Liiketulos laski heikossa markkinatilanteessa
|
|
- Anton Mäkelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Osavuosikatsaus Q1 2013
2 2 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q STOCKMANN Oyj Abp, Osavuosikatsaus klo 8.00 EET Liiketulos laski heikossa markkinatilanteessa Tammikuu maaliskuu 2013: Konsernin liikevaihto oli 431,3 miljoonaa euroa (450,3 miljoonaa euroa), laskua ilman lopetettuja franchising-toimintoja 3,2 prosenttia. Liiketulos oli -34,6 miljoonaa euroa (-16,2 miljoonaa euroa). Katsauskauden tulos oli -36,5 miljoonaa euroa (-20,9 miljoonaa euroa). Osakekohtainen tulos oli -0,51 euroa (-0,29 euroa). Vuoden 2013 näkymät (päivitetty 16.4.): Stockmann arvioi konsernin liikevaihdon kasvavan vuonna 2013, kun mukaan ei lasketa lopetettuja franchising-toimintoja. Liikevoiton ei arvioida ylittävän vuoden 2012 tasoa. Toimitusjohtaja Hannu Penttilä: Poikkeuksellisen heikko vähittäiskaupan markkinoiden kehitys ja edellisvuotta pienempi myyntipäivien määrä heikensivät Stockmann-konsernin liikevaihtoa vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä. Liikevaihto laski molemmissa liiketoimintayksiköissä ja erityisesti Suomen toiminnoissa. Lindexin liikevaihto jatkoi kasvua Pohjoismaiden ulkopuolella. Stockmannin tavaratalo Pietarissa menestyi jälleen muita yksiköitä paremmin liikevaihdon kasvattamisessa. Stockmannin vuosineljänneksen liiketulos oli selvästi tavoitettamme pienempi. Olemme aloittaneet kustannussäästöohjelman, joka pienentää kuluja kesästä 2013 alkaen. Tavoitteenamme on parantaa kannattavuutta entistä tehokkaamman kustannusrakenteen avulla kaikissa toiminnoissa ja yksiköissä. Katsauskauden jälkeen, huhtikuussa, järjestetty Hullut Päivät -kampanja teki uuden liikevaihtoennätyksen 10 prosentin kasvulla. Tavoitelluista säästöistä ja onnistuneesta Hullut Päivät -kampanjasta huolimatta Stockmann muutti koko vuoden 2013 tulosennustettaan. Arvioimme, että Pohjoismaiden vähittäiskaupan markkinoiden kehitys jatkuu heikkona myös loppuvuonna 2013 ja tämän seurauksena Stockmannin koko vuoden liikevoitto ei ylitä vuoden 2012 tasoa. AVAINLUKUJA 1 3/ / /2012 Liikevaihto, milj. euroa 431,3 450, ,4 Liikevaihdon kasvu, prosenttia -4,2 10,4 5,5 Suhteellinen myyntikate, prosenttia 45,8 48,0 49,5 Liikevoitto, milj. euroa -34,6-16,2 87,3 Nettorahoituskulut, milj. euroa 6,0 8,7 32,4 Tulos ennen veroja, milj. euroa -40,7-24,9 54,9 Katsauskauden tulos, milj. euroa -36,5-20,9 53,6 Osakekohtainen tulos, laimentamaton, euroa -0,51-0,29 0,74 Oma pääoma/osake, euroa 11,31 11,30 12,40 Liiketoiminnan rahavirta, milj. euroa -111,3-73,3 123,7 Investoinnit, milj. euroa 11,5 10,3 60,3 Nettovelkaantumisaste, prosenttia 116,2 112,5 90,9 Omavaraisuusaste, prosenttia 37,7 38,5 42,8 Osakkeiden määrä, laimentamaton, painotettu keskiarvo, kpl Sijoitetun pääoman tuotto, liukuva 12 kk., prosenttia 4,0 4,8 5,1 Henkilöstö, keskimäärin
3 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q LIIKEVAIHTO JA TULOS Vähittäiskaupan markkinakehitys oli heikkoa vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä erityisesti Suomessa, jossa kuluttajaluottamus pysyi matalana ja kuluttajien ostovoima heikentyi. Helmikuussa oli edellisvuoden karkauspäivän takia yksi myyntipäivä vähemmän kuin vuonna Maaliskuussa pääsiäinen vähensi myyntipäiviä Pohjoismaissa. Pohjoismaiden muotimarkkinat jatkoivat vaisua kehitystä: markkinat laskivat vuosineljänneksen aikana 10,2 prosenttia Suomessa (TMA-indeksi) ja 4,5 prosenttia Ruotsissa (Stilindex). Yleinen markkinatilanne Venäjällä ja Baltian maissa oli edelleen suhteellisen hyvä, mutta kylmä kevät lykkäsi kevätsesongin tuotteiden myyntiä myös näillä markkinoilla. Stockmann-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 431,3 miljoonaa euroa (450,3 miljoonaa euroa). Liikevaihto raportoidaan ilman arvonlisäveroa, jota korotettiin Suomessa yhdellä prosenttiyksiköllä alkaen. Liikevaihto ilman lopetettuja franchising-toimintoja laski 3,2 prosenttia tai franchising-toiminnot mukaan lukien 4,2 prosenttia. Liikevaihto laski kaikilla markkina-alueilla vuosineljänneksen kävijämäärien laskun myötä. Liikevaihto Suomessa oli 211,4 miljoonaa euroa (224,0 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski ilman lopetettuja Zarafranchising-toimintoja 5,1 prosenttia. Liikevaihto ulkomailla oli 219,9 miljoonaa euroa (226,2 miljoonaa euroa). Liikevaihto ilman lopetettuja Bestseller-franchising-toimintoja laski 1,3 prosenttia. Ruotsin ja Norjan kruunu vahvistuivat euroon verrattuna, kun taas Venäjän rupla heikentyi. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihto ulkomailla laski 2,5 prosenttia. Ulkomaisen liikevaihdon osuus konsernin liikevaihdosta oli 51,0 prosenttia (50,2 prosenttia). Konsernin liiketoiminnan myyntikate laski ensimmäisellä vuosineljänneksellä 18,5 miljoonaa euroa ja oli 197,6 miljoonaa euroa (216,1 miljoonaa euroa). Suhteellinen myyntikate oli 45,8 prosenttia (48,0 prosenttia). Myyntikate laski molemmissa liiketoimintayksiköissä pääosin hintavetoisten kampanjoiden ja myyntimixin muutosten vuoksi, jotka johtuivat laskeneesta muodin myynnistä. Toiminnan kustannukset olivat edellisvuoden tasolla ja olivat yhteensä 213,6 miljoonaa euroa (213,9 miljoonaa euroa). Poistot olivat 18,6 miljoonaa euroa (18,4 miljoonaa euroa). Konsernin liiketulos oli katsauskaudella -34,6 miljoonaa euroa (-16,2 miljoonaa euroa). Liiketulos heikentyi molemmissa liiketoimintayksiköissä ja kaikilla markkina-alueilla. Nettorahoituskulut laskivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 2,7 miljoonaa euroa ja olivat 6,0 miljoonaa euroa (8,7 miljoonaa euroa). Vähennys johtui markkinakorkojen laskusta ja kertaluontoisista valuuttakurssivoitoista, jotka olivat 1,4 miljoonaa euroa (-0,1 miljoonaa euroa). Katsauskauden tulos ennen veroja oli -40,7 miljoonaa euroa (-24,9 miljoonaa euroa). Tappiollisesta tuloksesta kirjattiin 4,1 miljoonan euron verohyvitys (4,0 miljoonaa euroa). Katsauskauden tulos oli -36,5 miljoonaa euroa (-20,9 miljoonaa euroa). Tammi maaliskuun osakekohtainen tulos oli -0,51 euroa (-0,29 euroa) ja optioiden vaikutuksella laimennettuna -0,51 euroa (-0,29 euroa). Oma pääoma osaketta kohden oli 11,31 euroa (11,30 euroa). LIIKEVAIHTO JA TULOS LIIKETOIMINTAYKSIKÖITTÄIN Tavarataloryhmä Tavarataloryhmän liikevaihto oli 270,2 miljoonaa euroa (280,5 miljoonaa euroa) ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Liikevaihto ilman lopetettuja franchising-toimintoja laski 2,1 prosenttia. Liikevaihto Suomessa oli 181,5 miljoonaa euroa (188,3 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski 3,0 prosenttia, kun mukaan ei lasketa Zara-franchising-toimintaa. Erityisesti Tampereen, Itäkeskuksen ja Tapiolan tavaratalojen liikevaihto laski, sillä nämä talot kärsivät rakennus- ja uudistustöistä. Stockmann-verkkokaupan liikevaihto nousi selvästi, mutta Hobby Hallin liikevaihto laski. Ulkomaantoimintojen euromääräinen liikevaihto oli 88,7 miljoonaa euroa (92,2 miljoonaa euroa) ja liikevaihdon osuus koko yksikön liikevaihdosta oli 32,8 prosenttia (32,9 prosenttia). Liikevaihto ilman lopetettua Bestseller-franchisingtoimintaa oli edellisvuoden tasolla. Liikevaihto kasvoi lähinnä Pietarin tavaratalossa. Katsauskauden suhteellinen myyntikate oli 38,4 prosenttia (40,4 prosenttia). Muodin osuus kokonaisliikevaihdosta laski, millä oli negatiivinen vaikutus myyntikatteeseen. Myös hintavetoiset kampanjat vähensivät myyntikatetta. Tavarataloryhmän liiketulos laski 9,4 miljoonaa euroa ja oli -15,9 miljoonaa euroa (-6,5 miljoonaa euroa), vaikka toiminnan kulut laskivat 0,6 miljoonaa euroa. Liiketoimintayksikkö sulki pienen konseptimyymälänsä helmikuussa Pietarissa. Tästä aiheutui 1,5 miljoonan euron kertaluontoinen kustannus (1-3/2012: Bestsellerin franchising-toiminnan liiketulos -1,5 miljoonaa euroa). Katsauskauden jälkeen, huhtikuussa, järjestetty tavarataloryhmän Hullut Päivät -kampanja saavutti uuden myyntiennätyksen. Kampanjan liikevaihto kasvoi 10 prosenttia ja kasvua oli kaikilla markkina-alueilla: Suomen
4 4 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q liikevaihto kasvoi 7 prosenttia verkkokaupan merkittävästi kasvaneen myynnin ansiosta, Baltian maiden liikevaihto kasvoi 8 prosenttia ja Venäjän 16 prosenttia. Muotiketjut Muotiketjujen liikevaihto laski vuosineljänneksellä 4,9 prosenttia ja oli 161,3 miljoonaa euroa (169,6 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski Suomessa 15,3 prosenttia ja oli 30,1 miljoonaa euroa (35,5 miljoonaa euroa) ja ulkomailla 2,1 prosenttia ja oli 131,2 miljoonaa euroa (134,1 miljoonaa euroa). Ulkomaisen liikevaihdon osuus oli 81,3 prosenttia (79,1 prosenttia) koko yksikön liikevaihdosta. Lindexin liikevaihto oli tammi maaliskuussa 136,9 miljoonaa euroa, joka oli 1,0 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna (138,2 miljoonaa euroa). Paikallisvaluutoissa liikevaihto laski 3,5 prosenttia. Liikevaihto laski Pohjoismaissa, mutta kasvoi Venäjällä, Baltian maissa ja itäisessä Keski-Euroopassa. Vuonna 2012 Lindexin kevään pääkampanja ajoittui maaliskuulle, kun vuonna 2013 kampanja alkoi huhtikuussa. Tämä heikensi maaliskuun liikevaihtoa. Seppälän ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto laski 22,0 prosenttia ja oli 24,5 miljoonaa euroa (31,3 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski Suomessa 21,0 prosenttia ja ulkomailla 23,7 prosenttia. Muotiketjujen suhteellinen myyntikate laski vuosineljänneksellä ja oli 58,3 prosenttia (60,5 prosenttia). Lindexin myyntikate laski 59,3 prosenttiin (61,9 prosenttia) ja Seppälän myyntikate laski 53,0 prosenttiin (54,2 prosenttia). Molempien ketjujen lasku johtui pääosin tuotteiden hintavetoisista kampanjoista myynnin vauhdittamiseksi. Liiketoimintayksikön vuosineljänneksen liiketulos laski 10,2 miljoonaa euroa ja oli -17,4 miljoonaa euroa (-7,2 miljoonaa euroa). Lindexin liiketulos oli -10,4 miljoonaa euroa (-2,5 miljoonaa euroa) ja Seppälän -6,9 miljoonaa euroa (-4,7 miljoonaa euroa). Kannattavuus laski molemmissa yksiköissä heikentyneen myynnin seurauksena. Lindexin toiminnan kulut kasvoivat 3,3 miljoonaa euroa osittain vahvistuneen Ruotsin kruunun takia. Seppälän toiminnan kulut vähenivät 1,5 miljoonaa euroa. RAHOITUS JA SITOUTUNUT PÄÄOMA Rahavarat olivat maaliskuun 2013 lopussa 24,8 miljoonaa euroa, kun ne vuotta aiemmin olivat 28,2 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan rahavirta oli -111,3 miljoonaa euroa (-73,3 miljoonaa euroa). Varsinaisen yhtiökokouksen päättämä osinko vuoden 2012 tuloksesta oli 43,2 miljoonaa euroa. Osinko oli 80,6 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta. Vuoden 2012 tavoin osinko maksettiin huhtikuussa. Nettokäyttöpääoma ilman rahavaroja oli maaliskuun lopussa 165,3 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 164,5 miljoonaa euroa ja vuoden 2012 lopussa 119,5 miljoonaa euroa. Varastojen arvo oli 347,1 miljoonaa euroa (311,4 miljoonaa euroa). Varastot olivat ennustettuja tasoja korkeammat tavarataloryhmässä pääosin kevätsesongin tuotteiden lykkääntyneen myynnin takia. Hullujen Päivien ajankohta nosti varastoja vuoden lopun tilanteesta. Lyhytaikaiset saamiset laskivat 127,4 miljoonaan euroon (138,9 miljoonaa euroa). Koroton vieras pääoma oli 309,2 miljoonaa euroa (285,8 miljoonaa euroa) johtuen pääasiassa ostovelkojen kasvusta. Korollisen vieraan pääoman määrä oli maaliskuun lopussa 972,0 miljoonaa euroa (941,7 miljoonaa euroa) vahvistuneen Ruotsin kruunun ja kohonneiden varastojen takia. Pitkäaikaista velkaa oli 505,8 miljoonaa euroa (542,3 miljoonaa euroa). Lisäksi konsernilla on 361,3 miljoonaa euroa nostamattomia pitkäaikaisia komittoituja lainalimiittejä ja 233,6 miljoonaa euroa ei-komittoituja lainalimiittejä. Pääosa lyhytaikaisesta velasta on hankittu yritystodistusmarkkinoilta. Vuoden 2012 lopussa korollisen vieraan pääoman määrä oli 848,5 miljoonaa euroa, josta pitkäaikaista oli 502,9 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli maaliskuun lopussa 37,7 prosenttia (38,5 prosenttia). Vuoden 2012 lopussa omavaraisuusaste oli 42,8 prosenttia. Nettovelkaantumisaste (net gearing) oli maaliskuun lopussa 116,2 prosenttia (112,5 prosenttia). Vuoden 2012 lopussa nettovelkaantumisaste oli 90,9 prosenttia. Sijoitetun pääoman tuotto oli viimeisen 12 kuukauden ajalta 4,0 prosenttia (5,1 prosenttia vuonna 2012). Konsernin sijoitettu pääoma oli katsauskauden lopussa 1 786,9 miljoonaa euroa (1 753,4 miljoonaa euroa). INVESTOINNIT Investoinnit olivat ensimmäisen vuosineljänneksen aikana yhteensä 11,5 miljoonaa euroa (10,3 miljoonaa euroa). Poistot olivat 18,6 miljoonaa euroa (18,4 miljoonaa euroa). Tavarataloryhmän investoinnit olivat katsauskaudella yhteensä 3,8 miljoonaa euroa (4,1 miljoonaa euroa). Tavarataloryhmän uuden toiminnanohjausjärjestelmän ensimmäinen käyttöönotto tehtiin maaliskuussa Baltiassa. Hankkeeseen investoitiin ensimmäisellä vuosineljänneksellä 1,8 miljoonaa euroa. Hanke jatkuu vuoteen 2014 asti. Tampereen tavaratalon laajennus ja kokonaan uusien tilojen rakentaminen Itäkeskuksen tavaratalolle jatkuivat.
5 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q Stockmann lopetti Zara-franchising-toimintansa Suomessa Neljä Zara-myymälää siirtyi Inditex S.A.:lle, joka osti Stockmannin tytäryhtiön Z-Fashion Finlandin. Stockmann sulki myös pienen konseptimyymälänsä helmikuussa Pietarissa. Muotiketjujen investoinnit olivat katsauskaudella yhteensä 6,3 miljoonaa euroa (5,2 miljoonaa euroa). Lindex avasi vuosineljänneksellä kolme myymälää: yhden Tšekin tasavallassa, yhden Puolassa ja yhden franchising-myymälän Serbiassa. Seppälä sulki viisi myymälää: kaksi Suomessa ja kolme Venäjällä. Konsernin muut investoinnit olivat yhteensä 1,4 miljoonaa euroa (1,0 miljoonaa euroa). Konsernin taloushallinnon järjestelmät vaihdetaan vaiheittain tavarataloryhmän toiminnanohjausjärjestelmän uusimisen yhteydessä. Hanke jatkuu vuoteen 2014 asti. MYYMÄLÄVERKOSTO Stockmann-konserni Yhteensä Uudet myymälät Q Suljetut myymälät Q Yhteensä Tavaratalot* Stockmann Beauty -myymälät Tavarataloryhmän muut myymälät** Lindex-myymälät joista franchising-myymälöitä joista omia myymälöitä Seppälä-myymälät * Akateemiset Kirjakaupat ovat osa Suomen tavarataloja. ** 1 Hobby Hall -myymälä, 3 outlet-myymälää, 4 Zara-franchising-myymälää (lopetettu Q1 aikana) ja 1 konseptimyymälä (lopetettu Q1 aikana). UUDET HANKKEET Tilikauden 2013 investointien arvioidaan olevan noin 60 miljoonaa euroa ja jäävän pienemmiksi kuin arvioidut poistot, joiden arvioidaan olevan noin 75 miljoonaa euroa. Useimmat investoinnit liittyvät tavaratalojen ja tietojärjestelmien uudistamiseen sekä myymäläverkoston laajentamiseen. Lindexin myymäläverkosto kasvaa noin uudella myymälällä vuonna 2013, kun mukaan ei lasketa franchisingmyymälöitä. Seppälän myymälöiden lukumäärä laskee jonkin verran vuodesta 2012, kun kannattamattomia myymälöitä suljetaan. Stockmann-tavaratalo Itäkeskuksessa, Helsingissä, muuttaa uusiin tiloihin Itiksen kauppakeskuksessa marraskuussa Investoinnin rahoittaa pääosin vuokranantaja. Tampereen ja Tapiolan tavaratalot saavat merkittävästi lisää myyntitilaa rakennushankkeissa, joiden on määrä valmistua vuosina 2014 ja Stockmannia Pietarissa sijaitsevan Nevsky Centre -kauppakeskuksen kaupallisen arvon selvityshanke jatkuu. Selvityksen lopputuloksen arvioidaan selviävän vuoden 2013 aikana. VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Stockmann Oyj Abp:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta , myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille ja päätti jakaa tilikaudelta 2012 osinkoa 0,60 euroa osakkeelta eli yhteensä 43,2 miljoonaa euroa. Yhtiökokous valitsi hallitukseen kahdeksan jäsentä. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen rehtori, professori Eva Liljeblom, toimitusjohtaja Kari Niemistö, toimitusjohtaja Per Sjödell, kauppatieteiden maisteri Charlotta Tallqvist-Cederberg, ministeri Christoffer Taxell, filosofian maisteri Carola Teir-Lehtinen ja toimitusjohtaja Dag Wallgren sekä uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin toimitusjohtaja Kjell Sundström. Hallituksen jäsenten toimikausi jatkuu seuraavan yhtiökokouksen loppuun saakka. Hallituksen jäsenten palkkiot päätettiin pitää ennallaan ja ne maksetaan edelleen pääosin osakepalkkioina. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin KHT-tilintarkastaja Jari Härmälä ja KHT-tilintarkastaja Anders Lundin. Varatilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö KPMG Oy Ab. Järjestäytymiskokouksessaan yhtiökokouksen jälkeen hallitus valitsi puheenjohtajakseen Christoffer Taxellin ja varapuheenjohtajaksi Kari Niemistön. Hallitus arvioi jäsentensä riippumattomuutta Suomen listayhtiöiden
6 6 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q hallinnointikoodin suosituksen 15 mukaisesti ja arvion mukaan kaikki yhtiökokouksessa valitut kahdeksan hallituksen jäsentä ovat riippumattomia yhtiöstä. Yhtiön viisi hallituksen jäsentä on riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista (Eva Liljeblom, Kari Niemistö, Per Sjödell, Kjell Sundström ja Carola Teir-Lehtinen). Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi hallitus valitsi Christoffer Taxellin ja muiksi jäseniksi Kari Niemistön, Charlotta Tallqvist-Cederbergin ja Dag Wallgrenin. OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA Stockmannilla on kaksi osakesarjaa. A-sarjan osakkeilla on 10 ääntä osaketta kohden ja B-sarjan osakkeilla yksi ääni osaketta kohden. Osakkeilla on yhtäläinen oikeus osinkoihin. Osakkeiden nimellisarvo on 2 euroa osakkeelta. Hallitus hyväksyi helmikuussa 2013 osakkeenomistajan pyynnön Stockmannin A-osakkeen muuntamisesta B-osakkeiksi yhtiöjärjestyksen 3. pykälän mukaisesti. Muunnetut osakkeet tulivat julkisen kaupankäynnin kohteiksi Nasdaq OMX Helsingissä yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa alkaen. Muunnoksen jälkeen Stockmannilla oli maaliskuun lopussa A-sarjan osaketta ja B-sarjan osaketta, yhteensä osaketta. Yhtiön osakkeiden tuottama äänimäärä oli Stockmann Oyj Abp:n osakepääoma katsauskauden lopussa oli 144,1 miljoonaa euroa (143,7 miljoonaa euroa). Osakekannan markkina-arvo oli 931,8 miljoonaa euroa (1 186,7 miljoonaa euroa). Vuoden 2012 lopussa osakekannan markkina-arvo oli 994,6 miljoonaa euroa. Katsauskauden lopussa Stockmannin A-osakkeen kurssi oli 13,90 euroa, kun se vuoden 2012 lopussa oli 14,08 euroa, ja B-osakkeen kurssi 12,22 euroa, kun se vuoden 2012 lopussa oli 13,60 euroa. Katsauskauden aikana vaihdettiin 0,1 miljoonaa A-osaketta (0,1 miljoonaa) ja 6,2 miljoonaa B-osaketta (4,5 miljoonaa). Tämä vastaa 0,2 prosenttia keskimääräisestä A-osakkeiden määrästä ja 15,0 prosenttia keskimääräisestä B-osakkeiden määrästä. Yhtiöllä ei ole hallussaan omia osakkeita, eikä hallituksella ole voimassaolevia valtuuksia omien osakkeiden ostamiseen tai osakeanteihin. Stockmannin 2010A-optio-oikeudet avainhenkilöille otettiin kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq OMX Helsingissä lähtien. Listaus sisälsi optio-oikeutta. Lisäerä, joka käsitti optio-oikeuden listaamisen, otettiin kaupankäynnin kohteeksi Kukin optio oikeuttaa sen haltijan merkitsemään yhden Stockmann Oyj Abp:n B-osakkeen. Osakkeiden merkintäaika 2010A-optio-oikeuksilla on Stockmannilla oli osakkeenomistajaa maaliskuun 2013 lopussa, kun vuotta aiemmin osakkeenomistajia oli Stockmann ei saanut katsauskaudella liputusilmoituksia suurimpien osakkeenomistajien omistusmuutoksista. HENKILÖSTÖ Stockmann-konsernin keskimääräinen työntekijämäärä oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä , mikä on 228 henkilöä vähemmän kuin vertailujaksolla vuonna 2012 (15 057). Kokoaikaiseksi muutettu keskimääräinen henkilömäärä väheni 371 henkilöllä ja oli henkilöä (11 664). Maaliskuun 2013 lopussa konsernin palveluksessa oli henkilöä (15 009). Laskua selittää osin Stockmann Oyj Abp:n tytäryhtiön, Z-Fashion Finland Oy:n myynti. Yrityskaupassa siirtyi noin 180 työntekijää Inditex Groupin palvelukseen. Ulkomailla työskenteli (8 596) henkilöä ja heidän osuus koko henkilöstöstä oli 57 prosenttia (57 prosenttia). Konsernin palkkakulut olivat 78,5 miljoonaa euroa (77,0 miljoonaa euroa). Kaikki työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut olivat 100,3 miljoonaa euroa (98,6 miljoonaa euroa) eli 23 prosenttia (22 prosenttia) liikevaihdosta. RAPORTOINTIKAUDEN JÄLKEISIÄ TAPAHTUMIA Stockmann ilmoitti huhtikuussa 2013 kustannussäästöohjelman aloittamisesta, joka tähtää säästöihin kesästä 2013 alkaen sekä kulurakenteen tehostamiseen pitkällä aikavälillä. Välittömänä toimenpiteenä käynnistettiin yhteistoimintaneuvottelut lomautuksista. Esityksenä on lomauttaa koko Suomen tavarataloryhmän ja konsernihallinnon henkilöstö 12 työpäivän ajaksi. Neuvottelut koskevat noin henkilöä ja lomautuksilla tavoitellaan noin 7 miljoonan euron säästöjä kesään 2014 mennessä. Tavarataloryhmässä ja muotiketjuissa on aloitettu myös muita toimenpiteitä, joiden tavoite on vähentää toiminnan kiinteitä kuluja yli 10 miljoonalla eurolla vuonna Tavarataloryhmän ja konsernihallinnon organisaatioissa aloitetaan selvitys rakenteellisista muutoksista, joilla tähdätään toiminnan tehostamiseen pitkällä aikavälillä kaikissa tukitoiminnoissa ja myyntiorganisaatioissa. Muutoksilla saavutetaan kustannussäästöjä vuodesta 2014 alkaen. Rakenteellisten muutosten henkilöstövaikutukset ja säästötavoitteet täsmentyvät vaiheittain, syksystä 2013 alkaen. Muotiketjut-liiketoimintayksikössä jatketaan synergioiden etsimistä ja lisätään kustannustehokkuutta aiemmin julkistetun suunnitelman mukaisesti.
7 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q RISKITEKIJÖITÄ Stockmann-konsernilla on omaa liiketoimintaa Pohjoismaissa, Venäjällä, Baltian maissa ja itäisessä Keski-Euroopassa sekä franchising-toimintaa useissa muissa maissa. Yleinen talouskehitys vaikuttaa kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja ostovoimaan kaikilla konsernin markkina-alueilla. Nopeat ja odottamattomat käänteet markkinoilla sekä korotukset tulo- ja arvonlisäveroissa voivat vaikuttaa niin rahoitusmarkkinoiden kuin kuluttajienkin käyttäytymiseen. Yleiseen taloudelliseen tilanteeseen ja erityisesti kuluttajien ostovoimaan liittyvien epävarmuustekijöiden arvioidaan olevan ensisijaisia riskejä, jotka voivat vaikuttaa Stockmannin toimintaan vuonna Muodin osuus konsernin liikevaihdosta on yli kaksi kolmasosaa. Muotikauppaan liittyvät olennaisesti tuotteiden lyhyt elinkaari ja trendiriippuvuus, kalenteriin sidottu myynnin kausiluonteisuus sekä alttius säätilan tavanomaisesta poikkeaville muutoksille. Toimitusketjun vastuullinen hallinta on tärkeää konsernin tavaramerkeille, jotta asiakkaiden luottamus Stockmanniin säilyy. Näihin tekijöihin reagoidaan osana konsernin jokapäiväistä liiketoiminnan johtamista. Merkittäviä poikkeustilanteita lukuun ottamatta näiden tekijöiden ei arvioida vaikuttavan olennaisesti konsernin liikevaihtoon tai tulokseen. Toimintaympäristöön liittyviä liiketoimintariskejä sekä logistiikkaan, tavaravirtoihin sekä tietojärjestelmiin liittyviä operatiivisia riskejä on tarkasteltu vuoden 2012 tilinpäätöksessä. Katsauskauden aikana ei ilmennyt merkittäviä muutoksia näihin riskeihin tai epävarmuustekijöihin. Taloudellisia riskejä, valuuttakurssien ja korkotason vaihtelusta aiheutuvat riskit mukaan lukien, hallinnoidaan hallituksen vahvistaman riskipolitiikan mukaisesti. Riskitekijöiden ei arvioida muuttuneen vuoden 2012 tilinpäätöksen julkistamisen jälkeen. VUODEN 2013 NÄKYMÄT Euroopan talouden epävakaan tilanteen arvioidaan jatkuvan vuonna Euroopan velkakriisille ei ole löytynyt ratkaisua, mikä aiheuttaa epävarmuutta vähittäiskaupan markkinakehitykseen. Heikentyvä ostovoima voi vähentää kuluttajaluottamusta entisestään, ja näyttääkin todennäköiseltä, että Suomen markkinoilla matala kasvu jatkuu pitkään. Kohtuuhintaisen muodin markkinat kehittyivät heikosti vuosina 2011 ja 2012 erityisesti Ruotsissa, mutta vuonna 2013 näkymien odotetaan paranevan hiukan vuoden loppua kohden. Vaikka Venäjän bruttokansantuotteen kasvuennusteita on laskettu, Venäjän markkinat jatkanevat Pohjoismaita parempaa kehitystä, jollei öljyn hinta merkittävästi laske nykyiseltä tasoltaan. Vähittäiskaupan vakaan kehityksen arvioidaan jatkuvan Baltian maissa. Markkinoiden suuri epävarmuus ja kuluttajien alhainen luottamus voivat kuitenkin edelleen heikentää kuluttajien ostohalukkuutta kaikilla markkinoilla. Stockmann lopetti Bestseller-franchising-toiminnan Venäjällä ja Zara-franchising-toiminnan Suomessa, mikä hidastaa jonkin verran liikevaihdon kasvua. Venäjällä franchising-toiminnan lopetus parantaa kuitenkin liikevoittoa. Toiminnassa kiinnetään huomiota kustannustehokkuuteen erityisesti Suomessa, jossa on aloitettu kustannussäästöohjelma. Konsernin investointien arvioidaan jäävän poistoja pienemmiksi ja olevan noin 60 miljoonaa euroa vuonna Stockmann arvioi konsernin liikevaihdon kasvavan vuonna 2013, kun mukaan ei lasketa lopetettuja franchisingtoimintoja. Liikevoiton ei arvioida ylittävän vuoden 2012 tasoa. Helsingissä STOCKMANN Oyj Abp Hallitus
8 8 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q Tilinpäätöslyhennelmä ja liitetiedot LAATIMISPERIAATTEET Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 -standardin mukaisesti. IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin muutos eliminoi ns. putkimenetelmän käytön. Muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Osavuosikatsauksessa käytetyt laatimisperiaatteet ja laskentamenetelmät ovat samat kuin vuoden 2012 tilinpäätöksessä. Luvut ovat tilintarkastamattomia. Muotiketjut-liiketoimintayksikön luvut sisältävät Lindexin ja Seppälän, ja edellisvuoden vertailuluvut on muutettu vastaavasti. KONSERNIN TULOSLASKELMA Milj. euroa LIIKEVAIHTO 431,3 450, ,4 Liiketoiminnan muut tuotot 0,0 0,0 0,6 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -233,7-234, ,2 Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut -100,3-98,6-405,1 Poistot ja arvonalentumiset -18,6-18,4-74,5 Liiketoiminnan muut kulut -113,4-115,3-480,9 Kulut yhteensä -466,0-466, ,7 LIIKEVOITTO -34,6-16,2 87,3 Rahoitustuotot 1,4 0,4 1,8 Rahoituskulut -7,4-9,1-34,2 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä -6,0-8,7-32,4 VOITTO ENNEN VEROJA -40,7-24,9 54,9 Tuloverot 4,1 4,0-1,4 TILIKAUDEN VOITTO -36,5-20,9 53,6 Tilikauden voiton jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille -36,5-20,9 53,6 Määräysvallattomille omistajille 0,0 0,0 0,0 Tulos/osake, osakeantikorjattu, euroa -0,51-0,29 0,74 Tulos/osake, laimennettu, osakeantikorjattu, euroa -0,51-0,29 0,74 KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA Milj. euroa TILIKAUDEN VOITTO -36,5-20,9 53,6 Muut laajan tuloksen erät, jotka siirretään myöhemmin tulosvaikutteisiksi Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä -1,2 0,7 4,4 Rahavirran suojaus 2,0-2,3-2,7 Muut laajan tuloksen erät, netto 0,8-1,7 1,7 TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -35,7-22,6 55,3 Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille -35,7-22,6 55,3 Määräysvallattomille osakkeenomistajille 0,0 0,0 0,0
9 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q KONSERNITASE Milj. euroa VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet Tavaramerkki 108,8 103,0 106,2 Aineettomat oikeudet 27,5 19,7 25,3 Muut aineettomat hyödykkeet 0,6 0,3 0,4 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 26,3 14,0 25,4 Liikearvo 841,0 794,4 818,8 Aineettomat hyödykkeet yhteensä 1 004,2 931,4 976,1 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Maa- ja vesialueet 42,1 42,2 42,2 Rakennukset ja rakennelmat 452,9 467,8 456,9 Koneet ja kalusto 107,7 120,3 112,1 Vuokrahuoneiston perusparannusmenot 36,2 43,8 37,8 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 6,3 6,6 6,2 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet yhteensä 645,2 680,8 655,1 Pitkäaikaiset saamiset 0,5 0,5 1,1 Myytävissä olevat sijoitukset 5,0 5,0 5,0 Laskennalliset verosaamiset 10,8 11,8 16,1 PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 1 665, , ,3 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 347,1 311,4 281,4 Lyhytaikaiset saamiset Korolliset saamiset 42,5 43,2 43,8 Tuloverosaamiset 7,3 25,8 0,6 Korottomat saamiset 77,6 69,9 71,8 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 127,4 138,9 116,2 Rahavarat 24,8 28,2 36,1 LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 499,3 478,5 433,7 VARAT YHTEENSÄ 2 165, , ,1 Milj. euroa OMA PÄÄOMA JA VELAT OMA PÄÄOMA Osakepääoma 144,1 143,7 144,1 Ylikurssirahasto 186,1 186,1 186,1 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 250,5 251,6 250,5 Muut rahastot 44,9 43,3 42,9 Muuntoerot 8,8 6,2 10,0 Kertyneet voittovarat 180,6 180,8 259,8 Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 814,9 811,7 893,3 Määräysvallattomien osakkeenomistajien osuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 814,9 811,7 893,3 PITKÄAIKAISET VELAT Laskennalliset verovelat 68,4 68,2 66,4 Pitkäaikaiset korolliset velat 505,8 542,3 502,9 Eläkevelvoitteet 0,3 0,4 0,3 Pitkäaikainen koroton vieras pääoma ja pitkäaikaiset varaukset 0,4 0,2 0,4 PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 574,8 611,1 570,0 LYHYTAIKAISET VELAT Lyhytaikaiset korolliset velat 466,2 399,5 345,6 Lyhytaikaiset korottomat velat Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat 308,0 280,9 275,7 Tuloverovelat 0,9 4,4 2,0 Lyhytaikaiset varaukset 0,4 0,5 0,4 Lyhytaikaiset korottomat velat yhteensä 309,2 285,8 278,1 LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 775,5 685,3 623,8 VELAT YHTEENSÄ 1 350, , ,7 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 2 165, , ,1
10 10 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA Milj. euroa LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA Tilikauden voitto -36,5-20,9 53,6 Oikaisut: Poistot ja arvonalentumiset 18,6 18,4 74,5 Pysyvien vastaavien myyntivoitot (-) ja -tappiot (+) 0,0 0,0-0,4 Korkokulut ja muut rahoituskulut 7,4 9,1 34,2 Korkotuotot -1,4-0,4-1,8 Tuloverot -4,1-4,0 1,4 Muut oikaisut 0,2 0,8 2,1 Käyttöpääoman muutokset: Vaihto-omaisuuden lisäys (-) / vähennys (+) -60,2-45,2-12,8 Lyhytaikaisten liikesaamisten lisäys (-) / vähennys (+) -17,5 3,2 6,5 Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys (+) / vähennys (-) -8,0-20,6-6,2 Maksetut korot -7,0-8,5-33,3 Saadut korot liiketoiminnasta 0,1 0,1 0,4 Muut rahoituserät liiketoiminnasta 0,0 0,0-0,5 Maksetut verot liiketoiminnasta -2,8-5,3 6,0 Liiketoiminnan nettorahavirta -111,3-73,3 123,7 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -14,2-9,4-54,1 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 0,2 0,1 1,5 Saadut osingot investoinneista 0,0 0,0 0,2 Investointien nettorahavirta -14,0-9,3-52,4 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Maksullinen osakeanti 0,0 0,0 1,6 Lyhytaikaisten lainojen nostot 105,3 334,6 268,1 Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut 0,0-263,8-263,7 Pitkäaikaisten lainojen nostot 0,0 10,0 248,0 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -0,7-4,5-287,3 Rahoitusleasing-velkojen takaisinmaksut -1,8-2,6-2,5 Maksetut osingot 0,0 0,0-35,9 Rahoituksen nettorahavirta 102,8 73,7-71,7 RAHAVAROJEN MUUTOS -22,4-8,8-0,4 Rahavarat tilikauden alussa 36,1 33,2 33,2 Luotollinen shekkitili -3,9-0,1-0,1 Rahavarat tilikauden alussa 32,2 33,2 33,2 Rahavarojen muutos -22,4-8,8-0,4 Valuuttakurssien muutosten vaikutus 0,2 0,1-0,6 Rahavarat tilikauden lopussa 24,8 28,2 36,1 Luotollinen shekkitili -14,9-3,8-3,9 Rahavarat tilikauden lopussa 10,0 24,4 32,2
11 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA Osakepääoma Ylikurssirahasto Suojausinstrumenttien rahasto* Milj. euroa OMA PÄÄOMA ,7 186,1 1,7 249,2 43,9 5,6 239,7 869,9 0,0 869,9 Osingonjako -35,9-35,9-35,9 Käytetyt osakeoptiot 0,3 0,3 0,3 Muut muutokset -0,0-0,0-0,0 Laaja tulos Tilikauden voitto -20,9-20,9-20,9 Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä 0,7 0,7 0,7 Rahavirran suojaus -2,3-2,3-2,3 Laaja tulos yhteensä* -2,3 0,7-20,9-22,6-22,6 OMA PÄÄOMA ,7 186,1-0,6 249,2 43,9 6,2 183,2 811,7 0,0 811,7 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Muut rahastot Muuntoero Kertyneet voittovarat Yhteensä Määräysvallattomien osakkeenomistajien osuus Yhteensä Osakepääoma Ylikurssirahasto Suojausinstrumenttien rahasto* Milj. euroa OMA PÄÄOMA ,7 186,1 1,7 249,2 43,9 5,6 239,7 869,9 0,0 869,9 Osingonjako -35,9-35,9-35,9 Uusmerkintä 0,4 0,4 0,4 Käytetyt osakeoptiot 2,4 2,4 2,4 Emissiovoitto 1,2 1,2 1,2 Muut muutokset -0,0-0,0-0,0 Laaja tulos Tilikauden voitto 53,6 53,6 53,6 Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä 4,4 4,4 4,4 Rahavirran suojaus -2,7-2,7-2,7 Laaja tulos yhteensä* -2,7 4,4 53,6 55,3 55,3 OMA PÄÄOMA ,1 186,1-1,0 250,5 43,9 10,0 259,8 893,3 0,0 893,3 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Muut rahastot Muuntoero Kertyneet voittovarat Yhteensä Määräysvallattomien osakkeenomistajien osuus Yhteensä Osakepääoma Ylikurssirahasto Suojausinstrumenttien rahasto* Milj. euroa OMA PÄÄOMA ,1 186,1-1,0 250,5 43,9 10,0 259,8 893,3 0,0 893,3 Osingonjako -43,2-43,2-43,2 Käytetyt osakeoptiot 0,5 0,5 0,5 Laaja tulos Tilikauden voitto -36,5-36,5-36,5 Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä -1,2-1,2-1,2 Rahavirran suojaus 2,0 2,0 2,0 Laaja tulos yhteensä* 2,0-1,2-36,5-35,7-35,7 OMA PÄÄOMA ,1 186,1 1,0 250,5 43,9 8,8 180,6 814,9 0,0 814,9 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Muut rahastot Muuntoero Kertyneet voittovarat Yhteensä Määräysvallattomien osakkeenomistajien osuus Yhteensä * Laskennallisilla veroilla vähennettynä
12 12 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q KONSERNIN TOIMINTASEGMENTIT Liikevaihto, milj. euroa Tavarataloryhmä 270,2 280,5 1,302,7 Muotiketjut 161,3 169,6 814,0 Segmentit yhteensä 431,5 450, ,7 Jakamaton -0,2 0,1-0,3 Konserni yhteensä 431,3 450, ,4 Liikevoitto, milj. euroa Tavarataloryhmä -15,9-6,5 48,0 Muotiketjut -17,4-7,2 50,0 Segmentit yhteensä -33,3-13,7 98,0 Jakamaton -1,3-2,5-10,6 Konserni yhteensä -34,6-16,2 87,3 Täsmäytys erään voitto ennen veroja: Rahoitustuotot 1,4 0,4 1,8 Rahoituskulut -7,4-9,1-34,2 Voitto ennen veroja, konserni yhteensä -40,7-24,9 54,9 Poistot, milj. euroa Tavarataloryhmä 10,5 10,2 42,0 Muotiketjut 7,6 7,9 31,2 Segmentit yhteensä 18,1 18,1 73,2 Jakamaton 0,5 0,3 1,4 Eliminoinnit 0,0 0,0 0,0 Konserni yhteensä 18,6 18,4 74,5 Investoinnit, brutto, milj. euroa Tavarataloryhmä 3,8 4,1 30,4 Muotiketjut 6,3 5,2 22,0 Segmentit yhteensä 10,1 9,3 52,3 Jakamaton 1,4 1,0 7,9 Konserni yhteensä 11,5 10,3 60,3 Varat, milj. euroa Tavarataloryhmä 936,6 913,9 898,8 Muotiketjut 1 187, , ,2 Segmentit yhteensä 2 124, , ,0 Jakamaton 40,8 43,1 39,1 Konserni yhteensä 2 165, , ,1
13 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q TIETOA MARKKINA-ALUEISTA Liikevaihto, milj. euroa Suomi 1) 211,4 224, ,2 Ruotsi ja Norja 2) 109,5 111,6 537,9 Baltia ja Keski-Eurooppa 1) * 32,3 33,0 158,5 Venäjä ja Ukraina 1) 78,1 81,6 371,8 Konserni yhteensä 431,3 450, ,4 Suomi % 49,0 % 49,8 % 49,5 % Ulkomaat % 51,0 % 50,2 % 50,5 % Liikevoitto, milj. euroa Suomi 1) -18,8-8,8 22,7 Ruotsi ja Norja 2) -3,5 1,9 58,4 Baltia ja Keski-Eurooppa 1) * -3,7-2,0 5,8 Venäjä ja Ukraina 1) -8,6-7,3 0,5 Konserni yhteensä -34,6-16,2 87,3 Suomi % 54,3 % 54,0 % 25,9 % Ulkomaat % 45,7 % 46,0 % 74,1 % Pitkäaikaiset varat, milj. euroa Suomi 1) 475,9 463,0 475,9 Ruotsi ja Norja 2) 906,8 857,3 883,3 Baltia ja Keski-Eurooppa 1) * 42,8 46,0 43,1 Venäjä ja Ukraina 1) 229,4 251,4 235,1 Konserni yhteensä 1 654, , ,3 Suomi % 28,8 % 28,6 % 29,1 % Ulkomaat % 71,2 % 71,4 % 70,9 % 1) Tavarataloryhmä, Muotiketjut 2) Muotiketjut * Viro, Latvia, Liettua, Tšekin tasavalta, Slovakia, Puola KONSERNIN TUNNUSLUKUJA Omavaraisuusaste, prosenttia 37,7 38,5 42,8 Nettovelkaantumisaste, prosenttia 116,2 112,5 90,9 Liiketoiminnan rahavirta/osake, euroa -1,54-1,02 1,72 Korollinen nettovelka, milj. euroa 904,7 870,3 768,6 Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa, kpl Osakkeiden lukumäärä, painotettu keskiarvo, kpl Osakkeiden lukumäärä, painotettu keskiarvo, laimennettu, kpl Osakkeiden markkina-arvo, milj. euroa 931, ,7 994,6 Liikevoitto, prosenttia liikevaihdosta -8,0-3,6 4,1 Oma pääoma/osake, euroa 11,31 11,30 12,40 Oman pääoman tuotto, liukuva 12 kk, prosenttia 4,7 5,6 6,1 Sijoitetun pääoman tuotto, liukuva 12 kk, prosenttia 4,0 4,8 5,1 Henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi muutettuna Investoinnit, milj. euroa 11,5 10,3 60,3 TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERIAATTEET: Omavaraisuusaste, prosenttia = 100 x taseen oma pääoma + vähemmistöosuus taseen loppusumma saadut ennakot Nettovelkaantumisaste, prosenttia = 100 x korollinen vieras pääoma rahavarat oma pääoma yhteensä Korollinen nettovelka = korollinen vieras pääoma rahavarat korolliset saamiset Osakkeiden markkina-arvo = osakkeiden lukumäärä kerrottuna tilinpäätöspäivän pörssikurssilla osakelajeittain Tulos/osake, osakeantikorjattu = voitto ennen veroja vähemmistöosuus tuloverot osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lukumäärä Oman pääoman tuotto, liukuva 12 kk, = 100 x kauden voitto (12 kk) prosenttia oma pääoma + vähemmistöosuus (keskimäärin 12 kk:n aikana) Sijoitetun pääoman tuotto, liukuva 12 kk, = 100 x voitto ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut (12 kk) prosenttia sijoitettu pääoma (keskimäärin 12 kk:n aikana)
14 14 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q TIETOA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Konsernin tuloslaskelma vuosineljänneksittäin Milj. euroa Q Q Q Q Q Q Q Q Liikevaihto 431,3 643,8 485,1 537,2 450,3 626,1 461,3 510,2 Liiketoiminnan muut tuotot 0,0 0,6 0,0 0,0 0,0 0,1 0,2 0,0 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -233,7-325,3-239,5-270,2-234,2-321,9-234,6-257,5 Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut -100,3-111,0-94,5-101,0-98,6-104,4-88,7-98,9 Poistot ja arvonalentumiset -18,6-19,0-19,0-18,1-18,4-20,8-18,9-18,9 Liiketoiminnan muut kulut -113,4-132,4-115,0-118,3-115,3-119,7-104,1-109,4 Liikevoitto -34,6 56,8 17,1 29,7-16,2 59,3 15,2 25,6 Rahoitustuotot 1,4-0,5 1,0 0,9 0,4 0,3 0,0 0,9 Rahoituskulut -7,4-8,2-8,5-8,4-9,1-8,5-8,8-10,0 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä -6,0-8,7-7,5-7,5-8,7-8,1-8,8-9,2 Voitto ennen veroja -40,7 48,2 9,6 22,2-24,9 51,1 6,4 16,4 Tuloverot 4,1-0,4-1,4-3,6 4,0-5,9-0,7-1,7 Tilikauden voitto -36,5 47,7 8,1 18,6-20,9 45,2 5,7 14,7 Osakekohtainen tulos vuosineljänneksittäin Euroa Q Q Q Q Q Q Q Q Laimentamaton -0,51 0,66 0,11 0,26-0,29 0,63 0,08 0,21 Laimennettu -0,51 0,66 0,11 0,26-0,29 0,63 0,08 0,20 Toimintasegmentit vuosineljänneksittäin Milj. euroa Q Q Q Q Q Q Q Q Liikevaihto Tavarataloryhmä 270,2 423,5 272,7 326,0 280,5 408,5 266,0 306,0 Muotiketjut 161,3 221,0 212,3 211,1 169,6 217,4 195,5 203,9 Jakamaton -0,2-0,7 0,1 0,2 0,1 0,3-0,2 0,3 Konserni yhteensä 431,3 643,8 485,1 537,2 450,3 626,1 461,3 510,2 Liikevoitto Tavarataloryhmä -15,9 41,6 2,8 10,2-6,5 39,6 2,9 7,6 Muotiketjut -17,4 19,2 16,1 21,8-7,2 22,6 12,9 19,9 Jakamaton -1,3-4,0-1,8-2,3-2,5-2,9-0,6-1,9 Konserni yhteensä -34,6 56,8 17,1 29,7-16,2 59,3 15,2 25,6 Tietoa markkina-alueista vuosineljänneksittäin Milj. euroa Q Q Q Q Q Q Q Q Liikevaihto Suomi 1) 211,4 329,9 228,2 266,1 224,0 329,8 225,4 258,8 Ruotsi ja Norja 2) 109,5 149,0 139,8 137,6 111,6 144,3 127,2 135,3 Baltia ja Keski-Eurooppa 1) * 32,3 48,4 37,5 39,6 33,0 44,4 34,0 34,4 Venäjä ja Ukraina 1) 78,1 116,6 79,7 93,9 81,6 107,6 74,7 81,7 Konserni yhteensä 431,3 643,8 485,1 537,2 450,3 626,1 461,3 510,2 Suomi % 49,0 % 51,2 % 47,0 % 49,5 % 49,8 % 52,7 % 48,9 % 50,7 % Ulkomaat % 51,0 % 48,8 % 53,0 % 50,5 % 50,2 % 47,3 % 51,1 % 49,3 % Liikevoitto Suomi 1) -18,8 22,8 2,1 6,5-8,8 30,7 8,0 9,8 Ruotsi ja Norja 2) -3,5 19,7 16,4 20,3 1,9 19,9 13,0 18,1 Baltia ja Keski-Eurooppa 1) * -3,7 4,6 1,8 1,4-2,0 4,3 0,5 1,1 Venäjä ja Ukraina 1) -8,6 9,7-3,3 1,4-7,3 4,3-6,3-3,4 Konserni yhteensä -34,6 56,8 17,1 29,7-16,2 59,3 15,2 25,6 Suomi % 54,3 % 40,1 % 12,5 % 21,9 % 54,0 % 51,8 % 52,4 % 38,4 % Ulkomaat % 45,7 % 59,9 % 87,5 % 78,1 % 46,0 % 48,2 % 47,6 % 61,6 % 1) Tavarataloryhmä, Muotiketjut 2) Muotiketjut * Viro, Latvia, Liettua, Tšekin tasavalta, Slovakia, Puola EURON VAIHTOKURSSIT Kauden päätöskurssi RUB 39, , ,3295 LVL 0,7017 0,7003 0,6977 LTL 3,4528 3,4528 3,4528 NOK 7,5120 7,6040 7,3483 SEK 8,3553 8,8455 8,582 Kauden keskikurssi RUB 40, , ,9239 LVL 0,6997 0,6985 0,6973 LTL 3,4528 3,4528 3,4528 NOK 7,4308 7,5870 7,4752 SEK 8,4918 8,8531 8,7061
15 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q KONSERNIN VARAT JA LIIKEARVO Varat, milj. euroa Hankintameno kauden alussa 2 054, , ,6 Muuntoero +/- 25,3 7,5 38,6 Lisäykset kauden aikana 11,5 10,3 60,3 Vähennykset kauden aikana -5,4-0,1-7,8 Siirrot erien välillä kauden aikana 0,0 0,0 0,0 Hankintameno kauden lopussa 2 086, , ,7 Kertyneet poistot kauden alussa -423,5-350,9-350,9 Muuntoero +/- 0,3 0,0-2,1 Vähennysten poistot kauden aikana 5,2 0,0 4,0 Poistot kauden aikana -18,6-18,4-74,5 Kertyneet poistot kauden lopussa -436,7-369,2-423,5 Kirjanpitoarvo kauden alussa 1 631, , ,8 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 1 649, , ,2 Laskelma konsernin varojen muutoksesta sisältää seuraavan liikearvon muutoksen: Liikearvo, milj. euroa Hankintameno kauden alussa 818,8 788,5 788,5 Muuntoero +/- 22,2 5,9 30,3 Hankintameno kauden lopussa 841,0 794,4 818,8 Kirjanpitoarvo kauden alussa 818,8 788,5 788,5 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 841,0 794,4 818,8 KONSERNITASEEN ULKOPUOLISET VASTUUT JA JOHDANNAISSOPIMUKSET Konsernintaseen ulkopuoliset vastuut, milj. euroa Kiinnitykset maa-alueisiin ja rakennuksiin 201,7 201,7 201,7 Pantit ja takaukset 9,9 0,5 7,8 Kiinteistöinvestointien arvonlisäveron tarkistusvastuu 23,0 28,0 28,2 Yhteensä 234,5 230,2 237,7 Konsernin liiketilojen vuokrasopimukset, milj. euroa Sitovien liiketilojen vuokrasopimusten perusteella maksettavat minimivuokrat Yhden vuoden kuluessa 180,4 161,5 186,3 Yli vuoden kuluessa 690,1 682,4 716,2 Yhteensä 870,5 843,9 902,5 Konsernin leasingsopimusten maksut, milj. euroa Yhden vuoden kuluessa 1,0 7,3 1,2 Yli vuoden kuluessa 1,1 4,8 1,1 Yhteensä 2,2 12,1 2,4 Konsernin johdannaissopimukset, milj. euroa Nimellisarvo Valuuttajohdannaiset 688,1 517,5 608,5 Sähköjohdannaiset 2,4 1,9 2,6 Yhteensä 690,4 519,4 611,2 Konsernin johdannaissopimusten käyvät arvot, milj. euroa Hierarkia: Taso 1 Sähköjohdannaiset -0,1-0,2-0,2 Hierarkia: Taso 2 Valuuttajohdannaiset -11,7-6,0-6,2 OIKEUDENKÄYNNIT AB Lindex on vaatinut oikeusteitse Lindex-konsernin Saksan-yhtiön noin 70 miljoonan euron suuruisten tappioiden vähennyskelpoisuutta Ruotsin verotuksessa. Göteborgin kamarioikeus kumosi vuonna 2008 AB Lindexin lääninoikeudessa saamat myönteiset päätökset, minkä seurauksena Lindex joutui palauttamaan veronsaajalle noin 23,8 miljoonaa euroa veroja ja korkoja. Yhtiön jatkotoimet tässä asiassa riippuvat jäljempänä kerrottavan AB Lindexin ja Lindex GmbH:n kaksinkertaisen verotuksen poistamista koskevan prosessin lopputuloksesta. AB Lindex ja tämän saksalainen tytäryhtiö Lindex GmbH ovat pyytäneet EU:n arbitraatiosopimuksen sekä Saksan ja Ruotsin välisen verosopimuksen nojalla näiden maiden toimivaltaisia viranomaisia poistamaan konsernin sisäisen kaksinkertaisen verotuksen, joka koskee verovuosia Kaksinkertainen verotus on seurausta Lindex GmbH:n harkintaverotuksesta, jolla Lindex GmbH:n verotettavaan tuloon lisättiin yhteensä 94 miljoonaa euroa. Viranomaiskäsittely jatkui vuonna Lindex arvioi, että asiaan saadaan ratkaisu vuonna Viranomaisten päätöksestä riippuen AB Lindex voi saada palautuksena mainitun summan perusteella maksamansa verot eli noin 26 miljoonaa euroa tai osan niistä. Vaatimuksen verovaikutusta ei ole kirjattu tulosvaikutteisesti.
16 Stockmann Oyj Abp Aleksanterinkatu 52 B PL HELSINKI Puh. (09)
Tase, konserni, milj. euroa
Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2
Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat toisella neljänneksellä
Osavuosikatsaus Q2 2013 2 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q2 2013 STOCKMANN Oyj Abp, Osavuosikatsaus 9.8.2013 klo 8.00 EET Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat toisella neljänneksellä Huhti kesäkuu 2013: Konsernin
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
PUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
Liikevoiton kasvu jatkui toisella neljänneksellä
Osavuosikatsaus Q2/2012 2 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q2/2012 STOCKMANN Oyj Abp, Osavuosikatsaus 10.8.2012 klo 8.00 EET Liikevoiton kasvu jatkui toisella neljänneksellä Huhti kesäkuu 2012: Konsernin liikevaihto
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
Liiketulos parani 14 miljoonaa euroa edellisvuodesta
Osavuosikatsaus Q1/2012 2 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q1/2012 STOCKMANN Oyj Abp, Osavuosikatsaus 27.4.2012 klo 8.00 EET Liiketulos parani 14 miljoonaa euroa edellisvuodesta Tammikuu maaliskuu 2012: Konsernin
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
Heikko vuosineljännes haastavassa markkinatilanteessa
Osavuosikatsaus Q2 2014 2 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q2 2014 STOCKMANN Oyj Abp, Osavuosikatsaus 13.8.2014 klo 8.00 EET Heikko vuosineljännes haastavassa markkinatilanteessa Huhti kesäkuu 2014: Konsernin
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Liikevaihto ja tulos paranivat vuonna 2012: liikevoitto kasvoi 17 miljoonaa euroa
Tilinpäätöstiedote 2012 2 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2012 STOCKMANN Oyj Abp, Tilinpäätöstiedote 13.2.2013 klo 8.00 EET Liikevaihto ja tulos paranivat vuonna 2012: liikevoitto kasvoi 17 miljoonaa euroa
Liikevoitto kasvoi tasaisesti kolmannella neljänneksellä
Osavuosikatsaus Q3/2012 2 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS Q3/2012 STOCKMANN Oyj Abp, Osavuosikatsaus 31.10.2012 klo 8.00 EET Liikevoitto kasvoi tasaisesti kolmannella neljänneksellä Heinä syyskuu 2012: Konsernin
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
STOCKMANNIN LIIKEVOITTO KASVOI TUNTUVASTI ENSIMMÄISELLÄ VUOSIPUOLISKOLLA; KAIKKI LIIKETOIMINTAYKSIKÖT PARANSIVAT TULOSTAAN
STOCKMANN Oyj Abp Osavuosikatsaus 12.8.2010 klo 8.00 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2010 STOCKMANNIN LIIKEVOITTO KASVOI TUNTUVASTI ENSIMMÄISELLÄ VUOSIPUOLISKOLLA; KAIKKI LIIKETOIMINTAYKSIKÖT PARANSIVAT
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
Tunnuslukuja 1-3/2009 1-3/2008 2008
STOCKMANN Oyj Abp Osavuosikatsaus 24.4.2009 klo 8.00 STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2009 ODOTUSTEN MUKAISESTI VAIKEA ENSIMMÄINEN VUOSINELJÄNNES Stockmann-konsernin myynti pieneni 15 prosenttia ja
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana
United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta
Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3
Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018
IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista
IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu
KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime
Kaikkien aikojen paras liikevaihto, Q4-liikevoitto kasvoi 22,1 prosenttia
Tilinpäätöstiedote 2011 2 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2011 STOCKMANN Oyj Abp, Tilinpäätöstiedote 9.2.2012 klo 8.00 EET Kaikkien aikojen paras liikevaihto, Q4-liikevoitto kasvoi 22,1 prosenttia Lokakuu
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS Klo (6)
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 10.08.2012 Klo 9.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Nordic Aluminium Oyj:n liikevaihto katsauskaudella oli 35,41 miljoonaa euroa (38,67 miljoonaa
Hyvä liikevaihdon kasvu jatkui, Q3-liikevoitto jonkin verran edellisvuotta pienempi
STOCKMANN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Q3/2011 Stockmann-konsernin osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2011 Hyvä liikevaihdon kasvu jatkui, Q3-liikevoitto jonkin verran edellisvuotta pienempi Heinäkuu - syyskuu 2011:
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
1.7. - 30.9. 2009 1.7. - 30.9. 2008
1(18) Finnlines Oyj Pörssitiedote 4.11. OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU (Tilintarkastamaton) Luvut tilintarkastamattomia KONSERNIN TULOSLASKELMA, IFRS 1.7. - 30.9. 1.7. - 30.9. 1.1. - 30.9. 1.1. - 30.9.
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset
Vaikea tilanne vähittäiskauppamarkkinoilla heikensi liikevoittoa
Tilinpäätöstiedote 2013 2 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 STOCKMANN Oyj Abp, Tilinpäätöstiedote 13.2.2014 klo 8.00 EET Vaikea tilanne vähittäiskauppamarkkinoilla heikensi liikevoittoa Lokakuu joulukuu
- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.
DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos
OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 30.6.2009 sekä 1.1.2009 30.6.2009 (Tilintarkastamaton)
1(18) Finnlines Oyj Pörssitiedote 30.7.2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 2009 sekä 1.1.2009 2009 (Tilintarkastamaton) Luvut tilintarkastamattomia KONSERNIN TULOSLASKELMA, IFRS 1.1. - 2009 1.1. - 1.1. - 31.12.
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
KONSERNIN TULOSLASKELMA
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,
Nettorahoitustuotot kasvoivat 0,7 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavasta ajasta ja olivat 3,0 miljoonaa euroa.
STOCKMANN Oyj Abp PÖRSSITIEDOTE 20.8.2002, klo 12.45 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2002 Stockmann-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani merkittävästi ja oli 22,5 Me (12,2 Me vuonna 2001), vaikka myynti
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00
1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma