Työkaluja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen: MOPO tutkimus- ja kehittämishanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työkaluja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen: MOPO tutkimus- ja kehittämishanke"

Transkriptio

1 Työkaluja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen: MOPO tutkimus- ja kehittämishanke Jaana Ukonaho, projektipäällikkö, ODL Liikuntaklinikka Saila Lähteenmäki, projektityöntekijä, Oulun kaupunki

2 Taustaa Uusi Oulu on koko Suomeen verrattuna lapsi ja nuorisorikasta seutua. Nuorisotyöttömyys on korkea. Masentuneisuus (yli 10 % oppilaista) ja ylipainoisuus (13-20 % oppilaista) on lisääntynyt eri kouluasteilla 2000-luvulla. Kutsunnoissa karsiutuneita on (Oulussa n %) eniten koko maahan verrattuna. Yleisimmät syyt ovat mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöt sekä ylipainoisuus. (Uuden Oulun hyvinvointikatsaus 2011) Joka päivä 6 alle 30 vuotiasta nuorta jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi, ja valtaosa heistä masennuksen vuoksi. (Kela) EVAn tuoreen raportin mukaan vuonna 2010 Suomessa oli yli syrjäytynyttä nuorta miestä. Kokonaisuudessaan vuotiaiden ryhmässä arviolta kuuluu syrjäytyneiden ytimeen eli heitä ei löydy mistään rekistereistä tai tilastoista.

3 Hankkeen tarkoitus Edistää pohjoissuomalaisten nuorten miesten hyvinvointia ja terveyttä Lisätä tietoa kutsuntaikäisten liikkumisesta, informaatiokäyttäytymisestä, kunnosta, terveydestä, ravitsemuksesta, elintavoista ja kulttuureista Tietoa näitä varten kerätään kutsunnoissa kyselyillä ja mittauksilla, haastatteluilla, työpajoissa ja testi-illoissa sekä interventioilla (pilotti 2011, 3kk RCT 2012, 6kk RCT 2013) Kehittää uusia menetelmiä ja toimijoiden yhteistyötä Kehittää uusi hyvinvointivalmennuspalvelu aktivoimaan nuoria miehiä, innostamaan heitä liikkumaan ja ehkäisemään syrjäytymistä Tuottaa tutkimusnäyttöä palvelun vaikuttavuudesta

4 Koulutus tutkimustietoa ja nuorten ääntä käytäntöön Koulutusta nuorten parissa työskenteleville (kunnan eri hallinnonalat, järjestösektorin toimijat) Vuonna 2012 koulutus- ja henkilötyöpäiviä 1021, tavoitettiin 634 henkilöä Tavoitteena Mopo-hankkeessa syntyvän tutkimustiedon siirtäminen välittömästi käytäntöön palvelujen kehittämiseksi Pysyvien toimintamallien ja prosessien kehittäminen sekä jalkauttaminen nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn Syntyvä materiaali, muu hyödynnettävyys: Nuorten terveysliikunnan edistämistä tukeva tietopankki Kehitetään tehokkaita liikuntaohjelmia, terveysviestinnän malleja ja ohjausmateriaalia nuorille miehille sekä koulutusmateriaalia terveydenhuollon ja liikunta-alan ammattilaisille Koulutuspaketit

5 Nuorten fyysinen aktiivisuus ja kunto Fyysinen aktiivisuus lievittää nuorten depressio- ja ahdistuneisuusoireita, ehkäisee lihavuutta, auttaa painonhallinnassa ja vaikuttaa voimakkaasti sydän ja verisuonitautiriskiin Erityisesti nuorten miesten fyysinen aktiivisuus on nopeasti vähentynyt ja edistänyt syrjäytymisriskiä vuotiaat istuvat keskimäärin yli 7 tuntia päivässä, mikä on uusimpien tutkimusten mukaan terveydelle haitallista. Eniten istuvat nuoret miehet. Nuorten miesten kestävyys- ja lihaskunto ovat merkittävästi heikentyneet viimeisen 30 vuoden aikana.

6 Nuorten liikuntapalveluiden ja mahdollisuuksien kehittäminen Action liikunnan kehittäminen Nuorten osallisuus liikuntapalveluiden suunnittelussa Taustatutkimus kehittämisen tukena Nuorten liikuntaneuvontamalli Liikunnan puheeksiottamisen työkalu Yhtenäinen liikuntaneuvonta Vaikuttavuus Moniammatillinen yhteistyö, verkosto edistämässä nuorten liikunnan edellytyksiä Liikuntatutormallin levittäminen

7 Taustaa palvelujen kehittämistarpeille - Nuorten palvelut hajallaan ja asiakkaan näkökulmasta vaikeasti tavoitettavia - Asiointivaikeudet palveluissa ja moniammatillisen työskentelyn haasteellisuus pirstaleisissa palveluissa - Sosiaalitoimen puutteelliset resurssit nuorten asiakkaiden palveluntarpeisiin. Vuonna 2011 oli yli 700 tulotonta nuorta toimeentulotukiasiakkaana, jotka olivat asioineet toimeentulotuessa vähintään 3kk yhtäjaksoisesti. - Byströmin nuorten palvelut 11/2011 Kuntaliitos edellyttää palveluiden uudelleen arviointia sekä eteenpäin kehittämistä. Kaikilla kunnan raja-alueilla asuvilla ei ole mahdollisuuksia asioida kuntakeskuksissa vaan tarvitaan myös verkkoperustaisia mahdollisuuksia asiointiin ja kohtaamiseen työntekijöiden kanssa

8 Nuorten syrjäytymisen ehkäisy, palveluprosessien kehittäminen Kutsuntatilaisuuksissa käytettävien seulontamenetelmien kehittäminen Nuorten palveluohjauksen kehittäminen Time Out! prosessimallinnus, kehittäminen ja palvelupolun testaus Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy Nuorten osallistaminen palveluiden kehittämiseen Moniammatillinen yhteistyö, verkosto edistämässä nuorten palveluohjausta Nuorten suosimien medioiden hyödyntäminen

9 Facebook palveluohjauksessa Kaveripyynnöt ja pyyntöjen hyväksyminen Tiedon jakaminen opiskeluun, työhön, terveyteen, palveluihin, vapaa-aikaan, tapahtumiin sekä muihin ajankohtaisiin asioihin ja ilmiöihin liittyen Henkilökohtainen ohjaus ja neuvonta, ajanvaraus vastaanotolle sekä tarvittaessa asiointiapu Vuorovaikutteisuus omat tilapäivitykset ja toisten käyttäjien päivitysten kommentointi

10 Nuorten antamaa palautetta palveluohjauksesta Tää on ihan mahtava juttu! Hain sitä työpaikkaa ja sain sen! KIITOS! Kerrankin jotain järkevää ja nuorille kätevää palvelua Hei muuten mä sain sen pajapaikan! Kiitos avusta! Jos et olisi neuvonut miten tehdä niin olisin nyt asunnoton... Lisää nuorten kokemuksia Facebookin kautta annettavasta palveluohjauksesta on tulossa vuoden 2013 aikana opinnäytetyötutkimuksena.

11 Palvelukonsepti nuorten aktivointiin ja syrjäytymisen ehkäisyyn Internetpohjainen palveluverkko Pelimäisiä ominaisuuksia sisältävä sosiaalinen verkosto Arkiaktiivisuuden ja muun aktiivisuuden lisääminen palkitsevaa verkostossa toimiessa Elämäntapamuutosvalmiuden mukaan räätälöityä terveysinformaatiota (informaatiotutkimus), liikuntaohjausta ja vertaistukea Monikanavainen nuorten palvelu (Oulun kaupungin, yritysten ja kolmannen sektorin nuorten palvelut yhdestä paikasta)

12 Asiakaslähtöisyys ja nuorten osallisuus Nuoret hankkeen suunnittelusta lähtien aktiivisesti mukana Kyselyt, haastattelut, videoinnit, interventiot, työpajat, testausillat, yhteistyökoulut, jatkuva palvelun testaus (kesätyöntekijät)

13 LISÄTIETOJA MOPO tutkimus- ja kehittämishankkeet: Liikuntaneuvontamalli: Liikuntatutor toiminnan levittäminen: Nuorten Action liikunnan kehittäminen osallisuuden keinoin: Kutsuntatilaisuuden seulontamenetelmien ja nuorten palveluohjausmallien kehittäminen: v

Nuorten palveluohjaus Facebookissa

Nuorten palveluohjaus Facebookissa Nuorten palveluohjaus Facebookissa Kokemuksia sosiaalisen median hyödyntämisestä nuorten palveluohjauksessa 1.5.11. 21.11.2013 Saila Lähteenmäki / MOPOTuning hanke 21.11.2013 https://www.facebook.com/nuortenpalveluohjaaja.sailalahteenmaki

Lisätiedot

MOPO-hankkeen tutkijat ja käytännön toimijat yhteistyössä nuorten miesten hyvinvointia edistämässä

MOPO-hankkeen tutkijat ja käytännön toimijat yhteistyössä nuorten miesten hyvinvointia edistämässä MOPO-hankkeen tutkijat ja käytännön toimijat yhteistyössä nuorten miesten hyvinvointia edistämässä Riitta Pyky, Oulun Diakonissalaitos, Liikuntaklinikka Tiina Pekkala, Oulun kaupungin liikuntapalvelut

Lisätiedot

MOPO-hankkeen työkalupakki nuorten aktivointiin

MOPO-hankkeen työkalupakki nuorten aktivointiin MOPO-hankkeen työkalupakki nuorten aktivointiin Riitta Pyky, tutkija/projektikoordinaattori Oulun Diakonissalaitos Liikuntalääketieteellinen Klinikka Nuoret miehet keskiössä - avaimia hyvinvoinnin lisäämiseen

Lisätiedot

HEP! Hyvinvointiliikuntaa elämän poluilla! hanke Jaana Ukonaho Projektipäällikkö ODL Liikuntaklinikka

HEP! Hyvinvointiliikuntaa elämän poluilla! hanke Jaana Ukonaho Projektipäällikkö ODL Liikuntaklinikka Tutkimus- ja kehittämishankkeet HEP! Hyvinvointiliikuntaa elämän poluilla! hanke 2014-2016 Jaana Ukonaho Projektipäällikkö ODL Liikuntaklinikka Oulun liikuntalääketieteellinen klinikka Uutta tietoa ja

Lisätiedot

Luonto liikuttamaan -hanke

Luonto liikuttamaan -hanke Luonto liikuttamaan -hanke Luontoliikunta osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä Itä-Suomessa Liikettä ja hyvinvointia Luonnosta, Oulu 19.3.2014 Kati Vähäsarja, projektipäällikkö, Metsähallitus Terveyttä

Lisätiedot

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Riikka Hirvasniemi, TtM, projektipäällikkö Anne Rajala, th, projektityöntekijä Kehittämistyön tausta KASTE- ohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2007-2017

Lisätiedot

LIIKUNTANEUVONTA OULUSSA

LIIKUNTANEUVONTA OULUSSA LIIKUNTANEUVONTA OULUSSA 24.8.2013 Kunnon laiva Tiina Pekkala, Liikuntakoordinaattori, Sivistys- ja kulttuuripalvelut - liikunnanohjauspalvelut LIIKUNTANEUVONNAN HISTORIA OULUSSA käynnistyi 1996 KKI- hankerahalla

Lisätiedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit

Lisätiedot

Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013. Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka

Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013. Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013 Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka Taustaa - MOPO hankkeen tavoitteena on edistää nuorten miesten hyvinvointia ja terveyttä

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO

Lisätiedot

tulottomien toimeentulotukiasiakkaiden

tulottomien toimeentulotukiasiakkaiden 1 Nuorten 18-25-vuotiaiden tulottomien toimeentulotukiasiakkaiden palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus 18.1.2011 Saila Lähteenmäki Ohjaajaj Sosiaalinen- ja taloudellinen tuki Asiakkuuden vireilletulo/ajanvaraus

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki Jäbät creaa huikeit idiksii NHG ja PALMU Hankkeen tavoite Ikäpalo- hankkeessa vastataan vanhuspalvelulain tavoitteisiin

Lisätiedot

Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä. Mikko Ikävalko Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä. Mikko Ikävalko Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä Mikko Ikävalko EteläKarjalan Liikunta ja Urheilu ry 15 64vuotiaiden suomalaisten fyysisen aktiivisuuden toteutuminen suhteessa suosituksiiin (%) Vain

Lisätiedot

Ukonaho Jaana [Valitse pvm.]

Ukonaho Jaana [Valitse pvm.] Ukonaho Jaana [Valitse pvm.] SISÄLLYS 1. Hanketiedot... 2 2. Projektin lähtökohta, kohderyhmä ja tavoitteet... 3 3. Projektin toteutus ja tulokset seurantajaksolla... 4 3.1 MOPO-tutkimus... 4 3.1.1 Tutkimusuutiset...

Lisätiedot

14.4. 2015 Mai-Brit Salo

14.4. 2015 Mai-Brit Salo 14.4. 2015 Mai-Brit Salo Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 18 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä Autamme urheiluseuroja

Lisätiedot

Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla

Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla liikunnanohjaaja, Miska Arminen lääkäri, Saana Eskelinen mielenterveyshoitaja,

Lisätiedot

LIIKUNNAN PALVELUKETJU OULUSSA

LIIKUNNAN PALVELUKETJU OULUSSA LIIKUNNAN PALVELUKETJU OULUSSA Tiina Pekkala, liikuntakoordinaattori 11.11.2015 Pohjois-Suomen AVI Muutosta liikkeellä! Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu LINJAUS 3. Liikunnan nostaminen keskeiseksi

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Lapin etsivän nuorisotyön ja työpajojen kehittämispäivät 21.11.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen ja koordinaattori Elisa Lipponen Valtakunnallinen

Lisätiedot

Kokemusta vaille valmiimpi

Kokemusta vaille valmiimpi Kokemusta vaille valmiimpi Jaana Ukonaho HEP! hanke / ODL Liikuntaklinikka Alueelliset etsivän nuorisotyönpäivät 9.-10.11.2016 HEP! Hyvinvointiliikuntaa elämän poluilla! -hanke Toteutuu Oulussa vuosina

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Liikuntaan aktivointi saumattoman palveluketjun keinoin. Tampere 26.5.2015 Sari Kivimäki, KKI-ohjelma

Liikuntaan aktivointi saumattoman palveluketjun keinoin. Tampere 26.5.2015 Sari Kivimäki, KKI-ohjelma Liikuntaan aktivointi saumattoman palveluketjun keinoin Tampere 26.5.2015 Sari Kivimäki, KKI-ohjelma Palveluketju liikkumaan ja kohta aktiivisempaa elämäntapaa Liikuntaneuvonta osaksi liikunnan palveluketjua

Lisätiedot

1.Hanketiedot... 3. 2. Projektin lähtökohta, kohderyhmä ja tavoitteet... 4. 3. Projektin toteutus ja tulokset seurantajaksolla...

1.Hanketiedot... 3. 2. Projektin lähtökohta, kohderyhmä ja tavoitteet... 4. 3. Projektin toteutus ja tulokset seurantajaksolla... SISÄLLYS 1.Hanketiedot... 3 2. Projektin lähtökohta, kohderyhmä ja tavoitteet... 4 3. Projektin toteutus ja tulokset seurantajaksolla... 5 3.1 MOPO-tutkimus... 5 3.1.1 Tutkimusuutiset... 5 Nuorten miesten

Lisätiedot

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA NUORET PALVELUJEN PARIIN PALVELUIDEN YHTEISTYÖLLÄ Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke SEMINAARI 8.11.2012 Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Lisätiedot

Jokaiselle ainakin yksi turvallinen aikuinen ja mielekästä harrastustoimintaa: Yli Hyvä Juttu -toimintamalli

Jokaiselle ainakin yksi turvallinen aikuinen ja mielekästä harrastustoimintaa: Yli Hyvä Juttu -toimintamalli Jokaiselle ainakin yksi turvallinen aikuinen ja mielekästä harrastustoimintaa: Yli Hyvä Juttu -toimintamalli II Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi 13.9.2012 Mitä on palokuntanuorisotoiminta?

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Valtiontalouden kehykset Hallitusohjelma Lainsäädäntöhankkeet Peruspalveluohjelma Paras- hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

Lisätiedot

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät, Lahti 25.9.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Sosiaalisen vahvistamisen

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset

Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset Moniammatillinen verkosto vuosina 2012-2016: tavoitteet, menetelmät ja tulokset Antti Mäntylä, apteekkari, FaT 26.1.2017 Keskustelutilaisuus: Moniammatillinen yhteistyö tulevissa sote-rakenteissa Helsinki

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus. Osallisuusteemaverkoston startti 7.9.2011, Turku Mikko Oranen

Lasten ja nuorten osallisuus. Osallisuusteemaverkoston startti 7.9.2011, Turku Mikko Oranen Lasten ja nuorten osallisuus Osallisuusteemaverkoston startti 7.9.2011, Turku Mikko Oranen Semmonen pikkunen huoli tutkimus lastensuojelun arviointikeskusteluista (1996) Lasten? Kaste / Turku 2011 Mitä

Lisätiedot

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma TOIMINTAKYKYÄ TYÖELÄMÄÄN - KKI-toimet ja työelämä - KKI-hankkeet TYÖELÄMÄ

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Liikuntaneuvonnalla on nyt näytön paikka

Liikuntaneuvonnalla on nyt näytön paikka Liikuntaneuvonnalla on nyt näytön paikka Jyrki Komulainen Ohjelmajohtaja, dosentti Kunnossa kaiken ikää (KKI) ohjelma Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES Maakunnallinen liikuntaneuvonta

Lisätiedot

Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä sähköisiä terveyspalveluja kansalaisten omahoidon tueksi Päivi Sihvo,

Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä sähköisiä terveyspalveluja kansalaisten omahoidon tueksi Päivi Sihvo, ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-30.12.2014 Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

PaKaste -hankkeen seurantaraportointi

PaKaste -hankkeen seurantaraportointi PaKaste -hankkeen seurantaraportointi 1. Raportoija: Anne-Maria Näkkäläjärvi, saamenkielinen kehittäjä-sosiaalityöntekijä 2. Sosiaalityön kehittämistiimi: saamenkielisen/saamelaiselta kulttuuripohjalta

Lisätiedot

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten

Lisätiedot

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti

Lisätiedot

Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro. Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012

Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro. Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012 Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012 Hannikaisenkadun sosiaaliasema Asiakaskäynnit vuonna 2011 sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 31.12.2009

Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 31.12.2009 Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 31.12.2009 Työelämän kehittämisohjelma Tykes projektikoordinaattori Irmeli Leino, Turun amk osastonhoitaja/suunnittelija Pekka Makkonen, VSSHP, psykiatrian tulosalue

Lisätiedot

Nuoret Pohjoisessa - nuorten miesten palveluskelpoisuuden edistäminen, syrjäytymisen ehkäisy ja viranomaisyhteistyön kehittäminen

Nuoret Pohjoisessa - nuorten miesten palveluskelpoisuuden edistäminen, syrjäytymisen ehkäisy ja viranomaisyhteistyön kehittäminen Nuoret Pohjoisessa - nuorten miesten palveluskelpoisuuden edistäminen, syrjäytymisen ehkäisy ja viranomaisyhteistyön kehittäminen Terveystieteiden laitos, Oulun yliopisto Puolustusvoimat Hankkeelle myönnetty

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

SOTERKO. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä

SOTERKO. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä Nuorten aikuisten terveys-, hyvinvointija työhön osallistumisen erojen kaventaminen -ohjelma (NUORA) NUORA Nuorten aikuisten ohjelmassa

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö Kehittämispäällikkö Merja Haapakorva-Kallio, p. 040 142 6919 Sähköposti: etunimi.sukunimi@lpshp.fi 3.6.2015 1 Alueellisen Hyte-työn painotukset

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Neuvoa-antava (palveluketju)

Neuvoa-antava (palveluketju) TAUSTAA Mallia yksityispuolelta Alusta lähtien yhteistyö eri toimijoiden kesken Suurin haaste asiakkaiden löytäminen Palvelu suunnattu erityisesti vähän liikkuville Yksilö- ja ryhmäohjausta saatavana Pyritään

Lisätiedot

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Palveluketju liikkumaan ja kohta aktiivisempaa elämäntapaa Liikuntaneuvonta osaksi

Lisätiedot

Liikkeellä voimaa vuosiin

Liikkeellä voimaa vuosiin Liikkeellä voimaa vuosiin Anu Niemi Yleislääketieteen erik.lääk. Kuntoutuksen erityispätevyys Ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö, PKSSK Heinävesi Ilomantsi Rääkkylä Juuka Lieksa Valtimo Nurmes yli

Lisätiedot

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin!

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Miksi olemme koonneet verkoston? Olemme yhteisellä tutkimusmatkalla

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Lihavuus laskuun seminaari 26.10.2012 Jukka Karvinen, Nuori Suomi ry www.nuorisuomi.fi Miksi liikuntaa? Liikkumaan oppiminen on

Lisätiedot

Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo

Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo Liikuntateknologian yksikkö, Vuokatti Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto Maisterikoulutus Liikuntateknologia

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysryhmä

Sosiaali- ja terveysryhmä Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-

Lisätiedot

TYÖHÖN PALUU PROJEKTIN ARVIOINNIN TULOKSIA

TYÖHÖN PALUU PROJEKTIN ARVIOINNIN TULOKSIA TYÖHÖN PALUU PROJEKTIN ARVIOINNIN TULOKSIA Jouni Puumalainen, Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Kuntoutuspäivät 12.-13.04. 2011, työryhmä 8 24.5.2011 1 Työhön paluu -projekti (RAY 2007-2011)

Lisätiedot

HANKE- TYÖNTEKIJÄT Psykologi

HANKE- TYÖNTEKIJÄT Psykologi PERHEPALVELUKESKUS LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄJÄNÄ Kettunen Tarja, TtT Jämsän seudun terveydenhuollon ky Hakulinen-Viitanen Tuovi, TtT Neuvolatyön kehittämis- ja tutkimuskeskus Jämsän seudun PERHEPALVELUKESKUS

Lisätiedot

LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013. Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013

LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013. Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013 LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013 Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013 Kehitetään ja toteutetaan terveysliikuntaryhmiä Mielenterveyskuntoutujille ja syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

Liikkuva koulu hanke. Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina koulupäivän liikunnallistamiseksi

Liikkuva koulu hanke. Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina koulupäivän liikunnallistamiseksi Liikkuva koulu hanke Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina 2010-2012 koulupäivän liikunnallistamiseksi Liikunnan ja liikkumattomuuden merkitykset laajasti esillä myös mediassa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Vaasa Kimmo Mäkelä

Vaasa Kimmo Mäkelä Vaasa 17.12.2009 Kimmo Mäkelä Välittäjä 2009 Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (31%) Vaasan sairaanhoitopiiri(26%) Tampereen kaupunki(13%) Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä(30%) Kustannusarvio

Lisätiedot

OSALLISUUTTA OHJAUKSEN KEINOIN - projekti. Kati Ojala Lahden ammattikorkeakoulu

OSALLISUUTTA OHJAUKSEN KEINOIN - projekti. Kati Ojala Lahden ammattikorkeakoulu OSALLISUUTTA OHJAUKSEN KEINOIN - projekti Kati Ojala Lahden ammattikorkeakoulu Miten ehkäisevää työtä kehitetään osana koulutusta? 4 Ammattikorkeakoulujen tehtävät harjoittaa työelämää ja aluekehitystä

Lisätiedot

SenioriKaste. Johtajat

SenioriKaste. Johtajat SenioriKaste Johtajat 2.11.2015 Hanketyöskentely Hanke tukee kuntien omaa kehittämistyötä Järjestämällä mm. kaikille yhteisiä työkokouksia (vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakaminen), seminaareja, koulutuksia

Lisätiedot

Terveyden edistämisen konkretiaa Lapissa

Terveyden edistämisen konkretiaa Lapissa Terveyden edistämisen konkretiaa Lapissa Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut Aloitusseminaari Yhdessä tehden Kaste kantaa 2.6.2009 Terveyden edistämisen suunnittelija Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! 13.3.2012. www.nuorisuomi.fi

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! 13.3.2012. www.nuorisuomi.fi Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! 13.3.2012 Verkoston tavoitteet Verkoston työn päämääränä on saada aikaan valtakunnallinen liikunta/hyvinvointiohjelman suunnitelma

Lisätiedot

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset

Lisätiedot

Nuoret luukulla Nuorisotutkimusseuran ja THL:n konsortiohanke. Nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamiset / NTS

Nuoret luukulla Nuorisotutkimusseuran ja THL:n konsortiohanke. Nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamiset / NTS Nuoret luukulla Nuorisotutkimusseuran ja THL:n konsortiohanke Nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamiset / NTS Tärkeimmät tulokset Työntekijät painottivat luottamuksellisen suhteen syntymistä asiakkaisiin,

Lisätiedot

Teaviisari.fi Pia Hakamäki, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö

Teaviisari.fi Pia Hakamäki, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö Teaviisari.fi 8.2.2017 Pia Hakamäki, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö Tiedon hyödyntäminen (Tiedosta toiminta-malli) 8.2.2017 Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä Kuntakohtaisen

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi

Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi 30.1.2017 Pirjo Nikula Verkostokoordinaattori Lapin liitto Yhteys kunta-, maakunta- ja sote-uudistukseen

Lisätiedot

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO Irja Korhonen Työterveys Aalto Anne Onkila Valmet työterveys Esa Leppänen JYTE Jari Ylinen KSSHP Visa Kervinen Terveystalo työterveys Laajavuori 16.6.2017

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

HOITOKÄYTÄNNÖT YHTENÄISIKSI Riikka Hirvasniemi TtM Projektipäällikkö Pisara Oulu osahanke Perusterveydenhuollon asiantuntemus

HOITOKÄYTÄNNÖT YHTENÄISIKSI Riikka Hirvasniemi TtM Projektipäällikkö Pisara Oulu osahanke Perusterveydenhuollon asiantuntemus HOITOKÄYTÄNNÖT YHTENÄISIKSI 29.4.2010 Riikka Hirvasniemi TtM Projektipäällikkö Pisara Oulu osahanke Perusterveydenhuollon asiantuntemus HANKEORGANISAATIO Tekes: Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä

Lisätiedot

TURKULAISET NUORET AIKUISET PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ

TURKULAISET NUORET AIKUISET PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ TURKULAISET NUORET AIKUISET PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ Syrjäytymisriskissä olevien nuorten asiakkuusprosessit ja niihin vaikuttaminen Minna Ylikännö & Jarkko Rasinkangas Turku 10.3.2016 LÄHTÖKOHTIA Politiikkatoimenpiteiden

Lisätiedot

Juuret ja Siivet Kainuussa

Juuret ja Siivet Kainuussa Juuret ja Siivet Kainuussa Maahanmuuttajat aktiiviseksi osaksi kainuulaista yhteiskuntaa 2008-2012 Kainuun Nuotta ry 19.-20.5.2011 Anneli Vatula Kansainvälistyvä Kainuu Kuva: Vuokko Moilanen 2010 Toimintaympäristö

Lisätiedot

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste Helsinki 21.-22.4.2015 Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset Semppi-piste - Liikuntaneuvonta Terveysliikunta Ikääntyminen ja tasapaino

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ennaltaehkäisyn edistämisen priorisointi - miksi se on niin vaikeaa? Jorma Mäkitalo, Osaamiskeskuksen johtaja Oma ammattihistoria lääket lis Oulun yliopisto 1986 työterveyshuollon erikoislääkäri

Lisätiedot

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa

Lisätiedot

Aktivaattorista uutta energiaa yritykseen. Jaana Ukonaho / Riitta Pyky ODL Liikuntaklinikka

Aktivaattorista uutta energiaa yritykseen. Jaana Ukonaho / Riitta Pyky ODL Liikuntaklinikka Aktivaattorista uutta energiaa yritykseen Jaana Ukonaho / Riitta Pyky ODL Liikuntaklinikka ODL Liikuntaklinikka Osa valtakunnallista asiantuntijaverkostoa Liikuntalääketieteen keskukset Helsinki Turku

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020:

Oulun palvelumalli 2020: Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset

Lisätiedot

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki Katariina Soanjärvi Projektipäällikkö, KT 2 OHJELMALLISIA LÄHTÖKOHTIA Osa toimia, joilla Suomi lunastaa Eurooppa 2020 strategian kansallisessa toimeenpanoohjelmassa

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

NUORET SANKARIT. NUORTEN KULTTUURIPAJA-HANKE 2012-2016 Markus Raivio Musiikkiterapeutti Hankejohtaja. 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.

NUORET SANKARIT. NUORTEN KULTTUURIPAJA-HANKE 2012-2016 Markus Raivio Musiikkiterapeutti Hankejohtaja. 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3. NUORET SANKARIT NUORTEN KULTTUURIPAJA-HANKE 2012-2016 Markus Raivio Musiikkiterapeutti Hankejohtaja 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.2014 KULTTUURIPAJAT JA TOIMINNALLINEN VERTAISTUKI DEFINITION

Lisätiedot