Kulkuneuvovalmistajat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulkuneuvovalmistajat"

Transkriptio

1 Toimintakertomus (5) Yleistä Vuosi 2004 oli Kulkuneuvovalmistajien toimialaryhmän neljäs toimintakausi. Ryhmän toimintakulut katettiin jäsenyritysten toimintamaksuilla, 2003 seminaarituotolla, Käyttäjäliityntä Humanic Forum osallistumismaksuilla sekä Teknologiateollisuus ry:n rahoituksella. Teknologiateollisuus ry ei perinyt liittojäsenmaksuja yrityksiltä vuonna Toimintavuonna Ryhmään kuului 31 jäsenyritystä. Ryhmän ja hallituksen puheenjohtajana toimi toimitusjohtaja Tapani Tapaninaho, Talgo Oy:stä. Teknologiateollisuus ry:ssä Ryhmän asiantuntijana, projektipäällikkönä ja hallituksen sihteerinä toimi insinööri Raimo Karhu. Toimialaryhmän yleistavoitteet ovat: Parantaa alan tunnettuutta ja korostaa sidosryhmille kulkuneuvovalmistuksen merkitystä toimialana. Varmistaa alan osaamisen säilyminen ja kehittyminen Ideoida alan yhteisiä kehitysprojekteja ja käynnistää kehitystoimia. Järjestää alaan liittyvää koulutus- ja seminaaritoimintaa. Ylläpitää ja edistää yhteyksiä alan sidosryhmiin. Ylläpitää ja edistää yhteyksiä alan kansainvälisiin järjestöihin. Ryhmän kokoukset Vuosikokous Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Oy Sisu Auto Ab:n kuorma-autotehtaalla Karjaalla. Kokous hyväksyi edellisen vuoden 2003 toiminta- ja tilintarkastuskertomukset. Vuosikokouksen oheisohjelman esityksinä VTT:n Torsti Loikkanen ja Rautaruukki Oyj:n Ilkka Sorsa esitelmöivät globalisaation vaikutuksista teknologiatutkimukselle ja autojen valmistukselle. Osallistujat tutustuivat myös Sisu Auton toimintaan, tuotantoon ja tuotteisiin tehtaan edustajien opastuksella. Vaalikokous Sääntömääräinen vaalikokous pidettiin Valmet Automotive Oy:n henkilöautotehtaalla Uudessakaupungissa. Kokous hyväksyi vuoden 2005 toimintasuunnitelman, talousarvion, toimintamaksuosuudet ja sidosryhmäyritysten kulukorvauksen. Toimintaan lisättiin Fordin Pietarin henkilöautotehtaan alihankintayhteistyö. Ryhmän ja hallituksen puheenjohtajana jatkaa toimikautena 2005 toimitusjohtaja Tapani Tapaninaho, Talgo Oy:stä. Erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle kokous valitsi toimikausiksi seuraavat jäsenet: toimitusjohtaja Börje Nummelin, Semel Oy, Solution Manager Ilkka Sorsa, Ruukki Fabrication ja tuotepäällikkö Esa Rantala, Junkkari Oy. Vaalikokouksen oheisohjelmana osallistujat tutustuivat Valmet Automotive Oy:n toimintaan, tuotantoon ja tuotteisiin. Osallistujille esiteltiin myös yhtiön Konseptiauto -liiketoimintaa. Hallitus vuonna 2004 Toimitusjohtaja Tapani Tapaninaho Talgo Oy puheenjohtaja Toimitusjohtaja Harry Ström Carrus Oy varapuheenjohtaja Tutkimusjohtaja Jorma Nevaranta Valtra Oy Johtaja Juhani Suvinen Valmet Automotive Oy Tuotepäällikkö Esa Rantala Junkkari Oy Johtaja Nils G. Mattfolk Alteams Oy Hallituksen pj Juhani Saarnio Lahden Autokori Oy Hallitus kokoontui toimikautena neljä kertaa ja kaksi sähköpostikokousta. Hallitus on tarkastanut ja hyväksynyt sekä Ryhmän että hallituksen kokouksista laaditut 2004 pöytäkirjat.

2 Toimintakertomus (5) Ryhmän kehitysprojektit Yhteisprojektina käynnistettiin Käyttäjäliityntä jatkohanke Humanic Forum ja aloitettiin neljän uuden hankkeen käynnistys: Uusi lähijuna Tango, Kevyet materiaalit kulkuneuvoissa Win Weight, Elinkaarikustannusten lisäarvot liiketoiminnassa LCC, Info- ja viihdejärjestelmät kulkuneuvoissa. Käyttäjäliityntä Humanic Forum - Tulevaisuuden ohjaamon käyttäjäliitynnät liikkuvissa työkoneissa ja kulkuneuvoissa. Humanic Forum on yritysten yhteistyömuoto, jossa liikkuvien työkoneiden uutta Käyttäjäliityntä -tietoa kootaan ja välitetään yhteisen tiedon laajentamiseksi ja hyödyntämiseksi hankkeen ensimmäiseen jaksoon osallistui 23 yritystä, 3 tutkimuslaitosta ja Tekes. Humanic Forum jatkohanke käynnistyi kesäkuussa 2004 ja siihen osallistuu 16 yritystä, 5 tutkimuslaitosta, Tekes ja hankkeen koordinoi asiantuntija/projektipäällikkö. Projektiryhmä piti toimintavuonna kaksi Workshop-kokousta projektiyritysten tiloissa, järjesti kolme Benchmarking matkaa ja viisi Ekskursiota tutkimuslaitoksiin ja yrityksiin. Humanic Forum toimintaa ja tuloksia esiteltiin Kulkuneuvovalmistajien seminaarissa lokakuussa. Ensimmäisessä hankejaksossa tehdystä Käyttäjäliityntä teknologia roadmapista laadittiin syksyllä artikkeli VTT ISR 2005 julkaisua varten. Humanic Forumin tiedonvälitys hoidetaan sähköisesti ja omat suljetut web-sivustot ovat Kulkuneuvovalmistajien sivujen yhteydessä. Humanic Forumiin sisältyy kolme yritysprojektia ja VTT:n tutkimushanke HumanICT, jonka johtoryhmään Humanic Forum koordinaattori Raimo Karhu osallistui toimintavuonna kolme kertaa. Uuden sukupolven lähijuna - Tango. Kiskokalustovalmistajien kärkihankkeen käynnistys selvitettiin yhdessä Talgo Oy, Finten, Tekes ja Kulkuneuvovalmistajien kanssa loppuvuodesta Hankkeella ei ollut edellytyksiä yhteishankkeeksi ja Talgo Oy käynnisti supistetun Tango -projektin omana yrityshankkeenaan alkuvuonna Kevyet materiaalit kulkuneuvoissa Win Weight ja VTT Tuotteet ja tuotanto kartoittivat rakenteiden keventämistarpeita alan suomalaisessa teollisuudessa. VTT:llä järjestettiin workshop, johon osallistui 19 yritystä, Tekesin, LTY:n, TKK:n ja VTT:n edustajat. Yrityksille tehtiin myös täydentävä -kysely. Tuloksena esiteltiin Kulkuneuvovalmistajien seminaarissa neljä yhteisprojektisuunnitelmaa, joihin haettiin osallistujia. Näistä kaksi on käynnistetty uudessa Metallinjalostajien Tekes -ohjelmassa Uusiutuva metalliteknologia ja uudet tuotteet. Kahden muun: Muovikomposiittien sekä raskaiden perävaunujen projektikäynnistykset on suunniteltu keväällä Elinkaarikustannuksien lisäarvot liiketoiminnassa - LCC Life Cycle Costs Elinkaarikustannusten LCC laskenta, menetelmät ja tiedon esittämistapa on lisääntyvän mielenkiinnon kohteena. Julkisten tarjousten pohjana se on usein jopa vaatimuksena. Hankevalmistelussa selvitettiin yleisesti hyväksytyn LCC menettelyn kehittämistä koskien kulkuneuvoja ja liikkuvia työkoneita. Hanketta valmisteltiin yhteistyössä VTT:n kanssa ja toimialaryhmän hallitukselle suunnatulla hankekyselyllä. Hankkeen käynnistys on toimintasuunnitelmassa Info- ja viihdejärjestelmät kulkuneuvoissa Hankkeen käynnistystarve selvitettiin yhdessä VTT.n ja Insta Visual Solutions Oy:n kanssa. Yhteishankkeen käynnistykselle ei selvityksen mukaan ollut edellytyksiä 2004.

3 Toimintakertomus (5) Seminaari Toimintaympäristön muutoksesta uusia mahdollisuuksia kulkuneuvo-, työkone- ja alihankkijavalmistajien kokemuksia ja näkymiä globalisaatiosta Toimialaklusterin seminaari pidettiin Tampere-talossa teemoina: Globaalit muutostrendit ja niiden vaikutus toimialan liiketoimintaan Toimintaympäristön muutos - strategiat, näkymät ja kehitystarve Toimialan alihankinta, järjestelmä- ja komponenttivalmistuksen kehitys Loppuvalmistajien, toimitusverkostojen ja kumppanuuden kehitys Yhteisten T&K mahdollisuuksien hyödyntäminen Toimialaklusterille suunnattuun seminaari- ja neuvottelutilaisuuteen osallistui 60 henkilöä. Tavoitteena kansainvälinen, korkean statuksen tilaisuus, jossa tarjotaan osallistujille verkottumista ja toimialalle hyödyllistä tietoa sekä hankitaan samalla Ryhmälle toimintarahoitusta. Seminaarialustajia oli 17 ja globaalikatsaus oli Saksasta Mercer Management Consuting:ilta. Euroopan toimialakatsauksen esitteli Scandinavian Automotive Suppliers, Ruotsista ja teollisuuden tulevaisuuden vaatimukset johtaja Erik Forsman TT:stä. Seminaaripalaute oli kiitettävä 3,9 (skaala 1-5). Seminaarituotto tuloutettiin Ryhmän tilille vuoden 2005 toimintakulujen kattamiseen. Kansainvälinen yhteistyö SASA - Scandinavian Automotive Suppliers yhteistyötä jatkettiin. Ryhmän asiantuntija osallistui SASA:n järjestämään toimialan pohjoismaiseen Stora Leverantörsdagen seminaari- ja kontaktipäivään Eskilstunassa, jossa oli ennätykselliset 350 osallistujaa. SASA:n toimitusjohtaja Svenåke Berglie osallistui alustajana Ryhmän järjestämään seminaariin Tampereella IAA 2004 Hyötyajoneuvomessut, Hannover Ryhmän asiantuntija järjesti Humanic Forum benchmarking matkaan osallistujille kontaktit ja tapaamiset telematiikka -asiantuntijoiden kanssa valmistajien osastoilla: WV, MB, MAN, Scania, Volvo, VDO Siemens, Mitron, PKC Group. Benchmarking raportti laadittiin HF suljetuille web-sivulle. Matkaan osallistui 12 henkilöä Humanic Forumin yrityksistä. Mercer Management Consulting, Saksa - Rautaruukin avulla Ryhmän asiantuntija loi kontaktit maailman suurimman ajoneuvoteollisuuden konsulttitoimiston Euroopan johtoon. Mercer konsultti alusti Ryhmän seminaarissa ajoneuvoteollisuuden globaaleista trendeistä ja visioista Vienninedistäminen Fact Finding -matkat Yhteistyössä Teknologiateollisuuden Kansainvälistymisen edistämisen ryhmän kanssa markkinoitiin Kulkuneuvovalmistajien Fact Finding -matkat Puolaan, Etelä Afrikkaan ja Kiinaan. Kiinnostuksensa ilmaisi yhteensä 30 yritystä. Matkoista toteutui E-Afrikka. Finmobile vientijulkaisu Finpron kanssa tehty toimialan englanninkielinen Finmobile vientiesite valmistui helmikuussa Julkaisuun osallistuu 28 yritystä sivun ilmoituksella ja 31 yritystä yhteystiedoilla. Ryhmällä on esitteessä kahden aukean toimialaesittely. Ryhmä käyttää julkaisua kansainvälisten tapaamisten yhteydessä. Esitettä on jaettu Finpron vientikeskusten kautta ja alan kansainvälisissä näyttelyissä. Vehicle 2015 Finpron vientiprojekti Ryhmä osallistui Finpron ajoneuvoteollisuuden alihankkijoille suunnatun vientiprojektin suunnitteluun ja markkinointiin. Tekesin tukeman projektin käynnistysseminaarissa oli 80 yritystä Helsingissä

4 Toimintakertomus (5) Ford Pietarin henkilöautotehtaan alihankinnat Loppu vuodesta 2004 Ryhmä valmisteli skandinaavisten alihankkijoiden ja Ford tehtaan liiketoimintayhteistyön aloittamisen tammikuussa Tiedotus ja toimialaan liittyvät projektiseuranta Ryhmän e-tiedotteita lähetettiin 35 ja hallitustiedotteita 4. Toimialatiedot Toimialaklusterin ja Kulkuneuvovalmistajien liiketoiminnan yrityskohtaiset perustiedot päivitettiin. Toimialan suhdannekatsauksia laadittiin (4) vuosineljänneksittäin. Toimialan sidosryhmä lista päivitetiin. Tietopalvelu Tietopalvelu on -toimialaryhmän jäsenten suljettu Tietopalvelu -sivusto, johon Ryhmän toimintaan liittyvää materiaalia kerätään jäsenistön käyttöön. Tavoitteena on kehittää Tietopalvelusta toimialaportaali, jolla tehostetaan Ryhmän tiedonvälitystä. Tietopalvelua kehitettiin edelleen Sivustoilta löytyy jo 16 ajankohtaista hakusivua. Sivustoja päivitettiin uudella aineistolla 2-3 krt./kk. Sidosryhmäyhteyksien edistäminen, luominen ja ylläpito Toimialaryhmän ja -klusterin esittelyaineisto valmistettu ja jakelussa toimialaryhmän web-kotisivuilla. Toimialaryhmän sidosryhmien kontaktilistassa on aktiivisia asiantuntijakontakteihin lisättiin mm. oppilaitoksia ja TE keskukset. Listassa n. 200 henkilö/yhteisökontaktia ja sitä hyödynnetään lobbauksessa ja markkinoinnissa. Koulutusyhteistyön tavoitteena on turvata kyvykkäiden keskijohdon, johdon ja t&k -henkilöiden tulevaisuuden rekrytoinnit -toimialan yrityksiin paikkakuntakohtaisesti ja valtakunnallisesti. Sovittiin Teknologiateollisuuden Koulu-yritysyhteistyö -ryhmän resurssien ja aineiston hyödyntämisestä: yhdistyksen koulutusaineisto on yritysten käytössä ja alueellisille yhdyshenkilöille on tiedotettu tarpeesta. TKK Auto/työkone viimeisen vuoden DI-opiskelijoiden kanssa toteutettiin seminaaripäivä Oulun Yliopiston seminaaripäivä siirtyi vuodelle Toimialaan liittyvä projektiseuranta Asiantuntija osallistui sidosryhmien kehitysohjelmien ja projektien kokouksiin ja seminaareihin ja tiedotti tuloksista jäsenille. Tekesin vuosikokous seminaari ja teknologiaohjelmat: Masina, Muoto, ProMotor, ÄLY, ELO, Into LVM teknologiaohjelmat: Fits, Tedim, Aino, EU-6.puiteohjelma ITS seminaari, Eduskunnan liikennevaliokunta, tj Sirkka Kiitokori aineisto asiantuntijalle. VTT Factory of the Future -seminaari VTT t&k e-tiedotteiden jakelu jäsenille Elektroniikka ja ITS messut, VTT seminaari, Vanha Satama, Hki Internationalization of R&D, 8-Coutries, Marina Congess Centre, Hki Finpro 85-vuotisseminaari, Kaapelitehdas, Hki Telemotion seminaari, TeliaSonera, Hki Vehicle seminaari, Finpro, Hki Tärinädirektiivi seminaarin pj:nä, STM, Postitalo, Hki Scandinavian Automotive Suppliers hankeseuranta ja yhteistyö

5 Toimintakertomus (5) Asiantuntijan työryhmäjäsenyydet ja osallistuminen ryhmätöihin Liikennetelematikan kehitysohjelmien seuranta työryhmänjäsen (2 kokousta), VTT Otaniemi Puolustusministeriön Matinen -kuljetusjaoksen asiantuntijajäsen (3 kokousta) LVM:n uuden Aino- telematikkaohjelman seminaarit (2 kokousta) Konsultointi Teknologiateollisuuden uuden toimintamallin Tuloskorttiprosessissa; Toimialaryhmät (3 kokousta) ja Koulu-yritysyhteistyö konsultointi (1 kokous). Teknologiateollisuuden projektipäälliköiden yhteiskokoukset (8 kokousta). Teknologiateollisuuden toimialaryhmien asiantuntijoiden yhteiskokoukset (8 kokousta). Teknologiateollisuuden Toimintaympäristön kehittäminen kehityskokoukset (1 kokousta) Yritys- ja näyttelykäynnit Asiantuntija/projektipäällikkö teki vuoden aikana yhteensä 33 kotimaan- ja 2 ulkomaanmatkaa. Asiantuntijan kotimaan näyttelykäynnit Finntec, Hki Metko 2004, Jämsänkoski Alihankintamessut, Tre Kulkuneuvovalmistajilla näyttely Teknologiateollisuuden osastolla. Toimialan lainsäädännön, direktiivien ja projektien seuranta Vaikuttaminen linja-autoista annetun EU-direktiivin LVM :n tulkintoihin. Asiantuntija osallistuu AKEn korivalmistajien neuvottelukuntaan. Esitys tar -seminaarissa, linja-autosegmentin näkymistä. Esitys TT - Yrittäjyyden politiikkaohjelman säädöstyöryhmälle. Esitys TT Lahden alueen kokouksessa. Tärinä-direktiivin voimaantulo ja tulkinnat: Työkone- ja urakoitsijoiden yhteisen Tärinä jatkohankkeen suunnittelu yhdessä VTT Oulun kanssa. STM:n järjestämän Tärinä-seminaarin markkinointi ja seminaarin puheenjohtaja. Jäsenhankinta-aktiviteetit Asiamies markkinoi Ryhmän jäsenyyttä Ryhmän tilaisuuksissa ja projekteihin osallistuneille yritykselle. Teknologiateollisuuden ja Kulkuneuvovalmistajien jäseneksi haki yksi (Khimaira) vuoden 2005 puolella. Ryhmän jäsenyydestä erosi Pulko Oy (konkurssi).

Toimintakertomus (5) Kulkuneuvovalmistajat. Yleistä. Ryhmän kokoukset Raimo Karhu. Toimialaryhmän toiminnan tavoitteet:

Toimintakertomus (5) Kulkuneuvovalmistajat. Yleistä. Ryhmän kokoukset Raimo Karhu. Toimialaryhmän toiminnan tavoitteet: Toimintakertomus 2005 1 (5) Yleistä Toimialaryhmän toiminnan tavoitteet: Parantaa alan tunnettuutta ja korostaa sidosryhmille kulkuneuvovalmistuksen merkitystä toimialana. Varmistaa alan osaamisen säilyminen

Lisätiedot

Kulkuneuvovalmistajat toimialaryhmän toimintakertomus 2007

Kulkuneuvovalmistajat toimialaryhmän toimintakertomus 2007 Toimintakertomus 2007 1 (5) toimialaryhmän toimintakertomus 2007 Yleistä Vuosi 2007 oli Kulkuneuvovalmistajien toimialaryhmän seitsemäs toimintakausi ja Ryhmään kuului 35 jäsenyritystä. Ryhmän ja hallituksen

Lisätiedot

Raimo Karhu toimi myös Teknologiateollisuus ry:n Standardisointi-ryhmän päällikkönä.

Raimo Karhu toimi myös Teknologiateollisuus ry:n Standardisointi-ryhmän päällikkönä. Toimintakertomus 2006 1 (6) Yleistä Toimialaryhmän toiminnan tavoitteet: parantaa alan tunnettuutta ja korostaa sidosryhmille kulkuneuvovalmistuksen merkitystä toimialana, varmistaa alan osaamisen säilyminen

Lisätiedot

Kulkuneuvovalmistajat toimialaryhmän toimintakertomus 2009

Kulkuneuvovalmistajat toimialaryhmän toimintakertomus 2009 Toimintakertomus 2009 1 (5) toimialaryhmän toimintakertomus 2009 Yleistä Vuosi oli Kulkuneuvovalmistajien toimialaryhmän yhdeksäs toimintakausi. Ryhmässä oli 39 jäsenyritystä, joista 14 oli myös FKG:n

Lisätiedot

Finnmobile verkoston VAIKUTTAJAFOORUMI Rantasipi Airport Congress Center Tehdään Suomessa Making it in Finland

Finnmobile verkoston VAIKUTTAJAFOORUMI Rantasipi Airport Congress Center Tehdään Suomessa Making it in Finland Finnmobile verkoston VAIKUTTAJAFOORUMI Rantasipi Airport Congress Center 8.11.2012 Tehdään Suomessa Making it in Finland Kulkuneuvovalmistajat Rakennuskonevalmistajat Maatalouskonevalmistajat Perävaunujen

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry

Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Tuotanto- ja palveluverkostot 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Esityksen sisältö Tuotanto- ja palveluverkostot Toimialan yritykset Yhteistyöllä saavutettavat edut 2 Tuotanto- ja palveluverkostot Kansainvälinen

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

YDINENERGIA-ALAN TOIMITTAJIEN TOIMIALARYHMÄ SÄÄNNÖT 4.11.2009

YDINENERGIA-ALAN TOIMITTAJIEN TOIMIALARYHMÄ SÄÄNNÖT 4.11.2009 YDINENERGIA-ALAN TOIMITTAJIEN TOIMIALARYHMÄ SÄÄNNÖT 4.11.2009 1. Toimialaryhmän nimi ja tarkoitus Toimialaryhmän nimi on Ydinenergia-alan toimittajien toimialaryhmä, englanniksi Finnish Nuclear Suppliers

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä

Lisätiedot

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 1(5) Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 1 Toimintaa ohjaavat peruspäämäärät 1.1 Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot 1.2 Missio 1.3 Visio Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

3 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien valinta. Tapio Siirilä ja Harri Heimbürger valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi.

3 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien valinta. Tapio Siirilä ja Harri Heimbürger valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi. Suomen Automaatioseura ry Turvallisuusjaosto PÖYTÄKIRJA 1 (3) 6.5.2004 Aika: 6.5.2004 Paikka: Heureka Läsnä: Osallistujalista liitteessä 1 1 Vuosikokouksen avaus Kokouksen avasi Mika Kaijanen toivottaen

Lisätiedot

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry 1 2 Strategia 2017 2020 (Strategiakausi 2015 2020 ) MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten

Lisätiedot

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Suomen Biokierto ja Biokaasu ry 1.3.2019 LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Yhdistyksen tarkoitus Suomen Biokierto ja Biokaasu ry tarkoituksena on edistää kestävää ja vastuullista biohajoavien jätteiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenesensimmäinen toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys jatkaa vuonna 1982 perustetun Palotutkimuksen

Lisätiedot

Tekes BioRefine and Water: Water Innovations and Business Eväitä jatkoon Smart Water alueella Marina Congress Center Katri Mehtonen

Tekes BioRefine and Water: Water Innovations and Business Eväitä jatkoon Smart Water alueella Marina Congress Center Katri Mehtonen Tekes BioRefine and Water: Water Innovations and Business Eväitä jatkoon Smart Water alueella Marina Congress Center 27.11.2012 Katri Mehtonen Toimitusjohtaja, Finnish Water Forum Finnish Water Forum Missio:

Lisätiedot

ITS Finland. Toiminnan esittely

ITS Finland. Toiminnan esittely ITS Finland Toiminnan esittely 28.10.2003 Haasteet Liikenneverkot ovat kuormitettuja ja alttiita häiriöille, kuljetusten tehokkuus on tärkeä osa yritysten kilpailukykyä, sujuva liikenne säästää resursseja

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

SKOL, strategia 2015-2018. Esitys syyskokoukselle 18.11.2014

SKOL, strategia 2015-2018. Esitys syyskokoukselle 18.11.2014 SKOL, strategia 2015-2018 Esitys syyskokoukselle 18.11.2014 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä LADEC Kestävän kasvun vauhdittaja Nastolan Teollisuusryhmä 28.09.2017 Sisällysluettelo Elinkeino-/kehittämisyhtiön rooli kansallisessa yrityspalveluverkostossa Yhteenveto Ladecin palveluista - Perustamis-

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 KOTEL 15-002 13.3.2015 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy TOIMINTAKERTOMUS KAUDELLE 2010 2011 1. Johtokunnan toiminta ja kokoonpano Johtokunta kaudella 2010 2011 Pasi Airikka Metso Automation Oy Puheenjohtaja läsnä 5 kokouksessa Jaakko Karkila Metso Endress+Hauser

Lisätiedot

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelman keskeiset tulokset Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelma 2004 2009 TRIO on ollut Suomen suurin toimialakohtainen kehitysohjelma teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä Porvoo

Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä Porvoo Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä 2.12.2013 Porvoo Nina Vesterinen Matkailu on eräs maailman nopeimmin kasvavista aloista Kansainvälisten matkailijoiden saapumisia ( Vuonna 2030: Maapallolla

Lisätiedot

PALOTUTKIMUSRAATI BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

PALOTUTKIMUSRAATI BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1 PALOTUTKIMUSRAATI - 20.3.2009 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY (TOIKER-08) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1. YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Palotutkimusraati ry:n seitsemästoista toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä.

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Kestävä Rakentaminen -klusteri

Kestävä Rakentaminen -klusteri Lumen 3/2017 TEEMA-ARTIKKELI Kestävä Rakentaminen -klusteri Antti Sirkka, insinööri (AMK), projektipäällikkö, ACE -tutkimusryhmä, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu Asiasanat:

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Finnmobile yritysten kilpailukykyselvitys 2012 tulokset

Finnmobile yritysten kilpailukykyselvitys 2012 tulokset Finnmobile verkoston VAIKUTTAJAFOORUMI Rantasipi Airport Congress Center.11.1 Finnmobile yritysten kilpailukykyselvitys 1 tulokset Kulkuneuvovalmistajat Rakennuskonevalmistajat Maatalouskonevalmistajat

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus Green Net Finland ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Green Net Finlandin missio... 3 3 Green Net Finlandin visio 2020... 3 4 Green Net Finlandin toimintaympäristö... 3 5 Green Net Finlandin

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Teollisuuden hajautetun tiedonhallinnan yhdistys THTH ry

Teollisuuden hajautetun tiedonhallinnan yhdistys THTH ry Teollisuuden hajautetun tiedonhallinnan yhdistys THTH ry Esittely Jarmo Söderman 1 Yhdistys Perustamiskokous 26.10.2006, rekisteröintipäätös 10.4.2007. Toimialue Teollisuuden tiedonhallinnan ja siihen

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen 7.3.2013 Jyväskylän kaupungin kansainvälisten yhteyksien linjaukset Jyväskylän kaupunkistrategia Jyväskylä kilpailukykyinen kaupunki,

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Katsaus Lisää tähän kansainvälistymispalvelujen kokonaistarjontaan. KiVi 2009 Kajaani 10.11.2009. Aluepäällikkö Keijo Putkonen.

Katsaus Lisää tähän kansainvälistymispalvelujen kokonaistarjontaan. KiVi 2009 Kajaani 10.11.2009. Aluepäällikkö Keijo Putkonen. Katsaus Lisää tähän kansainvälistymispalvelujen otsikko kokonaistarjontaan KiVi 2009 Kajaani 10.11.2009 Aluepäällikkö Keijo Putkonen EK Oulu KTM (5/2004): Suomalaiset yrityspalvelujärjestelmät asiakasnäkökulmasta

Lisätiedot

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin. 1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys

Lisätiedot

FINN ARMA Toimintasuunnitelma Akateeminen vuosi 2013 2014

FINN ARMA Toimintasuunnitelma Akateeminen vuosi 2013 2014 FINN ARMA Toimintasuunnitelma Akateeminen vuosi 2013 2014 TOIMINTAVUOSI 2013 2014 SIDOSRYHMÄ YHTEISTYÖ STRATEGIA AMMATILLINEN KOULUTUS VIESTINTÄ AMMATILLINEN KOULUTUS Toimenpide Koulutustarpeet Koulutustarpeiden

Lisätiedot

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry 2.1.2014 Toimintakertomus 2012-2013 Yhdistyksen alku Yhdistyksen idea sai alkunsa 2011 Vaasassa lastensuojelun sijaishuollon päivillä, jossa muutamien toimijoiden

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Teknologiateollisuus on Suomen tärkein elinkeino Elektroniikkaja sähköteollisuus liikevaihto 26 mrd

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Esityksessä on määritelty ja perusteltu Humanpolis Oy:n toiminta toiminta-alueittain, niihin käytettävä työaika sekä niitä koskevat resurssit.

Esityksessä on määritelty ja perusteltu Humanpolis Oy:n toiminta toiminta-alueittain, niihin käytettävä työaika sekä niitä koskevat resurssit. Humanpolis Oy Toiminta ja resurssit 2016-2017 Ritva Okkonen Humanpolis Oy hallitus/ 24.5.2016 Humanpolis Oy:n omistajakunnat Muhos, Utajärvi ja Vaala myönsivät keväällä 2016 yhtiölle pääomalainaa yhteensä

Lisätiedot

VAMOS. Liiketoiminnan mobiilit ratkaisut - teknologiaohjelma. Ismo Mäkinen. Logistiikan ja liikenteen toimialaaktivaattori

VAMOS. Liiketoiminnan mobiilit ratkaisut - teknologiaohjelma. Ismo Mäkinen. Logistiikan ja liikenteen toimialaaktivaattori VAMOS Liiketoiminnan mobiilit ratkaisut - teknologiaohjelma Ismo Mäkinen Logistiikan ja liikenteen toimialaaktivaattori Ohjelman pääkohdat Keskittyy yrityksille tehtäviin tuotteistettaviin ratkaisuihin:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Lapin toimialaklusterit 2016

Lapin toimialaklusterit 2016 Lapin toimialaklusterit 2016 Ennakoima yhessä! Lapin ennakoinnin toimintamalli Osaaminen Työvoima Elinkeinot Toimintaympäristö Lapin toimialaklusterit ja puheenjohtajat 2016 Auto- ja logistiikka-ala pj.

Lisätiedot

Finnish Water Forum Vettä ja kestävää kehitystä. Markus Tuukkanen Vesipäivän seminaari 19.3.2015

Finnish Water Forum Vettä ja kestävää kehitystä. Markus Tuukkanen Vesipäivän seminaari 19.3.2015 Finnish Water Forum Vettä ja kestävää kehitystä Markus Tuukkanen Vesipäivän seminaari 19.3.2015 Suomen vesifoorumi ry (FWF) perustamisesta nykyhetkeen Tausta Kasvavat globaalit vesihaasteet Suomalaisen

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset. Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto

Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset. Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto Maakunnallisen ennakoinnin toimintamalli ja ennakoinnin välineet: Ennakoinnin

Lisätiedot

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO-työkalut tuottavat tulosta myös jatkossa Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö EGLO-vuosiseminaari 30.5.2006 1 EGLO Enhancing Global

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

Liikennetelematiikan rakenteiden ja palveluiden t&k-ohjelma

Liikennetelematiikan rakenteiden ja palveluiden t&k-ohjelma Liikennetelematiikan rakenteiden ja palveluiden t&k-ohjelma Finnish R&D Programme on ITS Infrastructures and Services Risto Kulmala 23.5.2001 Liikennetelematiikka ja FITS KÄYTTÄJÄT Yritykset - Viranomaiset

Lisätiedot

FiSMA Syysseminaari - nopea ohjelmistoprojektin koon ja työmäärän arviointi. 2.12.2013 Fujitsu Finland, Valimotie 16 Helsinki

FiSMA Syysseminaari - nopea ohjelmistoprojektin koon ja työmäärän arviointi. 2.12.2013 Fujitsu Finland, Valimotie 16 Helsinki FiSMA Syysseminaari - nopea ohjelmistoprojektin koon ja työmäärän arviointi 2.12.2013 Fujitsu Finland, Valimotie 16 Helsinki Ohjelma/ Syysseminaari 2013 13:00-13:10 Avaus Tuukka Haarni, Tieto 13:10-14:30

Lisätiedot

7.6.2009. 1. Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15

7.6.2009. 1. Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15 Weivi ry PÖYTÄKIRJA 7.6.2009 VUOSIKOKOUS Aika 31.5.2009 Paikka Läsnä Janoinen Lohi Pekka Paavilainen, Ville Lampolahti, Janne Niemi 1. Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15 2. Päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Ylitarkastaja Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ympäristölinjaus

Teknologiateollisuuden ympäristölinjaus Teknologiateollisuuden ympäristölinjaus Ympäristölinjaus: Tavoitteet 1. Osoitetaan yrityksille ympäristöosaamisen ja -teknologioiden keinot vahvistaa kilpailukykyä ja varmistaa toimintaedellytykset tulevaisuudessa.

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Keski-Pohjanmaan Yrittäjät

TOIMINTASUUNNITELMA Keski-Pohjanmaan Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 Toiminta-ajatus ja tehtävä Toiminta-ajatus: toimii Suomen Yrittäjät ry:n virallisena aluejärjestönä Tehtävä: Jäsenyritysten kilpailukyvyn ja menestymisedellytysten ylläpitäminen

Lisätiedot

Ympäristötietoisuuden kehittäminen venealalla Sustainable boating. Tekesin Vene ohjelma. Hannele Tonteri hannele.tonteri@vtt.fi

Ympäristötietoisuuden kehittäminen venealalla Sustainable boating. Tekesin Vene ohjelma. Hannele Tonteri hannele.tonteri@vtt.fi Ympäristötietoisuuden kehittäminen venealalla Sustainable boating Tekesin Vene ohjelma Hannele Tonteri hannele.tonteri@vtt.fi Tavoitteet ja toteutus Projektin tavoitteena on tuoda esiin kestävän kehityksen

Lisätiedot

KNX Finland Syyskokous 2018

KNX Finland Syyskokous 2018 KNX Finland Syyskokous 2018 Puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan katsaus Markkinointi Kalasataman Award palkinnot (globaali ja kansallinen) http://knx.fi/uutiset.php?aid=224620&k=-1 http://knx.fi/uutiset.php?aid=224626&k=-1

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

Sähköajoneuvot Suomessa. työryhmämietintö

Sähköajoneuvot Suomessa. työryhmämietintö Sähköajoneuvot Suomessa työryhmämietintö 6.8.2009 Sähköajoneuvoklusterin nykyinen rakenne Valmet Automotive Kabus Patria BRB Bombardier Cargotec Kalmar Konecrains Ponsse Rocla Sandvik Mining John Deere

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Logistiikkayritysten Liitto. Strategia 2012

Logistiikkayritysten Liitto. Strategia 2012 Logistiikkayritysten Liitto Strategia 2012 2 LL STRATEGIA 2012 Perustehtävä Toimintaympäristön muutosvoimat Tahtotila Toimintamalli Organisaatio ja resurssit Jäsenten ja sidosryhmien odotukset Toimenpideohjelma

Lisätiedot

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari Rakennettu ympäristö ohjelman tulosseminaari Finlandiatalo Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari 27.1.2015 Tekesin Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tekes Innovaatiorahoituskeskus Ohjelmapäällikkö

Lisätiedot

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Tekes seminaari 10.2.2015 Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Tekesin Rakennettu ympäristö ja Huippuostajat

Lisätiedot

EU-HANKEAKTIVOINTI PK-YRITYKSILLE OULUN SEUDULLA. Lapin korkeakoulukonsernin kansainvälisen hanketoiminnan kehittämispäivät 18.1.

EU-HANKEAKTIVOINTI PK-YRITYKSILLE OULUN SEUDULLA. Lapin korkeakoulukonsernin kansainvälisen hanketoiminnan kehittämispäivät 18.1. EU-HANKEAKTIVOINTI PK-YRITYKSILLE OULUN SEUDULLA Lapin korkeakoulukonsernin kansainvälisen hanketoiminnan kehittämispäivät 18.1.2012 Teija Kekonen Iin Micropolis Oy Micropolis Oy Uusiutuvan energia- ja

Lisätiedot

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry 1 Strategia 2018 2020 (Strategiakausi 2015 2020 ) MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten suunnitelmallinen

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON PK-YRITYSVALTUUSKUNTA. PK-yritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Heimo J. Aho 8.2.2006

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON PK-YRITYSVALTUUSKUNTA. PK-yritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Heimo J. Aho 8.2.2006 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON PK-YRITYSVALTUUSKUNTA PK-yritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Heimo J. Aho 8.2.2006 Mikä mies? Heimo Juhani Aho, s. 9.4.1949, Tampere Ylioppilas, Kalevan yhteiskoulu 1968 Dipl.ekonomi,

Lisätiedot

Teleste Oyj Yhtiökokous Hallitukseen ehdotettujen henkilöiden sekä tilintarkastajan esittelyt

Teleste Oyj Yhtiökokous Hallitukseen ehdotettujen henkilöiden sekä tilintarkastajan esittelyt Teleste Oyj Yhtiökokous 2012 Hallitukseen ehdotettujen henkilöiden sekä tilintarkastajan esittelyt Pertti Ervi Ins., s. 1957 Teleste Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2009 Yritysjohdon konsultti Computer

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

SUOMALAINEN MAATALOUS- KONETEOLLISUUS

SUOMALAINEN MAATALOUS- KONETEOLLISUUS SUOMALAINEN MAATALOUS- KONETEOLLISUUS MAATALOUSKONETEOLLISUUS JA AGROTEKNOLOGIAVERKOSTO Suomalaisen maatalouskoneteollisuuden liikevaihto ja vienti on kasvanut huomattavasti 1990-luvun alusta Alan liikevaihto

Lisätiedot

Sanoma Oyj:n hallitukseen ehdotetut jäsenet 2019, joiden toimikausi päättyy vuoden 2020 yhtiökokoukseen

Sanoma Oyj:n hallitukseen ehdotetut jäsenet 2019, joiden toimikausi päättyy vuoden 2020 yhtiökokoukseen Varsinainen yhtiökokous 27.3.2019 1 (9) Sanoma Oyj:n hallitukseen ehdotetut jäsenet 2019, joiden toimikausi päättyy vuoden 2020 yhtiökokoukseen Pekka Ala-Pietilä s. 1957, Suomen kansalainen. KTM, TkT h.c.,

Lisätiedot

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot