Vanhempien kasvatustyylit ja psykososiaalinen toimintakyky

Transkriptio

1 Vanhempien kasvatustyylit ja psykososiaalinen toimintakyky Vanhemmuus on viime aikoina ollut tärkeä yhteiskunnallinen keskustelunaihe. Sanomalehtien palstoilla, vanhempainilloissa ja lasten ja perheiden kanssa työtä tekevien ammattilaisten parissa on oltu huolestuneita lasten hyvinvoinnista ja nykyvanhempien neuvottomuudesta kasvatustehtävässä. Vanhemmat eivät ole kuitenkaan yhtenäinen kasvattajien joukko, joka jakaisi samanlaiset kasvatuskäytännöt, arvot ja uskomukset. Heillä on erilaisia käsityksiä lapsen kehityksestä ja kehityksen tavoitteista sekä keinoista, joilla ne voidaan saavuttaa. Vanhemman suhteellisen pysyvää käsitystä kasvatuksen tavoitteista ja niiden saavuttamiseen liittyvistä keinoista sekä eri tilanteissa ilmenevää tapaa olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa kutsutaan kasvatustyyliksi (Baumrind, 1971, 1989). Tässä artikkelissa selvitellään miten vanhempien kasvatustyylit ovat yhteydessä heidän selviytymiseensä aikuisuuden keskeisillä elämänalueilla. Riitta-Leena Metsäpelto Lea Pulkkinen Kasvatustyylejä tutkitaan tavallisesti tarkastelemalla kahta keskeistä ulottuvuutta. Ne ovat lapsen tarpeisiin vastaaminen (responsiveness; Maccoby & Martin, 1983), josta on käytetty myös käsitteitä vastaanottavaisuus, huolehtivuus ja lämpimyys (ks. Aunola, Vanhatalo & Sethi, 2003) ja vaativuus (demandingness, Maccoby & Martin, 1983), josta on käytetty myös käsitteitä kontrolloivuus ja rajoittavuus (ks. Aunola ym., 2003). Lapsen tarpeisiin vastaaminen tarkoittaa toimintaa, jossa vanhempi on emotionaalista (tunneperäistä) tukea antava ja myöntyväinen lapsen tarpeita kohtaan (Pulkkinen, 1994). Lapsen tarpeisiin vastaavat, lapsilähtöiset vanhemmat ovat kiinnostuneita hänen asioistaan, kannustavat häntä ja auttavat vaikeuksissa keskustelemalla lapsen kanssa ja antamalla neuvoja. Tällä tavoin vanhemmat tukevat yksilöllisyyden, itsehallinnan ja itseluottamuksen kehittymistä lapsessa. Vaativuus tarkoittaa lapsen käyttäytymisen kontrollointia, ohjaamista ja valvontaa, jotka heijastavat vanhempien odotusta siitä, miten lapsi jäsentyy perheeseen ja yhteiskuntaan. Lapsen kasvua myönteisellä tavalla tukeva vaativuus ilmenee ohjaamisena, puuttumisena lapsen ongelmalliseen käyttäytymiseen ja perusteltujen rajojen asettamisena. Vaativuus voi saada myös aikuiskeskeisempiä, rajoittavia muotoja, jolloin vanhempi arvostaa 212 Psykologia /03/04

2 lapsen tottelevaisuutta hyveenä ja suosii rankaisevia, voimaakäyttäviä menetelmiä hillitäkseen lapsen tahdon ilmenemistä. Viime vuosina tutkijat ovat lisäksi kiinnittäneet enenevästi huomiota siihen, että vanhemman tietämys lasten vapaa-ajan viettotavoista ja päiväohjelmasta on tärkeä lapsen kehitystä määrittävä tekijä (Stattin & Kerr, 2000), sillä se suojaa lasta varhaisilta päihdekokeiluilta, käytösongelmilta ja nuorisorikollisuudelta (Crouter & Head, 2002). Kasvatusilmapiiriä, jossa vanhemmat ottavat huomioon lapsen tarpeita, ovat kiinnostuneita hänen asioistaan, kannustavat häntä ja asettavat toiminnalle perustellut rajat, nimitetään lapsilähtöiseksi kasvatukseksi (Pulkkinen, 1994). Vaikka kasvatuskäytäntöjä kuvaavien ulottuvuuksien tutkiminen on tuonut tärkeää tietoa kasvatuksen yhteydestä lapsen kehitykseen, niiden samanaikainen tarkastelu antaa täydemmän kuvan kasvuympäristöstä (Radke-Yarrow, 1991). Baumrind (1971) on soveltanut lähestymistapaa jaotellessaan vanhempien lapsiin kohdistamaa kontrollia. Hän on erottanut kolmenlaista kontrollia: autoritaarisen, auktoritatiivisen ja sallivan. Autoritaarinen vanhempi on emotionaalisesti etäinen ja ajattelee, että lapsen on oltava ehdottoman tottelevainen ja hyväksyttävä vanhemman sana siitä, miten toimitaan ja mikä on oikein. Auktoritatiivinen vanhempi on tunneperäisesti lämmin ja yrittää vaikuttaa lapseen rationaalisella tavalla, keskustelemalla tämän kanssa ja perustelemalla tälle odotuksiaan. Salliva vanhempi suhtautuu lämpimästi ja myöntyvästi lapsen toiveisiin ja toimintaan, mutta asettaa vain vähän vaatimuksia lapselle. Maccoby ja Martin (1983) tarkensivat luokittelua niin, että salliva kasvatus jaoteltiin kahdeksi tyypiksi, hemmotteluksi ja laiminlyönniksi. Tähän he päätyivät ristiintaulukoimalla lapsen tarpeisiin vastaamisen ja vaativuuden. Hemmottelevat vanhemmat ottavat huomioon lapsen tarpeet, mutta ovat vähän vaativia, kun taas laiminlyövät vanhemmat eivät reagoi lapsen tarpeisiin, eivätkä ole vaativia. Myöhemmissä tutkimuksissa on käytetty kasvatustyylejä vanhempien välisten erojen kuvaamiseksi (esim. Steinberg ym., 1994). McGroder (2000) suosittelee kuitenkin aineistolähtöisemmän, eksploratiivisemman tutkimusotteen käyttämistä, sillä se mahdollistaa uusien kasvatustyylien hahmottumisen tutkimusaineistosta. Tässä tutkimuksessa selvitimme onko äitien ja isien kasvatustyyleissä eroa, kun niitä tarkastellaan henkilökeskeisellä tutkimusotteella eli kytkemällä toisiinsa kasvatuksen ulottuvuuksia kuten lapsen tarpeisiin vastaaminen ja vaativuus. Henkilökeskeisen tutkimusotteen (Bergman & Magnusson, 1997) tavoitteena on erottaa aineistosta ryhmiä, jotka jakavat samanlaisen profiilin kasvatusta kuvaavissa ulottuvuuksissa. Oletimme aineistosta erottuvan lapsilähtöisten vanhempien ryhmiä, mutta myös vanhempia, joiden kasvatuksessa on lapsen kannalta epäedullisempia, aikuiskeskeisiä piirteitä. Toiseksi tarkastelimme kasvatustyylien yhteyttä vanhemman psykososiaaliseen toimintakykyyn. Psykososiaalinen toimintakyky viittaa yksilön selviytymiseen aikuisuuden keskeisillä elämänalueilla. Jaoimme sen kolmeen osa-alueeseen: (1) vanhemman suhde itseen eli psyykkinen hyvinvointi, (2) vanhemman suhde muihin ihmisiin (erityisesti suhde aviopuolisoon ja kokemus siitä, että muilta ihmisiltä on saatavissa tukea ja ymmärrystä) ja (3) toimiminen yhteiskunnassa (erityisesti ammatillinen asema ja taloudellinen tilanne). Psykososiaalisen toimintakyvyn osatekijöiden tutkiminen tuo perustietoa kasvatukseen yhteydessä olevista tekijöistä ja antaa suuntaviittoja vanhempien tukemiseksi kasvatustehtävässä. Psyykkinen hyvinvointi. Määrittelimme psyykkisen hyvinvoinnin yksilön kokemukseksi hyvästä ja tarkoituksellisesta elämästä, kyvyksi luoda tyydyttäviä vastavuoroisia ihmissuhteita ja pyrkimykseksi itsensä toteuttamiseen ja kehittämiseen (Ryff, 1989). Belskyn (1984) mukaan psyykkinen hyvinvointi on tärkeä vanhemmuutta määrittävä tekijä. Ensiksi psyykkisesti hyvinvoivilla äideillä ja isillä on enemmän voimavaroja toimia lasten kanssa, opastaa ja ohjata lasta kärsivällisesti, kuunnella heitä ja ottaa heidän näkökulmansa ja tarpeensa huomioon. Toiseksi tällaiset vanhemmat pystyvät toimimaan myös muilla elämänalueilla (esimerkiksi työssä) siten, että he huomioivat lapsen ja perheen näkökulman ja hyvinvoinnin. Psyykkisellä pahoinvoinnilla puolestaan on osoitettu olevan kielteinen vaikutus vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen laatuun (Gondoli & Silverberg, 1997) ja vanhempana toimimiseen ja sitä kautta lapsen kehitykseen (Leinonen, Solantaus & Punamäki, 2003). Parisuhteen laatu ja sosiaalinen tuki. Lähesty- 213

3 METSÄPELTO & PULKKINEN mistapa, jossa perhettä tarkastellaan ihmissuhteiden systeeminä, korostaa, että vanhempien kasvatuskäytännöt ja suhteet perheen lapsiin ovat yhteydessä vanhempien parisuhteeseen. Parisuhteen laadun heijastumisesta vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen on kuitenkin erilaisia näkemyksiä. Siirryntäteoreettista käsitystä (ks. Grych, 2002) tukevat havainnot, joiden mukaan vanhemmat, joilla on sopusointuinen suhde puolisoon, ilmaisevat lämpimiä tunteita ja hyväksyntää lapsiaan kohtaan (Easterbrooks & Emde, 1988), sillä myönteiset tunteet siirtyvät parisuhteesta vanhempien ja lasten välisiin suhteisiin. Vastaavasti riitaisa parisuhde heikentää vanhemmuuden laatua, sillä parisuhderistiriidoista kärsivät vanhemmat ovat vähemmän johdonmukaisia, sensitiivisiä ja lämpimiä lasten kanssa (Snyder, 1998). Kasvatuskäytäntöjen ja parisuhteen laadun välinen yhteys voi olla myös negatiivinen, jolloin vanhemmat toimivat lapsilähtöisesti, vaikka parisuhteen laatu olisi heikko (kompensaatioteoria; ks. Grych, 2002). Tällöin vanhemmat pyrkivät kompensoimaan riitaisan parisuhteen aiheuttamaa kielteistä perheilmapiiriä ylläpitämällä lämmintä ja läheistä suhdetta lapsiin (Engfer, 1988). Vastaavasti on havaittu, että parisuhdetyytyväisyyden ollessa korkea, jotkut vanhemmat keskittyvät parisuhteeseen, jolloin lapset jäävät vähäisemmälle huomiolle (Grych, 2002). Parisuhteen ohella muiden läheisten ihmisten antamalla sosiaalisella tuella on todettu olevan yhteys vanhempana olemiseen (Belsky, 1984). Sosiaalisella tuella tarkoitetaan vanhemman kokemusta siitä, että hänellä on läheisyydessä ihmisiä, jotka tukevat ja auttavat häntä. Aikaisempien tutkimusten mukaan sosiaalisen tuen myönteinen vaikutus perustuu kolmeen tekijään: (1) läheisten ihmisten kanssa vanhempi voi keskustella lastenkasvatuksesta ja siihen liittyvistä ongelmista ja saada tukea vanhemmuuteen; (2) arjen kiireiden keskellä vanhemman on mahdollista saada läheisiltä ihmisiltä konkreettista apua lastenhoidossa; ja (3) keskustelut muiden ihmisten kanssa kartuttavat tietoa lapsen kehityksestä ja kasvatuksesta (Cochran & Niego, 1995). Sosiaalinen eristäytyneisyys merkitsee sitä, että vanhemmalta puuttuvat nämä tuen, avun ja tiedon antajat, jolloin vanhemmalle jää vähemmän voimavaroja vanhemmuuteen. Sosiaalisen tuen tärkeä merkitys vanhemmuudelle tulee esille myös siten, että se suojaa vanhempia muiden stressitekijöiden kielteisiltä vaikutuksilta (Simons, Lorenz, Wu & Conger, 1993). Ammatillinen asema ja taloudellinen tilanne. Ammattiaseman ja lastenkasvatuksen välistä yhteyttä selvittäneiden tutkimustensa perusteella Kohn (1963) esitti, että vanhemman suhde lapseen heijastelee hänen itsenäisyyttään tai vaikutusmahdollisuuksiaan työssä. Alhaisessa ammattiasemassa olevat vanhemmat uusintavat hierarkkista suhdetta perhe-elämässä vaatimalla lapselta tottelevaisuutta, mukautumista ja vanhemman määräysvallan kunnioittamista. Sen sijaan korkeassa ammattiasemassa olevien henkilöiden työ on tavallisesti itsenäistä ja omaa ajattelua korostavaa. He arvostavat ja tukevat näiden ominaisuuksien kehittymistä myös lapsissaan kuuntelemalla ja huomioon ottamalla heidän mielipiteitä ja rohkaisemalla itsenäisyyteen ja omatoimisuuteen. Kohnin (1963) malli on saanut tukea tutkimustuloksista (Luster, Rhoades & Haas, 1989). Hyvä taloudellinen tilanne helpottaa perhe-elämän sujumista siten, että hyvin toimeentulevilla vanhemmilla on suurempi mahdollisuus valita lapsille turvallinen ja virikkeellinen kasvuympäristö (Hoff-Ginsberg & Tardiff, 1995). Taloudellisen niukkuuden ja lastenkasvatuksen välinen yhteys ei sitä vastoin tule johdonmukaisesti esille eri tutkimuksissa. Hoff, Laursen ja Tardif (2002) esittävätkin, että taloudellinen tilanne on epälineaarisesti yhteydessä lastenkasvatukseen siten, että erittäin heikko taloudellinen tilanne ja köyhyys perheessä heikentävät vanhempien mahdollisuuksia toimia lapsen kasvun tukijoina. Kun perheessä on saavutettu toimeentulon turvaava tulotaso, taloudellisella tilanteella ei enää ole yhteyttä kasvatukseen. Myös suomalaisissa perheissä jatkuva huolestuneisuus ja stressi taloudellisen tilanteen takia vaikuttavat kielteisesti vanhemman psyykkiseen hyvinvointiin, parisuhteeseen ja sitä kautta vanhempana toimimiseen (Leinonen, Solantaus & Punamäki, 2002; Sallinen & Kinnunen, 2001). Hyvän psykososiaalisen toimintakyvyn tai sen ongelmien kasautuminen. Tutkimuksissa, jotka ovat selvittäneet psykososiaalisen toimintakyvyn ja vanhempana toimimisen välistä yhteyttä, on yleensä tarkasteltu vain yhtä tai muutamaa psykososiaalisen toimintakyvyn tekijää. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää useiden psykososiaalisen 214 Psykologia /03/04

4 VANHEMPIEN KASVATUSTYYLIT... toimintakyvyn tekijöiden yhteyttä kasvatustyyleihin. Samalla tarkasteltiin myös sitä, kasautuuko hyvä psykososiaalinen toimintakyky eli vanhempien hyvä psyykkinen hyvinvointi, hyvä parisuhde, sosiaalinen tuki, korkea ammattiasema ja taloudellinen vauraus tai niihin liittyvät ongelmat kasvatustyylinsä puolesta erilaisille vanhemmille. Hyvän psykososiaalisen toimintakyvyn odotettiin olevan yhteydessä lapsilähtöiseen vanhemmuuteen, jota luonnehtii tunneperäinen läheisyys, hoivaavuus ja lapsen tarpeisiin vastaaminen, tietämys lapsen kaveripiiristä ja päiväohjelmasta sekä vähäinen rajoittava kontrolli. TUTKIMUSAINEISTO JA MUUTTUJAT Tutkittavat Tutkimus on osa Jyväskylän yliopistossa toteutettua Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimusta (Pulkkinen, 1982, 1996). Tutkimuksessa on seurattu samoja henkilöitä vuodesta 1968 lähtien, jolloin he olivat 8-vuotiaita. Alkuperäisotokseen kuului yhteensä 369 yhden kaupungin kansakoulun toisen luokan oppilasta (173 tyttöä, 196 poikaa). Kaikki oppilaat olivat 12:lta satunnaisesti valitulta kansakoulun toiselta luokalta. Tämän jälkeen tutkittavilta on kerätty tietoa useissa ikävaiheissa, muun muassa 36-vuotiaana, jolloin yli 80 % alkuperäisestä otoksesta osallistui tutkimukseen. Otos edustaa hyvin vuonna 1959 syntynyttä ikäluokkaa, kuten vertailut Tilastokeskuksesta saatuihin tietoihin aviosäädystä, lasten määrästä, työttömyydestä ja kodin koulutustasosta osoittavat. Ainoa merkitsevä ero oli siinä, että otoksemme naiset olivat hiukan paremmin koulutettuja kuin vuonna 1959 syntyneet naiset keskimäärin. Naisten koulutustaso oli korkeampi kuin miesten sekä otoksessa että vuonna 1959 syntyneessä ikäluokassa. Tässä tutkimuksessa käytettiin 36-vuotiaana kerättyä tietoa. Tällöin tutkittavilta kerättiin tietoa muun muassa perhe- ja työelämästä, harrastuksista sekä psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista postitse lähetetyn elämäntilannekyselyn, kyselylomakkeiden sekä puolistrukturoidun haastattelun avulla. Rajasimme tutkimuksemme niihin tutkittaviin, joilla vuonna 1995 oli omia lapsia (naiset N = 94; miehet N = 78). Tutkittavilla oli keskimäärin kaksi lasta (vaihteluväli 1 5) ja lapset olivat iältään vuotiaita. Vanhin lapsi oli keskimäärin 10-vuotias (M = 9.7; SD = 4.1) ja nuorin lapsi 6-vuotias (M = 6.4; SD = 4.0). Enemmistö tutkittavista (84 %) asui avio- tai avopuolison kanssa perheessä, jossa oli yhteisiä ja/tai eri liitoista olevia lapsia. Yksinhuoltajia tutkittavista oli joka kymmenes. Pieni osa tutkittavista (2 %) asui kahdestaan avio- tai avopuolison kanssa ja osa tutkittavista asui muissa perhemuodoissa tai yksin (4 %). Vaikka jälkimmäisiin ryhmiin kuuluneet tutkittavat eivät tutkimushetkellä asuneet lasten kanssa samassa taloudessa, pidimme heidät mukana tutkimuksessa. Perusteluna tälle oli se, että 80 % heistä piti lasta/lapsia elämänsä yhtenä tärkeänä tai keskeisenä asiana, mikä ilmentää sitoutumista vanhemmuuteen. Muuttujat Kasvatuskäytännöt. Kasvatuskäytäntöjä mitattiin 28-osioisella kyselylomakkeella (Child-rearing Practices Questionnaire), jonka Pulkkinen on muokannut useiden ulkomaisten lomakkeiden pohjalta (ks. Metsäpelto & Pulkkinen, 2003). Siinä tutkittavat arvioivat 4-portaisella asteikolla (1 = ei sovi minuun lainkaan, 4 = sopii minuun erittäin hyvin) kasvatusasenteisiin, -käytäntöihin, -uskomuksiin ja -arvoihin liittyviä väittämiä, jotka käsittelivät lapsen itsenäisyyden rohkaisemista, ohjausta, valvontaa, kiintymyksen osoittamista, autoritaarista ja psykologista kontrollia (ks. Roberts, Block & Block, 1984), vanhemmuuden stressiä, rankaisemista, lapsen tottelevaisuutta ja kiintymystä (ks. Gerris ym., 1993). Kyselylomake mittasi yleisiä kasvatukseen liittyviä asenteita ja käytäntöjä eikä yhden tietyn lapsen kasvatusta. Lomakkeen mittaamien kasvatusta kuvaavien ulottuvuuksien on aikaisemmissa tutkimuksissa todettu olevan suhteellisen pysyviä (Aunola & Nurmi, arvioitavana oleva käsikirjoitus) ja riippumattomia lapsen iästä (Metsäpelto & Pulkkinen, 2003). Kyselylomakkeen faktorianalyysi (Metsäpelto & Pulkkinen, 2003) tuotti neljä faktoria. Ensimmäinen faktori kuvasi emotionaalisesti läheistä ja ohjaavaa kasvatusasennetta ja se nimettiin Tunneperäiseksi hoivaavuudeksi (10 osiota, esim. Kerron usein lapselleni, kuinka paljon arvostan sitä, että hän yrittää tehdä jotakin tai saa jotakin aikaan, Osoitan lapselleni, että rakastan häntä, Kun lap- 215

5 METSÄPELTO & PULKKINEN seni käyttäytyy huonosti, selvitämme asiat puhumalla ; Cronbachin alpha =.86). Toinen faktori kuvasi lapsen tottelevaisuutta ja rankaisemista korostavaa kasvatusta ja se nimettiin Vanhemman valtaa korostavaksi rajoittavuudeksi (10 osiota, esim. Lapseni pitäisi oppia käyttäytymään kunnolla vanhempiaan kohtaan, Uskon, että toruminen ja arvostelu ovat lapselle eduksi, En anna lapseni kyseenalaistaa päätöksiäni ; Cronbachin alpha =.74). Kolmas faktori kuvasi vanhempien tietoa lapsen toimista, harrastuksista ja ystäväpiiristä: se nimettiin Tietämykseksi lapsen toimista (3 osiota, esim. Tiedän, mikä on lapseni päiväohjelma ; Cronbachin alpha =.61). Neljäs faktori kuvasi vanhemmuuteen liittyvää stressiä, mutta emme käyttäneet sitä tässä tutkimuksessa. Kasvatuskäytäntöjä kuvaavat kolme muuttujaa muodostettiin osioiden keskiarvona. Psyykkistä hyvinvointia selvitettiin kyselylomakkeella (Scale of Psychological Well-being; Ryff, 1989), joka sisälsi 18 väittämää (esim. Tunnen yleensä hallitsevani kulloisenkin elämäntilanteeni ) kuudelta psyykkisen hyvinvoinnin alueelta: hyväksyvä suhde itseen, positiiviset suhteet muihin ihmisiin, itsenäisyys, hallinnan tunne suhteessa ympäristöön, elämän mielekkyyden kokeminen ja henkilökohtainen kasvu. Tutkittavat arvioivat väittämiä 4-portaisella asteikolla (1 = täysin eri mieltä, 4 = täysin samaa mieltä). Väittämistä muodostetun summamuuttujan Cronbachin alpha oli.70. Parisuhteen laatua kuvaava muuttuja mittasi läheisyyttä parisuhteessa, parisuhteeseen liittyvien eroajatusten määrää sekä ristiriitojen ratkaisutapoja. Muuttuja muodostettiin keskiarvona haastattelun aikana esitetyistä kysymyksistä: 1) Kuinka läheinen on nykyinen parisuhteesi tällä hetkellä (vastausvaihtoehdot: 1 = ei läheinen, 4 = hyvin läheinen); 2) Oletko koskaan ajatellut vakavasti eroa (vastausvaihtoehdot: 1 = usein, 4 = en koskaan) sekä 3) parisuhderistiriitoja koskevaan kyselylomakkeeseen (Conflict Tactics Scales; Straus, 1979, 1992) perustuvasta muuttujasta, joka kuvaa tapoja ratkaista ristiriitoja parisuhteessa. Ristiriitojen ratkaisutavat vaihtelivat järkeilystä (esim. rauhallinen keskustelu) kielelliseen (esim. haukkuminen ja kiroilu) ja fyysiseen aggressioon (esim. lyöminen), ja tutkittavat arvioivat kuinka usein he olivat käyttäneet kutakin ratkaisukeinoa kuluneen vuoden aikana. Vastausten perusteella muodostettiin muuttuja siten, että 6 = ristiriitojen ratkaisu perustuu pelkkään järkeilyyn, 1 = ratkaisu perustuu kielellisen aggression lisäksi usein myös fyysiseen aggressioon (ks. Kinnunen, Rytkönen, Miettinen & Pulkkinen, 2000). Läheisyyttä parisuhteessa, eroajatuksia ja ristiriitojen ratkaisutapoja kuvaavat muuttujat standardoitiin ennen niiden keskiarvon laskemista. Sosiaalista tukea selvitettiin käyttämällä Pulkkisen muokkaamaa 18 osioista kyselylomaketta (Personal Contol Inventory), joka perustui Brandtstädterin (1984) ajatuksiin kehityksen hallinnasta. Sen yhtenä ulottuvuutena on tutkittavien kokemus läheisten ihmisten antamasta tuesta (ks. Pulkkinen & Rönkä, 1994). Sitä mittasivat muuttujat: Olen kiitollinen muille tuesta, Menestymiseni kannalta on ollut ratkaisevaa muiden ihmisten tuki ja Läheisyydessäni on ihmisiä jotka tukevat minua (vastausvaihtoehdot: 1 = täysin eri mieltä, 4 = täysin samaa mieltä). Väittämistä muodostetun summamuuttujan Cronbachin alpha oli.71. Ammattiasemaa arvioitiin Elämäntilannekyselyssä esitetyn kysymyksen perusteella: Mikä on ammattinimikkeesi nykyisessä työpaikassasi?. Vastausten perusteella muodostettiin kolmiluokkainen muuttuja: 1 = työntekijä (esim. siivoja, tarjoilija), 2 = alempi toimihenkilö (sihteeri, sairaanhoitaja, teknikko) ja 3 = ylempi toimihenkilö (lääkäri, toimitusjohtaja). Työttömien ja kotiäitien ammattiasemaksi merkittiin ammatti, joka heillä oli ollut ennen työttömäksi joutumista tai kotiäidiksi ryhtymistä. Yrittäjät (esim. parturi-kampaajat) merkittiin alemmiksi toimihenkilöiksi. Taloudellista tilannetta arvioitiin elämäntilannekyselyssä esitetyn kysymyksen perusteella: Millaisena pidät omaa tai perustamasi perheen taloudellista tilannetta? (vastausvaihtoehdot: 1 = erittäin kireä rahatilanne, 4 = erittäin hyvä rahatilanne). TULOKSET Kasvatustyylit: hierarkkinen klusterianalyysi Aineistosta erotettiin hierarkkisen klusterianalyysin (Wardin metodi) perusteella kuusi vanhempien ryhmää. Niihin kuuluvilla vanhemmilla oli samanlainen profiili kasvatuksen ulottuvuuksissa, joita 216 Psykologia /03/04

6 VANHEMPIEN KASVATUSTYYLIT... KASVATUSTYYLIT Emotio- KASVATUKSEN 2. Emotio- 5. naalisesti 1. Auktori- 3. naalisesti Autori- saatavilla ULOTTUVUUDET a Korosteinen tatiivinen Salliva etäinen taarinen oleva df F Sheffe Tunneperäinen hoivaavuus M SD , *** 2, 1, 6, 3 > 5 > 4; 2 > 3 Rajoittavuus M SD , *** 1 > 5, 6 > 4, 2, 3; 4 > 3 Tietämys lapsen toimista M SD , *** 1, 2 > 4, 6 > 3, 5 Huom. a Keskiarvot ja keskihajonnat koko otokselle olivat: Tunneperäinen hoivaavuus M = 3.32, SD = 0.43; rajoittavuus M = 2.31, SD = 0.40; ja tietämys lapsen toimista M = 3.24, SD = ***p <.001 Taulukko 1. Kasvatustyylien keskiarvot (M) ja keskihajonnat (SD) kasvatusta kuvaavissa ulottuvuuksissa. olivat tunneperäinen hoivaavuus, vanhemman valtaa korostava rajoittavuus ja tietämys lapsen toimista (Metsäpelto & Pulkkinen, 2003). Klustereiden määrän arvioimisessa käytettiin dendrogrammia, puukuvaajaa, josta näkyy kuinka yksittäiset havainnot yhdistyvät suuremmiksi kokonaisuuksiksi, klustereiksi. Kuuden klusterin ratkaisu oli tulkinnallisesti selkeä ja ryhmäkoot sallivat vertailujen tekemisen. Yksisuuntainen varianssianalyysi (ANOVA) ja ryhmien parittaiset vertailut Scheffen menetelmällä osoittivat merkitseviä eroja ryhmien välillä kasvatuksen ulottuvuuksissa (taulukko 1). Sukupuolen ja kasvatustyylin välistä riippuvuutta tarkastelimme ristiintaulukoinnilla ja χ 2 -riippumattomuustestillä. Ristiintaulukointia tulkitsimme sovitettujen jäännösten (adjusted residual) avulla. Jos sovitetun jäännöksen arvo on suurempi kuin 1.96, on kyseessä luokalle tyypillinen havainto; jos arvo on pienempi kuin -1.96, havainto on luokalle epätyypillinen. Klustereiden tarkastelu osoitti, että ne olivat eri tavoin äideille ja isille tyypillisiä (χ 2 (5) = 37.03, p <.001). Kahden kasvatustyylin todettiin heijastavan lapsilähtöistä, lämmintä vanhemmuutta. Naisille tyypillisessä lämpimässä vanhemmuudessa korostui tunneperäisen hoivaavuuden lisäksi erityisesti tietämys lapsen toimista. Se nimettiin Auktoritatiiviseksi kasvatustyyliksi. Runsaalla neljänneksellä (28 %; n = 26) äideistä oli tämä kasvatustyyli, mutta vain 5%:lla isistä (n = 4). Sukupuolten välinen ero oli merkitsevä (sovitetut jäännökset 3.9 ). Sitä vastoin miehille ominaisessa lämpimässä vanhemmuudessa oli myös tunneperäistä hoivaavuutta, mutta enemmän rajoittavuutta. Se nimettiin Emotionaalisesti saatavilla olevaksi kasvatustyyliksi. Viidenneksellä (21 %; n = 16) isistä, mutta vain 11 %:lla (n = 10) äideistä oli tämä kasvatustyyli. Tässä kasvatustyylissä sovitettujen jäännösten ( 1.8 ) tarkastelu osoitti sukupuolierojen olevan suuntaaantavia. Kylmä vanhemmuus oli tunneperäisesti etäistä ja myös siinä voitiin erottaa äideille ja isille tyypilliset tyylit. Tunneperäinen etäisyys luonnehti erityisesti äideille ominaista kylmää vanhemmuutta, Emotionaalisesti etäistä kasvatustyyliä. Joka viidennellä äidillä (22 %; n = 21) oli tällainen kasvatustyyli. Vaikka Emotionaalisesti etäiset vanhemmat kertoivat, että heillä oli vähän tunneperäistä hoivaavuutta, he olivat lähes yhtä hyvin selvillä lasten harrastuksista ja kaveripiiristä kuin muut vanhemmat keskimäärin. Vain joka kymmenes isä (9 %; n = 7) kuului Emotionaalisesti etäisen kasvatustyylin ryhmään. Sukupuolten ero oli merkitsevä (sovitettu jäännös 2.4 ). Isille tyypillisempi kylmä vanhemmuus nimettiin Autoritaariseksi kasvatustyyliksi. Siinä oli vähän tunneperäistä hoivaavuutta; lisäksi nämä vanhemmat tiesivät suhteellisen vähän lapsen vapaa-ajan toimista tai päiväohjelmasta. Sen sijaan näille vanhemmille oli tyypillistä lasten toimien rajoittavuus. Peräti 36 %:lla (n = 28) 217

7 METSÄPELTO & PULKKINEN isistä oli tämä kasvatustyyli, äideistä sen sijaan vain 7 %:lla (n = 7). Sukupuolten ero oli merkitsevä (sovitettu jäännös 4.6 ). Kaksi kasvatustyyliä oli yhtä tyypillisiä sekä äideille että isille. Sallivaa vanhemmuutta luonnehti tunneperäinen hoivaavuus, mutta tieto lapsen toimista ja erityisesti vanhemman valtaa korostava rajoittavuus oli vähäistä (naiset n = 14; miehet n = 12). Korosteinen vanhemmuus sisälsi paljon kaikkia kolmea kasvatuksen ulottuvuutta (naiset n = 16; miehet 11). Sekä Sallivaa että Korosteista kasvatustyyliä käyttäviä oli noin 15 % vanhemmista. Psykososiaalisen toimintakyvyn yhteydet kasvatustyyleihin Äitien ja isien välillä ei ollut eroja psyykkisen hyvinvoinnin tasossa, parisuhteen laadussa, sosiaalisen tuen määrässä tai koetussa taloudellisessa tilanteessa. Isien ja äitien kasvatustyylien yhteydet psyykkiseen hyvinvointiin, parisuhteen laatuun, sosiaaliseen tukeen, ja taloudelliseen tilanteeseen eivät myöskään eronneet. Kasvatustyylien keskiarvojen vertailu psykososiaalisen toimintakyvyn tekijöissä yksisuuntaisella varianssianalyysillä ja parittaiset vertailut LSD-menetelmällä (Least Significant Differences) osoittivat psykososiaaliseen toimintakykyyn liittyvien stressi- ja voimavaratekijöiden kasautuvan kasvatustyyleittäin (taulukko 2): hyvä psykososiaalinen toimintakyky oli tyypillistä Auktoritatiiviselle, Emotionaalisesti saatavilla olevalle ja Korosteista vanhemmuutta käyttäville kasvatustyyleille, kun taas heikko toimintakyky luonnehti selvimmin Autoritaarisia ja Emotionaalisesti etäisiä vanhempia. Psyykkinen hyvinvointi erotteli kasvatustyylejä siten, että Auktoritatiivisten, Korosteista vanhemmuutta käyttävien ja Emotionaalisesti saatavilla olevien vanhempien psyykkinen hyvinvointi oli parempaa kuin Sallivien, Autoritaaristen ja Emotionaalisesti etäisten vanhempien. Emotionaalisesti saatavilla olevia vanhempia luonnehti lisäksi hyvä parisuhde verrattuna Autoritaarisiin, Emotionaalisesti etäisiin ja Salliviin vanhempiin. Emotionaalisesti etäisillä vanhemmilla oli vähiten sosiaalista tukea verrattuna muihin vanhempiin. Vanhempien arviot perheen taloudellisesta tilanteesta eivät olleet yhteydessä kasvatustyyleihin. Ammattiaseman ja kasvatustyylien välisiä yhteyksiä äitien ja isien joukossa testattiin ristiintaulukoinnin, χ 2 -testin ja sovitettujen jäännösten avulla. Tuloksissa havaittiin, että ammattiasema oli yhteydessä kasvatustyyleihin äideillä (χ 2 (10) = 30.18, p <.01), mutta ei isillä (χ 2 (10) = 6.72, ns). Jäännösten tarkastelu äideillä osoitti, että työntekijät olivat todennäköisesti autoritaarisia (sovitettu jäännös 4.4), mutta harvemmin auktoritatiivisia (-2.0). Alemmille toimihenkilöille emotionaalinen saatavilla oleminen oli tavanomaista (2.0), mutta autoritaarisuus epätodennäköistä (-2.0). Ylemmät toimihenkilöt olivat todennäköisimmin auktoritatiivisia (2.4). POHDINTA Tutkimuksemme osoitti, että kasvatukseen liittyviä arvoja, asenteita ja käytäntöjä tarkastelemalla KASVATUSTYYLIT Emotio- 2. Emotio- 5. naalisesti Psykososiaalisen 1. Auktori- 3. naalisesti Autori- saatavilla toimintakyvyn tekijät Korosteinen tatiivinen Salliva etäinen taarinen oleva df F LSD Psyykkinen hyvinvointi , *** 1, 2, 6 > 3, 5, 4 Parisuhteen laatu , * 6 > 5, 4, 3; 1> 3 Sosiaalinen tuki , b 3, 6, 2 > 4 Taloudellinen tilanne , ns b p=.073, p<.05, *p<.01,***p <.001 Taulukko 2. Kasvatustyylien yhteys psykososiaaliseen toimintakykyyn: Yksisuuntainen varianssianalyysi. 218 Psykologia /03/04

8 VANHEMPIEN KASVATUSTYYLIT... muodostuu vanhempien ryhmiä, joiden kasvatusorientaatiot eroavat toisistaan. Kolmessa ryhmässä oli samankaltaisuutta Baumrindin (1971) esittämien auktoritatiivisten, autoritaaristen ja sallivien vanhempien kanssa, mutta aineistosta nousi esille sukupuolispesifejä piirteitä auktoritatiivisen ja autoritaarisen kasvatuksen osalta. Tämä on uusi löydös. Siten tuloksemme laajentavat ja tarkentavat aikaisempia kasvatustyylien kuvauksia ja korostavat sukupuolen tarkastelun merkitystä kasvatustutkimuksessa. Lämpimiä kasvatustyylejä olivat Auktoritatiivisten (tyypillisesti äitejä) ja Emotionaalisesti saatavilla olevien (tyypillisesti isiä) vanhempien ryhmät ja kylmiä puolestaan Autoritaariset (pääosin isiä) ja Emotionaalisesti etäiset (pääosin äitejä) vanhemmat. Äideille ja isille tavanomaiset kasvatustyylit erosivat toisistaan siten, että äideille tyypillisiin kasvatustyyleihin sisältyi tietämys lapsen toimista, harrastuksista ja ystävistä. Isille tavanomaiset kasvatustyylit korostivat vanhemman auktoriteettiasemaa ja lapsen toimintojen kontrollointia. Koska kasvatustyylit kuvasivat sekä äitien että isien toimintaa, erot olivat vain siinä, että jotkut tyylit olivat sukupuolijakauman perusteella feminiinisempiä, jotkut maskuliinisempia. Salliva ja Korosteinen vanhemmuus olivat yhtä tyypillisiä sekä äideille että isille. Sekä lämpimässä että kylmässä maskuliinisessa vanhemmuudessa (Autoritaarinen ja Emotionaalisesti saatavilla oleva) havaittavissa oleva, vanhemman valtaa korostava rajoittavuus lienee perinteitä vasten ymmärrettävissä. Isille on ollut tavanomaisempaa kuin äideille korostaa vanhemman auktoriteettiasemaa ja määräysvaltaa perheessä (Lamb, Hwang & Broberg, 1989; Smetana, 1995). Myös feminiinisissä kasvatustyyleissä (Auktoritatiivinen ja Emotionaalisesti etäinen) on nähtävissä perinteisiä kodin työnjaon piirteitä. Huolimatta siitä, että isät ovat entistä aktiivisemmin mukana huolehtimassa lapsista ja kasvatuksesta, äidille näyttää edelleen olevan tavanomaista huolehtia arjen sujumisesta ja organisoinnista, lasten harrastuksista, vapaa-ajan viettotavoista ja kaveripiiristä. Joidenkin tutkijoiden mukaan tärkein kasvatuskäytäntöihin vaikuttava tekijä on vanhemman psyykkinen hyvinvointi (Belsky, 1984). Myös tässä tutkimuksessa psykososiaalisen toimintakyvyn tekijöistä psyykkinen hyvinvointi oli yksi lämpimiä ja kylmiä kasvatustyylejä selvimmin erotteleva tekijä. Auktoritatiivisilla ja Emotionaalisesti saatavilla olevilla vanhemmilla oli hyvä psyykkinen hyvinvointi. Tämä tuki ajatusta siitä, että psyykkisesti hyvinvoivilla vanhemmilla on enemmän voimavaroja toimia lasten kanssa, opastaa ja ohjata lasta kärsivällisesti, kuunnella heitä ja ottaa heidän tarpeensa huomioon. Sitä vastoin psyykkisen pahoinvoinnin on todettu vaikuttavan kielteisesti vanhempana olemiseen (Downey & Coyne, 1990; Gondoli & Silverberg, 1997; Leinonen ym., 2003). Tässä tutkimuksessa heikko psyykkinen hyvinvointi oli yhteydessä emotionaaliseen etäisyyteen ja autoritaarisuuteen kasvatuksessa. Psyykkisten ongelmien lisäksi Autoritaarisilla ja Emotionaalisesti etäisillä vanhemmilla oli keskimääräistä heikompi parisuhteen laatu. Näissä perheissä vanhemman psyykkiseen pahoinvointiin yhdistyi siten äidin ja isän välinen suhde, josta puuttui läheisyys, mutta jota luonnehtivat eroajatukset ja aggressiiviset ristiriitojen ratkaisutavat. Tällaisessa kasvuympäristössä lapsen perusturvallisuus saattaa kehittyä puutteellisesti ilman kehitystä suojaavia tekijöitä, jollainen voi olla esimerkiksi hyvä suhde johonkin perheen ulkopuoliseen aikuiseen (Pulkkinen, 2002). Parisuhteen laatu oli kuitenkin heikoin Sallivien kasvattajien ryhmällä, jolle oli tyypillistä korkea tunneperäinen hoivaavuus, mutta vähäinen vanhemman valtaa korostava rajoittavuus. Tulos viittaa siihen, että äideillä ja isillä voi olla emotionaalisesti lämmin ja läheinen suhde lapsiin huolimatta parisuhdeongelmista (Engfer, 1988; Grych, 2002). On kuitenkin huomattava, että Salliville vanhemmille oli tyypillistä vähäinen tietämys lapsen harrastuksista ja vapaaajan viettotavoista. Näyttääkin siltä, että heikon parisuhteen kielteinen vaikutus vanhemmuuteen ilmeni näillä vanhemmilla vähäisenä panostuksena lapsen vapaa-ajan viettotapojen ja harrastusten seuraamiseen. Vanhemman ammattiasema erotteli kasvatustyylejä siten, että korkeammassa ammattiasemassa oleville äideille oli tavanomaista auktoritatiivisuus eli lapsen itsenäisyyttä ja keskustelevaa kasvatusotetta korostava suhtautuminen ja työntekijöiden ryhmään kuuluneille äideille autoritaarisuus (Kohn, 1963; Luster ym., 1989). Sitä vastoin vanhemman arvioima taloudellinen tilanne ei erotellut kasvatustyylejä toisistaan. Tulos on vastoin aikai- 219

9 METSÄPELTO & PULKKINEN sempia, pääasiassa Yhdysvalloissa havaittuja tutkimustuloksia (ks. Hoff-Ginsberg & Tardif, 1995), mutta samansuuntainen aikaisempien tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan vanhempien taloudellinen asema ei suoraan määrittele hyvän kotitaustan laatua suomalaisissa perheissä (Pulkkinen, 2002). Yhteys taloudellisen tilanteen ja kasvatuskäytäntöjen välille muodostuu välittävien tekijöiden, kuten koetun stressin ja psyykkisen kuormittuneisuuden, kautta (Leinonen ym., 2002; Sallinen & Kinnunen, 2001). Kokonaisuudessaan tulokset osoittavat, että psykososiaaliseen toimintakykyyn liittyvät stressija voimavaratekijät kasautuivat joihinkin kasvatustyyleihin. Sekä feminiinisiin että maskuliinisiin lämpimiin kasvatustyyleihin liittyi hyvä psykososiaalinen toimintakyky (psyykkinen hyvinvointi, hyvä parisuhteen laatu ja kokemus sosiaalisen tuen saatavuudesta) ja kylmiin psykososiaalisen toimintakyvyn stressitekijöitä, kuten heikko psyykkinen hyvinvointi, heikko parisuhteen laatu ja vähäinen sosiaalinen tuki. Tulokset vastaavat muun muassa ruotsalaisten tutkijoiden Bergmanin ja Magnussonin (1997) esittämiä väitteitä. Heidän mukaansa sekä hyvällä toimintakyvyllä että sopeutumiseen liittyvillä ongelmilla on taipumus keskittyä tai polarisoitua väestössä. Tämä polarisoituminen johtuu siitä, että jotkut ihmiset voittavat lievät vastoinkäymiset ja hankaluudet elämässä; toisille vastoinkäymisten ja ongelmien voittaminen on vaikeampaa. Tämä johtaa ongelmien kärjistymiseen ja tekee yksilön alttiimmaksi stressitekijöiden kielteisille vaikutuksille myös vastaisuudessa ja ongelmien kasautumiselle (Rönkä, 1999). Vanhemmuuden kannalta stressitekijöiden kasautuminen on haitallista, sillä lastenkasvatukseen liittyvien ongelmien on huomattu olevan tavanomaisia nimenomaan silloin kun stressitekijöitä on runsaasti (Meyers, 1999). Tulokset osoittavat, että eksploratiivinen, aineistolähtöinen tutkimusote klusterianalyysin menetelmällä mahdollistaa uusien kasvatustyylien hahmottamisen, kun klusterointimuuttujat on muodostettu kasvatuksen kannalta merkittävistä ulottuvuuksista. Ne tuovat myös perustietoa kasvatukseen yhteydessä olevista vanhemmuuteen liittyvistä tekijöistä ja antavat suuntaviittoja vanhempien tukemiseksi kasvatustehtävässä. Näyttää siltä, että vanhemmat, joiden kasvatuksessa on lapsen kannalta epäedullisia piirteitä, tarvitsevat erityistä tukea useilla elämänalueilla, erityisesti psykologisessa hyvinvoinnissa sekä parisuhteen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä. Perheiden kanssa työtä tekeviä ammattilaisia hyödyttäisi tutkimustieto siitä, minkälaiset toimet tukevat vanhempia tehokkaimmin; eri interventioiden vaikuttavuuden selvittäminen on yksi tulevien tutkimusten haasteista. Kirjoitus on saapunut toimitukseen ja hyväksytty Lähteet Aunola, K. & Nurmi, J.-E. (arvioitavana oleva käsikirjoitus). Parenting styles moderates the impact of psychological control on child s mathematical performance. Aunola, K., Vanhatalo, O. & Sethi, R. (2003). Sosiaalinen tausta, arvot ja vanhemmuus. Psykologia, 1, Baumrind, D. (1971). Current patterns of parental authority. Developmental Psychology Monograph, 4, Baumrind, D. (1989). Rearing competent children. Teoksessa W. Damon (toim.), Child development today and tomorrow (s ). San Fransisco, CA: Jossey-Bass. Belsky, J. (1984). The determinants of parenting: A process model. Child Development, 55, Bergman, L. & Magnusson, D. (1997). A person-oriented approach in research on developmental psychopathology. Development and Psychopathology, 9, Brändtstädter, J. (1984). Personal and social control over development: Some implications of an action perspective in life-span developmental psychology. Teoksessa P. B. Baltes & O. G. Brim, Jr. (toim.), Life-span development and behavior (Vol. 6, s. 1 32). San Diego, CA: Academic Press. Cochran, M. & Niego, S. (1995). Parenting and social networks. Teoksessa M. H. Bornstein (toim.), Handbook of parenting, Vol. 3: Status and social conditions of parenting (s ). Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum. Crouter, A. C. & Head, M. R. (2002). Parental monitoring and knowledge of children. Teoksessa M. H. Bornstein (toim.), Handbook of parenting, Vol. 3: Being and becoming a parent (2 nd ed.) (s ). Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum. Downey, G. & Coyne, J. C. (1990). Children of depressed parents: An integrative review. Psychological Bulletin, 108, Easterbrooks, M. A. & Emde, R. N. (1988). Marital and parentchild relationships: The role of affect in the family system. Teoksessa R. A. Hinde & J. Stevenson-Hinde (toim.), Relationships within families: Mutual influences (s ). New York: Oxford University Press. Engfer, A. (1988). The interrelatedness of marriage and the mother-child relationship. Teoksessa R. A. Hinde & J. Stevenson- Hinde (toim.), Relationships within families: Mutual influences (s ). New York: Oxford University Press. 220 Psykologia /03/04

10 VANHEMPIEN KASVATUSTYYLIT... Gerris, J. R. M., Vermulst, A. A., van Boxtel, D. A. A. M., Janssens, J. M. A. M, van Zutphen, R.. H. & Felling, A. J. A., (1993). Parenting in Dutch families: A representative description of Dutch family life in terms of validated concepts representing characteristics of parents, children, the family as a system and parental socio-cultural value orientations. Institute of Family Studies, University of Nijmegen. Gondoli, D. M. & Silverberg, S. B. (1997). Maternal emotional distress and dimished responsiveness: The mediating role of parenting efficacy and parental perspective taking. Developmental Psychology, 33, Grych, J. H. (2002). Marital relationships and parenting. Teoksessa M. H. Bornstein (toim.), Handbook of parenting, Vol 4: Social conditions and applied parenting (2 nd ed.) (s ). Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum. Hoff-Ginsberg, E., Laursen, B. & Tardif, T. (2002). Socioeconomic status and parenting. Teoksessa M. H. Bornstein (toim.), Handbook of parenting, Vol 2: Biology and ecology of parenting (2nd ed.) (s ). Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum. Hoff-Ginsberg, E. & Tardif, T. (1995). Socioeconomic status and parenting. Teoksessa M. H. Bornstein (toim.), Handbook of parenting, Vol. 2: Biology and ecology of parenting (s ). Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum. Kinnunen, U., Rytkönen, O., Miettinen, N. & Pulkkinen, L. (2000). Persoonallisuus ja parisuhde: Persoonallisuuden piirteet parisuhteen laadun ja pysyvyyden ennustajina. Psykologia, 35, Kohn, M. L. (1963). Social class and parent-child relationships: An intepretation. American Jounal of Sociology, 68, Lamb, M.E., Hwang, C.-P. & Broberg, A. (1989). Associations between parental agreement regarding child-rearing and the characteristics of families and children in Sweden. International Journal of Behavioral Development, 12, Leinonen, J. A., Solantaus, T. S. & Punamäki, R.-L. (2002). The specific mediating paths between economic hardship and the quality of parenting. International Journal of Behavioral Development, 26, Leinonen, J. A., Solantaus, T. S. & Punamäki, R-L. (2003). Parental mental health and children s adjustment: The quality of marital interaction and parenting as mediating factors. Journal of Child Psychology and Psychiatry and Allied Disciplines, 44, Luster, T., Rhoades, K. & Haas, B. (1989). The relation between parental values and parenting behavior: A test of the Kohn Hypothesis. Journal of Marriage and the Family, 51, McGroder, S. M. (2000). Parenting among low-income, African-American single mothers with preschool-age children: Patterns, predictors, and developmental correlates. Child Development, 71, Maccoby, E. E. & Martin, J. A. (1983). Socialization in the context of the family: Parent-child interaction. Teoksessa P. H. Mussen & E. M. Hetherington (toim.), Handbook of child psychology. Vol 4: Socialization, personality, and social development (4 th ed) (s ). New York: Wiley. Metsäpelto, R.-L. & Pulkkinen, L. (2003). Personality traits and parenting: Neuroticism, Extraversion, and Openness to Experience as discriminative factors. European Journal of Personality, 17, Meyers, S. A. (1999). Mothering in context: Ecological determinants of parent behavior. Merrill-Palmer Quarterly, 45, Pulkkinen, L. (1982). Self-control and continuity from childhood to late adolescence. Teoksessa P. B. Baltes & O. G. Brim, Jr. (toim.), Life-span development and behavior. Vol. 4 (s ). New York: Academic Press. Pulkkinen, L. (1994). Millaista lastenkasvatusta nykytutkimus suosittelee? Teoksessa J. Virkki (toim.), Ydinperheestä yksilöllistyviin perheisiin (s ). Porvoo: WSOY. Pulkkinen, L. (toim.) (1996). Lapsesta aikuiseksi. Jyväskylä: Atena. Pulkkinen, L. (2002). Mukavaa yhdessä: Sosiaalinen alkupääoma ja lapsen sosiaalinen kehitys. Jyväskylä: PS-kustannus. Pulkkinen, L. & Rönkä, A. (1994). Personal control over development, identity formation, and future orientation as components of life orientation: A developmental approach. Developmental Psychology, 30, Radke-Yarrow, M. (1991). The individual and the environment in human behavioural development. Teoksessa P. Bateson (toim.), The development and integration of behavior: Essays in honour of Robert Hinde (s ). Cambridge, UK: Cambridge University Press. Roberts, G. C., Block, J. H. & Block, J. (1984). Continuity and change in parents child-rearing practices. Child Development, 55, Ryff, C. D. (1989). Happiness is everything, or is it? Explorations on the meaning of psychological well-being. Journal of Personality and Social Psychology, 57, Rönkä, A. (1999). The accumulation of problems of social functioning: Outer, inner, and behavioural strands. Jyväskylä studies in education, psychology and social research, 148. Jyväskylä: University of Jyväskylä. Sallinen, M. & Kinnunen, U. (2001). Taloudellinen stressi ja perheen hyvinvointi: Yhteyksiä välittävät mekanismit. Psykologia, 36, Simons, R. L., Lorenz, F. O., Wu, C., & Conger, R. D. (1993). Social network and marital support as mediators and moderators of the impact of stress and depression on parental behavior. Developmental Psychology, 29, Smetana, J. G. (1995). Parenting styles and conceptions of parental authority during adolescence. Child Development, 66, Snyder, J. R. (1998). Marital conflict and child adjustment: What about gender? Developmental Review, 18, Stattin, H. & Kerr, M. (2000). Parental monitoring: A reintepretation. Child Development, 71, Steinberg, L., Lamborn, S. D., Darling, N., Mounts, N. S. & Dornbusch, S. M. (1994). Over-time changes in adjustment and competence among adolescents from authoritative, authoritarian, indulgent, and neglectful families. Child Development, 65, Straus, M. A. (1979). Measuring intrafamily conflict and violence: The Conflict Tactics Scales. Journal of Marriage and the Family, 41, Straus, M. A. (1992). Manual for the Conflict Tactics Scales (CTS). Durham: University of New Hampshire. 221