Osavuosikatsaus VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
|
|
- Markku Heikkinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Osavuosikatsaus VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
2 Vaahto Group -konsernin osavuosikatsaus AJALTA Liiketoiminnan kehitys Vaahto Group -konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 10,0 milj. euroa (8,8 milj. euroa) ja jatkuvien toimintojen liiketappio 1,6 milj. euroa (liiketappio 0,2 milj. euroa). Liikevaihto kasvoi 1,8 milj. vertailuvuoteen nähden johtuen tilikauden alun vertailukautta korkeammasta tilauskannasta, joka oli kuitenkin matalakatteista. Liiketulos laski 1,4 milj. euroa. Alhainen liiketulos johtui pitkään jatkuneesta markkinatilanteen haasteellisuudesta sekä siitä, että eräiden projektitoimitusten kustannukset muodostuivat ennakoitua suuremmiksi. Lisäksi liiketulosta heikentää se, että konsernin yleiskulut kohdistuvat aikaisempaa selvästi pienempään liiketoimintaan. Konsernin yleiskuluja ei kohdisteta lopetettuihin toimintoihin vaan ne rasittavat kokonaisuudessaan jatkuvia liiketoimintoja. Toisaalta vertailukauden liiketulokseen vaikutti positiivisesti merkittävän projektin tuloutuminen alkuperäistä suunnitelmaa paremmalla katteella. Konsernin jatkuvien liiketoimintojen tilauskanta oli 10,7 milj. euroa (9,7 milj. euroa). Tilauskanta kasvoi vertailukauteen nähden 1,0 milj. euroa. Helmikuussa Vaahto Group Plc Oyj tiedotti keskeisten rahoittajien kanssa sovitusta järjestelystä, jonka tarkoituksena on yhtiön rahoitusaseman vahvistaminen ja toiminnan jatkuvuuden turvaaminen. Sopimuksella yhtiön rahoittajat sitoutuivat antamaan yhtiön lainoja anteeksi yhteensä 3,9 milj. euroa, muuntamaan lainasaataviaan pääomalainaksi 1,2 milj. euroa sekä myöntämään saatavilleen lyhennysvapaata saakka. Samassa yhteydessä Vaahto Group Plc Oyj toteutti suunnatun osakeannin ja laski liikkeeseen uutta osaketta 0,25 euron osakekohtaiseen merkintähintaan. Osana rahoituksen vakauttamista Vaahto Group konserni käynnisti toiminnan ja kustannusten sopeuttamisohjelman, jonka tavoitteena on alentaa yhtiön kustannuksia vuositasolla yli 0,8 milj. euroa. Sopeutusohjelma toteutetaan vuoden 2015 aikana ja siitä on arvioitu aiheutuvan n. 0,4 milj. euron kertaluontoiset sopeuttamiskustannukset. Sopeuttamisohjelma etenee suunnitellulla tavalla ja kustannussäästöjen vaikutus tulee painottumaan tilikauden 2015 loppupuolelle ja toteutumaan täysimääräisesti tilikauden 2016 alusta. Konsernin rahoitusasema jatkuu kuitenkin hyvin vaikeana, jota lisäksi kiristää projektitoimitusten haasteet, jotka ovat vaikuttaneet käyttöpääoman sitoutumiseen ennakoitua enemmän. Yhtiön parhaillaan käymistä yritys- ja rahoitusjärjestelyneuvotteluista kerrotaan kohdassa Katsauskauden jälkeiset tapahtumat. Liiketoiminnan raportointi Kuluvalla tilikaudella Vaahto Group konsernissa on jatkettu hallituksen linjaamaa strategiaa, jonka mukaan konserni keskittyy Process Technology -liiketoimintaan. AP-Tela Oy luokiteltiin lopetetuksi toiminnoksi tilikaudella Siten Vaahto Paper Technology -segmentin harjoittama liiketoiminta on kokonaisuudessaan myyty tai luokiteltu lopetetuksi toiminnoksi. Vaahto Group -konserni raportoi liiketoimintansa yhdessä segmentissä, joka koostuu Vaahto Process Technology -liiketoiminnasta. AP-Telaan liittyvät myyntineuvottelut eivät ole toistaiseksi johtaneet tuloksiin ja Vaahto Group Plc Oyj:n hallitus tulee arvioimaan tilannetta syksyn aikana. Lopetettujen toimintojen tulosvaikutus esitetään tuloslaskelmassa yhdellä rivillä jatkuvista toiminnoista erillään. Konsernin yhteisiä hallintokuluja ei kohdisteta lopetetuille toiminnoille, joten nämä kustannukset rasittavat pelkästään jatkuvia toimintoja. Jatkuvien toimintojen volyymin pienentyessä näiden kustannusten suhteellinen rasite jatkuville toiminnoille on kasvanut. Vaahto Process Technology Vaahto Process Technology -liiketoiminta käsittää kokonaisuudessaan yhtiön jatkuvat liiketoiminnot. Liiketoiminnan liikevaihto oli 10,0 miljoonaa euroa (8,8 milj. euroa) ja liiketappio oli 1,6 miljoonaa euroa (liiketappio 0,2 milj. euroa). Vaahto Process Technology -liiketoiminta jakaantuu kahteen liiketoiminta-alueeseen: Japrotek Vessels ja Stelzer Mixing Technology. Japrotek Vessels keskittyy vaativiin prosessilaitekokonaisuuksiin ja säiliö- ja sekoitinyhdistelmiin. Stelzer Mixing Technology keskittyy erityisesti kemian- ja elintarviketeollisuuden sekoitintuotteisiin ja hakee voimakasta kasvua uusilta markkina-alueilta. Vaahto Process Technologyn suurimman liiketoiminta-alueen, Japrotek Vesselsin, alkuvuoden 2015 tilauskertymä oli odotettua heikompaa ja työkuorman vähenemiseen varauduttiin käymällä yt-neuvottelut mahdollisista tulevista sopeutustoimista. Raportointikauden lopussa tilauskertymä parani jonkin verran, mutta edelleen kuluvan tilikauden tilauskertymä kokonaisuudessaan on ennakoitua alhaisempi. Kuluneen vuosipuoliskon haastava markkinatilanne sekä eräiden projektitoimitusten kustannusylitykset rasittavat liiketoimintaalueen likviditeettiä merkittävästi. Metsäteollisuuden investointinäkymillä odotetaan olevan positiivinen vaikutus liiketoiminta-alueen markkinatilanteeseen. Stelzer Mixing Technology liiketoimintaalueen alkuvuosi oli haastava ja työvoimaa sopeutettiin matalaan työkuormaan. Vuoden alussa tilauskertymä lähti kuitenkin kasvuun ja kesäkuun lopussa tilauskanta oli kaksinkertaistunut tilikauden alkuun verrattuna. Loppuvuoden haasteena on tulouttaa tilauskanta suunnitellusti ja säilyttää tilauskertymän positiivinen kehitys. Rahoitus ja maksuvalmius Konsernin katsauskauden liiketoiminnan rahavirta oli -2,2 miljoonaa euroa (0,8 milj. euroa) ja investointien rahavirta oli -0,1 miljoonaa euroa (-0,2 milj. euroa). Katsauskauden lopussa korollisten velkojen määrä oli 8,4 miljoonaa euroa (18,4 milj. euroa). Konsernitaseen loppusumma oli 14,8 miljoonaa euroa (13,3 milj. euroa) Vaahto Group Plc Oyj sopi keskeisten rahoittajiensa kanssa järjestelystä, jossa yhtiön rahoittajat sitoutuvat antamaan yhtiön lainoja anteeksi yhteensä 3,9 milj. euroa, 2 VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
3 muuntamaan lainasaataviaan pääomalainaksi 1,2 milj. euroa sekä myöntämään saatavilleen lyhennysvapaata saakka. Samassa yhteydessä Vaahto Group Plc Oyj toteutti suunnatun osakeannin ja laski liikkeeseen uutta osaketta 0,25 euron osakekohtaiseen merkintähintaan. Osana rahoituksen vakauttamista Vaahto Group konserni käynnisti toiminnan ja kustannusten sopeuttamisohjelman, jonka tavoitteena on alentaa yhtiön kustannuksia vuositasolla yli 0,8 milj. euroa. Sopeutusohjelma toteutetaan vuoden 2015 aikana ja siitä arvioidaan aiheutuvan n. 0,4 milj. euron kertaluontoiset sopeuttamiskustannukset. Tavoiteltu yli 0,8 milj. euron kustannusten alentuma vaikuttaa toteutuessaan täysimääräisesti vuonna Konsernin alkuvuoden heikko tulos ja markkinoiden haastavuus rasittaa merkittävästi konsernin likviditeettiä. Konsernin tytäryhtiön Japrotek Oy Ab:n alkuvuoden tilauskertymän tuotannossa on tapahtunut viiveitä ja tuotantoresurssit ovat olleet ylikuormittuneet tilikauden 2015 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Tällä kehityksellä on ollut kiristävä vaikutus konsernin käyttöpääoman riittävyyteen ja se on lisännyt kustannuksia. Konsernin rahoitusasema on erittäin haastavana ja käyttöpääoma vaatii jatkuvaa seurantaa. Konsernin nykyinen käyttöpääoma riittää hallituksen tämänhetkisen arvion mukaan vuoden 2015 viimeiseen vuosineljännekseen saakka. Olemassa olevien rahoitussopimusten kovenanttiehdot ovat puolivuotistarkastelussa edelleen rikkoutuneet ja yhtiö tulee hakemaan rahoittajilta vahvistuksen, jonka mukaan rikkoutumisesta ei aiheudu konsernille seuraamuksia. Yhtiöllä on meneillään sopimusneuvottelut merkittävistä yritysja rahoitusjärjestelyistä, joiden lopputuloksella on ratkaiseva merkitys Vaahto Group Plc Oyj:n taseasemalle ja tulevaisuudelle. Henkilöstö Konsernin jatkuvien toimintojen henkilöstön määrä oli keskimäärin 137 henkilöä (133 henkilöä). Yhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana on toiminut DI Topi Karppanen ja alkaen toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Kalle Rasinmäki. Riskit ja toiminnan epävarmuustekijät Konsernin maksuvalmiustilanne on haastava ja sisältää merkittäviä riskejä. Käyttöpääoman riittävyyttä seurataan aktiivisesti kassavirtaennusteiden kautta. Konsernin arvion mukaan nykyinen käyttöpääoma riittää tämänhetkisen arvion mukaan vuoden 2015 viimeiseen vuosineljännekseen saakka. Yhtiöllä on meneillään sopimusneuvottelut merkittävistä yritys- ja rahoitusjärjestelyistä, joiden lopputuloksella on ratkaiseva merkitys Vaahto Group Plc Oyj:n taseasemalle ja tulevaisuudelle. Vaahto Group Plc Oyj:llä on käynnissä entisen toimitusjohtajan toimisuhteen päättämistä koskeva riita-asia liittyen päättyneen toimitusjohtajasopimuksen ehtoihin. Alioikeus on hyväksynyt päätöksellään entisen toimitusjohtajan nostaman kanteen yhtiötä vastaan. Päätöksen mukainen korvaussumma on kirjattu varauksena tilikaudella Yhtiö on valittanut päätöksestä ja valituksen käsittely on kesken. Suunnattu osakeanti Vaahto Group Plc Oyj:n hallitus päätti pidetyssä kokouksessa suunnatusta osakeannista, jossa yhtiö tarjosi merkittäväksi enintään uutta osaketta. Osakeannissa Mikko Laakkonen merkitsi osaketta, HML FINANCE OY merkitsi , Nemea Credit Opportunities Fund (a sub-fund of Nemea Alternative Investment Fund (SICAV) Ltd) merkitsi ja Lombard International SA:n PCP merkitsi osaketta. Kaikkien osakkeiden osakekohtainen merkintähinta oli 0,25 euroa. Sijoittajat merkitsivät kaikki heille tarjotut osakkeet. Osakkeiden merkintähinta määritettiin yhtiön ja sijoittajien välisten neuvottelujen perusteella. Merkintähinnan määrittämisessä otettiin huomioon yhtiön taloudellinen tilanne ja vaihtoehtoiset rahoitusmahdollisuudet. Osakkeet maksettiin yhtiölle rahassa Vaahto Group Plc Oyj julkaisi Finanssivalvonnan hyväksymän listalleottoesitteen liittyen edellä mainitun osakeantipäätöksen mukaisesti liikkeeseen laskettujen uuden osakkeen ja tekemän osakeantipäätöksen mukaisesti liikkeeseen laskettujen uuden osakkeen ottamiseen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalle. Kaupankäynti kyseisillä osakkeilla alkoi Oma pääoma Tilinpäätöksessä 2014 konsernin oma pääoma oli 8,6 miljoonaa euroa negatiivinen. Tilikauden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä toteutuneella rahoittajien kanssa sovitulla järjestelyllä oli positiivinen vaikutus omaan pääomaan. Järjestelyssä lainoja annettiin anteeksi 3,9 milj. euroa, lainoja muunnettiin pääomalainaksi 1,2 milj. euroa ja uutta pääomaa saatiin suunnatulla osakeannilla 2,5 milj. euroa konsernin oma pääoma oli 4,0 miljoonaa euroa negatiivinen. Emoyhtiöllä on 1,175 milj. euroa osakeyhtiölain luvun 12 luvussa tarkoitettua pääomalainaa yhtiön rahoittajilta. Lainan vuotuinen korko on viisi prosenttia ja korko erääntyy maksettavaksi vuosittain. Laina erääntyy kokonaisuudessaan takaisinmaksettavaksi viiden vuoden kuluttua lainan nostamisesta, vuonna Lainan pääoma ja kertynyt maksamaton korko voidaan maksaa takaisin vain noudattaen osakeyhtiölain säännöksiä. Japrotek Oy Ab:n tilikauden 2015 ensimmäinen neljännes painui tappiolliseksi ja tappion myötä yhtiön oma pääoma muodostui negatiiviseksi. Syynä tappiolliseen tulokseen oli eräiden projektitoimitusten ennakoitua suuremmat kustannukset sekä ensimmäisen vuosineljänneksen ennakoitua heikompi tilauskertymä. Yhtiössä käynnistettiin välittömät toimet toiminnan tehostamiseksi ja pidettiin ytlain mukaiset neuvottelut toimenpiteistä yhtiön toimintojen sopeuttamiseksi heikentyneeseen kysyntä- ja markkinatilanteeseen. Neuvotteluissa päätettiin, että henkilöstön määrää sopeu- VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
4 tetaan yhtiön taloustilanteen ja tilauskannan mukaisesti aikaisintaan elokuusta 2015 alkaen. Osakeantivaltuutus Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden annista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 :ssä tarkoitettujen optiooikeuksien ja muiden osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Annettavien uusien osakkeiden määrä voi olla enintään osaketta mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella annettavat osakkeet. Valtuutus on voimassa saakka, ellei yhtiökokous muuta tai peruuta valtuutusta sitä ennen. Johdon osavuotinen selvitys Vaahto Group Plc Oyj julkaisee tilikauden yhdeksän kuukauden ajalta johdon osavuotisen selvityksen IAS34:n edellyttämät liitetiedot Laatimisperiaatteet Osavuosikatsauksessa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin edellisessä vuositilinpäätöksessä päättyneeltä tilikaudelta. Maksetut osingot Katsauskaudella Vaahto Group Plc Oyj ei ole maksanut osinkoja. Arvio tilikaudesta Koska konsernin alkuvuoden tilauskertymä ja tuloskehitys ovat muodostuneet ennakoitua heikommaksi ensimmäisellä vuosipuoliskolla ja lisäksi loppuvuoden ennustamiseen liittyy normaalia suurempaa epävarmuutta, konsernin johto arvioi konsernin jatkuvien toimintojen liiketuloksen muodostuvan vertailukautta heikommaksi. Lahdessa VAAHTO GROUP PLC OYJ Hallitus Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Osana sopeuttamisohjelmaa Vaahto Group Plc Oyj:n hallituksen päätöksen mukaisesti yhtiön Lahden pääkonttorin toiminnot siirretään Pietarsaareen Japrotek Oy Ab:n tiloihin mennessä. Pääkonttorin toimintojen siirtokustannukset sisältyvät sopeuttamisohjelman arvioituihin kertakustannuksiin. Yhtiöllä on meneillään sopimusneuvottelut merkittävistä yritys- ja rahoitusjärjestelyistä, joiden lopputuloksella on ratkaiseva merkitys Vaahto Group Plc Oyj:n taseasemalle ja tulevaisuudelle. Neuvottelut odotetaan saatavan päätökseen mennessä ja yhtiö tiedottaa neuvottelujen tuloksesta viipymättä. 4 VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
5 Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS JATKUVAT TOIMINNOT EUR Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tilinpäätös kk 6kk 3kk 3kk 12 kk LIIKEVAIHTO Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut Poistot Liiketoiminnan muut kulut LIIKEVOITTO/LIIKETAPPIO Rahoitustuotot Rahoituskulut VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA Tuloverot TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO JATKUVISTA TOIMINNOISTA LOPETETUT TOIMINNOT Tilikauden voitto/tappio lopetetuista toiminnoista TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT, NETTO TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos: Tulos/osake, laimentamaton, jatkuvat toiminnot 0,17 0,38-0,08-0,11 0,06 Tulos/osake, laimennettu, jatkuvat toiminnot 0,17 0,38-0,08-0,11 0,06 Tulos/osake, laimentamaton, lopetetut toiminnot 0,02-0,42 0,01-0,46-0,67 Tulos/osake, laimennettu, lopetetut toiminnot 0,02-0,42 0,01-0,46-0,67 Tulos/osake, laimentamaton, tilikauden tulos 0,19-0,03-0,07-0,57-0,60 Tulos/osake, laimennettu, tilikauden tulos 0,19-0,03-0,07-0,57-0,60 Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä -laimentamaton laimennettu VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
6 Konsernin tase, IFRS EUR VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet Liikearvo Aineelliset hyödykkeet Myytävissä olevat sijoitukset PITKÄAIKAISET VARAT LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset ja muut saamiset Rahat ja pankkisaamiset LYHYTAIKAISET VARAT MYYTÄVÄNÄ OLEVAT PITKÄAIKAISET VARAT VARAT OMA PÄÄOMA JA VELAT OMA PÄÄOMA Osakepääoma Ylikurssirahasto 6 6 Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot Muuntoerot Kertyneet voittovarat OMA PÄÄOMA PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA Pääomalainat Laskennallinen verovelka Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma Pitkäaikaiset varaukset PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma Ostovelat ja muut velat Tuloverovelka Lyhytaikaiset varaukset LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA MYYTÄVÄNÄ OLEVAT KOROLLISET JA KOROTTOMAT VELAT Myytävänä olevat korolliset velat Myytävänä olevat korottomat velat MYYTÄVÄNÄ OLEVAT KOROLLISET JA KOROTTOMAT VELAT OMA PÄÄOMA JA VELAT VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
7 Tunnusluvut, IFRS EUR Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tilinpäätös kk 6 kk 12 kk Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Liikevaihto, jatkuvat toiminnot Liikevoitto/-tappio, jatkuvat toiminnot % liikevaihdosta -16,1-2,8-7,2 Voitto/tappio ennen veroja, jatkuvat toiminnot % liikevaihdosta 185,0 224,2 21,0 Tilikauden voitto/tappio lopetetuista toiminnoista Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva osuus tilikauden tuloksesta % liikevaihdosta 17,3-1,3-11,9 Oman pääoman tuotto (ROE), % neg neg neg Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % neg neg neg Omavaraisuusaste, % neg neg neg Nettovelkaantumisaste (gearing) na na na Bruttoinvestoinnit % liikevaihdosta 0,7 2,1 1,3 Tilauskanta, jatkuvat toiminnot Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä (jatkuvat toiminnot) VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
8 Rahoituslaskelma, IFRS EUR Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tilinpäätös LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA Tilikauden tulos Oikaisut: Suunnitelman mukaiset poistot Arvonalennukset Realisoitumattomat kurssivoitot ja -tappiot Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua Lainojen akordit Rahoitustuotot ja -kulut Myyntivoitot ja -tappiot Verot Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutos: Lyhytaikaisten liikesaamisten muutos Vaihto-omaisuuden muutos Lyhytaikaisten korottomien velkojen muutos Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista Saadut osingot liiketoiminnasta Saadut korot ja muut rahoitustuotot liiketoiminnasta Maksetut välittömät verot LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot INVESTOINTIEN RAHAVIRTA RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Maksullinen osakeanti Lyhytaikaisten lainojen nostot Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut Pitkäaikaisten lainojen nostot Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Laskelman mukainen rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa Taseen mukainen rahavarojen muutos VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
9 Konsernin oman pääoman muutokset, IFRS EUR Oman pääoman muutos Osakepääoma Ylikurssirahasto Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Vararahasto Muuntoerot Voittovarat Yhteensä Oma pääoma yhteensä tilikauden alussa Laaja tulos Tilikauden tulos Muuntoerot Tilikauden laaja tulos yhteensä Liiketoimet omistajien kanssa Osakeanti Transaktiomenot omasta pääomasta Laskennallisten verojen osuus kauden muutoksista Verokantamuutoksen vaikutus 0 0 Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä Oma pääoma yhteensä tilikauden lopussa Oman pääoman muutos Osakepääoma Ylikurssirahasto Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Vararahasto Muuntoerot Voittovarat Yhteensä Oma pääoma yhteensä tilikauden alussa Laaja tulos Tilikauden tulos Muuntoerot Tilikauden laaja tulos yhteensä Liiketoimet omistajien kanssa Osakeanti Transaktiomenot omasta pääomasta Laskennallisten verojen osuus kauden muutoksista 6 6 Verokantamuutoksen vaikutus Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä Oma pääoma yhteensä tilikauden lopussa VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
10 Vakuudet ja vastuut EUR Osavuosikatsaus Tilinpäätös Annetut vakuudet Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä, osakkeita tai talletuksia Rahalaitos- ja eläkelainat Muut lainat Tililuotot Yhteensä Rahalaitoslainojen vakuutena on sekä kiinnityksiä että osakepantteja. Muiden lainojen vakuutena on osakepantteja. Osakepantit ovat tytäryhtiöosakkeita. Velkojen, pankkitakausten ja pankkitakauslimiitin vakuudeksi annetut kiinnitykset Vakuudeksi annetut kiinteistökiinnitykset Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset Yhteensä Muut omasta puolesta annetut vakuudet Talletukset Yhteensä Muut annetut vakuudet Vaahto Group Plc Oyj on antanut vakuudeksi tytäryhtiöidensä Japrotek Oy Ab:n, AP-Tela Oy:n sekä Stelzer Rührtechnik International GmbH:n osakekannat. Vastuusitoumukset ja muut vastuut Pankkitakaukset Pankkitakauslimiitit yhteensä Pankkitakauslimiiteistä käytössä Muiden kuin rahoitusleasingsopimusten vastuut Alle vuoden sisällä erääntyvät vuoden sisällä erääntyvät Yhteensä Muut kuin rahoitusleasingsopimukset sisältävät pääasiassa lyhytaikaisia IT-laitteiden ja -ohjelmistojen leasingsopimuksia. Leasingsopimusten ehdot ovat tavanomaisia käyttöleasingsopimusten ehtoja. IFRIC 4:n mukaiset järjestelyt Konsernissa ei ole IFRIC 4:n tarkoittamia järjestelyjä. Muut vuokrasopimukset Konserni on vuokrannut käyttöönsä tuotanto- ja toimistorakennuksia erityyppisin purettavissa olevin vuokrasopimuksin. Vuokravastuut Alle vuoden sisällä erääntyvät vuoden sisällä erääntyvät Myöhemmin erääntyvät Yhteensä Toistaiseksi voimassa olevien vuokrasopimusten vuosivuokrat ovat yhteensä 379 tuhatta euroa. 10 VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
11 1 000 EUR Osavuosikatsaus Tilinpäätös Muut omasta puolesta annetut vastuusitoumukset Asiakkaille ja toimittajille annetut takaukset 15 0 Pankkitakauslimiittien vakuudeksi annetut takaukset Lainojen vakuudeksi annetut takaukset Takausvakuutusten vakuudeksi annetut takaukset Vuokratakausten vakuudeksi annetut vastatakaukset Muut vastuut Yhteensä Riita-asiat Yhtiöllä on käynnissä entisen toimitusjohtajan toimisuhteen päättämistä koskeva riita-asia liittyen päättyneen toimitusjohtajasopimuksen ehtoihin. Alioikeus on hyväksynyt päätöksellään entisen toimitusjohtajan nostaman kanteen yhtiötä vastaan. Päätöksen mukainen korvaussumma on kirjattu varauksena tilikaudella Yhtiö on valittanut päätöksestä ja valituksen käsittely on kesken. Lopetetut toiminnot EUR Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tilinpäätös kk 6kk 12kk Lopetettujen toimintojen tulos Liikevaihto Muut tuotot Operatiiviset kulut Arvonalentumiset, myyntivoitot - tappiot Poistot Muut erät Voitto/tappio ennen veroja Verot Tilikauden voitto/tappio lopetetuista toiminnoista Lopetettujen toimintojen rahavirrat Liiketoiminnan rahavirrat Investointien rahavirrat Rahoituksen rahavirrat Rahavirrat yhteensä Myytävänä olevaksi luokiteltujen/lopetettujen toimintojen varat Aineettomat käyttöomaisuushyödykkeet Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Vaihto-omaisuus Saamiset Varat yhteensä Myytävänä olevaksi luokiteltujen/lopetettujen toimintojen velat Myytävät pitkäaikaiset velat, korolliset Myytävät lyhytaikaiset velat, korolliset Myytävät lyhytaikaiset velat, korottomat Velat yhteensä Luvut ovat tuhansina euroina ellei muuta ole mainittu. Luvut ovat tilintarkastamattomia. VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013 VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2013 30.6.2013 1
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013 VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2013 30.6.2013 1 Vaahto Group -konsernin osavuosikatsaus AJALTA 1.1. 30.6.2013 Vaahto Group -konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
Osavuosikatsaus 1.9.2011-30.11.2012 VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.9.2011 30.11.2012 1
1.9.2011-30.11.2012 VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.9.2011 30.11.2012 1 Vaahto Group -konsernin osavuosikatsaus AJALTA 1.9.2011 30.11.2012 Vaahto Group -konsernin liikevaihto ajalta 1.9.2011 30.11.2012
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2014 1
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2014 1 Vaahto Group -konsernin osavuosikatsaus AJALTA 1.1. 30.6.2014 Vaahto Group -konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto 1.1.
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
Osavuosikatsaus 1.9.2007-29.2.2008
Osavuosikatsaus 1.9.2007-29.2.2008 VAAHTO GROUP -konsernin osavuosikatsaus ajalta 1.9.2007-29.2.2008 Vaahto Group konsernin katsauskauden liikevaihto oli 41,8 milj. euroa (37,6 milj. euroa) ja liikevoitto
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
Osavuosikatsaus VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
1.9.2011-29.2.2012 VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.9.2011 29.2.2012 1 Vaahto Group -konsernin osavuosikatsaus AJALTA 1.9.2011 29.2.2012 Vaahto Group -konsernin liikevaihto ajalta 1.9.2011 29.2.2012 oli
Oikaisut IFRS Julkaistu
:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
VAAHTO GROUP -KONSERNIN JOHDON OSAVUOTINEN SELVITYS AJALTA
VAAHTO GROUP PLC OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 klo 11:00 VAAHTO GROUP -KONSERNIN JOHDON OSAVUOTINEN SELVITYS AJALTA 1.1.- 6.11.2015 Liiketoiminnan kehitys Vaahto Group -konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.
Osavuosikatsaus 1.9.2006-28.2.2007
Osavuosikatsaus 1.9.2006-28.2.2007 VAAHTO GROUP -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS ajalta 1.9.2006-28.2.2007 Pulp & Paper Machinery Kovassa kilpailussa Pulp & Paper Machinery ryhmän katsauskauden myynti onnistui
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2
Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset
OSAVUOSIKATSAUS 1.9.2010-28.2.2011
OSAVUOSIKATSAUS 1.9.2010-28.2.2011 2 Vaahto Group -konsernin osavuosikatsaus ajalta 1.9.2010-28.2.2011 Vaahto Group -konsernin liikevaihto ajalta 1.9.2010 28.2.2011 oli 24,9 milj. euroa (edellisen tilikauden
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
Tase, konserni, milj. euroa
Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa
PUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
Osavuosikatsaus VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS
1.9.2011-31.8.2012 VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.9.2011 31.8.2012 1 Vaahto Group -konsernin osavuosikatsaus AJALTA 1.9.2011 31.8.2012 Vaahto Group -konsernin liikevaihto ajalta 1.9.2011 31.8.2012 oli
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7)
MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2003 Toimistokalusteiden kysyntä on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 19,2 % ja oli 49,0 milj. euroa.
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.9.2009-28.2.2010 VAAHTO GROUP -konsernin osavuosikatsaus ajalta 1.9.2009-28.2.2010 Vaahto Group -konsernin liikevaihto ajalta 1.9.2009 28.2.2010 oli 18,2 milj. euroa (edellisen tilikauden
- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.
DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.9.2008-28.2.2009 VAAHTO GROUP -konsernin osavuosikatsaus ajalta 1.9.2008-28.2.2009 Vaahto Group konsernin katsauskauden liikevaihto oli 32,3 milj. euroa (edellisen tilikauden vastaavalla
- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),
- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.
Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS
FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 Elecsterillä hyvä kehitys Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto 33,7 MEUR (1-9/2013: 34,1 MEUR)
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %
TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla
LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.
Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.
Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
Myynti kpl 2006/2007
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja
Global Reports LLC. Done Solutions Oyj Pörssitiedote klo DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS)
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 9.8.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2006 oli 7,3 meur (5,8 meur 1-6/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto
Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.
Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto
OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa
ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KLO 8:30
ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 18.8.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Elecsterillä vahva vuosineljännes Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 21,8 MEUR (1-6/2015:
Julkaistu Liikevaihto ja tulos
Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan
OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN
Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7)
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2005 71,9 Meur, kun se oli