LINTULAUDAN ELÄMÄÄ LINTULAUDAN ELÄMÄÄ. Mauri Leivo. Opas talvisten pihalintujen tarkkailuun. Mauri Leivo

Transkriptio

1 Talvilintujen ruokkimisesta on tullut koko kansan harrastus. Samalla kun autamme lintuja selviytymään talven pakkasista ja tuiskuista, siivekkäiden hyörinä pihalla tuottaa meille iloa ja hyvää mieltä. Lintulaudan elämää on toivekirja kaikille talvilintujen ystäville. Se antaa kattavat perustiedot lintujen ruokinnasta ja tunnistuksesta, mutta ennen kaikkea se kertoo sujuvasti ja asiantuntevasti, paikoin huumorillakin, lintulautavieraiden elämästä ja käyttäytymisestä. Miksi linnut kaikkoavat joskus pihalta päiväkausiksi? Miksi yksi linnuista on pörröinen kuin pallo? Missä linnut viettävät pitkän talviyön? Miten kymmengrammainen tiainen voi selvitä yli 40 asteen pakkasessa Lapin kaamoksessa? Lue tämä kirja, niin tiedät miksi. Tekijä on porvoolainen biologi, kirjoittaja ja luontokuvaaja, joka on tarkkaillut ja valokuvannut talvisia pihalintuja jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Hän on osallistunut aktiivisesti lintujen seurantaan ja suojeluun sekä kansalaisjärjestötoimintaan. Häneltä on ilmestynyt aikaisemmin kuusi luontoaiheista valokuvateosta ISBN LINTULAUDAN ELÄMÄÄ Mauri Leivo Mauri Leivo LINTULAUDAN ELÄMÄÄ Opas talvisten pihalintujen tarkkailuun 2 3

2 SISÄLLYS Pikaopas pikkulintujen tunnistamiseen Alkusanat I LAJISTO Tunnista lintulautavieraasi Lintulautalajiston yleispiirteet Karvaiset kuokkavieraat I I LINNUNRUUAT JA RUOKINTA Seisovan pöydän herkut Varpukulta, ota siemen multa I I I EKOLOGIA Talvehtia vaiko muuttaa Talvilinnuston voittajia ja häviäjiä Syksystä kevääseen, aamusta iltaan Pupeltajat, nakuttajat ja piilottajat Pihdattu kalori, paras kalori Levolle lasken Tuonelan tiellä Koukkukynsiä ja torahampaita Pöpöjä ja ötököitä I V KÄYTTÄYTYMINEN Perusvarovaisuutta Yksin vai parvessa Linnuillakin leikkaa Viestinnän monet keinot Yksi ääni, tuhat sanaa Nokankolistelua V LINNUT JA LINTULAUTAILU HARRASTUKSENA Lintujen tarkkailu Opintienä lintujen määritys Ikuista lintulautavieraasi Loppusanat Kiitokset Ohjeita ja vinkkejä lintujen talviruokintaan Lisätietoa talvilinnuista Pikaopas käyttäytymisen tulkintaan Tekstit, valokuvat ja ulkoasu: Mauri Leivo Tieteellinen konsultointi: Esa Hohtola ja Esa Lehikoinen Valokuva (lapintiainen) s. 13 ja 55: Rauli Ranta Kustantaja: Docendo Oy Painopaikka: WS Bookwell, Porvoo Paperi: Galerie Art Silk 150 g/m , Mauri Leivo & Docendo Oy ISBN Aukeaman valokuvat: mustarastasnaaras (iso kuva), valkoselkätikkakoiras (vas) ja sinitiainen (ylh). 4 5

3 TIKAT (esittelyjärjestys sama kuin puussa ylhäältä lukien) Pikkutikka (Dendrocopos minor) Tuskin talitiaista kookkaampi minitikka. Koiraalla punainen päälaki, naaraalla (kuvassa) kokonaan musta. Alaperä valkea. Syö rasvaa. Käpytikka (Dendrocopos major) Ylivoimaisesti yleisin tikkamme. Alaperä punainen, kupeet viiruttomat. Keskiselkä musta, hartioilla valkeat laikut. Koiraalla (kuvassa) punainen takaraivo. Äänekäs, äänet kuuluvia. Mieliruokaa rasva. Harmaapäätikka (Picus canus) Kookas, selkäpuolelta vihreä tikka. Luullaan usein vihertikaksi, joka on meillä huippuharvinaisuus. Koiraalla (kuvassa) punainen otsa. Melko äänekäs, monet äänistä käkättäviä. Syö rasvaa. Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) Käpytikkaa hieman isompi. Alaperä hailakanpunainen, kupeet pitkittäisviiruiset. Keskiselkä laajalti valkea. Koiraalla (kuvassa) punainen päälaki. Äänet pehmeämpiä kuin käpytikan. Syö rasvaa. Palokärki (Dryocopus martius) Valtavankokoinen, musta tikka. Koiraalla punainen päälaki, naaraalla (kuvassa) vain niska. Äänekäs, äänet kuuluvia. Syö rasvaa. VARPUSLINNUT RASTASLINNUT Mustarastas (Turdus merula) Lintulautojen perusrastas. Kokonaan musta (koiras) tai tummanruskea (naaras). Pitkät, keltaiset koivet. Mieliruokaa rasva, pähkinämurska sekä pehmeät ruuantähteet. Räkättirastas (Turdus pilaris) Kuten mustarastas, mutta pää harmaa, selkä tummanruskea, rinta oranssinruskea voimakkain mustin täplin, yläperä harmaa. Muuttolintu, joka vierailee ruokinnoilla lähinnä keväisin. Punarinta (Erithacus rubecula) Hyönteissyöjä, joka toisinaan jää talvehtimaan meille. Rinta, kurkku ja naama oranssit. Ohutnokkainen ja -koipinen. Tiksuttelee ahkerasti. Mieliruokaa rasvan ja pähkinän murut sekä pehmeät ruuantähteet. TIAISET SUKULAISINEEN (esittelyjärjestys sama kuin puussa ylhäältä lukien) Sinitiainen (Parus caeruleus) Kuin talitiainen mutta pienempi ja pään kuviot sinivalkeat. Koiras kirkasvärisempi. Vilkas ja äänekäs. Äänet korkeita. Mieliruokaa rasva, pähkinät sekä auringonkukansiemenet. Pyrstötiainen (Aegithalos caudatus) Helppo tuntea ruumista pitemmästä riukupyrstöstä. Hyvin pieni. Pää ja vatsapuoli valkeat. Vilkas ja äänekäs. Äänet sirahtelevia. Syö lähinnä rasvaa. Talitiainen (Parus major) Suurin tiaisemme. Helppo tuntea keltaisesta vatsapuolesta ja pään mustavalkokuvioista. Naaraalla (kuvassa) musta juova kurkusta vatsaan on kapea ja katkeileva, koiraalla (esim. s. 58) leveä ja laajenee jalkojen välissä. Vilkas ja äänekäs. Monipuolinen äänivalikoima korkeista tiitityksistä matalampiin särinöihin. Mieliruokaa rasva, päh kinät sekä auringonkukan siemenet. Töyhtötiainen (Parus cristatus) Huomiota herättävä mustavalkea töyhtö. Selkäpuoli tasaisen ruskea. Vilkas ja äänekäs. Ääni tunnusomainen trilli. Varsin peloton. Mieliruokaa rasva ja pähkinät, myös aurin gonkukansiemenet. Ahkera ruuan varastoija. Hömötiainen (Parus montanus) Lakki musta, posket valkeat, selkäpuoli tasaisen harmaa. Vilkas ja äänekäs. Perusääni tshää-tshää. Varsin peloton. Mieliruokaa rasva ja pähkinät, myös auringonkukansiemenet. Ahkera ruuan varastoija. Lapintiainen (Parus cinctus) Ruskea painos hömötiaisesta: lakki ja selkä ruskeat, kupeet ruosteenväriset. Vilkas ja äänekäs. Peloton. Mieliruokaa rasva ja pähkinät, myös auringonkukansiemenet. Ahkera ruuan varastoija. Tavataan lähinnä Lapissa ja Kuusamossa. Kuusitiainen (Parus ater) Pienin tinttimme. Väritys hömötiaismainen, mutta niskassa valkea laikku ja siivillä valkeat täplärivit. Vilkas ja äänekäs. Varsin peloton. Mieliruokaa rasva ja pähkinät, myös auringonkukansiemenet. Ahkera ruuan varastoija

4 talvina monen hippiäisten tarina päättyy kuitenkin kehnosti. Monet nykysiivekkäät perustavat talvisen elämänsä pitkälti lintulautojen varaan. Talitiaiset, pikkuvarpuset, viherpeipot, punatulkut ja keltasirkut ovat oppineet, että talojen pihoissa ruokaa on tarjolla läpi talven. On auringonkukansiementä, pähkinää, talipötköä ja rasvasiemenseosta, kauralyhdettä ja ehtaa läskiä. Niiden äärellä kehtaa talvensa vietellä. Helppo ruoka saattaa houkutella ruokinnoille myös oudompia vieraita. Joku onnekas voi saada ruokinnalleen peltopyyparven, toinen palokärjen, kolmas pähkinähakin. Yksikään näistä ei kuitenkaan kuulu lintulautabaarin kanta-asiakkaisiin. Sitten on vielä joukko lajeja, joita lintulautojen houkutukset eivät kiinnosta laisinkaan. Nämä kaikkein karaistuneimmat talvieläjät sinnittelevät luonnon armoilla huurteisimmatkin paukkupakkaset ja etsivät appeensa kuka mistäkin luontoäidin helmoista. Näihin pohjoisen luontomme villeimpiin ja vapaimpiin asukkaisiin kuuluvat tunturihaukka, useimmat metsäkanalinnut (kuten metso, pyy ja kiiruna), monet pöllöt (kuten hiiri-, viiru- ja lapinpöllö) sekä pienemmistä linnuista muiden muassa koskikara, isokäpylintu ja hippiäinen. Ne eivät tarvitse meitä mihinkään. Takavuosina lintulautoja kartteli nykyistä useampi höyhenikäs. Monet aikaisemmin lintulaudoilta puuttuneet tai niillä korkeintaan ohimennen poikenneet lajit ovat kuitenkin alkaneet käydä ruokinnoilla säännöllisesti. Näihin uudistulokkaisiin lukeutuvat muiden muassa pyrstötiainen ja puukiipijä. Tapa tulla ihmisten pihoihin on levinnyt niiden keskuudessa, ja nykyään niitä näkee joka talvi sadoilla ruokinnoilla poimimassa oman osuutensa pitopöydän herkuista. Lisäksi piharuokinnoilla aiemmin epäsäännöllisesti vierailleista lajeista varsinkin vihervarpunen, urpiainen ja tundraurpiainen suuntaavat kulkunsa pitopöytien suuntaan yhä useammin ja isompina porukoina. Niiden kannat vaihtelevat kuitenkin suuresti puiden siemensadon mukaan: joinakin talvina niitä näkee kymmenittäin ruokinnoilla, toisina niistä ei näe vilaustakaan. Ne kuuluvat kulkurikansaan. Millainen ruokinta, sellaiset vieraat Se, mitä lintuja kullakin ruokinnalla näyttäytyy, riippuu muun muassa ruokinnan koosta, maantieteellisestä sijainnista ja ympäristöstä sekä tarjolla olevasta sapuskasta. Tuuristakin voi puhua silloin, kun ruokinnalle sattuu tupsahtamaan jokin harvinaisuus tai ruokinta yksinkertaisesti vain sattuu sijaitsemaan jonkin epätavallisemman lajin elinpiirillä. Vaikka lintulautojen perussakki talitintteineen keltasirkkuineen näyttää kovin samanlaiselta oltiinpa Hankoniemellä tai Nuorgamissa, eri osissa maata lajistossa on omat erityispiirteensä. Eteläisessä Suomessa on todennäköisintä tavata sellaisia lajeja kuin peltopyy, pähkinähakki, nokkavarpunen ja tikli, lappilaiset puolestaan voivat ylpeillä lapintiaisillaan ja kuukkeleillaan. Metsälajit eivät tule mielellään aukeille paikoille, siksi niitä näkee harvoin kaukana metsistä. Monet lintuharrastajat sijoittavatkin ruokinnan metsän reunaan houkutellakseen sinne metsien asukkaita. Jotkut perustavat jopa ihan erillisen ruokintapaikan syvälle metsän siimekseen. Vastaavasti kaupunkien ja viljelysmaiden lajit karttelevat metsiin asetettuja ruokintoja. Optimaalisinta olisikin, jos linturuokinnan voisi pystyttää pi- Ruokailu lintulaudalla tai missään muuallakaan ei taida olla linnuille erityinen kulinaristinen nautinto, sillä niillä on suussaan vain joitakin kymmeniä makureseptoreita. Ihmisillä näitä makujen aistimiseen erikoistuneita soluja on Kuvassa sinitiaisia

5 TIESITKÖ? Pellavan siemenet kelpaavat joillekin siemensyöjille, kuten urpiaiselle, varsin hyvin, mutta ainakin omalla ruokinnallani menekki on ollut vaatimatonta. Pienikokoisina hukkuvat helposti lumen sekaan. Saatavuus rajoitettu. Rypsin siemenistä itselläni ei ole kokemusta. Joidenkin harvojen tuntemieni käyttäjien näppituntuma on, etteivät ne tunnu maistuvan erityisen hyvin millekään linnuille. Saatavuus rajoitettu. Marjat ja hedelmät. Useimmat tavalliset lintulautavieraat eivät ole näistä kiinnostuneita, mutta ainakin mustarastaalle, punarinnalle, tilhelle, taviokuurnalle ja mustapääkertulle ne kelpaavat hyvin. Monet lintuharrastajat keräävät syksyllä omenoita ja pihlajanmarjoja ja tarjoilevat niitä pitkin talvea linnuille. Ruuantähteet maistuvat monille linnuille. Normaalisuolainen ruoka käy linnuille mainiosti, sillä niillä on sangen tehokas suolanpoistojärjestelmä. Hyvin suolaista ruokaa, kuten pitsaa tai metvurstia, ei pidä tarjota ainakaan säännöllisesti. Linnunruokien soveltuvuus eri lajeille Oheiset tiedot linnunruokien soveltuvuudesta eri lintulautavieraille perustuvat pääasiassa omiin kokemuksiini ja havaintoihini. Muualla lintujen suosikkiruuat saattavat hieman poiketa tästä (ks. lisää lintujen ruokakulttuureista s ). Auringon- kukka Kaura, vehnä Maapähkinä Rasva (tali, ihra, läski) Ruuan- tähteet Fasaani Kyyhkyt o o Tikat o o Rastaat o (m) Tiaiset o Varislinnut Varpuset (m) Urpiainen, o (m) vihervarpunen Viherpeippo o Punatulkku o Peippo, o järripeippo Keltasirkku o Orava o o o Jänikset o Merkit: = syö pääravintonaan = syö usein o = voi syödä = ei käytä ravintonaan (m) = murskattuna Pihlajanmarjatarjoilu voi houkutella ruokinnalle kauniin ja sangen harvinaisen vieraan taviokuurnan. Marjalintuina tunnetut tilhet popsivat lintulaudoilla mm. kuorittuja auringonkukansiemeniä (kuten tässä) sekä pähkinänmuruja. Töyhtöniekalla on taipumusta myös koprofagiaan eli ulosteiden syöntiin, jota kautta se saa hivenaineita. Tässä on riski, että tietäen linturuokinnoilla aika ajoin esiintyvät pöpöt tärkeiden ravintoaineiden mukana saa tappavan taudin

6 Talvilinnuston voittajia ja häviäjiä Luonnon ominaispiirteisiin kuuluu, että kaikki muuttuu koko ajan, mikään ei ole pysyvää. Kun olosuhteet muuttuvat, se heijastuu ennen pitkää luonnossa eläviin eliöihin, myös lintuihin. Tavat, jotka vahvistavat lintuyksilöiden elinmahdollisuuksia ja voimistavat populaatioita uusissa olosuhteissa, yleistyvät sitä mukaa kun uudella tavalla käyttäytyvät yksilöt saavat etua luonnonvalinnassa muihin verrattuna. Lintujen talviruokinta on edistänyt monien lintujen selviytymistä Suomen talvessa. Esimerkiksi tali- ja sinitiaisen, pikkuvarpusen sekä viherpeipon kanta on kasvanut huomattavasti viime vuosikymmeninä, ja pääsyynä tähän pidetään juuri linturuokinnan yleistymistä. Paitsi että linnunruokaa on tarjolla entistä enemmän, myös sen laatu on parantunut. Energiaa pullistelevien auringonkukansiementen, maapähkinöiden ja rasvapötköjen osuus linnuille tarjotusta sapuskasta on kasvanut huimasti, mikä on ratkaisevasti edesauttanut monien lintujen selviytymistä talven pakkasista ja tuiskuista. Koska monet nousukiitoon siivittyneistä lajeista ovat yleislevinneisyydeltään eteläisiä, voitaneen otaksua, että myös ilmastonmuutoksella on näppinsä pelissä. Talvet ovat hiljalleen leudontuneet, mikä on helpottanut perujaan keskieurooppalaisten lajien talvieloa täällä pohjoisessa. Ilmastonmuutos ei ole kuitenkaan pelkästään ilahduttanut lintujen ystäviä. Lämmennyt ilmasto aiheuttaa elinympäristöissä ja elinoloissa senlaatuisia muutoksia, etteivät kaikki alkuperäisimmät taigametsien ja tundran asukkimme pysy perässä. Viimeistään tämän vuosituhannen alkupuolella on ilmennyt, että monen pohjoisen havumetsäasujan, kuten lapintiaisen ja kuukkelin, kanta on kääntynyt selvään ja kaiketi pysyvään alamäkeen. Lapintiaiselle ja kuukkelille nollan kahta puolta sahaavat talviset kasvihuonekelit merkitsevät muiden muassa ruokavarastojen jäätymistä ja pilaantumista, ja ilman riittäviä talvivarastoja hukka perii. Myös ympäristömuutokset tekevät linnuston parissa myyräntyötään. Moni lintuharrastaja on omin silmin nähnyt, kuinka ennen niin yleisestä hömötiaisesta on tullut lintulaudoilla jo melkeinpä harvinaisuus. Alamäen taustalla on ollut vanhojen metsien voimakas väheneminen, jonka takia hömötiaiselle sopivaa elinympäristöä on tarjolla paljon aiempaa vähemmän. Se ei yksinkertaisesti löydä tarpeeksi ruokaa luonnonmetsiä paljon yksipuolisemmista talousmetsistä, eikä pesimiseen sopivia lahopuitakaan ole riittävästi tarjolla. Sopeudu tai kuole, kuuluu luonnonlaki. Hömppä ei ole sopeutunut, kuten eivät ole sopeutuneet sen kohtalotoverit lapintiainen ja kuukkeli. Niinpä niiden kaikkien kannankehityskäyrät sojottavat ikävästi alaviistoon. Metsistä ei onneksi kantaudu pelkästään huonoja uutisia. Lahoista lehtipuista riippuvaisen valkoselkätikan kohtalo näytti meillä muutama vuosikymmen sitten jo sinetöidyltä, kun moottorisahat ja monitoimikoneet sivalsivat lahopuukoivikon ja -sekametsikön toisensa jälkeen nurin. Tarmokkaiden suojelutoimien ansiosta tikka kuitenkin säilyi, ja valkoisia selkiä alkoi vilkkua yhä useammin tällä vuosituhannella. Osasyynä tikkakannan elpymiseen on ollut aktiivinen talviruokinta, joka on auttanut tikarinokkia selviytymään vuoden kriittisestä ajasta aiempaa paremmin. Tikkoja ruokitaan läskikimpaleilla, joita ripustetaan sopivaan metsäympäristöön isoihin metalliverkkokehikoihin. Rasvaruokinta kompensoi lahojen ravintopuiden rajua vähenemistä suomalaismetsistä ja auttaa tikan selviytymistä yli vuoden kylmimmän ja ankarimman ajan. Valkoselkätikkakoiras punainen suikka päässään oli 1980-luvulla katoamaan tuomittu näky Suomessa. Aktiivisen suojelutyön ja Venäjältä tulleen täydennyksen ansiosta laji on kuitenkin runsastunut tällä vuosituhannella ilahduttavasti

7 Vesi vanhin voitehista. Parvi kesykyyhkyjä kylpemässä. Vettä ja jauhinkiviä Linnut eivät pahemmin juo talvisaikaan. Ja mistäpä ne vettä saisivatkaan pakkasella. Vettä ne kuitenkin tarvitsevat, ja sitä ne saavat ruuasta. Ravintoaineiden, hiilihydraattien, valkuaisten ja varsinkin rasvan, hajotessa soluissa syntyy oheistuotteena puhdasta vettä. Kun gramma rasvaa palaa, palamistuotteena syntyy vettä 1,07 g. Vastaavasti hiilihydraattigramma tuottaa palaessaan 0,56 g vettä, proteiinigramma 0,4 g. Rasva on siis paitsi energiasisällöltään myös vesimääränsä suhteen parasta talvimuonaa linnuille. Joskus lintujen näkee haukkailevan lunta, ja jos keli on leuto, linnut voivat käydä juomassa lätäköistä. Vettä eri olomuodoissaan linnut käyttävät myös kylpemiseen. Talvella voi joskus nähdä lumipesuja, mutta erityisen vilkkaasti linnut kylpevät keväällä, kun lumi sulaa pihoilla lampareiksi. Olen useasti nähnyt kuinka kokonainen lintuparvi, jossa saattaa olla kymmeniä lintuja, kerääntyy sopivankokoisen ja -syvyisen sulavesilammikon äärelle ja kylpee yksi tai muutama kerrallaan. Täs- Ylh Käpytikan samoin kuin muiden lintujen näkee harvoin juovan, sillä ne saavat veden yleensä ravinnostaan. Oik Harakka lumikylvyssä. säkin pätee lintulaudalta tuttu arvojärjestys: vahvimmat tölväytyvät suoraan parhaille paikoille. Siemensyöjien, varsinkin kanalintujen, näkee usein noukkivan maasta pikkuruisia kiviä. Kun ne nielaisevat kiven, se päätyy mahalaukun taaempaan osaan, lihasmahaan, jossa se avustaa kovien siementen pilkkoutumisessa paremmin sulavaksi ravinnoksi. Juuri näiden kivien takia lihasmahaa kutsutaan kivipiiraksi. Varpusen lihasmaha voi sisältää satoja puolen millimetrin kokoisia kivensiruja. Lisäksi sen lihasmahan koko ja paksuus kasvavat talveksi, kun se siirtyy pehmoiselta ötökkädieetiltä kivikovien siementen pureskeluun

8 yksinomaan siemeniä ja saavat niistä kaiken tarvitsemansa energian. Viljan siemenet, entisaikojen tavallisin linnunruoka, koostuvat kuitenkin pääasiassa tärkkelyksestä, jonka energiapitoisuus samoin kuin valkuaisaineenkin on osapuilleen puolet rasvan sisältämästä. Toisin sanoen niitä joutuu popsimaan tuplasti enemmän saadakseen samat kalorit kuin rasvasta. Maapähkinä ja kuoritut auringonkukansiemenet asettuvat rasvan ja kuorimattomien siementen välimaastoon, kun mitataan yhden painoyksikön energiasisältöä. Pähkinöiden rasva pitoisuus on suuri, mistä syystä linnut syövät niitä mieluusti. Linnunruuaksi myytävien maapähkinöiden etuna on, ettei niissä ole kuoria, joiden irrottamiseen linnulta tärvääntyisi turhaan aikaa ja kaloreita. Mistä lintu sitten tietää, missä ruuassa on eniten energiaa? Ei se tietenkään ole sitä mistään lukenut, vaan elävä elämä on opettanut. Se on omakohtaisesti todennut, että rasvapötköä takomalla kylläinen olo tulee aikaisemmin ja kylmä pysyy loitolla vähemmällä työllä kuin kauraa nokkimalla. Ja onhan se linnun kannalta paljon järkevämpää nakuttaa samoilta koivensijoilta maksimaalisen energiapitoista, helposti ja nopeasti popsittavaa rasvaa kuin lennähtää ruokinta-automaatille, napata siemen nokkaan, lennähtää puun oksalle, nokkia kuori auki ja vasta sitten päästä käsiksi herkkuun. Pohjolan perukoilla lisähaasteen ruokailuun siis riittävän monen kalorin hankkimiseen tuo valoisan ajan niukkuus. Sydän- talvella valoisa aika aamuhämärästä iltahämärään kestää Helsingissä alle kahdeksan tuntia, Rovaniemellä selvästi vähemmän. Lapin kaamosalueilla höyhen nutun sisällä tulee todella kiire, kun käytössä on vain lyhyen läntä, auringoton hämärän hetki keskipäivällä. TIESITKÖ? Linnunruokien energiasisältöjä kj /g Rasva 36 Auringonkukansiemen, kuoreton 24,9 Maapähkinä, kuoreton 23,8 Auringonkukansiemen, kuorellinen 12,5 Kauransiemen, kuorellinen 12 Vaalea leipä 11 (lähde: Rasva on kovinta valuuttaa linnunruokamarkkinoilla. Siitä saa kaikkein eniten energiaa nokallista kohti. Närhen ja muiden isojen lintujen keho toimii eräänlaisena patterina, joka pitää niiden kehonlämmön korkeana Kuvassa töyhtötintti (ylin) sekä sinitinttejä. paljon kauemmin kuin pikkulinnuilla. Siksi niiden ei tarvitse syödä yhtä paljon eikä yhtä usein

9 TIESITKÖ? Varpushaukka lintulautojen peruspeto Kun useiden keskieurooppalaisten ravintotutkimusten tulokset niputettiin, paljastui että varpushaukka oli nimensä veroinen: pääsaalis oli varpunen. Joissakin populaatioissa peräti kolme neljästä pedon saaliiksi joutuneesta varpusesta kuoli juuri varpushaukan kynsiin. Myös talitiaisista ja peipoista monen maallinen taivallus päättyy samaan osoitteeseen. Meillä ei ole tehty aiheesta kattavia talvi aikaisia selvityksiä, mutta eräässä kesätutkimuksessa varpushaukan pääsaalista olivat peippo ja rastaat. Täkäläisen talven vähälajisessa lintumaailmassa varpushaukan ruokalistalle kelpaavat likimain kaikki ruokinnalla vierailevat linnut, ehkä lukuun otta matta jymäkkää koirasfasaania. Pienikokoinen koiras keskittyy pikkulintuihin, huomattavasti kookkaampi ja romuluisempi naaras havittelee isompaa saalista, kuten rastaita, närhiä ja harakoita. Saalistus ei ole suinkaan helppoa. Tutkimusten mukaan varpushaukan iskuista onnistuu keskimäärin vain joka kymmenes, nuorilla vielä harvempi. Lukemattomat omat havaintoni vahvistavat tämän: lähes aina haukka poistuu ruokinnalta tyhjin kynsin. Erään laajan tutkimuksen mukaan nuorista varpushaukoista kuolee ensimmäisen vuoden aikana %. Useimmat kuolevat nälkään, kun saalistustaidot eivät riitä tuomaan tarpeeksi apetta pöytään. Aikuisillakin yleisin kuolinsyy on luultavasti nälkä, mutta monet heittävät henkensä myös törmättyään ikkunaan tai autoon tai jouduttuaan isomman pedon kynsiin. Itse olen asunut jo vuosia peltomaisemissa, jossa isolepinkäinen eli lapinharakka on jokatalvinen kyläilijä. Joskus ruokinnalleni on iskenyt myös toinen avomaiden peto, ampuhaukka. Ympäröiviltä pelloilta hämärän tullen pihaani hipsuttelevat rusakot ovat saaneet varoa lähiseudun huuhkajien viisisenttisiä koukkukynsiä, pikkujyrsijät puolestaan ovat houkutelleet paikalle läheisessä metsäsaarekkeessa parina vuonna talvehtineen sarvipöllön, joskus myös lehto- tai helmipöllön. Yöllisten ruokavieraiden vanavedessä ruokinnoille kulkee myös monenlaisia petonisäkkäitä. Ne pystyvät hyvän hämäränäön ja erinomaisen kuulon avulla saalistamaan mainiosti myös yöaikaan. Ylivoimaisesti tavallisin petonisäkäs on kissa, jonka ohella ruokinnoilla vierailee muitakin nisäkäspetoja: kettuja, näätiä, kärppiä ja lumikoita. Nopealiikkeisiä lintuja kissan on hankala napata, todennäköisimmin sen saalislistalle päätyy joko orava tai jokin pikkujyrsijä. Itse en soisi yhdenkään luonnoneläimen, varsinkaan pikkulinnun, päätyvän ihmisten helmoissa asuvan lemmikkimirrin suihin, koska kissat pärjäävät vallan hyvin ilman luomuateriaakin. Opportunistipetoja Tilaisuus tekee monesta yllättävästäkin lintulautavieraasta pedon. Esimerkiksi varislinnut, varsinkin pienemmät ja ketterämmät närhet ja harakat, saattavat äkkiarvaamatta syöksyä pikkulinnun kimppuun ja humauttaa tämän lujalla nokaniskulla pökerryksiin. Sitten lisää nokaniskuja... ja ruumishan siitä tulee. Terveillä pikkulinnuilla ei juuri ole hätää, mutta heikkokuntoiset ja sairaat saavat varoa isompia sukulaisiaan. Myös niinkin vaarattoman tuntuinen eläjä kuin käpytikka saattaa tilaisuuden tullen, joskin erittäin harvoin, äityä takomaan hengiltä pienempiä lintulautavieraita. Pikkulinnut tietävät tikan vaarallisuuden, sen että joka suvi Närhi ei siekaile käydä käsiksi heikkokuntoiseen tai kuolleeseen pikkulintuun (kuvassa kuollut sinitiainen)

10 Lajien välillä on eroja siinä, miten ne reagoivat hälytykseen. Esimerkiksi keltasirkut, viherpeipot ja muut avomaiden parvilinnut pyrähtävät kerkeästi taivaalle, kun taas tintit jotka ovat selvästi huonompia lentäjiä vilahtavat mieluummin tiheän puuston suojiin. Paikoillaan oleva peto on vaaraton Kun gepardi ampaisee Afrikan savannilla hirmuiseen kiitoon, kaikki saaliseläimet säntäävät pakokauhun vallassa juoksuun. Mutta heti kun gepardi on kaatanut saaliin, ruohonsyöjät rauhoittuvat ja alkavat jälleen ruokailla. Ne tietävät, ettei gepardilla ole vähään aikaan tarvetta eikä voimia aloittaa uutta jahtia. Siitä on tullut vaaraton. Vastaavanlaisen ilmiön voi nähdä lintulaudoilla. Kun varpushaukka tai -pöllö onnistuu iskussaan ja joko jää kynimään saalistaan tai poistuu saalis kynsissään, peto muuttuu pikkulintujen silmissä vaarattomaksi. Niinpä lintulaudan elämä saattaa jatkua hetkisen kuluttua kuin mitään välikohtausta ei olisi tapahtunutkaan. Kaikki alkaa alusta. Pikkulintujen käyttäytyminen tällaisessa tilanteessa saattaa vaikuttaa oudolta, mutta on toisaalta aika ymmärrettävää. Kun pedon taholta tuleva ärsyke heikkenee, lintujen varoitteluinto ja hätä laantuvat. Joskus osa lintulautavieraista saattaa pedon tekemän iskun jälkeen kuitenkin arkailla paikkaa päiväkausia. Ne vaistoavat, että paikka ei ole enää turvallinen, ja lähtevät etsimään toisia ruoka-apajia. Tämä näkyy selvästi vähentyneinä lintumäärinä ja muutenkin varovaisempana käyttäytymisenä. Varsinkin aamuisin linnut saattavat tarkkailla tilannetta tavallista pitempään ennen kuin uskaltavat lennähtää pitopöytään. Se onkin viisasta, sillä pedot hyökkäävät ruokinnalle usein aamu- ja iltahämärissä, jolloin saalislintujen on vaikeampi havaita niitä. Joillakin alueilla pikkulinnut kerääntyvät isoiksi parviksi ja liikkuvat jatkuvasti ruokintapaikalta toiselle viipyen kullakin paikalla vain hetken. Esimerkiksi asuinkuntani Porvoon taajama-alueilla olen havainnut tali- ja sinitiaisten kokoontuvan talvella jopa yksilön kiertolaisporukoiksi, jotka säpisevät yhdellä ruokinnalla tovin, kunnes siirtyvät eteenpäin toiselle ja pian kolmannelle ruokinnalle. Vierailuväli kullakin ruokinnalla voi vaihdella yhdestä useaan päivään. Arvailujeni mukaan tiaiset vähentävät tällä tavoin saaliiksi joutumisen riskiä. Kun pedot eivät koskaan tiedä, missä päin laajaa aluetta tiaisparvi kulloinkin hyörii, niiden on vaikeampi saada niitä saaliiksi. Samasta syystä lintujen on turvallisempaa siirtyä talveksi taajamiin, jossa ruokailupaikkojen välimatkat ovat lyhyitä ja vaihtoehtoisia ruokintoja on paljon, kuin jämähtää yhdelle kaukana muista sijaitsevalle ruokinnalle, josta petojen on helppo käydä napsimassa saalista päivittäin. Nämä siluetit herättävät lintulaudalla kauhua ampuhaukka (ylh) ja varpushaukka (alh). Halutessaan pikkulinnunlihaa varpuspöllön on saalistettava päiväsaikaan. Tässä minipöllön 112 väkevyyden on saanut tuta keltasirkku. 113

11 Linnuillakin leikkaa Monet pitävät lintuja sangen yksinkertaisina, vaistojen varassa elävinä otuksina. Se on harhaluulo. Ensinnäkin, linnut ovat hyvin laaja, monimuotoinen ryhmä, jossa toiset ovat selvästi nohevampia kuin toiset. Kun tiedetään, että lintujen heimoon kuuluu eri lajia, Suomessakin satoja erilaisia, on helppo arvata, että lentäjiä on moneen lähtöön myös älyllä mitaten. Toiseksi, käyttäytymistutkimuksissa monilla lintulajeilla on havait tu hämmästyttäviä älyllisiä kykyjä, jotka hakevat vertaistaan nisäkkäiden maailmasta. Lintulautavieraista esimerkiksi varislinnut ovat hyvin älykkäitä, tarkkaavaisia ja oppivaisia. Vaikka niiden isoa kokoa, ahmattimaisuutta ja röyhkeitä tapoja lintulaudoilla usein vierastetaankin, niiden touhuja on hyvin mielenkiintoista seurailla. Kun seuraa vaikkapa närhen käyttäytymistä ruokinnalla, ei voi tulla muuhun tulokseen kuin että tuolla kaverilla leikkaa. Närhi harvoin lennähtää lintulaudalle ruokinnalle oikopäätä. Se pysähtyy sopivan matkan päähän puun oksalle ja alkaa kuikuilla ympärilleen. Se tarkistaa, ketä on paikalla, mitä sapuskaa on tarjolla ja onko ruokinnalle turvallista mennä. Tarkat silmät katselevat joka puolelle, mittailevat etäisyyksiä, selaavat puita, maanpintaa ja taivas ta, ja koko ajan näkee kuinka sen aivot raksuttavat ja käsittelevät aisteista tullutta tietoa. Vasta kun tilanne on analysoitu ja kaikki näyttää hyvältä, se lehahtaa pehmein siivin lintulaudalle. Varislintujen älykkyys on tunnustettu myös tieteellisissä piireissä. Eräässä testissä närhen oli keksittävä, kuinka se ylettää nokallaan syvällä kaidassa vesiastiassa kelluvaan makupalaan. Ei mennyt kuin silmänräpäys kun närhi alkoi latoa veteen kiviä, jotka vähä vähältä nostivat vedenpintaa niin, että lintu lopulta ylti makupalaan. Eikä tässä vielä kaikki: närhi latoi astiaan ensin isoimmat kivet, koska se ymmärsi niiden nostavan vedenpintaa nopeimmin. Kun astiaan laitettiin hiekkaa närhi ei yrittänyt samaa temppua, koska se älysi, ettei kivien latominen hiekkaan auta mitään. Tutkijoiden mukaan testinärhen osoittama ongelmanratkaisukyky vastaa osapuilleen seitsenvuotiaan ihmislapsen älykkyystasoa. Yksi lintu- ja koko eläinmaailman älykkäimmistä otuksista on kaikille meille tuttu varis

12 Aina ei mekaaninen ääni lähde nokasta. Siipisulkiin osuva ilmavirta synnyttää lennossa äänen, joka voi vaihdella sangen paljon riippuen sulkien rakenteesta ja jäykkyydestä. Lisäksi kostealla, paksulla (paljon vesihöyryä sisältävällä) kelillä siivistä lähtee selvästi voimakkaampi viuhuna kuin kuivalla, ohuella kelillä. Talvilinnut eivät ilmeisesti juuri hyödynnä sulkien synnyttämiä ilmavirtausääniä viestinnässään toisin kuin esimerkiksi telkän ja taivaanvuohen tapaiset kesälinnut. Uskoisin kuitenkin, että ainakin tikkojen (kuten kuvan käpytikan) lentämisestä syntyvä voimakas pärähtely toimii äänisignaalina muille tikoille. TIESITKÖ? Lentämisen ääniä Seuraavassa esimerkkejä lentämisen aiheuttamista äänistä, jotka syntyvät ilmavirran osuessa siipisulkiin: Nokankolistelua Siivekkäiden yhteiselo lintulaudalla sujuu yleensä sangen rauhallisesti ja hyväntahtoisesti, vaikka samoilla antimilla einehtisi isompikin porukka. Varsinkin kovina pakkaspäivinä aika pyritään käyttämään ruokailuun eikä kärhämöintiin. Pelkkää auvoisuutta rinnakkaiselo ei kuitenkaan ole, vaan nokat ja siivet iskevät välillä yhteen. Lintulaudoilla tunnelma kiristyy ennen muuta silloin, kun ruokaa on tarjolla vain vähän ja hyvin pienellä alueella. Luonnossa harvoin on yhtä pistemäistä ravintotarjontaa. Lintulautavieraiden keskinäinen nahistelu ajoittuu etupäässä syksyyn, jolloin ne selvittelevät keskinäistä nokkimisjärjestystään. Syysnokkapokka on sikäli tarpeellista, että kuten vaikkapa kanaparvessa tai koiralaumassa kun kahden yksilön nokkimis- tai arvojärjestys on kerran selvitetty, siihen ei tarvitse enää palata, ainakaan vähään aikaan. Tämä rauhoittaa yhteiseloa talvipakkasilla, jolloin nahinan sijaan on keskityttävä elintärkeään ruokailuun. Isoimmat ja vahvimmat valtaavat arvoasteikon yläpään, kuten olettaa saattaakin. Tästä syystä dominanssin yläpäässä ovat tavallisimmin koiraat jotka linnuilla ovat yleensä kookkaampia ja pahnanpohjimmaisina naaraat. Pieni mutta pippurinen. Kuvaus sopii hyvin sinitiaiseen, joka on kokoaan ärhäkämpi lintulautavieras. Pikkulinnut Tikat Varis Närhi Suhteellisen jäykistä siivistä lähtee melko kuuluva hurahtelu. Siiveniskusarjojen välillä lintu vetää siivet hetkeksi aivan suppuun vartaloa vasten. Kauas kuuluvat, rytmikkäät, sekunnin välein toistuvat pärähtelysarjat syntyvät hyvin jäykkien siipisulkien lyhyistä, voimakkaista iskusarjoista. Jokaista sarjaa seuraa syväaaltoinen liito siivet supussa vartaloa vasten. Pitkistä, jäykistä siipisulista lähtee kuuluva, tasainen viuhuna. Siivenlyönti on jatkuvaa, mutta välillä lintu voi myös liitää siivet levällään. Lentää ja liihottelee lähes äänettä. Pöllöt Lento on äänetöntä. Siipisulat ovat hyvin pehmeäreunaiset

13 Rähinäremmejä ruokinnalla. Tämä sivu: viherpeippoja (ylh) ja talitinttejä (alh). Viereinen sivu: keltasirkkuja (ylh) ja pikkuvarpusia (alh)

14 tavaisempien lintujen, kuten tiaisten ja kuukkelien, kanssa. Vaikka linnut olisivatkin siedättyneet kuvaajan puuhailuun ruokinnalla, lähestyminen kannattaa silti tehdä aina hitaasti ja varovaisesti. Siis kiertelemällä ja kaartelemalla hissun kissun lähemmäksi ja lähemmäksi lopullista kuvauspaikkaa, ei koskaan marssimalla suoraan lintuja päin. Jos hyvin käy, kestää vain hetken, kun tinttiparvi hyörii taas lintulaudalla eikä hetken päästä piittaa tuon taivaallista paikoilleen asettuneesta, rauhallisesti toimivasta kuvaajasta. Jos taas linnut aristelevat eivätkä uskalla tulla ruokinnalle, kuvaus on keskeytettävä välittömästi. Yleisesti ottaen lintuja on parempi kyttäillä istuen kuin seis- Hyödynnä vastavaloa! Varsinkin aloittelevat valokuvaajat välttelevät vasten aurinkoa kuvaamista, mutta todellisuudessa se on avain mielenkiintoisiin, valtavirrasta poikkeaviin valokuviin. Kuvissa närhi (vas), pikkuvarpunen (iso kuva) sekä talitiainen ja viherpeippo (oik)

15 ten. Istuva ihminen näyttää pienemmältä, eivätkä aremmat linnut yhdistä matalaa möykkyä yhtä helposti pystyyn, kaksijalkaiseen ihmishahmoon vaaraan. Paras ratkaisu lähikuvien saamiseksi on virittää jonkinlainen kuvauspiilo lintulaudan lähistölle. Tähän tarkoitukseen sopivat muiden muassa naamioverkot, erilaiset teltat sekä kiinteät, lämmitettävät piilokojut. Useimmat lintulautavieraat eivät koe kuvauspiiloa uhkana, joten lintujen touhuja voi katsella ja kuvata huomaamatta ja häiriöttä. Erilaisista piiloratkaisuista saa tarkempaa tietoa luontoja lintukuvausoppaista. Monet lintukuvaajat laittavat ruokinnoille erilaista rekvisiittaa muokatakseen kuvausympäristöstä monipuolisemman ja esteettisesti näyttävämmän. Ruokintalaitteiden viereen voi esimerkiksi asentaa jäkäläisiä kelonoksia tai katkaistun pökkelön, hieman isommalla vaivalla jopa pätkän riukuaitaa, joille linnut voivat istahtaa ruokailun välillä. Ruokinnan lavastamisessa vain oma mielikuvitus on rajana. Tosin, kuvausrekvisiittana olisi hyvä käyttää aiheita lintujen luontaisesta elinympäristöstä. Töyhtötiainen heinäseipäällä keskellä metsää näyttää aika oudolta ja epäluonnolliselta. Lopuksi on vielä syytä tähdentää reilun pelin sääntöjä. Tärkein säännöistä on, että valokuvien saaminen on aina toissijaista lintujen hyvinvointiin nähden. Itsekäs, lintujen hyvinvoinnista piittaamaton kuvaaminen on paitsi kertakaikkisen tuomittavaa myös oman toiminnan kannalta lyhytnäköistä. Linnut alkavat pian karttaa paikkaa, jossa ne eivät saa ruokailla ja oleilla rauhassa. Tuskinpa kuvistakaan voi nauttia yhtä paljon, jos niiden taustalla piilee lintujen liiallista häirintää tai muuta törttöilyä. Monet lintukuvaajat tekevät ruokinnalla erinäisiä kuvausjärjestelyjä saadakseen haluamanlaisiaan valokuvia. Tässä olen kuvannut viherpeippoa tunnin välein samalla joulukuusenjalkaan asettamallani kuusenlatvuksella. Isommassa kuvassa olen sijoittanut kuusen taakse mustan kankaan saadakseni linnulle varjomaisen taustan. Parhaiten lintulautavieraita pääsee kuvaamaan piilokojusta. Tässä maastokuvioitu, pressulla katettu telttapiilo ja sen edessä lisänaamiointina ja tuulensuojana männynoksia

16 Kuvauspäiväkirjan kertomaa 16. helmikuuta 2015, Ilola, Porvoo Aamulla (klo ) olin kojussa ruokinnan vieressä. Jalustalla millinen, runkona D4. Samaan aikaan pökkelössä laajakulma (12 24 mm) kaukolaukaisimineen talipötkön yläpuolella. Kuvaustilanteita tuli jatkuvalla syötöllä kummankin kameran eteen, aika ei käynyt pitkäksi. Muutamien peräkkäisten päivien kuvaamisen ansiosta linnut olivat tottuneet kojuun menemisiini ja tulemisiini. Vaikka olin aivan täysin niiden nähden (istuivat lähipuissa) livahtanut kojuun, minuutin parin sisällä kaikki palasivat ruokinnalle ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jopa aina valppaat keltasirkut suhtautuivat asiaan hämmästyttävän tyynesti. Ne olivat selvästi siedättyneet kuvaustouhuihini, eivätkä aristelleet edes kameran rapsahtelua, varsinkaan jos en tulittanut nopeita sarjoja. Eipä silti, usean kymmenen sirkun touhuja oli aika hermostuttavaa katsella, koska parvi pyrähti lentoon minuutin parin välein. Milloin ohiajanut auto säikäytti ne, milloin puussa paukahtanut pakkanen, milloin käpytikan äkillinen rummutus... Välillä tuntui että ne pyrähtivät siivilleen ilman mitään järkevää syytä, ihan vain yleisen varovaisuuden vuoksi. Hoh-hoijaa, aika rasittavaa oli tästä syystä niiden kuvaaminenkin. Juuri kun lintuja oli kertynyt sopivasti kauralyhteelle... kaikki häipyivät ennen liipaisimen painallusta. Aurinko nousi tasan kahdeksalta. Klo se osui nätisti ruokinnalle, erityisesti pökkelöön ja lyhteelle. Sen jälkeen valo jyrkkeni ja maisemaan alkoi tulla häiritseviä varjoja. Lyhteen taakse peltoon tuli ikävännäköinen valon ja varjon rajaviiva, minkä vuoksi lopetin lyhdekuvauksen. Päivä oli aurinkoinen, taivaalla ei näkynyt yhtään pilveä koko päivänä. Pitkän lauhan jakson jälkeen pakkanen paukkui aamul la peräti 17 asteessa. Räkättirastas Mustarastas Hippiäinen Sinitiainen Talitiainen Kuusitiainen (Lapinharakka Närhi Harakka Viherpeippo Tikli 1 laskeutui hetkeksi pihakuusen latvaan räklättämään. Eka räksä kotipihalla tämän vuoden puolella. Mistä lie tulossa, mihin menossa? 1 koiras sinnitteli edelleen ruokinnalla. Tänään keskittyi jyviin, koska maahan asettamani rasva oli tilapäisesti lopussa. 1 linnun ääntä pihassa yksilöä 5 10 yksilöä 1 hetken 1 kävi viikolla, mutta ei tänään) n. 4 yksilöä 2 yksilöä 3 5 yksilöä. Pihareviirin valloittanut koiras lauloi todella innokkaasti koko aamun, ja välillä joku muukin innostui hetkeksi kilpalaulantaan. 1 ylilentävä Sinitiaiskoiraat nahistelevat ruokinnalla. Fasaani Kanahaukka Harmaapäätikka Pikkutikka Käpytikka 1 koiras hetken. Käynyt päivittäin tammikuun alusta. 1 kaukana pellon poikki 1 naapurin pihassa. Kevään eka huutosarja, jippii! Ei tullut ruokinnalle, ihme kyllä. 1 naaras pariin otteeseen. Osoitti taas kesyytensä, lähti rasvalta vasta tultuani 2 m päähän, kun kävin aamuvarhaisella lisäämässä jyviä. 5 8 eri yksilöä vähintään. Paikalla kävi (kovan pakkasen takia?) uusia tai harvemmin käyneitäkin, sillä ne etsivät rasvaa vanhoista paikoista, joissa en ollut pitänyt niitä enää moneen päivään. Yksi tikoista, voimakkaan rusehtavansävyinen, oli ainakin uusi, sellaista lintua en ollut aiemmin nähnyt koko talvena. Vihervarpunen Urpiainen Punatulkku Keltasirkku Orava 1 yksilö 4:n parvi lensi yli 1 ylilentävä n. 70 yksilöä 1 tottunut jo kivasti minuun. Sain käydä lisäämässä jyviä sen katsellessa ja rouskutellessa a.k.siemeniä 1 m päässä