Talousarvioesitys Peruspalvelubudjettitarkastelu Kuntatalouden tila ja kehitysnäkymät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvioesitys Peruspalvelubudjettitarkastelu Kuntatalouden tila ja kehitysnäkymät"

Transkriptio

1 7. Peruspalvelubudjettitarkastelu 7.1. Kuntatalouden tila ja kehitysnäkymät Vuosikate heikkeni vuonna 2011 Kuntatalouden velkaantuminen jatkuu vuonna 2012 Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan Suomen talouskasvu jää yhteen prosenttiin vuosina Myös lähivuosina kasvu uhkaa jäädä vaatimattomaksi. Tässä esitettävä kuntatalouden kehitysarvio on luonteeltaan painelaskelma, jossa ei ole oletettu veroprosenttien korotuksia eikä menopuolen sopeutustoimia. Painelaskelmassa syntyvä rahoitusalijäämä kasvattaa suoraan kuntien lainakantaa. Laskelmassa on otettu huomioon valtiovarainministeriön keskipitkän aikavälin ennuste kokonaistaloudellisesta kehityksestä, valtion vuoden 2013 talousarvioesitykseen sisältyvät linjaukset sekä valtiontalouden vuosien kehyspäätöksen mukaiset linjaukset koskien valtionosuuksia ja verotusta. Laskelman mukaan kuntatalous kiristyy lähivuosina huomattavasti. Verotulojen kasvua ja valtionosuuksien kehitystä hidastavat kansantalouden heikot kasvunäkymät ja valtiontalouden sopeutustoimet. Samaan aikaan ikäsidonnaisten menojen nousu rasittaa kuntataloutta vuosi vuodelta enemmän. Keskipitkällä aikavälillä korkotason kääntyminen nousuun lisää tuntuvasti kuntien korkomenoja. Kuntien ja kuntayhtymien käyttötalouden pitäminen vakaana edellyttäisi menokehityksen sopeuttamista tulokehityksen asettamiin rajoihin, tuottavuutta lisäävien uudistusten toteuttamista kuntataloudessa sekä tuottavuuden esteiden poistamista. Mikäli menojen kasvua ei pystytä hillitsemään, uhkana ovat kunnallisveroprosenttien tuntuvat korotukset sekä velkaantumisen jatkuminen nopeana. Vuoden 2011 ennakollisten tilinpäätösten mukaan kuntien ja kuntayhtymien vuosikate laski 2,5 mrd. euroon edellisvuoden 3 mrd. eurosta. Toteutunut kehitys on hieman heikompi kuin helmikuussa 2012 julkaistuissa tilinpäätösarvioissa ja maaliskuun peruspalveluohjelmassa. Ero tilinpäätösarvioihin nähden johtuu kokonaisuudessaan toimintakatteen heikkenemisestä. Palkkamenot kasvoivat 4,3 %. Kunta-alan ansiotason nousu oli 3 %. Kunta-alan henkilöstön määrä kasvoi prosentilla. Lisäksi palkkamenojen kasvua selittää lomapalkkavelan kirjaamisessa tapahtunut muutos, joka kertaluonteisesti nosti vuoden 2011 menotasoa. Vuosikate riitti kattamaan poistot, mutta nettoinvestoinneista se kattoi alle 80 %, joten kuntien velkaantuminen jatkui. Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu velan määrä kasvoi 0,6 mrd. eurolla. Velan kokonaismäärä vuoden 2011 lopussa oli 12,3 mrd. euroa. Kuntatalouden velan määrä on kolminkertaistunut ja velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Kuntatalouden näkymät vuodelle 2012 eivät ole olennaisesti muuttuneet maaliskuun peruspalveluohjelmaan sisältyvästä arviosta. Kuntatalouden ennakoidaan kiristyvän v toimintamenojen kasvaessa selvästi nopeammin kuin verorahoituksen. Verorahoituksen (verotulot ja valtionosuudet yhteensä) kasvuksi ennustetaan 3 %. Verotulojen kasvu hidastuu alle 2 prosenttiin. Verotulojen kasvun hidastumiseen edellisvuodesta vaikuttaa muun muassa kuntien yhteisöverokertymän aleneminen, joka on seurausta sekä kuntien yhteisövero-osuuden väliaikaisen korotuksen pienenemisestä 5 prosenttiyksiköllä että yritysten edellisvuotta heikommasta tuloskehityksestä. Kunnallisveron kasvua hidastavat puolestaan palkkatulojen kasvun hidastuminen edellisvuodesta sekä veroperustemuutokset, jotka alentavat kunnallisveron tuottoa n. 300 milj. eurolla. Kunnallisveroprosenttien korotukset jäivät edellisvuotta pienemmiksi. Valtionosuuksien arvioidaan kasvavan lähes 6 % huolimatta siitä, että v valtionosuuksiin kohdistettiin 631 milj. euron suuruinen leikkaus. Valtionosuuksia korottavat mm. kustannustenjaon tarkistus, veromenetysten kompensaatio, indeksikorotus ja kertaluontoinen lisäys liittyen marraskuussa 2011 saavutettuun palkkaratkaisuun. (Kyseinen lisäys sisältyi valtion vuoden 2011 neljänteen lisätalousarvioesitykseen, mutta kuntien kirjanpidossa se kirjataan vuoden 2012 tuloksi.) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Kuntatalouden näkymät kiristyvät vuonna 2013 Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen arvioidaan tänä vuonna kasvavan runsaat 4 %. Toimintamenojen volyymin oletetaan lisääntyvän noin prosentilla, mikä vastaa väestörakenteen muutoksen aiheuttamaa lisäystä peruspalvelujen kysyntään. Kuntien henkilöstön määrän oletetaan pysyvän vuoden 2011 tasolla, joten volyymin kasvu näkyy palvelujen ostojen kasvuna. Kuntien tulokasvun hidastuessa oletuksena on, että kunnat pyrkivät hillitsemään menokehitystään, joten menojen kasvun oletetaan jäävän hieman viime vuotta maltillisemmaksi. Kuntasektorin palkkamenojen kasvuksi oletetaan 3,5 %. Ostojen kasvun arvioidaan pysyvän vuoden 2011 tasolla 6½ prosentissa. Avustusten ennakoidaan kasvavan hieman. Näillä oletuksilla kuntien ja kuntayhtymien vuosikate heikkenisi n. 100 milj. eurolla edellisvuodesta. Nettoinvestointien arvioidaan pysyvän vuoden 2011 tasolla 3,3 mrd. eurossa. Vuosikate kattaisi poistot, mutta jäisi selvästi nettoinvestointeja pienemmäksi. Kuntatalouden velkaantuminen jatkuisi myös tänä vuonna. Vuonna 2013 kuntien verotulojen kasvuksi ennakoidaan n. 4 %. Kasvun nopeutumiseen vaikuttaa ennen kaikkea se, että v tuloveroperusteisiin ei ehdoteta juuri tehtävän muutoksia. Osana valtiontalouden sopeutustoimia vuosina jätetään tekemättä ansiotuloveroperusteiden tarkistus ansiotason tai kuluttajahintojen nousun perusteella. Yhteensä kunnallisveron tuottoon vaikuttavat perustemuutokset alentavat verotuottoa nettomääräisesti n. 12 milj. eurolla. Valtionosuuksien arvioidaan kasvavan puolestaan vain runsaalla prosentilla. Valtionosuuksien kasvua hidastavat valtiontalouden sopeutustoimet: peruspalvelujen valtionosuutta alennetaan 125 milj. eurolla ja opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksiin ei tehdä indeksikorotuksia v ), mikä vähentää kuntien ja kuntayhtymien valtionosuuksia 50 milj. eurolla. Verorahoituksen yhteensä ennakoidaan kasvavan runsaat 3 %. Toimintamenojen kasvun arvioidaan hidastuvan alle neljään prosenttiin. Kustannustason nousu hidastuu edellisvuodesta ja menojen volyymikasvu pysyy prosentin tuntumassa. Kuntien ansiotason nousuksi arvioidaan 2,3 %. Henkilöstön määrän arvioidaan pysyvän vuoden 2012 tasolla, joten palkkamenojen kasvu seuraa ennusteessa ansiotason muutosta. Ostojen kasvuksi arvioidaan runsaat 6 %. Kuntien maksamien avustusten ennakoidaan kasvavan 2 % työttömyyden lisääntyessä. Vuosikate heikkenee laskelmassa noin 100 milj. eurolla. Se ei enää kattaisi poistoja eikä kuntatalous olisi enää tasapainossa tällä mittarilla arvioituna. Kuntatalouden tulojen ja menojen kehitysarvio kuntien tilinpidon mukaan, mrd. euroa Käyvin hinnoin Tuloksen muodostuminen 1. Toimintakate -24,3-25,3-26,3-27,3-28,5-29,6 2. Verotulot 19,1 19,4 20,2 21,1 22,0 22,6 3. Valtionosuudet, käyttötalous 7,7 8,1 8,2 8,3 8,6 8,9 4. Rahoitustuotot ja -kulut, netto 0,1 0,2 0,2 0,1 0,0-0,1 5. Vuosikate (= ) 2,5 2,4 2,3 2,2 2,2 1,7 6. Poistot -2,2-2,3-2,8-2,7-2,8-2,8 7. Satunnaiset erät, netto 0,1 0,2 0,2 0,2 0,2 0,2 8. Tilikauden tulos 0,4 0,2-0,3-0,3-0,5-0,9 Rahoitus 1) Poislukien teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuudet, joiden indeksikorotuksia vastaava osuus, 3,6 milj. euroa, rahoitetaan veikkausvoittovaroista. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Käyvin hinnoin Vuosikate 2,5 2,4 2,3 2,2 2,2 1,7 10. Satunnaiset erät 0,1 0,2 0,2 0,2 0,2 0,2 11. Tulorahoituksen korjauserät -0,5-0,5-0,5-0,5-0,5-0,5 12. Tulorahoitus, netto (= ) 2,2 2,1 2,0 1,9 1,9 1,5 13. Käyttöomaisuusinvestoinnit -4,3-4,3-4,3-4,3-4,3-4,3 14. Rahoitusosuudet ja myyntitulot 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 15. Investoinnit, netto (= ) -3,3-3,3-3,3-3,3-3,3-3,3 16. Rahoitusjäämä (= ) -1,1-1,2-1,3-1,4-1,4-1,8 17. Lainakanta 1) 12,3 13,4 14,6 15,9 17,3 19,0 18. Kassavarat 4,5 4,4 4,2 4,1 3,9 3,7 19. Nettovelka (= ) 7,8 9,1 10,4 11,9 13,4 15,3 1) Lainakanta määräytyy laskelmissa rahoitusjäämän kehityksen mukaan. Esimerkiksi kunnallisverotuksen kiristyessä (muut tekijät ennallaan) rahoitusjäämä kohenee ja lainakannan kasvu pienenee. Kuntatalous uhkaa heikentyä huolestuttavasti Edellä olevassa taulukossa on hahmoteltu kuntatalouden tulojen ja menojen laskennallista kehitystä vuoteen 2016 asti. Laskelmassa on otettu huomioon valtiovarainministeriön keskipitkän aikavälin ennuste kokonaistaloudellisesta kehityksestä, valtion vuoden 2013 talousarvioesitykseen sisältyvät linjaukset sekä valtiontalouden vuosien kehyspäätöksen mukaiset linjaukset koskien valtionosuuksia ja verotusta. Edellä olevan taulukon tarkastelussa ei ole kyse ennusteesta vaan ns. painelaskelmasta, jonka tarkoituksena on näyttää, mikä kuntatalouden keskimääräinen liikkumavara tai sopeuttamistarve on arvioitu tulokehitys huomioon ottaen. Esimerkiksi keskimääräisen kunnallisveroprosentin sekä kiinteistöveroprosenttien on vuosina oletettu pysyvän vuoden 2012 tasolla. Vastaavasti maksuihin ei ole oletettu korotuksia eikä menoja ole tasapainotettu tulokehityksen kanssa. Painelaskelmassa syntyvä rahoitusalijäämä kasvattaa suoraan kuntien lainakantaa. Laskelma kuvastaa kuntatalouden kehitystä kokonaisuudessaan tehdyillä oletuksilla; yksittäisten kuntien väliset erot sekä tulo- että menokehityksessä ovat suuria. Erot kuntien välillä ja alueellisessa kehityksessä uhkaavat kasvaa entisestään teollisuuden rakennemuutoksen ja mm. varuskuntien lakkautusten seurauksena. Verotulojen ja valtionosuuksien yhteensä arvioidaan kasvavan keskimäärin 3½ % vuosittain. Valtionosuudet on sisällytetty laskelmaan valtiontalouden huhtikuun 2012 kehyspäätöksen mukaisina, mutta niihin on tehty mahdolliset vuoden 2013 talousarvioesityksestä aiheutuvat muutokset. Peruspalvelujen valtionosuutta alennetaan edelleen osana valtiontalouden sopeutustoimia. Säästöt ovat edellisvuoden tasoon verrattuna 125 milj. euroa v ja 250 milj. euroa v Toisaalta kuntataloutta vahvistaa yhteisöveron korotetun jako-osuuden jatkaminen vuoteen 2015 asti. Laskelmassa on otettu huomioon hallituksen verotusta koskevat linjaukset. Ansiotulojen veroperusteisiin ei tehdä v ansiotason ja kuluttajahintojen nousua kompensoivia perustemuutoksia, mutta sen sijaan v nämä muutokset tehdään, mikä alentaisi kunnallisverotuottoa 140 milj. eurolla. Vuonna 2016 ansiotuloveroperusteisiin oletetaan tehtävän ainoastaan valtion tuloveroasteikon inflaatiotarkistus, jonka arvioidaan vähentävän kunnallisveron tuottoa n. 10 milj. eurolla. Valtionosuuksiin on laskelmassa tehty valtion toimenpiteistä aiheutuvia veromenetyksiä vastaava kompensaatio. Yhteisöveron 5 prosenttiyksiköllä korotettua jako-osuutta jatketaan vielä vuosina Vuonna 2016 korotus poistuu, minkä arvioidaan alentavan kuntien verotuottoa lähes 300 milj. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 eurolla. Veronalaisten tulojen kehitys on johdettu valtiovarainministeriön kokonaistaloudellisesta ennusteesta. Palkkasumman arvioidaan kasvavan vuosina keskimäärin 3,3 % ja eläketulojen 5½ %. Yhteisöveron pohjana olevan yritysten tulosten oletetaan kasvavan keskimäärin 5 % vuosittain. Tehdyillä oletuksilla kuntien verotulojen keskimääräiseksi kasvuksi muodostuu 3,9 % vuodessa. Toimintamenojen ennakoidaan kasvavan keskimäärin 4 % vuodessa. Toimintamenojen volyymikasvuksi arvioidaan noin yksi prosentti, mikä vastaa väestön määrän ja ikärakenteen muutoksesta johtuvaa peruspalvelujen kysynnän arvioitua lisäystä. Kuntien kustannustason nousuennuste perustuu puolestaan valtiovarainministeriön kokonaistaloudellisen ennusteen mukaisiin hinta- ja kustannuskehitystä koskeviin laskentaoletuksiin. Kuntasektorin henkilöstömäärän oletetaan pysyvän vuoden 2011 tasolla, ja laskennallisen väestötekijöistä johdetun palvelutarpeen kasvun oletetaan toteutuvan palvelujen oston kautta. Edellä kuvatuilla laskentaoletuksilla kuntatalous heikkenee eikä olisi enää tasapainossa millään mittarilla arvioituna. Laskelmassa vuosikate ei riitä kattamaan poistoja enää vuosina ja kuntatalous olisi alijäämäinen. Laskelmassa toimintamenojen kasvu jää viime vuosien toteutunutta kasvua pienemmäksi: esimerkiksi vuosina toimintamenot kasvoivat keskimäärin 5,2 % vuodessa. On kuitenkin perusteltua olettaa, että kunnat joutuvat lähivuosina monista syistä hillitsemään menokasvuaan ja mitoittamaan menonsa lähemmäksi tulokehityksen asettamaa rajaa. Ensinnäkin talouskasvun ennustetaan olevan lähivuosina hidasta, ja talouden näkymiin liittyy merkittäviä epävarmuuksia. Verotulojen kasvu saattaa tästä syystä jäädä tässä arvioitua hitaammaksi. Toiseksi kunnan talouden kääntyminen alijäämäiseksi velvoittaa kunnat ryhtymään ennakoiviin toimenpiteisiin taloutensa tasapainottamiseksi. Lisäksi menopuolen liikkumavaraa kaventaa tuntuvasti myös valtionosuuksiin tehdyt vähennykset sekä korotetun yhteisöveron jako-osuuden poistuminen vuoden 2016 alusta. Kuntien taloudelliseen toimintaympäristöön vaikuttaa myös se, että Euroopan unionissa on viime aikoina tehostettu julkisen talouden kokonaisohjausta. Jäsenvaltioiden tulee ottaa käyttöön tarkoituksenmukaiset mekanismit kaikkien julkisen sektorin alasektoreiden (valtio, kunnat ja sosiaaliturvarahastot) koordinoimiseksi. Tähän liittyen tuli joulukuussa 2011 voimaan myös budjettikehysdirektiivi, joka velvoittaa jäsenvaltiot vahvistamaan koko julkisen sektorin hallintaa ja ohjausta ja ottamaan tässä huomioon vakausja kasvusopimuksen määräykset. Helmikuussa 2012 EU-tasolla syntynyt sopimus talous- ja rahaliiton vakaudesta edellyttää, että jäsenvaltiot vievät kansalliseen lainsäädäntöön finanssipoliittisen säännön, jolla varmistetaan julkisen talouden tasapainon saavuttaminen ja ylläpitäminen. Samassa yhteydessä kukin jäsenvaltio päättää korjausmekanismista, jonka avulla voidaan puuttua mahdollisiin poikkeamiin. Yksi niistä koordinaatiovälineistä, jolla näiden paineiden vallitessa voidaan vahvistaa erityisesti kuntasektorin vakautta, on peruspalveluohjelmamenettely, jonka kehittämistarpeita arvioidaan meneillään olevan kuntalain kokonaisuudistuksen yhteydessä Investointien on laskelmassa arvioitu pysyvän korkealla tasolla johtuen tiedossa olevista investointitarpeista, vaikka kuntatalouden kiristyminen hillitsee uusien investointien aloittamista. Kunnilla arvioidaan olevan huomattava korjausvelka, joka johtuu lähinnä 1970-luvun rakennusten peruskorjaustarpeesta. Myös rakenneuudistus ja kasvukeskusten uudisinvestoinnit pitävät investointitason korkeana. Toisaalta kuntatalouden kiristymisen ja korkotason nousun myötä kunnat joutuvat harkitsemaan uusien investointien aloituksia. Tulokehityksen heikentyessä investointitaso saattaakin jäädä tässä arvioitua alemmalle tasolle. Edellä kuvatulla kehityksellä vuosikate jäisi koko tarkasteluajanjaksolla selvästi nettoinvestointeja alhaisemmaksi. Kuntatalouden velkaantuminen jatkuisi runsaalla miljar- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Kuntatalouden kehitys kuntaryhmittäin dilla eurolla vuodessa. Paine kunnallisveroprosenttien tuntuviin korotuksiin ja samalla kokonaisveroasteen nousuun kasvaisi. Kuntatalouden vakauden turvaaminen ja tarvittavien investointien toteuttaminen ilman velan jatkuvaa kasvua edellyttäisi sitä, että toimintamenojen kasvu pysyy tulokehityksen asettamissa rajoissa. Korkotaso on ollut viime vuodet poikkeuksellisen matalalla tasolla, mutta keskipitkällä aikavälillä myös korkotason nousu uhkaa lisätä kuntien korkomenoja ja siten heikentää kuntataloutta. Lisäksi väestön ikääntymisestä kansantalouteen ja kuntatalouteen kohdistuvat paineet kasvavat vuosi vuodelta, mikä entisestään korostaa peruspalvelujen tuottavuutta parantavien uudistusten välttämättömyyttä. Vuonna 2011 alkanut kuntien vuosikatteen lasku jatkuu vielä v valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osaston laskennallisen ennakointimallin mukaan koko maan tasolla. Vuosina 2012 ja 2013 vuosikate riittää kattamaan poistot vain yli asukkaan kuntakokoryhmissä. Ennakointimallissa ei ole mukana kuntayhtymiä. Kuntien lainakannan arvioidaan kasvavan v ja kasvu jatkuu lähivuosina. Lainakanta kasvaa kaikissa kuntakokoryhmissä ja suurinta kasvu on alle asukkaan kuntaryhmissä. Koko maan tasolla kasvu on vuosittain lähellä vuoden 2011 tasoa. Vuoden 2011 ennakollisten tilinpäätöstietojen mukaan negatiivisen vuosikatteen kuntia oli 34. Vuonna 2012 näitä kuntia arvioidaan olevan hieman alle 60 ja v lähes 100. Vuosikatteen heikkous tai negatiivisuus on tyypillistä asukasluvultaan keskimääräistä pienemmille kunnille. Vuonna 2011 vuosikate ei riittänyt kattamaan poistoja 143 kunnassa. Vuonna 2011 näitä kuntia arvioidaan olevan n. 170 ja v yli 200. Vuosien 2010 ja 2011 tilinpäätösten mukaan erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevien kuntien (kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta annetun lain 63 a ) tunnusluvut täyttyivät kuudelta kunnalta. Juankoski tulee uutena kuntana mukaan arviointimenettelyyn. Käydyssä kuudessa menettelyssä on ollut mukana yhteensä 27 kuntaa. Manner-Suomen kuntien talouskehitys vuosina , euroa/as kuntaryhmittäin ilman kuntayhtymiä 1) Asukasluku Vuosikate 2011 Vuosikate 2012 Vuosikate 2013 Lainakanta 2011 Lainakanta 2012 Lainakanta 2013 alle yli Koko maa ) Vuodet 2012 ja 2013 eivät sisällä harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta. Toimintakatteen kasvu on peruspalvelubudjetin mukainen. Kaikki vuodet vuoden 2012 kuntajaolla. Kuvio 5. Kuntien vuosikate ja kertynyt yli-/alijäämä vuoden 2011 tilinpäätöksessä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 7.2. Kuntien menot Menokehitys vuonna 2011 Toimintamenojen kehitys Kuntien toimintamenot kasvoivat v lähes 5 %. Toimintamenojen kasvu oli nopeampaa kuin edellisvuosina keskimäärin. Kunta-alan palkkamenot kasvoivat v n. 4,3 %. Ansiotasoindeksin muutos v oli 3,0 %. Kuntatalouden henkilöstömäärä kääntyi v jälleen kasvuun, ja työllisten määrä paikallishallinnossa nousi noin prosentilla. Osaltaan palkkamenojen nousua selittää kertaluontoisena tekijänä lomapalkkavelan kirjaamistavan muutos vuoden 2011 tilinpäätöksissä. Ostot kasvoivat lähes 7 % ja avustukset 3 %. Toimintatulojen kasvu jäi toimintamenojen kasvua pienemmäksi, kolmeen prosenttiin. Vuosina toimintamenojen kasvuksi arvioidaan n. 4 % vuosittain. Toimintamenojen volyymin arvioidaan lisääntyvän vuosittain noin prosentilla, mikä vastaa väestörakenteen muutoksen aiheuttamaa kysyntäpainetta peruspalvelumenoihin. Laskelmassa henkilöstön määrä pidetään vuoden 2011 tasolla, joten volyymin kasvu näkyy palvelujen ostojen kasvuna. Vuoden 2013 valtion talousarvioesitykseen ja vuosien kehyspäätökseen sisältyy sekä kuntien menoja lisääviä että niitä vähentäviä toimenpiteitä. Kokonaisuudessaan valtion toimenpiteiden ei arvioida juuri vaikuttavan kuntien tehtäviin vuosina Kuntakohtaisesti vaikutukset voivat vaihdella mm. kunnan väestörakenteesta johtuen. Kuntien toimintamenojen kehitys keskipitkällä aikavälillä riippuu todellisuudessa mm. yleisestä talouskehityksestä, tulevista palkkaratkaisuista sekä siitä, miten rakenteellisilla uudistuksilla onnistutaan parantamaan kuntasektorin tuottavuutta. Laskelmassa on tehty aikaisempien peruspalveluohjelmien tapaan tekninen oletus, että toimintatulot kasvavat toimintamenojen kasvua vastaavasti. Toteutuneen kehityksen perusteella on havaittavissa, että joinakin vuosina toimintatulojen kasvu on jäänyt selvästi alle toimintamenojen kasvun. Toimintatulojen kasvu saattaa lähivuosina jäädä huomattavasti edellä mainittua oletusta pienemmäksi. Vireillä oleva liikelaitosten yhtiöittämisvelvollisuus vähentäisi, yhtiöittämisvelvollisuuden laajuudesta riippuen, merkittävästi Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 Henkilöstömenot Ostot Avustukset Korkomenot Investoinnit kuntasektorin toimintatuottojen määrää. Toisaalta toimintamenotkin vähenisivät, mutta vähemmän, joten myös kuntien ja kuntayhtymien toimintakate heikkenisi. Yhtiöittämisvelvollisuuden kokonaisvaikutuksia kuntatalouteen on kuitenkin hankala arvioida ja vaikutukset kohdentuvat vain pieneen määrään kuntia. Tässä vaiheessa liikelaitosten yhtiöittämisvelvollisuudesta aiheutuvia vaikutuksia ei ole sisällytetty kuntatalouden kehitysarvioon. Toimintatulojen kasvua saattaa lähivuosina hidastaa myös talouskasvun heikkeneminen ja toimintatuloiksi kirjattavien valtionapujen kasvun hidastuminen. Toimintatulojen osalta on kuitenkin toistaiseksi pitäydytty vakiintuneessa laskentaoletuksessa. Kuntatalouden toimintamenoista henkilöstömenojen osuus on lähes 60 %. Palkkamenojen arvioidaan kasvavan 3½ % v ja sen jälkeen keskimäärin 3 % vuosittain. Laskelman lähtökohtana on, että kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömäärä pysyy vuoden 2011 tasolla, joten kuntatalouden henkilöstömenojen kehitys seuraa ansiotason ja työnantajan sosiaalivakuutusmaksujen kehitystä. Kunta-alalle solmittiin marraskuussa 2011 kaksivuotinen sopimus, jonka perusteella kunta-alan ansiotason arvioidaan nousevan 3,2 % v ja 2,3 % v Tämän jälkeen ansiotason noususta käytetään teknistä oletusta, jonka mukaan kuntasektorin ansiotaso nousisi 2,8 % v ja sen jälkeen 3,3 % vuosittain, eli hieman yleisen ansiotason arvioitua kehitystä hitaammin. Edellä kuvatuilla oletuksilla palkkamenot kasvaisivat vuosina keskimäärin 3 % vuodessa, minkä toteutuminen edellyttäisi maltillisia palkankorotuksia ja aktiivisia toimia palkkamenojen kasvun hillitsemiseksi. Kuntatyönantajan maksut eivät tarkasteluajanjaksolla kokonaisuutena juurikaan muutu. Kuntatyönantajan eläkemaksun arvioidaan Kevan ennusteen mukaan pysyvän lähivuodet 23,6 prosentissa, alenevan 23,5 prosenttiin v ja edelleen 23,3 prosenttiin v Työnantajan maksu alenee, kun työntekijän eläkemaksun ennakoidaan nousevan nopeammin kuin kokonaiseläkemaksun. Laskelmassa ostojen arvioidaan kasvavan nimellisesti reilut 6 % vuosittain. Ostojen kasvun taustalla ovat myös kuntien palvelutuotannon rakenteessa tapahtuneet muutokset, jotka jatkuvat myös lähivuosina. Menneen kehityksen perusteella on havaittavissa, että ostojen kasvu, kuten toimintamenojen kasvu yleensäkin, on seurannut jossain määrin kuntien tulojen kehitystä. Kuntatalouden kiristyminen pakottaa kunnat hillitsemään menokasvuaan, mikä saattaa näkyä myös ostojen kasvun hidastumisena. Kuntien maksamien avustusten ennakoidaan kasvavan v n. 2 %. Toimeentulotukimenoja kasvattaa toimeentulotuen perusosan korottaminen ja puolestaan pienentää perusturvan korottaminen ja asumistuen tulorajojen korotus. Nettomääräisesti nämä uudistukset lisäävät toimeentulotukimenoja. Vaalikauden loppupuolella toteutettavan asumistuen uudistamisen arvioidaan vähentävän toimeentulotuen tarvetta ja siten alentavan toimeentulotukimenoja. Työttömien määrän ennustetaan nousevan v talouskasvun ollessa heikkoa, mutta sen jälkeen työttömyyden ennustetaan hitaasti vähenevän. Työttömyyden alentuessa myös toimeentulotukimenojen oletetaan kääntyvän laskuun. Riskinä kuitenkin on, että työttömyysjaksojen pitkittymisen myötä toimeentulotukimenot eivät alene. Avustusten keskimääräiseksi kasvuksi arvioidaan prosentti vuodessa. Korkomenojen kehitykseen vaikuttaa sekä lainakannan että korkotason kehitys. Kuntatalouden lainakannan huomattavasta kasvusta huolimatta korkomenojen kasvu on jäänyt maltilliseksi johtuen matalasta korkotasosta. Korkotason arvioidaan pysyvän matalana vielä tänä ja ensi vuonna mutta sen jälkeen kääntyvän nousuun. Korkotason nousu pidemmällä aikavälillä heikentää erityisesti pahimmin velkaantuneiden kuntien taloudellista liikkumavaraa. Kuntien ja kuntayhtymien bruttoinvestointien oletetaan pysyvän lähivuodet 4,3 mrd. euron tasolla. Investointipaineet ovat suuret johtuen niin peruskorjauksista, kasvukeskusten uudisinvestoinneista kuin meneillään olevasta kuntakentän rakenneuudistuksesta. Toisaalta kuntatalouden kiristyminen saattaa lykätä uusien investointien aloittamista. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 Arvioitu investointitaso johtaa ennakoidulla tulo- ja toimintamenokehityksellä kuntien velkaantumisen jatkumiseen voimakkaana. Laskelmissa on otettu huomioon v tehty tarkistus kirjanpitolautakunnan yleisohjeisiin. Niissä suositellaan poisto-ohjeen liitteen mukaisten poistoaikojen alarajojen (tasapoistossa poistoajan alaraja, jäännösarvopoistossa korkein poistoprosentti) käyttämistä, ellei pidemmän poistoajan käyttämiseen ole erityistä hyödykekohtaista perustetta. Tämän arvioidaan näkyvän vuoden 2013 tilinpäätöksissä poistotason selvänä kasvuna, kun kertapoistojen taso nousee. Vuonna 2014 poistojen taso alenee, mutta ne jäävät kuitenkin korkeammalle tasolle kuin mitä olisi ilman uutta suositusta. Tässä vaiheessa suosituksen soveltamisen laajuutta ja vaikutuksia on vaikea arvioida, ja toteutuneet poistot saattavat poiketa huomattavasti tässä arvioidusta. Kuntien ja kuntayhtymien menot vuosina , mrd. euroa Käyvin hinnoin Toimintamenot 35,5 37,0 38,4 40,0 41,6 43,3 Palkkausmenot 20,3 21,0 21,5 22,2 22,9 23,6 Palkat 15,6 16,2 16,6 17,1 17,6 18,2 Muut henkilömenot 4,7 4,8 4,9 5,1 5,2 5,4 Ostot 12,5 13,3 14,2 15,1 16,0 17,0 Avustukset 2,1 2,1 2,2 2,2 2,2 2,2 Muut toimintamenot 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 2. Toimintatulot 11,2 11,7 12,1 12,6 13,2 13,7 3. Toimintakate -24,3-25,3-26,3-27,3-28,5-29,6 4. Korkomenot, brutto 0,4 0,3 0,3 0,4 0,5 0,7 5. Investoinnit, brutto 4,3 4,3 4,3 4,3 4,3 4,3 6. Kokonaismenot (1+4+5) 40,1 41,6 43,0 44,7 46,4 48,3 7. Bruttokansantuote, mrd. euroa 189,4 196,6 203,2 212,3 221,6 230,5 8. Toimintamenot, % BKT:sta 18,7 18,8 18,9 18,8 18,8 18,8 9. Kokonaismenot, % BKT:sta 21,2 21,2 21,2 21,0 21,0 21,0 10. Kokonaistulot, % BKT:sta 20,9 20,7 20,7 20,6 20,5 20,3 11. Toimintatulot, % toimintamenoista 31,6 31,6 31,6 31,6 31,6 31,6 Kunta-alan henkilöstön määrä, 1000 henkilöä Kuntien verotulot Verojärjestelmä ja kuntien verotulojen rakenne Kuntien tuloista lähes puolet (45 %) muodostuu verotuotoista. Kuntien verotulolähteet ovat kunnallinen ansiotulovero, kiinteistövero ja osuus yhteisöveron tuotosta. Kunnallisveron osuus verotuloista on n. 85 %, yhteisöveron 9 % ja kiinteistöveron 6 %. Kunnallisvero on suhteellinen vero. Kunnat päättävät vuosittain paikallisesti soveltamansa kunnallisveroprosentin, valtion tasolla päätetään muista veron määräytymisperusteista ja verovähennyksistä. Vuonna 2012 korkein kunnallisveroprosentti on 21,75 ja matalin 16,25. Keskimääräinen painotettu veroprosentti on 19,25, joka on 0,09 prosenttiyksikköä korkeampi kuin v Kunnille jaetaan osa yhteisöveron tuotosta kuntakohtaisten jako-osuuksien perusteella. Yhteisöveron perusteet, myös veroprosentin, määrää valtio. Kuntasektorin osuutta yhteisöveron tuotosta voidaan säädellä. Vuonna 2012 kunnat saavat yhteisöveron tuotosta 28,34 %. Vuosille kuntien yhteisöveron jako-osuutta on korotettu 5 pro- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 Verotulojen kehitys senttiyksiköllä. Vuosia koskevan kehyspäätöksen mukaan kuntien yhteisövero-osuuden väliaikaista korottamista 5 prosenttiyksiköllä jatketaan myös vuosina Yhteisöveron tuottoa alentavat veroperustemuutokset on kompensoitu kuntasektorille jako-osuutta korottamalla. Kiinteistövero on yksinomaan paikallistason vero. Kiinteistövero määräytyy kiinteistön verotusarvon ja kunnan päättämän veroprosentin mukaan. Maapohja ja rakennukset verotetaan erikseen. Kiinteistöt on jaettu veroprosentin määräämistä varten kuuteen ryhmään, joiden veroprosenteille on laissa säädetty ala- ja ylärajat. Kunnat vahvistavat vuosittain soveltamansa veroprosentit näiden rajojen puitteissa. Suurin osa kiinteistöverosta kertyy yleisestä kiinteistöverosta ja vakituisten asuinrakennusten kiinteistöverosta. Vuonna 2012 keskimääräinen Manner-Suomessa sovellettu yleinen kiinteistöveroprosentti on 0,90 ja vakituisen asuinrakennuksen 0,40. Kuntien verotulojen arvioidaan kasvavan v keskimäärin 4 % vuoteen 2012 verrattuna. Seuraavassa taulukossa on eriteltynä kuntien ennustettu verotulojen kehitys verolajeittain vuoteen 2016 saakka. Verotuloennusteissa vuosille kunnallisvero- ja kiinteistöveroprosentit on pidetty vuoden 2012 tasolla. Kunnallinen ansiotulovero on kuntien merkittävin verotulolähde. Kunnallisveron tuotoksi arvioidaan 17,6 mrd. euroa v Kunnallisveron kehitys riippuu veropohjan eli veronalaisten ansiotulojen kehityksestä sekä veroperusteiden muutoksista. Veropohjasta pääosan, noin kaksi kolmannesta, muodostavat palkkatulot. Eläketulot muodostavat veropohjasta vajaan neljänneksen ja vajaat 10 % veropohjasta muodostuu muista etuustuloista ym. pienemmistä ansiotuloeristä. Kansantalouden palkkasumman määräävät taloudessa tehtyjen työtuntien määrä ja tuntipalkka. Vuonna 2013 palkkatulojen kasvuksi ennustetaan 2,5 %. Eläketulojen arvioidaan kasvavan 5,8 % vuoden 2012 tasosta. Kasvu johtuu sekä eläkeläisten määrän kasvusta että ennen kaikkea eläkeläisten keskimääräisen tulotason kasvusta. Ansiotuloverotuksen veroperusteisiin tehdään mittaluokaltaan hyvin maltillisia muutoksia v Osana valtiontalouden sopeutustoimia hallitus on päättänyt jättää tekemättä vuosina inflaatiokehitystä tai ansiotason nousua vastaavat tarkistukset ansiotuloveroperusteisiin. Perusvähennyksen enimmäismäärää korotetaan noin 30 eurolla ja työtulovähennyksen enimmäismäärää n. 25 eurolla. Näiden vähennysten korotukset alentavat kunnallisveron tuottoa yhteensä n. 30 milj. eurolla. Asuntolainan korkovähennyksen alentaminen edelleen 5 prosenttiyksiköllä kasvattaa kunnallisverotuottoa arvion mukaan n. 12 milj. eurolla. Kilometrikorvausten verovapaan osuuden alentaminen kasvattaa niin ikään kunnallisveron tuottoa arviolta n. 6 milj. euroa v ja 6,5 milj. euroa v Yhteensä valtion päättämät vuoden 2013 veroperustemuutokset alentavat kunnallisveron tuottoa n. 12 milj. euroa. Peruspalvelujen valtionosuuteen tehdään vastaavansuuruinen lisäys, joten veroperustemuutoksilla ei ole vaikutusta kuntien kokonaistuloihin. Kuntien verotulot vuosina , milj. euroa Kunnallisvero Yhteisövero Kiinteistövero Verotulot yht Verotulot, % BKT:sta 10,1 9,9 9,9 9,9 9,9 9,8 Muutos, % Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 Kunnallisvero 2,8 4,1 4,2 4,8 4,0 4,2 Yhteisövero 18,5-22,2 3,1 0,0 10,5-13,5 Kiinteistövero 1,9 5,3 1,6 2,3 2,3 2,2 Verotulot yht. 3,9 1,9 4,0 4,3 4,3 2,9 Kunnallisveroprosentti, keskimäär. 19,17 19,25 19,25 19,25 19,25 19,25 Yhteisöveroprosentti 26 24,5 24,5 24,5 24,5 24,5 Kuntien osuus yhteisöverosta, % 31,99 28,34 29,40 29,09 29,03 23, Kuntien valtionavut Kuntien valtionosuusjärjestelmä Yhteisöveroennusteen perusteella kuntien yhteisöverokertymä olisi 1,28 mrd. euroa v. 2013, joka on n. 3 % enemmän kuin v Kuntien yhteisöveron määrään vaikuttavat sekä yritysten tuloskehitys että kunnille yhteisöveron tuotosta jaettava osuus. Kuntien yhteisövero-osuutta on määräaikaisena toimenpiteenä korotettu viidellä prosenttiyksiköllä vuosiksi Yritystoiminnan tukemiseksi esitetään erilaisia verokannusteita vuoden 2013 alusta lukien. Näillä muutoksilla ei kuitenkaan ole vaikutusta kuntien yhteisöverotuottoon, sillä kuntien jako-osuutta muutetaan vastaavasti. Koulutusmenojen lisävähennyksen käyttöönotto on veroperusteisiin tehtävä pysyvä muutos, jonka arvioidaan alentavan yhteisöveron tuottoa n. 60 milj. euroa vuositasolla. Yhteisöveron tuottoa yhteensä 204 milj. euroa vuositasolla alentavat lisäksi määräaikaisina ( ) toimenpiteinä toteutettavat tuotannollisten investointien korotetut poistot (20 milj. euroa) ja t&k-verohuojennus (184 milj. euroa). Verotuottoa puolestaan kasvattavat korkomenojen vähennysoikeuden rajoittaminen (70 milj. euroa) ja kilometrikorvauksen verovapaan määrän alentaminen, joka toteutetaan vaiheittain siten, että v verovapaan korvauksen määrää alennetaan 43 senttiin (6 milj. euroa) ja v yli kilometrin osalta 25 senttiin (10 milj. euroa). Kiinteistöveron tuoton arvioidaan kasvavan 1,6 % v Kiinteistöveron tuotto on n. 1,3 mrd. euroa. Kiinteistövero kehittyy vuosittain tasaisesti verotusarvojen kehityksen mukaisesti. Vuosina verotulojen ennustetaan kehittyvän tasaisesti, keskimäärin n. 4 prosentin vuosivauhtia. Yhteisöveron tuotto pienenee v. 2016, jolloin kuntien jako-osuuden määräaikaiset korotukset poistuvat. Kuntien valtionavut voidaan jakaa laskennallisiin ja yleiskatteisiin valtionosuuksiin sekä määrättyihin käyttötarkoituksiin kohdistettaviin valtionavustuksiin, joiden suuruus kattaa määrätyn osuuden toiminnan todellisista kustannuksista. Valtionavut koostuvat pääosin valtionosuuksista, jotka muuttuvat automaattisesti asukasluvun ja ikärakenteen sekä kustannustason muutoksen perusteella. Lisäksi valtionosuudet ja -avustukset muuttuvat päätösperusteisesti lainsäädännön muutosten ja budjettipäätösten perusteella (valtion toimenpiteet). Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta valtaosa, n. 90 % muodostuu esi- ja perusopetuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon, yleisten kirjastojen, kuntien yleisen kulttuuritoimen sekä taiteen perusopetuksen laskennallisen perusteen ja kunnan omarahoitusosuuden erotuksesta. Kunnan itse rahoitettava osuus laskennallisista kustannuksista on kaikissa kunnissa asukasta kohden yhtä suuri nykyisten valtionosuusperusteiden mukaisesti. Lisäksi kunnan peruspalvelujen valtionosuus sisältää yleisen osan, verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen, erityisen harvan asutuksen, saaristokunnan ja saa- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 Kuntien valtionavut vuonna 2013 melaisten kotiseutualueen kunnan lisäosat, valtionosuuteen tehtävät vähennykset ja lisäykset sekä valtionosuusjärjestelmämuutoksen tasauksen. Kunnan peruspalvelujen valtionosuutta hallinnoi valtiovarainministeriö. Osana kunnan peruspalvelujen valtionosuutta voidaan myöntää harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vaikeassa taloustilanteessa oleville kunnille. Korotuksen kokonaismäärä päätetään vuosittain. Toisen asteen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksesta (nk. ylläpitäjäjärjestelmä) sekä perusopetuksen oppilaskohtaisesti myönnettävästä rahoituksesta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Ylläpitäjäjärjestelmän seurauksena kunnat rahoittavat kunnan asukaskohtaisella rahoitusosuudella myös yksityisten sekä kuntayhtymien järjestämää lukiokoulutusta, ammatillista peruskoulutusta ja ammattikorkeakoulutusta. Myös aikuiskoulutus, liikunta- ja nuorisotoimi sekä museot, teatterit ja orkesterit, opetustuntikohtaisesti rahoitettava taiteen perusopetus sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan rahoitus kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön budjettiin ja hallintoon. Verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasausjärjestelmän kautta kuntien verotulot ovat yhteydessä valtionosuusjärjestelmään. Tasauksessa kunnalle myönnettyä valtionosuutta lisätään (tasauslisä) tai vähennetään (tasausvähennys) kunnan omaan laskennalliseen verotuloon perustuen. Kunta on oikeutettu tasauslisään, jos kunnan laskennallinen verotulo asukasta kohden alittaa 91,86 % (tasausraja) maan keskimääräisestä laskennallisesta asukaskohtaisesta verotulosta. Kiinteistövero irrotettiin verotuloihin perustuvasta valtionosuuksien tasausjärjestelmästä vuoden 2012 alusta. Tasauslisällä jokaiselle kunnalle taataan vähintään tasausrajan mukainen verotulo asukasta kohden. Kunnan valtionosuuteen tehdään tasausvähennys, jos kunnan laskennallinen verotulo asukasta kohden ylittää tasausrajan. Tasausvähennys on 37 % kunnan tasausrajan ylittävästä verotulosta. Jos kunnille yhteensä maksettavat tasauslisät ovat suuremmat kuin kuntien valtionosuuksiin tehtävät tasausvähennykset, vähennetään kuntien valtionosuudesta tätä erotusta vastaava määrä. Jos puolestaan tasausvähennykset ovat suuremmat kuin tasauslisät, lisätään kuntien valtionosuuteen tätä erotusta vastaava määrä. Valtionosuuden vähennys tai lisäys on kaikissa kunnissa asukasta kohti yhtä suuri. Valtionosuusjärjestelmään sisältyvä valtionosuusprosentti kuvaa valtion ja kuntien välistä kustannusten jakoa. Vuonna 2013 kunnan peruspalvelujen valtionosuuden valtionosuusprosentti on 30,96. Näin ollen kunnan rahoitusosuus peruspalveluihin on 69,04 %. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja ammattikorkeakoulujen valtionosuusprosentti on 41,89 % ja kuntien osuus vastaavasti 58,11 %. Valtionosuusjärjestelmään perustuva valtionrahoitus on kunnille yleiskatteellista korvamerkitsemätöntä rahaa, jonka kohdentamisesta kunnan sisällä päättää kunta itse. Valtiovarainministeriö tekee päätökset kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, verotuloihin perustuvasta valtionosuuden tasauksesta sekä kotikuntakorvauksen perusosista. Valtionosuutta kuntien peruspalvelujen järjestämiseen myönnetään 8,7 mrd. euroa v Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima rahoitus on 1,0 mrd. euroa. Kunnan peruspalvelujen valtionosuuden, esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvausten sekä opetus- ja kulttuuriministeriön opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain mukaisten valtionosuuksien ja muun rahoituksen maksatus tapahtuu kootusti yhtenä kokonaisuutena valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Kuntien valtionavut ovat v yhteensä 10,7 mrd. euroa. Laskennallisiin valtionosuuksiin ehdotetaan yhteensä 9,7 mrd. euroa ja muihin valtionavustuksiin 1,0 mrd. euroa. Valtionavut lisääntyvät vuodelle 2012 budjetoituun verrattuna yhteensä n. 180 milj. euroa v Kuntien rahoitusosuus valtionosuusjärjestelmän piirissä olevien peruspalvelujen järjestämiseen kasvaa v n. 0,8 mrd. eurolla. Rahoitusosuudet toisen asteen koulutukseen ja ammattikorkeakoulutukseen alenevat n. 20 milj. eurolla. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 Peruspalvelubudjettitarkastelun piirissä olevat kuntien ja kuntayhtymien valtionavut valtion talousarviossa (milj. euroa) ja muutos (%) budjetoitu 1) budjetoitu 1) esitys , % Valtionosuusjärjestelmän piirissä olevat laskennalliset valtionosuudet tasauserineen VM ,4 OKM ,4 siitä kuntayhtymät ,4 Laskennalliset valtionosuudet yhteensä ,0 Muut peruspalvelubudjettitarkastelun valtionavustukset VM, kuntien yhdistymisavustukset ,3 OKM, harkinnanvaraiset avustukset ,1 OKM, liikuntatoimi ja nuorisotyö ,3 OKM, perustamishankkeet ,4 TEM, työllistämistuki kunnille ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisen kokeilu ,1 TEM, pakolaisista ja turvapaikanhakijoista maksettavat korvaukset ,3 STM, valtionavustus vanhuspalvelulain toimeenpanoon STM, terveydenhoitolain mukainen tutkimus (EVO) ,7 STM, lääkäri- ja hammaslääkärikoulutus (EVO) ,9 STM, perustamis- ja kehittämishankkeet (Kaste) ,3 STM, korjaushankkeet ,0 STM, perustoimeentulotuki ,5 STM, kuntouttava työtoiminta ,0 Muut peruspalvelubudjettitarkastelun valtionavustukset yhteensä ,2 Peruspalvelubudjettitarkastelun valtionavut yhteensä ,7 1) Talousarvio ja lisätalousarviot Indeksikorotukset Vuonna 2013 valtionosuuksiin tehdään 3,0 prosentin indeksikorotus. Indeksikorotus lisää peruspalvelujen valtionosuuksia 231 milj. eurolla. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla valtionosuusindeksi jäädytetään säästösyistä vuodeksi 2013 (vaikutus yhteensä 68,3 milj. euroa sisältäen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain perusteella määräytyvät esi- ja perusopetuksen rahoitusperusteet, josta kuntien ja kuntayhtymien osuus 50 milj. euroa). Tämä jäädytys ei koske teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuuksia, joiden vuoden 2013 indeksikorotusta vastaava osuus (3,6 milj. euroa) rahoitetaan veikkausvoittovaroista. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 Indeksikorotukset v. 2013, milj. euroa Tulot Yhteensä 231 josta kunnat ja kuntayhtymät 231 Väestön ja ikärakenteen muutokset Kuntien valtionosuuksiin vaikuttaa ikärakenteen ja väestön määrän ja muiden laskentatekijöiden muutos. Tässä tarkastellaan vain asukas- ja ikärakenteen muutosten vaikutuksia. Sosiaali- ja terveydenhuollon laskennalliset kustannukset lisääntyvät laskentatekijöiden muutoksen vuoksi 249 milj. euroa v Valtionosuudet lisääntyvät niistä johtuen 78 milj. euroa. Esiopetusikäisten ja peruskouluikäisten määrä vähenee. Lukioon ja ammatilliseen peruskoulutukseen siirtyvä ikäluokka alkaa pienentyä, mutta korkea-asteelle siirtyvien määrä ei muutu olennaisesti. Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten osuudet kasvavat kaikilla koulutusasteilla. Myös aikuiskoulutuksen kysyntä kasvaa. Esi- ja perusopetuksen laskennalliset kustannukset vähenevät 35 milj. eurolla v Valtionosuudet vähenevät yhteensä 11 milj. euroa. Yhteensä valtionosuudet lisääntyvät näiden tekijöiden seurauksena 67 milj. eurolla v Asukasluvun ja ikärakenteen muutoksen vaikutukset kuntien valtionosuuksiin ja menoihin v. 2013, milj. euroa Laskennalliset kustannukset Valtionosuudet Esi- ja perusopetus Sosiaali- ja terveydenhuolto Yhteensä Valtionosuuksien tasaukset Kuntien peruspalvelujen valtionosuutta lisätään tai vähennetään kuntakohtaisesti valtionosuuden tasauksella, joka perustuu kunnan laskennallisten verotulojen määrään. Vuoden 2013 tasaus perustuu verovuoden 2011 tietoihin. Valtionosuuksien tasaukset , milj. euroa Tasauslisät Tasausvähennykset Erotus / netto Verotuloihin perustuvien valtionosuuksien tasauslisien määrä on 779 milj. euroa, jossa on lisäystä edelliseen vuoteen 20 milj. euroa. Tasauslisää saa 242 kuntaa. Valtionosuuksien tasausvähennys tehdään 62 kunnalle. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 Kuntien rahoitusosuus peruspalvelujen järjestämiseen 1) (VM) 2011 budjetoitu 2012 budjetoitu 2013 esitys Asukasluku Laskennalliset kustannukset, euroa Rahoitusosuusarvio, euroa Rahoitusosuusarvio, euroa/asukas 2 633, , ,80 1) Sisältää sosiaali- ja terveydenhuollon laskennalliset kustannukset sekä opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokasta rahoitettavan perusopetuksen. Kuntien rahoitusosuudet toisen asteen koulutukseen ja ammattikorkeakoulutukseen (OKM) budjetoitu budjetoitu 2013 esitys Asukasluku Laskennalliset kustannukset, euroa Rahoitusosuusarvio, euroa Rahoitusosuusarvio, euroa/asukas 357,70 373,58 367, Valtion toimenpiteiden vaikutukset kuntien ja kuntayhtymien talouteen Tässä luvussa tarkastellaan valtion toimenpiteiden vaikutusta kuntien ja kuntayhtymien talouteen vuodesta 2012 vuoteen Valtion toimenpiteiden vaikutus perustuu lainsäädännön ja normien muutoksiin sekä harkinnanvaraisten määrärahojen osalta budjettipäätöksiin. Talousarvioesitykseen sisältyvien valtion toimenpiteiden arvioidaan menojen, tulojen ja veroperustemuutosten kokonaisvaikutuksena heikentävän kuntien rahoitusasemaa vuoteen 2012 verrattuna nettomääräisesti 193 milj. euroa. Valtiontalouden vuosien kehyspäätökseen liittyen peruspalvelujen valtionosuutta vähennetään asteittain vuoteen 2015 mennessä. Vuonna 2013 vähennys on 125 milj. euroa. Tämä pienentää valtionosuusprosenttia 0,51 prosenttiyksiköllä. Peruspalvelujen valtionosuuksia lisätään 27,3 milj. eurolla v ikääntyvän väestön toimintakyvyn tukemiseksi ja iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseksi. Lain ikääntyvän väestön toimintakyvyn tukemiseksi on tarkoitus tulla voimaan Peruspalvelujen valtionosuusprosenttia korotetaan 0,045 prosenttiyksiköllä, koska ns. vanhuspalvelulain toimeenpanon kustannuksiin osoitetaan valtionosuutta 54,3 %. Lisäksi omaishoidon tukipalvelujen tehostamiseen liittyen valtionosuuksia korotetaan 10 milj. eurolla. Kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti on 30,96 v Veroperustemuutosten aiheuttama kuntien verotulojen menetysten kompensointi lisää peruspalvelujen valtionosuutta n. 12 milj. eurolla v Kuntien peruspalvelujen valtionosuus kasvaa 209 milj. euroa v vuoden 2012 varsinaiseen talousarvioon verrattuna. Kuntien yhdistymisen taloudelliseen tukeen ja kuntien yhteistoiminta-avustuksiin osoitetaan 67 milj. euroa. Vuonna 2013 toteutuu 10 kuntien yhdistymistä ja määräraha kasvaa reilut 20 milj. euroa vuoteen 2012 verrattuna. Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen ehdotetaan 20 milj. euroa, mikä on samalla tasolla kuin edellisenä vuotena. Toimeentulotuen kustannuksiin arvioidaan käytettävän vajaat 700 milj. euroa v. 2013, josta puolet on kunnille maksettavaa valtionosuutta. Arvioidut kustannukset laskevat n. 18 milj. euroa vuoteen 2012 verrattuna. Toimeentulotukea uudistetaan säätämällä työttömyysturvan aktiiviajan korotusosat etuoikeutetuksi tuloksi. Uudistuksella kannustetaan pitkäaikaistyöttömiä osallistumaan aktiivitoimiin. Tämä lisää toimeentulotuen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

15 kustannuksia 6 milj. euroa v. 2013, josta puolet valtionosuutta. Pitkäaikaistyöttömien työllistymisbonuskokeilun, asumistuen tarkistamisen lykkäämisen ja työmarkkinatuen rajaamisen arvioidaan vähentävän määrärahan tarvetta toimeentulotuessa yhteensä 4,8 milj. euroa, josta puolet on valtionosuutta. Pienituloisten ostovoiman parantamiseksi perusturvaetuuksiin tehdään aikaistettu indeksikorotus jo Indeksitarkistusten aikaistaminen koskee kansaneläkeindeksiin sidottuja eräitä Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemia perusturvaetuuksia sekä toimeentulotukea. Korotus koskee vain vuotta Kyseessä on indeksikorotuksen osittainen aikaistus vuodelta Aikaistettu indeksikorotus lisää toimeentulotuen kustannuksia v milj. euroa, josta puolet on valtion tukea. Valtionavustuksena kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeisiin esitetään 14,5 milj. euroa (17,5 milj. euroa v. 2012). Määrärahaa vähennetään asteittain siten, että vähennys on 5 milj. euroa v Valtionavustuksella tuettavien hankkeiden painoalueet on määritelty sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa (Kaste II) vuosille Valtion korvausta terveydenhuollon yksiköille lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin lisätään 0,9 milj. euroa v ja tämän jälkeen 1,1 milj. euroa vuodessa. Lisäys kohdennetaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille hammaslääkärien peruskoulutukseen kuuluvaan hoitoharjoitteluun. Valtion korvausta terveydenhuollon yksiköille erikoissairaanhoitolain mukaiseen tutkimustoimintaan on käytettävissä 30 milj. euroa (35 milj. euroa v. 2012). Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään alkaen sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Kotihoidon tuki, yksityisen hoidon tuki sekä hoitoraha jäävät edelleen hallinnollisesti sosiaali- ja terveysministeriön vastuulle. Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen siirto ei vaikuta kuntien peruspalvelujen valtionosuusmäärärahaan, eikä yksittäisten kuntien valtionosuuteen. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan määrärahatasoa alentavat hallitusohjelmassa ja kehyspäätöksissä sovitut säästöt, jotka kohdistuvat mm. oppisopimuskoulutukseen, ammatilliseen lisäkoulutukseen, ammattikorkeakoulujen rahoitukseen, oppilaitosten perustamiskustannusten valtionosuuteen, vapaan sivistystyön rahoitukseen sekä teattereiden, orkestereiden ja museoiden rahoitukseen. Vuonna 2013 nämä säästöt ovat yhtensä 58 milj. euroa edellisvuodesta, mistä 42 milj. euroa on kuntien ja kuntayhtymien arvioitu osuus. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksiin ei tehdä indeksikorotuksia v. 2013, mikä vähentää kuntien ja kuntayhtymien valtionosuuksia 50 milj. eurolla. Määrärahataso alenee myös edellisellä vaalikaudella tehtyjen elvytysluontoisten opiskelijapaikkalisäysten päättymisen myötä. Perusopetuksen laadun parantamista kuten ryhmäkokojen pienentämistä sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämistä ehdotetaan jatkettavaksi hallitusohjelman mukaisesti 7,3 milj. euron lisämäärärahalla. Uusiin oppilaitosten perustamishankkeisiin voidaan v myöntää avustuksia 12 milj. eurolla. Nuorten ja vastavalmistuneiden kiinnittymistä työmarkkinoille tuetaan opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalojen yhteistyössä. Kaikille alle 25-vuotiaille työttömille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille työttömille tarjotaan työ- tai koulutuspaikka tai aktiivitoimenpide viimeistään kolmen työttömyyskuukauden kuluessa. Nuorten yhteiskuntatakuun lisäksi ehdotetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle v milj. euroa toimenpiteisiin, joilla voidaan purkaa ilman koulutusta jääneiden nuorten varantoa (nuorten aikuisten osaamisohjelma). Nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön esitetään tasokorotusta siten, että määrärahan taso nostetaan 21 milj. euroon v Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 15

Talousarvioesitys 2012

Talousarvioesitys 2012 7.6. Kuntien valtionavut v. Kuntien valtionavut ovat pääosin laskennallisia ja yleiskatteisia. Laskennalliset valtionavut muuttuvat automaattisesti asukasluvun ja ikärakenteen sekä kustannustason muutoksen

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Talousarvioesitys Kuntatalouden tila ja kehitysnäkymät

Talousarvioesitys Kuntatalouden tila ja kehitysnäkymät 7.1. Kuntatalouden tila ja kehitysnäkymät Kuntatalous pysyy alijäämäisenä vuonna 2013 Kuntatalouden velkaantuminen jatkuu vuonna 2014 Tilastokeskus julkaisi toukokuun lopussa kuntien ja kuntayhtymien ennakolliset

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa 16.10.2015 Hannele Savioja Rahoitusasematavoitteet Hallitus on päättänyt seuraavista sitovista vaalikauden nimellisistä rahoitusasematavoitteistaan: valtiontalouden

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Yleistä kuntatalousohjelmasta Syksyn kuntatalousohjelma syventää valtion talousarvioesityksen kuntatalousvaikutusten tarkastelua.

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Lähde: Kuntatalousohjelma 13.4.2018 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Peruspalvelubudjetti. Kunnat

Peruspalvelubudjetti. Kunnat Peruspalvelubudjetti 2013 30a/2012 Kunnat Peruspalvelubudjetti 2013 Valtiovarainministeriön julkaisuja 30a/2012 Kunnat 6 441 729 Painotuote VALTIOVARAINMINISTERIÖ PL 28 (Snellmaninkatu 1 A) 00023 VALTIONEUVOSTO

Lisätiedot

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen (=kuntatalousohjelman) kuntatalousvaikutukset Reijo Vuorento 20.9.2018 Twitter:@Reijosergio Tiivistelmä 1/2 = osa hallituksen budjettipäätöstä

Lisätiedot

Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta

Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta Kuntatalous vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa Valtiovarainvaliokunta 24.5.2016 Kuntatalouden tilannekuva 2015 Keskeiset huomiot kuntatalouden tilasta Koko kuntatalouden

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Päivitetty 27.11.2018 Lähde: Kuntaliiton laskelmat & Kuntatalousohjelma 14.9.2018 Kehitysarviossa on huomioitu sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Talousarvioesitys Peruspalvelubudjettitarkastelu Kuntatalouden tila ja kehitysnäkymät

Talousarvioesitys Peruspalvelubudjettitarkastelu Kuntatalouden tila ja kehitysnäkymät 7. Peruspalvelubudjettitarkastelu 7.1. Kuntatalouden tila ja kehitysnäkymät Kuntatalous pysyy alijäämäisenä vuonna 2013 Tilastokeskus julkaisi toukokuun lopussa kuntien ja kuntayhtymien ennakolliset tilinpäätöstiedot

Lisätiedot

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Suomen vaihtoehdot Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Talouskasvu vaisua Euroalue USA Kiina Japani Brasilia 6 BKT:n neljännesvuosimuutos, % 4 2 0-2 -4-6 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s

Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s Kuntatalouden tila Hailitusohjelmaneuvottelut kevät 2019 Minna Karhunen @MinnaKarhunen 14.5.2019s Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2019 Kuntatalous heikkeni selvästi vuonna 2018 Viime vuosina veroprosenttien

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit % 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 8,6 Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit 1991-2022 -0,5 5,6 2,9 2,8 5,2 7,2 5,1 5,2 5,2-3 -4-4,4-5,1-5 -6 1) 2) 2) 3) 4) 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Kevät 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Pl. Ahvenanmaa. Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuodelle Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuodelle Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuodelle 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Sisältö 1. Kuntatalouden tilannekuva syksyllä 2017 2. Valtion toimenpiteiden vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2018 3. Kuntatalouden kehitysarvio

Lisätiedot

3 (3) Kuntatalouden näkymät

3 (3) Kuntatalouden näkymät 3 (3) Kilpailukykysopimus ei saa asettaa yksittäistä kuntaa kohtuuttomaan asemaan, eikä sopimus saa vaarantaa kuntataloudelle asetetun rahoitusasematavoitteen saavuttamista. Kuntatalouden näkymät Kuntatalouden

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous Liite 1 Hallintovaliokunta 19.5.2017 Julkisen talouden suunnitelma 2018-2021 ja kuntatalous Apulaisjohtaja Reijo Vuorento Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kuntayhtymien talous nyt ja tulevaisuudessa Tulos-

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Syksy 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Vuosikate: Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 121 792 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

KUNTATALOUDEN TILA JA KEHITYSNÄKYMÄT SEKÄ KUNTATALOUTEEN VAIKUTTAVAT TOIMENPI- TEET VALTION VUOTTA 2017 KOSKEVASSA TALOUSARVIOESITYKSESSÄ

KUNTATALOUDEN TILA JA KEHITYSNÄKYMÄT SEKÄ KUNTATALOUTEEN VAIKUTTAVAT TOIMENPI- TEET VALTION VUOTTA 2017 KOSKEVASSA TALOUSARVIOESITYKSESSÄ MUISTIO 1 (7) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.10.2016 Hallintovaliokunta Viite: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 KUNTATALOUDEN TILA JA KEHITYSNÄKYMÄT

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2005

Talousarvioesitys 2005 6.2. Peruspalvelujen järjestäminen Vuonna 2005 kuntien toimintamenoiksi arvioidaan 25,9 mrd. euroa. Tästä noin 80 % muodostavat pääosin peruspalvelujen järjestämiseen kuuluvat valtionosuustehtävien menot

Lisätiedot

Rahoituksen siirto ja kunnan peruspalvelujen valtionosuus. Eduskunnan hallintovaliokunnan infotilaisuus

Rahoituksen siirto ja kunnan peruspalvelujen valtionosuus. Eduskunnan hallintovaliokunnan infotilaisuus Rahoituksen siirto ja kunnan peruspalvelujen valtionosuus Eduskunnan hallintovaliokunnan infotilaisuus 10.3.2017 MinnaMarja Jokinen Lainsäädäntöneuvos, VM 1 9.3.2017 Etunimi Sukunimi Rahoituksen siirto

Lisätiedot

Pääekonomisti vinkkaa. Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste

Pääekonomisti vinkkaa. Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste Pääekonomisti vinkkaa Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste Kuntatalousohjelma julkaistiin 4.4.2019 Kuntatalousohjelma https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kuntatalousohjelma-vuosille-2020-2023-julkaistu

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 028 453 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja näkymät

Kuntatalouden tila ja näkymät Kuntatalouden tila ja näkymät Taloustorstai 20.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti @MinnaPunakallio Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2019 Julkaisu- BKT, Työttö- Ansiotasoajankohta muutos myys- indeksin

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät 8.11.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntatalouden tila ja hallituksen kuntatalouden toimia ohjaava tavoite Vaimeasta talouskasvusta huolimatta kuntatalouden

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma Ohjelman esittelykalvot, huhtikuu 2016

Kuntatalousohjelma Ohjelman esittelykalvot, huhtikuu 2016 Kuntatalousohjelma 2017 2020 Ohjelman esittelykalvot, huhtikuu 2016 Sisältö 1. Kuntatalouden tilannekuva keväällä 2016 2. Toimintaympäristön muutostekijät 3. Hallituksen kuntataloutta koskevat linjaukset

Lisätiedot

Rahoituksen siirto ja kunnan peruspalvelujen valtionosuus. Valtiovarainvaliokunta Markku Nissinen Finanssineuvos, VM

Rahoituksen siirto ja kunnan peruspalvelujen valtionosuus. Valtiovarainvaliokunta Markku Nissinen Finanssineuvos, VM Rahoituksen siirto ja kunnan peruspalvelujen valtionosuus Valtiovarainvaliokunta 21.3.2017 Markku Nissinen Finanssineuvos, VM 1 22.3.2017 Etunimi Sukunimi Rahoituksen siirto kunnista maakuntiin LÄHTÖKOHTA:

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Julkaistu 25.4.2013 Päivitetty 19.6.2013 Päivitetty 6.9.2013 Päivitetty 10.12.2013 Päivitetty Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien

Lisätiedot

Asia: HE 30/2015 vp. Saaja: Hallintovaliokunta. Kuntatalouden kehitysnäkymät vuosina (6)

Asia: HE 30/2015 vp. Saaja: Hallintovaliokunta. Kuntatalouden kehitysnäkymät vuosina (6) 1 (6) Kunta- ja aluehallinto-osasto Hannele Savioja finanssineuvos 15.10.2015 Asia: HE 30/2015 vp Saaja: Hallintovaliokunta Kuntatalouden kehitysnäkymät vuosina 2015-2019 Julkisen talouden suunnitelmassa

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 9.5.2018 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus 3.5.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018 7.6.2019 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2018, % (suluissa muutos henkilömääränä) -0,2 % (-510) -0,3 % (-51) -0,5 %

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Kunnallisveroprosentin noston vaikutus kunnan verotuloihin ja valtionosuuksien tasaukseen

Kunnallisveroprosentin noston vaikutus kunnan verotuloihin ja valtionosuuksien tasaukseen 1 Suomen Kuntaliitto 8.10.2010 Henrik Rainio, Jouko Heikkilä Kunnallisveroprosentin noston vaikutus kunnan verotuloihin ja valtionosuuksien tasaukseen Veroprosentin korotuksesta kunta saa aina täysimääräisen

Lisätiedot

Hallintovaliokunta Valtion vuoden 2018 talousarvio ja kunnat - maakuntauudistuksen valmistelu. Reijo Vuorento Annukka Mäkinen

Hallintovaliokunta Valtion vuoden 2018 talousarvio ja kunnat - maakuntauudistuksen valmistelu. Reijo Vuorento Annukka Mäkinen Liite Dnro 725/03/2017 Hallintovaliokunta 28.9.2017 Valtion vuoden 2018 talousarvio ja kunnat - maakuntauudistuksen valmistelu Reijo Vuorento Annukka Mäkinen Tuore kuntatalousohjelma sisältää useita kunnille

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu 24.11.2017 Ilari Soosalu, hankejohtaja rahoitus Sisältö Talousympäristö Kuntien talouden tilanne ja näkymiä Maakuntien talouden näkymiä

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 27.4.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Valkoinen sali 15.11.2011 Matti Väisänen OKM / Hallinto- ja budjettiyksikkö Hallitusohjelma: Hallitus rakentaa kehyspäätöksensä siten, että hallitusohjelmaan kirjatut

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste 1.9.2015» Yleistaloudellinen

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 7. Kuntatalous Kuntatalous pysyy lähivuodet kireänä. Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlasketusta tuloksesta arvioidaan muodostuvan hieman alijäämäinen v. 2016. Investointeja pitää edelleen korkealla tasolla

Lisätiedot

Maakunnan talous ja rahoitus

Maakunnan talous ja rahoitus Maakunnan talous ja rahoitus Maakuntatilaisuus Kajaani 24.4.2018 Mikko Mehtonen, kehityspäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2018 Kuntatalous vahvistui 2017 edelleen,

Lisätiedot

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät Ilari Soosalu, Johtaja, kuntatalous Sisältö Vuoden 2013 tilinpäätös Hallituksen talousarvioehdotus/ PPB 2015, RaPo:n

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 14.-15.9.2016 Minna Punakallio Pääekonomisti Suomen Kuntaliitto Yleiset talousnäkymät ovat pysyneet vaimeina jo pitkään Kansainväliseen talouteen liittyviä epävarmuuksia:»

Lisätiedot

Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014. Verotus. Jukka Hakola veroasiantuntija

Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014. Verotus. Jukka Hakola veroasiantuntija Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014 Verotus Jukka Hakola veroasiantuntija Hallitusohjelman tavoitteet kuntien verotuloihin liittyen Hallitusohjelmaan on kirjattu kuntien verotuloihin liittyviksi

Lisätiedot

Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis!

Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis! Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis! 7.3.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio Talousennusteita Suomen kansantalous nyt ja ennusteet https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/paaekonomis

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste. Alavieskan kunta Tilivuosi 2017 Esitetyt ovat vielä arvioita, tilinpäätöksen laadinta on kesken

Tilinpäätösennuste. Alavieskan kunta Tilivuosi 2017 Esitetyt ovat vielä arvioita, tilinpäätöksen laadinta on kesken Tilinpäätösennuste Alavieskan kunta Tilivuosi 2017 Esitetyt ovat vielä arvioita, tilinpäätöksen laadinta on kesken Asukasluvun kehitys 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003

Lisätiedot

Kuntien taloudellisen aseman muutoksia Sote uudistuksessa

Kuntien taloudellisen aseman muutoksia Sote uudistuksessa Kuntien taloudellisen aseman muutoksia Sote uudistuksessa Kymenlaakson kunnat Luonnos 5.4.2016 Heikki Miettinen 2014tp_2014ktal_2015 väestöenn_v52 Lähtökohdat Lähtökohdat Tavoitteena arvioida kuntien jäljelle

Lisätiedot

Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus. 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio

Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus. 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio 9.9.2015 Minna Punakallio Bruttokansantuotteen volyymin muutos ed. neljänneksestä, % 9.9.2015 Minna Punakallio Työmarkkinoiden

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunta Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous

Valtiovarainvaliokunta Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous Liite 1. Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Valtiovarainvaliokunta 5.6.2018 Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous Suomen Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 5,0 4,5

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 8 558 543 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 VaV kunta- ja terveysjaosto (KutJ) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee 13,8 mrd.

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma Ohjelman esittelykalvot, lokakuu 2015

Kuntatalousohjelma Ohjelman esittelykalvot, lokakuu 2015 Kuntatalousohjelma 2016 2019 Ohjelman esittelykalvot, lokakuu 2015 Sisältö 1. Kuntatalouden tilannekuva syksyllä 2015 2. Toimintaympäristön muutostekijät 3. Hallituksen kuntataloutta koskevat linjaukset

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta EM 30.10.2018 Yleistä vuoden 2019 talousarviosta Pomarkun kunnan vuoden 2019 talousarviota tehdään poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, joka aiheutuu valtionosuustulojen romahduksesta vuonna 2019. Valtionosuudet

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma

Kuntatalousohjelma Kuntatalousohjelma 2018-2021 Ohjelman esittelykalvot, toukokuu 2017 Kunta- ja aluehallinto-osasto Sisältö 1. Kuntatalouden tilannekuva keväällä 2017 2. Kuntien toimintaympäristön muutostekijät 3. Hallituksen

Lisätiedot

Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen Raija Vaniala

Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen Raija Vaniala Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen jälkeen Sote-uudistuksen verorahoitus koko maassa Yli puolet (17,7 mrd ) kuntien käyttötalouden nettokustannuksista siirtyy maakunnille. Verorahoituksen jakautuminen

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Julkaistu Päivitetty 19.6.2013 (seuraava päivitys 9/2013) Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien valtionavut 2014: 8,67 + 0,98 + 0,95

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Talous- ja veroennustepäivät 25.4.-26.4.2013 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien valtionavut 2014:

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus 21.5.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 10.4.2019 Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 1 Alustavat tilinpäätöstiedot 2018 Perustuvat kuntiin lähetettyyn s-postikyselyyn tiedot on koottu 20.3.-8.4.2019 välisenä

Lisätiedot

Talousarvio 2013 ja. taloussuunnitelma 2013-2016. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen 15.10.2012. Talousjohtaja Patrik Marjamaa

Talousarvio 2013 ja. taloussuunnitelma 2013-2016. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen 15.10.2012. Talousjohtaja Patrik Marjamaa Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2016 Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen Talousjohtaja Patrik Marjamaa Talousarvion 2013 valmistelusta Talouden tasapainottamis- ja velkaohjelman

Lisätiedot

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

Rahoituksen siirto kunnista maakuntiin ja vaikutukset kuntien rahoitukseen. Verojaosto Markku Nissinen Finanssineuvos, VM

Rahoituksen siirto kunnista maakuntiin ja vaikutukset kuntien rahoitukseen. Verojaosto Markku Nissinen Finanssineuvos, VM Rahoituksen siirto kunnista maakuntiin ja vaikutukset kuntien rahoitukseen Verojaosto 29.3.2017 Markku Nissinen Finanssineuvos, VM 1 28.3.2017 Etunimi Sukunimi Rahoituksen siirto kunnista maakuntiin LÄHTÖKOHTA:

Lisätiedot

Kuntatalouden hallinta

Kuntatalouden hallinta Kuntatalouden hallinta Jukka Pekkarinen Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden seminaari 2.12.2014 Finlandia-talo Kuntatalouden tila heikentynyt haasteena kestävyyden turvaaminen Kuntatalouden tulot eivät

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 7.10.2016 Yleistä Pääluokan loppusumma 14,6 mrd. euroa,

Lisätiedot

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous)

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Kehykset 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Hallintovaliokunta (HaV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

VNS 1/2012 VP VALTIONEUVOSTON SELONTEKO VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE

VNS 1/2012 VP VALTIONEUVOSTON SELONTEKO VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE Lausunto 1 (5) 19.4.2012 Dnro 1516/90/2012 Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaosto EDUSKUNTA Lausuntopyyntönne 18.4.2012 VNS 1/2012 VP VALTIONEUVOSTON SELONTEKO VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen

Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää Paikallispolitiikan seminaari 6.4.2014 Lahti Isoja kuntatalouteen vaikuttavia päätöksiä Kuntien

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Tiedotustilaisuus 12.2.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten keskeisiä eriä vuosilta 2012 ja 2013

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 18.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Valtuustoseminaari 11 10. 2011.

Valtuustoseminaari 11 10. 2011. Valtuustoseminaari 11.10.201110 Vuoden 2012 talousarvion lähtökohdat Talouden näkymät heikentyneet kesän jälkeen ja epävarmuus lisääntynyt. Valtion budjetti tehty tietyin t i kasvuodotuksin, k mutta silti

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö tekivät lopulliset päätökset vuoden 2013 valtionosuuksista

Valtiovarainministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö tekivät lopulliset päätökset vuoden 2013 valtionosuuksista M Muistio Lehtonen Sanna 4.1.2013 Valtiovarainministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö tekivät lopulliset päätökset vuoden 2013 valtionosuuksista 28.12.2012. Valtionosuudet 2013 Kuntaliitto julkaisi

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin

Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin Minna Punakallio Pääekonomisti Seuraa minua Twitterissä: @MinnaPunakallio 13.2.2018 Missä mennään? Lähde: OP Suhdanne-ennuste, tammikuu 2018 2 13.2.2018 Kuntatalouden

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 8 542 914 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Sote-siirron muutosrajoitin - kuntien tehtävien järjestämisvastuun siirrosta aiheutuvien taloudellisten

Sote-siirron muutosrajoitin - kuntien tehtävien järjestämisvastuun siirrosta aiheutuvien taloudellisten 1(5) Valtiovarainministeriö 4.10.2017 Kunta- ja aluehallinto-osasto Sote-siirron muutosrajoitin - kuntien tehtävien järjestämisvastuun siirrosta aiheutuvien taloudellisten vaikutusten rajaaminen Tehtävien

Lisätiedot

Kuntien valtionosuudet v. 2016

Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Helsinki Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Suomen Kuntaliitto Miksi valtionosuus muuttuu vuosittain? Vuosittaiset automaattimuutokset» Määräytymistekijöiden,

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot