PALKANSAAJA, YRITTÄJÄ, TYÖTÖN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALKANSAAJA, YRITTÄJÄ, TYÖTÖN"

Transkriptio

1 PALKANSAAJA, YRITTÄJÄ, TYÖTÖN Kuolleisuus Suomessa Tiina Pensola Riikka Shemeikka Katja Kesseli Tuomo Laihiala Hanna Rinne Veijo Notkola KUNTOUTUSSÄÄTIÖN TUTKIMUKSIA RESEARCH REPORTS 84/2012 1

2 Julkaisija: Kuntoutussäätiö Pakarituvantie Helsinki Julkaisumyynti, puh (09) Helsinki 2012 Painopaikka: Unigrafia Oy ISSN X ISBN (pdf) Kannen valokuva: Tiina Pensola 2

3 Tiivistelmä Pensola T, Shemeikka R, Kesseli K, Laihiala T, Rinne H, Notkola V, Palkansaaja, yrittäjä, työtön. Kuolleisuus Suomessa Helsinki: Kuntoutussäätiön tutkimuksia 84/2012. Ammateittaista kuolleisuutta on Suomessa tutkittu vuosina Ammateittaisten kuolleisuuserojen selvittäminen 2000-luvun alussa on ajankohtaista ammattirakenteiden, työnkuvan ja työsuhteiden muutosvaiheessa. Tutkimusaineistot perustuvat Tilastokeskuksen väestölaskenta- ja kuolemansyytiedoista taulukoituun pitkittäistiedostoon, joka kattaa kaikki työvoimaan kuuluneet Suomessa vuonna 2000 asuneet vuotiaat naiset ja miehet. Kuolleisuutta on seurattu kuolemansyittäin (ICD10) Tilastokeskuksen vuoden 2001 ammattinimikkeet (392) on ryhmitelty 130 ammattiryhmään. Muut taustatiedot ovat tulot ja työttömillä työttömyyskuukaudet (0-36 kk), koulutus ja perheasema. Henkilövuosia oli palkansaajanaisilla (8 948 kuolemaa) ja -miehillä (18 649), yrittäjänaisilla (1002) ja -miehillä (3 795) sekä työttömillä naisilla (3 396) ja miehillä (10 982). Aineiston analysoinnissa on käytetty Poisson regressiota, ikävakioituja kuolleisuuslukuja, vakioitua kuolleisuussuhdetta sekä elinajanodotetta ikävälille Naisilla keskimääräinen elinajan menetys oli palkansaajilla 8 kk, yrittäjillä 9 kk ja työttömillä 23 kk ikävälillä vuotta. Miehillä vastaavat luvut olivat palkansaajilla 19 kk, yrittäjillä 20 kk ja työttömillä 72 kk. Kuolleisuus oli pieni mm. seuraavissa ammateissa: opettajat, lastentarhanopettajat, papit, lääkärit, elektroniikka- ja it-alan erityisasiantuntijat, teknikot, asiantuntijajohtajat ja miehillä myös muut johtajat. Keskimääräistä korkeampi naisten ja miesten kuolleisuus oli ammateissa, joihin sisältyi rutiinityötä ja joissa oli vähäiset koulutusvaatimukset ja korkea työttömyysprosentti. Näitä olivat mm. sekatyöntekijät (elinajanmenetys naisilla 19 kk ja miehillä 36 kk), tarjoilijat, siivoojat, kiinteistönhuoltajat, sairaala- ja hoitoapulaiset, rahdinkäsittelijät ja varastotyöntekijät sekä henkilökohtaiset avustajat ja omaishoitajat. Miehillä kuolleisuus oli korkeaa myös seuraavissa ammateissa: rakennusalan ammatit, hitsaajat ja kaasuleikkaajat, koneistajat, moottoriajoneuvon- ja koneiden kuljettajat sekä paperityöntekijät. Monissa näissä ammateissa oli keskimääräistä korkeampi kuolleisuus iskeemisiin sydänsairauksiin, alkoholiin liittyviin syihin sekä itsemurhiin ja tapaturmiin. Naisilla myös muutamassa erityisasiantuntija-ammatissa kuolleisuus oli keskimääräistä korkeampi liittyen kasvainkuolleisuuteen. Tarkastelujaksolla keskimääräisestä elinajan menetyksestä palkansaajamiehillä 30 % ja naisilla 13 % aiheutui alkoholiin liittyvistä syistä. Pitkäaikaistyöttömillä vastaava osuus oli naisilla 48 % ja miehillä 54 %. Suuri osa ammattiryhmien välisistä eroista miehillä ja jonkin verran naisilla oli yhteydessä ryhmien välisiin tuloeroihin. Yrittäjien kuolleisuus oli työntekijäammateissa pienempi kuin palkansaajien mutta asiantuntijaammateissa samalla tasolla. Pienituloisilla yrittäjillä kuolleisuus oli keskimääräistä korkeampi. Avainsanat: ammatti, työttömyys, yrittäjä, palkansaaja, koulutus, tulot, perheasema, kuolleisuus, kuolleisuuserot, kasvain, keuhkosyöpä, rintasyöpä, verenkiertoelinten sairaus, iskeeminen sydänsairaus, aivoverisuonien sairaus, hengityselinten sairaus, diabetes, itsemurha, tapaturma, alkoholimyrkytys, alkoholiin liittyvä 3

4 4

5 Abstract Pensola T, Shemeikka R, Kesseli K, Laihiala T, Rinne H, Notkola V, Employee, employer, unemployed. Mortality in Finland in Helsinki: Rehabilitation Foundation, Research Reports 84/2012. Occupational differences in mortality reflect hazards in the workplace. However, the mortality rates of occupational groups reflect also, and to a greater extent, the effect of other non-direct occupational but occupation associated hazards such as psychosocial factors at work or the likelihood to experience unemployment. The employees belonging to a certain occupational group may also share common patterns of health-related behaviour such as smoking, alcohol consumption and patterns of use of alcohol, sedentary life style, eating habits and the use of health services. Together these factors affect the mortality patterns of different occupational groups. Per each death occurred there are many accidents, sickness absence days and disability periods. However, death records cover information on various occupations in a consistent way and give information about which of the occupational groups are in need for interventions aimed to enhance health and well-being in these groups. In this study we had data formed by Statistics Finland on all Finnish persons aged included in labour force in They were followed up for ; The data consist of 12,8 million person-years (p-y) and 27,417 deaths of the employed in 130 occupational groups, 1,7 million p-y and 4797 deaths of entrepreneurs and 1,9 million p-y and 14,378 deaths of the unemployed women and men. The data also included information on income and for the unemployed persons on the number of their unemployment months, education and marital status. The data were analysed by the means of Poisson regression, standardized mortality ratios, age-standardized mortality rates (MR for 100,000 p-y) and life expectancy for the age interval 25 to 64. Among women MRs varied between 38 for information technicians to 302 for routine manual workers. Among men these figures varied from approximately 170 for architects and headmasters to 560 for routine manual workers and special needs assistants and care givers. On average, higher mortality in manual occupations was attributable to ischaemic heart disease, alcohol related causes, suicides and accidents. Among women mortality was also higher in some upper non-manual occupations due to cancers. Unemployment increased mortality rate threefold among women and fourfold among men. Approximately half of the excess mortality of unemployed persons was attributable to alcohol-related causes. In non-alcoholic causes the effect of unemployment on mortality was mediated by income. Key words: occupation, unemployed, occupational differences, education, family status, mortality, neoplasms, circulatory disease, lung cancer, breast cancer, ischaemic heart disease, cerebrovascular diseases, respiratory diseases, diabetes, suicide, alcohol-related causes, intoxication, accidental deaths 5

6 6

7 Kirjoittajan alkusanat Työttömyys ja toisaalta uhkaava työvoimapula sekä kansainvälisestikin suuret väestöryhmien väliset terveyserot ovat merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia Suomessa. Terveys on yhteydessä ammattiin ja työvoima-asemaan: meillä ja muualla tehdyissä tutkimuksissa terveys ja hyvinvointi ovat olleet sitä parempia mitä korkeammassa ammattiin perustuvassa sosiaaliryhmässä henkilö on. Samassa sosiaaliryhmässä ammattien välillä voi kuitenkin olla eroja terveyttä edistävissä tai sitä vaarantavissa tekijöissä. Kuolleisuuden avulla ammattiryhmien terveyttä on tarkasteltu vuosina , mutta ei sen jälkeen. Tämä tutkimus tehtiin VTT, dos. Veijo Notkolan aloitteesta. Hän on ollut toteuttamassa useimpia aikaisempia ammateittaisia kuolleisuustutkimuksia Suomessa. Ilman rahoitusta tutkimusta ei olisi voitu toteuttaa. Kiitämme Työsuojelurahastoa (108121) ja Raha-automaattiyhdistystä tuesta. Kiitän myös Työsuojelurahastoa ja erityisesti Riitta-Liisa Lappeteläistä osallistumisesta ohjausryhmätyöskentelyyn sekä innostavista ja tätä työtä monin tavoin tukeneista keskusteluista. Aineistomme on Tilastokeskuksesta. Kiitän taas kerran Jari Hellantoa erittäin sujuvasta yhteistyöstä taulukoiden suunnittelussa ja muodostamisessa. Lämmin kiitokseni myös kahdelle refereelle ja kommentaattorille, joiden asiantuntevat ja hyvät huomiot ovat parantaneet työtä. Minulla on ollut suuri ilo työskennellä osaavien ja työlleen omistautuvien henkilöiden kanssa hankkeen eri vaiheissa Kuntoutussäätiössä. Hanna Rinne oli mukana alkumetreillä tekemässä ammattiryhmitystä ja ensimmäisiä analyyseja. Tuomo Laihiala teki aiheeseen liittyviä kirjallisuuskatsauksia ja on osallistunut kaikkien kuvioiden ja liitetaulukoiden tekemiseen. Riikka Shemeikka on viimeistellyt kaikki taulukot ja Katja Kesseli kuviot. Molemmat ovat myös lukeneet ja kommentoineet tekstiä ja osallistuneet lähteistön viimeistelyyn. Ilman heidän panostaan tämä kirja ei olisi valmistunut. Kirjan on taittanut ja julkaisuasun suunnitellut Ulla-Maija Nurminen, hänelle erityiskiitokseni. Olen myös iloinen, että minut on iltaisin uupumatta haettu kotiin, jossa minua on odotettu. Helsingissä Tiina Pensola 7

8 8

9 Sisällys 1 Johdanto 11 2 Aineisto ja menetelmät 15 3 Palkansaajien kuolleisuus Johdanto Ammattiryhmät vuonna Kuolleisuus asiantuntija- ja työntekijäammateissa Ammattiryhmittäinen kokonaiskuolleisuus Tulojen yhteys ammattiryhmien kuolleisuuseroihin Lopuksi 40 4 Palkansaajien kuolleisuus eri kuolemansyissä Kasvaimet Verenkiertoelinten sairaudet Muut taudit Tapaturmat ja väkivaltaiset syyt Alkoholiin liittyvät syyt 79 5 Yrittäjien kuolleisuus Johdanto Yrittäjien taustatiedot Yrittäjien kokonaiskuolleisuus Yrittäjien kuolleisuus eri kuolemansyissä Mies- ja naisyrittäjien kuolleisuusvertailu Tulojen yhteys yrittäjien kuolleisuuteen Yrittäjien kuolleisuus suhteessa palkansaajiin Lopuksi Työttömien kuolleisuus Johdanto Työttömät vuonna Työttömien kokonaiskuolleisuus Työttömien kuolleisuus eri kuolemansyissä Kuolleisuus työttömyyden keston mukaan Tulojen, koulutuksen ja perheaseman yhteys työttömien ylikuolleisuuteen Lopuksi Yhteenveto ja pohdinta 133 Lähteet 142 Liitetaulukot 156 9

10 Liitetaulukot Liitetaulukko 2.1. Ammattiryhmät ja niiden koodit. Liitetaulukko 2.2. Yrittäjien ammattinimikkeet ja niiden koodit. Liitetaulukko 3.1. Ammattiryhmien henkilövuodet, kuolemantapausmäärät, ikävakioitu kuolleisuus (IVK, kuolleet kohden), vakioitu kuolleisuussuhde (SMR ja 95 %:n luottamusvälit), 25-vuotiaiden todennäköisyys saavuttaa 65 vuoden ikä sekä keskimääräinen odotettavissa oleva elinajan menetys kuukausina ikävälillä vuotta (perustuen kuolemanvaaralukuihin ) naisilla. Liitetaulukko 3.2. Ammattiryhmien henkilövuodet, kuolemantapausmäärät, ikävakioitu kuolleisuus (IVK, kuolleet kohden), vakioitu kuolleisuussuhde (SMR ja 95 %:n luottamusvälit), 25-vuotiaiden todennäköisyys saavuttaa 65 vuoden ikä sekä keskimääräinen odotettavissa oleva elinajan menetys kuukausina ikävälillä vuotta (perustuen kuolemanvaaralukuihin ) miehillä. Liitetaulukko 4.1. Ammattiryhmittäiset ikävakioidut kuolleisuusluvut (IVK, kuolleet henkilövuotta kohden) ja vakioidut kuolleisuussuhteet (SMR) kaikissa taudeissa, kasvaimissa ja verenkiertoelinten sairauksissa naisilla. Luvut perustuvat vuonna 2000 työssä olleiden palkansaajien kuolleisuuteen Liitetaulukko 4.2. Ammattiryhmittäiset ikävakioidut kuolleisuusluvut (IVK, kuolleet henkilövuotta kohden) ja vakioidut kuolleisuussuhteet (SMR) kaikissa taudeissa, kasvaimissa ja verenkiertoelinten sairauksissa miehillä. Luvut perustuvat vuonna 2000 työssä olleiden palkansaajien kuolleisuuteen Liitetaulukko 4.3. Ammattiryhmittäiset ikävakioidut kuolleisuusluvut (IVK, kuolleet henkilövuotta kohden) ja vakioidut kuolleisuussuhteet (SMR) tapaturmaisissa ja väkivaltaisissa syissä sekä erikseen itsemurhissa ja muissa tapaturmissa (ei sisällä myrkytyksiä) naisilla. Luvut perustuvat vuonna 2000 työssä olleiden palkansaajien kuolleisuuteen Liitetaulukko 4.4. Ammattiryhmittäiset ikävakioidut kuolleisuusluvut (IVK, kuolleet henkilövuotta kohden) ja vakioidut kuolleisuussuhteet (SMR) tapaturmaisissa ja väkivaltaisissa syissä sekä erikseen itsemurhissa ja muissa tapaturmissa (ei sisällä myrkytyksiä) miehillä. Luvut perustuvat vuonna 2000 työssä olleiden palkansaajien kuolleisuuteen Liitetaulukko 4.5. Ammattiryhmittäiset ikävakioidut kuolleisuusluvut (IVK, kuolleet henkilövuotta kohden) ja vakioidut kuolleisuussuhteet (SMR) alkoholiin liittyvissä syissä (ml. tapaukset, joissa alkoholiin liittyvä tauti on myötävaikuttavana kuolemansyynä) naisilla ja miehillä. Luvut perustuvat vuonna 2000 työssä olleiden palkansaajien kuolleisuuteen Liitetaulukko 4.6. Vuonna 1995 työssä olleiden palkansaajien ammattiryhmittäiset henkilövuodet, kuolleiden määrät kaikissa ja alkoholiin perustuvissa kuolemansyissä sekä 25-vuotiaan todennäköisyys elää 65-vuotiaaksi ja menetettävien kuukausien odote 65 ikävuoteen mennessä vuosien kuolemanvaaralukujen perusteella. Liitetaulukko 5.1. Yrittäjien suhteellinen ikävakioitu kuolleisuusluku (RR) suhteessa palkansaajien kuolleisuuteen (RR = 1,00) valituissa ammateissa, naiset ja miehet. Liitetaulukko 5.2. Yrittäjien ikävakioitu kuolleisuus (IVK, henkilövuotta kohden) kuolemansyittäin vuoden 2000 ammatin mukaan. Liitetaulukko 6.1. Työttömien naisten ja miesten henkilövuodet ja kuolleiden määrä. Liitetaulukko 6.2. Työttömien ikävakioitu kuolleisuus (IVK, kuolleet henkilövuotta kohden) ja vakioitu kuolleisuussuhde (SMR) kuolemansyittäin , vuonna 2000 työttömänä olleet vuotiaat naiset ja miehet. Liitetaulukko 6.3. Työttömien ikävakioitu kuolleisuus (IVK, kuolleet henkilövuotta kohden) eräissä kuolemansyissä työttömyyden keston, tulojen, koulutuksen ja perheaseman mukaan, naiset ja miehet. 10

11 1 Johdanto Suomessa kuolee vuosittain yli työikäistä, vuotiasta naista ja miestä. Kuolleiden määrässä on 2000-luvulla ollut vain vähän vaihtelua, vaikka työikäiset ovat ikääntyneet: kuolleisuus on siis jatkanut vähenemistään. Ennenaikaisen kuoleman todennäköisyys on kuitenkin hyvin erilainen riippuen ihmisen pääasiallisesta toiminnasta, eli siitä, kuuluuko hän työvoimaan vai onko työvoiman ulkopuolella. Työvoimaan kuuluvilla kuolleisuus on työttömillä huomattavasti korkeampi kuin työllisillä. Myös työllisillä on kuolleisuuseroja eri ammattiryhmien välillä. Ammateittaista kuolleisuutta on Suomessa tutkittu 70-luvulta lähtien (Sauli 1979; Marin 1986; Notkola, Pajunen ym. 1995; Notkola ja Savela 1998; Pensola, Ahonen ym. 2004). Näiden 40 vuoden aikana työtehtävien sisältö, työolosuhteet ja työn vaatimukset ovat muuttuneet valtavasti. Ammattinimikkeet ja ammattiryhmien koot ovat myös tänään toiset kuin 70-luvun alussa. Muutokset ammattiryhmien kuolleisuuseroissa ovat olleet pienempiä. Näiden aikaisempien tutkimusten mukaan kuolleisuudessa on selkeät erot ammattiryhmien välillä. Useissa palveluiden, teollisuuden ja tuotannon työntekijäammateissa ennenaikainen kuolleisuus on ollut selvästi yleisempää kuin asiantuntija-ammateissa. Esimerkiksi aikaisemmassa vuosien kuolleisuutta käsittelevässä tutkimuksessa 25-vuotiaan palkansaajamiehen elinajanodote oli keskimäärin 51,5 vuotta, mutta ammattiryhmien välillä eroa pisimmässä ja lyhyimmässä elinajanodotteessa oli yli 12 vuotta. Vastaavasti 25-vuotiaan palkansaajanaisen elinajanodote oli 57,1 vuotta ja eroa korkean ja alhaisen kuolleisuuden ammattiryhmien välillä oli 5,1 vuotta. (Pensola, Ahonen ym ) Ammattiryhmittäiset työkyvyttömyys- ja kuolleisuustiedot kuvaavat osaltaan työolojen vaikutuksia eri ammateissa toimivien terveyteen. Osassa ammattiryhmiä kuolleisuus voi olla poikkeuksellisen suuri tai pieni lähes 11

12 kaikissa kuolemansyissä. Toisissa kuolleisuus voi olla poikkeavaa yksittäisessä kuolemansyyssä. Kuolemansyittäisellä tarkastelulla pyritään selvittämään eri ammateissa toimivien riskejä. Ammattien väliset kuolleisuuserot johtuvat monista tekijöistä, joista vain osa on välittömiä työhön liittyviä altisteita; arviolta seitsemän prosenttia työikäisten kuolleisuudesta on yhdistettävissä työhön liittyviin tekijöihin (Nurminen ja Karjalainen 2001). Eri ammattiryhmiin kuuluvat voivat kuitenkin jakaa monia terveyteen liittyviä riskitekijöitä, joilla on yhteyttä myös heidän ennenaikaiseen kuolemaansa. Samaan ammattiryhmään kuuluvilla on keskimääräistä todennäköisemmin samanlainen elämäntyyli, elintavat, elintaso ja terveysriskit; riskien samankaltaisuus liittyy osin valikoitumiseen, osin koulutusaikaisiin vaikutuksiin sekä ammattiin liittyvien olosuhteiden ja ympäristötekijöiden vaikutukseen (Siegrist 1996; Power ja Hertzman 1997; de Jonge, Bosma ym. 2000). Suuri osa eri ammateissa toimivien sairastavuudesta on liitettävissä elämäntapoihin, elinoloihin ja erilaisiin elämäntapahtumiin, joilla on yhteys terveyteen (Pekkanen, Uutela ym. 1990; Karisto, Prättälä ym. 1992; Prättälä, Berg ym. 1992). Ammattiryhmän kuolleisuustaso yksittäisissä kuolemansyissä antaa näin ollen viitteitä ammattiin liittyvistä altisteista ja riskitekijöistä, mutta ennen kaikkea ammattia harjoittavien riskeistä. Naisilla ja miehillä voi olla eroja altistumisessa tietyille riskitekijöille ja siten eroja sairastumisessa ja kuolleisuudessa samassakin ammatissa. Eri ammatteihin liittyvien fyysisten ja psyykkisten kuormitustekijöiden (Siegrist 1996; Karasek, Brisson ym. 1998) sekä työn organisoitumisen kuten johtamisen ja yhteistyön (Elovainio, Kivimäki ym. 2004; Kivimäki, Ferrie ym. 2004) lisäksi ammattiryhmitäisiin terveyseroihin voivat vaikuttaa erot ammattiryhmän ikärakenteissa ja niihin kuuluvien työurissa sekä työmarkkinoihin liittyvät epävarmuustekijät. Ammattirakenteen ja työelämän muutos ovat yhä käynnissä. Viime vuosikymmeninä kysyntä on vähentynyt monista vähän koulutusta vaativissa tehtävissä toimivista kuten toimistoapulaisista, siivoojista, ompelijoista ja teollisuustyöntekijöistä samalla kun kysyntä on kasvanut aikaisemmin toimihenkilöihin luokitelluista palvelu- ja informaatioteknologia-alan työntekijöistä (Lehto ja Sutela 2004). Epätyypilliset työsuhteet, osaaikaisuus ja itsensä työllistäminen ovat yleistyneet, vaikka ovat vielä suhteellisen harvinaisia (Pärnanen ja Sutela 2011). Työsuhteen tai yleensä 12

13 työn epävarmuuteen sekä työttömyyteen liittyy erilaisia terveysriskejä (Muntaner, Hadden ym. 2004; Nakao 2010; Niedhammer, Bourgkard ym. 2011). Työttömyysaste oli vuonna 2010 noin 10 prosenttia ( Työn rakennemuutokseen liittyy erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden yleistyminen. Pitkäaikaistyöttömiä työttömistä on noin kolmannes ja koko työvoimasta 2 3 prosenttia. Työn kysyntä on vähentynyt osassa ammatteja ja uuden koulutus- ja työalan löytäminen tai vähällä koulutuksella työmarkkinoilla tuleminen voi olla haasteellista työn ja työelämän muutoksessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää työllisten ammattiryhmittäistä kuolleisuutta sekä työttömien kuolleisuutta. Vaikka työhön liittyvät fyysiset ja biologiset riskitekijät ovat samanlaisia ammattiasemasta riippumatta, voi työhön liittyä erilaisia psykosomaattisia riskitekijöitä ammattiaseman mukaan. Tästä syystä tarkastelemme palkansaajien ja yrittäjien kuolleisuutta erikseen. Työttömyyden kokeminen työuran jossakin vaiheessa on yleistynyt, vaikka sen todennäköisyys vielä vaihtelee ammateittain. Tässä tutkimuksessa ei ole tietoa työttömien ammateista, mutta tarkastelemme työttömien kuolleisuutta työttömyyden keston mukaan. Tutkimuksen tavoitteena on: 1) Tarkastella palkansaajien ammattiryhmittäistä kokonaiskuolleisuutta Suomessa vuosina (luku 3) 2) Selvittää tulojen yhteyttä ammattiryhmittäisiin kuolleisuuseroihin (luvut 3.5 ja 5.2) 3) Tarkastella naisten ja miesten ammattiryhmittäisiä kuolleisuuseroja eri kuolemansyissä (luku 4) 4) Tarkastella yrittäjien kuolleisuutta eri ammateissa suhteessa palkansaajiin (luku 5) 5) Tarkastella työttömien kuolleisuutta ja kuolleisuuseroa työllisiin eri kuolemansyissä (luku 6) 6) Selvittää työttömyyden keston, tulojen, koulutuksen ja perheaseman yhteyttä työttömien kuolleisuuteen (luku 6) Kokonaistavoitteena on erottaa ne ryhmät, joilla on keskimääräistä suurempi tai pienempi kuolleisuusriski, sekä arvioida mihin syihin riski on 13

14 liitettävissä. Vaikka rekisteritietojen avulla ei ole mahdollista erottaa yksilöön kohdistuvia työperäisiä altisteita tai psykobiososiaalisia riski- tai suojatekijöitä, voivat jo perustutkimustulokset ammattiryhmittäisestä kuolleisuudesta tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää työterveyshuollossa ja kuntoutuksessa kohdennettujen terveyttä edistävien toimenpiteiden suuntaamiseen niihin ammattiryhmiin, joiden terveyteen liittyvät riskit ovat suurimmat. 14

15 2 Aineisto ja menetelmät Aineistot Tutkimuksessa on käytetty kahta perusaineistoa, joista toinen muodostuu vuoden 1995 väestöstä ja toinen vuoden 2000 väestöstä. Molemmat aineistot perustuvat Tilastokeskuksen väestölaskentatiedoista ja kuolemansyytiedoista taulukoituun pitkittäistiedostoon, joka kattaa koko työikäisen Suomessa asuvan väestön. Tästä tiedostosta tutkimusaineistoihin on poimittu kyseisten vuosien lopussa työvoimaan kuuluneet vuotiaat naiset ja miehet. Seurannan aikana aineistoon ei tule uusia henkilöitä eikä mahdollisia muutoksia työllisyysasemassa oteta huomioon. Seurannan aikana maasta muuttaneiden on oletettu kuuluneen väestöön puolet seuranta-ajasta. Vuoden 2000 aineistossa kuolleisuutta tarkastellaan vuosina ja vuoden 1995 aineistossa Kuolleisuustiedot on yhdistetty aineistoihin henkilötunnuksen perusteella Tilastokeskuksessa. Tutkijoille kokonaisaineistosta on muodostettu luokitellut aineistot, joissa taustamuuttujien (sukupuoli, ikä, periodi, tulot, ja ammatti tai koulutus, perheasema ja työttömyyden kesto) mukaisissa ryhmissä on tiedot kertyneistä henkilöpäivistä ja kuolemantapauksien määrästä eri kuolemansyyryhmissä. Palkansaajat, yrittäjät ja työttömät Palkansaajiksi työllisen määritelmän mukaisesti on luokiteltu ne vuotiaat henkilöt, joilla oli jonkin eläkevakuutusjärjestelmän työsuhderekisterin mukaan voimassa oleva työsuhde vuoden 2000 (tai vuoden 1995) lopussa ja jotka eivät työministeriön työnhakijarekisterin mukaan olleet työttömiä työnhakijoita vuoden viimeisenä työpäivänä eivätkä varus- tai siviilipalvelusmiehiä vuoden viimeisellä työviikolla. 15

16 Yrittäjiksi on määritelty henkilöt, joilla vuoden 2000 (1995) viimeisellä viikolla oli voimassa oleva yrittäjäeläkevakuutus ja jotka eivät olleet vuoden viimeisenä työpäivänä työttömiä eivätkä vuoden viimeisellä viikolla varus- tai siviilipalvelusmiehiä. Jos yrittäjällä oli samaan aikaan voimassa oleva työsuhde, yrittäjätulojen oli oltava palkkatuloja suuremmat, jotta henkilö tuli määritellyksi yrittäjäksi eikä palkansaajaksi. Vastaavasti kuten palkansaajilla ja yrittäjillä tieto työttömyydestä on vuoden viimeiseltä viikolta. Työttömyyden kesto on työttömiksi määritellyille huomioitu työttömyyskuukausina kolmelta vuodelta eli ( ). Palkansaajien vuoden 2000 henkilöjakaumat on kuvattu luvussa 3.2 sekä liitetaulukossa 3.1 ja 3.2, yrittäjien luvussa 5.2 ja työttömien luvussa 6.1. Henkilövuosijakaumat vastaavat hyvin vuoden 2000 henkilöjakaumia ( Luokitukset Ammattiluokitus perustuu Tilastokeskuksen ammattiluokitukseen 2001 (Tilastokeskus 2001). Tätä tutkimusta varten alun perin 392 ammattinimikettä on ryhmitelty 130 ammattiryhmään, koska liian pienissä ammattiryhmissä kuolleisuuden tarkastelussa satunnaisuuden vaikutus olisi tullut muutoin liian suureksi. Yhdistelyssä on käytetty pääsääntöisesti Ammattiluokitus 2001 hierarkiaa sekä mahdollisuuksien mukaan kuolleisuustasoa; esimerkiksi yli-, erikois-, osaston-, terveyskeskus- ja apulaislääkärit, hammaslääkärit ja eläinlääkärit on yhdistetty samaan ryhmään. Jos jonkin ammatin kuolleisuus jossakin tietyssä kuolemansyyssä poikkeaa muusta ryhmästä, näitä on mahdollisuuksien mukaan tarkasteltu erikseen. Ammattiryhmät sekä Tilastokeskuksen ammattinimikkeiden koodit, jotka on liitetty kyseisiin ryhmiin, on lueteltu Liitetaulukossa 2.1. Kyseistä 130 ammattiryhmän jaottelua käytetään palkansaajien kuolleisuuden tarkastelussa. Luvuissa 3 ja 4 palkansaajiin on yhdistetty myös eräissä ammateissa toimivia yrittäjiä. Näitä ammatteja ovat muun muassa kampaajat, parturit ja kosmetologit, myymälän- ja huoltoaseman hoitajat, fysioterapeutit ja hierojat, rakennusmestarit (talonrakennusalan asiantuntijat), moottoriajoneuvonkuljettajat, kokit, lääkärit ja asianajajat. Täydel- 16

17 linen lista koodeista on liitetaulukossa 2.1. Palkansaajien tarkastelut kuvaavat näin ollen ammattiryhmän kuolleisuutta. Yrittäjillä on käytetty ammattiryhmiä pääasiassa kaksinumerotasolla. Tämä on tarkemmin selitetty luvussa 5. Työttömiksi on määritelty ne vuotiaat henkilöt, jotka vuoden 2000 lopussa olivat työttöminä. Työttömillä ei tässä aineistossa ollut mahdollista käyttää ammattitietoa. Heidän tarkastelunsa perustuvat työttömyyden kestoon, koulutukseen, tuloihin ja perheasemaan. Nämä on tarkemmin selvitetty luvussa 6. Ikä on jaoteltu viisivuotisikäryhmiin vuonna 2000 (vuoden 1995 tarkasteluissa kyseisenä vuonna). Kuolleisuustarkastelussa ikääntyminen on huomioitu. Tulot on määritelty tuloviidenneksiin erikseen palkansaajille, yrittäjille ja työttömille sukupuolen mukaan. Samaa tulojakaumaa ei voitu käyttää kaikille, koska tulotaso on hyvin erilainen sukupuolen, työvoima-aseman ja ammattiaseman mukaan. Työttömillä on käytetty lisäksi taustamuuttujina koulutustasoa, perheasemaa ja työttömyyden kestoa. Nämä on kuvattu luvussa 6.2. Kuolemansyyt Kuolemansyyt on luokiteltu Maailman Terveysjärjestön (WHO) laatiman kansainvälisen tautiluokituksen 10. uudistuksen mukaisesti (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2011). Kuolemansyy perustuu pääasialliseen kuolemansyyhyn, mutta alkoholiin liittyviin kuolemansyihin on otettu myös ne tapaukset, joissa myötävaikuttavana kuolemansyynä on ollut alkoholiperäinen tauti tai alkoholimyrkytys ja vastaavasti diabeteksessa on huomioitu ne tapaukset, joissa diabetes on ollut joko pääasiallisena tai myötävaikuttavana kuolemansyynä. Tutkimuksessa on käytetty seuraavaa kuolemansyyryhmäjaottelua: 17

18 Kokonaiskuolleisuus (A00 Y89) Taudit (A00-R99) Kasvaimet (C00 D48) - keuhkosyöpä (kurkunpään, henkitorvi- ja keuhkoputken ja keuhkon syöpä: C32-34) - rintasyöpä (C50) Verenkiertoelinten sairaudet (I00 -I42.5, I42.7 I99) - iskeemiset sydänsairaudet (I20-I25) - aivoverisuonien sairaudet (I60-I69) Hengityselinten sairaudet (J00 J64, J66 J99) Diabetes (E10-E14) (myös myötävaikuttavana syynä) Alkoholiperäiset taudit (F , G312, G4051, G621, G721, I426, K292, K70, K860, K8600, K852, O354) Muut taudit (sisältää mm. tartunta- ja loistaudit, umpieritys- ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (pl. diabetes), hermoston sairaudet, ruoansulatuselinten sairaudet (pl. alkoholiperäiset)) Tapaturmat ja väkivalta (V01-X44, X45-Y89) Itsemurhat (X60 X84, Y87.0) Alkoholimyrkytykset (X45) Muut tapaturmat ja väkivalta Edellä olevan lisäksi kuolemansyyt on luokiteltu kahteen ryhmään edellä olevasta luokituksesta riippumattomasti peruskuolemansyyn ja myötävaikuttavien kuolemansyiden mukaan: Alkoholiin liittyvät syyt (alkoholiperäiset taudit, alkoholipäihtymys (F100) ja alkoholimyrkytys) Alkoholiin liittymättömät kuolemansyyt, (sisältää kaikki edelliseen ryhmään kuulumattomat taudit sekä muut ulkoisten syiden aiheuttamat tilat paitsi tapaturmaiset alkoholimyrkytykset) Menetelmät Ammattiryhmien sekä työttömien kuolleisuutta on tarkasteltu erilaisten tunnuslukujen kautta. Kuolleisuudella on voimakas yhteys ikään: vuotiaan todennäköisyys kuolla on noin kymmenkertainen vuotiaaseen verrattuna. Eri ammattiryhmissä ikäjakaumat ovat kuitenkin 18

19 hyvin erilaisia ja eräissä ammateissa ikäjakauma naisilla ja miehillä poikkeaa toisistaan. Esimerkiksi kun yli- ja osastonhoitajanaisista 2 prosenttia oli vuotiaita ja 26 prosenttia vuotiaita (miehillä vastaavat osuudet olivat 7 ja 7), lastentarhanopettajista, operaattoreista ja tietotekniikan tukihenkilöistä sekä elektroniikkalaitteiden asentajista kolmannes oli vuotiaita ja 3 5 prosenttia vuotiaita (miehillä osuudet olivat ja 1 3 prosenttia). Naisilla ja miehillä oli eroa ikärakenteissa esimerkiksi ylimmissä virkamiehissä, joissa vuotiaita oli naisista neljännes mutta miehistä kolmannes sekä poliiseissa, joissa vuotiaita oli naisista yli puolet mutta miehistä neljännes. Ammattiryhmien erilaisten ikärakenteiden takia tulokset esitetään ikävakioituina kuolleisuuslukuina (IVK) henkilöä kohden. Vakioväestönä on vuonna 2000 työvoimaan kuuluneet vuotiaita naiset ja miehet. Ikävakiointi poistaa tuloksista ammattiryhmien erilaisista ikärakenteista johtuvan vaihtelun. Koska vakioväestö on kaikille ryhmille sama, on tässä tutkimuksessa mahdollista vertailla IVK-lukuja paitsi ammattiryhmien myös naisten ja miesten sekä palkansaajien, yrittäjien ja työttömien välillä. Vakioitu kuolleisuussuhde (SMR) kuvaa ammattiryhmän kuolleisuutta suhteessa kaikkien saman sukupuolen palkansaajien kuolleisuuteen. SMR-luku kuvaa, kuinka paljon (ammatti)ryhmän kuolleisuus poikkeaa tilanteesta, jossa ammattiryhmässä olisi ollut sama ikäryhmittäinen todennäköisyys kuolla kuin keskimäärin kaikilla saman sukupuolen palkansaajilla. Kaikkien saman sukupuolen palkansaajien SMR luku on 100. Lukua 100 pienemmät arvot merkitsevät, että ammattiryhmän kuolleisuus on keskimääräistä pienempi, kun taas luvun 100 ylittävät arvot merkitsevät ylikuolleisuutta. SMR-luvuille on laskettu 95 prosentin niin sanotut tarkat luottamusvälit käyttäen Poisson-jakaumaa. Elinajan odotteet ikävälille vuotta on laskettu Reed-Merrelin menetelmällä (Siegel ja Swanson 2004). Samaa menetelmää on sovellettu ikävälillä keskimäärin menetettyjen elinkuukausien laskemiseen. Menetetyissä elinkuukausissa painottuvat enemmän nuorella iällä tapahtuneet kuolemat. Laskettaessa menetettyjä elinkuukausia ikävälille vuotta, 25-vuotiaana kuolleen arvioidaan menettäneen 480 kuukautta (40 vuotta), kun taas 64-vuotiaana kuollut on menettänyt vain 12 kuukautta ja yli 64-vuotiaana kuolleet eivät menetä tässä arviossa yhtään kuukautta. Keskimääräisessä elinkuukausien menetyksessä on laskettu myös osuus, 19

20 joka liittyy alkoholiperäisiin syihin. Tässä on käytetty apuna alkoholiin liittymättömien kuolemien elinaikataulujen laskemista. Eri taustatekijöiden yhteyttä kuolleisuuseroihin on arvioitu lisäksi Poisson-regression avulla. Tulokset esitetään suhteellisina kuolleisuuslukuina (RR) siten, että kunkin muuttujan ensimmäinen luokka toimii vertailuryhmänä (RR=1,00). Myös näille luvuille esitetään 95 prosentin luottamusvälit. Tilastollista merkitsevyyttä on tarkasteltu 5 prosentin riskitasolla. Analyysit on toteutettu STATA10 ja STATA12 tilasto-ohjelmistoilla. 20

21 3 Palkansaajien kuolleisuus 3.1 Johdanto Kuolleisuuden aleneminen jatkui Suomessa 2000-luvun alussa. Työikäisten naisten kuolleisuus oli vuosina noin 10 prosenttia ja miesten noin 17 prosenttia alhaisempi kuin vuosina Kuolemanvaara vuotiailla naisilla oli noin 0,069 ja miehillä 0,150 vuonna Kuolleisuuden taso ja kehitys vaihtelevat kuitenkin väestöryhmittäin. Työikäisillä suurin ennenaikaisen kuoleman riski on työvoiman ulkopuolella olevilla. Työvoimaan kuuluvillakin on eroja: kuolleisuus on suurempaa työttömillä kuin työllisillä. Kun vuotiaiden työllisyysaste oli noin 71 prosenttia, tuossa iässä kuolleista 40 prosenttia oli ollut työssä kuolemaansa edeltävänä vuonna. Vaikka palkansaajien kuolleisuus on muita ryhmiä alhaisempaa, eri ammattiryhmien välillä on havaittu eroja ennenaikaisen kuoleman todennäköisyydessä. Erojen taustalla on monia tekijöitä, joista vain osa liittyy suoranaisiin ammattiin liittyviin työperäisiin altisteisiin. Kuolleisuuserojen taustalla voi olla samanlaisia valikoitumiseen, elämäntapahtumiin ja olosuhteisiin sekä terveyskäyttäytymiseen liittyviä tekijöitä kuin yleensä sosiaaliryhmien kuolleisuus- ja terveyseroissa. Seuranta-ajan pituus on yhteydessä kuolleisuustasoon. Jos ammattiryhmien kuolleisuutta tarkastellaan yhden vuoden seurantajaksoilla rajoittamalla tarkastelu kyseisenä tai edellisenä vuonna työssä olleisiin, ammateittaiset kuolleisuusluvut olisivat pienempiä kuin käytettäessä pidempää seurantaa. Tähän vaikuttaa terveyden tai terveyteen vaikuttavien tekijöiden perusteella työelämästä pois valikoituminen. Myös palkansaajan terveydentilasta tai muista ominaisuuksista riippumattoman työttömyyden todennäköisyys vaihtelee ammateittain. Koska työttömyyteen tai työvoi- 21

22 man ulkopuolella oloon liittyy tekijöitä, jotka voivat kasvattaa kuolleisuusriskiä, työttömyysjaksoilla voi olla merkitystä myös ammattiryhmien kuolleisuuseroihin. Tässä luvussa tarkastelemme vuonna 2000 työssä olleiden palkansaajien kokonaiskuolleisuutta vuosina Muutamaan palkansaajien ammattiryhmään on sisällytetty myös näissä ammattiryhmissä toimivat yrittäjät. Lista näistä ammattiryhmistä sekä yrittäjien osuudet on lueteltu Liitetaulukon 2.1 lopussa (ks. myös luku 2). Yrittäjien osuus eri ammattiryhmistä on 5,6 prosenttia tässä sekä luvussa 4. Kaikista yrittäjistä lukujen 3 ja 4 ammateittaisissa tarkasteluissa on 44 prosenttia. Näin ollen ei ole mielekästä puhua työllisten kuolleisuudesta: 60 prosenttia yrittäjistä jää tarkasteluiden ulkopuolelle. Puhumme jatkossa ammattiryhmien tai ammattiryhmissä toimivien kuolleisuudesta. Vertailtaessa ammattiryhmissä toimivien kuolleisuutta työttömiin käytetään kuitenkin yksinkertaisuuden vuoksi termiä työlliset, vaikka tämä ei katakaan kaikkia yrittäjiä. Luvussa 5 yrittäjät ovat kokonaisuudessaan ja heitä on verrattu palkansaajina toimiviin. Aineistossa ei ole tietoa seurantajaksolla tapahtuneista ammattiryhmien tai pääasiallisen toiminnan muutoksista. Vastaavasti meillä ei ole tietoa henkilön ammatista tai pääasiallisesta toiminnasta kuolinhetkellä. Näistä puuttuvista tiedoista huolimatta ammattiryhmien väliset kuolleisuuserot tulevat valitulla seuranta-asetelmalla paremmin kuvatuiksi kuin vuositason tarkastelulla. Valitussa seuranta-asetelmassa vähän ennen kuolemaa tapahtuvan terveysperusteisen tai ammattiin liittyvän työllisyydestä poisvalikoitumisen vaikutus on pienempi. Esittelemme lyhyesti naisten ja miesten ammattiryhmäjakaumat iän ja tulojen mukaan luvussa 3.2. Luvussa 3.3 tarkastelemme työllisten kokonaiskuolleisuutta asiantuntija- ja työntekijätasolla sekä ammattiryhmittäin luvussa 3.4. Tulojen yhteyttä ammattiryhmien välisiin kuolleisuuseroihin on tarkasteltu luvussa

23 3.2 Ammattiryhmät vuonna 2000 Asiantuntija- ja työntekijäammattiryhmien jakautuminen kahteen ikäryhmään ja tuloviidenneksiin on esitetty Taulukossa 3.1 naisille ja miehille. Tilastokeskuksen ammattiluokituksen mukaisesti asiantuntija-ammatteihin on luokiteltu upseerit, johtajat, erityisasiantuntijat ja asiantuntijat työntekijäammatteihin sotilaat, toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät, palvelu- ja myyntityöntekijät, maanviljelijät, rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät, prosessi- ja kuljetustyöntekijät sekä muut työntekijät. Asiantuntijoiden ja työntekijöiden osuudet olivat yhtä suuria naisilla ja miehillä. Tarkempi jakautuminen ammattiryhmiin on esitetty Liitetaulukoissa 3.1 (naiset) ja 3.2 (miehet). Suurin osa ammattiryhmistä oli joko hyvin nais- tai miesvaltaisia. Tarkastelluista 130 ammattiryhmästä 98:ssa (75 prosenttia) toisen sukupuolen osuus oli vähintään 66 prosenttia. Kaiken kaikkiaan naisista 68 prosenttia ja miehistä 63 prosenttia toimi ammattiryhmissä, joissa ainakin kaksi kolmesta oli samaa sukupuolta kuin itse. Naisten ja miesten kuolleisuuden vertaileminen useissa ammattiryhmissä on tästä syystä vaikeaa. Esimerkiksi vuonna 2000 naisia oli korkeintaan 3 prosenttia seuraavissa ammattiryhmissä: hitsaajat, kirvesmiehet, kivityöntekijät, palomiehet, veturinkuljettajat, putkiasentajat, muurarit ja upseerit. Vastaava osuus miehiä oli seuraavissa ammattiryhmissä: lastenhoitajat, välinehuoltajat, ylihoitajat, sairaala- ja hoitoapulaiset, perus- ja lähihoitajat, lastentarhanopettajat sekä kosmetologit. Eri ammattiryhmiin kuuluvista naisista 46 prosenttia ja miehistä 42 prosenttia oli 45 vuotta täyttäneitä. Tämä vastaa hyvin työllisten ikäjakaumaa vuonna 2000, jolloin 45 vuotta täyttäneitä työllisistä naisista oli 46 ja miehistä 42 prosenttia. Koska naisilla ikääntyneiden työllisten osuus oli suurempi kuin miehillä, myös heidän keski-ikänsä oli suurempi kuin miesten. Vuonna 2000 työllisten vuotiaiden keski-ikä naisilla oli 43 vuotta ja miehillä 42,3 vuotta, vastaavat luvut vuonna 2010 olivat 44,2 ja 43,5 vuotta. Naisten ja miesten välinen ikäjakaumaero oli liitettävissä työntekijäammatteihin. Asiantuntija-ammateissa naisten ja miesten ikäjakaumat olivat lähellä toisiaan. Sen sijaan työntekijäammateissa ikä- 23

24 jakauman ollessa naisilla tasainen vuotiaita miehiä oli 50 prosenttia enemmän kuin 45 vuotta täyttäneitä. Tuloviidennekset on määritelty erikseen naisille ja miehille, koska miesten tulotaso on korkeampi kuin naisten ja suhteelliset tuloerot ovat miehillä suurempia kuin naisilla. Toiseksi alimman ja keskimmäisen viidenneksen tulojen alaraja on miehillä 27 prosenttia korkeampi kuin naisilla. Ylimmän tuloviidenneksen kohdalla alaraja on miehillä jo 40 prosenttia korkeampi kuin naisilla. Tulojakauma poikkeaa toisistaan asiantuntija- ja työntekijäammateissa samalla tavalla naisilla ja miehillä. Lähes 40 prosenttia asiantuntija-ammateissa toimivista kuului ylimpään tuloviidennekseen, kun työntekijöistä tähän ryhmään kuului alle 10 prosenttia. Taulukko 3.1. Asiantuntijoiden ja työntekijöiden henkilövuosijakauma (%) iän ja tulojen mukaan naisilla ja miehillä. Naiset Kaikki 2 Miehet Kaikki 2 Asiantuntijat Työntekijät Asiantuntijat Työntekijät Ikä Tuloviidennes 1 Ylin (N: 27824, M: 38909) ylin (N: M: 30011) 3. ylin (N: M: 24667) 2. Alin (N: M: 19717) Alin Yhteensä Henkilövuodet H-vuodet, osuus Suluissa naisten (ensimmäinen luku) ja miesten (jälkimmäinen luku) tulomäärä euroina tuloviidenneksen alarajalla. 2 Kaikki sisältää asiantuntijat ja työntekijät sekä ammattiryhmältään tuntemattomiksi jääneet palkansaajat. 24

25 3.3 Kuolleisuus asiantuntija- ja työntekijäammateissa Palkansaajien kuolleisuus henkilöä kohden oli naisilla 142 ja miehillä 305. Sukupuolen lisäksi kuolleisuusriski liittyi työhön: asiantuntija-ammateissa kuoli henkilöä kohden 26 naista ja 131 miestä vähemmän kuin työntekijäammateissa. Naisten kuolleisuudesta 85 prosenttia liittyi tauteihin. Miehillä tautien osuus kuolleisuudesta oli pienempi kuin naisilla: asiantuntijoilla 78 prosenttia ja työntekijöillä 75 prosenttia. Kasvaimet olivat yleisin kuolinsyy molemmilla sukupuolilla. Kasvainkuolleisuuden osuus kokonaiskuolleisuudesta oli työntekijäammateissa pienempi kuin asiantuntija-ammateissa, koska työntekijäammateissa kuolleisuus myös muihin syihin oli suhteellisen suurta (ks. Taulukko 3.2). Vaikka miesten kuolleisuus oli suurempaa kuin naisten ja useissa syissä jopa moninkertaista, asiantuntija-ammateissa naisten ja miesten kuolleisuus kasvaimiin oli yhtä todennäköistä. Sen sijaan työntekijäammateissa miesten kuolleisuus oli tässäkin syyssä suurempi kuin naisten. Asiantuntijoiden ja työntekijöiden välisestä kuolleisuuserosta 42 prosenttia naisilla ja 31 prosenttia miehillä liittyi verenkiertoelinten sairauksiin. Naisilla ja miehillä aivoverisuonien sairauksiin perustuva kuolleisuus oli lähes yhtä yleistä. Mutta kun naisilla kuolleisuus iskeemisiin sydänsairauksiin oli vähäisempää kuin aivoverisuonien sairauksiin, miehillä iskeemiset sydänsairaudet olivat kuolemansyynä neljä kertaa yleisempiä kuin aivoverisuonien sairaudet. Miehillä asiantuntijoiden ja työntekijöiden välisestä kuolleisuuserosta viidennes oli liitettävissä työntekijöiden suurempaan kuolleisuuteen iskeemisiin sydänsairauksiin; muiden syiden osuus kuolleisuuserosta oli tätä pienempi. Kuolleisuus tapaturmiin ja väkivaltaisiin syihin oli naisilla lähes yhtä yleistä kuin verenkiertoelinten sairauksiin, mutta miehillä vähäisempää. Asiantuntijoiden ja työntekijöiden välisestä kuolleisuuserosta nämä syyt selittävät miehillä yhtä paljon kuin verenkiertoelinten sairaudetkin, lähes kolmanneksen. Tapaturmaisista ja väkivaltaisista kuolemista noin puolet oli erilaisia tapaturmia, kolmannes itsemurhia ja seitsemännes alkoholimyrkytyksiä molemmissa ammattiryhmissä sekä naisilla että miehillä. 25

26 Taulukko 3.2. Naisten ja miesten ikävakioitu kuolleisuus (IVK 1, henkilövuotta kohden) eri kuolemansyissä asiantuntija- ja työntekijäammateissa. Naiset Miehet Asian- Työn- Kaikki Asian- Työn- Kaikki tuntijat tekijät tuntijat tekijät Taudit Kasvain Verenkiertoelinten sairaudet Iskeeminen sydänsairaus Aivoverisuonien sairaus Hengityselinten sairaus Alkoholiperäinen tauti Diabetes Muu sairaus Tapaturmat ja väkivalta Itsemurha Alkoholimyrkytys Muu tapaturma ja väkivalta Alkoholiin liittyvät syyt Kaikki Vakioväestönä työvoimaan kuuluvat vuonna 2000 Suomessa 2 Mukana myös tapaukset, joissa myötävaikuttavana kuolemansyynä 3.4 Ammattiryhmittäinen kokonaiskuolleisuus Kaiken kaikkiaan alhaisen kuolleisuuden ammateissa oli noin joka neljäs (23 %) palkansaaja. Korkean kuolleisuuden ammattiryhmissä toimi muutaman prosenttiyksikön verran enemmän, noin 25 prosenttia naisista ja 28 prosenttia miehistä. Seuraavassa tarkastelemme ammattiryhmiä, joissa kuolleisuus poikkesi keskimääräisestä tasosta. Avustavat työntekijät ja muut ammatit, joissa kuolleisuus oli suurta Ammattiryhmät, joissa kuolleisuus oli keskimääräistä suurempaa, olivat pääasiassa työntekijäammatteja (ks. Kuviot 3.1 ja 3.2). Sekä naisilla että miehillä kuolleisuus oli keskimääräistä suurempaa erityisesti erilaisissa avustavissa tai vähän koulutusta vaativissa tehtävissä: Kodinhoitajat ja henkilökohtaiset avustajat. Miesten kuolleisuus oli 80 prosenttia ja naisten 15 prosenttia suurempi kuin saman sukupuolen ammattiryhmissä keskimäärin. Tässä ryhmässä ovat vammaisten ja vanhusten henkilökohtaiset avustajat, koulunkäyntiavustajat ja omaishoitajat. 26

27 Sekatyöntekijät (muun muassa aputyöntekijät rakennuksilla, kunnan sekatyömiehet, asfalttimiehet, teiden kunnossapitotyöntekijät, jäte- ja kaatopaikkatyöntekijät), kiinteistönhuoltajat, puhelinmyyjät, lehdenjakajat, siivoojat, keittiöapulaiset, sairaala-apulaiset, pakkaajat ja lajittelijat sekä vesi- ja raideliikenteen avustavat työntekijät. Tarjoilijat, muut toimistotyöntekijät (mm. toimistoapulaiset) ja vahtimestarit. Kuolleisuus oli keskimääräistä korkeampi myös useissa rakennus-, teollisuus- tai tuotantoalan ammattiryhmissä. Monissa rakennus- ja teollisuusalan ammateissa naisten osuus oli liian pieni luotettavaan kuolleisuustarkasteluun, joten niissä ammateissa tulokset koskevat miehiä. Muutamassa ammatissa naisten kuolleisuus poikkesi miesten kuolleisuudesta; näistä on mainittu erikseen. Keskimääräistä korkeampi kuolleisuus oli seuraavissa miesvaltaisissa työntekijäammateissa: Rakennustyöntekijät, rakennusten viimeistelytyöntekijät, muurarit ja raudoittajat sekä putkiasentajat Hitsaajat ja kaasuleikkaajat, ohutlevysepät ja levyseppähitsaajat sekä koneistajat ja sepät, metalli- ja valimotyöntekijät. Kaivos- ja kivityöntekijät, panostajat. Kuivaamonhoitajat ja sahatyöntekijät, kemianteollisuuden prosessityöntekijät (maalinvalmistajat, galvanoijat, valkaisu- ja värjäyskoneiden hoitajat). Paperityöntekijät. Tässä ammatissa miesten kuolleisuus oli miesten keskimääräistä kuolleisuutta tilastollisesti merkitsevästi korkeampi (p=0,03), mutta naisten pienempi (p=0,02) oman sukupuolen kuolleisuustasoon verrattuna. Moottoriajoneuvonkuljettajat ja koneiden kuljettajat. Näissä ammattiryhmissä naisia oli noin 5 prosenttia. Moottoriajoneuvonkuljettajanaisilla kuolleisuus oli keskimääräistä suurempi. Koneiden kuljettajanaisista puolet toimi nosturinkuljettajina. Tässä ammattiryhmässä ei ollut ylikuolleisuutta kummallakaan sukupuolella. Miehillä oli ylikuolleisuutta maanrakennuskoneiden sekä trukinja siirtokoneiden kuljettajilla. Naisia näissä ryhmissä oli vain vähän. Naisilla oli keskimääräistä suurempi kuolleisuus myös ylemmillä virkamiehillä, toimittajilla ja kirjailijoilla sekä sihteereillä, mutta näissä ammateissa poikkeama ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p~0,10). 27

28 Sekatyöntekijät Kiinteistönhuoltajat Ylimmät virkamiehet Puhelinmyyjät, lehdenjakajat ym. Tarjoilijat Siivoojat Vastaanoton/vaihteen hoitajat Kemianteoll. prosessityöntekijät Toimittajat ja kirjailijat Puutavarankäsittelijät ym. Rahdinkäsittelijät & varastotyöntekijät Sairaala- ja hoitoapulaiset Kodinhoit. ja henk.koht.avustajat Muut toimistotyöntekijät Keittiöapulaiset Sihteerit KAIKKI NAISET Lastenhoitajat ja päiväkotiapulaiset Sairaan- ja terveydenhoitajat ym. Opettajat (ammatill. oppilaitokset) Posti- ja pankkitoimihenkilöt Opettajat (peruskoulu ja lukio) Muut terveydenhuollon asiant. Rehtorit ym. yksikön johtajat Asiantuntijajohtajat Lääkärit ja hammaslääkärit Diakonit ja seurakuntatyöntekijät Leipomo- ja makeistyöntekijät Psykologit ja terapeutit Lastentarhanopettajat Fysioterapeutit ym. Paperityöntekijät Elektroniikka/it-erityisasiant. Informaatioteknikot ym Kuolleita/ Kasvain Muu tauti Itsemurha N < 20 Verenkiertoelinten sairaus Alkoholiin liittyvä Muu tapaturma Kuvio 3.1. Ikävakioitu kuolleisuus (IVK-luvut) kuolemansyittäin ammattiryhmissä, joissa kuolleisuus on keskimääräistä suurempi tai pienempi, vuotiaat naiset. 28

29 Kodinhoit. ja henk.koht.avustajat Sekatyöntekijät Tarjoilijat Siivoojat Rakennustyöntekijät Muut toimistotyöntekijät Kaivosmiehet ja panostajat Rakennusten viimeistelijät Ohutlevysepät Pakkaajat ja lajittelijat Puhelinmyyjät, lehdenjakajat ym. Keittiöapulaiset Rahdinkäsittelijät & varastotyöntekijät Hitsaajat Muurarit ja raudoittajat Kiinteistönhuoltajat Moottoriajoneuvonkuljettajat Putkiasentajat Vahtimestarit Vesi- ja raideliikenteen työntekijät Puutavarankäsittelijät ym. Koneiden kuljettajat Metalli- ja valimotyöntetekijät Koneistajat ja sepät Paperityöntekijät KAIKKI MIEHET Julkishallinnon erityisasiantuntijat Opettajat (muut) Muut teknisten alojen asiantuntijat Poliisit Opettajat (ammatill.oppilaitokset) Pienyritysten johtajat Tekniikan erityisasiantuntijat Upseerit Sähköteknikot ym. Agrologit, metsätalousteknikot ym. Lääkärit ja hammaslääkärit Paperiteknikot Yliopisto- ja korkeakouluopettajat Maankäytön erityisasiantuntijat Matemaattis-luonn. erityisasiantuntijat Opettajat (peruskoulu ja lukio) Tilintarkastajat ja ekonomistit Elektroniikka/it-erityisasiantuntijat Mainonnan ja markk. erityisasiant. Toimitus ym. johtajat Papit Posti- ja pankkitoimihenkilöt Asiantuntijajohtajat Arkkitehdit ym. Rehtorit ym. yksikönjohtajat Kuolleita/ Kasvain Muu tauti Itsemurha N < 20 Verenkiertoelinten sairaus Alkoholiin liittyvä Muu tapaturma Kuvio 3.2. Ikävakioitu kuolleisuus (IVK-luvut) kuolemansyittäin ammattiryhmissä, joissa kuolleisuus on keskimääräistä suurempi tai pienempi, vuotiaat miehet. 29

30 Opettajat, lääkärit, papit ja muut pienen kuolleisuuden ammatit Keskimääräistä pienemmän kuolleisuuden ammateista suuri osa oli johtaja- ja erityisasiantuntijatehtäviä. Miehillä kuolleisuus oli keskimääräistä pienempää kaikissa näissä ammateissa lukuun ottamatta arkiston- ja kirjastonhoitajia sekä sosiaalialan erityisasiantuntijoita, joiden kuolleisuus ei poikennut miesten keskimääräisestä kuolleisuustasosta. Sen sijaan naisilla joka toisessa erityisasiantuntija-ammatissa kuolleisuus ei poikennut naisten keskimääräisestä tasosta tai oli jopa hieman sen yli. Suurin osa, 74 prosenttia, erityisasiantuntijatehtävissä toimivista naisista toimi kuitenkin alhaisen kuolleisuuden ammateissa. Naisilla ja miehillä oli alhainen kuolleisuus muun muassa seuraavissa ammattiryhmissä: Opetusalan tehtävät: rehtorit, opettajat peruskouluissa ja lukioissa sekä ammatillisissa oppilaitoksissa. Yliopisto-opetuksessa miesten kuolleisuus oli keskimääräistä alhaisempi muihin miehiin verrattuna professoreilla, lehtoreilla ja yliassistenteilla. Naisilla kuolleisuus näissä ammateissa ei poikennut naisten keskimääräisestä tasosta tai oli sitä korkeampi. Johtaminen: asiantuntijajohtajat kuten henkilöstö- ja tutkimusjohtajat. Sen sijaan toimitus- ym. johtajilla ja pienyritysten johtajilla kuolleisuus oli keskimääräistä alhaisempi ainoastaan miehillä. Lääkärit ja hammaslääkärit. Tässä ryhmässä naisilla kuolleisuus oli keskimääräistä alhaisempaa ainoastaan hammaslääkäreillä (p=0,015). Miehillä hammaslääkäreiden lisäksi ylilääkäreiden kuolleisuus oli puolet siitä mitä miehillä keskimäärin (p<0,001). Miehillä myös erikoislääkäreiden ja terveyskeskuslääkäreiden kuolleisuus oli keskimääräistä pienempää. Elektroniikka- ja it-alan erityisasiantuntijat sekä informaatioteknikot, arkkitehdit ja matemaattis-luonnontieteelliset erityisasiantuntijat (fyysikot, kemistit, geologit, matemaatikot, tietotekniikan erityisasiantuntijat). Miehillä kuolleisuus oli keskimääräistä pienempi myös tekniikan, maankäytön sekä maa-, metsätalous- ja biotieteiden erityisasiantuntijoilla. Naisillakin oli viitteitä alhaisemmasta kuolleisuudesta konetekniikan erityisasiantuntijoilla kuten kone- ja lvi-insinööreillä sekä maankäytön ja yhdyskuntarakentamisen erityisasiantuntijoilla ja agronomeilla ja agrologeilla. Sen sijaan naisilla kuolleisuus oli keskimääräistä suurempaa 30

PALKANSAAJA, YRITTÄJÄ, TYÖTÖN

PALKANSAAJA, YRITTÄJÄ, TYÖTÖN Tiina Pensola, Riikka Shemeikka, Katja Kesseli, Tuomo Laihiala, Hanna Rinne, Veijo Notkola PALKANSAAJA, YRITTÄJÄ, TYÖTÖN Kuolleisuus Suomessa 2001 2007 Kuntoutussäätiö PALKANSAAJA, YRITTÄJÄ, TYÖTÖN Kuolleisuus

Lisätiedot

Näissä ammateissa on suurin alkoholiriski Naiset ja miehet, duunarit ja asiantuntijat eläke- ja kuolinsyytilastojen valossa

Näissä ammateissa on suurin alkoholiriski Naiset ja miehet, duunarit ja asiantuntijat eläke- ja kuolinsyytilastojen valossa Näissä ammateissa on suurin alkoholiriski Naiset ja miehet, duunarit ja asiantuntijat eläke- ja kuolinsyytilastojen valossa VTT Tiina Pensola, Tiina.Pensola@Kuntoutussaatio.fi Ammateittainen työkyvyttömyyseläkkeiden

Lisätiedot

Kuolleisuus ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen palkansaajilla ammateittain Suomessa

Kuolleisuus ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen palkansaajilla ammateittain Suomessa Kuolleisuus ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen palkansaajilla ammateittain Suomessa 2001 2015 Hanna Rinne, Maari Parkkinen, Riikka Shemeikka, Timo Ilomäki, Veijo Notkola 20.11.2018 Tutkimuksen tausta

Lisätiedot

Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä

Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä Työpäivä on päättynyt Finlaysonilla vuonna 1950. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto Linda Enroth, Tohtoriopiskelija Terveystieteiden yksikkö

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 7:2018

TILASTOKATSAUS 7:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 7:18 1 17.12.18 SUOMALAIS- JA ULKOMAALAISTAUSTAISEN VÄESTÖN PÄÄASIAL- LINEN TOIMINTA VANTAALLA 00 16 Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön pääasiallista

Lisätiedot

Väestöryhmittäiset erot lasten kuolleisuudessa

Väestöryhmittäiset erot lasten kuolleisuudessa Väestöryhmittäiset erot lasten kuolleisuudessa Lasten terveyserot ja niiden kaventamisen haasteet MLL seminaari 14.9.2012 Hanna Remes Sosiaalitieteiden laitos, sosiologia, väestöntutkimuksen yksikkö Lapsikuolleisuus

Lisätiedot

Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa

Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa 24.3.2015 Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa 1 Mitä ovat sosioekonomiset erot hyvinvoinnissa Sosioekonomisilla tekijöillä (koulutus,

Lisätiedot

Kuolleisuus ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen palkansaajilla ammateittain Suomessa

Kuolleisuus ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen palkansaajilla ammateittain Suomessa Hanna Rinne, Maari Parkkinen, Riikka Shemeikka, Timo Ilomäki, Veijo Notkola Kuntoutussäätiön tutkimuksia Research reports 90/2018 Kuolleisuus ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen palkansaajilla ammateittain

Lisätiedot

Kotoutuminen, maahanmuuttajat. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja

Kotoutuminen, maahanmuuttajat. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja Kotoutuminen, maahanmuuttajat Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja 9.3.2017 % Naisten heikko työllistyminen painaa ulkomaalaistaustaisten työllisyysastetta alas 80 70 60 Työllisyysaste

Lisätiedot

Sosioekonomiset erot lasten ja nuorten tapaturmakuolleisuudessa Suomessa

Sosioekonomiset erot lasten ja nuorten tapaturmakuolleisuudessa Suomessa Sosioekonomiset erot lasten ja nuorten tapaturmakuolleisuudessa Suomessa Eetulle ja Emmalle sattuu ja tapahtuu Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisy Lapissa seminaari 14.2.2013 Hanna Remes, tutkija Sosiaalitieteiden

Lisätiedot

Nuori tasa-arvo Koulutuksesta ammattiin. Ritva Kaukonen 14.9.2011

Nuori tasa-arvo Koulutuksesta ammattiin. Ritva Kaukonen 14.9.2011 Nuori tasa-arvo Ritva Kaukonen Tarkastelun kohteena: Tutkinto vuonna 2004 peruskoulusta, lukiosta, toisen asteen ammatillisesta peruskoulutuksesta, ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta (maisteri tai

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9.00 Työttömyys noussut Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja

Lisätiedot

Sosioekonomiset erot lasten ja nuorten tapaturmakuolleisuudessa Suomessa

Sosioekonomiset erot lasten ja nuorten tapaturmakuolleisuudessa Suomessa Sosioekonomiset erot lasten ja nuorten tapaturmakuolleisuudessa Suomessa Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi 13.9.2012 Hanna Remes Sosiaalitieteiden laitos, sosiologia, väestöntutkimuksen yksikkö

Lisätiedot

Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp

Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp Eduskunnan työelämä- ja tasaarvovaliokunnan kuuleminen 19.11.2015 klo 12.15 Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp Vuorotteluvapaasijaisena

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2014 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Lapin kuntien henkilöstönäkymät

Lapin kuntien henkilöstönäkymät LAPIN KUNTAPÄIVÄ - Tornio 20.9.2011 Lapin kuntien henkilöstönäkymät Marjo Säärelä kunta-asiantuntija Lapin liitto Työllisyystilanne Viimeisten 15 vuoden aikana työttömyys noin puolittunut 27 %:sta 12,7

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009 TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009 Reijo Ailasmaa +358 29 524 7062 reijo.ailasmaa@thl.fi Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Joka kolmas työskentelee hyvin nais- tai miesvaltaisessa ammattiryhmässä

Joka kolmas työskentelee hyvin nais- tai miesvaltaisessa ammattiryhmässä Väestö 2010 Työssäkäynti 2008 Ammatti ja sosioekonominen asema Joka kolmas työskentelee hyvin nais- tai miesvaltaisessa ammattiryhmässä Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan ammattiryhmät ovat voimakkaasti

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo

Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo Tasa-arvoaamiainen arvoaamiainen 19.3.2014 Erikoistutkija Tapio Bergholm (kiitokset Antti Saloniemi, Pekka Myrskylä, Noora Järnefelt, Lasse Tarkiainen, Tiina Pensola et

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin PYLL-seminaari 30.3.2011 Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin Sairaalajohtaja Jari Välimäki PYLL -menetelmä perustuu kuolleen iän ja odotettavissa olevan eliniän

Lisätiedot

Mäntyharju. Menetetyt elinvuodet 1984-2008 (PYLL)

Mäntyharju. Menetetyt elinvuodet 1984-2008 (PYLL) Menetetyt elinvuodet 1984-28 (PYLL) 24-28 Menetetyt elinvuodet -indeksi (Potential Years of Life Lost = PYLL) Verrattuna koko maan lukuihin Kaikki kuolinsyyt (A-R99,V1-Y89) Pahanlaatuiset kasvaimet (C-C97)

Lisätiedot

Rattijuopon sosiaalinen tausta ja kuolleisuus. Karoliina Karjalainen AHTS seminaari 25.10.2012

Rattijuopon sosiaalinen tausta ja kuolleisuus. Karoliina Karjalainen AHTS seminaari 25.10.2012 Rattijuopon sosiaalinen tausta ja kuolleisuus Karoliina Karjalainen AHTS seminaari 25.10.2012 Tausta Rattijuoppojen taustaa tutkittu verraten vähän Rattijuopon elämänkaari -tutkimus Suomen Akatemian rahoitus

Lisätiedot

Etelä-Savon PYLL-tulokset

Etelä-Savon PYLL-tulokset Etelä-Savon PYLL-tulokset 14.6.2016 Mikkeli Virpi Pitkänen erityisasiantuntija 27.6.2016 Page 1 Analyysissä olevat alueet ja asukasluvut Kunnat Hirvensalmi 2 326 Joroinen 5 178 Juva 6 616 Kangasniemi 5

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen. Pensola, Tiina VTT

Ammatillisen kuntoutuksen. Pensola, Tiina VTT Ammatillisen kuntoutuksen kohdentuminen Pensola, Tiina VTT Tiina.pensola@kuntoutussaatio.fi Ammatillisen kuntoutuksen kohdentuminen Rajoitutaan pääasiassa Kelan järjestämän kuntoutuksen kohdentumiseen

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

PUDASJÄRVI. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL)

PUDASJÄRVI. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL) 1 PUDASJÄRVI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 21.8.26 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Oulunkaaren seutukunnan tilauksesta Menetetyt

Lisätiedot

Kuolemansyytilaston 54-luokkaisen aikasarjaluokituksen ja käytettyjen tautiluokitusten välinen avain

Kuolemansyytilaston 54-luokkaisen aikasarjaluokituksen ja käytettyjen tautiluokitusten välinen avain Kuolemansyytilaston 54-luokkaisen aikasarjaluokituksen ja käytettyjen tautiluokitusten välinen avain 01-41 Taudit ja tapaturmainen A00-R99, X45 001-799, E851 000-796, E860 01-03 Tartunta- ja loistauteja

Lisätiedot

Vieraskieliset työttömät Espoossa. Tuija Soininen

Vieraskieliset työttömät Espoossa. Tuija Soininen Vieraskieliset työttömät Espoossa Tuija Soininen 20.5.2015 Vieraskieliset työnhakijat työllisyyskoodeittain Työllisyyskoodi 2015 Maaliskuu %-osuus 00 Työllistetty 248 3,5 % 01 Työssä yleisillä työmarkk.

Lisätiedot

Hirvensalmi. Menetetyt elinvuodet 1984-2008 (PYLL)

Hirvensalmi. Menetetyt elinvuodet 1984-2008 (PYLL) Menetetyt elinvuodet 1984-28 (PYLL) 24-28 Menetetyt elinvuodet -indeksi (Potential Years of Life Lost = PYLL) Verrattuna koko maan lukuihin Kaikki kuolinsyyt (A-R99,V1-Y89) Pahanlaatuiset kasvaimet (C-C97)

Lisätiedot

Kangasniemi. Menetetyt elinvuodet 1984-2008 (PYLL)

Kangasniemi. Menetetyt elinvuodet 1984-2008 (PYLL) Menetetyt elinvuodet 1984-28 (PYLL) 24-28 Menetetyt elinvuodet -indeksi (Potential Years of Life Lost = PYLL) Verrattuna koko maan lukuihin Kaikki kuolinsyyt (A-R99,V1-Y89) Pahanlaatuiset kasvaimet (C-C97)

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.5.2018 Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli huhtikuun 2018 lopussa 23152 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi loppuvuonna Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 8,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Työikäisiä kuolee aiempaa vähemmän verenkiertoelinten sairauksiin

Työikäisiä kuolee aiempaa vähemmän verenkiertoelinten sairauksiin Terveys 5 Kuolemansyyt Työikäisiä kuolee aiempaa vähemmän verenkiertoelinten sairauksiin Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan vuonna työiässä eli 5 6-vuotiaana kuoli yhteensä lähes 8 7 suomalaista,

Lisätiedot

-10 km² ruutuaineistoon perustuva tutkimus. Marika Hakala. Tutkimuksen taustaa

-10 km² ruutuaineistoon perustuva tutkimus. Marika Hakala. Tutkimuksen taustaa Sepelvaltimotautikuolleisuuden alueelliset erot Suomessa -10 km² ruutuaineistoon perustuva tutkimus Marika Hakala Tutkimuksen taustaa Suomessa kuolleisuudessa on merkittävää alueellinen vaihtelua: Itä-

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13

Lisätiedot

Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja

Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja Timo Leino LT, työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri Nuoret ja työ ohjelman koordinaattori Yliopistojen 22. työsuojelupäivät

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2014

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2014 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 050 4326797 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.8. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita heinäkuussa lähes 92 000 avoimien

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.5.2015 Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 35352

Lisätiedot

LOHJAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL)

LOHJAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL) LOHJAN SEUTUKUNTA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 28.11.26 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Hiiden alueen kuntien ja Kirkkonummen

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.9. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.12. klo 9.00 Marraskuun lopussa 9 537 avointa työpaikkaa kasvua

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Mikkeli. Menetetyt elinvuodet 1987-2011 (PYLL)

Mikkeli. Menetetyt elinvuodet 1987-2011 (PYLL) Mikkeli Menetetyt elinvuodet 987-2 (PYLL) Mikkeli 27-2 Menetetyt elinvuodet -indeksi (Potential Years of Life Lost = PYLL) Verrattuna koko maan lukuihin Kaikki kuolinsyyt (A-R99,V-Y89) Pahanlaatuiset kasvaimet

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.7.2014 Tilannekatsaus 30.6.2014 Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2014 lopussa 35630 työtöntä työnhakijaa, joka oli 3906

Lisätiedot

KUUSIOKUNTIEN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

KUUSIOKUNTIEN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL) KUUSIOKUNTIEN SEUTUKUNTA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömyys kohosi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 214 puh. 29 4 8 Julkistettavissa 22.7.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 3 3 2 (1) 2 1 1 (2) Kuvio 1. Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 23.4. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,9 % enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuosi sitten Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2017) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2017 lopussa 33956

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.1.2018 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.12.2017) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6. klo 9.00 Toukokuun lopussa 11 716 avointa työpaikkaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen

Lisätiedot

TEUVA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

TEUVA. Menetetyt elinvuodet (PYLL) TEUVA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi hieman syyskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus2006

Aikuiskoulutustutkimus2006 2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.11. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vajaa 5

Lisätiedot

LEHTIMÄKI. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL)

LEHTIMÄKI. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL) LEHTIMÄKI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

OULUNKAAREN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL)

OULUNKAAREN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL) OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 21.8.26 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Oulunkaaren seutukunnan tilauksesta

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2015

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteiden laadullinen kehittäminen 27.5.2008

Opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteiden laadullinen kehittäminen 27.5.2008 Opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteiden laadullinen kehittäminen 27.5.2008 Pauli Forma, VTT, dos. Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Kuntien eläkevakuutus Esitelmän näkökulmat Työolot, työkyky ja työhyvinvointi

Lisätiedot

Tuloluokkien väliset erot elinajanodotteessa ovat kasvaneet vuosina 1988 2007

Tuloluokkien väliset erot elinajanodotteessa ovat kasvaneet vuosina 1988 2007 ALKUPERÄISTUTKIMUS TIETEESSÄ LASSE TARKIAINEN VTM, projektitutkija Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos lasse.tarkiainen@helsinki.fi PEKKA MARTIKAINEN Ph.D., professori Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden

Lisätiedot

VÄESTÖN TERVEYDENTILAAN VAIKUTTAMINEN: Kuinka PYLL osoittaa kaupunginosien ongelmia?

VÄESTÖN TERVEYDENTILAAN VAIKUTTAMINEN: Kuinka PYLL osoittaa kaupunginosien ongelmia? ilkka.vohlonen@uef.fi VÄESTÖN TERVEYDENTILAAN VAIKUTTAMINEN: Kuinka PYLL osoittaa kaupunginosien ongelmia? Ilkka Vohlonen, professori 26.11.2013 Virpi Pitkänen, erityisasiantuntija Yhteistyöllä lähiöt

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.11. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

ISOJOKI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ISOJOKI. Menetetyt elinvuodet (PYLL) ISOJOKI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

Pieksämäki. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Pieksämäki. Menetetyt elinvuodet (PYLL) Menetetyt elinvuodet 1984-28 (PYLL) 24-28 Menetetyt elinvuodet -indeksi (Potential Years of Life Lost = PYLL) Verrattuna koko maan lukuihin Kaikki kuolinsyyt (A-R99,V1-Y89) Pahanlaatuiset kasvaimet (C-C97)

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

YLISTARO. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

YLISTARO. Menetetyt elinvuodet (PYLL) YLISTARO Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

VIMPELI. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL)

VIMPELI. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL) VIMPELI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ Eero Lahelma, professori Helsingin yliopisto Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto eero.lahelma@helsinki.fi Kohti parempaa vanhuutta, Konsensuskokous Hanasaari

Lisätiedot

Tuloryhmien väliset kuolleisuuserot maakunnissa

Tuloryhmien väliset kuolleisuuserot maakunnissa TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 5 MAALISKUU 2017 Tuloryhmien väliset kuolleisuuserot maakunnissa 1996 2014 Päälöydökset Tuloryhmien välillä on suuret erot kuolleisuudessa, mutta erot eivät enää viime vuosina ole

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.7.2018 Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.6.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaalla oli kesäkuun 2018 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.6.2018 Toukokuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli toukokuun 2018 lopussa 21638 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 15:2016

TILASTOKATSAUS 15:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,

Lisätiedot

SUUPOHJAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

SUUPOHJAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL) SUUPOHJAN SEUTUKUNTA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

ETELÄISTEN SEINÄNAAPURIEN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ETELÄISTEN SEINÄNAAPURIEN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL) ETELÄISTEN SEINÄNAAPURIEN SEUTUKUNTA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2015

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5. klo 9.00 Työttömyys kasvaa edelleen 15 prosentin vuosivauhtia

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.2. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,8 % enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

MITÄ NUORILLE KUULUU? NUORTEN HYVINVOINTI KOHORTTI TUTKIMUKSEN MUKAAN MIKA GISSLER, TUTKIMUSPROFESSORI, THL. 4.2.

MITÄ NUORILLE KUULUU? NUORTEN HYVINVOINTI KOHORTTI TUTKIMUKSEN MUKAAN MIKA GISSLER, TUTKIMUSPROFESSORI, THL. 4.2. MITÄ NUORILLE KUULUU? NUORTEN HYVINVOINTI KOHORTTI -97 - TUTKIMUKSEN MUKAAN MIKA GISSLER, TUTKIMUSPROFESSORI, THL 4.2.2019 Terveys 1 SEURANTA VUONNA 1987/97 SYNTYNEISTÄ Kaikki Suomessa vuonna 1987/97 syntyneet,

Lisätiedot

HÄRMÄNMAAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

HÄRMÄNMAAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL) HÄRMÄNMAAN SEUTUKUNTA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

JALASJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

JALASJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL) JALASJÄRVI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

Terveyden tasa-arvoa koskevassa tutkimuksessa

Terveyden tasa-arvoa koskevassa tutkimuksessa Sosiaaliryhmien väliset erot elinajanodotteessa kasvoivat 1990-luvun loppuvuosina Tapani Valkonen, Hilkka Ahonen, Pekka Martikainen Elinajanodote nousi selvästi 1990-luvun lopulla, mutta hitaammin kuin

Lisätiedot

TÖYSÄ. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL)

TÖYSÄ. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL) TÖYSÄ Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL) JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Tapaturmaisiin kaatumisiin kuolleita yli suurin osa yli 75-vuotiaita

Tapaturmaisiin kaatumisiin kuolleita yli suurin osa yli 75-vuotiaita Terveys 8 Kuolemansyyt 7 Tapaturmaisiin kaatumisiin kuolleita yli suurin osa yli 75-vuotiaita Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan tapaturmaisiin kaatumisiin ja putoamisiin kuoli vuonna 7 yhteensä

Lisätiedot

ÄHTÄRI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ÄHTÄRI. Menetetyt elinvuodet (PYLL) ÄHTÄRI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.8.2014 Tilannekatsaus 31.7.2014 Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2014 viimeisenä päivänä 36677 työtöntä

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja sen väestön osaryhmissä 1991 2005

Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja sen väestön osaryhmissä 1991 2005 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS Tutkimuksia 2007 10 TAPANI VALKONEN, PEKKA MARTIKAINEN, TIMO M. KAUPPINEN, LASSE TARKIAINEN Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja sen väestön osaryhmissä 1991 2005 Verkossa

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. syyskuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. syyskuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset syyskuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 656-409 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 14,9-0,4 ALLE 25 VUOTIAAT 425-13 TYÖVOIMA

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.6.2016 Toukokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen voimistui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Nuorten asumisjärjestelyt ja tapaturmat, väkivalta ja itsemurhat

Nuorten asumisjärjestelyt ja tapaturmat, väkivalta ja itsemurhat Nuorten asumisjärjestelyt ja tapaturmat, väkivalta ja itsemurhat Elämän syrjässä? Lasten ja nuorten pahoinvoinnin paikat ja hyvinvoinnin tilat 7.6.2013 Hanna Remes, tutkija Sosiaalitieteiden laitos, sosiologia,

Lisätiedot

Rekrytointitarpeiden laskenta

Rekrytointitarpeiden laskenta Rekrytointitarpeiden laskenta Henkilöstön tarve kehittyy kuten palvelutarve Vaihtoehtoisessa laskelmassa henkilötyön tuottavuus paranee valitulla tasolla (esim. 0,5 %/v) Palvelutarve-ennuste perustuu ennustettuun

Lisätiedot

Tapaturma- ja väkivaltakuolemat vähentyneet viidenneksellä kymmenessä vuodessa

Tapaturma- ja väkivaltakuolemat vähentyneet viidenneksellä kymmenessä vuodessa Terveys 7 Kuolemansyyt 6 Tapaturma- ja väkivaltakuolemat vähentyneet viidenneksellä kymmenessä vuodessa Tilastokeskuksen mukaan vuonna 6 kuoli onnettomuuksiin, itsemurhiin ja väkivaltaan runsaat 4 henkeä,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2019

TILASTOKATSAUS 3:2019 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2019 1 8.10.2019 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 2009 2018 Työttömyysaste oli Vantaalla 8,7 prosenttia vuoden 2018 lopussa, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä

Lisätiedot