Kaupunki-imago kulttuuritapahtumissa. Vertaileva tutkimus Turusta ja Krakovasta

Transkriptio

1 Kaupunki-imago kulttuuritapahtumissa Vertaileva tutkimus Turusta ja Krakovasta Päivi Leinonen Pro gradu tutkielma Turun yliopisto Kulttuurien tutkimuksen laitos Kansatiede Joulukuu 2007

2 1 TURUN YLIOPISTO Kulttuurien tutkimuksen laitos, humanistinen tiedekunta PÄIVI LEINONEN: Pro gradu -tutkielma: Kansatiede Joulukuu 2007 Kaupunki-imago kulttuuritapahtumissa. Vertaileva tutkimus Turusta ja Krakovasta. 88 s., 16 liites. Tiivistelmä Työssä tarkastellaan kahden kaupungin kaupunki-imagon kannalta keskeisten piirteiden ilmenemistä kaupunkien kulttuuritapahtumissa. Historiallisuus on sekä Turussa että Krakovassa hallitseva osa kaupunkien imagoa. Tämän johdosta aiheen rajaus on tarkentunut käsittelemään sellaisia kulttuuritapahtumia, joissa paikallishistoria on jollain tavalla läsnä. Tarkoituksena on tuoda esiin erilaisia tapoja hyödyntää historiaa kulttuuritapahtumissa. Työn kannalta tärkeä taustatyö oli kohdekaupunkien imagojen analysointi. Tämä tapahtui monipuoliseen kirjallisuuteen ja muuhun esittelymateriaaliin perehtymällä. Tuloksena nousi esiin eräitä keskeisiä elementtejä, joista imago koostuu. Varsinainen empiirinen osuus muodostui kulttuuritapahtumien tarkastelusta. Se on tapahtunut osaksi henkilökohtaisesti havainnoiden, mutta lisäksi tietoa on kerätty esimerkiksi haastattelemalla tapahtumien järjestäjiä. Turun ja Krakovan festivaalitarjonnan selkein ero on se, että Krakovassa tapahtumia on huomattavasti enemmän. Tämän työn rajauksesta johtuen tarkasteltaviksi valikoitui kuitenkin vain pieni määrä tapahtumia; Turusta kolme ja Krakovasta viisi. Historiateemaa ilmentävissä festivaaleissa löytyi joitain yhtäläisyyksiä sekä mielenkiintoisia eroja. Molemmissa kaupungeissa historia välittyy tehokkaasti tapahtumapaikoista, jotka monessa tapauksessa ovat myös kaupunki-imagon kannalta keskeiset paikat. Molemmissa kaupungeissa on keskiaikatapahtuma, mutta Turussa sen mittakaava on suurempi. Keskiaika myös korostuu Turun imagomarkkinoinnissa. Krakovassa jännittävä erityispiirre on legendoihin perustuvan aineiston osuus kulttuuritapahtumissa. Tämä heijastelee usein mystiseksi kuvatun kaupungin imagoa. Asiasanat: Turku, Krakova, Puola, kaupunki-imago, paikallishistoria, kulttuuritapahtumat, festivaalit.

3 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO Aihe Käsitteitä Festivaalit osana kaupunkikulttuuria Festivaalit ja kaupungin imago 8 2 MENETELMÄT JA AINEISTO 10 3 TUTKIMUSYMPÄRISTÖT Turku Yleistä Historiaa Krakova Yleistä Historiaa Legendojen Krakova 21 4 KAUPUNKI-IMAGOJEN ELEMENTIT Turun kaupunki-imago Suomen vanhin kaupunki Hallinnollinen, kirkollinen ja sivistyksellinen keskus Kauppapaikka Kaupunkimaisema Turkulaiset Krakovan kaupunki-imago Kulttuurin ja historian kaupunki Vanhankaupungintori Wawel ja mystinen Krakova Yliopistojen ja kirkkojen kaupunki Juutalaisten Krakova Kommunismin aika 36

4 Uudet haasteet 36 5 KULTTUURITAPAHTUMAT TURUSSA Turun festivaalivuosi Festivaalit Turun kaupunki-imagon ilmentäjinä Tarkasteltavat tapahtumat Keskiaikaiset markkinat Turun päivä Joulukaupunki 51 6 KULTTUURITAPAHTUMAT KRAKOVASSA Krakovan festivaalivuosi Festivaalityyppejä Festivaalit Krakovan kaupunki-imagon ilmentäjinä Tarkasteltavat tapahtumat Rekawka Wawelin lohikäärmeen festivaali Kaupunkifestivaali Lajkonik-paraati Juutalaisen kulttuurin festivaali 73 7 VERTAILUA Turun ja Krakovan kaupunki-imagot Turun ja Krakovan kulttuuritapahtumat Kaupunki-imagot Turun ja Krakovan kulttuuritapahtumissa 79 8 LOPUKSI 83 LÄHTEET 84 LIITTEET

5 4 1 JOHDANTO 1.1 Aihe Työni aiheena on tutkia kaupunki-imagon 1 läsnäoloa kaupungissa järjestetyissä kulttuuritapahtumissa. Työ on luonteeltaan vertaileva ja tutkimusympäristöinä ovat Turku ja Krakova. Koska kaupunki-imago on laaja käsite, keskityn muutamaan keskeisimmin esille nousevaan imagoelementtiin. Molemmissa kaupungeissa historia on vahvasti esiin nouseva imagon osa-alue ja siksi koen luontevaksi painottaa sitä tutkimuksessani. Kiinnitän huomiota myös urbaanin maiseman erityispiirteisiin, jotka usein ovat tiiviisti kytköksissä alueen historiaan. Turku kotikaupunkinani on luonteva valinta toiseksi kohteeksi. Krakova on toisena kohteena muun muassa siksi, että sillä on Puolan historiassa merkittävä asema, kuten Turulla Suomen historiassa. Krakova on Turun tavoin myös maan entinen pääkaupunki. Lisäksi Krakovalla on kokemus Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodesta, joka Turussa on suunnitteluvaiheessa. Turku ja Krakova ovat festivaalikaupunkeina melko erilaisia, sillä Krakovassa on huomattavasti enemmän vuosittain järjestettäviä tapahtumia. Vertailukohteet ovat siten hieman eriarvoisia, mutta mielestäni se ei ole este vertailulle. Voi olettaa, että Krakovan suuresta festivaalitarjonnasta löytyy sellaisia piirteitä, jotka Turusta puuttuvat, mutta voisivat olla käyttökelpoisia. Luonnollisesti myös Turussa saattaa olla piirteitä, jotka Krakovasta puuttuvat. Tutkimuksen lähtökohtana on kysyä, ilmentävätkö kulttuuritapahtumat kaupunkiimagoa ja jos, niin millä tavoin. Näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttää vuotuisen festivaalitarjonnan analysointia ja sen jälkeen joidenkin tapahtumien lähempää tarkastelua. Oleskeluni Krakovassa ajoittuu kevätkauteen ja alkukesään. Tämä tietenkin vaikuttaa tarkasteltavien tapahtumien valintaan ja koko työn lopputulokseen. En pyri esittämään täydellistä selvitystä kohdekaupunkien imagoista tai festivaalitarjonnasta, vaan löytämään esimerkkejä siitä, miten paikallisia erityispiirteitä 1 Kaupunki-imagolla tarkoitetaan kaupunkiin yleisesti liitettävää mielikuvaa. Tarkemmin kappaleessa 1.2.

6 5 ja paikallishistoriaa tuodaan esille kulttuuritapahtumissa. Aiheen rajauksesta johtuen käsittelen luvussa 3 melko laajasti kaupunkien historiaa. Krakovan kohdalla esittelen myös kaupunkiin liittyviä legendoja, koska ne ovat olennaisena aineistona muutamissa festivaaleissa. 1.2 Käsitteitä Työni aihepiiriin kuuluu erilaisia kulttuuritapahtumia, jotka eri tavoin ilmentävät kaupunki-imagollisia piirteitä. Niistä suuri osa on sellaisia, joita nykykielessä kutsutaan festivaaleiksi. Festivaali-käsite sisältää hyvin monenlaisia tapahtumia ja sen yksiselitteinen määrittely on vaikeaa. Lisäksi termin käyttö on arkipäiväistynyt; miltei mitä tahansa konserttisarjaa tai jopa tavaratalon alennusmyyntiä markkinoidaan festivaalina (Silvanto 2007, 9.). Yleensä kuitenkin festivaalilla tarkoitetaan johonkin taiteenalaan tai kulttuurin osa-alueeseen keskittyvää tapahtumaa. Festivaali kestää tavallisesti useamman päivän ja mukana on suurehko joukko esiintyjiä. Jotkut festivaalit muodostuvat tietyn teeman mukaisesta toiminnasta ilman varsinaisia esityksiä. Kyse voi olla myös kulttuurituotteiden esittelystä. Yksittäinen konsertti tai muu esitys on kulttuuritapahtuma mutta ei festivaali. Kaikki kulttuuritapahtumat eivät sovi festivaali-käsitteen piiriin. Toisinaan kyse on esimerkiksi perinteikkäästä kansanjuhlasta. Myöskään yksittäistä teemapäivää ei voi kutsua festivaaliksi. Tällöin juhla-sana on sopivampi termi. Joillain festivaaleilla on yhteys vuotuisjuhliin ja ehdotonta rajaa käsitteiden välillä on vaikea määrittää. Lisäksi nykykielessä käytetään yleisesti esimerkiksi ilmaisuja kulttuurijuhla tai rock-juhla. Festivaalien ja muiden kulttuuristen juhlien yhteinen yläkäsite on kulttuuritapahtuma. Termi on työssäni käyttökelpoinen, koska tarkastelemani tapahtumat ovat luonteeltaan erilaisia. Jotkut ovat selkeästi festivaaleja ja toiset muunlaisia kulttuurisia juhlia. Käytän kulloinkin tapaukseen sopivinta ilmaisua. Kaupunki-imago on keskeinen käsite työssäni. Sille läheisiä käsitteitä ovat kaupunkikuva ja mielikuva. Yhdyskuntasuunnittelun professori Pekka Virtanen käsittelee imagon muodostumista kirjassaan Kaupungin imago. Virtasen mukaan kaupungin imago kuvaa sitä, miten muut [ulkopuoliset] kokevat ja mistä tuntevat kaupungin. Käsite siis tarkoittaa tunnetason mielikuvaa kaupungista, kun taas

7 6 kaupunkikuvalla painotetaan enemmän kaupungin visuaalista hahmoa (Virtanen, P. 1999, 9-10.). Toisaalta kaupunkitutkija Topi Antti Äikäs erottelee imagon ja mielikuvan toisistaan. Teoksessaan Imagosta maisemaan hän puhuu imagosta jonain aktiivisesti tuotettuna. Mielikuva taas on tunne, jonka imago herättää. (Äikäs 2001, ) Ero on hyvä pitää mielessä, vaikka oman tutkimukseni kannalta tarkoituksenmukaista on käsitellä kaupungin imagoa Virtasen tapaan mielikuvana, oli sitten kysymys tietoisesti tuotetuista tai luonnollisesti syntyneistä elementeistä. Kulttuuritapahtumien luonnetta pohdittaessa kuitenkin tullaan tilanteeseen, jossa imagojen aktiivinen tuottaminen, imagojen rakennus on vahvasti läsnä. 1.3 Festivaalit osana kaupunkikulttuuria Erilaiset riitit ja seremoniat ovat kuuluneet ihmisen kulttuuriin aina. On helppo nähdä nykyaikaiset festivaalit tämän perinteen jatkona. Festivaali katkaisee arjen ja luo hetkeksi oman todellisuutensa. Kaupunkikulttuurin ja kulttuuripolitiikan tutkija Satu Silvanto kirjoittaa festivaalien merkityksestä seuraavasti: Festivaalit ovat yhä arjesta poikkeavia yhteisiä osallistumisen ja ilonpidon areenoita. Ne toistuvat sykleissä niin kuin muinaiset elonkorjuujuhlat. Niiden avulla pidetään yllä yhteisön sosiaalista identiteettiä ja juhlitaan sen historiaa ja saavutuksia. (Silvanto 2007, 11.) Ensimmäisinä festivaaleina pidetään jo 500-luvulla ennen ajanlaskumme alkua Kreikassa vietettyjä Dionysos-juhlia. Arjen katkaisevilla karnevaaleilla on pitkään ollut tärkeä osa monen Eurooppalaisen kaupungin elämässä. Ensimmäisinä moderneina kaupunkifestivaaleina pidetään Bayreuthin ja Salzburgin kaupungeissa 1800-luvun jälkipuoliskolla pidettyjä musiikkifestivaaleja, jotka olivat lähinnä eliitin juhlia. (Silvanto 2007, 10.) Suomessa festivaalit saivat alkunsa Jyväskylän laulajaisista, jotka Kansanvalistusseura järjesti vuonna Niiden esimerkkiä seurasivat useat muut musiikki- ja laulujuhlat. Vuonna 1912 pidettiin Savonlinnassa ensimmäisen kerran viikon mittaiset oopperajuhlat. (Silvanto 2007, 11.)

8 7 Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa syntyi useita merkittäviä kaupunkifestivaaleja (Silvanto 2007, 10.). Helsinki vastasi kansainväliseen festivaaliaaltoon järjestämällä Sibelius-viikkoja vuodesta 1951 vuoteen Euroopan festivaalit esittelivät edelleen pääasiassa korkeataiteita. Poikkeuksena Ranskan Festival d Avignonissa pyrittiin luomaan uudenlaisia vuorovaikutuksen muotoja yleisön, taiteilijoiden ja festivaalipaikan välille sekä houkuttelemaan useampia kansanryhmiä tapahtumaan. Rajojen rikkominen lisääntyi luvuilla. Myös vuonna 1968 perustetuilla Helsingin juhlaviikoilla otettiin kokeilevia askelia luvulta lähtien kulttuuritapahtumille on annettu yhä enemmän myös taloudellista merkitystä ja samalla festivaalien määrä on kasvanut moninkertaiseksi. (Silvanto 2007, 11.) 1980-luvulta alkoi myös suomalaisen kaupunkikulttuurin muutos. Alettiin puhua city-kulttuurista, johon kuuluivat katusoittajat, terassit ja erilaiset kaupunkitapahtumat. Uudentyyppisissä tapahtumissa kaupunkilaiset itse olivat entistä aktiivisemmassa roolissa. (Silvanto 2007, 12.) Kulttuurihistorioitsija Henri Terho on pohtinut festivaalia erityisenä kaupunkitilaan liittyvänä kokemuksena. Hän toteaa, että kaupunkifestivaali on paitsi paikkaansa myös aina aikaan sidottu ilmiö; sillä on oma tilallinen ja ajallinen kertomuksensa. Tapaustutkimuksessa Turun Down By The Laituri tapahtumasta Terho vertaa festivaalikokemusta Kevin Lynchin klassikkoteoksessaan The Image of the City esittämän kaupungin hahmottamisen malliin, jossa kaupunki muodostuu viidestä toisiinsa eri tavoin liittyvästä peruselementistä. (Lynch 1960, 46-48; Terho 2004, 77.) Kansatieteilijä ja kaupunkitutkija Timo J. Virtanen on kirjoittanut rinnakkaisista ja sisäkkäisistä kaupungeista teoksessa Arki ja ympäristö. Tällä hän viittaa kaupunkielämän moninaisuuteen ihmiset saattavat elää saman kaupungin sisällä ikään kuin eri kaupungeissa (Virtanen, T. 1994, 29.). Alueiden ja tilanteiden merkitys eri ihmisille vaihtelee ja näin koettu todellisuus saa erilaisia muotoja. Tätä ajatusta voi soveltaa myös kulttuuritapahtumiin; kussakin tapahtumassa vallitsee tietty tunnelma ja todellisuus. Erityyppisillä tapahtumilla voidaan näin korostaa eri puolia kaupungin luonteesta ja tarjota mahdollisimman monille ihmisryhmille tilaisuus löytää oma kaupunkinsa. Kulttuurin merkitystä yksilön kotipaikkaidentiteetin kehitykselle ja siten koko henkiselle hyvinvoinnille ei voi väheksyä. Esimerkiksi D.J. Walmsleyn

9 8 teoksessa Urban Living luetaan kulttuuri- ja virkistysmahdollisuudet kuuluviksi ihmisen perustarpeisiin kaupungissa. (Walmsley 1988, ) 1.4 Festivaalit ja kaupungin imago Topi Antti Äikäs on kirjoittanut, että nykyisen näkemyksen mukaan kaupunkien ajatellaan olevan kuin hyödykkeitä, joita markkinoidaan kuin mitä tahansa tuotteita. Tässä tilanteessa kaupunki-imagoilla ja mielikuvilla on yhä tärkeämpi asema paikallisen kehityksen kuvaajana. (Äikäs 2001, 52.) Kaupungin julkisuuskuvan kehittämisen kannalta on olennaista tiedostaa minkälaisista elementeistä nykyinen imago muodostuu ja päättää minkälaista kehitystä toivotaan. Kulttuuritapahtumat ovat nykyisin osa monen kaupungin kehittämispolitiikkaa. Festivaalien monitahoiset taloudelliset vaikutukset on osoitettu useissa tutkimuksissa. Suoran taloudellisen hyödyn lisäksi festivaalit vaikuttavat alueen sosiokulttuuriseen tilaan ja ilmapiiriin. (Kainulainen 2007, 176.) Näkyvät kulttuuritapahtumat lisäävät paikkakunnan tunnettavuutta ja vetovoimaa, mikä taas näkyy epäsuorasti yritysten, asukkaiden, työntekijöiden ja matkailijoiden liikkumispäätöksiin (Kainulainen 2007, 177.). Erikseen voi pohtia kaupunki-imagon ja kulttuuritapahtumien välistä suhdetta. Pitkään jatkuneet, perinteiksi muodostuneet tapahtumat ovat osa kaupunkikuvaa. Toisaalta tapahtumien järjestäminen muokkaa edelleen kaupunki-imagoa. Täysin uudenlaisia tapahtumia synnyttämällä voidaan muokata imagoa uuteen suuntaan kun taas säilyttämällä kauan jatkuneita perinteitä luodaan kuvaa jatkuvuudesta. Kulttuuritapahtuma voi olla täysin irrallaan kaupungin erityisluonteesta, siis sellainen, joka voitaisiin järjestää missä tahansa kaupungissa. Tällaiset tapahtumat eivät ilmennä kaupungin imagoa sinänsä, mutta muokkaavat sitä osaltaan. Toisaalta on tapahtumia, jotka liittyvät nimenomaan tietyn kaupungin historiaan ja alueellisiin traditioihin. Äikkään mukaan kaupunkihistoriasta on viime vuosikymmeninä tullut yksi tärkeimmistä kaupunkitilan kehittämisen ja kaupunkimarkkinoinnin välineistä, ja siten sillä on suuri merkitys myös paikallisen identiteetin kehittämisessä ja ylläpitämisessä (Äikäs 2001, 117.). Tapahtumat voivat myös muuntua ja ajan mittaan saada paikallisia

10 9 erityispiirteitä, vaikka alun perin olisivat olleet niitä vailla. Järjestäjien taholta olisi suotavaa pohtia, voiko tapahtumien omaleimaisuutta tietoisesti lisätä. Suurelle yleisölle suunnattu kulttuuritapahtuma on onnistuessaan varsin tehokas positiivisten mielikuvien herättäjä. Siksi rikas ideointi ja huolellinen suunnittelu ovat tarpeen jatkuvasti. Turkua tämä koskee erityisesti vuoden 2011 kulttuuripääkaupunkihanketta ajatellen. Beate Sydhoffin mukaan vuodesta 1985 toiminut Euroopan kulttuuripääkaupungit ohjelma on selvästi osoittanut kulttuurin voiman kaupunkiympäristön kehittämisessä (Sydhoff 1999, 57.). Helsingin kulttuurikaupunkivuoden (2000) kokemuksen perusteella voi todeta, että projektilla saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia. Helsingissä tavoitteet olivat pitkälti taloudelliset, mutta tuloksena oli myös niin sanotun ruohonjuuritason kaupunkikulttuurin nousu. Kulttuurivuosi vaikutti kaupungin festivaalikentän kehitykseen, sillä se tarjosi joillekin toimijoille lisäresursseja ja edesauttoi kulttuurintuottajien ammattitaidon kehittymistä. (Silvanto 2007, 12.)

11 10 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA AINEISTO Työssäni tarkastelun kohteena on kahden kaupungin festivaalitarjonta sekä kaupunkiimago. Siten työ jakautuu kahteen tutkimusympäristöön ja sen lisäksi kahteen pääkysymykseen; millaisista elementeistä kaupunki-imago koostuu ja onko kaupunkiimago läsnä kulttuuritapahtumissa? Nämä kysymykset yhdistyvät lopulta varsinaiseksi tutkimuskysymykseksi; millä tavoin festivaalit ilmentävät kaupunkiimagoa? Olennaisena menetelmänä tässä työssä on havainnointi tarkasteltavina olevissa tapahtumissa. Festivaalin kokeminen henkilökohtaisesti on välttämätöntä paitsi tapahtuman fyysisen muodon tuntemiseksi, myös tunnelman tavoittamiseksi. Tarkasteltavat festivaalit on valittu kaupungin koko festivaalitarjonnasta. Valikointi oli pitkä prosessi ja työn rajaus tarkentui työn edetessä. Tutustuin myös moniin festivaaleihin, jotka eivät lopulta ole lähemmän tarkastelun kohteena. Varsinainen ymmärrys tapahtuman luonteesta ei kuitenkaan usein onnistu pelkästään havainnoimalla. Tämä koskee erityisesti työn vieraassa kulttuurissa tehtävää osaa. Siksi on tärkeää perehtyä tapahtuman alkuperään ja symboliikkaan saatavissa olevan aineiston avulla. Myös kaupunki-imagon tutkiskelussa olen käyttänyt apuna monenlaista kirjallisuutta ja muuta painettua materiaalia. Mukana on kaupungin historiaa käsittelevää kirjallisuutta sekä matkaoppaita ja esitteitä. Omakohtaisen havainnoinnin lisäksi olen kerännyt tietoa haastatteluin. Haastatellut henkilöt ovat olleet festivaaleja järjestävien organisaatioiden tai kaupungin henkilökuntaa. Kyseessä on siis avainhenkilöiden haastattelu. Avainhenkilöt ovat tietyn aiheen asiantuntijoita ja heille esitetyt kysymykset koskevat pääasiassa tätä aihetta, esimerkiksi tiettyä festivaalia. Sen lisäksi olen keskustellut kaupunki-imagosta lähes jokaisen haastatellun kanssa. Haastattelut on nauhoitettu ja litteroitu. Krakovassa haastattelut käytiin englanninkielellä. Koska Turku kotikaupunkinani on minulle Krakovaa tutumpi, on imagokysymysten pohtimisessa Krakovan osalta enemmän työtä. Lisäksi Turkua käsittelevän tutkimuskirjallisuuden löytäminen ja käyttäminen on helpompaa. Turun kohdalla

12 11 esiymmärrykseni aiheesta on muiltakin osin parempi, koska suurin osa festivaaleista on ennestään tuttuja. Toinen ero kaupunkien käsittelytavassa johtuu siitä, että Krakovan festivaalitarjonta on moninkertainen Turkuun verrattuna. Tästä seuraa, että Krakovassa joudun suorittamaan suurempaa valikointia.

13 12 3 TUTKIMUSYMPÄRISTÖT 3.1 Turku Yleistä Suomen lounaisrannikolla sijaitsevalle Turulle leimansa antaa meren ja saariston läheisyys. Aurajoen suulle syntynyt Turku on asukasluvultaan Suomen viidenneksi suurin kaupunki Helsingin, Espoon, Tampereen ja Vantaan jälkeen. Asukkaita on vuonna 2007 noin (www 1.) Turun pinta-ala on 306 neliökilometriä, josta vesistöä on noin viidennes (Vuosikertomus 2006 Turku, 5.). Pääkaupunkiin Helsinkiin on matkaa noin 170 kilometriä. Turku on Suomen vanhin kaupunki. Nykyisessä kaupunkikuvassa on jäljellä muutamia muistomerkkejä keskiajan kaupungista, mutta pääosin rakennuskanta on melko nuorta. Tämä johtuu paitsi vuoden 1827 tuhoisasta tulipalosta (Louhenjoki-Schulman ja Hedenström 2003, 73.), myös sen jälkeisistä uudistuksista. Palon jälkeen Turku rakennettiin uuden klassistisen asemakaavan mukaan (Louhenjoki-Schulman ja Hedenström 2003, 75.). Nykyinen ydinkeskusta sijaitsee Aurajoen länsipuolella. Ruutukaavan mukainen tiivis keskusta-alue on noin neliökilometrin laajuinen. Turun kaupunkimaisemassa Aurajoella on keskeinen osa ja sen ranta-alueet ovat suositussa virkistyskäytössä. Kaupunkialueella on myös vehreitä puistoja, joista moni sijaitsee miellyttävästi mäellä syrjässä kaupungin melusta. Keskustan ulkopuolella kävelymatkan päässä on useita idyllisiä asuinalueita ja melko paljon rakentamattomia luonnonalueita. Ruissalon, Hirvensalon, Kakskerran ja Satavan saaret muodostavat huomattavan suuren osan kaupungin nykyisestä alasta Turun historiaa Arkeologiset löydöt kertovat, että Aurajoen rannoilla oli pysyvää asutusta jo rautakaudella. Kun merenpinta laski ja pidemmälle ylävirtaan purjehtiminen vaikeutui,

14 13 muodostui kaupan keskittymä Koroisiin, Turun nykyisen keskusta-alueen ulkopuolelle. Kaupan mukana kulkeutui vaikutteita kristinuskosta jo ennen niin sanottuja ristiretkiä. Legendan mukaan ensimmäinen ristiretki tehtiin vuonna Suomen ensimmäinen piispa oli Pyhä Henrik, jonka istuin sijaitsi Nousiaisissa. Piispanistuin siirrettiin Koroisiin vuonna (Louhenjoki-Schulman ja Hedenström 2003, 72.) Tapahtuma on Turun kaupungin synnyn kannalta merkittävä ja kyseiseen vuoteen viitattiin vietettäessä Turun 775-vuotisjuhlaa vuonna 2004 (Paaso 2005, 53.). Kuitenkin syntyajankohdasta on eri näkemyksiä. Se voisi olla myös vuosi 1276, jolloin Turkuun perustettiin pysyvästi tuomiokapituli, tai 1300, jolloin tuomiokirkon vihittiin käyttöön (Äikäs 2001, 126.). Kaupankäynnillä on ollut merkittävä osuus Turun kehityksessä. Kauppa keskittyi Unikankareen seudulle, nykyisen Turun tuomiokirkon kohdalle ilmeisesti merenpinnan laskun seurauksena. (Äikäs 2001, 126.) Saksalaiset kauppiaat rakensivat paikalle 1250-luvulla puukirkon, jonka paikalle myöhemmin rakennettiin Turun tuomiokirkko. Samoihin aikoihin maallinen ja kirkollinen hallinto erotettiin toisistaan ja Suomeen perustettiin käskynhaltijan virka noin vuonna Aurajoen suulle perustettiin tätä varten Turun linna. (Kostet 2002, 23.) Turusta tuli näiden tapahtumien johdosta Suomen kirkollinen ja hallinnollinen keskus. (Louhenjoki-Schulman ja Hedenström 2003, 72.). Tiivis kaupunkirakentaminen keskittyi aluksi tuomiokirkon tuntumaan. Keskiaikaisen rakennustavan mukaan rakennukset olivat kiinni kirkkoa ympäröivässä muurissa ja osittain toimivat myös osana muuria. Esimerkiksi Suomen ensimmäinen koulu, Turun katedraalikoulu muodosti osan muurista. (Louhenjoki-Schulman ja Hedenström 2003, 72; Äikäs 2001, 127.) Vaikuttaa siltä, että myös kaupungin vanhin tori on ollut tuomiokirkon vieressä, sen itäpuolella. Paikalla oli vielä 1600-luvulla avoin paikka, jota sanottiin Hevostoriksi ja myöhemmin Koulutoriksi tai Akatemiantoriksi. (Kostet 2002, 23.) Vanhimmista kartoista voi nähdä, että Hämeestä tullut maantie johti tälle aukiolle, samoin kuin Uudeltamaalta tullut tie. (Kostet 2002, 24.) Novgorodilaiset polttivat Turun vuonna Sen jälkeen kaupunkia alettiin rakentaa kirkon eteläpuolelle. Syntyi uusi kaupunginosa, jonka keskustana oli nykyinen Vanhan Suurtorin alue. (Äikäs 2001, 127.) Kirkkokortteli ja uudempi Luostarinkortteli olivat

15 luvulla keskeiset asuinalueet. Vähitellen alkoi myös Mätäjärven korttelin asutus kirkon itäpuolella luvulla kaupunkimainen asutus levisi joen toiselle puolelle, Aninkaisten alueelle. Siitä käytettiin 1410-luvun lopun asiakirjoissa nimitystä nyastadhen, uusi kaupunki. (Kostet 2002, ) Suurtori oli kaupungin liikenteellinen solmukohta. Kaupunkiin johtavat tiet yhtyivät torin itäpäässä ja toisessa päässä sijaitsi todennäköisesti joen ylittävä silta. (Kostet 2002, 26.) Silta mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1414 (Äikäs 2001, 128.). Keskiajalla ja myöhäiskeskiajalla Turku laajeni ilman yhtenäistä suunnitelmaa, lähinnä maaston muotoja myötäillen. Uuden vaiheen Turun kaupunkikuvan kehityksessä aloitti kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Hänen toimestaan laadittiin ajanmukainen asemakaava vuonna Uusi kaava toteutti ranskalaisen esikuvan mukaista säännönmukaisuutta. Osia keskiaikaisesta kaupunkirakenteesta jäi uudistusten alle. Uudistukset koskivat lähinnä Aurajoen länsipuolta. (Äikäs 2001, 128.) Maanmittari Hans Hanssonin suunnitelmien mukaan sinne rakennettiin esimerkiksi Uusi tori, joka varattiin puutavaran myyntiin (Kostet 2002, 41.). Brahe vaikutti Turun kehitykseen myös muilla tavoin. Koko Suomen kulttuurihistorian kannalta merkittävä tapaus oli Turun akatemian perustaminen vuonna Akatemian mukana kaupunkiin tuli myös muita tieteen ja kulttuurin uutuuksia. Esimerkiksi Suomen ensimmäinen kirjapaino perustettiin Turussa vuonna (Kostet 1992, ) Brahen jälkeen uudistamistyötä jatkoi maaherra Erik van der Linde. Tulipalo tuhosi Suurtorin ympäristöä vuonna 1656 ja sen seurauksena tällekin alueelle tehtiin joitain muutoksia. Ne koskivat kuitenkin vain muutamia katuja lähinnä liikenteen toimivuuden parantamiseksi. (Kostet 2002, 31.) Esimerkiksi Hämeenkatu rakennettiin uudelleen. Tulipalot aiheuttivat tuhoja myös vuosina 1678 ja 1681, mutta niidenkään jälkeen ei ryhdytty suurimittaisiin uudistuksiin. (Kostet 2002, 33.) 1700-luvun alussa Venäjän asema Itämeren alueella voimistui ja venäläiset sotajoukot uhkasivat Suomen rajoja. Miehitys tapahtui vuonna 1713 ja Turkuun joukot saapuivat 27. elokuuta. Miehityksen alkuvuosina venäläiset aiheuttivat kaupungissa suuria tuhoja rakentamalla kasarmeja ja varastoja kaupunkikuvallisista seikoista piittaamatta. (Kostet 2002, 39.) Vuonna 1728 kaupungissa paloi jälleen. Palon jälkeen alettiin

16 15 vaatia asemakaavan uudistamista, mutta edelleenkään ei suurempia muutoksia toteutettu. (Kostet 2002, ) Turun kehityksen kannalta merkittävä ajanjakso oli 1800-luvun alku. Suomi liitettiin autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjään vuonna 1809 ja pian sen jälkeen julistettiin uudeksi pääkaupungiksi Helsinki vuonna 1812 (Louhenjoki-Schulman ja Hedenström 2003, 15). Lisäksi vuoden 1827 suurpalo vaikutti suuresti Turun kaupunkikuvaan. Arkkitehti C.L. Engel suunnitteli uuden asemakaavan, jonka määrääviä piirteitä olivat suorat, leveät kadut ja tilavat aukiot. Kaupankäynti oli yritetty siirtää jo vuonna 1818 Uudelle torille Aninkaisten puolelle, mutta Suurtori oli vielä pysynyt mukana torikaupassa. Palon jälkeen kauppa siirtyi kokonaan Uudelle torille, jonka nimeksi tuli Raatihuoneentori sinne suunnitellun uuden raatihuoneen mukaan. (Laaksonen, H. 2002, 76.) Vanhan Suurtorin itä- ja eteläpuolella kaava noudatti vanhoja linjoja, mutta Suurtorin ja tuomiokirkon väliseen tilaan tuli laaja Nikolainaukio aiemman keskiaikaisen kaupunkirakenteen tilalle. (Äikäs 2001, ). Turun asema Suomen kaupunkien joukossa muuttui. Esimerkiksi väestön kehitys pysähtyi 1820-luvulla. Pian Helsinki ohitti Turun väkimäärässä. Valtiollisten olojen muutos vaikutti lamaannuttavasti kaupungin kaupalliseen ja henkiseen kehitykseen. (Äikäs 2001, 129.). Yliopistokin siirrettiin Helsinkiin vuonna 1828 (Lybeck 1992, 44.). Sen seurauksena monet Turun akatemian ruotsinsukuiset opettajat lähtivät kaupungista. Myös Turun ulkomaankauppa ja merenkulku taantuivat 1800-luvun lopulla Euroopassa vallinneen laman vaikutuksesta. (Äikäs 2001, 129.). Yleisesti ottaen 1800-luku oli kuitenkin kehityksen aikaa Suomessa. Teollisuuden alalla tapahtui merkittävää edistystä myös Turussa. Yksi merkittävimmistä turkulaisyrityksistä oli Aurajoen rannalla toimintansa aloittanut konepaja, josta myöhemmin kehittyi Wärtsilän laivanrakennusyhtiö. Huomattavia teollisuuden toimijoita olivat myös Barkerin puuvillatehdas ja Auran sokeritehdas. (Lybeck 1992, 52.) Ensimmäisen maailmansodan tapahtumien seurauksena Suomesta tuli itsenäinen valtio. Maan teollinen toiminta lisääntyi. Maailmansotien jälkeisenä aikana talous kasvoi voimakkaasti ja elintaso nousi. Turkuun syntyi runsaasti uusia työpaikkoja ja

17 ja 1960-lukujen suuri muuttoliike lisäsi kaupungin väkilukua. Alkoi mittava uudisrakentaminen. Noin kaksi vuosikymmentä kestäneen jakson aikana taloudelliset arvot määräsivät pitkälti rakentamistavan. Paljon vanhaa rakennuskantaa purettiin, koska korjausta pidettiin kalliina vaihtoehtona. Tilalle rakennettiin taloudellisesti tuottavampaa tilaa. (Vasama 2002, 127.) Niin sanottujen hullujen vuosien jälkeen vauhti hiljeni ja rakennusten suojeluun alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Tästä esimerkkinä on esimerkiksi 1980-luvulla alkanut Vanhan Suurtorin ympäristön kunnostaminen kulttuuritiloiksi (Kostet 2002, ). 3.2 Krakova Yleistä Krakova sijaitsee eteläisessä Puolassa, Veiksel-joen varrella, noin 300 kilometriä pääkaupungista Varsovasta etelään. Puolan eteläisen rajan muodostavat Tatra-vuoret noin sadan kilometrin päässä Krakovasta. Kaupungin pinta-ala on 327 neliökilometriä (www 2.). Krakova on Puolan kolmanneksi suurin kaupunki Varsovan ja jälkeen. 2 Vuonna 2005 siellä oli asukkaita noin (Kärkkäinen 2005, 36.) Krakovan Vanhakaupunki on pääpiirteissään säilynyt melko muuttumattomana monen vuosisadan ajan. Tosin kaupunkia ympäröinyt muuri on purettu ja nykyisin samalla paikalla keskustaa kiertää Kehäpuisto, Planty, joka sulkee sisäänsä noin kilometrin pituisen ja puolta kapeamman alueen. Vaikka Krakova on laajentunut, on keskustassa säilynyt pikkukaupunkimainen tunnelma. Auto- ja raitiovaunuliikenne ja on nykyisin ohjattu pois Vanhankaupungin alueelta. Jalankulkijoiden lisäksi kaduilla tapaa yhtenään hevosten vetämiä vaunuja, jotka nykyisin kyyditsevät lähinnä turisteja. Kuitenkaan Vanhakaupunki ei ole vain museoitu turistinähtävyys, vaan myös paikallisten asukkaiden käytössä. Vilkas ravintola- ja kahvilakulttuuri on yksi Krakovan tunnetuista piirteistä. Krakova on harvinaisen hyvin säilynyt sotien aiheuttamilta tuhoilta. Kaupungin historiallinen keskus on kuulunut UNESCO:n maailmanperintölistalle vuodesta Tapani Kärkkäisen mukaan Krakova on uusimmissa tilastoissa ohittanut Łódźin asukasluvussa ja on siis Puolan toisiksi suuri kaupunki (www 3.).

18 17 alkaen (www 4.). Vuonna 2000 Krakova oli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista (Landry 2001, 28.). Vuosi 2007 on jälleen juhlavuosi, sillä tulee kuluneeksi 750 vuotta siitä, kun Krakovalle myönnettiin kaupunkioikeudet (Kärkkäinen 2005, 24.) Krakovan historiaa Krakovan keskustassa Wawelin kukkulalla tehdyt arkeologiset kaivaukset ovat osoittaneet, että paikalla on ollut asutusta jo paleoliittisellä kaudella, ekr. Keskiajalla tuotetut kirjoitukset kertovat Puolan valtion synnystä, mainiten myös Krakovan, mutta niissä historiallinen tieto ja legendat sekoittuvat. (Żygulski 2001, 2-4.) Luotettavampaa aineistoa sisältää espanjanjuutalaisen diplomaatin Ibrahim ibn Jakubin matkoillaan keräämät tiedot. Jakub matkusti Prahaan noin vuonna 960 jkr. ja sieltä edelleen läheisiin naapurimaihin. Matkoilla syntyneissä dokumenteissa Krakova mainitaan tärkeänä linnoituskaupunkina. (Żygulski 2001, 7.) Niissä myös kuvataan paikallisen maaseudun antimia yltäkylläisiksi ja kerrotaan slaavilaisten kauppamiesten matkoista seudun läpi esimerkiksi Konstantinopoliin. Tämä sekä arkeologiset löydöt kertovat Krakovan syntyneen ikivanhalle kauppareitille. (Niezabitowski 2007, 103.) Krakovasta tuli Puolan hallinnollinen keskus vuonna 1040 (Niezabitowski 2007, 106). Tässä asemassa se kehittyy suurehkoksi, läntisiä vaikutteita imeväksi kaupungiksi (Żygulski 2001, 17). Kehityksen katkaisi kuitenkin yllättävä tapahtuma, tataarien hyökkäys Krakovaan Suuren osan Aasiaa vallattuaan tataariarmeija tavoitteli nyt Eurooppaa. Kaupunki tuhoutui lähes täysin, mutta Wawelin linna säilyi. Valloittajat eivät viipyneet Krakovassa pitkään, mutta palasivat pian uudelleen. Tällä kertaa puolalaiset sotilaat onnistuivat pysäyttämään hyökkäyksen ja näin katkaisivat valloittajien Läntiseen Eurooppaan suuntaavan tien. Sotajoukot palasivat muutamia kertoja seuraavina vuosina, mutta puolalaiset olivat oppineet puolustautumaan heitä vastaan. (Żygulski 2001, ) Krakovan perusteellisen tuhon jälkeen tapahtunutta jälleenrakennusta varten laadittiin uusi asemakaava, jonka mukainen vanhan kaupungin rakenne on pääpiirteissään edelleen. (Żygulski 2001, 20.) Kaavan laatiminen liittyi kaupungin kannalta merkittävään tapahtumaan; vuonna 1257 Krakova sai kaupunkioikeudet. Kaupunkia ympäröivät muurit rakennettiin ja se sai itsehallinnon sekä oman tuomiolaitoksen.

19 18 (Kärkkäinen 2005, 24.) Krakova oli tuohon aikaan varsin monikulttuurinen kaupunki. Varsinkin saksalaisia uudisasukkaita tuli paljon. Juutalaisia alkoi asettua kaupunkiin viimeistään 1300-luvulla, todennäköisesti jo aiemmin. (Zamorski 2007, 76.) Kasimir Suuri kehitti vallassa ollessaan ( ) Puolaa ja Krakovaa monin tavoin. Krakovaan nousi useita kirkkoja ja muita loistokkaita rakennuksia. Esimerkiksi mahtava Verkahalli rakennettiin torin keskelle. Yksi Kasimirin merkittävimmistä toimista oli yliopiston perustaminen vuonna Aivan Krakovan läheisyyteen Kasimir perusti kaksi uutta kaupunkia, nimeään kantavan Kazimierzin ja Kleparzin luvun lopussa Kazimierziin perustettiin omien kaupunginmuurien ympäröimä juutalaiskaupunki. Sekä Kazimierz että Kleparz liitettiin osaksi Krakovaa vuonna (Żygulski 2001, ) Krakovan kukoistuskausi jatkui myös Kasimir Suuren jälkeen. Kuninkaallisen avioliiton seurauksena Puola ja Liettua muodostivat valtioliiton, jonka pääkaupunki Krakova oli. (Żygulski 2001, 34.) Gotiikan ja Renessanssin aikana kaupunkiin kutsuttiin taiteilijoita ulkomailta toteuttamaan tilaustöitä, joista monet ovat paikoillaan edelleen. Renessanssin aikana kaupungissa työskenteli paljon italialaisia taiteilijoita. (Grodziska 2007, 137.) Kun kuningas Sigismund II:n kuoli ilman kruununperijää vuonna 1572, siirryttiin Puolassa kuninkaan valitsemiseen vaalilla. Ehdokkaaksi sai asettua kuka tahansa aatelismies, myös ulkomailta. (Żygulski 2001, ) Muutaman lyhytaikaisen hallitsijan jälkeen valtaan nousi Ruotsin kuninkaan Juhana III:n ja Katariina Jagellonican poika Sigismund III Vaasa, joka kruunattiin 1587 (Żygulski 2001, ). Sigismundin kaudella Krakovan asema muuttui merkittävästi, koska Sigismund muutti hovin Varsovaan. Krakovan merkitys symbolisena pääkaupunkina kuitenkin säilyi, sillä perinteen mukaisesti kuninkaat kruunattiin yhä Wawelin katedraalissa. (Grodziska 2007, 140.) Krakova jäi syrjään vallan näyttämöltä ja seuraavat vuosisadat toivat tullessaan myös tuhoisia katastrofeja luvun puolivälissä kaupunkia koetteli musta surma, joka tappoi noin henkeä Krakovan seudulta (Żygulski 2001, 61.). Ruotsalaisten hyökkäys kaupunkiin vuonna 1655 aloitti tuhoisien sotien sarjan, joka päättyi 1795

20 19 Puolan valtion kaatumiseen. (Krasnowolski 2007, 32.). Viimeinen kohtalokas isku oli preussilaisten miehitys, jonka seurauksena kuninkaan kruunu ja valtikka sulatettiin ja näin tuhottiin Puolan valtiolliset symbolit (Żygulski 2001, 78.). Napoleonin voittoisien taistelujen seurauksena Puolan valtiollinen ydin muodostettiin uudestaan Varsovan herttuakunnan muodossa (Żygulski 2001, 79.) luvun alussa Wienin kongressissa päätettiin muodostaa Puolan kuningaskunta, jonka kuningas oli Venäjän tsaari. Krakovasta tuli muodollisesti vapaakaupunki. Olot vapaakaupungissa eivät tyydyttäneet kansalaisia ja Krakovasta tuli isänmaallisten liikkeiden tyyssija. (Żygulski 2001, 80.) Vastauksena lukuisiin kansannousuihin Itävalta lopulta pommitti Krakovaa ja teki lopun sen muodollisesta itsenäisyydestä 1848 (Żygulski 2001, 81.). Krakova kuului edelleen Itävallalle, jonka vallassa se oli ollut vuodesta 1772 alkaen lyhytaikaisia keskeytyksiä lukuun ottamatta. Itävaltalaiset suorittivat kaupungissa huomattavia uudistuksia. Ehkä merkittävin oli keskiaikaisten kaupunginmuurien tuhoaminen kaupungin kasvun tieltä 1800-luvulla. Vain noin 300 metrin pituinen pätkä muuria jätettiin paikalleen. Muurien paikalle rakennettiin kehäpuisto, joka edelleen ympäröi kaupungin vanhaa keskustaa. (Żygulski 2001, 83.) Galitsian maakunta, johon Krakovakin kuului, sai laajan autonomian vuonna 1866, joka kesti vuoteen 1918 asti (Krasnowolski 2007, 40.). Krakova oli Puolan kaupungeista ainoa, jossa puolalainen kulttuuri sai kehittyä ilman suuria rajoituksia. Kulttuurielämä nousi uuteen kukoistukseen ja tieteiden alallakin tapahtui kehitystä. (Kärkkäinen 2005, 28.) Tällä ajalla alkoi kehittyä myös Krakovan turismi, jota vauhditti 1844 alkanut rautatien rakentaminen. Itävalta-Unkarin kulttuuri ja erityisesti Wienin läheisyys vaikuttivat krakovalaisten elämään. Kahvilakulttuuri kotiutui Krakovaan ja veti puoleensa taiteilijoita ja älymystöä. (Kärkkäinen 2005, 29.) Ensimmäisessä maailmansodassa Puola sai itsenäisyyden. Pääkaupungiksi tuli Varsova, joka alkoi vetää puoleensa kulttuurin vaikuttajia. (Kärkkäinen 2005, 30.) Krakova selvisi sodan aiheuttamasta tuhosta hiljalleen ja II:sta maailmansotaa edeltäneellä vuosikymmenellä Krakovan tiede- ja taide-elämä kukoisti jälleen hetkellisesti (Żygulski 2001, ). Toisessa maailmansodassa Saksa valloitti Puolan nopeasti. Joukot saapuivat Krakovaan ja kaupunki oli pian julman terrorin kohteena. (Żygulski 2001, 119.). Kaupunkia johti kenraalikuvernööri Hans

21 20 Frank, joka asettui asumaan Wawelin linnaan. Kaupunki jaettiin neljään alueeseen: saksalainen alue, puolalais-saksalainen alue, puolalainen alue ja juutalainen alue eli getto. (Krasnowolski 2007, 44.) Alkoi systemaattinen kansanmurha, jonka pääkohteena oli juutalaisväestö, mutta myös muut puolalaiset sekä muiden maiden kansalaiset. Lähiseudulle rakennettiin lukuisia keskitysleirejä, joista kuuluisin on nykyisin museona toimiva Auschwitz. (Żygulski 2001, ) Kouluja ja kulttuurilaitoksia suljettiin tai muutettiin saksalaisten omaan käyttöön. Muun tuhon lisäksi saksalaiset ryöstelivät Krakovan taideaarteita. (Żygulski 2001, ) Neuvostoliitto hyökkäsi Krakovaan tammikuussa Yllättäen saksalaiset poistuivat paikalta ilman vastarintaa ja kaupunki säästyi aineelliselta tuholta. (Żygulski 2001, 132.) Puolalaiset eivät juuri voineet riemuita natsivallan kukistumisesta, sillä maa kuului sodan jälkeen kommunistisen Neuvostoliiton etupiiriin ja tulevaisuus toisen mahtivallan alaisena tuntui uhkaavalta. Lähes kaikki kaupungit olivat raunioina ja edessä oli valtava jälleenrakennustyö. Lisäksi Puolan rajat olivat sodan jälkeen siirtyneet huomattavasti sekä idässä että lännessä ja tästä seurasi laajamittainen uudelleenasuttaminen. (Żygulski 2001, 133.) Kommunistinen järjestelmä vaikutti paitsi ihmisten jokapäiväiseen elämään, myös kaupunkikuvaan. Krakovan läheisyyteen maaseudulle rakennettiin valtava terästehdas ja sen työntekijöitä varten sosialistisen ideologian mukainen mallikaupunki Nowa Huta. Tehtaan tarkoitus oli palvella Neuvostoliiton valmistautumista seuraavaan sotaan. Teollisuuden päästöt tekivät Krakovasta erittäin pahoin saastuneen kaupungin. Nykyisin Nowa Huta kuuluu Krakovaan. (Żygulski 2001, 134.) Krakovan taide-elämä sai kehittyä myös kommunismin aikana, tosin sensuurin alaisena. Kulttuurin avulla suodatettiin epätyydyttävää todellisuutta. Esimerkiksi kabareessa poliittinen satiiri oli yleistä. (Żygulski 2001, 138). Muutenkin krakovalaiset vastustivat valtajärjestelmää näkyvästi. Nowa Hutasta tuli eräänlainen vastarinnan keskittymä, jossa erityisesti älymystö ja opiskelijat järjestivät mielenosoituksia (Żygulski 2001, 144.). Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen muutos Krakovassa ja koko Puolassa oli nopeaa. Krakovaan perustettiin uudenlaisia kulttuuri-instituutioita, kuten esimerkiksi kansainvälisen kulttuurin keskus ja japanilaisen taiteen ja tekniikan keskus. Krakova

22 21 oli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista vuonna Kaupungin katuja ja rakennuksia on kunnostettu ja joukkoliikennettä kehitetty. Keskustorinkin ilme koheni ja nykyisin se toimii jälleen kaupungin vireänä keskuspaikkana. (Kärkkäinen 2005, 35.) Legendojen Krakova Krakovan pitkään historiaan liittyy paljon legendoja kertomuksia, jotka ovat suureksi osaksi tarua. Monilla niistä on jonkinlainen yhteys todellisiin tapahtumiin, mutta kertomukset ovat ajan kuluessa värittyneet tarunomaisilla aineksilla. Useat legendat liittyvät henkilöihin, joista on myös historiallista tietoa. Esimerkiksi Puolan varhaiset kuninkaat ovat useiden kertomusten päähenkilöitä. Jotkut legendojen kertomista tapahtumista voisivat olla täysin mahdollisia, mutta totuudenmukaisuudesta ei ole varmuutta. Joidenkin nykyaikana vietettävien juhlien taustalla on tietty legendaarinen aihe. Krakovan kaupungin nimen alkuperästä ei ole oikeaksi todistettua tietoa, mutta useat legendat kertovat Krakovan kaupungin perustajasta, kansan rakastamasta prinssistä nimeltä Krak tai Krakus. Palvotun hallitsijan kuoltua kansa rakensi tälle hautakummun, joka on säilynyt näihin päiviin asti. Se tunnetaan nimellä Krakuksen kukkula ja siellä vietetään edelleen Rękawka-juhlaa, joka liittyy tarinaan Krakuksesta. (Grodziska 2007, 131.) Toiset tarinat kertovat prinsessa Wandasta, joka oli Krakuksen lapsenlapsi. Onnistuttuaan pelastamaan maansa vierailta sotajoukoilta Wanda uhrasi oman henkensä Veiksel-jokeen heittäytymällä, koska uskomuksen mukaan vakavasta uhkasta selviäminen vaati ihmishengen uhraamisen jumalille. Sureva kansa rakensi myös Wandalle hautakummun, joka sekin on edelleen olemassa. (Basiura, 1998, ) Prinssi Krakus liittyy myös tarinaan, joka on ehkä kaikkein tunnetuin Krakovan legendoista. Se kertoo lohikäärmeestä, jonka sanotaan asuneen Wawelin kukkulan alapuolella sijaitsevassa luolassa. Lohikäärme söi ihmisiä ja sai muuten niin rauhallisen kaupungin asukkaat pelon valtaan. Krakus ja muut kansalaiset yrittivät turhaan tappaa lohikäärmettä mutta tuloksena oli vain lisää menetettyjä ihmishenkiä. Lopulta prinssin luokse tuli nuori suutari, joka ilmoitti keksineensä keinon;

23 22 lohikäärmeelle syötettiin rikillä ja tervalla täytetty lammas. Peto lankesi ansaan ja söi lampaan. Myrkyt saivat aikaan niin pahan poltteen sen vatsassa, että se joi Veikselin vettä kunnes halkesi ja kuoli. Suutari sai palkkioksi prinsessan vaimokseen eivätkä hirviöt enää koskaan häirinneet krakovalaisten elämää. Lohikäärme elää myyttinä edelleen ja se myös kaupungin symboli, johon ei voi olla törmäämättä Krakovassa. (Basiura 1998, ) Nykyään Wawelin juurella on myös lohikäärmettä esittävä veistos. Wawelin kukkula on monien legendojen tapahtumapaikka. Wawel-myyttiin kuuluu, että Hindujen mukaan Wawel on yksi maailman seitsemästä pyhästä paikasta. Legenda kertoo, että ennen ihmisten tuloa maailmaan jumala poimi maasta seitsemän kiveä, latasi ne jumalallisella energialla ja heitti kivet maahan. Paikkoihin, joihin nämä chakra-kivet putosivat, tulisi syntymään loistokkaat kaupungit, joilla on erityinen rooli maailman historiassa. Nämä kaupungit ovat myös jumalallisen energian ikuisesti suojelemia. (Basiura 1998, 27.) Wawelilla sanotaan olevan muitakin suojelevia ja onnea tuottavia kappaleita. Sellaisia ovat katedraalin sisäänkäynnin yläpuolelle vahvoilla ketjuilla kiinnitetyt luut. Kansa piti niitä aikoinaan paikalla asuneen jättiläisen luina, mutta tiede selittää niiden olevan muinaisten suurten eläinten jäänteitä. Uskomuksen mukaan maailmassa säilyy rauha niin kauan kuin luut pysyvät paikallaan. (Basiura 1998, ) Sanotaan myös, että katedraalin kellotornin valtava kello tuottaa onnea sille joka koskettaa kellon kieltä ja samalla esittää mielessään toivomuksen (Basiura 1998, 34.). Vanhankaupungintorin laidalla olevan Mariankirkon tornit ovat harvinaisella tavalla erikorkuiset. Tarut kertovat syyn tähänkin. Niiden mukaan kirkkoa rakentaneet arkkitehtiveljekset kilpailivat nopeudesta tornien rakentamisessa. Kun veljeksistä vanhempi sai torninsa valmiiksi, hän juhlisti tilannetta kutsumalla veljensä majataloon viinilasilliselle. Ilta päättyi kuitenkin riitelyyn, jossa nuorempi veli sai surmansa. Hänen rakentamansa torni oli pitkään keskeneräinen, sillä kukaan ei halunnut ikävän tapahtuman jälkeen koskea siihen. Lopulta päätettiin vain kattaa torni kupolilla. (Basiura 1998, ) Mariankirkon tornista tasatunnein soitettava merkkisoitto on eräs Krakovan tunnuspiirteistä. Sävelmä katkeaa erikoisella tavalla kesken. Legendan mukaan tämä

24 23 johtuu siitä, että tataarihyökkäyksen aikana nuoli lävisti soittajan kurkun. (Gut 1994, ) Toinen piirre, jolta Krakovassa ei voi välttyä, on torilla parveilevat pulut. Niihin liittyy legenda, jonka mukaan ne ovat erään ruhtinaan hoviväkeä, jotka noita muutti puluiksi (Kärkkäinen 2005, 98.). Ehkä tämän tarinan vuoksi krakovalaiset suhtautuvat puluihin niin suopeasti, että ruokkivat niitä toreilla ja puistoissa. Kuva 1. Puluja ruokitaan Vanhankaupungintorilla.

25 24 4 KAUPUNKI-IMAGOJEN ELEMENTTEJÄ 4.1 Turun kaupunki-imago Suomen vanhin kaupunki Turkua luonnehdittaessa mainitaan usein, että se on Suomen vanhin kaupunki ja entinen pääkaupunki. Nämä seikat ovat pitkään olleet hallitsevia Turun kaupunkiimagossa. Topi Antti Äikäs toteaa, että esimerkiksi 1900-luvun alkupuolen kouluopetuksessa Turku esitettiin suomalaisen kaupunkikehityksen synnyinsijana. Sen lisäksi historian näkyvyyttä kaupunkikuvassa on viimeaikoinakin nostettu tietoisesti esiin, kun on oivallettu sen mahdollisuudet positiivisena imagotekijänä. (Äikäs 2001, 129.) Erityisesti on hyödynnetty Turun keskiaikaista kaupunkihistoriaa (Äikäs 2001, 134.). Käytännössä tämä on tapahtunut Turun historiallisen ytimen visuaalisen ilmeen ja toiminnallisuuden kehittämisenä (Äikäs 2001, 136.). Varhaisissa oppikirjoissa Turkua esittelevä kuvamateriaali rajoittui yleensä kuviin Turun linnasta ja tuomiokirkosta (Äikäs 2001, 129.). Nämä kohteet nousevat edelleen esiin Turkua käsittelevissä opaskirjoissa ja muussa esittelytarkoitukseen tehdyssä materiaalissa. Vanhimpina säilyneinä rakennuksina niillä onkin kiistaton asema historiasta kertovina muistomerkkeinä. Myös Pekka Virtasen teoksessa Kaupungin imago kuvaesimerkkinä Turusta on kuva, jossa näkyy tuomiokirkko ja Aurajokea. Kuvatekstissä todetaan, että kyseiset elementit yhdessä linnan kanssa luovat yleistä mielikuvaa Suomen vanhimmasta kaupungista. (Virtanen, P. 1999, 23.) Hallinnollinen, kirkollinen ja sivistyksellinen keskus Turun linna perustettiin 1280-luvulla Aurajoen suulle Ruotsin kruunun hallintoa turvaamaan. Linna on saanut nykyisen muotonsa monien eri vaiheiden kautta. Linnan loistokausi oli vuosina Tällöin Suomen käskynhaltijana toimi Juhana- Herttua. Hänen puolisonsa, Puolan kuninkaan sisaren Katariina Jagellonican mukana Turkuun kantautui vaikutteita mannermaisesta renessanssihovista. Linnan keskiaikaisten tilojen yläpuolelle rakennettiin komea asuinkerros suurine lasiikkunoineen. Turun linna paloi pahasti vuonna Se rakennettiin uudelleen, mutta

26 25 joutui vähitellen rappiolle ja kärsi myös jatkosodan pommituksissa Jo ennen sotia alkaneet kunnostustyöt jatkuivat vuoteen 1980 asti. (Louhenjoki-Schulman ja Hedenström 2003, 73.) Linna on nykyisin museona. Turun tuomiokirkon rakentaminen alkoi 1200-luvun loppupuolella, samoihin aikoihin linnan perustamisen kanssa. Kivikirkko rakennettiin aiemman puukirkon perustuksille ja vihittiin käyttöön vuonna Kirkko laajeni novgorodilaisten tuhotöiden jälkeen vuonna 1318 ja jälleen 1400-luvulla, jolloin siitä tuli valtava kolmilaivainen rakennus. Sivuilla olleiden kappeleiden johdosta laivoja oli oikeastaan viisi. Myöhemmin kappelit muutettiin piispojen ja sotilashenkilöiden haudoiksi. Nykyiset mitat kirkko saavutti 1500-luvulle tultaessa. Tuomiokirkko kärsi Turun useissa tulipaloissa ja vuoden 1827 suurpalo tuhosi koko sisustan sekä tornin. Vuonna 1831 torni sai C.L. Engelin suunnitteleman uuden huipun. Turun tuomiokirkko on Suomen ainoa keskiaikainen katedraali ja siksi sekä historiallisesti että rakennustaiteellisesti merkittävä monumentti. (Louhenjoki-Schulman ja Hedenström 2003, ) Tuomiokirkon ympäristöä voidaan sanoa suomalaisen sivistyksen kehdoksi, sillä kirkon vieressä toimi Suomen ensimmäinen koulu, Turun katedraalikoulu luvulla Suomen ensimmäinen yliopisto, Turun akatemia, aloitti toimintansa kirkon tuntumassa. (Louhenjoki-Schulman ja Hedenström 2003, 72.) Akatemia siirrettiin Helsinkiin, mutta Turulla on yhä vahva asema suomalaisten yliopistokaupunkien joukossa. Turku sai uuden yliopiston vuonna 1920 ja sen lisäksi samaan aikaan perustetun, Suomen ainoan ruotsinkielisen yliopiston Åbo Akademin. (Virmavirta 2004, 42.) Kauppapaikka Turun historiapainotteisen imagon kannalta merkittävä paikka on Vanha Suurtori ympäristöineen. Se on Turun ja koko Suomen ainoa kaupunginosa, jossa on säilynyt keskiaikaisia piirteitä (Louhenjoki-Schulman ja Hedenström 2003, 75.). Torin muoto ja siihen liittyvä kaupunkirakenne edustaa erityistä asemakaavatyyppiä, joka on tuttu muista Itämeren alueen kaupungeista. Kaavaa pidetään tietoisen asemakaavoituksen tuloksena, yhdellä kertaa syntyneenä. Torin tärkein rakennus on raatihuone sen itäpäässä. Raatihuoneen rakennusajankohtaa ei tiedetä varmasti, mutta uusimpien

27 26 arkeologisten tutkimusten mukaan samalla paikalla on ollut jo 1300-luvun puolivälissä hallintoa palvellut rakennus (Kostet 2002, 28.). Samalta ajalta on peräisin myös torilta lähtevä Luostarin Välikatu, joka on nykyisin Turun ainoa keskiaikainen kaupunkitila (Äikäs 2001, 128.). Suurtorilla oli keskeinen asema kaupungissa aina Turun suurpaloon asti. Uudessa Engelin asemakaavassa torin ja tuomiokirkon ympäristö muotoiltiin suureksi puistoksi ja uusi päätori avattiin Aninkaisten puolelle kaupunkia. Näin Suurtori menetti asemansa kaupungin hallinnollisena keskuksena. (Kostet 2002, 55.) Torin rakennukset tuhoutuivat pahoin palossa. Raatihuoneen muuratut seinät havaittiin kuitenkin säilyttämisen arvoisiksi ja rakennusta korotettiin uudelleenrakentamisen yhteydessä. Maistraatti muutti viereiseen Brinkkalan taloon. (Kostet 2002, ) Seuraavalla vuosisadalla Suurtorin ympäristössä toimi esimerkiksi teollisuusyrityksiä ja poliisilaitos. Alueen yleisilmeeseen ei kiinnitetty huomiota ja se pääsi rapistumaan. Onneksi torinseudun asemakaava säilyi muuttumattomana pitkään. Rakennuskiellossa se oli vuodesta 1959 alkaen. (Kostet 2002, 59.) Suurtorin alueen kunnostamiseen ja elävöittämiseen tähtääviä suunnitelmia alettiin kehittää 1970-luvulla. Tavoitteena oli saada historiallisesti arvokas alue jälleen aktiiviseksi osaksi kaupunkia. Kulttuuritoimintoja pidettiin alueen luonteeseen sopivana käyttötarkoituksena. (Vasama 2002, 131.) Pitkällisen prosessin tuloksena peruskorjaustyöt aloitettiin vuonna 1985 Vanhan raatihuoneen talosta (Laaksonen, T. 2002, 203). Samana vuonna kaupunginhallitus päätti luovuttaa Brinkkalan talon tilat kulttuuritoimen käyttöön ja uuden kulttuurikeskuksen toiminta alkoi (Vasama 2002, 143.). Nykyisin Suurtorin rakennuksissa toimii esimerkiksi Turun taidelainaamo, Kansainvälinen kohtauspaikka ja Kirjakahvila. Alueella on näyttely- ja juhlatiloja sekä pieniä käsityöläisten puoteja. Rakennusten lisäksi myös torialuetta on ehostettu. Pihoja peittänyt asfaltti ja autojen pysäköintipaikat poistettiin ja alue sai yhtenäisen mukulakivipäällysteen. Vuonna 2000 rakennettiin torin reunaan ympäristötaideteos Ajan virta muistuttamaan paikalla aiemmin sijainneiden rakennusten seinälinjasta (Äikäs 2001, 136.). Turun historiasta kertovaan kokonaisuuteen kuuluu myös läheinen Aboa Vetus -museo, jonka kellarissa voi nähdä ainutlaatuisia maan alta sattumalta paljastuneita keskiaikaisten rakennusten raunioita (www 5.).