Kulkuneuvovalmistajat toimialaryhmän toimintakertomus 2007
|
|
- Pekka Aho
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimintakertomus (5) toimialaryhmän toimintakertomus 2007 Yleistä Vuosi 2007 oli Kulkuneuvovalmistajien toimialaryhmän seitsemäs toimintakausi ja Ryhmään kuului 35 jäsenyritystä. Ryhmän ja hallituksen puheenjohtajana toimi Rautaruukki Oyj:n Kurikan yksikönjohtaja Jukka Niemi. Ryhmän asiantuntijana ja hallituksen sihteerinä toimi insinööri Raimo Karhu Teknologiateollisuus ry:ssä. Asiantuntijan muut toimialaan liittyvät työtehtävät olivat: - Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan (PTS), Metallipoolin Maakuljetusosaston sihteeri - PM:n Maanpuolustuksen tieteellisen neuvottelukunnan (Matine) Kuljetustekniikan jaoston jäsen Raimo Karhu toimi myös Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry:n vt toimitusjohtajana. Ryhmän toimintakulut katettiin jäsenyritysten toimintamaksuilla ja seminaarituotolla sekä Teknologiateollisuus ry:n rahoituksella. Asiamiehen kulut jaettiin Teknologiateollisuus ry:n Kulkuneuvovalmistajien ja Metallipoolin sekä MetSta:n kesken. Toimintavuonna Teknologiateollisuus ry ei perinyt yrityksiltä liittojäsenmaksuja. Toimialaryhmän toiminnan tavoitteet parantaa alan tunnettuutta ja korostaa sidosryhmille kulkuneuvovalmistuksen merkitystä toimialana, varmistaa alan osaamisen säilyminen ja kehittyminen, ideoida alan yhteisiä kehitysprojekteja ja käynnistää kehitystoimia, järjestää alaan liittyvää koulutus- ja seminaaritoimintaa, ylläpitää ja edistää yhteyksiä alan sidosryhmiin, ylläpitää ja edistää yhteyksiä alan kansainvälisiin järjestöihin, lisätä alan haluttavuutta ja varmistaa työvoiman saatavuus. Ryhmän kokoukset Vuosikokous Vuosikokous pidettiin Teknologiateollisuus ry:ssä Helsingissä. Kokouksessa hyväksyttiin edellisen vuoden 2006 toimintakertomus ja tilinpäätös. Pj Jukka Niemi hyväksyi hallituksen pyynnön jatkaa Ryhmän ja hallituksen puheenjohtajana toimintakauden 2007 loppuun asti, vaikka hän siirtyi työeläkkeelle Vaalikokous Vaalikokous pidettiin Lahden Autokori Oy:n uudella Lahden tehtaalla. Kokous hyväksyi vuoden 2008 toimintasuunnitelman, talousarvion ja valitsi uudet hallituksen jäsenet : puheenjohtaja Olof Elenius, toimitusjohtaja Oy Sisu Auto Ab varapuheenjohtaja Aimo Åhlman, Vice President Oy Valmet Automotive Ab Jari Rautjärvi, toimitusjohtaja Oy Valtra Ab Jussi Isosaari, toimitusjohtaja MSK Group Oy Esa Rantala, verkostojohtaja Oy Logset Ab Lasse Mannola, johtaja Ruukki, Engineering jäsenenä jatkaa 2008 Mika Rytky, varatoimitusjohtaja PKC Group
2 Toimintakertomus (5) hallituksen sihteeri Raimo Karhu, asiantuntija Teknologiateollisuus ry Tietoiskun EU:n uuden REACH asetuksen vaatimuksista valmistavalle teollisuudelle toi kokoukseen asiantuntija Mia Nores-Korkeamäki, Teknologiateollisuus ry:n Ympäristöryhmästä. Kokouksen jälkeen osallistujat tutustuivat Lahden Autokori Oy:n uuden Lahden tehtaan toteutukseen sekä yrityksen toimintaan ja tehtaan tuotantoon. Hallitus toimintavuonna 2007 Yksikönjohtaja Jukka Niemi Rautaruukki Oyj, Ruukki Kurikka puheenjohtaja Johtaja Juhani Suvinen Valmet Automotive Oy varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja Teppo Raitis Oy Sisu Auto Ab Toimitusjohtaja Jukka Nikkanen Volvo Bus Finland Oy Toimitusjohtaja Jussi Isosaari MSK Group Oy Mika Rytky, varatoimitusjohtaja PKC Group Yksikönjohtaja Esa Rantala Oy Logset Ab Hallitus kokoontui neljä kertaa sekä piti yhden sähköpostikokouksen. Hallitus on tarkastanut ja hyväksynyt sekä Ryhmän että hallituksen kokouspöytäkirjat. Hallituksen strategiatyö ja toimintasuunnitelma 2007 Hallituksen strategiatyön tulokset hyödynnettiin Ryhmän toimintasuunnitelmassa Hallitus linjasi toimialaryhmän toiminnalle alueet, joihin resursseja tulee ensisijaisesti suunnata, jotta jäsenet saavat eniten hyötyä. Hallituksen toimenpidelinjaukset: - Edistetään verkottumista klustereiden sisällä ja syvennetään yhteistyötä muiden toimialojen kanssa - Tuotetaan klusterikohtaisia kehitysohjelmia ja niihin liittyviä tuotekehitys- ja teknologiahankkeita - Laaditaan klusterikohtaisia imago-ohjelmia kuvaamaan alan kehitystä ja mahdollisuuksia vastata tulevaisuuden haasteisiin - Muodostetaan kansallisia kannanottoja eurooppalaisille ja maailmanlaajuisille yhteistyöjärjestöille ja vaikutetaan alan kansainväliseen toimintaan sekä erityisesti Euroopan sisäiseen integraatiokehitykseen Toimintasuunnitelmassa huomioitiin myös Teknologiateollisuuden Toimialaklustereille hyväksymä strategiatavoite: Teknologiateollisuus ry on jäsenyritystensä haluttu yhteistyön paikka Ryhmän kehitysprojektit Käyttäjäliityntä Humanic Forumin HumanICT -tutkimusprojekti Tutkimusalueena tulevaisuuden ohjaamon käyttäjäliitynnät liikkuvissa työkoneissa ja kulkuneuvoissa. VTT:n yleinen HumanICT- tutkimusprojekti sisältyi Humanic Forumiin. Ryhmän asiantuntija osallistui HumanICT johtoryhmätyöhön. HumanICT loppuraportti julkaistiin kesäkuussa Käyttäjäliityntä Technology Roadmapiin osallistui 23 yritystä, 3 tutkimuslaitosta ja Tekes. Humanic Forumiin osallistui 16 yritystä, 5 tutkimuslaitosta ja Tekes. Molemmat hankejaksot koordinoi asiantuntija. Kulkuneuvovalmistajien web-sivujen yhteydessä olevia Humanic Forumin suljettuja sivuja on asiantuntija edelleen päivittänyt HäiTek Häiriötön jakelukuljetus -projekti Hankekäynnistyskokouksia järjestettiin kaksi ja Ryhmän asiantuntija valittiin projektin ohjausryhmän puheenjohtajaksi. Johtoryhmä piti järjestäytymiskokouksensa Projektin suuruus on 285 t ja kesto
3 Toimintakertomus (5) HäiTek on tuottavuuden, käytettävyyden ja turvallisuuden t&k-hanke, jonka yleistavoitteena on jakelukuljetusautojen ohjaamon ja sen ulkopuolisen toiminnan edellytysten parantaminen innovatiivisella, käyttäjäkeskeisellä teknologiakehityksellä. Projektiin osallistuu 13 yritys-, tutkimus- ja järjestöosapuolta. Projektin koordinoi Oulun yliopiston Työtieteiden yksikkö ja se käynnistyi STM Työsuojelurahaston ja osallistujien rahoituksella syksyllä Tekesin rahoituspäätöstä odotetaan vielä keväälle Kulkuneuvojen suojausteknologia hanke Tavoitteena on käynnistää Kulkuneuvojen suojausteknologioiden kehityshanke Suomen kulkuneuvo- ja suojausteknologiaklustereissa toimivien yritysten yhteishankkeeksi. Liiketoiminnallisena visiona on kehittää verkosto ja tuotteet, joilla Suomesta voidaan tarjota näiden kasvavien markkinoiden asiakkaalle Kokonaisratkaisua kriisinhallintakalustoksi. Hanketta valmisteltiin syksyn 2007 aikana Teknologiateollisuus ry:n Kulkuneuvovalmistajien toimialaryhmän ja VTT:n järjestämissä kahdessa workshopissa yhdessä aihealueen 30 yritys- sidosryhmäasiantuntijan kanssa. Hankkeen toteutukseen on kytketty mukaan myös Suomen Puolustus- ja Ilmailuteollisuusyhdistys (PIA) ja sen jäsenyritykset ja toteutuksessa pyritään hyödyntämään Tekesin Turvallisuuus teknologiaohjelmaa. Hankeen käynnistys jatkuu 2008 ja tavoitteena on projektityön käynnistyminen syksyllä Ajankohtaisseminaari Kuljetusvälineteollisuuden tila ja tulevaisuus Suomessa Toimialaryhmän ajankohtaisseminaari järjestettiin Tampere-talossa Toimialan seminaaritavoitteeksi on asetettu kansainvälinen, korkean statuksen tilaisuus, jossa tarjotaan osallistujille ajankohtaista tietoa ja verkottumista sekä hankitaan Ryhmälle toimintarahoitusta. Seminaarissa tuotiin julki toimiala tilanne ja tarjottiin osallistujille tietoa, virikkeitä ja keskustelua toiminnan kehittämiseen. Teemaa käsiteltiin monelta ajankohtaiselta kannalta sekä kotimaan että globaalin tuotantotoiminnan esimerkein, joilla valotettiin teknologian kehitystä ja mahdollisuuksia. Myös verkottunut tuotanto ja partnership olivat esillä seminaarin alustuksissa. Kansainvälisen teollisuuskatsauksen tilaisuuteen toi Scandinavian Automotive Suppliers toimitusjohtaja Svenåke Berglie. Seminaari oli maksullinen ja avoin kaikille ja se oli suunnattu erityisesti kulkuneuvo-, työkone- ja toimialan alihankintateollisuuden ammattilaisille. Vuoden 2007 seminaariin osallistui 62 henkilöä ja seminaarialustajia oli 10. Seminaaripalaute oli hyvä 3,7 (skaalalla 1-5). Seminaarituotto varattiin Ryhmän toimintakuluihin. Kansainvälinen yhteistyö Yhteistyösopimus Scandinavian Automotive Suppliers in kanssa - FKG alias SASA Kulkuneuvovalmistajien ja Scandinavian Automotive Suppliersin välilleen solmittiin Ryhmän Vaalikokouksen hyväksymä yhteistyösopimus, jonka Teknologiateollisuus ry puolesta allekirjoitettiin , koska ei ole rekisteröity yhdistys. FKG on teollisuuden rahoittama ja perustettu 20 vuotta sitten. FKG:n kuuluu 330 autoteollisuuden alihankkijayritystä Norjasta, Suomesta ja Ruotsista ja yhdistyksen talous on vahva. FKG on toimialan eurooppalaisen Clepa -keskusjärjestön jäsen. Clepa:ssa on 70 yhdistysjäsentä eri maista. Suomalaisten kulkuneuvoteollisuuden alihankkijoiden yhteistyöjärjestönä toimi aiemmin Finnsuppliers - FS, joka lopetti toimintansa FS:llä oli ryhmäjäsenyyssopimus FKG:n kanssa, jolla FS:n jäsenet saivat FKG:n ja sitä kautta myös Clepa:n jäsenpalvelut erittäin edullisesti. FKG teki Kulkuneuvovalmistajille yhteistyötarjouksen, jossa toimialaryhmälle tarjottiin toimintansa lopettaneen Finnsuppliersin sopimusasemaa ja toimialaryhmän jäsenille FKG:n ryhmäjäsenyyttä.
4 Toimintakertomus (5) FKG:n ryhmäjäsenyys maksaa 170 /yritys, jonka Teknologiateollisuus laskuttaa ko. yrityksiltä ja tilittää FKG:lle. Lisäksi uusilta jäseniltä peritään Kulkuneuvovalmistajien sidosryhmäyrityksen toimintamaksu 200. Uusia Ryhmän jäseniä arvioidaan tulevan n. 20. FKG:n kotisivu on osoitteessa: Stora Leverantörsdagen - Göteborg Ryhmän asiantuntija osallistui jo viidennen kerran FKG:n järjestämään toimialan pohjoismaiseen Stora Leverantörsdagen seminaari- ja kontaktipäivään Göteborgissa. Tapahtumassa oli n. 400 osallistujaa. Pääteemoina käsiteltiin autoteollisuuden tiukentuvien ympäristövaatimusten ja uusien voima- ja polttoainelähteiden tarjoamia uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Vienninedistäminen Finmobile vientijulkaisu Entre Marketing (Finpro) kanssa julkaistua toimialan englanninkielistä Finmobile 2006 vientiesitettä on edelleen käytetty kansainvälisten tapaamisten yhteydessä ja esitettä on jaettu Finpron vientikeskusten kautta ja alan kansainvälisissä näyttelyissä, joihin Entre Marketing on osallistunut. Ryhmällä on esitteessä neljän sivun toimialaesittely. Pietarin henkilöautotehtaiden alihankintayhteistyö -projekti Pietarin alueelle olevat/tulevat uudet autotehtaat Ford, Toyota, Nissan, GM Opel, PSA, Mitsubishi ovat tuotantokapasiteetiltaan sopivia (n kpl) yhteistyövaihtoehtoja suomalaisille alihankkijoille. Tehtaiden tuotanto on suunnattu Venäjän kasvaville markkinoille. Ford Russia St Petersburg vuoden 2005 businesskontaktitilaisuuksien jatkoksi käynnistettiin Pietarin autoteollisuus -projekti. Projektin valmisteluun liittyvä valmistajakontaktointi toteutettiin helmikuussa Autoinvest 2007 Russia konferenssissa, Pietarissa. Pietarin autoteollisuus projektissa on tavoitteena järjestää Pietariin etabloituvien uusien autonvalmistajien Toyota, GM Opel ja Nissan ja suomalaisen alihankintateollisuuden businesskontaktipäivät Suomessa. Projektin toteutuksesta on tehty vuosille yhteistyösopimus Kulkuneuvovalmistajien, Työvälinevalmistajien, Teknologiateollisuuden Innovaatioryhmän ja Muoviteollisuus ry:n kanssa. Projektin budjetti on yhteensä , jolla palkataan projektipäällikkö ja toteutetaan 4 OEM-toimittajapäivää Suomessa ja niiden jatkona 4 toimittajaryhmän OEM tehdaskäyntiä Pietarissa. Tiedotus ja toimialaan liittyvät projektiseuranta E-tiedotteet Ryhmälle lähetettiin e-tiedotteita 68. Toimialatiedot Toimialaklusterin ja Kulkuneuvovalmistajien liiketoiminnan yrityskohtaiset perustiedot päivitettiin ja yhteenvedot julkaistiin toimialaryhmän kotisivuilla. Toimialan suhdannekatsauksia laadittiin yksi ja se julkaistiin Ryhmän Tietopalvelussa. Teknologaiteollisuus ry:n Jäsentietojärjestelmän uudistamiseen liittyvä Ryhmän tietojen päivitys.
5 Toimintakertomus (5) Tietopalvelu web-sivujen ylläpito Tietopalvelu on Ryhmän jäsenten suljettu Tietopalvelu sivusto, jonka tavoite on tehostaa Ryhmän tiedonvälitystä. Tietopalvelu -sivustolle tallennettiin jäsenistön käyttöön Ryhmän toimintaan liittyvää materiaalia. Sivustoilta löytyy 25 hakusivua ja sivustoja päivitetään 1-2 krt/kk. Koulutusyhteistyö Tavoitteena on jakaa tietoa valmistujille alan opiskelijoille ja turvata kyvykkäiden keskijohdon, johdon ja t&k -henkilöiden tulevaisuuden rekrytoinnit toimialan yrityksiin. Toimintavuonna ei oppilaitostilaisuuksia järjestetty. Toimialaan liittyvä projektiseuranta Asiantuntija osallistui sidosryhmien kehitysohjelmien ja projektien kokouksiin ja seminaareihin ja tiedotti tuloksista jäsenille. Tekesin vuosikokousseminaari ja teknologiaohjelmat: Turvallisuus, Masina, Verso, Serve LVM teknologiaohjelmat ja hankkeet: Aino, Älli ja EU-7.puiteohjelma Toimialan VTT seminaarit ja VTT t&k- e-tiedotteet Scandinavian Automotive Suppliers hankeseuranta ja yhteistyö Asiantuntijan työryhmäjäsenyydet ja osallistuminen sidosryhmien työhön VTT HumaICT johtoryhmän jäsen (1 kokous), VTT Tre Liikenteen telematikan kehitysohjelmien seuranta työryhmänjäsen (2 kokousta), VTT Ota Puolustusministeriön Matinen -kuljetusjaoksen asiantuntijajäsen (3 kokousta) LVM:n Aino ja Älli - telematikkaohjelman seminaari (1) Teknologiateollisuuden toimialaryhmien pj- (1 kok.) ja asiantuntijakokoukset (5 kokousta). Teknologiateollisuuden toiminnan kehittämiskokoukset (1 kokous) Yritys-, seminaari-, hanke- ja näyttelykäynnit Asiantuntija teki vuoden aikana yhteensä 12 kotimaan- ja 1 ulkomaanmatkaa, jotka liittyivät yrityskäyntiin, hankekokoukseen, näyttelyyn tai seminaariin. Asiantuntijan kotimaan käynnit Alihankintamessut, Pirkkahalli Tampere, -esittely Teknologiateollisuuden osastolla. ISTMA, Työvälinevalmistajien kansainvälinen konferenssi, Joensuu Ylä-Savon toimialaklusterin hankekäynnistyskokous, Iisalmi SATL Ajoneuvomääräykset seminaari, Helsinki Jäsenmarkkinointi Ryhmän jäsenyyttä markkinoitiin suoraan Ryhmän tilaisuuksiin ja projekteihin osallistuneille yritykselle ja laajemmin Tietopalvelun esittelyn kautta. Toimintavuonna ei Ryhmään liittynyt uusia jäseniä.
Raimo Karhu toimi myös Teknologiateollisuus ry:n Standardisointi-ryhmän päällikkönä.
Toimintakertomus 2006 1 (6) Yleistä Toimialaryhmän toiminnan tavoitteet: parantaa alan tunnettuutta ja korostaa sidosryhmille kulkuneuvovalmistuksen merkitystä toimialana, varmistaa alan osaamisen säilyminen
Kulkuneuvovalmistajat toimialaryhmän toimintakertomus 2009
Toimintakertomus 2009 1 (5) toimialaryhmän toimintakertomus 2009 Yleistä Vuosi oli Kulkuneuvovalmistajien toimialaryhmän yhdeksäs toimintakausi. Ryhmässä oli 39 jäsenyritystä, joista 14 oli myös FKG:n
Toimintakertomus (5) Kulkuneuvovalmistajat. Yleistä. Ryhmän kokoukset Raimo Karhu. Toimialaryhmän toiminnan tavoitteet:
Toimintakertomus 2005 1 (5) Yleistä Toimialaryhmän toiminnan tavoitteet: Parantaa alan tunnettuutta ja korostaa sidosryhmille kulkuneuvovalmistuksen merkitystä toimialana. Varmistaa alan osaamisen säilyminen
Kulkuneuvovalmistajat
Toimintakertomus 2004 1 (5) Yleistä Vuosi 2004 oli Kulkuneuvovalmistajien toimialaryhmän neljäs toimintakausi. Ryhmän toimintakulut katettiin jäsenyritysten toimintamaksuilla, 2003 seminaarituotolla, Käyttäjäliityntä
Finnmobile verkoston VAIKUTTAJAFOORUMI Rantasipi Airport Congress Center Tehdään Suomessa Making it in Finland
Finnmobile verkoston VAIKUTTAJAFOORUMI Rantasipi Airport Congress Center 8.11.2012 Tehdään Suomessa Making it in Finland Kulkuneuvovalmistajat Rakennuskonevalmistajat Maatalouskonevalmistajat Perävaunujen
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenesensimmäinen toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys jatkaa vuonna 1982 perustetun Palotutkimuksen
Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.
1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys
KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015
KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,
PALOTUTKIMUSRAATI BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008
1 PALOTUTKIMUSRAATI - 20.3.2009 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY (TOIKER-08) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1. YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Palotutkimusraati ry:n seitsemästoista toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä.
Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015
1(5) Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 1 Toimintaa ohjaavat peruspäämäärät 1.1 Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot 1.2 Missio 1.3 Visio Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tarkoituksena
Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ
Suomen Biokierto ja Biokaasu ry 1.3.2019 LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Yhdistyksen tarkoitus Suomen Biokierto ja Biokaasu ry tarkoituksena on edistää kestävää ja vastuullista biohajoavien jätteiden
Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry
Tuotanto- ja palveluverkostot 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Esityksen sisältö Tuotanto- ja palveluverkostot Toimialan yritykset Yhteistyöllä saavutettavat edut 2 Tuotanto- ja palveluverkostot Kansainvälinen
Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy
TOIMINTAKERTOMUS KAUDELLE 2010 2011 1. Johtokunnan toiminta ja kokoonpano Johtokunta kaudella 2010 2011 Pasi Airikka Metso Automation Oy Puheenjohtaja läsnä 5 kokouksessa Jaakko Karkila Metso Endress+Hauser
HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland
Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen
Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.
KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan
YDINENERGIA-ALAN TOIMITTAJIEN TOIMIALARYHMÄ SÄÄNNÖT 4.11.2009
YDINENERGIA-ALAN TOIMITTAJIEN TOIMIALARYHMÄ SÄÄNNÖT 4.11.2009 1. Toimialaryhmän nimi ja tarkoitus Toimialaryhmän nimi on Ydinenergia-alan toimittajien toimialaryhmä, englanniksi Finnish Nuclear Suppliers
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.
ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti
Teollisuuden hajautetun tiedonhallinnan yhdistys THTH ry
Teollisuuden hajautetun tiedonhallinnan yhdistys THTH ry Esittely Jarmo Söderman 1 Yhdistys Perustamiskokous 26.10.2006, rekisteröintipäätös 10.4.2007. Toimialue Teollisuuden tiedonhallinnan ja siihen
ITS Finland. Toiminnan esittely
ITS Finland Toiminnan esittely 28.10.2003 Haasteet Liikenneverkot ovat kuormitettuja ja alttiita häiriöille, kuljetusten tehokkuus on tärkeä osa yritysten kilpailukykyä, sujuva liikenne säästää resursseja
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes
Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva
KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016
KOTEL 15-002 13.3.2015 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,
Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.
SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
Sovitut toimintatavat
Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman
Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta
Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT
Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena
Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006
Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry
1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 24.3.2015 klo 17-18.30 Ravintola Merimestan kokoustilassa Porin Reposaarella Läsnä Raimo Hakila Arto Holma Päivi Kuusisto Hannu Rantala Ilmo Suikkanen
3 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien valinta. Tapio Siirilä ja Harri Heimbürger valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi.
Suomen Automaatioseura ry Turvallisuusjaosto PÖYTÄKIRJA 1 (3) 6.5.2004 Aika: 6.5.2004 Paikka: Heureka Läsnä: Osallistujalista liitteessä 1 1 Vuosikokouksen avaus Kokouksen avasi Mika Kaijanen toivottaen
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08
Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö
TRIO-ohjelman keskeiset tulokset Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelma 2004 2009 TRIO on ollut Suomen suurin toimialakohtainen kehitysohjelma teknologiateollisuuden
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association
Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti
Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Teknologiateollisuus on Suomen tärkein elinkeino Elektroniikkaja sähköteollisuus liikevaihto 26 mrd
liiketoimintamahdollisuuksia Automaatiolla tuottavuutta ja koneenrakennukseen ELKOM 07 ECT Forum FIMA pääsihteeri Antti Sirén Governed by
ELKOM 07 ECT Forum 6.9.2007 Antti Sirén FIMA pääsihteeri Automaatiolla tuottavuutta ja liiketoimintamahdollisuuksia koneenrakennukseen Miksi lisää automaatiota työkoneisiin? Automaation hyödyt asiakkaalle
Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala
Suurten tutkimusprojektien johtoryhmätyöskentely Mika Lautanala 21.4.2005
Suurten tutkimusprojektien johtoryhmätyöskentely Mika Lautanala 21.4.2005 Suuren tutkimusprojektin hallinto Johtoryhmä Projektin strateginen ja hallinnollinen ohjaus 5-8 henkilöä yrityksistä Vastaa yrityksen
Bioenergia ry Bioenergian puolesta
Bioenergia ry Bioenergian puolesta Bioenergia ry Bioenergian puolesta! Bioenergia-ala on yksi maailman nopeimmin kasvavista ja kehittyvistä teollisuuden aloista. Suomi on edelläkävijä. Polttoaineen ja
PSK tiedote 2/2010 14. kesäkuuta 2010 1 (6)
PSK tiedote 2/2010 1 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen kevätkokous 2010 2 Palaute PSK:n kevätseminaarista 3 PSK:n syyskokous 18.11.2010 4 Standardisointi 4.1 Vahvistetut standardit 4.2 Lausunnolla olevat
Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset. Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto
Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto Maakunnallisen ennakoinnin toimintamalli ja ennakoinnin välineet: Ennakoinnin
2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.
PÖYTÄKIRJA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 28.8.2015, klo 16.00 Paikka: Tampere-talo, Tampere 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen
SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus
Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry 1(6) SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen
EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma
EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö 1 EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan
Finnmobile yritysten kilpailukykyselvitys 2012 tulokset
Finnmobile verkoston VAIKUTTAJAFOORUMI Rantasipi Airport Congress Center.11.1 Finnmobile yritysten kilpailukykyselvitys 1 tulokset Kulkuneuvovalmistajat Rakennuskonevalmistajat Maatalouskonevalmistajat
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.
LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa
Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
CxO Mentor Oy. MDM-työpaja -esittely. Luonnos (08/2011) Luonnos - CxO Mentor Oy 2011
CxO Mentor Oy CxO Mentor Oy MDM-työpaja -esittely Luonnos (08/2011) Miksi? IT/ICT, IT-palvelut ja niillä käsiteltävä tieto ovat nykyään tuottavuuden lisäämisen, innovaatioiden ja kasvun tärkein lähde.
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
Logistiikkayritysten Liitto. Strategia 2012
Logistiikkayritysten Liitto Strategia 2012 2 LL STRATEGIA 2012 Perustehtävä Toimintaympäristön muutosvoimat Tahtotila Toimintamalli Organisaatio ja resurssit Jäsenten ja sidosryhmien odotukset Toimenpideohjelma
Vihreän yrittäjän asialla
Vyran strategia 2017-2020 Vihreän yrittäjän asialla Kasvatamme jäsentemme osaamista ja kannattavuutta sekä edistämme viher- ja ympäristörakentamisen kehittymistä. Vihreän yrittäjän asialla Olemme viher-ja
Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.
Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti
Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.
TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Suomalais-venäläinen Energiaklubi ry
Suomalais-venäläinen Energiaklubi ry Mari Pantsar-Kallio +358 50 3960 925 mari.pantsar-kallio@tem.fi Taustaa 2009 hyväksyttiin Venäjän uusi Energiastrategia vuoteen 2030 2009 Venäjällä hyväksyttiin laki
KNX Finland Syyskokous 2018
KNX Finland Syyskokous 2018 Puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan katsaus Markkinointi Kalasataman Award palkinnot (globaali ja kansallinen) http://knx.fi/uutiset.php?aid=224620&k=-1 http://knx.fi/uutiset.php?aid=224626&k=-1
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot SUOMEN KAUPPAKESKUSYHDISTYKSEN tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja valvoa niiden yhteistä etua. Lisäksi tarkoituksena on
EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma
EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO-työkalut tuottavat tulosta myös jatkossa Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö EGLO-vuosiseminaari 30.5.2006 1 EGLO Enhancing Global
Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan
Teknologiateollisuuden ympäristölinjaus
Teknologiateollisuuden ympäristölinjaus Ympäristölinjaus: Tavoitteet 1. Osoitetaan yrityksille ympäristöosaamisen ja -teknologioiden keinot vahvistaa kilpailukykyä ja varmistaa toimintaedellytykset tulevaisuudessa.
Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa. Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009
Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009 Ohrasta olueksi tuotantoketjun tutkimus Tuotantoketjulla pitkäjänteinen yhteistyö Panimolaboratorio
JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa
JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT
a) laatii meriteknisen teollisuuden toimintaedellytyksiä koskevat yhteiset kannanotot sekä tiedottaa näistä,
1 (7) 23.7.2018 Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Meriteollisuus ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksen epävirallinen englanninkielinen nimi on Finnish Marine Industries ja ruotsiksi
Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA
1(5) Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 1 Toimintaa ohjaavat peruspäämäärät 1.1 Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot 1.2 Missio 1.3 Visio Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tarkoituksena
Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus
Green Net Finland ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Green Net Finlandin missio... 3 3 Green Net Finlandin visio 2020... 3 4 Green Net Finlandin toimintaympäristö... 3 5 Green Net Finlandin
Kauppakeskukset kestävässä yhdyskuntarakenteessa
Kauppakeskukset kestävässä yhdyskuntarakenteessa Helsinki 9.10.2007 Tervetuloa! Välkommen! Welcome! yhteistyössä / in co-operation with Missio: on kauppa- ja ostoskeskusten järjestö, jonka toiminnassa
EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma
EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma Uusia yrityshankkeita tutkimusta unohtamatta Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö EGLO-vuosiseminaari 25.5.2005 1 EGLO Enhancing Global
FiSMA Syysseminaari - nopea ohjelmistoprojektin koon ja työmäärän arviointi. 2.12.2013 Fujitsu Finland, Valimotie 16 Helsinki
FiSMA Syysseminaari - nopea ohjelmistoprojektin koon ja työmäärän arviointi 2.12.2013 Fujitsu Finland, Valimotie 16 Helsinki Ohjelma/ Syysseminaari 2013 13:00-13:10 Avaus Tuukka Haarni, Tieto 13:10-14:30
Projektien rahoitus.
Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa
KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä
Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
Savonlinnan normaalikoulun vanhempainyhdistys ry
Savonlinnan normaalikoulun vanhempainyhdistys ry Pöytäkirja VUOSIKOKOUS Läsnä: Mikko Ripatti, Juhani Kerman, Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho, Sini Yläsaari, Marianne Minkkinen, Alina Kallio, Tuomas Olli, Heikki
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.
2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa
RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011
RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 Missio, visio ja arvot MISSIO RIL edistää jäsentensä ammattitaidon ja hyvinvoinnin jatkuvaa kehittymistä
Toimintasuunnitelma 2019
Toimintasuunnitelma 2019 Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot SUOMEN KAUPPAKESKUSYHDISTYKSEN tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja valvoa niiden yhteistä etua. Lisäksi tarkoituksena on
TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC
NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE
JÄSENTIEDOTE 3/2010. Seuran vaalikokous 2010 ja pikkujoulu. Jäsentiedote Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen
PL 2100, 02015 TKK Rakentajanaukio 4 A, 02150 Espoo http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 11.11.2010 JÄSENTIEDOTE 3/2010 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen Seuran vaalikokous
Klusteriohjelmat KETJU, VALO ja EGLO Yksi vaihe päättyy mitä opittiin. Pekka Aaltonen johtaja LOGY Competence Oy
Klusteriohjelmat KETJU, VALO ja EGLO Yksi vaihe päättyy mitä opittiin Pekka Aaltonen johtaja LOGY Competence Oy Sisältö 1. LOGY Competence ja oma tausta 2. Klusteriohjelmat logistiikassa 3. Mitä saatiin
Nuorisoneuvoston toimintaohje
1 (5) Nuorisoneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Nuorisoneuvoston tarkoitus... 3 2 Nuorisoneuvoston kokoonpano... 3 3 Nuorisoneuvoston tehtävät... 3 4 Nuorisoneuvoston toimikausi ja ikäraja...virhe.
Pohjois-Savon Kylät ry
Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä
Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna
Green Growth - Tie kestävään talouteen
Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Vuosikokouksen asialista
Vuosikokouksen asialista 7.2.2019 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja
Tervetuloa jäseneksi. www.finbio.net
Tervetuloa jäseneksi www.finbio.net Suomen Bioteollisuus kokoaa bioalan yritykset Suomen Bioteollisuus ry. FIB on suomalaisen biotekniikkateollisuuden toimialayhteisö. Toiminnassa on mukana noin 60 yritystä
4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).
1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,
3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,
MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013
MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013 Seminaarit ja työpajat Seminaarit ja työpajat toteutetaan niin, että ne tukevat kansallisia ja seudullisia politiikka- ja suunnitteluprosesseja. Ohjausryhmän kokouksessa
Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry
Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Koulutettuja hammashoitajia, suun terveydenhoitoalan lähihoitajia ja suuhygienistejä sekä alan opiskelijoita edustava