SANGEN MIKÄ? LÄHDE MUKAAN!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SANGEN MIKÄ? LÄHDE MUKAAN!"

Transkriptio

1 OSAKEANTI

2 SANGEN MIKÄ? SANGEN ON VUONNA 2015 PERUSTETTU YHTIÖ, JOKA LÄHESTYY ALKOHOLIJUOMATEOLLISUUTTA TÄYSIN UUDELLA TAVALLA. SANGEN VALMISTAA OLUITA, SIIDEREITÄ, GINIÄ, VISKIÄ JA MUITA JUOMIA. SANGEN EI KUITENKAAN TYYDY VAIN JUOMIIN VAAN VALMISTAA MYÖS HIIVAT, KASVATTAA HUMALAT JA HUOLEHTII VALMIIDEN TUOTTEIDEN MYYNNISTÄ JA JAKELUSTA ITSE. Sangenin maku syntyy Pohjolan esi-isien perinteiden lyödessä kättä tuoreuden ja trendikkyyden kanssa, puhtaista pohjoisen raaka-aineista. Tätä makuelämystä ei tarvitse odottaa kauaa, sillä Sangenin ensimmäisistä oluista päästään nauttimaan tulevan kesän Qstock-festivaalilla. Sangen ja Qstock ovat solmineet kolmen vuoden sopimuksen. Sangen toimittaa olutta, siideriä ja muita alkoholijuomia festivaalin jokaiseen myyntipisteeseen. Festivaalilla on vuosittain yli kävijää. Qstock on kuitenkin vasta alkua. Sangenin tavoitteena on nousta viidessä vuodessa merkittäväksi alkoholialan toimijaksi kotimaan markkinoilla ja aloittaa puhtaan pohjoisen oluen vienti ulkomaille. Sangen aloittaa viisivuotistaipaleensa osakeannilla, jolla tähdätään voimakkaaseen kasvuun ja lopulta 5 miljoonan litran kapasiteettiin tuotannossa tulevan viiden vuoden kuluessa. LÄHDE MUKAAN! oululaisyritys on tekemässä kulttuuritekoa, sillä se aikoo palauttaa oluenvalmistuksen Lapin Kullan kylmäksi jääneisiin tuotantotiloihin. Mikäli suunnitelmat menevät putkeen, uudella mallasjuomalla saadaan kostutella suupieliä jo tulevan suven Qstockissa. --- Kaleva

3 NÄIHIN KOLMEEN ANNIN VARAT SUUNNATAAN:

4 ON AIKA... VALLATA TORNIO TAKAISIN Tornion Panimo on Sangen Oy:n annin varojen ensisijainen sijoituskohde. Panimotoiminta aloitetaan torniolaisen Arctic Property Oy:n kanssa. Lähtökapasiteetti Torniossa on litraa vuodessa. Panimo sijoitetaan entisen Lapin Kullan tehtaan tiloihin, joissa ehdittiin panna olutta yli 130 vuoden ajan kunnes vuonna 2008 tehdyt yrityskaupat Heinekenin kanssa johtivat panimon lakkauttamiseen vuonna Erityisesti palkitusta Lapin Kulta -oluestaan kuuluisat tuotantotilat ovat tyhjillään - ja suorastaan odottavat oluen valmistuksen aloittamista. Laajalle levinnyt uutinen aiesopimuksesta Sangenin ja panimon tiloja hallinnoivan Arctic Propertyn välillä kirvoitti paljon panimon tervetulleeksi toivottavia kommentteja. Sangenin ja Arctic Property Oy:n yhteistyö ei vain mahdollista oluen tuotannon aloitusta, vaan elvyttää Lapin vanhimman teollisuuslaitoksen jälleen toimintaan. Kaikki tämä toteutetaan ympäristöystävällisesti. Tavoitteena on ottaa käyttöön 18 käymissäiliötä ja valmistaa vuosittain puolitoista miljoonaa olutlitraa mahdollisimman vihreästi, lappilaista luontoa kunnioittaen. MAAILMAN POHJOISIN TISLAAMO Tornion Panimoon sijoitetaan myös pieni tislaamo. Sangen aloittaa oman viskinsä valmistuksen syksyllä Torniossa on mahdollista valmistaa useita eri alkoholituotteita tynnyrisäilytykseen. Viskin kypsymistä odotellessa Sangen valmistaa muita alkoholijuomia, kuten giniä. Sangen tähyilee myös yhteistyöhön pienpanimoiden kanssa. Tornion Panimoon rakennetaan tölkityslinja osana kokonaisuutta, ja Sangen toivoo yhteistyötä nimenomaan pienpanimoiden kanssa.

5 ON AIKA... ELVYTTÄÄ POHJOISET MAUT Oulussa sijaitseva laboratorio on Sangenin sydän, jossa luodaan pohjoiset maut pohjoisista raakaaineista. Erilaisten reseptien lisäksi laboratoriossa keskitytään humalan vesiviljelyyn, panimohiivan kasvatukseen, erilaisiin mehu-uutteisiin ja yrtteihin. Tavoitteena on aloittaa kotimaisen humalan viljely. MIKSI SUOMESSA? JA MIKSI OULUSSA? Sangenin kasvua tukevat myös Ouluun keskittyneet tutkimuslaitokset ja korkeakoulut Oulun yliopisto, Luonnonvarakeskus ja Oulun ammattikorkeakoulu joiden asiantuntemus on Sangenin käytössä. Viime vuosina Oulun seudulla virinnyt pienpanimotoiminta luo markkinoita Sangenin hiiva- ja humalatuotannolle. Toiminta laajenee koko Suomen kattavaksi, ja tavoitteena onkin, että eri panimot ympäri Suomea voivat vesiviljellyn humalan käytöllä parantaa jo valmiiksi hyvää tuotettaan entisestään kellepä ei maistuisi olut, jonka valmistuksessa on käytetty jopa vain vuorokauden tuoreita humaloita!

6 ON AIKA... MYYDÄ POHJOISTA, SUOMALAISTA OLUTTA Sangen aloittaa vuonna 2017 kansallisen Sangen Shop -verkoston rakentamisen. Sen ensimmäiset myymälät tulevat Tornioon, Ouluun ja Helsinkiin. Myymäläverkosto rakennetaan käsityöläisoluiden pohjalle. Sangen Shopista saa ostettua muun muassa paikallisia panimotuotteita. Sangen Shop laajenee koko maan kattavaksi verkostoksi ja tavoitteena on luoda Sangen Shopista franchisejärjestelmä. Tornion panimoon rakennetaan myös tasting room vierailijoita ja asiakkaita varten. Panimossa järjestetään myös opastettuja kierroksia. Myöhemmin Sangen kehittää tuotteilleen shop in shop -järjestelmää. Lisäksi jo mainitun Qstockin lisäksi Sangenin tuotteita tulee tarjolle myös Lapin matkailukeskuksiin, joista pohjoinen, kotimainen olut puuttuu tällä hetkellä kokonaan. Sangenin tavoitteena on saada merkittävä osuus kotimaisista markkinoista viiden vuoden kuluessa, mutta tämä ei yksistään riitä. Sangen aloittaa viennin valittujen kumppaneiden kanssa. Esimerkiksi Kiinassa on kysyntää puhtaalle pohjoismaiselle oluelle. Vienti yhdessä kasvavan käsityöläisolutbuumin kanssa mahdollistaa Sangenin tulevan kasvun.

7 SANGEN HYVÄÄ OLUTTA OLUEN TÄRKEIMMÄT RAAKA-AINEET OVAT VESI, HIIVA, HUMALA JA MALTAAT. RAAKA-AINEITA KEHITTÄMÄLLÄ SYNTYY SANGENIN POHJOINEN MAKU, JOSSA YHDISTYVÄT PERINTEET, TUOREUS JA TRENDIT. Lapin vedellä askeleen edellä Tuo lause oli yksi ensimmäisistä Lapin Kullan mainoslauseista, eikä ihme. Vesi on oluen yksi tärkeimmistä raaka-aineista, joten Tornionjoesta otetun veden kehuminen torniolaisen oluen mainonnassa on ollut ymmärrettävästi luonteva valinta. Vesi onkin yksi niistä perinteistä, jotka Sangen yhdistää tulevaisuuden tuotekehittelynsä kanssa. Panimon sijainti Tornionjoen eli Väylän äyräällä mahdollistaa laadukkaan, raikkaan veden käytön oluenvalmistuksessa. Sangen selvittääkin tuon kuuluisan Väylän veden käyttömahdollisuuksia yhtiön oluenvalmistuksessa. On aika valjastaa Väylän vesi antamaan oluelle arktista ja pehmeää raikkautta. Sangen luo omat hiivakantansa Oluen valmistuksessa hiiva on tärkeää eli Sangen kehittää ja valmistaa hiivat itse. Eri oluttyypit vaativat erilaiset hiivat: mikä toimii alelle ei välttämättä ole paras vaihtoehto lagerille. Panimoiden on siis mahdollista tilata käyttöönsä tuoretta panimohiivaa, mikä parantaa panimoiden mahdollisuuksia valmistaa entistä parempaa olutta. Esimerkiksi aleen käytettävä hiiva valmistuu kolmesta viiteen, lageroluen hiiva reilussa viidessä päivässä. Hiivan valmistusaika on siis ennakoitavissa, mikä mahdollistaa tuoreen hiivan käytön oluenpanossa. Laboratoriossa kehitetään myös jäätislausta, mehu-uutteita ja yrttejä.

8 Suomalaista humalaa Kyllä, luit oikein! Ja eikä vain suomalaista humalaa, vaan maailman pohjoisinta humalaa. On aika ottaa jälleen käyttöön tuo muinoin yleinen pihakasvi teollisessa tuotannossa. Sangenissa uskomme, että hyödyntämällä Suomen valoisuutta ja edistyksellistä viljelytekniikkaa, suomalaisista humalalajikkeista voidaan pian valmistaa olutta ja niitä voidaan käyttää myös muussa teollisessa tuotannossa, kuten kosmetiikka- ja lääketeollisuudessa. Tuotekehityksen avulla liikearvoa pystytään luomaan olennaisesti. Suomessa on humalan kasvatukselle ihanteellinen kasvukausi eli huhtikuusta syyskuuhun. Pohjolan omanlainen, yöttömän yön höystämä valo sekä ilman optimaalinen kosteus luovat humalalle oivat kasvuedellytykset. Suomainen humala ei ole mikään uusi keksintö. Sitä on viljelty Suomessa nimenomaan oluenpanoa varten luvulta lähtien, hieman aiemmin kuin Keski-Euroopassa. Suomi on ollut siis edelläkävijä! Vuonna 1422 annettu maalaki määräsi talonpojat viljelemään humalaa Ruotsi- Suomen valtakunnassa. Seuraavalta vuosisadalta alkaen se olikin yleinen pihakasvi. Eipä siis ihme, että kansalliseepos Kalevalassamme oluen valmistuksesta kerrotaan enemmän kuin maailman luomisesta. Vanhimmat humalasta kertovat dokumentit maailmassa ovatkin peräisin vuotta eaa. Sangen aloittaa humalankasvatusprojektin, jossa humalaa vesiviljellään kasvihuoneessa. Tämä mahdollistaa jopa kymmenkertaisen sadon tavalliseen viljelyyn verrattuna. Vakioidut sääolot ja optimaaliset ravinneolosuhteet mahdollistavat uusien makujen kehittämisen ja ennen kaikkea tuoreiden humaloiden käytön oluen valmistuksessa. Maan alati kasvava pienpanimoteollisuus luo markkinat yksilöllisille humalalajikkeille kunkin panimon tarkoituksiin, vailla kilpailua. Humalan vesiviljely on mahdollista myös konseptoida, joka mahdollistaa Sangenin kehittämälle vesiviljelylle ulkomaanmarkkinat. Paitsi panimoteollisuus, myös kosmetiikka- ja lääketeollisuus ovat kiinnostuneita humalan eri ainesosista. Humalan antioksidanttiset uutteet ovat hyödynnettävissä esimerkiksi kosmetiikkateollisuudessa.

9 CHAIRMANIN TEESIT Sangen kehittää ja kasvattaa omat hiivansa. Hyödynnetään paikallista raakaviljaa maltaiden rinnalla. Omasta - tietysti ympäristöystävällisestä - kasvihuoneesta! Tutkimusten mukaan 90% Tornionjoen vedestä on peräisin Lapin tunturipuroista. Panoprosessin ylijäämäviljan ja mäskin voi hyödyntää ruoanvalmistuksessa. Hiivan voi käyttää proteiininlähteenä.

10 SANGENIN PERUSTAJAOSAKKAAT MIKKO AHOKAS Sangen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokkaalla on yli 15 vuoden ura energia- ja ympäristöalalla. Mikko on koulutukseltaan bio- ja ympäristötieteiden maisteri. Hän on ollut mm. kehittämässä ja rakentamassa kansainvälisesti palkittua ST1:n etanolin valmistukseen pohjautuvaa biopolttoainekonseptia. OUTI FORSTÉN Outi Forsténilla on yli viidentoista vuoden työkokemus ICT-alan yrityksistä sekä elintarvikealalta. Outi on toiminut vahvasti Qstockin taustavaikuttajana sekä työskennellyt markkinoinnin parissa myös muutamissa muissa bisneksissä. Outin koulutustaustana on tradenomin tutkinto ja markkinointiopintoja yliopistossa. SAMI HEIKKILÄ Sami Heikkilä on työskennellyt yli 15 vuotta pankkisektorilla ylemmissä johtotehtävissä. Samilla on pk-sektorilta hallituskokemusta kahdessa yrityksessä yhteensä 20 vuotta ja vahva yritysliiketoiminnan osaaminen. Koulutukseltaan Sami on OTK. Sangenissa Samin rooli on toimia neuvonantajana. ANTTI-PEKKA KERÄNEN Antti-Pekka Keränen on asianajotoimisto Kokkolex Oy:n osakas ja toimitusjohtaja. Antti-Pekka on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti ja hän on työskennellyt yli 15 vuotta erilaisissa liikejuridiikan asiantuntijatehtävissä. Antti-Pekka toimii Sangenissa neuvonantajana erityisesti lakiasioissa. VELI MATHLIN Veli Mathlin on hortonomi (AMK) ja toimii lehtorina Oulun seudun ammattiopistossa. Velillä on kymmenen vuoden kokemus puutarha- ja erikoiskasvien tuotannosta. Velin rooli Sangen Oy:ssä on toimia asiantuntijana paikallisten raaka-aineiden hyödyntämisessä. PEKKA NEVALAINEN Kauppatieteiden maisteri Pekka Nevalainen on työskennellyt lähes kymmenen vuotta päällikkötason tehtävissä kansainvälisen teollisen laitevalmistajan palveluksessa. Hän on työskennellyt asiakaslähtöisen tuote- ja palvelukehityksen, arvoperusteisen myynnin kehityksen ja toimitusketjun kehityksen parissa sekä toimitusketjun operatiivisissa johtotehtävissä. Sangenissa Pekka vastaa palvelukehityksestä ja toimitusketjusta. JAAKKO PELLINEN Kemisti Jaakko Pellinen on toiminut yrittäjänä kymmenen vuotta. Hän on tehnyt liiketoimintaa vedenkäsittelyn parissa ja on veden laadunvalvonnan ja optimoinnin ammattilainen. Sangenissa Jaakko vastaa tuotekehityksestä ja laboratorion toiminnasta. OLAVI RAUNIO Olavi Raunio on energiatekniikan diplomi-insinööri ja toimii energiayhtiö Adven Oy:n recoveryliiketoimintojen johtajana. Olavi on toiminut 15 vuotta myynnin johtotehtävissä, hankekehittäjänä, konsulttina ja yrittäjänä energia ja ympäristöalalla sekä bulkkilogistiikan parissa. Olavilla on poikkeuksellisen monipuolinen kokemus teollisuuden energia-asioista sekä vahva osaaminen b2bmyynnistä ja uusien liiketoimintojen käynnistämisestä.

11 ERJA RETZÉN Erja Retzén on työskennellyt yli kymmenen vuotta pääomamarkkinoilla vastaten viime vuosina asiakkuusjohtajana mm. jo listalla olevista ja uusista listautuvista yhtiöistä. Sitä ennen hän on toiminut haastavissa markkinoinnin, asiakashallinnan ja projektijohtamisen tehtävissä eri toimialoilla. Tuotantotalouden diplomi-insinöörinä hänen erikoisalueitaan ovat mm. startupit, kaivos- ja malminetsintäsektori, FinTech sekä peliteollisuus. Sangenissa Erja osallistuu erityisesti sijoittajasuhteiden ja kumppaniverkoston kehittämiseen. PEKKA SARLUND Filosofian maisteri Pekka Sarlund on toiminut ICT-teollisuudessa kansainvälisissä johtotehtävissä yli 30 vuotta. Pekka on edelleen aktiivinen toimija niin globaalien ICT-jättiläisten kuin pk-yritystenkin kanssa yli toimialarajojen. Sangenissa Pekan roolina on toimia neuvonantajana. SANNA TASKILA Sanna Taskilan erityisalueena on yrityksen tutkimus- ja kehittämistoiminta. Koulutukseltaan hän on tekniikan tohtori. Sanna on työskennellyt vuodesta 2003 Oulun yliopistolla kemiallisen prosessitekniikan ja bioprosessitekniikan tutkimusryhmissä mm. oluen mikrobiseen puhtauteen, hiivojen kasvatukseen, entsyymien hyödyntämiseen, bioreaktorien kehitykseen ja jätteiden hyödyntämiseen liittyvissä hankkeissa. JAMI TEIRIKARI Jami Teirikari on mainonnan, markkinoinnin ja liikkuvan kuvan kansainvälisesti palkittu tekijä. Viime vuosien aikana Jamin ohjaamat filmit ovat keränneet useita kymmeniä palkintoja kotimaisista ja kansainvälisistä mainoskilpailuista sekä filmifestivaaleilta. Jami tunnetaan erityisesti elintarvikemainonnasta. Sangenissa Jami vastaa markkinoinnista ja tuotteiden brändäyksestä. VILLE TÖRMÄNEN Ville Törmänen toimii teollisuuden kulkutierakenteiden 3D-suunnitteluun ja valmistukseen erikoistuneen R-taso Oy:n toimitusjohtajana. Hän on vastannut yrityksen digitaalisen liiketoiminnan kehittämisestä ja kansainvälistymisestä yli seitsemän vuoden ajan. Villellä on kokemusta hallitustyöskentelystä yli kymmenen vuoden ajalta ja hän on suorittanut OTK:n ja emba-tutkinnot. Sangenissa Ville osallistuu liiketoiminnan kehittämiseen.

12 LEO ANDELIN - SUOJELIJA KUIN PISTEENÄ KAIKEN TIEDON, TAIDON JA ROHKEUDEN PÄÄLLE SANGENILLA ON OMA SUOJELIJANSA. KUKA OLISI- KAAN SELLAISEKSI SOPIVAMPI KUIN PANIMOMESTARI JA TEHTAANJOHTAJA LEO ANDELIN, JOKA TYÖSKENTELI LAPIN KULLAN TEHTAALLA NELJÄLLÄ ERI VUOSIKYMMENELLÄ. Yleisenä sääntönä pätee, että samoin kuin etelään mentäessä viinit tulevat nautittavammaksi, paranevat olutlajit pohjoista lähestyttäessä, sanoi ruotsalainen historioitsija Olaus Magnus Gothus ( ) muinoin. Tämän sai käytännössä todeta nuori Leo Andelin, joka Saksasta panimooppinsa hankkineena aloitti työskentelyn Lapin Kullan tehtaalla vuonna 1962, vuotta ennen kuin Lapin Kullan A-olut voitti kultamitalin Brysselissä järjestetyssä kansainvälisessä olutkilpailussa. Tehtaanjohtajana hän työskenteli vuosina Andelin on siis nähnyt Lapin Kullan oluen ensi askeleet kansainvälisessä menestyksessä, presidentti Urho Kekkosen vierailun panimolla ja paljon muuta. Olutta Leo Andelin soisi jälleen pantavan Torniossa. Reilut viisi vuotta sitten, vuonna 2010, Lapin Kullan tehdas hiljeni vuonna 2008 tehtyjen kansainvälisten yrityskauppojen jälkeen. Yli 130 vuotta oluen valmistuksen historiaa lakkasi ja tuotanto siirtyi Lahteen. Moni boikotoi Lapin Kullan tuotteita vieläkin. Andelin sanoo, että paikallista oluen tuotantoa kaivataan ja odotetaan. Leo Andelin kertoo ihailleensa oluen vaahtokukkaa kautta aikojen, ja hän mainitsee mietelauseekseen Lass Blumen sprechen anna kukkien puhua. Heinekenin lakkauttaessa Tornion tehtaan Andelin sanoi, että Lapin Kullan kukka kitkettiin juurineen sen syntymämaaperästä. On aika istuttaa pohjoisen oluen juuret uudelleen.

13 Jokainen sijoittaja saa ikuisen muiston sijoituksestaan, sillä heidän nimensä kaiverretaan panimon seinälle otsikon "Tornion panimon palauttajat - me toimme panimon takaisin" alle.

14 SIJOITTAJAN VIISI TASOA NÄIN SAAT VASTINETTA SIJOITUKSELLESI: Taso 1: osaketta Kutsu yhtiökokoukseen Oma nimi näkyviin rosteriseen "Tornion Panimon palauttajat"-seinäkylttiin Tornio Brewery since tiimipaita Taso 2: osaketta Kutsu yhtiökokoukseen Ilmainen yleisökierros (1 krt/vuosi) panimolla ja tislaamolla Tasting room (1 tasting-tapahtuma / vuosi) Oma nimi näkyviin rosteriseen "Tornion Panimon palauttajat"-seinäkylttiin Tornio Brewery since tiimipaita Taso 3: osaketta Kutsu yhtiökokoukseen + VIP-gaalailta Mahdollisuus yksityiskierroksiin panimolla ja tislaamolla Tasting room (1 tasting-tapahtuma / vuosi) Ilmainen lippu Qstock-tapahtumaan (1 kpl, 1 pv) Oma nimi näkyviin rosteriseen "Tornion Panimon palauttajat"-seinäkylttiin 3 kpl Tornio Brewery since tiimipaitoja Oikia meininki, on tätä uutista odoteltukin! --- Kommentti Sangenin Facebook-sivulla uutiseen Sangenin ja Arctic Property Oy:n aiesopimuksesta.

15 Taso 4: osaketta Kutsu yhtiökokoukseen + VIP-gaalailta Mahdollisuus yksityiskierroksiin panimolla ja tislaamolla Tasting room (mahdollisuus osallistua kaikkiin tasting-tapahtumiin) Ilmainen VIP-lippu Qstock-tapahtumaan (1 kpl, 2 pv) Oma nimi näkyviin rosteriseen "Tornion Panimon palauttajat"-seinäkylttiin 10 kpl Tornio Brewery since tiimipaitoja Taso 5: osaketta Kutsu yhtiökokoukseen + VIP-gaalailta Mahdollisuus yksityiskierroksiin panimolla ja tislaamolla Tasting room (mahdollisuus osallistua kaikkiin tasting-tapahtumiin) Ilmainen VIP-lippu Qstock-tapahtumaan (2 kpl, 2 pv) Mahdollisuus sijoittaa myös A-osakesarjaan, joko tislaamoon tai panimoon (rajoitettu määrä) Oma nimi näkyviin rosteriseen "Tornion Panimon palauttajat"-seinäkylttiin 10 kpl Tornio Brewery since tiimipaitoja CLASS SINCE 1873

16 NÄIN ANNIN VARAT JAKAUTUVAT: SANGENIN ANTI ALKAA JA KESTÄÄ SAAKKA. Annin tavoitteena on kerätä 1,5 miljoonaa euroa. Sangen käyttää keräämänsä varat seuraavasti: 1 TORNION PANIMON KAPASITEETIN KASVATTAMINEN YLI L --> 1,0 M. SANGEN OMISTAA TORNION YHTIÖSTÄ 60 %. 2 TISLAAMOYHTIÖÖN EUROA. SANGEN OMISTAA TISLAAMOSTA VÄHINTÄÄN 60 %. 3 TUOTEKEHITYSYHTIÖÖN EUROA. SANGEN OMISTAA TUOTEKEHITYSYHTIÖN SATAPROSENTTISESTI. 4 5 SANGEN SHOP -PROJEKTIIN EUROA. VIENTIIN EUROA.

17 SANGEN LUKUINA VALMISTUSMÄÄRÄ (LITRAA) LIIKEVAIHTO (t ) NETTOTULOS (t ) OSINKOTUOTTO (%) ,6 7,

18 SIJOITTAJAN FAKTAT Kansainvälinen kuluttajatottumus suosii pienpanimoita Yhdysvalloissa pienpanimo-oluiden myynti kasvoi 17 prosenttia vuonna Ensimmäistä kertaa pienpanimoiden myynti ohitti perinteisen Budweiser-oluen myynnin. Eurooppa on seurannut Yhdysvaltojen kehitystä. Viiden vuoden aikana pienpanimoiden määrä on kaksinkertaistunut Euroopassa. Suomessa panimotoiminta on edelleen keskittynyt kolmeen suurimpaan toimijaan, jotka tuottavat yhteensä 97 prosenttia oluesta. Kansainvälistä kuluttajantottumusta seuratessa kotimaisilla pienpanimoilla on merkittävät mahdollisuudet kasvattaa osuuttaan kolmesta prosentista. Tulevaisuus on pienpanimoiden! Tarjolla on 30 % Sangen Oy:n osakekannasta. Sangen Oy on Tornion Panimon suurin omistaja ja rahoittaa koko panimoinvestoinnin. Sangenin omistusosuus Tornion Panimosta on 60 %. MIKÄLI TARVITSET NEUVOA, VOIT OTTAA MEIHIN YHTEYTTÄ PUHELIMITSE TAI SÄHKÖPOSTITSE. YHTEYSTIEDOT: ANTTI-PEKKA KERÄNEN GSM antti-pekka.keranen@sangen.fi MIKKO AHOKAS GSM mikko.ahokas@sangen.fi OUTI FORSTÉN GSM outi.forsten@sangen.fi

Osakeanti

Osakeanti Osakeanti 1.3.3018 09.09.2018 http://www.isokallanpanimo.fi/fi/osakeanti.html Meidän panimo Panimo perustettiin Vaaraslahteen vuoden 2013 lopulla juuri kuumimman pienpanimo aallon alkaessa. Vaaraslahden

Lisätiedot

SIJOITTAJAN FAKTAT OSAKEANTI 2

SIJOITTAJAN FAKTAT OSAKEANTI 2 OSAKEANTI 2 SANGEN MIKÄ? SANGEN ON VUONNA 2015 PERUSTETTU YHTIÖ, JOKA LÄHESTYY ALKOHOLIJUOMATEOLLISUUTTA TÄYSIN UUDELLA TAVALLA. SANGEN KEHITTÄÄ OLUITA, SIIDEREITÄ, GINIÄ, VISKIÄ JA MUITA JUOMIA. SANGEN

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2017 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 30.6.2017 klo 10.00 11.30 Paikka Oulu 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Lisätiedot

Tähti IV 5,2% 5,50/0,5 4,00/0,3

Tähti IV 5,2% 5,50/0,5 4,00/0,3 Koskipanimo Oy on toiminut Tampereella Ravintola Plevnan yhteydessä vuodesta 1994. Panimo tunnetaankin paremmin Plevna-nimellä. Panimon vuosituotanto n. 1600 hl. Vuoden 1999 loppuun Koskipanimo valmisti

Lisätiedot

Olutklusterin kehittämishanke

Olutklusterin kehittämishanke Olutklusterin kehittämishanke Erikoiskasvien viljelyinfo 8.11.2018, Kalajoki Susanne Heiska, erikoistutkija Pienpanimolain muutos 2015 käynnisti pienpanimobuumin - Ei näytä laantumisen merkkejä Parin viime

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 4.7.2018 klo 15.00 16.00 Paikka Tornio 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Lisätiedot

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti 27.1. 29.4.2016 Tule osakkaaksi Ylläksen Markkinointi Oy:hyn - mukana olosi on tärkeää. mm. Kolarin kunta on jatkossa vahvasti mukana. Yhteismarkkinoinnista

Lisätiedot

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy LAITILAN WIRVOITUSJUOMATEHDAS 1995 LAITILAN WIRVOITUSJUOMATEHDAS 2016 1994-1995, Fisutta Oy Yhtiö perustetaan 1994 kalajalosteiden viemiseksi Keski-Eurooppaan. Keväällä

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

Urkin jalanjäljissä yhteisen ymmärryksen apajilla kun tavoitteenne vaativat yhteistä kirkastamista

Urkin jalanjäljissä yhteisen ymmärryksen apajilla kun tavoitteenne vaativat yhteistä kirkastamista Urkin jalanjäljissä yhteisen ymmärryksen apajilla kun tavoitteenne vaativat yhteistä kirkastamista Siikakoski, Konnevesi 17.-18.6.2019 (kysy vaihtoehtoista aikataulua) Millä apajilla tällä pyyntireissulla

Lisätiedot

Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa. Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009

Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa. Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009 Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009 Ohrasta olueksi tuotantoketjun tutkimus Tuotantoketjulla pitkäjänteinen yhteistyö Panimolaboratorio

Lisätiedot

Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus

Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus 27.10.2015 Juha Vanhanen Gaia Consulting Oy Gaia Consulting Oy Kestävän liiketoiminnan konsulttitoimisto vuodesta 1993 Strateginen kumppani ja käytännön toteuttaja

Lisätiedot

Tervetuloa Partneripäiville!

Tervetuloa Partneripäiville! Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Yhteistyössä: Partneripäivät 12.9.2014, ohjelma 10.30 Ilmoittautuminen alkaa Radisson Blu hotelli, Hallituskatu 1, Oulu

Lisätiedot

Suominen ostaa Ahlstromin Paulinian tehtaan Brasiliassa, kauppa aiotaan rahoittaa hybridilainalla Nina Kopola, toimitusjohtaja 10.1.

Suominen ostaa Ahlstromin Paulinian tehtaan Brasiliassa, kauppa aiotaan rahoittaa hybridilainalla Nina Kopola, toimitusjohtaja 10.1. Suominen ostaa Ahlstromin Paulinian tehtaan Brasiliassa, kauppa aiotaan rahoittaa hybridilainalla Nina Kopola, toimitusjohtaja 10.1.2014 Suominen Corporation 10.1.2014 1 Agenda Yrityskauppa lyhyesti Kaupan

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö, perustettu v. 1993 Tavoitteena edistää

Lisätiedot

LUOMUOLUT JA LUOMUOLUTMARKKINAT

LUOMUOLUT JA LUOMUOLUTMARKKINAT LUOMUOLUT JA LUOMUOLUTMARKKINAT 31.1.2013 Teerenpeli Yhtiöt Oy TEERENPELI YHTIÖT OY TEERENPELI PANIMO & TISLAAMO OY TEERENPELI RAVINTOLAT OY F-YRITTÄJÄT Lahtelainen perheyritys, perustettu 1994 Henkilöstö

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016 Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016

Lisätiedot

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä

Lisätiedot

Marjamaat ja maisema kauppatavaraksi?

Marjamaat ja maisema kauppatavaraksi? Marjamaat ja maisema kauppatavaraksi? Airi Matila Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Forest heritage developer project http://www.metsavastaa.net/metsakulttuuri VOIMAMETSÄ tilaisuus Haukiputaalla 19.5.2010

Lisätiedot

OMISTAJUUS KUULUU KAIKILLE J U H AN I E L O M AA, TO I M I T U S J O H TAJ A

OMISTAJUUS KUULUU KAIKILLE J U H AN I E L O M AA, TO I M I T U S J O H TAJ A OMISTAJUUS KUULUU KAIKILLE J U H AN I E L O M AA, TO I M I T U S J O H TAJ A TAALERI MONIPUOLINEN FINANSSITALO Taaleri on Helsingin pörssiin listattu kasvava suomalainen varainhoitoa ja rahoitusta tarjoava

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten cv:t

Hallituksen jäsenten cv:t Hallituksen jäsenten cv:t Maire Ahopelto Maire Ahopelto on 54-vuotias terveystieteiden maisteri. Ahopelto toimii Kainuun maakunta -kuntayhtymän sosiaali- ja terveysjohtajana sekä sairaanhoitopiirin johtajana.

Lisätiedot

Hallituksen jäseniksi yhtiökokouksessa ehdotettavien henkilöiden cv:t

Hallituksen jäseniksi yhtiökokouksessa ehdotettavien henkilöiden cv:t Hallituksen jäseniksi yhtiökokouksessa 6.5.2014 ehdotettavien henkilöiden cv:t Markku Silén Markku Silén on toiminut yli 30 vuotta kansainvälisissä liikkeenjohdon konsultoinnin, tietotekniikan palveluiden

Lisätiedot

Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi

Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea OTA YHTEYTTÄ YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi Myynnissä Kauppakodassa Myyntikohde: Liiketoiminta + 3 tasokasta liikehuoneistoa Kuvaus:

Lisätiedot

Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00

Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00 Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00 The Veuve Clicquot Business Woman Award 2013 Catharina Stackelberg Toimitusjohtaja ja perustaja Marketing Clinic Oy Valintalautakunnan lausunto

Lisätiedot

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo 27.8.2018 TOIMITUSJOHTAJA PEKKA TENNILÄ Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo NASDAQ HELSINGIN AVOIMET OVET -TILAISUUS Johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo

Lisätiedot

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Sopimuksen pääkohdat Uponor ja KWH-yhtymä ovat julkistaneet aikeensa

Lisätiedot

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA 26.11.2018 TOIMITUSJOHTAJA PEKKA TENNILÄ Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA Olemme pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo Markkina-asemat

Lisätiedot

Fondia Oyj Lakialaa digitalisoiva uudistaja

Fondia Oyj Lakialaa digitalisoiva uudistaja Fondia Oyj Lakialaa digitalisoiva uudistaja 24.8.2017 Fondian markkinapositio Fondian strategiana on yhdistää sisäisen lakiosaston ja ulkoa ostetun lakipalvelun hyödyt Suomen lakipalvelumarkkina 2015 noin

Lisätiedot

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 1 Tesi auttaa Suomea yhteiskuntana seuraavalle kasvun ja kansainvälistymisen tasolle Olemme pääomasijoittamisen eturivin osaaja, joka tekee kannattavaa ja vastuullista sijoitustoimintaa

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI?

MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI? Ari Karjalainen, Arctic Power tutkimusryhmän vetäjä Arctic Geoinvest Kick Off 13.6.2017 MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI? Orientaatio Idean kehittäminen yrityksen kypsyyden mukaan Start-up

Lisätiedot

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Sangen Oy, Tilinpäätös Sangen Oy. Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta

Sangen Oy, Tilinpäätös Sangen Oy. Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta Sangen Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-001 1 SANGEN OY Kaitoväylä 1 F 2 90570 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2698589-9 Sisällys Sivu Tuloslaskelma

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 17 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 1 1 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 17 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Venäjän-kaupan uusi normaali

Venäjän-kaupan uusi normaali Venäjän-kaupan uusi normaali 20.4.2018 Joensuu @JaanaRekolainen @SVKK_FRCC Suomalais-Venäläinen kauppakamari Missiomme on edistää yritysten kasvua ja liiketoimintaa Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa.

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 9 7 9 Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Maailma tarvitsee Metsää

Maailma tarvitsee Metsää Maailma tarvitsee Metsää Maailman väestö kasvaa ja vaurastuu. Energiasta ja luonnonvaroista kilpaillaan kiivaasti. Vaikka maailma on entistä digitaalisempi myös metsää tarvitaan. Metsä Group on vastuullisen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti, Keski-Pohjanmaan.9. : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 4 7 Uusimaa Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

MISSIONA TÄYDELLINEN DIGIJALANJÄLKI. Juha Reima Toimitusjohtaja

MISSIONA TÄYDELLINEN DIGIJALANJÄLKI. Juha Reima Toimitusjohtaja MISSIONA TÄYDELLINEN DIGIJALANJÄLKI Juha Reima Toimitusjohtaja 27.08.2018 H&M ja muut vaateyhtiöt polttavat tonneittain uusia vaatteita - Tanskan TV2 Yle https://yle.fi/uutiset/3-9884247 Edellisen sesongin

Lisätiedot

Luomulastenruokaa kotimaasta - mistä raaka-aineet? Jussi Hautala Supplier Development Agronomist Nestrade Procurement Division

Luomulastenruokaa kotimaasta - mistä raaka-aineet? Jussi Hautala Supplier Development Agronomist Nestrade Procurement Division Luomulastenruokaa kotimaasta - mistä raaka-aineet? Jussi Hautala Supplier Development Agronomist Nestrade Procurement Division Nestlé lastenruokaa Turusta Nestlé on globaali yritys myös lastenruuassa -

Lisätiedot

Arla Ingman ja Arla Foods Arla Ingman Suomen markkinoilla

Arla Ingman ja Arla Foods Arla Ingman Suomen markkinoilla Arla Ingman ja Arla Foods Arla Ingman Suomen markkinoilla Toimittajatapaaminen Osuuskunta Maitomaa 26.4.2010 Outi Fagerlund Viestintäpäällikkö 09 272 001 outi.fagerlund@arlafoods.com 1 26.4.2010 1 Arla

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 4 7 Rakentaminen Kauppa 13 1 1 16 Palvelut 61 68 Muut 1 2 3 4 6 7 8 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin 2 2:

Lisätiedot

Hallituksen jäseniksi yhtiökokouksessa 29.4.2015 ehdotettavien henkilöiden cv:t

Hallituksen jäseniksi yhtiökokouksessa 29.4.2015 ehdotettavien henkilöiden cv:t Hallituksen jäseniksi yhtiökokouksessa 29.4.2015 ehdotettavien henkilöiden cv:t Maire Ahopelto Maire Ahopelto on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri. Ahopelto toimii Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA

KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan

Lisätiedot

CapMan ostaa teollisuuskunnossapidon Fortumilta. Jukka Järvelä, partneri, CapMan Buyout

CapMan ostaa teollisuuskunnossapidon Fortumilta. Jukka Järvelä, partneri, CapMan Buyout CapMan ostaa teollisuuskunnossapidon Fortumilta Jukka Järvelä, partneri, CapMan Buyout 21 September 2006 1 CapMan johtava pääomasijoittaja Pohjoismaissa Pohjoismainen läsnäolo ja markkina-asema perustettu

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay Älykäs Metsä Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy Siemens DigiDay 29.11.2017 1 05.12.17 METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina

Lisätiedot

KESTÄVÄ TEOLLISUUS JA MAANVILJELY TULEVAISUUDEN VILJELYTEKNOLOGIAN AVULLA

KESTÄVÄ TEOLLISUUS JA MAANVILJELY TULEVAISUUDEN VILJELYTEKNOLOGIAN AVULLA Redono Oy Henri Laine CEO Address: Arvolantie 122, 08680, Lohja Email: henri.laine@redono.fi Mobile: +358 44-989 4612 Website: https://www.redono.fi KESTÄVÄ TEOLLISUUS JA MAANVILJELY TULEVAISUUDEN VILJELYTEKNOLOGIAN

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Innovaatioseteli. Kokemuksia/Ajatuksia Seppo Hoffrén. 31 August Name of Event Seppo Hoffrén Consultancy

Innovaatioseteli. Kokemuksia/Ajatuksia Seppo Hoffrén. 31 August Name of Event Seppo Hoffrén Consultancy Innovaatioseteli Kokemuksia/Ajatuksia 30.8.2017 Seppo Hoffrén 31 August 2017 Innovaatioseteli Kenelle Innovaatioseteli on tarkoitettu vakiintunutta liiketoimintaa harjoittaville pk-yrityksille, jotka haluavat

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Hyönteistuotannon tilanne ja tulevaisuus Suomessa Minustako hyönteisten tuottaja? Toholampi

Hyönteistuotannon tilanne ja tulevaisuus Suomessa Minustako hyönteisten tuottaja? Toholampi Hyönteistuotannon tilanne ja tulevaisuus Suomessa Minustako hyönteisten tuottaja? Toholampi 16.3.2018 s. Kurikka Helsingin yliopisto, MMM Hyönteistalous osana suomalaista alkutuotantoa 2015 Finsect Foto:

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä:

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä: OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE Yritys: Tekijä: Päiväys: MARKKINAT Rahoittajille tulee osoittaa, että yrityksen tuotteella tai palvelulla on todellinen liiketoimintamahdollisuus.

Lisätiedot

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001 POWEST OY toimii sijoittajana ja omistusten hallinnoijana energia-alan palvelu- ja teknologiayhtiöissä. Yhtiöt keskittyvät siirto- ja jakeluverkkojen urakointiin ja kunnossapitoon energiakauppapalveluihin

Lisätiedot

Vacon puhtaan teknologian puolesta

Vacon puhtaan teknologian puolesta Vacon puhtaan teknologian puolesta Vesa Laisi, toimitusjohtaja, Vacon Oyj 16.11.2011 11/21/2011 1 Vacon - Driven by drives Vacon on globaali taajuusmuuttajavalmistaja. Yhtiö on perustettu vuonna 1993 Vaasassa.

Lisätiedot

Omistajuuden ja johtamisen yhteys

Omistajuuden ja johtamisen yhteys Omistajuuden ja johtamisen yhteys Mikko Haapanen Hallituksen pj, Boardman Oy Suunta 2011 seminaari 3.11.2011. Kymenlaakson kauppakamari, RUK Hamina Omistajien asialla - johdon tukena BOARDMAN- PARTNERIT

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

CapMan ostaa 28,7 prosenttia Norvestiasta. Tiedotustilaisuus Helsingissä 12.5.2015 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja

CapMan ostaa 28,7 prosenttia Norvestiasta. Tiedotustilaisuus Helsingissä 12.5.2015 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja CapMan ostaa 28,7 prosenttia Norvestiasta Tiedotustilaisuus Helsingissä Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Tavoitteenamme on tarjota paras kokemus pääomasijoittamisesta kehittämällä innovatiivisia ratkaisuja,

Lisätiedot

Alaskasta Antarktikselle Team Finland-tilaisuus Kuopio Neuvoja bisnekseen Yhdysvalloissa. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Alaskasta Antarktikselle Team Finland-tilaisuus Kuopio Neuvoja bisnekseen Yhdysvalloissa. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Alaskasta Antarktikselle Team Finland-tilaisuus Kuopio 29.8.2017 Neuvoja bisnekseen Yhdysvalloissa Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Viennin mahdollisuudet Yhdysvaltoihin (1): Mantereen kokoinen

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision huhti-kesäkuu 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi talousjohtaja Toni Rannikko Raisio Oyj 7.8.2019 Raision Q2/2019: liikevaihto kasvoi ja liiketulos

Lisätiedot

TERVETULOA! Tiedotustilaisuus perjantaina

TERVETULOA! Tiedotustilaisuus perjantaina TERVETULOA! Tiedotustilaisuus perjantaina 20.7.2018 TELIA COMPANY OSTAA BONNIER BROADCASTINGIN Telia Company ostaa Bonnier AB:lta Bonnier Broadcastingin, joka omistaa suomalaisen MTV:n lisäksi ruotsalaisen

Lisätiedot

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field>

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field> Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin enojen, serkkujen ja lasten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta Alaotsikko: Terrafamen kaivokselle tilauksen saanut

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 2016 Liikevaihto Uponor-konserni, M 2014 2015 Muutos Liikevaihto 1 023,9 1 050,8 2,6 % Orgaaninen kasvu 5,2 % ilman

Lisätiedot

Lapin kullan eettisyys ja ekologisuus kiinnostaa maailmalla Yhä useampi korunostaja kysyy, mistä kulta on peräisin

Lapin kullan eettisyys ja ekologisuus kiinnostaa maailmalla Yhä useampi korunostaja kysyy, mistä kulta on peräisin Lapin kullan eettisyys ja ekologisuus kiinnostaa maailmalla Yhä useampi korunostaja kysyy, mistä kulta on peräisin Lappilainen kulta sertifioidaan syksyllä. Sitä käytetään pian kullan, kullankaivajien

Lisätiedot

Etteplanista entistä vahvempi kumppani asiakkaiden digitalisoitumishaasteiden ratkaisemiseen. Juha Näkki, President and CEO Etteplan Oyj 15.3.

Etteplanista entistä vahvempi kumppani asiakkaiden digitalisoitumishaasteiden ratkaisemiseen. Juha Näkki, President and CEO Etteplan Oyj 15.3. Etteplanista entistä vahvempi kumppani asiakkaiden digitalisoitumishaasteiden ratkaisemiseen Juha Näkki, President and CEO Etteplan Oyj 15.3.2016 ETTEPLANIN KEHITYSHISTORIA Edelläkävijänä suunnittelumenetelmien

Lisätiedot

Suomen elintarviketoimiala 2014

Suomen elintarviketoimiala 2014 Suomen elintarviketoimiala 2014 Strateginen toimialakatsaus Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Tiivistelmä 8 1 Suomen talous ja elintarviketoimiala 10 1.1 Kansantalouden kehitys 10 1.2

Lisätiedot

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Julkaisuvapaa 28.10.2016 kello 9:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta Jimm s verkkokaupan

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 017 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 017 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 61 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Ratkaisu puhtaan veden haasteisiin

Ratkaisu puhtaan veden haasteisiin Ratkaisu puhtaan veden haasteisiin Osakeanti 5.5.2017-31.10.2017 www.wapulec.com/osakeanti Advanced Water and Air Treatment pure WAter with PUlsed electricity Wapulec tulevaisuuden vedenkäsittelyratkaisu

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2012 - huhtikuu 2013) Tilastojulkistus 11.6.2013 Tuomo Varis etunimi.sukunimi@thl.fi Puh. 029 524 7654 Esa Österberg etunimi.sukunimi@thl.fi Puh. 029 524 7018

Lisätiedot

Mikä mättää mobiilipalveluissa?

Mikä mättää mobiilipalveluissa? Mikä mättää mobiilipalveluissa? Diplomi-insinööri Mika Helenius Toimitusjohtaja 19.12.2005 Esitys Mermit lyhyesti Ekosysteemi Palvelut Kumppanit Tulevaisuus Diplomi-insinööri Mika Helenius s. 1966 Mermitin

Lisätiedot

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Raisio-konserni Toimintaa 12 maassa, pääkonttori Raisiossa Tuotantoa 14 paikkakunnalla 3 maassa Henkilöstön määrä n. 1450, josta Suomessa 1/3 Listataan

Lisätiedot

Vastuullinen Sijoittaminen

Vastuullinen Sijoittaminen Vastuullinen Sijoittaminen Mikko Koskela 3/2018 Agenda Mitä vastuullisuus tarkoittaa? Vastuullisuuden valintoja Ovatko trendit sijoittajalle uhkia vai mahdollisuuksia? 2 Mitä vastuullisuus on? Jostakin

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

PK hallitusbarometri VII 2015. Pirkanmaa Tampereen kauppakamarialue

PK hallitusbarometri VII 2015. Pirkanmaa Tampereen kauppakamarialue PK hallitusbarometri VII 205 Pirkanmaa alue Alue Kaikki vastaajat (N=280) N 200 80 60 40 20 00 80 60 40 20 0 7 55 3 33 40 72 78 59 29 35 50 09 77 22 4 9 78 82 Asema organisaatiossa 60 50 40 30 20 0 0 53

Lisätiedot

More is More. Yksin vai yhdessä 11.12.2012. Harri Meller/JSL Partners Oy

More is More. Yksin vai yhdessä 11.12.2012. Harri Meller/JSL Partners Oy More is More Yksin vai yhdessä 11.12.2012 Harri Meller/JSL Partners Oy Valmentaja: Harri Meller Yli 30 vuoden kokemus liike-elämästä, tukkukaupan ja vähittäiskaupan myynnistä ja markkinoinnista sekä maahantuonnista

Lisätiedot

TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director

TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus Oy

Suomen Teollisuussijoitus Oy Suomen Teollisuussijoitus Oy Suorat sijoitukset Salo 28.8.2014 Pääomasijoittamisella keskeinen merkitys kasvun rahoittajina myös Suomessa Tutkimuksessa selvitettiin vuosina 2002 2008 ensisijoituksen saaneiden

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 219 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 1 7 7 14 14 1 15 65 6 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan

Lisätiedot

Vastuullisesti kasvava Lappi

Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi kasvaa jokaisella toimialalla Lapin elinkeinoelämä on kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvanut kaikilla toimialoilla. Lapin elinkeinoelämän

Lisätiedot

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely Puukuitupohjaisia lämmöneristeitä valmistava Ekovilla Oy on 30-vuotias rakennusteollisuusyritys, joka toimii Kuusan-koskella. Yhtiöllä on tehtaat myös Kiimingissä ja Ylistarossa. Ekovilla on orgaanisten

Lisätiedot

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy Jalat maassa, tavoitteet korkealla MSK Group Oy 6.9.2016 Sisältö 01 MSK Groupin historia 02 MSK Group korkean teknologian perheyhtiö 03 MSK lukuina 04 Tytäryhtiöt 1. Sukupolvi - perustaja "Ville Isosaari

Lisätiedot

Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi?

Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi? Luonnontuotealan innovaatioverkosto ja toimialan uudet mahdollisuudet -hanke (LT-INNO) Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi? MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Seinäjoki

Lisätiedot

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva 1.1 Tämä on STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva on Suomen johtava, kansallinen uutis- ja kuvatoimisto. Uutispalveluiden lisäksi STT tuottaa muita palveluita medialle ja viestintäpalveluita johtaville yrityksille,

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää KUVA KUVA KUVA Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää 19.5.216 Ekonomisti Jouni Vihmo KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Yritykset odottavat hyvää kesää majoitusyritykset

Lisätiedot

Vesivarojen arvo Suomessa

Vesivarojen arvo Suomessa Vesivarojen arvo Suomessa Turo Hjerppe, Sari Väisänen, Lauri Ahopelto, Virpi Lehtoranta Suomen ympäristökeskus, SYKE Maailman vesipäivä 22.3.2018 Kuva: Lauri Ahopelto Vesi yhteiskunnassa 3 Vesien ekologinen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 7 7 Palvelut 7 Muut 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti,

Lisätiedot