Luonto ja maisema matkailussa -muistio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonto ja maisema matkailussa -muistio"

Transkriptio

1 (3) Luonto ja maisema matkailussa -muistio Muistion tarkoitus Matkailu maaseudulla Muistio pohjautuu Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän matkailun sekä luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmien yhteiseen näkemykseen. Yhteistyön tavoitteena on nostaa esille kehittämisen kärkiä lähiajan toimintaa varten. Muistiota tullaan hyödyntämään muun muassa seuraavan maaseutupoliittisen kokonaisohjelman laadinnassa ja viestinnässä. Matkailuelinkeinon tulevaisuus maaseudulla näyttää hyvältä, sillä megatrendien mukaan arvostus paikallisia tuotteita, lähiruokaa, luontoa, hiljaisuutta, yksilöllisyyttä, hyvinvointia, personoituja palveluja ja tilaa kohtaan on nousussa. Näistä ollaan myös valmiita maksamaan. Matkailu maaseudulla on merkittävä työllisyyden ja hyvinvoinnin tuoja, sillä Suomen talous kasvaa myös maaseudun matkailun kautta. Matkailu suuren kasvupotentiaalin palvelualana on alueellisesti merkittävä elinkeino. Kasvun takaamiseksi tehdään pitkäjänteistä ja systemaattista yhteistyötä. Luonto ja maisema ovat aktiviteettien mahdollistaja, inspiroija ja hyvinvoinnin edistäjä. Niihin voidaan liittää muun muassa mystiikkaa ja tarinoita. Suomen maaseutumatkailuyrittäjien suhdannekyselyn mukaan talvikauden 2012 matkailijamäärät pysyivät jokseenkin ennallaan edellisvuoteen nähden. Yritys- ja työmatkailun matkailijamäärät lisääntyivät jonkin verran. Ulkomaisia matkailijoita saapui eniten Venäjältä, seuraavina Viro, Saksa ja Ruotsi. Maaseutumatkailuyrittäjät arvioivat kesäkaudelle 2012 kysynnän lisääntyvän tai pysyvän ennallaan kotimaisten matkailijoiden sekä yritys- ja työmatkailijoiden keskuudessa. Ulkomaisten vapaa-ajan matkailijoiden sekä yritys- ja työmatkailijoiden määrän uskotaan pysyvän ennallaan. Suomessa kirjattiin matkailijoiden yöpymisiä vuonna 2011 lähes 20 miljoonaa, jossa on neljän prosentin kasvua vuoteen 2010 verrattuna. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät kahdella prosentilla ja ulkomaisten matkailijoiden 10 prosentilla. Ylivoimaisesti suurin matkailijoiden lisäys tuli Venäjältä, kasvua 22 prosenttia. Kasvua on myös Ruotsista, Saksasta, Virosta ja USA:sta, mutta yöpymiset vähenivät brittien osalta neljän prosentin verran. Matkailuelinkeinon haasteet maaseudun luonto- ja maisemapalveluille - Metsä on merkittävä resurssi matkailulle. Metsiä omistavat yksityiset henkilöt, kunnat, valtio, yhtiöt, virkistysaluesäätiöt ja muut julkisyhteisöt. Pystytäänkö ja millä keinoilla maankäytön suunnittelussa ja tilakohtaisessa metsäsuunnittelussa huomioimaan matkailu sekä luonto- ja maisemapalvelut? Miten taataan matkailun tarvitsemat maisemat ja luonnon virkistysarvot? Onko maisema- ja virkistysarvokauppa lähtenyt todella liikkeelle, syntyykö kauppoja? - Kunnat ovat rakentaneet mailleen reitistöjä. Miten taataan, että kuntien päätöksentekijät varmistavat rahoituksen reittien ylläpitämiseen virkistys- ja matkailukäytössä riippumatta kunnan taloudellisesta tilanteesta? - Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta liikkua Suomen luonnossa riippumatta siitä, kuka omistaa alueen tai on sen haltija. Luonnossa liikkumiseen matkailija tarvitsee taukopaikkoja, kunnossa olevia rakennettuja reitistöjä, opasteita ja muita rakenteita. Miten tässä voisi koota yrittäjien ja maanomistajien kesken yhteistoimintaa, liiketoimintaa ja sopimuksellisuutta? - Monin paikoin on ongelmana maisemien umpeutuminen ja vesistöjen näkymättömyys. Miten matkailijoille näytetään tuhannet järvet?

2 (3) - Maaseudun matkailuyrityksen lähiympäristö on merkittävä. Miten varmistetaan, että lähiympäristö on vetovoimainen ja voisiko tässä olla yhteistoiminnan ja liiketoiminnan mahdollisuus? - Matkailu on vientielinkeino, yhä useampi matkailija tulee ulkomailta. Miten tuotteistetaan ja hinnoitellaan kuusimetsässä koettu yksityisyys, suon tuoksu, tykkyluminen männikkö, hiljaisuus, ilveksen jäljet hangella, tuulen humina puissa, yötön yö, pimeys, tähtitaivas tai revontulet? Ratkaisuja haasteisiin 1) Matkailuyrittäjän ja maanomistajan sopimuksellisuus Yksityismetsät ovat merkittävä toimintaympäristö matkailuelinkeinolle. Esimerkiksi Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö omistaa 200 hehtaaria maata pääasiassa metsämaana, Etelä-Karjalan 8600 yksityistä metsänomistajaa omistaa hehtaaria. Monella maanomistajalla on kiinnostus ympäristön kehittämiseen matkailuelinkeinon tarpeisiin, moni matkailuyrittäjä on kiinnostunut elinkeinonsa pitkäjänteisestä kehittämisestä. Matkailuyrittäjän ja maanomistajan yhteistoiminta voi perustua suullisiin tai kirjallisiin sopimuksiin. Tällöin voidaan hyödyntää virkistysarvokaupan toimintamallia ja sopimuspohjaa. Teemaryhmien yhteisenä toimenpiteenä voisi olla sopimuksellisuuden tunnetuksi tekeminen yksityisten maanomistajien ja matkailuyrittäjien kesken. 2) Maisemien avartaminen Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmän toiminta vuonna 2013 kohdistuu osaltaan maisemien avartamisen yhteishankkeisiin, joita on käynnistynyt syksyn 2012 aikana. Uusista kokemuksista on hyötyä matkailun kehittämiselle. Jyväskylän kaupunki on laatinut selvityksen kaupungin sisääntulomaisemista. Selvityksen kohteet ja alueet ovat Jyväskylän kaupungin, ELY-keskuksen tai Liikenneviraston ylläpitämiä. Selvitysalueen tienvarsien pituus on peräti 100 kilometriä. Selvityksen tavoitteena on saada aikaiseksi merkittäviä parannuksia liikenneympäristöön ja sieltä avautuviin näkymiin Asuntomessuihin 2014 mennessä. Teemaryhmä on mukana hankkeen toteutuksessa ja tavoitteena on järjestää seminaari Asuntomessujen yhteydessä. Teemaryhmän toinen yhteistyö toteutetaan Koneyrittäjien liiton kanssa alkuvuoden 2013 aikana. Tavoitteena on laatia koneyrittäjien liiketoiminnan kehittämiseen tuotteistusta maisemakohteiden näkymien avaamiseen. Lähtökohtana on hyödyntää energiapuun korjuun toimintaa ja laitteistoja. Työn tulokset julkaistaan Farmari-messuilla heinäkuussa ) Maankäytön suunnittelu Kaavoitus on keino osoittaa alueita matkailun vetovoima-alueiksi. Kaavamääräyksissä saattaa olla rajoituksia, jotka ehkäpä turhaan heikentävät tai jopa estävät kohteiden luonnon- ja maisemanhoitoa, vaikka maanomistajalla olisi kiinnostus hoitoon. Toisaalta kaavoitus saattaa aiheuttaa maanomistajille eriarvoisuutta kuntien erilaisista lupakäytännön toimenpiteistä. Maanomistajilla on oikeus kohtuullisesti hyötyä maastaan. Tähän tematiikkaan tarvitaan syvällisempää pohdintaa.

3 (3) 4) Kuntien ja valtion omistamien alueiden monipuolinen käyttö Metsähallitus selvittää parhaillaan neljän kansallispuistohankkeen valtion taloudelliset vaikutukset, palveluiden tarpeen sekä rajaukset suojelualueille. Kansallispuistohankkeella on vaikutusta alueiden nykyiseen käyttöön, joka saattaisi huomattavastikin supistua ja yksipuolistua. Kansallispuiston tavoitteena on luonnonsuojelu, jolloin nykyisen retkeilyalueen käyttö yksipuolistuisi. Selvitykseen maaseutupolitiikan näkökulmasta on syytä tuoda maisemanhoidon ja matkailun näkökulmaa, ei pelkästään luonnonsuojelullista puolta. Esimerkiksi Salon Teijo on nykyisellään osittain valtion retkeilyaluetta ja luonnonsuojelualuetta. Miten nykyisen retkeilyalueen maisemanhoidolliset tavoitteet ja matkailu muuttuisivat, jos alueesta perustettaisiin kansallispuisto? Samoin voidaan pohtia Käsivarren Suurtunturien alueen mahdollista kansallispuistoa, jota jo nyt vastustaa Enontekiön kunta nimenomaan supistuvan matkailukäytön perusteella. Kansallispuistojen perustamisen arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota myös matkailuelinkeinon toimintamahdollisuuksiin. Tavoite voisi olla, että tässä asiassa molemmat teemaryhmät valmistelevat yhteisen kannanoton helmikuun/kevään 2013 aikana. 5) Matkailuyrityksen oma ympäristö ja maa-alue Hoidettu ympäristö ja maisema ovat yhä vahvemmin osa matkailuyrityksen laatua. Ensivaikutelma on tärkeä tekijä asiakkaan muodostaessa käsitystään yrityksestä. Siisti, turvallinen ja monimuotoinen ympäristö antaa mielikuvan paikasta, jonne halutaan tulla uudestaan. Uutta tietoa on koottu Maiseman tuotteistamisen kriittiset menestystekijät paikkamarkkinoinnissa projektissa, jossa selvittiin maiseman merkitystä ihmisen hyvinvoinnin lähteenä ja maisemaan perustuvien palvelujen kysyntätekijänä. Projekti päättyi ja se oli Sitran rahoittama. https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mkn_sivusto/11_jarjesto/10_piirikeskukset/kainuu/03_kainuu_hankkeet/sitra2 Taustatietoja maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän teemaryhmiltä: Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmä Hoidettu luonto ja maisema matkailussa seminaari Lappeenrannassa Rutanen, J Matkailu ja maisemanhoito. Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmän uutiskijre Ympäristönhoidosta matkailuyrityksille vetovoimaa Ruusunen, R Metsiin tukeutuva luontomatkailu. Esitys Metsäneuvoston kokouksessa

4 (3) Luonto ja maisema matkailussa -muistio Muistion tarkoitus Matkailu maaseudulla Muistio pohjautuu Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän matkailun sekä luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmien yhteiseen näkemykseen. Yhteistyön tavoitteena on nostaa esille kehittämisen kärkiä lähiajan toimintaa varten. Muistiota tullaan hyödyntämään muun muassa seuraavan maaseutupoliittisen kokonaisohjelman laadinnassa ja viestinnässä. Matkailuelinkeinon tulevaisuus maaseudulla näyttää hyvältä, sillä megatrendien mukaan arvostus paikallisia tuotteita, lähiruokaa, luontoa, hiljaisuutta, yksilöllisyyttä, hyvinvointia, personoituja palveluja ja tilaa kohtaan on nousussa. Näistä ollaan myös valmiita maksamaan. Matkailu maaseudulla on merkittävä työllisyyden ja hyvinvoinnin tuoja, sillä Suomen talous kasvaa myös maaseudun matkailun kautta. Matkailu suuren kasvupotentiaalin palvelualana on alueellisesti merkittävä elinkeino. Kasvun takaamiseksi tehdään pitkäjänteistä ja systemaattista yhteistyötä. Luonto ja maisema ovat aktiviteettien mahdollistaja, inspiroija ja hyvinvoinnin edistäjä. Niihin voidaan liittää muun muassa mystiikkaa ja tarinoita. Suomen maaseutumatkailuyrittäjien suhdannekyselyn mukaan talvikauden 2012 matkailijamäärät pysyivät jokseenkin ennallaan edellisvuoteen nähden. Yritys- ja työmatkailun matkailijamäärät lisääntyivät jonkin verran. Ulkomaisia matkailijoita saapui eniten Venäjältä, seuraavina Viro, Saksa ja Ruotsi. Maaseutumatkailuyrittäjät arvioivat kesäkaudelle 2012 kysynnän lisääntyvän tai pysyvän ennallaan kotimaisten matkailijoiden sekä yritys- ja työmatkailijoiden keskuudessa. Ulkomaisten vapaa-ajan matkailijoiden sekä yritys- ja työmatkailijoiden määrän uskotaan pysyvän ennallaan. Suomessa kirjattiin matkailijoiden yöpymisiä vuonna 2011 lähes 20 miljoonaa, jossa on neljän prosentin kasvua vuoteen 2010 verrattuna. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät kahdella prosentilla ja ulkomaisten matkailijoiden 10 prosentilla. Ylivoimaisesti suurin matkailijoiden lisäys tuli Venäjältä, kasvua 22 prosenttia. Kasvua on myös Ruotsista, Saksasta, Virosta ja USA:sta, mutta yöpymiset vähenivät brittien osalta neljän prosentin verran. Matkailuelinkeinon haasteet maaseudun luonto- ja maisemapalveluille - Metsä on merkittävä resurssi matkailulle. Metsiä omistavat yksityiset henkilöt, kunnat, valtio, yhtiöt, virkistysaluesäätiöt ja muut julkisyhteisöt. Pystytäänkö ja millä keinoilla maankäytön suunnittelussa ja tilakohtaisessa metsäsuunnittelussa huomioimaan matkailu sekä luonto- ja maisemapalvelut? Miten taataan matkailun tarvitsemat maisemat ja luonnon virkistysarvot? Onko maisema- ja virkistysarvokauppa lähtenyt todella liikkeelle, syntyykö kauppoja? - Kunnat ovat rakentaneet mailleen reitistöjä. Miten taataan, että kuntien päätöksentekijät varmistavat rahoituksen reittien ylläpitämiseen virkistys- ja matkailukäytössä riippumatta kunnan taloudellisesta tilanteesta? - Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta liikkua Suomen luonnossa riippumatta siitä, kuka omistaa alueen tai on sen haltija. Luonnossa liikkumiseen matkailija tarvitsee taukopaikkoja, kunnossa olevia rakennettuja reitistöjä, opasteita ja muita rakenteita. Miten tässä voisi koota yrittäjien ja maanomistajien kesken yhteistoimintaa, liiketoimintaa ja sopimuksellisuutta? - Monin paikoin on ongelmana maisemien umpeutuminen ja vesistöjen näkymättömyys. Miten matkailijoille näytetään tuhannet järvet?

5 (3) - Maaseudun matkailuyrityksen lähiympäristö on merkittävä. Miten varmistetaan, että lähiympäristö on vetovoimainen ja voisiko tässä olla yhteistoiminnan ja liiketoiminnan mahdollisuus? - Matkailu on vientielinkeino, yhä useampi matkailija tulee ulkomailta. Miten tuotteistetaan ja hinnoitellaan kuusimetsässä koettu yksityisyys, suon tuoksu, tykkyluminen männikkö, hiljaisuus, ilveksen jäljet hangella, tuulen humina puissa, yötön yö, pimeys, tähtitaivas tai revontulet? Ratkaisuja haasteisiin 1) Matkailuyrittäjän ja maanomistajan sopimuksellisuus Yksityismetsät ovat merkittävä toimintaympäristö matkailuelinkeinolle. Esimerkiksi Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö omistaa 200 hehtaaria maata pääasiassa metsämaana, Etelä-Karjalan 8600 yksityistä metsänomistajaa omistaa hehtaaria. Monella maanomistajalla on kiinnostus ympäristön kehittämiseen matkailuelinkeinon tarpeisiin, moni matkailuyrittäjä on kiinnostunut elinkeinonsa pitkäjänteisestä kehittämisestä. Matkailuyrittäjän ja maanomistajan yhteistoiminta voi perustua suullisiin tai kirjallisiin sopimuksiin. Tällöin voidaan hyödyntää virkistysarvokaupan toimintamallia ja sopimuspohjaa. Teemaryhmien yhteisenä toimenpiteenä voisi olla sopimuksellisuuden tunnetuksi tekeminen yksityisten maanomistajien ja matkailuyrittäjien kesken. 2) Maisemien avartaminen Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmän toiminta vuonna 2013 kohdistuu osaltaan maisemien avartamisen yhteishankkeisiin, joita on käynnistynyt syksyn 2012 aikana. Uusista kokemuksista on hyötyä matkailun kehittämiselle. Jyväskylän kaupunki on laatinut selvityksen kaupungin sisääntulomaisemista. Selvityksen kohteet ja alueet ovat Jyväskylän kaupungin, ELY-keskuksen tai Liikenneviraston ylläpitämiä. Selvitysalueen tienvarsien pituus on peräti 100 kilometriä. Selvityksen tavoitteena on saada aikaiseksi merkittäviä parannuksia liikenneympäristöön ja sieltä avautuviin näkymiin Asuntomessuihin 2014 mennessä. Teemaryhmä on mukana hankkeen toteutuksessa ja tavoitteena on järjestää seminaari Asuntomessujen yhteydessä. Teemaryhmän toinen yhteistyö toteutetaan Koneyrittäjien liiton kanssa alkuvuoden 2013 aikana. Tavoitteena on laatia koneyrittäjien liiketoiminnan kehittämiseen tuotteistusta maisemakohteiden näkymien avaamiseen. Lähtökohtana on hyödyntää energiapuun korjuun toimintaa ja laitteistoja. Työn tulokset julkaistaan Farmari-messuilla heinäkuussa ) Maankäytön suunnittelu Kaavoitus on keino osoittaa alueita matkailun vetovoima-alueiksi. Kaavamääräyksissä saattaa olla rajoituksia, jotka ehkäpä turhaan heikentävät tai jopa estävät kohteiden luonnon- ja maisemanhoitoa, vaikka maanomistajalla olisi kiinnostus hoitoon. Toisaalta kaavoitus saattaa aiheuttaa maanomistajille eriarvoisuutta kuntien erilaisista lupakäytännön toimenpiteistä. Maanomistajilla on oikeus kohtuullisesti hyötyä maastaan. Tähän tematiikkaan tarvitaan syvällisempää pohdintaa.

6 (3) 4) Kuntien ja valtion omistamien alueiden monipuolinen käyttö Metsähallitus selvittää parhaillaan neljän kansallispuistohankkeen valtion taloudelliset vaikutukset, palveluiden tarpeen sekä rajaukset suojelualueille. Kansallispuistohankkeella on vaikutusta alueiden nykyiseen käyttöön, joka saattaisi huomattavastikin supistua ja yksipuolistua. Kansallispuiston tavoitteena on luonnonsuojelu, jolloin nykyisen retkeilyalueen käyttö yksipuolistuisi. Selvitykseen maaseutupolitiikan näkökulmasta on syytä tuoda maisemanhoidon ja matkailun näkökulmaa, ei pelkästään luonnonsuojelullista puolta. Esimerkiksi Salon Teijo on nykyisellään osittain valtion retkeilyaluetta ja luonnonsuojelualuetta. Miten nykyisen retkeilyalueen maisemanhoidolliset tavoitteet ja matkailu muuttuisivat, jos alueesta perustettaisiin kansallispuisto? Samoin voidaan pohtia Käsivarren Suurtunturien alueen mahdollista kansallispuistoa, jota jo nyt vastustaa Enontekiön kunta nimenomaan supistuvan matkailukäytön perusteella. Kansallispuistojen perustamisen arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota myös matkailuelinkeinon toimintamahdollisuuksiin. Tavoite voisi olla, että tässä asiassa molemmat teemaryhmät valmistelevat yhteisen kannanoton helmikuun/kevään 2013 aikana. 5) Matkailuyrityksen oma ympäristö ja maa-alue Hoidettu ympäristö ja maisema ovat yhä vahvemmin osa matkailuyrityksen laatua. Ensivaikutelma on tärkeä tekijä asiakkaan muodostaessa käsitystään yrityksestä. Siisti, turvallinen ja monimuotoinen ympäristö antaa mielikuvan paikasta, jonne halutaan tulla uudestaan. Uutta tietoa on koottu Maiseman tuotteistamisen kriittiset menestystekijät paikkamarkkinoinnissa projektissa, jossa selvittiin maiseman merkitystä ihmisen hyvinvoinnin lähteenä ja maisemaan perustuvien palvelujen kysyntätekijänä. Projekti päättyi ja se oli Sitran rahoittama. https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mkn_sivusto/11_jarjesto/10_piirikeskukset/kainuu/03_kainuu_hankkeet/sitra2 Taustatietoja maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän teemaryhmiltä: Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmä Hoidettu luonto ja maisema matkailussa seminaari Lappeenrannassa Rutanen, J Matkailu ja maisemanhoito. Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmän uutiskijre Ympäristönhoidosta matkailuyrityksille vetovoimaa Ruusunen, R Metsiin tukeutuva luontomatkailu. Esitys Metsäneuvoston kokouksessa

Metsiin tukeutuva luontomatkailu

Metsiin tukeutuva luontomatkailu Metsiin tukeutuva luontomatkailu Raija Ruusunen Matkailun teemaryhmä 4.9.2012 Kuvat Tero Taatinen, Joose Filppula ja RR Esityksen sisältö Metsiin tukeutuvan luontomatkailun haasteet YTR:n toiminta ja Matkailun

Lisätiedot

Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmälle Oulussa 30.5.2012. Raili Hokajärvi, projektipäällikkö MoTaSu-hanke

Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmälle Oulussa 30.5.2012. Raili Hokajärvi, projektipäällikkö MoTaSu-hanke Havaintoja korvausvaatimuksista ja halukkuudesta korvata maisemanhoidon kustannuksia maanomistajille Rukan matkailualueella ja hinnan / kustannuksen laskentaa Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmälle Oulussa

Lisätiedot

Maaseutumatkailu Suomessa ja maaseutumatkailun tulovaikutukset. Pori 16.10. 2014 Kimmo Aalto

Maaseutumatkailu Suomessa ja maaseutumatkailun tulovaikutukset. Pori 16.10. 2014 Kimmo Aalto Maaseutumatkailu Suomessa ja maaseutumatkailun tulovaikutukset Pori 16.10. 2014 Kimmo Aalto Valtakunnallinen kylämatkailun kehittämishanke Kylien tapahtumat ja kylämatkailutuotteet tervetuloakylaan.fi

Lisätiedot

Kokemuksia kansallispuistokäynneistä

Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Lataa luontoa seminaari Hyvinkää, Hyria 24.9.2015 Martti Aarnio, erikoissuunnittelija Metsähallitus, luontopalvelut Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee

Lisätiedot

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängöllä Projektin nimi lyhentyy toteutusalueesta ja päättymisvuodesta:

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

KUOPION MATKAILUN KEHITYS

KUOPION MATKAILUN KEHITYS Tilastotiedote 11 / 2016 KUOPION MATKAILUN KEHITYS Yöpymiset tammi-kesäkuussa 2016 Ulkomaalaisten yöpymiset 2008-2015 Tilastonkeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Maisema myytävänä löytyykö ostaja?

Maisema myytävänä löytyykö ostaja? Maisema myytävänä löytyykö ostaja? Ville Ovaskainen, Liisa Tyrväinen ja Erkki Mäntymaa Metsäntutkimuslaitos, Vantaa ja Rovaniemi Luonnosta voimaa ja hyvinvointia -seminaari Luontokeskus Haltia 25.3.2014

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke Saimaa Geopark valmisteluhanke Geopark Saimaalle -seminaari 4.11. 2014 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi - miksi? Saimaalla on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5. Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.2015 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava

Lisätiedot

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa VOIMISTUVAT KYLÄT -kampanja 2010-2012 Voimistuvat kylät-kampanja 14.-15.10.2011 Etelä-Karjala, Imatra Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa Eero Uusitalo professori, maaseutuneuvos, YTR:n pääsihteeri

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Maisema ja virkistysarvokauppa. Tapio Nummi Suomen metsäkeskus

Maisema ja virkistysarvokauppa. Tapio Nummi Suomen metsäkeskus Maisema ja virkistysarvokauppa Tapio Nummi Suomen metsäkeskus Maisema- ja virkistysarvokauppa Käsitteet eivät ole vakiintuneet Tapio: Metsämaiseman vuokraus MTK: Virkistysarvokauppa Metla: Maisema- ja

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Ympäristöakatemia 4.9.2015 Mikko Rautiainen, erikoissuunnittelija Metsähallitus 1 Taustaa Yhteiskunnallisia haasteita: Liikkumattomuus

Lisätiedot

HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET

HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET MAASEUDUN KEHITTÄMINEN OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Päijät-Hämeen maaseutumatkailun teemapäivä 19.11.2013

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12.

Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12. Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12.2013 Metlan Metsäsuunnittelupäivä 27.11.2012 Raili Hokajärvi 28 November

Lisätiedot

saimaan virkistysalueyhdistys ry

saimaan virkistysalueyhdistys ry saimaan Geoparkin ja Saimaan virkistyskäyttö Sanna Poutamo Saimaan Virkistysalueyhdistys ry Saimaan virkistyskäyttö saimaan - Valtion omistamat Saimaan saaret on suojeltu lailla Saimaan suojelualueista.

Lisätiedot

HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA

HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA Matkailu Hämeen aluekehittämisohjelmassa 2000-luvun alusta lähtien strategisesti tärkeä elinkeino - Matkailu yksi voimakkaimmin kasvavista elinkeinoista

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2015 15.3.2015 Helsingin seudulla liki puolet matkailijoista ulkomaisia Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3.

Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3. Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3.2014 Ähtäri Jaana Rintala, projektikoordinaattori MATKO3-hanke SeAMK Elintarvike

Lisätiedot

Kansallispuistot ja kestävä luontomatkailu

Kansallispuistot ja kestävä luontomatkailu Kansallispuistot ja kestävä luontomatkailu Kestävä luontomatkailu Metsähallituksessa Metsähallitus edistää Kestävän luontomatkailun periaatteita kaikessa omassa toiminnassa sekä yhteistoiminnassa matkailuyrittäjien

Lisätiedot

Arkimetsän hyvinvointitarjonta

Arkimetsän hyvinvointitarjonta Arkimetsän hyvinvointitarjonta Seminaarin minityöpaja Joel Erkkonen & Kii Korhonen Metsäpäivät 5.11.2015 Messukeskus Työpajan tavoitteet Ideoida yhdessä, mitä voisimme tehdä lisätäksemme hyvinvointitarjontaa

Lisätiedot

HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN

HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN Luonnon- ja maisemanhoitopalvelut -seminaari Tampere 16.9.2009 Marketta Nummijärvi Kauhajoki HYYPPÄ: SIJAINTI MAISEMA- RAKENNE ARVOT

Lisätiedot

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailustrategia 2011-2014 28.9.2011 Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailun visio 2014 Lappi Puhdasta ELÄMÄNVOIMAA lähelläsi. Lappi on Euroopan johtava kestävän luonto- ja elämysmatkailun kohde

Lisätiedot

Luonto- ja maisemapalvelut maaseudulla

Luonto- ja maisemapalvelut maaseudulla Luonto- ja maisemapalvelut maaseudulla Luento Helsingin yliopistossa 20.4.2011 Palveluyrittäjyys maaseudulla -kurssi Airi Matila Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio

Lisätiedot

Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu. Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu

Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu. Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu FCG Finnish Consulting Group Oy Monialainen konsulttiyritys infra-, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnittelu, koulutus, julkisten

Lisätiedot

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa

Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa seminaari 31.3.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Satakunta luontomatkailun

Lisätiedot

Luonnon- ja maisemanhoidosta maaseudulle lisää yrittäjyyttä ja vetovoimaa. Tarja Haaranen, Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmä

Luonnon- ja maisemanhoidosta maaseudulle lisää yrittäjyyttä ja vetovoimaa. Tarja Haaranen, Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmä Luonnon- ja maisemanhoidosta maaseudulle lisää yrittäjyyttä ja vetovoimaa Tarja Haaranen, Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmä Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän

Lisätiedot

Yhteistyössä hyvä lopputulos Muonion metsäkiistassa. Rovaniemi MMT Kirsi-Marja Korhonen

Yhteistyössä hyvä lopputulos Muonion metsäkiistassa. Rovaniemi MMT Kirsi-Marja Korhonen Yhteistyössä hyvä lopputulos Muonion metsäkiistassa Rovaniemi 2.2.2016 MMT Kirsi-Marja Korhonen Valtion maiden metsätalous on erityistä! Metsätalouden toiminnan keskeinen erityispiirre ovat Metsähallituslain

Lisätiedot

Luonnon- ja maisemanhoito on uusi ja nopeasti kehittyvä yritystoiminnan ala. Ihmiset arvostavat

Luonnon- ja maisemanhoito on uusi ja nopeasti kehittyvä yritystoiminnan ala. Ihmiset arvostavat 1 (5) VUOSIKERTOMUS 2011 Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä 1. toimikausi 1.10.2006-31.12.2008, 2. toimikausi 1.1.2009-31.12.2011 Tausta ja teemaryhmän tavoitteet Luonnon- ja maisemanhoito on uusi

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ESPANJALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ESPANJALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 2013 Keski-Suomen Matkailuparlamentti 29.11.2006 Merja Ahonen Kehittämisohjelman kokoaminen Kehittämisohjelma tehdään yhteistyössä kehitys- ja kasvuhaluisten

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SAKSALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SAKSALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SVEITSILÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SVEITSILÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Lakeja, sopimuksia, tilastoja ja trendejä ajankohtaista maaseutumatkailussa

Lakeja, sopimuksia, tilastoja ja trendejä ajankohtaista maaseutumatkailussa Lakeja, sopimuksia, tilastoja ja trendejä ajankohtaista maaseutumatkailussa Nina Vesterinen Matkailun teemaryhmä Matkailuvuosi 2011 (Tilastokeskus, UNWTO) Matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomessa lähes

Lisätiedot

Virkistyskäytön ja luontomatkailun näkökulma

Virkistyskäytön ja luontomatkailun näkökulma Virkistyskäytön ja luontomatkailun näkökulma Liisa Tyrväinen MMT, prof., Metla Eeva Koivula MH, yhteyspäällikkö Lusto Tutkijoiden metsäpalaveri VII 17.11.2005 Virkistäytyminen metsäluonnossa! Vakinaisen

Lisätiedot

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Päivän aiheet: Ihmeellinen imago: suhde mielikuvaan ja brandiin

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2014 7.4.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäläismatkailijoiden katokäänsi ulkomaiset yöpymiset laskuun Suomessa kirjattiin 5 697 300 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA Tässä toimenpideohjelmassa paikallisella matkailulla tarkoitetaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan alueiden matkailua. Alueellinen matkailu tarkoittaa Etelä-Savon

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ITALIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ITALIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

Monimuotoisuuden suojelu

Monimuotoisuuden suojelu Monimuotoisuuden suojelu Metson keinoin i Ylitarkastaja Leena Lehtomaa, Lounais-Suomen ELY-keskus METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 1 Esityksen sisältö METSO turvaa monimuotoisuutta

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA MATKAILUSTA ISO- BRITANNIASTA SUOMEEN BRITTIMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry 11/9/2012 1 Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry Perustettu syksyllä 2002 10 vuotisjuhlat lokakuussa Jäsenyrityksiä lähes 170 (matkailuyrityksiä, kauppaliikkeitä, kiinteistönvälittäjiä, huoltofirmoja, liikennöitsijöitä)

Lisätiedot

Kansallispuistoissa on vetovoimaa!

Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistot - Alkuperäisen luonnon suojelua ja virkistyskäyttöä - Säilyttävät kulttuuriarvoja - Ovat tärkein työkalu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessa

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan

Lisätiedot

Salon seudun maisemat

Salon seudun maisemat Salon seudun maisemat Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Marie Nyman, Alueiden käyttö 29.1.2014 TAUSTAA: ELY-keskuksen

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Ajankohtaista luonto- ja maisemapalveluiden koulutuksesta

Ajankohtaista luonto- ja maisemapalveluiden koulutuksesta Ajankohtaista luonto- ja maisemapalveluiden koulutuksesta Juha Rutanen Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmän sihteeri, Helsingin yliopisto, Ruraliainstituutti, Seinäjoki / Suomen luontoyrittäjyysverkosto

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA JAPANILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN JAPANILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Matkailun konseptoinnin Masterplan Projektisuunnitelma, Seutuneuvosto, 12.5.2015

Matkailun konseptoinnin Masterplan Projektisuunnitelma, Seutuneuvosto, 12.5.2015 Matkailun konseptoinnin Masterplan Projektisuunnitelma, Seutuneuvosto, 12.5.2015 Aktiivisille ihmisille rakennettu aktiviteettikeskus. Paikka on aidosti ympärivuotinen. Jatkuvaa yhteistyötä, kehittämistä

Lisätiedot

Green Care mitä se on? Sanna Vinblad Green Care Lapland alajaosto Omavarainen Lappi

Green Care mitä se on? Sanna Vinblad Green Care Lapland alajaosto Omavarainen Lappi Green Care mitä se on? Sanna Vinblad Green Care Lapland alajaosto Omavarainen Lappi 4.11.2014 Mistä nyt puhutaan? Taustaa luontolähtöiselle hyvinvointitoiminnalle Taustaa ja tutkimuksia Tarve ja kysyntä

Lisätiedot

Maaseutumatkailusta elinvoimaa

Maaseutumatkailusta elinvoimaa Sata matkaa maalle! Maaseutumatkailusta elinvoimaa Projektipäällikkö Soile Vahela Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke, SAMK 1.9.2013 31.12.2014 Sata matkaa maalle! Esitys Mitä maaseutumatkailu

Lisätiedot

Matkailun tiekartta missä mennään? Matkailun erityisasiantuntija Nina Vesterinen, työ- ja elinkeinoministeriö

Matkailun tiekartta missä mennään? Matkailun erityisasiantuntija Nina Vesterinen, työ- ja elinkeinoministeriö Matkailun tiekartta missä mennään? Matkailun erityisasiantuntija Nina Vesterinen, työ- ja elinkeinoministeriö Yhdessä enemmän Mistä kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun? Matkailun tiekartta 2015 2025

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Muuttuva ilmasto haaste matkailulle. Ilmastoskenaariot matkailuyrittämisen näkökulmasta

Muuttuva ilmasto haaste matkailulle. Ilmastoskenaariot matkailuyrittämisen näkökulmasta Muuttuva ilmasto haaste matkailulle Ilmastoskenaariot matkailuyrittämisen näkökulmasta Ilmastonmuutos ja matkailu Luontoon perustuva matkailu muita matkailun muotoja herkempi muutoksille Luontomatkailu

Lisätiedot

Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointi Sosiaaliset vaikutukset; Dosentti Joonas Hokkanen PsM Anne Vehmas Rak.ark.

Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointi Sosiaaliset vaikutukset; Dosentti Joonas Hokkanen PsM Anne Vehmas Rak.ark. Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointi Sosiaaliset vaikutukset; Dosentti Joonas Hokkanen PsM Anne Vehmas Rak.ark. Matti Kautto Mitä ovat sosiaaliset eli ihmisiin kohdistuvat vaikutukset Sosiaalisella

Lisätiedot

Metsähallituksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomessa. Raimo Itkonen 13.6.2011

Metsähallituksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomessa. Raimo Itkonen 13.6.2011 Metsähallituksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomessa Raimo Itkonen 13.6.2011 Mikä on Metsähallitus? Luonnonvara-alan palveluja tuottava valtion liikelaitos, jolla on liiketoimintaa ja julkisia palveluja

Lisätiedot

Vallisaaren ja Kuninkaansaari Elämä Helsingissä tulee jälleen piirun verran upeammaksi

Vallisaaren ja Kuninkaansaari Elämä Helsingissä tulee jälleen piirun verran upeammaksi Vallisaaren ja Kuninkaansaari 2016 Elämä Helsingissä tulee jälleen piirun verran upeammaksi 1 2013 Eräluvat Metsähallitus luontopalvelut Kansallispuisto 20 min Kauppatorilta - Helsinki: True Nature Capital

Lisätiedot

Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa

Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa Sanna-Kaisa Rautio, Metsähallitus luontopalvelut 6.10.2016 Luontoliikunta kustannukset Luontoliikunta Liikkumista joko aidossa tai osittain rakennetussa

Lisätiedot

Maanomistajan uudet strategiat. RKTL:n tutkimuspäivät Kuopio Ylitarkastaja Sami Niemi

Maanomistajan uudet strategiat. RKTL:n tutkimuspäivät Kuopio Ylitarkastaja Sami Niemi Maanomistajan uudet strategiat RKTL:n tutkimuspäivät Kuopio 22.-23.11.2006 Ylitarkastaja Sami Niemi Esityksen lähtökohdat Näkymät tulevasta maailmasta. Maanomistajien (metsänomistajien) uusien strategioiden

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNO-osaprojekti Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNOssa on kaksi erillistä osiota Etelä-Suomen matkailun tulevaisuus : Häme, Päijät-Häme, Uusimaa Toteuttaja

Lisätiedot

Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012

Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012 Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan MiiaPorkkala Porkkala, Rukakeskus Oy 24.2.2012 Lähtökohta Ruka Kuusamon matkailun kehittäminen 1970 luvulta nykypäivään yyp Investoinnit n.1 Mrd euroa Matkailuyrittäjiä

Lisätiedot

Houkutteleva merenrantaympäristö ja mikromatkailu

Houkutteleva merenrantaympäristö ja mikromatkailu Houkutteleva merenrantaympäristö ja mikromatkailu Culminatum Innovation Oy Ltd Uudenmaan asumisen oske & Uudenmaan matkailun ja elämystuotannon oske Tuusulanjärvi Tuusulan vetovoiman rakentajana - tilaisuus

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Teema 3: Ajankohtaista akateemikoille

Teema 3: Ajankohtaista akateemikoille Teema 3: Ajankohtaista akateemikoille 1. Suomen metsät ja niiden omistus 2. Metsät muutakin kuin puuta Tavoite: Antaa kuva Suomen metsien omistuksesta ja metsien muusta kuin puuntuotannollisesta merkityksestä

Lisätiedot

Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4

Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Matkailun ja elämystuotannon osaamisklusterin tarjoamat palvelut ideoiden jatkotyöstöön Lisää liikevaihtoa ja uusia asiakkaita venäläisistä

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Jyväskylän seudun työryhmän näkemyksiä 27.11.2008 2008 Olli Patrikainen Johtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Kannattavan Kannattavan

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Kesäkuu. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Mikkelin seudun edellä

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Kesäkuu. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Mikkelin seudun edellä KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 20.8.2012 Kesäkuu Yöpymiset ulkomailta + 4 % tammi-kesäkuussa Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (70.300) lisääntyivät tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

Pohjavesiasioiden huomioonottaminen Metsähallituksen toiminnassa.

Pohjavesiasioiden huomioonottaminen Metsähallituksen toiminnassa. Pohjavesiasioiden huomioonottaminen Metsähallituksen toiminnassa. Maailman vesipäivän seminaari 24.3.2009 Säätytalo Esko Maukonen Ainutlaatuinen toimija Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja

Lisätiedot

Metsähallituksen luontopalvelujen tehtävät 11/17/2015

Metsähallituksen luontopalvelujen tehtävät 11/17/2015 11/17/2015 Kuva: Tapani Mikkola. Talkoot, talgud, talkas - quality volunteer management for Nordic-Baltic protected areas Kansainvälistyvä aikuiskoulutus -tilaisuus Oulussa 12.11.2015 Metsähallituksen

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu TAK Rajatutkimus 2014 tuloksia Kouvolan seutu 2 Suomessa / Ruotsissa vierailleet ulkomaalaiset matkailijat vuonna 2012 Venäjä Viro Ruotsi/Suomi Saksa Iso-Britannia Norja USA Japani Ranska Kiina Tanska

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-lokakuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (107.600) lisääntyivät tammi-lokakuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011 Alueelliset tulostukset: Ulkomaiset matkustajat Helsingissä Tulostuksen alueellinen rajaus: Helsingin kaupunki Rajaustiedot ja niiden käyttäminen: Matkan pääkohde on ollut alueella. Mahdollinen toinen

Lisätiedot

Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen

Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen Soveltavan liikunnan seutufoorumi 29.11.2016 Joel Erkkonen Erikoissuunnittelija Luontopalvelut Kuva: Juha Kalaoja Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 2.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,2 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,1 prosenttia

Lisätiedot

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen MEKin Strategia 2010-2015 ETENEMINEN Ulkomailla 1.Matkailumaabrändin rakentaminen 2.Alueiden strateginen profilointi

Lisätiedot

Matkailutilasto Marraskuu 2016

Matkailutilasto Marraskuu 2016 Matkailutilasto kuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät Oulussa 4,4 prosenttia kuussa 2016 Oulussa yövyttiin 42 000 yötä, joista suomalaiset 36 000 ja ulkomaalaiset 6 200 yötä. Yhteensä

Lisätiedot

Kuka maksaa? Kenelle maksetaan? Tuntihintoja, sis. alv 22% Kyläsuunnitelman laatu. Kunnan omat viheralueet. Kuka maksaa?

Kuka maksaa? Kenelle maksetaan? Tuntihintoja, sis. alv 22% Kyläsuunnitelman laatu. Kunnan omat viheralueet. Kuka maksaa? Kenelle maksetaan? Kuka maksaa? Airi Matila/Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä Kylämaisemat kuntoon -tilaisuus Hauho 22.10.2009 Maiseman- ja luonnonhoidon yrittäjät osaavat hoitaa maaseudun aineellisia

Lisätiedot

GOSAIMAA.COM MYR 3.11.2014

GOSAIMAA.COM MYR 3.11.2014 GOSAIMAA.COM MYR 3.11.2014 Hannele Eskelinen, Suvi Ahola 3.11.2014 www.gosaimaa.com 1 Holiday Club Resorts Oy Perustettu 1986 Liikevaihto 123 m Henkilöstö 751 22 lomakeskusta Suomessa, 2 Ruotsissa, 6 Espanjassa

Lisätiedot

Vesistöjen virkistyskäyttö Koillismaalla. Sinistä biotaloutta luontopääkaupunkiin 17.4.2015 Matti Hovi Metsähallitus/Luontopalvelut

Vesistöjen virkistyskäyttö Koillismaalla. Sinistä biotaloutta luontopääkaupunkiin 17.4.2015 Matti Hovi Metsähallitus/Luontopalvelut Vesistöjen virkistyskäyttö Koillismaalla Sinistä biotaloutta luontopääkaupunkiin 17.4.2015 Matti Hovi Metsähallitus/Luontopalvelut Suomalaiset viihtyvät veden äärellä Lähes joka toinen suomalainen veneilee

Lisätiedot

Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa. MMT Kii Korhonen

Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa. MMT Kii Korhonen Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa MMT Kii Korhonen Kokonaishyötyä valtion mailta monikäyttömetsätaloudella Metsähallituksen metsätalous hoitaa valtion monikäyttömetsiä

Lisätiedot

MAL-verkostopäivä maaseudun suunnittelusta ja kaavoituksesta Ylä-Savossa TYÖPAJAN TULOKSIA 3.9.2015. Susanna Harvio

MAL-verkostopäivä maaseudun suunnittelusta ja kaavoituksesta Ylä-Savossa TYÖPAJAN TULOKSIA 3.9.2015. Susanna Harvio MAL-verkostopäivä maaseudun suunnittelusta ja kaavoituksesta Ylä-Savossa TYÖPAJAN TULOKSIA 3.9.2015 Susanna Harvio 1 Työpajan sisältö ja ryhmät Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään Tehtävänä oli kiertää

Lisätiedot

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen metsäohjelma 2015 Valtioneuvosto hyväksyi päivitetyn Kansallinen

Lisätiedot

Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta

Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Vantaan matkailun kuulumisia Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Kohti elinvoimapolitiikkaa Terveen kaupungin keskeinen tavoite ja menestyksen

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* 36 92 639 569 64 87 653 149 659 86 611 992 595 984 698 285 72 239 87 16 763 769 Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 25.3.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta 06.02.2013 Mikael Nordström Metsähallitus Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Kainuun metsäohjelma

Kainuun metsäohjelma Kainuun metsäohjelma 2016-2020 Tuomo Mikkonen elinkeinopäällikkö Kainuu metsäohjelmavastaava Kainuun metsäneuvoston sihteeri Kainuun metsäohjelma Metsäneuvoston työkalu Ohjelman valmistelu on tehty yhteistyössä

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 21.8.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa 215 noin 2, miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot