No Asuinpaikka Mitkä ovat mielestäsi Hakametsän alueen positiiviset ominaispiirteet -

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "No Asuinpaikka Mitkä ovat mielestäsi Hakametsän alueen positiiviset ominaispiirteet -"

Transkriptio

1 No Asuinpaikka Mitkä ovat mielestäsi Hakametsän alueen positiiviset ominaispiirteet - mikä erottaa sen muista alueista Tampereella? 1 Etelä-Tampere Suomalaisen jääkiekkoilun kehto ja sellaisena se olisi hienoa säilyttää. Alueella myös Suomen ensimmäinen yksityinen iso monitoimiareena jonka tarjoamia mahdollisuuksia jokaisen kaavamuutoksen tulisi parantaa. Millainen Hakametsä tai sen lähialue (Kissanmaa tai Uusikylä) on asuinalueena? Kuinka aluetta tulisi 2 Etelä-Tampere hakametsän halli. 3 Etelä-Tampere Hakametsän alueella on paljon nuoria, koska lähistöltä löytyy skeittiparkkia ja Mcdonaldsia. Suunnittelussa tulisi ottaa huomioon erityisesti nuoret. 4 Hakametsä Kansainvälisesti tunnettua alue. Vuodenympäri vihreä, liikunnallisesti aktiivi alue. Pientalovaltainen. 5 Hakametsä Jäähalli, hyvät liikenneyhteydet ympäri kaupunkia autolla/bussilla/polkupyörällä, päivittäistavarakauppoja 6 Hakametsä Jäähallin nimen takia tuttu muallakin Suomessa. Vähän asukkaista johtuvia häiriöitä. Ei ole rakennettu kolhoosimaiseksi Viheralueet on säilytetty hyvänkokoisina. Pääreittien liikennevirtaa parantaa selkeillä kapasiteetti muutoksilla (alikulkutie ilman valoja) ja välttää alueen muuttumista sekalaiseksi sillisalaatiksi. Lisää yhtenäisiä viherreittejä, välttää turhaa viheralueitten rakentamista. Kissanmaan alueella voisi rakentaa selkeästi korkeampia taloja päätien varteen. Rauhallinen alue. Hakametsä on suurimmalta osin pientaloaluetta, mikä rauhoittaa aluetta merkittävästi. Alueen liikennemäärät eivät ole suuret, eikä aleen asukkaitten liikenteestä ole meluhaittaa. Hervannan valtaväylän ja Sammon valtatien melu toki kuuluu joskus häiritsevästi. Hakametsä asuinalueena toimii nykyisellään hyvin. Huolenaiheena on Prisma-keskuksen tulevaisuuden liikennejärjestelyt/ yhteysvaraukset Sandelininpuiston ja Vuohenojan varren ulkoilureitin kautta. Siten saadaan sekä Hakametsän yhtenäinen viheralue ja liikenne pilattua.(kaava 8500) 1

2 8 Hakametsä Hyvät kulkuyhteydet joka puolelle: Hervannan valtaväylää, Kekkosentietä, Sammon valtatietä pääsee kätevästi Ylöjärvelle, Kangasalle ja moottoriteille ja niitä pitkin vaikka minne - on helppo mennä töihin mihin päin vaan. Joukkoliikenne toimii melko hyvin, tosin bussit kulkevat jo nyt jonossa kuin ratikka. Kevyen liikenteen väylät ovat hyvät. Alue on rauhallinen ja kuitenkin kävelymatka keskustaan. Vehreä, kylämäinen ja vielä kerran rauhallinen. Rauhallinen ja mukava! Alueella ei ole suurempia häiriötekijöitä (paitsi Hipposkylä, mutta ei se varsinaiseen Hakametsään kuulukaan). Pientaloalue on arvostettu ja vehreä. Kerrostaloja en alueelle kaipaa. Ratikka voisi kulkea lähempää, eli Prisman "tältä puolelta" ja hallin ohi. Useat nuoret pääsisivät itse harrastuspaikoille, eikä vanhempien tarvitsisi kuskata ja yksityisautoilla. Yleisö pääsisi kätevämmin halliin seuraamaan urheilu- ja muita tapahtumia. Jos Prismakeskuksen pihaan tulee tori, se olisi tosi kiva asia! Vapaa-ajan maalle voisi tehdä isomman skeittipuiston. Hakametsään valokuitukaapeli nettiyhteyksien parantamiseksi. Katuvalaistusta voisi paikoin parantaa. Bussilinjojen aikatauluja voisi yrittää porrastaa enemmän, nyt ne kulkevat ihan peräkanaa vartin välein. Varsinkin aamulla tuossa ajassa ehtii pysäkille tolkuton määrä väkeä ja taas jonon ensimmäinen bussi on sillipurkki. Itse osaan jo valita sen seuraavan :) Sama neljän aikaan takaisin. Koulu ja päikky puuttuvat alueelta! 9 Hakametsä Vihreää ja matalan rakentamisen tuomaa avaruutta. 10 Hakametsä Vierailevat liigajoukkueet muilta paikkakunnilta 11 Hakametsä On rauhallinen ja erittäin viihtyisä alue, kaikki kaupat on lähellä ja liikenne keskustaan on hyvä 13 Hakametsä Lähellä keskustan palveluja, mutta Hakametsässä on samalla pienen kaupungin ja yhteisöllisyyden tuntua, johtuen varmaan osittain paljosta pientalorakentamisesta. Tunnen, että Hakametsässä voi asua myös pidempään ja se sopii oivallisesti perheille. Lähellä kaikkia, mutta riittävän kaukana kaikesta. 14 Hakametsä Suhteellisen paljon viheralueita, hyvät bussiyhteydet, ruokakaupat lähellä, paljon eri asumismuotoja, paljon eri ikäryhmiä. Lähellä keskustan palveluja, mutta Hakametsässä on samalla pienen kaupungin ja yhteisöllisyyden tuntua, johtuen varmaan osittain paljosta pientalorakentamisesta. Tunnen, että Hakametsässä voi asua myös pidempään ja se sopii oivallisesti perheille. Kissanmaan (lähinnä Hippoksenkadun alue) kaupungin omistamat asunnot ja niiden alue pitäisi siistiä. Talot ja sinne sijoittuneet ihmiset huonontavat koko kaupunginosan kuvaa. Asuinalueena rauhallinen ja viihtyisä. Suurin miinus on huonot kevyen liikenteen väylät. Ihmiset pyöräilevät autotiellä, mikä kapeiden teiden vuoksi vaikeuttaa erityisesti bussien kulkua. 2

3 15 Hakametsä Hakametsästä on hyvät liikenneyhteydet kaikkialle. Liikuntapalveluja on melko hyvin saatavilla. Myös Prisman läheisyys on plussaa. Pientalovaltaisuus on myös hyvä piirre. Alueella on tiettyjä epäkohtia, kuten Mc Donaldsin parkkipaikalla kaahailevat autoilijat, jotka tulevat kaahailemaan alueelle huvin vuoksi. Alue on myös roskainen. Myös jäähallin parkkipaikkaa käytetään tähän samaan tarkoitukseen. Eli jonkin verran on melua näistä syistä. Mielestäni lumenkaatopaikka on aivan liian lähellä asutusta, joten siitä aiheutuu melua. Yleisesti kyseinen toiminta ei sovi näin lähelle asutusta. 16 Hakametsä Lähellä keskustaa, Prisma-keskuksen kehittyvät palvelut lähellä. Ihan hyvä alue periaatteessa. Viheralueita ja niiden siisteyttä voi kehittää. Lumenkaatopaikka on alueen kaikista kamalin kohta ja epämiellyttävin alue. Jäähallin ja sen viereisen metsän siisteydessä on huomattavasti parantamisen varaa: roskaa riittää vaikka muille jakaa. Elixian alueen liikennettä ei valvo kukaan ja autot kulkevat AINA kävelytietä pitkin, vaikka on vain huoltoajo sallittu. Jäähallille menevää alikulkutunnelia käytetään autoiluun, vaikka sekin on vain kävelytie. Eihän näitä kukaan valvo ja ihmettelen ettei ole jo ruumiita tuolla alueella tullut. Parasta tällä hetkellä on Prisman alueen tuleva kehitys ja sen alueen liikennejärjestelyt tulee vain laittaa paremmiksi. On todella tukkoista liikenne sillä alueella miltei jatkuvasti. Linjaauto liikennettä ei ainakaan pidä enempää muokata, vuoroja voisi lisätä jonkin verran. En ihan ole vakuuttunut linjan 37 nykyisestä reitistä, olikohan ihan järkevää sitä muuttaa. Huononsi linjoja ydinkeskustaan, vähensi tavallaan yhteyksiä. 17 Hakametsä Pientaloasumista lähellä keskustaa, hyvien liikenneyhteyksien päässä. Paremmat kevyen liikenteen yhteydet. 18 Hakametsä Liikenneyhteydet ovat hyvät eri suuntiin. Keskustan palvelut ovat käden ulottuvilla. On myös lähellä mm Kauppia ja Taysia. 19 Hakametsä Rauhallinen ympäristö, kuitenkin varsin lähellä keskustaa. Laajat ja monipuoliset palvelut kävelyetäisyydellä. 20 Hakametsä Hakametsä on lähellä kaikkea, mutta silti suhteellisen rauhallinen asuinalue. Jäähallin läheisyys antaa alueelle merkittävän ominaisleiman - hallilla aina tapahtuu. Huolehtia, että viher-/ulkoilualueita säilyy riittävästi. Kevyen liikenteen sujuvuuteen pitäisi satsata. Nyt ollaan täysin autoilun armoilla ja jalankulkijana saa usein odotella kadun ylityksissä olemattomia autoja punaisissa valoissa. Liikennevaloista pitäisi jalankulkijoilta poistaa napit ja pistää vihreää valoa myös jalankulkijoille riittävän usein ilman erillistä pyyntöä. Vilkkaimpiin paikkoihin esim Sammon valtatielle ja Hervannan valtaväylälle voisi rakentaa kadun ylityksiä/alituksia. Rauhallinen. Loistavat palvelut. Asuinalueena Hakametsä on enimmäkseen erittäin mukava. Mikäli alueen läpikulkuliikenne saataisiin ohjattua sallituille ajoväylille (nykyisellään Kovajankatua pitkin, joka aiheuttaa jatkuvia vaaratilanteita), niin se parantaisi asumismukavuutta huomattavalla tavalla. Jäähallin ympäristön hoitoa ja vartiointia olisi myös syytä parantaa. Varsinkin kesäisin nuoriso käyttää hallin parkkipaikkaa ja bussikatosta kokoontumisajoihin, jotka häiritsevät alueen asukkaita. Hallin pihan roska-astiat ovat myös jatkuvasti ylipursuavan täysiä - tyhjennysväliä voisi tarkistaa. 3

4 21 Hakametsä Rauhallisuus, kauppapalvelut ja hyvä maine. Mukavaa pientaloasutusta pääasiassa. Lopettaa uudisrakentaminen. Ns. Prisman risteyksen toimivuutta pitäisi parantaa (eritaso). 22 Hakametsä sopiva asuintiheys, mukavasti pieniä viheralueita, hieno puro rauhallinen asuinalue, josta on hyvät yhteydet keskustaan. Meluvallit Hervannan valtaväylälle. 23 Hakametsä Keskitetyt kaupan- ja liikuntapalvelut. Asuinalueena pääosin hyvä. Aarikkalankadun lumenkaatopaikka poistettava asutuksen keskelle täysin sopimattomana poistettava käytöstä välittömästi! 24 Hakametsä Lähellä keskustaa. Hyvät kulkuyhteydet. Päiväkoti tarvittaisiin myös Aarikkalan alueelle. 25 Hakametsä Rauhallinen ympäristö, Hyvät kulkuyhteydet 26 Hakametsä Haluan eritellä Hakametsän asuinalueen ja jäähallin alueen toisistaan. Hakametsän asuinalue, Sammonvaltatien ja lumenkaatopaikan välinen pieni alue on tasokas, hoidettu, rauhallinen ja paria tonttia lukuun ottamatta täyteen rakennettu. Meillä on turvallista ja tiestö on hyvässä kunnossa. Lapsille löytyy leikkipuistoja, joista Aarikkalanpuistoa juuri uusittiinkin. Upea kävelyreitti Sandelininpuistosta Jankaan. Siinä on todella päivittäin paljon liikennettä. Ihmiset viihtyvät yleensä alueella kauan ja jos muuttavatkin pois, osa on jo vuoden päästä tulossa takaisin. Meillä kulkee joukkoliikenne ihan nurkalta ja Prisman palvelut, samoin Sammonkadun, ovat lähellä. Keskustakin on lähellä. Uimahalli ja Sammon koulu lähellä (ala-aste sen sijaan KISSANMAALLA asti) Tämä pieni Hakametsän asuinalue saisi mennä ainakin pari vuosikymmentä tällaisenaan eteenpäin. Ei ole valittamista. Paitsi lumenkaatopaikka, josta kuulinkin kaupungin kaavoituksen ihmiseltä, että sitä ollaan siirtämässä pois. En usko kuitenkaan, kun vasta on ajettu puoli vuotta lisää maata meluvalleihin. Vai tekevätkö ne jo ramppia Prismakeskuksen laajentamiseen Hervannan valtaväylän ja lumenkaatopaikan väliin? Jäähallin puolelle taas jos lähdettäisiin rakentamaan, pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota siihen, ettei rakenneta liian tiiviisti. Ikävää jos alue jo uutena näyttäisi "slummilta" keskellä tätä avarasti rakennettua valtavaa aluetta, joka kattaa Kissanmaan, Hakametsän, Uudenkylän ja jatkuu Huikkaalle, Irjalaan jne. Pitäisi rakentaa väljemmin kuin esim. Ratinanranta. Pientä metsää Sammonvaltatien ja jäähallin välissä puolustaisin, se on ainoa metsikkö näillä main. Että edes osa siitä saisi säilyä metsänä. 27 Hakametsä Viihtyisä pientaloalue lähellä keskustaa. Rauhallista. 28 Hakametsä Sopivasti syrjässä ja samalla niin lähellä keskustaa. Nykyisellään lähes viihtyisä. Pidetään asuminen pientaloalueella samanlaisena eikä lähdetä tumppaamaan liian tiiviiseen rakennuksia. Lumenkaatopaikan ja erityisesti nykyisin varsin vilkkaan maa-ainesten varastointipaikan koneiden häiriöt (mm. meteli, kolina, katkut, liikenne)pois. Maa-aineksia käsitellään nyt pääasiassa iltaisin jopa puoleen yöhön ja viikonloppuisin, sunnuntaisinkin jo klo 7 alkaen. Dieselien katkut näkyvät ilman laadussa vilkkaimpana aikana (myös ilmastointikoneen sisällä...) 4

5 29 Hakametsä Rauhallinen, lähellä palveluja, hyvät liikenneyhteydet. 30 Hakametsä Alue on kohtuuhintainen verrattuna keskustan asuntoihin, kuitenkin vartin bussimatkan päässä keskustasta: helppo käydä asioilla päivisin ja iltaisin. Pyöräilymatka keskustaan on sopivan mittainen, kuten myös Tammelantorille. Kävellenkin jopa jalkavaivainen pystyy silloin tällöin matkasta suoriutumaan. Kauppa on niin lähellä (Prisma) jotta sinne ei tarvitse autolla mennä, jolloin kauppa-asiointikin on ihan mukavaa, kun ei tarvitse peltilehmän kanssa stressata. Urheiluliikekin on vieressä :-) jolloin sepelin rikkoman pyöränrenkaan saa nopeasti korjattua 31 Hakametsä Suurimmaksi osaksi matalaa rakentamista. Hallin välittömässä läheisyydessä. Lähellä keskustaa, mutta kuitenkin riittävän kaukana. Legendaarinen alue. Uuttakylää ja Kissanmaata mahdollista kehittää, rakentaa lisää, varsinkin kun uusi keskusareena rakennetaan. Itse Hakametsä jo täynnä. Kun saisi vain sen keski-ikäisten naisten ladun tänne lähimaastoon niin kaikki olisi oukkei. Kauppi on miehiä varten. Ei sinne edes halua mennä kun koko ajan on joku ohittelemassa. Nyt kun lumenkaatopaikalle tuli aukioloajat, erityistä häiriötä on aiheuttanut soran käsittelypaikka, jossa ollaan töissä aina lauantai- ja sunnuntaiaamuisin kun työssäkävijöillä olisi muuten mahdollisuus nukkua. Usein myös arki-iltaisin kun pitäisi päästä nukkumaan ajoissa, siellä metelöidään puolille öin. Tällä hetkellä meluvalleista ei ole mitään iloa. Aidastakin tehtiin niin matala ettei sillä taida paljoa virkaa olla. Hakametsä rauhallinen oma yksikkönsä rautatien ja kahden ison tien välissä. Kukaan ei eksy alueelle autolla, jos ei tarkoituksella tulossa sinne. Monen lenkkireitin läpikulkumatkalla. Koiria, lapsia, tavallisia perheitä, kaikki tuntevat toisensa ainakin kasvoilta. Kuin kylä. Puistot täytyy säilyttää, asuntoja ei enempää ja jos niin matalaa, max.2 kerrosta. 32 Hakametsä Mukavaa rivitaloasumista keskustan läheisyydessä 33 Hakametsä Hyvä sijainti Pitää alue pienasuntoalueena. Ei korkeaa kerrostalorakentamista. Maksimi korkeus neljä (4) kerrosta 34 Hakametsä Erinomainen sijainti lähellä keskustaa. Monimuotoinen ympäristö eri vuosikymmeniltä. Hyvät julkisen liikenteen yhteydet. Rauhallinen asuinympäristö. Kevyenliikenteen väyliä, erityisesti pyöräteitä, tulisi rakentaa lisää. Nykyiset ulkoilureitit purojen varsilla tulee ehdottomasti säilyttää, samoin myös kaikki nykyiset puistot ja metsiköt. Hakametsän vanhaa liikekeskusta voisi kehittää / rakentaa uutta tilalle. 35 Hakametsä Tämä alue on kaunis rauhallinen asuinalue jossa ihana metsä joka myös toimii melun vaimentimena kekkosentieltä tulevalta melulta, on puistoja joiden yleisilmettä voisi kuitenkin kohentaa. Hallien parkkipaikkoja ei saa supistaa, muuten ajavat pihoihin nurmikoille sekä muille luvattomille paikoille. 5

6 36 Hakametsä Rauhallinen asuinalue, hyvät yhteydet kaupunkiin, nopea lähteä liikkeelle myös poispäin kaupungista, urheilupaikat lähellä (uimahalli, kauppi, jäähalli, tampere-areena jne) Kaupan palvelut kätevästi saatavilla Prismasta Sammonkatua pitkin kaupunkiin saakka palveluita tarjolla. Perinteinen jäähalli, jonka kaikki Suomessa tuntevat Monipuolisesti ja miellyttävästi rakennettu alue, jolla ei läpiajoa eikä melua ylimääräistä 37 Hakametsä Lähellä keskustaa, mutta kuitenkin rauhallinen alue. Lähellä myös Kauppia. Hyvät kaupat lähellä. Arkena hyvät julkiset yhteydet keskustaan. 38 Hakametsä Monipuolinen rakennuskanta. Pientalovaltaisuus. Hyvät julkiset liikenneyhteydet. Omalla autollakin voi edelleen liikkua. Miellyttävä asuinalue, ainoastaan lumenkaatopaikka häiritsee suunnattomasti, luonnon läheisyys iso asia ja siksi lumenkaatopaikan aluetta pitää kehittää ja antaa sille mahdollisuus elpyä luonnonvaraisena hyvänä paikkana kasvillisuudelle ja eläimistölle. Aikoinaan aivan ihania vattupensaita ym alueella, joka nyt valjastettu siis likaiselle ja saastuneelle lumelle. Viikonlopun julkisia yhteyksiä tulisi kehittää. Muilta osin varsin hyvä asuinalue. Rauhallinen nykyisellään. Viheralueita tulisi lisätä. Lumenkaatopaikka pitäisi kunnostaa puistoksi. Hipposkylän alue pitäisi kokonaan uudistaa. 39 Hakametsä Puistoalue Hervannan valtatien ja Aarikkalankadun välissä. Tämä tulee ehdottomasti säilyttää eikä missään nimessä saa raiskata sitä rakentamalla siihen autotietä. 40 Hakametsä Rauhallinen pientalovaltainen ja turvallinen alue. Keskustan läheisyydessä. Julkinen liikenne toimii hyvin, ei tarvita muutoksia tähän. Pyörällä ja kävellen pääsee liikkumaan erinomaisesti. 41 Hakametsä Hakametsässä hyvä yhteishenki. Alue Tampereen paras. Keskusta kivenheitonpäässä, mutta kuitenkin oma rauha. Palvelut lähellä. Joukkoliikenne toimii. Kesäisin hyvät ulkoilualueet. Toivottavasti ei vähään aikaan tarvitse etsiä uutta kotia. Kissanmaan alue on hiukan epäsiisti ja joltain osin turvaton. Liikenteen meluhaittoja pitää vähentää, jos liikennemäärät kasvavat esim kauppakeskuksen uudistumisen yhteydessä. Suojaviheralueita Hervannan valtaväylän suuntaan pitäisi kehittää. Hakametsän alue tulee säilyttää pientaloalueena. Pieni lähikauppa esim. Hakametsän liikekeskuksessa (Jäähovin talo) voisi menestyä, se vähentäisi lähialueen autoilua Prismaan. Katso edellinen vastaus. Alueen ainoa miinus on lumenkaatopaikka. Toki nythän senkin tulevaisuutta on erittäin hyvä tilaisuus tarkastella. Kyseinen toiminto on tärkeä, mutta sijainti ei voi olla keskellä asutusta. Korvaava paikka on löydettävä. Samalla voi tarkastella myös lumenkaatopaikan läntistä aluetta, joka rajoittuu Hervannan valtaväylään. Se ei tällä hetkellä taida olla kaavan mukaisessa suojaviheraluekäytössä. Koko alue mahdollisimman pian puistoksi tms. 6

7 42 Hakametsä Hakametsä on viihtyisä asuinalue, josta on hyvät ja nopeat liikenneyhteydet Tampereen keskustaan sekä pääväylille. Hyvät päivittäistavarakauppapalvelut (Sammonkadun Prisma) sekä isot työpaikat (TAYS, TAMK ja Valtion virastotalo) ovat lähellä. Erinomaiset liikuntapalvelut ja -paikat ovat kohtuuetäisyydellä. Jäähalli pitää ehdottomasti säilyttää, koska se on alueen tunnettavuuden ykkösmaamerkki. Hakametsä on viihtyisä asuinalue. Alueen suurin riesa on Aarikkalan lumenkaatopaikka, joka on aivan liian lähellä asuinrakennuksia. Se tulee lakkauttaa alueen kehittämisen yhteydessä ja siirtää kauemmaksi asuinrakennuksista, esim. Sammon valtatien varteen, jossa on tyhjää peltoaluetta ja pienteollisuusrakennuksia. Aarikkalan lumenkaatopaikan voi muuttaa kaavassa takaisin puistoalueeksi tai vaikka T:reen kaupungin puisto-osaston taimien kasvatusalueeksi. Hakametsän alueen pienet puistot tulee säilyttää alueen henkireikinä. Kissanmaan koulun lähellä olevat huonokuntoiset vanhat vuokrapuutalot tulee purkaa ja rakentaa niiden tilalle viihtyisä kerrostaloalue. 43 Hakametsä Viihtyisä lähiö lähellä Tampereen keskustaa.. Mukavan viihtyisä rauhallinen alue. Lisää liikunta ja ulkoilumahdollisuuksia kiitos!! 44 Hakametsä Toimivat liikenneyhteydet ja lähellä olevat palvelut. Hyvä ilmapiiri. Sopivasti leikkipuistoja lapsille, tosin niitä voisi vielä lisää kehittää. 45 Hakametsä Rauhallisuus ja silti lähellä kaupungin keskustaa. Pääasiassa rivi- ja omakotitaloasutusta. 46 Hakametsä Sammon valtatien eteläpuolinen alue (Aarikkala) on erittäin rauhallista omakoti- ja rivitaloaluetta, vaikka on näinkin lähellä palveluja ja vilkkaiden liikenneyhteyksien päässä keskustasta. Asuinalueena erinomainen, useimmiten melko rauhallinen ja hyvät liikenneyhteydet. Lumenkaatopaikka ja McDonaldsin parkkipaikalta kuuluu toisinaan häiritsevää melua. Toisinaan myös Hervannan valtaväylän liikenteen äänet voivat olla häiritseviä. Asumisen kannalta alueen parantamiseen ei mielestäni liity uusien teiden rakentaminen. Tämä vain lisäisi liikenteen aiheuttamaa meluhaittaa ja hyvin mahdollisesti vähentäisi viheralueita, jotka tällä hetkellä toimivat myös vaimentavana "muurina" tämän hetken liikenteen meluille. Hakametsä on Tampereen ehdotonta parhaimmistoa. Yhtenä kehitettävänä olisi nopeusrajoitusten laskeminen ja hidasteiden rakentaminen. Esim. Riihipellonkadulla ajonopeus on valtaosalla olosuhteisiin nähden liian kova. Koulut puuttuvat alueelta kokonaan, eikä päiväkotejakaan ole. 7

8 47 Hakametsä Hakametsä on keskeisestä sijainnistaan huolimatta rauhallinen ja lapsiystävällinen alue. Läpikulkuliikennettä on onnistuneesti rajoitettu (esim. katkaisemalla Riihipellonkadun läpiajoliikenne puomilla). 48 Hakametsä Rauhallinen alue keskustan läheisyydessä. Ei läpikulkuliikennettä. Turvallinen lapsiperheille, viheralueita lasten leikkipaikoiksi. Arvostan asuinalueen rauhaa. Liikennemäärä Riihipellonkadulla ja Aarikkalankadulla tuntuu vuosien varrella lisääntyneen ikärakenteen muuttumisen myötä (alueelle muuttanut paljon nuoria ihmisiä sekä lapsiperheitä jotka käyttävät autoa päivittäin). Samalla myös ajonopeudet ovat valitettavasti kasvaneet niin, että useampi alueen perheellinen asukas kokee huolta lasten(sa) turvallisuuden takia. Voisiko Riihipellonkadulle ja Aarikkalankadulle saada hidasteet? Hidasteiden rakentaminen olisi pieni investointi niiden tuomaan turvaan suhteutettuna. Tuntuu huimalta ajatella, että muutamat ajattelemattomat ( ) autoilijat ajavat reilusti yli sallitun 40km/h nopeudella viiden metrin päässä etuovestamme. Alueen rauhallisuus pitää säilyttää rakentamatta lisää vilkkaita katuja. Lumenkaatopaikka tulisi poistaa alueelta melu-, liikenne-, pöly-,ja hajuhaittojen vuoksi. Prisman parkkihalliin kulkevan yhdystien rakentaminen valtaväylän itäpuolelle vaikuttaa hyvin negatiivisesti alueen viihtyvyyteen ja liikenneturvallisuuteen, erityisesti pienten lasten kohdalla, jotka kulkevat Aarikkalankatua pitkin kouluun Kissanmaalle. 49 Huikas ( ) lapset pelkää mennä Kissanmaan kouluun kun koulumatkalla ihmiset juopottelee ja huutelee ohikulkijoille välillä Valintatalo- Kissanmaan koulu. Hallin ympäristö on rujo kun on kuin lentokenttä, ympäristö on epäsiisti 50 Huikas Monipuoliset kaupat lähietäisyydellä. Kivat pienet puistot keskellä omakotitaloasutusta, joissa on kiva lenkkeillä. Vanhat rakennukset. Turvallinen paikka asua. Ainoa miinus kovassa käytössä olevat isot autotiet (Sammonkatu, Takahuhdintie, Kissanmaankatu). Takahuhdintiellä pyöräily on vaarallista, koska täytyy pyöräillä autotiellä. Kävelytie on liian kapea. 51 Huikas Hyvä tällaisenaan. 52 Huikas Suhteellisen harvaan rakennettu kuitenkin lyhyen matkan päässä keskustasta, joka sekin painottuu/leviää itään päin. Ulkoilualueena puistot ja reitit hyviä liikuntaa harrastaville. 53 Janka Monimuotoista asumista ja paljon puistoja. Hyvät julkisen liikenteen yhteydet. Tehdä vanhojen talojen saneerausten yhteydessä niistä eräänlaisia mallikohteita. Uusien rakentaminen vähäisempää. Kevyen liikenteen yhteyksiä pitää parantaa. 54 Janka Alueen historia vanhan Messukylän osana. Toivoisin, että alueella risteilevät pienet ojat säilyisivät näkyvillä. Osittainhan ne on jouduttu peittämään teiden ja rakennusten alle. Mm. Kalmonkatu on nimetty lähistöllä olleen lähteen mukaan. 8

9 55 Kaleva Jäähalli ( ) Vähän Nekalan henkeä, mutta Nekalalla on kuitenkin näistä kahdesta selkeästi parempi imago. Lisäasutus ja puistot voisivat kehittää aluetta parempaan suuntaan. 56 Kaleva aivan ihana alue lähellä kaupunkia, ei rakennettu liian täyteen, eikä toivottavasti myös rakenneta, paljon ihania puistoja, rauhallinen asuinalue (paitsi Hipposkylä). Paljon myös "liikuntapaikkoja" kun on puistoja paljon ja ulkoilumaastoja, Irjalanpelto myös aivan ihana alue, toivottavasti se pidetäänkin niin ettei siihen ikinä rakenneta mitään, kesällä kasvimaat ja ulkoilupaikka, talvella ihanat hiihtomaastot ja pulkkamäki :) Asumisen kannalta se on minusta hyvä näin, koska sitä ei ole rakennettu täyteen eikä ole mikään betonihelvetti kuten esimerkiksi Hervanta jonne ei tee edes mieli mennä, rauhallista ja talot ei rakennettu ihan liki. Hipposkylän saisi purkaa ja rakentaa tilalle pientaloja (pientalo pihapiirin). Toivottavasti ei ainakaan kerrostaloja enempää että maine säilyisi ja paikka muutenkin ihanan vehreänä ja puutalomaisena :) 57 Kaleva Ikä ja epärikkonaiset alueet. Kävelyn ja pyöräilyn reitit sekä joukkoliikenneyhteydet ydinalueille paremmiksi. Alueella mielettömän keskeinen sijainti, joka pienpiirteisen täydennysrakentamisen myötä tarjoaisi hyvää kaupunkimaista asumista joukkoliikenneyhteyksineen. 58 Kaleva Hyvät kävelyreitit ja niiden ympärillä olevat virhealueet, joiden tulee säilyä. On tarkoituksen mukaista säilyttää alueella viheralueita, koska Tampere on menettänyt jo likaa kauniita alueita tiivisrakentamisen kautta ja on sitä kautta muuttunut entistä enemmän rumemmaksi kaupungiksi kuin mitä se on koskaan ollut. 59 Kaleva Uudenkylän alueella on paljon vanhoja, pieniä, pienipiirteisiä, pittoreskejä puutaloja luvuilta. Toivottavasti niitä pyrittäisiin suojelemaan mahdollisimman paljon. Ne luovat ihmisenkokoista mittakaavaa. 60 Keskusta Voisi tiivistää runsaasti ja tuoda uusia palveluita 61 Keskusta ihan asiallinen, suhteellisen lähellä keskustaa ja pyörällä pääsee kulkemaan hyvin. 62 Keskusta Hyvät kulkuyhteydet. ( ) - 63 Keskusta Sopivan syrjässä kaikesta hälinästä, mutta ei kuitenkaan aivan metsässä. Hyvät liikkumismahdollisuudet alueelle. Sen verran mitä siel on pyöriny, ni hyvältä se on vaikuttanu. 64 Keskusta hyvä sijainti, rauhallista enemmän palveluita, liikuntamahdollisuuksia 65 Kissanmaa Hyvä sijainti, suht rauhallinen Hippoksen puutalojen (asukkaiden) siistiminen! 9

10 66 Kissanmaa Kokonaisuutena hyvä alue Jäähalli Hyvä asuinalue, jokaiselle jotakin 67 Kissanmaa mukavat ihmiset ja tyylikkäät talot tosi kiva. rakentamismääräyksiä vois vähän hellittää 68 Kissanmaa No ihana pieni vanha asuinalue. Ulkoilumahdollisuudet, Prisma, jäähalli, Areena ovat lähellä. Myös keskustaan pääsee nopeasti kävellen ja pyörällä. Autoa ei välttämättä tarvitse. 69 Kissanmaa Hieno asuinalue jossa pääosin oman aikansa pientaloja (poikkeuksena muutamat ympäristöön täysin sopimattomat uudistalot). Viheralueita löytyy, sekä varmastikin riittävä määrä lasten leikkipuistoja. No, ainakin Hipposkylän asukkaat tuovat hieman turvattomuutta ( ) Varsinaista harmia heistä ei ole. Lapset pelkäävät kulkea siinä ja itsekin on pimeällä varuillaan. Talothan ovat ulkomuodoltaan mukavat ja sopivat tähän asuinalueeseen. Pitäisin tätä aluetta kaikin puolin ennallaan... En lähtisi mitään suuremmin muuttamaan, ellei keksitä jotain sellaista, joka toisi kaupungille lisää rahaa... Hippoksenkadun talot, niiden ympärillä oleva levottomuus ( ) pitää lopettaa heti. Talot voisi siirtää koulun pihalta jonnekin ihan muualle. Autoliikenne, raskas liikenne mukaan lukien on täysin valvomatonta ja rajoittamatonta alueella. Ylinopeudet ovat hurjia ja lapset suojateillä täysin turvattomia. Hidastetöyssyt käyttöön ja esim. Sudenkadun läpikulkuliikenne olisi lopetettava kokonaan. Lopetetaan silmäätekeville ja heidän ystäville myönnettävät poikkeusluvat rakentamiseen. 70 Kissanmaa Kissanmaa ja Kaupin metsän läheisyys Kissanmaa on toistaiseksi hyvää aluetta, kunhan vuosia suunniteltu meluvalli vain joskus saataisiin Teiskontien ja Kissanmaan väliin. Hipposkylän slummista pitäisi päästä eroon. Kissanmaa säilyy hyvänä alueena, kun kaiken maailman kehittäjät vain pitävät siitä näppinsä erossa. 71 Kissanmaa Miellyttävä etenkin nuorille ja lapsiperheille. Erikokoisia asuntoja tarjolla. Lähellä keskustaa, mutta edullisemmalla hinnalla. Kevyen liikenteen palveluihin kaipaisin eniten parannuksia, polkupyöräily lisääntyisi varmasti olosuhteiden parannuttua. 72 Kissanmaa Kissanmaa on sopivan kokoinen, persoonallinen ja turvallinen asuinalue. Toivoisin, että palvelut säilyisivät vähintään samantasoisina (kauppa, pankkiautomaatti, julkinen liikenne). Myös Tapiolan puistoalueen haluaisin säilyvän. Kissanmaankadulle toivoisin pyörätietä ja leveämpiä jalkakäytäviä, koska siinä on paljon kevyttä liikennettä ja kadulla ajaminen ei ole turvallista. Jäähallin aluetta tulisi kehittää toimivammaksi. Tällä hetkellä se ei asukkaan näkökulmasta ole kovin miellyttävä, koska liikkumista parkkipaikalla ja valtaväylälle on rajoitettu koko ajan lisää ja tuntuu että sen ainoa tarkoitus on palvella jääkiekkoväen autojen säilytyspaikkana ja hankaloittaa alueen asukkaiden liikkumista. 10

11 73 Kissanmaa Viheraluetta on runsaasti, mikä tekee alueesta viihtyisän. Eikä rakennuskanta ole liian tiivistä. Kissanmaalla oli aiemmin hyvät omat palvelut esim. apteekki, pankki, useampi kauppa. Mielelläni näkisin tällaisia pieniä toimijoita uudestaan, enkä sitä, että kaikki palvelut keskitetään isoon hypermarkettiin, joka alkaa olla jo ostosten kantamisen kannalta kävelymatkan ulkopuolella. Alueen viheralueita ja katukuvaa tulisi kehittää, koska tällä hetkellä ne ovat huonokuntoisia tai jopa hoitamattomia, eivätkä missään tapauksessa vaikuta positiivisesti asumisviihtyvyyteen. Kissanmaankadun ja Takahuhdintien liikennejärjestelyihin olisi myös syytä kiinnittää huomiota. Katurakenteella tulisi pyrkiä siihen, että se pakottaisi noudattamaan nopeusrajoituksia, koska tällä hetkellä ei ainoastaan Kissanmaankadulla ja Takahuhdintiellä, vaan myös vielä pienemmillä kaduilla ajetaan selvästi lujempaa kuin sallittua 40 km/h. Ja ilmeisesti autojen kovista nopeuksista johtuen pyöräilijät ajavat runsaasti nykyisillä jalkakäytävillä aiheuttaen vaaraa taas jalankulkijoille. 74 Kissanmaa Todella hankala päästä autolla nyt kuin jäähallin kautta ajo estettiin. Teinit pyörittelee yhä mopoautoilla vanhaan malliin mutta työssäkäyvät joutuvat ajamaan lukuisten liikennevalojen kautta ja turhautumaan. Pitkä miinus.. 75 Kissanmaa - poikkeuksellinen omakotialue lähellä keskustaa: yhtenäinen rakennuskanta 50-luvulta puutarhoineen, puistoineen ja viherväylineen - alueen viheralueverkosto kuuluu monen kaupunginosan yhdistävään viheralueiden ja puistojen verkostoon - hyvät kevyen liiken 76 Kissanmaa Pientaloalue, miellyttävä omakotitaloympäristö, kaunis kaupunkiympäristö. - hyvä alue asua (Hipposkylää lukuun ottamatta) - ks. aiemmat kehittämisehdotukset - alueen tiivistämistä tulisi välttää, koska sen myötä alueen ominaispiirteet häviäisivät - viheralueverkostosta tulisi sen sijaan kehittää nykyistä monipuolisempia virkist Ympäristössä ei ole mitään vikaa, mutta asukkaissa on. Iltaisin ei uskalla liikkua, ja vaikka ns. vakioasujat eivät niin isoa häiriötä aiheuta, niin Hippoksenkadulla vierailevat tähdet levittävät häiriöt myös muihin kerrostaloihin ja busseihin vuorokaudenajasta riippumatta. 77 Kissanmaa muuten mukava mutta hipposkylä voitaisiin uusia tai ainakin asukkaiden valintaa parantaa. laki ja muut velvoitteet vaativat halpoja asuntoja vähävaraisille, mutta ei ole järkeä kerätä vaikeita tapauksia yhteen paikkaan, kolikon toinen puoli on ettei vaikeita ole muualla, mutta pitkäaikaistyöttömille pitäisi silti olla kohtuu hintaisia vuokra-asuntoja saatavilla myös uudemmissa taloissa 78 Kissanmaa hyvä rauhallinen hyvä 11

12 79 Kissanmaa kissanmaa -ruotula mukavia asuinalueita ja pitäisi säilyttää sellaisenakin, ja kissanmaa pientalo alueet suojeltava kuin myös koukkutie-kumputie alueineen; rakennushistoriallisesti edustaa tyypillistä alun rak ja alueelle ominainen alue. 80 Kissanmaa Hyvä etäisyys keskustaan, sairaalaan ja AMK:hon sekä yliopistoon, mutta suhteellisen edullinen hintataso. Hipposkadun puutalot voisi purkaa ja siirtää laitapuolen kulkijat muualle päiväkodin ja koulun vierestä. Lapset tuntevat olonsa turvattomaksi ja alueen viihtyisyys laskee näiden talojen takia. Tilalle uusia asuintaloja, kauppoja tai urheilupaikkoja. 81 Kissanmaa keskustan läheisyys hyvät bussiyhteydet mukava ei oo maahanmuuttajia. ratikka kulkeen kissanmaankatua. jäähallin pihan läpi ajo sallittava 82 Kissanmaa Avaruus, valoisuus ja väljyys Kissanmaa asuinalueena on aivan ainutlaatuinen. Kaupungin paras pientaloalue! 83 Kissanmaa Keskustan läheisyys ja hyvät palvelut. Kissanmaa on poikkeuksellisen hieno paikka asua. Maalta muuttaneena tuntuu edelleen siltä, että asuu maalla ja siltikin vain noin 3 km päässä suuren kaupungin keskustasta. Omakotialue on viehättävä ja rauhallinen. Palvelut lähellä ja erinomaiset julkiset kulkuyhteydet Teiskontieltä ja tarvittaessa Kissanmaankadulta/ Takahuhdintieltä. Puistoalueita on riittävästi ja niitä hoidetaan hyvin, hienoa, että metsäalue on säilytetty melusuojana, toivottavasti sitä kuitenkin välillä hoidettaisiin, ettei myrskyisinä päivinä kaadu puita. Talomme läheisyydessä oleva jalankulkutie olisi syytä liittää pyörätieverkostoon. Vaikka en itse pyöräilyyn sitä käytä, olen huomannut, että monasti siinä on konfliktin paikkoja, kun kävelijät ja pyöräilijät eivät mahdu samalle jalankulkuväylälle. ( ) Tämä nettikysely on hienosti järjestetty, kiitos. 84 Kissanmaa Lähellä keskustaa, hyvät yhteydet joka puolelle. Hyvät ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet, tenniksen sisä- ja ulkokentät! Alueella paljon vanhoja pienkerrostaloja, jotka henkivät vanhan Tampereen historiaa! Viihtyisä ja pääasiassa rauhallinen. Tärkeää Hipposkylän talojen kunnostaminen ja niiden vanhojen pihapiirien säilyttäminen. Lähikaupan ajantasaistaminen, kahviloita ja kesäkahviloita/kioskeja puistoihin ja /tai tenniskenttien yhteyteen! Maauimalakaan ei olisi pahitteeksi. 85 Kissanmaa pientaloasuminen, keskustan läheisyys, viheralueita lähes riittävästi ei lisää kerrostaloja eikä kaupungin vuokra-asuntoja, lämminhenkinen, mielenkiintoinen. Lapsia pitää huomioida paremmin ja ei saa lisätä rakentamista 86 Kissanmaa Karttapohjat eivät aukea minun koneelleni! Omakotialueet ovat hyviä asua. 87 Kissanmaa koti seutua 12

13 88 Kissanmaa Kissanmaan alueen ehyt ja huoliteltu 1950-luvun kokonaisuus ja Uudenkylänkadun alueen hieno, ehyt luvun kokonaisuus, joissa molemmissa on hienosti muotoiltu rakenne, eri osien välinen hierarkia ja paikka sekä maisema huomioitu jo 50-luvun ja luvun toteutuksissa. 89 Kissanmaa Kaikkea tarpeellista löytyy lähistöltä, tapahtumia riittää ja bussillakin pääsee. Tukea mahdollisimman hienovaraisesti, eläytyvästi ja ymmärtävästi paikan olevia hienoja lähtökohtia. Vanha Messukylän alue on sekava ja ajan tarpeista on rakennettu milloin mitäkin ja tehty mutkaa Sammonkatuun sekä liittymiä. Tontteja on rakennettu uusiksi ja tehokkaammin, kun rakennukset ovat tulleet elinkaarensa loppuun. Suojelu- /museokaavoituksen voi Kissanmaalla hyvin rajata Tapiolan puistosta lähtevään Teiskontielle ulottuvaan vihervyöhykkeeseen ja antaa ympäristöön sopeutuvalle tehokkaammalle tonttien uudelleen rakentamiselle mahdollisuus vanhan Messukylän alueella kuten jo monessa paikassa on tapahtunut ja tapahtuu. 90 Kissanmaa Puistot, lasten leikkialueet, viherkäytävät, palvelut kohtuuetäisyydellä Hipposkylän alueen kaava tulisi uusia. Mestaruussarjan ottelut pois jäähallista, jolloin parkkialueita voisi pienentää. 91 Kissanmaa Kävelymatka keskustaan. Kissanmaa/Uusikylä edustaa sotien jälkeistä optimismia kauneimmillaan. Kaupunkimaiset rintamamiestalot ovat viihtyisiä ja hyvin asuttavia erilaisissa elämäntilanteissa. Luonto on asettunut talojen kanssa yhdeksi kokonaisuudeksi. 92 Kissanmaa Alueella on mahdollista järjestää tilaisuuksia suurelle yleisömäärälle. Kissanmaa ja Uusikylä ovat asuinalueina valtatien 12 liikenteestä kärsiviä alueita. Valtatie synnyttää liikennemelua. Valtatie erottaa pahasti Kaupin luonnonpuiston asuinalueista. Tällainen kaupunkirakenne ei ole hyvä. Valtatie 12 tulisi siirtää kulkemaan Hervannan valtatietä pitkin kehätielle ja samalla muuttaa Teiskontie bulevardikaduksi, jossa nopeusrajoitus olisi korkeintaan 40 km/t. Hervannan valtaväylä olisi siis yksi kaupungin sisääntuloteistä niin keskustaan kuin Hervantaankin. Teiskontie bulevardina mahdollistaa paljon luonnonläheistä asuntorakentamista. 93 Kissanmaa Kissanmaa: Rauhallinen, viihtyisä, turvallinen. 94 Kissanmaa Keskeinen liikunta- ja kauppapaikka. Hieno asuinalue. Puistoja ei saisi ottaa uudisrakennuskäyttöön. 95 Kissanmaa Viihtyisä lähellä keskustaa oleva rauhallinen asuinalue. Joukkoliikenteen ylläpito alueelta keskustaan. 13

14 96 Kissanmaa Rauhallisuus ja turvallisuus. Turvallisuus lisääntyy entisestään, kun Rieväkadun jatke tulee ulottumaan Kissanmaankadulle saakka. Siksi jatke tulisi tehdä jo ensimmäisessä vaiheessa eikä vasta myöhemmin. 97 Kissanmaa Lähellä keskustaa rauhallinen omakotivaltainen ja omaleimainen asuinalue, joka on hakenut muotonsa vuosikymmenien aikana. Ei kestä kovaa kehittämistä. Ehkä parasta on olla kehittämättä, koska silloin ei ainakaan pilata mitään. Tämä koskee Kissanmaata ja Uuttakylää. 98 Kissanmaa Asutuksen kerroksellisuus ja asukkaiden monenlaisuus, on sekä lapsiperheitä, vanhuksia että elämän laitapuolen kulkijoita. Tässä on sopivasti rosoa, ei ole liian sliipattua. Henkilökohtaisesti koen tärkeimmäksi läheisyyden Kaupin-Niihaman alueille ja rakentamattomaan luontoon. Tämä on mukavaa ja rauhallista aluetta. 99 Kissanmaa Kissanmaa viehättävä pientaloalue, jotkut uudet alueelle muuttaneet ovat muuttaneet jopa talojen ulkonäköä, näinkö saa tehdä? 100 Kissanmaa Keskustasta itään ensimmäinen vihreä alue, jossa palvelut, liikenneyhteydet ja ulkoilualueet hyvin saavutettavissa. Miellyttävä alue asua. Karhunkadun alkupää Hippoksenkadun päästä Kissanmaankadulle on muuttunut syksystä 2013 hengenvaaralliseksi, kun uusi päiväkoti lisäsi hurjasti autoliikennettä aamuisin ja iltapäivisin. Jalan kulkevat pikkuiset koululaiset hengenvaarassa. Kadun varren omakotiasukkaiden rauha on mennyttä. Kadulla ei jalkakäytäviä. Läpiajo kiellettävä. Autoliikenne koululle Hippoksenkatua pitkin, joka on leveä ja jonka molemmin puolin on jalkakäytävät. Pysäköinti voisi olla sallittu vain toisella puolen katua. 101 Kissanmaa Väljästi rakennettu, paljon viheralueita. 102 Kissanmaa Jäähalli, jääkiekkokaupungin sydän. Lisäksi loistavat viheralueet! Viihtyisä, mukavan maltilisen kokoista rakennusta sisältävä asuinalue. Viheralueet lisäävät viihtyisyyttä. Maisemakuva ja tunnelma tuntuu olevan kuin pienestä kylästä, vaikka keskustan hulina on ihan liki. Liian isoilla kerrostaloilla tuota maisemakuvaa ei tulisi pilata, löytyy jo kylliksi kaupunginosia joissa on runsaasti isoja kerrostaloja. 14

15 103 Kissanmaa Puistomainen kaupunkikuva. Hipposkylä on ainutlaatuinen asuinalue. Asukkaat välittävät ja huolehtivat toisistaan. Naapurit tunnetaan ja ketään ei jätetä oman onnensa nojaan. Täällä vallitsee auttamisen, suvaitsevaisuuden ja solidaarisuuden kulttuuri asukkaiden kesken. On olennaisen tärkeää, että myös pienituloisilla ihmisillä on oikeus asua viihtyisästi. Asuinalueena viihtyisä, palvelut lähellä. Ei tarvitse välttämättä omaa autoa, sillä asioinnit hoituvat julkisilla kulkuvälineillä, polkupyörillä tai naapureiden kesken kimppakyydeillä. Liikunta ja ulkoilumahdollisuudet ovat hyvät. Hipposkylän asukkaita ei saa leimata "sosiaaliseksi haitaksi". Täällä asuu paljon kunnon väkeä ja suurin osa on pienituloisia eläkeläisiä. 104 Kissanmaa Alueen tehokas tiivistysrakentaminen olisi hyvä. 105 Kissanmaa luonto,jossa useat eri eläin kunnan edustajat elää, aika puhdas ilma ja ihanat maastot, muihin kun hipposkylää verrataan,on monimuotoinen kasvisto hakametsä on aika meluisa ja jalankulkijan kannalta vaarallinen, liikenne on ohjattu todella surkeasti ja jos suunnitelmat onnistuu, niin vielä surkeemmaksi tulee, rikkaille alue ehkä voi olla sopiva, tehdään alueesta heille liikenne puisto 106 Kissanmaa Koskien kissanmaata/karhunkatua.. Perinteiset rintamamiestalot luovat kissanmaalla poikkeuksellisen asuinympäristön ja tätä täydentävät viheralueet. Kissanmaasta huokuu ajattomuus ja sitä ei ole pilattu alueena turhalla pyrkimykselle "modernisoimiseen". Aluetta ei pitäisi kehittää ainakaan yksityisautoilun ehdoilla, sillä ne aiheuttavat tällä hetkellä isoimmat ongelmat alueelle. Karhunkadulla syntyy jatkuvasti vaaratilanteita, koska autoilijat eivät noudata nopeusrajoituksia ja ajavat törkeätä ylinopeutta. Usein nämä autoilijat eivät edes asu kissanmaalla. Karhunkadun puolivälissä oleva hidaste on vitsi, joka ei etenkään talvella hidasta ketään. Karhunkatuun tulisi kiinnittää huomiota, ennen kuin saadaan ensimmäinen lapsiuhri kaahareiden toimesta. Tapiolan puistossa käy paljon lapsia pelaamassa sekä leikkimässä ja autoilijat aiheuttavat jatkuvasti vaaratilanteita. Olen asunut kissanmaalla n. 20 vuotta ja tämä on todellinen ongelma, joka nousee jatkuvasti esiin asukasyhdistyksen Kissanmaa Kissanmaa on idyllinen omakotitaloalue lähellä keskustaa. Jos alueelle aiotaan rakentaa kerrostaloja, kannattaisi se tehdä kunnioittaen alueen idyllistä henkeä. Uudenkylän nykyaikaiset kerrostalot eivät oikein istu 50-luvulla rakennettujen omakotitalojen viereen. kokouksissa esille, tehkää asialle jotain! Jääkiekkopelien ja tapiolassa järjestettävien juhlien aikana autoilijat parkkeeraavat holtittomasti sekä karhunkadulle että tapiolan puistoon. Tämä vaikeuttaa alueen asukkaiden elämään, sillä pelien aikana karhunkadulla on todella haasteellista itse liikkua, koska autot ovat tukkineet kadun täysin. Ylinopeudet ja parkkeeraus ovat isoimmat ongelmat. Aluetta tulisi kehittää kestävältä pohjalta ja lisätä pyöräteitä merkittävästi alueelle. Samoin viheralueisiin tulisi panostaa lisää. Aluetta ei ainakaan tulisi kehittää yritysten ja yksityisautoilijoiden ehdoilla. Lähistöllä oleva prisman kauppa-alue/sammonkatu tarjoavat palveluita jo tarpeeksi. Hipposkylälle voi myös tehdä jotain. ( ) Kissanmaalaisena koen alueen erittäin viehättäväksi ympäristöltään (hyvät lenkkeilymahdollisuudet ja viheralueet) ja sijainniltaan. Ainoa miinus alueessa on Hippoksenkadun puukerrostalot ( ) eikä alueella uskalla kulkea pimeään aikaan 15

16 108 Kissanmaa Kissanmaa ja Hakametsä sekä osa Uusikylään ovat pientaloaluetta, joka on harmoninen ja kaunis. Hyvät kevyenliikenteenväylät ja bussiyhteydet. Liikunta- ja harrastus mahdollisuudet ovat hyvät sekä jokapäiväiseen elämään liittyvät palvelut ovat lähellä. 109 Länsi-Tampere Omaleimaisuus. Historia, myös 1900-luvulla ja 1970-luvulta eteenpäin. Omakotitalot, luhtitalot ja rivitalot. Tietyt rakennukset. Voi olla monien ihmisten kotitaloja. Puutarhat ja vihreys, toisaalta kaupunkimaisuus ja kulkuyhteydet. Maisemaa on ilo katsoa Takahuhdintiellä mm. Ja omakotitaloalueilla. Kissanmaankatu, Sudenkatu jne. 110 Länsi-Tampere Ei mitään erikoista, perinteistä omakotiasumia aluetta jota tukee vun kerrostalot Alue on pääosin rauhallinen ja monin paikoin jopa kaunis. Kissanmaan korkeat kerrostalon on rakennettu mukavaan muodostelmaan. Suurta kehitettävää ei ole. Missään nimessä aluetta ei tule mitenkään merkittävästi tiivistää. Jäähallin alueen liikuntapaikkaisuutta kannattaa kehittää entisestään ja luoda siitä viihtyisä ja toimiva kokonaisuus. Suurta ongelmaan Jäähallin alueessakaan ei ole. Parkkihalli olisi järkevä ratkaisu ja sitä voisi hyödyntää mm. Särkänniemen ja messujenkin sesonkiaikoina. Nykyistä parkkialuetta voisi osittain käyttää erilaisiin harrastustarkoituksiin. Kulkuyhteys veden äärelle, se on aika järvetön alue. Kesäisin voi olla kuuma ja kuiva. Joitakin palveluita ja kauppaa. Terveyspalveluita, ja erittäin iäkkäiden palveluita kotiin. Miksei vammautuneillekin. Esteetöntä kulkua rollaattoreilla. Talvikunnossapitoa, sillä lyövät pään tai lonkan liukastuessa. Se on suurin riski. Ja turvallinen tienylitys moneen paikkaan, voisi uusia niitä. Ylläpitää nykyinen palvelutaso 111 Muu Itä- Tampere 112 Muu Itä- Tampere 113 Muu Itä- Tampere 114 Muu Itä- Tampere Jäähalli. Hyvät liikenneyhteydet ja läheisyys keskustaan. Jäähallin alueen skeittiparkki on Itä-Tampereen ainoa. Aina ollut. Hakametsä ei ole liian keskustassa, eikä liian kaukana sieltä. Kaikki palvelut ovat silti lähellä. Tuoda ruokakaupat lähemmäksi asutusta. Kehityskelpoinen Laadukkaalla täydennysrakentamisella alueeseen voidaan saada uutta draivia. Ollaan niin lähellä keskustaa ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä, että alueesta voidaan tehdä hyvin tiivis ja kaupunkimainen. Varmasti hyvää aluetta asustella. Enemmän vuokra-asuntoja ja vuokrien hintaa alemmaksi..? 115 Muu Suomi Erittäin viihtyisää perheasumista varsin lähellä keskustaa, rauhallista seutua. Hyvä maine. Kissanmaalla huonompi maine kuin Hakametsällä, johtunee vuokra-asunnoista. Vanhaa puukissanmaata voisi uudistaa. 116 Ruotula Jäähalli! Koirapuisto Hyvät ja kattavat ulkoilureitit/ kevyen liikenteen soratiet 16

17 117 Ruotula Suhteellisen laakeeta ja avaraa. Lähellä kaupunkia. Itse päädyin alueen läheisyyteen siksi, että haluan asua lähellä kaupungin keskustaa. Samalla rahalla olisimme saaneet uudenkin omakotitalon kauempaa keskustasta, mutta ostimme mieluummin sijaintia. Tämä on hyvä näin, hieman harmittaa, kun bussipalvelut ovat heikonlaiset entisen kuudentoista kääntöpaikan tietymillä. Luopuisin heti autosta, jos bussilinja palaisi. 118 Ruotula Mukavan väljää aluetta kävelymatkan päässä keskustasta. 119 Ruotula Kaupunkimetsäalueet ja puistot, jotka on säilytetty ennallaan pitkään! Rauhalliset, väljät pientaloalueet. Hyvä alue asua. Ei lisärakentamista metsäympäristön kustannuksella! Kulkuyhteyksiä keskustaan muulla kuin henkilöautolla saisi parantaa. 120 Takahuhti Tampereen itäinen keskusta-alue rajautuu Hervannan valtaväylä- Kekkosentien takana näihin pieniin rauhallisiin "taajamiin": Lappi, Petsamo, Kissanmaa. Hakametsän ja Uudenkylän alueet ovat jatkumo tälle lähellä keskustaa olevalle alueelle. Alueilla ja sieltä keskustaan tai Kaupin virkistysalueille liikkuminen on jatkosakin oltava helppoa julkisilla ja kevyillä kulkuneuvoilla. Alueella ilmenee NIMBY ilmiö, jonka mukaan vuokra-asujat tulisi poistaa alueelta. Pienituloisetkin ihmiset tarvitsevat kodin. Hienoa että TVA tarjoaa Hipposkadulla kaupungissa kipeästi tarvittuja pieniä vuokra-asuntoja. Alueen viihtyisyyttä. liikkumista, ulkoilua ja palveluita koskevat toiveet tuovat elämisen laatuun kaivattua parannusta Hipposkadun asukkaillekin. 121 Uusikylä Kaikki on lähellä ja tästä pääsee kulkemaan kaikkialle helposti. Alue on Alueelta puuttuu alue, jossa olisi pienrivareita pienille perheille. "arvokasta" ja ihmiset Tampereen mittapuun mukaan jopa ystävällisiä. Tapiolan puisto on aivan ykkös kohtaamispaikka alueen lapsille ja heidän vanhemmille, sekä nuorille 122 Uusikylä Suomen ensimmäinen jäähalli. Pientaloja voi lisätä. Kerrostaloja ei saa tulla enempää. 123 Uusikylä Kerros- ja omakotitalot ovat aika hyvin harmoniassa keskenään, eivät hyppää silmille maisemassa. Kodikas. 124 Uusikylä Kulkuyhteydet ovat hyvät. Toisaalta meluisat liikenneväylät tekevät Hakametsän alueella ulkoilusta epämiellyttävää. Rauhallinen. Kauppoja voisi olla enemmän. Uusikylä on pääasiassa viihtyisää pientaloaluetta. Vanhat rintamamiestalot ovat tunnelmallisia. Huono puoli on, että Uudenkylän alueella ei ole kunnollista lähikauppaa. Kalevan Prisma on kävelymatkan päässä, mutta siellä asioiminen on hidasta, koska kauppa on niin valtava, että kun käy ostamassa vihanneksia, lihaa ja maitoa, tulee jo kaupan sisällä käveltyä lähes kilometrin lenkki! Kissanmaan Valintatalokaan ei ole kovin kaukana, mutta se on pieni ja siellä on suppeat valikoimat. Toivoisin Leivon Leipomon läheisyyteen kunnollista lähikauppaa liha- ja kalatiskeineen. Toinen huono puoli on, että metsä on kaukana Uudestakylästä. Jos haluaa kävelylle oikeaan metsään, pitää ensin mennä bussilla Petsamoon tai Niihamaan, ettei suurin osa kävelyajasta mene siihen, että kävelee kohti metsää ja sieltä pois. Sen takia toivoisin, että lähialueen puistot ja niityt säilyisivät luonnontilaisina, ja että niille korkeintaan istutettaisiin uusia puita mutta ei kajottaisi muuten. 17

18 125 Uusikylä Vanhahkoa pientaloaluetta. Nuorta ja vanhaa väkeä sulassa sovussa. Kissanmaa, Uusikylä ja Huikas on hyvin kansoitettua ns. paremmalla väellä sairaalan ja koulujen läheisyyden ansiosta. Hipposkylän ansiosta keskiarvo on kuitenkin keskiarvo. Rauhallinen. Liikenne saisi enemmän ohjautua Teiskontietä ja Sammon valtatietä pitkin ja alue jäädä somasti näiden kainaloon. Takahuhdintien liikennettä voisi yrittää vähentää. Pohjois-etelä suuntainen väylä lienee pakko jättää. Ali-huikkaantie palvelee tätä. Hallille reilusti paremmat liikenneyhteydet. Nyt pelipäivinä hallin lähikadut on tupaten täynnä eikä varsinkaan pelin päättyessä ruuhka purkaudu kovinkaan nätisti. Hallilta poistuvan liikenteen kun saisi päästettyä hallitusti keskelle Teiskontien ja Sammon valtatien risteystä niin siitä pääsee joka suuntaan ja keskustaankin kolmea eri reittiä (Sammonkatu, Sarvijaakonkatu, Teiskontie). 126 Uusikylä Vehreä ja rauhallinen asuin ympäristö Ihanteellinen lapsiperheille. Alueena rauhallinen ei ns. slummiintunut. Palvelut ja liikuntapaikat lähellä antaa nuorille ja vanhemmille hyvät mahdollisuudet harrastamiseen ja liikuntaan. Isot ja vehreät tontit antavat alueelle sille ominaisen leiman. Uudenkylän ja Kissanmaa omakotialueen tulisi säilyttää nykýinen olemus, eikä esimerkiksi tonttien halkomisia tai rivi/kerrostalo rakentamista tulisi sallia. Tapiolan puisto on jo historiallisestikkin merkittävä puisto ja se tulisi jättää rauhaan 127 Uusikylä jäähalli 128 Uusikylä Rauhallinen pientalovaltainen asumisalue. Turvallinen ja miellyttävä sekä vaihteleva ympäristö, jossa ihmiset viihtyvät erittäin hyvin ja asuvat samoissa taloissa pitkään. Kerrostaloissa on riittävän isot pihat, jolloin niiden massat eivät ole alueen ilmeeseen nähden liian suuria. Pihat, jotka mahdollistavat yhteisöllisen elämisen naapureiden kanssa. Lisärakentaminen oman perheen tarpeisiin ollut mahdollista. 129 Uusikylä Alueen vanha alkuperäisväestö ja rakennukset. Omakotiasujat ovat yleensä jo neljännen ja viidennen polven asukkaita. Kaikki huolehtivat toisistaan yhteisöllisesti ja kaupunginosa pyritään pitämään siistinä suuresta liikennöinnistä huolimatta. Miellyttävä asua. Kävelyetäisyydellä keskustasta ja Kaupin harrastus- ja liikunta maastosta sekä Näsijärvestä. Tulisi säilyttää pientalovaltaisena. Täydennysrakentamisessa tulisi ottaa huomioon arkkitehtuuri ja ominaispiirteet. Pihoja ei saisi pilkkoa liian pieniksi. Liian modernia arkkitehtuuria ei saisi suosia. Läpiajoliikennettä ei saisi ohjata pienille kaduille. Puustoa ja puistikoita tulee suojella ja säilyttää. Pihojen siisteyteen tulee kiinnittää huomiota. Jos rakennetaan ihmismassoja kokoavia paikkoja, parkkipaikat tulee tehdä myös. Kadunvarsille parkkeerausta tulee vähentää esim Takahuhdin teillä Alueen kasvillisuutta tulisi lisätä viherrakentamalla. Puistot ja muut viheralueet tulisi suunnitella kilpailuttamalla, jotta saataisiin omaleimaisempaa kuin nykyiset latteat rakenteet. Omakotitalojen pihat ovat kauniita, kerrostaloalueet ovat rumia ja hoitamattomia piha-alueiltaan. Kaupungin tulisi rakentaa teiden varsille viherkaistoille kerrostalotonttien eteen koristeistutuksia, jotta rumat kerrostalot peittyisivät. Pientaloalueille tulisi täydennysrakentaa lisää omakotitaloja, jotta monimuotoisuus lisääntyisi. 18

19 130 Uusikylä pienkotimainen hyvä useimmat takahuhditien risteykset ovat turvattomia, uudenkylänkadun ja takahuhditien risteys vaarallinen huono näkyvyys 131 Uusikylä leipomo, leipä tuoksuu valintatalon takana olevat puurakennukset Uusikylä Mielekäs asua ja liikkua. Erittäin hyvät kulkuyhteydet, nostan hattua Tampereen Liikennelaitokselle. 133 Uusikylä rauhallinen pientalopainotteinen asuinalue, jota ei saa rakentaa täyteen korkeita kerrostaloja Hyvä asua. Koiranomistajille erinomainen koirapuiston ansiosta, ja maastot ovat hyvät lenkkeilyyn. Asuinolot ovat hyvät, mutta jos joskus nykyisiä hieman tylsähköjä kerrostaloja joskus puretaan niin rakentakaa tilalle jotain piristävää. Hyvää esimerkkiä rakentamiseen voi hakea vaikka Vuoreksen keskustasta. Mutta älkää rakentako samanlaisia roskanvientipisteitä kuin siellä, ne pöntöt on ihan typeriä :) viheralueet siistimmiksi ja viihtyisimmiksi 134 Uusikylä Hyvät kaupalliset palvelut, liikuntahallit ja kentät. Pitäisi mahdollistaa tiivistäminen sallimalla uusien erillisomakotitalojen rakentaminen tonteille joille niitä mahtuisi Uudenkylän alueella. Esimerkiksi tontit Kontionkadun ja Tapiolan puiston välissä. 135 Uusikylä Jääkiekko! Kaikki palvelut lähellä, helppo lähteä autolla ohitusteille ja muille isoille väylille. 136 Uusikylä Rauhallinen ja lapsiystävällinen. Paljon viheralueita ja talvella yksi Tampereen parhaista kaukalottomista luistinradoista. Kauniita omakotitaloja ja mukava leipomon tuoksu. Mukava ja suht turvallinen. Hallin liikennejärjestelyt hankaloittavat liikennettä varsinkin kun lunta on paljon. Autoja on runsaasti tienvarsilla ja ihmisten pihoissa sekä niiden kulkuväylillä. Sunnuntaisin aikaisin aamulla kulkee bussi huonosti, tunnin välein jolloin työhön meno julkisella liikenteellä on melkein mahdotonta. Uudenkylänkadulta takahuhdintielle tultaessa näkyvyys erittäin huono oikealle päin. Jäähallin alue ajoittain levoton. Ilta-aikaan hallin parkkipaikalla autot sudittelevat ja kisailevat. Katuvalojen säästöpoltto pimentää hallin aluetta huomattavasti. Muuten kutsun itseäni mielelläni alueen asukkaaksi. 19

20 137 Uusikylä Lähellä keskustaa ja hyvät liikenneyhteydet. Mukava paikka asua. Rauhallinen paikka, josta pääsee näppärästi joka paikkaan. Bussi yhteydet kaupunkiin ovat hyvät. Kauppoja ja palveluita on hyvin tarjolla sekä työpaikka Tays on kävelymatkan päässä. Liigapeli iltoina Keltinkatu on rauhaton ja silloin toivoisimme että pysäköinti olisi kiellettyä koska omasta pihasta pois pääseminen on hankalaa ja autoja kadulla on paljon ja väärin/vaarallisesti pysäköitynä. Ihannetila olisi jos se muutettaisiin pihatieksi tai kaduksi koska kadulla asuu varsinkin takahuhdintien päässä pieniä lapsia. Kadun kapeus täyttäisi hyvin pelkän kevyenliikenteenväylän merkit. Autot ovat tulleet vasta myöhemmin kuvioihin mukaan kun Keltinkatu toimi vielä hevoskärryjen kylätienä 1900-luvun alkupuolella. Nyt aika on mennyt kadusta ohitse. 138 Uusikylä Hyvät yhteydet liikuntapalveluihin ja liikunta-alueisiin. Puistoalueita sopivasti. 139 Uusikylä Uusikylä: Rauhallisuus. Ei ole rakennettu liikaa. Toistaiseksi on vältytty liialliselta rakentamiselta. Kaupat ovat lähellä. 140 Uusikylä Alue huokuu Tampereen 60-luvun lähihistoriaa. Jäähallin ansiosta Hakametsä paikannimenä tunnetaan laajalti ympäri Suomen. 141 Uusikylä hyvä sijainti Tampereella, lähellä pääsy virkistys- ja ulkoilumahdollisuuksiin, hyvät ulkoilureitit kaupin suuntaan, kohtuullisen hyvät julkiset yhteydet Nykyinen palvelutaso tulee säilyttää, puisto- ja liikuntapalvelut erittäin tärkeitä alueelle. Pahinta on, että postipalvelut ovat heikentyneet. Oma posti on Rautatienkadulla, jossa pysäköiminen on vaikeaa ja bussilla on joskus mahdotonta hakea paketteja. Toinen lähiposti on Linnainmaalla, joka on jäähallilta kaukana. Keskustan läheisyys on plussaa eli palvelut ovat lähellä. Silti alue on todella rauhallinen ja miellyttävä lapsiperheenkin asua. Kissanmaalla ehkä on Valintatalon läheisyydessä sellaisia taloja (muistaakseni puiset ulkopinnat), jotka näyttää olevan remontin tarpeessa. Alueen nykyinen rasite on vanha ja väljä rakennuskanta. Lisärakentaminen (kerrostaloja) tiivistäisi asumista jolloin palvelujen ja julkisten liikenneyhteyksien jatkokehittäminen olisi järkevää. Täydennysrakentaminen toisi myös uudempaa rakennuskantaa joukkoon ja siten muuttaisi koko alueen ilmettä ja tunnelmaa selkeästi parempaan suuntaan. 142 Uusikylä Puistoaluetta pitää lisätä. Jäähallin pysäköintialuetta käytetään yöaikaan ajoharjoittelualueena. Tämä melua aiheuttava toiminta on estettävä! 143 Uusikylä Ei mikään. Ei tekisi pahaa, jos poliisit ajelisivat säännöllisesti muun ajon ohella jäähallin parkkipaikan läpi ihan joka ilta/yö. Vähentäisi rallia, joka jatkuu sulkuaidoista huolimatta, koska ainakin Keltinkadun puolelta pääsee aina parkkipaikalle rallittamaan. 20

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin

Lisätiedot

Kävelykierros KEHITTÄMISLOMAKE Maankäytön suunnittelu

Kävelykierros KEHITTÄMISLOMAKE Maankäytön suunnittelu OHJE RASTEILLE: Mieti vastauksia rastien kysymyksiin itseksesi. Kirjaa ajatuksesi kustakin rastista sille varattuun kohtaan, voit myös piirtää tai kirjoittaa karttakuviin. Vastausta voit tarvittaessa jatkaa

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tampere

Tulevaisuuden Tampere Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1. Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat

Lisätiedot

Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt

Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012 Ryhmätyöt Ryhmä 1 Kulkusiltoja Ylöjärven puolelle Nykyinen kadunvarsipysäköinti on liian ahdas Runkokadun mutkassa Pysäköintilaitos parantaa

Lisätiedot

Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan

Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry suhtautuu myönteisesti Kanervatien asemakaavaan aiottuihin muutoksiin. Muutokset parantavat kaavaa ja entisestään

Lisätiedot

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 EK-ARTU -hanke Arjen turva kysely Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 Miehikkälän kirkonkylä: Miehikkälä 12, Saivikkala 11 7.2.2013 1 Taustatietoja vastaajista (23) Naisia vastaajista 14 Miehiä vastaajista

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2 Viher-Nikkilä 00 A-36.115 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa SELOSTUS Suunnittelemamme alueen valintaan vaikuttivat monet tekijät. Päädyimme alueeseen, joka sijaitsee lähellä Nikkilän keskustaa ja

Lisätiedot

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava Kuvaile Kauhavan keskustan unelmatilaa Miten kuvailisit Kauhavan nykyistä keskustaa Väljyys Viihtyisyys TurvallisuusMissä asumisen alueita kehittäisit Kauhavan keskustassa ja miten? Missä olisi hyvä sijainti

Lisätiedot

Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014

Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -kysely Avoinna 26.3.-18.5.2014 Liittyi Yleiskaava 2029:n kehityskuvavaiheeseen, suunnattiin asukkaille Kysely keskittyi

Lisätiedot

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? TASAISESTI KOKO SUUNNITTELUALUEELLE NYKYISEEN ASUTUKSEEN TUKEUTUEN JA MAISEMAAN SOVELTUEN KYLÄKESKUSTAA PAINOTTAEN, MUUALLE

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET

JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET 13.10.2016 Lähtötiedot Vastauksia saatiin yhteensä 350 kappaletta Vastaajissa miehiä ja naisia suurin piirtein yhtä paljon Suurin osa vastaajista asukkaita,

Lisätiedot

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.

Lisätiedot

-O KE01' KAUPUNKI KIRJALLINEN MUISTUTUS

-O KE01' KAUPUNKI KIRJALLINEN MUISTUTUS Juhani ja Leea-Liisa Axelsson KE01' KAUPUNKI =r G ilii?t `l p a k ' ' k e s k u s -O1-2017 Kemin kaupunki Tekni nen lautakunt a Val takatu 26 94100 Kemi KIRJALLINEN MUISTUTUS 31.12.2016 KIRJALLINEN MUISTUTUS

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

Asuntomessut Hyvinkäällä 2013. Marraskuu 2011

Asuntomessut Hyvinkäällä 2013. Marraskuu 2011 Asuntomessut Hyvinkäällä 2013 Marraskuu 2011 LE ISEVIL M U H KÄÄN HYVIN LE NOUSEE IL LUE HARJU JAN ASUINA A UUDEN HYVINKÄÄ Hyvinkää maalattiin maailmankartalle vuonna 1917. Tuohon aikaan kunnan katuja

Lisätiedot

Tehtävä 4: Kartta RYHMÄ 1

Tehtävä 4: Kartta RYHMÄ 1 RYHMÄ 1 Tänne uutta asumista Tänne uutta asumista Säilytettävä luonnonmetsä Monitoimipuisto Säilytettävä ympärivuotinen kenttä Ostari uusitaan (nykyinen on ruma, levoton, pelottava) Korotetaan 3-kerroksisia

Lisätiedot

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project South-East Finland Russia ENPI CBC (European Neigbourhood and Partnership Instrument, Cross-Border Cooperation), 2007-2013 Päiväkotipilotti Vanhempien kysely

Lisätiedot

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Asumisen näkymiä Helsingin seudulla ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Oikeisiin paikkoihin vai haluttuihin Missä ihmiset halauvat asua? Missä heidän pitäisi haluta? Onko ristiriitaa suunnittelijoiden

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä

Lisätiedot

Tässä mielipiteemme kaavaluonnoksesta Ratsumiehenkatu 1:ssä toimivan yrityksemme puolesta:

Tässä mielipiteemme kaavaluonnoksesta Ratsumiehenkatu 1:ssä toimivan yrityksemme puolesta: Ulla Leisola Aihe: Asemakaava A-2751 (Laukkakuja 4) Päivämäärä: 19. marraskuuta 2018 14:38:06 Hei! Tässä mielipiteemme kaavaluonnoksesta Ratsumiehenkatu 1:ssä toimivan yrityksemme puolesta: Kannatamme

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä :

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä : Lähettäjä : Aihe: Liitteet : keskushallinto VL: Vastine Gunnarlan pk siirrosta Ojaniittu-taloon Metsolanja Nummentaustan vanhempainyhdistys ry Vastine.docx; vanhempainyhdistysliite l.docx Aihe: Vastine

Lisätiedot

PUISTOJEN JA VIHERALUEIDEN HOITO VERRATTUNA MUIHIN KAUPUNKEIHIN. Ympäristö ja liikenne Nurmes 2010

PUISTOJEN JA VIHERALUEIDEN HOITO VERRATTUNA MUIHIN KAUPUNKEIHIN. Ympäristö ja liikenne Nurmes 2010 PUISTOJEN JA VIHERALUEIDEN HOITO VERRATTUNA MUIHIN KAUPUNKEIHIN Kaikki Kerrostalo Rivitalo Omakotitalo Asuinaika < 5v Asuinaika 5-10 v Asuinaika > 10 v Kauppala Itä-kauppala Porokylä Maaseutu Keskimääräistä

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta - Hyvät liikenneyhteydet - Keskustaan 15 min, lentokentän suuntaan, Myyrmäkeen - Hyvät pyöräily-yhteydet

Lisätiedot

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ MUISTUTUS 4.2.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ Jyväskylän kaupunki suunnittelee

Lisätiedot

Hiukkavaara avoin suunnittelutyöpaja ja suunnittelupeli Muistio

Hiukkavaara avoin suunnittelutyöpaja ja suunnittelupeli Muistio Hiukkavaara avoin suunnittelutyöpaja ja suunnittelupeli 27.10.2016 Muistio Hiukkavaaran suunnittelun avoin työpaja Työpaja pidettiin 27.10.2016 klo 16.30-19.00 Kohteena Vanhan Hiukkavaaran suunnittelu

Lisätiedot

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokysely 5.7. 13.8.2018 Loviisan kaupunki suoritti 5.7. 13.8.2018

Lisätiedot

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä

Lisätiedot

Suojatie päättyy nurmikolle

Suojatie päättyy nurmikolle 1 Hei, edustan Hornhattulan asukasyhdistystä ja lähestyn aiheella joka liittyy Hornhattulan liikenneturvallisuuden parantamiseen. Kaupunginvaltuutettu Jere Riikonen on ollut yhteistyössä asukasyhdistyksen

Lisätiedot

HIPPOSKYLÄN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU. Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot

HIPPOSKYLÄN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU. Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot HIPPOSKYLÄN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot 15.5.2017 1 TYÖN TARKOITUS Työ liittyy Tampereen kaupungin asemakaavaan nro 8549, jossa tutkitaan Hipposkylän eteläpuolen, Hipposkylän

Lisätiedot

HIPPOSKYLÄN LIIKENNESUUNNITELMA. Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot

HIPPOSKYLÄN LIIKENNESUUNNITELMA. Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot HIPPOSKYLÄN LIIKENNESUUNNITELMA Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot 27.11.2018 1 TYÖN TARKOITUS Työ liittyy Tampereen kaupungin asemakaavaan nro 8549, jossa tutkitaan Hipposkylän eteläpuolen, Hipposkylän

Lisätiedot

YLEISSUUNNITELMA 1:2000 " apila"

YLEISSUUNNITELMA 1:2000  apila KANSIPIHA TORI LPA II KL XII I MELUAITA HOTELLI LIIKE- JA PELUKESKUS ASUNTOJA LIIKE- JA LÄHIPELUTILOJA YLEISSUUNNITELMA 1:2000 OSA-UE 2 / ASUNTOKORTTELI aukio OSA-UE 3 / ASUNTOKORTTELI 88,5 89.0 LIIKE-

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa

Lisätiedot

ELINKAARIKORTTELIKILPAILU PALAUTE KILPAILUEHDOTUKSISTA 13.6.2016

ELINKAARIKORTTELIKILPAILU PALAUTE KILPAILUEHDOTUKSISTA 13.6.2016 ELINKAARIKORTTELIKILPAILU PALAUTE KILPAILUEHDOTUKSISTA 13.6.2016 Palautteen kerääminen 48 vastaajaa antoi palautetta paperilomakkeen kautta, joita oli saatavilla 6. 12.6.2016 K Supermarket Länsiportissa

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto

Lisätiedot

Talvihoitokysely 2013

Talvihoitokysely 2013 Talvihoitokysely 2013 1. Liikenneväylien ja kunnan rakennusten pihojen hoito talvella Vastaajien määrä: 20 1 = huonoa 2 = välttävää 3 = tyydyttävää 4 = hyvää 5 = kiitettävää Yhteensä Keskiarvo Kadut 2

Lisätiedot

ONNELLINEN ARKI - KYSELY

ONNELLINEN ARKI - KYSELY ONNELLINEN ARKI - KYSELY Keravan kaupunki 2017 KAUPUNKISTRATEGIAN TAUSTAKYSELY Kysely oli auki 4.9.-14.9. välisen ajan. Kyselyyn vastasi yhteensä 583 vastaajaa. Vastaajista 68 % oli naisia ja 30 % miehiä.

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Amerin talona tunnettu Mäkelänkatu 91 uudistuu. Siitä tulee viihtyisä ja inhimillisen kokoinen kaupunginosan keskus. Kiinteistössä on tilaa erilaisille toimijoille:

Lisätiedot

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530.

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530. Heijastimen käyttö Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa 2017. Vastaajia oli yhteensä 1530. Käytätkö jalankulkijana heijastinta liikkuessasi liikenteessä pimeällä,

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Kiteen Kotitalot Oy ja KOY Kesälahden Vuokratalot asiakastyytyväisyyskysely Yhteenvetoraportti N=124 Julkaistu: 24.4.2014 Vertailuryhmä: Kesälahden Vuokratalojen

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 504 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli 160 Vastaajien

Lisätiedot

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue

Lisätiedot

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry 30.11.2013 Reino Myllymäki Tausta Tutkimus suoritettiin Etelä-Tuusulan kyläyhdistysten verkkosivustolla

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa

Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa Anna Strandell Suomen ympäristökeskus SYKE Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen seminaari 27.9.2018 Asukasbarometri

Lisätiedot

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B

MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B POHJOIS-HAAGAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVA 29.5.2012 MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B Vaihtoehtojen kuvaus ja vaikutusten arviointi Periaateleikkaukset Hämeenlinnanväylän melusuojauksesta toimitilarakentamisella

Lisätiedot

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset Liisi Ylönen Kaupunkisuunnitteluvirasto 16.3.2017 Millainen Maltsu? kysely Linkki kyselyyn Kysely toteutettiin syksyllä 2016 399 vastaajaa, 2146

Lisätiedot

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja 7.8.2019 Kuukausimarkkinoilla 7.8.2019 asukkaiden esittämiä kommentteja Kuukausimarkkinoiden pisteestä Lahden kaupunkisuunnittelu oli mukana kuukausimarkkinoilla 7.8.2019. Kysyimme asukkailta, minkälaista

Lisätiedot

Sammontalo. asukkaat

Sammontalo. asukkaat Sammontalo asukkaat Asukkaiden kuuleminen toteutettiin Maptionnaire -kyselyllä Kysely oli avoinna 12.4.-23.4.2019 Kyselyä mainostettiin asukastilaisuudesta kertovan tiedotteen yhteydessä, kaupungin verkkosivuilla

Lisätiedot

TYÖPAJATILAISUUS. Kooste työpajasta Ravintola Savonia

TYÖPAJATILAISUUS. Kooste työpajasta Ravintola Savonia TYÖPAJATILAISUUS Kooste työpajasta Ravintola Savonia 22.11.2018 TYÖPAJATYÖSKENTELY Osallistujia oli ilmoittautunut etukäteen 56 hlö Osallistujat jaettiin teemojen mukaisesti kuuteen ryhmään Ryhmien teemat

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 Kannistontie 1/3 Tiessä on keväisin routavaurioita hulevesiviemäreiden kohdalla. Routavauriot aiheuttavat sietämättömän

Lisätiedot

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013 Tekn.ltk.11.13 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 13 Kysely toteutettiin lähinnä nettikyselynä, paperiversio oli jaettu kunnan viraston toimipisteisiin. Vastauksia tuli netin kautta 9 kpl ja kaksi

Lisätiedot

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt

Lisätiedot

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN MUISTUTUS 15.10.2013 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen

Lisätiedot

Työpajayhteenveto. Työpaja Vehmaisten koululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta

Työpajayhteenveto. Työpaja Vehmaisten koululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpajayhteenveto Työpaja Vehmaisten koululla 19.2.2019 Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta 1 Mikä tekee alueesta viihtyisän tai epäviihtyisän? Viihtyisyyttä lisäävät: + Tonttikadut

Lisätiedot

Ojoisten terveysasema

Ojoisten terveysasema Ojoisten terveysasema Rakennusoikeutta on jäljellä 328 k-m2 Voidaan muuttaa moneen muuhun käyttöön rakennus on arvokas, mutta kunnosta riippuu purkamismahdollisuus muu kuin julkinen tai palvelukäyttö vaatii

Lisätiedot

Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely

Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely 1. Ikä Vastaajien määrä: 481 15-19 2% 20-24 5% 25-34 22% 35-44 24% 45-54 20% 55-64 15% 65-74 10% 75+ 2% 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 1. Ikä Vastaajien

Lisätiedot

YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN. Sisällys

YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN. Sisällys YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN Sisällys YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN... 0 Hauho... 1 Kalvola... 3 Renko... 4 Lammi ja Tuulos... 5 Palvelut Kanta-Hämeenlinnassa... 6 Joukkoliikenteen mahdollisuudet... 7 Pikavuorot...

Lisätiedot

Asemakaava 8489 liikennevaikutukset

Asemakaava 8489 liikennevaikutukset 12.1.2018 Asemakaava 8489 liikennevaikutukset Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelma 2013 Keskustan liikenneverkkosuunnitelman (TAKLI) mukaisesti Teiskontie ja Kalevantie ovat pääkatuja, jotka toimivat

Lisätiedot

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos 27.11.2015 Lohjan 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 tonttien 7, 8, ja 9 maanomistajat edustajanaan Mikko Uusitalo

Lisätiedot

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET Y LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN (9..-8..1) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET 1 MAANKÄYTTÖ 3 Kuinka paljon alueen maankäytön ohjaamisessa tulisi mielestäsi panostaa 3 Vastauksia (37-39kpl)

Lisätiedot

TIIVISTÄ JA MATALAA OMAKOTIRAKENTAMISTA KERAVALLA 1965-2010

TIIVISTÄ JA MATALAA OMAKOTIRAKENTAMISTA KERAVALLA 1965-2010 TIIVISTÄ JA MATALAA OMAKOTIRAKENTAMISTA KERAVALLA 1965-2010 KUUMA - LAATUASUMISEN SEMINAARI 14.4.2011 Lea Piistari-Niemelä www.kerava.fi 1 Esimerkkejä eri vuosikymmeniltä Kurkela (Arabikylä), Kaleva kaava

Lisätiedot

Devecon Group Oy TAKA-LYÖTYN AUKION JA LEEVI MADETOJAN KADUN YMPÄRISTÖSELVITYS 1/5

Devecon Group Oy TAKA-LYÖTYN AUKION JA LEEVI MADETOJAN KADUN YMPÄRISTÖSELVITYS 1/5 Devecon Group Oy TAKA-LYÖTYN AUKION JA LEEVI MADETOJAN KADUN YMPÄRISTÖSELVITYS 1/5 LUONNOS 24.2.2016 TAKA-LYÖTYN AUKION JA LEEVI MADETOJAN KADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU Höyhtyän suuralueen viheralueiden tarkastelussa

Lisätiedot

KERA Tulevaisuuspyörä

KERA Tulevaisuuspyörä KERA Tulevaisuuspyörä Työpaja 11.6.2013 Valtuustotalo Kimmo Rönkä Movense Oy TYÖPAJA: TULEVAISUUSPYÖRÄ ryhmien teemat 1. Houkutteleva korttelikaupunki ja käveltävä ympäristö (kirjurit: Ritva Helminen-Halkola,

Lisätiedot

TURKU YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA JYRKKÄLÄN ALUEELLE MONIKKO -HANKE

TURKU YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA JYRKKÄLÄN ALUEELLE MONIKKO -HANKE TURKU YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA JYRKKÄLÄN ALUEELLE MONIKKO -HANKE TA P I O K A N G A S A H O 2 6. 1 0. 2 0 11 L Ä H TÖ KO H DAT S U UNNIT TE LUA LU E Lähdin suunnittelussa liikkeelle tutkimalla pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

varuskunta lakkautettu 2007 alueen suunnittelu käynnistynyt 2008 osayleiskaava hyväksytty 2012, lainvoima 2014 asemakaavaluonnos valmistui 12/2013

varuskunta lakkautettu 2007 alueen suunnittelu käynnistynyt 2008 osayleiskaava hyväksytty 2012, lainvoima 2014 asemakaavaluonnos valmistui 12/2013 varuskunta lakkautettu 2007 alueen suunnittelu käynnistynyt 2008 osayleiskaava hyväksytty 2012, lainvoima 2014 480 hehtaaria 800 000 1 000 000 k-m 2 12 000 15 000 asukasta asemakaavaluonnos valmistui 12/2013

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä 5.4.2017 Asumistoiveet Asukasbarometrin mukaan kerrostaloasumisen toiveet alkavat selvästi lisääntyä

Lisätiedot

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Savossa

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Savossa Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Savossa Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) ja keskustelu Iisalmen ikäihmistenneuvoston kanssa 22.9.2014 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Asukkaiden kokemustieto & vuorovaikutteinen suunnittelu pehmogis suunnitteluprosessin pyörteissä

Asukkaiden kokemustieto & vuorovaikutteinen suunnittelu pehmogis suunnitteluprosessin pyörteissä Asukkaiden kokemustieto & vuorovaikutteinen suunnittelu pehmogis suunnitteluprosessin pyörteissä Anna Broberg Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä (YTK) Maankäyttötieteiden laitos, Aalto yliopisto

Lisätiedot

Arvioi seuraavia väittämiä. Puistojen äänimaisemaan sopivat äänet

Arvioi seuraavia väittämiä. Puistojen äänimaisemaan sopivat äänet Kuopiolaisille toteutettiin 28.11.-26.12.2017 karttakysely heidän kokemuksistaan Kuopion ääniympäristöstä. Kysely koostui kysymyksistä hyvän ja huonon ääniympäristön merkityksestä vastaajille sekä kokemuksista

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi. JUVAN KUNTA Kunnanvaltuusto 52 01.10.2018 VALTUUSTOALOITTEET 1.10.2018 143/00.02/2018 KVALT 01.10.2018 52 (Asian valmistelija hallintojohtaja Antti Kinnunen, puh. 0400 121 261) Juvan Kristillisdemokraattinen

Lisätiedot

Lasse Peltonen, YTK erikoistutkija (Teknillinen korkeakoulu) Sari Puustinen, YTK. tutkija Jonna Kangasoja, Tieke, tutkija

Lasse Peltonen, YTK erikoistutkija (Teknillinen korkeakoulu) Sari Puustinen, YTK. tutkija Jonna Kangasoja, Tieke, tutkija HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO 1 ETELÄ-HAAGAN ISONNEVAN ALUEEN ASUKASTILAISUUS Aika Keskiviikko klo 18 20 Paikka Helsingin suomalainen yhteiskoulu, Isonnevantie 8 Läsnä Juha-Pekka Turunen, vuorovaikutussuunnittelija,

Lisätiedot

Kolme kaavamuutosta Oulunkylässä

Kolme kaavamuutosta Oulunkylässä Kolme kaavamuutosta Oulunkylässä Maaherrantien tonteille kerrostaloja, uusi päiväkoti Jokiniementien varteen Asuntoja Oulunkyläntorin laitaan, vanha asema suojellaan Kerrostalo Paturintien varteen Illan

Lisätiedot

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Taustaksi Esteettömyyskartoituskysely toteutettiin 2.5.- 31.5.2018 välisenä aikana Kyselyn tavoitteena on osaltaan

Lisätiedot

OPISKELIJAN KAUPUNKI

OPISKELIJAN KAUPUNKI OPISKELIJAN KAUPUNKI Ideoita, uhkia ja mahdollisuuksia kaupunkikehittämiseen Tutkimusraportti Maria Rytkönen & Juhani Saari Esityksen tulokset Juhani Saari Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen Seinäjoki

Täydennysrakentaminen Seinäjoki Täydennysrakentaminen Seinäjoki 21.3.2019 Helsinki Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli Ilmajoen sivukylä, kasvu sai alkunsa kun Abraham Falander ( Wasastjärna) perusti

Lisätiedot

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21 SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma

Lisätiedot

Tulevaisuuden Kaijonharju asukaskysely

Tulevaisuuden Kaijonharju asukaskysely Tulevaisuuden Kaijonharju asukaskysely 9.-31.12.2016 YHTEENVETO KYSELYN TULOKSISTA 28.3.2017 KYSELYN LÄHTÖKOHDAT Kaijonharju-yliopiston alueella asuvilta, opiskelijoilta, alueen toimijoilta ja muilta alueesta

Lisätiedot

Lapsia liikuttava kaupunki

Lapsia liikuttava kaupunki Lapsia liikuttava kaupunki Lapsia liikuttava kaupunki Ari Hynynen, professori, Tampereen teknillinen yliopisto Ari Hynynen, professori, Tampereen teknillinen yliopisto Anna Broberg, tohtorikoulutettava,

Lisätiedot

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa.

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa. 1 Pirkkalan kunta Kannanotto asemakaavan laajennukseen ympäristölautakunta Suupantie 11, 33960 Pirkkala Huovin-Lepomoision omakotiyhdistys ry Omakotiyhdistys käsitteli osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

A. 1. TAUSTATIEDOT. Kaikki. 1. Sukupuoli. 1. Sukupuoli. 2. Ikä

A. 1. TAUSTATIEDOT. Kaikki. 1. Sukupuoli. 1. Sukupuoli. 2. Ikä A. 1. TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli 2. Ikä 1. Sukupuoli 3. Asuinpaikkakunta Reristeröity kotikuntasi 4. Katuosoite Osoitetietojen avulla määritetään, missä päin joukkoliikennepalvelut toimivat/eivät toimi

Lisätiedot

Millaisessa kunnassa haluan asua? Kyselytutkimuksen raportti 18.7.2012

Millaisessa kunnassa haluan asua? Kyselytutkimuksen raportti 18.7.2012 Millaisessa kunnassa haluan asua? Kyselytutkimuksen raportti 18.7.2012 Reija Salovaara Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntienliitto

Lisätiedot