IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU"

Transkriptio

1 (6) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja kannanottoja on tullut erittäin paljon. Kaikki esitykset ovat nähtävissä kunnan kotisivuilla Ideamyllyssä esille nousseiden esitysten, aloitteiden, asioiden ja kannanottojen valmistelun käynnistämisestä vastaa kunnanhallituksen viestintäjaosto. Viestintäjaosto tekee näitä jatkovalmistelun päätöksiä useammalla kokoontumiskerrallaan. Valmistelu vastuutetaan sille toimielimelle / palvelukeskukselle / vastuualueelle, jonka toimialaan asia kuuluu. Silloin kun asia on useamman yhteinen, valmistelun vastuuttaminen ratkaistaan erikseen asiakohtaisesti. Viestintäjaoston päätöksen mukaisesti vastuutettu valmistelu toimitetaan toimielimelle / palvelukeskukselle / vastuualueelle tämänmuotoisella lomakkeella. Valmisteltavaksi toimitettava esitys / aloite / asia / kannanotto pyritään kuvaamaan joko se suoraan kopioiden tai muutoin mahdollisimman hyvin kuvaten.

2 2(6) VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS: Otsikko: 23_UIMAHALLIN RAKENTAMINEN Esitys / aloite / asia / kannanotto: Useita kymmeniä ehdotuksia uimahallin puolesta (yhdistelmä jäljempänä) Perustelut jatkovalmistelulle: Käynnissä ja valmisteluvaiheissa (piha-alueet, jääliikuntakeskus) sekä selvitysvaiheessa (uima-allas / -halli) olevien hankkeiden yhteensovittaminen. Päätöksentekijä: Viestintäjaosto Päätös : Selvitetään, onko mahdollisen jääliikuntakeskuksen yhteyteen tai muualle aiemmin mainitun liikuntapuiston alueelle tilankäytöllisesti ja toiminnallisesti sijoitettavissa myös myöhemmin toteutettuna uima-allas / -halli. Päätös : Jaosto tarkentaa päätöstään esittämällä kunnanhallitukselle, että kunnan omistuksessa olevan koulukeskusalueen (Tolppila, Laaksola, lukio ja kirjasto) osalta aloitetaan välittömästi tilankäytöllinen ja toiminnallinen kokonaissuunnittelu, jossa selvitellään edellä mainittujen kunnan toimintojen mahdollisen Karstula Areena Oy:n jääliikuntakeskuksen sekä mahdollisen uima-altaan / -hallin tilatarpeet sekä esitetään alueen käyttösuunnitelma. Lähetetty jatkovalmisteltavaksi: - sähköpostilla kenelle JH -> kunnanhallitus - aikataulu syksy 2010

3 UIMAHALLIIN LIITTYVÄT KANNANOTOT Uimahalli jäähallin yhteyteen. UIMAHALLI Uimahalli ym. Vesivirkistyspiste jäähallin yhteyteen. Jäähalli/Uimahalli keskusteluun sen verran, että eikö olisi varminta hankkeissa edetä uimahalli edellä. Uimahallin käyttäjät ovat ikäjakaumaltaan vauvasta vaariin - jäähalli varsin pienen käyttäjäkunnan tarpeisiin. Uimahalli säästää huomattavasti terveydenhuoltomenoja, mm. sydänvoimistelu ryhmät voivat kuntoilla tosi tehokkaasti vedessä. Uimahalli tai kuljetus muualle uimaan. Uimahalli jäähallin sijasta. Kiitoksia uimahallimatkoista Saarijärvelle ja sorasta pihateille. Uimahalli (kuntosali) enemmän käyttäjiä vauvasta vaariin + liikuntarajoitteiset ja kaiken kuntoiset. Uimahalli mieluumin kuin jäähalli, koska tästä hyötyvät kaikenikäiset kuntalaiset myös vammaisryhmät. Riittäisi esim. terapia-allas ja yksi-kaksi rataa. Työllistäisi valvonta-, siivoushenkilöitä, liikuntaalaa, kahvion pitäjää. 3(6) Huom. Ei jäähallia, vaan uimahalli. Palvelee paremmin monia ikäluokkia ja liikuntarajoitteisia. Kiitos. Jäähallin sijasta uimahalli. Hyvät kuntapäättäjät. Uimahallin puolesta: lisääntyvä vanhuusväestö, ylipaino, nivel- ja liikuntaelinsairaudet, tämä porukka tarvitsee uimahallin. Ei jäähallia! Mielummin sopivan kokoinen väestöpohjaan suhteutettu uimahalli, palvelee huomattavasti suurempaa käyttäjämäärää. Ei tarvita 50 metrisiä ratoja. Uimahalli palvelis kaikkea ihmisiä! Ui-ma-hal-li. Minä ja perheeni käytettäs ahkerasti. Ehkäpä joku toinenkin. Uimahalli olisi erittäin hyödyllinen, sitä voisi käyttää kaikki kuntalaiset vauvasta vaariin. Josko saataisiin kuntalaiset innostumaan liikunnasta/kuntoilusta. Siitä tulisi säästöä terveysmenoista, kun väki olisi paremmassa kunnossa. Yhteistyö Saarijärven kanssa; Saarijärvi-Karstula jääkiekko/jääurheilu ja uimahallimatkat. Uimahalli välittömästi jääliikuntakuntokeskuksen jälkeen samalla reseptillä. Honkakylä Hämeenniemeen. Yhteinen uimahalli terveyskeskuksen ja seniorihotellin kanssa. (Liitetään uimahalli-ideaan). Uimahalli Karstulaan, väestö vanhenee, uimahalli palvelee kaiken ikäisiä. Myös iltaisin linja-

4 autoyhteys uimahallille. Kuntosali uimahallin yhteyteen. Karstulan kunnan uimahallikuljetukset erinomainen asia. Karstula tarvitsee uimahallia ikärakenteen huomioon ottaen. Mummot ostelee muutenkin liukuesteitä kengänpohjiinsa talviaikaan, ei tarvitse mennä jäähalliin luistelemaan, hyvä kun pysyy tiellä pystyssä. Vesiliikunta tukee terveyden edistämistä vauvasta vaariin. Ei jäähallia Karstulaan, vaan uimahalli. Käyttäjät vauvasta vaariin ja varmasti muitakin kuin Karstusia. Uimahallikuljetukset edelleen Saarijärvelle. Uimahallikyyditykset edelleen Saarijärvelle. Ui-ma-hal-li. Lisätään istutuksia Rantatielle (piirrosehdotus). Toivon uimahallia. 4(6) Kesä- ja osittaisena syys-, talvi-, ja kevät- Karstusena kaipaan uimahallia. Vaatimatonkin riittää, lapset ja vanhat (joiden lukumäärä on lisääntynyt) tyytyvät pieneen, siistiin ja kauniiseen. (Nimim. "Ehkä eläkkeellä Karstulaan kokonaan") Tärkeä uimahalle, ei siitä monikaan hyödy jäähallista, vainnuoret Uimahalli! Vaikka karstula areenaan Uimahalli, vanhukset pääsisivät helpommalla Uimahalli Ei jäähallia karstulaan! uimahalli Uimahallia kaivattaisi myös ettei tarvitse lähteä naapurikuntaan. Uimahalli on monille tärkeämpi kuin suunniteltu jäähalli. Uimahallissa toteutetaan Kelan kuntoutusta. Kyllä uimahalli olisi hyvä.täällä on paljon, jotka haluaa uida kotikunnassa. Vaikka pienikin uima-allas,jossa voi pitää "nonstoppina" uimakouluja läpi vuoden sekä aikuisille ettälapsille. Vakituiseen työsuhteeseen uimaopettaja. Lopun ajan allasta voisi käyttäävaikka koululiikuntaan ja allasterapiaan. Toivon uimahallia. (Useita toivomuksia) Uima-allas. Tehkää järkevä teko.

5 5(6) Päätöksentekijä: Kunnanhallitus Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi oheisen yhteenvedon ja hyväksyi viestintäjaoston esityksen asian jatkovalmistelusta. Jatkovalmistelussa selvitettävä: Mitä kaikkia toimintoja alueelle mahdollisesti on tulossa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä? Miten kokonaisuus ottaa huomioon erilaiset toteuttamisvaihtoehdot? Valmisteluvastuu: Jukka Hiltunen Valmistelija(t): Jukka Hiltunen Valmistelussa selvitetty (lyhyt kuvaus alla tai erillinen liite): Keskustan alueen kokonaissuunnittelu käynnissä. Sivistyslautakunta asettanut ryhmän selvittämään koulukeskusalueen tilankäyttöä. Jääliikuntakeskuksen rakentamistilanne avoin. Päätösehdotuksen tekijä: Jukka Hiltunen Päätösehdotus: Tilanne merkitään tiedoksi. Päätöksentekijä ja päivämäärä: Viestintäjaosto Hyväksyttiin. Lähetetty jatkovalmisteltavaksi / edelleen käsiteltäväksi: - sähköpostilla kenelle JH - aikataulu Asiaan palataan, kun Karstula Areena Oy:tä koskevat päätökset tehty.

6 Päätösehdotus (päätösehdotuksen tekijä): Jukka Hiltunen: Kunnanhallitus toteaa koosteen osalta valmistelun olevan vielä kesken ja merkitsee valmistelutilanteen tiedoksi. Päätöksentekijä: Kunnanhallitus Hyväksyttiin. Lähetetty jatkovalmisteltavaksi / edelleen käsiteltäväksi: - sähköpostilla kenelle JH, SJR - aikataulu kevään aikana 6(6)

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 1.7.2010 8.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia.

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 23.8.2010 9.9.2010 1(6) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 26.8.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(8) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 26.8.2010 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 26.8.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 14.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 14.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 14.9.2010 1(6) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 8.3.2011 21.3.2011 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 28.9.2010 5.10.2010 19.10.2010 14.2.2011 8.3.2011 23.1.2011 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on

Lisätiedot

(7) kotisivuilla

(7) kotisivuilla 14.9.2010 14.2.2011 8.3.20111 21.3.2011 10.5.2011 16.5.2011 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 4.4.2011 2.5.2011 23.5.2011 30.5.2011 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 18.8.2010 8.9.2010 28.9.2010 5.10.2010 25.10.2010 23.12.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(6) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS:

VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS: 28.9.2010 5.10.2010 19.10.2010 14.2.2011 8.3.2001 21.3.2011 1(5) VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS: Otsikko: 45_KUNTATIEDOTTAMINEN KUNTAKUVA (yhdistelmä useamman valmistelukoosteen

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 14.9.2010 1(6) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 24.8.2010 10.9.2010 1(6) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita,

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 148 Kunnanhallitus 20.05.2013

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 24.8.2010 10.9.2010 19.1.2011 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(8) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 14.9.2010 28.9.2010 5.10.2010 19.10.2010 8.3.2011 21.3.2011 1(13) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 15

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 15 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 15 Vanhusneuvosto 26.08.2015 AIKA 12:00-13:30 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 VANHUSNEUVOSTON TÄRKEÄNÄ PITÄMIÄ PAINOPISTEALUEITA JA ASIOITA

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS:

VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS: 1.7.2010 28.9.2010 5.10.2010 25.10.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(6) VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS: Otsikko: 6_TORI KARSTULAAN KESKUSTAN IDEASUUNNITTELU Esitys /

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin Tarkastuslautakunta

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin Tarkastuslautakunta SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin 10.1.2018 Tarkastuslautakunta Aika: Keskiviikkona 17.01.2018 kello 09.00 Kahvi kokoushuoneessa klo 8.45 Paikka: Kunnanhallituksen huone Päätöksentekotapa:

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 14.9.2010 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 10) Elinkeinojaosto Kaupunkikehityksen ja elinkeinoasioiden ajankohtaiskatsaus

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 10) Elinkeinojaosto Kaupunkikehityksen ja elinkeinoasioiden ajankohtaiskatsaus Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 ( 10) Aika 18.03.2019, klo 08:47-10:39 Paikka Hotelli Valjus Kokoustila Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10 Kajaanin

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KATSAUS NEUVOSTON KULUNEESEEN

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KATSAUS NEUVOSTON KULUNEESEEN ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vanhusneuvosto 01.02.2017 AIKA 14:00-15:10 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KATSAUS NEUVOSTON KULUNEESEEN 3 TOIMINTAKAUTEEN 2 KATSAUS KUNNAN

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Vakiovaraukset JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT. Sivu 1 / 8 03.08.2015-26.06.2016

Vakiovaraukset JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT. Sivu 1 / 8 03.08.2015-26.06.2016 Sivu 1 / 8 WELLAMO RYHMÄ 2 17:30-19:00 Laturi / omatoiminen uintivuoro 31.08.2015-25.04.2016 Sivu 2 / 8 WESIHIISI LASTENALLAS LASTENALLAS 17:30-18:00 Erityislasten uintikurssi 14.09.2015-09.05.2016 LASTENALLAS

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.5.2017 kello 18.15-18.35 KOKOUSPAIKKA Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.9.2018 48 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Valtuustoaloitteiden jättäminen... 3 3. Kuntalaisten aloiteoikeus... 3 3.1 Kuntalain

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 Vanhusneuvosto AIKA 22.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

alkaen lippua 10 %:n alennus yli 50 lippua 20 %:n alennus

alkaen lippua 10 %:n alennus yli 50 lippua 20 %:n alennus UINTI 1.1.2019 alkaen 10-49 lippua 10 %:n yli 50 lippua 20 %:n aikuiset 1 krt 10 krt 20 krt 30 krt 40 krt 50 krt 100 krt 5,50 49,50 99,00 148,50 198,00 220,00 440,00 10-49 lippua 10 %:n yli 50 lippua 20

Lisätiedot

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10 Aika 24.10.2017 klo 16:30 Paikka Toivakan kirjasto Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 29 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 30 Esityslistan hyväksyminen 4 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 1/ Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Ruoveden kunta Pöytäkirja 1/ Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, Ruoveden kunta Pöytäkirja 1/2018 1 Elinvoimalautakunta Aika 09.01.2018 17:00-20:02 Paikka Ruoveden kunnanviraston valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 18.10.2016 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8 Vanhusneuvosto 01.06.2017 AIKA 14:00-15:00 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT Kunnanhallitus 31 11.02.2019 OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN 24.1.2019 13 MUUT ASIAT KH 11.02.2019 31 Kunnanhallituksen puheenjohtaja on tehnyt 5.2.2019 ilmoituksen otto-oikeuden

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 6.9.2018 131 Kokousaika Torstai 6.9.2018 klo 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 24.10.2016 klo 12.30 14.30 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Päytäkirjan

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/2018 Tarkastuslautakunta

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/2018 Tarkastuslautakunta KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/2018 Kokousaika Tiistai 12.6.2018 klo 13.00 17.30 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan koulutustilat, Neuvotteluhuone 1, HUOM. paikka Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 41 3

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen(ohm 132 b)

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen(ohm 132 b) Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Yhteistoimintaelin 19 13.10.2014 Kunnanhallitus 267 27.10.2014 Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 39 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus-

Lisätiedot

Matti Lohen koulu, Rautalampi 30.11.2009

Matti Lohen koulu, Rautalampi 30.11.2009 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 9 / 2009 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 18.11.2009 klo 17.00 18.00 Matti Lohen koulu Sirpa Jalkanen Pertti

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi. JUVAN KUNTA Kunnanvaltuusto 52 01.10.2018 VALTUUSTOALOITTEET 1.10.2018 143/00.02/2018 KVALT 01.10.2018 52 (Asian valmistelija hallintojohtaja Antti Kinnunen, puh. 0400 121 261) Juvan Kristillisdemokraattinen

Lisätiedot

Keskiviikko klo Matti Lohen koulu

Keskiviikko klo Matti Lohen koulu RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 8/ 2014 Sivistyslautakunta Sivu 1 (11) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 19.11.2014 klo 17.00-18.30 Matti Lohen koulu Anu Hotti Pirkko

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Vammaisneuvosto 04.05.2015 AIKA 17:00-19:05 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 11 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25 Elinkeinojaosto 25 21.03.2017 Kaupunginhallitus 175 03.04.2017 Kaupunginhallitus 340 03.07.2017 Kaupunginhallitus 355 24.07.2017 Kaupunginhallitus 387 14.08.2017 Yhteistyötoimikunta 28 24.08.2017 Savonlinnan

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Vanhusneuvosto. AIKA klo 14:00-15:30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Vanhusneuvosto. AIKA klo 14:00-15:30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 17 Vanhusneuvosto AIKA 26.10.2016 klo 14:00-15:30 PAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Sinisalo Seppo Puheenjohtaja Mäkinen Satu Varapuheenjohtaja Huhtinen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 6.9.2018 140 Kokousaika Torstai 6.9.2018 klo 15.30 16.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Tarkastustarkastuslautakunta

Tarkastustarkastuslautakunta Kinnulan kunnan Tarkastustarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA TARKASTUSLAUTAKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Kokousaika: to 3.9.2009 klo 13.00-15.55. Kokouspaikka: Kinnulan kunnanvirasto jäsen varajäsen Läsnä: Rauno

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 18.03.2015 Sivu 1 / 1 3855/00.01.01/2014 23 Yhteenveto kuntalaisaloitteiden ja asiakaspalautteiden käsittelystä teknisessä keskuksessa vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo MULTIAN KUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina 27.11.2017 klo 13.00 15.00 ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Rautalammin lukio, Rautalampi 29.8.2014

Rautalammin lukio, Rautalampi 29.8.2014 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2014 Sivistyslautakunta Sivu 1 (12) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.8.2014 klo 16.30-18.05 Rautalammin kirjasto Anu Hotti Riitta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Kärkölän uimahallin asiakastyytyväisyyskysely

Kärkölän uimahallin asiakastyytyväisyyskysely KÄRKÖLÄ Kärkölän uimahallin asiakastyytyväisyyskysely 22.3.-30.4.2016 YHTEENVETO KÄRKÖLÄ KÄRKÖLÄ www.karkola.fi Kärkölän kunta Virkatie 1, 16600 Järvelä 044 770 2200 Perustiedot Kysely toteutettiin lomakekyselynä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALVELU- JA KÄYTTÖKORVAUSMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN TILAT

SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALVELU- JA KÄYTTÖKORVAUSMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN TILAT SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALVELU- JA KÄYTTÖKORVAUSMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN TILAT KOULUT yksikkö alv 24 % Yhteensä Juhlasali Pogostan alakoulu h 7,42 1,78 9,20 Juhlasali Pogostan alakoulu vrk 45,73 10,97 56,70

Lisätiedot

MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI

MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI Perusturvalautakunta 112 03.10.2007 Perusturvalautakunta 127 21.11.2007 Kunnanhallitus 645 10.12.2007 MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI 649/21/211/2007 PERUST 112 Matti Pohjola

Lisätiedot

Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Sivu 19 (25) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 11.6.2018 kello 18.00-18.34 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 21 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 51/2017 1 (5) Kaupunginhallitus, 578, 02.10.2017 Keskusvaalilautakunta, 68, 04.09.2017 578 Vuoden 2018 presidentinvaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat TRE:6586/00.00.02/2017

Lisätiedot

YLIVIESKAN LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO ALKAEN LIITE 1 UINTI

YLIVIESKAN LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO ALKAEN LIITE 1 UINTI UINTI aikuiset lapset eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet, siviilipalv. miehet työttömät 5,50 49,50 99,00 148,50 198,00 220,00 440,00 3,50 31,50 63,00 94,50 126,00 140,00 280,00 4,50 40,50 81,00 121,50

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) Keskusvaalilautakunta 7 8.12.2016 415 Asianro 8220/00.00.00.04/2016 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen kuntavaaleissa 2017 Päätöshistoria Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 11 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 12 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 13 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 14

Lisätiedot

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana.

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana. Sivistyslautakunta 6 27.01.2015 Sivistyslautakunta 10 24.02.2015 Kunnanhallitus 75 16.03.2015 Liikuntastrategia 2015-2017 Sivltk 6 Liikunta-vap.ajanohjaaja Juuan kunnan liikuntastrategian luonnos vuosille

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta 19.06.2017 11 Östersundom-toimikunnan asettaminen toimikaudeksi 2017-2019... 1 - : Sopimus Östersundomin yhteisen yleiskaavan laatimiseksi... 3 Ote

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot