YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTEN HAKEMINEN VUONNA 2014 JA KUNNOSSA- PITOLUOKITUKSEN UUDISTAMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTEN HAKEMINEN VUONNA 2014 JA KUNNOSSA- PITOLUOKITUKSEN UUDISTAMINEN"

Transkriptio

1 1(8) YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTEN HAKEMINEN VUONNA 2014 JA KUNNOSSA- PITOLUOKITUKSEN UUDISTAMINEN Punkalaitumen kunnassa on tehty muutoksia niin yksityisteiden kunnossapito- kuin perusparannusavustusten myöntämisenkin perusteisiin. Lisäksi yksityisteiden kunnossapitoluokitus ollaan uudistamassa. Seuraavassa muutaman sivun mittaisessa kirjeessä on kerrottu avustusten hakemisesta vuonna 2014 sekä kunnossapito- ja perusparannusavustuksiin tehdyistä muutoksista. Kirjeessä on lisäksi kerrottu yksityisteiden kunnossapitoluokituksen uudistamisesta. Vaikka kirje on melko pitkä, olisi toivottavaa, että ainakin yksityisteiden vastuuhenkilöt perehtyisivät sen sisältöön. Uudistusten, erityisesti perusparannus ja luokitus, päällimmäisenä tarkoituksena on ylläpitää ja parantaa yksityisteiden liikennöitävyyttä ja täten edesauttaa asumisen- ja elinkeinoelämän säilymistä maaseudulla. Lisätietoja antaa ja kaikkiin yksityisteihin liittyviin kysymyksiin vastaa Punkalaitumen kunnan työpäällikkö Osmo Hongisto p tai s-posti Kirjeen sisällys YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTEN HAKEMINEN VUONNA 2014 JA LUOKITUKSEN UUDISTAMINEN YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSEN HAKEMINEN YKSITYISTEIDEN PERUSPARANNUSAVUSTUKSEN HAKEMINEN YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOLUOKITUKSEN JA AVUSTUKSEN MÄÄRITTÄMISEN UUDISTAMINEN Yleistä Tien avustettavan pituuden määrittely Kunnossapitoluokan määrittäminen Kunnossapitoavustuksen maksaminen Tiekunnan toimenpiteet Uuden luokituksen käyttöönotto ja muutokset... 8 Liitteet... 8

2 2(8) 1. YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSEN HAKEMINEN Yksityisteiden kunnossapitoavustukset vuodelle 2014 ovat haettavissa. Kunnossapitoavustus haetaan tämän kirjeen liitteenä 1 olevalla Yksityistien kunnossapitoavustus lomakkeella. Lomake on täytettävä mahdollisimman kattavasti, mutta ehdottomasti on täytettävä vaalean harmaalla merkityt kohdat. Lomakkeen lisäksi on toimitettava kopiot tilinpäätöksestä sekä tilin- tai toiminnantarkastajien lausunnosta. Yksityistien vuosikokouksen pöytäkirjan kopio on myös suositeltavaa toimittaa hakemuksen liitteenä. Järjestäytymättömän tien on puolestaan toimitettava tien kunnossapidosta aiheutuneet kuitit. Hakemus on jätettävä perjantaihin kello mennessä ja se toimitetaan joko Punkalaitumen kunnantalon neuvontapisteeseen tai postitse osoitteeseen Tekninen toimisto/ yksityistiet PUNKALAIDUN Allekirjoittamattomia tai myöhästyneitä hakemuksia ei oteta huomioon.

3 3(8) 2. YKSITYISTEIDEN PERUSPARANNUSAVUSTUKSEN HAKEMINEN Yksityisteiden perusparannusavustukset on tarkoitettu teille, joille on perustettu tiekunta. Avustusta myönnetään rumpujen ja siltojen uusimiseen ja korjaamiseen, tien kantavuuden parantamiseen, tulva- ja routavaurioiden korjaamiseen sekä liikenneturvallisuuden parantamiseen. Ensisijaisesti perusparannusavustusta on haettavissa vuonna 2015 toteutettavaksi suunnitelluille perusparannushankkeille. Jonkin verran määrärahoja on käytettävissä jo tänä vuonna 2014 toteutettavaksi suunnitelluille hankkeille. Vuoden 2014 perusparannusmäärärahojen jakamisesta parantamishankkeille päätetään tarveharkinnan perusteella. Punkalaitumen kunnassa on tehty aiempaan käytäntöön muutos siten, että tiekunnan on mahdollista hakea kunnan avustusta perusparannushankkeeseen, vaikka valtionavustusta hankkeeseen ei olisi myönnetty tai valtionavustusta ei olisi hankkeen kustannusten vähäisyyden vuoksi haettu. Syynä muutokseen on valtion yksityisteiden perusparannushankkeiden määrärahojen väheneminen aiemmista vuosista. Tarve yksityisteiden perusparannushankkeisiin sen sijaan ei ole vähentynyt. Ennemminkin päinvastoin, koska kuorma-autojen akselipainoja on korotettu. Erityisesti suuremmat akselipainot vaikuttavat siltojen peruskorjauksiin, mutta teiden kantavuus on yleisestikin koetuksella aiempaa raskaammilla kuormilla ajettaessa. Tiekunnan hakiessa valtion perusparannusavustusta, on kopio valtionavustushakemuksesta liitteineen toimitettava myös Punkalaitumen kunnalle. Jos tiekunta ei ole hakenut valtionavustusta hankkeeseen, haetaan kunnan avustusta vapaamuotoisella hakemuksella, josta on selvittävä vähintään seuraavat tiedot: asemapiirustus suunnitelma aikataulu yksilöity kustannusarvio tarvikkeineen ja töineen yhteyshenkilön tiedot Kunnalle osoitettu perusparannusavustushakemus toimitetaan osoitteeseen Tekninen toimisto/ yksityistiet PUNKALAIDUN Jos perusparannushanke aiotaan toteuttaa tänä vuonna eli 2014, on hakemus jätettävä viimeistään perjantaihin klo mennessä. Sen sijaan, jos hanke on suunniteltu toteutet-

4 4(8) tavaksi vuonna 2015, riittää, kun hakemus on jätetty viimeistään syyskuun loppuun eli tiistaihin klo mennessä. Perusparannushankkeille myönnetään avustusta määrärahojen puitteissa. Avustuksen osuuden määrittämisestä perusparannushankkeessa on kerrottu seuraavassa: Perusparannushankkeelle, joka on saanut valtion avustusta, voidaan myöntää perusparannusavustusta siten, että tiekunnan omavastuu hankkeesta on 20 %. Toisin sanoen, jos hankkeelle myönnetään valtion perusparannusavustusta 50 % kustannuksista, on kunnan osuus tällöin enintään 30 % ja tiekunnan omavastuu vähintään 20 %. Hankkeelle, jolle ei ole myönnetty valtion perusparannusavustusta, voidaan myöntää kunnan perusparannusavustus, joka on enintään 60 % toteutuneista kustannuksista.

5 5(8) 3. YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOLUOKITUKSEN JA AVUSTUKSEN MÄÄ- RITTÄMISEN UUDISTAMINEN 3.1 Yleistä Punkalaitumen kunnassa ei ole uudistettu yksityisteiden pisteytyksiä useampaan vuoteen. Viimeisin pisteytys on tehty vuonna Tämän vuoksi on perusteltua uusia pisteytys ja samalla päivittää teiden avustettavat pituudet vastaamaan nykytilannetta. Myös avustusperusteisiin on ajankohtaista tehdä tarkennusta. Kaikkien uusimisten ja päivitysten tärkeimpänä tehtävänä on turvata nykyinen liikennöinnin taso tai jopa parantaa sitä. Tähän tavoitteeseen pyritään kohdentamalla avustukset teiden todellisen käytön ja tarpeen mukaisesti. 3.2 Tien avustettavan pituuden määrittely Kunnossapitoavustus yksityisteille maksetaan sille pituudelle, jolta se toimii vakituisen asutuksen pääsytienä. Tielle, joka on järjestäytynyt ja sille on perustettu tiekunta, maksetaan kunnossapitoavustusta, mikäli sen vakituisen asutuksen pääsytienä toimiva pituus on yli 200 metriä. Järjestäytymättömälle tielle kunnossapitoavustusta maksetaan, mikäli sen vakituisen asutuksen pääsytienä toimiva pituus on yli 300 metriä. Tien avustettava pituus on tien alkupään ja viimeisen vakituisessa asuinkäytössä olevan kiinteistön tienpään välinen etäisyys tai, mikäli tiellä on yhdyskuntateknistä huoltoa palveleva kohde esimerkiksi vedenottamo, lasketaan avustettava pituus tälle kohteelle. Läpikulkutien pituus on tien koko pituus, mikäli sillä on merkittävää liikenteellistä vaikutusta kahden tien, yleisen tai yksityisen, välillä. Merkittäväksi liikenteeksi määritellään keskimääräinen vähintään 10 ajoneuvon pysähtymättä tapahtuva liikennöinti vuorokaudessa. Tämän lisäksi läpikulkuliikenteelle on oltava karttatarkastelun perusteella tieverkollinen peruste. Läpikulkutielle avustusta maksetaan tapauksesta riippuen joko koko tien pituudelta tai, jos tiellä ei ole todellista määritelmien mukaista läpikulkuliikennettä, pituudelle, jolta se toimii vakituisen asutuksen pääsytienä. 3.3 Kunnossapitoluokan määrittäminen Järjestäytyneet ts. tiekunnalliset yksityistiet jaetaan neljään luokkaan. Teiden luokitus tehdään Tiehallinnon vuonna 2009 Yksityisteiden valtionavustukset Avustusmenettelyn käsikirja julkaisussa esitetyn laskentakaavan mukaan. Laskentakaava on pitkälti samanlainen kuin se, jolla aiempikin pisteytys on tehty. Pieniä muutoksia on tehty, mutta ne enemminkin nostavat kuin laskevat yksityistien pisteitä. Yksityistien kunnossapitoluokka lasketaan seuraavan kaavan mukaisesti: P = A/3 + B/12 + C/150 + D/ E/15 + F/5 + G/7 + H*l/(5*L) + J*l/(50*L), jossa

6 6(8) P = kokonaispistemäärä A = vakituisesti asuttujen talouksien lukumäärä B = vapaa-ajan asuntojen lukumäärä C = tien vaikutusalueella oleva peltopinta-ala hehtaareina D = tien vaikutusalueella oleva metsäpinta-ala hehtaareina E = kevyt linjaliikenne ajoneuvoina viikossa (taksi) F = raskas linjaliikenne ajoneuvoina viikossa (linja-auto) G = läpikulkuliikenne ajoneuvoina vuorokaudessa H = raskas erityisliikenne ajoneuvoina viikossa (kuorma-autot ja traktorit) J = kevyt erityisliikenne ajoneuvoina viikossa (henkilö- ja pakettiautot) l = erityiskohteen etäisyys tien alkupäästä kilometreinä L = tien avustettava pituus kilometreinä Laskelmasta saatu pistemäärä pyöristetään lähimpään kokonaislukuun. Kunnossapitoluokka määräytyy saadun pistemäärän mukaan seuraavasti: Pistemäärä Kunnossapitoluokka 20 ja enemmän alle 4 4 Kaikki järjestäytymättömät tiet eli tiet, joille ei ole perustettu tiekuntaa kuuluvat luokkaan neljä riippumatta niiden liikenteen ja asutuksen määrästä. Esimerkki: Tiekunnallisen yksityistien pituus on 2,2 km. Yksityistien varrella on neljä vakituisessa asuinkäytössä olevaa taloutta, joista kauimmainen on 1,8 km:n päässä tien alkupäästä. Vapaa-ajan asuntoja tien varrella on kolme. Peltoa tien vaikutusalueella on 65 hehtaaria ja metsää 150 hehtaaria. Koulutaksi käy tiellä hakemassa ja tuomassa oppilaita kaksi kertaa päivässä. Muuta linjaliikennettä tiellä ei ole. Tiellä ei ole läpikulkuliikennettä. Tien varrella sijaitsee maitotila 1,1 km:n päässä tien alusta. Tilalla käy maitoauto päivittäin ja lisäksi tilalla on suoramyyntiä. Henkilö- ja pakettiautoliikennettä myymälälle on keskimäärin 10 ajoneuvoa päivässä. A = 4 (vakituisesti asuttujen talouksien lukumäärä) B = 3 (vapaa-ajan asuntojen lukumäärä) C = 65 ha (tien vaikutusalueella oleva peltopinta-ala hehtaareina) D = 150 ha (tien vaikutusalueella oleva metsäpinta-ala hehtaareina) E = 10 (kevyt linjaliikenne ajoneuvoina viikossa [taksi]) F = 0 (raskas linjaliikenne ajoneuvoina viikossa [linja-auto]) G = 0 (läpikulkuliikenne ajoneuvoina vuorokaudessa) H = 7 (raskas erityisliikenne ajoneuvoina viikossa [kuorma-autot ja traktorit]) J = 70 (kevyt erityisliikenne ajoneuvoina viikossa [henkilö- ja pakettiautot]) l = 1,1 km (erityiskohteen etäisyys tien alkupäästä kilometreinä) L = 1,8 km (tien avustettava pituus kilometreinä)

7 7(8) P = 4/3 + 3/ ha/ ha/ /15 + 0/5 + 0/7 + 7*1,1 km/(5*1,8 km) + 70*1,1 km/(50*1,8 km) = 4,545 5 Tien pisteet ovat lähimpään kokonaislukuun pyöristettynä 5. Näin ollen tien kunnossapitoluokka on Kunnossapitoavustuksen maksaminen Yksityistielle maksettava kunnossapitoavustus lasketaan tien avustettavan pituuden ja kunnossapitoluokan perusteella. Luokkien väliset kertoimet avustusta määrättäessä ovat seuraavat: luokka 1; kerroin 1,00 luokka 2; kerroin 0,80 luokka 3; kerroin 0,65 luokka 4; kerroin 0,50 Avustusta laskettaessa otetaan huomioon 20 prosentin omavastuuosuus kunnossapitokustannuksista. Esimerkki: Aiemmassa esimerkissä kuvatun yksityistien kunnossapitokustannukset vuodessa ovat Tien yksityistieavustus lasketaan kilometrikohtaisen avustuksen perusteella: avustettava pituus x avustus/kilometri = 1,8 km x 300 /km = 540 (laskelmassa esitetty kilometrikohtainen avustus on ainoastaan arvio ja se voi vaihdella vuosittain riippuen käytettävissä olevista määrärahoista) Jos edellä mainitun tien kunnossapitokustannukset olisivat 650, maksettaisiin sille kunnossapitoavustusta, ottaen huomioon omavastuuosuuden 20 %, seuraavasti: kunnossapitokulut x 80 % = 650 x 0,8 = 520. Jotta esimerkin mukaiselle yksityistielle maksettaisiin kilometrikohtainen maksimiavustus, olisi kunnossapitokustannusten oltava vähintään Tiekunnan toimenpiteet Kirjeen liitteenä 2 (Yksityistien pisteytyslomake) on lomake, johon merkittävien tietojen perusteella yksityistien uusi kunnossapitoluokka määritellään. Pyydämme täyttämään lomakkeen huolellisesti ja palauttamaan sen Punkalaitumen kunnantalolle neuvontapisteeseen tai postitse osoitteeseen:

8 8(8) / Yksityistiet PUNKALAIDUN. Pisteytyslomakkeet on palautettava viimeistään perjantaihin kello mennessä. Mikäli tiekunta ei palauta pisteytyslomaketta määräaikaan mennessä, tarkoittaa se, että vuoden 2014 kunnossapitoavustus maksetaan kunnossapitoluokan 4 perusteella riippumatta tien todellisesta kunnossapitoluokasta. Järjestäytymättömän yksityistien ei tarvitse palauttaa liitteen 2 mukaista Yksityistien pisteytyslomaketta, koska tällainen tie automaattisesti kuuluu kunnossapitoluokkaan Uuden luokituksen käyttöönotto ja muutokset Yksityisteiden uudet kunnossapitoluokat hyväksytään samassa yhteydessä kuin päätetään vuoden 2014 kunnossapitoavustusten jakamisesta. Vuoden 2014 kunnossapitoavustukset yksityisteille jaetaan siis uusien kunnossapitoluokkien mukaan. Jos yksityistien olosuhteissa tapahtuu tulevina vuosina huomattavia muutoksia, jotka vaikuttavat tien kunnossapitoluokkaan, on tiekunnan ilmoitettava muutoksista kunnalle. Yksityisteiden kunnossapitoluokat päätetään vuosittain samalla, kun päätetään kunnossapitoavustusten maksamisesta. Liitteet Liite 1 Yksityistien kunnossapitoavustushakemus 2014 Liite 2 Yksityistien pisteytyslomake 2014 Punkalaidun Tekninen lautakunta

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA Muhoksen kunta AVUSTUSSÄÄNTÖ Tekniset palvelut PL 39 91501 Muhos Hannu Leskelä, puh 044-4970313 14.1.2019 YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA Muhoksen kunnan yksityisteiden

Lisätiedot

KOKOUSAIKA Klo 17:00-

KOKOUSAIKA Klo 17:00- Esityslista Nro 1/2018 1 (11) KOKOUSAIKA 1.2.2018 Klo 17:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnantalo, Lautakuntien kokoushuone Rauno

Lisätiedot

57 Valtionavustukset yksityisteille/ Tuomioja-Sulkulahden yk

57 Valtionavustukset yksityisteille/ Tuomioja-Sulkulahden yk Mikkeli Kokouskutsu 1 (12) Aika 17.06.2015, klo 16:00 Paikka Rantakylätalo Kunnanmäki 7, kokoushuone Naistinki Käsiteltävät asiat 53 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 54 Pöytäkirjan tarkastus 55

Lisätiedot

Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012

Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012 Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012 Lyhyesti valtionavustuksesta Valtio avustaa tiekuntia yksityisteiden parantamishankkeita ja erityiskohteita Valtionavustukseen oikeutettuja

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 1 AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 2 1 YLEISTÄ ---------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON AVUSTUSPERUSTEET ----------------------------------------------------------------------------3

Lisätiedot

447/ /2014 Ytja IITIN KUNTA (5) Teknisen lautakunnan yksityistiejaosto

447/ /2014 Ytja IITIN KUNTA (5) Teknisen lautakunnan yksityistiejaosto 447/10.03.01.02/2014 Ytja 6.10.2015 5 1 IITIN KUNTA 19.10.2015 1 (5) Teknisen lautakunnan yksityistiejaosto YKSITYISTEIDEN KUNNANAVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET Yleistä Iitin kunta avustaa kunnassaan sijaitsevia

Lisätiedot

Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2017

Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2017 Maaseutulautakunta 13 24.02.2016 Maaseutulautakunta 8 30.01.2017 Maaseutulautakunta 23 11.04.2017 Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2017 88/10.03.01.05/2016 MAALTK 24.02.2016 13 Kaupunginhallitus päätti

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Maaseutulautakunta 4 04.02.2014. Yksityistieavustusten jakoperusteet 2014 2746/02.04.02/2013

Kouvolan kaupunki. Maaseutulautakunta 4 04.02.2014. Yksityistieavustusten jakoperusteet 2014 2746/02.04.02/2013 4 04.02.2014 Yksityistieavustusten jakoperusteet 2014 2746/02.04.02/2013 Mala 4 Kouvolan kaupungin talousarviossa vuodelle 2014 on varattu yksityisten teiden avustamiseen yhteensä 850.000 euron määräraha.

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Yhdyskuntatekniikan lautakunta Tiejaosto puhelin 09-29672302 huhtikuu 2008 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2008

KIRKKONUMMEN KUNTA Yhdyskuntatekniikan lautakunta Tiejaosto puhelin 09-29672302 huhtikuu 2008 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2008 Yhdyskuntatekniikan lautakunta Tiejaosto puhelin 09-29672302 huhtikuu 2008 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2008 Yksityisteiden kunnossapitoon, perusparannukseen sekä tievalaistuksen rakentamiseen tarkoitetut

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN KUNNANAPUJÄRJESTELMÄ 1.1.2006 LUKIEN

YKSITYISTEIDEN KUNNANAPUJÄRJESTELMÄ 1.1.2006 LUKIEN HAUKIPUTAAN KUNTA Rakennustoimi (11.8.2005) 2.5.2006 tark. YKSITYISTEIDEN KUNNANAPUJÄRJESTELMÄ 1.1.2006 LUKIEN Yksityistiet ovat tärkeä osa taajama-alueen ulkopuolisen asumisen ja elinkeinotoiminnan palveluverkostoa,

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTAMISEN PERIAATTEET

YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTAMISEN PERIAATTEET Kajaanin kaupunki 1(5) YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTAMISEN PERIAATTEET 1 YLEISTÄ Kajaanin kaupunki avustaa Kuntalain 2 :n nojalla Kajaanin kaupungin alueella olevien yksityisteiden osakkaita vuosittain erikseen

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Yksityisteiden kunnanavustusten jakoperusteet

Ympäristölautakunta Yksityisteiden kunnanavustusten jakoperusteet Valtuusto 31.03.2014 10 Kunnanhallitus 31.01.2014 23 Ympäristölautakunta 04.12.2013 39 VALTIMON KUNTA Ympäristölautakunta Yksityisteiden kunnanavustusten jakoperusteet Voimaantulo 1.1.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Huom! Tiejaoston päätöksen mukaisesti vuonna 2011 tiekunnille ei myönnetä tievalaistusavustuksia.

Huom! Tiejaoston päätöksen mukaisesti vuonna 2011 tiekunnille ei myönnetä tievalaistusavustuksia. KIRKKONUMMEN KUNTA Yhdyskuntatekniikan lautakunnan tiejaosto PL 20, 02401 KIRKKONUMMI Puh. 050 538 4957 TIEAVUSTUSHAKEMUS TIEKUNNAN NIMI: AVUSTUSTA HAETAAN VUODELLE 2011 Kunnossapitoon *Perusparannukseen

Lisätiedot

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS Vastaanottomerkinnät Hakemus saapunut Vastaanottaja YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS VUODELLE Tien osoitejärjestelmä nimi Tien pituus (m) Tien asuttupituus(m) Tietä koskevat tiedot Tien liikenne ja niiden osuudet

Lisätiedot

Vuoden 2015 hoitokuluista laskutettu yhteisöosakkaiden maksuosuus oli ,86, alv 0 %.

Vuoden 2015 hoitokuluista laskutettu yhteisöosakkaiden maksuosuus oli ,86, alv 0 %. Ympäristö- ja tekninen lautakunta 134 27.09.2016 Yksityisteiden avustaminen Sotkamon kunnassa 1.1.2017 lähtien YMPTEKLT 134 Suunnitteluinsinööri Sotkamon kunta on avustanut ja pitänyt kunnossapitosopimuksin

Lisätiedot

Rahana maksettava kunnossapitoavustus

Rahana maksettava kunnossapitoavustus Rahana maksettava kunnossapitoavustus Rahallista avustusta maksetaan kunakin vuonna avustuspäätösvuotta edeltävän vuoden kunnossapitomenoihin perustuen. Järjestäytyneillä yksityisteillä on mahdollisuus

Lisätiedot

Yksityistiekuntien hoito- ja peruskorjausavustukset

Yksityistiekuntien hoito- ja peruskorjausavustukset 1(7) 16.5.2018 PIR/553/5201/2017 Yksityistiekuntien hoito- ja peruskorjausavustukset Postiosoite Käyntiosoite Puhelin (03) 565 24000 www.pirkkala.fi Y-tunnus PL 1001 Saapastie 2 kirjaamo@pirkkala.fi 0152084-1

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 1 KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2017 1.2.2017 2 1 YLEISTÄ ------------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14 1 KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2015 5.2.2015 14 2 1 YLEISTÄ ------------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON

Lisätiedot

Yksityistielain edellytyksiä kunnan avustuksen myöntämiseksi tiekunnalle

Yksityistielain edellytyksiä kunnan avustuksen myöntämiseksi tiekunnalle Janakkalan kunta Maataloustoimisto Harvialantie 7B 14200 TURENKI Tiekunta: Asianhoitaja: Osoite: Postipaikka: Puh: Sähköposti: HAKEMUS VUODELLE 2019 Yksityistien kunnossapitoon/perusparannukseen Saapunut:

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN LUOKITUS 2014

YKSITYISTEIDEN LUOKITUS 2014 YKSITYISTEIDEN LUOKITUS 214 Tien nimi Luokka Tien koko Asutukseen pituus käytetty osuus Laurikkalantie 1 47 m 47 m Piiloperän yksityistie 1 288 m 288 m Piippo-Yritys 2 2 m 2 m Tytärniementie 2 625 m 5

Lisätiedot

Sisällys. Tiejaosto 2/2017

Sisällys. Tiejaosto 2/2017 REISJÄRVEN KUNTA Tiejaosto 2/2017 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Aika: keskiviikkona 27.9.2017 klo 14.00-14.55 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 3 Läsnä: Keijo Lakanen, puheenjohtaja Johannes Mattila, jäsen Minna

Lisätiedot

Kaupungin avustus yksityisteille muodostuu seuraavista avustusmuodoista:

Kaupungin avustus yksityisteille muodostuu seuraavista avustusmuodoista: Liite 1/Ykstj 8.12.2016 Yksityisteiden avustusperiaatteet / yksityisjaosto 8.12.2016 Teksti "Lohjan teknisen lautakunnan yksityistiejaosto" on voimassa 31.5.2017 saakka, 1.6.2017 alkaen teksti tältä osin

Lisätiedot

Huom! Kunnantalon palvelupiste on kokonaan suljettu

Huom! Kunnantalon palvelupiste on kokonaan suljettu Palvelutuotannon lautakunta Tiejaosto puhelin 050 538 4957 kesäkuu 2013 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2013 Yksityisteiden kunnossapitoon ja perusparannukseen tarkoitetut kunnan avustukset ovat haettavissa

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT alkaen

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT alkaen 1 (8) ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT 1.1.2019 alkaen 2 (8) Sisällys 1. Johdanto...3 2. Yksityistielain kokonaisuudistus...3 3. Tiekunnan perustaminen...3 4. Kaupungin kunossapitämät yksityistiet...4

Lisätiedot

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille Yksityistieavustusten painotukset 2013 ja 2014 Yksityistieseminaari Hämeenlinna 13.3.2012 Sisältö Johdanto Mistä avustuksia haetaan? Mitä avustetaan? Parantamisavustuksesta;

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät. Maankäyttö, liikenne ja ympäristö. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät. Maankäyttö, liikenne ja ympäristö. Nykytilan kartoitus Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Laki

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, Tiejaosto. Keskiviikkona 11.6.2014 klo 12.30 14.00

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, Tiejaosto. Keskiviikkona 11.6.2014 klo 12.30 14.00 KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, Tiejaosto KOKOUSAIKA Keskiviikkona 11.6.2014 klo 12.30 14.00 Konneveden kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen toimittaminen

Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen toimittaminen 1568/2016 1 (5) 3.5.2016 Vastaanottaja Lähiosoite Postino POSTITOIMIPAIKKA tai Postitoimipaikka Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin yksityistiekäytännöt

Rovaniemen kaupungin yksityistiekäytännöt Rovaniemen kaupungin yksityistiekäytännöt 20.3.2018 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. KAUPUNGIN KUNNOSSAPITÄMÄT YKSITYISTIET... 3 2.1. Kunnossapidon ehdot... 3 2.2. Kunnossapidon poikkeukset... 4

Lisätiedot

Yhteenveto. N:o Tien nimi Kp- Kp-kustannus Pituus av. pituus Tiekunnan kustannukset luokka /km km km /tiekunta /km

Yhteenveto. N:o Tien nimi Kp- Kp-kustannus Pituus av. pituus Tiekunnan kustannukset luokka /km km km /tiekunta /km Yhteenveto YKSITYISTIEAVUSTUKSET N:o Tien Kp- Kp-kustannus Pituus av. pituus kustannukset luokka /km km km /tiekunta /km 1. Koro-Pirttimäki 2 1673,75 5,9 5,9 862,59 1458,7 2. Siltasalmi 1 28,5 9,14 7,83

Lisätiedot

Tässä esitetyt yksityistiekäytännöt on hyväksytty teknisessä lautakunnassa

Tässä esitetyt yksityistiekäytännöt on hyväksytty teknisessä lautakunnassa Rovaniemen kaupungin yksityistiekäytännöt 1.10.2012 alkaen Tässä esitetyt yksityistiekäytännöt on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 1.11.2011 203 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. KAUPUNGIN KUNNOSSAPITÄMÄT

Lisätiedot

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2015

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2015 Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2015 Tiekunnan/tien nimi Tiekunnan/tien _ pankkitiedot pankki/konttori tilinumero (täytetään vain jos muuttunut) Tien sijainti Esitetään erillisellä karttaliitteellä,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Tiejaosto. Pöytäkirja 3 1 / 17. Aika klo 17:00-19:00. Apila, Aseman Ostari 2. kerros.

Kirkkonummen kunta Tiejaosto. Pöytäkirja 3 1 / 17. Aika klo 17:00-19:00. Apila, Aseman Ostari 2. kerros. Pöytäkirja 3 1 / 17 Aika 29.08.2019 klo 17:00-19:00 Paikka Apila, Aseman Ostari 2. kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 33 Pöytäkirjan tarkastus ja tarkastajien

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT 1 (9) ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT 2 (9) Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Yksityistielain kokonaisuudistus... 3 3. Tiekunnan perustaminen... 3 4. Kaupungin kunossapitämät yksityistiet... 4 4.1.

Lisätiedot

TEKLA 133 Valmistelija: työpäällikkö Tero Jelekäinen, puh. 050 384 5477

TEKLA 133 Valmistelija: työpäällikkö Tero Jelekäinen, puh. 050 384 5477 Tekninen lautakunta 133 18.09.2012 Kaupunginhallitus 545 01.10.2012 Kaupunginvaltuusto 91 29.10.2012 Yksityisteiden hoidon harmonisointi 918/10/03/01/2012 TEKLA 133 Valmistelija: työpäällikkö Tero Jelekäinen,

Lisätiedot

Lyhyesti valtionavustuksesta

Lyhyesti valtionavustuksesta Lyhyesti valtionavustuksesta Valtio avustaa tiekuntia yksityisteiden parantamishankkeissa ja erityiskohteissa Valtionavustukseen oikeutettuja teitä noin 53 000 km (v. 2010) Yksityistien tienpito on tieosakkaiden

Lisätiedot

Yksityistieavustusten jakoperusteet 2018 Kunnossapito- ja perusparannusavustukset (maaseutulautakunta ) 2018 Maaseutupalvelut

Yksityistieavustusten jakoperusteet 2018 Kunnossapito- ja perusparannusavustukset (maaseutulautakunta ) 2018 Maaseutupalvelut Yksityistieavustusten jakoperusteet 2018 Kunnossapito- ja perusparannusavustukset (maaseutulautakunta 14.2.2018 13) 1 Yksityistieavustukset Kouvolan kaupunki jakoi avustuksia v. 2017, määräraha oli 500

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 20.5.2010 klo 18.30 19.40 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2013

TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2013 TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2013 Aika: Torstai 14.2.2013 klo. 20.00-21.40 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Veijo Kaskimäki puheenjohtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja (poissa

Lisätiedot

Kaupungin avustus yksityisteille muodostuu seuraavista avustusmuodoista:

Kaupungin avustus yksityisteille muodostuu seuraavista avustusmuodoista: Yksityisteiden avustusperiaatteet / yksityisjaosto 8.12.2015 YLEISTÄ Liite 1/Ykstj 8.12.2015 Lohjan teknisen lautakunnan yksityistiejaosto jakaa määrittelemänsä edellytykset täyttäville yksityisteille

Lisätiedot

Lomakkeen pyydämme palauttamaan mennessä.

Lomakkeen pyydämme palauttamaan mennessä. 12.3.2009 YKSITYISTEIDEN TIEDONKERUU Rovaniemen kaupungissa siirrytään teknisen lautakunnan 22.04.2008 hyväksymän periaatteen mukaan yksityisteiden hoidon ja avustamisen osalta uuteen järjestelmään vuoden

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-.15 Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille. Yksityistieilta Kuusankoskitalo

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille. Yksityistieilta Kuusankoskitalo ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille Yksityistieilta 19.3.2018 Kuusankoskitalo Yksityisteiden valtionavustukset Valtionavustus yksityisten teiden parantamiseen Vuonna 2018 yksityistieavustuksien

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (14) Tiejaosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (14) Tiejaosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2018 1 (14) Aika 31.05.2018, klo 17:02-19:06 Paikka Huone 221 2. kerros Käsitellyt asiat 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 Pöytäkirjan tarkastaminen 33 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tiejaosto Luomanrannan tiekunnan ja Kehä III liittymän parantaminen

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tiejaosto Luomanrannan tiekunnan ja Kehä III liittymän parantaminen Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 (12) Aika 25.01.2018, klo 17:00-17:30 Paikka Kokoushuone Apila 2. kerros Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastaminen 10

Lisätiedot

Valtion avustukset yksityisteillä

Valtion avustukset yksityisteillä Valtion avustukset yksityisteillä HÄMEENLINNA 17.2.2010 Jarmo Ala-Akkala 1 Kuudesta nykyisestä aluehallinnon virastosta kaksi uutta Ympäristölupavirasto Työsuojelupiiri Ympäristökeskukset Lääninhallitukset

Lisätiedot

Iitin vanha kunnantalo, 2. krs:n kokoushuone, Rautatienkatu 22, Kausala

Iitin vanha kunnantalo, 2. krs:n kokoushuone, Rautatienkatu 22, Kausala Iitin kunta Pöytäkirja 1/2018 1 Teknisen lautakunnan yksityistiejaosto 18.05.2018 Aika 18.05.2018 klo 15:00-15:50 Paikka Iitin vanha kunnantalo, 2. krs:n kokoushuone, Rautatienkatu 22, Kausala Saapuvilla

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 15

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 15 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 15 TELA / Toimitusjaosto 17.10.2013 AIKA 17.10.2013 klo 17:00-18:00 PAIKKA Mäntsälän kunnantalo, kokoushuone 4 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille Alueelliset Yksityistiepäivät 2017 Sisältö Johdanto Mistä avustuksia haetaan? Mitä avustetaan? Muutoksia Parantamisavustuksen hakemus Maksatus Yksityistiesillat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2014 1 (5) 317 Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2014 HEL 2014-002567 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää yksityisteiden kunnossapitoavustusta 1 000 euroa / kilometri.

Lisätiedot

TIEAVUSTUSHAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGILLE V LIITE 2

TIEAVUSTUSHAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGILLE V LIITE 2 TIEAVUSTUSHAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGILLE V. 2011 LIITE 2 Tiekunnan/tien nimi Tien sijainti Esitetään erillisellä karttaliitteellä, jos tie ei ole edellisenä vuonna saanut kaupungin avustusta. Tiekunta

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2017 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2017 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2017 1 Palvelutuotannon lautakunnan tiejaosto Aika 17.05.2017 klo 16:20-18:50 Paikka Yhdyskuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Liuhta

Lisätiedot

Sisällysluettelo TE, :00, Esityslista 1

Sisällysluettelo TE, :00, Esityslista 1 Sisällysluettelo TE, 28.5.2019 17:00, Esityslista 1-1 Esityslistan kansilehti (kokouskutsu)... 1 1 Juolukkatien ja Marjatien jk/pp katurakentamisen urakoitsijan valinta... 2 2 Avustushakemus yksityistien

Lisätiedot

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa. Tekninen lautakunta 29 03.05.2016 Yksityistieavustukset 2016 103/02.05.01/2016 Teknltk 03.05.2016 29Outokummun hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii tielau ta kun ta na, jonka tehtävänä on

Lisätiedot

1. 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47. 2. 44 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 47. 3. 45 Työjärjestyksen hyväksyminen 48

1. 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47. 2. 44 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 47. 3. 45 Työjärjestyksen hyväksyminen 48 Tekninen lautakunta 16.7.2015 46 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 6/2015 Kokousaika Torstaina 16.7.2015 klo 15.00 15.45 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kokousaika kello 12:

Kokousaika kello 12: Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 1 Teknisen lautakunnan tiejaosto Kokousaika 26.05.2017 kello 12:00-13.00 Kokouspaikka Maaseututoimisto, Kapteeninväylä 5,70900 Toivala Asiat Otsikko Sivu 7 Tieavustukset

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Kunnantalo, kokoushuone. Husu Tuuliainen Tarja.

LEMIN KUNTA 1/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Kunnantalo, kokoushuone. Husu Tuuliainen Tarja. 1/2012 1 Maaseutulautakunta. Keskiviikko 13.6.2012 klo 18.00 19.33 Kunnantalo, kokoushuone Tapanainen Matti Pesu Oiva Haiko Heikki Husu Tuuliainen Tarja Lehtonen Ritva Lahtinen Annikki Pekki Reijo puheenjohtaja

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksityisen tien parantamisen valtionavustuksesta. Hankkeelle on tehty tarkastus

PÄÄTÖS Päätös yksityisen tien parantamisen valtionavustuksesta. Hankkeelle on tehty tarkastus VARELY/3169/2016 1(5) ^sidrnkaijpungin k^i-tprnkt Haukharjan yksityistie Harri Soisalo Haukharjantie 286 23500 Uusikaupunki ijj"'^ 'l/ 08 201? Hakemuksenne VARELY/3169/2016 26. 09. 2016 Päätös yksityisen

Lisätiedot

HOX! Ennen kokousta klo 15:00 kokoontuminen Pajulan työmaalle

HOX! Ennen kokousta klo 15:00 kokoontuminen Pajulan työmaalle SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Sivu 1 toimitettu 04.05.2018 Tekninen lautakunta Aika: 09.05.2018 kello 16.00 Paikka: Kunnantalo, kh:n huone HOX! Ennen kokousta klo 15:00 kokoontuminen Pajulan työmaalle

Lisätiedot

Nastolan kunta 1 (4) Tekniset palvelut Paikkatieto Dnro 1090/42.421/2015 Yksityistiejaosto 21.4.2015

Nastolan kunta 1 (4) Tekniset palvelut Paikkatieto Dnro 1090/42.421/2015 Yksityistiejaosto 21.4.2015 1 (4) Kunnan avustus yksityisteille Tiekuntien vuoden 2014 tilinpäätöstietojen toimittaminen Tiekunnan yhteystietojen toimittaminen Hakuohjeita Vuoden 2014 kunnossapitomenoihin avustusta hakevien tiekuntien

Lisätiedot

1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT...

1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT... Sillan rakentaminen 1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT... 1 6 VALTIONAVUSTUS... 2 6.1 VALTIONAVUN EDELLYTYKSET...

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Palvelutuotannon lautakunnan tiejaosto Aika 20.06.2016 klo 17:30-18:22 Paikka Yhdyskuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Liuhta

Lisätiedot

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille Yksityisteiden valtionavustukset 2019 Uusi yksityistielaki voimaan 1.1.2019, asetuksessa säädetään tarkemmin avustuksista Harkinnanvaraisia avustuksia yksityistien

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/ (11) Tiejaosto Vanha Kirkkotien yksityistien tiekunnan liikennemerkit

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/ (11) Tiejaosto Vanha Kirkkotien yksityistien tiekunnan liikennemerkit Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2018 1 (11) Aika 03.05.2018, klo 16:00-16:28 Paikka Kokoushuone Apila 2. kerros Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Tieoikeus. copyright Yt isännöinti Oy

Tieoikeus. copyright Yt isännöinti Oy Tieoikeus o Oikeus käyttää toisen kiinteistön aluetta pysyvästi kulkuyhteyttä varten o On annettava jos se on tärkeä kiinteistön tarkoituksenmukaista käyttämistä varten, o eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.02.2014/26.02.2014

TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.02.2014/26.02.2014 SIIKAISTEN KUNTA ASIALISTA/KOKOUSKUTSU 17.02.2014/26.02.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Keskiviikko 26.02.2014 klo 18.00 Paikka: Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Yksityisteiden kunnossapidon avustaminen / oikaisuvaatimus / lausunto valituksen johdosta

Yksityisteiden kunnossapidon avustaminen / oikaisuvaatimus / lausunto valituksen johdosta Tekninen lautakunta 13 25.02.2009 Tekninen lautakunta 18 26.03.2009 Tekninen lautakunta 43 28.05.2009 Yksityisteiden kunnossapidon avustaminen / oikaisuvaatimus / lausunto valituksen johdosta 443/10/15/2008

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1 Kokoustiedot Aika 22.01.2015 torstai klo 16.00-17.20 Paikka Rantakylätalo, Kunnanmäki 7, kokoushuone Naistinki Saapuvilla olleet jäsenet Siitari Keijo Ahonen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2011. Torstai 11.8.2011 kello 16.00-16.31. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Eeva-Liisa Puranen

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2011. Torstai 11.8.2011 kello 16.00-16.31. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Eeva-Liisa Puranen 13 14 15 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2011 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 22 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Torstai 11.8.2011 kello 16.00-16.31 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Yksityisteiden valtionavustukset

Yksityisteiden valtionavustukset Yksityisteiden valtionavustukset Yksityisteiden valtionavustukset Suunnittelu- ja toteuttamisvaiheen ohjaus TIEHALLINTO Helsinki 2004 Kansikuva Pohjan yksityistie Enon kunnassa: Kirsti Suniala ISBN 951-803-286-6

Lisätiedot

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA ERILLAISIA TEITÄ Yleiset tiet hoitaa ELY-keskus (Tiehallinto) Kaavatiet (kadut) hoitaa kunta Yksityistiet: Tiekunnan tiestön hoidosta vastaa tiekunta Kiinteistöjen omien

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 10 TEKLA / Toimitusjaosto 31.05.2017 Aika 31.05.2017 klo 16:30-21:00 Paikka Kunnantalo, Heikinkuja 4, I-kerros, kokoushuone 177. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 5 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnossapitoavustukset 2015

Kunnossapitoavustukset 2015 Teknisen lautakunnan yksityistiejaosto 10 16.06.2015 Kunnossapitoavustukset 2015 722/10.03.01/2014 YKSTJ 16.06.2015 10 Yksityistieavustuksiin on osoitettu vuoden 2015 talousarviossa 239.080 euroa. Määrärahasta

Lisätiedot

Mikkeli Kokouskutsu 1 (10) Maaseutu- ja tielautakunta Aika , klo 16:00. Rantakylätalo Kunnanmäki 7, kokoushuone Naistinki

Mikkeli Kokouskutsu 1 (10) Maaseutu- ja tielautakunta Aika , klo 16:00. Rantakylätalo Kunnanmäki 7, kokoushuone Naistinki Mikkeli Kokouskutsu 1 (10) Aika 15.07.2015, klo 16:00 Paikka Rantakylätalo Kunnanmäki 7, kokoushuone Naistinki Käsiteltävät asiat 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 67 Pöytäkirjan tarkastus 68

Lisätiedot

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2019

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2019 Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2019 Tiekunnan/tien nimi Tiekunnan/tien _ pankkitiedot pankki/konttori tilinumero (täytetään vain jos muuttunut) Tien sijainti Esitetään erillisellä karttaliitteellä,

Lisätiedot

Saate D/656/ (4) Lahden kaupungin avustus yksityisteille, tiekuntien vuoden 2016 tilinpäätöstietojen toimittaminen

Saate D/656/ (4) Lahden kaupungin avustus yksityisteille, tiekuntien vuoden 2016 tilinpäätöstietojen toimittaminen Saate D/656/2017 1 (4) 4.4.2017 Lahden kaupungin avustus yksityisteille, tiekuntien vuoden 2016 tilinpäätöstietojen toimittaminen Avustuksen hakeminen 2017 Hakuohjeita Vuoden 2016 kunnossapitomenoihin

Lisätiedot

4. 22 Länsiosan rantayleiskaavan muutos koskien Hirvensalmen Ripatin kylän tilaa Rynkä 1:30

4. 22 Länsiosan rantayleiskaavan muutos koskien Hirvensalmen Ripatin kylän tilaa Rynkä 1:30 Tekninen lautakunta 29.8.2018 1 KOKOUSKUTSU Esityslista 3 / 2018 Kokousaika 29.8.2018 klo 17:00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIAT 1. 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. 20 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 6.2.2012 Sisällys 1 UUDEN HISSIN RAKENTAMINEN 3 1.1 Avustuksen kohde,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/ (14) Tiejaosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/ (14) Tiejaosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2018 1 (14) Aika 29.03.2018, klo 16:04-16:27 Paikka Kokoushuone Kielo 2. kerros Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 TEKLA / Toimitusjaosto 09.06.2014 Aika 09.06.2014 klo 17:00-20:05 Paikka Kunnantalo, III-kerros, kokoushuone 4. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2018. Rakennuslautakunta Kosken Tl kunnanvirasto. Kalle Ahola Riikka Laine

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2018. Rakennuslautakunta Kosken Tl kunnanvirasto. Kalle Ahola Riikka Laine Rakennuslautakunta 28.8.2018 1 Kokousaika Tiistai 28.8.2018 kello 18:00- Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet: Pekka Kulmanen

Lisätiedot

Liikenneviraston ohjeita 11/2016. Yksityisteiden valtionavustukset

Liikenneviraston ohjeita 11/2016. Yksityisteiden valtionavustukset Liikenneviraston ohjeita 11/2016 Liikenneviraston ohjeita 11/2016 21 4 Avustettavat parantamishankkeet Tässä luvussa käydään läpi yksityistielain ja -asetuksen ja muun lainsäädännön säännökset parantamishankkeiden

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 TEKLA / Toimitusjaosto 01.06.2016 Aika 01.06.2016 klo 17:30-20:10 Paikka Kokoushuone 4. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Aika Torstai 13.9.2018 klo 16.00 Laatimispäivä 8.8.2018 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Yksityisteiden valtionavustukset. Avustusmenettelyn käsikirja

Yksityisteiden valtionavustukset. Avustusmenettelyn käsikirja Yksityisteiden valtionavustukset Avustusmenettelyn käsikirja Yksityisteiden valtionavustukset Avustusmenettelyn käsikirja Suunnittelu- ja toteuttamisvaiheen ohjaus Tiehallinto Helsinki 2009 Kansikuva:

Lisätiedot

Yksityistien yksiköinti, yksiköinnin perusteet sekä käyttömaksut

Yksityistien yksiköinti, yksiköinnin perusteet sekä käyttömaksut Yksityistien yksiköinti, yksiköinnin perusteet sekä käyttömaksut Miksi osakkaiden tienkäyttö yksiköidään? Yksiköinti = arvioidaan osakkaiden tiestä saama hyöty Tienpitovelvollisuus on tieosakkaiden kesken

Lisätiedot

TIEKUNTA tutuksi ja toimivaksi

TIEKUNTA tutuksi ja toimivaksi TIEKUNTA tutuksi ja toimivaksi Moni suomalainen joutuu omalla kustannuksellaan pitämään yllä kotiin, mökille, metsä- tai peltopalstalle vievää yksityistietä. Yksityistien varrella maata omistavien niin

Lisätiedot

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA ERILAISIA TEITÄ Yleiset tiet hoitaa ELY-keskus (Tiehallinto) http://www.ely-keskus.fi/fi/sivut/default.aspx Tienkäyttäjän linja puh: 0200-2100 Kaavatiet (kadut) hoitaa

Lisätiedot

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (11) Aika 23.03.2016, klo 16:30-16:46 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Laskujen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 16.10.2014 klo 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia KOKOUSKUTSU Laatimispäivä 10.10.2014 Nro 7/ 2014 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

1(5) Verkko-osasto Kaisa Kuukasjärvi, Eeva Ovaska EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YKSITYISTEISTÄ

1(5) Verkko-osasto Kaisa Kuukasjärvi, Eeva Ovaska EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YKSITYISTEISTÄ 1(5) Muistio Verkko-osasto Kaisa Kuukasjärvi, Eeva Ovaska 12.10.2018 LUONNOS EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YKSITYISTEISTÄ 1 Yksityistielainsäädäntö 1.1.2019 alkaen Tasavallan presidentti on 13.7.2018

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Aika Torstai 13.9.2018 klo 16.00. Laatimispäivä 11.9.2018 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

KOKOUSAIKA Klo 17:00-

KOKOUSAIKA Klo 17:00- Esityslista Nro 1/2019 1(15) KOKOUSAIKA 23.1.2019 Klo 17:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnantalo, Lautakuntien kokoushuone Rauno

Lisätiedot

1. 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..79. 2. 49 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen..79. 3. 50 Työjärjestyksen hyväksyminen..

1. 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..79. 2. 49 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen..79. 3. 50 Työjärjestyksen hyväksyminen.. Tekninen lautakunta 2.7.2014 78 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2014 Kokousaika 2.7.2014 klo 15.00-16.25 Paikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..79 2. 49 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2012. Aika: Torstai 7.6.2012 klo. 19.00-20.25. Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä: Markku Koskela puh.

TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2012. Aika: Torstai 7.6.2012 klo. 19.00-20.25. Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä: Markku Koskela puh. 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2012 Aika: Torstai 7.6.2012 klo. 19.00-20.25 Paikka: Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Marita Hietakoivisto

Lisätiedot

Yksityisteiden kunnossapito jälkeen / kunnossapidettävät yksityistiet, sopimus tienpitäjän kanssa ja kunnossapidon määrittely

Yksityisteiden kunnossapito jälkeen / kunnossapidettävät yksityistiet, sopimus tienpitäjän kanssa ja kunnossapidon määrittely Yksityisteiden kunnossapito 1.1.2019 jälkeen / kunnossapidettävät yksityistiet, sopimus tienpitäjän kanssa ja kunnossapidon määrittely 4799/10.03.03/2018 Tela 28.08.2018 186 Tekninen lautakunta käsittelee

Lisätiedot