettavien vasikoiden lääkitystarpeessa on myös eroja. Tilojen välisessä eläinkaupassa lääkitystarve korostuu, koska tilojen väliset erot loistilanteessa eivät välttämättä ole selvillä. SUMMARY According to the authors' experience, there is a broad variation in use of anthelmintics in the Finnish beef suckler calf production. Some farms do not use medication at all while others may routinely treat animals every year. Sometimes the use of anthelmintics is based on knowledge of the parasite burden on the farm but in many cases this information is missing. To evaluate the impact of one of the anthelmintic treatment methods commonly used, the treatment was given at weaning in autumn and the impact of the medication on the daily weight gain between weaning and the age of one year was evaluated. This research included four farms and 169 calves in total. Faecal samples were collected at weaning and investigated for parasites. Eprinomectin or moxidectin pour on solutions were used as anthelmintic treatment. The daily weight gains of the treated animals were compared with the daily weight gains of the untreated animals. Parasite counts in faecal samples were low. Three of the farms had a subclinical lungworm infection. There were no statistically significant differences between the daily weight gains of treated and untreated animals. The results of this research suggest that routine use of anthelmintic treatment for subclinical infections is not always economically profitable. We cannot, however, make general conclusions based on this research because of the rather small number of farms and calves included. There are also differences in the need for anthelmintic treatment in different calf groups such as animals for future breeding and calves for meat production or for sale. Animal trade from farm to farm emphasizes the need for anthelmintic treatment because the parasite status of each farm may differ and is not necessarily known. 135

8 JOHDANTO Mahasuolikanavan ja keuhkojen loisilla tiedetään maailmanlaajuisesti olevan suuri merkitys tuotantotappioiden aiheuttajina laidunnukseen perustuvassa naudanlihan tuotannossa (Perry ja Randolph, 1999; Corwin, 1997). Pahimmillaan loissairaudet voivat esiintyä kliinisinä tapauksina aiheuttaen muun muassa ripulia, dehydraatiota, anemiaa, hengitysvaikeuksia ja keuhkotulehdusta, jopa eläimen kuoleman (Radostits ym., 2000; Smith, 1990). Usein suolistoloisten aiheuttamat sairaudet esiintyvät kuitenkin lievinä tai subkliinisinä aiheuttaen lähinnä eläimen yleiskunnon heikentymistä, kasvutappioita sekä rehuhyötysuhteen heikentymistä (Radostits ym., 2000; Perry ja Randolph, 1999). Maailmanlaajuisesti pahimpina tuotantotappioiden aiheuttajina pidetään Ostertagia ostertagi -juoksutusmahamatoa ja Dictyocaulus viviparus -keuhkomatoa (Corwin, 1997; Smith, 1990). Naudanlihan tuottajan näkökulmasta loisten merkitys lihantuotannon taloudelliseen tulokseen tilalla riippuu paitsi loisten aiheuttamista kasvutappioista ja mahdollisista kuolemantapauksista, myös loislääkityksiin ja tilan loistilanteen hallintaan käytetyistä näytteenotto-, lääke- ja eläinlääkärikuluista sekä lisääntyneistä työkustannuksista. Onnistuneen loislääkityksen edellytyksenä on diagnosoitu loissairaus tai infektio ja tilalla todettu lääkityksen tarve. Lääke tulee antaa oikeaan aikaan ja sen tulee olla tehokas sekä helppo käyttää. Suomessa emolehmäkarjojen laidunkauden loistilanteesta ei löydy julkaistua tietoa. Lypsykarjoissa todettiin jo 70-luvulla O. ostertagi -loisen esiintyvän Suomessa kaikkialla, missä nautakarjataloutta harjoitettiin (Oksanen ja Nikander, 1981). Herva ym. (2002) julkaisivat tutkimuksen Suomen emolehmien vasikoiden suolistoloisten esiintymisestä syys joulukuun välisenä aikana otetuissa ulostenäytteissä. Tutkituista 132 näytteestä 77 prosentissa todettiin Trichostrongyloidae spp. -sukkulamatoja. Koska O. ostertagi- ja Cooperia onchophora sekä D. viviparus -loisten tiedetään kykenevän menemään syksyllä hypobioosiin (Radostits, 2000; Smith, 1990) ja siten jäämään elimistöön näkymättä ulostenäytteessä, voitaneen olettaa tilanteen olevan edellä mainitun tutkimuksen osoittamaa tilannetta pahempi kesän laidunkauden aikana. Kirjoittajien kokemusten mukaan emolehmäkarjojen loislääkityskäytännöt vaihtelevat suuresti, täydellisestä lääkitsemättömyydestä aina laidunkauden alussa ja/tai lopussa tehtäviin rutiinilääkityksiin, toisinaan perustuen loistilanteen selvityksiin ja toisinaan ilman selvitystä. Koottua tietoa emolehmäkarjojen loislääkityskäytännöistä Suomessa ei ole, ei myöskään hyvä hoitokäytäntö -ohjeistusta. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään yhden käytössä olevan lääkitysmuodon, emolehmäkarjojen keväällä syntyneiden vasikoiden syysvieroituksen yhteydessä tapahtuvan loislääkityksen vaikutusta vasikan kasvuun vieroituksesta seuraavaan kevääseen eli noin vuoden ikään. AINEISTO JA MENETELMÄT Tutkimukseen valittiin neljä emolehmätilaa Etelä-Suomen alueelta. Valinta suoritettiin kesällä 2002 emolehmäkarjojen laidunkauden loiskartoitukseen (Julkaisematon) osallistuneiden tilojen joukosta. Valinnassa otettiin huomioon tilan mahdollisuudet osallistua tutkimukseen, vieroitusvasikoiden lukumäärä sekä käytännön toteutuksen takia vasikoiden punnitusmahdollisuuden olemassaolo. Kullakin tilalla vastavieroitetut vasikat ajettiin sattumanvaraisessa järjestyksessä vaakaan, jossa jokainen vasikka punnittiin ja kaikilta otettiin peräsuolesta muovihansikkaalla ulostenäyte. Samalla joka kolmas vaakaan tullut sonnivasikka jätettiin vaille lääkitystä, joka kolmas lääkittiin selkään kaadettavalla eprinomektiiniliuoksella annoksella 0,5 mg/kg (Eprinex pour on vet. 5 mg/ ml, Merial, Lyon, Ranska) ja joka kolmas selkään kaadettavalla moksidektiiniliuoksella annoksella 0,5 mg/ kg (Cydectin pour on 5 mg/ ml vet, Fort Dodge Animal Health, Kansas City, Kansas, Yhdysvallat). Samalla periaatteella lääkittiin tai jätettiin lääkitsemättä lehmävasikat. Toimenpiteet eri tiloilla suoritettiin Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 169 vasikkaa. Vasikat olivat tutkimuksen aikana iältään vuorokautta. Eläinten omistajalle ei jäänyt tietoa siitä, mikä eläin oli lääkitty ja mikä ei. Loislääkkeiksi valittiin kaksi yleisesti käytössä olevaa, laajakirjoista ja helppokäyttöistä endektosidiä pour on -liuosta. Placeboa ei lääkitsemättömälle ryhmälle käytetty, koska lääkityksen aiheuttama fyysinen tuntemus arvioitiin pieneksi kokonaisuuteen (ajo vaakaan, ulostenäytteen samanaikainen otto) verrattuna. Ulostenäytteet lähetettiin näytteenottopäivänä kylmäkuljetuksena matkahuollon mukana EELAn Oulun alueyksikköön tutkittavaksi. Näytteet säilytettiin jääkaappilämpötilassa enimmillään kymmenen päivän ajan ja tutkittiin mahdollisismman pian modifioidulla McMaster-menetelmällä käyttäen flotaationesteenä sakkaroosi-vesiliuosta, tiheys 1,25 g/ml. Näytteistä laskettiin kaikki tunnistettavissa olevat loisten ookystat ja munat niin, että kukin yksittäinen löydös vastasi 20 munaa grammassa ulostetta (epg). Lisäksi näytteet tutkittiin Baermannin menetelmällä keuhkomadon toukkien varalta. Keuhkomadon toukkien laskentaa varten yhdistettiin samalta tilalta 7 15 eläimen ulostenäytteet. Trichostrongyliditartuntojen vakavuuden arviointiin käytettiin tanskalaista luokittelumenetelmää. 136

9 Alle 50 munaa/g ulostetta vastaa vähäistä tartuntaa, munaa/g ulostetta kohtalaista tartuntaa ja yli 500 munaa/g ulostetta voimakasta tartuntaa (Statens veterinære serumlaboratorium 2001). Vasikat kasvatettiin kullakin tilalla käytetyn menetelmän mukaisesti. Vieroituksen jälkeen vasikat siirrettiin sisäruokintaan. Eläinten omistajaa kehotettiin omalla tilallaan pyrkimään kaikkien vasikoiden mahdollisimman yhdenmukaiseen hoitoon ja ruokintaan, sonnit ja lehmät luonnollisesti omina ryhminään. Koska tutkimustilanne haluttiin pitää mahdollisimman lähellä tiloilla tavallisesti vallitsevaa tilannetta, mitään erityisehtoja ruokinnan tai olosuhteiden vakioinnin osalta ei esitetty. Eläinten omistajilta pyydettiin keväällä 2003 vasikoiden painot, jotka saatiin vuoden painoa varten tehdyssä punnituksessa sekä punnituspäivämäärä. Jos eläimiä oli tilalta jouduttu myymään ennen vuoden painon määritystä varten tehtyä punnitusta, oli omistajaa pyydetty kirjaamaan ylös myyntipäivämäärä sekä paino myyntihetkellä. Eläimet punnittiin tilan tai tilan ja karjantarkkailijan toimesta. Punnitukset ajoittuivat aikavälille ja Vain kolme vasikkaa jouduttiin punnitsemaan vuoden punnitusta aikaisemmin. Kevättalven punnituksen yhteydessä ulostenäytettä ei otettu, koska hypobioottisten loismuotojen olemassaolo estää ulostenäytteen luotettavan käytön loislääkityksen tehon arviointiin. Punnitustulosten perusteella laskettiin jokaisen yksilön päiväkasvu tutkimusjaksolla. Loislääkityskäsittelyn vaikutusta päiväkasvuun ja sukupuolten sekä tilojen välisiä eroja testattiin tilastollisesti varianssianalyysillä, jossa käsittelyryhmä ja sukupuoli olivat kiinteitä tekijöitä ja tila satunnaistekijä. Monivertailutestinä käytettiin Tukeyn testiä. TULOKSET Tutkituissa 169 ulostenäytteessä kaikilla neljällä tilalla todettiin loisia. Loistilanteen suhteen eri käsittelyryhmät eivät poikenneet toisistaan. Trichostrongylidimunia (useat Trichostrongylidae-heimon madot tuottavat samankaltaisia munia, joiden erottaminen morfologisesti ei ole mahdollista, ryhmä sisältää mm. juoksutusmahamadon), Eimeria sp. -ookystia ja Moniezia benedeni -munia esiintyi kaikilla tiloilla, Nematodirus sp. ja Trichuris sp. -munia kahdella tilalla ja Capillaria sp. -munia vain yhden tilan yhdessä eläimessä. Dictyocaulus viviparus -toukkia oli todettu ulostenäytteissä kolmella tilalla. Trichostrongylidimunia esiintyi 80 prosentissa kaikista näytteistä, Eimeria-ookystia 38 prosentissa, Nematodirus-munia 15 prosentissa, Moniezia-munia 11 prosentissa, Trichuris-munia 9 prosentissa ja Capillaria-munia alle prosentissa kaikista näytteistä. Ulostenäytteiden perusteella arvioidut loisinfektiotasot olivat kaikilla tiloilla matalia. Suurin yksittäisessä näytteessä oleva Eimeria-ookystamäärä oli 780 kpl. Trichostrongylidimunien suhteen positiivisiksi todetuissa näytteissä 99 prosentissa munamäärät jäivät alle tason 500 epg. Korkein trichostrongylidimunien määrä yksittäisessä näytteessä oli 1000 epg. Muiden havaittujen loislajien suhteen munamäärät olivat vähäisiä. Tutkimusjaksolla eri tilojen lääkitsemättömien sonnien päiväkasvujen keskiarvot vaihtelivat välillä 1216 ja 1617 g/pv, lääkittyjen puolestaan välillä 1178 ja 1761 g/pv. Lehmillä vastaavat luvut olivat g/pv ja g/pv. Sukupuolten välisissä päiväkasvuissa sekä eri tilojen välillä esiintyi tilastollisesti merkitseviä eroja. Tilojen sisäisissä kasvatusryhmien vertailuissa ei yhdelläkään tilalla havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa kummankaan lääkityn ryhmän kasvuissa verrattuna lääkitsemättömään kasvatusryhmään. POHDINTA Kliinistä loissairautta sairastavan eläimen lääkehoito loislääkkein on jo pelkästään eläinsuojelullisin ja eettisin perustein tarpeellista. Koska kuitenkin suuri osa loisinfektioista on subkliinisiä, lähinnä eriasteisia tuotantotappioita aiheuttavia (Perry ja Randolph, 1999; Corwin, 1997; Armour, 1980), joudutaan loislääkityksen kannattavuutta pohtimaan lääkitsemättömyyteen tai muihin vaihtoehtoisiin loiskontrollimenetelmiin, esimerkiksi laidunkierron käyttöön verrattuna. Täydellinen mahasuolikanavan loisten eradikaatio ei ole tavoiteltavaa (Perry ja Randolph, 1999), eikä ehkä edes suotavaa, sillä matalat loisinfektiotasot saavat aikaan toivottavan immuniteetin isäntäeläimessä (Corwin, 1997). Toisinaan loislääkityksiin voidaan päätyä tilan laidunhygienian parantamiseksi ja uusien laidunlohkojen loisvapauden säilyttämiseksi tai ulkoloisongelman ratkaisemiseksi. Taloudelliselta kannalta ajatellen tilatasolla joudutaan päättämään, mitä loisten määrää voidaan tilalla pitää hyväksyttävänä (Corwin, 1997). Emolehmien vieroitetuille vasikoille syksyllä annetun loislääkityksen taustalla on ajatus kasvun maksimoinnista (Viring ym., 2001) ja talviostertagioosin ehkäisemisestä sekä keuhkomatoinfektion hoidosta. Tiloilla syyslääkitykseen päädytään usein myös työn säästämiseksi; lääkitys tapahtuu helposti vieroitukseen liittyvän eläinten kokoamisen ja erottelun yhteydessä. Vieroituksen yhteydessä vasikat emolehmätilalla perinteisesti siirretään sisäruokintaan, jolloin uusintainfektion vaara on vähäinen. Syksyllä annettu loislääkitys on myös loisten lääkeresistenssin kehittymisen kannalta riskittömämpää kuin laidunkauden aikana annetut lääkitykset (Nansen, 1993). 137

10 Tässä tutkimuksessa kaikilla tiloilla vasikoista syksyllä otetuissa näytteissä loismäärät olivat yleisesti ottaen vähäisiä. Käytettäessä tanskalaista luokittelumenetelmää voidaan todeta, että vain yhdessä prosentissa (kaksi kappaletta) positiivisista näytteistä oli todettavissa voimakas trichostrongyliditartunta, lopuissa näytteissä määrät olivat vähäisiä tai kohtalaisia. Trichostrongyliditartuntojen voitiin todeta noudattelevan melko hyvin Herva ym. ryhmän vuonna 2002 esittämiä tuloksia. Kokkidien suhteen tilanne tässä tutkimuksessa oli varsin hyvä. Kokkideja voi esiintyä oireettomillakin eläimillä, joilla tasot pysyttelevät yleensä alle 1000 ookystassa/g ulostetta. Tässä tutkimuksessa korkein taso oli 780 kpl/g. Kliinistä kokkidioosia sairastavilla eläimillä ookystamäärä saavuttaa yleensä tason kpl/g ulostetta (Statens veterinære serumlaboratorium 2001). Muiden mahasuolikanavan loisten määrät olivat vähäisiä ja niiden aiheuttamien infektioiden merkitystä naudan terveydelle pidetään pienenä (Radostits, 2000). Yllättävintä loistutkimustuloksissa lienee kuitenkin D. viviparus -toukkien löytyminen jopa kolmen tilan ulostenäytteistä. Yhdelläkään tiloista ei ollut havaittu kliiniseen keuhkomatotartuntaan viittaavia oireita. Vuonna 2001 julkaistussa tutkimuksessa Viring ym. totesivat ruotsalaisissa emolehmäkarjoissa keuhkomatoa esiintyvän yleisesti. Jopa puolella tutkituista tiloista vähintään yksi vasikka todettiin keuhkomadon suhteen seropositiiviseksi. Tutkimuksen mukaan keuhkomatoa esiintyi 40 prosentilla tiloista, jotka rutiininomaisesti lääkitsivät eläimet laidunkauden päätyttyä ja 70 prosentilla tiloista, jotka eivät lääkitystä käyttäneet. Suomessa emolehmäkarjojen keuhkomatotilanteesta ei tutkimustietoa ole saatavilla. Moksidektiini ja eprinomektiini ovat kumpikin makrosyklisiä laktoneita, joilla on samanlainen vaikutusmekanismi ja samantyyppinen vaikutuskirjo. Ryhmän aineita nimitetään myös endektosideiksi, koska niillä on tehoa sisä- ja ulkoloisiin (sukkulamatoihin ja niveljalkaisiin). Tässä tutkimuksessa todettiin myös loisia, joihin näillä lääkkeillä ei ole vaikutusta. Sellaisia ovat Eimeriakokkidialkueläimet ja Moniezia benedeni -heisimadot. Eräät sukkulamadot (Nematodirus ja Trichuris) kestävät lääkitystä muita paremmin; kaikissa kokeissa ei ole saatu aivan sadan prosentin tehoa näitä matoja vastaan, toisin kuin ryhmän lääkeaineilla yleensä on totuttu saamaan esimerkiksi juoksutusmaha- ja keuhkomatoja torjuttaessa. Tässä tutkimuksessa lääkittyjen vasikoiden päiväkasvut eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi lääkitsemättömien vasikoiden kasvuista. Lääkityksen yhteydessä kerätyt ulostenäytteet viittaavat vähäiseen loiskuormitukseen, mikä selittää loislääkityksestä saadun hyödyn vähäisyyden. Tilojen väliset tilastollisesti merkitsevät erot johtuvat todennäköisesti tilojen kasvatusmenetelmien, olosuhteiden ja ruokinnan eroavaisuuksilla, samoin sonnien lehmävasikoita parempi kasvupotentiaali sekä sonni- ja lehmävasikoiden ruokinnan eroavaisuudet selittävät sukupuolten väliset erot päiväkasvuissa. Tutkimuksessa saadut tulokset viittaavat siihen, että rutiininomaisesti tai vähäisestä loiskuormituksesta huolimatta syksyllä annettu vieroitettujen vasikoiden loislääkitys ei ole kannattavaa, vaikka aineiston pienuuden takia ei laajoja johtopäätöksiä voidakaan tehdä. Syksyllä kaikille vieroitetuille vasikoille annettavaa rutiiniloislääkitystä voidaan kritisoida myös eri vasikkaryhmien erilaisen lääkitystarpeen takia. Suomalaisissa emolehmäkarjoissa karjaa perinteisesti uusitaan jättämällä oman karjan parhaita lehmävasikoita kasvamaan uusiksi emolehmiksi. Ensimmäisenä laidunkautena saavutettu immuniteetti suojaa astutettavaa hiehoa toisella laidunkaudella, tärkeämmässä tuotantovaiheessa, suojautumaan loisinfektioilta (Nansen, 1993) ja siten säilyttämään paremmin yleiskuntonsa. Myös hiehojen juoksutusmahan limakalvolla ensimmäisen laidunkauden jälkeen talven yli hypobioottisina muotoina eläviä juoksutusmahamadon loistoukkia pidetään immuniteetin kehittymiselle suotuisina antigeenisina ärsykkeinä (Nansen, 1993), joihin syksyllä annettu loislääkitys voi haitallisesti vaikuttaa. Voimakkaissa hypobioottisten toukkien aiheuttamissa infektioissa syyslääkityksellä ei ole todettu haitallisia vaikutuksia immuniteettiin, mutta lievemmissä infektioissa lääkityksen vaikutukset ovat epäselvät ja vaativat lisätutkimuksia (Eysker, 1997). Lisäksi eroja epäillään olevan myös eri juoksutusmahamatokantojen välillä (Nansen, 1993). Siitokseen jätettävien eläinten, myös tulevien siitossonnien kohdalla tulisikin ensimmäisen laidunkauden lääkityksiä harkittaessa pitää mielessä vaikutukset tuleviin laidunkausiin (Nansen, 1993). Tilojen lihantuotantoon päätyville vasikoille loislääkitys on paremmin perusteltavissa: uutta laidunkautta ei ole tulossa, eläimet ovat sisäruokinnassa ja uusintainfektioriski on vähäinen. Subkliinisten loisinfektioiden hoidolla pyritään parhaaseen mahdolliseen rehuhyötysuhteeseen ja kasvutulokseen sekä ehkäisemään talviostertagioositapauksia. Oma ryhmänsä ovat tilalta toiselle myytävät siitoseläimet. Kullakin tilalla on oma endeeminen loistilanteensa (Perry ja Randolph, 1999). Vaikka Oksanen ja Nikander (1981), Herva ym. (2002) ja myös tämä tutkimus viittaavat siihen, että O. ostertagi -juoksutusmahamadon levinneisyys Suomessa on laajaa, tilanne on selvittämättä esimerkiksi D. viviparus -keuhkomadon suhteen. Keuhkomadon tiedetään voivan aiheuttaa vakavan kuumeisen 138

11 hengitystietulehduksen sekä korkeaa kuolleisuutta tullessaan keuhkomatovapaaseen karjaan. Keuhkomadon infektoimista alle yksivuotiaista vasikoista noin 30 prosenttia voi kantaa infektiota yli talven (Smith, 1990). Omat paineensa ostoeläinten lääkitsemiseen voivat tuoda myös ulkoloisten, esimerkiksi Chorioptes-punkin esiintyminen. Niin kauan kuin ostotilan loistilanne ei ole täysin selvillä, ostoeläimet on syytä lääkitä, vaikka siitoseläinten lääkitseminen muuten ei olisikaan tarkoituksenmukaista. KIRJALLISUUS Armour, J. The epidemiology of helminth disease in farm animals. Vet. Parasitol. 6, 1980: 7 46 Corwin, R. Economics of gastrointestinal parasitism of cattle. Vet. Parasitol. 72, 1997: Eysker, M. Some aspects of inhibited development of trichostrongylids in ruminants. Vet. Parasitol. 72, 1997: Herva, T., Syrjälä, P., Aho, P. & Tiilikainen, M. Emolehmien vasikoiden suolistoloiset selvitys Suomen tilanteesta ja katsaus suolistoloistartunnan arviointiin. Suom. Eläinlääkäril. 3, 2002: Nansen, P. Current and future prospects for control of ostertagiasis in northern Europe examples from Denmark. Vet. Parasitol. 46, 1993: 3 21 Oksanen, H. E. & Nikander, S. The epidemiology of ostertagiasis in cattle in Finland. Sci. Agr. Soc. Fin. 50, 1981: Perry, B.P. & Randolph, T.F. Improving the assessment of the economic impact of parasitic diseases and of their control in production animals. Vet. Parasitol. 84,1999: Radostits, O.M., Gay, C.C., Blood, D.C. & Hinchcliff, K.W. Veterinary Medicine 9th ed., 2000: Smith, B.P. Large Animal Internal Medicine, Mosby, 1990: , Statens veterinære serumlaboratorium. Brugerhåndbok Vejledning om diagnostiske undersøgelser. Ministeriet før Fødevarer, Landbrug og Fiskeri, 2001: Viring, S., Bengtsson, B., & Christensson, D. Förekomst av mag-tarmparasiter och lungmask hos dikalvar. Svensk. Vet. Tidn. 53, 2001: KIITOKSET Kirjoittajat kiittävät Mikko Suomista Scanvet Eläinlääkkeet Oy:stä sekä Henri Hildeniä Veter Ab:sta tutkimukselle osoitetusta tuesta. Tutkimukseen osallistuneille tiloille lämmin kiitos kiinnostuksesta ja tutkimuksen käytännön toteutuksen mahdollistamisesta. KIRJOITTAJIEN OSOITTEET Ulla Eerola, ELL Yksityiseläinlääkäri Kataloistentie LAMMI puh ulla.eerola@luukku.com Heidi Härtel, ELL Terveydenhuoltoeläinlääkäri LSO Foods Oy Antti Oksanen, ELT Alueyksikön johtaja EELA, Oulu Timo Soveri, ELT Dosentti, professori mvs. Eläinlääketieteellinen tiedekunta Kliinisen eläinlääketieteen laitos Saaren yksikkö Lehden ilmestymisaikataulu 2004 Valmis Numero Ilmestymispäivät ilmoitusaineisto viimeistään Virkailmoitukset viimeistään Nummer Utgivningsdagar Annonser senast Tjänstsanmälningar senast Virkailmoitusaineisto pyydetään lähettämään toimitukseen kirjallisesti tai sähköpostilla marjut.hamalainen@sell.fi viimeistään yllä ilmoitettuina päivinä. Puhelimitse ei il moi tus teks tiä oteta vastaan. 139

12 Kirsi Soini ja Kristiina Dredge Pälvisilsan esiintyminen ja vastustaminen Pohjoismaissa kirjallisuuskatsaus Incidence and control of ringworm in the Nordic countries a literature review JOHDANTO Pälvisilsa infektoi ihon ja karvojen pinnalliset, keratinisoituneet rakenteet. Useat Trichophyton- ja Microsporum-lajit aiheuttavat sieniinfektioita eri eläinlajeilla. Naudan tavallisin sienitartunnan aiheuttaja on Trichophyton verrucosum (Radostits ym. 2000). Sairaus aiheuttaa eläimissä levot tomuutta ja sienen vaurioittamaan ihoon tulee helpom- YHTEENVETO Pälvisilsa on sienen aiheuttama nautojen ihosairaus, joka leviää helposti eläinten välityksellä. Sairaus aiheuttaa taloudellisia tappioita, heikentää eläinten hyvinvointia ja tarttuu myös ihmiseen. Norjassa ja Suomessa pälvisilsa on viranomaisille kuukausittain ilmoitettava tarttuva tauti. Norjassa tartunnan saaneet tilat saavat lisäksi rajoittavat määräykset. Suomessa lihateollisuus on ajoittain tukenut pälvisilsan hävittämistä tiloilta. Ruotsissa nahkateollisuus tukee kansallisella rokotusohjelmalla pälvisilsan ennaltaehkäisyä. Pälvisilsan ennaltaehkäisy perustuu eläinten rokotuksiin ja hygieenisiin toimiin. Suomessa todetaan vuosittain uusi tartunta tilalla. SUMMARY Ringworm is a cattle disease caused by dermatophytes that spreads easily from animal to animal. Ringworm causes economic losses due to hide damages, and reduces animal welfare. It is also a common zoonosis among farm workers. In Norway and in Finland, ringworm in cattle is a notifiable disease. In Norway, the contaminated farms are under restriction. In Finland, meat industry is sponsoring vaccinations of the animals. In Sweden, a national vaccination programme is sponsored by the Swedish hide industry. The control of the disease is based on vaccination and hygienic measures. In Finland, new cases of ringworm are recorded in cattle units each year. min sekundaarisia bakteeri-infektioita. Nahan laatu heikkenee, koska tartunnasta jää pysyviä ihomuutoksia. Pälvisilsa on zoonoosi ja jopa prosenttia karjanomistajista on todettu sairastuneen (Gudding 1996). Tartunnan leviämisen riski eläimestä toiseen rajoittaa eläinkauppaa ja eläinten laiduntamista samoilla laitumilla. Uusien tartuntojen ennaltaehkäisy perustuu eläinten rokottamiseen (Gudding 1996). LEVIÄMINEN, OIREET JA TAUDINKULKU Pälvisilsa leviää eläimestä toiseen pääasiassa kosketustartuntana. Oireettomatkin eläimet voivat levittää itiöitä karvapeitteessään. Tartunta voi myös levitä työvälineiden ja ympäristön rakenteiden välityksellä (Ainsworth ja Austwick 1973). Nuoret eläimet sairastuvat hieman herkemmin kuin yli kaksivuotiaat (Edwardson ja Andrews 1979). Tutkimusten mukaan itiöt säilyvät ympäristössä ainakin 2 3 vuoden ajan (Gudding ja Lund 1995). Auringonvalossa itiöt kuolevat jo muutamassa kuukaudessa. Pälvisilsaa esiintyy enemmän sisäruokintakaudella eläintiheyden lisääntyessä (Radostitis ym. 2000). Pälvisilsan ihomuutokset sijaitsevat usein pään alueella, mutta niitä voi löytyä muualtakin ruumiista. Silmäluomet ja silmien ympärykset, turvan alue, korvat, kaula ja alaleuka ovat tyypillisimmät esiintymisalueet. Varhaisessa ihomuutoksessa karvat alkavat ohentua, ja karvojen lähdettyä alta paljastuu pyöreä, hilseilevä, harmaa ja paksuuntunut iho (Edwardson ja Andrews 1979). Taudin inkubaatioaika vaihtelee kolmesta (Jensen ja Mackay 1971) kuuteen (Gudding ja Naess 1986) viikkoon. Yksittäisellä eläimellä taudin kesto vaihtelee kahdesta kuukaudesta noin puoleen vuoteen riippuen tartuntapaineesta, sairau- 140

13 den levinnei syydestä karjan sisällä ja eläinten vastustuskyvystä. Alle 4 5 kuukauden ikäisillä vasikoilla inkubaatioaika ja sairauden kestoaika ovat pidempiä kuin vanhemmilla eläimillä (Edwardson ja Andrews 1979). Urho Riihikoski PÄLVISILSA POHJOISMAISSA Norjassa pälvisilsan leviämisen syynä on ollut eläinten laiduntaminen kesäisin yhteisillä laitumilla. Pälvisilsan vastustaminen lypsykarjatiloilla aloitettiin vuonna 1979, jolloin tartunnan saaneita karjoja oli noin Vuonna 1993 tartunnan saaneita oli enää 300 karjaa (Gudding ja Lund 1995). Pälvisilsaa vastus tetaan Norjassa kansallisesti ja tartunnan saaneet tilat joutuvat rajoittavien määräysten alaisiksi. Norjalaisen vastustusohjelman tehoa seurattiin alkuvaiheessa tehdyssä tutkimuksessa (Aamodt ym. 1982). Vastustusohjelman mukaan kaikki oireettomat eläimet rokotettiin karjoissa, joissa pälvisilsaa esiintyi. Tartunnan sairastaneita tai oireilevia eläimiä ei rokotettu. Jos eläin rokotettiin tartunnan inkubaatioaikana, eläin alkoi oireilla, mutta parani nopeammin. Viimeisen kahden tiineyskuukauden aikana eläimiä ei rokotettu, vaan rokotus siirrettiin poikimisen jälkeen. Myös ostoeläimet ja vasikat rokotettiin. Rokotus annettiin lihakseen yli 14 vuorokauden ikäisille vasikoille. Eläimet rokotettiin kaksi kertaa vuorokauden välein. Rokotuksen teho oli melkein sata prosenttia. Parhaat tulokset saatiin karjoissa, joissa tartunta havaittiin nopeasti ja sairaat eläimet eristettiin terveistä (Aamodt ym. 1982). Ruotsissa tehtiin joulukuussa 1992 tuhannelle lypsykarjatilalle kyselytutkimus pälvisilsasta (Carlsson 1993). Tarkoituksena oli selvittää taudin esiintymistä vuosina Kyselyyn vastasi 82 Pälvisilsa päässä. Ringworm on the head. Pälvisilsa vartalossa. Ringworm on the trunk. KUVA 1 FIGURE KUVA 2 FIGURE Urho Riihikoski 141

14 Kondroitiinisulfaatti ja kitosaani on ravintolisä sisältäen kondroitiinisulfaattia ja kitosaania. Ainutlaatuinen, patentoitu pec-koostumus (PolyElectrolyte Complex) varmistaa kondroitiinisulfaatin imeytymisen ja tehon. soveltuu käytettäväksi erityisesti vanhoille ja/ tai ylipainoisille koirille, roduille joilla on taipumusta niveltauteihin tai ortopedisen vamman jälkeen. Markkinoija: Karkkila, puh. (09) prosenttia ruotsalaisista lypsykarjanomistajista. Tutkimus paljasti, että pälvisilsa oli tavallinen sairaus Ruotsin lypsykarjatiloilla ja että sitä esiintyi eniten maan eteläosissa. Vuosina pälvisilsan insidenssi oli 38 prosenttia Ruotsin lypsykarjatiloista. Kyselyhetkellä vuoden 1992 lopulla lypsykarjatiloilla pälvisilsan prevalenssi oli seitsemän prosenttia. Pälvisilsaa esiintyi enemmän suurissa karjoissa, mutta selvää syytä tähän ei tutkimuksessa löytynyt. Iho-oireita esiintyi 20 prosentilla juottovasikoista ja 13 prosentilla nuorkarjasta, mutta vain kuusi prosenttia lehmistä oireili. Karjoista 20 prosenttia rokotti pälvisilsaa vastaan vuonna Tartuntojen määrä alkoi Ruotsissa laskea vuosina , koska vuonna 1990 aloitettiin kampanja (Felfri hud) pälvisilsaa vastaan. Kampanjaan osallistuneet teurastamoyhdistyksen jäsenet saivat pälvi silsarokotteet ilmaiseksi. Ruotsalaisista karjanomistajista 29 prosenttia ilmoitti, että heillä tai heidän karjaansa kontaktissa olleilla henkilöillä oli ollut pälvisilsaa. Vuosina pälvisilsatartunnat ihmisiin vähenivät koko ajan (Carlsson 1993). Suomessa todetaan vuosittain uusi tartunta tilalla (Anon. 2002, Anon. 2003). A-Tuottajat aloit ti vuonna 1999 osana Turvallinen kumppani -projektia pälvisilsan vastustamisen (Herva 2003). A-Tuottajat maksoi pälvisilsarokotukset kaikille tiloille, joilla todet tiin pälvisilsaa. Diagnoosista ja rokotuksista vastasivat tilojen hoitavat eläinlääkärit. Pälvi silsatilojen kaikki eläimet pyrittiin rokottamaan kahteen kertaan rokotteen valmistajan ohjeen mukaan. Koko karjan rokottamisen jälkeen kaikki kolmen vuoden aikana tilalle syntyvät tai ostettavat vasikat rokotettiin 1 3 viikon iässä ja tehosterokotus annettiin 3 5 viikon iässä. Taudin sairastaneita tai oireilevia eläimiä ei rokotettu. Oireileville eläimille suositeltiin Imaverol pesu 3 4 kertaa viikon välein. Myös navetan pesua ja desinfiointia suositeltiin. Projektissa oli mukana yhteensä 65 tilaa, joista 44 tilalla todettiin oireita. Rokotukset aloitettiin 54 tilalla. Saneerauksen tulokset olivat hyvät, ja hankkeeseen liittyneet tilat olivat tyytyväisiä saamaansa tukeen. Projektitiloista tarkat seurantatulokset saatiin 38 tilalta; millään näistä tiloista ei todettu pälvisilsaa (Herva 2003). Suomessa ETT kartoitti syksyllä 2003 pälvisilsan esiintymistä kyselytutkimuksella virkaeläinlääkäreille 142

15 Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110,23 (Soini ym., julkaisematon). Vastausprosentti oli vain 31; kaikki virkaeläinlääkärit eivät tee tuotantoeläinpraktiikkaa, mikä voi olla osaksi syynä alhaiseen vastausprosenttiin. On todennäköisesti olemassa myös tiloja, jotka jäivät pois kyselystä, koska eläinlääkäri ei ole käynyt niissä vuosiin. Kyselyn perusteella kattavaa kuvaa pälvisilsan esiintymisestä Suomessa ei saatu, mutta tulos on suuntaa antava. Tutkimuksesta kävi ilmi, että 68 tilalla esiintyi pälvisilsaa. Lisäksi 28 tilalla oli todettu aikaisemmin pälvisilsatartunta ja tilat olivat alkaneet rokottaa eläimiään. Jos oletetaan, että vastauksen antaneiden virkaeläinlääkäreiden otos kuvaa Suomen keskimääräistä pälvisilsatilannetta, tartunnan saaneita tiloja on todennäköisesti noin 200. PÄLVISILSAN ENNALTA- EHKÄISY ROKOTTAMALLA Eläinten rokottaminen elävällä rokotteella on ainoa tehokas menetelmä pälvisilsan ennaltaehkäisemiseksi. Rokote on alkuperältään venäläinen ja sisältää formaliinissa inaktivoituja T. verrucosumin soluja. Rokotteen teho on hyvä, melkein sata prosenttia (Aamodt ym. 1982, Gudding ja Lund 1995, Gudding ja Naess 1986, Gudding ym. 1991, Rybnikar ym. 1998). Kun rokotus annetaan kaksi kertaa vuorokauden välein, vastustuskyky pälvisilsalle kehittyy 2 4 viikon kuluessa. Immuniteetti kestää vähintään 4 5 vuotta, eli on käytännössä elinikäinen (Gudding ja Naess 1986). Vasikat voidaan rokottaa jo 5 8 vuorokauden iässä. Ternimaidon vasta-aineet eivät häiritse rokotusta, koska kehittyvä immuniteetti on pääasiassa soluvälitteinen (Gudding ja Lund 1995, Wawrzkiewicz ja Wawrzkiewicz 1988). Rokotuksella on hyvin vähäisiä sivuvaikutuksia. Rokottamisen jälkeen eläimillä on havaittu vähäistä lämmönnousua korkeintaan kahden vuorokauden ajan. Rokotuskohta voi olla aristava ja jotkut eläimet voivat hieman ontua, jos pistoskohtana on ollut lapalihas. Muutamalla eläimellä on todettu hengitysvaikeuksia, levottomuutta ja ripulia. Norjalaisen tutkimuksen mukaan rokotetusta eläimestä alle 10 eläintä kuoli anafylaktiseen sokkiin (Gudding ja Naess 1986). Ruotsalaisista karjanomistajista 14 prosenttia ilmoitti rokotuksen jälkeisistä sivuvaikutuksista (Carlsson 1993). Joillakin vasikoilla esiintyi rupimuodostusta pistoskohdassa ja muutama sairastui kuumeeseen ja ripuliin. Rokotusiässä vasikoilla esiintyy usein muista syistä johtuvaa kuumetta ja ripulia, jonka karjanomistajat saattoivat tulkita rokotuksen sivuvaikutuksiksi. Inkubaatioaikana rokotettaessa eläin voi sairastua äkillisesti kliiniseen pälvisilsaan. Jos eläin rokotetaan sairauden alussa, lievät oireet voivat muuttua vakavammiksi. Norjassa ei ole suositeltu sairaiden eläinten rokottamista, vaikka venäläiset taas ovat sitä suositelleet (Gudding ja Naess 1986). Norjassa käytännössä rokotetaan myös oireilevat eläimet tiloilla, jotka kuuluvat vastustusohjelmaan, koska eläimet paranevat nopeammin ja erittävät ympäristöön vähemmän itiöitä. Saksassa käytetään myös rokotusta pälvisilsan hoitoon (Bredahl 2003, suullinen tiedonanto). Rokote tehoaa vain T. verrucosumiin. Joissakin harvinaisissa tapauksissa ihomuutoksien aiheuttaja voi olla jokin muu sieni, johon rokotteella ei ole tehoa. Jos karjatiloilla ei noudateta tarkasti rokotusohjelmaa tai rokotetta säilytetään liian kauan ja väärässä lämpötilassa, rokotteen teho heikkenee (Gudding ja Naess 1986). Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan muutamissa karjoissa vasikoilla oli pälvisilsaoireita rokotuksista huolimatta. Rokotuksen epäonnistuminen johtui todennäköisesti liian myöhäisestä roko- tusajankohdasta, jolloin vasikat eivät saaneet riittävää vastustuskykyä pälvisilsaa vastaan (Carlsson 1993). PÄLVISILSAN SANEERAUS Suomessa ETT on antanut ohjeet pälvisilsan saneeraukseen lypsykarjatiloilla, emolehmätiloilla ja lihanautatiloilla ( ). Lypsykarja- ja emolehmätiloilla kaikki samassa tuotantoyksikössä olevat nautaeläimet rokotetaan kaksi kertaa vuorokauden välein. Tämän jälkeen tilalla syntyvät vasikat rokotetaan mahdollisimman pian syntymän jälkeen (Jakava-Viljanen ym. 2002). Jos lehmä rokotetaan viimeisen tiineyskuukauden aikana, se tulee rokottaa uudelleen samanaikaisesti vasikkansa kanssa. Rokotusohjelmaa jatketaan kolmesta viiteen vuoteen, vaikka eläimet eivät sairastuisikaan kliiniseen pälvisilsaan. Oireilevat eläimet eristetään mahdollisuuksien mukaan muista eläimistä. Eläimet käsitellään pälvisilsaan tehoavalla aineella (Imaverol vet., Orion Pharma, Virkon S., Antec/Pharmacia) kolme kertaa 2 4 viikon välein tartuntapaineen alentamiseksi. Ympäristö ja eläinten hoidossa käytettävät, eläimiin kosketuksissa olevat työvälineet käsitellään sieniin ja niiden itiöihin tehoavalla desinfiointiaineella (Virkon S). Karjarakennus tyhjennetään, pestään ja desinfioidaan kesällä, jos oireilevia eläimiä esiintyy. Tilalle ostettavia eläimiä saa ostaa vain pälvisilsavapaasta karjasta. Ennen karanteenia eläimet rokotetaan kaksi kertaa vuorokauden välein. Karanteeniaika on 4 6 viikkoa, jolloin eläimet pestään pälvisilsaan tehoavalla aineella ennen siirtoa uuteen karjaan. Tartunnan saaneen tilan ei tulisi myydä eläimiä eikä osallistua karjanäyttelyihin vähintään puoleen vuoteen rokotusohjelman aloittamisesta ja vähin- 143

16 Sammuta kipu. Nopeasti. Sen vaikuttava aine Nimesulidi on uuden kemiallisen ryhmän, Sulfonanilidien johtava molekyyli. Suun kautta annosteltava Sulidene imeytyy nopeasti (T-max 3 tuntia). Myös koirille todettuna COX-2 selektiivisenä estäjänä Sulidene on erittäin hyvin siedetty. (nimesulidi) ON UUSI ASKEL AKUUTIN KIVUN HOITOON Sulidene 50 mg 10 tabl. 4,90 + alv. 8%. Sulidene 100 mg 10 tabl. 7,30 + alv. 8%. Annostelu 5 mg nimesulidia painokiloa kohti kerran vuorokaudessa 3-5 päivän ajan. Katso tarkemmat tiedot Suomen eläinlääkkeet 2004 kirjasta. 144 Markkinoija: Myyntiluvan haltija: Karkkila, puh. (09)

17 Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110,23 tään kuukauteen kliinisten oireiden häviämisestä. Myös muiden pälvisilsasaneeraukseen kuuluvien toimenpiteiden pitää olla tehty. Kaikki lihanautatilalle tulevat vasikat rokotetaan kaksi kertaa vuorokauden välein. Eläimet olisi hyvä rokottaa kertatäyttöisessä vastaanotto-osastossa. Kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3 4 viikkoa, eläimet voidaan siirtää vanhempien eläinten puolelle. Rokotusohjelmaa jatketaan vähintään yhden kasvatuskierron ajan. Kliinisesti sairaat eläimet rokotetaan ja eristetään terveistä umpinaisilla väliaidoilla. Oireilevat eläimet ja niiden lähiympäristö pestään ja desin fioidaan kolme kertaa 2 4 viikon välein. Mahdollisuuksien mukaan karjarakennus tyhjennetään, pestään ja desinfioidaan kesällä. POHDINTA Pälvisilsasaneeraus kannattaa, koska oireettomat eläimet ja itiöiden säilyminen pitkään eläimissä ja ympäristössä levittävät tartuntaa helposti karjasta toiseen. Tilalta, jossa esiintyy pälvisilsaa, ei saa myydä eläimiä eloon. Teurastamot eivät ota välitykseen vasikoita, jolloin sonnivasikat joudutaan kasvattamaan tilalla tai teurastamaan. Hyvin pian eläintilat käyvät liian ahtaiksi, jolloin pälvisilsan oireet ja muut sairaudet lisääntyvät eläinten vastustuskyvyn heiketessä ja tartuntapaineen lisääntyessä. Eläinten kanssa tekemisissä olevat henkilöt voivat sairastua pälvisilsaan, ja varsinkin lapset kärsivät iho-oireista. Saneerauksissa ongelmana voi olla karjanomistajan motivointi, koska sairastuneet eläimet eivät näytä selvästi kärsivän sairaudesta. Jos eläimet eivät laidunna kesäisin, isoissa yksiköissä rakennusten pesu on työlästä. Eläintilojen tai eläinten pesua kannattaa pohtia tilakohtaisesti. Kesällä olisi hyvä pestä ja desinfioida ainakin ne tilat, joissa on selvästi oireilevia eläimiä. Pälvisilsan saneeraus vaatii karjanomistajalta huolellisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Saneerauksen onnistuminen perustuu rokotusohjelman noudattamiseen, rokotteen oikeaan käsittelyyn ja vasikoiden rokottamiseen mahdol lisimman nuorina, jotta ne ehtivät saada riittävän vastustuskyvyn. Eläintiheyden vähen täminen ja olosuhteiden parantaminen lisäävät eläinten vastustuskykyä. Suomessa pälvisilsaa esiintyy vähemmän kuin Norjassa ja Ruotsissa, joten Suomen kannattaisi aloittaa Norjan mallin mukaan kansallinen saneerausohjelma pälvisilsaa vastaan. Norjalla on hyvät mahdollisuudet päästä pälvisilsasta kokonaan eroon, koska pälvisilsatartunnan saanut karja joutuu rajoittavien määräysten alaisiksi, jolloin rokotusohjelman aloittaminen on käytännössä pakollista. Ruotsissa nahkateollisuuden antama tuki pälvisilsan saneeraukseen on kaikkien karjanomistajien saatavilla, minkä seurauksena tartuntojen määrä on kääntynyt laskuun. Saneerauskustannuksiin saatu tuki motivoisi karjanomistajaa ja nopeuttaisi pälvisilsan hävittämistä maastamme. Teollisuus voisi osallistua kustannuksiin, koska se hyötyy saneerausten myötä parantuneesta nahan laadusta. KIRJALLISUUS Aamodt, O., Naess, B. & Sandvik, O. Vaccination of Norwegian cattle against ringworm. Zentralbl. Veterinärmed. B. 29, 1982: Ainsworth, G. & Austwick, P. (toim.) Fungal Diseases of Animals. Commonwealth Agricultural Bureaux s. 25. Anon. MMM. Kuukausi-ilmoitusten vuosiyhteenveto. Eläinlääkintötiedote 1/2002. Anon. MMM. Kuukausi-ilmoitusten vuosiyhteenveto. Eläinlääkintötiedote 1/2003. Carlsson, J. Risken för ringorm hos nötkreatur och människa. Svensk. Vet. Tidn. 45, 1993: Edwardson, J. & Andrews, A. H. An outbreak of ringworm in a group of young cattle. Vet. Rec. 104, 1979: Gudding, R. Cost-benefit considerations of vaccination against ringworm in cattle. Acta Vet. Scand. Suppl. 90, 1996: Gudding, R. & Lund, A. Immunoprophylaxis of bovine dermatophytosis. Can. Vet. J. 36, 1995: Gudding, R. & Naess, B. Vaccination of cattle against ringworm caused by Trichophyton verrucosum. Am. J. Vet. Res. 47, 1986: Gudding, R., Naess, B. & Aamodt, O. Immunisation against ringworm in cattle. Vet. Rec. 128, 1991: Herva, T. Pälvisilsan hävittäminen. Luentotiivistelmä. Tarttuvien tautien päivät, Helsinki, Jakava-Viljanen M., ym. (toim.) Eläinrokotteet Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos. Julkaisu 07/2002. s Jensen, R. & Mackay, D. (toim.) Diseases of Feedlot Cattle. Lea & Febiger s Radostits, O., ym. (toim.) Veterinary Medicine. 9 painos. W. B. Saunders s Rybnikar, A., Vrzal, V. & Chumela, J. Protective efficacy of vaccines against bovine dermatophytosis after double and single vaccination. Mycoses. 41, 1998: Wawrzkiewicz, K. & Wawrzkiewicz, J. Early immunization of calves with an inactivated vaccine against trichophytosis. Pol. Arch. Weter. 28, 1988: KIRJOITTAJIEN OSOITTEET Kirsi Soini, ELL HY/ELTDK/Saaren yksikkö Pohjoinen pikatie Saarentaus Puh kirsi.soini@helsinki.fi Kristiina Dredge, ELL, Tuotantoeläinten terveyden ja sairaanhoidon erikoiseläinlääkäri HY/ELTDK/Saaren yksikkö Pohjoinen pikatie Saarentaus Puh kristiina.dredge@helsinki.fi 145

18 ASIAA ELÄIN LÄÄ KÄ RIL LE SADAS SANKARIHEVONEN LUOVUTTI VERTA Yliopistollisen hevossairaalan veripankkiin saapui peräti neljä Urjalan-kyläläisen Hessitallin kiiltäväkarvaista suomenhevosta luovuttamaan vapaaehtoisesti vertaan lajitovereidensa pelastamiseksi. Heidi Sindan kasvatit, Vahto-klaanilaiset Hessin Vihtori, täyssisarukset Hessin Vahdotar ja Hessin Vappu, ja vasta kolmivuotias sympaattinen Hessin Valssi olivat ensi kertaa suuressa maailmassa kehä kolmosen eteläpuolella. Neljästä sankarista kolme oli Hessi-tallin Heidin omistamia ja neljäs suomenhevonen, liinakko Hessin Vihtori, oli edellisenä syksynä vaihtanut omistajaa. Sankarihevonen on taasen Marja-Liisa Rönnin silmäterä. Upea nelikko sai osakseen ansaittua ihailua, harvoinpa hevossairaalassa tällaisia terveitä vieraita nähdäänkään. Hessin Vihtori, sadas verenluovuttajasankari Marja-Liisa Rönnin omistama vaaleanpunarautias liinakko, 1999 syntynyt ruuna Hessin Vihtori oli juhlittu vieras hevossairaalassa. Tämä Hessi-tallin kasvatti, suhtautui sankaruuteensa suomenhevosmaisella tyyneydellä, ja odotteli rauhallisesti verenluovutusvuoroaan omistajansa Marja-Liisan ja hoitajansa Johanna Paulasuon kanssa. Hevosen tyyneyttä kuvaa se, että vaikka kuvaajia hyöri ympärillä yhtenään ja sankarille puettiin loimeakin päälle kuvausta varten moneen kertaan, niin aina se asettautui auliisti poseerausasentoon. Kävipä sadas verenluovuttajasankari maistamassa Orion Pharma Eläinlääkkeiden ja Tapiola-ryhmän tarjoamaa täytekakkuakin, mutta kermavaahto sai ylähuulen tötterölle ja tarjolla olleet porkkanapalat olivat selvästi mieluisimpia. Marja-Liisa Rönnille ojennettu sydämenmuotoinen ruusukimppu kylläkin herätti sankarin kiinnostusta sitäkin enemmän. Sadas sankarihevonen Hessin Vihtori, kukitettu omistaja Marja-Liisa Rönn (vasemmalla) ja hevosen hoitaja Johanna Paulasuo Sankarin kaverit Hessin Valssi, Hessin Vahdotar ja Hessin Vappu Yhdeksäskymmenesyhdeksäs sankarihevonen oli vasta kolmivuotias, V.P. Jehulainen tamma Hessin Valssi. Tämäkin sympaattinen pikkutamma oli ensimmäistä kertaa suuressa maailmassa kuten kaverinsakin Hessin Vahdotar ja Hessin Vappu. Eipä nuori tammakaan ollut millänsäkään Helsingin hulinasta. Sankarihevosen verenluovutus sujui hevossairaalan pakkopilttuussa mallikkaasti rauhoitusaineen vaikutuksesta pää riimun varassa nuokkuen. Hessin Valssi luovutti toisten hevosten pelastamiseksi kuusi pussillista verta, kaikkiaan pikkuisen vajaat kolme litraa. 146

19 ASIAA ELÄINLÄÄKÄRILLE Samaan verenluovutusurakkaan osallistuivat myös 101 verenluovuttajasankari, nelivuotias tamma Hessin Vappu ja sen täyssisar, vuonna 1997 syntynyt tamma Hessin Vahdotar sadastoinen sankari. Molempien sankareiden isä on periyttäjäori Vahto, emä Jeviiritär ja emänisä Jeviiri. Iloinen Heidi Sinda kertoikin tulleensa mielellään talkoisiin, sillä suomenhevosesta on moneksi myös hengenpelastajaksi. Nämä ovat niin monipuolisia hevosia, etteivät hetkahtele turhista. Kaikki nämä hevoset, paitsi nykyään Hessin Vihtori ovat pihattohevosia ja viihtyvät hyvin laumassa eikä ongelmia terveyden kanssa ole ollut kertoo Heidi nauraen. Hevosten sankaritekoja Sietääkin kaikkien sankareiden omistajien olla tyytyväisiä hevosiinsa, sillä niiden luovuttama veri pelastaa takuuvarmasti jonkun lajitoverin hengen. Hevossairaalan henkilökuntakin toteaa ykskantaan, että sisäänkannettu huonokuntoinen pikkuvarsa, joka saa elämän eliksiirinä plasmaa ja töpsöttelee klinikalta ulos emänsä perässä on hellyttävä näky ja työvoitto parhaasta päästä. Yliopistollisen Eläinsairaalan Ystävät ry hevosten veripankin markkinoija, on ehdottomasti samaa mieltä. Veripankkitoiminta ylittänyt tavoitteet Hevosten veripankki on ylittänyt hurjimmatkin toiveet. Nyt hevosten veripankkiin on luovuttanut vertaan jo 102 verenluovuttajasankaria ja lisää vapaaehtoisia on jonoksi asti. Veripankin vastaava eläinlääkäri Kati Niinistö ja eläintenhoitaja Sonja Viinanen kertoivatkin tyytyväisen oloisina että tavoite on ylitetty yli tuplasti. Tähän mennessä sankarihevosten veriplasmaa on annettu lähinnä vakavasta ripulista kärsineille hevosille, ähkyleikattujen potilaiden tukihoi doksi ja ennen kaikkea pikkuvarsoille vasta-aineeksi. Plasmaa saaneita pikkuvarsoja onkin ollut jo yli sata ympäri Suomea kertoo eläinlääkäri Kati Niinistö, ja jatkaa samaan hengenvetoon, että eläinlääkärit kautta maan ovat hyvin tietoisia hevosten veripankkitoiminnasta ja tilaavat plasmaa omaan varastoonsa hyvissä ajoin ennen varsomiskauden alkua, jotta voivat hoitaa pikkupotilaat paikan päällä. Plasmaa meni viime kesänä Matkahuollon välityksellä kaikkiaan 14 annosta ympäri suomea ja muutama paikan päältä hevossairaalasta noudettu lähetys vielä päälle kertoo eläintenhoitaja Sonja Viinanen. Veripankkitoimintamme ei olekaan tässä mielessä pelkästään Helsinki-keskeistä, vaan toiminnasta hyötyvät kaikki hevoset ympäri maatamme, lisää eläinlääkäri Niinistö. Yhden plasma-annoksen hinta on 150, johon lisätään lähetys- ja pakkauskulut 22. Annos sisältää kolme pussia plasmaa. Verenottotapahtuma sujuu rutiinilla Itse verenluovutus sujui koko sankarinelikolta vajaassa kolmessa tunnissa. Ensin eläinlääkäri Kati Niinistö tarkisti hevosten terveydentilan ja sen jälkeen sankarit rauhoitettiin kevyesti ja niiltä otettiin pieni verinäyte. Kaulalaskimon kohdalta ajeltiin pieni määrä karvaa, jotta veri saatiin otettua puhtaasti. Kaulalaskimon alue puhdistettiin ja se puudutettiin, jottei hevonen tunne verenottoneulan pistoa. Kaulalaskimoon asennettiin kanyyli, joka ommeltiin kiinni muutamalla tikillä, jotta kanyyli pysyy paikallaan koko verenottotapahtuman ajan. Veri valui itsekseen kanyyliin yhdistetyn muoviletkun kautta keinuvaan verenkeräyspussiin. Yhteen pussiin mahtuu 450 ml verta ja pusseja otettiin kuusi kappaletta hevosta kohden, paitsi sadannelta sankarilta muutama pussi vähemmän. Verenluovutuksen jälkeen kanyylit poistettiin ja hevoset loimitettiin, sillä rauhoitusaine pukkaa muutamille hevosille hikipisaroita korviin. Verenluovutuksen aikana verenpaine hieman laskee, joten senkin vuoksi on loimitus paikallaan. 147

20 ASIAA ELÄIN LÄÄ KÄ RIL LE Sankarit saivat kirjallisiksi kotihoito-ohjeiksi muutaman päivän huilin tarhassa, eikä ruokaa saanut antaa kuin vasta illalla, jolloin Domo - se danin vaikutus oli kokonaan lakannut. Kotiin viemisiksi jokainen sankari sai hevosenkenkätunnuksen karsinan oveen ja purkillisen Orion Pharman Hiittirautaa. Omistajan palkkio oli hyvä mieli. Hyvä mieli näytti olevan myös Orion Pharma Eläinlääkkeiden markkinointipäällikkö Harri Orakoskella, Tapiola-ryhmän eläinvakuutusten Mari Luukkosella ja hevosenkengät lahjoittaneella Ratsukengän Virpi Erkinharjulla, Eläinsairaalan Ystävistä puhumattakaan. Tilanne kuin Kuninkuusravien loimitus; vasemmalta: Heidi Sinda, Sankari itse, Marja-Liisa Rönn, Johanna Paulasuo, Harri Orakoski, Leila Nurmikivi, Kati Niinistö ja Virpi Erkinharju. Veripankki tarvitsee jatkuvasti lisää vapaaehtoisia verenluovuttajia Verenluovuttajahevonen voi olla ori, ruuna tai varsomaton tamma. Iältään sen tulee olla vuotias ja terve. Loishäätöjen tulee olla säännöllisesti suoritettuja ja rokotusten hoidettuja SRL:n rokotusohjelman mukaisesti. Sankariehdokkaan tulee olla asunut Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään 12 kuukautta, eikä se saa olla tuotu Virosta tai Venäjältä piroplasmoosivaaran vuoksi. Piikkikammoiset hevoset eivät voi luovuttaa verta, sillä verenottotapahtuma ei ole hevosen opetustilaisuus. Shettlanninponeja ei oteta luovuttajiksi, sillä niiden suonet pakenevat rauhoitusaineen takia laskeneesta verenpaineesta johtuen ja kaulalaskimoon pisto on hankalaa. Muutoin hevosen rodulla ei ole väliä, mutta hevosten veripankkitiimi toivoo ensisijaisesti suomenhevosia ja lämminverisiä ravihevosia luovuttajiksi, niiden useita negatiivisia antigeenejä sisältävän veren vuoksi. Hevosten omistajien kannattaa jo ilmoittautuessaan tarkistaa, että rokotukset ovat kunnossa, sillä olemme joutuneet käännyttämään muutamia potentiaalisia luovuttajia puutteellisten rokotusmerkintöjen takia. Tärkein tekijähän on nimenomaan plasmaa saavan hevosen tai varsan turvallisuus, kertoo eläinlääkäri Kati Niinistö. Lisätietoja hevosten veripankista tai eläintenhoitaja Sonja Viinanen, puhelin teksti Leila Nurmikivi Yliopistollisen Eläinsairaalan Ystävät ry 148