Hankkeiden tulokset osaksi organisaation toimintaa. Taina Kivioja MYÖTÄTUULESSA toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen/oph

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankkeiden tulokset osaksi organisaation toimintaa. Taina Kivioja MYÖTÄTUULESSA toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen/oph"

Transkriptio

1 Hankkeiden tulokset osaksi organisaation toimintaa Taina Kivioja MYÖTÄTUULESSA toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen/oph

2 WinNova Länsirannikon Koulutus Oy Porin ja Rauman ammattiopistot, Porin Aikuiskoulutuskeskus ja Innova yhdistyivät Länsirannikon Koulutus Oy:ksi ja aloittivat yhteisen koulutustoiminnan Suurempi koulutusyhtiö mahdollistaa mm. alueen elinkeinoelämän tarpeisiin kohdennetun koulutuksen tarjoamisen paremman resursoinnin monipuolisemman koulutustarjonnan laadukkaamman toiminnan Yhtiöllä on yli 60 miljoonan euron liikevaihto, opiskelijoita 6000 ja henkilökuntaa n

3 WinNovan hanketoimintaa ohjaa kehittämisstrategia WinNovan hanketoiminta on kehittämisstrategian ja koko organisaation strategian mukaista tehokkaasti toteutettua ja ohjattua toimintaa, jonka tuotokset, tulokset ja vaikutukset ovat todennettavissa, dokumentoituja ja koko organisaation käytössä. Hankekohtaiset hyvät käytännöt tunnistetaan, levitetään sisäisesti ja ulkoisesti ja otetaan organisaatiossa laajasti käyttöön. Organisaation johto ja esimiehet ovat sitoutuneet hankkeiden avulla tapahtuvaan kehittämistoimintaan hankkeen koko elinkaaren ajan. Hankerahoitusta haetaan määriteltyihin kehittämistarpeisiin ja henkilöstön rooli tarpeiden kartoituksessa ja jalostamisessa ideasta hankkeeksi on merkittävä. (Ote kehittämisstrategiasta) 3

4 WinNovan hankekokonaisuus 2012 Erillishankkeiden lukumäärä 56 Ulkoisen rahoituksen osuus (sekä avustukset että yksityinen rahoitus) 2,8 milj. Omarahoituksen osuus (n. 17 %) Rakennerahastohankkeita 26 Kv. hankkeita 13 OPH:n rahoittamia 12 TYKE-hankkeita viisi Hanketoiminnassa mukana n. 50 winnovalaista Kuvat: commons.wikimedia.org Hanke- ja työrlämäpalvelut

5 WinNovan hanketoiminnan perusperiaatteet Hanke on kehittämisen väline Kehitetään kokonaan uutta = uusi toimintatapa, tuote, käytäntö Parannetaan olemassa olevaa = paranneltu toimintatapa, tuote, käytäntö Luovutaan toimimattomasta = hävitetään huono käytäntö Hanketoiminnan tavoitteena on kehittää ja tukea ydinprosesseja: ammattikoulutusta ja työelämän kehittämistä. WinNovalainen hanketoiminta on: Strategiaan perustuvaa Ohjattua Jaettuun asiantuntijuuteen perustuvaa Läpinäkyvää Dokumentoitua Tuloksellista 5

6 Hankkeiden tulokset osaksi organisaation toimintaa ohjauksen ja koordinoinnin tärkeä merkitys Hanke- ja työelämäpalvelut koordinoi ja ohjaa hanketoiminnan kokonaisuutta Toiminnan koordinaattorit (hankekoordinaattori, työelämäkoordinaattori) Projektipäälliköt Kehityspalvelusihteerit Koko organisaatiota kehittävät hankkeet toteutetaan hanke- ja työelämäpalveluissa Suurin osa hankkeista toteutetaan nuorten ja aikuisten koulutuksen tulosalueilla tiiviissä yhteydessä ammattikoulutuksen kanssa 6

7 Hanketoiminnan ohjauksen ja läpinäkyvyyden välineet Hankekäsikirja Sisältää WinNovan hanketoiminnan toimintamallit ja ohjeet Hankerekisteri on tietokanta, joka tuottaa hanketiedot intraan ja WinNovan web-sivuille Hankkeen tiedot kertyvät tietokantaan hankkeen elinkaaren alusta alkaen o Idealomake o Projektisuunnitelman tiivistelmä jory-käsittelyä varten o Käynnissä oleva hanke tavoite, toimenpiteet, verkosto, rahoitus o Päättynyt hanke tuotokset, tulokset ja vaikutukset, hyvät käytännöt 7

8 Ideasta hyväksi käytännöksi - winnovalainen hankeprosessi Winnovointia idealomake intrassa Hankkeiden käsittely johtoryhmässä tiivistelmä johtoryhmäkäsittelyä varten Hankesuunnitelma Hankkeen toteutus hankkeiden kehityskeskustelut Hyvä käytäntö Tarvelähtöinen Toimiva Aikaisempaa käytäntöä tai toimintatapaa merkittävästi parempi tai kokonaan uusi Mallinnettavissa ja tuotteistettavissa Siirrettävissä 8

9 Hankkeiden tulokset osaksi organisaation toimintaa - jaettu asiantuntijuus ja läpinäkyvyys Hankekorit perustuvat strategiassa määriteltyihin kehittämisen painopisteisiin Pedagogiset kehittämishankkeet Henkilöstön osaamista kehittävät hankkeet Työpaikalla tapahtuvan oppimisen käytäntöjä kehittävät hankkeet Työelämälle suunnattuja palveluita ja toimintatapoja kehittävät hankkeet 9

10 Hankekorit väline jaettuun asiantuntijuuteen ja läpinäkyvyyteen Yhteiset teemakohtaiset tapaamiset säännöllisesti Yhteinen kehittäminen, päällekkäisyyksien välttäminen, uuden ideointi Kaikille hankkeille yhteiset tapaamiset Hankeviestintä Taloushallinto Hyvät käytännöt yhteinen määrittely ja hankekohtainen arviointi Verkostoituminen myös organisaation sisällä auttaa linkittämään tulokset ammattikoulutukseen ja työelämän kehittämiseen 10

11 Hankkeiden tulokset osaksi organisaation toimintaa dokumentointi ja tuloksellisuus Hankkeiden tuotokset, tulokset ja vaikutukset käydään läpi vuosittaisissa johdon katselmuksissa, joissa sovitaan juurruttamisen työnajoista, vastuista, resursoinnista ja seurannasta. Vuotuinen hankekatselmus tammi-helmikuussa. Vuodenvaihteessa päättyy enin osa hankkeista. Hankekatselmus ohjaa vuosittain hankkeiden painopisteitä ja hankehakuja. Hyvät käytännöt dokumentoidaan hankerekisteriin tuotosten, tulosten ja vaikutusten kanssa Kuvat: commons.wikimedia.org 11

12 WINNOVAN HANKETOIMINNNAN TUOTOKSET, TULOKSET JA VAIKUTUKSET AMMATTIKOULUTUKSEN LAATUUN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYMISEEN VAIKUTUKSET Koulutuksen laadun paraneminen Opiskelijoiden motivoituminen Ammattikoulutuksen työelämälähtöisyyden vahvistuminen Läpäisyn tehostuminen Alueellisen kilpailukyvyn vahvistuminen Yrittämisen edellytysten paraneminen Ammattikoulutuksen työelämälähtöisyyden vahvistuminen Koulutuksen laadun paraneminen Kansainvälistyminen TULOKSET Opetushenkilöstön pedagogisen osaamisen vahvistuminen, Uusien, joustavien mallien käyttöönottoon valmistautuminen Opiskelijalähtöisen ohjauksen kehittyminen - Opiskelijoiden motivoituminen ja sitoutuminen opiskeluun Koulutettujen työpaikkaohjaajien määrän lisääntyminen Vahvistuneet työelämäyhteydet Koulutuksen henkilökohtaistuminen Opiskelijoiden valmiuksien vahvistuminen kvyhteistyöhön ja työskentelyyn ulkomailla Osaamisen lisääntyminen Yrittäjyyden vahvistuminen Työelämäosaamisen lisääntyminen Substanssiosaamisen ajantasaistuminen TVT-osaamisen monipuolistuminen Opettajien valmiudet kv-yhteistyöhön, kv-työssäoppimisen ohjaamiseen lisääntyvät TUOTOKSET Opetuksen rakenteiden muuttaminen, vaihtoehtoiset mallit Henkilöstön koulutusiltapäivät Verkko-opetuksen mallit kone- ja metallialalla, puualalla Sosiaalinen media opetuskäytössä mentorointimalli Aikuisten pajatoiminnan malli, Ammattistartti Työssäoppimisen ohjausverkosto Työssäoppimisen hankesivusto TPO-koulutukset ja materiaalit: oppilaitoksessa toteuttava, työpaikalla tapahtuva ja verkkokoulutus Laajennetun työssäoppimisen malli Opiskelijoiden kv-jaksot Asiakastarvelähtöinen palvelumalli Strukturoidut yrityskäynnit Pienyrittäjien ohjaus ja neuvonta Erilaiset koulutustuotteet, mm. ISOQUAM sertifikaatit, palveluliikelaitokselle kohdennetut koulutukset Hitsausauto Opettajien työelämäjaksot Henkilöstön tieto- ja viestintätekniikan koulutukset Uusien opettajien mentorointimalli Opettajien liikkuvuusjaksot HANKKEET HANKEKORIT 12 PEDAGOGISET KEHITTÄMISHANKKEET Hankevolyymi n Käynnissä olevia hankkeita päättyneitä hankkeita mm. Varikko, Puuteollisuuden virtuaalikoulu, Tytti, Winnostartti TYÖSSÄOPPIMISEN KÄYTÄNTÖJÄ KEHITTÄVÄT HANKKEET Hankevolyymi n Käynnissä olevia hankkeita seitsemän 2011 päättyneitä hankkeita mm. Tyko, Laajennettu työssäoppiminen laivanrakennusalalla Etunimi Sukunimi TYÖELÄMÄLLE SUUNNATTUJA PALVELUITA ja TOIMINTAMALLEJA KEHITTÄVÄT HANKKEET Hankevolyymi n Käynnissä olevia hankkeita yhdeksän 2011 päättyneitä hankkeita mm. Liikkuva oppimisympäristö, ForMeri, Puukorjuuosaamisen kehittämishanke, Tytti, Metsäbioenergialan kehittämishanke, Ammattitutka, Palaset kohdalleen HENKILÖSTÖN OSAAMISTA KEHITTÄVÄT HANKKEET Hankevolyymi n Käynnissä olevia hankkeita kuusi Ei vuonna 2011 päättyneitä hankkeita

13 Hankkeiden tulokset osaksi organisaation toimintaa - haasteita Arvioinnin ja mittaamisen haasteet on vaikea nähdä ja tunnistaa sellaista, mitä ei ole kokenut aikaisemmin voi olla arkipäiväinen ja huomaamaton asia Ideasta hankkeeksi prosessin kehittäminen, kehittämisen tarvelähtöisyyden korostuminen Vastuiden ja työnjaon, seurannan ja resursoinnin tärkeys juurruttamisprosesseissa mietittävä hyvissä ajoin jo hankkeen aikana Olennaista johdon ja esimiesten sitoutuminen kehittämiseen ja hankkeisiin kehittämisen välineenä erityisen tärkeää silloin kun toimintaympäristö on muutoinkin muutoksessa Hanke ja työelämäpalvelut

14 Hankkeiden tulokset osaksi organisaation toimintaa onnistuneet juurruttamisen tekijät - Case Winnova Osaava, kokenut ja innovatiivinen hankeväki Kokeilua ja kehittämistä suosiva organisaatio Hyvien käytäntöjen tunnistamiseen ja hanketyön arviointiin positiivista painetta johdon taholta Vuorovaikutuksen mahdollistavia foorumeita ja työkaluja olemassa Arviointiprosessin mallinnus Kuvat: commons.wikimedia.org 14

15 KIITOS! 15

Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Fia Heino Opiskelijapalvelupäällikkö

Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Fia Heino Opiskelijapalvelupäällikkö Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Opiskelijapalvelupäällikkö WinNova Länsirannikon Koulutus Oy WinNova Länsirannikon Koulutus Oy Porin ja Rauman ammattiopistot, Porin

Lisätiedot

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 1 Liite 1 HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 22.10.2013 Tavoitteena on kehittää ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen toteutustapoja

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Työelämän tarpeiden laadullinen ennakointi, Satakunnan Ennakointikamarit

Työelämän tarpeiden laadullinen ennakointi, Satakunnan Ennakointikamarit Työelämän tarpeiden laadullinen ennakointi, Satakunnan Ennakointikamarit Teijo Wahlman, Johanna Alanen, Kari-Matti Koittola Omnia 27.1.2011 WinNova Länsirannikon Koulutus Oy Henkilökuntaa 750 Opiskelijoita

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen työkaluja ja toimintamalleja. OPH:n Laatua laineilla Taina Kivioja WinNova

Tiedolla johtamisen työkaluja ja toimintamalleja. OPH:n Laatua laineilla Taina Kivioja WinNova Tiedolla johtamisen työkaluja ja toimintamalleja OPH:n Laatua laineilla 6.-7.9.2018 Taina Kivioja WinNova Tiedepuiston uusi kampus 2 Lähtökohtana strategiakauden 2018-2021 kehittämisohjelmat Johtaminen

Lisätiedot

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Maija Mikkilä 26.7.2012 1 Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Toteuttajaverkosto: Kotka Hamina Pyhtää Virolahti-Miehikkälä Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 DigiOpit - verraten hyvää Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 Ritva Ylitervo ritva.ylitervo@sakky.fi +358 44 785 8775

Lisätiedot

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008 Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

MITEN JOHDAN OSAAMISEN KEHITTÄMISTÄ? Riitta Karusaari Ammatillisen koulutuksen laatuseminaari OPH

MITEN JOHDAN OSAAMISEN KEHITTÄMISTÄ? Riitta Karusaari Ammatillisen koulutuksen laatuseminaari OPH MITEN JOHDAN OSAAMISEN KEHITTÄMISTÄ? Riitta Karusaari Ammatillisen koulutuksen laatuseminaari OPH 1-2.9.2016 MITEN JOHDAN OSAAMISEN KEHITTÄMISTÄ? Sisältö Näkökulmia osaamisen kehittämisen tarpeisiin ja

Lisätiedot

Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare

Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet 24.3.2010 Pasi Kankare Opetushallituksen valtionavustusten tavoitteet Koulutuspoliittiset tavoitteet Hallitusohjelma Kesu Keskeiset

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen: valtionavustustusten käynnistämisinfo klo

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen: valtionavustustusten käynnistämisinfo klo Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen: valtionavustustusten käynnistämisinfo 11.9.2014 klo 12.00-15.30 Marget.Kantosalo@oph.fi www.oph.fi Aloitustilaisuuden tavoitteita: Tukea käynnistyvien

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen

Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen Erikoistumiskoulutuksen sopimusvalmistelu seminaari 16.2.2016, Helsinki Asiantuntija, KT Hannele Seppälä, Arene ry Seminaarin tarkoitus Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus

Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena 6.2.2015 Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus Kehittämishankkeiden kautta Opetushallitus seuraa ja tukee koulutuksen

Lisätiedot

Oheisessa liitteessä on määritelty lyhyesti, millaiset kehittämistoimet hankerekisteriin laitetaan, ja mitä rekisterikenttiin on tarkoitus kirjata.

Oheisessa liitteessä on määritelty lyhyesti, millaiset kehittämistoimet hankerekisteriin laitetaan, ja mitä rekisterikenttiin on tarkoitus kirjata. 09.12.2015 1 (5) n käyttöönotto Satakunnan sairaanhoitopiirissä Satakunnan sairaanhoitopiirissä tehdään paljon hyvää kehittämistyötä eri vastuualueilla ja yksiköissä. Laajan kehittämistyön näkyväksi tekemisen

Lisätiedot

Satakunnan oppisopimuskeskus

Satakunnan oppisopimuskeskus Satakunnan oppisopimuskeskus Henkilöstö Koulutustarkastajat Janne Koskela, Riitta Lehtonen, Juha Nurmi, Anne Nurmimäki (Rauma) Koulutussihteerit: Sirpa Häyhtiö, Kirsi Aulapalo, Kirsi Jokisuo, Satu Uusi-Uola

Lisätiedot

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen puheenjohtajana yksikön, päällikkö Mika Saarinen, CIMO alustajana ja havainnoijana, opetusneuvos Hanna Autere, OPH Hyvät käytännöt ja toimintamallit (1) Kansainvälistyminen

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari Kati Lounema

Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari Kati Lounema Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari 30.11.2017 Kati Lounema Hallitus päätti kevään kehysriihessä tukea reformin toimeenpanoa yhteensä 30 miljoonalla eurolla vuosina 2018 ja 2019.

Lisätiedot

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19-21.3.2012 OPH seminaari Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö

Lisätiedot

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa. Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen

Lisätiedot

Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014

Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014 Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014 HANKKEIDEN SEURANTA, ARVIOINTI JA TUOTOKSET Tiedotustilaisuus 1.11.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua

Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua KUNTAMARKKINAT 12.9.2019 Työn murros - nuorten uudet polut työhön ja yrittäjyyteen maaseudulla Timo Suutari Maaseudun nuoret ja pk-yritykset ammatillisten

Lisätiedot

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Sivu 1/8 Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Diaarinumero: 9/575/2016 1. PERUSTIEDOT Hakija (koulutuksen järjestäjä) Hakijan virallinen sähköpostiosoite

Lisätiedot

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 3.5.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen

Lisätiedot

Tarkistuslistaa voidaan hyödyntää oppilaitoksen kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen kehittämisen tukena

Tarkistuslistaa voidaan hyödyntää oppilaitoksen kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen kehittämisen tukena EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat Tarkistuslistat Hankkeen

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 22.4.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu

Lisätiedot

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille

Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille Valtionavustushankkeiden 2016 aloitusseminaari Hankeryhmät Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen

Lisätiedot

Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa

Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa Mikä hanke Opetushallituksen ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymän rahoittama hanke Tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntämällä kehittää ja monipuolistaa

Lisätiedot

TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus

TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus EU-rakennerahastopäivät 2008 Sotkamo 4.9.2008 Seija Rasku OPM/KTPO Kirsti Kylä-Tuomola OPM/KTPO Laura Jauhola OPH Jaana Lepistö LSLH Kehittämisohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Jukka Lerkkanen

Jukka Lerkkanen Jukka Lerkkanen 31.8.2018 27.8.2018 1 Tarve Yliopistojen opiskelijavalintajärjestelmä uudistuu siten, että vuonna 2018 opiskelijavalinnoissa pääsääntöisesti luovutaan pitkää etukäteisvalmistelua vaativista

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke 2012 16.5.2013 Kai Ollila Mitä on TYKE-toiminta? Toiminnalla tarkoitetaan yrityksille ja julkisyhteisöille, erityisesti pienyrityksille tarjottavia osaamisen

Lisätiedot

Yrittäjyys Sampossa. Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö

Yrittäjyys Sampossa. Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö Yrittäjyys Sampossa Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö paivi.ovaska@edusampo.fi Menossa olevat yrittäjyyden kehittämishankkeet Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta (ESR) Sampon ja

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

Mäkelä Mika- -Hanke järjestää ennakointikamareita

Mäkelä Mika- -Hanke järjestää ennakointikamareita Ryhmä nro 2 ja 4 Mitä projektit odottavat saavansa yhteistyöstä? Työelämän ja osaamisen kehittämiseen liittyvät hankkeet Ammattitutka: Opin Ovi: Haanpää Pertti Sataedu Kumppanuudella työmahdollisuuksia

Lisätiedot

Tiivistetty hankekuvaus osahanke. Partnerin laadunhallinnan hyvät käytänteet. Osahankkeen kehittämistavoite ja tulokset 1 (8)

Tiivistetty hankekuvaus osahanke. Partnerin laadunhallinnan hyvät käytänteet. Osahankkeen kehittämistavoite ja tulokset 1 (8) 1 (8) Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raision aikuiskoulutuskeskus Timali Juhaninkuja 1 21200 Raisio Raision aikuiskoulutuskeskus Timali aloittaa laadunhallintajärjestelmän systemaattista rakentamista

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä. Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä. Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3. Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.2010

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN

LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUSPROSESSI LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN LaVaTo laatua ja valinnaisuutta työssäoppimiseen Loppuseminaari 15.11.2012 Hillevi Kivelä, Vaasanammattiopisto ammattiopisto Työssäoppimisen laatukriteereitä

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19.-21.3.2012 Helsinki-Tukholma-Helsinki, M/S Silja Serenade Hallitusneuvos Merja

Lisätiedot

SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat. Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT

SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat. Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT AMKPEDA verstas Turku 4.11.2015 Lähtökohdat: Työelämän osaamisvaatimukset SeAMKin omat

Lisätiedot

Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot

Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Jarmo Alarinta, SEAMK Matti Väänänen, Turun AMK Jussi Horelli, HAMK, Miksi työelämä on projekteja, joiden kautta prosesseja ja osaamista kehitetään

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.

DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila. DigiOpit - verraten hyvää Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.fi 044-713 2323 Lahden diakonian instituutti on ammattioppilaitos keskellä

Lisätiedot

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelman verkostossa mukana (tilanne syyskuussa 2008) Akaan lukiot Kalevan lukio Kangasalan lukio Lempäälän lukio Mäntän seudun

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA Kari Nyyssölä Koulutustutkimusfoorumin kokous 18.5.2011 Opetushallituksen tutkimusstrategia 2010 2015 Lähtökohdat:

Lisätiedot

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa 2 Ohjaushenkilöstön Info 27.10.2017 Ajankohtaista Omniassa M aija Aaltola Rehtori E L I N I K Ä I S TÄ O P P I M I S TA PA LV E L E VA O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E R KO S TO 3 Nuorten

Lisätiedot

EU-rahoitteiset hankkeet 2011-2013. ProTeK 2000 (ESR) ProTeK 3000 (EAKR)

EU-rahoitteiset hankkeet 2011-2013. ProTeK 2000 (ESR) ProTeK 3000 (EAKR) EU-rahoitteiset hankkeet 2011-2013 ProTeK 2000 (ESR) ProTeK 3000 (EAKR) Sisällysluettelo Lyhenteet ProTeK-hankkeet ProTeK2000 ProTeK3000 Lyhenteet EU ProTeK2000 ProTeK3000 Euroopan Unioni ESR/ELY, EKAMI

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu

Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu 27.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus Koulutussopimukseen perustuva koulutus

Lisätiedot

Ohjaukseen liittyvät hankkeet ja Oppimisympäristöjen kehittämiseen liittyvät hankkeet. Ryhmä nro

Ohjaukseen liittyvät hankkeet ja Oppimisympäristöjen kehittämiseen liittyvät hankkeet. Ryhmä nro Ryhmä nro 1 ja 3 Ohjaukseen liittyvät hankkeet ja Oppimisympäristöjen kehittämiseen liittyvät hankkeet Ryhmä 1 Aura Nina Sataedu Oppi-Apaja -hanke Eklöf Tarja Sataedu Oppi-Apaja -hanke Harju-Vahekoski

Lisätiedot

OPINTOPOLKU PROSESSIALALALLE. Pori 25.8.2011 Riitta Koivunen WinNova

OPINTOPOLKU PROSESSIALALALLE. Pori 25.8.2011 Riitta Koivunen WinNova OPINTOPOLKU PROSESSIALALALLE Pori 25.8.2011 Riitta Koivunen WinNova WinNova Länsirannikon Koulutus Oy Porin ja Rauman ammattiopistot, Porin Aikuiskoulutuskeskus ja Innova yhdistyivät Länsirannikon Koulutus

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU -OHJELMA. Liikkuva koulu -kärkihanke Turku + Silja Line Kuntien liikuntaseminaari

LIIKKUVA KOULU -OHJELMA. Liikkuva koulu -kärkihanke Turku + Silja Line Kuntien liikuntaseminaari LIIKKUVA KOULU -OHJELMA Liikkuva koulu -kärkihanke 22.-23.9.2016 Turku + Silja Line Kuntien liikuntaseminaari Keijo Kuusela Liikuntatoimen ylitarkastaja Lounais-Suomen aluehallintovirasto LASTEN JA NUORTEN

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11. VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013 Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.2013 Kehittämiskohde: Opintopolut Mitä? Tutkintojen opintopoluissa toteutetaan

Lisätiedot

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke 18.6.2010 Hannu Simi, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Valtakunnallinen Koulutuksen

Lisätiedot

Siirtymät sujuviksi SISU -hanke

Siirtymät sujuviksi SISU -hanke Siirtymät sujuviksi SISU -hanke 1.8.2015-31.03.2018 PKKY, OSAO, WinNova ja SEDU Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Tavoitellut tulokset > Ohjauksellinen ja pedagoginen toimintamalli

Lisätiedot

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen klo

Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen klo Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen 26.2.2013 klo 13.00-14.30 Aira Rajamäki aira.rajamaki@oph.fi www.oph.fi Aloitustilaisuuden tavoitteet:

Lisätiedot

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus InnoOmnia tarjoaa vuonna 2011 seuraavat koulutuskokonaisuudet uusi osaajaverkostolle opetushallituksen rahoittamana maksuttomana täydennyskoulutuksena.

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Schultz Lasse Toimitusjohtaja

Schultz Lasse Toimitusjohtaja Opetushallitus, PL 380, 00531 Helsinki OPH Selvityslomake erityisavustus Hankeryhmä > selvitys valtionavustuksen käytöstä Koulutustaso * Ammatillinen koulutus Hakuryhmä * Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Lisätiedot

Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011

Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011 Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011 Sisällysluettelo 1. Hanketoiminnan tavoitteet... 1 2. Hankerahoitus... 1 2.1 Valtionavustukset... 1 2.2 EAKR-ohjelmat... 1 2.3 ESR-ohjelma... 2 2.4 Oma rahoitus...

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) prosessi. Omnian ammattiopisto. Päivitys Omnian ammattiopiston johtoryhmä

Työssäoppimisen (TOP) prosessi. Omnian ammattiopisto. Päivitys Omnian ammattiopiston johtoryhmä Työssäoppimisen (TOP) prosessi Omnian ammattiopisto Päivitys 11.11.2014 Omnian ammattiopiston johtoryhmä Työssäoppimisen (TOP) toteuttamisprosessi 1. SOVELTAMISALUE - Prosessia sovelletaan kaikissa Omnian

Lisätiedot

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen

Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Ammatillisen peruskoulutuksen syksyn 2013 valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus 26.02.2014 Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi www.oph.fi Vaikuttavuus

Lisätiedot

Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 14. 15.3.2017 Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson, Pohjois-Savon ELY-keskus Vastaava asiantuntija Sari Turunen-Zwinger,

Lisätiedot

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät.

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin strategia Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin visio, missio eli toiminta-ajatus ja arvot Kauppakamarin päämäärät

Lisätiedot

suositukset rahoittajille

suositukset rahoittajille EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat suositukset rahoittajille

Lisätiedot

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 1.1 Valkeakoski-opiston tietostrateginen visio...1 2 NYKYTILA JA TAVOITE...1 2.1 Tekniset valmiudet...1 2.1.1 Tavoite...1 2.2 Henkilökunnan

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Ammatillisten erityisoppilaitosten kansainvälisyystyöryhmä. Ammattikoulutuksen kansainvälisyyspäivät Tallinna

Ammatillisten erityisoppilaitosten kansainvälisyystyöryhmä. Ammattikoulutuksen kansainvälisyyspäivät Tallinna Ammatillisten erityisoppilaitosten kansainvälisyystyöryhmä Ammattikoulutuksen kansainvälisyyspäivät 7.11.2012 Tallinna Kansainvälisyystyöryhmä - Perustettu 2002 - Yhteinen tavoite ja tehtävät > toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Viisi opintoviikkoa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä vuodesta 2000 lähtien http://ok.helsinki.fi/opefi Pauliina Kupila ja Mari Jussila Opetusteknologiakeskus

Lisätiedot

Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä

Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä Aalloilla ammatillista vetovoimaa, vaikuttavuutta ja verkostoja Nina Eskola, projektipäällikkö, Pirkanmaan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2)

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2) Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2) Puheenjohtajana kehittämispäällikkö Helena Miettinen, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Havainnoija erityisasiantuntija Minna

Lisätiedot

ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä

ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä Hanna Autere Ammattikoulutuksen KansainväliSYYSpäivät Tallinna 6-7.11.2012 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ECVET tulee, mutta milloin? 19.4.2012

Lisätiedot

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen 1 (6) Päivämäärä: Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti

Lisätiedot

KA2 strategiset kumppanuushankkeet aikuiskoulutuksessa

KA2 strategiset kumppanuushankkeet aikuiskoulutuksessa KA2 strategiset kumppanuushankkeet aikuiskoulutuksessa Aikuiskoulutuksen hanketoiminta KA2 Verkostoituminen ja hyvien käytänteiden vaihto tukevat verkostoitumista, parantavat taitoa toimia kansainvälisesti,

Lisätiedot

VERSOT Verkkosuomea maahanmuuttajille

VERSOT Verkkosuomea maahanmuuttajille VERSOT Verkkosuomea maahanmuuttajille 1.5.2009 31.10.2013 Hankkeen tarve ja kysyntälähtöisyys maahanmuuttajien kieli- ja kotoutumiskoulutuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on tukea maahanmuuttajan aiemman

Lisätiedot

Työpaikoilla oppimisen monet muodot Määrä lisääntyy laatua kehittämällä?

Työpaikoilla oppimisen monet muodot Määrä lisääntyy laatua kehittämällä? Työpaikoilla oppimisen monet muodot Määrä lisääntyy laatua kehittämällä? Sampon neuvottelukuntien seminaari, Imatra 6.9.2017 Projektipäällikkö Maija Savolainen, Savon ammatti- ja aikuisopisto maija.savolainen@sakky.fi

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia 3.6.2015 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Käsiteltävät selvitykset: Selvitys nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimenpideohjelman tuloksellisuudesta

Lisätiedot