Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015
|
|
- Juuso Risto Ranta
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 more than squares Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
2 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n julkaiseman Nasdaq Helsinki Oy:ssä listattuja pörssiyhtiöitä koskevan hallinnointikoodin mukaisesti. Selvitys sisältää kuvauksen yhtiön hallinnoinnista sekä sisäisen valvonnan menettelytavoista ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteistä. Technopoliksen tarkastusvaliokunta ja hallitus ovat käsitelleet tämän selvityksen ja se on laadittu toimintakertomuksesta erillisenä selvityksenä. Technopoliksen tilintarkastajana toimiva KPMG Oy Ab on tarkastanut, että selvitys on annettu ja että sen sisältämä kuvaus taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteistä on yhdenmukainen tilinpäätöksen kanssa. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä yhtiön tilinpäätös ja hallituksen toimintakertomus tilikaudelta on julkaistu ja on myös saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa Technopoliksen noudattamat säännökset ja hallinnointikoodi Technopolis Oyj:n hallinto ja päätöksenteko perustuu Suomen lainsäädäntöön ja sen tytäryhtiöiden osalta kunkin toimintamaan lainsäädäntöön, konsernin emoyhtiön Techno polis Oyj:n ja sen tytäryhtiöiden yhtiöjärjestyksiin sekä näitä täydentävään, yhtiön laatimaan päätöksentekoelinten työjärjestykseen. Technopoliksessa toimintaa ohjaavat myös yhtiön eettiset toimintaperiaatteet sekä sisäiset politiikat ja ohjeet. Technopolis Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä (Helsingin pörssi) ja yhtiö noudattaa julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia Helsingin pörssin ja Finanssivalvonnan sääntöjä ja määräyksiä sekä Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antamaa, voimaantullutta vuoden 2015 hallinnointikoodia. Vuonna 2015 yhtiö noudatti Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (2010). Uuden hallinnointikoodin mukaisesti suositusten 9 ja 28 noudattamisesta raportoidaan ensi kertaa vuonna 2017 annettavassa selvityksessä hallintoja ohjausjärjestelmästä. Yhtiö ei ole poikennut hallinnointikoodin suosituksista. Hallinnointikoodi on julkisesti saatavilla Arvo paperimarkkinayhdistys ry:n internetsivuilla Hallintoelimet Yhtiön hallintorakenteen perustan muodostavat osakeyhtiölain mukaiset toimielimet: yhtiökokous, hallitus ja toimitusjohtaja. Hallituksen työskentelyä avustavat hallituksen valiokunnat ja yhtiön operatiivisen toiminnan johtamisessa toimitusjohtajaa avustaa johtoryhmä. Yhtiöllä on lisäksi yhtiökokouksen perustamana pysyvänä toimielimenä osakkeenomistajien nimitystoimikunta. Yhtiökokous Ylintä päätöksentekovaltaa Technopoliksessa käyttävät osakkeenomistajat yhtiökokouksessa. Technopoliksen varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain toukokuun loppuun mennessä ja ylimääräisiä yhtiökokouksia pidetään hallituksen kutsusta päätöksenteon niin vaatiessa tai jos osakkeenomistajat, joilla on yhteensä vähintään 10 % yhtiön osakkeista, vaativat sitä kirjallisesti tietyn asian käsittelyä varten. Yhtiökokouksen koolle kutsumisesta päättää yhtiön hallitus. Yhtiöjärjestyksen mukaan Technopoliksen yhtiökokoukset pidetään Oulussa, Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla. Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat määritellään osakeyhtiölaissa ja yhtiön yhtiöjärjestyksessä. Näihin kuuluvat muun muassa tilinpäätöksen vahvistaminen, tilikauden voiton käyttämisestä ja osingonmaksusta päättäminen, vastuuvapaudesta yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle päättäminen, hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien valitseminen sekä näiden palkkioista päättäminen. Varsinainen yhtiökokous voi hallituksen tai osakkeenomistajan ehdotuksesta päättää myös muista yhtiökokouksen toimivaltaan osakeyhtiölain mukaan kuuluvista asioista. Yhtiökokouksen koolle kutsumisessa ja järjestämisessä noudatetaan osakeyhtiölain säännöksiä ja hallinnointikoodin suosituksia. Technopolis julkaisee yhtiökokouskutsun aikaisintaan kolme kuukautta ja viimeistään kolme viikkoa ennen kokousta yhtiön internet-sivuilla tai sanomalehti Helsingin Sanomissa ja Kalevassa. Lisäksi yhtiökokouskutsu julkaistaan pörssitiedotteena hallituksen päätettyä yhtiökokouksen koolle kutsumisesta. Technopoliksen varsinainen yhtiökokous pidettiin Espoossa. Yhtiökokoukseen osallistui henkilökohtaisesti tai valtuutetun asiamiehen välityksellä yhteensä 187 osakkeenomistajaa, jotka edustivat noin 54,5 prosenttia yhtiön äänistä. Kokouksessa oli läsnä yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen muita jäseniä, toimitusjohtaja Keith Silverang ja yhtiön johtoryhmän jäseniä, osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtaja Risto Murto sekä yhtiökokouksen valitseman tilintarkastusyhteisön nimeämä päävastuullinen tilintarkastaja. Yhtiökokouksen tekemät päätökset on julkistettu pörssitiedotteena Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä yhtiön internet-sivuilla osoitteessa Lisätietoja yhtiökokouksista ja osakkeenomistajien oikeuksista on saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa 2 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015
3 Osakkeenomistajien nimitystoimikunta Technopolis Oyj:n vuoden 2013 varsinainen yhtiökokous päätti perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan, jonka tehtävänä on valmistella hallituksen jäsenten valintaan ja palkitsemiseen liittyvät ehdotukset yhtiökokoukselle. Toimikunta on asetettu toistaiseksi. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta koostuu kolmesta osakkeenomistajien nimeämästä jäsenestä. Lisäksi yhtiön hallituksen puheenjohtaja osallistuu nimitystoimikunnan työhön asiantuntijana. Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on vuosittain niillä kolmella osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on suurin syyskuun 1. päivänä. Mikäli osakkeenomistaja, joka on hajauttanut omistustaan esimerkiksi useisiin rahastoihin ja jolla on arvopaperimarkkinalain mukainen velvollisuus ottaa nämä omistukset huomioon ilmoittaessaan omistusosuutensa muutoksista, esittää viimeistään elokuun 31. päivänä yhtiön hallituksen puheenjohtajalle asiaa koskevan kirjallisen pyynnön, tällaisen osakkeenomistajan useisiin rahastoihin tai rekistereihin merkityt omistukset lasketaan yhteen nimeämisoikeuden ratkaisevaa ääniosuutta laskettaessa. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää nimeämisoikeuttaan, oikeus siirtyy seuraavaksi suurimmalle omistajalle, jolla muutoin ei olisi nimeämisoikeutta. Toimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Toimikunnan jäsenten toimikausi päättyy vuosittain uuden toimikunnan tultua nimetyksi. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys on nähtävillä yhtiön internetsivuilla osoitteessa Nimitystoimikunnat 2015 ja 2014 Nimitystoimikuntaan valittiin omistustilanteen mukaan kolmen suurimman osakkeenomistajan edustajina Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio ja Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen. Technopolis Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Carl-Johan Granvik osallistuu nimitystoimikunnan työhön asiantuntijana. Nimitystoimikunnan puheenjohtajana toimii Risto Murto. Nimitystoimikunta antoi ehdotuksensa pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle koskien hallituksen jäsenten palkkioita, hallituksen jäsenten lukumäärää ja hallituksen jäsenten valitsemista. Nimitystoimikunta on ehdottanut yhtiökokoukselle, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle euroa ja muille hallituksen jäsenille kullekin euroa, sekä kokouspalkkiota 600 euroa ja hallituksen puheenjohtajalle euroa hallituksen kokoukselta ja valiokuntien jäsenille 600 euroa ja valiokuntien puheenjohtajille 800 euroa valiokuntien kokoukselta. Lisäksi nimitystoimikunta on ehdottanut, että niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on Suomen ulkopuolella, maksetaan kuitenkin kokouspalkkiota 900 euroa ja hallituksen puheenjohtajalle euroa hallituksen kokoukselta sekä valiokuntien jäsenille 900 euroa ja valiokuntien puheenjohtajille 1200 euroa valiokuntien kokoukselta, jos hallituksen jäsen on fyysisesti läsnä kokouspaikalla. Nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaan 40 % vuosipalkkiosta maksetaan julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan hankittavina Technopolis Oyj:n osakkeina. Osakkeet hankitaan yhtiön laatiman hankintaohjelman mukaisesti. Jos palkkiota ei sisäpiirisääntelyn, hallituksen jäsenyyden päättymisen tai muun yhtiöön tai hallituksen jäseneen liittyvän syyn johdosta voida maksaa osakkeina, vuosipalkkio maksetaan kokonaan rahassa. Nimitystoimikunta on lisäksi ehdottanut, että hallituksen jäsenten lukumäärä olisi 6 ja että toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2017 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, valittaisiin hallituksen nykyisistä jäsenistä uudelleen hallituksen jäseniksi Carl- Johan Granvik, Jorma Haapamäki, Pekka Ojanpää, Reima Rytsölä ja Annica Ånäs. Lisäksi hallituksen uudeksi jäseneksi ehdotetaan valittavan Juha Laaksonen. Hallituksen puheenjohtajaksi ehdotetaan nimitettävän Carl-Johan Granvik ja varapuheenjohtajaksi Jorma Haapamäki. Vuoden 2015 varsinaiselle yhtiökokoukselle hallituksen jäseniä ja palkkioita koskevat ehdotukset teki omistustilanteen perusteella muodostettu nimitystoimikunta. Nimitystoimikuntaan kuuluivat kolmen suurimman osakkeenomistajan edustajina Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas ja Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen. Technopolis Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Carl-Johan Granvik osallistui nimitystoimikunnan työhön asiantuntijana. Nimitystoimikunnan puheenjohtajana toimi Risto Murto. Nimitystoimikunnan ehdotukset vuoden 2015 varsinaiselle yhtiökokoukselle on julkaistu ja vuoden 2016 varsinaiselle yhtiökokoukselle pörssitiedotteina Lisätietoja yhtiökokouksista ja osakkeenomistajien oikeuksista on saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa ja ne ovat saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa Nimitystoimikunta kokoontui vuoden 2015 aikana 4 kertaa. Osallistumisprosentti oli 100 %. Technopolis Oyj ei maksa nimitystoimikunnan jäsenille palkkiota heidän osallistumisestaan toimikunnan työhön. Hallitus Hallituksen valinta ja kokoonpano Yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksesta. Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Technopoliksen yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään neljä ja enintään seitsemän jäsentä. Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiökokous valitsee lisäksi hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen jäsenten enemmistön on oltava riippumattomia yhtiöstä. Lisäksi vähintään kahden mainittuun enemmistöön kuuluvista jäsenistä on oltava riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista. Hallitus arvioi vuosittain jäsentensä riippumattomuutta ja ilmoittaa, ketkä heistä ovat riippumattomia yhtiöstä ja ketkä riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista. Hallituk sen jäsenet ovat velvollisia antamaan yhtiön hallitukselle riittävät tiedot pätevyytensä ja riippumattomuutensa Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
4 Technopoliksen hallitus Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen vuodesta Riippumattomuus Päätoimi Techopolis Oyj:n osakkeita Carl-Johan Granvik KTM, s Hallituksen puheenjohtaja 2012 alkaen Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista Hallitusammattilainen Jorma Haapamäki DI, s Pekka Korhonen OTK ja TK, s Pekka Ojanpää KTM, s , myös vuosina Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista Hallitusammattilainen Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista Hallitusammattilainen Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista Reima Rytsölä VTM, CEFA, AMP, s Riippumaton yhtiöstä Annica Ånäs LL.M., MBA, s Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman varatoimitusjohtaja Atrium Ljungberg AB:n talousjohtaja arvioimiseksi sekä ilmoittamaan tiedoissa tapahtuneet muutokset. Technopoliksen pidetty varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen jäsenten lukumääräksi kuusi ja valitsi hallituksen jäseniksi uudelleen Carl-Johan Granvikin, Jorma Haapamäen, Pekka Korhosen ja Pekka Ojanpään. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Reima Rytsölä ja Annica Ånäs. Yhtiökokous valitsi hallituksen puheenjohtajaksi Carl-Johan Granvikin ja varapuheenjohtajaksi Jorma Haapamäen. Hallituksen tekemän riippumattomuusarvioinnin mukaan kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja, Reima Rytsölää lukuun ottamatta, sen merkittävistä osakkeenomistajista. Reima Rytsölä toimii varatoimitusjohtajana Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmassa, jonka omistusosuus Technopolis Oyj:ssä ylittää 20 %. Tarkemmat tiedot hallituksen jäsenistä on merkitty yllä olevaan taulukkoon. Hallituksen jäsenten merkittävä työhistoria ja luottamustoimet on esitetty yhtiön internetsivuilla osoitteessa Hallituksen toiminta Hallitus vastaa yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Laissa mainittujen tehtävien lisäksi Technopoliksen hallitus on vahvistanut toimintaansa varten työjärjestyksen, jossa tarkemmin määritellään hallituksen, sen puheenjohtajan, hallituksen valiokuntien, toimitusjohtajan sekä johtoryhmän keskeiset tehtävät. Hallituksen tulee toiminnassaan aina edistää yhtiön ja sen kaikkien osakkeenomistajien etua. Laissa mainittujen tehtävien lisäksi Technopoliksessa hallituksen tehtäviin kuuluu muun muassa päättää yhtiön strategiasta, liiketoiminnan rakenteesta ja merkittävistä organisaatioratkaisuista, vahvistaa budjetti ja ohjeet, joiden mukaan Technopoliksen riskienhallinta ja sisäinen valvonta järjestetään, valvoa yhtiön hallintoprosessien riittävyyttä, asianmukaisuutta ja tehokkuutta ja vahvistaa yhtiön raportointijärjestelmä sekä varojen sijoittamista koskevat valtuudet ja ohjeet, päättää kiinteistösijoitusomaisuuden hank - kimisesta, luovuttamisesta ja investoinneista sekä muista yhtiön liiketoiminnan laajuuteen ja laatuun nähden epätavallisista ja laajakantoisista asioista, nimittää toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet ja päättää heidän vastuualueistaan ja palkitsemisestaan, vahvistaa henkilöstön palkitsemisessa ja kannustinjärjestelmissä noudatettavat periaatteet, päättää yhtiön lyhyen ja pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmistä ja päättää avainhenkilöiden seuraajasuunnitelmasta sekä määritellä yhtiön osinkopolitiikka ja tehdä voitonjakoehdotus yhtiökokoukselle. Hallitus arvioi vuosittain omaa toimintaansa ja sen tuloksellisuutta. Hallituksen itsearviointi koostuu kirjallisesta kyselystä, jonka tulokset käydään läpi hallituksen puheenjohtajan johdolla hallituksen kokouksessa. Kyselyssä arvioidaan muun muassa hallituksen strategiatyöskentelyä, hallituksen kokoonpanoa, kokouksissa käsiteltävien asioiden valmistelua ja keskustelun avoimuutta, hyvää hallinnointitapaa sekä hallituksen ja toimivan johdon yhteistyötä. Hallituksen kokoukset pidetään säännöllisesti etukäteen vahvistetun aikataulun mukaisesti ja lisäksi ylimääräisinä kokouksina tarpeen mukaan. Hallituksen puheenjohtaja valmistelee hallituksen kokouksissa käsiteltävät ja päätettävät asiat yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Hallitus on päätösvaltainen, kun yli puolet hallituksen jäsenistä on paikalla. Lisäksi hallituksen kokouksiin osallistuvat säännöllisesti yhtiön toimitusjohtaja, talousjohtaja ja lakiasiainjohtaja, joka toimii hallituksen sihteerinä. Muut yhtiön johtoryhmän jäsenet sekä tilintarkastaja osallistuvat kokouksiin tarvittaessa tai hallituksen kutsusta. Hallitus piti tilikauden 2015 aikana 13 kokousta. Kokousten osallistumisprosentti oli 94,9 %. Hallituksen kokousten jäsenkohtaiset osallistumisprosentit hallituksen ja hallituksen valiokuntien kokousten osalta ilmenevät seuraavan sivun taulukosta. Vuonna 2015 hallituksen työskentelyssä keskeisiä aihealueita olivat yhtiön kasvustrategian toteuttamiseen liittyvät orgaaniset laajentumishankkeet ja yhtiön strategisten tavoitteiden päivittäminen. Hallitus päätti myös joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskusta, yhtiön omien osakkeiden osto-ohjelmasta sekä konsernin avainhenkilöille suunnatuista osakepalkkiojärjestelmistä. 4 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015
5 Hallituksen jäsenten osallistuminen kokouksiin 2015 Hallituksen jäsen Hallituksen kokoukset Tarkastusvaliokunnan kokoukset Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan kokoukset kpl % kpl % kpl % Carl-Johan Granvik 1 ) 13/ / /5 100 Jorma Haapamäki 11/ /6 83 Pekka Korhonen 12/ / /5 100 Pekka Ojanpää 2 ) 13/ / /1 100 Reima Rytsölä 3 ) 9/ / Annica Ånäs 3 ) 10/ / Päättyneet hallituksen jäsenyydet Sari Aitokallio 4 ) 3/ / Timo Ritakallio 5 ) 3/ / ) Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan jäsen alkaen, minkä jälkeen palkitsemis- ja henkilöstövaliokunta kokoontui 5 kertaa. 2 ) Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan jäsen välisenä aikana, jolloin palkitsemis- ja henkilöstövaliokunta kokoontui 1 kerran. 3 ) Hallituksen ja tarkastusvaliokunnan jäsen alkaen, minkä jälkeen hallitus kokoontui 10 kertaa ja tarkastusvaliokunta 5 kertaa. 4 ) Hallituksen ja tarkastusvaliokunnan jäsen välisenä aikana, jolloin hallitus kokoontui 3 kertaa ja tarkastusvaliokunta 3 kertaa. 5 ) Hallituksen ja palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan jäsen välisenä aikana, jolloin hallitus kokoontui 3 kertaa ja palkitsemisja henkilöstövaliokunta 1 kerran. Hallituksen valiokunnat Hallitustyöskentelyn tehostamiseksi hallitus on perustanut keskuudestaan kaksi valiokuntaa, tarkastusvaliokunnan ja palkitsemisja henkilöstövaliokunnan, jotka valmistelevat hallituksen vastuulle ja päätettäväksi kuuluvia asioita. Hallitus valitsee valiokuntien puheenjohtajat ja jäsenet vuosittain varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen pidettävässä järjestäytymiskokouksessaan. Valiokunnassa on aina vähintään kolme jäsentä. Valiokunnan jäsenillä on oltava valiokunnan tehtävien edellyttämä asiantuntemus ja kokemus. Valiokuntien sihteerinä toimii yhtiön lakiasiainjohtaja. Hallitus on vahvistanut valiokunnille työjärjestykset, jotka sisältävät niiden keskeiset tehtävät ja toimintaperiaatteet. Valiokunnan puheenjohtaja raportoi hallitukselle jokaisesta kokouksesta ja valiokuntien kokousten pöytäkirjat toimitetaan tiedoksi kaikille hallituksen jäsenille. Valiokunnilla ei ole omaa itsenäistä päätöksentekovaltaa. Valiokuntien kokoonpano vuonna 2015 on esitetty viereisessä taulukossa. Tarkastusvaliokunta Hallituksella on tarkastusvaliokunta, joka tukee hallitusta yhtiön taloudellista raportointia, sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevien asioiden käsittelyssä. Tarkastusvaliokunnan keskeisinä tehtävinä on muun muassa seurata ja valvoa yhtiön taloudellista raportointia erityisesti tilinpäätös- ja osavuosikatsausraportoinnin laadun ja yhtenäisyyden osalta ja seurata tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen lakisääteistä tilintarkastusta, seurata konsernin taloudellista tilannetta ja rahoitustilannetta, seurata sisäisen valvonnan ja riskienhallintajärjestelmien tehokkuutta ja perehtyä sisäistä valvontaa ja tarkastusta koskeviin raportteihin sekä selvityksiin yhtiön avainriskeistä ja niiden hallitsemistoimenpiteistä, antaa yhtiön johdolle suosituksia koskien sisäisen tarkastuksen painopistealueita ja käsitellä sisäisen tarkastuksen suunnitelmat ja raportit sekä seurata niiden vaatimia toimenpiteitä, pitää yhteyttä ulkoiseen tilintarkastajaan ja käsitellä tilintarkastajan raportit ja Valiokuntien jäsenet Tarkastusvaliokunta Reima Rytsölä (puheenjohtaja) Pekka Ojanpää Annica Ånäs Valiokuntien jäsenet Tarkastusvaliokunta Carl-Johan Granvik (puheenjohtaja) Sari Aitokallio Pekka Korhonen seurata niiden vaatimia toimenpiteitä, arvioida tilintarkastajan ja tilintarkastusyhteisön riippumattomuutta ja erityisesti oheispalvelujen tarjoamista yhtiölle, käsitellä yhtiön hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästään vuosittain antama selvitys ja erityisesti siihen sisältyvä kuvaus taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteistä, käsitellä yhtiön vuosittain julkaisema yhteiskuntavastuuraportti tai muu vastaava vuosikertomus ja valmistella tilintarkastajan valintaa koskeva päätösehdotus yhtiökokoukselle. Valiokunnan jäsenten on oltava riippumattomia yhtiöstä ja vähintään yhden jäsenen on oltava riippumaton merkittävistä osak- Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunta Carl-Johan Granvik (puheenjohtaja) Jorma Haapamäki Pekka Korhonen Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunta Timo Ritakallio (puheenjohtaja) Jorma Haapamäki Pekka Ojanpää Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
6 keenomistajista. Valiokunnan jäsenillä on oltava valiokunnan tehtäväalueen edellyttämä pätevyys ja vähintään yhdellä jäsenellä tulee olla asiantuntemusta erityisesti laskentatoimen tai kirjanpidon taikka tarkastuksen alalla. Valiokunta kokoontuu tarpeen mukaan ja vähintään neljä kertaa vuodessa ennen tulosjulkistuksia. Tarkastusvaliokunta voi harkintansa mukaan käyttää sisäisiä asiantuntijoita ja ulkopuolisia neuvonantajia. Valiokunta kuulee kokouksissaan yhtiön päävastuullista tilintarkastajaa tai tämän ollessa estyneenä tilintarkastusyhteisön muuta edustajaa tarpeen mukaan, erityisesti tilinpäätöksen ja osavuosikatsausten käsittelyn yhteydessä. Tarkastusvaliokunta kokoontui tilikauden 2015 aikana 8 kertaa. Keskimääräinen kokousten osallistumisprosentti oli 100 %. Vuonna 2015 tarkastusvaliokunta käsitteli yhtiön tilinpäätöksen ja osavuosikatsaukset, vuotuisen selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä yhteiskuntavastuuraportin. Tarkastusvaliokunta perehtyi toimikaudellaan myös sisäisen tarkastuksen sekä valuutta- ja korkoriskisuojauksen kysymyksiin, vahvisti varojen sijoituspolitiikan sekä järjesti sisäisen tarkastuksen ulkoistamista koskevan tarjouskilpailun. Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunta Hallituksella on palkitsemis- ja henkilöstövaliokunta, joka tukee hallitusta yhtiön johdon palkitsemis- ja nimitysasioiden sekä organisaation ja henkilöstön kehittämiseen liittyvien asioiden käsittelyssä, ja yhtiön palkitsemisjärjestelmien valmistelussa ja kehittämisessä. Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan keskeisinä tehtävinä on muun muassa valmistella toimitusjohtajan ja yhtiön muun ylimmän johdon nimityksiä, palkkausta, palkitsemista ja muita taloudellisia etuuksia koskevia asioita sekä arvioida näiden palkitsemisen kannalta olennaisia yhtiön tavoitteita, kartoittaa toimitusjohtajan ja yhtiön muun ylimmän johdon seuraajia sekä arvioida yhtiön johtoa ja muita avainhenkilöitä koskevaa seuraajasuunnitteluprosessia, valmistella ja kehittää yhtiön henkilöstön palkitsemiseen liittyviä periaatteita ja palkitsemisjärjestelmiä sekä valvoa palkitsemisjärjestelmien läpinäkyvyyttä, tarkoituksenmukaisuutta, kilpailukykyä ja toimivuutta, vastata palkka- ja palkkioselvitykseen liittyviin kysymyksiin yhtiökokouksessa ja käsitellä ja valmistella organisaation rakenteeseen sekä johdon ja henkilöstön kehittämiseen liittyviä asioita. Valiokunnan jäsenten enemmistön on oltava riippumattomia yhtiöstä. Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunta kokoontuu tarpeen mukaan ja vähintään kerran vuodessa. Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunta voi harkintansa mukaan käyttää sisäisiä asiantuntijoita ja ulkopuolisia neuvonantajia. Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunta kokoontui tilikauden 2015 aikana 6 kertaa. Keskimääräinen kokousten osallistumisprosentti oli 94,4 %. Vuonna 2015 palkitsemis- ja henkilöstövaliokunta osallistui yhtiön johdon lyhyen ja pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien tavoitteiden linjaamiseen, tarkasteli henkilöstökyselyn ja kompetenssikartoituksen tuloksia sekä valmisteli konsernin avainhenkilöille suunnatun osakepalkkiojärjestelmän vuosille ja ehdollisen osakepalkkiojärjestelmän vuodelle Toimitusjohtaja Technopoliksen yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka valitsee hallitus. Hallitus myös päättää toimitusjohtajan palkka- ja muista eduista sekä asettaa vuosittain toimitusjohtajalle toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Toimitusjohtajan toimisuhteen ehdot on määritelty kirjallisessa toimitusjohtajasopimuksessa. Toimitusjohtaja vastaa yhtiön päivittäisten toimintojen johtamisesta ja valvonnasta osakeyhtiölain sekä hallitukselta saamiensa valtuuksien ja suuntaviivojen mukaisesti. Toimitusjohtajan keskeisiin tehtäviin kuuluu lisäksi valvoa hallituksen vahvistamien strategisten suunnitelmien noudattamista ja huolehtia hallituksen investointipolitiikan puitteissa tekemien päätösten täytäntöönpanosta. Toimitusjohtaja huolehtii siitä, että hallituksen jäsenet saavat jatkuvasti tarpeellista tietoa yhtiön taloudellisen tilanteen, rahoitusaseman ja kehityksen seuraamiseksi sekä merkittävistä yhtiön toimintaan liittyvistä tapahtumista, päätöksistä ja tulevista hankkeista. Toimitusjohtaja myös vastaa siitä, että hallituksen kokouksissa käsiteltävä kokousmateriaali on valmisteltu asianmukaisesti, ja osallistuu hallituksen kokouksiin esitellen kokouksissa käsiteltävät asiat. Technopolis Oyj:n toimitusjohtajana on toiminut vuodesta 2008 alkaen Keith Silverang, BA, MBA, s Toimitusjohtajan sijainen on talous- ja varatoimitusjohtaja Reijo Tauriainen. Tarkemmat tiedot johtoryhmän jäsenistä on merkitty alla olevaan taulukkoon. Johtoryhmän jäsenten merkittävä työhistoria ja mahdolliset luottamustoimet on esitetty yhtiön internet-sivuilla osoitteessa Johtoryhmä Yhtiössä on toimitusjohtajaa avustava johtoryhmä, jonka jäsenet hallitus nimittää toimitusjohtajan esityksestä. Johtoryhmä Technopoliksen johtoryhmä Johtoryhmän jäsen Asema ja vastuualue yhtiössä Johtoryhmän jäsen vuodesta Techopolis Oyj:n osakkeita Keith Silverang, BA, MBA, s Toimitusjohtaja, johtoryhmän puheenjohtaja 2004 Toimitusjohtaja 2008 alkaen Reijo Tauriainen, FM, s Talousjohtaja, Varatoimitusjohtaja Juha Juntunen, Ins., s Operatiivinen johtaja, Johtaja, myynti ja markkinointi Kari Kokkonen, DI, s Johtaja, Kiinteistötoiminnot ja Palvelut Outi Raekivi, OTK, s Lakiasiainjohtaja, Lakiasiat, Henkilöstöasiat ja Ympäristö ja vastuullisuus Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015
7 valmistelee tarvittavat päätösesitykset hallitukselle yhtiön strategiasta, kehittämisestä ja investoinneista sekä toimeenpanee tehdyt päätökset. Johtoryhmä laatii hallitukselle esitettäväksi yhtiön budjetin sekä valvoo yhtiön ja sen liiketoimintayksiköiden budjetin toteutumista ja kannattavuutta sekä muita liiketoiminnan kannalta ajankohtaisia asioita. Johtoryhmässä käsitellään myös mm. yhtiön henkilöstöpolitiikkaan ja tiedottamiseen liittyviä kysymyksiä pyrkimyksenä edistää tiedonkulkua ja yhteistyötä organisaation eri osien välillä. Johtoryhmä kokoontui vuoden 2015 aikana 14 kertaa. Johtoryhmätyöskentelyn painopistealueita olivat säännöllinen tulosseuranta ja budjetointi, hallituksen strategiatyön tukeminen, käynnissä olevien sisäisten kehityshankkeiden seuranta sekä organisaatioasiat. Valvonta ja riskienhallinta tilintarkastajan, tai tilintarkastusyhteisön toimiessa tilintarkastajana, päävastuullisen tilintarkastajan perättäisten toimikausien enimmäismäärä saa olla enintään seitsemän vuotta. Yhtiön päävastuullisena tilintarkastajana on toiminut alkaen KHT Ari Eskelinen. Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio ja kulut korvataan yhtiön hyväksymän laskun mukaan. Vuonna 2015 KPMG:lle on maksettu tilintarkastukseen liittyviä palkkioita yhteensä Johtoryhmätyöskentelyn painopiste-alueita olivat säännöllinen tulosseuranta ja budjetointi, hallituksen strategiatyön tukeminen, käynnissä olevien sisäisten kehityshankkeiden seuranta sekä organisaatioasiat. Kuvaus taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvän ulkoisen ja sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteistä sekä sisäisen tarkastuksen järjestämisestä ja keskeisistä periaatteista. Tilintarkastus Yhtiöjärjestyksen mukaan Technopoliksella on yksi tilintarkastaja. Jos tilintarkastaja ei ole tilintarkastusyhteisö, valitaan lisäksi yksi varatilintarkastaja. Sekä tilintarkastajan että mahdollisen varatilintarkastajan tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymiä tilintarkastajia tai tilintarkastusyhteisöjä. Tarkastusvaliokunta valmistelee tilintarkastajaa koskevan päätösehdotuksen yhtiökokoukselle. Tarkastusvaliokunta myös arvioi tilintarkastajien toimintaa ja palveluja vuosittain. Tilintarkastajan toimikausi on yhtiön tilikausi ja tilintarkastajan tehtävä päättyy tilintarkastajan valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Technopoliksen yhtiökokouksen valitseman tilintarkastajan edustaman tilintarkastusyhteisön kanssa samaan ketjuun kuuluva tilintarkastusyhtiö toimii myös konsernin tytäryhtiöiden tilintarkastajana. Tilintarkastaja antaa Technopoliksen varsinaiselle yhtiökokoukselle lain edellyttämän tilintarkastuskertomuksen yhtiön tilinpäätöksen yhteydessä ja raportoi säännöllisesti havainnoistaan tarkastusvaliokunnalle. Varsinainen yhtiökokous 2015 valitsi yhtiön tilintarkastajaksi KHT-yhteisö KPMG Oy Ab:n. Tilintarkastuslain mukaan julkisen kaupankäynnin kohteena olevan yhteisön euroa ja tilintarkastukseen liittymättömistä palveluista palkkioita yhteensä euroa. Sisäisen valvonnan periaatteet Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan kaikkea ennaltaehkäisevää toimintaa sekä päivittäistä ja jälkikäteistä valvontaa, jonka tarkoituksena on varmistaa liiketoiminnan tavoitteiden saavuttaminen. Technopoliksen arvot ja eettiset toimintaperiaatteet sekä yhtiön strategia ja taloudelliset ja operatiiviset tavoitteet luovat perustan koko sisäiselle valvonnalle. Technopoliksessa tuetaan yrityskulttuuria, joka hyväksyy sisäisen valvonnan normaalina ja tarpeellisena osana päivittäistä yritystoimintaa, ja näin sisäistä valvontaa toteuttavat myös yhtiön muu johto ja henkilöstö kukin oman vastuualueensa puitteissa. Konsernin jokaisen yksikön tai yhtiön johto on vastuussa siitä, että käytössä on toimivat ja tehokkaat valvontamenettelyt. Sisäisen valvonnan tavoitteena Technopolis-konsernissa on varmistaa toiminnan tuloksellisuus ja tehokkuus toiminnan jatkuvuuden turvaaminen taloudellisen ja toiminnallisen raportoinnin luotettavuus lakien ja sopimusten sekä Technopoliksen arvojen ja sisäisten ohjeiden sekä eettisten toimintaperiaatteiden noudattaminen varallisuuden ja tiedon turvaaminen. Sisäinen valvonta on osa konsernin jatkuvaa johtamista ja hallinnointia. Vastuu sisäisen valvonnan järjestämisestä kuuluu hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Sisäisen valvonnan käytännön toteuttamiseen hallituksen ja toimitusjohtajan ohjauksen alaisena osallistuvat erityisesti konsernin johtoryhmän jäsenet sekä yhtiön keskeisistä toiminnoista tai prosesseista vastaavat henkilöt eri liiketoiminta-alueilta ja alueellisesti eri maantieteellisistä yksiköistä sekä konsernin tukitoiminnoista. Sisäisen valvonnan piiriin kuuluvat kaikki konsernin yhtiöt ja toiminnot ja sisäistä valvontaa toteutetaan muun muassa riskianalyysien, konserni- ja liiketoimintajohdon kanssa käytävien riskienhallinta- ja valvontakeskustelujen sekä ennen kaikkea vakioitujen prosessien kautta. Konserniin on perustettu sisäinen compliance-tiimi, jonka tehtävänä on valvoa yhtiön toiminnan vaatimustenmukaisuutta yhtiötä velvoittavien ulkoisten määräysten sekä sisäisten politiikkojen ja ohjeiden noudattamisen suhteen. Compliance-tiimi tukee yhtiön sisäistä valvontaa tunnistamalla yhteistyössä konsernin riskienhallintatoiminnon kanssa sisäisen valvonnan painopistealueita, huolehtimalla tarvittavien sisäisten ohjeistusten ajantasaisuudesta sekä ulkoisten määräysten ja sisäisten toimintatapojen osalta tiedottamisesta ja kouluttamisesta. Lisäksi compliance-tiimi koordinoi ulkoisen palveluntarjoajan toimesta toteutettua sisäistä tarkastusta vuosittain sovitun tarkastussuunnitelman mukaisesti sekä valvoo päätettyjen seurantatoimenpiteiden toteuttamista. Myös ulkoisen tilintarkastajan vuoden aikana suorittamaan lakisääteiseen tilintarkastukseen kuuluu sisäisen valvonnan toimenpiteiden arviointi. Technopoliksen liiketoiminnan ydinprosesseissa sekä tuki- ja johtamisprosesseissa noudatetaan kaikkialla yhtenäisiä, johdon vahvistamia toimintaperiaatteita. Liiketoiminnan ydinprosesseihin kuuluvat esimerkiksi liiketilojen vuokraus ja kiinteistöjen ylläpito, johtamisprosesseihin strategia- ja raportointiprosessit ja tukiprosesseihin laskujen hyväksyminen sekä henkilöstön tavoiteasetantaan ja palkitsemiseen liittyvät Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
8 Ulkoiset tekijät & strategiset riskit Sijoitusportfolion markkinariskit Korkoriski Portfolion maantieteellinen keskittymisriski Valuuttariski Kiinteistökannan likviditeettiriski Riskikeskittymä Vastapuoliriskit Asiakasriski Johdannaisvastapuolet Rahoittajavastapuolet Sopimuskumppanit Partnerit Riskikeskittymä Operatiiviset riskit Prosessit Henkilöstö Järjestelmät Ulkoiset tapahtumat Compliance-riski Riskikeskittymä prosessit. Liiketoiminnan ydin- ja tukiprosessien läpikäynnin yhteydessä tunnistetaan ja kerätään toiminnan kehittämiskohteita ja niistä raportoidaan toimitusjohtajalle. Jokaisella yhtiön työntekijällä on pääsy intranetsivuille, jossa kaikki liiketoiminnan keskeiset prosessit on kuvattu. Päivittäistä valvontaa ovat työohjeet, järjestelmä- ja manuaaliset kontrollit kuten myös vastuiden ja valtuuksien määritys ja eriyttäminen, toimenkuvat, hyväksymisvaltuudet ja varamiesmenettelyt sekä taloudellinen ja muu raportointi. Technopoliksen työntekijöillä on kirjallinen toimenkuva, jossa vastuu- ja raportointisuhteet on määritelty ja jota tarkastellaan ja päivitetään säännöllisesti. Työtehtävät on eriytetty asianmukaisesti, eikä yhtiön työntekijä saa käsitellä Technopoliksen edustajana omaa tai lähipiiriään koskevia liiketoimia tai osallistua tällaista liiketoimea tai muutakaan eturistiriitatilannetta koskevaan päätöksentekoon. Taloudellisen raportointiprosessin ohjaus ja valvonta Technopoliksen laatimat konsernitilinpäätös ja osavuosikatsaukset perustuvat kansainvälisiin raportointistandardeihin (IFRS) sekä kansalliseen lainsäädäntöön, Finanssivalvonnan standardeihin ja Helsingin pörssin määräyksiin ja ohjeisiin. Yhtiö raportoi toimintaansa myös EPRA:n (European Public Real Estate Association) suositusten mukaisesti. EPRA on eurooppalainen organisaatio, jonka toiminnan tarkoituksena on edistää pörssinoteerattujen kiinteistöyhtiöiden raportoinnin vertailukelpoisuutta ja avoimuutta. Lisäksi Technopolis julkaisee vuosittain yhteiskuntavastuuraportin GRI-standardeja (Global Reporting Initiative) noudattaen. Sekä ulkoisen laskennan vaatimusten mukaisesta taloudellisesta raportoinnista että liiketoiminnan sisäisen taloudellisen raportoinnin tuottamisesta vastaa konsernin taloushallinto talousjohtajan alaisuudessa. Taloudellisten ennusteiden tuottamisesta vastaa liiketoimintayksikköjen johto yhdessä talousjohtajan alaisuudessa toimivan controller-organisaation kanssa. Liiketoiminnan suunnittelu perustuu hallituksen ja johdon yhdessä laatimaan ja hallituksen hyväksymään pidemmän aikavälin strategiaan, vuotuisiin toimintasuunnitelmiin ja kuukausittain päivitettäviin toteumalukuihin ja vuosiennusteisiin. Vuosibudjetoinnissa liiketoiminnan eri osa-alueille asetetaan strategian mukaiset määrälliset ja laadulliset tavoitteet. Sekä konsernitason että maantieteellisten toimintasegmenttien ja niiden alueellisten liiketoimintayksiköiden taloudellista kehitystä ja ennustetta seurataan kuukausittain yhtenäisellä raportoinnilla. Controller-organisaatio analysoi toteutunutta kehitystä verrattuna ennusteisiin ja raportoi poikkeamista yhtiön johdolle. Taloudelliset sisäiset raportit käsitellään konsernin johtoryhmässä ja hallituksessa lähtökohtaisesti kuukausittain. Raportoinnin johdonmukaisuutta ja luotettavuutta arvioidaan myös osana sisäistä valvontaa erilaisilla järjestelmäkontrolleilla ja täsmäytyksillä. Edellä kuvattu suunnittelu- ja raportointijärjestelmä mahdollistaa myös pitkän aikavälin ennustamisen ja suunnittelun sekä toimii budjetoinnin apuvälineenä. Vähintään kerran vuodessa käytävissä kehityskeskusteluissa jokaiselle Technopoliksen työntekijälle asetetaan omat vuositavoitteet, joiden saavuttamiseen osa kompensaatiosta on sidottu. Koko vuoden tilinpäätös sekä kolmen kuukauden jaksoissa julkaistavat osavuosikatsaukset käsitellään tarkastusvaliokunnassa ja yhtiön hallituksessa ennen niiden julkistamista. Tarkastusvaliokunta kuulee säännöllisesti talousraporttien käsittelyn yhteydessä tilintarkastajia ja kiinteistöjen arvostuksen osalta ulkopuolisia asiantuntijoita sekä tarkastelee mahdollisia sisäisen valvonnan havaintoja. Toimiva johto arvioi talousraportteja ennen niiden käsittelemistä hallituksessa ja tarkastusvaliokunnassa. Toimitusjohtaja ja talousjohtaja raportoivat hallitukselle kaikki merkittävät poikkeamat hallituksen asettamista tavoitteista tai viimeisimmistä laadituista yhtiön taloudellisista ennusteista. Taloudellista erityisosaamista vaativien asioiden kontrollointi, kuten sijoituskiinteistöjen ja keskeneräisten rakennushankkeiden käypien arvojen määrittäminen ja ulkomaisten investointien tarkastelu, tehdään tiiviissä yhteistyössä ulkoisten asiantuntijoiden kanssa. Technopoliksessa sijoituskiinteistöjen käypä arvo määritetään neljännesvuosittain osana tilinpäätös- ja osavuosikatsausraportointia. Konsernin käyttämä sijoituskiinteistöjen käyvän arvon malli perustuu kiinteistökohtaisesti määritettävään kassavirta-analyysiin, jossa sijoituskiinteistön käypä arvo määritetään diskonttaamalla arvioitujen tulevaisuuden tuottojen ja kulujen nettokassavirta nykyhetkeen nettotuottovaatimuksesta ja inflaatio-odotuksesta saadulla diskontto- 8 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015
9 korolla. Käytettävä nettotuottovaatimus on kahden ulkopuolisen arvioitsijan antaman kiinteistö- tai aluekohtaisen nettotuottovaatimuksen vaihteluvälien keskiarvo. Kassavirtaa laskettaessa vuokratuotot perustuvat kiinteistöhallintajärjestelmästä siirrettäviin tietoihin voimassaolevista vuokrasopimuksista ja niiden päättyessä johdon parhaaseen arvioon tulevasta markkinainformaatiosta. Vuokratuottoja korjataan johdon arvioimilla käyttöasteilla sekä hoito- ja ajanmukaistamiskustannuksilla. Kiinteistöjen käypiin arvoihin liittyvät riskitekijät sisällytetään laskennassa käytettäviin tuottovaatimuksiin. Vähintään kerran vuodessa Technopolis tarkastuttaa kaiken kiinteistöjen arvonmäärityksessä käytetyn aineiston ulkopuolisella riippumattomalla asiantuntijalla varmistaakseen, että käytetyt parametrit ja arvot perustuvat markkinahavaintoihin. Mallin sekä siinä käytettävät parametrit on auditoinut ulkopuolinen auktorisoitu kiinteistöarvioitsija (AKA). Lisäksi konserni hankkii harkintansa mukaan omien laskelmien tueksi ulkopuoliselta arvioitsijalta arviokirjoja merkittävimmistä kohteistaan. Tarkempi kuvaus käyvän arvon laskentamallista on esitetty tilinpäätöksen laatimisperiaatteissa. Riskienhallinta Riskienhallinnan tavoitteena on varmistaa yhtiön liiketoiminnallisten tavoitteiden saavuttaminen ja tunnistaa, arvioida ja mitata merkittävä riskit ja epävarmuudet ja seurata niitä osana päivittäistä liiketoimintojen johtamista. Technopoliksen hallitus on hyväksynyt konsernin riskienhallintapolitiikan, jonka tarkoituksena on määrittää konsernin riskinkantokyky ja -halu, tunnistaa keskeiset riskit sekä varautua niiden toteutumiseen. Riskienhallintapolitiikan noudattamista valvotaan riskienhallintatyökalulla, jossa mitataan koko toiminnan osalta riskienhallinnan toteutumista. Riskienhallintapolitiikan on laatinut toimiva johto ulkopuolisia asiantuntijoita hyödyntäen tarkastusvaliokunnan ohjauksessa. Riskienhallinta on dynaaminen ja jatkuva prosessi, jolla on keskeinen rooli Technopoliksen strategia- ja vuosisuunnitteluprosessissa. Technopoliksen hallitus seuraa ja arvioi säännöllisesti yhtiön liiketoimintaan Riskienhallinta on dynaaminen ja jatkuva prosessi, jolla on keskeinen rooli Technopoliksen strategia- ja vuosisuunnitteluprosessissa. ja toimintaympäristöön liittyviä riskejä ja raportoi niistä lainsäädännön ja yhtiötä koskevien muiden määräysten edellyttämällä tavalla. Riskeihin suhtaudutaan liiketoimintaan normaalisti kuuluvina epävarmuuksina. Riskejä arvioidaan sekä niihin sisältyvien mahdollisuuksien hyödyntämisen että riskien pienentämisen tai poistamisen kannalta. Osana suunnitteluprosessia yhtiön riskikartta ja vuosittainen toimenpidesuunnitelma päivitetään vastaamaan vuosisuunnitelman tavoitteita. Johtoryhmä kartoittaa ja arvioi tunnistetut riskit kunkin riskin vaikuttavuuden ja toteutumisen todennäköisyyden kannalta vähintään vuosittain. Tämän jälkeen analysoidaan keinot, joilla liiketoiminnassa esiintyviä mahdollisuuksia voitaisiin tehokkaasti hyödyntää ja uhkia pienentää tai poistaa. Näin syntyvä päivittynyt riskikartta toimenpidesuunnitelmineen käsitellään tarkastusvaliokunnassa ja edelleen osana hallituksen vuotuista riskiarviointia. Tarkastusvaliokunta ja hallitus arvioivat suhtautumista keskeisiin riskeihin Suunnitteluprosessi Strategiset tavoitteet Operatiiviset tavoitteet Budjetit 4. Riskien seuranta, raportointi ja jatkotoimenpiteet 1. Riskien tunnistaminen Uhat Epävarmuudet Mahdollisuudet 3. Riskien käsittely Riskeihin varautuminen Työkalut, roolitukset, aikataulut Sisäinen valvonta ja tarkastus 2. Riskien arviointi Vaikutukset Todennäköisyys Priorisointi Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
10 sekä tarvetta muuttaa riskienhallinnan tavoitteita tai riskienhallintapolitiikkaa. Riskienhallintaan liittyviä mahdollisia muutoksia koskevat päätökset päivitetään konsernin ohjeistukseen ja prosesseihin. Riskienhallintaprosessi on integroitu osaksi Technopoliksen jatkuvaa operatiivista toimintaa, toiminnan ohjausjärjestelmää sekä sisäistä valvontaa. Vastuu riskienhallinnasta määräytyy liiketoimintavastuun mukaan. Jokaisella yhtiön työntekijällä on päivittäisen sisäisen valvonnan puitteissa kuitenkin vastuu tunnistaa tavoitteiden saavuttamista uhkaavia riskejä ja informoida niistä esimiestään. Useilla konsernin työntekijöistä on palkitsemiseen sidottuja riskienhallintatavoitteita. Technopolis on jaotellut riskit useisiin eri osa-alueisiin, mikä tukee niiden hallinnan jalkauttamista organisaatioon sekä seurantaa yhtiön johdon, hallituksen tarkastusvaliokunnan ja hallituksen työskentelyssä. Ylin vastuu riskienhallinnasta on Technopoliksen hallituksella, joka päättää riskienhallinnan tavoitteista, määrittelee riskienhallintapolitiikan ja valvoo sen noudattamista konsernin johdon esittämien raporttien perusteella. Johtoryhmän tehtävänä on organisoida käytännön riskienhallinta ja seurata sen toteutumista omien vastuualueittensa osalta. Liiketoimintayksiköiden ja konsernitoimintojen tehtävänä on toteuttaa riskienhallintaa omassa toiminnassaan sekä raportoida sen antamia tuloksia osana muuta toiminnan raportointia. Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on arvioida riskienhallinnan toimivuutta ja vastaavuutta riskienhallintapolitiikan kanssa. Osa toimintaympäristöön liittyvistä riskeistä on sellaisia, joiden toteutumiseen yhtiö ei voi vaikuttaa, mutta joihin se voi sopeutua mahdollisten negatiivisten vaikutusten minimoimiseksi. Osaan riskeistä yhtiö taas pystyy toiminnallaan vaikuttamaan esim. vähentämällä riskin toteutumisen todennäköisyyttä tai estämään riskin toteutumisen kokonaan. Vuoden 2015 riskiarvioinnissa esille nousivat erityisesti liiketoiminnan maantieteelliset riskikeskittymät tietyissä kaupungeissa ja Suomessa, öljyn hinnanlaskuun liittyvä markkina- ja valuuttakurssiriski Venäjällä ja Norjassa sekä taseen pääomarakenteen vahvuuteen ja palveluliiketoiminnan kasvattamiseen liittyvät haasteet. Yksityiskohtaisempaa tietoa Technopoliksen toiminnan riskeistä ja epävarmuustekijöistä on annettu hallituksen toimintakertomuksessa tilikaudelta 2015, joka on nähtävillä yhtiön internet-sivuilla osoitteessa Sisäinen tarkastus Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan riittävyyden ja tehokkuuden arvioinnissa ja seurannassa tarkastusvaliokuntaa tukevat sisäisen tarkastuksen tarkastukset konserniyhtiöissä ja tukitoiminnoissa tarkastusvaliokunnan ja hallituksen hyväksymän vuosittaisen tarkastussuunnitelman mukaisesti. Sisäisen tarkastuksen palvelut hankittiin ulkopuoliselta palveluntarjoajalta, EY:ltä. Sisäisen tarkastuksen painopistealueita olivat vuonna 2015 yhtiön keskeisten prosessien toimivuuden ja noudattamisen varmistaminen valituissa liiketoiminnan ja matriisitoimintojen yksiköissä. Sisäisen tarkastuksen havainnoista ja seurantatoimenpiteistä raportoidaan tarkastusvaliokunnalle ja hallitukselle Sisäpiirihallinto Technopolis noudattaa Helsingin pörssin sisäpiiriohjetta. Tämän lisäksi yhtiö on laatinut sisäpiiriläisten velvollisuuksia koskevan oman sisäpiiriohjeen täydentämään arvopaperimarkkinalain säännöksiä, Finanssivalvonnan sisäpiiriä koskevia määräyksiä ja ohjeita sekä Helsingin pörssin antamaa sisäpiiriohjetta. Ilmoitusvelvollisten sisäpiiriläisten ja heidän lähipiiriinsä kuuluvien henkilöiden osalta Technopoliksen arvopaperien omistus on julkista. Heihin kuuluvat hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja, toimitusjohtajan sijainen, päävastuullinen tilintarkastaja sekä konsernin johtoryhmän jäsenet. Lisäksi yhtiössä ylläpidetään yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä, johon merkitään pysyviä yrityskohtaisia sisäpiiriläisiä ja erikseen nimettyjä hankekohtaisia sisäpiiriläisiä, joiden omistus ei ole julkista. Yrityskohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkitään henkilöt, joilla asemansa tai tehtäviensä perusteella on säännöllinen pääsy sisäpiirintietoon. Hankekohtaisia sisäpiiriläisiä ovat ne yhtiön palveluksessa olevat henkilöt, jotka ovat yksilöidyn, julkistamattoman sisäpiirihankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa keskeisesti mukana sekä hankkeessa yhtiön toimeksiannon perusteella mukana olevat yhtiön ulkopuoliset henkilöt, joille yhtiö antaa hanketta koskevaa sisäpiirintietoa. Technopolis suosittelee, että sen ilmoitusvelvolliset sisäpiiriläiset ja pysyvät yrityskohtaiset sisäpiiriläiset tekevät yhtiön liikkeeseenlaskemiin arvopapereihin pitkäaikaisia sijoituksia. Kaupankäynti tulisi ajoittaa mieluiten niihin hetkiin, jolloin markkinoilla on mahdollisimman täydellinen tieto osakkeen arvoon vaikuttavista seikoista. Sisäpiiriläiset eivät saa käydä kauppaa Technopoliksen osakkeilla eivätkä Technopoliksen osakkeisiin tai osakkeisiin oikeuttaviin instrumentteihin kohdistuvilla arvopapereilla 21 vuorokauden mittaisen ajanjakson aikana ennen yhtiön tilinpäätöstiedotteen tai osavuosikatsauksen julkistamista. Riippumatta kaupankäynnin suunnitellusta ajankohdasta yhtiön sisäpiiriläiset voivat käydä kauppaa yhtiön osakkeilla tai muilla osakkeisiin oikeuttaviin instrumentteihin kohdistuvilla arvopapereilla vain neuvoteltuaan sitä ennen asiasta yhtiön sisäpiirivastaavan kanssa ja pyydettyään arvion suunnitellun kaupan lain- ja ohjeenmukaisuudesta. Vastaavaa menettelyä suositellaan myös yhtiön muille työntekijöille. Technopolis ylläpitää rekisteriä ilmoitusvelvollisista ja pysyvistä yrityskohtaisista sisäpiiriläisistä Euroclear Finland Oy:n Sire-järjestelmässä. Julkinen sisäpiirirekisteri on nähtävissä myös yhtiön internet-sivuilla 10 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015
11 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
12
Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
1 (5) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2011 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen kokouksessa
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2013
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2013 Selvitys hallintoja ohjausjärjestelmästä 2013 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n julkaiseman Suomen
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2014
6 Hallituksen jäsentä 19 Hallituksen kokousta 100% Keskimääräinen osallistumisprosentti Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2014 26.3. Yhtiökokous 1 more than squares Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA
METSO OYJ HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan, jonka
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2016
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2016 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2016 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n julkaiseman Nasdaq
HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää
ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT
ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 2 Alma Media Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta ( Toimikunta ) on yhtiön
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ TARKASTUSVALIOKUNNANTYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän tarkastusvaliokunnan työjärjestyksen
NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ
1(5) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Nordic Aluminium Oyj:n hallituksen kokouksessa
YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys
1 YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus YIT Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") osakkeenomistajien nimitystoimikunta (jäljempänä Toimikunta ) on Yhtiön osakkeenomistajien
CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN
CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että perustetaan osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelemaan
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2012 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2012 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n julkaiseman Suomen
UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
1 (5) UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006. Työjärjestystä on muutettu viimeksi
TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ
Liite 6 TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ YHTiÖKOKOUKSEN ESITYSLISTAN KOHTA 8 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON. MAKSUSTA PÄÄTTÄMISESTÄ Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle,
AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 5.4.2016 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus Ahlstrom Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta on Yhtiön osakkeenomistajien
Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate Governance Statement)
1 (6) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2012 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen tarkastusvaliokunnan
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän tarkastusvaliokunnan työjärjestyksen
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 25.4.2013 klo 14.00 Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, 00510 Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS
Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian ("Henki-Fennia") Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan
Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät
Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki
TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (5) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 19.4.2018 klo 13.00 13.27 Paikka Läsnä Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä
SIEVI CAPITAL OYJ SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018
SIEVI CAPITAL OYJ SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 218 Sievi Capital Oyj on julkisesti noteerattu osakeyhtiö, jonka hallinnoinnissa noudatetaan yhtiön yhtiöjärjestystä, Suomen osakeyhtiölakia
16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous
16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.
SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET
SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen (Yhtiökokouksen esityslistan kohta 8)
PIHLAJALINNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 5.4.2018 EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 2018 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen (Yhtiökokouksen esityslistan kohta 8)
Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS
Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Fennian Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleeseen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2015 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 24.4.2014 klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 20.2.2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.
3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN
:N KLO 12.00 AIKA: klo 12.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät osakkeenomistajat.
1(5) Affecto Oyj OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS. 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus ja tehtävät
1(5) Affecto Oyj OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus ja tehtävät Affecto Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") osakkeenomistajien nimitystoimikunta (jäljempänä "Toimikunta")
ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 16.3.2018 klo 10.00 10.50 Paikka: Läsnä: Keilaranta 1, 1 krs., Auditorio, Espoo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA
Aika 29.3.2018 kello 10.00 Paikka Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014
NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: Tiistaina 8.4.2014 klo 13.00 alkaen Satamakaari 24, 00980 Helsinki Pöytäkirjan liitteenä 1 olevan ääniluettelon
hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä
ASPOCOMP GROUP OYJ:N Aika: 26.4.2012 klo 13:00 Paikka: Läsnä: Fondia Oy:n toimitilat, Lönnrotinkatu 5, 4 krs., Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,35 euroa osakkeelta ja että
EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)
PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon
HALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE TOKMANNI GROUP OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
HALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET 24.3.2017 PIDETTÄVÄLLE TOKMANNI GROUP OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Hallitus on tehnyt seuraavat päätösehdotukset Tokmanni Group Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle,
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2016 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,42 euroa osakkeelta ja että
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ 27.2.2018 1 JOHDANTO Revenio Group Oyj:n ("Yhtiö", "Revenio") hallinto perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön ja Yhtiön yhtiöjärjestykseen. Revenio noudattaa
Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1.
LEMMINKÄINEN OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Paikka Läsnä 25.3.2015 klo 15.00 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman tilat, Salmisaarenranta 11, Helsinki Kokouksessa olivat
Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.
PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2014 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinld Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta
PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen.
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2010 klo 10:00 Paikka: Läsnä: Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Johdanto Listayhtiön on esitettävä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästään (jäljempänä selvitys) toimintakertomuksen yhteydessä.
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 27.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen
1(8) Edellä mainitut ehdotukset yhtiöjärjestysmuutoksiksi selityksineen on kuvattu tarkemmin jäljempänä olevassa taulukossa.
1(8) Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elon hallitus ehdottaa 23.4.2018 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että se päättäisi tehdä yhtiön yhtiöjärjestykseen seuraavat muutokset: Hallituksen ja hallintoneuvoston
TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Tiistaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät
Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki.
BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu
DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017
1 (5) DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 Hallituksen ehdotukset ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi varsinaiselle yhtiökokoukselle 2017 2 (5) Hallituksen
Technopolis Oyj: Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 28.1.2011
Technopolis Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 1.10.2010 voimaan tullutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Koodi on julkisesti saatavilla Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n Internet-sivuilla
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
VALMET CORPORATION HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,15
HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,
18.2.2010 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ SISÄLTÖ
18.2.2010 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ SISÄLTÖ 1 Tieto hallinnointikoodin noudattamisesta... 2 2 Kuvaus hallituksen ja hallituksen asettamien valiokuntien kokoonpanosta ja toiminnasta...
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä
Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.
PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2013 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta
TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN
1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN Hallitus ehdottaa 11.4.2017 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 vahvistettavan taseen
TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Torstaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. 1 KOKOUKSEN
Hallituksen työjärjestys
Hallituksen työjärjestys Sisällysluettelo Oma Säästöpankki Oyj:n hallituksen työjärjestys 3 Hyväksytty 15.11.2018 3 1. Yleistä 3 2. Hallituksen kokoonpano ja valinta 3 3. Hallituksen tehtävät 3 5. Hallituksen
Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki
1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN
Kotipizza Group Oyj:n ohjeistuksen mukaan lähiesimiehen esimiehen on hyväksyttävä kaikki yksittäiset palkitsemispäätökset.
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS TILIKAUDELTA 1.2.2017-31.1.2018 Kotipizza Group Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys on kuvaus palkitsemisesta yhtiössä. Selvitystä päivitetään ja tarkistetaan siten, että sen sisältämät
PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ
2) PwC:n tutkimus Corporate Governance -tietojen esittämisestä listayhtiöissä PwC PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ PwC kävi läpi CG-tietojen esittämisen Päälistan
EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 12.4.2017 Copyright Bittium Corporation Bittium Corporation, Tutkijantie 8, FI-90590 Oulu, FINLAND, +358 40 344 2000, +358 8 343 032 Sisällysluettelo
torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki.
BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011 Tämä selvitys Saga Furs Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on annettu 25.11.2011 erillisenä kertomuksena ja julkaistu
NEO INDUSTRIAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2019
:N 2019 Aika klo 13.00 14.14 Paikka Läsnä Lisäksi läsnä Vanhan Ylioppilastalon Galleria, Mannerheimintie 3, 00100 Helsinki Liitteenä olevan ääniluettelon (sisältäen valtakirjat) mukaisesti edustettuna
Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten
Aika Keskiviikko klo Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi
NORDIC ALUMINIUM OYJ PÖYTÄKIRJA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Keskiviikko 31.3.2010 klo 13.00-13.30 Paikka Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi Läsnä Paikalla olivat pöytäkirjan liitteenä 1 olevasta osallistujaluettelosta
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
KUTSU SRV YHTIÖT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 23.3.2017 kello 16.00 alkaen SRV Yhtiöt Oyj:n toimitalossa
NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU
NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 23.2.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen
Fingrid Oyj:n yhtiökokouskutsu
1 (5) Fingrid Oyj:n yhtiökokouskutsu Fingrid Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 28.3.2018 kello 11.00 yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Läkkisepäntie 21, 00620
Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30
Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona
KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013
KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 26.3.2013 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2013 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa
Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.
PÖYTÄKIRJA 1 (6) PÖYTÄKIRJA INCAP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 1/2018 Aika: klo 15.00-15.48 Paikka: Läsnä: BANKin kokoustilat, Unioninkatu 20, 00130 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina
HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
# 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN
AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka
TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.3.2010 klo 13.00
TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.3.2010 klo 13.00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Technopolis Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 26.3.2010 klo 13.00 osoitteessa Tekniikantie
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2014 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN
CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous
CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 10.00 Paikka: Läsnä: Yrjönkatu 18 (G18-juhlasali), 00120 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Läsnä: Messukeskus, Messuaukio 1, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1)
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN
HALLITUKSEN JA OSAKKEENOMISTAJIEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Helsinki
HALLITUKSEN JA OSAKKEENOMISTAJIEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 10.4.2019 Helsinki SISÄLLYS 1. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen 2 2. Hallituksen
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä
Fortum Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2018 ja hallituksen päätökset
Yhtiökokouksen päätökset 1 (5) :n varsinaisen yhtiökokouksen 2018 ja hallituksen päätökset FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.3.2018 KLO 15.00 :n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.3.2018 Helsingissä. Yhtiökokous
6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis
HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2010
HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2010 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 23.4.2010 klo 11.00 13.10 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Kongressisiiven A-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat
Kysymyksiä ja vastauksia: Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018
1 (5) Kysymyksiä ja vastauksia: Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 Minkä suuruista osinkoa Keskon hallitus ehdottaa maksettavaksi? Keskon hallitus ehdottaa, että vuodelta 2017 vahvistetun taseen
ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki
ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 8.3.2007 klo 14.00-15.01 Paikka Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Läsnä Osallistujaluettelossa mainitut osakkeenomistajat
Kansallissali osoitteessa Aleksanterinkatu 44, Helsinki
TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 (6) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 15.4.2019 klo 13.02 13.37 Paikka Läsnä Kansallissali osoitteessa Aleksanterinkatu 44, Helsinki Kokouksessa oli läsnä tai