Lomakkeen pyydämme palauttamaan mennessä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lomakkeen pyydämme palauttamaan mennessä."

Transkriptio

1 YKSITYISTEIDEN TIEDONKERUU Rovaniemen kaupungissa siirrytään teknisen lautakunnan hyväksymän periaatteen mukaan yksityisteiden hoidon ja avustamisen osalta uuteen järjestelmään vuoden 2012 syksyllä. Muutoksesta johtuen joudumme tarkistamaan ja täydentämään tietojamme myös Teidän tienne osalta. Yksityisteiden uutta luokittelua ja tiedon keruuta varten lähetämme Teille oheisen yksityistien tiedonkeruulomakkeen. Pyydämme Teitä ystävällisesti täyttämään lomakkeen. Lomakkeen mukana pyydämme toimittamaan meille myös kartan, johon on merkitty tie, sekä kiinteistöt, joita lomakkeessa annetut tiedot koskevat. Kartan voitte hankkia haluamastanne paikasta. Kartan voi myös tulostaa ilmaiseksi internetin kautta Rovaniemen kaupungin karttapalvelusta. Ohessa on ohje miten kartan saa tarvittaessa tulostettua. Olemme lähettäneet vastaavan tiedonkeruulomakkeen Tuolloin osa jätti palauttamatta lomakkeen. Palauttamalla lomakkeen turvaatte, että Teidän tienne tulee käsiteltyä mahdollisimman oikein uusia avustusperiaatteita sovellettaessa. Lomakkeen pyydämme palauttamaan mennessä. Tietoja yksityisteiden avustamista ja hoitoa koskevasta muutoksesta saatte liitteenä olevasta tiedotteesta. Lähettämämme materiaali löytyy myös Rovaniemen kaupungin internetsivuilta, pyynnöstä Carement Oy lähettää uuden materiaalin. Lisätietoja ja aineistopyynnöt: Carement Oy/Katja Nivala puh Sähköposti: ROVANIEMEN KAUPUNKI Tekniset palvelut/yhdyskuntatekniikka Olli Peuraniemi kaupungininsinööri LIITTEET Tiedonkeruulomake Tiedonkeruulomakkeen täyttöohje Ohje kartan tulostamiseksi kaupungin karttapalvelusta Tietoja muutoksesta Palautuskuori

2 ROVANIEMEN KAUPUNKI YKSITYISTIEN TIEDONKERUULOMAKE Saapunut: / / Tien arkistotiedot: Tien nimi ja pituus: Tietoimitus pidetty [vuosi] hoitokunnan toimesta toimitsijamiehen toimesta Tietä hoidetaan: Hakija täyttää Kunnossapitoavustuksen maksupaikka; pankki ja tilinumero Hoitokunnan kokoonpano tai toimitsijamies: Osakas /asukastiedot: Ympärivuotisesti asutut kiinteistöt: Osakas/asukas: Osoite: Asukasmäärä: Etäisyys yksityistiellä [km] Vapaa ajan asunnot Osakas/asukas: Osoite: Asukasmäärä: Etäisyys yksityistiellä [km] Ympärivuotisesti asuttujen kiinteistöjen lukumäärä yhteensä: Vapaa ajan asuntojen lukumäärä yhteensä:

3 Liikennettä aiheuttavat toiminnot: Hakija täyttää Asutus: Pysyvä asutus: Linja liikenne: (luku määrä/ vko) Muut autot Loma asutus: Raskas linjaliikenne: Kirjastoautot Maitoautot Linja autot Myymäläautot Kevyt läpikulkuliikenne: Koulukuljetus Postin kuljetus Muut kuljetukset Raskas läpikulkuliikenne: Kuormaautot Rekat Muu raskas Tavara autot läpikulkuliikenne Määrä yhteensä Yksikkö Määrä 0 0 Jakajat/ kertoimet Tieviranomainen täyttää Pisteet Taloutta /3 0 Lomaasuntoa /12 0 vko /8 0 vko /7 0 Läpikulkuja muu liikenne: (lukumäärä/ vko) Läpikulkuliikenne: Tien tiedot: Tieviranomainen täyttää Tien nimi: Tien numero: Rummut [kpl]: Sillat [kpl]: Muu liikenne: Muun liikenteen aiheuttaja R/K etäisyys [m] Tien keskim. leveys [m] Liittymät [kpl]: Valaistus: Onko tiekunta perustettu? Tien pituus Jyväskylän 0 /5 0 vuorokausi vko /7 0 vko /7 0 vko /7 0 vko /7 0 vko /7 0 kyllä = 1 ei = 0 Liittymärummut [kpl]: /5 0 *2,5 0 Tielle tehdyt tutkimukset: Kuvaus Muut tiehen liittyvät huomiot: Maastokatselmus Inventointi / / / / / / Paikka ja päivämäärä: Hakijan allekirjoitus: Pisteet yhteensä: Kunnossapitoluokka: 0 Liitteet: Karttaliite

4 TIEDONKERUULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE Mikäli nämä kirjeet ovat tulleet henkilölle, joka ei hoida kyseisen yksityistien asioita, pyydämme Teitä ystävällisesti välittämään kirjeet tien asioista hoitavalle henkilölle. Mikäli kyseinen henkilö ei ole tiedossanne, pyydämme Teitä ilmoittamaan asiasta joko puhelimitse tai sähköpostitse. Jos ette osaa antaa tietoa johonkin lomakkeessa kysyttyyn asiaan, pyydämme Teitä joka tapauksessa palauttamaan lomakkeen muilta osin täytettynä. Carement Oy / Katja Nivala, puhelin: Sähköposti: katja.nivala@carement.fi 1. Yksityistien perustiedot 1.1. Tien nimi ja pituus Kohdassa ilmoitetaan kyseessä olevan yksityistien nimi ja pituus. Mikäli tunnetaan useammalla nimellä, ilmoitetaan kaikki nimet. Jos tiellä ei ole virallista nimeä, ilmoitetaan tie asukkaan nimellä. Esimerkiksi Katja Nivalan tie. Jos tiedetään tien yksityistienumero tai kiinteistörekisterin tienumero ilmoitetaan myös se tässä kohdassa Tietoimitus pidetty Tietoimituspöytäkirjaan merkitty perustamisajankohta tai muu kirjallinen tosite ajankohdasta, jolloin hoitokunta on aloittanut toimintansa. Liitä kopio pöytäkirjasta tms. kirjeeseen Tietä hoidetaan Mikäli yksityistie on järjestäytynyt, merkitään hoidetaanko tietä hoitokunnan vai toimitsijamiehen toimesta Kunnossapitoavustuksen maksupaikka Avustus maksetaan yhdelle tielle ainoastaan yhdelle tilille. Tässä yhteydessä ilmoitetaan pankki, tilinumero sekä tilinomistajan nimi, johon kunnossapitoavustus maksetaan kyseiseltä tieltä. 2. Hoitokunnan kokoonpano tai toimitsijamies Merkitään hoitokunnan kokoonpano tai toimitsijamiehen nimi. Mikäli tiekunta ei ole järjestäytynyt, merkitään tähän yhteyshenkilö.

5 3. Osakas /asukastiedot Osakastiedoissa ilmoitetaan ympärivuotisesti asuttujen kiinteistöjen ja vapaa ajan asuntojen osalta kiinteistön asukastiedot ja paikka yksityistiellä. Kyseiset kiinteistöt olisi hyvä merkitä myös karttaliitteeseen Ympärivuotisesti asutut kiinteistöt Merkitään jokaisen kiinteistön osakas/asukas, osoite, asukkaiden lukumäärä ja etäisyys yksityistiellä. Tietoja voidaan tarvittaessa jatkaa liitteellä tai lomakkeen kääntöpuolella Vapaa ajan asunnot Merkitään jokaisen vapaa ajan asunnon osakas/asukas, osoite, asukkaiden lukumäärä ja etäisyys yksityistiellä. Tietoja voidaan tarvittaessa jatkaa liitteellä tai lomakkeen kääntöpuolella Ympärivuotisesti asuttujen kiinteistöjen lukumäärä yhteensä Merkitään ympärivuotisesti asuttujen kiinteistöjen lukumäärä yhteensä 3.4. Vapaa ajan asuntojen lukumäärä yhteensä Merkitään vapaa ajan asuntojen lukumäärä yhteensä 4. Liikennettä aiheuttavat toiminnot 4.1. Asutus Merkitään pysyvän asutuksen ja vapaa ajan asutuksen lukumäärä yhteensä, josta tieviranomainen arvioi asutuksen aiheuttaman liikenteen Linja liikenne Arvioidaan liikennemääriä raskaan linjaliikenteen ja kevyen sekä raskaan läpikulkuliikenteen osalta. Tällaista liikennettä voivat olla esimerkiksi kirjastoautot, kauppa autot, soranajo, vanhusten terveyspalvelujen kotihoitajat jne., jotka säännöllisesti käyttävät yksityistietä. Tässä tapauksessa kevyellä liikenteellä tarkoitetaan henkilö ja pakettiauto liikennettä sekä raskaalla liikenteellä kuorma ja linja autoliikennettä. Näihin kohtiin merkitään liikenteen lukumäärä/viikko. Ystävällisesti haluamme vielä muistuttaa Teitä toimittamaan kartan sekä muut mahdolliset liitteet palautuslomakkeen mukana. Kiitos.

6 KARTTAOHJE Kartan hankkiminen Rovaniemen kaupungin karttapalvelusta. 1) Kirjoita osoitteeksi 2) Vasemmassa reunassa on allekkain valikkoja, joista valitaan kartat.

7 3) Uudelta sivulta valitaan SIIRRY ROVANIEMEN KARTTAPALVELUUN. 4) Eteesi aukeaa uusi ikkuna. Kirjoita ylhäällä olevaan anna hakusana kohtaan tien nimi ja paina hae painiketta.

8 5) Paina linkkiä tulosta, jolloin tulostettava sivu aukeaa uuteen ikkunaan. Esimerkissä Kittiläntie. Paina uudessa ikkunassa uudelleen tulosta painiketta. 6) Voitte myös piirtää karttaan tien, jolla asutte. Laittakaa kartta tulemaan palautuslomakkeen mukana samassa kuoressa, vastaanottaja maksaa postimaksun.

9 YKSITYISTIETIEDOTE. UUSI YKSITYISTEIDEN AVUSTUSKÄYTÄNTÖ ROVA NIEMELLÄ Yksityistieselvitys Vuoden 2006 alussa Rovaniemen kaupungin ja Rovaniemen maalaiskunnan yhdistyessä uuden Rovaniemen hallintaan tuli joko avustettavaksi tai kunnossapidettäväksi yksityisteitä n. 600 kilometriä. Kaupunki on talvihoitanut tästä n. 340 kilometriä. Yksityisteistä runsas 200 km on ollut kaupungin hoidossa ympäri vuoden. Lisäksi kaupunki on kunnostanut 6 7 vuoden alueellisella kierrolla kaikki vakituisille asunnoille johtavat yksityistiet. Aurausavustusta on maksettu vuosittain n. 200 kilometrille yksityisteitä. Yksityisteiden hoito, kunnostus, rakentaminen ja tievalaistus sekä näiden avustaminen tarvitsevat yhtenäiset ja selkeät toimintatavat. Käytännöt kaupungin tekemän kunnossapidon ja rakentamisen sekä avustusten myöntämisessä ovat vaihdelleet. Erot ovat asettaneet kuntalaiset eriarvoiseen asemaan ja tämän vuoksi kaupunki on teettänyt yksityistieselvityksen Carement Oy:llä. Yksityistieselvityksen raportissa on esitetty Rovaniemen kaupungille yhtenäiset ja kuntalaisia tasapuolisesti kohtelevat toimintatavat kaupungin toteuttamalle hoidolle, kunnostukselle ja rakentamiselle sekä avustusten myöntämiselle. Yksityistieselvityksessä on esitetty eri osapuolten velvoitteet. Raportin pohjalta laaditaan yksiselitteiset asiakirjat ja lomakkeisto, joiden perusteella kaupunki pystyy tasapuolisesti ohjaamaan ja avustamaan yksityistiekuntia. Tavoitteena on myös kerätä olemassa oleva yksityistiestötieto yhteen tietovarastoon. Tekninen lautakunta on hyväksynyt raportissa esitetyt toimintatavat. Kaupunki pyrkii aktivoimaan yksityisteiden tiekuntia eli tavoitteena on saada yksityistiet järjestäytymään ja/tai käyttämään apunaan asiansa osaavia ammattimaisia tieisännöitsijöitä. Kaupungille on tärkeää toimia aktiivisen ja järjestäytyneen tiekunnan kanssa. Tällöin molemmat osapuolet tietävät lain mukaiset velvoitteensa, vastuunsa ja oikeutensa. Tämä johtaa sujuvampaan ja molempia osapuolia paremmin tyydyttävään toimintaan.

10 Uuden yksityistiekäytännön periaatteita Yksityistieselvityksen perusteella koko yksityistieverkko luokitellaan laskennallisella kaavalla viiteen luokkaan IVa IVe. Yksityistieverkon luokittelu perustuu Tiehallinnon avustamiskäytännössään käyttämään pisteytysjärjestelmään, jota on yksinkertaistettu ja pisterajoja on muokattu paremmin Rovaniemen kaupungille sopivaksi. Uuteen järjestelmään siirrytään vuoden 2012 syksyyn mennessä. Suoritettavan pisteytyksen jälkeen luokkien IVa ja IVb yksityistiet kunnossapitää kunta. Luokkien IVc IVe kunnossapitoa avustetaan. Avustamisessa ei jatkossa eritellä kesäkunnossapitoa ja aurausta vaan myönnetään vain yksi avustusmuoto, yksityistien hoitoavustus, jonka avustuksen saaja voi käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla. Avustettaville teille tulee 100 metrin omavastuuosuus, eli alle 100 metrin yksityisteitä ei jatkossa avusteta. Kaupunki ei tue yksityistien valaistuksen rakentamista eikä ylläpitoa. Rovaniemen kaupunki avustaa yksityisteiden siirtymistä uuteen järjestelmään mm. järjestämällä neuvontaa, avustamalla hakemusten ja selvitysten laatimisessa. ROVANIEMEN KAUPUNKI Tekniset palvelut/yhdyskuntatekniikka

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS Vastaanottomerkinnät Hakemus saapunut Vastaanottaja YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS VUODELLE Tien osoitejärjestelmä nimi Tien pituus (m) Tien asuttupituus(m) Tietä koskevat tiedot Tien liikenne ja niiden osuudet

Lisätiedot

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2015

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2015 Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2015 Tiekunnan/tien nimi Tiekunnan/tien _ pankkitiedot pankki/konttori tilinumero (täytetään vain jos muuttunut) Tien sijainti Esitetään erillisellä karttaliitteellä,

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA Muhoksen kunta AVUSTUSSÄÄNTÖ Tekniset palvelut PL 39 91501 Muhos Hannu Leskelä, puh 044-4970313 14.1.2019 YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA Muhoksen kunnan yksityisteiden

Lisätiedot

TIEAVUSTUSHAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGILLE V LIITE 2

TIEAVUSTUSHAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGILLE V LIITE 2 TIEAVUSTUSHAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGILLE V. 2011 LIITE 2 Tiekunnan/tien nimi Tien sijainti Esitetään erillisellä karttaliitteellä, jos tie ei ole edellisenä vuonna saanut kaupungin avustusta. Tiekunta

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT alkaen

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT alkaen 1 (8) ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT 1.1.2019 alkaen 2 (8) Sisällys 1. Johdanto...3 2. Yksityistielain kokonaisuudistus...3 3. Tiekunnan perustaminen...3 4. Kaupungin kunossapitämät yksityistiet...4

Lisätiedot

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2019

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2019 Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2019 Tiekunnan/tien nimi Tiekunnan/tien _ pankkitiedot pankki/konttori tilinumero (täytetään vain jos muuttunut) Tien sijainti Esitetään erillisellä karttaliitteellä,

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT 1 (9) ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT 2 (9) Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Yksityistielain kokonaisuudistus... 3 3. Tiekunnan perustaminen... 3 4. Kaupungin kunossapitämät yksityistiet... 4 4.1.

Lisätiedot

Yksityistiekuntien hoito- ja peruskorjausavustukset

Yksityistiekuntien hoito- ja peruskorjausavustukset 1(7) 16.5.2018 PIR/553/5201/2017 Yksityistiekuntien hoito- ja peruskorjausavustukset Postiosoite Käyntiosoite Puhelin (03) 565 24000 www.pirkkala.fi Y-tunnus PL 1001 Saapastie 2 kirjaamo@pirkkala.fi 0152084-1

Lisätiedot

Tässä esitetyt yksityistiekäytännöt on hyväksytty teknisessä lautakunnassa

Tässä esitetyt yksityistiekäytännöt on hyväksytty teknisessä lautakunnassa Rovaniemen kaupungin yksityistiekäytännöt 1.10.2012 alkaen Tässä esitetyt yksityistiekäytännöt on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 1.11.2011 203 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. KAUPUNGIN KUNNOSSAPITÄMÄT

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTEN HAKEMINEN VUONNA 2014 JA KUNNOSSA- PITOLUOKITUKSEN UUDISTAMINEN

YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTEN HAKEMINEN VUONNA 2014 JA KUNNOSSA- PITOLUOKITUKSEN UUDISTAMINEN 1(8) YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTEN HAKEMINEN VUONNA 2014 JA KUNNOSSA- PITOLUOKITUKSEN UUDISTAMINEN Punkalaitumen kunnassa on tehty muutoksia niin yksityisteiden kunnossapito- kuin perusparannusavustusten myöntämisenkin

Lisätiedot

Yksityistielain edellytyksiä kunnan avustuksen myöntämiseksi tiekunnalle

Yksityistielain edellytyksiä kunnan avustuksen myöntämiseksi tiekunnalle Janakkalan kunta Maataloustoimisto Harvialantie 7B 14200 TURENKI Tiekunta: Asianhoitaja: Osoite: Postipaikka: Puh: Sähköposti: HAKEMUS VUODELLE 2019 Yksityistien kunnossapitoon/perusparannukseen Saapunut:

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin yksityistiekäytännöt

Rovaniemen kaupungin yksityistiekäytännöt Rovaniemen kaupungin yksityistiekäytännöt 20.3.2018 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. KAUPUNGIN KUNNOSSAPITÄMÄT YKSITYISTIET... 3 2.1. Kunnossapidon ehdot... 3 2.2. Kunnossapidon poikkeukset... 4

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14 1 KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2015 5.2.2015 14 2 1 YLEISTÄ ------------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 1 AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 2 1 YLEISTÄ ---------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON AVUSTUSPERUSTEET ----------------------------------------------------------------------------3

Lisätiedot

Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja. Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja

Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja. Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja 21.2.2019 Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja Kuusamon kaupunki Maanmittauslaitos Kuusamon kaupunki Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja Vaihde 040 8608 600 yhdyskuntatekniikka@kuusamo.fi

Lisätiedot

Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2017

Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2017 Maaseutulautakunta 13 24.02.2016 Maaseutulautakunta 8 30.01.2017 Maaseutulautakunta 23 11.04.2017 Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2017 88/10.03.01.05/2016 MAALTK 24.02.2016 13 Kaupunginhallitus päätti

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 1 KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2017 1.2.2017 2 1 YLEISTÄ ------------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON

Lisätiedot

Huom! Tiejaoston päätöksen mukaisesti vuonna 2011 tiekunnille ei myönnetä tievalaistusavustuksia.

Huom! Tiejaoston päätöksen mukaisesti vuonna 2011 tiekunnille ei myönnetä tievalaistusavustuksia. KIRKKONUMMEN KUNTA Yhdyskuntatekniikan lautakunnan tiejaosto PL 20, 02401 KIRKKONUMMI Puh. 050 538 4957 TIEAVUSTUSHAKEMUS TIEKUNNAN NIMI: AVUSTUSTA HAETAAN VUODELLE 2011 Kunnossapitoon *Perusparannukseen

Lisätiedot

Rahana maksettava kunnossapitoavustus

Rahana maksettava kunnossapitoavustus Rahana maksettava kunnossapitoavustus Rahallista avustusta maksetaan kunakin vuonna avustuspäätösvuotta edeltävän vuoden kunnossapitomenoihin perustuen. Järjestäytyneillä yksityisteillä on mahdollisuus

Lisätiedot

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA ERILLAISIA TEITÄ Yleiset tiet hoitaa ELY-keskus (Tiehallinto) Kaavatiet (kadut) hoitaa kunta Yksityistiet: Tiekunnan tiestön hoidosta vastaa tiekunta Kiinteistöjen omien

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTAMISEN PERIAATTEET

YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTAMISEN PERIAATTEET Kajaanin kaupunki 1(5) YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTAMISEN PERIAATTEET 1 YLEISTÄ Kajaanin kaupunki avustaa Kuntalain 2 :n nojalla Kajaanin kaupungin alueella olevien yksityisteiden osakkaita vuosittain erikseen

Lisätiedot

Yhteenveto. N:o Tien nimi Kp- Kp-kustannus Pituus av. pituus Tiekunnan kustannukset luokka /km km km /tiekunta /km

Yhteenveto. N:o Tien nimi Kp- Kp-kustannus Pituus av. pituus Tiekunnan kustannukset luokka /km km km /tiekunta /km Yhteenveto YKSITYISTIEAVUSTUKSET N:o Tien Kp- Kp-kustannus Pituus av. pituus kustannukset luokka /km km km /tiekunta /km 1. Koro-Pirttimäki 2 1673,75 5,9 5,9 862,59 1458,7 2. Siltasalmi 1 28,5 9,14 7,83

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Yhdyskuntatekniikan lautakunta Tiejaosto puhelin 09-29672302 huhtikuu 2008 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2008

KIRKKONUMMEN KUNTA Yhdyskuntatekniikan lautakunta Tiejaosto puhelin 09-29672302 huhtikuu 2008 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2008 Yhdyskuntatekniikan lautakunta Tiejaosto puhelin 09-29672302 huhtikuu 2008 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2008 Yksityisteiden kunnossapitoon, perusparannukseen sekä tievalaistuksen rakentamiseen tarkoitetut

Lisätiedot

Yksityistielain vaikutukset kunnan tehtäviin

Yksityistielain vaikutukset kunnan tehtäviin Yksityistielain vaikutukset kunnan tehtäviin Johanna Vilkuna ja Minna Mättö, Kuntaliitto Tielautakuntien tehtävät lakkaavat Tielautakuntien yksityistielain mukaiset tehtävät lakkaavat 31.12.2019. Tielautakunnat:»

Lisätiedot

Sisällys. Tiejaosto 2/2017

Sisällys. Tiejaosto 2/2017 REISJÄRVEN KUNTA Tiejaosto 2/2017 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Aika: keskiviikkona 27.9.2017 klo 14.00-14.55 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 3 Läsnä: Keijo Lakanen, puheenjohtaja Johannes Mattila, jäsen Minna

Lisätiedot

TEKLA 133 Valmistelija: työpäällikkö Tero Jelekäinen, puh. 050 384 5477

TEKLA 133 Valmistelija: työpäällikkö Tero Jelekäinen, puh. 050 384 5477 Tekninen lautakunta 133 18.09.2012 Kaupunginhallitus 545 01.10.2012 Kaupunginvaltuusto 91 29.10.2012 Yksityisteiden hoidon harmonisointi 918/10/03/01/2012 TEKLA 133 Valmistelija: työpäällikkö Tero Jelekäinen,

Lisätiedot

Huom! Kunnantalon palvelupiste on kokonaan suljettu

Huom! Kunnantalon palvelupiste on kokonaan suljettu Palvelutuotannon lautakunta Tiejaosto puhelin 050 538 4957 kesäkuu 2013 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2013 Yksityisteiden kunnossapitoon ja perusparannukseen tarkoitetut kunnan avustukset ovat haettavissa

Lisätiedot

Kaupungin kunnossapitämät yksityistiet

Kaupungin kunnossapitämät yksityistiet Kaupungin kunnossapitämät yksityistiet 1.1.2019- Teknisen lautakunnan 11.9.2018 hyväksymä ehdotus 1 Yksityisteihin liittyvien lakien muutos Lakia yksityisistä teistä (358/1962) uudistetaan vastaamaan kaupungistumisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2014 1 (5) 317 Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2014 HEL 2014-002567 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää yksityisteiden kunnossapitoavustusta 1 000 euroa / kilometri.

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Maaseutulautakunta 4 04.02.2014. Yksityistieavustusten jakoperusteet 2014 2746/02.04.02/2013

Kouvolan kaupunki. Maaseutulautakunta 4 04.02.2014. Yksityistieavustusten jakoperusteet 2014 2746/02.04.02/2013 4 04.02.2014 Yksityistieavustusten jakoperusteet 2014 2746/02.04.02/2013 Mala 4 Kouvolan kaupungin talousarviossa vuodelle 2014 on varattu yksityisten teiden avustamiseen yhteensä 850.000 euron määräraha.

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN LUOKITUS 2014

YKSITYISTEIDEN LUOKITUS 2014 YKSITYISTEIDEN LUOKITUS 214 Tien nimi Luokka Tien koko Asutukseen pituus käytetty osuus Laurikkalantie 1 47 m 47 m Piiloperän yksityistie 1 288 m 288 m Piippo-Yritys 2 2 m 2 m Tytärniementie 2 625 m 5

Lisätiedot

Yksityisteiden kunnossapidon avustaminen / oikaisuvaatimus / lausunto valituksen johdosta

Yksityisteiden kunnossapidon avustaminen / oikaisuvaatimus / lausunto valituksen johdosta Tekninen lautakunta 13 25.02.2009 Tekninen lautakunta 18 26.03.2009 Tekninen lautakunta 43 28.05.2009 Yksityisteiden kunnossapidon avustaminen / oikaisuvaatimus / lausunto valituksen johdosta 443/10/15/2008

Lisätiedot

Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen toimittaminen

Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen toimittaminen 1568/2016 1 (5) 3.5.2016 Vastaanottaja Lähiosoite Postino POSTITOIMIPAIKKA tai Postitoimipaikka Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen

Lisätiedot

Tien pito käsittää tien tekemisen ja kunnossapidon. Tien tekeminen

Tien pito käsittää tien tekemisen ja kunnossapidon. Tien tekeminen YKSITYISTIELAKI 1 Koskee kaikkia yksityisiä teitä, lukuun ottamatta sellaisia teitä, joita ainoastaan kiinteistön omistajalla on oikeus käyttää (edellytetään pysyvää käyttöoikeutta). 6 Tien pito käsittää

Lisätiedot

KOKOUSAIKA Klo 17:00-

KOKOUSAIKA Klo 17:00- Esityslista Nro 1/2018 1 (11) KOKOUSAIKA 1.2.2018 Klo 17:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnantalo, Lautakuntien kokoushuone Rauno

Lisätiedot

Yksityistieilta. Tanja Mynttinen tieisännöitsijäopiskelija

Yksityistieilta. Tanja Mynttinen tieisännöitsijäopiskelija Yksityistieilta Tanja Mynttinen tieisännöitsijäopiskelija Uusi yksityistielaki 2019/2020 voimaan? Aikataulu elää koko ajan Lakiuudistuksella haetaan nykyaikaistamista ja selkeyttämistä olemassa olevaan

Lisätiedot

Porvoon kouluteiden vaarallisuus esittely sivistyslautakunnalle. Atte Mantila

Porvoon kouluteiden vaarallisuus esittely sivistyslautakunnalle. Atte Mantila Porvoon kouluteiden vaarallisuus esittely sivistyslautakunnalle Atte Mantila SISÄLTÖ Lähtökohtia työlle Koululiitu-ohjelma Muutokset luokitteluun ja vaaralliset koulutiet kartalla Esimerkki koulukortista

Lisätiedot

Metsätien rakennus ja yksityistien perusparannus. Kemera-koulutus

Metsätien rakennus ja yksityistien perusparannus. Kemera-koulutus Metsätien rakennus ja yksityistien perusparannus Kemera-koulutus Määrittely Tien liityttävä saumattomasti metsätalouden ympärivuotisen kuljetuksen mahdollistavaan tieverkostoon, mutta liikennettä voidaan

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Yksityisteiden kunnanavustusten jakoperusteet

Ympäristölautakunta Yksityisteiden kunnanavustusten jakoperusteet Valtuusto 31.03.2014 10 Kunnanhallitus 31.01.2014 23 Ympäristölautakunta 04.12.2013 39 VALTIMON KUNTA Ympäristölautakunta Yksityisteiden kunnanavustusten jakoperusteet Voimaantulo 1.1.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012

Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012 Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012 Lyhyesti valtionavustuksesta Valtio avustaa tiekuntia yksityisteiden parantamishankkeita ja erityiskohteita Valtionavustukseen oikeutettuja

Lisätiedot

57 Valtionavustukset yksityisteille/ Tuomioja-Sulkulahden yk

57 Valtionavustukset yksityisteille/ Tuomioja-Sulkulahden yk Mikkeli Kokouskutsu 1 (12) Aika 17.06.2015, klo 16:00 Paikka Rantakylätalo Kunnanmäki 7, kokoushuone Naistinki Käsiteltävät asiat 53 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 54 Pöytäkirjan tarkastus 55

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-.15 Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA ERILAISIA TEITÄ Yleiset tiet hoitaa ELY-keskus (Tiehallinto) http://www.ely-keskus.fi/fi/sivut/default.aspx Tienkäyttäjän linja puh: 0200-2100 Kaavatiet (kadut) hoitaa

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, Tiejaosto. Keskiviikkona 11.6.2014 klo 12.30 14.00

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, Tiejaosto. Keskiviikkona 11.6.2014 klo 12.30 14.00 KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, Tiejaosto KOKOUSAIKA Keskiviikkona 11.6.2014 klo 12.30 14.00 Konneveden kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Lyhyesti valtionavustuksesta

Lyhyesti valtionavustuksesta Lyhyesti valtionavustuksesta Valtio avustaa tiekuntia yksityisteiden parantamishankkeissa ja erityiskohteissa Valtionavustukseen oikeutettuja teitä noin 53 000 km (v. 2010) Yksityistien tienpito on tieosakkaiden

Lisätiedot

Vuoden 2015 hoitokuluista laskutettu yhteisöosakkaiden maksuosuus oli ,86, alv 0 %.

Vuoden 2015 hoitokuluista laskutettu yhteisöosakkaiden maksuosuus oli ,86, alv 0 %. Ympäristö- ja tekninen lautakunta 134 27.09.2016 Yksityisteiden avustaminen Sotkamon kunnassa 1.1.2017 lähtien YMPTEKLT 134 Suunnitteluinsinööri Sotkamon kunta on avustanut ja pitänyt kunnossapitosopimuksin

Lisätiedot

1. 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..79. 2. 49 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen..79. 3. 50 Työjärjestyksen hyväksyminen..

1. 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..79. 2. 49 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen..79. 3. 50 Työjärjestyksen hyväksyminen.. Tekninen lautakunta 2.7.2014 78 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2014 Kokousaika 2.7.2014 klo 15.00-16.25 Paikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..79 2. 49 Pöytäkirjan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

Yksityisteiden kunnossapito jälkeen / kunnossapidettävät yksityistiet, sopimus tienpitäjän kanssa ja kunnossapidon määrittely

Yksityisteiden kunnossapito jälkeen / kunnossapidettävät yksityistiet, sopimus tienpitäjän kanssa ja kunnossapidon määrittely Yksityisteiden kunnossapito 1.1.2019 jälkeen / kunnossapidettävät yksityistiet, sopimus tienpitäjän kanssa ja kunnossapidon määrittely 4799/10.03.03/2018 Tela 28.08.2018 186 Tekninen lautakunta käsittelee

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirjanote. Osallistujat Lausunto luonnoksesta esitykseksi yksityistielaiksi... 2

Asialista/ Pöytäkirjanote. Osallistujat Lausunto luonnoksesta esitykseksi yksityistielaiksi... 2 Asialista/ Nro 1/2017 Kokousaika Kokouspaikka klo 15:00 Terästalo, Peräseinäjoki, Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Osallistujat... 1 3 Lausunto luonnoksesta esitykseksi yksityistielaiksi...

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tiejaosto Luomanrannan tiekunnan ja Kehä III liittymän parantaminen

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tiejaosto Luomanrannan tiekunnan ja Kehä III liittymän parantaminen Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 (12) Aika 25.01.2018, klo 17:00-17:30 Paikka Kokoushuone Apila 2. kerros Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastaminen 10

Lisätiedot

Nastolan kunta 1 (4) Tekniset palvelut Paikkatieto Dnro 1090/42.421/2015 Yksityistiejaosto 21.4.2015

Nastolan kunta 1 (4) Tekniset palvelut Paikkatieto Dnro 1090/42.421/2015 Yksityistiejaosto 21.4.2015 1 (4) Kunnan avustus yksityisteille Tiekuntien vuoden 2014 tilinpäätöstietojen toimittaminen Tiekunnan yhteystietojen toimittaminen Hakuohjeita Vuoden 2014 kunnossapitomenoihin avustusta hakevien tiekuntien

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Teknisen lautakunnan tiejaosto Aika 20.09.2016 klo 16:00-17:00 Paikka Kuntala, kokoushuone 1 Osallistujat Saapuvilla olleet jäsenet Vekki Esko Jurvanen Heikki Finni Arja

Lisätiedot

Kaupungin avustus yksityisteille muodostuu seuraavista avustusmuodoista:

Kaupungin avustus yksityisteille muodostuu seuraavista avustusmuodoista: Liite 1/Ykstj 8.12.2016 Yksityisteiden avustusperiaatteet / yksityisjaosto 8.12.2016 Teksti "Lohjan teknisen lautakunnan yksityistiejaosto" on voimassa 31.5.2017 saakka, 1.6.2017 alkaen teksti tältä osin

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Tiejaosto. Pöytäkirja 3 1 / 17. Aika klo 17:00-19:00. Apila, Aseman Ostari 2. kerros.

Kirkkonummen kunta Tiejaosto. Pöytäkirja 3 1 / 17. Aika klo 17:00-19:00. Apila, Aseman Ostari 2. kerros. Pöytäkirja 3 1 / 17 Aika 29.08.2019 klo 17:00-19:00 Paikka Apila, Aseman Ostari 2. kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 33 Pöytäkirjan tarkastus ja tarkastajien

Lisätiedot

Kokousaika kello 12:

Kokousaika kello 12: Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 1 Teknisen lautakunnan tiejaosto Kokousaika 26.05.2017 kello 12:00-13.00 Kokouspaikka Maaseututoimisto, Kapteeninväylä 5,70900 Toivala Asiat Otsikko Sivu 7 Tieavustukset

Lisätiedot

Yksityistielain muutokset kunnan tehtäviin v. 2019

Yksityistielain muutokset kunnan tehtäviin v. 2019 Yksityistielain muutokset kunnan tehtäviin v. 2019 Laki https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180560 LVM Yksityistielain voimaantulon infotilaisuus 9.10.2018 https://www.youtube.com/watch?v=xuqcpwwuors

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 3/2011 Tekninen lautakunta

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 3/2011 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta 11.05.2011 KOKOUSAIKA 11.05.2011 klo 17.00-18.55 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 12 ILMOITUSASIAT 25 13 LASKUJÄRVENTIE, PÄIVÄRINTEEN HAARAN LIITTÄMINEN 26 14

Lisätiedot

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee Hyrynsalmella

Lisätiedot

Tieoikeus. copyright Yt isännöinti Oy

Tieoikeus. copyright Yt isännöinti Oy Tieoikeus o Oikeus käyttää toisen kiinteistön aluetta pysyvästi kulkuyhteyttä varten o On annettava jos se on tärkeä kiinteistön tarkoituksenmukaista käyttämistä varten, o eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2013

TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2013 TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2013 Aika: Torstai 14.2.2013 klo. 20.00-21.40 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Veijo Kaskimäki puheenjohtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja (poissa

Lisätiedot

Kaupungin avustus yksityisteille muodostuu seuraavista avustusmuodoista:

Kaupungin avustus yksityisteille muodostuu seuraavista avustusmuodoista: Yksityisteiden avustusperiaatteet / yksityisjaosto 8.12.2015 YLEISTÄ Liite 1/Ykstj 8.12.2015 Lohjan teknisen lautakunnan yksityistiejaosto jakaa määrittelemänsä edellytykset täyttäville yksityisteille

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja Kemijärven kaupunki 14.5-17.5.2018 Suomen tieverkko voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään 1. Maantiet ovat valtion ylläpitämiä teitä -> tienpitäjänä valtio 2. Kadut ovat asemakaava-alueiden teitä ->

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/ (11) Tiejaosto Vanha Kirkkotien yksityistien tiekunnan liikennemerkit

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/ (11) Tiejaosto Vanha Kirkkotien yksityistien tiekunnan liikennemerkit Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2018 1 (11) Aika 03.05.2018, klo 16:00-16:28 Paikka Kokoushuone Apila 2. kerros Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN KUNNANAPUJÄRJESTELMÄ 1.1.2006 LUKIEN

YKSITYISTEIDEN KUNNANAPUJÄRJESTELMÄ 1.1.2006 LUKIEN HAUKIPUTAAN KUNTA Rakennustoimi (11.8.2005) 2.5.2006 tark. YKSITYISTEIDEN KUNNANAPUJÄRJESTELMÄ 1.1.2006 LUKIEN Yksityistiet ovat tärkeä osa taajama-alueen ulkopuolisen asumisen ja elinkeinotoiminnan palveluverkostoa,

Lisätiedot

KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET. Ohje tuen hakijalle

KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET. Ohje tuen hakijalle KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET Ohje tuen hakijalle TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE Kansalaisfoorumi tukee taloudellisesti tavoitteellisia ja toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille. Yksityistieilta Kuusankoskitalo

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille. Yksityistieilta Kuusankoskitalo ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille Yksityistieilta 19.3.2018 Kuusankoskitalo Yksityisteiden valtionavustukset Valtionavustus yksityisten teiden parantamiseen Vuonna 2018 yksityistieavustuksien

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.02.2014/26.02.2014

TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.02.2014/26.02.2014 SIIKAISTEN KUNTA ASIALISTA/KOKOUSKUTSU 17.02.2014/26.02.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Keskiviikko 26.02.2014 klo 18.00 Paikka: Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Saate D/656/ (4) Lahden kaupungin avustus yksityisteille, tiekuntien vuoden 2016 tilinpäätöstietojen toimittaminen

Saate D/656/ (4) Lahden kaupungin avustus yksityisteille, tiekuntien vuoden 2016 tilinpäätöstietojen toimittaminen Saate D/656/2017 1 (4) 4.4.2017 Lahden kaupungin avustus yksityisteille, tiekuntien vuoden 2016 tilinpäätöstietojen toimittaminen Avustuksen hakeminen 2017 Hakuohjeita Vuoden 2016 kunnossapitomenoihin

Lisätiedot

1.1 Naantalin kaupunki (y-tunnus ), rasitetun kiinteistön Pakinainen omistajana, sekä

1.1 Naantalin kaupunki (y-tunnus ), rasitetun kiinteistön Pakinainen omistajana, sekä NAANTALIN KAUPUNKI SOPIMUS RASITETIESTÄ PAKINAINEN 10.4.2017 Luonnos 1 1 SOPIJAPUOLET 1.1 Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), rasitetun kiinteistön 529-528-1-183 Pakinainen omistajana, sekä 1.2 Juha

Lisätiedot

HOX! Ennen kokousta klo 15:00 kokoontuminen Pajulan työmaalle

HOX! Ennen kokousta klo 15:00 kokoontuminen Pajulan työmaalle SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Sivu 1 toimitettu 04.05.2018 Tekninen lautakunta Aika: 09.05.2018 kello 16.00 Paikka: Kunnantalo, kh:n huone HOX! Ennen kokousta klo 15:00 kokoontuminen Pajulan työmaalle

Lisätiedot

Yksityistieavustusten jakoperusteet 2018 Kunnossapito- ja perusparannusavustukset (maaseutulautakunta ) 2018 Maaseutupalvelut

Yksityistieavustusten jakoperusteet 2018 Kunnossapito- ja perusparannusavustukset (maaseutulautakunta ) 2018 Maaseutupalvelut Yksityistieavustusten jakoperusteet 2018 Kunnossapito- ja perusparannusavustukset (maaseutulautakunta 14.2.2018 13) 1 Yksityistieavustukset Kouvolan kaupunki jakoi avustuksia v. 2017, määräraha oli 500

Lisätiedot

KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET. Ohje tuen hakijalle

KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET. Ohje tuen hakijalle KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET Ohje tuen hakijalle TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE Kansalaisfoorumi tukee taloudellisesti tavoitteellisia ja toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

4. 22 Länsiosan rantayleiskaavan muutos koskien Hirvensalmen Ripatin kylän tilaa Rynkä 1:30

4. 22 Länsiosan rantayleiskaavan muutos koskien Hirvensalmen Ripatin kylän tilaa Rynkä 1:30 Tekninen lautakunta 29.8.2018 1 KOKOUSKUTSU Esityslista 3 / 2018 Kokousaika 29.8.2018 klo 17:00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIAT 1. 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. 20 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon harmonisointi

Yksityisteiden hoidon harmonisointi Kaupunkirakennelautakunta 46 16.03.2016 Kaupunginhallitus 172 11.04.2016 Kaupunginhallitus 189 25.04.2016 Kaupunginvaltuusto 46 16.05.2016 Yksityisteiden hoidon harmonisointi 122/10.03.01/2016 KARA 46

Lisätiedot

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 6.2.2012 Sisällys 1 UUDEN HISSIN RAKENTAMINEN 3 1.1 Avustuksen kohde,

Lisätiedot

1. 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47. 2. 44 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 47. 3. 45 Työjärjestyksen hyväksyminen 48

1. 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47. 2. 44 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 47. 3. 45 Työjärjestyksen hyväksyminen 48 Tekninen lautakunta 16.7.2015 46 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 6/2015 Kokousaika Torstaina 16.7.2015 klo 15.00 15.45 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille Alueelliset Yksityistiepäivät 2017 Sisältö Johdanto Mistä avustuksia haetaan? Mitä avustetaan? Muutoksia Parantamisavustuksen hakemus Maksatus Yksityistiesillat

Lisätiedot

1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT...

1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT... Sillan rakentaminen 1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT... 1 6 VALTIONAVUSTUS... 2 6.1 VALTIONAVUN EDELLYTYKSET...

Lisätiedot

Yksityistieilta 7.4.2008

Yksityistieilta 7.4.2008 Yksityistieilta 7.4.2008 Yksityistieilta 7.4.2008 * 18.10 Kokousmenettelystä ja muuta hallintoasiaa * 18.30 Tieyksiköinti ja käyttömaksut * 18.45 Mikä kummajainen on tieisännöitsijä * 18.50 Pankkipalveluja

Lisätiedot

Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito. Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi

Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito. Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi 6.2.2015 Minun metsäni _ minun tieni Junan tuomana länsi-lappiin v. 1999 koti ja loma-asunto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1840/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1840/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (1) 141 Asianro 1840/08.00.00/2015 Oikaisuvaatimus Korvaharju - Putkinotko yksityistie, hevosilla ajo kielletty -merkit Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Aika Torstai 13.9.2018 klo 16.00 Laatimispäivä 8.8.2018 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja

Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja kantatie 82:n risteysalueella. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa. Tekninen lautakunta 29 03.05.2016 Yksityistieavustukset 2016 103/02.05.01/2016 Teknltk 03.05.2016 29Outokummun hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii tielau ta kun ta na, jonka tehtävänä on

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Palvelutuotannon lautakunnan tiejaosto Aika 25.02.2016 klo 17:50-18:20 Paikka Yhdyskuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Viitanen

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät. Maankäyttö, liikenne ja ympäristö. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät. Maankäyttö, liikenne ja ympäristö. Nykytilan kartoitus Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Laki

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET

RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET Asiakas Insinööritoimisto Poutanen Oy Päivämäärä 2.3.2018 Laatijat Riku Jalkanen Eero Kauppinen Tarkastaja Markku J. Uusitalo Johdanto Päivämäärä

Lisätiedot

Ohjeita lomarakennuspaikkojen hakijoille. Hakuaika klo 16

Ohjeita lomarakennuspaikkojen hakijoille. Hakuaika klo 16 Ohjeita lomarakennuspaikkojen hakijoille Hakuaika 1.4.2016-13.5.2016 klo 16 OHJEITA TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVIEN LOMARAKENNUSPAIKKOJEN HAKIJOILLE HAKUAIKA JA HAKEMINEN Tarjousten perusteella myytävien

Lisätiedot

Yksityistien yksiköinti, yksiköinnin perusteet sekä käyttömaksut

Yksityistien yksiköinti, yksiköinnin perusteet sekä käyttömaksut Yksityistien yksiköinti, yksiköinnin perusteet sekä käyttömaksut Miksi osakkaiden tienkäyttö yksiköidään? Yksiköinti = arvioidaan osakkaiden tiestä saama hyöty Tienpitovelvollisuus on tieosakkaiden kesken

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1 Kokoustiedot Aika 22.01.2015 torstai klo 16.00-17.20 Paikka Rantakylätalo, Kunnanmäki 7, kokoushuone Naistinki Saapuvilla olleet jäsenet Siitari Keijo Ahonen

Lisätiedot

Digiroad - Kuntaylläpito. Ohje paperikartalla tapahtuvaan ylläpitoon

Digiroad - Kuntaylläpito. Ohje paperikartalla tapahtuvaan ylläpitoon Digiroad - Kuntaylläpito Ohje paperikartalla tapahtuvaan ylläpitoon DIGIROAD - KUNTAYLLÄPITO Ohje paperikartalla tapahtuvaan ylläpitoon DIGIROAD - YLLÄPITO Digiroad on aineistokokonaisuus, johon kerätään

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava

ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Alavieskaan ollaan tekemässä keskusta-alueen osayleiskaavaa. Alueen kaavoitustarve

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Aika Torstai 13.9.2018 klo 16.00. Laatimispäivä 11.9.2018 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (21) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

TIEKUNTA tutuksi ja toimivaksi

TIEKUNTA tutuksi ja toimivaksi TIEKUNTA tutuksi ja toimivaksi Moni suomalainen joutuu omalla kustannuksellaan pitämään yllä kotiin, mökille, metsä- tai peltopalstalle vievää yksityistietä. Yksityistien varrella maata omistavien niin

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013

Lisätiedot

Yksityisteiden hallinnosta (YTL 7. luku)

Yksityisteiden hallinnosta (YTL 7. luku) Yksityisteiden hallinnosta (YTL 7. luku) Tiekunnan päätösvalta Tieosakkaat päättävät tienpidosta ja tiekuntaa koskevista asioista tiekunnan kokouksessa (64 ) tieoikeuden tai tienkäyttöoikeuden myöntämisestä

Lisätiedot

Yksityistietoimitus. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos

Yksityistietoimitus. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos Yksityistietoimitus Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos 1 Yksityinen tie Yksityinen tie: Ei ole julkisin varoin ylläpidetty Sitä voivat

Lisätiedot