RISTIJÄRVEN KUNTA KOIRANIEMEN LIITO-ORAVA TARKISTUKSET

Transkriptio

1 RISTIJÄRVEN KUNTA KOIRANIEMEN LIITO-ORAVA TARKISTUKSET

2 2 Sisällysluettelo 1. Tausta ja tavoitteet 2. Liito-oravan suojelu ja esiintyminen 3. Liito-oravakanta 4. Elinympäristöekologiaa 5. Ihminen ja liito-orava 6. Yhteenveto Yhteystiedot: Jari Hietaranta, Ekotoni Ky Y tunnus Vitikkalantie 4, SAUVO jari.hietaranta@pp.inet.fi

3 3 1. Tausta ja tavoitteet Kesäkuun 20 päivänä suoritettiin tarkentavat maastokäynnit Ristijärven kunnan Koiraniemen alueella sekä kahdessa erillisessä kohteessa Ristijärven kirkonkylän eteläpuolella. Koiraniemen alueelle ollaan laatimassa asemakaavaa ja vuonna 2014 alueelle laadittiin luonto- ja liito-oravaselvitykset (Aapa Luonto-osuuskunta, ks. kuva 1, ote luontoselvityksestä alla). Kuva 1. Vuonna 2014 alueelle laadittiin luontoselvitys. Oheisessa kuvassa + merkinnöillä tuolloin tehdyt liito-oravahavainnot. Koska alueelle kohdistuu huomattavaa rakentamispainetta, katsoi kunta tarpeelliseksi toistaa liitoorava havainnot erityisesti pesimisalueiden osalta. Maastotyö oli myös tarpeellinen toimenpidesuositusten antamista asemakaavoitusta varten. Oheisella kartalla (ks. kuva 3) on esitetty löydetyt papanapuut. Papanoita löydettiin kaikkiaan kuudesta eri puusta. Selvä pesäpuu on maantien eteläpuolella pihapiirissä, ulkorakennuksen eteläpuolella sijaitseva iso kuusi. Kuusessa on linnunpönttö, jonka voi varmuudella sanoa toimivan liito-oravan pesänä. Papanoita puun juurella oli runsaasti. Kahdesta muusta kuusesta tien eteläpuolella löydettiin 5-10 papanaa / puu. Tien pohjoispuolella löydettiin papanoita 5-10 kpl / puu

4 4 lähes vastapäätä edellä mainittua tien eteläpuolen pesäpuuta. Punaisella nauhalla on merkitty 4 puuta (kolme tien pohjoispuolella ja yksi tien eteläpuolella). Pesäpuu ja sen eteläpuolella sijaitsevat puut jätettiin merkitsemättä nauhalla, koska ne olivat selvästi pihapiirissä. Maastokäynnin perusteella voidaan todeta alkuperäisen vuonna 2014 toteutetun selvityksen olevan oikeellisen ainakin liito-oravan pesimä- ja ruokailualueen suhteen. Ne liikkuvat ja ruokailevat isoissa kuusissa maantien molemmin puolin ja todennäköisesti myös tien suuntaisesti länteen luoteeseen kangasmetsän suuntaan. Vaikka liito-oravan elinympäristövaatimukset ovat ilmeisesti luultua vaatimattomammat ja se tulee toimeen myös muun tyyppisissä metsissä on pesimäalue kuitenkin sille hyvin tyypillinen: järeitä kuusia harvakseltaan ja pieniä puustoaukkoja siellä täällä. Kuvat 2ab. Vasemmalla Koiraniemen rehevää pohjoisrantaa, jossa ilmeisesti on toteutettu hakkuita. Oikealla VT 5:n pohjoisreunaa. Kuva 3. kesällä 2016 tehdyt papanahavainot ja karkeat arviot papanoiden lukumääristä. Puut, joiden tyveltä papanoita havaittiin, on merkitty nauhalla poislukien maantien kaksi itäisintä havaintoa. 2 Liito-oravan suojelu ja esiintyminen

5 5 Liito-orava (Pteromys volans L.) on uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan mietinnössä (2000) määritelty uhanalaisluokitukseltaan vaarantuneeksi lajiksi. Liito-oravan uhanalaisuusasemaa on äskettäin lievennetty vaarantuneesta (VU) silmälläpidettäviin (NT). Suomen liityttyä EU:n merkittiin liito-orava unionin elinympäristödirektiivin II liitteeseen ensisijaisesti suojeltavaksi lajiksi, jonka ylläpito edellyttää erityisten suojelualueiden osoittamista ja jonka lisääntymis- ja muiden elinalueiden hävittäminen on kielletty (Neuvoston direktiivi 92/43/ETY). Suomi lienee Baltian maiden ohella ainoita EU:n jäsenvaltioita, joiden alueella laji esiintyy. Tästä syystä liito-orava on ns. erityisvastuulaji Suomelle. Luonnonsuojelulain 49 tarkoittamat liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat muodostavat käytännössä pesäpuut (kolopuut, risupesäpuut, pöntöt), muut liito-oravan käyttämät puut (joiden tyveltä löytyy papanoita) sekä niitä ympäröivät tarpeelliset metsän osat. Lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat siten aluemaisia ja määrittelevät sen alueen, jonka liito-orava tarvitsee lisääntyäkseen ja säilyäkseen rajatulla metsäkuviolla pitkällä aikavälillä (Hanski 2003). Lain mukaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää ja siellä on kiellettyjä toimenpiteet, jotka voivat heikentää liito-oravan säilymistä. Jos liito-oravan lisääntymis- ja levähdysalueella on pesäpuu, on sen hävittäminen kielletty. Myös liito-oravan pesäpaikan kulkuyhteydet ja ruokamahdollisuudet on säilytettävä.. Liito-oravan globaali levinneisyysalue ulottuu Suomesta ja Baltian maista halki Siperian taigan aina Sahalinille ja Japaniin asti yhtenäisenä vyöhykkeenä. Laji ei siis esiinny Pohjanlahden länsipuolella, ja sitä voidaan hyvin pitää siperialaiseen faunatyyppiin kuuluvana. Levinneisyydeltään lajia voidaan pitää alueellisesti yhtenäisenä joskin ilmeisesti ainakin paikoin melko harvalukuisena ja laikuittain esiintyvänä lajina. Levinneisyyskuvan perusteella lajin säilyminen ei ole kovinkaan uhattuna, ei ainakaan globaalisti, sillä esiintymisalue on laaja ja kanta runsas (globaalikanta luokiteltu elinvoimaiseksi, LC). Arviot Suomen liito-oravakannasta vaihtelevat runsaasti. On todennäköistä, että esiintymisessä esiintyy syklistä vaihtelua etenkin esiintymisalueen pohjoisosissa. Liito-oravan uhkana on kannan jatkuva lasku ja pirstaloitunut esiintyminen, ei niinkään yksilömäärän vähäisyys. Arviot naaraiden määrästä Suomessa vaihtelevat välillä. Kannassa on, kuten todettua, paikallista vaihtelua. Tihein kanta on Länsi-Suomessa ja Vaasan rannikkoseudulla. Vähiten liito-oravia on Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. 3. Liito-oravakanta Liito-orava on hieman oravaa pienempi, läpi vuoden harmaaturkkinen ja hyvin yöelämään sopeutunut koloissa pesivä jyrsijä. Se pesii kernaasti myös lintupöntöissä ja vaikka ullakolla. Yöelämän ja äänettömyyden takia lajista on vaikea tehdä havaintoja ja se saattaakin elää alueella jopa vuosikausia kenenkään tästä tietämättä. Liito-oravan etu- ja takaraajoja yhdistää ihopoimu, jonka avulla eläin kykenee liitämään kymmeniä metrejä puusta toiseen. Pisimmät mitatut liitomatkat ovat olleet m, tavallisimmin noin 40 m. Yksilömääräarviot Suomessa ovat olleet noin naarasta ja yhtä monta urosta. Tosin viimeaikoina on esitetty, että kantaarviot ovat yliarvioineet kannan määrän. Suomessa liito-oravan esiintyminen on laikuttaista ja epätasaisesti jakaantunutta. Liito-oravan esiintyminen tunnetaan aika huonosti. Erityisesti esiintymisalueensa pohjoisosissa laji kuitenkin lienee harvinaistunut (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa) jossain määrin ja pääsyynä voidaan pitää tehokasta metsähoitoa, joka tehokkaasti poistaa pystypökkelöt ja lahopuut sekä vanhan lehtipuuston. Baltiassa laji on yleinen. Liito-oravan tilannetta ei Suomessa voi pitää mitenkään toivottomana, sillä kuten edellä jo viitattiin, vasta viime vuosina on opittu etsimään oikeanlaisia merkkejä lajin esiintymisestä.

6 6 On selvää, että liito-oravan uhanalaisuusstatuksesta johtuen sen tunnettujen esiintymien merkitys kannan säilymiselle tulee selvittää ja ihmistoiminnan mahdolliset vaikutukset näillä esiintymillä tai niiden lähialueilla arvioida aina riittävän tarkasti. Hynysen (2010) väitöskirja osoitti, että hakkuutoiminnankin läheisyydessä olevien ja täysin rauhallisten alueiden liito-oravien menestyksessä ei havaittu olevan eroja. Hynysen (2010) mukaan toimenpidealueiden väliin jätetyillä suojavyöhykkeillä on suuri merkitys liito-oravan viihtymiselle. 4. Elinympäristöekologiaa Liito-oravan pääbiotooppina voidaan yhä pitää vanhaa sekametsää. Se on ns. vanhan metsän laji, joka tarkoittaa liito-oravan kohdalla ennen kaikkea sitä, että elinympäristövaatimukset koostuvat kokoelmasta sellaisia metsän rakenteellisia ominaisuuksia, jotka todennäköisemmin esiintyvät samalla paikalla nimenomaan luontaisen sukkessio- eli kehityskierron läpikäyneessä metsässä. Jossain määrin osa viimeaikaisistakin yksilömääräarviot antavat kyllä aiheen olettaa, että laji tulee kyllä toimeen myös selvissä kasvatusmetsissä. Metsä voi olla vanhaa iältään, mutta metsikön sisärakenne ilmeisesti ratkaisee liito-oravan viihtymisen. Puuston iällä ei siis sinällään ole merkitystä. Liito-oravaa tavataan menestyksellisesti pesimästä esimerkiksi varttuneen kasvatusmetsän ikäisistä pihoista ja puutarhoista. Se ei siis sinällään karta ihmistä, jos sopivaa metsärakennetta on tarjolla. Kuopion kaupungin alueella tehdyssä tutkimuksessa (Heikkinen 2014) havaittiin, että liito-oravaa tavataan kaupunkialueella varsin pienissäkin metsälaikuissa ja laji liikkuu yllättävän suoraviivaisesti metsälaikkujen välillä. Tämä tarkoittaa sitä, että liito-orava voi käyttää puustoltaan heikkoa aluetta siirtymiseen toiselle alueelle vaikka puustoltaan parempaa kiertoyhteyttä olisi saatavilla. Tämä ilmeisesti selittää myös sen, että esimerkiksi Kajaanin taajamametsissä ja jopa kaupunkialueilla liituria tavataan siellä tällä. On huomattava, että liito-orava esiintyy luonnonmetsissäkin laikuttaisesti eikä mitenkään kattavasti. Luonnonmetsästä liito-oravalle sopivimmat laikut ovat löytyneet paitsi vähitellen puu kerrallaan uudistuneista ja metsäpaloista usean sadan vuoden ajan säästyneistä ikikuusikoista, myös alueilta, joilla metsäpalovaiheen jälkeisen lehtipuuvaiheen koivut, haavat ja lepät ovat reilun sadan vuoden iässä alkaneet rapistua ja tiivis kuusikko on alkanut syntyä lehtipuuston alle. Nyt tarkasteltavalla alueella esiintyy iäkästä kuusikkoa etenkin maantien eteläpuolella ja vanhan UPM:n varaston itäpuolella. Pystykeloja ja kookasta lehtipuustoa ei kovinkaan paljoa alueella ole ja täten käpytikan tai muiden tikkojen tekemiä koloja on niukalti. Liito-oravan pesäkolo on usein käpytikan tai muiden tikkojen tekemässä kolossa, useimmiten haavassa sekä vanhoissa oravan tai rastaiden risupesässä tiheässä kuusessa, mutta tällä alueella eteläpuolen mainittu järeä kuusi linnunpönttöineen on pesäpuu. Muut puut ovat ruokailupaikkoja ja siirtymäreittejä, lähinnä tien suuntaisesti Maassa liito-orava on erittäin avuton ja helppo saalis lukuisille eri pedoille. Tästä syystä liito-orava karttaa tarkasti joutumasta avomaalle, ja tämän vuoksi melko kapeatkin puuttomat väylät (leveimmät tie- ja voimalinjat, hakkuualueet, joet, vesistöt, laajat pelto- ja pihapiirit ja yhtenäiset rakennetut alueet) voivat käytännössä olla tehokkaita leviämisesteitä. Laajemmin tarkasteltuna juuri maankäytön muutoksilla, siis puiden poistaminen niin, että liito puusta toiseen ei onnistu, on tärkeä merkitys elinkykyisen liito-oravapopulaatioiden säilymisessä ja häviämisessä. Ongelma ei ole niinkään ihmistoiminta yleensä vaan puuston poisto (ks. edellä). Esiintymisalueiden välillä tulee olla levittäytymiseen ja liikkumiseen sopivia metsäyhteyksiä aivan kuten yksittäinenkin eläin tarvitsee elinpiirinsä sisällä latvusyhteyksiä pesänsä ja ruokailu- ja suojapaikkojen välillä.

7 7 Liito-oravan elinpiiriin kuuluu myös useita vaihtopesiä, jopa 8 kappaletta. Aikuiset liito-oravat ovat paikkauskollisia ja elävät yleensä samassa metsässä. Aikuisen naaraan elinpiiri on yleensä 4-10 ha, mutta voinee olla kyllä huomattavasti pienempikin ainakin urbaanialueilla. Koiraan elinpiiri on huomattavasti laajempi, keskimäärin noin 60 ha, joten selvää on, että mainittujen papanapuiden lisäksi, Koiraniemellä on tärkeää säilyttää maantien suuntainen yhteys länteen. Idässä tulee vastaa pengertie ja pohjoisessa ja etelässä vesialue, joten idän suuntaan yhtenäinen puustoinen vyöhyke tulee säilyttää. ei välttämättä niin, että se on täysin koskematon, mutta liitomatkojen ei tulisi kasvaa kovinkaan pitkiksi. Mikään peto ei ole liito-oravaan erikoistunut, mutta suuremmat pöllölajit sekä näätä ja kanahaukka sitä ainakin saalistavat. Asutuksen läheisyydessä myös kissat verottavat jossain määrin liito-oravia. Ihminen ei suoranaisesti uhkaa liito-oravia; päinvastoin: lintupöntöt ja varsinaiset liito-oravapöntöt auttavat lajia säilymään. Ihmisten rakennukset voivat myös tarjota pesäpaikkoja. Ravinnossaan liito-orava on täysin riippuvainen lehtipuista, mutta todennäköisesti ravintovalikoima vaihtelee aika lailla. Talvella pääasialliset ravintokasvit ovat koivu ja leppä. Niistä liito-orava syö norkkoja, joita se kokoaa varastoksi kuusen oksille. Keväällä laji käyttää yhä enenevässä määrin havupuun silmuja, myös männyn silmuja. Kesäravinto koostuu pääasiassa lehtipuiden (leppä, haapa) lehdistä ja koivun siemenistä sekä marjoista ja pähkinöistä etenkin Baltian alueella. Ravinnon lähde voi myös näkyä papanoiden värissä. Koiraniemen pohjoisrannan kapea lehtomainen rantavyöhyke, vaikka sitä on hakattu ja siinä on aukkoisuutta, voi toimia kyllä hyvänä ruokailupaikkana. Yhteenvetona voidaan todeta lajin elinympäristövaatimuksista puhuttaessa on syytä erottaa toisistaan vaatimukset, jotka koskevat: elinympäristön rakenteellisia vaatimuksia sopivan elinympäristön pinta-alan vähimmäisvaatimuksia Tyypillinen liito-oravan elinympäristö poikkeaa tutkimusten mukaan suhteellisen paljon keskiverto talousmetsästä. Tärkeä havaittu ero on se, että puuston keskikuutiomäärä on suurempi. Tämä ei johdu suuremmasta runkojen määrästä vaan siitä, että suuria puita on havaittu olevan enemmän liito-oravan asuttamissa ympäristöissä. Erikoistuneen ravinnonkäytön vuoksi liito-oravan elinpiirillä on tavallisesti runsaasti isoja lehtipuuyksilöitä ja erityisesti ottaen huomioon kookkaiden haapojen varsin vähäisen määrän Suomessa, niiden runsaus on liito-oravan asuinpaikoilla silmiinpistävä. Lajin elinpaikat sijaitsevat suhteellisen rehevillä asuinpaikoilla eli ne ovat sinällään keskimääräistä lehtipuu- ja kuusivaltaisempia ja muutenkin: puuston laji-, koko- ja ikäjakauma on yleensä monipuolisempi kuin muilla alueilla. Lisäksi on eduksi, mikäli elinpiiriltä löytyy pieniä aarin tai kahden laajuisia puuttomia aukkoja muuten tiheäpuustoisen metsän sisältä. Liito-oravan elinpiirillä on useita koloja, pönttöjä tai muita pesäpaikkoja. Mieluiten laji valitsee luonnonkoloista käpytikan kolojen kokoiset, koska niihin eivät sen vihollisista näätä tai isoimmat lajit enää mahdu. Näin ollen voidaan sanoa, että tikkojen ja liito-oravan esiintymisellä on yhteys etenkin jos luonnonkoloja eli keloja on vähän. Liito-oravat eivät voi todennäköisesti juurikaan valitse koloja kovin tarkkaan, vaan käyttävät lähes kaikenlaisia omalta elinpiiriltään löytyviä koloja. On myös huomattava, että tikat (pohjantikkaa ehkä lukuun ottamatta) tekevät kolojaan mieluiten juuri haapaan. Vaikka siis liito-orava suosii luonnonkoloja, tavataan sitä pesimässä pihojen kottaraispöntöissä ja metsien pöntöissä (esim. varpuspöllön) ja joskus se käyttää oravanpesiä ja jopa ullakoita ja välikattoja. Lisäksi voidaan todeta, että vaikka liito-oravan optimaalisen elinympäristön vaatimukset tunnetaan ja joita on edellä kuvattu, on havaittu alueittaista vaihtelua; sille saattaa kelvata tavallisen oloinen kuusivaltainen talousmetsäkin, kunhan siellä kasvaa joitakin pesä- tai ruokailupuuksi sopivan suuria lehtipuita. On ilmeistä, että siellä missä viirupöllöjä on

8 8 runsaasti, vain kaikkein laadukkaimmat asuinalueet tulevat kysymykseen. Toisaalta taas alueilla, joilla pöllöistä ei ole haittaa, kelpaa liito-oravalle vaatimattomampikin alue. Liito-oravan levinneisyysraja kulkee osapuilleen Oulu-Kuusamo linjalla, joten Ristijärvi on esiintymisalueen pohjoisella reuna-alueella. Kainuun liito-oravatiheys on arvioiden mukaan 0,2 naarasta / km2 metsämaata. Kannan koon arviointi on vaikeaa käytännössä. Lisäksi taajama-alueen läheisyydessä on säilynyt tehometsätaloudelta vanhaakin ja monikerroksellista kuusipuuta. 5. Ihminen ja liito-orava Ihmistoiminnan vaikutus liito-oravien elinpiiriin on eri tutkimusten mukaan vaihdellut runsaasti ja tulokset ovat olleet osin ristiriitaisia. Liito-oravia esiintyy luonnonmetsistä talousmetsiin ja aina taajamien lähipuistoihin ja taajamametsiin asti. Lyhyesti voidaan sanoa, että se ei karta asutusta tai tiestöä eikä välttämättä häiriinny pienimuotoisista metsähoitotoimistakaan, mikäli elinympäristön oleelliset piirteet ovat edustavasti läsnä ja säilyvät kelvollisina ihmisen aiheuttamasta ympäristömuutoksesta huolimatta. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ranta-alueilla väljä rakentaminen on hyvin mahdollista, jos samalla huolehditaan edellä kuvattujen elinympäristöön liittyvien rakenteellisten ominaisuuksien säilymisestä ja varustetaan aluetta pesimiskäyttöön soveltuvilla pöntöillä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää puuston ja pensaskerroksen käsittelyyn ja siihen, että kulkureitit säilyvät ja näillä puiden latvayhteys säilyy. Tunnetaan esimerkiksi tapaus, jossa liito-orava pesi pöntössä pihapiirin koivussa, ja josta ainoa yhteys ympäröivälle metsäalueelle kulki kapeaa koivukujannetta pitkin. Tutkimusten mukaan Keski-Suomessa talousmetsämaisemassa liito-oravan ydinelinpiirin koko on keskimäärin 0,5 ha. Tällä alueella eläin viettää suurimman osan ajastaan. Näitä ydinelinpiirejä voi olla kuitenkin useita ja ne sijaitsevat hajallaan koko sen liikkumisalueella. Liikkumisalueen kooksi on määritelty noin 6,5 ha. Ydinelinpiiri erottuu muusta liikkumisalueesta ennen kaikkea lehtipuustoisuutensa ja latvuskerroksen tiheyden perusteella. Voidaan siis ajatella, että Koiraniemen pesimisalue on hyvinkin riittävä ydinalueeksi, mutta varmaa on, että se liikkuu myös laajemmalla alueella. Mielestäni tämä ydinalue (noin 60 x 60 m pesäpuun ympärillä) voidaan helposti turvata, mutta tärkeämpää on sen lisäksi turvata sen liikkumismahdollisuus erityisesti länteen. Kapeilta yhteyskäytäviltä maantien molemmilta puolilta sekä pohjoisrannan tuntumasta ei tulisi puustoa poistaa. Lisäksi alueelle tulisi sijoittaa liito-oravalle soveliaita pönttöjä. 6. Yhteenveto Edellä olevan lisäksi voidaan Koiraniemen osalta todeta seuraavaa. Liito-oravan jätöksiä löytyi samoilta paikoilta kuin edellisessä vuoden 2014 selvityksessä. Rakentaminen alueelle on mahdollista, mutta rakentaminen tulisi toteuttaa siten, että pesimä-alue ja kriittiset kulkuyhteydet lähinnä itään säilyvät riittävän yhtenäisinä. Kuten Koiraniemenkin alue osoittaa, liito-orava ei sinällään karta ihmistä se pesii vaikka pihapiirissä. Riittävä yhtenäisyys puustossa tarkoittaa sitä, että liito-oravalla on mahdollisuus siirtyä liitämällä puusta toiseen ilman että liitomatka ylittää m. Rakentamisen tulisi sijoittua jo nykyisin aukeille tai jo rakennetuille alueille. Uutta metsää ei tulisi raivata. Pesäpuu (se tien eteläpuolinen) tulisi lähiympäristöineen rauhoittaa kokonaan (30 x 30 m pesäpuun ympäriltä). Isoja kuusia ja kookkaita lehtipuita (koivu, haapa, leppä) tai mahdollisia pystykeloja ei tulisi poistaa lainkaan. Kulkuvyöhykkeiltä tai esim. pohjoisrannan runsaasti lehtipuuta käsittävä vyöhyke on ravinnon saannin kannalta tärkeä alue. Liito-oravan viihtymistä voidaan edesauttaa sijoittamalla pönttöjä alueelle, jopa rakennusten seinät tulevat kysymykseen.

9 9 RISTIJÄRVEN KUNTA KESKUSTAN ETELÄPUOLEN MAASTOTARKISTUKSET Yhteystiedot: Jari Hietaranta, Ekotoni Ky Y tunnus Vitikkalantie 4, SAUVO jari.hietaranta@pp.inet.fi

10 10 Maastokäynnillä 20. kesäkuuta tarkastettiin myös kaksi kohdetta VT 5 ja rautatien väliseltä alueelta kaksi kohdetta (ks kuva 1 alla: puronvarsialue (1), ja suoalue (2). Seuraavassa on esitetty ns. metsälakikohteet, jotka tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa. Sen lisäksi on listattu LUMO ja muita huomioonotettavia elinympäristöjä. Metsälain mukaiset kohteet lähteet ja niiden lähiympäristöt, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norot pienten lampien välittömät lähiympäristöt rehevät ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet metsäkortekorvet letot rehevät lehtolaikut pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla jyrkänteet, rotkot ja kurut hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot rantaluhdat Kuvat 2ab. Kuvissa Siltasuon aluetta. Suoalue on ojitettu ja puustoa on melko runsaasti. Suo on osaksi Ojikkoa. Suo on pääosin mäntyä reunaosissa on jonkin verran koivua. Tyypiltään isovarpuista rämettä. Suota ei voitane pitää metsälain tarkoittamana luontotyyppinä.

11 11 Toisena kohteen tarkastettiin jäteasema maantäyttöpenkan länsipuolella sijaitsevat vesiuomat. Penkka ulottuu lähimmillään noin 10 m päähän itäisimmästä uomasta. Uomia ei voida pitää luonnontilaisina vaan ne ovat ojia. Puusto niiden lähellä on nuorta lehtipuuta (käsivarren vahvuista useimmiten), ja jota on harvennettu. Hakkuita on myös ympäristössä. Kasvillisuus uomien lähiympäristössä ei ole mitenkään luonnontilaista; ei maapuita tai pystypökkelöitä. Voi myös olla, että osa uomista ei muodosta pysyvää vedenjuoksu-uomaa. Kuvat 3ab. Kuvat otettu läheltä rautatietä. Puusto on nuorta, uomat ovat ojia. Eivät mahdollisesti ole pysyviä vedenjuoksu-uomia. Niiden ympäristössä ei havaittu erityisiä luontoarvoja. Uomia ja niiden lähiympäristöjä ei voitane pitää metsälain tarkoittamana luontotyyppinä. Sauvossa 26. kesäkuuta 2016 Jari Hietaranta