Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen. Vuosikertomus
|
|
- Jalmari Heino
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Päiväys: 14. kesäkuuta 2013 Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen Vuosikertomus 2012
2 Puheenjohtajan esipuhe Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (ESMA) on onnistuneesti vienyt päätökseen toisen toimintavuotensa Euroopan unionin (EU) riippumattomana arvopaperimarkkinoiden sääntelyviranomaisena. Tässä toisessa vuosikertomuksessa selostetaan, kuinka ESMA on vakiinnuttanut asemansa toimielimenä ja miten se on edistynyt Euroopan parlamentin ja neuvoston sille asettamien tavoitteiden saavuttamisessa. ESMAn tavoitteisiin, jotka ohjaavat kaikkia sen toimintoja ja toimia, kuuluvat: yhteisen säännöstön luominen; valvontakäytäntöjen lähentymisen varmistaminen kaikkialla EU:ssa; luottoluokituslaitosten valvominen; sijoittajansuojan parantaminen ja edistäminen; ja EU:n rahoitusvakauden edistäminen. ESMAn ensimmäistä toimintavuotta leimasivat epävakaat markkinaolosuhteet, mutta kuluneena vuonna, joka sekin on yhä ollut markkinoille vaikea, EU:n arvopaperimarkkinoiden järjestelmäriski-indikaattorit ovat jonkin verran parantuneet, erityisesti vuoden 2012 toisella puoliskolla. Olemme silti edelleen huolissamme markkinoidemme vakauteen kohdistuvista riskeistä, sillä riski-indikaattorit ovat pysyneet korkealla tasolla, mikä johtuu yhä jatkuvasta valtionvelka- ja pankkikriisistä, sijoittajien riskienarvioinneissa tapahtuvista muutoksista, rahoitusriskistä, matalan korkotason mahdollisista pitkäaikaisvaikutuksista ja markkinoiden asianmukaisen toiminnan tiellä olevista esteistä. Tilannetta seurataan jatkossakin osana viranomaisen päivittäisiä tehtäviä ja Euroopan järjestelmäriskikomitean (EJRK) kanssa tehtävän työn kautta. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ESMA on tehnyt tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden kansallisten toimivaltaisten viranomaisten kanssa ja jatkanut vahvojen suhteiden rakentamista muihin Euroopan valvontaviranomaisiin eli Euroopan pankkiviranomaiseen (EPV), Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaiseen (EIOPA) ja Euroopan järjestelmäriskikomiteaan (EJRK). Vuoden 2011 tapaan valtaosa ESMAn toiminnasta on liittynyt niiden sääntelyn ja valvonnan muutosten toteuttamiseen, jotka EU on todennut välttämättömiksi, jotta finanssikriisi voidaan taltuttaa ja jotta EU kykenee suoriutumaan vakaamman rahoitusjärjestelmän luomiseen tähtäävistä G20-sitoumuksistaan. Keskeiset osa-alueet, joilla ESMA saavutti merkittävää edistystä kohti mainittuja tavoitteita, olivat työ EU:n luottoluokituslaitosten uuden valvontajärjestelmän vakiinnuttamisessa, yhteistä säännöstöä koskeva työ sekä työ jäsenvaltioiden valvontakäytäntöjen lähentymisen aikaansaamisessa. Nyt luottoluokituslaitosten valvonta on kestänyt 18 kuukautta, ja ESMA on tällä välin saanut päätökseen ensimmäisen täyden tarkastuskierroksensa suurimmissa rekisteröidyissä yrityksissä ja julkaissut tarkastusten tulokset maaliskuussa Raportissa havaittiin lukuisia puutteita ja kehittämisalueita, jotka sisältyvät nyt kunkin yrityksen valvontasuunnitelmaan. Temaattisessa työskentelyssä keskityimme vuonna 2012 luottoluokituslaitoksille asetettujen vaatimusten noudattamista koskeviin toimintoihin ja niiden pankkiluokitusmenetelmiin, arvioimme julkistamismenettelyitä ja muutosten toteuttamista pankkiluokitusmenetelmissä, näiden menetelmien soveltamisen tiukkuutta ja järjestelmällisyyttä sekä menetelmien tarkistamismenettelyä. Vuoden 2012 loppuun mennessä olimme rekisteröineet 19 luottoluokituslaitosta EU:n alueelta ja sertifioineet yhden luottoluokituslaitoksen Japanista. Uusia rekisteröintihakemuksia saapuu edelleen. ESMA otti tärkeitä edistysaskelia yhteisen säännöstön luomisessa eri keinoin. Tunnetuimmaksi nousi työskentelymalli, jossa paneudutaan teknisten standardien kehittämiseen kahdella osa-alueella, lyhyeksimyynnissä ja luottoriskinvaihtosopimuksissa, tukemaan yhtäältä markkinoiden eheyttä ja toisaalta Euroopan markkinainfrastruktuureja koskevaa asetusta, jolla toteutetaan EU:n G20-sitoumus
3 säännellä OTC-johdannaisten markkinoita. Tämän lisäksi ESMA on neuvonut Euroopan komissiota tarjousesitteitä, yhteissijoitusyrityksiä (UCITS), vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja ja lyhyeksimyyntiä koskevassa johdetussa lainsäädännössä. Yhteistä säännöstöä koskevan tavoitteen edistämiseksi olemme myös antaneet neuvontaa ja tukea lainsäädännön kehittämisessä, mukaan lukien seuraavissa säännöksissä: uudelleenlaadittu rahoitusmarkkinadirektiivi (MiFID 2) ja rahoitusmarkkina-asetus (MiFIR); markkinoiden väärinkäyttöä koskeva direktiivi (MAD) ja markkinoiden väärinkäyttöä koskeva asetus (MAR); ja arvopaperikeskuksia koskeva direktiivi (CSD), jota Euroopan parlamentti ja neuvosto parhaillaan viimeistelevät. ESMA on edistynyt hyvin tehtävässään lähentää valvonta- ja sääntelykäytäntöjä EU:n 27 jäsenvaltiossa. Tässä onnistuttiin laatimalla markkinatoimintaa, mukaan lukien nopeaa pörssikauppaa, koskevia ohjeita sekä ottamalla sijoitus- ja omaisuudenhoitoalan toiminnan huolelliseen tarkasteluun. Tässä yhteydessä laadittiin ohjeita, jotka koskivat vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia, pörssilistattuja rahastoja (ETF) ja yhteissijoitusyrityksiä (UCITS), sijoittajille annettavien neuvojen sopivuutta ja sijoituspalveluyrityksille asetettujen vaatimusten noudattamista koskevia toimintoja. Lisäksi viranomainen on suorittanut kansallisten toimivaltaisten viranomaisten toiminnan vertaisarviointeja, jotta kyettäisiin arvioimaan lähentymistä EU:n lainsäädännön soveltamisessa ja täytäntöönpanossa, ja julkaissut arvioita esitejärjestelmästä ja markkinoiden väärinkäytön seuraamuksista. Myös lukuisien kauppaa edeltäviä avoimuusvaatimuksia koskevien poikkeusten määrittäminen rahoitusmarkkinadirektiivin (MiFID) puitteissa on edistänyt yhteisten käytäntöjen omaksumista eri jäsenvaltioissa. Samalla, kun ESMAssa on tehty työtä valvontakäytäntöjen lähentämisen parissa, se on ollut merkittävässä roolissa koordinoitaessa kansallisten toimivaltaisten viranomaisten toimia epäsuotuisaan markkinakehitykseen liittyvissä hätätilanteissa. Tällaisessa tilanteessa olimme kesällä 2012 EU:n alueen markkinaolosuhteiden heikentyessä, ja ESMA oli avainroolissa tilanteen seurauksena määrättyjen lyhyeksimyyntikieltojen koordinoinnissa. Marraskuussa ESMA alkoi toteuttaa lyhyeksimyynnistä annettuun asetukseen perustuvaa uutta virallista tehtäväänsä antamalla lausunnot Kreikan ja Espanjan omille markkinoilleen asettamista rajoituksista. Arvopaperimarkkinavalvojien työn tärkeänä tavoitteena on sijoittajansuojan parantaminen, ja ESMA tähtää samaan päämäärään. Alusta saakka ESMA on tehnyt lujasti työtä vahvistaakseen eurooppalaisia sijoittajansuojan puitteita useilla konkreettisilla aloitteilla. Vuonna 2012 tähän sisältyivät jo edellä mainitut ohjeet, jotka koskivat pörssilistattuja rahastoja (ETF) ja yhteissijoitusyrityksiä (UCITS) sekä sijoittajille annettavien neuvojen sopivuutta ja sijoituspalveluyrityksille asetettujen vaatimusten noudattamista koskevia toimintoja. Sääntelykäytäntöjen yhdenmukaistamisen ohella näillä ohjeilla edesautetaan sijoittajille myönnetyn suojan vahvistamista. Lisäksi ESMA antoi sijoittajille varoituksen piilevistä vaaroista, joille he voivat altistua käyttäessään Internetiä sijoitustarkoituksiin, sen jälkeen kun oli pantu merkille, että kansallisten viranomaisten ilmoittamien valitusten määrä oli noussut. Puhtaasti sääntelyyn tai valvontaan liittyvien toimiensa ohella ESMA on lisännyt rahoitusvakautta koskevan tavoitteen edistämiseen kohdennettavia resursseja ja näin ollen parantanut kykyään arvioida rahoitusmarkkinoiden vakauteen kohdistuvia riskejä. ESMAn rahoitusvakautta koskeva työ koostuu erityishankkeista ja säännöllisestä riskien raportoinnista. Vuonna 2012 vietiin päätökseen erityinen riskeihin liittyvä työ, joka koskee vallitsevaa taipumusta alalla suosia strukturoituja ja monimutkaisia tuotteita. Lisäksi ESMA on suorittanut ensimmäisen arvioinnin EU:n alueella vaikuttavan varjopankkijärjestelmän koosta ja aloittanut hankkeita, joissa tutkitaan luottoriskijohdannaisten (CDS) markkinoita ja riskirahastosektorin osuutta rahoitusmarkkinoiden järjestelmäriskien muotoutumisessa. Koska rahoitusmarkkinoiden uudistaminen on luonteeltaan maailmanlaajuinen prosessi ja markkinoilla on keskinäisiä kytköksiä, ESMA osallistui tiiviisti kansainväliseen koordinointiin ja yhteistyöhön kuluneiden 12 kuukauden aikana. Tähän työhön on kuulunut osallistuminen OTC-johdannaisten uudistamisen kansainväliseen koordinointiin, EU:n standardeja vastaavien luottoluokituslaitosten valvontajärjestelmien tukeminen eri oikeudenkäyttöalueilla ja neuvottelujen aloittaminen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen valvontaa koskevasta yhteisymmärryspöytäkirjasta. ESMA ottaa osaa myös finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän (FSB) toimintaan ja on hiljattain liittynyt kansainvälisen
4 arvopaperimarkkinavalvojien järjestön (IOSCO) liitännäisjäseneksi. Kolmen Euroopan valvontaviranomaisen eli ESMAn, EPV:n ja EIOPAn muodostama yhteiskomitea, jonka puheenjohtajana minulla oli kunnia toimia vuonna 2012, on edennyt erinomaisesti tavoitteissaan, joita ovat näkökantojen johdonmukaisuuden varmistaminen yhteisen edun mukaisissa asioissa, yhteisten ratkaisujen kehittäminen ja tietojenvaihto kunkin viranomaisen toimialalla. Tehtäviensä hoitamisessa ESMA on varmistanut, että kaikilla asiaankuuluvilla sidosryhmillä on ollut mahdollisuus vaikuttaa sen tekemiin päätöksiin järjestämällä avoimia julkisia kuulemisia, olemalla vuorovaikutuksessa erilaisten sekä sijoittajia että markkinaosapuolia edustavien sidosryhmäjärjestöjen kanssa ja pyytämällä lausuntoja arvopaperimarkkina-alan osallisryhmältä. Lopuksi haluan kiittää kollegoitani EU:n kansallisissa viranomaisissa, sillä he ovat ESMAn hallintoneuvoston jäseninä edesauttaneet merkittävien edistysaskelten ottamista kohti tavoitteidemme saavuttamista. Jäsenet ESMAn johtokunnassa tarjosivat puolestaan apua ja neuvoja viranomaisen moitteettoman toiminnan turvaamisessa. Mikään ei kuitenkaan pohjimmiltaan olisi ollut mahdollista ilman henkilökuntaa, jonka sitoutuneisuudelle ja uutteruudelle rakentuvat kaikki ESMAn vuoden 2012 saavutukset. Odotan kovasti uutta antoisaa vuotta tämän työyhteisön johdossa. Steven Maijoor Puheenjohtaja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen
5 Toimitusjohtajan esipuhe Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (ESMA) saattoi päätökseen toisen toimintavuotensa arvopaperimarkkinoiden sääntelyviranomaisena vuonna Vuosi osoittautui edeltäneen vuoden tavoin kiireiseksi, sillä ESMAn työohjelma oli vaativa. Toimitusjohtajana teenkin tämän vuoksi mielelläni selkoa siitä, mitä vuosi 2012 merkitsi ESMAn toiminnassa. Organisaation rakentaminen ja laajentaminen on haastavaa tilanteessa, jossa vastuu kasvaa ja rahoitusmarkkinat pysyvät epävakaina. ESMA kuitenkin osoitti, että se pysyy lukuisien lainsäädäntöön, organisaatioon ja uusiin velvollisuuksiin liittyvien vaatimusten tahdissa, vastaa niihin ja suoriuu menestyksekkäästi monista uusista tehtävistä. Etusijalla vuoden ensimmäisellä puoliskolla olivat luottoluokituslaitosten valvonnan vakiinnuttaminen ja teknisten sääntelystandardien laatiminen tulevan arvopaperilainsäädännön tueksi. Koko vuoden ajan työn keskiössä olivat uudet säännöt, joiden tarkoituksena on saattaa OTC-johdannaisilla käytävä kauppa viranomaisvalvontaan siten, että niiden osalta edellytetään pakollista keskusselvitystä. Tämä uusi Euroopan markkinainfrastruktuuria koskeva EMIR-asetus antaa myös ESMAlle vastuuta, joka vastaa sen roolia luottoluokituslaitosten valvonnassa, mitä tulee kauppatietorekisterien valvontaan sekä sen osallistumiseen kaikkiin keskusvastapuolikollegioihin. Aloitimme valmistautumisen suoriutuaksemme näistä uusista velvollisuuksista vuonna Iso osa ESMA toimintalinjoja koskevaa työtä vuonna 2012 keskittyi Euroopan unionille (EU) luotavaan yhteiseen säännöstöön. Se suuntautui myös entistä vahvemmin valvontaan ja valvontakäytäntöjen lähentämiseen poliittisen roolinsa ohella. Tämä kehitys näkyi myös työhönotossa. Kaiken kaikkiaan ESMA jatkoi tasaista kasvuaan koko vuoden 2012 ajan niin, että henkilöstön määrä nousi alun noin 60 henkilöstä 100 henkilöön vuoden loppuun mennessä. Uusien työntekijöiden taustat ovat moninaiset; henkilökuntaan kuuluu muun muassa henkilöitä, joilla on kokemusta Euroopan unionin toimielimistä, kansallisista sääntelyviranomaisista ja rahoitusmarkkinoista. EMIR-asetuksen ja muun lainsäädännön ESMAlle antamien velvollisuuksien lukumäärästä voidaan päätellä, että tarvittava henkilökunnan määrä ja monialaisuus kasvavat edelleen. Valtaosa vuoden 2012 jälkipuoliskosta kului valmistautumisessa viranomaisen uusiin kehityshaasteisiin vuonna 2013, mikä tarkoitti työhönoton suunnittelua sekä sen varmistamista, että organisaation toimintavalmiudet olivat kehitystä varten riittävät. Tähän kuului muun muassa sopiminen ESMAn budjettiviranomaisten kanssa siitä, että viranomainen laajentaisi toimitilojaan kaksi lisäkerrosta Pariisissa osoitteessa 103 rue de Grenelle. Viranomaisen kasvu kuvastuu myös sen kehityksestä muilla osa-alueilla. ESMA esimerkiksi kehitti järjestelmiä ja menettelyjä varmistamaan, että sen omat rahoitus-, hankinta- ja muut hallintomenettelyt vastaavat EU:n menettelyistä annettuja tiukkoja sääntöjä. On erittäin tärkeää varmistaa, että valvontaviranomainen itse johtaa esimerkillisesti. Menettelyjen tarkistaminen paransi merkittävästi toimintatehoa, ja otettuamme käyttöön myös uudet sisäisen valvonnan toiminnot kykenimme saavuttamaan EU:n meille asettamat hallinnolliset päämäärät ja tavoitteet. Menettelyihin tehtyjen parannusten avulla ESMAn toimintateho oli läpi vuoden erittäin hyvä, ja työohjelman mukaiset keskeiset toimintalinjojen päämäärät saavutettiin, kuten luottoluokituslaitosten suora valvonta ja rekisteröinti, sijoittajansuojan vahvistaminen sekä rahoitusvakauteen ja valvontakäytäntöjen lähentämiseen liittyvät toiminnot. ESMAn vuoden 2012 tilinpäätös kuvastaa viranomaisen jatkuvaa kehitystä. Haluan kiittää koko henkilökuntaa kovasta työstä, sitoutuneisuudesta ja valtaisasta panoksesta, jonka kukin heistä on antanut vuoden 2012 aikana viranomaiselle usein erittäin tiukkojen määräaikojen puitteissa. Osoitan kiitokseni myös kollegoilleni ESMAn johtokunnassa ja hallintoneuvostossa, työryhmien ja alan asiantuntijaryhmien osanottajille ja kaikille sidosryhmille, jotka auttoivat saavuttamaan tavoitteet vuonna Verena Ross Toimitusjohtaja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen
6
7 Sisällysluettelo Puheenjohtajan esipuhe 2 Toimitusjohtajan esipuhe 5 1. ESMAn tehtävät ja tavoitteet 8 ESMAn tavoitteet 8 ESMAn organisaatio ESMAn saavutukset vuonna Rahoitusvakaus Rahoitusmarkkinoiden kuluttajansuoja Valvonta Yhteinen säännöstö Lähentyminen 15
8 1. ESMAn tehtävät ja tavoitteet Tammikuussa 2011 perustetun ESMAn tehtävänä on sijoittajansuojan parantaminen sekä vakaiden ja toimivien rahoitusmarkkinoiden edistäminen Euroopan unionissa (EU). Riippumattomana toimielimenä ESMA saavuttaa nämä tavoitteet luomalla yhteisen säännöstön EU:n rahoitusmarkkinoille ja varmistamalla, että sitä sovelletaan johdonmukaisesti kaikkialla EU:ssa, sekä osallistumalla yleiseurooppalaisella tasolla toimivien rahoituspalveluyritysten sääntelyyn joko suoran valvonnan tai kansallisen valvonnan aktiivisen koordinoinnin kautta. ESMAn organisaatiomalli Seuraavat kuusi ominaisuutta kuvaavat ESMAa ja sitä, miten se täyttää tehtävänsä ja tavoitteensa. Eurooppalainen: Tehtäviään suorittaessaan ESMA toimii EU:n edun mukaisesti. Organisaatio heijastaa EU:n monimuotoisuutta. Riippumaton: ESMA on riippumaton EU:n toimielimistä, kansallisista viranomaisista ja rahoitusmarkkinoiden toimijoista. Yhteistoiminnallinen: ESMA muodostaa yhdessä kansallisten viranomaisten kanssa EU:n laajuisen rahoitusmarkkinavalvojien verkoston. Se tekee yhteistyötä kaikkien asiaankuuluvien EU:n elinten kanssa, mukaan lukien Euroopan pankkiviranomaisen (EPV), Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen (EIOPA) ja Euroopan järjestelmäriskikomitean (EJRK) kanssa, sekä EU:n ulkopuolisten sääntelyviranomaisten kanssa. Vastuullinen: ESMAn päätöksenteko on avointa, ja se toimii sidosryhmiensä kanssa avoimesti ja osallistavasti. Organisaatio on vastuussa Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle, Euroopan komissiolle ja suurelle yleisölle. Ammattitaitoinen: ESMA pyrkii ammatilliseen huippuosaamiseen palkkaamalla osaavaa henkilöstöä, jolla on vankka tekninen asiantuntemus sekä tietämystä ja kokemusta rahoitusmarkkinoista, sekä noudattamalla vakaita käytäntöjä ja menettelyjä. Tehokas: ESMA käyttää resurssejaan tehokkaasti maksimoidakseen vaikutuksensa sijoittajansuojan parantamisessa sekä vakaiden ja toimivien markkinoiden edistämisessä EU:ssa. ESMAn tavoitteet Arvopaperimarkkinoiden vakaa ja tehokas sääntely on ensisijaisen tärkeää EU:n rahoitusmarkkinoiden ja talouden kasvun, yhtenäisyyden ja tehokkuuden kannalta, ja tehokas sääntely ja valvonta ovat ratkaisevan tärkeässä asemassa markkinaosapuolten välisen luottamuksen turvaamisessa ja säilyttämisessä. Näiden edellytysten edistämiseksi ESMA perustettiin riippumattomaksi EU:n viranomaiseksi, jonka tehtävänä on parantaa valvontasääntöjen ja -käytäntöjen yhdenmukaistamista. ESMA laatii arvopaperilainsäädäntöön liittyviä standardeja ja tarjoaa teknistä neuvontaa Euroopan komission valtuuttamana sääntöjen yhdenmukaistetun täytäntöönpanon saavuttamiseksi kaikkialla Euroopan unionissa. Sillä on myös tärkeä tehtävä valvoa suoraan yleiseurooppalaisia rahoitusalan toimijoita, tällä hetkellä siis luottoluokituslaitoksia ja tulevaisuudessa myös kauppatietorekistereitä. Tulevaisuudessa ESMA osallistuu myös keskusvastapuolten valvontaan valvontakollegioiden kautta. ESMAn vuosikertomus on tärkeä työkalu sen tavoitteiden ja vuosittaisen työohjelman toteuttamista koskevan vastuuvelvollisuuden varmistamiseksi. ESMA on asettanut toiminnalleen viisi tavoitetta, jotta ihmiset ymmärtäisivät paremmin sen tehtävät, ja nämä tavoitteet ovat seuraavat: Rahoitusvakaus Jotta ESMA voi edistää EU:n arvopaperimarkkinoiden rahoitusvakauden turvaamista, on äärimmäisen tärkeää, että se tutkii jatkuvasti suuntauksia ja tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa mahdolliset mikrotasolla
9 piilevät riskit ja haavoittuvuudet. Tämän tavoitteen ESMA saavuttaa rajat ylittävällä tasolla ja eri aloilla suorittamalla taloudellisia analyysejä Euroopan arvopaperimarkkinoista ja mallintamalla mahdollisten markkinamuutosten vaikutuksia. ESMA ilmoittaa havainnoistaan Euroopan unionin toimielimille, muille Euroopan valvontaviranomaisille ja Euroopan järjestelmäriskikomitealle (EJRK) säännöllisesti ja tapauskohtaisesti. Valvontatasolla kerättyjen mikrotason tietojen yhdistäminen on ratkaisevan tärkeää, jotta koko taloutta mahdollisesti uhkaavat makrotason riskit kyetään tunnistamaan. Sen tähden on erittäin olennaista antaa säännöllisesti tietoa kaikille tarvittaville päätöksentekijöille, mukaan lukien Euroopan unionin tasolla toimiville rahoituspalvelukomitealle ja talous- ja rahoituskomitean (TRK) rahoitusalan vakautta käsittelevälle paneelille. Vuodesta 2013 lähtien ESMA julkaisee myös kahdesti vuodessa raportit, joiden tarkoituksena on lisätä tietoisuutta rahoitusvakauteen kohdistuvista mahdollisista uhkista. ESMA osallistuu rahoitusvakauden edistämiseen myös koordinoimalla EU:n kiireellisiä toimenpiteitä. Sijoittajansuoja Toinen ESMAn merkittävä tehtävä on varmistaa, että sijoittajien edut toteutuvat aina asianmukaisesti. ESMA saavuttaa tämän tavoitteen edistämällä arvopaperimarkkinoiden avoimuutta, yksinkertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta rahoitustuotteiden tai -palveluiden kuluttajien eduksi. Jotta sijoittajien suoja olisi aina sama myyntipaikasta tai myytävästä tuotteesta riippumatta, ESMA kerää tietoa kuluttajia koskevista kehityssuuntauksista, tutkii niitä ja raportoi niistä sekä edistää myös rahoitusalan osaamiseen ja koulutukseen liittyviä aloitteita ja osallistuu yhteisten julkistamissääntöjen kehittämiseen. On tärkeää, että ESMA seuraa uutta ja tämänhetkistä/kulloistakin rahoitusalan toimintaa, sillä sen ansiosta se voi arvioida, onko tarvetta antaa ohjeita ja suosituksia turvallisten ja vakaiden arvopaperimarkkinoiden edistämiseksi sekä sääntelykäytäntöjen lähentämiseksi, ja siten varmistaa, että sijoittajansuoja Euroopan unionissa paranee. Jos ESMA tunnistaa sellaisia tuotteita, jotka voivat aiheuttaa vakavaa uhkaa sijoittajille, se harkitsee varoitusten antamista. Jos nykyiset lainsäädäntöehdotukset tulevat voimaan, ESMA voi viimeisenä keinona kieltää tietyt tuotteet tilapäisesti. ESMAn työ tällä osa-alueella keskittyy varmistamaan, että markkinaosapuolten sijoittajille antamat rahoitustiedot ovat selkeitä, ymmärrettäviä ja sääntöjen mukaisia. Yhteinen säännöstö Standardien laatijan roolissa ESMA laatii yhdenmukaistettuja teknisiä sääntelystandardeja arvopaperilainsäädännön eri osa-alueille. Standardeja laatimalla ESMA edistää kaikkia markkinaosapuolia koskevan EU:n yhteisen säännöstön aikaansaamista ja tasapuolisten toimintaedellytysten luomista kaikkialla EU:ssa. Se edistää myös kansallisen valvonnan laatua ja yhdenmukaisuutta, sijoittajansuojan parantamista ja yhdenmukaisuutta Euroopan unionissa ja vahvistaa rajat ylittävien ryhmien valvontaa. Lähentyminen ESMA perustettiin edistämään valvonnan lähentymistä ja siten vähentämään EU:n alueella vallitsevien käytäntöjen erilaisuudesta johtuvaa sääntelyn katvealueiden hyväksikäyttöä. Erilaiset valvontakäytännöt voivat nimittäin heikentää markkinoiden eheyttä, tehokkuutta ja moitteetonta toimintaa sekä lopulta myös rahoitusvakautta. ESMA suorittaa voimassa olevan EU:n arvopaperilainsäädännön vertaisarviointeja edistääkseen oikeudenmukaisia ja tasapainoisia valvontakäytäntöjä. ESMAlla on lisäksi useita välineitä sääntelyn lähentymisen saavuttamiseksi, mukaan lukien lausuntojen antaminen, sovittelu ja viimeisenä keinona unionin lainsäädännön rikkomismenettely. ESMAn tavoitteena on myös käyttää lähentymistyöskentelyä toiminnan edistämiseen työohjelman muilla alueilla, muun muassa yhteisen säännöstön parantamisessa, antamalla ohjeita ja suosituksia sellaisilla aloilla, joilla on soveltamiseroja, ja tarjoamalla komissiolle neuvoja sellaisilla aloilla, joissa lainsäädäntöä voitaisiin tarkistaa valvontakäytäntöjen yhteensovittamiseksi. Valvonta ESMAn suora valvontavalta keskittyy kahteen rahoitusmarkkinoilla toimivaan ryhmään eli luottoluokituslaitoksiin ja kauppatietorekistereihin. ESMA on 1. heinäkuuta 2011 alkaen ollut luottoluokituslaitosten rekisteröinnistä ja valvonnasta vastaava elin Euroopan unionissa. Vuodesta 2013
10 lähtien ESMA käyttää suoraa valvontavaltaa myös kauppatietorekistereihin ja osallistuu keskusvastapuolia valvoviin valvontakollegioihin. ESMA edistää turvallisia ja vakaita rahoitusmarkkinoita ja näin ollen vahvistaa sijoittajansuojaa valvoessaan yleiseurooppalaisia rahoitusmarkkinoiden toimijoita, jotka voivat vaikuttaa EU:n rahoitusmarkkinoiden eheyteen. ESMAn organisaatio Perustamisestaan tammikuusta 2011 lähtien ESMA on ollut vastuussa sijoittajansuojan parantamisesta sekä vakaiden ja toimivien rahoitusmarkkinoiden edistämisestä EU:n alueella. Riippumattomana toimielimenä ESMA saavuttaa tämän tavoitteen luomalla yhteistä säännöstöä EU:n rahoitusmarkkinoille ja varmistamalla, että sitä sovelletaan johdonmukaisesti kaikkialla EU:n alueella. ESMA osallistuu yleiseurooppalaisella tasolla toimivien rahoituspalveluyritysten sääntelyyn joko suoran valvonnan tai kansallisen valvonnan aktiivisen koordinoinnin kautta. ESMAn hallinto ja johto ESMAlla on kaksi päätöksentekoelintä: hallintoneuvosto ja johtokunta. ESMAlla on kokopäiväinen puheenjohtaja, Steven Maijoor, ja toimitusjohtaja, Verena Ross. Molemmat työskentelevät ESMAn tiloissa Pariisissa. Heidän toimikautensa pituus on viisi vuotta, ja sitä voidaan jatkaa kerran. Puheenjohtaja valmistelee hallintoneuvoston työt ja johtaa puhetta sekä hallintoneuvoston että johtokunnan kokouksissa. Lisäksi hän edustaa viranomaista ulospäin. Toimitusjohtaja vastaa viranomaisen päivittäisestä johtamisesta, mukaan lukien henkilöstöasioista, vuosittaisen työohjelman laadinnasta ja toteutuksesta, viranomaisen alustavan talousarvioesityksen laadinnasta ja johtokunnan töiden valmistelusta. ESMAn hallintoneuvosto ESMAn puheenjohtajan lisäksi hallintoneuvostoon kuuluu 27 kansallisen viranomaisen päälliköt (mikäli jäsenvaltiossa on useampi kuin yksi kansallinen viranomainen, viranomaiset sopivat keskenään, kuka niitä edustaa) sekä yksi Euroopan komission tarkkailija, EPV:n ja EIOPAn edustaja ja yksi EJRK:n edustaja. Lisäksi Norja, Islanti ja Liechtenstein kutsuttiin osallistumaan pysyvinä tarkkailijoina, ja Kroatiasta tulee pian täysi jäsen sen liittyessä EU:hun. Hallintoneuvosto ohjaa viranomaisen työtä, ja sillä on lopullinen vastuu ESMAn lausuntojen, suositusten, ohjeiden ja muiden päätösten hyväksymistä, mukaan lukien neuvonta Euroopan unionin toimielimille. Nykyisen hallintoneuvoston jäsenten nimet ja vuoden 2012 kokousten yhteenvedot ovat ESMAn verkkosivustolla osoitteessa:
11 ESMAn johtokunta ESMAn puheenjohtajan lisäksi ESMAn johtokuntaan kuuluu kuusi jäsentä (ja kuusi varajäsentä), jotka hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan. Toimitusjohtaja ja Euroopan komission edustaja osallistuvat kokouksiin äänioikeudettomina jäseninä (komissiolla on kuitenkin äänioikeus talousarviota koskevissa asioissa). Johtokunnan päätehtävänä on keskittyä viranomaisen johtamista koskeviin näkökohtiin, kuten monivuotisen työohjelman kehittämiseen, talousarvioon ja henkilöstöresursseihin. Nykyisen johtokunnan jäsenten nimet ja vuoden 2012 kokousten yhteenvedot ovat ESMAn verkkosivustolla osoitteessa: ESMAn arvopaperimarkkina-alan osallisryhmä Arvopaperimarkkina-alan osallisryhmä perustettiin ESMAa koskevalla asetuksella helpottamaan sidosryhmien kuulemista ESMAn tehtävien kannalta keskeisillä aloilla. ESMA on velvollinen kuulemaan ryhmää laatiessaan ohjeita ja teknisiä standardeja. Ryhmän 30 jäsentä kokoontuivat ensimmäisen kerran heinäkuussa 2011, ja ESMA nimitti heidät kahden ja puolen vuoden toimikaudeksi avoimen hakumenettelyn pohjalta. He edustavat rahoitusmarkkinoiden toimijoita ja heidän työntekijöitään, kuluttajia ja muita rahoituspalveluiden pienkäyttäjiä, rahoituspalveluiden käyttäjiä sekä pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Vuonna 2011 ryhmä valitsi kuluttajia edustavan Guillaume Prachen puheenjohtajakseen. Häntä tukevat varapuheenjohtajat Peter de Proft, joka edustaa rahoituspalveluiden käyttäjiä, ja Judith Hardt, joka edustaa rahoitusmarkkinoiden toimijoita. Ryhmä kokoontui vuonna 2012 viisi kertaa ja piti lisäksi kaksi yhteistä kokousta ESMAn hallintoneuvoston kanssa. Ryhmä on antanut lukuisia neuvoja, lausuntoja ja raportteja ESMAn päätöksentekoa koskevissa asioissa. Kokousten yhteenvedot sekä ryhmän vuosikertomus ovat ESMAn verkkosivustolla osoitteessa:
12 2. ESMAn saavutukset vuonna 2012 ESMAn toista toimintavuotta hallitsi niiden rahoituslainsäädännön muutosten toteuttaminen, jotka EU on todennut välttämättömiksi finanssikriisin taltuttamiseksi ja jotta EU suoriutuu vakaamman rahoitusjärjestelmän luomiseen tähtäävästä G20-sitoumuksestaan. Kolme keskeisintä aluetta, joilla ESMA edisti näitä tavoitteita, olivat seuraavat: ESMAn markkinainfrastruktuureja koskevat standardit (EMIR); työ uuden luottoluokituslaitosten valvontajärjestelmän (CRA II) vakiinnuttamisessa; ja eritoten EU:n uuden lyhyeksimyynnistä annetun asetuksen voimaantulo, jonka myötä ESMA sai uusia valtaoikeuksia ja velvollisuuksia. Näihin vedottiin jo heti asetuksen voimaantulopäivänä, kun ESMA antoi lausunnot Kreikan ja Espanjan markkinarajoituksista. Viranomainen teki myös muuta tärkeää työtä, jolla edistettiin yhteisen säännöstön muotoilemista edelleen ja valvontakäytäntöjen lähentymistä jäsenvaltioissa. Kaksi keskeistä osa-aluetta säännöstöjen kehittämisessä olivat lyhyeksimyynti ja EMIR-asetus, jolla EU toteuttaa G20-sitoumuksensa säännellä OTC-johdannaisten markkinoita. Lisäksi ESMA on antanut neuvoja tarjousesitteitä sekä yhteissijoitusyrityksiä (UCITS) ja vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja (AIFMD) koskevan johdetun lainsäädännön osalta. Yhteistä säännöstöä koskevan tavoitteen tukemiseksi viranomaisen tehtäviin kuului myös valmistelutyö, joka koski arvopaperilainsäädännön uusia säädöksiä, joita ovat MiFID 2 ja MiFIR, markkinoiden väärinkäyttöä koskeva direktiivi (MAD) ja markkinoiden väärinkäyttöä koskeva asetus (MAR) sekä arvopaperikeskuksia koskeva direktiivi (CSD), jota Euroopan parlamentti ja neuvosto parhaillaan viimeistelevät. ESMA onnistui myös saavuttamaan valvonta- ja sääntelykäytäntöjen lähentymistä EU:n alueella. Työhön kuului markkinatoimintaan liittyvien ohjeiden antaminen esimerkiksi huippunopeasta algoritmikaupasta sekä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista, pörssilistatuista rahastoista (ETF) ja tavallisista yhteissijoitusyrityksistä (plain-vanilla UCITS). ESMA antoi lisäksi ohjeita, jotka koskivat sijoittajille tarjottavien neuvojen sopivuutta sekä sijoituspalveluyrityksille asetettujen vaatimusten noudattamista koskevia toimintoja. Jotta ESMA voisi tunnistaa sellaisia voimassa olevan lainsäädännön alueita, joilla olisi mahdollista saada aikaan syvempää lähentymistä, se suoritti vuonna 2012 vertaisarviointeja kansallisten viranomaisten toiminnasta arvioidakseen, missä määrin Euroopan unionin sääntelyn soveltamisessa ja täytäntöönpanossa on lähennytty. Se on myös julkaissut arvioita esitejärjestelmästä ja markkinoiden väärinkäytöstä langetettavista seuraamuksista. Mitä tulee arvopaperimarkkinoihin, joiden tilanne on vuoteen 2011 verrattuna hieman helpottunut vuonna 2012, ESMA on ollut tärkeässä roolissa koordinoidessaan kansallisten toimivaltaisten viranomaisten toimintaa epäsuotuisaan markkinakehitykseen liittyvissä kiireellisissä tilanteissa. Samaan aikaan ESMA tehosti markkinaseurantaansa raportoidessaan EU:n toimielimille, erityisesti EJRK:lle, siinä tarkoituksessa, että tämä ennen pitkää osaltaan lisää tietoisuutta rahoitusmarkkinoiden riskeistä ja kehityssuuntauksista. Toisena luottoluokituslaitosten valvontavuotenaan ESMA sai päätökseen ensimmäisen täyden tarkastuskierroksensa merkittävimmissä luottoluokituslaitoksissa ja havaitsi niissä puutteita ja kehittämisalueita, joita koskeva raportti julkaistiin maaliskuussa. Vuonna 2012 ESMA tutki luottoluokituslaitosten käyttämiä pankkiluokitusmenetelmiä, muun muassa arvioimalla niiden julkistamismenettelyitä. Vuoden 2012 loppuun mennessä ESMA oli rekisteröinyt 19 luottoluokituslaitosta EU:n alueelta ja sertifioinut yhden luottoluokituslaitoksen Japanista. ESMA ottaa edelleen vastaan uusia rekisteröintihakemuksia. Sijoittajien suojelu ohjaa valtaosaa ESMAn työstä standardien laatijana ja valvojana. Sijoittajien oikeuksien suojelu on monimuotoista, esimerkiksi normatiivisten sääntöjen antamista palveluita
13 tarjoaville yrityksille sekä sijoittajien valistamista ja varoittamista mahdollisista riskeistä. Vuonna 2012 ESMA antoi sijoittajille varoituksen piilevistä vaaroista, joille he voivat altistua käyttäessään internetiä sijoitustarkoituksiin, sillä oli havaittu, että kansallisten viranomaisten raportoima valitusten määrä oli lisääntynyt. Toinen sijoittajansuojan turvaamisen tapa on varmistaa riittävä avoimuus sijoitustuotteiden yhteydessä korkealaatuista tietoa tarjoamalla; tämä aihe oli edelleen tärkeällä sijalla ESMAn ohjelmassa. Tämä tarkoitti kehityksen seuraamista ja viranomaisen näkemyksen välittämistä kansainväliselle tilinpäätösyhteisölle ja kansainvälisille standardointielimille. Tätä tehtävää toteuttaessaan ESMA edisti kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) kehittämistä ja avusti tilinpitoon liittyvissä asioissa, kuten IFRS-standardien soveltamisessa valtionvelkojen yhteydessä. Tämän tärkeän poliittisen tehtävän lisäksi ESMA jatkoi työtään kokemusten jakamiseksi kansallisten valvontaviranomaisten välillä kysymyksissä, jotka liittyvät markkinavalvontaan ja tuleviin muutoksiin EU:n nykyisessä lainsäädännössä, mukaan lukien tarjousesite- ja avoimuusdirektiivit sekä julkiset ostotarjoukset jne. Lisäksi ESMAn ja muiden Euroopan valvontaviranomaisten ja EJRK:n välinen yhteistyö tällä alueella eteni. Vuonna 2012 kolme Euroopan valvontaviranomaista ESMA, EPV ja EIOPA teki yhteiskomiteassaan yhteistyötä monialaisissa kysymyksissä: yhteistyössä paneuduttiin monialaisiin riskeihin, sijoittajansuojaan ja rahoitusalan innovaatioihin, selvitettiin finanssiryhmittymiin liittyviä valvontakysymyksiä ja käsiteltiin lisäksi muita aiheita, esimerkiksi rahanpesua. 2.1 Rahoitusvakaus Paras määritelmä rahoitusvakaudelle lienee tilanne, jossa rahoitusjärjestelmä toimii yleisesti ottaen sujuvasti ilman katkoksia ja jossa järjestelmä eli rahoituksen välittäjät, markkinat ja markkinainfrastruktuurit kykenee sietämään rahoitusmarkkinoiden ja reaalitalouden häiriöitä ilman, että tällä on vaikutusta varojen jakamiseen. Rahoitusvakaus tarkoittaa sitä, että rahoitusjärjestelmä pystyy siirtämään varoja tehokkaasti ja sujuvasti säästäjiltä sijoittajille ja riskit arvioidaan, hallitaan ja hinnoitellaan täsmällisesti. Mikäli rahoitusvakaus hahmotetaan tällä tavalla, sen turvaaminen edellyttää, että kyetään tunnistamaan ne laajat kehityssuuntaukset, riskit ja haavoittuvuudet, jotka vaikuttavat varojen jakamiseen säästäjiltä sijoittajille, ja ne taloudelliset riskit, joita on hinnoiteltu ja hallittu virheellisesti. Tällaisessa seurannassa on katsottava tulevaisuuteen: tehottomuus pääomien jakamisessa tai puutteet riskien hinnoittelussa ja hallinnassa voivat vaikuttaa rahoitusvakauteen ja lopulta koko talouden vakauteen. Avainasemassa on kehityksen seuraaminen sekä mikro- että makrotasolla, ja tämä ajatus on ollut taustalla perustettaessa ESMAa, sen sisarviranomaisia EPV:tä ja EIOPAa sekä EJRK:ta, joka yhdistää tiedot makrotasolla. Yhteistyö on keskeisessä asemassa vakausasioissa, sillä rahoituksen välittäjät, kuten pankit, vakuutusyhtiöt ja muut institutionaaliset sijoittajat, hoitavat varojen siirron sijoittajalta lainanottajalle, kun taas raha kulkee ostajien ja myyjien välillä markkinainfrastruktuurien kautta. Yksityiskohtainen selvitys ESMAn rahoitusvakautta koskevasta työstä sisältyy vuosikertomuksen täysimittaiseen englanninkieliseen versioon, joka on osoitteessa: Rahoitusmarkkinoiden kuluttajansuoja ESMAn toinen tärkeä tehtävä on varmistaa kuluttajien oikeuksien suojelu. Tämä tavoite saavutetaan edistämällä arvopaperimarkkinoiden avoimuutta, yksinkertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta rahoitustuotteiden tai -palvelujen kuluttajien eduksi. Jotta sijoittajien suoja olisi aina sama myyntipaikasta tai myytävästä tuotteesta riippumatta, ESMA kerää tietoa kuluttajia koskevista kehityssuuntauksista, tutkii niitä ja raportoi niistä sekä edistää myös rahoitusalan osaamiseen ja koulutukseen liittyviä aloitteita ja osallistuu yhteisten julkistamissääntöjen kehittämiseen, jotta kuluttajat voivat tehdä mielekkäitä sijoituspäätöksiä. Jos ESMA tunnistaa sellaisia tuotteita, jotka voivat aiheuttaa vakavia uhkia sijoittajille, se harkitsee varoitusten antamista. Jos nykyiset lainsäädäntöehdotukset tulevat voimaan, ESMAlla on valta viimeisenä
14 keinona kieltää tietyt tuotteet tilapäisesti. ESMAn työ tällä osa-alueella keskittyy muun muassa varmistamaan, että markkinaosapuolten sijoittajille antamat rahoitustiedot ovat selkeitä, ymmärrettäviä ja olemassa olevien sääntöjen mukaisia. Yksityiskohtainen selvitys ESMAn kuluttajansuojaa koskevasta työstä sisältyy vuosikertomuksen täysimittaiseen englanninkieliseen versioon, joka on osoitteessa: Valvonta Koska finanssivalvonta ei ollut yhdenmukaistunut ennen finanssikriisiä eikä sen aikana, Euroopan parlamentti esitti siirtymistä yhtenäisempään eurooppalaiseen valvontaan aidosti tasapuolisten toimintaedellytysten takaamiseksi kaikille toimijoille unionin tasolla, mikä vastaisi paremmin EU:n rahoitusmarkkinoiden lisääntyvän yhdentymisen vaatimuksia. Euroopan finanssivalvojien järjestelmä, johon ESMA kuuluu, perustettiin, jotta nämä puutteet voitaisiin poistaa ja jotta luotaisiin järjestelmä, joka vastaa tavoitetta luoda EU:hun vakaat finanssipalvelujen sisämarkkinat ja yhdistää kansalliset toimivaltaiset viranomaiset vahvaksi EU:n verkostoksi. Lisäksi päätettiin edistää eurooppalaista lähestymistapaa yleiseurooppalaisten toimijoiden valvomiseksi, kuten pankkialan ja selvityspalveluiden (keskusvastapuolia) valvontakollegioita Lisäksi luottoluokituslaitosten valvonta EU:ssa annettiin kokonaisuudessaan ESMAn tehtäväksi. Vuodesta 2013 lähtien ESMA ottaa saman roolin myös kauppatietorekisterien eli selvitystietoja keräävien, tallentavien ja tarjoavien tietovarastojen valvonnassa. Valvomalla yleiseurooppalaisia rahoitusmarkkinoiden toimijoita, jotka voivat vaikuttaa EU:n rahoitusmarkkinoiden eheyteen, ESMA edistää turvallisia ja vakaita rahoitusmarkkinoita, jotka puolestaan vahvistavat sijoittajansuojaa. ESMA otti heinäkuussa 2011 vastuun EU:ssa rekisteröityjen luottoluokituslaitosten valvonnasta. Sitä mukaa kuin rekisteröityjen luottoluokituslaitosten määrä vähitellen kasvoi, ESMAn rooli muuttui asteittain rekisteröintihakemusten yhdenmukaisen ja johdonmukaisen arvioinnin varmistamisesta kohti sen tämänhetkistä luottoluokituslaitoksiin kohdistuvaa poliittista ja valvovaa roolia. Yksityiskohtainen selvitys ESMAn valvontaa koskevasta työstä sisältyy vuosikertomuksen täysimittaiseen englanninkieliseen versioon, joka on osoitteessa: Yhteinen säännöstö Finanssikriisi paljasti, millaisia kielteisiä vaikutuksia lainsäädännön epäyhdenmukaisesta soveltamisesta voi olla rahoitusmarkkinoihin, kuluttajiin ja talouksiin yleensä. Sen tähden katsottiin välttämättömäksi ottaa käyttöön tehokkaita välineitä, joiden avulla EU:n lainsäädäntöä voitaisiin kansallisesti soveltaa yhdenmukaisemmin. Edistääkseen arvopaperilainsäädännön ja sen soveltamisen johdonmukaisuutta ESMA voi laatia teknisiä sääntelystandardeja, joilla pyritään varmistamaan toimintaedellytysten tasapuolisuus ja riittävä sijoittajansuoja. Koska ESMAlla on pitkälle menevää erityisasiantuntemusta, sille on annettu tehtäväksi laatia EU:n lainsäädännössä määritellyillä alueilla luonnoksia teknisiksi sääntelystandardeiksi, jotka tarkentavat ja selkiyttävät EU:n ensimmäisen tason lainsäädäntöä. Teknisten sääntelystandardien tarkoituksena on parantaa kansallisen valvonnan laatua ja johdonmukaisuutta, vahvistaa rajat ylittävien ryhmien valvontaa sekä luoda EU:lle yhteinen säännöstö, jota sovelletaan kaikkiin rahoitusmarkkinoiden toimijoihin sisämarkkinoilla. ESMA toteuttaa, tai tulee toteuttamaan, tätä tehtävää lainsäädännössä, joka luo puitteita Euroopan arvopaperimarkkinoille (MiFID), niiden infrastruktuurille (EMIR) ja markkinoiden moitteettomalle toiminnalle (lyhyeksimyynti,
15 MAD), mutta tämän lisäksi se antaa teknisiä sääntelystandardeja, jotka koskevat merkittäviä rahoitusmarkkinoiden toimijoita, kuten luottoluokituslaitoksia ja sijoitusrahastoja (UCITS, AIFMD). Yksityiskohtainen selvitys ESMAn yhteistä säännöstöä koskevasta työstä sisältyy vuosikertomuksen täysimittaiseen englanninkieliseen versioon, joka on osoitteessa: Lähentyminen ESMA perustettiin edistämään valvonnan lähentymistä vähentämällä EU:n alueen erilaisista valvontakäytännöistä johtuvaa sääntelyn katvealueiden hyväksikäyttöä, joka voi heikentää markkinoiden eheyttä, tehokkuutta ja moitteetonta toimintaa sekä lopulta myös rahoitusvakautta. Viranomainen pyrkii käyttämään lähentymistyöskentelyä toiminnan edistämiseen myös työohjelman muilla alueilla, muun muassa yhteisen säännöstön parantamisessa, antamalla ohjeita ja suosituksia aloilla, joilla on soveltamiseroja, ja tarjoamalla Euroopan komissiolle neuvoja aloilla, joissa lainsäädäntöä voitaisiin tarkistaa valvontakäytäntöjen yhteensovittamiseksi. Yksityiskohtainen selvitys ESMAn lähentymistä koskevasta työstä sisältyy vuosikertomuksen täysimittaiseen englanninkieliseen versioon, joka on osoitteessa:
Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen. Vuosikertomus 2011
Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen Vuosikertomus 2011 Sisällysluettelo Puheenjohtajan esipuhe 3 Toimitusjohtajan esipuhe 5 EAMV:n tehtävät ja tavoitteet 8 EAMV:n hallinto 8 EAMV:n tavoitteet 10 EAMV
Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen. Vuosikertomus
Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen Vuosikertomus 2013 Puheenjohtajan esipuhe Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (ESMA) on vienyt päätökseen kolmannen toimintavuotensa Euroopan unionin (EU) arvopaperimarkkinoiden
Ohjeet ja suositukset
Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset CPSS-IOSCOn rahoitusmarkkinainfrastruktuureja koskevien periaatteiden täytäntöönpanosta keskusvastapuolten osalta 4.9.2014 ESMA/2014/1133 Päiväys: 4.9 2014 ESMA/2014/1133
Sisällys. Esipuhe Tiivistelmä EJRK:n vuosikertomus 2012 Sisällys
Vuosikertomus 2012 Vuosikertomus 2012 Sisällys Esipuhe... 4 Tiivistelmä... 5 EJRK:n vuosikertomus 2012 Sisällys 3 Esipuhe Mario Draghi EJRK:n puheenjohtaja Tämä on Euroopan järjestelmäriskikomitean (EJRK)
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita
6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin
Eurooppalainen finanssivalvonta
Eurooppalainen finanssivalvonta Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority 16.1.2012 EU:n valvontajärjestelmän tavoitteet 1. Finanssimarkkinoiden makrovakauden valvonnan tehostaminen
ESMA Vuosikertomus 2015
ESMA Vuosikertomus 2015 Puheenjohtajan esipuhe Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (ESMA) on ehtinyt juhlia viisivuotispäiväänsä tämän vuosikertomuksen ilmestyessä. Kun luodaan katsaus kuluneisiin
Ohjeet. keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA FI
Ohjeet keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA70-151-298 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Määritelmät... 4 3 Tarkoitus...
Ohjeet ja suositukset
Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset keskusvastapuolten kollegioiden jäsenten välisistä kirjallisista sopimuksista ESMA CS 60747 103 rue de Grenelle 75345 Paris Cedex 07 France Puh. +33 (0) 1 58
Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten
Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet riskinarvioinnista ja tietyn tyyppisten strukturoitujen yhteissijoitusyritysten kokonaisriskin laskennasta ESMA/2012/197
toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä
EBA/GL/2017/13 05/12/2017 Ohjeet toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä
Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet
Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä Euroopan tilintarkastustuomioistuin on Euroopan unionin toimielin, joka perussopimuksen mukaan perustettiin huolehtimaan unionin varojen tarkastamisesta.
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.11.2017 C(2017) 7684 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 17.11.2017, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o
asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista
EBA/GL/2015/19 19.10.2015 Ohjeet asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista 1 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä asiakirja
A8-0126/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/ /0033(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen
3.6.2016 A8-0126/ 001-001 TARKISTUKSET 001-001 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Markus Ferber Rahoitusvälineiden markkinat A8-0126/2016 Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/2016
EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU)
20.6.2019 L 163/103 EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 2019/1006, annettu 7 päivänä kesäkuuta 2019, yksityiskohtaisista säännöistä ja menettelyistä niiden ehtojen täytäntöönpanemiseksi, joiden perusteella
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2016 (OR. en) 9541/16 EF 141 ECOFIN 516 DELACT 90 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 26. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin
KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu 15.5.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen riski-indikaattoreiden
Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0257(COD) 19.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta
Sisällys. Esipuhe Tiivistelmä EJRK:n vuosikertomus 2013 Sisällys
Vuosikertomus 2013 Vuosikertomus 2013 Sisällys Esipuhe... 4 Tiivistelmä... 5 EJRK:n vuosikertomus 2013 Sisällys 3 Esipuhe Tämä on Euroopan järjestelmäriskikomitean (EJRK) kolmas vuosikertomus. EJRK on
EIOPAn ohjeet ja suositukset valitusten käsittelemisestä vakuutusyhtiöissä
EIOPAn ohjeet ja suositukset valitusten käsittelemisestä vakuutusyhtiöissä Vakuutusalan IV Eurooppapäivä-seminaari Pohjola 8.5.2012 Erja Rautanen 8.5.2012 Erja Rautanen EU:n finanssivalvontajärjestelmä
Määräykset ja ohjeet 5/2016
Määräykset ja ohjeet 5/2016 Tuotehallintamenettely Dnro FIVA 7/01.00/2016 Antopäivä 24.5.2016 Voimaantulopäivä 5.9.2016 Muutospäivä 30.8.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2018 C(2018) 256 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.1.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 täydentämisestä sellaisten menettelyjen
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2082 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, delegoidun asetuksen (EU) 2017/1799 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kiinan keskuspankin
15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR
Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta
Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta 05/06/2019 ESMA-70-156-869 FI Sisällysluettelo I. Soveltamisala... 3 II. Lainsäädäntöviittaukset ja lyhenteet... 3 III. Tarkoitus...
(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
28.11.2017 L 312/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/2194, annettu 14 päivänä elokuuta 2017, rahoitusvälineiden markkinoista
EMIR ja johdannaissopimusten ilmoittaminen
EMIR ja johdannaissopimusten ilmoittaminen EMIR asetus (European Market Infrastucture Regulation) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:0 648/2012 OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11170/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat EF 162 ECON 638 UEM 230 SURE
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta
10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2014 COM(2014) 459 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/804. Tarkistus
22.3.2019 A8-0206/804 804 Johdanto-osan 14 a kappale (uusi) Komission teksti (14 a) Jäsenvaltioiden välisen tehokkaan hallinnollisen yhteistyön ja keskinäisen avunannon puitteissa harjoitettavassa tietojenvaihdossa
Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan
Valitusten käsittelyä koskevat ohjeet arvopaperi- ja pankkialoille
04/10/2018 JC 2018 35 Valitusten käsittelyä koskevat ohjeet arvopaperi- ja pankkialoille Valitusten käsittelyä koskevat ohjeet arvopaperialalle (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen, ESMA) ja pankkialalle
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2017 C(2017) 6464 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 29.9.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1011 täydentämisestä määrittämällä, miten
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/587. Tarkistus
22.3.2019 A8-0206/587 587 Johdanto-osan 13 a kappale (uusi) (13 a) Jäsenvaltioiden olisi käytettävä asetuksella (EU) N:o 1024/2012 perustettua sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmää (IMI) alueellisten
TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja.
EUROOPAN KOMISSIO RAHOITUSVAKAUDEN, RAHOITUSPALVELUJEN JA PÄÄOMAMARKKINAUNIONIN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA OMAISUUDENHOITOA KOSKEVAT
Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus (U 62/2017 vp UJ 21/2018 vp)
Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus (U 62/2017 vp UJ 21/2018 vp) Talousvaliokunta 6.11.2018 Rahoitusmarkkinaosasto Syksyn 2017 ehdotus Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistuksesta Ehdotuksilla
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.11.2016 COM(2016) 709 final 2016/0355 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1,
P7_TA(2014)0432 Omien varojen järjestelmä * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 16. huhtikuuta 2014 esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä (05602/2014
Komission vihreä kirja pääomamarkkinaunionista. Valtioneuvoston selvitys E 3/2015 vp
Komission vihreä kirja pääomamarkkinaunionista Valtioneuvoston selvitys E 3/2015 vp Pääomamarkkinaunionin tausta - Pääoman vapaa liikkuvuus yksi EU:n perusvapauksista Viime vuosina on luotu pankkiunioni,
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2031 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2018 C(2018) 6560 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.10.2018, valvontamenetelmästä ja jäsenvaltioiden raportointia koskevista järjestelyistä julkisen
Ohjeet Euroopan markkinarakenneasetuksen (EMIR-asetuksen) mukaisista myötäsyklisyyden estämistä koskevista keskusvastapuolten vakuustoimenpiteistä
Ohjeet Euroopan markkinarakenneasetuksen (EMIR-asetuksen) mukaisista myötäsyklisyyden estämistä koskevista keskusvastapuolten vakuustoimenpiteistä 15/04/2019 ESMA70-151-1496 FI Sisällysluettelo I. Soveltamisala...
Määräykset ja ohjeet 3/2013
Määräykset ja ohjeet 3/2013 Asiakasvalitusten käsittely Dnro FIVA 15/01.00/2012 Antopäivä 6.3.2013 Voimaantulopäivä 18.3.2013 Muutospäivä: 1.1.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. maaliskuuta 2018 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. maaliskuuta 2018 (OR. en) 7461/18 EF 92 ECON 285 N 254 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /
Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt
Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt 10/11/2016 ESMA/2016/1477 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Viittaukset, lyhenteet ja määritelmät...
NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA
NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA "1. Tänään annetulla asetuksella perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä
Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen
Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten, Euroopan komission ja Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltion lausuma Työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun edistäminen
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 12.1.2009 KOM(2008) 904 lopullinen 2007/0198 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla
TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja.
EUROOPAN KOMISSIO RAHOITUSVAKAUDEN, RAHOITUSPALVELUJEN JA PÄÄOMAMARKKINAUNIONIN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA ARVOPAPERIKAUPAN JÄLKEISIÄ
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2016 C(2016) 4407 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.7.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä kolmansien maiden
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2017 C(2017) 6337 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 26.9.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU täydentämisestä raportointipalvelujen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/557. Tarkistus
22.3.2019 A8-0206/557 557 Otsikko 1 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2006/22/EY muuttamisesta valvontavaatimusten osalta ja direktiivejä 96/71/EY ja 2014/67/EU koskevien
PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PUBLIC PV CONS 64 ECOFIN 704 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston ylimääräinen istunto
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
17.6.2016 L 160/23 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/959, annettu 17 päivänä toukokuuta 2016, tiedon ilmaisevien markkinaosapuolten käyttöön tarkoitettuja järjestelmiä ja ilmoitusmalleja sekä kirjattavien
13335/12 UH/phk DG E 2
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. syyskuuta 2012 (OR. en) 13335/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0222 (NLE) AVIATION 127 RELEX 763 OC 467 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0353 (NLE) 6501/17 SCH-EVAL 70 COMIX 142 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 21. helmikuuta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
Talous- ja raha-asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 11.10.2013 2013/2166(INI) MIETINTÖLUONNOS suosituksista komissiolle Euroopan finanssivalvojien järjestelmän (EFVJ) tarkistamisesta (2013/2166(INI))
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen
Ohjeet. jotka koskevat elvytyssuunnitelmiin sisällytettäviä eri skenaarioita EBA/GL/2014/06. 18. heinäkuuta 2014
EBA/GL/2014/06 18. heinäkuuta 2014 Ohjeet jotka koskevat elvytyssuunnitelmiin sisällytettäviä eri skenaarioita 1 EPV:n ohjeet elvytyssuunnitelmiin sisällytettävistä eri skenaarioista Ohjeiden soveltaminen
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.3.2017 C(2017) 1658 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 16.3.2017, delegoitujen asetusten (EU) 2015/2205, (EU) 2016/592 ja (EU) 2016/1178 muuttamisesta tiettyjen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta
1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
17.6.2016 L 160/29 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2016/960, annettu 17 päivänä toukokuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 596/2014 täydentämisestä teknisillä sääntelystandardeilla
Määräykset ja ohjeet 3/2013
Määräykset ja ohjeet 3/2013 Asiakasvalitusten käsittely Dnro FIVA 16/01.00/2018 Antopäivä 6.3.2013 Voimaantulopäivä 18.3.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201800220 RMO Kuusinen Miki(VM) 19.04.2018 JULKINEN Asia Euroopan komission tiedonanto FinTechtoimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden
Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus
Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus Talousvaliokunta 24.11.2017 RMO Euroopan finanssivalvontajärjestelmä Kuvan lähde: Finanssivalvonta, http://www.finanssivalvonta.fi/fi/eu-valvonta/pages/default.aspx
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien
LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2017 COM(2017) 228 final ANNEX 1 LIITE Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan
Sisällys. Esipuhe 2. Tiivistelmä 3. EJRK:n vuosikertomus Sisällys
Vuosikertomus 2017 Sisällys Esipuhe 2 Tiivistelmä 3 Sisällys 1 Esipuhe Mario Draghi, EJRK:n puheenjohtaja Euroopan järjestelmäriskikomitean (EJRK) seitsemäs vuosikertomus kattaa ajanjakson 1.4.2017 31.3.2018.
Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde
EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan
PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE
Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8390 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.12.2018, delegoidun asetuksen (EU) 2017/587 muuttamisesta ja oikaisemisesta vallitsevia markkinaolosuhteita
Määräykset ja ohjeet 14/2013
Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
EUROOPAN KESKUSPANKKI
11.11.2009 Euroopan unionin virallinen lehti C 270/1 I (Päätöslauselmat, suositukset ja lausunnot) LAUSUNNOT EUROOPAN KESKUSPANKKI EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 26 päivänä lokakuuta 2009, ehdotuksesta
EUROOPAN KESKUSPANKKI
20.1.2010 Euroopan unionin virallinen lehti C 13/1 I (Päätöslauselmat, suositukset ja lausunnot) LAUSUNNOT EUROOPAN KESKUSPANKKI EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO annettu 8 päivänä tammikuuta 2010, kolmesta
Komissio esittää yhtiöoikeutta ja omistajaohjausta koskevan toimintasuunnitelman
IP/03/716 Bryssel 21. toukokuuta 2003 Komissio esittää yhtiöoikeutta ja omistajaohjausta koskevan toimintasuunnitelman Euroopan komission tuoreella toimintasuunnitelmalla yhtiöoikeuden uudistamisesta ja
GL ON THE MINIMUM LIST OF SERVICES AND FACILIITES EBA/GL/2015/ Ohjeet
EBA/GL/2015/05 07.08.2015 Ohjeet niiden tapausten määrittämisestä direktiivin 2014/59/EU 42 artiklan 14 kohdan nojalla, joissa tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn mukaisesta varojen tai velkojen likvidoimisesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)
Sisällys. Esipuhe 2. Tiivistelmä 3. EJRK Vuosikertomus Sisällys 1
Vuosikertomus 2015 Sisällys Esipuhe 2 Tiivistelmä 3 Sisällys 1 Esipuhe Mario Draghi :n puheenjohtaja Vuonna 2015 Euroopan järjestelmäriskikomitea () valvoi tarkasti tekijöitä, joista saattaisi aiheutua
Määräykset ja ohjeet 7/2016
Määräykset ja ohjeet 7/2016 Ohjeet moitteettomista palkitsemisjärjestelmistä sekä palkitsemiseen liittyvistä tiedonantovelvollisuuksista Dnro FIVA 11/01.00/2016 Antopäivä 30.8.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11388/19 EF 235 ECOFIN 720 DELACT 148 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 18. heinäkuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.12.2014 C(2014) 9656 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY täydentämisestä tietyillä huomattavia
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 8000 final.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. lokakuuta 2015 (OR. en) 13374/15 ECOFIN 803 UEM 387 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa
5581/16 ADD 1 team/sl/si 1 DGE 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0027 (COD) 5581/16 ADD 1 EHDOTUS NEUVOSTON PERUSTELUIKSI Asia: TELECOM 7 DATAPROTECT 6 CYBER 4 MI 37 CSC
EPV:N OHJEET MAKSAMATTOMISTA LAINOISTA JA ULOSMITTAUKSESTA EBA/GL/2015/ EPV:n ohjeet. maksamattomista lainoista ja ulosmittauksesta
EBA/GL/2015/12 19.08.2015 EPV:n ohjeet maksamattomista lainoista ja ulosmittauksesta 1 Sisältö 1 jakso Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet 3 2 jakso Aihe, soveltamisala ja määritelmät 4